Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2004-02-09-Speech-1-094"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20040209.6.1-094"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Monsieur le Président, le système de coopération qui lie l’Union européenne aux pays ACP est marqué par une double évolution de sens contraire. D’une part, la pérennité des institutions originales mises en place par les conventions de Lomé et confirmées par celle de Cotonou, notamment l’Assemblée parlementaire paritaire, s’affirme, plus vivante que jamais, et le rapport de notre collègue Colette Flesch met bien en évidence les développements novateurs qu’a connus en 2003 l’Assemblée paritaire, mais dans le même temps les objectifs et le contenu de la coopération que ces institutions ont pour vocation de mettre en œuvre tendent à s’affaiblir, à s’appauvrir, à se banaliser, à se fragmenter, à se dissoudre, au point de risquer de ne plus consister bientôt, si on laisse aller les choses au fil de l’eau, qu’en une aide financière plafonnée et des accords de libre-échange standards qui pourraient constituer davantage une source de difficultés pour les pays ACP que de véritables instruments d’aide pour leur développement.
Comme le souligne le rapporteur, la création en 2003 de trois commissions permanentes, dont notamment une commission du développement économique chargée de suivre la question très sensible de la négociation des futurs accords de partenariat, renforce le caractère pérenne de l’Assemblée parlementaire et permet d’améliorer la qualité de ses travaux. Le système des corapporteurs est original et le travail en commission permet d’aboutir à des résolutions plus resserrées, plus travaillées, mieux préparées, moins routinières et qui donnent lieu à des débats beaucoup plus approfondis qu’ils ne pouvaient l’être en plénière.
Mais si le cadre institutionnel se renforce et s’affine, force est de s’interroger sur l’avenir des instruments de coopération eux-mêmes. Les futurs accords de partenariat économique, s’ils se bornent à appliquer le dogme de l’égalité des compétiteurs, ne risquent-ils pas, en faisant perdre aux pays ACP une grande partie de leurs recettes douanières, c’est-à-dire une part importante et parfois essentielle de leur budget, de leur créer d’insurmontables problèmes de trésorerie? D’autre part, la mise en concurrence directe, sans sauvegarde suffisante, des marchandises communautaires et de la production locale ne risque-t-elle pas de fragiliser, voire d’asphyxier nombre de branches d’activité dans les pays ACP?
Si nous voulons contribuer à éviter ces dérives, il faut que ce forum parlementaire nord-sud unique qu’est l’Assemblée paritaire veille à ce que la grande négociation des accords de partenariat soit conduite avec l’ambition et l’énergie nécessaires, en particulier dans le domaine de l’agriculture, qui est le socle du développement. Or les pays ACP ne se doteront d’une agriculture suffisamment forte que si celle-ci est adéquatement protégée, comme une industrie naissante dans sa phase de décollage. Le cadre de Cotonou, celui des zones économiques régionales, peut être considéré comme le plus approprié pour promouvoir la constitution de marchés communs régionaux homogènes dotés d’un tarif extérieur commun.
C’est en travaillant ensemble dans cette direction, Monsieur le Président, que pays ACP et pays européens ne se retrouveront plus dans des camps différents lors des futures négociations sur l’agriculture et le commerce mondial."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, samarbejdsordningen mellem EU og AVS-landene er kendetegnet ved to modsatrettede udviklingstendenser. På den ene side har de institutioner, der oprindeligt blev oprettet med Lomé-konventionen og videreført med Conotou-aftalen, herunder Den Blandede Parlamentariske Forsamling, klart vist deres berettigelse og er mere levende end nogensinde før. Fru Fleschs betænkning viser klart den innovative udvikling, Den Blandede Parlamentariske Forsamling har gennemgået i 2003. Samtidig er der, hvad angår målene for og indholdet af det samarbejde, som disse institutioner har til opgave at implementere, en tendens til afmatning, udhuling, banalisering, fragmentering og opløsning i en sådan grad, at de - hvis vi lader dette fortsætte - snart kun vil bestå af en afgrænset finansiel bistand og standardiserede frihandelsaftaler, der risikerer at blive en kilde til vanskeligheder for AVS-landene snarere end reelle midler til fremme af deres udvikling
Som ordføreren understreger det, er der i 2003 oprettet tre stående udvalg, herunder Udvalget om Økonomisk Udvikling, Finanser og Handel, der er ansvarligt for behandlingen af det yderst delikate spørgsmål om forhandlingerne af de fremtidige partnerskabsaftaler. Dette skaber større kontinuitet i Den Blandede Parlamentariske Forsamlings arbejde og forbedrer kvaliteten heraf. Ordningen med medordførere er original, og udvalgets arbejde vil føre til stærkere, mere velformulerede, velforberedte og mindre rutineprægede beslutninger, hvilket vil gøre det muligt at gå mere i dybden under forhandlingerne, end det var muligt på plenarmøderne.
Men selv om den institutionelle ramme er blevet forbedret og finindstillet, må vi gøre os nogle overvejelser om selve samarbejdsinstrumenternes fremtid. Hvis de økonomiske partnerskabsaftaler blot sikrer princippet om lige konkurrencevilkår, kan der være en fare for, at de vil skabe uovervindelige budgetproblemer for AVS-landene, fordi disse lande risikerer at miste en stor del af deres toldindtægter, som udgør en væsentlig og til tider afgørende del af deres budget. Desuden er der risiko for, at direkte konkurrence mellem EU-varer og lokale produkter uden tilstrækkelige sikkerhedsforanstaltninger vil svække eller endda kvæle en række sektorer i AVS-landene.
Hvis vi vil gøre vores for at forhindre en sådan utilsigtet udvikling, bør Den Blandede Parlamentariske Forsamling, der er et enestående parlamentarisk Nord-Syd-forum, sikre, at der afholdes tilstrækkeligt vidtrækkende og ambitiøse forhandlinger om partnerskabsaftalerne, især på landbrugsområdet, som er selve udviklingsgrundlaget. Men AVS-landene vil kun kunne udvikle en tilstrækkeligt stærk landbrugssektor, hvis den beskyttes som en spirende industri, indtil den for alvor har fået luft under vingerne. Cotonou-rammen med regionale økonomiske zoner kan betragtes som den mest hensigtsmæssige ramme for skabelsen af homogene, fælles, regionale markeder med ensartede eksterne tariffer.
Hvis vi arbejder i denne retning, hr. formand, vil vi kunne undgå, at AVS og EU befinder sig i hver sin lejr ved fremtidige forhandlinger om landbrug og verdenshandel."@da1
"Herr Präsident, das Kooperationssystem, das die Europäische Union mit den AKP-Staaten verbindet, ist von zwei gegenläufigen Entwicklungen geprägt. Einerseits hat sich die Stabilität der ursprünglichen Institutionen, insbesondere der Paritätischen Parlamentarischen Versammlung, die in Folge der Abkommen von Lomé eingerichtet und durch das Abkommen von Cotonou bestätigt wurden, erwiesen und sie sind aktiver als je zuvor; der Bericht unserer Kollegin Flesch verdeutlicht die neuartigen Entwicklungen des Jahres 2003 im Rahmen der Paritätischen Versammlung. Gleichzeitig aber ist bei den Zielen und dem Inhalt dieser Kooperation, die diese Institutionen umsetzen sollen, eine Tendenz zur Abschwächung, Substanzentleerung, Verallgemeinerung, Aufsplitterung, Auflösung zu erkennen, so dass sie vielleicht bald, wenn man die Dinge einfach weiterlaufen lässt, nur noch aus einer nach oben begrenzten Finanzhilfe und standardisierten Freihandelsabkommen bestehen, die den AKP-Staaten eher Schwierigkeiten bereiten könnten, als dass sie ihrer Entwicklung tatsächlich dienlich wären.
Wie die Berichterstatterin betont, verstärkt die im Jahr 2003 erfolgte Einrichtung von drei ständigen Ausschüssen, darunter insbesondere eines Ausschusses für Wirtschaftsentwicklung, der sich mit dem äußerst heiklen Thema der Aushandlung der geplanten Partnerschaftsabkommen befassen soll, den beständigen Charakter der Parlamentarischen Versammlung und ermöglicht eine bessere Arbeitsqualität. Das System der Ko-Berichterstatter ist neuartig, und die Ausschusstätigkeit ermöglicht die Erarbeitung von prägnanteren, besser ausgearbeiteten, besser vorbereiteten und weniger routinemäßigen Entschließungen, die wesentlich eingehendere Debatten auslösen, als dies im Plenum möglich wäre.
Doch während sich der institutionelle Rahmen verstärkt und verfeinert, muss andererseits die Frage nach der Zukunft der Kooperationsinstrumente selbst gestellt werden. Wenn sich die geplanten Wirtschaftspartnerschaftsabkommen auf die Umsetzung des Dogmas der Gleichberechtigung aller Wettbewerber beschränken, würde dies für die AKP-Länder nicht unüberwindliche Haushaltsprobleme mit sich bringen, da man diesen Staaten einen Großteil ihrer Zolleinnahmen und damit einen wichtigen und bisweilen sogar wesentlichen Teil ihres Budgets entzieht? Bringt zudem der direkte Wettbewerb von Gemeinschaftswaren und regionalen Produkten ohne ausreichende Schutzmaßnahmen nicht die Gefahr mit sich, dass zahlreiche Wirtschaftsbereiche in den AKP-Staaten geschwächt oder sogar erstickt werden?
Wenn wir diese Fehlentwicklungen vermeiden wollen, so muss dieses einzigartige parlamentarische Nord-Süd-Forum, das die Paritätische Versammlung darstellt, darüber wachen, dass die ausschlaggebenden Verhandlungen über die Partnerschaftsabkommen mit dem erforderlichen Ehrgeiz und der notwendigen Energie geführt werden, vor allem im für die Entwicklung grundlegenden Agrarsektor. In den AKP-Ländern wird sich jedoch nur dann eine ausreichend starke Landwirtschaft herausbilden, wenn diese entsprechend geschützt wird, ebenso wie ein neuer Industriezweig in seiner Aufbauphase. Der Rahmen von Cotonou, der auf regionalen Wirtschaftszonen basiert, ist wohl am besten geeignet für die Förderung des Aufbaus von homogenen gemeinsamen Märkten, die über einen gemeinsamen Außenzoll verfügen.
Herr Präsident, wenn sie gemeinsam auf dieses Ziel hinarbeiten, werden sich die AKP-Länder und die europäischen Staaten bei den künftigen Verhandlungen über die Landwirtschaft und den Welthandel nicht mehr in zwei unterschiedlichen Lagern befinden."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, το σύστημα συνεργασίας που συνδέει την Ευρωπαϊκή Ένωση με τις χώρες ΑΚΕ σηματοδοτείται από μια διπλή, αντίθετης κατεύθυνσης εξέλιξη. Αφενός, τα πρώτα όργανα, τα οποία θεσπίστηκαν από τις Συμβάσεις του Λομέ και επικυρώθηκαν από τη Συμφωνία του Κοτονού –και δη η Κοινοβουλευτική Συνέλευση Ίσης Εκπροσώπησης– έχουν καταφανώς αντέξει στον χρόνο και είναι πιο ζωντανά από ποτέ. Μάλιστα, η έκθεση της κ. Flesch παρουσιάζει σαφώς τις καινοτόμες εξελίξεις που πραγματοποιήθηκαν στη Συνέλευση Ίσης Εκπροσώπησης κατά το 2003. Παράλληλα, ωστόσο, οι στόχοι και το περιεχόμενο της συνεργασίας τα οποία καλούνται να εφαρμόσουν τα εν λόγω όργανα τείνουν να αποδυναμωθούν, να εκφυλλιστούν, να φθαρούν, να καταρρεύσουν και να διαλυθούν, σε σημείο ώστε σύντομα –εάν αφήσουμε την κατάσταση ανεξέλεγκτη– θα συνίστανται αποκλειστικά σε μια οικονομική ενίσχυση με ανώτατο όριο και σε τυποποιημένες συμφωνίες ελεύθερου εμπορίου, οι οποίες θα αποτελούσαν μάλλον πηγή δυσκολιών για τις χώρες ΑΚΕ παρά πραγματικό μέσο χρηματοδότησης για την ανάπτυξή τους.
Όπως τονίζει η εισηγήτρια, η δημιουργία το 2003 τριών μόνιμων επιτροπών, και δη της Επιτροπής Οικονομικής Ανάπτυξης, Οικονομικών Υποθέσεων και Εμπορίου, η οποία είναι επιφορτισμένη με το υπερβολικά λεπτό ζήτημα της διαπραγμάτευσης των μελλοντικών συμφωνιών συνεργασίας, ενισχύει τη συνέχεια της Κοινοβουλευτικής Συνέλευσης και προάγει τη βελτίωση της ποιότητας των εργασιών της. Το σύστημα των συνεισηγητών είναι καινοτόμο και οι εργασίες της επιτροπής θα οδηγήσουν σε περισσότερο ισχυρά, περισσότερο εναρμονισμένα, καλύτερα επεξεργασμένα και λιγότερο συνηθισμένα ψηφίσματα, τα οποία με τη σειρά τους θα οδηγήσουν σε συζητήσεις πολύ βαθύτερες από εκείνες που θα μπορούσαν να διεξαχθούν στην Ολομέλεια.
Εάν, ωστόσο, το θεσμικό πλαίσιο ενισχυθεί και εναρμονιστεί, πρέπει να αναρωτηθούμε για το μέλλον των ίδιων των μέσων συνεργασίας. Εάν οι μελλοντικές συμφωνίες οικονομικής συνεργασίας περιορίζονται στην εφαρμογή της αρχής της ισότητας των ανταγωνιστών, δεν κινδυνεύουν άραγε να δημιουργήσουν στις χώρες ΑΚΕ αξεπέραστα οικονομικά προβλήματα, αναγκάζοντάς τις να απολέσουν σημαντικό μέρος των εσόδων τους από δασμούς, οι οποίοι αποτελούν σημαντικό –και ενίοτε καίριο– τμήμα του προϋπολογισμού τους; Επιπλέον, μήπως βάζοντας τα κοινοτικά εμπορεύματα και τα τοπικά προϊόντα σε άμεσο μεταξύ τους ανταγωνισμό χωρίς επαρκή προστασία, υπάρχει ο κίνδυνος να αποδυναμωθούν και μάλιστα να προκληθεί ασφυξία σε αρκετούς τομείς δραστηριότητας στις χώρες ΑΚΕ;
Εάν θέλουμε να συμβάλουμε στην αποφυγή των απρόβλεπτων αυτών εξελίξεων, τότε το μοναδικό αυτό κοινοβουλευτικό φόρουμ Βορρά-Νότου, η Συνέλευση Ίσης Εκπροσώπησης, πρέπει να διασφαλίσει ότι η μεγάλη διαπραγμάτευση των συμφωνιών συνεργασίας διεξάγεται με την απαραίτητη φιλοδοξία και ενέργεια, ιδιαίτερα σε ό,τι αφορά τον τομέα της γεωργίας, ο οποίος αποτελεί τη βάση της ανάπτυξης. Οι χώρες ΑΚΕ, ωστόσο, θα έχουν μια επαρκώς ισχυρή γεωργία, μόνον εάν αυτή τύχει κατάλληλης προστασίας ως αναδυόμενη βιομηχανία. Το πλαίσιο του Κοτονού, με τις ζώνες περιφερειακής οικονομίας, μπορεί να θεωρηθεί το πιο κατάλληλο για να προαγάγει τη δημιουργία ομοιογενών περιφερειακών ενιαίων αγορών που εφαρμόζουν ενιαία εξωτερική δασμολόγηση.
Ακολουθώντας αυτήν την κατεύθυνση, κύριε Πρόεδρε, οι χώρες ΑΚΕ και οι ευρωπαϊκές χώρες δεν θα βρίσκονται πια σε διαφορετικά στρατόπεδα κατά τη διάρκεια μελλοντικών διαπραγματεύσεων σχετικά με τη γεωργία και το παγκόσμιο εμπόριο."@el8
"Mr President, the cooperation system that links the European Union to the ACP countries is marked by a dual evolution in opposite directions. On the one hand, the original institutions implemented by the Lomé Conventions and confirmed by the Cotonou Convention, notably the Joint Parliamentary Assembly, have manifestly endured and are livelier than ever, and the report by Mrs Flesch clearly shows the innovative developments in the Joint Assembly in 2003. At the same time, however, the objectives and the substance of the cooperation, which these institutions are there to implement, are tending to weaken, degenerate, be trivialised, break apart and dissolve, to the point where, soon – if we let this carry on – they will consist only of financial aid with an upper limit and of standard free trade agreements that could be more a source of difficulty for the ACP countries than real instruments to aid their development.
As the rapporteur stresses, the creation in 2003 of three standing committees, in particular a Committee on Economic Development, Finance and Trade responsible for looking at the extremely delicate issue of negotiating future partnership agreements, reinforces the continuity of the Parliamentary Assembly and allows the quality of its work to be improved. The system of co-rapporteurs is original, and the work of the committee will lead to stronger, more finely tuned, better prepared and less routine resolutions, which will lead to much more in-depth debates than was possible in the plenary.
If, however, the institutional framework is enhanced and fine-tuned, we need to ask ourselves about the future of the cooperation instruments themselves. If future economic partnership agreements merely apply the principle of equality of competitors, is there not a risk that they will create insurmountable accounting problems for ACP countries by making them lose out on a large part of their customs revenue, which is an important, and sometimes an essential, part of their budget? Moreover, is there not a risk that putting Community merchandise and local products in direct competition with each other without sufficient safeguards will weaken or even suffocate a number of sectors of activity in the ACP countries?
If we want to do our bit to avoid these wayward developments, then this unique North-South parliamentary forum that is the Joint Assembly, must ensure that major negotiation of partnership agreements is carried out with the necessary ambition and energy, in particular in the area of agriculture, which is the platform for development. The ACP countries will, however, only have a sufficiently strong agriculture if it is adequately protected as a budding industry as it gets off the ground. The Cotonou framework, that of regional economic zones, can be seen as the most appropriate framework to promote the establishment of homogeneous regional common markets with a common external tariff.
It is by working in this direction, Mr President, that ACP and European countries will no longer find themselves on different playing fields in future negotiations regarding agriculture and world trade."@en3
"Señor Presidente, el sistema de cooperación que une a la Unión Europea y los países ACP está marcado por una doble evolución en sentidos opuestos. Por una parte, las instituciones originales instituidas por los Convenios de Lomé y confirmadas por el de Cotonú, en particular la Asamblea Parlamentaria Paritaria, se han mantenido a todas luces y están más vivas que nunca, y el informe de la Sra. Flesch expone claramente los innovadores desarrollos registrados en 2003 en la Asamblea Paritaria. Al mismo tiempo, sin embargo, los objetivos y el contenido de la cooperación que estas instituciones pretenden entablar tienden a debilitarse, a degenerar, a trivializarse, a fragmentarse y a disolverse, hasta tal punto que, pronto, si se dejan correr las cosas, podrían consistir tan solo en una ayuda financiera con un límite máximo y unos acuerdos estándar de libre comercio, que podrían ser más una fuente de dificultades para los países ACP que auténticos instrumentos de ayuda para su desarrollo.
Como destaca la ponente, la creación en 2003 de tres comisiones permanentes, y en particular de una Comisión de Desarrollo Económico encargada de seguir la delicadísima cuestión de la negociación de los futuros acuerdos de cooperación, refuerza el carácter permanente de la Asamblea Parlamentaria y mejora la calidad de sus trabajos. El sistema de coponentes es original y el trabajo en comisión permite llegar a resoluciones más sólidas, más trabajadas, mejor preparadas, menos rutinarias, que den lugar a debates mucho más profundos que en el pleno.
Pero si el marco institucional se refuerza y afina, por fuerza hemos de preguntarnos por el futuro de los instrumentos de cooperación en sí mismos. Si los futuros acuerdos de cooperación económica se limitan a aplicar el dogma de la igualdad de los competidores, ¿no podrían deparar a los países ACP insuperables problemas de tesorería al hacerles perder gran parte de sus ingresos aduaneros, es decir, una parte importante y a veces esencial de su presupuesto? Por otra parte, ¿no puede la competencia directa, sin protección suficiente, entre las mercancías comunitarias y la producción local fragilizar, incluso asfixiar, una serie de sectores de actividad de los países ACP?
Si queremos evitar estas derivas, es necesario que ese foro parlamentario único Norte-Sur que es la Asamblea Paritaria vele por que la gran negociación de los acuerdos de cooperación se lleve a cabo con la ambición y la energía necesarias, en particular en el ámbito de la agricultura, que es la plataforma del desarrollo. Ahora bien, los países ACP solo podrán dotarse de una agricultura suficientemente fuerte si esta se protege de forma adecuada, como una industria naciente en su fase de despegue. El marco de Cotonú, el de las zonas económicas regionales, puede considerarse el más adecuado para promover la constitución de mercados comunes regionales homogéneos dotados de un arancel exterior común.
Trabajando juntos en esta dirección, señor Presidente, los países ACP y los países europeos no se encontrarán ya en campos diferentes en las futuras negociaciones sobre la agricultura y el comercio mundial."@es12
"Arvoisa puhemies, Euroopan unionin ja AKT-valtioiden väliselle yhteistyöjärjestelmälle on tunnusomaista kahtalainen kehitys vastakkaisiin suuntiin. Yhtäältä Lomén sopimuksilla perustetut ja Cotonoun sopimuksella vahvistetut alkuperäiset elimet eli ennen kaikkea yhteinen parlamentaarinen edustajakokous ovat osoittaneet kestävyytensä ja ovat toimivampia kuin koskaan. Fleschin mietinnöstäkin käy selvästi ilmi, kuinka yhteiskokousta on uudistettu vuonna 2003. Samanaikaisesti näiden elinten kautta toteutettavan yhteistyön tavoitteet ja sisältö ovat heikkenemässä ja rappeutumassa: niitä vähätellään, ne ovat purkautumassa ja hajoamassa. Tilanne on mennyt niin pitkälle, että jos annamme sen jatkua, yhteistyö muodostuu pian vain taloudellisesta avusta, jolle on määritelty yläraja, ja tavanomaisista vapaakauppasopimuksista, jotka aiheuttavat todennäköisesti pikemminkin vaikeuksia AKT-valtioille kuin tukevat todella niiden kehitystä.
Kuten esittelijä korostaa, kolmen pysyvän valiokunnan perustaminen vuonna 2003 ja etenkin taloudellisen kehityksen, rahoituksen ja kaupan valiokunnan perustaminen vastaamaan erittäin arkaluonteisesta tulevien kumppanuussopimusten neuvottelemisesta lisää parlamentaarisen edustajakokouksen jatkuvuutta ja parantaa sen työskentelyn laatua. Yhteisesittelijöiden järjestelmä on omaperäinen, ja valiokuntatyöskentelyn seurauksena laaditaan vankempia, hienosyisempiä, paremmin valmisteltuja ja vähemmän rutiininomaisia päätöslauselmia, mikä puolestaan johtaa syvällisempiin keskusteluihin kuin täysistunnossa on ollut mahdollista.
Jos toimielinrakennetta kuitenkin parannetaan ja hienosäädetään, meidän on pohdittava, mikä on varsinaisten yhteistyövälineiden kohtalo. Jos tulevissa talouskumppanuussopimuksissa sovelletaan yksinomaan kilpailijoiden tasa-arvoisuuden periaatetta, eikö vaarana ole, että se aiheuttaa ylittämättömiä kassavirtaongelmia AKT-valtioille, sillä ne menettävät suuren osan tullituloistaan, jotka ovat tärkeä ja toisinaan jopa olennainen osa niiden budjettia? Eikö lisäksi ole vaarana, että yhteisön kauppatavaran ja paikallisten tuotteiden asettaminen suoraan keskinäiseen kilpailuun ilman asianmukaisia suojatoimia heikentää tai jopa tukahduttaa lukuisia toiminta-aloja AKT-valtioissa?
Jos haluamme omalta osaltamme toimia tällaista vääränsuuntaista kehitystä vastaan, yhteiskokouksen, joka on ainutlaatuinen pohjoisen ja etelän välinen parlamentaarinen foorumi, on varmistettava, että tärkeimmät kumppanuussopimuksia koskevat neuvottelut käydään riittävän kunnianhimoisesti ja tarmokkaasti etenkin maatalouden alalla, joka on kehityksen perusta. AKT-valtioissa ei kuitenkaan kehity riittävän vahvaa maataloutta, ellei sitä suojella asianmukaisesti heti, kun siitä on muodostumassa orastava teollisuudenala. Alueellisista talousvyöhykkeistä koostuvaa Cotonoun kehystä voidaan pitää asianmukaisimpana keinona tukea sellaisten yhdenmukaisten alueellisten yhteismarkkinoiden muodostamista, joilla on yhteinen ulkotulli.
Arvoisa puhemies, tämänsuuntaisten toimien ansiosta AKT ja Euroopan valtiot eivät ole enää eri puolilla maataloudesta ja maailmankaupasta käytävissä tulevissa neuvotteluissa."@fi5
"Signor Presidente, il sistema di cooperazione che lega l’Unione europea ai paesi ACP è contraddistinto da una duplice e contraddittoria evoluzione. Da un lato, il carattere stabile e definitivo delle istituzioni create in origine dalle Convenzioni di Lomé e confermate da quella di Cotonou – in particolare l’Assemblea parlamentare paritetica – si afferma con una vitalità senza precedenti, e la relazione dell’onorevole Flesch dà il giusto risalto agli sviluppi innovativi che l’Assemblea paritetica ha conosciuto nel 2003; dall’altro, però, gli obiettivi e il contenuto della cooperazione che queste istituzioni sono chiamate a realizzare tendono a indebolirsi, a impoverirsi, a banalizzarsi, a frammentarsi e a dissolversi, sino al punto che – se non arresteremo questa tendenza – essi si ridurranno unicamente a limitati aiuti finanziari e ad accordi
di libero scambio che per i paesi ACP rappresenteranno piuttosto una fonte di difficoltà che un reale strumento di aiuto allo sviluppo.
Come sottolinea la relatrice, l’istituzione nel 2003 di tre commissioni permanenti – e in particolare della commissione per lo sviluppo economico, le finanze e il commercio, incaricata di esaminare il delicatissimo problema della negoziazione dei futuri accordi di partenariato – rafforza la continuità dell’Assemblea parlamentare e consente di migliorare la qualità del suo operato. Il sistema dei correlatori è originale e il lavoro della commissione produrrà relazioni più autorevoli, meglio definite e preparate, e meno piattamente di
; ciò a sua volta darà luogo a dibattiti più approfonditi di quanto si sia dimostrato possibile in sede di Assemblea plenaria.
Tuttavia, se il quadro istituzionale si rafforza e si precisa, dobbiamo interrogarci sul futuro degli strumenti di cooperazione. Se i futuri accordi di partenariato economico si limiteranno ad applicare il principio della parità dei concorrenti, non finiranno per tradursi in un insormontabile problema finanziario per i paesi ACP, che verrebbero a perdere una parte consistente dei propri introiti doganali, elemento importante e talora essenziale del loro bilancio? E soprattutto, non c’è il rischio che una concorrenza diretta e priva di sufficienti garanzie tra prodotti comunitari e merci locali indebolisca, o soffochi addirittura, numerosi settori economici dei paesi ACP?
Se desideriamo evitare questi imprevedibili sviluppi, allora l’Assemblea paritetica, il
parlamentare nord-sud unico nel suo genere, dovrà vigilare affinché i principali negoziati relativi agli accordi di partenariato si svolgano con l’ambizione e l’energia necessarie, soprattutto nel settore agricolo, che costituisce la piattaforma dello sviluppo. L’agricoltura dei paesi ACP, tuttavia, diverrà abbastanza forte solo se nella sua fase di decollo otterrà le tutele necessarie a un’industria nelle prime fasi di sviluppo. Il quadro di Cotonou, che prevede zone economiche regionali, si può considerare lo strumento più adatto a promuovere la creazione di omogenei mercati comuni regionali dotati di una tariffa esterna comune.
Signor Presidente, è questa la direzione di lavoro che permetterà ai paesi ACP e a quelli europei di non trovarsi in schieramenti opposti nei futuri negoziati sui problemi dell’agricoltura e del commercio mondiale."@it9
"Mr President, the cooperation system that links the European Union to the ACP countries is marked by a dual evolution in opposite directions. On the one hand, the original institutions implemented by the Lomé Conventions and confirmed by the Cotonou Convention, notably the Joint Parliamentary Assembly, have manifestly endured and are livelier than ever, and the report by Mrs Flesch clearly shows the innovative developments in the Joint Assembly in 2003. At the same time, however, the objectives and the substance of the cooperation, which these institutions are there to implement, are tending to weaken, degenerate, be trivialised, break apart and dissolve, to the point where, soon – if we let this carry on – they will consist only of financial aid with an upper limit and of standard free trade agreements that could be more a source of difficulty for the ACP countries than real instruments to aid their development.
As the rapporteur stresses, the creation in 2003 of three standing committees, in particular a Committee on Economic Development, Finance and Trade responsible for looking at the extremely delicate issue of negotiating future partnership agreements, reinforces the continuity of the Parliamentary Assembly and allows the quality of its work to be improved. The system of co-rapporteurs is original, and the work of the committee will lead to stronger, more finely tuned, better prepared and less routine resolutions, which will lead to much more in-depth debates than was possible in the plenary.
If, however, the institutional framework is enhanced and fine-tuned, we need to ask ourselves about the future of the cooperation instruments themselves. If future economic partnership agreements merely apply the principle of equality of competitors, is there not a risk that they will create insurmountable accounting problems for ACP countries by making them lose out on a large part of their customs revenue, which is an important, and sometimes an essential, part of their budget? Moreover, is there not a risk that putting Community merchandise and local products in direct competition with each other without sufficient safeguards will weaken or even suffocate a number of sectors of activity in the ACP countries?
If we want to do our bit to avoid these wayward developments, then this unique North-South parliamentary forum that is the Joint Assembly, must ensure that major negotiation of partnership agreements is carried out with the necessary ambition and energy, in particular in the area of agriculture, which is the platform for development. The ACP countries will, however, only have a sufficiently strong agriculture if it is adequately protected as a budding industry as it gets off the ground. The Cotonou framework, that of regional economic zones, can be seen as the most appropriate framework to promote the establishment of homogeneous regional common markets with a common external tariff.
It is by working in this direction, Mr President, that ACP and European countries will no longer find themselves on different playing fields in future negotiations regarding agriculture and world trade."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, het samenwerkingssysteem tussen de Europese Unie en de ACS-landen wordt gekenmerkt door twee tegengestelde ontwikkelingen. Enerzijds blijken de instellingen zoals die oorspronkelijk zijn ingesteld door de Conventie van Lomé en bekrachtigd door de Overeenkomst van Cotonou, in het bijzonder de Paritaire Parlementaire Vergadering
duurzamer en vitaler dan ooit en het verslag van mevrouw Flesch geeft een goed overzicht van de vernieuwende ontwikkelingen die de Paritaire Parlementaire Vergadering in 2003 heeft ondergaan. Tegelijkertijd dreigen de doelstellingen en de inhoud van de samenwerking die de missie vormen van deze instellingen te verzwakken, te verarmen, oppervlakkiger en fragmentarischer te worden en langzaam te verdwijnen, op het gevaar af dat ze er straks, als we de zaken op hun beloop laten, alleen nog maar bestaan uit een beperkte financiële steun en standaard vrijhandelsverdragen, die de ACS-landen eerder moeilijkheden zouden kunnen opleveren dan dat ze werkelijk bijdragen aan hun ontwikkeling.
Zoals in het verslag wordt benadrukt is de instelling in 2003 van drie vaste commissies – met als belangrijkste een Commissie economische ontwikkeling, financiën en handel die is belast met het zeer gevoelige vraagstuk van de onderhandelingen over toekomstige partnerschapsovereenkomsten – een versterking van het duurzame karakter van de PPV en een sleutel tot verbetering van de kwaliteit van haar werkzaamheden. Het systeem van corapporteurs is een origineel concept en het werk in commissieverband levert beter voorbereide en doorwrochte, minder routinematige resoluties op, die aanleiding geven tot veel diepgaandere debatten dan met alleen plenaire vergaderingen mogelijk was.
Maar hoewel het institutionele kader sterker en verfijnder wordt moeten we ons wel beraden op de toekomst van de samenwerkingsinstrumenten zelf. Is het niet zo dat toekomstige economische partnerschapsovereenkomsten, als daarin slechts het dogma van gelijkheid tussen concurrerende partijen in acht wordt genomen, onoverkomelijke financiële problemen zouden kunnen opleveren doordat de ACS-landen daarmee een groot deel van hun douane-inkomsten en dus een belangrijk en soms onmisbaar deel van hun budget verliezen? Bovendien, als we de lokale productie direct en zonder voldoende waarborgen laten concurreren met communautaire handelswaar, levert dit dan niet het gevaar op dat menige bedrijfstak in de ACS-landen zal worden verzwakt, zo niet verstikt?
Als wij willen helpen om uitwassen te voorkomen moet de Paritaire Parlementaire Vergadering, als uniek parlementair forum tussen het Noorden en het Zuiden, ervoor zorgen dat de grote onderhandelingen over partnerschapsovereenkomsten worden gevoerd met de benodigde ambitie en energie, met name als het gaat om de landbouw, want dat is het fundament voor ontwikkeling. En de ACS-landen zullen geen voldoende sterke landbouw kunnen opbouwen als deze niet afdoende beschermd wordt, als jonge bedrijfstak die nog van de grond moet komen. Voor het bevorderen van de totstandbrenging van homogene gezamenlijke regionale markten met gemeenschappelijke externe tarieven kan het kader dat is ontworpen in Cotonou, met de regionale economische zones, als het meest geschikt worden beschouwd.
Door samen te werken in die richting, mijnheer de Voorzitter, zullen de ACS-landen niet meer verdeeld zijn in verschillende kampen bij toekomstige onderhandelingen over de landbouw en de wereldhandel."@nl2
"Senhor Presidente, o sistema de cooperação que liga a União Europeia aos países ACP é marcado por uma evolução de duplo sentido. Por um lado, a vitalidade das instituições originais criadas pelas convenções de Lomé e confirmadas pelo acordo de Cotonu, nomeadamente a da Assembleia Parlamentar Paritária, afirma-se com uma pujança maior do que nunca e o relatório da senhora deputada Colette Flesch destaca bem os desenvolvimentos inovadores que a Assembleia Paritária conheceu em 2003. Mas, ao mesmo tempo, os objectivos e o conteúdo da cooperação que as mesmas instituições têm por missão promover tendem a enfraquecer-se, a empobrecer-se, a banalizar-se, a fragmentar-se, a dissolver-se, a ponto de se arriscarem, caso se deixe correr a situação, a ficar reduzidas a breve trecho a uma ajuda financeira sujeita a plafonamento e a acordos normalizados de comércio livre, que poderão vir a constituir para os países ACP mais uma fonte de dificuldades do que verdadeiros instrumentos de auxílio ao seu desenvolvimento.
Conforme sublinha a relatora, a criação em 2003 de três comissões permanentes, e, designadamente, de uma Comissão do Desenvolvimento Económico, das Finanças e do Comércio encarregada de acompanhar a questão assaz sensível da negociação dos futuros acordos de parceria, reforça o carácter permanente da Assembleia Parlamentar e permite melhorar a qualidade do respectivo trabalho. O sistema de co-relatores é original e o trabalho em comissão permite chegar a resoluções mais sólidas, mais elaboradas, mais bem preparadas, menos rotineiras e que dão lugar a debates muito mais aprofundados do que era possível em plenário.
Se é certo que o quadro institucional se reforça e apura, não podemos deixar de nos interrogar sobre o futuro dos próprios instrumentos de cooperação. Não se arriscarão os futuros acordos de parceria económica, caso se limitem a aplicar o dogma da igualdade dos concorrentes, a criar problemas financeiros insuperáveis aos países ACP, ao fazê-los perder uma grande parte das suas receitas aduaneiras, ou seja, uma parte importante e, por vezes, essencial dos seus orçamentos? Por outro lado, não se arriscará a instauração de um regime de concorrência directa, sem suficientes salvaguardas, entre as mercadorias comunitárias e a produção local a fragilizar, ou mesmo asfixiar numerosos sectores de actividade dos países ACP?
Se queremos contribuir para evitar tais efeitos perversos, é preciso que o fórum parlamentar único que é a Assembleia Paritária vele por que a grande negociação dos acordos de parceria seja conduzida com a ambição e a energia necessárias, em particular no domínio da agricultura, que é o grande sustentáculo do desenvolvimento. Ora, os países ACP só poderão dotar-se de uma agricultura suficientemente forte se esta for protegida de modo adequado, como uma indústria nascente na fase de arranque. O quadro de Cotonu, de zonas económicas regionais, pode ser considerado como o mais apropriado para a promoção da constituição de mercados comuns regionais homogéneos, dotados de uma pauta aduaneira comum.
É empenhando-se em conjugar esforços nesse sentido, Senhor Presidente, que os países ACP e os países europeus poderão deixar de se encontrar em campos diferentes por ocasião das futuras negociações sobre a agricultura e o comércio mundial."@pt11
"Herr talman! Samarbetssystemet som kopplar samman EU med AVS-länderna kännetecknas av att det utvecklas åt två olika håll samtidigt. Å ena sidan är de ursprungliga institutionerna som instiftades genom Lomékonventionerna och bekräftades genom Cotonoukonventionen, främst den gemensamma parlamentariska församlingen, mycket uthålliga och livligare än någonsin, och betänkandet av Colette Flesch visar tydligt den innovativa utvecklingen i den gemensamma församlingen 2003. Men å andra sidan tenderar samtidigt de mål och det innehåll i samarbetet som dessa institutioner skall genomföra att försvagas, degenerera, trivialiseras, bryta samman och upplösas så till den grad att de – om detta får fortgå –snart endast kommer att bestå av ekonomiskt bistånd med en övre gräns och standardavtal om frihandel som snarare blir en källa till problem för AVS-länderna än att vara verkliga instrument som stöder deras utveckling.
Inrättandet av tre ständiga utskott 2003, särskilt ett utskott för ekonomisk utveckling, finanser och handel som ansvarar för att se över den extremt känsliga frågan om förhandlingar om framtida partnerskapsavtal, stärker liksom föredraganden betonar den parlamentariska församlingens kontinuitet och möjliggör en ökad kvalitet i dess arbete. Systemet med medföredragande är nyskapande och utskottets arbete kommer att leda till starkare, mer finjusterade, bättre förberedda och mindre rutinmässiga resolutioner som i sin tur kommer att leda till mycket mer djuplodande debatter än vad som var möjligt vid plenarmötet.
Men om den institutionella ramen förbättras och finjusteras måste vi ställa oss frågor om själva samarbetsinstrumentens framtid. Om framtida ekonomiska partnerskapsavtal endast tillämpar principen om likvärdighet för konkurrenter, kommer inte det att innebära en risk för att de skapar oöverstigliga redovisningsproblem för AVS-länderna genom att dessa går miste om en stor del av sina tullintäkter, vilka är en viktig, ibland oumbärlig, del av deras budget? Finns det inte också en risk för att EU-produkter och lokala produkter som ställs i direkt konkurrens med varandra utan tillräckliga skyddsåtgärder kommer att försvaga eller rentav kväva ett antal verksamhetssektorer i AVS-länderna?
Om vi vill göra vad vi kan för att få slut på dessa oberäkneliga utvecklingar måste detta unika parlamentariska forum mellan nord och syd som utgörs av den gemensamma parlamentariska församlingen se till att omfattande förhandlingar om partnerskapsavtal genomförs med den ambition och energi som behövs, särskilt på jordbruksområdet, som är grunden för utveckling. Men AVS-länderna kommer bara att ha ett tillräckligt starkt jordbruk om det skyddas på lämpligt sätt som en spirande industri vid dess begynnelse. Cotonouramen, som består av regionala ekonomiska zoner, kan ses som den lämpligaste ramen för att främja skapandet av homogena regionala gemensamma marknader med gemensamma yttre avgifter.
Det är genom att arbeta i denna riktning, herr talman, som AVS- och EU-länderna slipper de olika spelreglerna när de skall förhandla om jordbruk och världshandel i framtiden."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples