Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2003-11-19-Speech-3-144"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20031119.16.3-144"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
".
Mr President, distinguished Members and guests, I am delighted to accept your invitation to address this Parliament and indeed to have the privilege of doing so at what is a remarkable juncture in the evolution of our European Union.
The strength of this Parliament's voice has grown as the Union has grown. Now transformed from a consultative into a legislative body, a transformation indeed well supported by the Irish people, this Chamber demonstrates the central place of democratic politics right at the heart of the Union and in its debates bears witness to the expanding areas of cooperation within the Union - so much greater today than those early preoccupations with trade and the economics alone.
The valuable role played by Parliament's representatives to the European Convention is a further recent manifestation of the extent to which you are the shapers of the future of the Union. As the directly elected representatives of the Union's citizens you are particularly well qualified to inform the debate on bringing Europe closer to its citizens, an issue which has taken centre stage and which will form a special focus for the Irish presidency.
The Union's founders knew the devastating wasteland from which this exciting adventure in democratic partnership developed. They knew the price that had been paid for its birth. It is an infant still, a robust infant but an infant nonetheless in the scheme of human history and it needs champions to keep reminding us how lucky we are that it was conceived at all. Infanticide by disinterest or neglect is simply not an option and all of us who believe in this Union are challenged to generate in its citizens a passion and a zest for its continued development and growth - that is what the Irish presidency hopes to do.
I represent, as you know, a country which has arguably changed more in the three decades of membership than at any time in our history: our economy has grown stronger, our population decline has been reversed; our self-confidence has increased; our relations with our nearest neighbours in Britain have never been better; and our standing in Europe and beyond is one of which we can be proud.
Although geographically situated on the periphery, Ireland has had a very distinctive and unique European outreach over many centuries and indeed has played an important part in the cultural, religious, educational and social development of many parts of our continent. Virtually every time I visit a Member State I am reminded that an Irish saint got there first many centuries ago! It is not going to be any different with the accession countries. When we joined the Union there was, therefore, something of the homecoming about it but in Ireland there was also a courageous facing up to the future and an acknowledgement that past insularity and protectionism were dead-weights holding us back. Through membership we first realised our true potential.
The European Union is probably the world's best example of learning from past mistakes. This continent paid an outrageous price to learn that collegiality is infinitely more humanly decent than colonialism, that cooperation is better by far than conflict, that peace is essential to prosperity, that difference does not have to mean disdain. To the Union table we each bring our national sovereignty, our differences, our national identities and our histories. Through respectful dialogue and a shared belief in partnership we dare to forge a working team of neighbours, each of whom loves his or her native land and yet each of whom shares a devotion to our common European continental homeland.
This Union is living proof that humanity can comfortably carry a range of identities, that they can complement and enhance each other and that we can deliver a better future for our people inside the Union than outside it.
This House, I know, is home not just to many political perspectives but to many cultures, languages, identities, traditions and heritages. You speak many different languages and you particularly understand the connection between language and culture, so I know you will be a particularly receptive audience if I too take this opportunity to speak in the Irish language for a moment.
When Ireland's presidency of the Union begins in a few weeks' time we will bring to it the enthusiasm of very committed Europeans and the gratitude of a country which has manifestly benefited from that commitment. We know that this will undoubtedly be our most challenging presidency to date but we also know that we will have your support as we attempt to be an effective and an impartial arbiter in search of practical and even-handed outcomes in the interests of the European Union as a whole. The needs are very simple: the Union must be effective internally, influential externally and must equip itself for the future. The solutions, of course, are not quite so simple and they will be greatly testing of all our ingenuity. Yet we have no lack of ambition in this Union, no fear of added responsibilities.
The most important moment in Ireland's presidency will, of course, be the formal accession of ten new Member States on 1 May 2004. It is an awesome, positive answer to the challenge laid down in this very forum just under a decade ago by Václav Havel, whom I had the great pleasure of welcoming to Dublin last week. He rightly declared then that 'history has thrown down a gauntlet - we can, if we wish, pick it up. If we do not do so, a great opportunity to create a continent of free and peaceful cooperation may be lost.' The gauntlet has been well and truly lifted.
The citizens and leaders of the European Union, including this Parliament, have shown themselves equal to the mammoth task of preparing both the Union and the applicant countries for enlargement. The citizens of the accession countries have endured the painful reforms required for membership and thanks to their determination they stand on the doorstep of the Union much more quickly than anyone could have anticipated. Where not long ago totalitarian regimes reigned, now, respect for the rule of law, democratic institutions, human rights and fundamental freedoms have put down deep roots again. If the war graves of Europe could speak they would tell us we are living a miracle - a radical transformation of human history is being wrought by a relentless process of sheer hard work and utter fidelity to the vision of the transcendent power of cooperation which is at the heart of the Union.
And, of course, the enlargement process does not conclude on 1 May 2004. During the Irish presidency, the accession negotiations on Bulgaria and Romania will be pursued, based on the same principles that have guided all the enlargement negotiations to date, with a view to a target date of 2007 for their accession. In addition, the Irish presidency will monitor very closely developments with Turkey, in advance of the key decisions on opening negotiations to be taken in December 2004.
The new Member States will be ambitious for their futures and we want to see them prosper as they put the opportunities of membership to good use. They rely on the continuation of that very strong support from existing Member States which has brought them safely thus far. Now it is our common challenge to ensure the success of a Union of 25 Member States. The Italian presidency is demonstrating its determination to do all in its power to reach agreement in the IGC by next month, and Ireland, naturally, is strongly supportive of this aim.
The new Treaty will inject fresh excitement into the Union, transforming its unfortunate bureaucratic image, re-energising its relationships with Europe's citizens, making them feel like insiders and not spectators. The draft text produced by the Convention is a huge step forward in this regard. Naturally, however, a number of questions remain to be fully debated and finally resolved, including the issue of a reference to God in the preamble to the new Treaty. The Irish Government has indicated that it would welcome such an inclusion if consensus can be reached on suitable language.
At the end of the day the Union does not live by words alone but by actions which make those lofty words real in our lives. How we manage economic and social development in the new Europe, how we harness the real potential offered by enlargement, how we breathe life into those words - these are, therefore, vital questions that Ireland will seek to address during our presidency.
A key task during Ireland's tenure will be to advance the Lisbon agenda of social, economic and environmental renewal. At the Lisbon Summit of 2000, the Union set itself the ambitious objective of becoming the most competitive and dynamic knowledge-based economy in the world by the end of this decade. That strategy was agreed at a time of rapid economic growth across Europe and a lot has been achieved so far. But these are much less buoyant times, made all the more challenging by enlargement and if we are to achieve our targets we need to increase the pace of reform. The Irish presidency will seek to increase the relevance of the Lisbon agenda by focusing on areas that affect our everyday lives, because there can be no doubt that economic competitiveness, growth and investment, job creation, social protection, social inclusion, and sustainable development are all critical issues for the quality of life of Europe's citizens and for the relevance of the Union in their lives.
The European citizen is also deeply concerned about world affairs, because ours is an increasingly interdependent world. The Union has both a duty and an opportunity to exercise its influence in the wider world, in pursuit of our shared values and, of course, our shared interests. The Union's external relations agenda is simply vast. It reflects the influence and the respect that the Union garners in all parts of our world. I experienced this personally during a recent State Visit to China, whose leaders greatly value the development of closer links with the Union. And, of course, with enlargement will come even greater authority.
Ireland's presidency will be taking place at a time of deep global insecurity. War, terrorism, weapons of mass destruction, famine, disease and organised crime are all vying for places on the international agenda alongside issues of trade, tariffs, global economics and global relationships. External relations, therefore, will be another key aspect of the Irish presidency. There is a variety of means by which the Irish presidency will continue to address these and other issues, including the power of our own particular history which makes us an especially effective bridge to the United States, home to so many of our Irish emigrants. Ireland is also a special bridge to the developing countries, adopted homelands for thousands of Irish nurses, doctors, teachers, missionaries and aid workers who have made common cause for generations with the poorest of the poor.
Underpinning international peace and security is a vital network of multinational organisations and multilateral organisations of global, bilateral and regional relationships. A stronger European Union makes that network stronger and it makes much louder the voice that champions the cause of peaceful coexistence and the fundamental human rights of every human being. Close and direct cooperation on bilateral and regional issues will be a feature of our presidency, whether it is in Africa, Asia, the Americas or, closer to home, in the neighbouring countries to the Union's east and south-east - our new borders.
Nowhere is the call for the responsible exercise of power stronger than in the conduct of our relationships with the developing world. The Union is the global leader in the provision of development assistance and this generosity of spirit is a badge we can wear with honour. The European Commission and the Member States collectively contribute over 50% of global Overseas Development Assistance: over EUR 25 billion per year. The European Union is the largest donor to multilateral debt relief. It is the largest donor to AIDS programmes. It is, by far, the biggest donor to Africa. I have been fortunate to see with my own eyes the practical benefits of this aid in countries such as Uganda and Kenya and the real hope it gives to lives otherwise blighted by despair.
However, we cannot escape the fact that the overall level of development assistance from the rich countries has dropped to an unacceptably low level.
Even if we were to ignore the altruistic aspect of development assistance - which, of course, we should not - the single global civilisation in which we all now live highlights the myopia of such an approach. The human misery caused by endemic poverty should shame us, but the instability engendered by it threatens all of us.
Poverty reduction rather than simply poverty management, is fundamental to Europe's future security strategy and we are in an ideal position to champion and end the poverty, disease, corruption, the oppression, the wasteful conflicts and post-colonial malaise which are denying so many human beings the right to a decent life. Perhaps this is the new gauntlet that should be thrown down to the 25 Member States of the enlarged Union.
A Europe that has healed its own divisions can advocate its values with genuine credibility on the global stage. Yet the recent conflicts in Yugoslavia and my birthplace, Northern Ireland, and the relentless misery of the Middle East should keep us humble and alert to the dangers that still lurk on or close to our own doorsteps. It is chilling to realise that people can live literally right next door to one another and yet live in dangerous ignorance and fear of one another. We Europeans must ensure that inside each of our nations and between our 25 nations, our children are taught respect for others so that they can grow up completely at home, comfortable, in a world of difference and diversity and be an example to the rest of the world.
Is mór an onóir dom an deis seo a fháil labhairt le Parlaimint na hEorpa. Is ó shaoránaigh na hEorpa a eascraíonn údarás na hinstitiúide seo agus dá bhrí sin tá áit ar leith aici i gcroí an Aontais. Is léir dom go maith go bhfuil baill and fhorais ag obair go dícheallach chun an Eoraip seo againne a neartú. Glacaim uchtach as seasamh daingean na Parlaiminte agus í ag cur tuairimí mhuintir na hEorpa chun cinn.
The historic Good Friday Agreement was in many ways inspired by the European ideal. Its institutional architecture was strongly influenced by the experience of conflict resolution in Western Europe. One Member of this distinguished Chamber has been a tireless and persuasive advocate of the European model and he was, without a shadow of doubt, a key architect - if not
key architect - of the Good Friday Agreement. I refer, of course, to the great Derryman, Irishman and European, your colleague and Nobel Laureate, John Hume.
I am very privileged to be here today to salute with gratitude your vision, your courage and your achievements, John.
In Northern Ireland the European Union's Peace and Reconciliation Programmes, which are generously supported by the European Parliament, have benefited many previously alienated and excluded communities and given a renewed sense of hope and optimism about the future. Together with the United States, the European Union has also been a very generous contributor to the International Fund for Ireland, which has worked right at the coalface of economic regeneration and reconciliation. Now all that work is paying off and it is clear that the will for peace is the strongest impulse in the vast majority of hearts.
Elections to the Northern Ireland Assembly will take place on 26 November 2003 and it is my fervent hope - and I am sure a hope shared by many of you here - that the choices made will help my birthplace become what I know it is capable of becoming - a showcase of partnership, tolerance, equality and peace.
A Uachtaráin, is mór an méid atá déanta ag Parlaimint na hEorpa chun pobal na hEorpa a threorú ar bhóthar a leasa, agus áirim mar chuid den treorú sin méadú an Aontais. Is mór an onóir don tír s'againn féin gur le linn Uachtaránacht na hÉireann a thiocfaidh an méadú seo chun críche. Is aisteach agus is iontach é gurb é an Stát is faide siar a chuirfidh fáilte roimh na stáit is faide soir - cruthú eile, má's gá a leithéid, gur I dteannta a chéile is ea a dhéanfaidh muid ár dtodhchai a fhí.
There is a saying in the Irish language
'our strength is in partnership'. It could be the motto of the European Union. Its truth has been revealed many times over since the Union was founded and nowhere is its truth more evident than in my own country. Now, a new generation, probably the most privileged ever to inhabit this continent, will have a chance to see what great strength is created when 15 becomes 25, when the restless energy of a half a billion people, working with each other and for each other, is harnessed to the task of writing Europe's best and happiest chapter yet. Irish luck places us in the right place at the right time. We intend to honour it well.
Ireland will assume the presidency of the Union in January 2004, so it seems right that today I should briefly address some of the major agenda items that will feature during Ireland's presidency. The Taoiseach, our Irish Prime Minister, will of course deal with them in considerably more detail when you meet in January and you can be sure that he and the Irish Government are looking forward to that.
This Parliament gives power to the hugely diverse voices of men, women and young people throughout Europe. Along with the Council and the Commission, it forms a crucial part of the institutional checks and balances through which the European project has succeeded so well on behalf of all of us. Naturally, I take a particular pride in the fact that we have two Irish Presidents today in this Chamber.
But perhaps more important than our shared nationality, is the continuing reassurance to small nations which your election, Mr President, brings - the reassurance that our Union truly respects, in its practices, the principles of equality and merit. I should also say that your term in office has been very widely admired, and nowhere more so than in our native home."@en3
|
| lpv:translated text |
"Hr. formand, ærede medlemmer og gæster, det er mig en stor glæde at tage imod Deres opfordring til at tale her i Parlamentet og have det privilegium at kunne gøre det på et tidspunkt, hvor EU står ved en bemærkelsesværdig korsvej.
Parlamentets stemme i Unionen er blevet styrket. Parlamentet, der nu er gået fra at være et rådgivende til et lovgivende organ - en omstilling, som det irske folk fuldt og helt tilslutter sig - viser den centrale plads, som en demokratisk politik indtager i Unionen, og forhandlingerne bærer vidnesbyrd om de mange forskellige samarbejdsområder inden for EU - i dag mange flere end tidligere, hvor det alene drejede sig om handel og økonomi.
Den værdifulde rolle, som Parlamentets repræsentanter spillede ved Det Europæiske Konvent, er nok et aktuelt bevis på, i hvilken grad De skaber EU's fremtid. Som direkte valgte repræsentanter for EU's borgere er De særligt velkvalificerede til at deltage i debatten om, hvordan Europa kommer tættere på borgerne, et emne, der er blevet placeret højt på dagsordenen, og som det irske formandskab vil sætte fokus på.
Unionens fædre kendte det krigshærgede øde, som dette nye, spændende demokratiske partnerskab er opstået af. De kendte den pris, man havde betalt for dets fødsel. EU er stadig et barn, et robust barn, men dog et barn set i forhold til menneskehedens historie, og vi har brug for nogen til at minde os om, hvor heldige vi er, fordi det overhovedet blev undfanget. Barnemord på grund af manglende interesse eller forsømmelse må ganske enkelt ikke forekomme, og for alle os, der tror på denne Union, er det en stor udfordring at gøre borgerne lidenskabeligt interesserede i dens udvikling og vækst - det håber det irske formandskab at kunne gøre.
Som det vil være Dem bekendt, repræsenterer jeg et land, som uden tvivl har ændret sig mere i de tre årtier, det har været medlem, end på noget andet tidspunkt i vores historie: Vores økonomi er blevet stærkere, befolkningstallet stiger igen, vores selvtillid er styrket, vores forbindelser til vores nærmeste naboer i Storbritannien har aldrig været bedre, og vores position inden og uden for Europas grænser kan vi godt være stolte over.
Selv om Irland rent geografisk er placeret i periferien, har vi i mange århundreder været en markant og enestående del af Europa, vi har spillet en vigtig rolle i den kulturelle, religiøse, uddannelsesmæssige og sociale udvikling i mange dele af vores kontinent. Næsten hver gang jeg besøger en medlemsstat, bliver jeg mindet om, at en irsk helgen havde været der først - for mange århundreder siden! Det bliver ikke meget anderledes med tiltrædelseslandene. Da vi blev medlem af EU, var det derfor næsten som at komme hjem, men Irland levede modigt op til sit ansvar for fremtiden, i erkendelse af at den tidligere væren-sig-selv-nok og protektionisme var dødvægte, som holdt os nede. Først gennem medlemskabet har vi udnyttet hele vores potentiale.
EU er måske verdens bedste eksempel på, at man kan lære af sine fejltagelser. Kontinentet betalte en uhyrlig pris for at lære, at kollegialitet er uendelig mere menneskeligt anstændigt end kolonialisme, at samarbejde er langt bedre end konflikt, at fred er afgørende for velfærd, og at forskelle ikke behøver at betyde foragt. Med ind i Unionen bringer vi alle vores nationale suverænitet, vores forskelle, vores nationale identitet og vores historie. Gennem respektfuld dialog og en fælles tro på partnerskab har vi modet til at skabe et arbejdshold bestående af naboer, som alle elsker deres eget land og som alligevel alle brænder for vores fælles europæiske hjemland.
Denne Union er det levende bevis på, at menneskeheden sagtens kan have en række forskellige identiteter, at de kan supplere og styrke hinanden, og at vi kan skabe en bedre fremtid for vores befolkninger i og ikke uden for Unionen.
Jeg ved, at Parlamentet ikke blot rummer mange politiske perspektiver, men også mange kulturer, sprog, identiteter, traditioner og former for tankegods. De taler mange forskellige sprog, og De har navnlig forståelse for forbindelsen mellem sprog og kultur. Jeg ved derfor, at De vil være et særligt lydhørt publikum, hvis også jeg et kort øjeblik benytter lejligheden til at tale på irsk.
Når det irske formandskab for EU indledes om et par uger, bidrager vi med vores begejstring som overbeviste europæere og vores taknemmelighed over, at vores medlemskab har bragt os så mange fordele. Vi ved, at dette sandsynligvis bliver vores vanskeligste formandskab til dato, men vi ved også, at De vil støtte os i vores forsøg på at blive en effektiv, upartisk opmand i vores søgen efter praktiske, retfærdige resultater i hele EU's interesse. Kravene er meget enkle: EU skal være effektiv indadtil, indflydelsesrig udadtil og skal klæde sig selv på til fremtidens krav. Løsningerne er naturligvis ikke så enkle, og de vil i høj grad stille krav til vores opfindsomhed. Men det er ikke ambitioner, vi mangler her i Unionen, og vi er ikke bange for at påtage os yderligere ansvar.
Det vigtigste tidspunkt i Irlands formandskab bliver naturligvis de 10 nye medlemsstaters officielle tiltrædelse den 1. maj 2004. Det er et ærefrygtindgydende, positivt svar på den udfordring, som Václav Havel stillede netop i dette forum for mindre end et årti siden. Det var mig en stor glæde at byde ham velkommen til Dublin i sidste uge. Han erklærede med rette, at "historien har kastet handsken - vi kan tage den op, hvis vi vil. Hvis vi ikke gør det, går vi måske glip af en stor mulighed for at skabe et kontinent baseret på et frit og fredeligt samarbejde." Nu har vi taget handsken op.
EU's borgere og ledere, også Parlamentet, har vist, at de er rede til at påtage sig den enorme opgave at forberede både Unionen og ansøgerlandene til udvidelsen. Borgerne i tiltrædelseslandene har lidt under de smertelige reformer, der var en forudsætning for medlemskabet, og takket være deres stædighed står de nu på tærsklen til Unionen - meget hurtigere end nogen kunne have forventet. For ikke længe siden herskede der dér totalitære regimer, nu har respekten for retsstaten, demokratiske institutioner, menneskerettigheder og grundlæggende frihedsrettigheder slået rod. Hvis Europas krigskirkegårde kunne tale, ville de fortælle os, at vi oplever et mirakel - en radikal forandring af menneskets historie skabes gennem en ubarmhjertig proces med hårdt arbejde og usvigelig troskab over for en vision om et altomfattende samarbejde, der står i centrum for Unionen.
Udvidelsesprocessen slutter naturligvis ikke den 1. maj 2004. Under det irske formandskab videreføres tiltrædelsesforhandlingerne med Bulgarien og Rumænien på grundlag af de samme principper, som har præget alle udvidelsesforhandlinger til dato. Målet er, at de kan tiltræde i 2007. Det irske formandskab vil desuden overvåge udviklingen i Tyrkiet forud for de vigtige beslutninger om at indlede forhandlinger, som vil blive truffet i december 2004.
De nye medlemsstaters mål for fremtiden bliver ambitiøse, og vi ønsker at se vækst og velfærd i deres lande i takt med at de udnytter fordelene ved medlemskabet. De stoler på, at medlemsstaterne vil videreføre den støtte til dem, som har bragt dem sikkert frem til det punkt, hvor de står nu. Nu er det en udfordring for os alle at sikre en vellykket Union med 25 medlemsstater. Det italienske formandskab viser, at det er rede til at gøre alt, hvad der står i dets magt, for at opnå en aftale under regeringskonferencen i næste måned, og Irland støtter naturligvis dette mål.
Den nye traktat vil tilføre Unionen friske kræfter, ændre dens uheldige bureaukratiske image og skabe ny energi i forholdet til de europæiske borgere, så de føler sig som aktive deltagere og ikke tilskuere. Konventets traktatudkast er et stort skridt i den retning. En lang række spørgsmål skal naturligvis drøftes videre og i sidste instans afklares, bl.a. spørgsmålet om, hvorvidt præamblen til den nye traktat skal indeholde en henvisning til Gud. Den irske regering har besluttet, at den tilslutter sig en sådan henvisning, hvis der kan opnås bred enighed om en hensigtsmæssigt formulering.
Når alt kommer til alt, lever Unionen jo ikke i kraft af sine ord alene, men gennem sine handlinger, som virkeliggør disse vidtløftige ord i vores dagligdag. Hvordan vi styrer den økonomiske og sociale udvikling i det nye Europa, hvordan vi skaber de rigtige rammer for det potentiale, der ligger i udvidelsen, hvordan vi indgyder liv i disse ord - det vigtige spørgsmål, som Irland vil tage op under vores formandskab.
En central opgave under Irlands formandskab bliver at fremme Lissabon-dagsordenen for den sociale, økonomiske og miljømæssige udvikling. På topmødet i Lissabon i 2000 satte EU sig et ambitiøst mål, nemlig at blive den mest konkurrencedygtige og dynamiske videnbaserede økonomi i verden inden udgangen af dette årti. Den strategi blev vedtaget på et tidspunkt med hurtig økonomisk vækst i Europa, og meget er opnået siden da. Men nu lever vi i en meget mindre optimistisk tid, som udvidelsen gør til en så meget desto større udfordring, og hvis vi skal nå vores mål, er vi nødt til at fremskynde reformerne. Det irske formandskab vil søge at gøre Lissabon-dagsordenen mere relevant ved at fokusere på områder, der påvirker vores dagligdag, fordi der ikke er nogen tvivl om, at økonomisk konkurrenceevne, vækst og investeringer, jobskabelse, social sikring, social integration og bæredygtig udvikling alle er kritiske for de europæiske borgeres livskvalitet og for EU's relevans for deres liv.
Den europæiske borger er også dybt bekymret over verdenssituationen, fordi alle verdens lande i stigende grad bliver afhængige af hinanden. EU har både pligt til og mulighed for at udøve sin indflydelse på resten af verden for at fremme vores fælles værdier og naturligvis også vores fælles interesser. Dagsordenen for EU's eksterne relationer er ganske enkelt kolossal. Den afspejler den indflydelse og respekt, som EU nyder i alle dele af verden. Det oplevede jeg personligt under et nyligt statsbesøg i Kina, hvis ledere i høj grad sætter pris på de tættere bånd til Unionen. Med udvidelsen får vi naturligvis også større gennemslagskraft.
Irland gennemfører sit formandskab i en tid med stor global usikkerhed. Krig, terror, masseødelæggelsesvåben, hungersnød, sygdom og organiseret kriminalitet trænger sig alle på i forbindelse med den internationale dagsorden sammen med emner som handel, toldsatser, global økonomi og globale relationer. Eksterne relationer bliver derfor et andet nøgleaspekt under det irske formandskab. Det irske formandskab vil på mange forskellige måder behandle disse og andre emner, bl.a. kan vi takket være vores særlige historie slå bro til USA, hvor så mange af vores udvandrere bor. Irland er også en særlig bro til udviklingslandene, hvor mange irske sygeplejersker, læger, lærere, missionærer og nødhjælpsarbejdere, der i flere generationer har hjulpet de fattigste af de fattige, har valgt at bo.
En styrkelse af international fred og sikkerhed forudsætter et netværk af multinationale organisationer og multilaterale organisationer med globale, bilaterale og regionale forbindelser. En stærkere Europæisk Union vil styrke et sådant netværk, således at vi med endnu kraftigere røst kan tale for fredelig sameksistens og grundlæggende menneskerettigheder for alle. Et tæt og direkte samarbejde om bilaterale og regionale anliggender indgår også i vores formandskab, både i Afrika, Asien, Syd- og Nordamerika eller tættere herpå i EU's nabolande mod øst og sydøst - vores nye grænser.
Intet sted er kravet om ansvarlig magtudøvelse stærkere end i den måde, vi forholder os til udviklingslandene på. Unionen yder den største udviklingsbistand i verden, og denne gavmildhedens ånd er en etiket, vi kan bære med stolthed. Europa-Kommissionen og medlemsstaterne bidrager sammen med over 50 % af den globale udviklingsbistand: over 25 milliarder euro årligt. EU er den største donor af multilateral gældslempelse. Den er den største donor til aids-programmer. Den er langt den største donor til Afrika. Jeg har været så heldig med mine egne øjne at kunne se de praktiske fordele ved denne hjælp i lande som Uganda og Kenya og det reelle håb, den giver mennesker, som ellers er henvist til fortvivlede livsvilkår.
Men vi må ikke glemme, at den samlede udviklingsbistand fra de rige lande er faldet til et uacceptabelt niveau.
Selv om vi ignorerer det altruistiske aspekt af udviklingsbistanden - hvilket vi naturligvis ikke bør gøre - understreger den globale civilisation, som vi nu lever i, hvor kortsigtet en sådan strategi er. Vi burde skamme os over den menneskelige nød forårsaget af konstant fattigdom, men den ustabilitet, som den skaber, er en trussel for os alle.
Fattigdomslempelse og ikke blot forvaltning af fattigdom er af grundlæggende betydning for Europas fremtidige sikkerhedsstrategi, og vi befinder os i en ideel position til at bekæmpe og bremse fattigdom, sygdom, korruption, undertrykkelse, ødelæggende konflikter og postkolonialt ubehag, som hindrer så mange mennesker i at få et anstændigt liv. Det er måske den nye handske, der bør kastes til de 25 medlemsstater i den udvidede Union.
Et Europa, som har bygget bro over sine egne kløfter, kan gøre sig til fortaler for sine værdier med så meget desto større troværdighed på den globale arena. Alligevel bør de nylige konflikter i Jugoslavien og min fødeegn, Nordirland, samt den ubarmhjertige elendighed i Mellemøsten gøre os ydmyge og opmærksomme på den fare, der stadig lurer tæt ved vores egen dør. Det er trist at indse, at mennesker i bogstaveligste forstand kan være naboer og alligevel leve i farlig uvidenhed om og frygt for hinanden. Vi europæere bør sikre, at vores børn inden for vores landes grænser og mellem de 25 nationer lærer at have respekt for andre, så de kan vokse op og føle sig helt hjemme og trygge i en verden af forskelle og mangfoldighed, så de kan være et eksempel for resten af verden.
Den historiske langfredagsaftale var på mange måder inspireret af det europæiske ideal. Dens institutionelle arkitektur var stærkt påvirket af erfaringerne fra konfliktløsning i Vesteuropa. Et medlem af dette ærede Parlament har været en utrættelig, overbevisende fortaler for den europæiske model, og det er hævet over enhver tvivl, at han var en hovedarkitekt - hvis ikke hovedarkitekten - bag denne aftale. Jeg tænker naturligvis på den store man fra Derry, irer og europæer, Deres kollega og nobelprismodtager, John Hume.
Det er mig en stor ære at være her i dag og udtrykke min beundring for din vision, dit mod og dine resultater, John.
I Nordirland har EU's freds- og genopbygningsprogrammer, som Europa-Parlamentet så generøst har støttet, gavnet mange tidligere fremmedgjorte og udelukkede samfund og indgydt nyt håb og optimisme for fremtiden. Sammen med USA har EU også været en gavmild bidragyder til Den Internationale Fond for Irland, som har arbejdet med økonomisk genopretning og genforening på gadeniveau. Nu kan vi høste frugten af alt dette arbejde, og det står klart, at viljen til fred er den største drivkraft i langt de fleste hjerter.
Valget til den nordirske forsamling finder sted den 25. november 2003, og det er mit brændende håb - og jeg er sikker på, at mange af de tilstedeværende her deler dette håb - at dette valg vil hjælpe min fødeegn til at blive, hvad jeg ved, at det kan, nemlig et eksempel på partnerskab, tolerance, lighed og fred.
Hr. formand, Europa-Parlamentet har spillet en central rolle for at bistå Europa med at træffe de rigtige valg, bl.a. gennem Deres vedholdende, ja, utrættelige støtte til udvidelsen. Det er en udtalt ære, at denne ekstraordinære udvikling vil blive afsluttet under det irske formandskab. Det er et eksempel på symbolsk symmetri, at Irland, det mest vestligt beliggende medlem af Unionen, får formandskabet over denne udvidelse mod øst. Jeg mener også, at det er et yderligere bevis for, hvordan alles interesser er tæt indbyrdes forbundne, og at det derfor er så vigtigt at nære den fælles sag.
På irsk siger vi
"vores styrke er vores fællesskab". Det kunne være EU's motto. At dette er sandt, er blevet bevist mange gange siden Unionens grundlæggelse, og intetsteds er denne sandhed mere indlysende end i mit eget land. Nu får en ny generation, sikkert den mest privilegerede, der nogensinde har beboet dette kontinent, chancen for at se, hvilken styrke der skabes, når 15 bliver 25, når den rastløse energi hos en halv milliard mennesker, der arbejder med og for hinanden, sammen skriver Europas bedste og lykkeligste kapitel nogensinde. Det irske held har placeret os på det rette sted på det rette tidspunkt. Det vil vi ikke gøre til skamme.
Det er en særlig stor ære for mig at få denne lejlighed til at tale i Europa-Parlamentet. Denne institutions myndighed kommer fra Europas borgere, og den har derfor en særlig plads i hjertet af Unionen. Jeg er ganske klar over, at Parlamentets medlemmer har arbejdet ihærdigt og med stort engagement for at opbygge et stærkt Europa. Jeg føler mig styrket gennem Parlamentets faste, resolutte beslutninger, som det træffer på vegne af Europas folk.
Irland overtager formandskabet for EU i januar 2004, og derfor bør jeg i dag ganske kort komme ind på de vigtigste punkter på dagsordenen for det irske formandskab. The Taoiseach, Irlands premierminister, vil naturligvis beskrive dem meget mere indgående, når De mødes til januar, og De kan være sikre på, at han og den irske regering glæder sig til det.
Parlamentet er et talerør for alle de yderst forskellige mænd, kvinder og unge, der bor i hele Europa. Sammen med Rådet og Kommissionen er Parlamentet et afgørende led i kontrollen med institutionernes virke, hvilket er en vigtig grund til, at det europæiske projekt er blevet så stor en succes for os alle. Jeg er naturligvis særligt stolt over, at vi i dag både har en irsk præsident og en irsk formand her i salen.
Men endnu vigtigere end vores fælles nationalitet er det måske, at valget af Dem til formand er en forsikring for de små lande om, at vores Union også i praksis respekterer principperne om lighed og fortjeneste. Jeg vil også gerne sige, at Deres formandskabsperiode vækker stor beundring og ingen steder mere end i vores eget land."@da1
"Herr Präsident, sehr geehrte Abgeordnete und Gäste, ich freue mich sehr über Ihre Einladung, vor diesem Parlament zu sprechen. Es ist eine Ehre für mich, dass ich die Gelegenheit dazu in einer ganz besonders wichtigen Phase der Entwicklung unserer Europäischen Union habe.
Die Stimme dieses Parlaments hat mit dem Wachsen der Union mehr Gewicht erhalten. Dieses Haus hat sich vom beratenden zum gesetzgebenden Organ gewandelt, ein Wandel, der durch das irische Volk unterstützt wurde, und ist nun zum zentralen Ort der demokratischen Politik im Herzen der Union geworden. Seine Debatten zeigen, dass die Zusammenarbeit innerhalb der Union auf immer mehr Bereiche ausgedehnt wird und heute weit mehr umfasst als den Handel und die Wirtschaft, auf die sich die Zusammenarbeit anfangs beschränkte.
Die wichtige Rolle der Vertreter des Parlaments im Europäischen Konvent ist ein weiterer aktueller Beweis dafür, in welchem Maße Sie die Zukunft der Union mitgestalten. Als direkt gewählte Vertreter der Bürger der Union können Sie einen besonders kompetenten Beitrag zu der Debatte über mehr Bürgernähe in Europa zu leisten, einem zentralen Thema, das einen besonderen Schwerpunkt der Arbeit des irischen Ratsvorsitzes bilden wird.
Den Gründern der Union kannten die verbrannte Erde, auf der dieses spannende Abenteuer der demokratischen Partnerschaft begann. Sie wussten um den Preis, der für die Entstehung der Union bezahlt worden war. Wenn man die Entwicklung der Union mit den Entwicklungsstadien eines Menschen vergleicht, ist die Union noch ein Kind, ein gesundes Kind zwar, aber dennoch ein Kind, das Förderer braucht, die uns immer wieder daran erinnern, welcher Glücksfall seine Geburt für uns ist. Dieses Kind darf nicht durch unser Desinteresse oder unsere Vernachlässigung sterben. Wir alle, die wir an diese Union glauben, sind aufgefordert, in ihren Bürgern die Leidenschaft und Begeisterung für seine weitere Entwicklung und sein Wachsen zu wecken. Dieses Ziel hofft der irische Ratsvorsitz zu erreichen.
Wie Sie wissen, vertrete ich ein Land, das sich in den drei Jahrzehnten seiner Mitgliedschaft in der Europäischen Union sicher gründlicher gewandelt hat als jemals zuvor in seiner Geschichte: Unsere Wirtschaft ist erstarkt, unser Bevölkerungsrückgang hat sich ins Gegenteil verkehrt, unser Selbstvertrauen ist gewachsen, unsere Beziehungen zu unseren unmittelbaren Nachbarn in Großbritannien waren nie besser, und unsere Position in Europa und darüber hinaus ist so gut, dass wir stolz darauf sein können.
Obgleich Irland geografisch gesehen am Rande Europas liegt, hat es Europa viele Jahrhunderte lang in unverkennbarer und einzigartiger Weise mit geprägt und einen wichtigen Beitrag zur kulturellen, religiösen, pädagogischen und sozialen Entwicklungen vieler Teile unseres Kontinents geleistet. Bei meinen Besuchen in anderen Mitgliedstaaten werde ich fast immer daran erinnert, dass ein irischer Heiliger schon viele Jahrhunderte vor mir hier gewesen ist! Das wird in den Beitrittsländern nicht anders sein. Unser Beitritt zur Union war daher in gewisser Weise auch eine Rückkehr nach Hause. Irland hat sich jedoch auch selbst mutig den Herausforderungen der Zukunft gestellt und erkannt, dass Engstirnigkeit und Protektionismus Ballast waren, der uns behindert hat. Durch die Mitgliedschaft in der Europäischen Union haben wir zum ersten Mal unser wahres Potenzial erkannt.
Die Europäische Union ist sicher das beste Beispiel der Welt dafür, wie man aus Fehlern der Vergangenheit lernen kann. Dieser Kontinent hat einen sehr hohen Preis dafür bezahlt, zu lernen, dass Partnerschaft mit der Würde des Menschen besser vereinbar ist als Kolonialismus, dass Zusammenarbeit sehr viel besser ist als Konfrontation, dass es ohne Frieden keinen Wohlstand gibt und dass Unterschiede nicht notwendigerweise mit Verachtung einher gehen müssen. Wir alle bringen unsere nationale Souveränität, unsere Unterschiede, unsere nationalen Identitäten und unsere Geschichte mit in die Union. Durch den respektvollen Dialog und den gemeinsamen Glauben an die Partnerschaft wagen wir es, in einer Gemeinschaft von Nachbarn zusammenzuarbeiten, die alle ihr Heimatland lieben und doch unserer gemeinsamen europäischen Heimat verbunden sind.
Die Union ist der beste Beweis dafür, dass die Menschheit sehr wohl viele verschiedene Identitäten haben kann, dass sich diese Identitäten gegenseitig ergänzen und voneinander profitieren können, und dass wir mit der Union eine bessere Zukunft für unsere Völker schaffen können als ohne sie.
Ich weiß, dass dieses Haus nicht nur zahlreiche politische Richtungen unter seinem Dach vereint, sondern auch viele Kulturen, Sprachen, Identitäten, Traditionen und ein vielfältiges Erbe. Sie sprechen viele verschiedene Sprachen und Sie verstehen in besonderer Weise den Zusammenhang zwischen Sprache und Kultur, deshalb weiß ich, dass Sie aufmerksam zuhören werden, wenn ich diese Gelegenheit nutze, um einige Worte in irischer Sprache an Sie zu richten.
Wenn Irland in einigen Wochen den Ratsvorsitz in der Union übernimmt, werden wir dies mit der Begeisterung sehr engagierter Europäer und der Dankbarkeit eines Landes tun, das so offenkundig von diesem Engagement profitiert hat. Wir sind uns darüber im klaren, dass dies sicherlich unsere bisher schwierigste Ratspräsidentschaft sein wird, aber wir wissen auch, dass Sie uns in unserem Bemühen unterstützen werden, ein effektiver und neutraler Vorsitz zu sein, der sich für praktikable und unparteiische Lösungen zum Wohle der gesamten Europäischen Union einsetzt. Die Aufgaben liegen auf der Hand: Die Union muss intern effektiv arbeiten, sie muss außenpolitischen Einfluss haben und sich selbst für die Zukunft rüsten. Die Lösungen sind natürlich nicht so einfach, und wir werden unsere ganze Kreativität aufbieten müssen, um sie zu finden. Uns fehlt es in dieser Union jedoch nicht am nötigen Ehrgeiz, und wir haben keine Angst davor, weitere Verantwortung zu übernehmen.
Das wichtigste Ereignis in der Zeit der irischen Ratspräsidentschaft wird natürlich die offizielle Aufnahme der zehn neuen Mitgliedstaaten am 1. Mai 2004 sein. Dies ist eine wunderbare positive Antwort auf die Herausforderung, die hier in diesem Parlament vor fast zehn Jahren von Vaclav Havel beschrieben wurde, den ich letzte Woche zu unserer großen Freude in Dublin begrüßen durfte. Er sagte damals zu Recht, „die Geschichte hat uns eine einmalige Chance eröffnet, die wir ergreifen können, wenn wir dies wünschen. Tun wir es nicht, entgeht uns vielleicht eine große historische Gelegenheit, einen Kontinent der freien und friedlichen Zusammenarbeit zu schaffen.“ Diese einmalige Chance ist bestens genutzt worden.
Die Bürger und die Staats- und Regierungschefs der Europäischen Union ebenso wie dieses Parlament haben die Mammutaufgabe gemeistert, sowohl die Union als auch die Beitrittsländer auf die Erweiterung vorzubereiten. Die Bürger der Beitrittsländer haben die schmerzhaften Reformen erduldet, mit denen die Voraussetzung für eine Mitgliedschaft geschaffen werden mussten, und ihrer Entschlossenheit ist es zu verdanken, dass sich für sie nun schon sehr bald und sehr viel schneller als erwartet die Tür zur Europäischen Union öffnen wird. Wo vor noch nicht allzu langer Zeit totalitäre Regime herrschten, sind die Achtung der Rechtsstaatlichkeit, der demokratischen Organe, der Menschenrechte und der Grundfreiheiten nun wieder fest verankert worden. Könnten die Toten sprechen, die in den Kriegen Europas ihr Leben verloren haben, so würden sie uns sagen, dass wir ein Wunder erleben: Durch nichts anderes als die unermüdliche, harte Arbeit und den unerschütterlichen Glauben an die positive Kraft der Zusammenarbeit, die das Herzstück der Union bildet, vollzieht sich ein fundamentaler Wandel in der menschlichen Geschichte.
Der Erweiterungsprozess endet natürlich nicht am 1. Mai 2004. Während der irischen Ratspräsidentschaft werden die Beitrittsverhandlungen mit Bulgarien und Rumänien auf der Basis derselben Grundsätze weitergehen, die in allen bisherigen Beitrittsverhandlungen angewandt wurden. Das Ziel ist, dass diese Länder 2007 in die Union aufgenommen werden können. Darüber hinaus wird der irische Ratsvorsitz die Entwicklungen in der Türkei sehr genau beobachten, da im Dezember 2004 über die Aufnahme der Beitrittsverhandlungen entschieden werden soll.
Die neuen Mitgliedstaaten haben sich ehrgeizige Ziele für ihre Zukunft gesteckt, und wir freuen uns, wenn sie die mit ihrer Mitgliedschaft verbundenen Möglichkeiten nutzen, um in ihren Ländern Wohlstand zu schaffen. Sie sind auf die Fortsetzung dieser umfassenden Unterstützung durch die bestehenden Mitgliedstaaten angewiesen, die ihnen den heutigen Entwicklungsstand ermöglicht hat. Wir alle müssen uns nun gemeinsam dafür einsetzen, dass die Union mit 25 Mitgliedstaaten zu einem Erfolg wird. Der italienische Ratsvorsitz ist entschlossen, alles in seiner Macht Stehende zu tun, um bis zum nächsten Monat eine Einigung in der Regierungskonferenz zu erreichen, und Irland unterstützt dieses Ziel natürlich mit allem Nachdruck.
Durch den neuen Vertrag wird die Union neuen Schwung erhalten, ihr negatives bürokratisches Image wird sich ändern, ihre Beziehung zu den europäischen Bürgern wird enger werden, so dass diese sich nicht mehr als außenstehende Beobachter, sondern als Teil der Union fühlen. Der Textentwurf, den der Konvent vorgelegt hat, ist ein wichtiger Schritt in diese Richtung. Trotzdem gibt es natürlich eine Reihe von Fragen, über die erst noch ausführlich diskutiert und für die eine abschließende Lösung gefunden werden muss. Dazu gehört auch die Frage, ob ein Verweis auf die Religion in die Präambel des neuen Vertrags aufgenommen werden sollte. Die irische Regierung hat erkennen lassen, dass sie einen solchen Hinweis begrüßen würde, vorausgesetzt, dass ein Konsens über eine geeignete Formulierung erreicht werden kann.
Letzten Endes lebt die Union nicht von Worten allein, sondern von den Taten, mit denen diese erhabenen Worte in unserem Leben praktisch umgesetzt werden. Wie wir die wirtschaftliche und soziale Entwicklung im neuen Europa gestalten, wie wir das wirkliche Potenzial der Erweiterung nutzen, wie wir diese Worte mit Leben erfüllen, all dies sind daher Fragen von entscheidender Bedeutung, mit denen sich Irland während seiner Ratspräsidentschaft befassen will.
Zu den Hauptaufgaben, denen sich Irland während seiner Amtszeit widmen will, gehört die weitere Umsetzung der Lissabonner Agenda der sozialen, wirtschaftlichen und ökologischen Erneuerung. Auf dem Gipfel von Lissabon im Jahr 2000 setzte sich die Union das ehrgeizige Ziel, bis zum Ende dieses Jahrzehnts zum wettbewerbsfähigsten und dynamischsten wissensbasierten Wirtschaftsraum der Welt zu werden. Diese Strategie war in einer Zeit des raschen wirtschaftlichen Wachstums in allen europäischen Ländern beschlossen worden, und bis heute konnten bereits beachtliche Fortschritte erreicht werden. Die Zeiten sind jedoch schwieriger geworden und die Erweiterung stellt eine zusätzliche Herausforderung dar. Wenn wir unsere Ziele erreichen wollen, müssen wir das Reformtempo erhöhen. Der irische Ratsvorsitz wird sich dafür einsetzen, dass den Zielen von Lissabon mehr Bedeutung beigemessen wird. Wir werden uns dazu auf die Bereiche konzentrieren, die unser tägliches Leben betreffen, denn es besteht kein Zweifel daran, dass die wirtschaftliche Wettbewerbsfähigkeit, Wachstum und Investitionen, die Schaffung von Arbeitsplätzen, der Sozialschutz, die soziale Eingliederung und die nachhaltige Entwicklung wichtige Faktoren für die Lebensqualität der europäischen Bürger und die Relevanz der Union in ihrem Leben sind.
Die europäischen Bürger sind außerdem tief besorgt über die Entwicklungen in der Welt, einer Welt, in der wir immer stärker miteinander verflochten sind. Die Union hat nicht nur die Pflicht, sondern auch die Möglichkeit, ihren Einfluss in der übrigen Welt geltend zu machen und für unsere gemeinsamen Werte, und natürlich auch unsere gemeinsamen Interessen, einzutreten. Die außenpolitische Agenda der Union ist groß. Sie spiegelt den Einfluss und den Respekt wider, den sich die Union in allen Teilen unserer Welt erworben hat. Ich habe dies vor kurzem bei einem Staatsbesuch in China persönlich erfahren, wo die politische Führung großen Wert auf die Entwicklung engerer Beziehungen zur Union legt. Auch die Erweiterung ist natürlich ein Faktor, durch den das Gewicht der Europäischen Union noch weiter wachsen wird.
Irland übernimmt den Ratsvorsitz in einer Zeit großer weltweiter Unsicherheit. Krieg, Terrorismus, Massenvernichtungswaffen, Hunger, Krankheiten und organisierte Kriminalität sind Themen, die auf der internationalen Agenda ebenso berücksichtigt werden müssen wie die Bereiche Handel, Zölle, Weltwirtschaft und globale Beziehungen. Die Außenpolitik wird daher ein weiterer Schwerpunkt des irischen Ratsvorsitzes sein. Es gibt ein vielfältiges Instrumentarium, mit dem der irische Ratsvorsitz diese und andere Themen bearbeiten wird. Dazu zählen auch die Erfahrungen aus unserer eigenen Geschichte, durch die wir zu einem hervorragenden Bindeglied zu den Vereinigten Staaten werden, wo so viele irische Auswanderer eine Heimat gefunden haben. Irland hat außerdem eine besondere Brückenfunktion zu den Entwicklungsländern, der Wahlheimat von Tausenden von irischen Krankenschwestern, Ärzten, Lehrern, Missionaren und Entwicklungshelfern, die dort seit Generationen die Ärmsten der Armen unterstützen.
Der Frieden und die Sicherheit in allen Teilen der Welt wird durch ein wichtiges Netz multinationaler Organisationen und multilateraler Einrichtungen mit weltweiten, bilateralen und regionalen Beziehungen gestärkt. Eine stärkere Europäische Union stärkt dieses Netz und verschafft der Forderung nach friedlicher Koexistenz und grundlegenden Menschenrechte für alle Menschen mehr Gehör. Die enge und direkte Zusammenarbeit in bilateralen und regionalen Fragen wird ein Kennzeichen unserer Ratspräsidentschaft sein, ob mit Afrika, Asien, dem amerikanischen Kontinent oder, in unserer näheren Umgebung, den östlichen und südöstlichen Nachbarländern der Union an unseren neuen Außengrenzen.
In keinem Bereich ist die Notwendigkeit eines verantwortungsvollen Umgang mit der Macht größer als in unseren Beziehungen zu den Entwicklungsländern. Die Union ist der weltweit größte Geber im Bereich der Entwicklungshilfe und wir können stolz auf diese Großzügigkeit sein. Die Europäische Kommission und die Mitgliedstaaten bringen gemeinsam mit über 25 Milliarden Euro jährlich mehr als die Hälfte der weltweiten Entwicklungshilfe auf. Die Europäische Union leistet den größten Beitrag zur multilateralen Entschuldung und stellt die meisten Mittel für AIDS-Programme bereit. Sie ist der mit Abstand größte Geldgeber für Afrika. Ich konnte mich mit eigenen Augen davon überzeugen, welchen praktischen Nutzen diese Unterstützung in Ländern wie Uganda und Kenia hat und wie viel Hoffnung sie für die Menschen bedeutet, die ohne diese Hilfe verzweifeln müssten.
Trotzdem müssen wir die Tatsache zur Kenntnis nehmen, das der Umfang der Entwicklungshilfe aus den reichen Ländern insgesamt gesehen auf ein Niveau zurückgegangen ist, das wir nicht hinnehmen können.
Wir alle sind heute Teil der einen Zivilisation auf unserer Welt, und selbst wenn wir die altruistischen Aspekte der Entwicklungshilfe einmal außer Acht lassen, was wir natürlich nicht tun sollten, zeigt dies die Kurzsichtigkeit eines solchen Ansatzes. Das menschliche Elend, das durch die weit verbreitete Armut in den Entwicklungsländern verursacht wird, sollte uns beschämen, aber die Instabilität, die durch diese Armut entsteht, ist eine Gefahr für uns alle.
Bei der Armutsbekämpfung geht es nicht nur um den Umgang mit der Armut, sie ist wesentlicher Bestandteil der zukünftigen europäischen Sicherheitsstrategie. Wir haben die besten Voraussetzungen, um für die Überwindung von Armut, Krankheiten, Korruption, Unterdrückung, sinnlosen Konflikten und postkolonialer Misere einzutreten, durch die so vielen Menschen das Recht auf ein Leben in Würde verwehrt wird. Vielleicht ist dies die neue Herausforderung, der sich die 25 Mitgliedstaaten der erweiterten Union stellen sollten.
Ein Europa, das seine eigene Spaltung überwunden hat, kann auf globaler Ebene glaubwürdig für seine Werte eintreten. Die jüngsten Konflikte in Jugoslawien und in Nordirland, dem Land, in dem ich geboren wurde, und das nicht enden wollende Elend im Nahen Osten sollten uns vor Augen führen, dass wir keinen Grund zur Überheblichkeit haben und uns wachsam für die Gefahren machen, die noch immer direkt vor unserer Haustür oder in unserer unmittelbaren Nachbarschaft lauern. Es ist beunruhigend, zu sehen, dass Menschen im wahrsten Sinne des Wortes Tür an Tür und trotzdem in gefährlicher Ignoranz und Furcht voreinander leben können. Wir Europäer müssen dafür sorgen, dass unsere Kinder in jedem einzelnen Land ebenso wie in der gesamten Europäischen Union mit 25 Nationen lernen, andere zu respektieren, damit sie in einer Welt der Unterschiede und der Vielfalt aufwachsen, sich dort wohl und sicher fühlen und ein Beispiel für die übrige Welt sein können.
Is mór an onóir dom an deis seo a fháil labhairt le Parlaimint na hEorpa. Is ó shaoránaigh na hEorpa a eascraíonn údarás na hinstitiúide seo agus dá bhrí sin tá áit ar leith aici i gcroí an Aontais. Is léir dom go maith go bhfuil baill and fhorais ag obair go dícheallach chun an Eoraip seo againne a neartú. Glacaim uchtach as seasamh daingean na Parlaiminte agus í ag cur tuairimí mhuintir na hEorpa chun cinn.
Das historische Karfreitagsabkommen wurde in mehrfacher Hinsicht durch das europäische Ideal inspiriert. Seine institutionelle Architektur war stark durch die Erfahrungen mit dem westeuropäischen Modell zur Lösung von Konflikten geprägt. Ein Mitglied dieses geschätzten Hauses, ein unermüdlicher und überzeugender Verfechter des europäischen Modells, gehört zweifellos zu den wichtigsten Architekten des Karfreitagsabkommens oder war
Hauptarchitekt dieses Abkommens. Ich meine natürlich den bekannten Abgeordneten aus Derry, den Iren und Europäer, unseren Kollegen und Nobelpreisträger John Hume.
John, ich freue mich, dass ich heute an diesem Ort Gelegenheit habe, Deine Vision, Deinen Mut und Deine Erfolge zu würdigen und Dir für Deine Arbeit zu danken.
Die Programme der Europäischen Union für Frieden und Versöhnung, die großzügig vom Europäischen Parlament unterstützt werden, haben in Nordirland vielen bis dahin isolierten und ausgeschlossenen Gruppen geholfen und den Menschen wieder Hoffnung und Vertrauen in die Zukunft gegeben. Gemeinsam mit den Vereinigten Staaten ist die Europäische Union außerdem ein sehr großzügiger Geldgeber für den Internationalen Fonds für Irland, der gezielt für den Wiederaufbau der Wirtschaft und die Versöhnung eingesetzt worden ist. Nun zahlt sich diese Arbeit aus, und es zeigt sich, dass sich die Mehrheit der Menschen nichts sehnlicher wünscht als Frieden.
Am 26. November 2003 werden in Nordirland Parlamentswahlen stattfinden. Ich hoffe von ganzem Herzen, und viele von Ihnen hier teilen diese Hoffnung sicher, dass diese Wahl dem Land, in dem ich geboren wurde helfen wird, das zu werden, was es werden kann: ein Musterbeispiel für Partnerschaft, Toleranz, Gleichheit und Frieden.
A Uachtaráin, is mór an méid atá déanta ag Parlaimint na hEorpa chun pobal na hEorpa a threorú ar bhóthar a leasa, agus áirim mar chuid den treorú sin méadú an Aontais. Is mór an onóir don tír s'againn féin gur le linn Uachtaránacht na hÉireann a thiocfaidh an méadú seo chun críche. Is aisteach agus is iontach é gurb é an Stát is faide siar a chuirfidh fáilte roimh na stáit is faide soir – cruthú eile, má's gá a leithéid, gur I dteannta a chéile is ea a dhéanfaidh muid ár dtodhchai a fhí.
In der irischen Sprache gibt es ein Sprichwort. Es lautet „
und bedeutet „Unsere Stärke liegt in der Partnerschaft”. Das könnte der Leitsatz der Europäischen Union sein. Es hat sich seit der Gründung der Union schon so oft bewahrheitet, und auf kein anderes Land trifft es so sehr zu wie auf mein Heimatland. Nun hat eine neue Generation, die wahrscheinlich privilegierteste, die je auf diesem Kontinent gelebt hat Gelegenheit, zu erfahren, welche Dynamik entsteht, wenn aus 15 Mitgliedstaaten 25 werden, wenn die unermüdliche Kraft einer halben Milliarde Menschen, die miteinander und füreinander arbeiten, genutzt wird, um das bisher beste und glücklichste Kapitel in der Geschichte Europas zu schreiben. Ein glücklicher Zufall hat dafür gesorgt, dass Irland zur richtigen Zeit am richtigen Ort ist. Wir werden diese Chance nutzen.
Irland wird im Januar 2004 den Ratsvorsitz in der Union übernehmen. Ich möchte daher heute kurz einige der wichtigsten Punkte nennen, die während der irischen Ratspräsidentschaft auf der Tagesordnung stehen werden. Der Taoiseach, unser irischer Premierminister, wird natürlich noch sehr viel ausführlicher auf diese Punkte eingehen, wenn er im Januar hierher kommt, und ich darf Ihnen versichern, dass es eine Freude für ihn und die irische Regierung ist, Sie zu informieren.
Durch dieses Parlament erhalten die so vielfältigen Stimmen der Männer, Frauen und jungen Menschen in ganz Europa Gewicht. Gemeinsam mit dem Rat und der Kommission bildet es ein wichtiges Element des institutionellen Gewaltenteilungsprinzips, das dazu beigetragen hat, dass sich das europäische Projekt zum Wohle von uns allen so positiv entwickelt hat. Es erfüllt mich natürlich mit ganz besonderem Stolz, dass heute in diesem Haus zwei irische Präsidenten anwesend sind.
Noch wichtiger aber als unsere gemeinsame Nationalität ist die Ermutigung, die Ihre Wahl, Herr Präsident, für die kleinen Staaten immer wieder darstellt, weil sie zeigt, dass unsere Union in ihren Verfahren die Grundsätze der Gleichheit und Leistung wirklich respektiert. Ich möchte außerdem sagen, dass Ihre Arbeit als Präsident des Europäischen Parlaments größte Anerkennung findet, und dies gilt ganz besonders in unserem Heimatland."@de7
".
Κύριε Πρόεδρε, αξιότιμοι κύριοι βουλευτές και καλεσμένοι, με χαρά δέχομαι την πρόσκλησή σας να ομιλήσω σε αυτό το Κοινοβούλιο και, μάλιστα, να έχω τον προνόμιο να το πράξω αυτό σε μια αξιοσημείωτα κρίσιμη στιγμή για την εξέλιξη της Ευρωπαϊκής μας Ένωσης.
Η δύναμη της φωνής αυτού του Κοινοβουλίου μεγαλώνει καθώς μεγαλώνει και η Ένωση. Τώρα, με τη μεταμόρφωσή του από συμβουλευτικό σε νομοθετικό όργανο, μια μεταμόρφωση που στηρίζει πράγματι αρκετά ο ιρλανδικός λαός, το Σώμα αυτό επιδεικνύει την κεντρική θέση που έχει η δημοκρατική πολιτική στην καρδιά της Ένωσης και στις συζητήσεις του αποδεικνύει τους διευρυνόμενους τομείς συνεργασίας εντός της Ένωσης – οι οποίοι είναι σήμερα πολύ περισσότεροι από την παλαιότερη ενασχόληση μόνο με το εμπόριο και την οικονομία.
Ο πολύτιμος ρόλος που διαδραματίζουν οι εκπρόσωποι του Κοινοβουλίου στην Ευρωπαϊκή Συνέλευση αποτελεί μια επιπλέον εκδήλωση του βαθμού στον οποίο συμβάλετε στη διαμόρφωση του μέλλοντος της Ένωσης. Ως άμεσα εκλεγμένοι εκπρόσωποι των πολιτών της Ένωσης, έχετε ιδιαίτερη αρμοδιότητα για να ενημερώσετε τη συζήτηση σχετικά με την προσέγγιση της Ευρώπης στους πολίτες της, ένα ζήτημα που έχει κεντρική θέση και που θα αποτελέσει ιδιαίτερο στόχο της ιρλανδικής Προεδρίας.
Οι ιδρυτές της Ένωσης γνώριζαν την καταστρεπτική άγονη γη από την οποία αναπτύχθηκε αυτή η συναρπαστική περιπέτεια στη δημοκρατική εταιρική σχέση. Γνώριζαν το τίμημα που πληρώθηκε για τη γέννησή της. Εξακολουθεί να είναι βρέφος, ένα υγιές βρέφος αλλά, παρόλα αυτά, ένα βρέφος στο πλαίσιο της ανθρώπινης ιστορίας, και χρειάζονται αγωνιστές που θα μας υπενθυμίζουν πόσο τυχεροί είμαστε για το γεγονός ότι συνελήφθη αυτή η ιδέα. Η βρεφοκτονία από αδιαφορία ή αμέλεια απλά δεν είναι επιλογή, και όσοι εξ ημών πιστεύουμε σε αυτήν την Ένωση αντιμετωπίζουμε την πρόκληση να εμφυσήσουμε στους πολίτες της πάθος και ενθουσιασμό για τη συνεχή εξέλιξη και ανάπτυξή της – αυτό ελπίζει να πράξει η ιρλανδική Προεδρία.
Όπως γνωρίζετε, εκπροσωπώ μια χώρα που έχει σαφώς αλλάξει περισσότερο στις τρεις δεκαετίες από την ένταξή της στην Ένωση σε σχέση με οποιαδήποτε άλλη περίοδο της Ιστορία μας: η οικονομία μας έχει γίνει ισχυρότερη, η μείωση του πληθυσμού μας έχει αντιστραφεί, η αυτοπεποίθησή μας έχει αυξηθεί, οι σχέσεις μας με τους πιο κοντινούς γείτονές μας στη Βρετανία δεν υπήρξαν ποτέ καλύτερες, και μπορούμε να είμαστε υπερήφανοι για τη θέση μας στην Ευρώπη και πέραν αυτής.
Μολονότι βρισκόμαστε γεωγραφικά στην περιφέρεια, η Ιρλανδία έχει σημειώσει μια πολύ ξεχωριστή και μοναδική υπέρβαση εδώ και πολλούς αιώνες και, μάλιστα, έχει διαδραματίσει σημαντικό ρόλο στην πολιτιστική, θρησκευτική, εκπαιδευτική και κοινωνική εξέλιξη πολλών περιοχών της ηπείρου μας. Σχεδόν κάθε φορά που επισκέπτομαι ένα κράτος μέλος, μου υπενθυμίζουν ότι κάποιος ιρλανδός άγιος έφτασε εκεί πρώτος πριν από πολλούς αιώνες! Δεν θα συμβεί κάτι διαφορετικό με τις υπό ένταξη χώρες. Όταν γίναμε μέλος της Ένωσης υπήρξε, συνεπώς, ένα είδος επανόδου, αλλά υπήρξε επίσης στην Ιρλανδία μια θαρραλέα αντιμετώπιση του μέλλοντος και η αναγνώριση ότι η απομόνωση και ο προστατευτισμός του παρελθόντος ήταν επαχθή φορτία που μας κρατούσαν πίσω. Μέσω της ιδιότητας του μέλους, συνειδητοποιήσαμε για πρώτη φορά τις πραγματικές δυνατότητές μας.
Η Ευρωπαϊκή Ένωση είναι ίσως παγκοσμίως το καλύτερο παράδειγμα άντλησης διδαγμάτων από τα λάθη του παρελθόντος. Η ήπειρος αυτή πλήρωσε ένα τεράστιο τίμημα, προκειμένου να διδαχθεί ότι η συλλογικότητα είναι απείρως πιο ανθρωπίνως αξιοπρεπής από ό,τι η αποικιοκρατία, ότι η συνεργασία είμαι μακράν καλύτερη από τη σύγκρουση, ότι η ειρήνη είναι σημαντική για την ευημερία, ότι η διαφορετικότητα δεν συνεπάγεται απαραίτητα την αποστροφή. Στο τραπέζι της Ένωσης φέρνουμε την εθνική μας κυριαρχία, τις διαφορές μας, την εθνική μας ταυτότητα και την ιστορία μας. Μέσω του γεμάτου σεβασμού διαλόγου και της κοινής πίστης στην εταιρική σχέση, τολμούμε να σφυρηλατήσουμε μια ομάδα εργασίας γειτόνων, ο καθένα εκ των οποίων αγαπά τη γη του, αλλά, παρόλα αυτά, συμμερίζεται την αφοσίωση στην κοινή μας ευρωπαϊκή γενέθλια ήπειρό μας.
Αυτή η Ένωση αποτελεί την απτή απόδειξη ότι η ανθρωπότητα μπορεί άνετα να περιλαμβάνει μια ποικιλία ταυτοτήτων, οι οποίες μπορούν να συμπληρώσουν και να εμπλουτίσουν η μία την άλλη και οι οποίες μπορούν να επιφέρουν ένα καλύτερο μέλλον για τους λαούς μας εντός και εκτός της Ένωσης.
Γνωρίζω ότι το Σώμα αυτό δεν είναι το σπίτι μόνο πολλών πολιτικών προοπτικών αλλά και πολλών πολιτισμών, γλωσσών, ταυτοτήτων, παραδόσεων και κληρονομιών. Ομιλείτε πολλές διαφορετικές γλώσσες και κατανοείτε ιδιαιτέρως τη σχέση μεταξύ γλώσσας και πολιτισμού, και έτσι γνωρίζω ότι θα είστε ένα ιδιαίτερα δεκτικό κοινό, εάν εκμεταλλευτώ και εγώ την ευκαιρία να ομιλήσω στην ιρλανδική γλώσσα για ένα λεπτό.
Όταν αρχίσει η Προεδρία της Ιρλανδίας σε λίγες εβδομάδες, θα μεταφέρουμε σε αυτήν τον ενθουσιασμό των πολύ δεσμευμένων Ευρωπαίων και την ευγνωμοσύνη μιας χώρας, η οποία έχει σαφώς ωφεληθεί από αυτήν τη δέσμευση. Γνωρίζουμε ότι αυτή θα είναι αναμφίβολα η Προεδρία με τις περισσότερες προκλήσεις έως σήμερα, αλλά γνωρίζουμε επίσης ότι θα έχουμε τη στήριξή σας στην προσπάθειά μας να είμαστε αποτελεσματικός και αντικειμενικός κριτής στην αναζήτηση πρακτικών και δίκαιων αποτελεσμάτων προς το συμφέρον της Ευρωπαϊκής Ένωσης εν γένει. Οι ανάγκες είναι πολύ απλές: η Ένωση πρέπει να είναι αποτελεσματική στο εσωτερικό της, να ασκεί επιρροή εξωτερικά και πρέπει να εξοπλιστεί για το μέλλον. Οι λύσεις, βεβαίως, δεν είναι τόσο απλές και θα δοκιμάσουν σε μεγάλο βαθμό την εφευρετικότητά μας. Ωστόσο, δεν λείπει η φιλοδοξία σε αυτήν την Ένωση και δεν φοβόμαστε τις πρόσθετες ευθύνες.
Η πιο σημαντική στιγμή στην Προεδρία της Ιρλανδίας θα είναι, βεβαίως, η επίσημη ένταξη των δέκα νέων κρατών μελών, την 1η Μαΐου 2004. Είναι μια δεινή, θετική απάντηση στην πρόκληση που έθεσε σε αυτό το φόρουμ μόλις πριν από μια δεκαετία ο Václav Havel, τον οποίο είχα τη μεγάλη χαρά να υποδεχτώ στο Δουβλίνο την περασμένη εβδομάδα. Ορθώς δήλωσε τότε ότι “η Ιστορία μας πέταξε το γάντι – μπορούμε, εάν το επιθυμούμε, να το σηκώσουμε. Εάν δεν το πράξουμε αυτό, μπορεί να χαθεί μια μεγάλη ευκαιρία να δημιουργήσουμε μια ήπειρο ελεύθερης και ειρηνικής συνεργασίας”. Πραγματικά, σηκώσαμε αυτό το γάντι.
Οι πολίτες και οι ηγέτες της Ευρωπαϊκής Ένωσης, συμπεριλαμβανομένου αυτού του Κοινοβουλίου, έχουν αποδείξει την ισότιμη αξία τους όσον αφορά το τεράστιο έργο της προετοιμασίας τόσο της Ένωσης όσο και των υπό ένταξη χωρών για τη διεύρυνση. Οι πολίτες των υπό ένταξη χωρών έχουν υπομείνει τις οδυνηρές μεταρρυθμίσεις που απαιτήθηκαν για την ένταξη και χάρη στην αποφασιστικότητά τους βρίσκονται στο κατώφλι της Ένωσης πολύ πιο γρήγορα από ό,τι θα μπορούσαμε να αναμένουμε. Σε χώρες όπου πριν από λίγο καιρό κυβερνούσαν ολοκληρωτικά καθεστώτα, τώρα έχουν και πάλι εδραιωθεί το κράτος δικαίου, οι δημοκρατικοί θεσμοί, τα ανθρώπινα δικαιώματα και οι θεμελιώδεις ελευθερίες. Εάν μπορούσαν να μιλήσουν οι τάφοι του πολέμου στην Ευρώπη, θα μας έλεγαν ότι ζούμε ένα θαύμα – σφυρηλατείται η ριζική μεταμόρφωση της ανθρώπινης ιστορίας μέσω της επίμονης διαδικασίας ενός πραγματικά δύσκολου έργου και μιας απόλυτης αφοσίωσης στο όραμα της υπερβατικής εξουσίας της συνεργασίας, η οποία είναι το επίκεντρο της Ένωσης.
Και, βεβαίως, η διεύρυνση δεν ολοκληρώνεται την 1η Μαΐου 2004. Κατά τη διάρκεια της ιρλανδικής Προεδρίας, οι διαπραγματεύσεις ένταξης στη Βουλγαρία και τη Ρουμανία θα συνεχιστούν, βάσει των ίδιων αρχών που διέπουν όλες τις διαπραγματεύσεις της διεύρυνσης έως σήμερα, θέτοντας ως ημερομηνία στόχο για την ένταξη το 2007. Επιπλέον, η ιρλανδική Προεδρία θα παρακολουθεί εκ του σύνεγγυς τις εξελίξεις στην Τουρκία, πριν από τη λήψη των βασικών αποφάσεων για την έναρξη των διαπραγματεύσεων τον Δεκέμβριο του 2004.
Τα νέα κράτη μέλη θα είναι φιλόδοξα για το μέλλον τους και επιθυμούμε την ευημερία τους, καθώς θα χρησιμοποιούν με θετικό τρόπο τις ευκαιρίες της ένταξης. Βασίζονται στη συνέχιση αυτής της πολύ ισχυρής υποστήριξης που παρέχουν τα υπάρχοντα κράτη μέλη, η οποία τους έχει οδηγήσει με ασφάλεια έως εδώ. Τώρα, αντιμετωπίζουμε την κοινή πρόκληση να διασφαλίσουμε την επιτυχία της Ένωσης των 25 κρατών μελών. Η ιταλική Προεδρία δηλώνει την αποφασιστικότητά της να κάνει ό,τι είναι δυνατόν, ώστε να επιτευχθεί μια συμφωνία κατά τη ΔΔ έως τον επόμενο μήνα, και η Ιρλανδία, φυσικά, στηρίζει με σθένος αυτόν τον στόχο.
Η νέα Συνθήκη θα εμφυσήσει νέο ενθουσιασμό στην Ένωση, μεταμορφώνοντας την ατυχή γραφειοκρατική εικόνα της, ενεργοποιώντας εκ νέου τις σχέσεις της με τους πολίτες της Ευρώπης, κάνοντάς τους να αισθάνονται ότι συμμετέχουν και ότι δεν είναι θεατές. Το σχέδιο κειμένου που πρότεινε η Συνέλευση είναι ένα τεράστιο βήμα προόδου από αυτήν την άποψη. Ωστόσο, πολλά ζητήματα, φυσικά, πρέπει ακόμα να συζητηθούν και τελικά να επιλυθούν, μεταξύ αυτών το ζήτημα της αναφοράς στον Θεό στο προοίμιο της νέας Συνθήκης. Η ιρλανδική κυβέρνηση έχει δηλώσει ότι θα επικροτούσε μια τέτοια αναφορά, εάν μπορεί να επιτευχθεί συναίνεση επί της κατάλληλης γλώσσας.
Στο τέλος της ημέρας, η Ένωση δεν ζει μόνο με λόγια αλλά με πράξεις, οι οποίες πραγματοποιούν αυτά τα ευγενή λόγια στη ζωή μας. Πώς θα επιτύχουμε την οικονομική και κοινωνική ανάπτυξη στη νέα Ευρώπη, πώς θα εκμεταλλευτούμε τις πραγματικές δυνατότητες που μας προσφέρει η διεύρυνση, πώς θα εμφυσήσουμε ζωή σε αυτά τα λόγια – πρόκειται, βεβαίως, για σημαντικά ερωτήματα με τα οποία θα επιδιώξει να ασχοληθεί η Ιρλανδία κατά τη διάρκεια της Προεδρίας μας.
Ένα βασικό έργο κατά τη θητεία της Ιρλανδίας θα είναι η προώθηση της ατζέντας της Λισαβόνας για κοινωνική, οικονομική και περιβαλλοντική ανανέωση. Κατά τη Σύνοδο Κορυφής της Λισαβόνας το 2000, η ίδια η Ένωση έθεσε τον φιλόδοξο στόχο να γίνει η πιο ανταγωνιστική και δυναμική βασισμένη στη γνώση οικονομία στον κόσμο έως τα τέλη αυτής της δεκαετίας. Η στρατηγική αυτή συμφωνήθηκε σε μια εποχή γρήγορης οικονομικής ανάπτυξης σε όλη την Ευρώπη και έχουν επιτευχθεί πολλά έως τώρα. Όμως, η σημερινή εποχή είναι πολύ λιγότερο ανέμελη και αποκτά όλο και μεγαλύτερες προκλήσεις με τη διεύρυνση και, εάν θέλουμε να επιτύχουμε τους στόχους μας, πρέπει να αυξήσουμε τους ρυθμούς της μεταρρύθμισης. Η ιρλανδική Προεδρία θα επιδιώξει να αυξήσει την εφαρμογή της ατζέντας της Λισαβόνας, με την επικέντρωση σε τομείς που επηρεάζουν την καθημερινή μας ζωή, διότι αναμφίβολα η ανταγωνιστικότητα της οικονομίας, η ανάπτυξη και οι επενδύσεις, η δημιουργία θέσεων εργασίας, η κοινωνική προστασία, η κοινωνική ένταξη και η ουσιαστική ανάπτυξη είναι σημαντικά ζητήματα για την ποιότητα της ζωής των ευρωπαίων πολιτών και για τη σημασία της Ένωσης στη ζωή τους.
Ο ευρωπαίος πολίτης ανησυχεί επίσης πολύ για τα παγκόσμια θέματα, διότι ο κόσμος μας γίνεται όλο και πιο ανεξάρτητος. Η Ένωση έχει το καθήκον και την ευκαιρία να ασκήσει επιρροή στον κόσμο υπό την ευρύτερη έννοια, επιδιώκοντας την υλοποίηση των κοινών μας αξιών και, βεβαίως, των κοινών μας συμφερόντων. Η ατζέντα εξωτερικών σχέσεων της Ένωσης είναι απλώς τεράστια. Απεικονίζει την επιρροή και τον σεβασμό που συσσωρεύει η Ένωση σε όλα τα μέρη του κόσμου μας. Το βίωσα αυτό προσωπικά σε μια πρόσφατη επίσημη επίσκεψη στην Κίνα, οι ηγέτες της οποίας εκτιμούν πολύ την ανάπτυξη στενότερων δεσμών με την Ένωση. Και, βεβαίως, με τη διεύρυνση θα υπάρξει ακόμα μεγαλύτερο κύρος.
Η Προεδρία της Ιρλανδίας θα πραγματοποιηθεί σε μια περίοδο μεγάλης παγκόσμιας ανασφάλειας. Ο πόλεμος, η τρομοκρατία, τα όπλα μαζικής καταστροφής, η πείνα, οι ασθένειες και το οργανωμένο έγκλημα είναι όλα ζητήματα που συναγωνίζονται για μια θέση στη διεθνή ατζέντα μαζί με τα θέματα που εμπορίου, των δασμών, της παγκόσμιας οικονομίας και των διεθνών σχέσεων. Οι εξωτερικές σχέσεις, συνεπώς, θα είναι άλλη μια βασική πτυχή της ιρλανδικής Προεδρίας. Υπάρχει ποικιλία μέσων με τα οποία η ιρλανδική Προεδρία θα συνεχίσει να αντιμετωπίζει αυτά και άλλα ζητήματα, συμπεριλαμβανομένης της δύναμης της δικής μας ιδιαίτερης Ιστορίας, η οποία μας καθιστά μια ιδιαίτερα αποτελεσματική γέφυρα με τις Ηνωμένες Πολιτείες, πατρίδα τόσων πολλών ιρλανδών μεταναστών. Η Ιρλανδία είναι επίσης μια ιδιαίτερη γέφυρα με τις αναπτυσσόμενες χώρες, θετές πατρίδες χιλιάδων ιρλανδών νοσοκόμων, ιατρών, εκπαιδευτικών, ιεραποστόλων και εργαζομένων για την παροχή βοήθειας, οι οποίοι έχουν συνταχθεί εδώ και πολλές γενεές με τους φτωχότερους των φτωχών.
Τα θεμέλια της διεθνούς ειρήνης και ασφάλειας είναι ένα σημαντικό δίκτυο διεθνών οργανισμών και πολυμερών οργανώσεων παγκόσμιων, διμερών και περιφερειακών σχέσεων. Μια ισχυρότερη Ευρωπαϊκή Ένωση καθιστά αυτό το δίκτυο πιο ισχυρό και κάνει πολύ πιο δυνατή τη φωνή που προασπίζεται την αιτία της ειρηνικής συνύπαρξης και τα θεμελιώδη ανθρώπινα δικαιώματα κάθε ατόμου. Η στενή και άμεση συνεργασία επί διμερών και περιφερειακών ζητημάτων θα αποτελέσει στοιχείο της Προεδρίας μας, είτε στην Αφρική, την Ασία, την Αμερική είτε, πιο κοντά σε εμάς, σε χώρες που συνορεύουν με τα ανατολικά και νοτιοανατολικά σύνορα της Ένωσης – τα νέα μας σύνορα.
Η έκκληση για υπεύθυνη άσκηση εξουσίας είναι ισχυρότερη όσον αφορά την πορεία των σχέσεών μας με τον αναπτυσσόμενο κόσμο. Η Ένωση είναι παγκοσμίως ο μεγαλύτερος παροχέας αναπτυξιακής βοήθειας και αυτή η πνευματική γενναιοδωρία είναι ένα εύσημο που μπορούμε να δεχτούμε μετά τιμής. Η Ευρωπαϊκή Επιτροπή και τα κράτη μέλη συνεισφέρουν συλλογικά πάνω από το 50% της παγκόσμιας Αναπτυξιακής Βοήθειας στις Υπερπόντιες Χώρες: περισσότερα από 25 δισ. ευρώ ετησίως. Η Ευρωπαϊκή Ένωση είναι ο μεγαλύτερος δωρητής για την ανακούφιση του πολυμερούς χρέους. Είναι ο μεγαλύτερος δωρητής των προγραμμάτων για το AIDS. Είναι, μακράν, ο μεγαλύτερος δωρητής στην Αφρική. Ευτύχησα να δω ιδίοις όμμασι τα πρακτικά οφέλη αυτής της βοήθειας σε χώρες όπως η Ουγκάντα και η Κένυα, καθώς και την πραγματική ελπίδα που δίνει σε ζωές που ειδάλλως θα έπληττε η απελπισία.
Ωστόσο, δεν μπορούμε να αποφύγουμε το γεγονός ότι το συνολικό επίπεδο αναπτυξιακής βοήθειας από τις πλούσιες χώρες έχει γίνει απαράδεκτα χαμηλό.
Ακόμα και αν αγνοούσαμε την αλτρουιστική πτυχή της αναπτυξιακής ενίσχυσης –κάτι που, βεβαίως, δεν θα πρέπει να κάνουμε– ο κοινός παγκόσμιος πολιτισμός στον οποίο ζούμε όλοι τώρα τονίζει την κοντόφθαλμη φύση μιας τέτοιας προσέγγισης. Η ανθρώπινη δυστυχία που προκαλεί η ενδημική φτώχεια θα πρέπει να μας ντροπιάζει, αλλά η αστάθεια που δημιουργεί μας απειλεί όλους.
Η μείωση της φτώχειας, και όχι απλώς η διαχείριση της φτώχειας, είναι σημαντική για τη μελλοντική στρατηγική ασφάλειας της Ευρώπης, και βρισκόμαστε σε ιδανική θέση για να αντιμετωπίσουμε και να θέσουμε τέλος στη φτώχεια, τις ασθένειες, τη διαφθορά, την καταπίεση, τις πολυδάπανες συγκρούσεις και τη μετα-αποικιακή δυσπραγία που στερούν από τόσους πολλούς ανθρώπους το δικαίωμα σε μια ευπρεπή ζωή. Ίσως πρόκειται για το νέο γάντι που πρέπει να πετάξουμε στα 25 κράτη μέλη της διευρυμένης Ένωσης.
Μια Ευρώπη που έχει επουλώσει τους δικούς της διχασμούς μπορεί να υπερασπιστεί τις αξίες της με πραγματική αξιοπιστία στην παγκόσμια σκηνή. Ωστόσο, οι πρόσφατες συγκρούσεις στη Γιουγκοσλαβία και στη γενέτειρά μου, τη Βόρεια Ιρλανδία, και η αδυσώπητη δυστυχία της Μέσης Ανατολής θα πρέπει να εμπνεύσουν ταπεινότητα και να μας διατηρούν σε εγρήγορση για τους κινδύνους που εξακολουθούν να παραμονεύουν ή βρίσκονται κοντά στην πόρτα μας. Μας προκαλεί ρίγος όταν συνειδητοποιούμε πως μπορεί να ζουν άνθρωποι κυριολεκτικά σε διπλανές πόρτες και, παρόλα αυτά, να ζουν σε επικίνδυνη άγνοια και φόβο ο ένας για τον άλλον. Εμείς οι Ευρωπαίοι πρέπει να διασφαλίσουμε ότι, εντός των εθνών μας και μεταξύ των 25 εθνών μας, τα παιδιά μας θα διδάσκονται τον σεβασμό για τους άλλους, ούτως ώστε να μπορούν να μεγαλώσουν εντελώς ήρεμα και άνετα, σε έναν κόσμο διαφορετικότητας και ποικιλομορφίας και να αποτελέσουν παράδειγμα για τον υπόλοιπο κόσμο.
Is mór an onóir dom an deis seo a fháil labhairt le Parlaimint na hEorpa. Is ó shaoránaigh na hEorpa a eascraíonn údarás na hinstitiúide seo agus dá bhrí sin tá áit ar leith aici i gcroí an Aontais. Is léir dom go maith go bhfuil baill and fhorais ag obair go dícheallach chun an Eoraip seo againne a neartú. Glacaim uchtach as seasamh daingean na Parlaiminte agus í ag cur tuairimí mhuintir na hEorpa chun cinn.
Η ιστορική Συμφωνία της Μεγάλης Παρασκευής εμπνεύστηκε ποικιλοτρόπως από το ευρωπαϊκό ιδεώδες. Η θεσμική της αρχιτεκτονική επηρεάστηκε πολύ από την εμπειρία της επίλυσης συγκρούσεων στη Δυτική Ευρώπη. Ένας βουλευτής αυτού του διακεκριμένου Σώματος υπήρξε ακούραστος και πειστικός υπερασπιστής του ευρωπαϊκού μοντέλου και, αναμφίβολα, υπήρξε βασικός αρχιτέκτονας –εάν όχι
βασικότερος αρχιτέκτονας– της Συμφωνίας της Μεγάλης Παρασκευής. Αναφέρομαι, βεβαίως, στον μεγάλο Ιρλανδό από το Derry και Ευρωπαίο, τον συνάδελφό σας και κάτοχο του βραβείου Νόμπελ, John Hume.
Είναι μεγάλο προνόμιο για εμένα το γεγονός ότι βρίσκομαι σήμερα εδώ για να χαιρετίσω με ευγνωμοσύνη το όραμά σου, το θάρρος σου και τις επιτυχίες σου, John.
Στη Βόρειο Ιρλανδία, τα Προγράμματα Ειρήνης και Συμφιλίωσης της Ευρωπαϊκής Ένωσης, τα οποία στηρίζει σε μεγάλο βαθμό το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο, έχουν ωφελήσει πολλές κατά το παρελθόν αποξενωμένες και αποκλεισμένες κοινότητες και έχουν δώσει ένα νέο αίσθημα ελπίδας και αισιοδοξίας για το μέλλον. Από κοινού με τις Ηνωμένες Πολιτείες, η Ευρωπαϊκή Ένωση έχει συνεισφέρει επίσης πολύ γενναιόδωρα στο Διεθνές Ταμείο για την Ιρλανδία, το οποίο έχει εργαστεί για την οικονομική αναγέννηση και τη συμφιλίωση. Τώρα, όλο αυτό το έργο αποφέρει καρπούς και είναι σαφές ότι η βούληση για ειρήνη δίνει τη μεγαλύτερη ώθηση στις περισσότερες καρδιές.
Οι εκλογές στη Βουλή της Βορείου Ιρλανδίας θα πραγματοποιηθούν στις 26 Νοεμβρίου 2003, και ελπίζω διακαώς –και είμαι βέβαιη ότι την ίδια ελπίδα έχουν πολλοί από όσους βρίσκονται εδώ– ότι οι επιλογές που θα γίνουν θα βοηθήσουν τη γενέτειρά μου να γίνει αυτό που γνωρίζω ότι μπορεί να γίνει – μια απόδειξη εταιρικών σχέσεων, ανοχής, ισότητας και ειρήνης.
A Uachtaráin, is mór an méid atá déanta ag Parlaimint na hEorpa chun pobal na hEorpa a threorú ar bhóthar a leasa, agus áirim mar chuid den treorú sin méadú an Aontais. Is mór an onóir don tír s'againn féin gur le linn Uachtaránacht na hÉireann a thiocfaidh an méadú seo chun críche. Is aisteach agus is iontach é gurb é an Stát is faide siar a chuirfidh fáilte roimh na stáit is faide soir - cruthú eile, má's gá a leithéid, gur I dteannta a chéile is ea a dhéanfaidh muid ár dtodhchai a fhí.
Υπάρχει μια παροιμία στην ιρλανδική γλώσσα
“η δύναμή μας βρίσκεται στην εταιρικότητα”. Αυτό θα μπορούσε να είναι το σύνθημα της Ευρωπαϊκής Ένωσης. Η αλήθεια του έχει αποδειχθεί πολλές φορές μετά την ίδρυση της Ένωσης και στη χώρα μου η αλήθεια του είναι πιο προφανής από οπουδήποτε αλλού. Τώρα, μια νέα γενιά, ίσως η πιο προνομιούχα γενιά που κατοίκησε ποτέ αυτήν την ήπειρο, θα έχει την ευκαιρία να δει τη μεγάλη δύναμη που δημιουργείται όταν οι 15 γίνουν 25, όταν η ασίγαστη ενέργεια μισού δισεκατομμυρίου ανθρώπων, που συνεργάζονται μεταξύ τους και εργάζονται ο ένας για τον άλλον, χρησιμοποιηθεί για το έργο της συγγραφής του καλύτερου και του ευτυχέστερου έως σήμερα κεφαλαίου της Ευρώπης. Η τύχη της Ιρλανδίας μάς φέρνει στο σωστό μέρος τη σωστή στιγμή. Σκοπεύουμε να την τιμήσουμε όπως πρέπει.
Η Ιρλανδία θα αναλάβει την Προεδρία της Ένωσης τον Ιανουάριο του 2004, και έτσι φαίνεται σωστό το γεγονός ότι σήμερα θα αναφερθώ εν συντομία σε ορισμένα από τα βασικά θέματα της ημερήσιας διάταξης που θα παρουσιαστούν κατά τη διάρκεια της ιρλανδικής Προεδρίας. Ο Taoiseach, ο ιρλανδός Πρωθυπουργός μας, θα ασχοληθεί βεβαίως πολύ πιο λεπτομερώς με αυτά τα θέματα κατά τη συνεδρίαση του Ιανουαρίου, και μπορείτε να είστε βέβαιοι ότι ο ίδιος και η ιρλανδική κυβέρνηση ανυπομονούν για αυτό.
Το Κοινοβούλιο αυτό δίνει εξουσία στις πολύ διαφορετικές φωνές των ανδρών, των γυναικών και των νέων σε ολόκληρη την Ευρώπη. Από κοινού με το Συμβούλιο και την Επιτροπή, αποτελεί σημαντικό μέρος των θεσμικών ελέγχων και ισορροπιών, διά των οποίων έχει επιτύχει τόσο πολύ το ευρωπαϊκό σχέδιο εξ ονόματος όλων μας. Φυσικά, αισθάνομαι ιδιαίτερη υπερηφάνεια για το γεγονός ότι υπάρχουν σήμερα δύο ιρλανδοί Πρόεδροι σε αυτήν την Αίθουσα.
Όμως, ίσως πιο σημαντική και από την κοινή μας ιθαγένεια είναι η συνεχής διαβεβαίωση προς τα μικρά κράτη που φέρνει η εκλογή σας, κύριε Πρόεδρε – η διαβεβαίωση ότι η Ένωσή μας σέβεται πραγματικά, με τις πρακτικές της, τις αρχές της ισότητας και της αξίας. Θα πω επίσης ότι η θητεία σας έχει γίνει αντικείμενο μεγάλου θαυμασμού, ιδιαίτερα στη χώρα μας."@el8
".
Señor Presidente, distinguidos diputados e invitados, me complace aceptar su invitación para dirigirme a este Parlamento y tener el privilegio de hacerlo en lo que constituye una coyuntura extraordinaria en la evolución de nuestra Unión Europea.
La fortaleza de la voz de este Parlamento ha crecido a medida que ha crecido la Unión. Ahora, convertida de órgano consultivo a órgano legislativo, una transformación muy apoyada por el pueblo irlandés, esta Cámara demuestra el lugar central de la política democrática justo en el corazón de la Unión, y en sus debates da testimonio de la expansión de los espacios de cooperación dentro de la Unión, mucho mayores hoy que aquellas preocupaciones iniciales que se limitaban simplemente al comercio y la economía.
El valioso papel desempeñado por los representantes del Parlamento en la Convención Europea es una nueva manifestación reciente de la medida en que ustedes labran el futuro de la Unión. Como representantes directamente elegidos por los ciudadanos de la Unión, ustedes están especialmente bien cualificados para informar el debate sobre el acercamiento de Europa a sus ciudadanos, una cuestión que se sitúa ahora en el foco de atención y que constituirá un aspecto en el que se centrará especialmente la Presidencia irlandesa.
Los fundadores de la Unión conocieron la devastadora tierra yerma a partir de la cual se desarrolló esta apasionante aventura en asociación democrática. Conocieron el precio que se había pagado por su nacimiento. Todavía es un niño, un niño robusto, aunque un niño en la historia humana, y necesita que los paladines nos sigan recordando lo afortunados que somos porque se concibiese. El infanticidio por falta de interés o negligencia no es una opción, y todos los que creemos en esta Unión tenemos el desafío de despertar en sus ciudadanos la pasión y el entusiasmo por su continuo crecimiento y desarrollo. Esto es lo que espera hacer la Presidencia irlandesa.
Represento, como saben, a un país que podría decirse que ha cambiado más en las tres décadas de pertenencia a la Unión que en cualquier período de nuestra historia anterior: nuestra economía se ha hecho más fuerte, nuestro descenso demográfico se ha invertido; ha aumentado nuestra confianza en nosotros mismos; nuestras relaciones con nuestros vecinos británicos nunca han sido mejores; y nuestra posición en Europa y fuera de ella nos enorgullece.
Aunque situada geográficamente en la periferia, Irlanda ha tenido una influencia europea muy distintiva y única durante muchos siglos, y de hecho ha desempeñado un papel importante en el desarrollo cultural, religioso, educativo y social de muchas partes de nuestro continente. Prácticamente cada vez que visito un Estado miembro me recuerdan que un santo irlandés había llegado primero hace muchos siglos. Esto no cambiará con respecto a los países candidatos. Cuando nos incorporamos a la Unión, hubo por tanto una especie de regreso a casa, pero en Irlanda también había una valiente mirada al futuro y un reconocimiento de que la insularidad y el proteccionismo del pasado eran pesos muertos que nos frenaban. A través de la pertenencia a la Unión nos dimos cuenta por primera vez de nuestro verdadero potencial.
La Unión Europea constituye posiblemente el mejor ejemplo del mundo de aprendizaje de los errores del pasado. Este continente pagó un vergonzoso precio para aprender que la colaboración es mucho más humanamente decente que el colonialismo, que la cooperación es mucho mejor que el conflicto, que la paz es esencial para la prosperidad, que la diferencia no tiene que acarrear desdén. A la mesa de la Unión todos aportamos nuestra soberanía nacional, nuestras diferencias, nuestras identidades nacionales y nuestras historias. A través del diálogo respetuoso y una creencia compartida en la asociación, nos atrevemos a forjar un equipo de trabajo de vecinos, cada uno de los cuales ama su tierra natal y al tiempo comparte una devoción por nuestra patria continental europea.
Esta Unión constituye una prueba viva de que la humanidad puede soportar con comodidad diversas identidades, que pueden complementarse y mejorarse unas a otras y que podemos proporcionar un futuro mejor a nuestro pueblo dentro de la Unión que fuera de ella.
Sé que esta Cámara no solo es la sede de numerosas perspectivas políticas, sino también de muchas culturas, lenguas, identidades, tradiciones y legados. Ustedes hablan muchas lenguas distintas y especialmente entienden la conexión entre lengua y cultura, por lo que sé que serán una audiencia especialmente receptiva si aprovecho también esta oportunidad para hablar en la lengua irlandesa durante unos instantes.
Cuando la Presidencia irlandesa de la Unión comience su andadura dentro de unas semanas, aportaremos el entusiasmo de europeos muy comprometidos y la gratitud de un país que manifiestamente se ha beneficiado de dicho compromiso. Sabemos que sin duda esta será la Presidencia que constituya el mayor desafío para nosotros hasta la fecha, pero también sabemos que contaremos con su apoyo mientras tratamos de ser un árbitro eficaz e imparcial en busca de resultados prácticos y equitativos en interés de la Unión Europea en su conjunto. Las necesidades son muy simples: la Unión debe ser internamente eficaz, influyente en el exterior y debe equiparse para el futuro. Las soluciones, por supuesto, no son tan simples y pondrán en gran medida a prueba toda nuestra ingenuidad. Sin embargo, en esta Unión no tenemos falta de ambición ni temor a las responsabilidades añadidas.
Por supuesto, el momento más importante de la Presidencia irlandesa será la adhesión formal de los diez nuevos Estados miembros el 1 de mayo de 2004. Se trata de una extraordinaria respuesta positiva al reto planteado en este mismo foro hace una década por Václav Havel, a quien tuve el placer de recibir en Dublín la pasada semana. Este declaró con acierto entonces que la «historia ha lanzado el guante; si queremos, podemos recogerlo. Si no lo hacemos, podrá perderse una gran oportunidad de crear un continente de cooperación libre y pacífica». Realmente se ha recogido el guante.
Los ciudadanos y líderes de la Unión Europea, incluido este Parlamento, han estado a la altura de la gigantesca tarea de preparar a la Unión y a los países candidatos para la ampliación. Los ciudadanos de los países candidatos han soportado las dolorosas reformas necesarias para incorporarse, y gracias a su determinación han llegado al umbral de la Unión mucho antes que lo que cualquiera podría haber previsto. En donde no hace mucho reinaban regímenes totalitarios, ahora han vuelto a arraigar el respeto por el Estado de derecho, las instituciones democráticas, los derechos humanos y las libertades fundamentales. Si las tumbas de guerra de Europa pudieran hablar, nos dirían que estamos viviendo un milagro, una transformación radical de la historia humana provocada por un proceso imparable de auténtico esfuerzo e suprema fidelidad a la visión del poder trascendente de la cooperación que constituye la esencia de la Unión.
Y, por supuesto, el proceso de ampliación no concluye el 1 de mayo de 2004. Durante la Presidencia irlandesa proseguirán las negociaciones de adhesión de Bulgaria y Rumania, basadas en los mismos principios que han guiado todas las negociaciones de ampliación hasta la fecha, con el objetivo de su adhesión en 2007. Por otra parte, la Presidencia irlandesa controlará muy de cerca los avances con Turquía, en previsión a las decisiones clave sobre las negociaciones de apertura que se tomarán en diciembre de 2004.
Los nuevos Estados miembros serán ambiciosos respecto a su futuro y queremos ver cómo prosperan a medida que hacen buen uso de las oportunidades su pertenencia a la Unión. Se basan en la continuidad de ese apoyo muy fuerte de los Estados miembros existentes que les ha llevado con seguridad hasta este punto. Ahora nuestro reto común es garantizar el éxito de una Unión de 25 Estados miembros. La Presidencia italiana está demostrando su determinación por hacer todo lo que esté en su mano por alcanzar un acuerdo en la CIG el próximo mes, y por supuesto, Irlanda apoya firmemente este objetivo.
El nuevo Tratado inyectará un entusiasmo renovado en la Unión, cambiando su desafortunada imagen burocrática, aportando nueva energía a sus relaciones con los ciudadanos europeos, haciéndoles sentirse parte integrante de ella y no simples espectadores. El borrador del texto elaborado por la Convención constituye un enorme paso adelante en este sentido. Sin embargo, como es natural, todavía quedan varias cuestiones por debatir a fondo y resolver definitivamente, incluida la cuestión de una referencia a Dios en el preámbulo del nuevo Tratado. El Gobierno irlandés ha señalado que acogería con agrado dicha inclusión si puede llegarse a un consenso en torno a la formulación adecuada.
A fin de cuentas, la Unión no vive solo de palabras, sino de acciones que convierten esas nobles palabras en algo real en nuestras vidas. Cómo gestionamos el desarrollo económico y social en la nueva Europa, cómo aprovechamos el potencial real ofrecido por la ampliación, cómo respiramos vida en estas palabras, esas son, por lo tanto, cuestiones esenciales que Irlanda intentará abordar durante nuestra Presidencia.
Una tarea principal durante el mandato de Irlanda será la de llevar adelante la agenda de Lisboa de renovación social, económica y medioambiental. En la Cumbre de Lisboa de 2000, la Unión se fijó el ambicioso objetivo de convertirse en la economía basada en el conocimiento más competitiva y dinámica del mundo para finales de esta década. Esta estrategia se acordó en un momento de rápido crecimiento económico en toda Europa y se han hecho grandes logros hasta el momento. Pero estos son tiempos menos florecientes, dificultados por la ampliación, y si queremos conseguir nuestros objetivos necesitamos aumentar el ritmo de reforma. La Presidencia irlandesa tratará de aumentar la relevancia de la agenda de Lisboa centrándose en aspectos que afectan a nuestras vidas cotidianas, porque no cabe duda de que la competitividad, el crecimiento y la inversión, la creación de empleo, la protección social, la inclusión social y el desarrollo sostenible son todos aspectos críticos para la calidad de vida de los ciudadanos de Europa y para la relevancia de la Unión en sus vidas.
El ciudadano europeo también está muy preocupado por los problemas mundiales, ya que el nuestro es un mundo cada vez más interdependiente. La Unión tiene la obligación y la oportunidad de ejercer su influencia en el mundo, persiguiendo nuestros valores compartidos y, por supuesto, nuestros intereses compartidos. La agenda de relaciones exteriores de la Unión es enorme. Refleja la influencia y el respeto de que goza la Unión en todos los confines de nuestro mundo. He experimentado esto personalmente durante una reciente visita de Estado a China, cuyos líderes ponen mucho interés en el desarrollo de vínculos más estrechos con la Unión. Y por supuesto, la ampliación supondrá una autoridad todavía mayor.
La Presidencia irlandesa se desarrollará en un momento de profunda inseguridad mundial. La guerra, el terrorismo, las armas de destrucción masiva, la hambruna, la enfermedad y el crimen organizado compiten por un lugar en la agenda internacional junto con cuestiones de comercio, aranceles, economía mundial y relaciones internacionales. Por lo tanto, las relaciones exteriores serán otro aspecto clave de la Presidencia irlandesa. Existen muchos medios con los cuales la Presidencia irlandesa continuará tratando estos y otros problemas, incluido el poder de nuestra propia historia particular, que nos convierte en un puente especialmente eficaz con los Estados Unidos, hogar de tantos de nuestros emigrantes irlandeses. Irlanda constituye también un puente especial hacia los países en desarrollo, patrias de adopción para miles de enfermeras, médicos , profesores, misioneros y cooperantes irlandeses que han hecho causa común durante generaciones con los más pobres entre los pobres.
La seguridad y la paz internacionales se apuntalan a través de una red vital de organizaciones multinacionales y organizaciones multilaterales de relaciones mundiales, bilaterales y regionales. Una Unión Europea más sólida refuerza esa red y potencia la voz que aboga por la causa de la coexistencia pacífica y los derechos humanos fundamentales de todo ser humano. La cooperación estrecha y directa en torno a cuestiones bilaterales y regionales será una característica de nuestra Presidencia, ya sea en África, Asia, América o más cerca de nuestro hogar, en los países vecinos de la Unión situados al este y al sureste, junto a nuestras nuevas fronteras.
En ningún lugar es más fuerte el llamamiento al ejercicio responsable del poder que en la conducción de nuestras relaciones con los países en desarrollo. La Unión es líder mundial en ayuda al desarrollo y esta generosidad de espíritu es una insignia que podemos llevar con honor. La Comisión Europea y los Estados miembros aportan colectivamente más del 50% de la ayuda exterior al desarrollo de todo el mundo: más de 25 000 millones de euros al año. La Unión Europea es el principal donante para el alivio multilateral de la deuda. Es el mayor donante a los programas sobre el sida. Es con diferencia el mayor donante para África. He tenido la fortuna de ver con mis propios ojos los beneficios prácticos de esta ayuda en países como Uganda y Kenia, y la verdadera esperanza que aporta a vidas que de lo contrario estarían asoladas por la desesperación.
Sin embargo, no podemos ignorar el hecho de que el nivel de ayuda al desarrollo de los países ricos ha descendido a un nivel inaceptablemente bajo.
Aunque ignorásemos el aspecto altruista de la ayuda al desarrollo –lo cual, por supuesto, no deberíamos hacer–, la civilización mundial única en la que todos vivimos ahora resalta la miopía de ese planteamiento. La miseria humana causada por la pobreza endémica debería avergonzarnos, pero la inestabilidad engendrada por la misma nos amenaza a todos.
La reducción de la pobreza en lugar de su simple gestión es fundamental para la futura estrategia de seguridad de Europa, y nos encontramos en una posición ideal para poner fin a la pobreza, la enfermedad, la corrupción, la opresión, los conflictos derrochadores, además del malestar poscolonial que niegan a tantos seres humanos el derecho a una vida decente. Quizás este sea el nuevo guante que debería lanzarse a los 25 Estados miembros de la Europa ampliada.
Una Europa que ha curado sus propias divisiones puede abogar por sus valores con auténtica credibilidad en la escena mundial. Sin embargo, los recientes conflictos de Yugoslavia y en mi tierra natal, Irlanda del Norte, además de la miseria implacable de Oriente Próximo, deberían mantenernos humildes y en alerta ante los peligros que todavía merodean ante nuestras puertas o en sus proximidades. Es escalofriante darse cuenta de que las personas pueden vivir literalmente puerta con puerta y sin embargo ignorarse peligrosamente y temerse unas a otras. Los europeos debemos garantizar que dentro de cada una de nuestras naciones y entre nuestras 25 naciones, nuestros hijos sean formados en el respeto por los demás y que puedan crecer completamente en casa, cómodos, en un mundo de diferencias y diversidad y ser un ejemplo para el resto del mundo.
Is mór an onóir dom an deis seo a fháil labhairt le Parlaimint na hEorpa. Is ó shaoránaigh na hEorpa a eascraíonn údarás na hinstitiúide seo agus dá bhrí sin tá áit ar leith aici i gcroí an Aontais. Is léir dom go maith go bhfuil baill and fhorais ag obair go dícheallach chun an Eoraip seo againne a neartú. Glacaim uchtach as seasamh daingean na Parlaiminte agus í ag cur tuairimí mhuintir na hEorpa chun cinn.
El histórico Acuerdo de Viernes Santo estuvo inspirado en muchos aspectos por el ideal europeo. Su arquitectura institucional se vio muy influida por la experiencia de resolución de conflictos en Europa Occidental. Un diputado de esta distinguida Cámara ha sido un defensor incansable y persuasivo del modelo europeo y fue, sin lugar a duda, un arquitecto clave –si no
arquitecto clave– del Acuerdo de Viernes Santo. Me refiero, por supuesto, al gran
irlandés y europeo, su colega y Premio Nobel John Hume.
Es un gran privilegio para mi poder rendir homenaje hoy aquí a su visión, su valor y sus logros, John.
En Irlanda del Norte, los programas de paz y reconciliación de la Unión Europea, generosamente apoyados por el Parlamento Europeo, han beneficiado a muchas comunidades anteriormente alienadas y excluidas, además de dar un sentido renovado de esperanza y optimismo respecto al futuro. Conjuntamente con los Estados Unidos, la Unión Europea ha sido también un contribuyente muy generoso al Fondo Internacional para Irlanda, que ha trabajado con acierto en la reconciliación y la regeneración económica. Ahora todo ese trabajo tiene su compensación y es obvio que la voluntad de paz es el mayor impulso en la inmensa mayoría de los corazones.
Las elecciones a la Asamblea de Irlanda del Norte se celebrarán el 26 de noviembre de 2003 y deseo fervientemente –y estoy segura de que muchos de ustedes comparten mi deseo– que las opciones que surjan ayuden a que mi cuna se convierta en lo que sé que es capaz de convertirse: un paradigma de colaboración, tolerancia, igualdad y paz.
A Uachtaráin, is mór an méid atá déanta ag Parlaimint na hEorpa chun pobal na hEorpa a threorú ar bhóthar a leasa, agus áirim mar chuid den treorú sin méadú an Aontais. Is mór an onóir don tír s'againn féin gur le linn Uachtaránacht na hÉireann a thiocfaidh an méadú seo chun críche. Is aisteach agus is iontach é gurb é an Stát is faide siar a chuirfidh fáilte roimh na stáit is faide soir - cruthú eile, má's gá a leithéid, gur I dteannta a chéile is ea a dhéanfaidh muid ár dtodhchai a fhí.
Hay un proverbio en lengua irlandesa que dice «
», nuestra fuerza está en la cooperación. Este podría ser el lema de la Unión Europea. Su verdad se ha revelado en numerosas ocasiones desde la fundación de la Unión y en ningún lugar es más evidente que en mi propio país. Ahora, una nueva generación, probablemente la más privilegiada que ha habitado nunca este continente, tendrá la oportunidad de ver qué gran fuerza se crea cuando los 15 se conviertan en 25, cuando la inquieta energía de 500 millones de personas trabajando juntas y para el bien recíproco se aprovecha para la tarea de escribir el mejor y más feliz capítulo de la historia de Europa. La suerte irlandesa nos ha situado en el lugar adecuado en el momento oportuno. Nuestra intención es cumplir.
Irlanda asumirá la presidencia de la Unión en enero de 2004, por lo que me parece oportuno mencionar hoy aquí brevemente algunos de los principales puntos que se abordarán durante la Presidencia de Irlanda. Por supuesto, el Taoiseach, nuestro Primer Ministro irlandés, los tratará con mucho más detalle cuando se reúnan ustedes en enero, y pueden estar seguros de que él y el Gobierno irlandés lo están deseando.
Este Parlamento da resonancia a las voces tan diversas de hombres, mujeres y jóvenes de toda Europa. Junto con el Consejo y la Comisión, forma una parte crucial de los equilibrios y controles institucionales a través de los cuales ha tenido tanto éxito el proyecto europeo en nombre de todos nosotros. Por supuesto, me enorgullece especialmente el hecho de que contemos con dos Presidentes irlandeses hoy en este hemiciclo.
Pero quizás más importante que el hecho de que compartamos nacionalidad, es el continuo mensaje tranquilizador para las naciones pequeñas que transmite su elección, Señor Presidente, el mensaje tranquilizador que respeta genuinamente nuestra Unión en sus prácticas, los principios de igualdad y mérito. Quisiera también decir que su mandato ha despertado gran admiración y en ningún lugar más que en nuestro país."@es12
"Arvoisa puhemies, arvoisat parlamentin jäsenet ja vieraat, minulla on ilo ja todellinen kunnia ottaa vastaan pyyntö puhua parlamentille juuri tässä Euroopan unionimme historian merkittävässä vaiheessa.
Parlamentin vaikutusvalta on kasvanut unionin kasvun myötä. Se on muuttunut neuvoa-antavasta elimestä lainsäädäntöelimeksi, ja irlantilaiset todellakin ovat tukeneet vakaasti tätä muutosta. Parlamentilla on nyt keskeinen asema demokraattisen politiikan tekemisessä unionin ytimessä, ja sen keskusteluista käy ilmi unionin sisäisen yhteistyön laajentuminen uusille aloille. Nämä alat ovat nykyisin huomattavasti laajempia kuin ainoastaan kauppaa ja taloutta koskeneet aiemmat kiinnostuksenaiheet.
Euroopan tulevaisuutta käsittelevässä valmistelukunnassa toimineilla parlamentin edustajilla oli merkittävä tehtävä, mikä on jälleen yksi tuore osoitus siitä, kuinka parlamentti muokkaa unionin tulevaisuutta. Suorilla vaaleilla valittuina unionin kansalaisten edustajina olette erityisen päteviä ohjaamaan keskustelua siitä, kuinka Eurooppaa saataisiin tuotua lähemmäksi kansalaisiaan. Tästä asiasta on tullut keskeinen, ja puheenjohtajavaltio Irlanti aikoo kiinnittää siihen erityistä huomiota.
Unionin perustajat olivat tietoisia siitä tuhoisasta tilanteesta, josta tälle demokraattisen kumppanuuden jännittävälle matkalle lähdettiin. He olivat tietoisia maksetusta hinnasta. Kumppanuus on vielä aluillaan, ja vaikka sillä onkin vankka perusta, se on vielä täysin lapsenkengissään historian näkökulmasta. Tarvitsemme mestareita, jotka muistuttavat meille, kuinka onnekkaita olemme sen vuoksi, että kumppanuus ylipäätään syntyi. Tämän orastavan kumppanuuden tukahduttaminen jo aivan alussa välinpitämättömyydellä tai laiminlyönneillä ei ole harkittava vaihtoehto, ja meillä kaikilla unioniin luottavilla ihmisillä on edessämme haaste, joka koostuu sellaisen innon ja halun synnyttämisestä kansalaisten keskuudessa, jonka avulla unioni voi jatkaa kehitystään ja kasvuaan. Tähän puheenjohtajavaltio Irlanti pyrkii.
Kuten tiedätte, edustan maata, joka on todistettavasti muuttunut jäsenyytensä kolmen vuosikymmenen aikana eniten koko historiassaan: taloutemme on vahvistunut, väestön määrän kehitys on kääntynyt nousuun, itsetuntomme on voimistunut, suhteemme lähimpiin naapurimaihimme Yhdistyneessä kuningaskunnassa ovat nyt paremmat kuin koskaan ja voimme olla ylpeitä asemastamme Euroopassa ja muualla maailmassa.
Vaikka Irlanti sijaitsee maantieteellisesti unionin reuna-alueella, sillä on ollut selvästi erottuva ja ainutlaatuinen eurooppalainen ulottuvuus jo usean vuosisadan ajan ja sillä on todellakin ollut keskeinen asema maanosamme useiden alueiden kulttuurisessa, uskonnollisessa, koulutuksellisessa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä. Lähes joka kerta vieraillessani jossakin jäsenvaltiossa mieleeni muistuu, että eräs irlantilainen pyhimys kävi siellä ensimmäisenä vuosisatoja sitten. Tämä pätee myös uusiin jäsenvaltioihin. Kun Irlanti liittyi unioniin, liittyminen tuntui näin ollen eräänlaiselta kotiinpaluulta, mutta maamme joutui myös rohkeasti katsomaan tulevaisuuteen ja tunnustamaan, että eristyneisyys ja protektionismi haittasivat kehittymistämme. Jäsenyyden kautta ymmärsimme todelliset mahdollisuutemme ensimmäisen kerran.
Euroopan unioni on ehkä maailman paras esimerkki menneistä virheistä oppimisesta. Maanosamme joutui maksamaan kovan hinnan ymmärtääkseen, että toverillisuus on huomattavasti humaanimpaa kuin kolonialismi, yhteistyö on huomattavasti parempi asia kuin konfliktit, rauha on olennainen edellytys vauraudelle eikä erilaisuuden tarvitse tarkoittaa halveksuntaa. Olemme kukin tuoneet unionin pyöreään pöytään kansallisen suvereniteettimme, eromme, kansalliset identiteettimme ja historiamme. Kunnioittavalla vuoropuhelulla ja luottamalla yhdessä kumppanuuteen olemme uskaltaneet muodostaa työryhmän yhdessä naapureidemme kanssa, joista jokainen rakastaa kotimaataan ja on kuitenkin kiintynyt yhteiseen eurooppalaiseen maanosaamme.
Unioni on elävä osoitus siitä, että ihmiskunta pystyy omaksumaan useita identiteettejä, jotka täydentävät ja lujittavat toinen toistaan, ja että voimme luoda paremman tulevaisuuden unionin kansalaisille verrattuna unionin ulkopuolisiin maihin.
Tiedän, että tässä parlamentissa vaalitaan useita poliittisia näkemyksiä sekä useita eri kulttuureja, kieliä, identiteettejä ja perinteitä. Puhutte useita eri kieliä ja ymmärrätte erityisesti kielen ja kulttuurin välisen yhteyden, joten tiedän, että suhtaudutte erityisen myönteisesti siihen, että myös minä käytän tilaisuuden puhua irlanninkielellä hetken verran.
Kun Irlannista tulee muutaman viikon kuluttua unionin puheenjohtajavaltio, se tuo mukanaan erittäin sitoutuneiden eurooppalaisten innostuksen ja sellaisen maan kiitollisuuden, joka on selvästikin hyötynyt tästä sitoumuksesta. Tiedämme, että tästä tulee epäilemättä kaikkein haasteellisin puheenjohtajakautemme, mutta tiedämme myös, että tuette kaikki meitä pyrkiessämme toimimaan tehokkaana ja puolueettomana sovittelijana ja etsiessämme koko Euroopan unionia hyödyttäviä käytännöllisiä ja tasapuolisia ratkaisuja. Tarpeet ovat yksinkertaisia: unionin on oltava sisäisesti tehokas, ulkoisesti vaikutusvaltainen ja sen on valmistauduttava tulevaisuuteen. Ratkaisut eivät tietenkään ole aivan yhtä yksinkertaisia, vaan niiden löytämisessä kekseliäisyytemme joutuu koetukselle. Meiltä ei unionissa kuitenkaan puutu kunnianhimoa emmekä pelkää vastuun kasvamista.
Tärkein hetki Irlannin puheenjohtajakaudella on luonnollisesti kymmenen uuden jäsenvaltion virallinen liittyminen unioniin 1.� toukokuuta 2004. Tämä on kunnioitusta herättävä ja myönteinen vastaus Václav Havelin lähes vuosikymmen sitten juuri täällä parlamentissa heittämään haasteeseen. Minulla oli ilo tavata Havel Dublinissa viime viikolla. Hän julisti vuosikymmen sitten perustellusti, että historia on haastanut meidät ja halutessamme pystymme vastaamaan tähän haasteeseen. Jos emme siihen vastaa, saatamme menettää merkittävän mahdollisuuden luoda vapaaseen ja rauhanomaiseen yhteistyöhön perustuvan maanosan. Tähän haasteeseen on nyt todellakin vastattu.
Euroopan unionin kansalaiset ja päättäjät, kuten tämä parlamentti, ovat osoittaneet selviytyvänsä valtavasta tehtävästään valmistella unionia ja hakijamaita laajentumista varten. Unioniin liittyvien maiden kansalaiset ovat joutuneet läpikäymään jäsenyyden edellytyksenä olevat kivuliaat uudistukset, ja heidän päättäväisyytensä ansiosta nämä maat ovat nyt liittymässä unioniin huomattavasti ennakoitua aikaisemmin. Sinne, missä vähän aikaa sitten vallitsivat totalitaariset hallintojärjestelmät, ovat nyt jälleen juurtuneet oikeusvaltion periaatteet, demokraattiset hallintoelimet sekä ihmis- ja perusoikeudet. Jos Euroopan sodissa menehtyneet ihmiset pystyisivät puhumaan haudan takaa, he toteaisivat, että elämme tällä hetkellä ihmeiden aikaa: ihmiskunnan historia on muuttumassa radikaalisti tässä väistämättömässä prosessissa, joka perustuu kovaan työhön ja siihen, että luotamme täydellisesti yhteistyön ylivertaiseen voimaan unionin ytimessä.
Laajentumisprosessi ei luonnollisestikaan pääty 1.� toukokuuta 2004. Irlannin puheenjohtajakauden aikana Bulgarian ja Romanian kanssa jatketaan neuvotteluja maiden liittymiseksi unioniin vuoteen 2007 mennessä. Neuvotteluissa noudatetaan samoja periaatteita, joita on noudatettu kaikissa laajentumisneuvotteluissa tähänkin mennessä. Puheenjohtajavaltio Irlanti seuraa lisäksi erittäin tarkkaavaisesti Turkin tilanteen kehittymistä, sillä joulukuussa 2004 on tarkoitus tehdä ratkaisevat päätökset neuvottelujen aloittamisesta kyseisen maan kanssa.
Uusilla jäsenvaltioilla on tulevaisuuteen liittyviä kunnianhimoisia tavoitteita, ja haluamme nähdä näiden maiden menestyvän niiden hyödyntäessä jäsenyyden tarjoamia mahdollisuuksia. Uudet jäsenvaltiot luottavat siihen, että nykyiset jäsenvaltiot tukevat niitä edelleen yhtä lujasti kuin ennenkin, sillä tämän tuen ansiosta ne ovat edenneet näinkin pitkälle. Nyt yhteisenä haasteenamme on varmistaa 25� jäsenvaltiosta koostuvan unionin menestys. Puheenjohtajavaltio Italia aikoo päättäväisesti tehdä kaiken mahdollisen, jotta hallitustenvälisessä konferenssissa päästäisiin sopimukseen ensi kuuhun mennessä, ja Irlanti luonnollisesti tukee tämän tavoitteen saavuttamista.
Uusi perustamissopimus tuo mukanaan unioniin uutta innostusta, muuttaa sen valitettavaa byrokraattista kuvaa paremmaksi sekä tehostaa suhdetta Euroopan kansalaisiin saaden heidät tuntemaan, että he todellakin osallistuvat unionin kehitykseen eivätkä ainoastaan seuraa vierestä. Valmistelukunnan laatima luonnos on suuri askel eteenpäin tässä asiassa. Useista kysymyksistä on luonnollisesti kuitenkin vielä keskusteltava perinpohjaisesti ja niistä on päästävä lopulliseen sopimukseen, kuten esimerkiksi Jumalaa koskevasta viittauksesta uuden perustamissopimuksen johdantokappaleessa. Irlannin hallitus on ilmoittanut, että se suhtautuisi myönteisesti tällaiseen viittaukseen, jos sopivasta sanamuodosta päästään yhteisymmärrykseen.
Loppujen lopuksi unioni ei perustu pelkkiin sanoihin vaan toimiin, joilla tehdään näistä ylevistä sanoista todellisuutta jokapäiväisessä elämässämme. Tästä syystä Irlanti aikoo puheenjohtajakautensa aikana käsitellä seuraavia keskeisiä kysymyksiä: kuinka taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys on hallittavissa uudessa Euroopassa, kuinka laajentumisen tarjoamat todelliset mahdollisuudet voidaan hyödyntää ja kuinka nämä sanat saadaan muutettua todeksi.
Irlannin kaudella keskeisenä tehtävänä on Lissabonissa sovitun taloudellista, yhteiskunnallista ja ympäristön uudistumista koskevan strategian edistäminen. Unioni asetti itselleen vuonna 2000 Lissabonissa pidetyssä huippukokouksessa kunnianhimoisen tavoitteen tulla maailman kilpailukykyisimmäksi ja dynaamisimmaksi tietoon perustuvaksi taloudeksi kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä. Strategiasta sovittaessa talous oli merkittävässä kasvussa kaikkialla Euroopassa, ja tähän mennessä on saavutettu paljon. Nykytilanne ei kuitenkaan ole läheskään yhtä optimistinen, ja laajentuminen kärjistää tilannetta edelleen. Tavoitteet saavuttaaksemme meidän on nopeutettava uudistusvauhtia. Puheenjohtajavaltio Irlanti pyrkii lisäämään Lissabonin strategian merkitystä keskittymällä aloihin, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme, sillä on sanomattakin selvää, että talouden kilpailukyky, kasvu ja investoinnit, työpaikkojen luominen, sosiaaliturva, sosiaalinen osallisuus ja kestävä kehitys ovat kaikki keskeisiä asioita Euroopan kansalaisten elämänlaadun kannalta ja sen kannalta, mikä merkitys unionilla on heidän elämässään.
Euroopan kansalaiset ovat lisäksi todella huolestuneita maailmanpoliittisesta tilanteesta, sillä Euroopan tilanne on yhä tiiviimmin sidoksissa muun maailman tilanteeseen. Unionilla on velvollisuus ja mahdollisuus vaikuttaa maailman tilanteeseen laajemmin edistämällä yhteisiä arvojamme ja luonnollisesti tavoittelemalla yhteistä hyvää. Unionin ulkosuhteita koskeva asialista on erittäin kattava. Siitä käyvät ilmi unionin kaikkialla maailmassa harjoittama vaikutusvalta ja sen osakseen saama kunnioitus. Koin tämän henkilökohtaisesti tehdessäni äskettäin virallisen valtiovierailun Kiinaan, jonka johtajat pitävät erityisessä arvossa lähempien suhteiden luomista unioniin. Laajentumisen myötä unionin vaikutusvalta luonnollisesti kasvaa edelleen.
Irlannin puheenjohtajakausi osuu hetkeen, jolloin vallitsee vakava maailmanlaajuinen turvattomuus. Sota, terrorismi, joukkotuhoaseet, nälänhätä, taudit ja järjestäytynyt rikollisuus kilpailevat paikasta kansainvälisellä asialistalla kauppaa, tulleja, maailmantaloutta ja kansainvälisiä suhteita koskevien asioiden ohella. Tästä syystä ulkosuhteet ovat eräs Irlannin puheenjohtajakauden keskeisistä aiheista. Irlanti jatkaa usealla tapaa näiden ja muiden aiheiden käsittelyä. Hyödynnämme omaa erityistä historiallista asemaamme sillanrakentajana Yhdysvaltoihin, josta tuli aikoinaan huomattavan monen irlantilaisen maastamuuttajan uusi koti. Irlannilla on lisäksi erityiset suhteet kehitysmaihin, joissa asuu tuhansia irlantilaisia sairaanhoitajia, lääkäreitä, opettajia, lähetyssaarnaajia ja avustustyöntekijöitä, jotka ovat ajaneet jo sukupolvien ajan kaikkein köyhimpien väestöjen asiaa.
Kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden taustalla on monikansallisten järjestöjen ja globaaleja, kahdenvälisiä ja alueellisia suhteita ylläpitävien monenvälisten järjestöjen muodostama olennaisen tärkeä verkko. Vahvempi Euroopan unioni tekee tästä verkosta lujemman, ja se saa rauhanomaista rinnakkaiseloa ja kunkin ihmisen perusihmisoikeuksia puolustavan äänen kaikumaan yhä voimakkaammin. Puheenjohtajakaudellemme leimallista on tiivis ja suora yhteistyö kahdenvälisissä ja alueellisissa asioissa, olipa kyse sitten Afrikasta, Aasiasta, Amerikoista tai meitä lähempänä olevista unionin uusista itäisistä ja kaakkoisista naapurimaista ja uusista rajoistamme.
Vastuullisen vallankäytön vaatimus näkyy erityisesti suhteissamme kehitysmaihin. Unioni on maailman suurin kehitysavun antaja, ja tämä avokätisyys on tunnusmerkki, jota voimme ylpeänä käyttää. Euroopan komission ja jäsenvaltioiden osuus ulkomaisesta kehitysavusta on 50� prosenttia eli yli 25� miljardia euroa vuosittain. Euroopan unioni on suurin kahdenvälisen velkahelpotusohjelman rahoittaja ja suurin aids-ohjelmien rahoittaja. Se on ylivoimaisesti suurin Afrikan avustaja. Minulla on ollut ilo nähdä omin silmin tästä tuesta saatava käytännön apu Ugandan ja Kenian kaltaisissa maissa ja toivo, jota se saa aikaan epätoivoisissa ihmisissä.
Emme kuitenkaan voi välttyä huomaamasta, että rikkaiden maiden kehitysavun taso on romahtanut luvattoman alhaiseksi.
Vaikkemme ymmärtäisikään kehitysavun pyyteettömyyttä, mikä meidän tietysti tulisi ymmärtää, tällaisen lähestymistavan lyhytnäköisyys korostuu yhteisessä globaalissa maailmassamme, jossa elämme. Meidän pitäisi hävetä paikallisen köyhyyden aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä, sillä siitä aiheutuva epävakaus uhkaa meitä jokaista.
Euroopan tulevan turvallisuusstrategian kannalta oleellista on köyhyyden vähentäminen pelkän köyhyyden hallitsemisen sijasta. Olemme ihanteellisessa asemassa torjuaksemme ja lopettaaksemme köyhyyden, taudit, korruption, sorron, turhat konfliktit ja kolonialismin jälkeiset vaikeudet, jotka ovat vieneet useilta ihmisiltä mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään. Ehkäpä tämä on uusi haaste, joka olisi heitettävä laajentuneen unionin 25� jäsenvaltiolle.
Eurooppa, joka on päässyt yli omista kahtiajaoistaan, voi puolustaa arvojaan uskottavasti maailmanlaajuisella areenalla. Jugoslavian ja kotimaani Pohjois-Irlannin konfliktit sekä Lähi-idän jatkuva kurjuus pitänee meidät kuitenkin nöyrinä ja varuillamme niiden vaarojen varalta, jotka vaanivat edelleen porteillamme. On selkäpiitä karmivaa havaita, että ihmiset voivat asua toistensa naapureissa tietämättä toisistaan käytännöllisesti katsoen mitään ja peläten toisiaan. Meidän eurooppalaisten on varmistettava, että kussakin maassa ja kunkin 25� maan välillä lapsillemme opetetaan muiden kunnioittamista, jotta he saavat kasvaa aikuisiksi kotonaan, mukavissa oloissa, erilaisuuden ja moninaisuuden maailmassa ja näyttää esimerkkiä muulle maailmalle.
Is mór an onóir dom an deis seo a fháil labhairt le Parlaimint na hEorpa. Is ó shaoránaigh na hEorpa a eascraíonn údarás na hinstitiúide seo agus dá bhrí sin tá áit ar leith aici i gcroí an Aontais. Is léir dom go maith go bhfuil baill and fhorais ag obair go dícheallach chun an Eoraip seo againne a neartú. Glacaim uchtach as seasamh daingean na Parlaiminte agus í ag cur tuairimí mhuintir na hEorpa chun cinn.
Historiallisen pitkäperjantain sopimuksen liikkeellepanevana voimana oli Euroopan ihanne. Sen institutionaaliseen rakenteeseen vaikutti vahvasti Länsi-Euroopassa saatu kokemus konfliktien ratkaisemisesta. Eräs arvoisa parlamentin jäsen on puhunut väsymättä ja vakuuttavasti eurooppalaisen mallin puolesta, ja hän oli epäilemättä yksi tärkeimmistä pitkäperjantain sopimuksen laatijoista – ellei tärkein. Tarkoitan tietenkin Londonderrystä kotoisin olevaa suurenmoista irlantilaista ja eurooppalaista kollegaanne, nobelisti John Humea.
Minulla on kunnia kiittää sinua, John, tänä päivänä näkemyksestäsi, rohkeudestasi ja saavutuksistasi.
Euroopan parlamentti tukee avokätisesti Euroopan unionin ohjelmaa rauhan ja sovinnon aikaansaamiseksi Pohjois-Irlannissa. Ohjelmasta on ollut apua useille aiemmin eristyksissä olleille ja ulkopuolisiksi jääneille yhteisöille, ja se on antanut uutta toivoa ja optimismia tulevaisuuden kannalta. Euroopan unioni on yhdessä Yhdysvaltain kanssa tukenut erittäin avokätisesti myös Irlannin kansainvälistä rahastoa, jossa on keskitytty talouden uudistamiseen ja sovinnon löytämiseen. Työskentely alkaa nyt tuottaa tulosta, ja on selvää, että suurin osa kansalaisista toivoo sydämessään rauhan syntyvän.
Pohjois-Irlannin maakuntahallituksen vaalit pidetään 26.� marraskuuta 2003. Toivon kiihkeästi – ja uskon, että useat teistä yhtyvät toiveeseeni – että tehtävien valintojen ansiosta kotimaastani voi tulla kaikkea sitä, mihin sillä on mahdollisuus, eli kumppanuuden, suvaitsevaisuuden, tasavertaisuuden ja rauhan esimerkkimaa.
A Uachtaráin, is mór an méid atá déanta ag Parlaimint na hEorpa chun pobal na hEorpa a threorú ar bhóthar a leasa, agus áirim mar chuid den treorú sin méadú an Aontais. Is mór an onóir don tír s'againn féin gur le linn Uachtaránacht na hÉireann a thiocfaidh an méadú seo chun críche. Is aisteach agus is iontach é gurb é an Stát is faide siar a chuirfidh fáilte roimh na stáit is faide soir - cruthú eile, má's gá a leithéid, gur I dteannta a chéile is ea a dhéanfaidh muid ár dtodhchai a fhí.
Irlannin kielessä on sanonta
"kumppanuus on voimamme". Tämä voisi olla Euroopan unionin motto. Se on osoittautunut todeksi useaan otteeseen unionin perustamisen jälkeen ja se on totta ennen kaikkea omassa kotimaassani. Uusi sukupolvi, joka on ehkäpä etuoikeutetuin tässä maanosassa koskaan eläneistä, voi nyt nähdä, millainen mahti syntyy, kun 15:stä tulee 25 ja kun toistensa kanssa ja toistensa puolesta työskentelevien puolen miljardin ihmisen rauhaton energia saadaan valjastettua laatimaan Euroopan historian tähän mennessä parasta ja onnellisinta kappaletta. Irlantilaisella onnella olemme oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tarkoituksenamme on osoittautua luottamuksen arvoiseksi.
Irlannista tulee unionin puheenjohtajavaltio tammikuussa 2004, joten minun on tänään perusteltua mainita lyhyesti joitakin niistä tärkeimmistä aiheista, joita käsittelemme Irlannin puheenjohtajakaudella. Irlannin pääministeri eli Taoiseach käsittelee niitä luonnollisesti huomattavasti yksityiskohtaisemmin parlamentin tulevassa tammikuisessa täysistunnossa, ja voitte olla varmoja siitä, että pääministeri ja Irlannin hallitus odottavat innolla tuota hetkeä.
Parlamenttinne tuo kuuluville miesten, naisten ja nuorten moninaiset mielipiteet ympäri Eurooppaa. Neuvoston ja komission kanssa parlamentti muodostaa olennaisen osan toimielinten valvontajärjestelmästä, jonka ansiosta Euroopan yhdentymishanke on onnistunut erinomaisesti kaikkien meidän puolestamme. Olen luonnollisesti erityisen ylpeä siitä, että parlamentissa on tänään läsnä sekä irlantilainen puhemies että irlantilainen presidentti.
Meidät yhdistävää kansalaisuutta ehkä vieläkin tärkeämpi asia on pienille kansakunnille osoitettu jatkuva tuki, josta on osoituksena arvoisan puhemiehen valinta. Se osoittaa, että unioni noudattaa käytännöissään tasavertaisuuden ja ansiokkuuden periaatteita. Haluaisin myös todeta, että teitä on koko toimikautenne ajan ihailtu laajalti erityisesti kotimaassamme."@fi5
". - Monsieur le Président, Mesdames et Messieurs les Députés et invités, je suis ravie d’accepter votre invitation à m’adresser à ce Parlement, et d’avoir le véritable privilège de le faire en ce moment remarquable dans l’évolution de notre Union européenne.
La force de la voix de ce Parlement s’est accrue au fur et à mesure que l’Union croissait. Initialement un organe consultatif et devenue un organe législatif - une transformation réellement soutenue par le peuple irlandais -, cette Assemblée est la preuve de la place centrale qu’occupe la politique démocratique au cœur même de l’Union et témoigne, dans ses débats, de l’expansion des domaines de coopération au sein de l’Union - tellement plus étendus aujourd’hui que ces préoccupations des débuts qui tournaient uniquement autour du commerce et de l’économie.
Récemment, le rôle appréciable joué par les représentants du Parlement à la Convention européenne témoignait encore à quel point vous déterminez l’avenir de l’Union. En tant que représentants directement élus des citoyens de l’Union, vous êtes particulièrement qualifiés pour alimenter le débat sur une Europe plus proche de ses citoyens, une question qui a fini par prendre une place centrale et à laquelle la présidence irlandaise accordera une attention spéciale.
Les fondateurs de l’Union ont connu la ruine et les ravages d’où est née cette passionnante aventure dans le partenariat démocratique. Ils connaissaient le prix qui avait été payé pour sa naissance. C’est encore un enfant, un enfant robuste certes, mais un enfant tout de même au regard de l’histoire de l’humanité, et qui a besoin de hérauts pour nous rappeler quelle chance nous avons que tout cela ait pu être conçu. L’infanticide par désintérêt ou par négligence n’est pas une option, et tous ceux d’entre nous qui croient dans cette Union doivent relever le défi visant à susciter chez les citoyens la passion et le goût de continuer de la développer et de la faire croître - et c’est ce que la présidence irlandaise espère réaliser.
Je représente, comme vous le savez, un pays qui a sans doute changé davantage au cours de ses trois décennies d’adhésion qu’à n’importe quelle autre époque de son histoire: notre économie a connu une croissance plus forte, notre déclin démographique a été inversé; notre confiance en nous s’est accrue; nos relations avec notre plus proche voisin, la Grande-Bretagne, n’ont jamais été aussi bonnes; et nous pouvons être fiers de notre position en Europe et au-delà.
Bien que géographiquement située à la périphérie, l’Irlande a eu, de nombreux siècles durant, une contribution éminente, et même unique, envers l’Europe, et joué un rôle important dans le développement culturel, religieux, éducatif et social de nombreuses régions de notre continent. Virtuellement chaque fois que je visite un État membre, cela me rappelle qu’un saint irlandais est arrivé là le premier, il y a bien des siècles! Et il n’en ira pas différemment avec les futurs pays membres. C’est pourquoi, lorsque nous avons adhéré à l’Union, c’était un peu comme un retour à la maison, mais en Irlande, nous avons aussi courageusement affronté l’avenir, et nous avons reconnu que notre insularité et notre protectionnisme passés étaient des poids morts qui nous lestaient dans notre retard. Grâce à notre adhésion, nous avons pu, pour la première fois, réaliser notre véritable potentiel.
L’Union européenne est probablement le meilleur exemple au monde d’apprentissage à partir des erreurs du passé. Ce continent a payé un prix exorbitant pour apprendre que la collégialité est, humainement, infiniment plus décente que le colonialisme, que la coopération est de loin supérieure au conflit, que la paix est essentielle à la prospérité, que la différence ne doit pas être source de mépris. Nous apportons tous à la table de l’Union notre souveraineté nationale, nos différences, nos identités nationales et nos différentes histoires. Grâce à un dialogue respectueux et une croyance commune dans le partenariat, nous osons constituer une équipe de voisins, dont chacun aime son pays natal, et dont chacun, pourtant, partage la même dévotion à l’égard de notre patrie continentale commune.
Cette Union est la preuve vivante que l’humanité peut porter sans difficulté un éventail d’identités, que celles-ci peuvent se compléter et se consolider mutuellement, et que nous pouvons donner à nos peuples un meilleur avenir dans le cadre de l’Union qu’en dehors de cette Union.
Cette Assemblée, je le sais, est le foyer non seulement de nombreuses perspectives politiques, mais aussi de nombreuses cultures, de nombreuses langues, de nombreuses identités, de nombreuses traditions et de nombreux héritages. Vous vous exprimez dans des langues très diverses, et vous comprenez avec une acuité particulière le lien entre langue et culture, aussi je sais bien que vous serez un public particulièrement réceptif si je profite de l’occasion pour dire quelques mots en irlandais.
Lorsque débutera la présidence irlandaise de l’Union, dans quelques semaines, nous y mettrons tout l’enthousiasme d’Européens réellement engagés et la gratitude d’un pays auquel cet engagement a bénéficié de manière évidente. Nous savons que ce sera incontestablement notre présidence la plus difficile à ce jour, mais nous savons aussi que nous bénéficierons de votre soutien dans nos efforts pour nous montrer un arbitre efficace et impartial, à la recherche de résultats pratiques et équitables dans l’intérêt de l’Union européenne dans son ensemble. Les besoins sont très simples: l’Union doit être efficace à l’intérieur, influente à l’extérieur, et doit s’"armer" pour l’avenir. Les solutions, bien entendu, ne sont pas aussi simples et elles seront l’occasion d’un test important pour notre inventivité. Cependant, nous ne manquons pas d’ambition au sein de cette Union, et ne craignons nullement les responsabilités supplémentaires.
Le moment le plus important de la présidence irlandaise sera bien entendu l’adhésion officielle de dix nouveaux États membres le 1er mai 2004. C’est là une réponse positive et grandiose au défi lancé il y a un peu moins de dix ans, en cette même Assemblée, par Václav Havel, que j’ai eu le grand plaisir d’accueillir à Dublin la semaine dernière. Il avait alors tout bonnement déclaré: "L’histoire a jeté le gant - nous pouvons, si nous le voulons, le relever. Si nous ne le faisons pas, il se peut que nous manquions une occasion unique de créer un continent de coopération libre et pacifique." Le gant a bel et bien été relevé.
Les citoyens et les dirigeants de l’Union européenne, y compris ce Parlement, se sont montrés à la hauteur de la tâche titanesque qui consistait à préparer à la fois l’Union elle-même et les pays candidats à l’adhésion. Les citoyens des futurs pays membres ont subi les douloureuses réformes exigées en vue de leur adhésion, et grâce à leur détermination, ils se trouvent au seuil de l’Union beaucoup plus tôt que n’importe qui aurait pu l’imaginer. Là où, naguère, régnaient encore des régimes totalitaires, le respect de l’État de droit, des institutions démocratiques, des droits de l’homme et des libertés fondamentales ont maintenant jeté des racines profondes. Si les cimetières militaires d’Europe pouvaient parler, ils nous diraient que nous vivons un miracle: une transformation radicale de l’histoire humaine est à l’œuvre, grâce à un processus inlassable fait à la fois d’un dur labeur et d’une fidélité à toute épreuve envers la vision du pouvoir transcendent de la coopération, qui se trouve au cœur de l’Union.
Et, bien entendu, le processus d’élargissement ne s’achève pas le 1er mai 2004. Pendant la présidence irlandaise, les négociations d’adhésion concernant la Bulgarie et la Roumanie seront poursuivies, sur la base des mêmes principes qui ont guidé toutes les négociations d’élargissement jusqu’à ce jour, avec, en ligne de mire, la date de 2007 comme cible pour leur adhésion. En outre, la présidence irlandaise suivra de très près l’évolution de la situation concernant la Turquie, en préparation des décisions clés devant être prises en décembre 2004 quant à l’ouverture de négociations.
Les nouveaux États membres seront ambitieux pour leur avenir, et nous souhaitons les voir prospérer en mettant à profit les opportunités que leur donnera l’adhésion. Ils ont confiance dans le maintien de ce soutien très ferme que leur témoignent les actuels États membres, et qui les a amenés en toute sécurité là où ils sont maintenant. Notre défi commun consiste à présent à garantir le succès d’une Union de 25 États membres. La présidence italienne montre sa détermination à faire tout ce qui est en son pouvoir pour parvenir à un accord lors de la CIG qui se tiendra le mois prochain, et l’Irlande soutient bien sûr fermement cet objectif.
Le nouveau Traité va insuffler un nouvel enthousiasme à l’Union, en transformant sa malencontreuse image bureaucratique, en revivifiant ses relations avec les citoyens européens, pour qu’ils se sentent acteurs et non plus spectateurs. Le projet de texte produit par la Convention représente à cet égard un pas énorme en avant. Toutefois, un certain nombre de questions doivent bien sûr encore faire l’objet d’un débat complet et être finalement résolues, y compris la question d’une référence à Dieu dans le préambule au nouveau Traité. Le gouvernement irlandais a indiqué qu’il saluerait cette inclusion si un consensus peut être obtenu au sujet d’uneformulation adéquate.
Mais au bout du compte, l’Union ne vit pas seulement de mots, mais aussi d’actions qui font de ces paroles nobles une réalité dans nos vies. Comment réussirons-nous à obtenir un développement économique et social dans la nouvelle Europe, comment allons-nous gérer le potentiel réel qu’offre l’élargissement, comment allons-nous donner vie à tous ces mots - voici, par conséquent, les questions vitales que l’Irlande tentera d’aborder durant sa présidence.
Une des tâches clés qui attendent la présidence irlandaise sera de faire avancer l’agenda de Lisbonne en matière de renouveau social, économique et environnemental. Au sommet de Lisbonne de l’an 2000, l’Union s’est fixé l’objectif ambitieux de devenir avant la fin de la décennie l’économie basée sur la connaissance la plus compétitive et la plus dynamique du monde. Cette stratégie a été décidée à une période de croissance rapide dans l’ensemble de l’Europe, et beaucoup de résultats ont été obtenus à ce jour. Cependant, les temps que nous traversons sont beaucoup moins optimistes, rendus encore plus difficiles par l’élargissement, et si nous souhaitons atteindre nos objectifs, nous devrons accélérer le rythme des réformes. La présidence irlandaise s’efforcera d’accroître l’importance de l’agenda de Lisbonne en se concentrant sur des domaines qui affectent nos vies quotidiennes, car il est indubitable que la compétitivité économique, la croissance, les investissements, la création d’emplois, la protection sociale, l’inclusion sociale et le développement durable sont des questions cruciales pour la qualité de vie des citoyens européens et pour l’importance de l’Union dans leur vie personnelle.
Le citoyen européen se soucie lui aussi profondément des affaires du monde, car notre monde est de plus en plus interdépendant. L’Union a en même temps la mission et l’occasion d’exercer son influence dans le vaste monde, dans le sens de nos valeurs communes et, bien entendu, de nos intérêts communs. Le programme de l’Union en matière de relations extérieures est très étendu. Il reflète l’influence et le respect dont l’Union jouit dans toutes les régions du monde. J’en ai moi-même fait l’expérience lors d’une récente visite officielle en Chine, dont les leaders apprécient hautement le développement de liens plus étroits avec l’Union. Et, naturellement, l’élargissement ne fera qu’apporter une autorité encore renforcée.
La présidence irlandaise se déroulera également dans un contexte de profonde insécurité au niveau mondial. La guerre, le terrorisme, les armes de destruction massive, la famine, la maladie et le crime organisé rivalisent à l’envi pour obtenir une place sur l’agenda international, à côté de questions telles que le commerce, les tarifs douaniers, l’économie mondiale et les relations internationales. Les relations extérieures constitueront par conséquent un autre aspect central de la présidence irlandaise. La présidence irlandaise dispose d’une grande diversité de moyens pour continuer à traiter ces questions ainsi que d’autres dossiers, y compris le pouvoir que nous confère notre histoire particulière et qui fait de nous un pont particulièrement efficace vers les États-Unis, qui ont accueilli tant de nos émigrants irlandais. L’Irlande est aussi un pont particulier en direction des pays en voie de développement, patries d’adoption de milliers d’infirmières, de médecins, d’enseignants, de missionnaires et de travailleurs humanitaires irlandais, qui, depuis des générations, ont fait cause commune avec les plus pauvres d’entre les pauvres.
La paix et la sécurité internationales s’appuient sur un réseau vital d’organisations multinationales et multilatérales de relations internationales, bilatérales et régionales. Une Union européenne plus forte aura pour effet de consolider ce réseau et de faire entendre beaucoup plus fort la voix qui défend la cause de la coexistence pacifique et des droits fondamentaux de tout être humain. Une coopération étroite et directe sur les questions bilatérales et régionales sera une des caractéristiques de notre présidence, que ce soit en Afrique, en Asie, aux Amériques ou, plus près de chez nous, dans les pays limitrophes de l’est et du sud-est de l’Union, nos nouvelles frontières.
L’appel en faveur d’un exercice responsable du pouvoir n’a nulle part été plus fort que dans la conduite de nos relations avec le monde en voie de développement. L’Union est le leader mondial de l’apport d’aides au développement, et cette générosité d’esprit est un insigne que nous pouvons arborer avec fierté. La Commission européenne et les États membres contribuent collectivement à plus de 50% de l’aide internationale au développement des pays d’outre-mer: plus de 25 milliards d’euros par an. L’Union européenne est le plus grand contributeur à l’allégement multilatéral de la dette. Elle est le plus grand contributeur aux programmes de lutte contre le sida. Elle est, de loin, le plus grand bailleur de fonds de l’Afrique. J’ai eu la chance de voir de mes propres yeux les avantages pratiques de cette aide dans des pays comme l’Ouganda et le Kenya, et le véritable espoir qu’elle apporte à des vies qui, sans cela, seraient rongées par le désespoir.
Toutefois, nous ne pouvons pas ignorer le fait que le niveau global de l’aide au développement en provenance des pays riches a chuté de manière inacceptable.
Même si nous devions ignorer l’aspect altruiste de l’aide au développement - ce que, bien sûr, nous ne pouvons pas faire -, la civilisation mondiale unique dans laquelle nous vivons tous aujourd’hui met en lumière la myopie d’une telle approche. La misère humaine causée par la pauvreté endémique devrait nous faire honte, mais l’instabilité que celle-ci engendre est une menace pour nous tous.
Réduire la pauvreté au lieu de simplement la gérer est essentiel pour la future stratégie européenne en matière de sécurité, et nous sommes dans une position idéale pour défier la pauvreté, la maladie, la corruption, l’oppression, les conflits dévastateurs et le malaise post-colonial, qui spolient tant d’être humains du droit à une vie décente, et pour y mettre un terme. C’est peut-être là le nouveau défi qui devrait être lancé aux 25 États membres de l’Union élargie.
Une Europe qui a guéri de ses propres divisions peut défendre ses valeurs avec une réelle crédibilité sur la scène mondiale. Cependant, les récents conflits en Yougoslavie et dans mon pays natal, en Irlande du Nord, ainsi que la misère implacable du Moyen-Orient, devraient nous aider à rester humbles et nous mettre en garde contre les dangers qui nous guettent encore à nos portes ou à proximité. Il est effrayant de se rendre compte que des peuples peuvent vivre littéralement côte à côte, et vivre pourtant dans une ignorance et une peur dangereuses de l’autre. Nous, Européens, devons faire en sorte que dans chacune de nos nations ainsi qu’entre nos 25 nations, nos enfants apprennent le respect de l’autre, de sorte qu’ils puissent devenir chez eux, tout à leur aise, des adultes accomplis dans un monde de différences et de diversité, et servir d’exemples au reste du monde.
Is mór an onóir dom an deis seo a fháil labhairt le Parlaimint na hEorpa. Is ó shaoránaigh na hEorpa a eascraíonn údarás na hinstitiúide seo agus dá bhrí sin tá áit ar leith aici i gcroí an Aontais. Is léir dom go maith go bhfuil baill and fhorais ag obair go dícheallach chun an Eoraip seo againne a neartú. Glacaim uchtach as seasamh daingean na Parlaiminte agus í ag cur tuairimí mhuintir na hEorpa chun cinn.
L’accord historique du Vendredi saint a été, à bien des égards, inspiré par l’idéal européen. Son architecture institutionnelle a été fortement influencée par l’expérience de la résolution des conflits en Europe occidentale. L’un des membres de cette éminente Assemblée a été un défenseur infatigable et convaincant du modèle européen, et il a été, sans l’ombre d’un doute, l’un des principaux architectes - sinon
principal architecte - de l’accord du Vendredi saint. Je fais bien sûr allusion à l’éminent citoyen de Derry, au grand Irlandais et au grand Européen, votre collègue et lauréat du Prix Nobel, John Hume.
C’est un grand privilège pour moi de pouvoir saluer aujourd’hui avec gratitude, John, votre vision, votre courage et vos résultats.
En Irlande du Nord, les programmes de paix et de réconciliation de l’Union européenne, qui sont généreusement soutenus par le Parlement européen, ont profité à de nombreuses communautés auparavant aliénées et exclues, et donné un nouvel espoir et un nouvel optimisme quant à l’avenir. Avec les États-Unis, l’Union européenne a également contribué très généreusement au Fonds international pour l’Irlande, qui a véritablement agi au front de taille de la régénération économique et de la réconciliation. À présent, tout ce travail porte ses fruits, et il apparaît clairement que la volonté de paix constitue l’impulsion la plus forte dans la large majorité des cœurs.
Les élections à l’Assemblée d’Irlande du Nord auront lieu le 26 novembre 2003, et mon plus fervent espoir - et je suis certaine que cet espoir est partagé par beaucoup d’entre vous - est que les choix qui seront opérés aideront mon pays natal à devenir ce que je le sais capable de devenir: un exemple de partenariat, de tolérance, d’égalité et de paix.
A Uachtaráin, is mór an méid atá déanta ag Parlaimint na hEorpa chun pobal na hEorpa a threorú ar bhóthar a leasa, agus áirim mar chuid den treorú sin méadú an Aontais. Is mór an onóir don tír s’againn féin gur le linn Uachtaránacht na hÉireann a thiocfaidh an méadú seo chun críche. Is aisteach agus is iontach é gurb é an Stát is faide siar a chuirfidh fáilte roimh na stáit is faide soir - cruthú eile, má’s gá a leithéid, gur I dteannta a chéile is ea a dhéanfaidh muid ár dtodhchai a fhí.
Il existe en irlandais un dicton
"l’union fait la force". Ce pourrait être aussi la devise de l’Union européenne. Sa véracité s’est révélée à maintes reprises depuis la fondation de l’Union, et nulle part cette véracité n’est aussi évidente que dans mon propre pays. À présent, une nouvelle génération, probablement la plus privilégiée qui ait jamais habité ce continent, aura la chance de voir quelle force majeure sera créée lorsque, de 15, nous deviendrons 25, lorsqu’un demi-milliard de personnes travaillant ensemble et les unes pour les autres consacreront leurs efforts à la tâche consistant à écrire le chapitre le meilleur et le plus heureux de l’histoire de l’Europe. La chance irlandaise nous a placés au bon endroit au bon moment. Nous entendons lui faire honneur.
L’Irlande assumera la présidence de l’Union européenne en janvier 2004, et il paraît donc justifié que j’aborde aujourd’hui brièvement quelques-uns des principaux dossiers du programme qui attend la présidence irlandaise. Le
notre Premier ministre irlandais, les traitera bien entendu beaucoup plus en détail lorsque vous vous rencontrerez au mois de janvier, et vous pouvez être sûrs qu’il en est impatient, tout comme le gouvernement irlandais.
Ce Parlement donne un pouvoir aux voix d’une immense variété d’hommes, de femmes et de jeunes dans toute l’Europe. Avec le Conseil et la Commission, il constitue un élément essentiel des contrôles et équilibres institutionnels grâce auxquels le projet européen nous a si bien réussi. Naturellement, je suis particulièrement fière que nous ayons aujourd’hui deux présidents irlandais dans cette enceinte.
Mais ce qui est peut-être encore plus important que notre nationalité commune, c’est le réconfort permanent qu’a représenté votre élection pour les petites nations, Monsieur le Président, à savoir l’assurance que notre Union respecte vraiment, dans ses pratiques, les principes d’égalité et de mérite. Je dirai aussi que votre mandat a été largement admiré, et nulle part davantage que dans notre pays natal."@fr6
"Signor Presidente, onorevoli deputati e gentili ospiti, sono lieta di accettare l’invito a rivolgermi al Parlamento europeo e di avere il privilegio di farlo in un momento straordinario nella storia della nostra Unione.
L’autorevolezza del Parlamento europeo è cresciuta di pari passo con l’Europa. Trasformata da organo consultivo in organo legislativo, una trasformazione vivamente caldeggiata dal popolo irlandese, quest’Assemblea dimostra il ruolo fondamentale della politica democratica nel cuore dell’Unione e con i suoi dibattiti testimonia la continua espansione degli ambiti di cooperazione all’interno dell’Unione, oggi di gran lunga più ampi rispetto agli obiettivi iniziali che riguardavano solo il commercio e l’economia.
Il prezioso ruolo svolto dai rappresentanti del Parlamento in seno alla Convenzione europea è un’ulteriore recente dimostrazione della misura in cui forgiate il futuro dell’Unione. Come rappresentanti direttamente eletti dei cittadini dell’Unione, siete particolarmente qualificati ad informare il dibattito sul ravvicinamento dell’Europa ai cittadini, una questione che ha assunto fondamentale importanza e alla quale la Presidenza irlandese dedicherà particolare attenzione.
I fondatori dell’Unione conoscevano la desolante devastazione da cui ha preso le mosse questa entusiasmante avventura nella cooperazione democratica. Conoscevano il prezzo pagato per la sua nascita. E’ un neonato ancora in fasce, forte e vigoroso, ma sempre un neonato nel disegno della storia dell’umanità, e ha bisogno di sostenitori che continuino a ricordarci quanto siamo stati fortunati ad aver assistito al suo concepimento. L’infanticidio per disinteresse o negligenza semplicemente non è certo la via da percorrere e tutti noi che crediamo nell’Unione dobbiamo raccogliere la sfida di generare tra i suoi cittadini passione ed entusiasmo nei confronti del suo sviluppo e della sua crescita: è ciò che la Presidenza irlandese si augura di fare.
Come sapete, rappresento un paese che si può dire sia cambiato di più in tre decenni di appartenenza all’Unione europea che in qualsiasi altro periodo della sua storia: la nostra economia si è rafforzata, la tendenza demografica è in ripresa, la fiducia nelle nostre capacità è aumentata, le relazioni con i nostri vicini più prossimi nel Regno Unito non sono mai state migliori e possiamo essere fieri della nostra posizione in Europa e nel mondo.
Sebbene geograficamente periferica, l’Irlanda ha permeato in modo singolare e inconfondibile il tessuto europeo nel corso di molti secoli e ha svolto un ruolo importante nello sviluppo culturale, religioso, educativo e sociale di molte regioni del nostro continente. Praticamente ogni volta che visito uno Stato membro mi viene ricordato che un santo irlandese vi era giunto per primo molti secoli addietro! Non sarà affatto diverso con i paesi in via di adesione. Entrare a far parte dell’Unione è stato quindi un po’ come tornare a casa, ma l’Irlanda ha anche affrontato con coraggio il futuro e riconosciuto che l’insularità e il protezionismo del passato erano pesi morti che frenavano il paese. Con l’adesione ci siamo resi conto per la prima volta del nostro vero potenziale.
L’Unione europea costituisce probabilmente il migliore esempio al mondo di apprendimento dagli errori del passato. Questo continente ha pagato un prezzo spaventoso per imparare che la collegialità, dal punto di vista umano, è infinitamente più dignitosa del colonialismo, che la cooperazione è di gran preferibile al conflitto, che la pace è essenziale per la prosperità, che differenza non significa necessariamente disprezzo. Al tavolo dell’Unione ciascuno di noi porta la propria sovranità nazionale, le proprie differenze, la propria identità e la propria storia. Attraverso un dialogo rispettoso e la comune fiducia nella cooperazione osiamo formare una squadra di lavoro composta da vicini, ciascuno dei quali ama il proprio paese natio, ma condivide con gli altri una passione per la comune patria europea.
L’Unione è una prova vivente del fatto che l’umanità può facilmente avere diverse identità, le quali possono integrarsi e migliorarsi a vicenda, e che è possibile offrire un futuro migliore ai nostri popoli all’interno e all’esterno dell’Unione.
So che il Parlamento non solo è casa di molte tendenze politiche, ma anche di molte culture, lingue, identità, tradizioni e patrimoni culturali. Parlate molte lingue diverse, soprattutto comprendete il nesso tra lingua e cultura, e quindi so che sarete particolarmente comprensivi se colgo anch’io l’occasione per esprimermi brevemente in lingua irlandese.
Quando il governo irlandese assumerà la Presidenza dell’Unione fra qualche settimana, porteremo l’entusiasmo di europeisti molto convinti e la gratitudine di un paese che ha manifestamente beneficiato di tale convinzione. Sappiamo che questa sarà indubbiamente la nostra Presidenza più impegnativa sinora, ma sappiamo anche di poter contare sul vostro sostegno quando ci sforzeremo di essere arbitri efficaci ed imparziali in cerca di risultati pratici ed equi nell’interesse dell’intera Unione europea. Le esigenze sono molto semplici: l’Unione deve essere efficiente al suo interno, influente all’esterno e prepararsi per il futuro. Le soluzioni, ovviamente, non sono altrettanto semplici e metteranno a dura prova tutta la nostra ingegnosità. Tuttavia, non ci mancano le ambizioni in questa Unione, né temiamo di assumerci maggiori responsabilità.
Il momento più importante della Presidenza irlandese sarà, com’è ovvio, l’adesione ufficiale dei dieci nuovi Stati membri il 1° maggio 2004. E’ una grandiosa e positiva risposta alla sfida lanciata in questa stessa sede poco meno di dieci anni fa da Václav Havel, che ho avuto il grande piacere di ricevere a Dublino la scorsa settimana. Allora, il Presidente Havel giustamente affermò: “la storia ha gettato il guanto: se vogliamo, possiamo raccoglierlo. In caso contrario, una grande opportunità di creare un continente basato sulla cooperazione libera e pacifica potrebbe andare perduta”. Non vi è dubbio che il guanto è stato raccolto!
I cittadini e i
dell’Unione, non ultimo il Parlamento europeo, si sono dimostrati all’altezza del compito colossale di preparare l’Unione e i paesi candidati all’allargamento. I cittadini dei paesi candidati hanno stoicamente affrontato le dolorose riforme necessarie per l’adesione e grazie alla loro determinazione sono giunti alla soglia dell’Unione molto più rapidamente di quanto si potesse prevedere. Dove non molto tempo fa regnavano regimi totalitari, il rispetto dello Stato di diritto, le istituzioni democratiche, i diritti umani e le libertà fondamentali hanno di nuovo messo radici. Se i cimiteri di guerra d’Europa potessero parlare, ci direbbero che stiamo vivendo un miracolo: una trasformazione radicale della storia umana operata da un processo inarrestabile di durissimo lavoro e assoluta fedeltà alla visione del potere straordinario della cooperazione, che è al centro dell’Unione.
Naturalmente, il processo di allargamento non si concluderà il 1° maggio 2004. Durante la Presidenza irlandese proseguiranno i negoziati di adesione con la Bulgaria e la Romania, sulla base degli stessi principi che hanno finora informato tutti i negoziati relativi all’allargamento, con la speranza di fissare la data di adesione al 2007. La Presidenza irlandese seguirà inoltre da vicino gli sviluppi della situazione in Turchia, prima che vengano adottate decisioni fondamentali sull’apertura di negoziati nel dicembre 2004.
I nuovi Stati membri avranno grandi ambizioni per il loro futuro e vogliamo vederli prosperare e mettere a frutto le opportunità offerte dall’appartenenza all’Unione. Essi fanno assegnamento sulla continuità del forte sostegno offerto dagli attuali Stati membri, che li ha fatti arrivare sani e salvi così lontano. E’ ora nostro compito comune assicurare il successo di un’Unione costituita da 25 Stati membri. La Presidenza italiana sta dimostrando la sua determinazione a fare tutto il possibile per raggiungere un accordo in seno alla CIG entro il mese prossimo e l’Irlanda naturalmente sosterrà con vigore questo obiettivo.
Il nuovo Trattato infonderà rinnovato entusiasmo nell’Unione, trasformando la sua antipatica immagine burocratica e ravvivando le sue relazioni con i cittadini d’Europa, facendoli sentire partecipi anziché semplici spettatori. Il progetto elaborato dalla Convenzione è un enorme passo avanti in questa direzione. Com’è noto, tuttavia, diverse questioni devono ancora essere discusse in modo approfondito e infine risolte, tra cui quella di un riferimento a Dio nel preambolo del nuovo Trattato. Il governo irlandese ha dichiarato di essere favorevole a tale inclusione se si riuscirà a raggiungere il consenso su una formulazione idonea.
In fin dei conti, l’Unione non vive solo di parole, ma anche di azioni che danno concretezza a tali nobili parole nelle nostre vite. Il modo in cui gestiamo lo sviluppo economico e sociale nella nuova Europa, il modo in cui sfruttiamo il potenziale offerto dall’allargamento, il modo in cui infondiamo vita a queste parole: sono tutte questioni vitali che l’Irlanda cercherà di affrontare durante la sua Presidenza.
Compito essenziale durante la Presidenza irlandese sarà compiere progressi nel quadro dell’agenda di Lisbona sul rinnovamento sociale, economico e ambientale. Al Vertice di Lisbona del 2000 l’Unione si è posta l’ambizioso obiettivo di diventare l’economia basata sulla conoscenza più competitiva e dinamica del mondo entro la fine di questo decennio. Tale strategia è stata decisa in un periodo di rapida crescita economica in tutta Europa e molto è stato fatto sinora. Tuttavia, questi sono tempi molto meno favorevoli, resi ancora più impegnativi dall’allargamento, e se vogliamo raggiungere i nostri traguardi dobbiamo accelerare il ritmo della riforma. La Presidenza irlandese cercherà di dare maggiore risalto all’agenda di Lisbona, concentrandosi sui settori che interessano la nostra vita quotidiana, perché non vi sono dubbi sul fatto che la competitività economica, la crescita e gli investimenti, la creazione di posti di lavoro, la previdenza, l’inclusione sociale e lo sviluppo sostenibile sono questioni cruciali per la qualità della vita dei cittadini d’Europa e per il significato dell’Unione nella loro vita quotidiana.
I cittadini europei sono anche profondamente preoccupati per la situazione internazionale, perché il nostro mondo è sempre più interdipendente. L’Unione ha contemporaneamente il dovere e la possibilità di esercitare la sua influenza sul mondo esterno, difendendo i nostri valori comuni e, naturalmente, i nostri interessi comuni. L’agenda dell’Unione nel campo delle relazioni esterne è davvero pesante. Essa riflette l’influenza e il rispetto che l’Unione esercita e raccoglie in tutto il mondo. L’ho constatato di persona durante una recente visita di Stato in Cina, i cui
tengono in gran conto lo sviluppo di legami più stretti con l’Unione. Naturalmente, con l’allargamento l’Unione diventerà ancora più influente.
La Presidenza irlandese avrà luogo in un periodo di grande insicurezza internazionale. Guerra, terrorismo, armi di distruzione di massa, carestie, malattie e crimine organizzato fanno a gara per trovare posto nell’agenda internazionale assieme alle questioni relative al commercio, alle tariffe, all’economia globale e alle relazioni internazionali. Le relazioni esterne saranno quindi un altro aspetto chiave della Presidenza irlandese. Esiste una grande varietà di strumenti tramite i quali la Presidenza irlandese continuerà ad affrontare queste ed altre questioni, compresa la forza che ci viene dalla nostra stessa storia, che fa di noi un ponte particolarmente efficace con gli Stati Uniti, patria di numerosissimi emigrati irlandesi. L’Irlanda è anche un ponte speciale con i paesi in via di sviluppo, patrie adottive di migliaia di infermieri, medici, insegnanti, missionari e volontari irlandesi che da generazioni fanno causa comune con i più poveri tra i poveri.
A sostegno della pace e della sicurezza internazionale esiste una rete vitale di organizzazioni multinazionali e multilaterali che danno vita a relazioni internazionali, bilaterali e regionali. Un’Unione europea più forte rafforza tale rete e dà maggiore eco alle voci che promuovono la coesistenza pacifica e i diritti umani fondamentali di ogni essere umano. Una stretta e diretta cooperazione sulle questioni bilaterali e regionali caratterizzerà la nostra Presidenza, sia che si tratti dell’Africa, dell’Asia, delle Americhe o, più vicino a casa, dei paesi lungo le nuove frontiere orientali e sud-orientali dell’Unione.
In nessun ambito la necessità di esercitare il potere in modo responsabile è più evidente che nella conduzione delle nostre relazioni con il mondo in via di sviluppo. L’Unione è il primo fornitore al mondo di assistenza allo sviluppo e questa generosità di spirito è un segno distintivo che possiamo portare con onore. La Commissione europea e gli Stati membri forniscono collettivamente oltre il 50 per cento dell’assistenza estera allo sviluppo a livello mondiale: più di 25 miliardi di euro all’anno. L’Unione europea è il maggiore donatore nel contesto della cancellazione del debito a livello multilaterale. E’ il principale donatore nei programmi relativi all’AIDS. E’ di gran lunga il più importante donatore in Africa. Ho avuto la fortuna di vedere con i miei occhi l’utilità pratica di questi aiuti in paesi come l’Uganda e il Kenya e la speranza reale che infondono in vite altrimenti segnate dalla disperazione.
Tuttavia, non possiamo ignorare il fatto che il livello generale di assistenza allo sviluppo da parte dei paesi ricchi sia sceso a valori inaccettabili.
Anche ignorando l’aspetto altruistico dell’assistenza allo sviluppo – cosa che ovviamente non dobbiamo fare – la civiltà globale in cui ora tutti viviamo evidenzia la miopia di tale approccio. La miseria umana causata dalla povertà endemica dovrebbe farci vergognare, ma l’instabilità che essa genera ci minaccia tutti.
La riduzione della povertà, più che la semplice gestione della povertà, è fondamentale per la futura strategia europea della sicurezza e siamo in una posizione ideale per sostenere questa causa e porre fine alla miseria, alle malattie, alla corruzione, all’oppressione, ai rovinosi conflitti e al malessere postcoloniale che negano a tanti esseri umani il diritto a una vita dignitosa. Forse questo è il nuovo guanto da gettare ai 25 Stati membri dell’Unione allargata.
Un’Europa che ha sanato le sue divisioni può difendere i suoi valori con autentica credibilità sulla scena mondiale. Tuttavia, i recenti conflitti in Jugoslavia e nel mio paese natio, l’Irlanda del Nord, e le sofferenze senza fine in Medio Oriente dovrebbero renderci un po’ più umili e vigili di fronte ai pericoli ancora in agguato o vicini alla nostra soglia di casa. E’ agghiacciante constatare che si possa abitare letteralmente l’uno accanto all’altro, eppure vivere in una pericolosa ignoranza e paura l’uno dell’altro. Noi europei dobbiamo assicurare che all’interno di ciascuno dei nostri paesi, e tra le nostre 25 nazioni, i bambini imparino a rispettare gli altri, in modo che possano crescere e sentirsi completamente a proprio agio in un mondo fatto di diversità ed essere un esempio per il resto del pianeta.
Is mór an onóir dom an deis seo a fháil labhairt le Parlaimint na hEorpa. Is ó shaoránaigh na hEorpa a eascraíonn údarás na hinstitiúide seo agus dá bhrí sin tá áit ar leith aici i gcroí an Aontais. Is léir dom go maith go bhfuil baill and fhorais ag obair go dícheallach chun an Eoraip seo againne a neartú. Glacaim uchtach as seasamh daingean na Parlaiminte agus í ag cur tuairimí mhuintir na hEorpa chun cinn.
Lo storico accordo del Venerdì santo per molti versi si è ispirato all’ideale europeo. La sua architettura istituzionale è stata fortemente influenzata dall’esperienza in materia di risoluzione dei conflitti nell’Europa occidentale. Un eminente parlamentare europeo è stato uno strenuo e persuasivo sostenitore del modello europeo e, senz’ombra di dubbio, è stato uno dei principali architetti – se non l’architetto principale – dell’accordo del Venerdì santo. Mi riferisco, naturalmente, al grande deputato di Derry, irlandese ed europeo, il vostro onorevole collega e Premio Nobel John Hume.
E’ un grande privilegio essere qui oggi a rendere onore, con gratitudine, alla tua sagacia, al tuo coraggio e ai tuoi successi, John.
In Irlanda del Nord, i programmi per la pace e la riconciliazione dell’Unione europea, generosamente sostenuti dal Parlamento europeo, hanno apportato benefici a molte comunità a lungo emarginate ed escluse e infuso un nuovo senso di speranza e ottimismo per il futuro. Insieme con gli Stati Uniti, l’Unione europea ha anche contribuito con grande generosità al Fondo internazionale per l’Irlanda, che è intervenuto direttamente sul fronte della ripresa economica e della riconciliazione. Ora tutto questo lavoro sta dando i suoi frutti ed è chiaro che la volontà di pace è il palpito più forte nella grande maggioranza dei cuori.
Il 26 novembre 2003 si svolgeranno le elezioni per l’assemblea dell’Irlanda del Nord ed è mia fervida speranza – una speranza certamente condivisa da molti di voi – che le scelte operate dagli elettori aiuteranno il mio paese natio a diventare ciò che so che è capace di diventare: una vetrina di cooperazione, tolleranza, uguaglianza e pace.
A Uachtaráin, is mór an méid atá déanta ag Parlaimint na hEorpa chun pobal na hEorpa a threorú ar bhóthar a leasa, agus áirim mar chuid den treorú sin méadú an Aontais. Is mór an onóir don tír s'againn féin gur le linn Uachtaránacht na hÉireann a thiocfaidh an méadú seo chun críche. Is aisteach agus is iontach é gurb é an Stát is faide siar a chuirfidh fáilte roimh na stáit is faide soir - cruthú eile, má's gá a leithéid, gur I dteannta a chéile is ea a dhéanfaidh muid ár dtodhchai a fhí.
Vi è un detto irlandese
“la nostra forza sta nella cooperazione”. Potrebbe essere il motto dell’Unione europea. La sua veridicità si è ripetutamente palesata sin dall’istituzione dell’Unione e non vi è luogo al mondo in cui sia più evidente che nel mio paese. Ora, una nuova generazione, probabilmente la più privilegiata che abbia mai abitato questo continente, avrà la possibilità di vedere l’enorme forza che si sprigiona quando 15 paesi diventano 25, quando l’energia inestinguibile di mezzo miliardo di persone, che lavorano le une con e per le altre, viene utilizzata per scrivere il capitolo più bello e felice della storia che l’Europa abbia vissuto sinora. La tipica fortuna irlandese ci colloca al posto giusto nel momento giusto. Intendiamo fare onore a questo privilegio.
L’Irlanda assumerà la Presidenza dell’Unione nel gennaio 2004, mi sembra quindi opportuno affrontare brevemente alcuni dei temi principali che caratterizzeranno l’agenda della Presidenza irlandese. Il
il Primo Ministro irlandese, li esaminerà naturalmente in modo molto più approfondito quando vi riunirete in gennaio e siate certi che sia lui che il governo irlandese attendono impazienti questa occasione.
Il Parlamento dà forza alle voci estremamente diversificate di uomini, donne e giovani di tutta Europa. Insieme con il Consiglio e la Commissione, esso costituisce un elemento cruciale dei controlli ed equilibri istituzionali grazie ai quali il progetto europeo ha avuto grande successo nell’interesse di noi tutti. Naturalmente, sono molto orgogliosa del fatto che oggi siano presenti in Aula ben due Presidenti irlandesi.
Forse più importante della nostra cittadinanza comune è la reiterata assicurazione che la sua elezione, signor Presidente, fornisce ai piccoli paesi: la garanzia che l’Unione rispetta davvero, nella pratica, i principi dell’uguaglianza e del merito. Devo anche aggiungere che il suo esercizio della Presidenza è molto ammirato ovunque, e mai quanto nel nostro paese natio."@it9
".
Mr President, distinguished Members and guests, I am delighted to accept your invitation to address this Parliament and indeed to have the privilege of doing so at what is a remarkable juncture in the evolution of our European Union.
The strength of this Parliament's voice has grown as the Union has grown. Now transformed from a consultative into a legislative body, a transformation indeed well supported by the Irish people, this Chamber demonstrates the central place of democratic politics right at the heart of the Union and in its debates bears witness to the expanding areas of cooperation within the Union - so much greater today than those early preoccupations with trade and the economics alone.
The valuable role played by Parliament's representatives to the European Convention is a further recent manifestation of the extent to which you are the shapers of the future of the Union. As the directly elected representatives of the Union's citizens you are particularly well qualified to inform the debate on bringing Europe closer to its citizens, an issue which has taken centre stage and which will form a special focus for the Irish presidency.
The Union's founders knew the devastating wasteland from which this exciting adventure in democratic partnership developed. They knew the price that had been paid for its birth. It is an infant still, a robust infant but an infant nonetheless in the scheme of human history and it needs champions to keep reminding us how lucky we are that it was conceived at all. Infanticide by disinterest or neglect is simply not an option and all of us who believe in this Union are challenged to generate in its citizens a passion and a zest for its continued development and growth - that is what the Irish presidency hopes to do.
I represent, as you know, a country which has arguably changed more in the three decades of membership than at any time in our history: our economy has grown stronger, our population decline has been reversed; our self-confidence has increased; our relations with our nearest neighbours in Britain have never been better; and our standing in Europe and beyond is one of which we can be proud.
Although geographically situated on the periphery, Ireland has had a very distinctive and unique European outreach over many centuries and indeed has played an important part in the cultural, religious, educational and social development of many parts of our continent. Virtually every time I visit a Member State I am reminded that an Irish saint got there first many centuries ago! It is not going to be any different with the accession countries. When we joined the Union there was, therefore, something of the homecoming about it but in Ireland there was also a courageous facing up to the future and an acknowledgement that past insularity and protectionism were dead-weights holding us back. Through membership we first realised our true potential.
The European Union is probably the world's best example of learning from past mistakes. This continent paid an outrageous price to learn that collegiality is infinitely more humanly decent than colonialism, that cooperation is better by far than conflict, that peace is essential to prosperity, that difference does not have to mean disdain. To the Union table we each bring our national sovereignty, our differences, our national identities and our histories. Through respectful dialogue and a shared belief in partnership we dare to forge a working team of neighbours, each of whom loves his or her native land and yet each of whom shares a devotion to our common European continental homeland.
This Union is living proof that humanity can comfortably carry a range of identities, that they can complement and enhance each other and that we can deliver a better future for our people inside the Union than outside it.
This House, I know, is home not just to many political perspectives but to many cultures, languages, identities, traditions and heritages. You speak many different languages and you particularly understand the connection between language and culture, so I know you will be a particularly receptive audience if I too take this opportunity to speak in the Irish language for a moment.
When Ireland's presidency of the Union begins in a few weeks' time we will bring to it the enthusiasm of very committed Europeans and the gratitude of a country which has manifestly benefited from that commitment. We know that this will undoubtedly be our most challenging presidency to date but we also know that we will have your support as we attempt to be an effective and an impartial arbiter in search of practical and even-handed outcomes in the interests of the European Union as a whole. The needs are very simple: the Union must be effective internally, influential externally and must equip itself for the future. The solutions, of course, are not quite so simple and they will be greatly testing of all our ingenuity. Yet we have no lack of ambition in this Union, no fear of added responsibilities.
The most important moment in Ireland's presidency will, of course, be the formal accession of ten new Member States on 1 May 2004. It is an awesome, positive answer to the challenge laid down in this very forum just under a decade ago by Václav Havel, whom I had the great pleasure of welcoming to Dublin last week. He rightly declared then that 'history has thrown down a gauntlet - we can, if we wish, pick it up. If we do not do so, a great opportunity to create a continent of free and peaceful cooperation may be lost.' The gauntlet has been well and truly lifted.
The citizens and leaders of the European Union, including this Parliament, have shown themselves equal to the mammoth task of preparing both the Union and the applicant countries for enlargement. The citizens of the accession countries have endured the painful reforms required for membership and thanks to their determination they stand on the doorstep of the Union much more quickly than anyone could have anticipated. Where not long ago totalitarian regimes reigned, now, respect for the rule of law, democratic institutions, human rights and fundamental freedoms have put down deep roots again. If the war graves of Europe could speak they would tell us we are living a miracle - a radical transformation of human history is being wrought by a relentless process of sheer hard work and utter fidelity to the vision of the transcendent power of cooperation which is at the heart of the Union.
And, of course, the enlargement process does not conclude on 1 May 2004. During the Irish presidency, the accession negotiations on Bulgaria and Romania will be pursued, based on the same principles that have guided all the enlargement negotiations to date, with a view to a target date of 2007 for their accession. In addition, the Irish presidency will monitor very closely developments with Turkey, in advance of the key decisions on opening negotiations to be taken in December 2004.
The new Member States will be ambitious for their futures and we want to see them prosper as they put the opportunities of membership to good use. They rely on the continuation of that very strong support from existing Member States which has brought them safely thus far. Now it is our common challenge to ensure the success of a Union of 25 Member States. The Italian presidency is demonstrating its determination to do all in its power to reach agreement in the IGC by next month, and Ireland, naturally, is strongly supportive of this aim.
The new Treaty will inject fresh excitement into the Union, transforming its unfortunate bureaucratic image, re-energising its relationships with Europe's citizens, making them feel like insiders and not spectators. The draft text produced by the Convention is a huge step forward in this regard. Naturally, however, a number of questions remain to be fully debated and finally resolved, including the issue of a reference to God in the preamble to the new Treaty. The Irish Government has indicated that it would welcome such an inclusion if consensus can be reached on suitable language.
At the end of the day the Union does not live by words alone but by actions which make those lofty words real in our lives. How we manage economic and social development in the new Europe, how we harness the real potential offered by enlargement, how we breathe life into those words - these are, therefore, vital questions that Ireland will seek to address during our presidency.
A key task during Ireland's tenure will be to advance the Lisbon agenda of social, economic and environmental renewal. At the Lisbon Summit of 2000, the Union set itself the ambitious objective of becoming the most competitive and dynamic knowledge-based economy in the world by the end of this decade. That strategy was agreed at a time of rapid economic growth across Europe and a lot has been achieved so far. But these are much less buoyant times, made all the more challenging by enlargement and if we are to achieve our targets we need to increase the pace of reform. The Irish presidency will seek to increase the relevance of the Lisbon agenda by focusing on areas that affect our everyday lives, because there can be no doubt that economic competitiveness, growth and investment, job creation, social protection, social inclusion, and sustainable development are all critical issues for the quality of life of Europe's citizens and for the relevance of the Union in their lives.
The European citizen is also deeply concerned about world affairs, because ours is an increasingly interdependent world. The Union has both a duty and an opportunity to exercise its influence in the wider world, in pursuit of our shared values and, of course, our shared interests. The Union's external relations agenda is simply vast. It reflects the influence and the respect that the Union garners in all parts of our world. I experienced this personally during a recent State Visit to China, whose leaders greatly value the development of closer links with the Union. And, of course, with enlargement will come even greater authority.
Ireland's presidency will be taking place at a time of deep global insecurity. War, terrorism, weapons of mass destruction, famine, disease and organised crime are all vying for places on the international agenda alongside issues of trade, tariffs, global economics and global relationships. External relations, therefore, will be another key aspect of the Irish presidency. There is a variety of means by which the Irish presidency will continue to address these and other issues, including the power of our own particular history which makes us an especially effective bridge to the United States, home to so many of our Irish emigrants. Ireland is also a special bridge to the developing countries, adopted homelands for thousands of Irish nurses, doctors, teachers, missionaries and aid workers who have made common cause for generations with the poorest of the poor.
Underpinning international peace and security is a vital network of multinational organisations and multilateral organisations of global, bilateral and regional relationships. A stronger European Union makes that network stronger and it makes much louder the voice that champions the cause of peaceful coexistence and the fundamental human rights of every human being. Close and direct cooperation on bilateral and regional issues will be a feature of our presidency, whether it is in Africa, Asia, the Americas or, closer to home, in the neighbouring countries to the Union's east and south-east - our new borders.
Nowhere is the call for the responsible exercise of power stronger than in the conduct of our relationships with the developing world. The Union is the global leader in the provision of development assistance and this generosity of spirit is a badge we can wear with honour. The European Commission and the Member States collectively contribute over 50% of global Overseas Development Assistance: over EUR 25 billion per year. The European Union is the largest donor to multilateral debt relief. It is the largest donor to AIDS programmes. It is, by far, the biggest donor to Africa. I have been fortunate to see with my own eyes the practical benefits of this aid in countries such as Uganda and Kenya and the real hope it gives to lives otherwise blighted by despair.
However, we cannot escape the fact that the overall level of development assistance from the rich countries has dropped to an unacceptably low level.
Even if we were to ignore the altruistic aspect of development assistance - which, of course, we should not - the single global civilisation in which we all now live highlights the myopia of such an approach. The human misery caused by endemic poverty should shame us, but the instability engendered by it threatens all of us.
Poverty reduction rather than simply poverty management, is fundamental to Europe's future security strategy and we are in an ideal position to champion and end the poverty, disease, corruption, the oppression, the wasteful conflicts and post-colonial malaise which are denying so many human beings the right to a decent life. Perhaps this is the new gauntlet that should be thrown down to the 25 Member States of the enlarged Union.
A Europe that has healed its own divisions can advocate its values with genuine credibility on the global stage. Yet the recent conflicts in Yugoslavia and my birthplace, Northern Ireland, and the relentless misery of the Middle East should keep us humble and alert to the dangers that still lurk on or close to our own doorsteps. It is chilling to realise that people can live literally right next door to one another and yet live in dangerous ignorance and fear of one another. We Europeans must ensure that inside each of our nations and between our 25 nations, our children are taught respect for others so that they can grow up completely at home, comfortable, in a world of difference and diversity and be an example to the rest of the world.
Is mór an onóir dom an deis seo a fháil labhairt le Parlaimint na hEorpa. Is ó shaoránaigh na hEorpa a eascraíonn údarás na hinstitiúide seo agus dá bhrí sin tá áit ar leith aici i gcroí an Aontais. Is léir dom go maith go bhfuil baill and fhorais ag obair go dícheallach chun an Eoraip seo againne a neartú. Glacaim uchtach as seasamh daingean na Parlaiminte agus í ag cur tuairimí mhuintir na hEorpa chun cinn.
The historic Good Friday Agreement was in many ways inspired by the European ideal. Its institutional architecture was strongly influenced by the experience of conflict resolution in Western Europe. One Member of this distinguished Chamber has been a tireless and persuasive advocate of the European model and he was, without a shadow of doubt, a key architect - if not
key architect - of the Good Friday Agreement. I refer, of course, to the great Derryman, Irishman and European, your colleague and Nobel Laureate, John Hume.
I am very privileged to be here today to salute with gratitude your vision, your courage and your achievements, John.
In Northern Ireland the European Union's Peace and Reconciliation Programmes, which are generously supported by the European Parliament, have benefited many previously alienated and excluded communities and given a renewed sense of hope and optimism about the future. Together with the United States, the European Union has also been a very generous contributor to the International Fund for Ireland, which has worked right at the coalface of economic regeneration and reconciliation. Now all that work is paying off and it is clear that the will for peace is the strongest impulse in the vast majority of hearts.
Elections to the Northern Ireland Assembly will take place on 26 November 2003 and it is my fervent hope - and I am sure a hope shared by many of you here - that the choices made will help my birthplace become what I know it is capable of becoming - a showcase of partnership, tolerance, equality and peace.
A Uachtaráin, is mór an méid atá déanta ag Parlaimint na hEorpa chun pobal na hEorpa a threorú ar bhóthar a leasa, agus áirim mar chuid den treorú sin méadú an Aontais. Is mór an onóir don tír s'againn féin gur le linn Uachtaránacht na hÉireann a thiocfaidh an méadú seo chun críche. Is aisteach agus is iontach é gurb é an Stát is faide siar a chuirfidh fáilte roimh na stáit is faide soir - cruthú eile, má's gá a leithéid, gur I dteannta a chéile is ea a dhéanfaidh muid ár dtodhchai a fhí.
There is a saying in the Irish language
'our strength is in partnership'. It could be the motto of the European Union. Its truth has been revealed many times over since the Union was founded and nowhere is its truth more evident than in my own country. Now, a new generation, probably the most privileged ever to inhabit this continent, will have a chance to see what great strength is created when 15 becomes 25, when the restless energy of a half a billion people, working with each other and for each other, is harnessed to the task of writing Europe's best and happiest chapter yet. Irish luck places us in the right place at the right time. We intend to honour it well.
Ireland will assume the presidency of the Union in January 2004, so it seems right that today I should briefly address some of the major agenda items that will feature during Ireland's presidency. The Taoiseach, our Irish Prime Minister, will of course deal with them in considerably more detail when you meet in January and you can be sure that he and the Irish Government are looking forward to that.
This Parliament gives power to the hugely diverse voices of men, women and young people throughout Europe. Along with the Council and the Commission, it forms a crucial part of the institutional checks and balances through which the European project has succeeded so well on behalf of all of us. Naturally, I take a particular pride in the fact that we have two Irish Presidents today in this Chamber.
But perhaps more important than our shared nationality, is the continuing reassurance to small nations which your election, Mr President, brings - the reassurance that our Union truly respects, in its practices, the principles of equality and merit. I should also say that your term in office has been very widely admired, and nowhere more so than in our native home."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, geachte afgevaardigden en gasten, ik heb met groot genoegen uw uitnodiging aangenomen om dit Parlement toe te spreken en beschouw het als een voorrecht dit te kunnen doen op dit zo kritieke moment in de ontwikkeling van onze Europese Unie.
De stem van dit Parlement is in kracht toegenomen naarmate de Unie groeide. Dit Parlement, dat inmiddels van een raadgevend orgaan is omgevormd tot een wetgevend orgaan – een verandering die zonder meer door het Ierse volk werd gesteund – bewijst dat democratische politieke praktijken een centrale rol spelen in het hart van de Unie. Uit de debatten die hier worden gevoerd blijkt bovendien dat de samenwerking binnen de Unie naar steeds meer terreinen wordt uitgebreid – vandaag de dag gaan deze debatten over zoveel meer dan alleen over handel en economie, wat vroeger de voornaamste zorgen waren.
Ook in de waardevolle rol die de vertegenwoordigers van het Europees Parlement in de Europese Conventie gespeeld hebben komt tot uiting in hoeverre u de vormgevers bent van de toekomst van de Unie. Als de direct gekozen afgevaardigden van de burgers van de Unie bent u bij uitstek in staat in debat te treden over de vraag hoe Europa dichter bij de burgers moet worden gebracht, een onderwerp dat volop in de belangstelling staat en dat een speciaal aandachtspunt zal zijn voor het Ierse voorzitterschap.
De oprichters van de Unie kenden de verschrikkelijke woestenij van waaruit dit spannende avontuur in democratisch partnerschap zich heeft ontwikkeld. Zij wisten welke prijs er was betaald voor haar geboorte. De Unie staat nog steeds in de kinderschoenen. Zij is inmiddels uitgegroeid tot een stevig kind, maar blijft, als men de geschiedenis van de mensheid in ogenschouw neemt, desondanks nog steeds een kind en zij heeft voorvechters nodig om ons eraan te blijven herinneren hoe gelukkig we onszelf mogen prijzen dat zij überhaupt ooit is verwekt. Kindermoord door desinteresse of verwaarlozing is simpelweg geen optie en ieder van ons die gelooft in deze Unie staat voor de uitdaging om zijn burgers te inspireren en te enthousiasmeren, zodat dit kind verder kan groeien en zich kan ontwikkelen. Dat is wat het Ierse voorzitterschap hoopt te doen.
Ik vertegenwoordig, zoals u weet, een land waar in drie decennia van lidmaatschap waarschijnlijk meer veranderd is dan in welke andere periode in onze geschiedenis dan ook: onze economie is sterker geworden, onze bevolkingsdaling is veranderd in groei; ons zelfvertrouwen is toegenomen; de betrekkingen met onze naaste buren in Groot-Brittannië zijn nog nooit zo goed geweest en we kunnen trots zijn op onze reputatie in Europa en daarbuiten.
Hoewel Ierland geografisch gezien aan de periferie ligt, heeft het gedurende vele eeuwen een overduidelijke en unieke invloed op Europa gehad en het heeft zonder meer een belangrijke rol gespeeld in de culturele, religieuze, onderwijskundige en sociale ontwikkeling in vele delen van ons continent. Bijna iedere keer dat ik een bezoek breng aan een lidstaat, word ik eraan herinnerd dat een Ierse heilige vele eeuwen geleden de eerste was die er voet aan wal zette! Dat zal met de kandidaat-lidstaten niet anders zijn. Toen wij toetraden tot de Unie gaf dat dan ook een zeker gevoel van thuiskomst, maar er werd destijds in Ierland ook vol goede moed naar de toekomst gekeken en er werd onderkend dat de insulaire positie en het protectionisme uit het verleden molenstenen om onze nek waren geworden. Ons lidmaatschap stelde ons voor het eerst in staat ons ware potentieel te verwezenlijken.
De Europese Unie is waarschijnlijk het beste voorbeeld ter wereld dat men van fouten uit het verleden kan leren. Dit werelddeel heeft een vreselijk hoge prijs betaald om erachter te komen dat collegialiteit oneindig veel menselijker en fatsoenlijker is dan kolonialisme, dat samenwerking veel beter is dan oorlog, dat vrede essentieel is voor welvaart, dat verschillen niet hoeven te leiden tot minachting. Wij schuiven allemaal aan de tafel van de Unie aan met onze nationale soevereiniteit, onze verschillen, onze nationale identiteiten en onze eigen geschiedenis. Op basis van een respectvolle dialoog en een gedeeld geloof in partnerschap durven wij buren tot een functionerend team te smeden, waarbinnen ieder lid van zijn of haar geboorteland houdt, maar tegelijkertijd een gedeelde toewijding toont aan ons gemeenschappelijke Europese thuis.
Deze Unie is het levende bewijs dat mensen moeiteloos een reeks identiteiten kunnen hebben, dat deze elkaar kunnen aanvullen en versterken en dat we onze burgers binnen de Unie een betere toekomst kunnen bieden dan daarbuiten.
Ik weet dat dit Parlement niet alleen onderdak biedt aan vele verschillende politieke stromingen, maar ook aan vele culturen, talen, identiteiten, tradities en erfgoederen. U spreekt veel verschillende talen en bent zich terdege bewust van het verband tussen taal en cultuur; daarom weet ik dat u aandachtig zult luisteren als ook ik van de mogelijkheid gebruik maak enkele woorden in het Iers te zeggen.
Als het Ierse voorzitterschap van de Unie over enkele weken van start gaat, zal onze bijdrage bestaan uit het enthousiasme van zeer toegewijde Europeanen en de dankbaarheid van een land dat overduidelijk geprofiteerd heeft van die toewijding. We beseffen dat dit ongetwijfeld ons meest uitdagende voorzitterschap tot nu toe zal zijn, maar we weten ook dat we op uw steun kunnen rekenen wanneer wij een effectieve en onpartijdige arbiter proberen te zijn die op zoek gaat naar praktische en eerlijke resultaten, waarmee de belangen van de Europese Unie als geheel gediend zijn. De primaire vereisten zijn zeer eenvoudig: de Unie moet intern effectief zijn, extern haar invloed kunnen aanwenden en zij moet worden uitgerust voor de toekomst. De oplossingen zijn uiteraard minder eenvoudig en de vindingrijkheid van ons allen zal danig op de proef worden gesteld. Toch lijden we binnen deze Unie niet aan een gebrek aan ambitie, of aan vrees voor extra verantwoordelijkheden.
Het belangrijkste moment in het voorzitterschap van Ierland is uiteraard de formele toetreding van de tien nieuwe lidstaten op 1 mei 2004. Dit is een ontzagwekkend en positief antwoord op de uitdaging die iets minder dan tien jaar geleden in ditzelfde forum werd geformuleerd door Václav Havel, die ik tot mijn grote genoegen vorige week in Dublin mocht verwelkomen. Hij verklaarde destijds terecht dat “de geschiedenis ons een handschoen heeft toegeworpen – die we, als we dat willen, op kunnen nemen. Doen we dat niet, dan lopen we misschien een grote kans mis om een werelddeel van vrijwillige en vreedzame samenwerking te creëren”. Die handschoen hebben we daadwerkelijk en volledig opgenomen.
De burgers en leiders van de Europese Unie, inclusief dit Parlement, hebben aangetoond dat zij opgewassen waren tegen de gigantische uitdaging om zowel de Unie als de kandidaat-lidstaten voor te bereiden op de uitbreiding. De burgers van de kandidaat-lidstaten hebben de pijnlijke hervormingen ondergaan die noodzakelijk waren voor het lidmaatschap en dankzij hun volharding staan zij nu veel sneller op de drempel van de Unie dan wie dan ook had kunnen voorzien. Waar tot voor kort totalitaire regimes de dienst nog uitmaakten, zijn nu de eerbied voor de rechtsstaat, de democratische instellingen, de mensenrechten en de fundamentele vrijheden weer diep geworteld. Als de oorlogsgraven van Europa konden spreken, zouden zij ons vertellen dat wij een levend wonder zijn – er vindt hier immers een radicale transformatie in de menselijke geschiedenis plaats, als resultaat van een niet-aflatend proces dat slechts bestaat uit hard werk en een absoluut geloof in de samenwerking die het hart van de Unie vormt en boven ons allen uitstijgt.
En uiteraard loopt het uitbreidingsproces op 1 mei 2004 niet ten einde. Onder Iers voorzitterschap zullen de toetredingsonderhandelingen met Bulgarije en Roemenië worden voortgezet, op basis van dezelfde uitgangspunten die bij alle toetredingsonderhandelingen tot nu toe als leidraad zijn gehanteerd, met het oog op de streefdatum voor hun toetreding in 2007. Bovendien zal het Ierse voorzitterschap de ontwikkelingen ten aanzien van Turkije zeer nauwlettend volgen, vooruitlopend op de belangrijke besluiten die in december 2004 over het openen van onderhandelingen met dat land moeten worden genomen.
De nieuwe lidstaten hebben ambitieuze plannen met hun toekomst en we willen ze graag zien gedijen doordat zij optimaal gebruik maken van de mogelijkheden die het lidmaatschap hun biedt. Zij vertrouwen op voortzetting van de krachtige steun van de bestaande lidstaten, die hen veilig zover heeft gebracht. Nu wacht ons de gemeenschappelijke uitdaging het succes van een Unie van 25 lidstaten te waarborgen. Het Italiaanse voorzitterschap toont zich vastberaden om alles te doen wat in zijn macht ligt om volgende maand in de IGC tot een akkoord te komen en Ierland schaart zich uiteraard volledig achter deze doelstelling.
Het nieuwe Verdrag zal de Unie een nieuwe impuls geven. Hierdoor raakt zij haar onfortuinlijke bureaucratische imago kwijt en wordt de relatie met de Europese burgers nieuw leven ingeblazen, zodat zij zich deelnemer zullen voelen in plaats van toeschouwer. De ontwerp-tekst die door de Conventie is opgesteld betekent in dit opzicht een enorme stap voorwaarts. Uiteraard resteren er vragen waarover nog uitgebreid gedebatteerd zal moeten worden en waarvoor een definitieve oplossing moet worden gevonden. Een daarvan betreft het al dan niet opnemen van een verwijzing naar God in de preambule van het nieuwe Verdrag. De Ierse regering heeft aangegeven dat zij een dergelijke verwijzing zou toejuichen, mits er overeenstemming kan worden bereikt over een passende formulering.
Uiteindelijk kan de Unie natuurlijk niet alleen bij de gratie van woorden bestaan, maar heeft zij daden nodig die ervoor zorgen dat deze verheven woorden omgezet worden in concrete zaken in ons leven. Hoe we bijvoorbeeld de economische en sociale ontwikkeling in het nieuwe Europa vormgeven, hoe we het daadwerkelijke potentieel van de uitbreiding optimaal benutten, hoe we deze woorden tot leven wekken – dat zijn essentiële vragen die Ierland zal proberen te beantwoorden tijdens ons voorzitterschap.
Een essentiële taak binnen het voorzitterschap van Ierland is de voortzetting van de Lissabon-agenda voor sociale, economische en milieutechnische vernieuwing. Tijdens de Top van Lissabon in 2000 formuleerde de Unie voor zichzelf de ambitieuze doelstelling om aan het einde van dit decennium de meest concurrerende en dynamische kenniseconomie ter wereld te zijn. Over die strategie werd overeenstemming bereikt in een periode van snelle economische groei in heel Europa, en er is inmiddels veel bereikt. De economische bedrijvigheid is echter sterk afgenomen en de uitbreiding zorgt daarbij nog eens voor een extra uitdaging. Als we onze doelen willen bereiken, zullen we het tempo van de hervormingen moeten opschroeven. Het Ierse voorzitterschap zal proberen de relevantie van de Lissabon-agenda te vergroten door zich te concentreren op terreinen die van invloed zijn op ons dagelijks leven. Het staat immers buiten kijf dat concurrentievermogen, economische groei en investeringen, werkgelegenheid, sociale zekerheid, sociale integratie en duurzame ontwikkeling allemaal cruciaal zijn voor de kwaliteit van leven van de Europese burgers, en voor de betekenis van de Unie in hun leven.
Europese burgers zijn verder zeer begaan met problemen op mondiaal niveau. Wij leven immers in een wereld waarin men onderling steeds afhankelijker wordt van elkaar. De Unie heeft zowel de plicht als de mogelijkheid om haar invloed in de rest van de wereld te doen gelden, waarbij zij moet zoeken naar gedeelde waarden en uiteraard naar gedeelde belangen. De agenda van de Unie op het terrein van de externe betrekkingen is simpelweg enorm, en weerspiegelt daarmee de invloed die de Unie heeft en het respect dat zij in alle delen van onze wereld geniet. Ik heb dit onlangs persoonlijk ervaren tijdens een staatsbezoek aan China, wiens leiders veel waarde hechten aan de ontwikkeling van nauwere betrekkingen met de Unie. En uiteraard zal met de uitbreiding haar gezag nog verder toenemen.
Ierland zal het voorzitterschap op zich nemen in een periode van verregaande wereldwijde onzekerheid. Oorlog, terrorisme, massavernietigingswapens, hongersnood, ziekten en de georganiseerde misdaad strijden allemaal met elkaar om een plek op de internationale agenda, evenals handelskwesties, invoerrechten, de wereldeconomie en de mondiale verhoudingen. Om die reden zullen ook de externe betrekkingen een essentieel aspect zijn van het Ierse voorzitterschap. Het Ierse voorzitterschap zal deze en andere kwesties op diverse manieren blijven benaderen, waarbij we onder meer gebruik zullen maken van de kracht van onze eigen geschiedenis, die ons tot een buitengewoon effectieve brug naar de Verenigde Staten heeft gemaakt, aangezien zoveel Ierse immigranten daar een thuis hebben gevonden. Ierland slaat ook heel specifiek een brug naar de ontwikkelingslanden, het nieuwe thuis van duizenden Ierse zusters, dokters, onderwijzers, missionarissen en hulpverleners die zich al generaties lang het lot van de armsten van de armen aantrekken.
De fundamenten onder internationale vrede en veiligheid bestaan uit een cruciaal netwerk van multinationale en multilaterale organisaties met mondiale, bilaterale en regionale betrekkingen. Een sterkere Europese Unie maakt dat netwerk sterker en geeft aanzienlijk meer volume aan de stem die pleit voor vreedzaam samenleven en fundamentele mensenrechten voor ieder mens. Nauwe en directe samenwerking met betrekking tot bilaterale en regionale kwesties zal dan ook een ander kenmerk worden van ons voorzitterschap, of het nu met landen in Afrika, Azië of Noord- en Zuid-Amerika is, of, dichter bij huis, met de buurlanden van de Unie in het oosten en zuidoosten – langs onze nieuwe grenzen.
Nergens klinkt de roep om verantwoordelijke uitoefening van de macht sterker dan in het onderhouden van betrekkingen met de derde wereld. De Unie is mondiaal gezien koploper wat het verstrekken van ontwikkelingshulp betreft en op deze ruimhartige instelling mogen we trots zijn. De Europese Commissie en de lidstaten zijn samen goed voor een bijdrage van ruim 50 procent aan de totale internationale ontwikkelingshulp: meer dan 25 miljard euro per jaar. De Europese Unie is de grootste donor op het terrein van multilaterale schuldverlichting. Zij levert de grootste bijdrage aan aids-programma’s en is veruit de grootste donor van Afrika. Ik heb het voorrecht genoten in landen als Oeganda en Kenia met eigen ogen de praktische resultaten van deze hulp te kunnen zien, evenals de daadwerkelijke hoop die deze geeft aan mensen wier levens verder getekend zijn door wanhoop.
We kunnen echter niet om het feit heen dat de totale omvang van de ontwikkelingshulp die de rijke landen bieden gedaald is tot een onacceptabel laag niveau.
Zelfs als we het altruïstische aspect van ontwikkelingshulp zouden negeren – wat we uiteraard niet moeten doen – dan wordt de kortzichtigheid van een dergelijke benadering alsnog benadrukt door de gemeenschappelijke mondiale samenleving waar wij tegenwoordig allemaal deel vanuit maken. De menselijke ellende die voortkomt uit hardnekkige armoede is iets waarvoor we ons zouden moeten schamen, maar we moeten ons ook realiseren dat de instabiliteit die deze veroorzaakt een bedreiging vormt voor ons allen.
Armoedebestrijding, in plaats van alleen maar armoedebeheersing, moet een fundamenteel aspect zijn van de toekomstige veiligheidsstrategie van Europa. Wij verkeren in een ideale positie om te pleiten tegen armoede en deze te beëindigen. Hetzelfde geldt voor ziekte, corruptie, onderdrukking, verspillende conflicten en de postkoloniale malaise waardoor zoveel mensen het recht op een fatsoenlijk leven wordt ontzegd. Misschien is dit de nieuwe handschoen die toegeworpen moet worden aan de 25 lidstaten van de uitgebreide Unie.
Een Europa dat zijn eigen verdeeldheid heeft overwonnen kan zijn waarden volstrekt geloofwaardig uitdragen op het mondiale toneel. Toch moeten de recente conflicten in Joegoslavië en in mijn geboortestreek, Noord-Ierland, en de onophoudelijke ellende in het Midden-Oosten ons manen tot bescheidenheid en alertheid ten aanzien van de gevaren die nog altijd op de loer liggen vlak voor of zelfs op onze eigen drempel. Het is ontluisterend te beseffen dat tussen mensen die letterlijk naast elkaar wonen desondanks een gevaarlijke onwetendheid over en een angst voor elkaar kan bestaan. Wij Europeanen moeten ervoor zorgen dat wij binnen elk van onze landen en in onze 25 naties als geheel kinderen respect bijbrengen voor anderen, zodat zij zich volledig thuis en op hun gemak voelen in een wereld vol verschillen en diversiteit en op die manier een voorbeeld zijn voor de rest van de wereld.
Het historische Goede Vrijdag-akkoord was in vele opzichten geïnspireerd op het Europese ideaal. De institutionele architectuur ervan werd sterk beïnvloed door de ervaringen met conflictoplossing in West-Europa. Eén afgevaardigde in dit gewaardeerde Parlement heeft zich een onvermoeibaar en overtuigend pleitbezorger betoond van het Europese model en hij was zonder twijfel een van de architecten – zoniet
architect – van het Goede Vrijdag-akkoord. Ik heb het uiteraard over de grote
Ier en Europeaan, uw collega en Nobelprijswinnaar, John Hume.
Ik vind het een groot voorrecht om hier vandaag te zijn en mijn dankbaarheid te kunnen uitspreken voor je inzicht, je moed en je prestaties, John.
In Noord-Ierland hebben vele gemeenschappen die voorheen vervreemd en buitengesloten waren de vruchten geplukt van de ondersteuningsprogramma’s voor vrede en verzoening van de Europese Unie, die ruimhartig worden ondersteund door het Europees Parlement. Deze programma’s hebben een hernieuwd gevoel van hoop en optimisme voor de toekomst gebracht. Samen met de Verenigde Staten heeft de Europese Unie ook een zeer gulle bijdrage geleverd aan het Internationaal Fonds voor Ierland, dat in belangrijke mate verantwoordelijk is voor het economisch herstel en de verzoening. Nu plukken we de vruchten van al die inspanningen en het is duidelijk dat de wil om vrede te sluiten nu de sterkste impuls is in de harten van de overgrote meerderheid.
Op 26 november 2003 vinden er verkiezingen plaats voor de Noord-Ierse assemblee en ik hoop van harte – en ik weet zeker dat velen van u deze hoop met mij delen – dat de gemaakte keuzen mijn geboortestreek zullen helpen zijn bestemming te vervullen, namelijk te dienen als een toonbeeld van partnerschap, verdraagzaamheid, gelijkheid en vrede.
Mijnheer de Voorzitter, het Europees Parlement heeft met zijn bijdragen aan het maken van de juiste keuzen voor Europa een centrale rol gespeeld, onder meer door consequent en zelfs hardnekkig steun te verlenen aan de uitbreiding. Het is een grote eer dat deze buitengewone ontwikkeling juist onder Iers voorzitterschap vruchten zal afwerpen. Het feit dat juist Ierland, de meest westelijk gelegen lidstaat van de Unie, voorzitter zal zijn tijdens deze grote omarming van het oosten geeft aan deze gebeurtenis een zekere symbolische symmetrie. Het bewijst, mijns inziens, nogmaals op passende wijze hoe nauw onze belangen verweven zijn en hoe belangrijk het is van deze belangen een gemeenschappelijke zaak te maken.
Er is een gezegde in het Iers dat luidt: “
” – “onze kracht ligt in partnerschap”. Het zou het motto van de Europese Unie kunnen zijn. De juistheid hiervan is sinds de oprichting van de Unie al vele malen bewezen en nergens is die duidelijker zichtbaar dan in mijn eigen land. Nu krijgt een generatie, waarschijnlijk de meeste bevoorrechte die dit werelddeel ooit heeft bevolkt, de kans om te zien hoe groot de kracht is die vrijkomt wanneer de Unie van 15 lidstaten uitgroeit tot 25, wanneer de tomeloze energie van een half miljard mensen, die met elkaar en voor elkaar werken wordt gebruikt voor het schrijven van het beste en gelukkigste hoofdstuk van de Europese geschiedenis tot nu toe. Ierland heeft het geluk om op het juiste moment op de juiste plaats te zijn. Wij zijn vast van plan dat geluk in ieders voordeel aan te wenden.
Ik ben zeer vereerd met deze gelegenheid om het Europees Parlement toe te spreken. Deze instelling ontleent haar autoriteit aan de Europese burgers en heeft om die reden een speciale plaats in het hart van de Unie. Ik ben me er terdege van bewust dat de leden van dit orgaan vol ijver en toewijding werken aan de bouw van een sterk Europa. De vastberaden en resolute houding die het Parlement namens de volkeren van Europa aanneemt geeft mij goede moed.
Ierland zal in januari 2004 het voorzitterschap van de Unie op zich nemen en het lijkt mij dan ook gepast om vandaag kort in te gaan op een aantal van de belangrijkste agendapunten die tijdens het Ierse voorzitterschap aan bod zullen komen. De Taoiseach, onze Ierse premier, zal hierover uiteraard in veel meer detail treden wanneer u in januari met hem vergadert en u kunt er zeker van zijn dat de Ierse regering daar naar uitkijkt.
Dit Parlement geeft kracht aan de enorm uiteenlopende stemmen van mannen, vrouwen en jongeren uit heel Europa. Samen met de Raad en de Commissie is het een cruciaal onderdeel van de institutionele
die eraan hebben bijgedragen dat het Europese project voor ons allen zo geslaagd is. Uiteraard ben ik er bijzonder trots op dat er vandaag naast een Ierse president ook een Ierse Voorzitter in het Parlement aanwezig is.
Maar belangrijker dan onze gedeelde nationaliteit is misschien nog dat uw verkiezing, mijnheer de Voorzitter, voor kleine landen een permanente geruststelling is – de geruststelling namelijk dat onze Unie ook in de praktijk de beginselen van gelijkheid en verdienste daadwerkelijk respecteert. Ik wil verder nog zeggen dat uw ambtstermijn alom bewonderd wordt en nergens meer dan in ons eigen geboorteland."@nl2
"Senhor Presidente, distintos Deputados e Convidados, é com enorme júbilo que aceito o convite para discursar perante este Parlamento. Na verdade, tenho o privilégio de o fazer num momento que é uma conjuntura notável na evolução da nossa União Europeia.
A força da voz deste Parlamento tem aumentado à medida que a União aumenta. Agora que passou de órgão consultivo a órgão legislativo, uma transformação que, na verdade, o povo irlandês vivamente apoiou, esta Câmara demonstra o lugar central que a política democrática ocupa bem no cerne da União e, nos seus debates, dá testemunho do alargamento das esferas de cooperação no seio da União – esferas de cooperação que hoje têm uma dimensão muito superior às preocupações do passado, apenas voltadas para o comércio e a economia.
O importante papel desempenhado pelos representantes deste Parlamento na Convenção Europeia é mais uma demonstração recente de como vós dais, em grande medida, forma ao futuro da União. Como representantes directamente eleitos dos cidadãos da União, estais especialmente bem habilitados para informar o debate sobre uma maior aproximação da Europa aos seus cidadãos, uma questão que agora está no centro das atenções e sobre a qual a Presidência irlandesa se concentrará especialmente.
Os fundadores da União conheciam a devastadora terra de ninguém de onde nasceu esta estimulante aventura que foi o desenvolvimento de uma parceria democrática. Conheciam o preço que tinha sido pago para ela nascer. Essa parceria é ainda uma criança, uma criança robusta, mas ainda assim uma criança no plano da história da humanidade, e precisa de defensores que nos vão recordando sempre de como somos afortunados pelo facto de essa criança ter sido concebida. O infanticídio por desinteresse ou negligência não é, de forma nenhuma, uma opção a considerar e todos nós, que acreditamos nesta União, somos desafiados a criar nos seus cidadãos uma paixão e um entusiasmo pelo seu continuado desenvolvimento e crescimento – é isso que a Presidência irlandesa espera fazer.
Represento, como sabem, um país do qual se pode dizer que mudou mais nas três décadas que leva de adesão do que em qualquer outro período da nossa história: a nossa economia ficou mais forte, o nosso declínio demográfico inverteu-se; a nossa auto-confiança aumentou; as nossas relações com os nossos vizinhos mais próximos, na Grã-Bretanha, são melhores do que nunca; e a nossa posição na Europa e para além dela é algo de que nos podemos orgulhar.
Embora situada na periferia, em termos geográficos, a Irlanda tem tido contactos muito característicos e únicos com a Europa ao longo de muitos séculos e tem desempenhado, na verdade, um papel importante na evolução cultural, religiosa, educacional e social de muitas partes do nosso continente. Praticamente todas as vezes que visito um Estado-Membro alguém me recorda que há muitos séculos atrás houve um santo irlandês que chegou àquelas paragens! As coisas não vão ser diferentes com os países da adesão. Quando aderimos à União houve, por isso, uma sensação de regresso a casa, mas na Irlanda houve também um encarar corajoso do futuro e um reconhecimento de que a insularidade e o proteccionismo do passado eram pesos mortos que nos impediam de avançar. Foi com a adesão que começámos a concretizar o nosso verdadeiro potencial.
A União Europeia é provavelmente o melhor exemplo em todo o mundo de como se aprende com os erros cometidos no passado. Este continente pagou um preço inaceitavelmente elevado para aprender que a colegialidade é infinitamente mais digna, em termos humanos, do que o colonialismo, que a cooperação é de longe melhor que os conflitos, que a paz é essencial para a prosperidade, que a diferença não tem de ser sinónimo de desprezo. Cada um de nós traz para a mesa da União a nossa soberania nacional, as nossas diferenças, as nossas identidades nacionais e a nossa história. Através do diálogo respeitador e de uma crença partilhada na parceria, ousamos forjar uma equipa de trabalho constituída por vizinhos, cada um dos quais ama a sua terra natal e cada um dos quais partilha, no entanto, de uma devoção à nossa pátria continental europeia comum.
Esta União é a prova viva de que a humanidade pode comportar tranquilamente um leque de identidades, de que essas identidades se podem complementar e reforçar umas às outras e de que podemos oferecer aos nossos cidadãos um futuro melhor no seio da União do que fora dela.
Esta Assembleia alberga, como sei, não apenas muitas perspectivas políticas, mas também muitas culturas, línguas, identidades, tradições e heranças culturais. Falam-se aqui muitas línguas diferentes e compreende-se, de forma particular, a relação existente entre língua e cultura; por isso sei que este público será particularmente receptivo se também eu aproveitar a oportunidade para falar por momentos na língua irlandesa.
Quando tiver início a Presidência irlandesa, dentro de umas semanas, traremos à União o nosso entusiasmo de europeus cheios de empenho e a gratidão de um país que manifestamente beneficiou desse empenho. Sabemos que esta será, indubitavelmente, a nossa Presidência mais estimulante e exigente de sempre, mas sabemos também que contaremos com o vosso apoio na nossa tentativa de sermos um árbitro eficaz e imparcial em busca de resultados práticos e justos no interesse da União Europeia como um todo. As necessidades são muito simples: a União tem de ser eficaz a nível interno, influente a nível externo e tem de se equipar para o futuro. As soluções não são assim tão simples, como é evidente, e vão pôr intensamente à prova todo o nosso engenho. Nós, porém, nesta União, não temos falta de ambição nem medo de responsabilidades acrescidas.
O momento mais importante da Presidência irlandesa vai ser, como é evidente, a adesão formal de dez novos Estados-Membros no dia 1 de Maio de 2004. É uma resposta temível e positiva ao desafio lançado neste mesmo fórum há pouco menos de uma década por Václav Havel, que tive o grande prazer de receber em Dublim a semana passada. Declarou Václav Havel, com razão, naquela data, que a história nos tinha lançado aos pés uma luva, em desafio – podíamos apanhá-la, se quiséssemos. Se o não fizéssemos, perder-se-ia, provavelmente, uma grande oportunidade de se criar um continente onde reinasse a cooperação livre e pacífica. A luva foi devida e verdadeiramente apanhada.
Os cidadãos e os dirigentes da União Europeia, inclusive este Parlamento, mostraram estar à altura da tarefa ciclópica de preparar tanto a União como os países candidatos para o alargamento. Os cidadãos dos países da adesão suportaram as reformas dolorosas necessárias à adesão e, graças à sua determinação, encontram-se à porta da União muito mais depressa do que alguém poderia prever. Onde ainda não há muito tempo dominavam regimes totalitários, lançaram agora novamente profundas raízes o respeito pelo Estado de direito, instituições democráticas, direitos humanos e liberdades fundamentais. Se as sepulturas de guerra da Europa falassem, dir-nos-iam que estamos a viver um milagre – está em curso uma transformação radical da história humana por obra de um processo imparável de trabalho árduo e de completa fidelidade à visão do poder transcendente da cooperação que reside no cerne da União.
E, como é evidente, o processo de alargamento não fica concluído a 1 de Maio de 2004. Durante a Presidência irlandesa vão prosseguir as negociações de adesão relativas à Bulgária e à Roménia, com base nos mesmos princípios que nortearam até agora todas as negociações respeitantes ao alargamento, tendo como alvo para a adesão a data de 2007. Para além disso, a Presidência irlandesa vai acompanhar muito de perto os desenvolvimentos relativos à Turquia, antes das decisões fundamentais, a tomar em Dezembro de 2004, acerca da abertura das negociações.
Os novos Estados-Membros serão ambiciosos relativamente ao seu futuro e nós desejamos vê-los prosperar através de uma boa utilização das oportunidades proporcionadas pela adesão. Eles contam com a continuação do fortíssimo apoio que receberam dos actuais Estados-Membros, apoio esse que lhes permitiu chegar até aqui sem problemas. Neste momento, o desafio que a todos nós se coloca é assegurar o êxito de uma União de 25 Estados-Membros. A Presidência italiana está a demonstrar a sua determinação de fazer tudo o que estiver ao seu alcance para se chegar a acordo na CIG, no próximo mês, e a Irlanda, como é natural, apoia vigorosamente este propósito.
O novo Tratado vai instilar um entusiasmo renovado na União, transformando a sua infeliz imagem burocrática, revitalizando as suas relações com os cidadãos da Europa, fazendo-os sentir-se participantes e não meros espectadores. O projecto de texto elaborado pela Convenção é, a este respeito, um enorme passo em frente. No entanto, como é natural, há várias questões que ainda não foram totalmente debatidas e definitivamente resolvidas, incluindo a questão de inserir uma referência a Deus no preâmbulo do novo Tratado. O Governo irlandês deu a indicação de que acolherá com agrado essa inclusão se for possível chegar a acordo sobre uma linguagem adequada para tal.
No fim de contas, a União não vive só de palavras, mas das acções que dão realidade, na nossa vida, a essas palavras sublimes. A forma como gerimos na nova Europa o desenvolvimento económico e social, como utilizamos o verdadeiro potencial que o alargamento nos oferece, como insuflamos vida nessas palavras – eis, pois, algumas questões vitais de que a Irlanda procurará ocupar-se durante a nossa Presidência.
Tarefa fundamental durante a Presidência irlandesa será o avanço da agenda de Lisboa de renovação social, económica e ambiental. Na Cimeira de Lisboa de 2000, a União propôs-se atingir o ambicioso objectivo de se tornar a economia mais competitiva e dinâmica do mundo, baseada no conhecimento, até ao fim da corrente década. Essa estratégia foi acordada num período de rápido crescimento económico em toda a Europa e, até agora, muita coisa se alcançou já. No entanto, vivemos actualmente tempos em que a vivacidade é muito menor, em que o alargamento lança desafios muito maiores, e se quisermos alcançar as metas que nos propusemos teremos de intensificar o ritmo da reforma. A Presidência irlandesa procurará aumentar a relevância da agenda de Lisboa concentrando a sua atenção em áreas que afectam a nossa vida quotidiana, pois não restam dúvidas de que a competitividade económica, o crescimento e o investimento, a criação de postos de trabalho, a protecção social, a inclusão social e o desenvolvimento sustentável são, todas elas, questões essenciais para a qualidade de vida dos cidadãos europeus e para a relevância da União na sua vida.
O cidadão europeu também está profundamente preocupado com os assuntos mundiais, porque este nosso mundo é cada vez mais um mundo interdependente. A União tem simultaneamente um dever e uma oportunidade de exercer a sua influência no mundo em geral, na tentativa de alcançar os valores que partilhamos e, obviamente, os interesses que partilhamos. A agenda de relações externas da União é, de facto, vasta. Reflecte a influência e o respeito que a União granjeou em todas as partes do mundo. Tive experiência pessoal disso mesmo numa recente visita de Estado à China, cujos dirigentes atribuem grande valor ao estreitamento dos laços com a União. E, como é evidente, com o alargamento a nossa autoridade aumentará ainda mais.
A Presidência irlandesa vai ocorrer num período de profunda insegurança à escala mundial. Guerra, terrorismo, armas de destruição em massa, fome, doença e crime organizado competem entre si para obter lugar na agenda internacional, lado a lado com questões relativas ao comércio, pautas aduaneiras, economia global e relações globais. Portanto, as relações externas serão outro aspecto fundamental da Presidência irlandesa. São diversos os meios através dos quais a Presidência irlandesa continuará a ocupar-se destas e de outras questões, entre os quais a força da nossa própria história, que faz de nós uma ponte particularmente eficaz para os Estados Unidos, país de acolhimento de tantos dos nossos emigrantes irlandeses. A Irlanda constitui também uma ponte especial para os países em desenvolvimento, pátria de adopção de milhares de enfermeiros, médicos, professores, missionários e cooperantes irlandeses que ao longo de gerações se juntaram aos mais pobres entre os pobres, fazendo disso causa comum.
Como fundamento da paz e da segurança internacionais existe uma rede vital de organizações multinacionais e organizações multilaterais de relações globais, bilaterais e regionais. Uma União Europeia mais forte reforça essa rede e torna muito mais sonora a voz dos que defendem a causa da coexistência pacífica e os direitos humanos fundamentais de todos os seres humanos. A cooperação estreita e directa em questões bilaterais e regionais será uma característica da nossa Presidência, seja em África, na Ásia, nas Américas ou aqui mais perto, nos países vizinhos a este e a sudeste da União – as nossas novas fronteiras.
É na área da condução das nossas relações com o mundo em desenvolvimento que é mais forte o apelo ao exercício responsável do poder. A União ocupa o primeiro lugar à escala mundial na prestação de ajuda ao desenvolvimento e esta generosidade de espírito é um distintivo que temos honra em usar. A Comissão Europeia e os Estados-Membros contribuem, no seu conjunto, com mais de 50% da Ajuda Externa ao Desenvolvimento à escala mundial: mais de 25 mil milhões de euros por ano. A União Europeia é o maior doador para a redução do endividamento multilateral. É o maior doador de ajuda aos programas de luta contra a SIDA. É, de longe, o maior doador de ajuda a África. Tive a sorte de ver com os meus próprios olhos os benefícios práticos dessa ajuda em países como o Uganda e o Quénia e a verdadeira esperança que essa ajuda transmite a vidas que, fora isso, são marcadas pelo desespero.
No entanto, não podemos ignorar o facto de que o nível global da ajuda ao desenvolvimento por parte dos países ricos desceu a um nível inaceitavelmente baixo.
Mesmo que ignorássemos o aspecto altruísta da ajuda ao desenvolvimento - o que, obviamente, não deveríamos fazer – a civilização global única em que todos agora vivemos põe em relevo a miopia de uma abordagem desse tipo. A miséria humana causada pela pobreza endémica deveria envergonhar-nos, mas a instabilidade que ela cria ameaça-nos a todos.
A redução da pobreza, e não simplesmente a gestão da pobreza, é fundamental para a futura estratégia de segurança da Europa e nós estamos numa posição ideal para defender e pôr fim à pobreza, à doença, à corrupção, à opressão, aos conflitos ruinosos e ao mal-estar pós-colonial que negam a tantos seres humanos o direito a uma vida condigna. Talvez seja esta a nova luva que deverá ser lançada em sinal de desafio aos 25 Estados-Membros da União alargada.
Uma Europa que cicatrizou as feridas das suas próprias divisões pode defender os seus valores com verdadeira credibilidade na cena global. No entanto, os recentes conflitos na Jugoslávia e no local onde nasci, a Irlanda do Norte, e a desgraça inexorável que grassa no Médio Oriente deve manter-nos numa atitude de humildade e de alerta para os perigos que ainda nos espreitam à nossa porta ou perto dela. É arrepiante constatar que há pessoas que vivem literalmente ao lado umas das outras e que, no entanto, se ignoram perigosamente e se temem. Nós, Europeus, temos de garantir que, no interior de cada uma das nossas nações e entre as nossas 25 nações, se ensina aos nossos filhos a respeitar os outros, para que eles possam crescer totalmente à vontade, confortavelmente, num mundo de diferenças e de diversidade e servir de exemplo ao resto do mundo.
Is mór an onóir dom an deis seo a fháil labhairt le Parlaimint na hEorpa. Is ó shaoránaigh na hEorpa a eascraíonn údarás na hinstitiúide seo agus dá bhrí sin tá áit ar leith aici i gcroí an Aontais. Is léir dom go maith go bhfuil baill and fhorais ag obair go dícheallach chun an Eoraip seo againne a neartú. Glacaim uchtach as seasamh daingean na Parlaiminte agus í ag cur tuairimí mhuintir na hEorpa chun cinn.
O histórico Acordo de Sexta-feira Santa foi, de muitas maneiras, inspirado pelo ideal europeu. A sua arquitectura institucional foi fortemente influenciada pela experiência da resolução de conflitos na Europa Ocidental. Um deputado desta distinta Assembleia tem sido um defensor incansável e convincente do modelo europeu e foi, sem sombra de dúvida, um dos arquitectos-chave – se não mesmo
arquitecto-chave – do Acordo de Sexta-feira Santa. Refiro-me, como é evidente, ao grande homem do Condado de Derry, grande irlandês e grande europeu – o vosso colega John Hume, laureado com o Prémio Nobel.
É meu grande privilégio estar hoje aqui, John, para saudar com gratidão a sua visão, a sua coragem e os êxitos que alcançou.
Na Irlanda do Norte, os Programas da União Europeia para a Paz e a Reconciliação, generosamente apoiados pelo Parlamento Europeu, beneficiaram muitas comunidades anteriormente alienadas e excluídas, a quem foi oferecido um sentido renovado de esperança e de optimismo relativamente ao futuro. Em conjunto com os Estados Unidos, a União Europeia também contribuiu muito generosamente para o Fundo Internacional para a Irlanda, que actuou directamente no terreno da recuperação económica e da reconciliação. Agora todo esse trabalho está a dar resultado e é claro que o desejo de paz é o impulso mais forte na vasta maioria dos corações.
As eleições para a Assembleia da Irlanda do Norte vão realizar-se a 26 de Novembro de 2003 e a minha ardente esperança - uma esperança que, estou certa, é partilhada por muitos dos que estão aqui presentes – é que as escolhas que forem feitas contribuam para que a minha terra natal se transforme naquilo em que sei que é capaz de se transformar – uma demonstração de parceria, tolerância, igualdade e paz.
A Uachtaráin, is mór an méid atá déanta ag Parlaimint na hEorpa chun pobal na hEorpa a threorú ar bhóthar a leasa, agus áirim mar chuid den treorú sin méadú an Aontais. Is mór an onóir don tír s'againn féin gur le linn Uachtaránacht na hÉireann a thiocfaidh an méadú seo chun críche. Is aisteach agus is iontach é gurb é an Stát is faide siar a chuirfidh fáilte roimh na stáit is faide soir - cruthú eile, má's gá a leithéid, gur I dteannta a chéile is ea a dhéanfaidh muid ár dtodhchai a fhí.
A língua irlandesa tem um ditado
que diz: “a nossa força reside na parceria”. Podia ser o lema da União Europeia. A sua verdade tem-se revelado repetidas vezes desde a fundação da União e é no meu país que essa verdade é mais evidente. Neste momento, uma nova geração, provavelmente a mais privilegiada que alguma vez habitou este continente, vai ter a possibilidade de ver como é grande a força que se gera quando 15 Estados-Membros passam a 25, quando a energia irrequieta de quinhentos milhões de pessoas que trabalham umas com as outras e umas para as outras é aproveitada para a tarefa de escrever o melhor e o mais feliz capítulo da Europa que alguma vez foi escrito. A sorte que bafeja os irlandeses coloca-nos no lugar certo à hora certa. É nossa intenção honrar essa sorte.
A Irlanda vai assumir a Presidência da União em Janeiro de 2004, por isso parece-me adequado que hoje me debruce de forma breve sobre alguns dos grandes temas que vão figurar na agenda de trabalhos da Presidência irlandesa. O
o Primeiro-Ministro irlandês, vai obviamente ocupar-se desses temas de forma consideravelmente mais pormenorizada aquando da vossa reunião de Janeiro e podem estar certos de que ele e o Governo irlandês aguardam com grande expectativa esse momento.
Este Parlamento dá oportunidade a que homens, mulheres e jovens de toda a Europa façam ouvir as suas vozes, vozes que são extremamente diversificadas. Lado a lado com o Conselho e a Comissão, o Parlamento é parte crucial dos controlos e equilíbrios institucionais através dos quais o projecto europeu tem alcançado tamanho êxito em representação de todos nós. Sinto-me particularmente orgulhosa, como é natural, pelo facto de termos hoje nesta Câmara dois presidentes irlandeses.
Talvez mais importante, porém, do que a nacionalidade que partilhamos, é o facto de a sua eleição, Senhor Presidente, ser portadora de uma continuada tranquilidade para as pequenas nações – a tranquilidade de constatarem que a nossa União respeita verdadeiramente nas suas práticas os princípios da igualdade e do mérito. Devo dizer também que a sua presidência tem sido objecto de grande admiração, sobretudo no nosso país natal."@pt11
".
Herr talman, ärade ledamöter och besökare! Det är med glädje jag tackar för ordet och för möjligheten att rikta mig till parlamentet, och jag ser det som ett privilegium att tala här vid denna intressanta tidpunkt i vår europeiska unions utveckling.
Parlamentets makt har ökat i takt med att unionen har vuxit. Efter att nu ha förvandlats från samrådsorgan till lagstiftningsorgan, en förvandling som det irländska folket ställt sig helt bakom, visar denna kammare att demokratisk politisk verksamhet har en central plats mitt i unionens hjärta, och debatterna bär vittnesbörd om de växande samarbetsområdena inom unionen – så mycket större i dag än när det bara handlade om handel och ekonomi.
Den värdefulla roll som parlamentets företrädare spelade i Europeiska konventet är ytterligare ett färskt bevis på att det i hög grad är ni som formar unionens framtid. Som direktvalda företrädare för unionens medborgare är ni särskilt väl lämpade att upplysa den debatt som syftar till att föra EU närmare sina medborgare – en fråga som hamnat i centrum för uppmärksamheten och som kommer att utgöra en särskild brännpunkt för det irländska ordförandeskapet.
Unionens grundare visste från vilken härjad ödemark detta spännande projekt för demokratiskt partnerskap utvecklades. De visste vilket pris som hade betalats för dess födelse. Det är fortfarande ett barn, ett robust barn, men likväl ett barn sett ur ett historiskt perspektiv, och det behövs förespråkare som ständigt påminner oss om hur lyckligt lottade vi är att det alls tänktes ut. Barnamord till följd av ointresse eller försummelse är helt enkelt inget alternativ, och det åligger var och en av oss som tror på denna union att hos unionens medborgare väcka en passion och entusiasm för dess fortsatta utveckling och tillväxt – det är vad det irländska ordförandeskapet hoppas åstadkomma.
Som ni vet företräder jag ett land som, vågar jag påstå, har förändrats mer under tre årtionden av medlemskap än någon gång tidigare i vår historia: vår ekonomi har vuxit sig starkare, vår befolkningsminskning har vänts, vårt självförtroende har ökat, våra förbindelser med våra närmaste grannar i Storbritannien har aldrig varit bättre och vårt anseende i och utanför EU är ett anseende som vi kan vara stolta över.
Irland är geografiskt sett beläget i utkanten men har ändå haft ett mycket påtagligt och unikt europeiskt inflytande under många århundraden, och landet har i själva verket spelat en viktig roll i den kulturella, religiösa, utbildningspolitiska och sociala utvecklingen i många delar av vår kontinent. Så gott som varje gång jag besöker en medlemsstat påminns jag om att ett irländskt helgon var där först, för många århundraden sedan! Det kommer inte att bli annorlunda med anslutningsländerna. När vi anslöt oss till unionen kändes det därför i mångt och mycket som att komma hem, men i Irland vände man också blicken modigt mot framtiden, och man insåg att gångna tiders trångsynthet och protektionism var dödvikter som höll oss tillbaka. Det var först genom medlemskapet vi insåg våra verkliga inneboende möjligheter.
Europeiska unionen är sannolikt det bästa exemplet i världen på att det går att lära av tidigare misstag. Denna kontinent har betalat ett orimligt pris för att lära sig att kollegialitet är oändligt mycket anständigare än kolonialism, att samarbete är betydligt bättre än konflikt, att fred är en grundförutsättning för välstånd och att olikhet inte behöver betyda förakt. Till unionens bord kommer vi med vår nationella suveränitet, våra olikheter, våra nationella identiteter och våra länders historia. På grundval av en respektfull dialog och en gemensam tro på partnerskap har vi vågat oss på att forma ett arbetslag av grannar som var och en älskar sitt fosterland men som alla ändå delar en hängivenhet för vårt gemensamma europeiska kontinentala hemland.
Denna unionen är ett levande bevis på att mänskligheten bekvämt kan ha en mängd olika identiteter, att dessa kan komplettera och stärka varandra och att vi kan skapa en bättre framtid för vårt folk i unionen än utanför den.
Jag vet att kammaren är hem inte bara för många politiska åsiktsriktningar, utan även för många kulturer, språk, identiteter, traditioner och arv. Ni talar många olika språk och inser framför allt sambandet mellan språk och kultur, så jag vet att ni kommer att vara en synnerligen mottaglig publik om även jag tar tillfället i akt och talar på det iriska språket en liten stund.
När Irlands EU-ordförandeskap inleds om några veckor kommer vi att låta det präglas av vår entusiasm som mycket engagerade européer och av den tacksamhet vi känner som ett land som bevisligen har vunnit på det engagemanget. Vi vet att detta utan tvivel kommer att bli vårt mest utmanande ordförandeskap hittills, men vi vet också att vi kommer att ha ert stöd i vår strävan att vara en effektiv och opartisk domare på jakt efter praktiska och rättvisa utfall som gagnar Europeiska unionen som helhet. Behoven är mycket enkla: unionen måste vara effektiv i det inre och inflytelserik i det yttre samt rusta sig inför framtiden. Lösningarna är naturligtvis inte riktigt så enkla utan kommer att sätta allas vår påhittighet på svåra prov. Likväl saknas det inte ambitioner i denna union; det finns ingen rädsla för ökat ansvar.
Det viktigaste ögonblicket under Irlands ordförandeskap kommer naturligtvis att vara den formella anslutningen av tio nya medlemsstater den 1 maj 2004. Det är ett formidabelt, jakande svar på den utmaning som för ett knappt årtionde sedan formulerades i just detta forum av Václav Havel, som jag hade det stora nöjet att välkomna till Dublin i förra veckan. Han förklarade då helt riktigt att historien hade kastat en handske och att vi, om vi så önskade, kunde ta upp den. Han sade vidare att ett stort tillfälle att skapa en kontinent av fritt och fredligt samarbete kunde gå förlorat om vi inte gjorde det. Handsken har plockats upp med besked.
Europeiska unionens medborgare och ledare, däribland detta parlament, har visat sig vara vuxna den jättelika uppgiften att förbereda både unionen och kandidatländerna för utvidgningen. Medborgarna i anslutningsländerna har uthärdat de smärtsamma reformer som krävdes för medlemskap och står, tack vare sin beslutsamhet, på unionens tröskel mycket snabbare än någon kunde ha anat. Där totalitära regimer härskade för inte så länge sedan har respekt för rättsstatsprincipen, demokratiska institutioner, mänskliga rättigheter och grundläggande friheter nu åter slagit djupa rötter. Om Europas krigskyrkogårdar kunde tala skulle de säga oss att vi upplever ett mirakel – en radikal vändning i mänsklighetens historia görs genom en obeveklig process av idel hårt arbete och fullkomlig trohet mot den vision om samarbetets överlägsna kraft som utgör själva kärnan i unionen.
Och utvidgningsprocessen avslutas naturligtvis inte den 1 maj 2004. Under det irländska ordförandeskapet kommer förhandlingarna om Bulgarien och Rumänien att fortsätta, på grundval av samma principer som varit vägledande vid alla utvidgningsförhandlingar hittills, med sikte på ett riktdatum 2007 för deras anslutning. Det irländska ordförandeskapet kommer dessutom mycket noga att följa utvecklingen i Turkiet, inför de centrala beslut om att inleda förhandlingar som skall fattas i december 2004.
De nya medlemsstaterna kommer att vilja göra det bästa av sin framtid, och vi vill se dem lyckas med att utnyttja de möjligheter som medlemskapet erbjuder. De är beroende av att det mycket starka stöd från dagens medlemsstater som tryggt och säkert fört dem så långt kvarstår. Det är nu vår gemensamma uppgift att se till att en union med 25 medlemsstater blir framgångsrik. Det italienska ordförandeskapet visar sin beslutsamhet att göra allt som står i sin makt för att nå enighet på regeringskonferensen till nästa månad, en målsättning som Irland givetvis stöder helt och fullt.
Det nya fördraget kommer att ingjuta nytt liv i unionen genom att förändra dess olyckliga byråkratiska framtoning, stimulera dess kontakter med EU:s medborgare och få dem att känna sig som deltagare i stället för som åskådare. Det utkast som lagts fram av konventet är ett enormt steg framåt i detta hänseende. Ett antal frågor måste dock naturligtvis fortfarande debatteras utförligt och lösas slutgiltigt, däribland frågan om en hänvisning till Gud i ingressen till det nya fördraget. Den irländska regeringen har tillkännagett att den skulle välkomna en sådan hänvisning om det går att nå enighet om en lämplig formulering.
När allt kommer omkring lever unionen inte enbart genom ord utan även genom handlingar som ger de högstämda orden ett konkret uttryck i våra liv. Hur vi skall hantera ekonomisk och social utveckling i det nya EU, hur vi skall tillvarata de verkliga möjligheter som erbjuds av utvidgningen, hur vi skall andas liv i dessa ord – allt detta är därför viktiga frågor som Irland kommer att försöka inrikta sig på under sitt ordförandeskap.
En huvuduppgift under Irlands halvår kommer att vara att befrämja Lissabondagordningen för social, ekonomisk och miljöpolitisk förnyelse. På toppmötet i Lissabon 2000 föresatte sig unionen det ambitiösa målet att bli världens mest konkurrenskraftiga och dynamiska kunskapsbaserade ekonomi före slutet av detta årtionde. Den strategin fastställdes i en tid av snabb ekonomisk tillväxt i hela EU, och mycket har uppnåtts hittills. Men nu är tiderna långt mindre gyllene, och utmaningen blir än större till följd av utvidgningen. Om vi skall nå våra mål måste vi därför öka reformtakten. Det irländska ordförandeskapet kommer att sträva efter att öka Lissabondagordningens betydelse genom att fokusera på områden som berör våra vardagsliv, för det kan inte råda något tvivel om att ekonomisk konkurrenskraft, tillväxt och investeringar, skapande av arbetstillfällen, socialt skydd, social integration och hållbar utveckling alla är avgörande frågor för de europeiska medborgarnas livskvalitet och för unionens betydelse i deras liv.
EU:s medborgare är också djupt oroade över situationen i världen, eftersom dagens värld alltmer präglas av ömsesidigt beroende. Unionen har både en plikt och ett tillfälle att utöva sitt inflytande globalt, i syfte att främja våra gemensamma värderingar och, naturligtvis, våra gemensamma intressen. Unionens dagordning för yttre förbindelser är helt enkelt oerhört omfattande. Den återspeglar det inflytande unionen har och den respekt unionen åtnjuter i alla delar av vår värld. Jag upplevde detta personligen under ett statsbesök nyligen i Kina, vars ledare sätter stort värde på de stärkta förbindelserna med unionen. Och utvidgningen kommer naturligtvis att medföra ännu större maktbefogenhet.
Irlands ordförandeskap kommer att äga rum i en tid av djup global osäkerhet. Krig, terrorism, massförstörelsevapen, hungersnöd, sjukdom och organiserad brottslighet tävlar alla om en plats på den internationella dagordningen vid sidan av frågor om handel, tullar, global ekonomi och globala förbindelser. Yttre förbindelser kommer därför att vara en annan central aspekt av det irländska ordförandeskapet. Det finns en mängd olika medel som det irländska ordförandeskapet kommer att utnyttja för att fortsätta att inrikta sig på dessa och andra frågor, däribland kraften i vår egen historia, som gör oss till en synnerligen effektiv bro till Förenta staterna, som är hemmet för så många av våra irländska utvandrare. Irland är också en särskild bro till utvecklingsländerna – nya hemländer för tusentals irländska sjuksköterskor, doktorer, lärare, missionärer och biståndsarbetare som i generationer gjort gemensam sak med de fattigaste av fattiga.
Arbetet för internationell fred och säkerhet stöds av ett livsviktigt nätverk av multinationella organisationer och multilaterala organisationer för globala, bilaterala och regionala förbindelser. En starkare europeisk union gör det nätverket starkare och den röst som kämpar för fredlig samlevnad och alla människors grundläggande mänskliga rättigheter mycket bättre hörd. Ett djupgående och direkt samarbete i bilaterala och regionala frågor kommer att vara ett inslag i vårt ordförandeskap, vare sig det gäller Afrika, Asien, de amerikanska staterna eller, närmare oss själva, grannländerna öster och sydost om unionen – våra nya gränser.
Ingenstans är kravet på ansvarsfull maktutövning starkare än när det gäller hanteringen av våra förbindelser med utvecklingsvärlden. Unionen är en global föregångare på utvecklingsbiståndets område, och denna givmildhet är ett märke vi kan bära med heder. Europeiska kommissionen och medlemsstaterna bidrar med sammanlagt över 50 procent av det globala utomeuropeiska utvecklingsbiståndet: över 25 miljarder euro per år. Europeiska unionen är den största givaren vid multilateral skuldlättnad. Den är den största givaren till program mot aids. Den är den ojämförligt största givaren till Afrika. Jag har haft turen att med egna ögon se den praktiska nyttan av detta bistånd i länder såsom Uganda och Kenya och det verkliga hopp det ger människor vars liv i övrigt präglas av förtvivlan.
Vi kan dock inte undkomma det faktum att det totala utvecklingsbiståndet från de rika länderna har fallit till en oacceptabelt låg nivå.
Även om vi skulle bortse från utvecklingsbiståndets altruistiska aspekt – vilket vi naturligtvis inte bör göra – belyser den gemensamma globala civilisation som vi alla nu lever i det närsynta med ett sådant synsätt. Det mänskliga elände som orsakas av endemisk fattigdom bör få oss att skämmas, men den instabilitet det ger upphov till hotar oss alla.
Att minska fattigdomen snarare än att bara hantera den är grundläggande för EU:s framtida säkerhetsstrategi, och vi har idealiska förutsättningar för att bekämpa och utrota fattigdom, sjukdom, korruption, förtryck, förhärjande konflikter och postkolonialt missmod – faktorer som förvägrar så många människor rätten till ett anständigt liv. Kanske är detta den nya handske som bör kastas till den utvidgade unionens 25 medlemsstater.
Ett Europa som överbryggat sina egna motsättningar kan förespråka sina värderingar med stor trovärdighet på den globala arenan. Ändå bör de senaste konflikterna i Jugoslavien och i min födelsebygd, Nordirland, och det obevekliga eländet i Mellanöstern göra oss ödmjuka inför och uppmärksamma på de faror som fortfarande lurar direkt framför eller nära vår egen dörr. Det är skrämmande att inse att människor kan bo bokstavligen sida vid sida och ända leva i farlig okunskap om och rädsla för varandra. Vi européer måste se till att vi inom var och en av våra nationer och mellan våra 25 nationer lär våra barn respekt för andra, så att de kan växa upp fullständigt trygga och bekväma i en värld av olikhet och mångfald och bli ett föredöme för övriga världen.
Is mór an onóir dom an deis seo a fháil labhairt le Parlaimint na hEorpa. Is ó shaoránaigh na hEorpa a eascraíonn údarás na hinstitiúide seo agus dá bhrí sin tá áit ar leith aici i gcroí an Aontais. Is léir dom go maith go bhfuil baill and fhorais ag obair go dícheallach chun an Eoraip seo againne a neartú. Glacaim uchtach as seasamh daingean na Parlaiminte agus í ag cur tuairimí mhuintir na hEorpa chun cinn.
Det historiska långfredagsavtalet var på många sätt inspirerat av den europeiska förebilden. Den institutionella uppbyggnaden var starkt influerad av erfarenheten av konfliktlösning i Västeuropa. En ledamot av denna framstående kammare har varit en outtröttlig och övertygande förespråkare för den europeiska modellen, och han var, utan skuggan av ett tvivel, en av upphovsmännen – om inte upphovsmannen – bakom långfredagsavtalet. Jag syftar naturligtvis på den store mannen från Derry, Irland och Europa, er kollega Nobelpristagaren John Hume.
Det är en glädje och ära för mig att vara här i dag och med tacksamhet hälsa er vision, ert kurage och era insatser, John Hume.
I Nordirland har Europeiska unionens program för fred och försoning, som stöds generöst av Europaparlamentet, gagnat många tidigare fjärmade och utestängda folkgrupper och gett en förnyad känsla av hopp och optimism om framtiden. Tillsammans med Förenta staterna har Europeiska unionen även varit en mycket generös bidragsgivare till Internationella fonden för Irland, som arbetat för ekonomisk förnyelse och försoning. Allt detta arbete betalar sig nu, och det är tydligt att fredsviljan är den starkaste impulsen i det stora flertalet hjärtan.
Val till den lagstiftande församlingen i Nordirland (Northern Ireland Assembly) kommer att äga rum den 26 november 2003, och det är min glödande förhoppning – och jag är säker på att det är en förhoppning som delas av många av er här – att de val som görs kommer att hjälpa min födelsebygd att bli vad jag vet att den är kapabel att bli – ett föredöme i fråga om partnerskap, tolerans, jämlikhet och fred.
A Uachtaráin, is mór an méid atá déanta ag Parlaimint na hEorpa chun pobal na hEorpa a threorú ar bhóthar a leasa, agus áirim mar chuid den treorú sin méadú an Aontais. Is mór an onóir don tír s'againn féin gur le linn Uachtaránacht na hÉireann a thiocfaidh an méadú seo chun críche. Is aisteach agus is iontach é gurb é an Stát is faide siar a chuirfidh fáilte roimh na stáit is faide soir - cruthú eile, má's gá a leithéid, gur I dteannta a chéile is ea a dhéanfaidh muid ár dtodhchai a fhí.
Det finns ett talesätt på irländska
”Vår styrka ligger i partnerskap”. Det skulle kunna vara Europeiska unionens valspråk. Att det är sant har uppenbarats många gånger om sedan unionen grundades och är ingenstans mer påtagligt än i mitt eget hemland. En ny generation, sannolikt den mest privilegierade någonsin på denna kontinent, kommer nu att ha möjlighet att se den stora styrka som skapas när 15 blir 25, när den rastlösa energin hos en halv miljard människor som arbetar med varandra och för varandra utnyttjas för uppgiften att skriva EU:s bästa och lyckligaste kapitel hittills. Irländsk tur ger oss rätt förutsättningar vid rätt tidpunkt. Vi avser att förvalta tillfället väl.
Irland övertar unionens ordförandeskap i januari 2004, så jag tycker det är lämpligt att i dag kort ta upp några av de viktiga dagordningspunkter som det irländska ordförandeskapet kommer att inrikta sig på. Vår ”taoiseach” – den irländske premiärministern – kommer givetvis att behandla dem betydligt utförligare när ni träffas i januari, och ni kan vara säkra på att han och den irländska regeringen ser fram emot det.
Detta parlament ger män, kvinnor och ungdomar runtom i Europa möjlighet att uttrycka sina oerhört skiljaktiga åsikter. Jämte rådet och kommissionen utgör parlamentet en central del av det institutionella maktfördelningssystem som vi har att tacka för att det europeiska projektet lyckats så väl på alla våras vägnar. Det faktum att vi i dag har såväl en irländsk talman som en irländsk president här i kammaren gör mig naturligtvis särskilt stolt.
Men viktigare än vår gemensamma nationalitet är kanske den fortsatta försäkran till mindre nationer som valet av er, herr talman, ger – en försäkran om att vår union verkligen respekterar principerna om jämlikhet och förtjänst i praktiken. Jag bör även säga att ert arbete väcker allmän beundran, och ingenstans mer än i vårt hemland."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"(Aplausos)"12,11
"(Applause)"10,10,3
"(Het Parlement geeft de spreekster een staande ovatie)"2
"Arvoisa puhemies, Euroopan parlamentilla on ollut keskeinen tehtävä sen tukiessa Eurooppaa oikeiden valintojen tekemisessä, ja muun muassa te olette johdonmukaisesti ja jopa itsepintaisesti tukenut laajentumista. On erityinen kunnia, että tämä merkittävä edistysaskel otetaan juuri Irlannin puheenjohtajakaudella. On symbolista, että itäiset valtiot otetaan vastaan unionin jäseniksi unionin läntisimmän jäsenvaltion Irlannin johdolla. Mielestäni tämä on jälleen yksi selkeä osoitus siitä, kuinka meidän kaikkien intressit liittyvät hyvin läheisesti toisiinsa ja kuinka tärkeätä on vaalia yhteistä asiaa."5
"Constituye cierta simetría simbólica el hecho de que Irlanda, el miembro más occidental de la Unión, presida este gran abrazo con el este."12
"C’est un honneur particulier pour moi d’avoir l’occasion de m’adresser au Parlement européen. L’autorité de cette institution lui vient des citoyens d’Europe, et il occupe par conséquent une place à part au cœur de l’Union. Je suis tout à fait consciente que les parlementaires de cette institution travaillent avec diligence et engagement pour construire une Europe forte. Je tire un grand courage de la position ferme et résolue défendue par le Parlement au nom de la population d’Europe."6
"Derryman"2
"Det är en stor ära för mig att ha detta tillfälle att tala inför Europaparlamentet. Denna institutions maktbefogenhet utgår från EU:s medborgare, och den har därför en särskild plats i unionens hjärta. Jag är ytterst medveten om att ledamöterna av detta organ arbetar ihärdigt och engagerat för att bygga ett starkare EU. Parlamentets fasta och beslutsamma hållning som företrädare för EU:s folk inger mig mod."13
"Es ist eine besondere Ehre für mich, heute vor dem Europäischen Parlament sprechen zu dürfen. Dieses Parlament erhält seine Autorität von den Bürgern Europas und hat daher einen ganz besonderen Platz im Herzen der Union. Ich bin mir sehr wohl darüber im klaren, dass die Mitglieder dieses Organs mit großem Eifer und Engagement am Aufbau eines starken Europa arbeiten. Es ist eine große Ermutigung für mich, dass das Parlament so fest und entschlossen für die Bürger Europas eintritt."7
"Es para mi un honor especial tener esta oportunidad de hablar ante el Parlamento Europeo."12
"Es un gran honor que este extraordinario avance obtenga su fruto durante la Presidencia irlandesa."12
"Esta oportunidade de usar da palavra no Parlamento Europeu é para mim uma honra especial. A autoridade desta Instituição provém dos cidadãos da Europa e, portanto, ela tem um lugar especial no coração da União. Tenho perfeito conhecimento de que os deputados desta Instituição trabalham afincadamente e com empenho para construir uma Europa forte. A posição firme e resoluta do Parlamento Europeu em nome dos cidadãos da Europa transmite-me grande coragem."11
"E’ per me un grande onore avere la possibilità di rivolgermi al Parlamento europeo. L’autorità di questa Istituzione deriva dai cittadini d’Europa ed essa occupa quindi un posto speciale nel cuore dell’Unione. Sono profondamente consapevole che i deputati al Parlamento europeo lavorano con scrupolo e impegno per costruire un’Europa più forte. Traggo grande coraggio dalla posizione ferma e risoluta del Parlamento in nome del popolo d’Europa."9
"Go raibh míle maith agaibh."13,5,2,1,8,10,3,12,11,7,9,6
"Herr Präsident, das Europäische Parlament hat Europa entscheidend darin unterstützt, die richtigen Entscheidungen zu treffen, nicht zuletzt durch Ihr konsequentes, ja sogar hartnäckiges Eintreten für die Erweiterung. Es ist eine ganz besondere Ehre für Irland, dass der letzte Schritt dieser außerordentlichen Entwicklung während der irischen Ratspräsidentschaft vollzogen werden wird. Dass Irland als das am westlichsten gelegene Mitglied der Union den Ratsvorsitz führt, wenn die Union diese umfassende Öffnung in Richtung Osten vollzieht, hat einen gewissen Symbolcharakter. Außerdem glaube ich, dass es in eindrucksvoller Weise zeigt, wie eng die Interessen jedes einzelnen von uns verflochten sind und wie wichtig es ist, diese Interessen gemeinsam zu entwickeln."7
"Herr talman! Europaparlamentet har spelat en central roll för att hjälpa EU att göra de rätta valen, bland annat genom ert konsekventa och rentav enträgna stöd för utvidgningen. Det är en stor ära att denna märkvärdiga utveckling kommer att nå sin kulmen under det irländska ordförandeskapet. Det finns en viss symbolisk symmetri i att Irland, unionens västligaste medlem, kommer att leda denna stora omfamning av östra Europa. Detta är också, anser jag, ytterligare ett bra bevis för att allas våra intressen är så hårt sammanflätande och så viktiga att främja för en gemensam sak."13
"La autoridad de esta institución proviene de los ciudadanos de Europa y por lo tanto tiene un lugar especial en el corazón de la Unión."12
"Mary McAleese,"10,3,6,6
"Me anima mucho la postura firme y resuelta del Parlamento en nombre de los ciudadanos de Europa."12
"Minulla on erityinen kunnia saada puhua Euroopan parlamentille. Toimielimen auktoriteetti perustuu Euroopan kansalaisten valtuutukseen, joten sillä on keskeinen tehtävä unionin ytimessä. Olen täysin tietoinen siitä, että toimielimen jäsenet työskentelevät ahkerasti ja ovat sitoutuneet vahvan Euroopan rakentamiseen. Pidän erityisen rohkaisevana tätä parlamentin lujaa ja päättäväistä toimintaa Euroopan kansalaisten puolesta."5
"Monsieur le Président, le Parlement européen a joué un rôle central en aidant l’Europe à faire les bons choix, y compris grâce à votre soutien systématique, vraiment insistant, en faveur de l’élargissement. C’est pour nous un honneur insigne que cette évolution extraordinaire se concrétise sous la présidence irlandaise. Nous avons là une sorte de symbolique de symétrie dans le fait que l’Irlande, membre le plus occidental de l’Union, préside cet accueil solennel de l’Est. C’est aussi, je crois, une nouvelle preuve convaincante que les intérêts de nos différentes nations sont si intimement liés et qu’il est si important de faire cause commune pour les satisfaire."6
"Ni neart go cur le chéile"13,5,8,1,2,10,3,12,11,9,6
"Ni neart go cur le chéile“"7
"Senhor Presidente, o Parlamento Europeu tem desempenhado um papel central, ajudando a Europa a fazer as opções certas, inclusive através do vosso apoio coerente, insistente mesmo, ao alargamento. É verdadeiramente uma honra o facto de este acontecimento extraordinário se tornar realidade no semestre da Presidência irlandesa. É um caso de simetria com algum simbolismo o facto de a Irlanda, o Estado-Membro mais ocidental da União, presidir a este grande abraço dado aos países de Leste. Constitui também, segundo creio, mais uma prova adequada de como os interesses de cada um de nós estão tão intimamente interligados e de como é tão importante alimentá-los numa causa comum."11
"Signor Presidente, il Parlamento europeo ha svolto un ruolo fondamentale nell’aiutare l’Europa a compiere le scelte giuste, anche con il suo coerente, e per non dire insistente sostegno, a favore dell’allargamento. E’ un grande onore che questo straordinario avvenimento venga portato a compimento durante la Presidenza irlandese. E’ un elemento di simbolica simmetria che sia proprio l’Irlanda, lo Stato membro più occidentale dell’Unione, a presiedere questo grande abbraccio di paesi orientali del continente. E’ anche, ne sono convinta, un’ulteriore, incontrovertibile dimostrazione di quanto gli interessi di ciascuno di noi siano strettamente legati e di quanto sia importante coltivarli insieme."9
"Soy profundamente consciente de que los diputados de esta entidad trabajan diligentemente y con compromiso para construir una Europa sólida."12
"También constituye, en mi opinión, una nueva prueba de que los intereses de cada uno de nosotros están estrechamente interrelacionados y por lo tanto es importante nutrirlos en una causa común."12
"Taoiseach"9,6
"de"2
"derryman"12
"le"6
"o"11
"présidente d’Irlande"6
"the"10,3
"Είναι ιδιαίτερη τιμή για εμένα το γεγονός ότι έχω την ευκαιρία να ομιλήσω στο Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο. Η εξουσία αυτού του θεσμικού οργάνου πηγάζει από τους πολίτες της Ευρώπης και, συνεπώς, έχει ξεχωριστή θέση στην καρδιά της Ένωσης. Γνωρίζω καλά ότι οι βουλευτές αυτού του οργάνου εργάζονται φιλόπονα και έχουν δεσμευτεί να οικοδομήσουν μια ισχυρή Ευρώπη. Ενθαρρύνομαι αρκετά από τη σταθερή και αποφασιστική θέση του Κοινοβουλίου εξ ονόματος του λαού της Ευρώπης."8
"Κύριε Πρόεδρε, το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο διαδραμάτισε σημαντικό ρόλο, βοηθώντας την Ευρώπη να κάνει τις σωστές επιλογές, μεταξύ άλλων μέσω της διαρκούς, πραγματικά επίμονης υποστήριξής σας για τη διεύρυνση. Είναι ιδιαίτερη τιμή το γεγονός ότι αυτή η εκπληκτική εξέλιξη θα αποφέρει καρπούς κατά τη διάρκεια της ιρλανδικής Προεδρίας. Αποτελεί συμβολική συμμετρία το γεγονός ότι η Ιρλανδία,το μέλος που βρίσκεται στο πιο δυτικό άκρο της Ευρώπης, θα προεδρεύει αυτής της μεγάλης υποδοχής της Ανατολής. Επίσης, πιστεύω ότι αποτελεί ακόμη πιο κατάλληλη απόδειξη του τρόπου με τον οποίο περιπλέκονται στενά τα συμφέροντα όλων μας και της σημασίας που έχει η από κοινού προστασία τους."8
"ο"8
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples