Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2004-03-31-Speech-3-014"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20040331.1.3-014"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Senhor Presidente, as conclusões desta Cimeira da Primavera demonstram que os responsáveis governamentais teimam em prosseguir uma política de indiferença perante o agravamento da situação económico-social, cega perante níveis elevados de desemprego, de pobreza e exclusão social e de crescimento das desigualdades sociais, surda aos protestos dos trabalhadores ameaçados pelas deslocalizações e reestruturações de empresas multinacionais, como ainda ontem aqui aconteceu com a multinacional canadiana
que pretende encerrar várias das suas unidades fabris em países como a Alemanha, o Reino Unido, a Suécia e Portugal, sendo que, no caso do meu país, é a única empresa nesta área da produção de material circulante, de carruagens para comboios.
O que hoje aqui podemos registar é que, quatro anos após as ilusões semeadas com a chamada "Estratégia de Lisboa", aprovada durante a Presidência portuguesa, temos uma situação bem mais grave no plano socioeconómico sem que um único dos objectivos sociais fosse concretizado. É sintomático que o novo comissário dos Assuntos Sociais tenha reconhecido que só foram atingidos 10% dos objectivos da "Estratégia de Lisboa". E, no entanto, o que o Conselho nos vem anunciar é mais do mesmo, apesar de estarmos a menos de dois meses da adesão de mais dez países com situação económico-social difícil. A receita continua a ser a aposta na chamada competitividade, na promoção do que consideram a cultura empresarial, na flexibilidade e precariedade do trabalho, na redução dos custos salariais e na moderação salarial, no ataque aos serviços públicos, ou seja, na agenda neoliberal dos grupos económicos e financeiros, em vez de se preocuparem com as condições de vida e de trabalho, com um desenvolvimento sustentável, uma maior coesão económica e social, um relançamento dos investimentos públicos e sociais, designadamente nas ferrovias, na saúde, no ambiente, na educação e na investigação.
O que apontam como prioritário é o acelerar do ritmo das reformas no domínio do emprego, da segurança social e da saúde, apesar da crescente oposição das populações contra medidas que, em vários dos nossos países, estão a pôr em causa direitos sociais fundamentais. O que prometem prosseguir é o apoio ao processo de liberalizações e privatizações em numerosos sectores, com um preconceito claro contra o sector público.
Ora, não é aceitável que se continue a intervir nesta área pondo em causa a existência de serviços públicos de qualidade e o emprego, que são essenciais para combater a pobreza, garantir a inclusão social e níveis elevados de qualidade de vida para toda a população.
O que é urgente é rever as políticas económicas e monetárias, parar as liberalizações, rever o Pacto de Estabilidade para dar prioridade aos critérios sociais, ao emprego, à formação, à educação e à investigação, áreas essenciais para o desenvolvimento sustentado da Europa. O que se impõe são medidas eficazes para travar as deslocalizações das multinacionais e reconhecer o direito de veto suspensivo às suas organizações de trabalhadores. O que se impõe é dignificar quem trabalha, colocar o bem-estar e o progresso social no centro das decisões das políticas comunitárias."@pt11
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, konklusionerne fra dette forårstopmøde viser, at regeringslederne stædigt forfølger en politik, der repræsenterer ligegyldighed over for den stadigt dårligere økonomiske og sociale situation, og hvor man lukker øjnene for de høje arbejdsløshedstal, fattigdom, social udstødelse og den voksende sociale ulighed og vender det døve øre til protesterne fra de arbejdstagere, der trues af overflyttelse og omstrukturering af multinationale selskaber. Vi så et eksempel herpå så sent som i går med det multinationale canadiske selskab Bombardier, der ønsker at lukke mange af sine produktionsenheder i lande som f.eks. Tyskland, Det Forenede Kongerige, Sverige og Portugal, og som for mit eget lands vedkommende er det eneste selskab, der beskæftiger sig med fremstilling af rullende jernbanemateriel og togvogne.
Det er tydeligt i dag, at den socioøkonomiske situation fire år efter udformningen af forventningerne i den såkaldte Lissabon-strategi, der blev godkendt under det portugisiske formandskab, er blevet betydeligt værre, og at ikke et eneste af de sociale mål er nået. Det fremgår af det faktum, at den nye kommissær for sociale anliggender indrømmer, at kun 10 % af Lissabon-målene er nået. Det har imidlertid ikke afholdt Rådet fra at bebude mere af samme skuffe trods det faktum, at vi om mindre end to måneder optager yderligere 10 lande, hvis økonomiske og sociale situation langtfra er rosenrød. Rådets opskrift på succes går fortsat ud på at engagere sig i denne "konkurrenceevne", at fremme den såkaldte virksomhedskultur, at skabe øget jobfleksibilitet, usikkerhed og løntilbageholdenhed, at angribe de offentlige tjenester - med andre ord at overgive sig til de økonomiske og finansielle gruppers neoliberale dagsorden i stedet for at bekymre sig om folks leve- og arbejdsvilkår, om bæredygtig udvikling, om større økonomisk og social samhørighed samt om at sætte nyt liv i de offentlige og sociale investeringer i specielt jernbaner, sundhed, miljø, uddannelse og forskning.
Rådet foreslår en prioritering af et højere reformtempo inden for beskæftigelse, social sikkerhed og sundhed trods voksende offentlig modstand imod foranstaltninger, der i nogle af vores lande truer de grundlæggende sociale rettigheder. Man lover fortsat støtte til liberaliserings- og privatiseringsprocessen inden for mange sektorer og udviser himmelråbende fordomme over for den offentlige sektor.
Vi kan ikke tillade fortsatte indgreb på dette område, fordi det truer eksistensen af offentlige tjenester og beskæftigelse af høj kvalitet, hvilket er afgørende for at bekæmpe fattigdom og garantere social integration og en høj levestandard for hele befolkningen.
Den økonomiske og monetære politik skal revideres, liberaliseringer skal standses, og stabilitetspagten skal gennemgås for at prioritere sociale kriterier, beskæftigelse, almen uddannelse, erhvervsuddannelse og forskning, der alt sammen har afgørende betydning for den bæredygtige udvikling af Europa. Der er behov for effektive foranstaltninger for at bremse overflyttelse og omstrukturering af multinationale selskaber og give de europæiske arbejdstagerorganisationer ret til et "suspensivt" veto. Det arbejdende folk skal behandles med værdighed og trivsel, og sociale fremskridt skal prioriteres højt i EU's planlægning."@da1
"Herr Präsident! Die Schlussfolgerungen des vergangenen Frühjahrsgipfels zeigen, dass die Regierungschefs stur eine Politik betreiben, die gleichgültig ist gegenüber der sich verschlechternden wirtschaftlichen und sozialen Situation, die blind ist gegenüber den hohen Arbeitslosenzahlen, Armut und sozialer Ausgrenzung und den zunehmenden sozialen Unterschieden und taub für die Proteste von Arbeitnehmern, die bedroht sind von Standortverlagerungen und Umstrukturierungen multinationaler Unternehmen. Erst gestern haben wir ja ein Beispiel dafür erlebt – es betrifft den kanadischen multinationalen Konzern Bombardier, der u. a. in Deutschland, dem Vereinigten Königreich, Schweden und Portugal viele seiner Standorte schließen will und der in meinem Land als einziges Unternehmen in der Herstellung von rollendem Material und Eisenbahnwagen tätig ist.
Vier Jahre, nachdem unsere Erwartungen durch die so genannte „Strategie von Lissabon“ gesteigert wurden, die während der portugiesischen Präsidentschaft beschlossen wurde, steht heute fest, dass sich die sozioökonomische Lage erheblich verschlechtert hat und kein einziges der sozialen Ziele erreicht wurde. Das beweist auch das Eingeständnis des neuen Kommissionsmitglieds für Soziales, dass nur 10 % der Zielsetzungen der Lissabonner Strategie verwirklicht worden sind. Das hat den Rat nicht davon abgehalten, noch mehr in dieser Art zu verkünden, obwohl es doch nur noch zwei Monate bis zum Beitritt von weiteren zehn Ländern sind, deren wirtschaftlichen und soziale Lage keineswegs rosig ist. Das Erfolgsrezept des Rates ist nach wie vor ein Engagement für diese „Wettbewerbsfähigkeit“, für die Förderung dessen, was er als Unternehmenskultur ansieht, für größere Arbeitsplatzflexibilität und -unsicherheit, für niedrigere Lohnkosten und moderate Lohnabschlüsse und für einen Angriff auf die öffentlichen Dienstleistungen – mit anderen Worten, für die neoliberale Agenda von Wirtschafts- und Finanzgruppen, statt sich um die Lebens- und Arbeitsbedingungen der Menschen zu kümmern, um nachhaltige Entwicklung, um einen stärkeren wirtschaftlichen und sozialen Zusammenhalt und um die Ankurbelung öffentlicher und sozialer Investitionen, insbesondere bei der Eisenbahn, in der Gesundheit, Umwelt, Bildung und Forschung.
Der Rat schlägt vor, schwerpunktmäßig das Reformtempo in den Bereichen Beschäftigung, soziale Sicherheit und Gesundheit zu steigern, und das trotz des wachsenden öffentlichen Widerstands gegen Maßnahmen, die in einigen unserer Länder soziale Grundrechte gefährden. Man verspricht weitere Unterstützung für den Prozess der Liberalisierung und Privatisierung in vielen Sektoren und agiert damit unverhohlen einseitig gegen den öffentlichen Sektor.
Wir dürfen die ständige Intervention in diesen Bereich nicht zulassen, denn sie gefährdet die Existenz hochwertiger öffentlicher Dienste und Arbeitsplätze, die doch im Kampf gegen Armut und für die Gewährleistung von sozialer Integration und eines hohen Lebensstandards für die gesamte Bevölkerung eine maßgebliche Rolle spielen.
Die Wirtschafts- und die Geldpolitik muss revidiert, die Liberalisierungen gestoppt und der Stabilitätspakt überprüft werden, um die sozialen Kriterien, Beschäftigung, Ausbildung, Bildung und Forschung in den Vordergrund zu rücken, die sämtlich für die nachhaltige Entwicklung Europas von entscheidender Bedeutung sind. Was wir brauchen, sind wirksame Maßnahmen, um die Standortverlagerungen der multinationalen Konzerne aufzuhalten, und ein „aufschiebendes“ Vetorecht für die europäischen Arbeitnehmerorganisationen. Die Arbeitnehmerschaft muss mit Würde behandelt werden, und die Entscheidungsfindung in der Gemeinschaft muss in erster Linie dem Wohlergehen und dem sozialen Fortschritt gelten."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, τα συμπεράσματα αυτής της εαρινής συνόδου κορυφής δείχνουν ότι οι ηγέτες των κυβερνήσεων ακολουθούν επίμονα μια πολιτική που είναι αδιάφορη ως προς την επιδείνωση της οικονομικής και κοινωνικής κατάστασης, που αρνείται να δει τα υψηλά ποσοστά της ανεργίας, της φτώχειας και του κοινωνικού αποκλεισμού και την αύξηση των κοινωνικών ανισοτήτων και να ακούσει τις διαμαρτυρίες των εργαζομένων που απειλούνται από τη μετεγκατάσταση και αναδιάρθρωση των πολυεθνικών εταιρειών. Μόλις εχθές είδαμε ένα τέτοιο παράδειγμα, με την καναδική πολυεθνική
που επιχειρεί να κλείσει πολλές από τις παραγωγικές μονάδες της σε χώρες όπως η Γερμανία, το Ηνωμένο Βασίλειο, η Σουηδία και η Πορτογαλία και που, όσον αφορά τη χώρα μου, είναι η μοναδική εταιρεία που κατασκευάζει τροχαίο υλικό και σιδηροδρομικά βαγόνια.
Σήμερα είναι σαφές ότι, τέσσερα χρόνια μετά τη δημιουργία προσδοκιών από τη λεγόμενη “στρατηγική της Λισαβόνας”, που εγκρίθηκε κατά τη διάρκεια της πορτογαλικής Προεδρίας, η κοινωνικοοικονομική κατάσταση είναι σημαντικά χειρότερη και κανένας από τους κοινωνικούς στόχους δεν έχει επιτευχθεί. Αυτό αποδεικνύεται και από την ομολογία του νέου Επιτρόπου Κοινωνικών Υποθέσεων ότι μόνο το 10% των στόχων της “στρατηγικής της Λισαβόνας” έχουν επιτευχθεί. Αυτό δεν εμπόδισε το Συμβούλιο να κάνει, ωστόσο, τις ίδιες περίπου εξαγγελίες, παρά το γεγονός ότι μας χωρίζουν λιγότεροι από δύο μήνες από την προσχώρηση άλλων δέκα χωρών, των οποίων η οικονομική και κοινωνική κατάσταση είναι κάθε άλλο παρά ρόδινη. Η συνταγή του Συμβουλίου για την επιτυχία εξακολουθεί να είναι η δέσμευσή του σε αυτήν την “ανταγωνιστικότητα”, στην προώθηση αυτού που θεωρεί ότι είναι επιχειρηματική κουλτούρα, στην αύξηση της ευελιξίας και της ανασφάλειας της εργασίας, στη μείωση του κόστους εργασίας και τη συγκράτηση των μισθών, στην επίθεση στις δημόσιες υπηρεσίες – με άλλα λόγια, στα νεοφιλελεύθερα σχέδια των οικονομικών και χρηματοοικονομικών ομίλων, αντί του ενδιαφέροντος για τις συνθήκες διαβίωσης και εργασίας των λαών, για την αειφόρο ανάπτυξη, για τη μεγαλύτερη οικονομική και κοινωνική συνοχή και για την παροχή νέας ώθησης στις δημόσιες και κοινωνικές επενδύσεις, ειδικότερα στους σιδηροδρόμους, στην υγεία, στο περιβάλλον, στην εκπαίδευση και την έρευνα.
Το Συμβούλιο υποστηρίζει ότι πρέπει να δοθεί προτεραιότητα στην επιτάχυνση του ρυθμού των μεταρρυθμίσεων στα πεδία της απασχόλησης, της κοινωνικής ασφάλειας και της υγείας, παρά την αυξανόμενη αντίθεση του κοινού σε μέτρα που, σε ορισμένες εκ των χωρών μας, θέτουν σε κίνδυνο θεμελιώδη κοινωνικά δικαιώματα. Αυτό που υπόσχεται το Συμβούλιο είναι συνεχής στήριξη για τη διαδικασία ελευθέρωσης και ιδιωτικοποίησης σε πολλούς τομείς, γεγονός που αποδεικνύει καταφανή προκατάληψη κατά του δημοσίου τομέα.
Η συνεχόμενη παρέμβαση σε αυτό το πεδίο δεν μπορεί να επιτραπεί, διότι απειλεί την ύπαρξη δημοσίων υπηρεσιών και απασχόλησης υψηλής ποιότητας, που είναι καθοριστικά για την καταπολέμηση της φτώχειας και τη διασφάλιση της κοινωνικής ένταξης και ενός υψηλού επιπέδου διαβίωσης για ολόκληρο τον πληθυσμό.
Η οικονομική και νομισματική πολιτική πρέπει να αναθεωρηθούν, οι ελευθερώσεις πρέπει να σταματήσουν και το Σύμφωνο Σταθερότητας πρέπει να αναθεωρηθεί προκειμένου να δοθεί προτεραιότητα στα κοινωνικά κριτήρια, την απασχόληση, την κατάρτιση, την εκπαίδευση και την έρευνα, που είναι τομείς καθοριστικής σημασίας για την αειφόρο ανάπτυξη της Ευρώπης. Αυτό που χρειάζεται είναι αποτελεσματικά μέτρα για να τεθεί φρένο στη μετεγκατάσταση των πολυεθνικών και να δοθεί στις ευρωπαϊκές οργανώσεις εργαζομένων το δικαίωμα ανασταλτικής αρνησικυρίας. Οι εργαζόμενοι πρέπει να απολαμβάνουν μια αξιοπρεπή μεταχείριση και ευημερία και η κοινωνική πρόοδος πρέπει να τεθεί στο επίκεντρο ης χάραξης κοινοτικών πολιτικών."@el8
"Mr President, the conclusions of this Spring Summit show that government leaders are stubbornly pursuing a policy that is indifferent to the worsening economic and social situation, that turns a blind eye to the high levels of unemployment, poverty and social exclusion and the increase in social inequalities and a deaf ear to the protests of workers threatened by the relocation and restructuring of multinational companies. We saw an example of this only yesterday, with the Canadian multinational
which is seeking to close many of its production units in countries such as Germany, the United Kingdom, Sweden and Portugal, and which, where my own country is concerned, is the only company engaged in producing rolling stock and train carriages.
It is clear today that, four years after expectations were raised by the so-called ‘Lisbon Strategy’, which was approved during the Portuguese presidency, the socio-economic situation is considerably worse and not a single one of the social aims has been attained. This is demonstrated by the new Commissioner for Social Affairs’ acknowledgement that only 10% of the ‘Lisbon Strategy’ objectives have been achieved. This has not stopped the Council from announcing more of the same, however, despite the fact that we are less than two months away from the accession of a further ten countries whose economic and social situation is less than rosy. The Council’s recipe for success is still to commit to this ‘competitiveness’, to promoting what it considers to be business culture, to greater job flexibility and insecurity, to lower labour costs and wage moderation and to attacking public services – in other words, to the neo-liberal agenda of economic and financial groups, instead of being concerned with people’s living and working conditions, with sustainable development, with greater economic and social cohesion and with providing fresh impetus for public and social investment, specifically in the railways, in health, in the environment, in education and in research.
The Council suggests that the priority should be to speed up the pace of reforms in the fields of employment, social security and health, despite growing public opposition to measures that, in some of our countries, are jeopardising fundamental social rights. What is being promised is ongoing support for the process of liberalisation and privatisation in many sectors, demonstrating blatant prejudice against the public sector.
Continued intervention in this sphere cannot be allowed, because this threatens the existence of high-quality public services and employment, which are crucial to combating poverty and to guaranteeing social inclusion and a high standard of living for the entire population.
Economic and monetary policies must be revised, liberalisations must be halted and the Stability Pact must be reviewed in order to prioritise the social criteria, employment, training, education and research, which are all areas crucial to Europe’s sustainable development. What is needed are effective measures to put a brake on the relocation of multinationals and to give European employees’ organisations the right to a ‘suspensive’ veto. Working people must be treated with dignity and well-being and social progress must be placed at the heart of Community policy-making."@en3
"Señor Presidente, las conclusiones de esta Cumbre de Primavera muestran que los líderes de los Gobiernos continúan obstinadamente con una política que es indiferente al deterioro de la situación económica y social, que hace la vista gorda ante los elevados índices de desempleo, la pobreza y la exclusión social y el aumento de las desigualdades sociales y hace oídos sordos a las protestas de los trabajadores amenazados por la deslocalización y reestructuración de las empresas multinacionales. Hemos visto un ejemplo de ello ayer mismo, con la multinacional canadiense Bombardier, que quiere cerrar muchas de sus unidades de producción en países como Alemania, el Reino Unido, Suecia y Portugal, y que, en lo relativo a mi propio país, es la única empresa dedicada a la producción de material rodante y vagones de tren.
Hoy está claro que, cuatro años después de las expectativas creadas por la llamada «Estrategia de Lisboa», que se aprobó durante la Presidencia portuguesa, la situación socioeconómica es considerablemente peor y no se ha logrado ni uno de los objetivos sociales. Esto lo demuestra el reconocimiento por parte del nuevo Comisario de Asuntos Sociales de que solo se ha logrado el 10% de los objetivos de la «Estrategia de Lisboa». Esto no ha impedido al Consejo anunciar más de lo mismo, a pesar de que estamos a menos de dos meses de la adhesión de diez nuevos países cuya situación económica y social no es muy halagüeña. La receta del Consejo para el éxito sigue siendo comprometerse con la «competitividad», fomentar lo que considera la cultura empresarial, aumentar la flexibilidad y la inseguridad laboral, reducir los costes de la mano de obra y moderar los salarios, atacar los servicios públicos, en otras palabras, con el plan neoliberal de los grupos económicos y financieros en lugar de preocuparse de las condiciones de vida y de trabajo de las personas, del desarrollo sostenible, de una mayor cohesión económica y social y de proporcionar un nuevo ímpetu a la inversión pública y social, específicamente en el ferrocarril, en la salud, en el medio ambiente, en la educación y en la investigación.
El Consejo sugiere que la prioridad debe ser adelantar el ritmo de las reformas en los campos del empleo, la seguridad social y la salud, a pesar de la creciente oposición pública a medidas que, en algunos de nuestros países, están poniendo en peligro los derechos sociales fundamentales. Lo que se está prometiendo es el continuo apoyo al proceso de liberalización y privatización en muchos sectores, demostrando un flagrante prejuicio contra el sector público.
No se puede permitir la continua intervención en este ámbito, porque esto amenaza la existencia de servicios y empleos públicos de alta calidad, esenciales para combatir la pobreza y para garantizar la inclusión social y un alto nivel de vida para toda la población.
Deben revisarse las políticas económicas y monetarias, deben detenerse las liberalizaciones y debe revisarse el Pacto de Estabilidad para priorizar los criterios sociales, el empleo, la formación, la educación y la investigación, todos ellos ámbitos esenciales para el desarrollo sostenible de Europa. Lo que se necesitan son medidas eficaces para frenar la deslocalización de las multinacionales y dar a las organizaciones de los trabajadores europeos el derecho a veto «suspensivo». Debe tratarse a los trabajadores con dignidad y el bienestar y el progreso social debe situarse en el centro del quehacer político de la Comunidad."@es12
"Arvoisa puhemies, tämän kevään huippukokouksen päätelmien perusteella voidaan sanoa, että hallitusten päämiehet jatkavat itsepintaisesti toimintalinjaa, jossa suhtaudutaan välinpitämättömästi talouden ja yhteiskunnan heikkenevään tilaan, ei luoda silmäystäkään työttömyyden, köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen korkeaan tasoon tai sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntymiseen ja suljetaan korvat vastalauseilta, joita esittävät monikansallisten yritysten uudelleensijoitusten ja uudelleenjärjestelyjen kohteiksi joutuvat työntekijät. Juuri eilen saimme tästä esimerkin. Kanadan monikansallinen yritys
aikoo sulkea monia tuotantoyksiköitään muun muassa Saksassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Ruotsissa ja Portugalissa. Kotimaassani se on ainoa yritys, jonka tuotantoon kuuluu liikkuvaa kalustoa ja junavaunuja.
Niin kutsuttu Lissabonin strategia, joka hyväksyttiin Portugalin puheenjohtajakaudella, on pitänyt toiveita yllä neljän vuoden ajan. Nyt on selvää, että sosioekonominen tilanne on selvästi huonontunut eikä yhtäkään sosiaalialan tavoitteista ole saavutettu. Uusi sosiaaliasioista vastaava komission jäsen todisti tämän tunnustaessaan, että Lissabonin strategian tavoitteista on saavutettu vain 10 prosenttia. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt neuvostoa laatimasta samanlaisia tavoitteita, vaikka jo alle kahden kuukauden kuluttua unioniin liittyy kymmenen uutta valtiota, joiden taloudellinen ja sosiaalinen tilanne ei ole kovin ruusuinen. Neuvoston reseptinä menestyksen takaamiseksi on yhä sitoutuminen "kilpailukyvyn" parantamiseen, yrityskulttuurina pitämänsä ilmapiirin edistämiseen, työn joustavuuden ja epävarmuuden lisäämiseen, työvoimakustannusten alentamiseen, maltilliseen palkkakehitykseen sekä julkisten palvelujen supistamiseen. Toisin sanoen sitoudutaan talous- ja finanssiryhmittymien uusliberalistiseen toimintaohjelmaan ja jätetään huomiotta ihmisten elin- ja työolot, kestävä kehitys, taloudellisen ja sosiaalisen koheesion lisääminen sekä uusien kannustimien luominen julkisen ja sosiaalisen alan investointeihin etenkin rautateiden, terveyden, ympäristön, koulutuksen ja tutkimuksen aloilla.
Neuvoston mielestä ensisijaisena tavoitteena olisi pidettävä työllisyys-, sosiaaliturva- ja terveysalan uudistusten nopeuttamista, vaikka kansalaiset vastustavat yhä enenevässä määrin toimenpiteitä, jotka joissakin yhteisön maissa uhkaavat sosiaalisia perusoikeuksia. Neuvosto sitä vastoin lupaa tukevansa useiden alojen vapauttamis- ja yksityistämisprosesseja jatkossakin. Tämä on selvä osoitus siitä, kuinka ennakkoluuloisesti julkiseen sektoriin suhtaudutaan.
Alaan ei pidä jatkuvasti puuttua, sillä silloin horjutetaan laadukkaita julkisia palveluja ja työllisyyttä, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä, jos haluamme torjua köyhyyttä sekä varmistaa sosiaalisen osallisuuden ja korkean elintason koko väestölle.
Jotta etusijalle voidaan asettaa sosiaaliset kriteerit kuten työllisyys, ammatillinen ja yleissivistävä koulutus sekä tutkimus, jotka ovat kaikki ratkaisevan tärkeitä aloja Euroopan kestävän kehityksen kannalta, on tarkistettava talous- ja rahapolitiikkaa, luovuttava vapauttamisista ja tarkasteltava uudelleen vakaussopimusta. Tarvitsemme tehokkaita toimenpiteitä, jotta voimme estää monikansallisia yrityksiä siirtymästä muualle ja antaa eurooppalaisille työntekijäjärjestöille lykkäystä koskevan veto-oikeuden. Työntekijöitä on kohdeltava kunnioittavasti, ja hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys on asetettava etusijalle yhteisön toimissa."@fi5
"Monsieur le Président, les conclusions de ce sommet du printemps montrent que la politique que les chefs de gouvernement poursuivent obstinément est indifférente à la détérioration de la situation économique et sociale, qu’elle ferme les yeux face au taux élevé de chômage, de pauvreté et d’exclusion sociale et à l’augmentation des inégalités sociales, et fait la sourde oreille face aux protestations des travailleurs menacés par la délocalisation et la restructuration des entreprises multinationales. Nous en avons vu un exemple hier avec la multinationale canadienne
qui veut fermer plusieurs de ses unités de production dans des pays comme l’Allemagne, le Royaume-Uni, la Suède et le Portugal, et qui est - en ce qui concerne mon propre pays - la seule entreprise spécialisée dans le ferroviaire et la fabrication de trains.
Quatre ans après les attentes soulevées par la "stratégie de Lisbonne", qui a été approuvée au cours de la présidence portugaise, il apparaît clairement que la situation socio-économique s’est considérablement détériorée et qu’aucun des objectifs sociaux n’a été réalisé. Le nouveau commissaire des affaires sociales l’a démontré en reconnaissant que 10% seulement des objectifs de la "stratégie de Lisbonne" ont été atteints. Ceci n’a toutefois pas empêché le Conseil d’en rajouter bien que nous nous trouvions à moins de deux mois de l’adhésion de 10 nouveaux pays dont la situation économique et sociale n’est pas brillante. La recette du succès du Conseil consiste toujours à se conformer à cette "compétitivité", à promouvoir ce qu’il considère comme une culture commerciale, à améliorer la flexibilité et l’insécurité de l’emploi, à réduire les coûts salariaux et la modération des salaires, à attaquer les services publics - autrement dit, l’agenda néo-libéral des groupes économiques et financiers - au lieu de se préoccuper des conditions de vie et de travail de la population, du développement durable, d’une meilleure cohésion sociale et économique et de donner une nouvelle impulsion à l’investissement public et social, en particulier dans les domaines de chemins de fer, de la santé, de l’environnement, de l’éducation et de la recherche.
Le Conseil suggère que nous nous occupions prioritairement d’accélérer le rythme des réformes dans les domaines de l’emploi, de la sécurité sociale et de la santé malgré l’opposition publique croissante envers des mesures qui, dans certains de nos pays, compromettent les droits fondamentaux. Ce qu’il promet, c’est un soutien constant du processus de libéralisation et de privatisation dans de nombreux secteurs, ce qui porte clairement préjudice au secteur public.
Nous ne pouvons autoriser l’intervention continue dans ce domaine car elle menace l’existence des services publics de bonne qualité et l’emploi, deux éléments essentiels pour combattre la pauvreté et garantir l’intégration sociale ainsi qu’un niveau de vie élevé pour toute la population.
Nous devons réviser les politiques économiques et monétaires, mettre un terme aux libéralisations et revoir le pacte de stabilité pour donner la priorité aux critères sociaux, à l’emploi, à la formation, à l’éducation et à la recherche - des domaines qui sont tous essentiels pour le développement durable en Europe. Nous avons besoin de mesures efficaces pour freiner la délocalisation des multinationales et donner aux organisations d’employés européennes le droit à un veto "suspensif". Les travailleurs doivent être traités avec dignité, et le bien-être et le progrès social doivent figurer au centre des décisions politiques communautaires."@fr6
"Signor Presidente, le conclusioni del Vertice di primavera dimostrano che i
dei governi si ostinano a seguire una politica indifferente al peggioramento della situazione economica e sociale, cieca dinanzi agli alti livelli di disoccupazione, povertà ed esclusione sociale e all’aumento delle disuguaglianze sociali, sorda alle proteste dei lavoratori minacciati dalle delocalizzazioni e ristrutturazioni delle imprese multinazionali. Ne abbiamo avuto esempio solo ieri, con la multinazionale canadese
che intende chiudere molti suoi stabilimenti di produzione in paesi come la Germania, il Regno Unito, la Svezia e il Portogallo e che, per quanto riguarda il mio paese, è l’unica impresa a produrre materiale rotabile e carrozze ferroviarie.
Oggi è chiaro che, quattro anni dopo le aspettative suscitate dalla cosiddetta “strategia di Lisbona”, approvata durante la Presidenza portoghese, la situazione socioeconomica è notevolmente peggiorata e non uno degli obiettivi sociali è stato raggiunto. Ciò è dimostrato dall’ammissione, da parte del nuovo Commissario per le questioni sociali, che solo il 10 per cento degli obiettivi della “strategia di Lisbona” è stato realizzato. Questo non ha però impedito al Consiglio di riproporre la stessa identica solfa, sebbene manchino meno di due mesi all’adesione di altri dieci paesi la cui situazione economica e sociale non è per niente rosea. La ricetta del Consiglio continua a essere l’impegno a favore della “competitività”, la promozione di quella che considera la cultura imprenditoriale, la maggiore flessibilità e precarietà dei posti di lavoro, la riduzione del costo del lavoro e la moderazione dei salari, l’attacco ai servizi pubblici, cioè l’agenda neoliberale dei gruppi economici e finanziari. Il Consiglio dovrebbe invece occuparsi delle condizioni di vita e di lavoro della popolazione, dello sviluppo sostenibile, di una maggiore coesione economica e sociale e di un nuovo impulso agli investimenti pubblici e sociali, specificamente nei trasporti ferroviari, nella salute, nell’ambiente, nell’istruzione e nella ricerca.
Il Consiglio propone in via prioritaria di accelerare il ritmo delle riforme nei settori dell’occupazione, della sicurezza sociale e della salute, nonostante la crescente opposizione dei cittadini a misure che, in alcuni nostri paesi, mettono a repentaglio i diritti sociali fondamentali. Ciò che si promette è di continuare a sostenere il processo di liberalizzazione e privatizzazione in molti settori, con chiari pregiudizi nei confronti del settore pubblico.
Il continuo intervento in questa sfera non può essere accettato, perché minaccia l’esistenza di servizi pubblici di qualità e l’occupazione, essenziali per combattere la povertà e garantire l’inclusione sociale e un’elevata qualità della vita per tutta la popolazione.
E’ necessario riesaminare le politiche economiche e monetarie, arrestare il processo di liberalizzazione e rivedere il Patto di stabilità in modo da dare priorità ai criteri sociali, all’occupazione, alla formazione, all’istruzione e alla ricerca, che sono settori cruciali per lo sviluppo sostenibile dell’Europa. Sono necessarie misure efficaci per porre freno alla delocalizzazione delle multinazionali e per riconoscere il diritto di veto sospensivo alle organizzazioni dei lavoratori. E’ imperativo salvaguardare la dignità dei lavoratori e porre il benessere e il progresso sociale al centro delle decisioni in materia di politiche comunitarie."@it9
"Mr President, the conclusions of this Spring Summit show that government leaders are stubbornly pursuing a policy that is indifferent to the worsening economic and social situation, that turns a blind eye to the high levels of unemployment, poverty and social exclusion and the increase in social inequalities and a deaf ear to the protests of workers threatened by the relocation and restructuring of multinational companies. We saw an example of this only yesterday, with the Canadian multinational
which is seeking to close many of its production units in countries such as Germany, the United Kingdom, Sweden and Portugal, and which, where my own country is concerned, is the only company engaged in producing rolling stock and train carriages.
It is clear today that, four years after expectations were raised by the so-called ‘Lisbon Strategy’, which was approved during the Portuguese presidency, the socio-economic situation is considerably worse and not a single one of the social aims has been attained. This is demonstrated by the new Commissioner for Social Affairs’ acknowledgement that only 10% of the ‘Lisbon Strategy’ objectives have been achieved. This has not stopped the Council from announcing more of the same, however, despite the fact that we are less than two months away from the accession of a further ten countries whose economic and social situation is less than rosy. The Council’s recipe for success is still to commit to this ‘competitiveness’, to promoting what it considers to be business culture, to greater job flexibility and insecurity, to lower labour costs and wage moderation and to attacking public services – in other words, to the neo-liberal agenda of economic and financial groups, instead of being concerned with people’s living and working conditions, with sustainable development, with greater economic and social cohesion and with providing fresh impetus for public and social investment, specifically in the railways, in health, in the environment, in education and in research.
The Council suggests that the priority should be to speed up the pace of reforms in the fields of employment, social security and health, despite growing public opposition to measures that, in some of our countries, are jeopardising fundamental social rights. What is being promised is ongoing support for the process of liberalisation and privatisation in many sectors, demonstrating blatant prejudice against the public sector.
Continued intervention in this sphere cannot be allowed, because this threatens the existence of high-quality public services and employment, which are crucial to combating poverty and to guaranteeing social inclusion and a high standard of living for the entire population.
Economic and monetary policies must be revised, liberalisations must be halted and the Stability Pact must be reviewed in order to prioritise the social criteria, employment, training, education and research, which are all areas crucial to Europe’s sustainable development. What is needed are effective measures to put a brake on the relocation of multinationals and to give European employees’ organisations the right to a ‘suspensive’ veto. Working people must be treated with dignity and well-being and social progress must be placed at the heart of Community policy-making."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, uit de conclusies van de Voorjaarsraad blijkt duidelijk dat de voortdurende verslechtering van de sociaal-economische toestand de regeringsverantwoordelijken onverschillig laat. Ze hebben geen oog voor de hoge werkloosheid, de nijpende armoede, de sociale uitsluiting en de toenemende sociale ongelijkheid. Ze houden zich doof voor de protesten van de arbeiders wier banen bedreigd worden door verplaatsingen en herstructureringen van multinationale ondernemingen. Daarvan hebben we hier gisteren nog een voorbeeld gezien. Het ging daarbij om de Canadese multinational
die van plan is een aantal fabrieken in onder andere Duitsland, het Verenigd Koninkrijk, Zweden en Portugal te sluiten. In Portugal is
de enige onderneming die rollend materieel voor treinen produceert.
De onder het Portugees voorzitterschap goedgekeurde “strategie van Lissabon” heeft verwachtingen gewekt die illusies zijn gebleken. Nu, vier jaar later, moeten we vaststellen dat de sociaal-economische situatie danig verslechterd is, terwijl geen van de sociale doelstellingen is verwezenlijkt. Tekenend is in dit verband dat de nieuwe commissaris voor sociale zaken erkend heeft dat slechts tien procent van de doelstellingen van de strategie van Lissabon behaald zijn. Toch kondigt de Raad meer van hetzelfde aan, en dat terwijl we over minder dan twee maanden tien nieuwe landen gaan toelaten die allemaal in een moeilijke sociale en economische situatie verkeren. Het recept luidt steeds hetzelfde: meer zogenaamde mededinging, het bevorderen van wat een ondernemersklimaat wordt genoemd, flexibiliteit en onzekere banen, lagere loonkosten en loonmatiging, ontmanteling van de openbare diensten. Kortom, de neoliberale agenda van de economische en financiële groepen. We zouden nu juist iets moeten doen aan de omstandigheden waaronder mensen leven en werken, en maatregelen nemen voor duurzame ontwikkeling en een sterke sociale en economische cohesie. Er moeten meer openbare en sociaal gerichte investeringen worden gedaan, en dan met name in de spoorwegen, gezondheidszorg, het milieu, onderwijs en onderzoek.
Volgens de conclusies van de Voorjaarsraad dient te prioriteit te liggen bij het versneld doorvoeren van de hervormingen op het gebied van werk, sociale zekerheid en gezondheidszorg, en zulks ondanks de toenemende oppositie van de burgers tegen maatregelen die in een aantal van onze landen de sociale grondrechten aantasten. De liberalisering en privatisering van een groot aantal sectoren zal worden voortgezet, één en ander ten koste van de openbare sector.
Het is onaanvaardbaar dat men op deze sector blijft korten. Goede openbare diensten en de daarbij horende banen zullen zo verdwijnen, terwijl die diensten nu juist van fundamenteel belang zijn bij het bestrijden van armoede en sociale uitsluiting en het zeker stellen van een hoog welzijnsniveau voor alle burgers.
Het economische en monetaire beleid moet zo snel mogelijk worden omgegooid, de liberalisering moet worden stopgezet en het Stabiliteitspact moet worden herzien. De prioriteit moet nu uitgaan naar sociale kwesties, werkgelegenheid, onderwijs, opleiding en onderzoek. Dat zijn gebieden van fundamenteel belang voor de duurzame ontwikkeling van Europa. Er moeten doeltreffende maatregelen worden genomen om de verplaatsingen van multinationals te verhinderen. De werknemersorganisaties van deze ondernemingen moeten voor dat doel het recht krijgen een schorsend veto uit te spreken. Werkers moeten met respect behandeld worden. Welzijn en sociale vooruitgang moeten de basis vormen voor de besluitvorming over het communautaire beleid."@nl2
"Herr talman! Slutsatserna från detta vårtoppmöte visar att regeringschefer envist följer en politik som är likgiltig för den försämrade ekonomiska och sociala situationen, som blundar för de höga nivåerna av arbetslöshet, fattigdom och social utslagning samt ökningen av sociala orättvisor och är döva för protester från arbetstagare som hotas av förflyttning och omstrukturering av multinationella företag. Så sent som i går fick vi ett exempel på detta genom det kanadensiska multinationella företaget Bombardier, som har för avsikt att stänga flera av sina tillverkningsenheter i länder som Tyskland, Förenade kungariket, Sverige och Portugal, och som, när det gäller mitt eget land, är det enda företaget som sysslar med tillverkning av rullande materiel och tågvagnar.
I dag, fyra år efter det att förväntningarna väcktes genom den så kallade ”Lissabonstrategin”, som godkändes under det portugisiska ordförandeskapet, står det klart att den socioekonomiska situationen är avsevärt försämrad, och inte ett enda av de sociala målen har uppnåtts. Detta bevisas av den nya kommissionsledamoten för sociala frågor och hans erkännande att endast 10 procent av målen i ”Lissabonstrategin” har uppnåtts. Detta har dock inte hindrat rådet från att tillkännage mer av samma slag, trots det faktum att vi befinner oss mindre än två månader från anslutningen av ytterligare tio länder vars ekonomiska och sociala situation är allt annat än rosenröd. Rådets recept på framgång är fortfarande att förbinda sig till denna ”konkurrenskraft”, främja det som man anser vara affärskultur, att öka flexibiliteten och otryggheten när det gäller sysselsättningen, att sänka arbetskraftskostnaderna och tillämpa återhållsam löneutveckling, att angripa offentliga tjänster – med andra ord, förbinda sig till den nyliberala dagordning som tillhör ekonomiska och finansiella grupper i stället för att oroa sig för människors levnads- och arbetsvillkor, med hållbar utveckling, med större ekonomisk och social sammanhållning och med att ge ny kraft till offentliga och sociala investeringar, särskilt inom järnväg, hälsovård, miljö, utbildning och forskning.
Rådet påstår att denna prioritering borde påskynda reformtakten på områdena sysselsättning, social trygghet och hälsovård, trots allmänhetens växande motstånd mot åtgärder som i vissa av våra länder sätter grundläggande sociala rättigheter på spel. Det som man lovar är pågående stöd för avreglerings- och privatiseringsprocessen inom många sektorer, något som visar en flagrant motvilja mot den offentliga sektorn.
Ett fortsatt ingripande i denna sfär kan inte tillåtas, eftersom detta hotar förekomsten av högkvalitativa offentliga tjänster och sysselsättning, vilket är avgörande för att bekämpa fattigdom och för att garantera social integration och en hög levnadsstandard för hela befolkningen.
Ekonomisk och monetär politik måste ses över, avregleringarna måste hejdas och stabilitetspakten måste granskas för att prioritera det sociala kriteriet, sysselsättning, fortbildning, utbildning och forskning, som alla är avgörande områden för Europas hållbara utveckling. Det som behövs är effektiva åtgärder för att bromsa omlokaliseringen av multinationella företag och ge europeiska löntagarorganisationer rätten till ett ”suspensivt” veto. Förvärvsarbetande människor måste behandlas med värdighet och välfärd, och sociala framsteg måste placeras i centrum när gemenskapen utarbetar politiken."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples