Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2004-03-10-Speech-3-006"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20040310.1.3-006"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". – Mr President, I regret the unavoidable absence of President Prodi but, as you know, he has official obligations elsewhere.
Naturally, Parliament, the Council, the Commission and everyone else has to continue to exercise care. For instance, the Italian presidency has helpfully made it clear that some of the texts circulating in the final hours of the December European Council – which some regarded as presidency compromises – have no formal status. Most of those suggestions would, as it happens, have been unacceptable to either the Commission or Parliament or, indeed, both. We are certain that the Irish presidency will, characteristically, show its own constructive sensitivity, regardless of the hour of the day or of the night.
The House is fully aware of the controversial issues that remain. The Commission has made it clear on many occasions that it holds the view that the compromise reached in the Convention on the 'double-hatted' status of an EU foreign affairs representative should not be changed, that the enhanced budget powers of the European Parliament should not be altered, that the scope of qualified majority voting should not be reduced. The Commission has also made clear its opinion, particularly when we are only weeks away from a European Union with 25 Member States, the practical case for an extension of qualified majority voting is stronger than ever.
On that particular point, the House will know that the Commission considers that the double-majority proposal of the Convention is the best approach for the definition of QMV. That also reflects practicality and proportionality. It is clear that full and necessary articulation of arguments will ensure that decision-making in the enlarged Union is never easy. To make effective agreement on necessary decisions even harder by fixing a QMV threshold which is so high that the focus is on forming blocking minorities rather than on reaching consensus would, however, be a formula for
and the Union as a whole could not benefit from that.
The Commission's view continues to be that a double majority of 50% of the Member States representing 50% of the population would be both clear and balanced. However, the Commission accepted the Convention's compromise of 50% of Member States and 60% of population, although, I have to say, the Commission still believes that a 50% and 55% formulation would fit the purpose of effective decision-making still better.
Whatever compromise is eventually reached, it is obvious that no one should forget that the draft constitution will need approval and ratification through the democratic processes of 25 Member States. An arrangement that increases complexity and intensifies the difficulties of making the enlarged European Union work well would hardly be likely to attract understanding or support in either parliaments or plebiscites. We are certain that the Presidency, the majority in this Parliament, and a wide spectrum of governmental and public opinion understands that.
We wish the Irish presidency well in its sustained efforts in the interests of a modern Union and its citizens.
The Commission welcomes the opportunity provided by the discussion this morning to draw attention to the importance of a satisfactory agreement on the proposed constitution. Obviously, the analysis made at Laeken still holds good and the enlarged Union still needs reform in order to ensure that it can work in the public interest with higher standards of efficiency and with greater democracy and transparency. This is plainly unfinished business, and, equally plainly, it must be tackled with determination. In the unique association of democracies that makes up the European Union careful deliberation is always necessary but no constructive interests are really served by prolonged stalemate. That is why the Commission fully supports the approach taken by the Irish presidency. Minister Roche's report is clear. The Commission is convinced that the presidency has done, and is still doing, exactly what is necessary.
After the breakdown of the Brussels European Council, the only realistic course was to proceed in the way followed by the Irish presidency and to sound out the prospect for progress through bilateral consultations. It is an arduous course and no doubt Mr Roche and his colleagues have the air miles to prove it. However, our Irish colleagues have a true talent for promoting understanding – except, of course, where English rugby is concerned – and we hope that their diligent efforts will bear fruit and that the presidency report to the European Council will be able to conclude that all delegations are disposed to sign the constitutional treaty before the European elections.
Such progress will require some willingness to revise original negotiating positions, but the Commission continues to believe that such developments are feasible and that the conclusion of a constitutional treaty can be achieved under the present presidency. As Mr Roche said on this issue – it is not always true in politics but it is in this case – time will not change the basics or make a resolution easier.
One of the factors which propels such a view is recognition of the reality that, if the IGC was not satisfactorily concluded this year, the prospects for establishing a constitution for the Union will begin to appear remote. The momentum provided by the Convention will then manifestly continue to diminish and, in the very nature of politics, debate about the Treaty will become entangled with other controversies, such as those which naturally and inevitably will, for instance, be associated with the financial perspectives. No democrat could, or would, fear the prospect of multiple debates, but clarity and rigour in all discussions would obviously be served best by ensuring that each salient issue is tackled on its own terms and merits.
Meanwhile, the rational desire to conclude the IGC successfully and with reasonable dispatch should not deflect us from the course which Parliament and the Commission have followed on the content of the constitution. I am sure that the Commission reflects the majority opinion in this House by emphasising that the text drafted by the Convention should not be diluted.
We have all heard the maxim 'better no constitution than a bad constitution' and no sensible person could possibly disagree with that. But those can hardly be considered to be the sole true alternatives. The risk is surely not a bad constitution, since it is highly unlikely that the IGC would agree to something that was noxious or ineffectual. The real risk is rather that the Convention draft becomes amended to the point where, cumulatively, almost accidentally, the ambition and the attractiveness of the constitution dwindles and the singular opportunity of clarifying and developing the Union provided by drafting a constitution slips away. The representatives and, more importantly, the people of the European Union would then inherit problems rather than answers.
That is why the basis for the constitution should continue to be the text presented by the Convention. Obviously, on some points, improvement is possible. For instance, debates in the months before the Brussels European Council showed that the fact that a proposed change attracts widespread support from Member States does not necessarily make it a move in the wrong direction, as some seemed to contend at the time.
Meanwhile, in the Commission – and, I emphasise, explicitly in the interests of the Union – we were glad to note that most, if not all, delegations realised that making a distinction between voting and non-voting Commissioners would simply not work. We trust, therefore, that no variations on that impractical and divisive theme will reappear."@en3
|
| lpv:translated text |
"Hr. formand, jeg beklager, at hr. Prodi desværre nødvendigvis må være fraværende, men som De ved, har han officielle pligter andetsteds.
Naturligvis må Parlamentet, Rådet, Kommissionen og alle andre fortsætte med at udvise forsigtighed. F.eks. er det meget nyttigt, at det italienske formandskab har gjort det klart, at nogle tekster, der cirkulerede i de sidste timer af Det Europæiske Råds møde i december - og som nogle betragtede som kompromiser fra formandskabet - ikke havde nogen formel status. De fleste af disse forslag ville i øvrigt have været uacceptable både for Kommissionen og Parlamentet. Vi er sikre på, at det irske formandskab, som det er karakteristisk for det, vil være konstruktivt og diplomatisk, uafhængigt af hvad klokken har slået.
Parlamentet er helt opmærksom på de kontroversielle spørgsmål, der står tilbage. Kommissionen har ved mange lejligheder gjort det klart, at den nærer den opfattelse, at det kompromis, man nåede frem til i konventet om EU-udenrigsrepræsentantens to kasketter ikke skulle ændres, at dette heller ikke skulle ske med Parlamentets øgede budgetbeføjelser, og at størrelsen på kvalificeret flertal ved afstemninger ikke skulle reduceres. Kommissionen har også gjort det klart, at det er dens opfattelse, særligt nu, hvor vi kun er uger fra et EU med 25 medlemsstater, at de praktiske argumenter for en udvidelse af kvalificerede flertalsafstemninger er stærkere end nogensinde.
Hvad dette angår, vil Parlamentet vide, at Kommissionen mener, at forslag fra konventet om dobbelt flertal er den bedste tilgang til en definition af kvalificerede flertalsbeslutninger. Det afspejler også, hvad der er praktisk og proportionalt. Det er klart, at den påkrævede fyldestgørende fremlæggelse af argumenterne vil sikre, at beslutningstagningen i den udvidede Union aldrig bliver let. Men at gøre det endnu vanskeligere at nå frem til praktisk enighed om nødvendige beslutninger ved at fastsætte en tærskel for kvalificerede flertal, der er så høj, at fokus ligger på at danne mindretal, der kan blokere, snarere end på at nå konsensus, vil være en opskrift på stilstand, og Unionen under ét vil ikke have gavn af det.
Kommissionen er fortsat af den opfattelse, at et dobbelt flertal på 50 % af medlemsstaterne, som repræsenterer 50 % af befolkningen, ville være både klart og afbalanceret. Men Kommissionen accepterede konventets kompromisforslag om 50 % af medlemsstaterne og 60 % af befolkningen, selv om jeg må sige, at Kommissionen fortsat mener, at en formel med 50 % og 55 % ville passe endnu bedre til formålet, som er at træffe beslutninger på en effektiv måde.
Hvilket kompromis man end til sidst når frem til, er det klart, at ingen må glemme, at udkastet til forfatning vil behøve godkendelse og ratificering gennem den demokratiske proces i 25 medlemsstater. Et arrangement, der forøger kompleksiteten og forstærker vanskelighederne ved at få det udvidede EU til at arbejde godt, vil næppe kunne finde forståelse eller støtte, hverken i parlamenterne eller ved folkeafstemninger. Vi er sikre på, at formandskabet, flertallet her i Parlamentet og et bredt spektrum af regeringer og offentlighed forstår dette.
Vi ønsker det irske formandskab alt godt i dets fortsatte bestræbelser til gavn for en moderne Union og dens borgere.
Kommissionen glæder sig over den mulighed, som drøftelsen her til formiddag frembyder, for at henlede opmærksomheden på vigtigheden af en tilfredsstillende aftale om den foreslåede forfatning. Det er klart, at den analyse, der blev foretaget i Laeken, stadig holder, og den udvidede Union vil behøve reformer for at sikre, at den kan virke i offentlighedens interesse med højere normer for effektivitet og med større demokrati og gennemskuelighed. Det er helt klart en uafsluttet sag, og det er lige så klart, at man må tage beslutsomt fat på det. I den enestående union af demokratier, som udgør EU, er det altid nødvendigt med omhyggelige overvejelser, men et forlænget dødvande tjener virkelig ikke nogen konstruktive formål. Derfor støtter Kommissionen fuldt ud den holdning, som det irske formandskab har indtaget. Hr. Roches redegørelse er klar. Kommissionen er overbevist om, at formandskabet har gjort og stadig gør nøjagtig, hvad der er nødvendigt.
Efter sammenbruddet ved mødet i Det Europæiske Råd i Bruxelles var den eneste realistiske kurs at gå videre ad den vej, som det irske formandskab har fulgt, og at undersøge udsigterne til fremskridt via bilaterale rådslagninger. Det er en vanskelig vej, og hr. Roche og hans kolleger har utvivlsomt kilometer nok i luften til at bevise det. Men vores irske kolleger har et virkeligt talent for at fremme forståelse - bortset naturligvis fra, når det drejer sig om engelsk rugby - og vi håber, at deres flittige bestræbelser vil bære frugt, og at formandskabets rapport til Det Europæiske Råd vil kunne konkludere, at alle delegationer er indstillede på at underskrive forfatningstraktaten inden valget til Europa-Parlamentet.
Sådanne fremskridt vil kræve en vis villighed til at revidere de oprindelige forhandlingspositioner, men Kommissionen mener fortsat, at en sådan udvikling er mulig, og at indgåelsen af en forfatningstraktat kan nås under det nuværende formandskab. Som hr. Roche har sagt om denne sag - det er ikke altid tilfældet i politik, men det er det i dette tilfælde - vil tiden ikke ændre de grundlæggende realiteter eller gøre en beslutning lettere.
En af de faktorer, der driver sådan en opfattelse, er erkendelsen af, at hvis regeringskonferencen ikke bliver tilfredsstillende afsluttet i år, forekommer udsigterne til at få vedtaget en forfatning for Unionen yderst ringe. Den drivkraft, som konventet har udgjort, vil så helt tydeligt blive mindre og mindre, og som det er politikkens natur, vil debatten om traktaten blive blandet sammen med andre stridspunkter som dem, der f.eks. naturligt og uundgåeligt vil blive forbundet med de finansielle overslag. Ingen demokrat kan eller vil frygte udsigten til en debat om mange ting samtidig, men det er indlysende, at man lettest kan opnå klarhed og stringens i alle drøftelserne ved at sikre, at hvert af de væsentlige problemer bliver håndteret ud fra sine egne forudsætninger.
Men det fornuftige ønske om at afslutte regeringskonferencen rimelig hurtigt og med succes bør ikke lede os bort fra den kurs, som Parlamentet og Kommissionen har fulgt vedrørende indholdet af forfatningen. Jeg er sikker på, at Kommissionen afspejler flertallets mening her i Parlamentet ved at understrege, at den tekst, som er udarbejdet af konventet, ikke må udvandes.
Vi har alle hørt den grundsætning, at det er bedre ikke at have nogen forfatning end at have en dårlig forfatning, og intet fornuftigt menneske kan naturligvis være uenig heri. Men det kan næppe betragtes som de eneste alternativer. Risikoen er da ikke en dårlig forfatning, eftersom det er højst usandsynligt, at regeringskonferencen vil gå med til noget, der er skadeligt eller ineffektivt. Den virkelige risiko er snarere, at konventets udkast bliver ændret i den grad, at målet og det attraktive ved forfatningen efterhånden og næsten tilfældigt svinder ind, og den enestående mulighed for at tydeliggøre og udvikle Unionen, som vi har fået ved at udarbejde en forfatning, slipper os af hænde. Repræsentanterne og, hvad der er vigtigere, befolkningen i EU vil så arve problemer i stedet for løsninger.
Det er grunden til, at forfatningen fortsat bør hvile på den tekst, som konventet har fremlagt. Det er klart, at forbedring er mulig på nogle punkter. F.eks. viste debatterne i månederne forud for Det Europæiske Råds møde i Bruxelles, at det forhold, at en foreslået ændring får udbredt støtte fra medlemsstaterne, ikke nødvendigvis gør den til et skridt i den forkerte retning, som nogle syntes at hævde på det pågældende tidspunkt.
I mellemtiden var vi i Kommissionen - og, må jeg understrege, udtrykkeligt i Unionens interesse - glade for at notere os, at de fleste om ikke alle delegationer forstod, at det at skelne mellem kommissærer med og uden stemmeret simpelthen ikke kunne fungere. Vi stoler derfor på, at der ikke vil komme nogen variationer over dette upraktiske og konfliktfyldte tema."@da1
"Herr Präsident, ich bedauere, dass Kommissionspräsident Prodi heute nicht anwesend sein kann, aber wie Sie wissen, nimmt er anderweitige offizielle Verpflichtungen wahr.
Natürlich müssen das Parlament, der Rat, die Kommission und alle anderen Beteiligten weiterhin sehr achtsam sein. Hilfreich ist zum Beispiel die Klarstellung des italienischen Ratsvorsitzes, dass einige der Texte, die in den letzten Stunden der Tagung des Europäischen Rates im Dezember in Umlauf waren und die von einigen als Kompromissvorschläge des Ratsvorsitzes betrachtet wurden, keinen formalen Status haben. Die meisten dieser Vorschläge wären außerdem entweder für die Kommission oder das Parlament oder auch für beide unannehmbar gewesen. Wir sind sicher, dass der irische Ratsvorsitz unabhängig von der Tages- oder Nachtzeit mit der ihm eigenen konstruktiven Sensibilität vorgehen wird.
Das Haus kennt die noch offenen kontroversen Fragen sehr genau. Die Kommission hat ihre Auffassung mehrfach deutlich gemacht, dass der im Konvent erzielte Kompromiss über die Doppelfunktion eines außenpolitischen Vertreters der EU nicht geändert werden sollte, dass die erweiterten Haushaltsbefugnisse des Europäischen Parlaments nicht angetastet werden sollten und dass der Anwendungsbereich der Abstimmung mit qualifizierter Mehrheit nicht reduziert werden darf. Die Kommission hat außerdem zum Ausdruck gebracht, dass eine Ausdehnung des Anwendungsbereichs der Abstimmung mit qualifizierter Mehrheit dringender denn je ist, insbesondere angesichts der Tatsache, dass wir in wenigen Wochen eine Europäische Union mit 25 Mitgliedstaaten sein werden.
Im Zusammenhang mit diesem speziellen Punkt ist dem Haus bekannt, dass die Kommission den Vorschlag des Konvents über die doppelte Mehrheit für den besten Ansatz zur Definition der Abstimmung mit qualifizierter Mehrheit hält. Machbarkeit und Verhältnismäßigkeit werden dadurch ebenfalls gewährleistet. Wir alle wissen, dass Entscheidungen in der erweiterten Union angesichts der umfassenden und notwendigen Diskussion über unterschiedliche Meinungen immer schwierig sein werden. Wenn eine wirksame Einigung bei notwendigen Entscheidungen durch die Festlegung einer Schwelle für die Abstimmung mit qualifizierter Mehrheit erschwert wird, die so hoch ist, dass die Bildung von Sperrminoritäten und nicht die Erzielung eines Konsenses im Vordergrund steht, wäre dies allerdings ein sicherer Weg in den Stillstand, und dies hätte negative Auswirkungen für die gesamte Union.
Die Kommission vertritt nach wie vor die Auffassung, dass eine doppelte Mehrheit von 50 % der Mitgliedstaaten, die 50 % der Gesamtbevölkerung repräsentieren, eine klare und ausgewogene Regelung wäre. Die Kommission hat jedoch dem im Konvent erreichten Kompromiss zugestimmt, der eine doppelte Mehrheit mit 50 % der Mitgliedstaaten vorsieht, die 60 % der Gesamtbevölkerung repräsentieren, obgleich ich sagen muss, dass die Kommission unverändert der Meinung ist, dass die Gewichtung 50 % und 55 % für den Zweck wirksamer Entscheidungsverfahren noch besser geeignet wäre.
Wie auch immer der Kompromiss letztlich aussehen wird, wir dürfen nicht vergessen, dass der Verfassungsentwurf im Rahmen der demokratischen Verfahren von 25 Mitgliedstaaten angenommen und ratifiziert werden muss. Eine Regelung, die die Komplexität noch erhöhen und die reibungslose Arbeit der erweiterten Europäischen Union noch erschweren würde, wird sicherlich weder in den Parlamenten noch bei den Referenden Zustimmung und Unterstützung finden. Wir sind davon überzeugt, dass der Ratsvorsitz, die Mehrheit in diesem Parlament, viele Regierungen und ein großer Teil der Öffentlichkeit dies ebenso sehen.
Wir wünschen dem irischen Ratsvorsitz alles Gute für seine unermüdliche Arbeit zum Wohle einer modernen Union und ihrer Bürger.
Die Kommission begrüßt die Diskussion heute Morgen als Gelegenheit, die Bedeutung einer zufrieden stellenden Einigung über den Verfassungsentwurf hervorzuheben. Die Erkenntnisse von Laeken haben offenbar nichts von ihrer Aktualität verloren, und es hat sich nichts daran geändert, dass die erweiterte Union reformiert werden muss, um sicherzustellen, dass sie im Interesse der Öffentlichkeit effizienter, demokratischer und transparenter arbeiten kann. Klar ist, dass diese Reform noch aussteht, und ebenso klar ist, dass sie entschlossen vorangetrieben werden muss. In dem einzigartigen Zusammenschluss demokratischer Staaten, der die Europäische Union ausmacht, sind eingehende Beratungen grundsätzlich notwendig, ein anhaltender Stillstand aber kann keine konstruktiven Ergebnisse erbringen. Aus diesem Grund unterstützt die Kommission den Ansatz des irischen Ratsvorsitzes uneingeschränkt. Herr Roche hat in seinem Bericht die Situation anschaulich beschrieben. Die Kommission ist davon überzeugt, dass der Ratsvorsitz das Notwendige getan hat und weiterhin tut.
Nach dem Scheitern der Gespräche beim Europäischen Rat in Brüssel bestand die einzige realistische Möglichkeit darin, so zu handeln, wie es der irische Ratsvorsitz getan hat und die Aussichten auf eine Einigung durch bilaterale Konsultationen abzuklären. Das ist ein mühsames Unterfangen, und die vielen Stunden, die Herr Roche und seine Kollegen im Flugzeug zugebracht haben, beweisen dies. Unsere irischen Kollegen haben jedoch ein echtes Talent dafür, die Verständigung zu fördern, außer natürlich, wenn es um englisches Rugby geht. Wir hoffen, dass ihre unermüdlichen Anstrengungen Früchte tragen werden und der Ratsvorsitz auf der Tagung des Europäischen Rates berichten kann, dass alle Delegationen bereit sind, den Verfassungsvertrag noch vor der Europawahl zu unterzeichnen.
Ein solcher Fortschritt setzt eine gewisse Bereitschaft voraus, die ursprünglichen Verhandlungspositionen zu überdenken, aber die Kommission hält eine solche Entwicklung für durchaus möglich und ist zuversichtlich, dass eine Einigung über den Verfassungsvertrag noch während des irischen Ratsvorsitzes erzielt werden kann. Wie Herr Roche in diesem Zusammenhang sagte, wird die Zeit nichts an der grundlegenden Problematik ändern und eine Einigung nicht einfacher machen. Dies ist in der Politik nicht immer so, aber in diesem Fall trifft es zu.
Ein Faktor, der für diese Sichtweise spricht, ist die Anerkennung der Tatsache, dass die Aussichten auf die Einführung einer Verfassung für die Union schwinden werden, wenn die Regierungskonferenz in diesem Jahr nicht erfolgreich abgeschlossen werden kann. Die vom Konvent ausgegangene Dynamik wird dann eindeutig abnehmen, und es liegt in der Natur der Politik, dass andere Kontroversen, wie sie sich naturgemäß und zwangsläufig zum Beispiel im Zusammenhang mit der Finanziellen Vorausschau ergeben werden, in die Debatte über den Vertrag mit hineinspielen werden. Kein Demokrat könnte oder würde komplexe Debatten scheuen, aber um die notwendige Klarheit und Sorgfalt in allen Diskussionen zu gewährleisten, wäre es zweifellos am besten, wenn die anstehenden Fragen unabhängig voneinander geprüft würden.
Wir sollten uns aber durch den verständlichen Wunsch, die Regierungskonferenz erfolgreich und zügig abzuschließen, nicht von dem Kurs abbringen lassen, den das Parlament und die Kommission im Hinblick auf den Inhalt der Verfassung verfolgt haben. Ich bin sicher, dass die Kommission für die Mehrheit in diesem Haus spricht, wenn sie darauf hinweist, dass der im Konvent erarbeitete Textentwurf nicht aufgeweicht werden darf.
Wir alle kennen das Motto „lieber gar keine Verfassung als eine schlechte Verfassung“, und es gibt sicher niemanden, der ernsthaft eine andere Meinung vertritt. Diese beiden Möglichkeiten sind aber wohl kaum die einzigen wirklichen Alternativen. Die Gefahr einer schlechten Verfassung besteht sicher nicht, weil es höchst unwahrscheinlich ist, dass die Regierungskonferenz einem schädlichen oder halbherzigen Text zustimmen würde. Eine echte Gefahr besteht vielmehr darin, dass der Entwurf des Konvents so stark verändert wird, dass sozusagen als Begleiterscheinung all der Änderungen das Ziel verwässert wird und die Attraktivität der Verfassung abnimmt und damit die einmalige Gelegenheit verspielt wird, die Union auf ein klareres Fundament zu stellen und weiterzuentwickeln, wie sie die Ausarbeitung einer Verfassung bietet. Die Folge wären Probleme statt Lösungen für die Vertreter und vor allem für die Bevölkerung der Europäischen Union.
Deshalb sollte der vom Konvent vorgelegte Text weiterhin die Grundlage für die Verfassung bilden. Natürlich sind bei einigen Punkten Verbesserungen möglich. Die Debatten in den Monaten vor dem Europäischen Rat in Brüssel haben zum Beispiel gezeigt, dass die Tatsache, dass eine vorgeschlagene Änderung von den Mitgliedstaaten breite Unterstützung erhält, die Verfassung nicht zwangsläufig in die falsche Richtung bringt, wie damals einige zu glauben schienen.
Die Kommission hat jedoch inzwischen mit Freude – und zwar im Interesse der Union, wie ich ausdrücklich hervorheben möchte – festgestellt, dass zwar nicht alle, aber die meisten Delegationen erkannt haben, dass eine Unterscheidung zwischen stimmberechtigten und nicht stimmberechtigten Kommissionsmitgliedern nicht funktionieren kann. Wir sind daher zuversichtlich, dass dieses praktisch nicht umsetzbare und strittige Thema nicht noch einmal in irgendeiner Form auf den Tisch kommen wird."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, λυπούμαι για την αναπόφευκτη απουσία του Προέδρου Πρόντι αλλά, όπως γνωρίζετε, έχει άλλες υπηρεσιακές υποχρεώσεις.
Φυσικά, το Κοινοβούλιο, το Συμβούλιο, η Επιτροπή και όλοι οι άλλοι πρέπει να συνεχίσουν να επιδεικνύουν προσοχή. Για παράδειγμα, η ιταλική Προεδρία για να διευκολύνει αποσαφήνισε ότι ορισμένα από τα κείμενα που κυκλοφορούσαν τις τελευταίες ώρες του Ευρωπαϊκού Συμβουλίου των Βρυξελλών –τα οποία ορισμένοι θεωρούσαν ότι είναι συμβιβασμοί της Προεδρίας– δεν είχαν επίσημο χαρακτήρα. Οι περισσότερες από αυτές τις προτάσεις, όπως φαίνεται, δεν θα μπορούσαν να γίνουν αποδεκτές από την Επιτροπή ή από το Κοινοβούλιο ή και από τα δύο όργανα. Είμαστε βέβαιοι ότι η ιρλανδική Προεδρία θα επιδείξει, χαρακτηριστικά, τη δική της εποικοδομητική ευαισθησία, όποια ώρα της ημέρας ή της νύχτας και να είναι.
Το Σώμα έχει πλήρη επίγνωση των επίμαχων ζητημάτων που εκκρεμούν. Η Επιτροπή κατέστησε σε πολλές περιπτώσεις σαφή την άποψή της ότι ο συμβιβασμός που επετεύχθη στη Συνέλευση για το διττό καθεστώς ενός εκπροσώπου εξωτερικών υποθέσεων της ΕΕ δεν πρέπει να αλλάξει, ότι οι ενισχυμένες δημοσιονομικές εξουσίες του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου δεν πρέπει να μεταβληθούν, ότι το εύρος της λήψης αποφάσεων με ειδική πλειοψηφία δεν πρέπει να περιοριστεί. Η Επιτροπή κατέστησε επίσης σαφή τη γνώμη της, ιδιαίτερα καθώς βρισκόμαστε μερικές μόνο εβδομάδες πριν από την Ευρωπαϊκή Ένωση των 25 κρατών μελών, ότι τα πρακτικά επιχειρήματα υπέρ της επέκτασης της λήψης αποφάσεων με ειδική πλειοψηφία είναι ισχυρότερα από ποτέ.
Σε αυτό ειδικά το σημείο, το Σώμα θα γνωρίζει ότι η Επιτροπή θεωρεί την πρόταση της Συνέλευσης για διπλή πλειοψηφία ως την καλύτερη προσέγγιση για τον ορισμό της λήψης αποφάσεων με ειδική πλειοψηφία. Και αυτό δείχνει πρακτικότητα και αναλογικότητα. Είναι σαφές ότι η πλήρης και αναγκαία διατύπωση των διαφόρων επιχειρημάτων θα διασφαλίσει ότι δεν θα είναι ποτέ εύκολη η λήψη αποφάσεων στη διευρυμένη Ένωση. Το να καταστήσουμε, όμως, την αποτελεσματική συμφωνία για απαραίτητες αποφάσεις ακόμη πιο δύσκολη ορίζοντας ένα κατώτατο όριο λήψης αποφάσεων με ειδική πλειοψηφία το οποίο να είναι τόσο υψηλό ώστε η προσοχή να επικεντρώνεται όχι στην επίτευξη συναίνεσης, αλλά στη διαμόρφωση μειοψηφιών οι οποίες θα μπορούν να μπλοκάρουν τις αποφάσεις, θα είναι συνταγή για στασιμότητα και η Ένωση συνολικά δεν θα έχει όφελος.
Η Επιτροπή εξακολουθεί να είναι της άποψης ότι η διπλή πλειοψηφία του 50% των κρατών μελών που εκπροσωπούν το 50% του πληθυσμού θα είναι και σαφής και ισορροπημένη. Ωστόσο, η Επιτροπή αποδέχτηκε τον συμβιβασμό της Συνέλευσης για 50% των κρατών μελών και 60% του πληθυσμού, παρ’ όλο που οφείλω να πω ότι η Επιτροπή εξακολουθεί να πιστεύει ότι μια φόρμουλα 50% και 55% θα εξυπηρετούσε ακόμη καλύτερα την αποτελεσματική λήψη αποφάσεων.
Όποιος συμβιβασμός και αν επιτευχθεί τελικά, είναι προφανές ότι κανείς δεν πρέπει να ξεχνά ότι το σχέδιο του συντάγματος πρέπει να εγκριθεί και να επικυρωθεί μέσω δημοκρατικών διαδικασιών από τα 25 κράτη μέλη. Μια ρύθμιση η οποία περιπλέκει και αυξάνει τις δυσκολίες για τη σωστή λειτουργία της διευρυμένης Ευρωπαϊκής Ένωσης είναι μάλλον απίθανο να συγκεντρώσει την κατανόηση ή την υποστήριξη των κοινοβουλίων ή των δημοψηφισμάτων. Είμαστε βέβαιοι ότι η Προεδρία, η πλειονότητα των μελών του Κοινοβουλίου και ένα ευρύ φάσμα κυβερνήσεων και της κοινής γνώμης το καταλαβαίνει.
Ευχόμαστε κάθε επιτυχία στην ιρλανδική Προεδρία στις επίμονες προσπάθειές της προς όφελος μιας σύγχρονης Ένωσης και των πολιτών της.
Η Επιτροπή χαιρετίζει την ευκαιρία που της προσφέρει η συζήτηση σήμερα το πρωί να επιστήσει την προσοχή στη σημασία που έχει η επίτευξη ικανοποιητικής συμφωνίας για το προτεινόμενο σύνταγμα. Φυσικά, η ανάλυση που έγινε στο Λάκεν ισχύει ακόμη και η διευρυμένη Ένωση χρειάζεται ακόμη μεταρρύθμιση προκειμένου να διασφαλίσει ότι μπορεί να λειτουργήσει προς το δημόσιο συμφέρον με μεγαλύτερη αποδοτικότητα και με περισσότερη δημοκρατία και διαφάνεια. Πρόκειται ξεκάθαρα για μισοτελειωμένες δουλειές και, εξίσου ξεκάθαρα, πρέπει να τις αντιμετωπίσουμε με αποφασιστικότητα. Στην Ευρωπαϊκή Ένωση, η οποία αποτελεί μοναδική ένωση δημοκρατιών, είναι πάντα απαραίτητη η προσεκτική διαβούλευση, αλλά το παρατεταμένο αδιέξοδο δεν εξυπηρετεί στην πραγματικότητα κανένα εποικοδομητικό συμφέρον. Αυτός είναι ο λόγος για τον οποίο η Επιτροπή υποστηρίζει πλήρως την προσέγγιση της ιρλανδικής Προεδρίας. Η έκθεση του υπουργού Roche είναι σαφής. Η Επιτροπή είναι πεπεισμένη ότι η Προεδρία έκανε, και ακόμη κάνει, ό,τι ακριβώς είναι απαραίτητο.
Μετά το αδιέξοδο του Ευρωπαϊκού Συμβουλίου των Βρυξελλών, ο μόνος ρεαλιστικός δρόμος ήταν να προχωρήσουμε κατά τον τρόπο που ακολούθησε η ιρλανδική Προεδρία και να διερευνήσουμε το ενδεχόμενο προόδου μέσω διμερών διαβουλεύσεων. Είναι ένας κοπιώδης δρόμος, και σίγουρα ο κ. Roche και οι συνάδελφοί του έχουν την απαιτούμενη εμπειρία να το επιβεβαιώσουν. Ωστόσο, οι ιρλανδοί συνάδελφοί μας έχουν πραγματικό ταλέντο στην προώθηση της κατανόησης –εκτός, φυσικά, σε ό,τι αφορά το αγγλικό ράγκμπι– και ελπίζουμε ότι οι φιλότιμες προσπάθειές τους θα αποδώσουν καρπούς και ότι η έκθεση της Προεδρίας προς το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο θα καταλήγει λέγοντας ότι όλες οι αντιπροσωπείες είναι διατεθειμένες να υπογράψουν τη συνταγματική συνθήκη πριν από τις ευρωπαϊκές εκλογές.
Μια τέτοια πρόοδος θα απαιτήσει κάποια προθυμία να αναθεωρηθούν αρχικές διαπραγματευτικές θέσεις, αλλά η Επιτροπή εξακολουθεί να πιστεύει ότι μια τέτοια εξέλιξη είναι εφικτή και ότι μπορεί να επιτευχθεί η σύναψη μιας συνταγματικής συνθήκης υπό την παρούσα Προεδρία. Όπως είπε και ο κ. Roche για το θέμα –δεν ισχύει πάντα στην πολιτική αλλά ισχύει σε αυτή την περίπτωση– ο χρόνος δεν θα αλλάξει τα βασικά δεδομένα ούτε θα καταστήσει ευκολότερη τη λύση.
Ένας από τους παράγοντες στους οποίους βασίζεται αυτή η άποψη είναι η αναγνώριση της πραγματικότητας ότι, αν η ΔΚΔ δεν ολοκληρωθεί επιτυχώς εφέτος, οι προοπτικές για τη δημιουργία συντάγματος για την Ένωση θα αρχίσουν να απομακρύνονται. Η δυναμική που δόθηκε από τη Συνέλευση θα συνεχίσει καταφανώς να μειώνεται και, στην ίδια τη φύση της πολιτικής, η συζήτηση για τη Συνθήκη θα περιπλεχθεί με άλλες διαμάχες, όπως αυτές που φυσικά και αναπόφευκτα, για παράδειγμα, θα αφορούν τις δημοσιονομικές προοπτικές. Κανένας δημοκράτης δεν μπορεί να φοβάται και δεν φοβάται το ενδεχόμενο πολλαπλών συζητήσεων, αλλά σε όλες τις συζητήσεις θα υπάρχει προφανώς μεγαλύτερη σαφήνεια και αυστηρότητα αν διασφαλίσουμε ότι κάθε εξέχον ζήτημα αντιμετωπίζεται με τους δικούς του όρους και τη δική του ουσία.
Εν τω μεταξύ, η λογική επιθυμία να ολοκληρωθεί επιτυχώς η ΔΚΔ σε ένα εύλογο χρονικό διάστημα δεν θα πρέπει να μας εκτρέπει από την πορεία που έχουν ακολουθήσει το Κοινοβούλιο και η Επιτροπή σχετικά με το περιεχόμενο του συντάγματος. Είμαι βέβαιος ότι η Επιτροπή απηχεί τη γνώμη της πλειοψηφίας στο Σώμα όταν τονίζει ότι δεν θα πρέπει να αλλοιωθεί το κείμενο που συνέταξε η Συνέλευση.
Όλοι έχουμε ακούσει το απόφθεγμα “καλύτερα να μην υπάρχει σύνταγμα παρά να υπάρχει ένα κακό σύνταγμα” και κανένας λογικός άνθρωπος δεν μπορεί να διαφωνήσει με αυτό. Αλλά δεν μπορεί οι μόνες εναλλακτικές να είναι αυτές. Σίγουρα, δεν κινδυνεύουμε να έχουμε ένα κακό σύνταγμα, αφού είναι εξαιρετικά απίθανο να συμφωνήσει η ΔΚΔ σε κάτι το οποίο είναι επιζήμιο ή αναποτελεσματικό. Ο πραγματικός κίνδυνος είναι μάλλον να τροποποιηθεί το σχέδιο του Συντάγματος σε τέτοιο βαθμό ώστε, συσσωρευτικά, σχεδόν τυχαία, να εξανεμιστεί η φιλοδοξία και η ελκυστικότητα του συντάγματος και να χαθεί η μοναδική ευκαιρία αποσαφήνισης και εξέλιξης της Ένωσης που προσφέρει η κατάρτιση συντάγματος. Στην περίπτωση αυτή οι εκπρόσωποι και, κυρίως, οι πολίτες της Ευρωπαϊκής Ένωσης θα κληρονομήσουν προβλήματα και όχι απαντήσεις.
Γι’ αυτόν τον λόγο, η βάση του συντάγματος θα πρέπει να εξακολουθήσει να είναι το κείμενο που παρουσίασε η Συνέλευση. Φυσικά είναι δυνατή η βελτίωση, σε ορισμένα σημεία. Για παράδειγμα, συζητήσεις κατά τους μήνες πριν από το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο των Βρυξελλών έδειξαν ότι το γεγονός ότι μια προτεινόμενη αλλαγή προσελκύει ευρεία υποστήριξη από τα κράτη μέλη δεν σημαίνει απαραίτητα ότι είναι κίνηση προς τη λάθος κατεύθυνση, όπως ορισμένοι ισχυρίζονταν τότε.
Εν τω μεταξύ, με χαρά παρατηρήσαμε στην Επιτροπή –και, τονίζω, κατηγορηματικά για το συμφέρον της Ένωσης– ότι οι περισσότερες αντιπροσωπείες, αν όχι όλες, συνειδητοποίησαν ότι ο διαχωρισμός μεταξύ Επιτρόπων με δικαίωμα ψήφου και χωρίς δικαίωμα ψήφου απλώς δεν θα έχει αποτέλεσμα. Πιστεύουμε, επομένως, ότι δεν θα εμφανιστούν ξανά παραλλαγές σε αυτό το στερούμενο πρακτικότητας και διχαστικό θέμα."@el8
".
Señor Presidente, lamento la inevitable ausencia del Presidente Prodi pero, como saben, tiene obligaciones oficiales en otra parte.
Naturalmente, el Parlamento, el Consejo, la Comisión y todos los demás tenemos que continuar actuando con prudencia. Por ejemplo, la Presidencia italiana ha tenido el acierto de dejar claro que algunos textos que circulaban hacia el final del Consejo Europeo de diciembre –que algunos consideraban compromisos presidenciales– no tienen un estatuto formal. La mayoría de estas sugerencias hubieran sido inaceptables tanto para la Comisión como para el Parlamento. Estamos seguros de que la Presidencia irlandesa demostrará su propia sensibilidad constructiva, independientemente de la hora del día o de la noche.
La Cámara es plenamente consciente de las cuestiones controvertidas pendientes. La Comisión ha dejado claro en muchas ocasiones que su opinión es que el compromiso alcanzado en la Convención sobre la condición de «doble cargo» de un representante de asuntos exteriores de la UE no debería cambiar, que los poderes presupuestarios del Parlamento Europeo no deberían alterarse y que el alcance del voto por mayoría cualificada no debería reducirse. Asimismo, la Comisión ha dejado clara su opinión, en particular porque solo quedan algunas semanas para una Unión Europea de 25 Estados miembros, de que el argumento a favor de una ampliación del voto por mayoría cualificada es más sólido que nunca.
Respecto de este punto en particular, la Cámara sabe que, en opinión de la Comisión, la propuesta de la Convención de una doble mayoría es el mejor enfoque para la definición del voto por mayoría cualificada. Esto también refleja sentido práctico y proporcionalidad. Está claro que una articulación plena y necesaria de argumentos garantizará que el proceso de toma de decisiones en la Unión ampliada nunca resulte fácil. Dificultar aún más un acuerdo eficaz en decisiones necesarias mediante la fijación de un umbral del voto por mayoría cualificada tan elevado que el centro se sitúe en la formación de minorías de bloqueo y no en un consenso, constituiría una fórmula para la parálisis y la Unión en su conjunto se vería perjudicada.
La opinión de la Comisión sigue siendo que la doble mayoría del 50% de los Estados miembros que representan a un 50% de la población sería clara y equilibrada. Sin embargo, la Comisión ha aceptado el compromiso de la Convención del 50% de los Estados miembros y el 60% de la población, si bien tengo que decir que la Comisión aún cree que un 50% y un 55% se ajustaría mejor al objetivo de un proceso de toma de decisiones eficaz.
Sea cual sea el compromiso que se alcance, nadie debe olvidar que el proyecto de constitución necesitará ser aprobado y ratificado por medio de los procedimientos democráticos de 25 Estados miembros. Un acuerdo que aumente la complejidad e intensifique las dificultades de funcionamiento de la Unión Europea ampliada no atraerá la comprensión ni el apoyo de los Parlamentos ni de los plebiscitos. Estamos seguros de que la Presidencia, la mayoría de este Parlamento y un amplio espectro de la opinión gubernamental y pública lo comprende.
Deseamos que la Presidencia irlandesa tenga éxito en su constante esfuerzo en interés de una Unión moderna y de sus ciudadanos.
La Comisión acoge con satisfacción que la discusión de esta mañana le haya dado la oportunidad de subrayar la importancia de alcanzar un acuerdo satisfactorio sobre la Constitución propuesta. Por supuesto, el análisis hecho en Laeken todavía es válido y la Unión ampliada aún necesita una reforma para garantizar que pueda trabajar por el interés público con un mayor grado de eficacia y con mayor democracia y transparencia. Es obvio que se trata de un asunto inacabado, y es igualmente obvio que tiene que abordarse con determinación. En la asociación única de democracias que conforman la Unión Europea siempre se necesita una deliberación cuidadosa, pero realmente no servimos a los intereses constructivos prolongando un estancamiento. Por esta razón, la Comisión apoya plenamente el enfoque de la Presidencia irlandesa. El informe del Ministro Roche es claro. La Comisión está convencida de que la Presidencia ha hecho, y aún esta haciendo, exactamente lo que es necesario.
Tras el fracaso del Consejo Europeo de Bruselas, el único camino realista era proceder de la forma en que lo ha hecho la Presidencia irlandesa, y tantear la perspectiva de progreso mediante consultas bilaterales. Se trata de un camino arduo, y no en vano el Sr. Roche y sus colegas han recorrido sin duda muchos kilómetros en avión. Sin embargo, nuestros colegas irlandeses tienen un verdadero talento para fomentar la comprensión –excepto, por supuesto, en lo que concierne al rugby inglés–, y esperamos que sus diligentes esfuerzos den su fruto y que el informe de la Presidencia al Consejo Europeo concluya que todas las delegaciones están dispuestas a firmar el Tratado constitucional antes de las elecciones europeas.
Dicho progreso requerirá voluntad para revisar las posiciones negociadoras originales, pero la Comisión sigue creyendo que esto es factible y que la conclusión del Tratado constitucional es posible bajo la actual Presidencia. Como ha afirmado el Sr. Roche sobre esta cuestión –no siempre es cierto en política, pero sí en este caso–, el tiempo no cambiará los fundamentos ni facilitará una resolución.
Uno de los factores en los que se basa dicha opinión es el reconocimiento de que si la CIG no se concluyera de forma satisfactoria este año, las perspectivas para el establecimiento de una Constitución para la Unión comenzarían a parecer remotas. El impulso dado por la Convención continuaría disminuyendo de forma manifiesta, y de acuerdo con la propia naturaleza de la política, el debate sobre el Tratado se vería envuelto en otras controversias, como las que de forma natural e inevitable estarían asociadas, por ejemplo, a las perspectivas financieras. Ningún demócrata puede temer la perspectiva de múltiples debates, pero la mejor manera de mantener la claridad y el rigor en todas las discusiones es garantizando que cada asunto importante se aborde en sus propios términos y circunstancias.
Mientras tanto, el deseo racional de concluir la CIG con éxito y razonablemente rápido no debe desviarnos del camino que el Parlamento y la Comisión han seguido sobre el contenido de la Constitución. Estoy seguro de que la Comisión refleja la opinión mayoritaria en esta Cámara al hacer hincapié en que el texto elaborado por la Convención no debe quedar diluido.
Todos hemos escuchado la máxima «mejor ninguna constitución que una constitución mala», y nadie con un mínimo de sentido común puede discrepar de ello. Pero estas difícilmente pueden considerarse las únicas alternativas reales. Sin duda, el riesgo no consiste en una mala constitución, porque es muy improbable que la CIG acordara algo pernicioso o ineficaz. El riesgo real es que el proyecto de Convención se modifique hasta el punto de que, de forma acumulativa, casi accidentalmente, la ambición y el atractivo de la constitución disminuya y se pierda la oportunidad singular de clarificar y desarrollar la Unión que nos brinda el proyecto de constitución. Los representantes y, más que nada, los ciudadanos de la Unión Europea heredarían problemas en lugar de respuestas.
Por esta razón, la base de la constitución tiene que seguir siendo el texto presentado por la Convención. Por supuesto, en algunos puntos es posible mejorarlo. Por ejemplo, los debates durante los meses anteriores al Consejo Europeo de Bruselas han demostrado que el hecho de que un cambio propuesto obtenga el amplio apoyo de los Estados miembros no necesariamente lo convierte en un avance en la dirección equivocada, como algunos parecían afirmar en aquel momento.
Mientras tanto, en la Comisión –y subrayo, explícitamente en interés de la Unión– observamos que la mayoría, sino todas, las delegaciones se dieron cuenta de que hacer una distinción entre Comisarios con y sin voto sencillamente no funcionaría. Por lo tanto, confiamos en que no reaparezcan variaciones en este impracticable y divisorio tema."@es12
".
Arvoisa puhemies, olen pahoillani, ettei puheenjohtaja Prodi voinut millään tulla paikalle, koska – kuten tiedätte – hänellä on virallisia velvoitteita hoidettavanaan toisaalla.
Parlamentin, neuvoston, komission ja kaikkien muiden on toimittava edelleen varovaisesti. Esimerkiksi puheenjohtajavaltio Italia teki avuliaasti selväksi, etteivät kaikki joulukuun Eurooppa-neuvoston viimeisinä tunteina kiertäneet asiakirjat, joita osa piti puheenjohtajavaltion kompromisseina, olleet virallisia. Parlamentin tai komission taikka jopa molempien olisi itse asiassa ollut mahdoton hyväksyä suurta osa noista ehdotuksista. Olemme varmoja, että puheenjohtajavaltio Irlanti osoittaa sille ominaisella tavalla rakentavaa ymmärtämystä, olipa kello kuinka paljon tahansa.
Parlamentti tuntee läpikotaisin kiistanalaiset asiat, joita ei ole ratkaistu. Komissio on tehnyt monta kertaa selväksi olevansa sitä mieltä, että valmistelukunnassa aikaan saatua kompromissia unionin ulkoasioiden edustajan "kaksoisvirasta" ei pitäisi muuttaa, ettei Euroopan parlamentin vahvistettua budjettivaltaa pitäisi heikentää eikä määräenemmistöpäätösten soveltamisalaa kaventaa. Komissio on tehnyt selväksi olevansa myös sitä mieltä – erityisesti nyt, kun laajentuminen 25 jäsenvaltion unioniksi on vain viikkojen päässä – että käytännön seikat puhuvat määräenemmistöpäätösten lisäämisen puolesta vahvemmin kuin koskaan.
Tästä asiasta parlamentti tietää, että komission mielestä valmistelukunnan ehdotus kaksinkertaisesta määräenemmistöstä on paras tapa määritellä määräenemmistöpäätös. Se on käytännöllinen ja oikeasuhtainen menetelmä. On selvää, että asioiden välttämätön ja perinpohjainen perusteleminen ei tee päätöksenteosta milloinkaan helppoa laajentuneessa unionissa. Jos sovinnon syntymistä välttämättömissä päätöksissä vaikeutetaan entisestään asettamalla määräenemmistöpäätöksen rajat niin korkealle, että kaikki keskittyvät pikemminkin päätöksen estävän vähemmistön muodostamiseen kuin yhteisymmärryksen saavuttamiseen, tilanne jumiutuu eikä unioni hyödy kokonaisuutena.
Komissio on edelleen sitä mieltä, että kaksinkertainen enemmistö eli 50 prosenttia jäsenvaltioista, jotka edustavat 50:tä prosenttia asukkaista, olisi sekä selkeä että tasapuolinen ratkaisu. Komissio hyväksyi kuitenkin valmistelukunnan kompromissin eli 50 prosenttia jäsenvaltioista ja 60 prosenttia asukkaista, vaikka minun on todettava, että komissio on edelleen sitä mieltä, että 50 prosenttia ja 55 prosenttia olisi päätöksenteon tehokkuuden kannalta vieläkin parempi ratkaisu.
Tuleepa lopullisesta kompromissista millainen tahansa, kenenkään ei tietenkään pidä unohtaa, että perustuslakiehdotus on hyväksyttävä ja ratifioitava demokraattisen menettelyn mukaisesti 25 jäsenvaltiossa. Jos ehdotuksessa tehdään kaikesta monimutkaisempaa ja vaikeutetaan laajentuneen Euroopan unionin tehokasta toimintaa, sille tuskin löytyy ymmärrystä tai tukea parlamenteissa tai kansanäänestyksissä. Olemme varmoja, että puheenjohtajavaltio, parlamentin enemmistö sekä suuri osa hallituksista ja kansalaisista ymmärtävät tämän.
Toivotamme puheenjohtajavaltiolle onnea jatkuvissa toimissa modernin unionin ja sen kansalaisten etujen puolesta.
Komissio on tyytyväinen tämän aamun keskustelun tarjoamaan tilaisuuteen kiinnittää huomiota siihen, miten tärkeää ehdotetusta perustuslaista on päästä tyydyttävään ratkaisuun. Laekenissa tehty arvio pitää tietenkin edelleen paikkansa, ja laajentuneen unionin on edelleen uudistuttava varmistaakseen, että se toimii yleisen edun puolesta tehokkaasti sekä aiempaa demokraattisemmin ja avoimemmin. Asiaa ei ole selvästikään ratkaistu, ja aivan yhtä selvästi on ryhdyttävä päättäväisesti toimeen. Euroopan unionin kaltaisessa demokraattisten valtioiden ainutlaatuisessa yhteenliittymässä huolellinen harkinta on aina tarpeen, mutta tilanteen pitkittynyt jumiutuminen ei palvele kenenkään etuja rakentavasti. Komissio tukeekin täysin puheenjohtajavaltio Irlannin näkemystä. Ministeri Rochen selvitys on selkeä. Komissio on vakuuttunut siitä, että puheenjohtajavaltio on tehnyt ja tekee edelleen juuri sen, mikä on tarpeen.
Brysselin Eurooppa-neuvoston epäonnistumisen jälkeen ainoa realistinen etenemistapa oli puheenjohtajavaltio Irlannin noudattama tapa: kahdenvälisissä neuvotteluissa tuodaan julki, mitä edistymismahdollisuuksia asiassa on. Työ on vaivalloista, ja epäilemättä ministeri Rochelle ja hänen kollegoilleen on kertynyt tästä osoituksena tukku lentokilometrejä. Irlantilaisilla kollegoillamme on kuitenkin todellisia lahjoja edistää ymmärtämystä – paitsi tietenkin, jos on kyse englantilaisesta rugbysta – ja me toivomme, että uuttera työ tuo tuloksia ja että Eurooppa-neuvostolle osoitetussa puheenjohtajavaltion selvityksessä voidaan lopuksi todeta, että kaikki valtuuskunnat ovat valmiita allekirjoittamaan perustuslakisopimuksen ennen Euroopan parlamentin vaaleja.
Tällainen edistyminen vaatii tahtoa tarkistaa alkuperäisiä neuvottelukantoja, mutta komissio uskoo edelleen, että tämä on mahdollista ja että perustuslakisopimuksesta voidaan sopia nykyisellä puheenjohtajakaudella. Kuten ministeri Roche totesi, aika ei muuta peruskysymyksiä eikä tee ratkaisua helpommaksi, mikä ei aina päde politiikkaan, mutta tähän tapaukseen kyllä.
Yksi tällaista näkemystä tukeva tekijä on tosiasioiden tunnustaminen: ellei HVK:ta saada tänä vuonna tyydyttävästi päätökseen, perustuslain saaminen unioniin näyttää entistä kaukaisemmalta. Valmistelukunnasta lähtenyt eteenpäin sysäävä voima heikkenee tuolloin selvästi, ja politiikan perusluonteen vuoksi sopimuksesta käytävään keskusteluun sekoittuu muita kiistanalaisia asioita, jotka liittyvät luonnollisesti ja väistämättä esimerkiksi rahoitusnäkymiin. Yksikään demokraatti ei saa tuntea pelkoa – eikä kyllä tuntisikaan – kun edessä on lukuisia keskusteluja, mutta kaikkien keskustelujen selkeyttä ja kurinalaisuutta edistetään parhaiten varmistamalla, että jokaista esiin tulevaa asiaa käsitellään erikseen siihen sisältyvine näkökohtineen.
Vaikka on järkevää haluta, että HVK saadaan päätökseen onnistuneesti kohtuullisen nopeasti, ei sillä perusteella kuitenkaan saisi poiketa kurssista, jota parlamentti ja komissio ovat noudattaneet perustuslain sisällössä. Olen varma, että komissio toimii parlamentin enemmistön mielipiteen mukaisesti korostaessaan, ettei valmistelukunnan laatimaa tekstiä pitäisi vesittää.
Olemme kaikki kuulleet sanottavan, että "parempi olla ilman perustuslakia kuin saada huono perustuslaki". Kaikki järkevät ihmiset ovat asiasta taatusti samaa mieltä. Näitä voidaan tuskin kuitenkaan pitää ainoina todellisina vaihtoehtoina. Vaarana ei taatusti ole huono perustuslaki, sillä on erittäin epätodennäköistä, että HVK hyväksyisi jotakin, joka olisi haitallista tai hyödytöntä. Todellisena vaarana on pikemminkin, että perustuslakiehdotusta muutetaan niin paljon, että lopulta perustuslain kunnianhimo ja houkuttavuus hupenee melkein vahingossa, ja ainutlaatuinen tilaisuus selkiyttää ja kehittää unionia perustuslain laatimisen avulla liukuu käsistä. Jäsenvaltioiden edustajille ja ennen kaikkea Euroopan unionin kansalaisille jäisi käteen vain ongelmia, ei ratkaisuja.
Tämän takia perustuslain perustana pitäisi edelleen käyttää valmistelukunnan esittämää tekstiä. Sitä voidaan tietenkin parannella joiltain osin. Esimerkiksi Brysselin Eurooppa-neuvostoa edeltävinä kuukausina käydyissä keskusteluissa kävi ilmi, että vaikka ehdotettu muutos saa jäsenvaltioilta laajan tuen, kyse ei välttämättä ole etenemisestä väärään suuntaan, kuten osa näytti tuolloin väittävän.
Olimme komissiossa – ja korostan, että nimenomaan unionin etujen puolesta – iloisia huomatessamme, että lähes kaikki valtuuskunnat tajusivat, ettei äänivaltaisten ja äänivallattomien komission jäsenten erottelu yksinkertaisesti toimi. Luotamme siis siihen, ettei tästä epäkäytännöllisestä ja eripuraa aiheuttaneesta aiheesta esitetä enää uusia muunnelmia."@fi5
".
Monsieur le Président, je regrette l’absence inévitable du président Prodi, mais comme vous le savez, d’autres obligations officielles l’ont retenu.
Bien évidemment, le Parlement, le Conseil, la Commission ainsi que tout autre intéressé doivent continuer à faire preuve de prudence. En guise d’exemple, la présidence italienne a utilement souligné que certains des textes circulant aux dernières heures du Conseil européen de décembre - que certains considéraient comme des compromis de la présidence - ne disposaient d’aucun statut officiel. La plupart de ces suggestions, en l’occurrence, auraient été inacceptables soit pour la Commission, soit pour le Parlement ou encore pour les deux. Nous sommes persuadés que la présidence fera preuve du tact constructif qui la caractérise, quelle que soit l’heure du jour ou de la nuit.
Cette Assemblée est parfaitement consciente des problèmes qui subsistent. La Commission a clairement signalé à de multiples reprises qu’elle n’était pas favorable à une révision du compromis dégagé au sein de la Convention concernant la "double casquette" d’un représentant de l’Union dans le domaine des affaires étrangères, à une modification des pouvoirs budgétaires renforcés du Parlement européen ni à une réduction du champ d’application du vote à la majorité qualifiée. La Commission a également clairement signalé son point de vue, en particulier à quelques semaines d’une Union européenne à 25 États membres, l’extension de la majorité qualifiée a, plus que jamais, le vent en poupe.
Sur ce point particulier, l’Assemblée doit savoir que la Commission considère la proposition de double majorité avancée par la Convention comme étant la meilleure approche relative à la définition du VMQ. Elle témoigne également d’un esprit pratique et proportionnel. Il est clair que l’expression complète et nécessaire des arguments fera du processus décisionnel dans l’Union élargie une chose toujours complexe. Toutefois, compliquer encore la conclusion d’accords efficaces sur des décisions indispensable en fixant un seuil de VMQ si élevé que les votants chercheront à trouver des minorités de blocage plutôt qu’un consensus déboucherait sur le stase et l’Union dans son ensemble ne pourrait en tirer parti.
La Commission persiste à penser qu’une double majorité de 50% des États membres représentant 50% de la population serait à la fois claire et équilibrée. La Commission a néanmoins accepté le compromis de la Convention à 50% des États membres et 60% de la population, même si je dois dire que la Commission est toujours d’avis qu’une formule 50% et 55% servirait encore mieux l’objectif d’instauration d’une prise de décision efficace.
Quel que soit le compromis final, personne ne doit bien entendu perdre de vue que le projet de Constitution devra être approuvé et ratifié par les processus démocratiques de 25 États membres. Un arrangement accroissant la complexité et renforçant les difficultés néfastes au bon fonctionnement de l’Union européenne a peu de chances d’être compris ou soutenu par les parlements ou dans le cadre de référendums. Nous sommes persuadés que la présidence, la majorité de cette Assemblée ainsi qu’une grande partie de l’opinion gouvernementale et publique le comprennent.
Nous souhaitons bonne chance à la présidence irlandaise dans ses efforts en faveur des intérêts d’une Union moderne et de ses citoyens.
La Commission se félicite de l’opportunité qui s’offre à elle, suite à la discussion de ce matin, d’attirer l’attention sur l’importance d’un accord satisfaisant sur le projet de Constitution. Manifestement, l’analyse faite à Laeken est toujours d’actualité et l’Union élargie a toujours besoin de réformes, de manière à garantir son fonctionnement pour l’intérêt général, selon des normes d’efficacité supérieures, avec davantage de démocratie et de transparence. C’est indubitablement un travail inachevé et, tout aussi indubitablement, il doit être pris à bras le corps. Dans cette association unique de démocraties constituant l’Union européenne, une délibération prudente est toujours nécessaire. Toutefois, un blocage prolongé ne sert réellement aucun intérêt constructif. C’est pourquoi la Commission soutient pleinement l’approche adoptée par la présidence irlandaise. Le rapport de M. Roche est clair. La Commission est convaincue que la présidence a fait, et continue de faire, exactement ce qui est nécessaire.
Après l’échec du Conseil européen de Bruxelles, l’unique voie réaliste était de procéder de la manière mise en œuvre par la présidence irlandaise et de sonder les perspectives de progression par l’intermédiaire de consultations bilatérales. C’est une voie difficile, le kilométrage aérien accumulé par M. Roche et ses collègues le démontre sans conteste. Toutefois, nos collègues irlandais possèdent un réel talent pour faire progresser la compréhension - sauf, bien entendu, lorsqu’il s’agit de rugby anglais - et nous espérons que leurs efforts consciencieux porteront leurs fruits et que le rapport de la présidence au Conseil européen sera en mesure de conclure que toutes les délégations sont disposées à signer le traité constitutionnel avant les élections européennes.
Les progrès de ce type nécessiteront de la volonté afin de revoir les positions de négociation initiales, mais la Commission continue de croire que des développements de ce type sont possibles et que la conclusion d’un traité constitutionnel peut devenir réalité sous la présidence actuelle. Comme l’a indiqué M. Roche à ce propos - ce n’est pas toujours vrai en politique, sauf dans ce cas - le temps ne changera pas les données fondamentales et ne facilitera pas une conclusion.
L’un des facteurs étayant cet avis réside dans la reconnaissance de la réalité suivante: si la CIG n’est pas conclue de manière satisfaisante cette année, les perspectives d’instauration d’une Constitution pour l’Union commenceront à s’éloigner à l’horizon. Par après, l’élan de la Convention continuera manifestement à se déliter et, c’est dans l’essence même de la politique, le débat sur le Traité s’empêtrera dans d’autres controverses, notamment celles qui, naturellement et inévitablement, s’inscriront dans le cadre des perspectives financières. Aucun démocrate ne pourrait ni ne voudrait craindre la perspective de débats multiples, mais la clarté et la rigueur dans toutes les discussions seront bien entendu servies de manière optimale si chaque question pertinente est traitée en fonction de ses tenants et de ses aboutissants.
Dans le même temps, le désir rationnel de conclure la CIG par une réussite et dans des délais raisonnables ne doit pas nous détourner de la voie suivie par le Parlement et la Commission au sujet du contenu de la Constitution. Je suis persuadé que la Commission reflète l’opinion majoritaire de cette Assemblée lorsqu’elle souligne que le projet de texte de la Convention ne doit pas être dilué.
Nous avons tous entendu la maxime "mieux vaut ne pas avoir de Constitution qu’une mauvaise Constitution", aucune personne sensée ne pourrait désapprouver. Il est toutefois difficilement envisageable que ce soit la seule vraie alternative. Le risque n’est certainement pas celui d’une mauvaise Constitution puisqu’il est hautement improbable que la CIG approuve un texte néfaste ou inefficace. Le véritable risque est plutôt de voir le projet de la Convention être amendé à un point tel que, par accumulation, presque par accident, l’ambition et l’attrait de la Constitution se réduisent à peau de chagrin et que s’envole cette chance unique de clarifier et de développer l’Union par la rédaction d’une Constitution. Les représentants et, c’est plus important, les citoyens de l’Union européenne, hériteraient de problèmes plutôt que de réponses.
C’est pourquoi le texte soumis par la Convention doit rester la base de la Constitution. Bien entendu, des améliorations sont possibles sur certains points. Par exemple, les débats dans les mois précédant le Conseil européen de Bruxelles ont démontré qu’une proposition de changement bénéficiant d’un large soutien des États membres ne constituait pas d’office un pas dans la mauvaise direction, comme certains semblaient l’affirmer à l’époque.
Dans le même temps, la Commission - et je le souligne, explicitement dans les intérêts de l’Union - s’est réjouie de noter que la plupart des délégations, voire toutes, ont réalisé qu’une distinction entre commissaires votants et non votants ne fonctionnerait tout simplement pas. Nous espérons dès lors qu’aucune variation sur cette proposition impraticable et porteuse de division ne refera surface."@fr6
".
Signor Presidente, mi rammarico per l’inevitabile assenza del Presidente Prodi, ma, come sapete, ha impegni ufficiali altrove.
Come ben sappiamo, il Parlamento, il Consiglio, la Commissione e tutti gli altri soggetti devono continuare ad usare prudenza. Per esempio, la Presidenza italiana ha opportunamente precisato che alcuni testi in circolazione nelle ultime ore del Consiglio europeo di dicembre – che alcuni hanno considerato come compromessi della Presidenza – non hanno
ufficiale. Il caso vuole che gran parte di tali suggerimenti sia inaccettabile per la Commissione o per il Parlamento o per entrambi. Siamo certi che la Presidenza irlandese darà prova della sua tipica sensibilità costruttiva, a prescindere dall’ora del giorno o della notte.
L’Assemblea conosce bene le questioni controverse che restano da risolvere. La Commissione ha chiarito in numerose occasioni che a suo parere il compromesso raggiunto in sede di Convenzione sul doppio incarico di un rappresentante dell’Unione europea per gli affari esteri non deve essere alterato, i maggiori poteri di bilancio del Parlamento europeo non devono essere modificati e il campo di applicazione del voto a maggioranza qualificata non deve essere ridotto. La Commissione ha anche espresso chiaramente il parere che, soprattutto dal momento che solo poche settimane ci separano da un’Unione europea di 25 Stati membri, l’argomento concreto a favore di un’estensione del voto a maggioranza qualificata è più forte che mai.
Su questo aspetto specifico, l’Assemblea saprà che la Commissione ritiene che la proposta della Convenzione relativa alla doppia maggioranza sia la migliore soluzione per definire il voto a maggioranza qualificata. Essa tiene anche conto delle considerazioni di ordine pratico e in materia di proporzionalità. E’ chiaro che la necessità di una piena articolazione degli argomenti assicura che il processo decisionale nell’Unione allargata non sarà mai facile. Rendere ancora più difficile raggiungere l’accordo effettivo su decisioni necessarie, fissando una soglia per il voto a maggioranza qualificata talmente alta che l’interesse si concentra sulla formazione di minoranze di blocco anziché sul raggiungimento del consenso, è tuttavia una formula per la stasi e l’Unione nel suo insieme non ne trarrebbe alcun giovamento.
La Commissione resta del parere che una doppia maggioranza del 50 per cento degli Stati membri che rappresenti il 50 per cento della popolazione sarebbe sia chiara che equilibrata. Tuttavia, la Commissione ha accettato il compromesso della Convenzione del 50 per cento degli Stati membri e 60 per cento della popolazione, anche se devo dire che la Commissione continua a ritenere che la formula del 50 e 55 per cento sarebbe ancora più idonea a garantire l’efficacia del processo decisionale.
A prescindere dal compromesso che sarà infine raggiunto, è pacifico che nessuno deve dimenticare che il progetto di Costituzione dovrà essere approvato e ratificato attraverso i processi democratici di 25 Stati membri. Una soluzione che aumenti la complessità e accentui le difficoltà di garantire il buon funzionamento dell’Unione europea allargata avrebbe scarse probabilità di essere compresa o sostenuta nei parlamenti o nelle consultazioni popolari. Siamo certi che la Presidenza, la maggioranza del Parlamento e un ampio spettro di governi e dell’opinione pubblica lo comprendano.
Auguriamo alla Presidenza irlandese di cogliere i frutti dei suoi lunghi sforzi nell’interesse di un’Unione moderna e dei suoi cittadini.
La Commissione accoglie con favore l’opportunità offerta dalla discussione di oggi per richiamare l’attenzione sull’importanza di un accordo soddisfacente sul progetto di Costituzione. Ovviamente, l’analisi fatta a Laeken rimane valida e l’Unione allargata continua ad aver bisogno di riforme per poter funzionare nell’interesse dei cittadini, con migliori livelli di efficienza e maggiore democrazia e trasparenza. E’ palese che si tratta di una questione incompiuta ed è altrettanto palese che occorre affrontarla con determinazione. Nella straordinaria associazione di democrazie che costituisce l’Unione europea è sempre necessaria un’attenta deliberazione, ma non si persegue alcuno scopo costruttivo prolungando la situazione di stallo. Questo è il motivo per cui la Commissione appoggia pienamente la linea adottata dalla Presidenza irlandese. La relazione del Ministro Roche è chiara. La Commissione è convinta che la Presidenza abbia fatto e continui a fare esattamente ciò che occorre fare.
In seguito al fallimento del Consiglio europeo di Bruxelles, l’unica linea di condotta realistica era procedere come ha fatto la Presidenza irlandese e sondare le possibilità di compiere progressi tramite consultazioni bilaterali. E’ un percorso arduo e senza dubbio il Ministro Roche e i suoi colleghi possono dimostrare di aver percorso tanti chilometri. Tuttavia, i nostri colleghi irlandesi hanno un vero talento nel promuovere la comprensione – eccetto, naturalmente, per quanto riguarda il
inglese – e ci auguriamo che i loro solleciti sforzi diano frutti e che la relazione della Presidenza al Consiglio europeo possa concludere che tutte le delegazioni sono disposte a firmare il Trattato costituzionale prima delle elezioni europee.
Questi progressi comportano una certa disponibilità a riesaminare le posizioni inizialmente assunte nei negoziati, ma la Commissione è convinta che una tale evoluzione sia possibile e che si possa giungere alla conclusione di un Trattato costituzionale durante l’attuale Presidenza. Come ha affermato il Ministro Roche in proposito – non è sempre vero in politica, ma lo è in questo caso – il tempo non modificherà gli elementi fondamentali né renderà più semplice trovare una soluzione.
Uno dei fattori che alimentano questa tesi è il riconoscimento della realtà che, se la CIG non si concluderà in modo soddisfacente quest’anno, le prospettive di adottare una Costituzione per l’Unione cominceranno ad apparire remote. Lo slancio fornito dalla Convenzione continuerà manifestamente a diminuire e, per la natura stessa della politica, il dibattito sul Trattato diventerà intricato e confuso in altre controversie, come quelle che saranno inevitabilmente associate, per esempio, alle prospettive finanziarie. Nessun democratico potrebbe o dovrebbe temere la prospettiva di dibattiti molteplici, ma è evidente che la chiarezza e il rigore in tutte le discussioni si possono garantire meglio se ogni questione saliente viene affrontata nel merito e nelle circostanze specifiche.
Al tempo stesso, il desiderio razionale di concludere la CIG con successo e con ragionevole celerità non dovrebbe sviarci dalla linea seguita dal Parlamento e dalla Commissione riguardo al contenuto della Costituzione. Sono certo che la Commissione esprima l’opinione della maggioranza dell’Assemblea sottolineando che il testo proposto dalla Convenzione non deve essere indebolito.
Abbiamo tutti sentito la massima “meglio nessuna costituzione che una cattiva costituzione” e nessuna persona ragionevole potrebbe dissentire. Tuttavia, queste non possono essere considerate le uniche alternative reali. Di sicuro il rischio non è una cattiva costituzione, perché è altamente improbabile che la CIG adotti un testo dannoso o inefficace. Il vero rischio è che il progetto della Convenzione venga modificato al punto che, nell’insieme, quasi incidentalmente, l’ambizione e l’attrattiva della Costituzione perdano importanza e la singolare opportunità di chiarire e sviluppare l’Unione offerta dal progetto di Costituzione si dissolva in un baleno. I rappresentanti e, ancora più importante, i cittadini dell’Unione europea erediterebbero così problemi anziché risposte.
Questo è il motivo per cui la base della Costituzione deve continuare ad essere il testo proposto dalla Convenzione. E’ chiaro che si possono introdurre miglioramenti su alcuni punti. Per esempio, i dibattiti nei mesi precedenti il Consiglio europeo di Bruxelles hanno dimostrato che se una modifica proposta riceve ampio sostegno da parte degli Stati membri, ciò non significa necessariamente che si tratti di un passo nella direzione sbagliata, come alcuni sembravano sostenere all’epoca.
Al tempo stesso, la Commissione – e, sottolineo, esplicitamente nell’interesse dell’Unione – ha rilevato con soddisfazione che, se non tutte, almeno la maggioranza delle delegazioni ha compreso che operare una distinzione fra Commissari con e senza diritto di voto semplicemente non funzionerebbe. Siamo quindi certi che non riemergeranno variazioni su questo tema impraticabile e fonte di divisione."@it9
". – Mr President, I regret the unavoidable absence of President Prodi but, as you know, he has official obligations elsewhere.
Naturally, Parliament, the Council, the Commission and everyone else has to continue to exercise care. For instance, the Italian presidency has helpfully made it clear that some of the texts circulating in the final hours of the December European Council – which some regarded as presidency compromises – have no formal status. Most of those suggestions would, as it happens, have been unacceptable to either the Commission or Parliament or, indeed, both. We are certain that the Irish presidency will, characteristically, show its own constructive sensitivity, regardless of the hour of the day or of the night.
The House is fully aware of the controversial issues that remain. The Commission has made it clear on many occasions that it holds the view that the compromise reached in the Convention on the 'double-hatted' status of an EU foreign affairs representative should not be changed, that the enhanced budget powers of the European Parliament should not be altered, that the scope of qualified majority voting should not be reduced. The Commission has also made clear its opinion, particularly when we are only weeks away from a European Union with 25 Member States, the practical case for an extension of qualified majority voting is stronger than ever.
On that particular point, the House will know that the Commission considers that the double-majority proposal of the Convention is the best approach for the definition of QMV. That also reflects practicality and proportionality. It is clear that full and necessary articulation of arguments will ensure that decision-making in the enlarged Union is never easy. To make effective agreement on necessary decisions even harder by fixing a QMV threshold which is so high that the focus is on forming blocking minorities rather than on reaching consensus would, however, be a formula for
and the Union as a whole could not benefit from that.
The Commission's view continues to be that a double majority of 50% of the Member States representing 50% of the population would be both clear and balanced. However, the Commission accepted the Convention's compromise of 50% of Member States and 60% of population, although, I have to say, the Commission still believes that a 50% and 55% formulation would fit the purpose of effective decision-making still better.
Whatever compromise is eventually reached, it is obvious that no one should forget that the draft constitution will need approval and ratification through the democratic processes of 25 Member States. An arrangement that increases complexity and intensifies the difficulties of making the enlarged European Union work well would hardly be likely to attract understanding or support in either parliaments or plebiscites. We are certain that the Presidency, the majority in this Parliament, and a wide spectrum of governmental and public opinion understands that.
We wish the Irish presidency well in its sustained efforts in the interests of a modern Union and its citizens.
The Commission welcomes the opportunity provided by the discussion this morning to draw attention to the importance of a satisfactory agreement on the proposed constitution. Obviously, the analysis made at Laeken still holds good and the enlarged Union still needs reform in order to ensure that it can work in the public interest with higher standards of efficiency and with greater democracy and transparency. This is plainly unfinished business, and, equally plainly, it must be tackled with determination. In the unique association of democracies that makes up the European Union careful deliberation is always necessary but no constructive interests are really served by prolonged stalemate. That is why the Commission fully supports the approach taken by the Irish presidency. Minister Roche's report is clear. The Commission is convinced that the presidency has done, and is still doing, exactly what is necessary.
After the breakdown of the Brussels European Council, the only realistic course was to proceed in the way followed by the Irish presidency and to sound out the prospect for progress through bilateral consultations. It is an arduous course and no doubt Mr Roche and his colleagues have the air miles to prove it. However, our Irish colleagues have a true talent for promoting understanding – except, of course, where English rugby is concerned – and we hope that their diligent efforts will bear fruit and that the presidency report to the European Council will be able to conclude that all delegations are disposed to sign the constitutional treaty before the European elections.
Such progress will require some willingness to revise original negotiating positions, but the Commission continues to believe that such developments are feasible and that the conclusion of a constitutional treaty can be achieved under the present presidency. As Mr Roche said on this issue – it is not always true in politics but it is in this case – time will not change the basics or make a resolution easier.
One of the factors which propels such a view is recognition of the reality that, if the IGC was not satisfactorily concluded this year, the prospects for establishing a constitution for the Union will begin to appear remote. The momentum provided by the Convention will then manifestly continue to diminish and, in the very nature of politics, debate about the Treaty will become entangled with other controversies, such as those which naturally and inevitably will, for instance, be associated with the financial perspectives. No democrat could, or would, fear the prospect of multiple debates, but clarity and rigour in all discussions would obviously be served best by ensuring that each salient issue is tackled on its own terms and merits.
Meanwhile, the rational desire to conclude the IGC successfully and with reasonable dispatch should not deflect us from the course which Parliament and the Commission have followed on the content of the constitution. I am sure that the Commission reflects the majority opinion in this House by emphasising that the text drafted by the Convention should not be diluted.
We have all heard the maxim 'better no constitution than a bad constitution' and no sensible person could possibly disagree with that. But those can hardly be considered to be the sole true alternatives. The risk is surely not a bad constitution, since it is highly unlikely that the IGC would agree to something that was noxious or ineffectual. The real risk is rather that the Convention draft becomes amended to the point where, cumulatively, almost accidentally, the ambition and the attractiveness of the constitution dwindles and the singular opportunity of clarifying and developing the Union provided by drafting a constitution slips away. The representatives and, more importantly, the people of the European Union would then inherit problems rather than answers.
That is why the basis for the constitution should continue to be the text presented by the Convention. Obviously, on some points, improvement is possible. For instance, debates in the months before the Brussels European Council showed that the fact that a proposed change attracts widespread support from Member States does not necessarily make it a move in the wrong direction, as some seemed to contend at the time.
Meanwhile, in the Commission – and, I emphasise, explicitly in the interests of the Union – we were glad to note that most, if not all, delegations realised that making a distinction between voting and non-voting Commissioners would simply not work. We trust, therefore, that no variations on that impractical and divisive theme will reappear."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, het spijt me dat voorzitter Prodi hier niet aanwezig kan zijn, maar hij heeft zoals u weet officiële verplichtingen elders.
Uiteraard moeten het Parlement, de Raad, de Commissie en alle anderen zorgvuldig te werk blijven gaan. Zo was het Italiaanse voorzitterschap zeer behulpzaam door duidelijk te maken dat bepaalde teksten die in de laatste uren van de Europese Raad van december circuleerden - en die sommigen als van het voorzitterschap afkomstige compromissen beschouwden - geen officiële status hadden. De meeste van deze suggesties zouden toevallig ook onaanvaardbaar zijn geweest voor de Commissie, voor het Parlement of voor beide. We zijn ervan overtuigd dat het Ierse voorzitterschap, ongeacht het tijdstip van de dag of de nacht, op zijn bekende constructieve en precieze wijze te werk zal gaan.
Het Parlement weet precies welke controversiële kwesties er nog moeten worden opgelost. De Commissie heeft bij talloze gelegenheden duidelijk gemaakt dat volgens haar niet mag worden getornd aan het compromis dat de Conventie heeft bereikt ten aanzien van de ‘dubbele-hoedstatus’ van een EU-vertegenwoordiger voor buitenlandse zaken, dat er niets mag worden veranderd aan de uitgebreide begrotingsbevoegdheden van het Europees Parlement en dat het aantal onder besluitvorming met gekwalificeerde meerderheid vallende terreinen niet mag worden beperkt. De Commissie heeft ook naar voren gebracht dat volgens haar, zeker nu over enkele weken de uitbreiding van de Europese Unie tot 25 lidstaten zal worden beklonken, de praktische argumenten vóór uitbreiding van het toepassingsgebied van de besluitvorming met een gekwalificeerde meerderheid sterker zijn dan ooit.
Wat dit specifieke punt betreft, weet het Parlement wel dat volgens de Commissie het voorstel van de Conventie voor een dubbele meerderheid de beste manier is om besluitvorming met een gekwalificeerde meerderheid te definiëren. Daarin wordt ook rekening gehouden met de uitvoerbaarheid en de proportionaliteit. Het is duidelijk dat het in de uitgebreide Unie nooit gemakkelijk zal zijn om besluiten te nemen, omdat iedereen de gelegenheid moet hebben om zijn argumenten te laten horen. Als echter het bereiken van overeenstemming over de noodzakelijke besluiten extra wordt bemoeilijkt door het feit dat de drempel voor gekwalificeerde meerderheid heel hoog wordt gelegd en bijgevolg de aandacht vooral uitgaat naar het vormen van blokkerende minderheden en niet naar het bereiken van overeenstemming, dan heb je een recept in handen dat garant staat voor stagnatie, en daar is de Unie als geheel niet bij gebaat.
De Commissie blijft van mening dat een dubbele meerderheid van 50% van de lidstaten en 50% van de bevolking duidelijk en evenwichtig is. De Commissie heeft echter het door de Conventie voorgestelde compromis van 50% van de lidstaten en 60% van de bevolking geaccepteerd, hoewel ik moet zeggen dat volgens de Commissie een formule met 50% en 55% beter aansluit bij de doelstelling van een effectieve besluitvorming.
Welk compromis er uiteindelijk ook uit de bus komt, het is duidelijk dat de ontwerpgrondwet moet worden goedgekeurd en geratificeerd met een democratisch proces in de 25 lidstaten. Dat mag niemand vergeten. Een akkoord dat alles alleen maar ingewikkelder maakt en de uitgebreide Unie belet goed te functioneren, zal niet op veel steun kunnen rekenen in de parlementen en bij referenda. We weten zeker dat het voorzitterschap, de meerderheid van dit Parlement en talrijke regeringen en burgers dat goed begrijpen.
We wensen het Ierse voorzitterschap veel succes toe bij zijn niet-aflatende inspanningen om de belangen van een moderne Unie en haar burgers te dienen.
De Commissie is blij dat zij in dit debat van vanochtend nogmaals duidelijk kan maken hoe belangrijk het is dat er tot ieders tevredenheid overeenstemming wordt bereikt over de voorgestelde Grondwet. De analyse die in Laken is gemaakt geldt uiteraard nog steeds. De uitgebreide Unie heeft hervormingen nodig als zij het openbaar belang wil dienen met meer efficiëntie, een hoger democratisch gehalte en een grotere transparantie. Die taak is duidelijk nog niet af, en het is net zo duidelijk dat die vastberaden moet worden aangepakt. De Europese Unie is een uniek samenwerkingsverband van democratieën en daarin zal het altijd noodzakelijk zijn om de zaken zorgvuldig tegen elkaar af te wegen, maar als een impasse blijft voortduren is dat weinig constructief. Daarom steunt de Commissie de aanpak van het Ierse voorzitterschap ten volle. Het verslag van minister Roche is duidelijk. De Commissie is ervan overtuigd dat het voorzitterschap precies dat heeft gedaan, en blijft doen, wat nodig is.
Na de mislukking van de Europese Raad van Brussel was er maar een realistische weg, namelijk de weg die het Ierse voorzitterschap heeft gekozen, de weg van de bilaterale besprekingen om na te gaan of de impasse kon worden doorbroken. Dat is een lastige weg, en de heer Roche en zijn collega’s kunnen dat ongetwijfeld aantonen met hun air miles. Onze Ierse collega's hebben echter een ware gave om verstandhoudingen te verbeteren - behalve uiteraard als het om rugby gaat - en we hopen dat hun ijverige pogingen vruchten zullen afwerpen. Wij hopen dat het voorzitterschap in zijn verslag aan de Europese Raad tot de conclusie kan komen dat alle delegaties bereid zijn om vóór de Europese verkiezingen het grondwettelijke verdrag te ondertekenen.
Om een dergelijke stap vooruit te kunnen zetten moet men natuurlijk bereid zijn om de oorspronkelijke onderhandelingsposities te verlaten. Toch blijft de Commissie van mening dat iets dergelijks haalbaar is en dat er nog tijdens dit voorzitterschap een grondwettelijk verdrag kan worden gesloten. Zoals de heer Roche al zei - zijn opmerking gaat niet altijd op in de politiek, maar in dit geval wel - zal de tijd niets veranderen aan de kernpunten en zal het met de tijd ook niet gemakkelijker worden om tot een oplossing te komen.
Een van de factoren die ons in dit standpunt sterken is de erkenning van het feit dat als de IGC dit jaar niet naar tevredenheid wordt afgerond de totstandkoming van een grondwet voor de Unie steeds verder in het verschiet zal komen te liggen. De impuls die de Conventie eraan heeft gegeven zal dan ongetwijfeld nog meer aan kracht verliezen en het debat over het Verdrag zal - dat is nu eenmaal de aard van de politiek - worden doorkruist door andere controverses. Daarbij denk ik aan kwesties die - hoe kan het anders - te maken hebben met bijvoorbeeld de financiële vooruitzichten. Geen enkele democraat mag of wil opzien tegen een hoop discussiëren, maar als wij de zaak duidelijk en strikt willen houden moeten wij er voor zorgen dat elke cruciale kwestie op haar eigen merites wordt beoordeeld.
De begrijpelijke wens om de IGC succesvol en voortvarend af te ronden mag er echter niet toe leiden dat wordt afgeweken van de koers die het Parlement en de Commissie hebben gevolgd ten aanzien van de inhoud van de Grondwet. Ik weet zeker dat de Commissie de mening van de meerderheid van dit Parlement verwoordt als zij benadrukt dat de ontwerptekst die door de Conventie is opgesteld niet mag worden afgezwakt.
We kennen allemaal de uitspraak: “liever geen grondwet dan een slechte grondwet”. Geen verstandig mens kan het daarmee natuurlijk oneens zijn, maar toch kan dit eigenlijk niet als het enige echte alternatief worden gezien. We lopen echt niet het gevaar dat er een slechte grondwet komt, want het is hoogst onwaarschijnlijk dat de IGC instemt met iets wat verderfelijk of zinloos is. Het echte gevaar is eerder dat de ontwerptekst van de Conventie zodanig wordt gewijzigd dat er ongemerkt bijna niets overblijft van de oorspronkelijke idealen en aantrekkelijke kanten van de Grondwet en dat ons de unieke kans om de Unie via deze Grondwet transparanter te maken en te ontwikkelen ontglipt. De vertegenwoordigers en, belangrijker nog, de burgers van de Europese Unie krijgen dan eerder problemen dan oplossingen voorgeschoteld.
Daarom moet de tekst die de Conventie heeft voorgesteld de basis voor de Grondwet blijven. Uiteraard zijn bepaalde punten voor verbetering vatbaar. Zo bleek bijvoorbeeld in de maanden voor de Europese Raad van Brussel dat het feit dat een voorgestelde wijziging op brede steun van de lidstaten kon rekenen niet noodzakelijkerwijs een stap in de verkeerde richting was, zoals sommigen toen leken te suggereren.
Ondertussen heeft de Commissie tot haar genoegen kunnen vaststellen - en ik beklemtoon dat wij hierbij uitdrukkelijk aan de belangen van de Unie denken - dat de meeste, zo niet alle, delegaties beseffen dat een onderscheid tussen stemgerechtigde en niet-stemgerechtigde commissarissen eenvoudigweg niet werkt. Daarom hopen we dat er geen variaties zullen worden voorgesteld op dit onpraktische en verdeeldheid zaaiende thema."@nl2
"Senhor Presidente, lamento a inevitável ausência do Senhor Presidente Prodi, mas, como sabe, ele tem compromissos oficiais noutro lugar.
Naturalmente o Parlamento, o Conselho, a Comissão e todas as outras pessoas têm de continuar a agir com cuidado. Por exemplo, a Presidência italiana, muito a propósito, deixou claro que alguns dos textos postos a circular nas últimas horas do Conselho Europeu de Dezembro - que alguns consideraram ser compromissos da Presidência - não têm estatuto formal. Acontece que a maior parte dessas sugestões teriam sido inaceitáveis quer para a Comissão quer para o Parlamento ou, de facto, para ambos. Estamos certos de que a Presidência irlandesa irá, caracteristicamente, mostrar a sua própria sensibilidade construtiva, qualquer que seja a hora do dia ou da noite.
A Assembleia tem pleno conhecimento das questões controversas que continuam a existir. A Comissão já tornou claro em muitas ocasiões que é de opinião de que o compromisso alcançado na Convenção em relação ao estatuto de "dupla representação" dum representante da UE para os negócios estrangeiros não deveria ser alterado, que o reforço dos poderes orçamentais do Parlamento Europeu não devia ser alterado, que o âmbito da votação por maioria qualificada não deveria ser reduzido. A Comissão também já manifestou claramente a sua opinião, particularmente quando nos faltam apenas algumas semanas para uma União Europeia com 25 Estados-Membros, de que as razões de ordem prática a favor de um alargamento da votação por maioria qualificada são mais fortes do que nunca.
Nesse aspecto específico, a Assembleia deve saber que a Comissão considera que a proposta da Convenção relativa à dupla maioria é a melhor abordagem para a definição da VMQ. Ela também reflecte viabilidade e proporcionalidade. É claro que a plena e necessária articulação dos argumentos irá assegurar que a tomada de decisões na União alargada nunca seja fácil. Tornar ainda mais difícil um acordo eficaz em relação a decisões necessárias com a fixação de um limiar de VMQ tão elevado que as atenções passem a incidir na formação de minorias com veto, em vez de incidirem na obtenção de um consenso, seria, contudo, uma fórmula para a
a estagnação, e a União como um todo não poderia beneficiar disso.
A opinião da Comissão continua a ser a de que uma dupla maioria de 50% dos Estados-Membros, representando 50% da população, seria clara e equilibrada. No entanto, a Comissão aceitou o compromisso da Convenção de 50% de Estados-Membros e 60% da população, se bem que deva dizer que a Comissão continua a acreditar que uma formulação de 50% e 55% se adequaria ainda melhor ao objectivo de uma tomada de decisões eficaz.
Qualquer que seja o compromisso a que eventualmente se chegue, é óbvio que ninguém deverá esquecer que o Projecto de Constituição irá necessitar de aprovação e ratificação através dos processos democráticos de 25 Estados-Membros. Um acordo que aumente a complexidade e intensifique as dificuldades de fazer com que a União Europeia alargada funcione bem dificilmente atrairá compreensão ou apoio em parlamentos ou plebiscitos. Temos a certeza de que a Presidência, a maioria neste Parlamento, e um largo espectro da opinião governamental e da opinião pública compreendem isso.
Desejamos boa sorte à Presidência Irlandesa nos seus esforços continuados no interesse de uma União moderna e dos seus cidadãos.
A Comissão congratula-se com a oportunidade proporcionada pelo debate desta manhã para chamar a atenção para a importância de um acordo satisfatório sobre a proposta de Constituição. Obviamente, a análise efectuada em Laeken ainda se aplica e a União alargada precisa ainda de uma reforma que assegure que ela possa trabalhar, no interesse público, com níveis de eficiência mais elevados e com mais democracia e mais transparência. Trata-se claramente de um assunto inacabado e também é claro que se trata de um assunto que tem de ser abordado com determinação. Na associação única de democracias que constitui a União Europeia, uma deliberação cuidadosa é sempre necessária, mas um impasse prolongado não serve, na realidade, quaisquer interesses construtivos. É por isso que a Comissão apoia inteiramente a abordagem adoptada pela Presidência irlandesa. O relatório do Senhor Ministro Roche é claro. A Comissão está convencida de que a Presidência fez, e continua a fazer, exactamente o que é necessário.
Depois do fracasso do Conselho Europeu de Bruxelas, o único caminho realista a seguir era tomar o rumo que a Presidência irlandesa tomou e sondar a perspectiva de progresso através de consultas bilaterais. É um caminho árduo e certamente o Senhor Ministro Roche e os seus colegas têm sobejas provas disso. Basta pensar nas inúmeras deslocações que têm sido obrigados a fazer. No entanto, os nossos colegas irlandeses têm um verdadeiro talento para promover a compreensão - excepto, é claro, no que se refere ao râguebi inglês - e esperamos que os seus esforços diligentes dêem fruto e que o relatório da Presidência ao Conselho Europeu possa apresentar a conclusão de que todas as delegações estão dispostas a assinar o Tratado Constitucional antes das eleições Europeias.
Tal progresso irá exigir uma certa disponibilidade para rever algumas posições negociais originais, mas a Comissão continua a acreditar que tais desenvolvimentos são viáveis e que é possível concluir um Tratado Constitucional no semestre da actual Presidência. Como o Senhor Ministro Roche disse relativamente a esta questão - nem sempre é verdade em política, mas neste caso é verdade - o tempo não irá alterar as questões de base nem tornar mais fácil uma resolução.
Um dos factores que impulsiona este ponto de vista é o reconhecimento da realidade de que, se acaso a CIG não for satisfatoriamente concluída este ano, as perspectivas da elaboração de uma Constituição para a União começarão a parecer remotas. O impulso dado pela Convenção irá continuar manifestamente a diminuir e, como é da própria natureza da política, o debate sobre o Tratado irá emaranhar-se com outras polémicas, tais como as que, natural e inevitavelmente, irão associar-se, por exemplo, às perspectivas financeiras. Nenhum democrata poderá recear, ou irá recear, a perspectiva de debates múltiplos, mas a clareza e o rigor em todos os debates ficarão obviamente mais bem servidos se se assegurar que cada questão individual seja tratada segundo os seus próprios termos e segundo aquilo que realmente vale.
Entretanto, o desejo racional de concluir a CIG com êxito e com razoável rapidez não nos deverá desviar do caminho seguido pelo Parlamento e pela Comissão quanto ao conteúdo da Constituição. Tenho a certeza que a Comissão reflecte a opinião da maioria nesta Assembleia ao sublinhar o facto de que o texto redigido pela Convenção não deverá ser diluído.
Já todos ouvimos a máxima que diz que "é melhor não haver Constituição do que haver uma má Constituição" e nenhuma pessoa sensata pode discordar dela. Mas estas não podem de forma nenhuma ser consideradas como as únicas alternativas verdadeiras. Não corremos certamente o risco de uma má Constituição, pois é altamente improvável que a CIG concordasse com algo que fosse nocivo ou ineficaz. O verdadeiro risco é, antes, o de que o projecto da Convenção seja alterado ao ponto de, cumulativamente, quase acidentalmente, a ambição e a atracção da Constituição diminuírem e se desvanecer a oportunidade única que a redacção de uma Constituição oferece de clarificar e desenvolver a União. Os representantes e, o que é mais importante, os povos da União Europeia iriam então herdar problemas e não respostas.
É por isso que a base para a Constituição deverá continuar a ser o texto apresentado pela Convenção. Obviamente que nalguns pontos é possível introduzir melhoramentos. Por exemplo, os debates realizados nos meses anteriores ao Conselho Europeu de Bruxelas demonstraram que o facto de uma alteração proposta atrair o apoio generalizado dos Estados-Membros não significa que se vá na direcção errada, como alguns pareceram afirmar na altura.
Entretanto, na Comissão - e, saliento, explicitamente no interesse da União - notámos com satisfação que a maioria das delegações, se não todas, se aperceberam que fazer uma distinção entre Comissários que votam e Comissários que não votam pura e simplesmente não ia funcionar. Por isso, acreditamos que não irão reaparecer variações a propósito deste tema tão impraticável e que gera tamanhas divisões."@pt11
".
Herr talman! Jag beklagar ordförande Romano Prodis oundvikliga frånvaro, men som ni vet har han ämbetsplikter på annat håll.
Parlamentet, rådet, kommissionen och alla andra måste naturligtvis fortsätta att iaktta försiktighet. Till exempel har det italienska ordförandeskapet tjänstvilligt klargjort att några av de texter som cirkulerade under de sista timmarna av Europeiska rådets decembermöte – texter som några uppfattade som ordförandeskapets kompromisser – inte har någon formell status. De flesta av förslagen skulle, har det visat sig, ha varit oacceptabla för antingen kommissionen eller parlamentet eller, för den delen, båda. Vi är säkra på att det irländska ordförandeskapet, som vanligt, kommer att visa sin sedvanliga konstruktiva känslighet, oavsett tiden på dagen eller natten.
Kammaren är fullt medveten om de kontroversiella frågor som återstår. Kommissionen har vid många tillfällen klargjort sin uppfattning att den kompromiss som nåddes i konventet om den ”dubbelhattade” statusen för en utrikespolitisk EU-företrädare inte bör ändras, att Europaparlamentets utökade budgetbefogenheter inte bör röras och att räckvidden för omröstning med kvalificerad majoritet inte bör minskas. Kommissionen har även klargjort sin åsikt att det praktiska argumentet för en utvidgning av omröstning med kvalificerad majoritet är starkare än någonsin, särskilt med tanke på att vi är bara några veckor från en europeisk union med 25 medlemsstater.
I fråga om denna punkt känner kammaren säkert till att kommissionen anser att konventets förslag om dubbel majoritet är den bästa metoden för att definiera omröstning med kvalificerad majoritet. Det återspeglar även praktiskhet och proportionalitet. Det är uppenbart att en fullständig och nödvändig argumentation kommer att medföra att beslutsfattande i den utvidgade unionen aldrig blir enkelt. Att göra det ännu svårare att snabbt och effektivt enas om nödvändiga beslut genom att fastställa en tröskel vid omröstning med kvalificerad majoritet som är så hög att fokus hamnar på att bilda blockerande minoriteter snarare än på att nå samförstånd skulle dock vara ett recept för
och unionen som helhet skulle inte kunna tjäna på det.
Kommissionens uppfattning fortsätter att vara att en dubbel majoritet på 50 procent av medlemsstaterna som utgör 50 procent av befolkning skulle vara både tydlig och balanserad. Kommissionen har dock godtagit konventets kompromiss på 50 procent av medlemsstaterna och 60 procent av befolkningen, även om kommissionen, måste jag säga, fortfarande anser att procentsatserna 50 respektive 55 skulle främja ett effektivt beslutsfattande ännu bättre.
Oavsett vilken kompromiss som slutligen nås får man självklart inte glömma bort att utkastet till konstitution måste godkännas och ratificeras genom de demokratiska processerna i 25 medlemsstater. En ordning som ökar komplexiteten och gör det ännu svårare för den utvidgade unionen att fungera bra skulle sannolikt inte väcka förståelse eller stöd i vare sig parlament eller folkomröstningar. Vi är säkra på att ordförandeskapet, majoriteten här i parlamentet liksom många regeringar och vanliga människor inser det.
Vi önskar det irländska ordförandeskapet lycka till i dess ihärdiga ansträngningar i en modern unions och dess medborgares intressen.
Kommissionen välkomnar det tillfälle som diskussionen denna förmiddag erbjuder att fästa uppmärksamhet på vikten av en tillfredsställande överenskommelse om den föreslagna konstitutionen. Den analys som gjordes i Laeken gäller självklart fortfarande, och den utvidgade unionen behöver fortfarande reformeras för att det skall garanteras att den kan fungera i allmänhetens intresse efter högre effektivitetsnormer, mer demokratiskt och med större öppenhet. Det handlar helt enkelt om oavslutat arbete, och vi måste – helt enkelt – gripa oss an detta med beslutsamhet. I den unika sammanslutning av demokratier som utgör Europeiska unionen är noggrant övervägande alltid nödvändigt, men långvariga dödlägen tjänar faktiskt inga konstruktiva intressen. Det är anledningen till att kommissionen helt och fullt stöder det angreppssätt som det irländska ordförandeskapet har valt. Minister Dick Roches redogörelse är tydlig. Kommissionen är övertygad om att ordförandeskapet har gjort, och fortfarande gör, exakt vad som behövs.
Efter sammanbrottet på Europeiska rådets möte i Bryssel var den enda realistiska vägen att gå vidare på det sätt som det irländska ordförandeskapet gjorde och att sondera utsikten till framsteg genom bilaterala överläggningar. Det är en mödosam väg, vilket Dick Roches och hans kollegers flygtimmar utan tvekan vittnar om. Våra irländska kolleger har dock en verklig talang för att främja förståelse – utom när det gäller engelsk rugby, förstås –, och vi hoppas att deras ihärdiga ansträngningar kommer att bära frukt och att ordförandeskapet i sin rapport till Europeiska rådet kommer att kunna dra slutsatsen att alla delegationer är beredda att underteckna det konstitutionella fördraget före valet till Europaparlamentet.
Ett sådant framsteg förutsätter viss beredvillighet att revidera ursprungliga förhandlingspositioner, men kommissionen fortsätter att tro att en sådan utveckling är möjlig och att slutandet av ett konstitutionellt fördrag ligger inom räckhåll under innevarande ordförandeskap. Som Dick Roche sade om denna fråga – det är inte alltid sant i politiken, men det är det i detta fall – kommer tiden inte att förändra de grundläggande förhållandena eller underlätta en lösning.
En av de faktorer som stöder en sådan uppfattning är insikten om det faktum att utsikterna att införa en konstitution för Europa kommer att börja te sig avlägsna om regeringskonferensen inte avslutas med tillfredsställande resultat i år. Den fart som konventet har gett kommer då påtagligt att fortsätta att minska, och – som en följd av politikens själva natur – kommer debatten om fördraget att flätas samman med andra tvister, till exempel dem som naturligt nog och ofrånkomligen kommer att stå i samband med budgetplanen. Ingen demokrat kan, eller torde, frukta utsikten till flerfrågedebatter, men klarheten och skärpan i alla diskussioner skulle självklart tjänas bäst om man såg till att varje olöst fråga angrips utifrån de villkor och förutsättningar som gäller för just den.
Under tiden får den rationella önskan att avsluta regeringskonferensen med framgång och rimlig skyndsamhet inte avleda oss från den väg som parlamentet och kommissionen har följt i fråga om konstitutionens innehåll. Jag är säker på att kommissionen återspeglar åsikten hos det stora flertalet i kammaren när den betonar att den text som utarbetats av konventet inte bör urvattnas.
Vi har alla hört tänkespråket ”hellre ingen konstitution än en dålig konstitution”, och ingen förnuftig person skulle väl rimligen kunna säga emot det. Men dessa kan knappast anses vara de enda egentliga alternativen. Risken är nog inte en dålig konstitution, eftersom det är högst osannolikt att regeringskonferensen skulle säga ja till något som var skadligt eller verkningslöst. Den verkliga risken är snarare att konventets utkast ändras till den punkt där konstitutionens syfte och lockelse, nästan som av en händelse, krymper allt snabbare, och det utmärkta tillfälle att förtydliga och utveckla unionen som utarbetandet av en konstitution erbjuder glider i väg. Europeiska unionens företrädare och, vad som är viktigare, folk skulle då ärva problem i stället för svar.
Det är anledningen till att grundvalen för konstitutionen bör fortsätta att vara den text som konventet lagt fram. På vissa punkter är förbättringar självklart möjliga. Till exempel visade debatter under månaderna före Europeiska rådets möte i Bryssel att det faktum att en föreslagen ändring väcker utbrett stöd bland medlemsstaterna inte nödvändigtvis gör den till ett steg i fel riktning, som vissa tycktes mena vid den tidpunkten.
Under tiden har vi i kommissionen – och, jag betonar, uttryckligen i unionens intresse – med glädje kunnat notera att de flesta, om inte alla, delegationer insett att det helt enkelt inte skulle fungera att göra åtskillnad mellan kommissionärer med och utan rösträtt. Vi är därför förvissade om att inga variationer på detta opraktiska och söndrande tema kommer att dyka upp på nytt."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"(Aplausos)"12,11
"(Applause)"10,10,3
"Commission"10,3
"EN"8
"Kinnock, Neil,"8,10,3
"stagnation"13
"stasis"10,3,11
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples