Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2003-09-22-Speech-1-090"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20030922.6.1-090"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". – Herr Präsident! Die Erdölabhängigkeit in der EU liegt derzeit bei 75 % – das haben wir festgestellt. Behalten wir unsere Politik der unkontrollierten Verbrennung von Erdöl weiterhin bei, wird sich diese Abhängigkeit bis zum Jahr 2020 auf 95 % erhöhen. Über die Risiken und Gefahren dieser Abhängigkeit, aber auch die wirtschaftlichen und ökologischen Auswirkungen könnte man eine tausendseitige Abhandlung verfassen.
Das weltweite Ölfördermaximum dürfte demnächst bereits erreicht sein. Diversen Prognosen von parteiischen Instituten, die im Wesentlichen Auftragsarbeiten von Erdölinteressenten durchführen, ist mit größtem Misstrauen zu begegnen. Feststeht, dass die globale Verfügbarkeit von Erdöl seit dem Jahr 2000 weltweit rückläufig ist. Daher ist es grundsätzlich zu begrüßen, dass der Solidaritätsgedanke bei der Versorgung, aber auch der Gedanke der Versorgungssicherheit überhaupt in der EU zu greifen beginnen.
Das Problem ist allerdings mittel- und langfristig zu sehen. Ohne die Entwicklung alternativer Treibstoffe und alternativer Antriebstechnologien und einer Veränderung des gesamten Mobilitätsverhaltens wird das Problem nicht lösbar sein. Die EU muss eigenständige Technologien zur Nutzung bioenergetischer Treibstoffe auf Basis nachwachsender Primärenergieträger entwickeln. Parallel dazu muss das 18-prozentige Energiesparpotenzial ausgenutzt werden. Hier wäre es sicherlich sinnvoll, die unverbindlichen Ziele in verbindliche umzuwandeln.
Der Änderungsantrag, der die Idee verfolgt, den Erdölpreis in Zukunft in Euro festzulegen, ist durchaus interessant, aber hier muss man sich noch intensive Gedanken darüber machen, was das im weltpolitischen wirtschaftlichen Gefüge bedeutet. Ich glaube, dass das wahrscheinlich gar kein sehr einfacher Weg sein wird.
Der Erdgasverbrauch ist in der EU auch stark steigend. Wenn die Ressource Erdöl knapp wird, d. h. nicht mehr in ausreichendem Maß vorhanden sein wird, wird der Erdgasbedarf zusätzlich sprunghaft ansteigen. Wer allerdings der Meinung ist, dass die Ressource Erdöl ohne weiteres durch Erdgas ersetzt werden kann, befindet sich in einem gefährlichen Irrtum. Der Umstieg von Öl auf Gas ist keine energiepolitische Lösung.
Große Fortschritte hingegen hat in den letzten Jahren die Entwicklung von erneuerbarem Biogas gemacht. Das ist im Wesentlichen noch nicht ausreichend registriert worden. Da die Technologien relativ neu sind – und eben weil sie neu sind –, bedürfen sie einer massiven Unterstützung durch die Forschungsförderungen der EU. Biogas ist eine speicherbare, erneuerbare Energiequelle und daher besonders strategisch einsetzbar und wertvoll. Biogas kann vor Ort dezentral aus biogenen Stoffen – das sind Gras, biologischer Müll, aber auch Holz – gewonnen werden. Wir gehen heute immer noch von einem relativ niedrigen Gas- und Ölpreis aus, aber ich glaube, dass sich mit der sich abzeichnenden Verknappung – und der Öl- und Gaspreis hat sich in den letzten Jahren ja auch verdreifacht – die Wettbewerbsfähigkeit vor Ort produzierter erneuerbarer Energieträger wesentlich verbessern wird.
Zur Versorgungssicherheit: Ich glaube, dass es im Gesamtgefüge eine relativ unwesentliche Frage ist, ob man in der EU die Erdölbevorratung mit 90 oder 120 Tagen festsetzt. Über das Argument, dass einer Bevorratung von 120 Tagen Kostengründe entgegenstehen, kann man durchaus diskutieren. Unabhängig davon erscheint es mir aber eine Illusion zu sein, dass man mit Hilfe eben dieser erweiterten Bevorratung von 90 auf 120 Tage eine aktive Erdöl-Preispolitik betreiben kann wie es die Kommission in ihrem Vorschlag glaubt. Selbst 120 Tage brächten bei einer echten Verknappung nur eine minimale Linderung. Auch hier ist zu betonen, dass Szenarien entwickelt werden müssen, die einerseits den allgemeinen Verbrauch von Erdöl und Erdgas verringern und andererseits Ersatzstoffe auf der Basis nachhaltiger Produktion forcieren.
Ich möchte abschließend noch darauf hinweisen, dass sich der Energiepreis in den nächsten Jahren – davon bin ich zutiefst überzeugt, das hat sich auch in den letzten Jahren so abgezeichnet – durch die geringere Verfügbarkeit und auch durch die steigende Instabilität in den Erdöl produzierenden Ländern dramatisch verändern kann. Wir sehen das derzeit im Mittleren Osten, wir sehen das in einem potenziellen Krisenherd in Zentralasien, wir sehen das auch in Afrika, und daher begrüße ich grundsätzlich alle drei Stellungnahmen als Denkanstoß – ich glaube das Wort ist auf der anderen Seite auch schon gefallen. Es ist eben ein Denkanstoß – ob richtig oder falsch halte ich nicht für so entscheidend –, aus dem wir etwas entwickeln müssen, nämlich eine langfristige Energiestrategie für Europa."@de7
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Fru formand, som allerede konstateret er EU for øjeblikket afhængig af import af råolie i størrelsesordenen 75 %. Hvis vi holder fast ved vores politik med at forbrænde olie på ukontrolleret vis, vil denne afhængighed stige til 95 % inden 2020. Man kunne skrive en 1.000 sider lang afhandling om risiciene og farerne ved denne afhængighed og om dens økonomiske og økologiske følger.
På verdensplan vil den maksimale olieproduktion sandsynligvis være nået inden længe. Diverse prognoser fra partiske institutter, som hovedsageligt er til for at udføre arbejde bestilt af råolieinteressenterne, bør vurderes med den største mistro. Det ligger fast, at den disponible mængde råolie er faldet på verdensplan siden 2000. Det bør derfor principielt hilses velkommen, at vi i EU er begyndt at tænke solidarisk og på forsyningssikkerhed.
Problemet må dog betragtes i en sammenhæng på mellemlang og lang sigt. Det vil ikke kunne blive løst uden udvikling af alternative brændstoffer og alternative fremdriftsteknologier eller uden ændringer i vores samlede mobilitetsmønstre. EU må udvikle uafhængige teknologier til udnyttelse af bioenergetiske brændstoffer fra fornyelige primære energikilder og samtidig fuldt ud gøre brug af energibesparelsespotentialet på 18 %. Her ville det uden tvivl være hensigtsmæssigt at gøre de uforpligtende mål bindende.
Ændringsforslaget, som forfølger idéen om at fastsætte olieprisen i euro i fremtiden, er meget interessant, men man må gøre sig seriøse overvejelser om, hvad det betyder med hensyn til den globale politik og økonomi generelt. Det vil sandsynligvis ikke blive nogen nem vej at gå.
Naturgasforbruget er også stærkt stigende i EU. Hvis råolie bliver en knap ressource, det vil sige, hvis den ikke længere er disponibel i tilstrækkeligt omfang, vil behovet for naturgas stige endnu mere eksplosivt, men de, der tror, at naturgas uden videre kan erstatte råolie som ressource, tager grundigt fejl. Vi kan ikke løse vores energiproblemer ved at gå fra olie til gas.
Inden for udvikling af fornyelig biogas er der til gengæld gjort store fremskridt i de seneste år. Kendsgerningen er, at vi ikke har registreret det i tilstrækkelig grad. Da teknologierne er relativt nye - netop af den grund - har de behov for massiv støtte fra EU's forskningsfonde. Biogas er en energikilde, som kan oplagres, og som er fornyelig, og som derfor kan anvendes særlig strategisk og værdifuldt. Biogas kan udvindes lokalt og decentralt af biogent materiale såsom græs, biologisk affald og træ. I dag tager vi relativt lave gas- og oliepriser for givet, men jeg tror, at lokalt producerede fornyelige energikilder vil blive langt mere konkurrencedygtige, nu hvor knapheden bliver mere synlig, og nu hvor vi i de seneste år har oplevet en tredobling af olie- og gaspriserne.
Lad mig nu gå over til forsyningssikkerheden. Som tingene hænger sammen generelt, mener jeg, at det er relativt uvæsentligt, om EU skal kræve lagerbeholdninger af råolie til 90 eller 120 dages forbrug. Argumentet om, at omkostningsgrunde taler imod en lagerbeholdning til 120 dage, kan vi bestemt diskutere. Bortset fra det forekommer det mig illusorisk at tro - således som Kommissionen giver udtryk for i sit forslag - at vi vil kunne forfølge en proaktiv prispolitik vedrørende råolie ved at øge oplagringen fra 90 til 120 dage. Hvis der blev virkelig mangel på råolie, ville selv 120 dage kun give minimal aflastning. Også her skal det understreges, at vi må finde ud af, hvordan vi på den ene side vil nedbringe det generelle forbrug af råolie og naturgas og på den anden side forcere produktionen af andre brændstoffer på et bæredygtigt grundlag.
Afslutningsvis vil jeg gerne gøre opmærksom på noget, som jeg er fuldstændig overbevist om, og som har aftegnet sig i de seneste år, nemlig at energiprisen kan ændre sig dramatisk i de kommende år som følge af de færre disponible mængder og den voksende ustabilitet i de råolieproducerende lande. Det oplever vi nu i Mellemøsten, vi kan se det ske i Centralasien, som er et potentielt urocenter, og vi oplever det også i Afrika. Jeg hilser derfor generelt alle tre udtalelser velkommen som tankevækkende - det udtryk blev vist også brugt af dem på den anden side. For tankevækkende er, hvad de alle er - om de går i den rigtige eller forkerte retning, er efter min mening ikke så afgørende - og vi må udvikle en langsigtet energistrategi for Europa på grundlag af dem."@da1
"Κυρία Πρόεδρε, όπως ήδη επισημάνθηκε, η ΕΕ εξαρτάται επί του παρόντος από τις εισαγωγές για το 75% του αργού της πετρελαίου. Εάν εμμείνουμε στην πολιτική της ανεξέλεγκτης καύσης αργού πετρελαίου, η εξάρτηση αυτή θα αυξηθεί σε ποσοστό 95% έως το 2020. Εάν εκπονούσαμε διατριβή για τους κινδύνους μιας τέτοιας εξάρτησης και τις επιπτώσεις της στην οικονομία και το περιβάλλον, η διατριβή αυτή θα περιελάμβανε χιλιάδες σελίδες.
Είναι πιθανό να φτάσουμε σύντομα στα όρια της ικανότητας, σε διεθνή κλίμακα, προμήθειας πετρελαίου. Τα προγνωστικά διαφόρων ιδρυμάτων των οποίων ο σκοπός ύπαρξης είναι ουσιαστικά η τυφλή εξυπηρέτηση των συμφερόντων του αργού πετρελαίου, πρέπει να αντιμετωπίζονται με ιδιαίτερη καχυποψία. Αυτό που είναι αναμφισβήτητο είναι ότι, από το 2000, η συνολική διαθεσιμότητα αργού πετρελαίου έχει μειωθεί σε διεθνή κλίμακα. Επομένως, πρέπει να χαιρετίσουμε, ως θέμα αρχής, το γεγονός ότι η ΕΕ έχει αρχίσει να προβληματίζεται, με πνεύμα αλληλεγγύης, για την ασφάλεια του εφοδιασμού.
Ωστόσο, το πρόβλημα πρέπει να αντιμετωπιστεί σε μεσοπρόθεσμο και μακροπρόθεσμο πλαίσιο· δεν θα μπορέσει να επιλυθεί χωρίς την ανάπτυξη εναλλακτικών τεχνολογιών καυσίμων και κινητήρων ή χωρίς αλλαγές στα γενικά μας πρότυπα κινητικότητας. Η ΕΕ πρέπει να αναπτύξει ανεξάρτητες τεχνολογίες αξιοποίησης των καυσίμων βιοενέργειας που προέρχονται από ανανεώσιμες πηγές πρωτογενούς ενέργειας και, παράλληλα, να αξιοποιήσει πλήρως τις δυνατότητες εξοικονόμησης ενέργειας της τάξεως του 18%. Εδώ ακριβώς θα είχε, αναμφίβολα, νόημα να γίνουν δεσμευτικοί οι προαιρετικοί στόχοι.
Η τροπολογία που αξιοποιεί την ιδέα για καθορισμό της τιμής του αργού πετρελαίου σε ευρώ στο μέλλον είναι αρκετά ενδιαφέρουσα, αλλά πρέπει να σκεφτούμε σοβαρά τις επιπτώσεις στη διεθνή πολιτική και την οικονομία γενικά. Θεωρώ πιθανό η επιλογή αυτή να μην είναι τόσο εύκολη.
Αλλά και η κατανάλωση φυσικού αερίου από την ΕΕ αυξάνεται αισθητά. Εάν οι πόροι αργού πετρελαίου μειωθούν δραματικά, δηλαδή εάν οι ποσότητες αργού πετρελαίου δεν είναι πλέον επαρκείς, η ζήτηση του φυσικού αερίου θα αυξηθεί με ακόμα πιο γοργούς ρυθμούς, αλλά όσοι πιστεύουν ότι το φυσικό αέριο μπορεί να υποκαταστήσει το αργό πετρέλαιο ως πόρος πλανώνται πλάνην οικτράν. Δεν μπορούμε να λύσουμε τα ενεργειακά μας προβλήματα υποκαθιστώντας το πετρέλαιο με το φυσικό αέριο.
Ωστόσο, κατά τα τελευταία χρόνια, σημειώνεται μεγάλη πρόοδος όσον αφορά την ανάπτυξη του ανανεώσιμου βιοαερίου. Γεγονός είναι ότι αυτή δεν έχει ακόμα καταγραφεί επαρκώς. Καθώς οι τεχνολογίες αυτές είναι σχετικά νέες –μάλιστα, γι’ αυτόν ακριβώς τον λόγο– χρειάζονται συλλογική στήριξη μέσω των πόρων της ΕΕ για την έρευνα. Το βιοαέριο είναι μια αποθηκεύσιμη και ανανεώσιμη πηγή ενέργειας και, κατ’ επέκταση, έχει ιδιαίτερη στρατηγική χρησιμότητα και αξία. Το βιοαέριο μπορεί να εξορυχθεί σε τοπικό και αποκεντρωμένο επίπεδο από βιογενετικά υλικά όπως το γρασίδι, τα βιολογικά απόβλητα και το ξύλο. Σήμερα, θεωρούμε δεδομένες τις σχετικά χαμηλές τιμές του φυσικού αερίου και του πετρελαίου, αλλά πιστεύω, τώρα που τα ελλείμματα γίνονται εμφανή –και οι τιμές του πετρελαίου και του φυσικού αερίου έχουν τριπλασιαστεί τα τελευταία χρόνια– ότι οι ανανεώσιμες πηγές ενέργειας που αξιοποιούνται σε τοπικό επίπεδο θα αποτελέσουν μια πολύ πιο ανταγωνιστική πρόταση.
Θα ήθελα τώρα να στραφώ στην ασφάλεια του εφοδιασμού. Με βάση τον λογικό ειρμό των πραγμάτων, θεωρώ σχετικά ασήμαντο το ερώτημα εάν η ΕΕ πρέπει να ζητά τη διατήρηση αποθεμάτων ασφαλείας αργού πετρελαίου για 90 ή 120 ημέρες. Το επιχείρημα ότι ο παράγοντας του κόστους αντιστρατεύεται τη διατήρηση επαρκών αποθεμάτων ασφαλείας για 120 ημέρες μπορεί, ασφαλώς, να συζητηθεί. Ωστόσο, πέρα από αυτό, θεωρώ απατηλή την πεποίθηση –πεποίθηση που εκφράζει η Επιτροπή στην πρότασή της– ότι η αύξηση της διατήρησης αποθεμάτων ασφαλείας από 90 σε 120 ημέρες θα μας δώσει τη δυνατότητα να χαράξουμε μια προληπτική πολιτική για την τιμή του αργού πετρελαίου. Εάν υπάρξει πραγματικό έλλειμμα αργού πετρελαίου, ακόμα και οι 120 αυτές ημέρες θα φέρουν ελάχιστη ανακούφιση. Και εδώ πρέπει να τονίσω ότι πρέπει να σκεφθούμε πώς, από τη μια πλευρά, θα μειώσουμε τη συνολική κατανάλωση αργού πετρελαίου και φυσικού αερίου και, από την άλλη πλευρά, θα προωθήσουμε τη βιώσιμη αξιοποίηση υποκατάστατων.
Κλείνοντας, θα ήθελα να επαναλάβω κάτι για το οποίο είμαι απόλυτα πεπεισμένος και το οποίο είναι φανερό εδώ και μερικά χρόνια, ότι δηλαδή η τιμή της ενέργειας μπορεί να αυξηθεί δραματικά σε λίγα χρόνια λόγω της μειωμένης διαθεσιμότητας και της αυξανόμενης αστάθειας των χωρών που παράγουν αργό πετρέλαιο. Αυτό το διαπιστώνουμε σήμερα στη Μέση Ανατολή και την Αφρική, ενώ μπορούμε να προβλέψουμε κάτι ανάλογο και για την Κεντρική Ασία, η οποία μπορεί να αναδειχθεί σε προβληματική περιοχή. Επομένως, χαιρετίζω βασικά και τις τρεις θέσεις ως αφετηρία προβληματισμού – έκφραση που πιστεύω ότι ήδη χρησιμοποιήθηκε από βουλευτές της άλλης πτέρυγας. Γιατί αυτό επιτυγχάνει καθεμιά από αυτές –το εάν το επιτυγχάνει με σωστό ή λάθος τρόπο δεν το θεωρώ ιδιαίτερα σημαντικό– και με βάση αυτές πρέπει να αναπτύξουμε μια μακροπρόθεσμη ενεργειακή στρατηγική για την Ευρώπη."@el8
".
Madam President, as has already been noted, the EU is at present dependent on imports for 75% of its crude oil. If we stick with our policy of burning crude oil in an uncontrolled way, this dependency will increase to 95% by 2020. If we were to draft a treatise on the risks and dangers of such dependency and on it effects on the economy and the environment, such a treatise would run to thousands of pages.
It seems likely that we will shortly reach the limits of the world’s capacity for supplying oil. The various prognoses by partisan institutes that essentially exist to do work commissioned by the crude oil interests should be regarded with the greatest suspicion. What is beyond doubt is that the overall availability of crude oil has decreased worldwide since the year 2000. The fact that we in the EU are starting to think in terms of solidarity and about security of supply is therefore something to be welcomed as a matter of principle.
The problem needs, though, to be seen in the medium and long term context; it will not be capable of being solved without the development of alternative fuels and alternative propulsion technologies, or without changes in our overall patterns of mobility. The EU must develop independent technologies to exploit bio-energy fuels derived from renewable primary energy sources, and, at the same time, make full use of the potential for 18% savings in energy. This is where it would, without doubt, make sense to make the optional goals binding.
The amendment following up the idea of the crude oil price being fixed in euros in future is a very interesting one, but there will have to be some serious thinking about what that means in terms of global politics and economics in general. I think it likely that it will not be an easy route to take.
The EU’s consumption of natural gas is also increasing steeply. If crude oil becomes a scarce resource, that is to say, if it is no longer present in sufficient quantity, the demand for natural gas will increase by even greater leaps and bounds, but those who believe that natural gas can simply replace crude oil as a resource are in a state of perilous error. We cannot solve our energy problems by changing from oil to gas.
Recent years have, however, seen great progress in the development of renewable biogas. The essential fact is that we have not yet sufficiently registered this. As the technologies are comparatively new – indeed, for that precise reason – they need massive support from the EU’s research funds. Biogas is a storable and renewable energy source and hence of especial strategic usefulness and value. Biogas can be extracted on a local and decentralised basis from biogenous materials such as grass, biological waste, and wood. Today, we take relatively low prices for gas and oil for granted, but I believe that, now that shortages are becoming apparent – and oil and gas prices have trebled in recent years – locally-produced renewable energy sources will become a much more competitive proposition.
Let me now turn to security of supply. In terms of the way things hang together generally, I believe that the question as to whether the EU should require security stocks of 90 or 120 days’ worth of crude oil is a relatively insignificant one. The argument that cost considerations militate against keeping sufficient security stocks for 120 days is one that we could certainly discuss. Quite apart from that, however, it strikes me as illusory to believe – a belief expressed by the Commission in its proposal – that increasing security stocks from 90 to 120 days’ worth will help enable us to pursue a proactive crude oil price policy. If there were to be a real shortage of crude oil, even 120 days’ worth of it would bring only minimal relief. Here, too, it has to be stressed that we have to set out how – on the one hand – we are going to reduce overall consumption of crude oil and natural gas and, on the other hand, to push through the production of substitutes on a sustainable basis.
In conclusion, I would like to reiterate something of which I am profoundly convinced, and which has manifested itself in the last few years, that the price of energy can change dramatically over the coming years as a consequence of decreased availability and of the increasing instability in the crude oil-producing countries. We see this now in the Middle East, we can see it happening in Central Asia, which is a potential trouble spot, and we see it in Africa too. I therefore basically welcome all three positions as provoking thought – an expression that has, I believe, already been used by those on the other side. For thought-provoking is what each of them is – whether in the right or wrong way I consider less than crucial – and from them we must develop a long-term energy strategy for Europe."@en3
"Señora Presidenta, como ya se ha señalado, la UE depende actualmente de la importación para obtener un 75% del petróleo que consume. Si continuamos con nuestra política consistente en quemar petróleo de forma incontrolada, esta dependencia aumentará al 95% en 2020. Si tuviéramos que redactar un tratado sobre los riesgos y peligros de dicha dependencia, y sobre sus efectos para la economía y el medio ambiente, dicho tratado abarcaría miles de páginas.
Parece probable que en breve alcancemos los límites de la capacidad mundial de suministro de petróleo. Las diversas previsiones avanzadas por instituciones que existen fundamentalmente para trabajar a favor de los distintos intereses del sector petrolero deben considerarse con la mayor cautela. Lo que está fuera de duda es que la capacidad general de producción de crudo ha disminuido a escala mundial desde el año 2000. Por consiguiente, el hecho de que en la UE empecemos a pensar en términos de solidaridad y de seguridad del suministro es algo de lo que debemos congratularnos por principio.
No obstante, este problema debe considerarse a medio y largo plazo; no podrá resolverse sin desarrollar combustibles alternativos ni tecnologías de propulsión alternativas, o si no cambiamos nuestras pautas generales de movilidad. La UE debe desarrollar tecnologías independientes para aprovechar los combustibles biológicos derivados de las fuentes renovables de energía primaria y, al mismo tiempo, utilizar plenamente las posibilidades que permiten ahorrar un 18% de la energía consumida. En este aspecto, sin duda, sería oportuno que los objetivos optativos fuesen vinculantes.
La enmienda que propone que el precio del petróleo se fije en euros en el futuro resulta muy interesante, pero habrá que reflexionar seriamente acerca de sus consecuencias para la política y economía mundial en general. Creo que no será fácil emprender ese camino.
Asimismo, el consumo de gas natural de la UE está aumentando rápidamente. Si el petróleo se convierte en un recurso escaso, es decir, si ya no existe en cantidades suficientes, la demanda de gas natural aumentará a un ritmo todavía mayor, pero aquellos que creen que el gas natural puede sustituir simplemente al petróleo cometen un peligroso error. No podemos resolver nuestros problemas energéticos pasando del petróleo al gas.
Sin embargo, en años recientes hemos presenciado importantes avances en el desarrollo del biogás renovable. El hecho fundamental es que aún no hemos tomado suficientemente en cuenta este hecho. Puesto que estas tecnologías son comparativamente nuevas –en efecto, precisamente por eso–, necesitan recibir ayudas considerables de los fondos de investigación de la UE. El biogás es una fuente de energía almacenable y renovable, por lo que presenta una utilidad y un valor particulares. El biogás puede extraerse de forma local y descentralizada a partir de materiales biógenos, como la hierba, los residuos biológicos y la madera. Hoy día, consideramos algo normal que el gas y el petróleo tengan precios relativamente bajos, pero creo que, ahora que comienza a observarse su escasez y los precios del petróleo y del gas se han triplicado en los últimos años–, las fuentes de energía renovables producidas a nivel local resultarán mucho más competitivas.
Permítanme abordar el tema de la seguridad del suministro. En vista de la situación general imperante creo que la cuestión de si la UE necesita reservas de seguridad de petróleo para 90 ó 120 días resulta relativamente insignificante. Sin duda el argumento según el cual los costes constituyen un obstáculo para mantener reservas de seguridad suficientes para 120 días puede ser debatido. Sin embargo, bastante al margen de ello, me parece ilusorio creer –como expresa la Comisión en su propuesta– que aumentando las reservas de seguridad de 90 a 120 días nos permitirá llevar a cabo una política activa en materia de precios del crudo. Si se produjera una verdadera escasez de petróleo, incluso 120 días de reserva tan solo constituirían una ayuda mínima. A este respecto hay que recalcar igualmente que debemos definir, por una parte, cómo vamos a reducir el consumo general de petróleo y gas natural y, por otra, estimular la producción sostenible de sucedáneos.
En conclusión, me gustaría repetir algo de lo que estoy firmemente convencido y que se ha manifestado en los últimos años, a saber, que el precio de la energía puede cambiar de forma drástica en los próximos años debido a su menor disponibilidad y la creciente inestabilidad en los países productores de petróleo. Esto es lo que observamos en Oriente Medio, lo que vemos en Asia Central, que es un crisol de crisis potencial, y también en África. Por ello acojo con agrado las tres posiciones, ya que incitan a la reflexión, una expresión que, me parece, ya ha sido utilizada por los miembros del otro bando. Pues cada una de ellas incitan a la reflexión –si en el sentido correcto o equivocado me parece menos importante–, y a partir de ellas debemos elaborar una estrategia energética a largo plazo para Europa."@es12
".
Arvoisa puhemies, kuten täällä on jo todettu, EU on nykyisin 75-prosenttisesti riippuvainen raakaöljyn tuonnista. Jos jatkamme raakaöljyn polttamista nykyiseen holtittomaan tapaan, riippuvaisuutemme kasvaa 90 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Jos laatisimme selvityksen tällaisen kulutuksen riskeistä ja vaaroista sekä vaikutuksista talouteen ja ympäristöön, siitä tulisi monituhatsivuinen.
Maailman öljyvarastot näyttävät saavuttavan pian rajansa. Meidän olisi suhtauduttava hyvin epäilevästi arvioihin, joita tekevät sellaiset puolueelliset laitokset, joiden perimmäisenä tarkoituksena on laatia niitä raakaöljyn eturyhmien toimeksiannosta. Raakaöljyn kokonaissaatavuus maailmassa on kiistatta vähentynyt vuoden 2000 jälkeen. Näin ollen sitä, että EU:ssa on nyt ryhdytty pohtimaan yhteisvastuuta ja toimitusvarmuutta, on syytä pitää periaatteelliselta kannalta myönteisenä.
Ongelmaa olisi kuitenkin tarkasteltava keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Sitä ei voida ratkaista, ellei kehitetä öljyä korvaavia energiamuotoja ja vaihtoehtoista käyttövoimatekniikkaa tai ellei liikkuvuustottumuksiamme muuteta tyystin. EU:ssa olisi kehitettävä riippumatonta tekniikkaa uusiutuvista primaarienergialähteistä peräisin olevien biopolttoaineiden hyödyntämiseksi. Samalla olisi otettava myös irti kaikki hyöty mahdollisuuksista 18-prosenttiseen energiansäästöön. Tältä osin olisi epäilemättä järkevää muuttaa vapaaehtoiset tavoitteet sitoviksi.
Tarkistus, jossa kannatetaan ajatusta siitä, että raakaöljyn hinta vahvistettaisiin tulevaisuudessa euroissa, on mielenkiintoinen, mutta se edellyttää vakavaa pohdintaa siitä, miten tämä vaikuttaisi maailmanpolitiikkaan ja talouteen yleensä. Tämä tie ei todennäköisesti ole helpoin.
Myös maakaasun kulutus kasvaa EU:ssa jyrkästi. Jos raakaöljyvarat ehtyvät, toisin sanoen jos raakaöljyä ei enää löydy riittävästi, maakaasun kysyntä nousee entisestään. Ne, jotka uskovat, että maakaasulla voidaan tuosta vain korvata raakaöljy, ovat kuitenkin kohtalokkaasti väärässä. Energiaongelmiamme ei voida ratkaista siirtymällä öljystä maakaasuun.
Uusiutuvan biokaasun kehittämisessä on kuitenkin edetty viime vuosina huimasti. Olennaista on se, ettei tätä ole vielä tosiasiassa riittävästi ymmärretty. Koska tekniikka on verrattain uutta, se tarvitsee juuri tästä syystä huomattavaa tukea EU:n tutkimusvaroista. Biokaasu on varastointikelpoinen ja uusiutuva energialähde ja siten strategisesti erityisen hyödyllinen ja arvokas. Biokaasua voidaan tuottaa paikallisesti ja hajautetusti eloperäisistä aineksista, kuten ruohosta, biojätteestä ja puusta. Pidämme tätä nykyä kaasun ja öljyn melko edullisia hintoja itsestäänselvyytenä, mutta uskon, että nyt, kun energiapula on käymässä ilmeiseksi ja öljyn ja kaasun hinnat ovat kolminkertaistuneet viime vuosina, paikallisesti tuotetuista uusiutuvista energialähteistä on tulossa paljon nykyistä kilpailukykyisempi vaihtoehto.
Puhun seuraavaksi toimitusvarmuudesta. Kun otetaan huomioon tapa, jolla asiat yleensä liittyvät yhteen, minusta ei ole juurikaan merkitystä sillä, pitäisikö EU:n vaatia varastojen vähimmäistason vastaavan 120 vai 90 päivän raakaöljyn kulutusta. Väitteestä, jonka mukaan 120 päivän kulutusta vastaavien riittävien varmuusvarastojen ylläpitoa voidaan vastustaa kustannussyin, olisi varmasti syytä keskustella. Tähän täysin liittymättömänä asiana toteaisin kuitenkin, että minusta on erheellistä ajatella, kuten komissio esittää ehdotuksessaan, että varmuusvarastojen tason nostaminen 90 päivästä 120 päivään auttaisi meitä jatkamaan ennakoivaa raakaöljyn hintapolitiikkaa. Jos raakaöljystä tulisi todellinen pula, jopa 120 päivän kulutusta vastaava öljymäärä toisi vain vähäisen helpotuksen. Myös tältä osin on korostettava, että meidän on päätettävä tavasta, jolla aiomme toisaalta vähentää raakaöljyn ja maakaasun kokonaiskulutusta ja toisaalta edistää korvaavan energian tuotantoa kestävästi.
Lopuksi haluaisin toistaa erään asian, josta olen täysin vakuuttunut ja joka on tullut esille viime vuosina, nimittäin sen, että energian hinta saattaa tulevina vuosina vaihdella rajusti, koska energian saatavuus heikkenee ja epävakaus raakaöljyn tuottajamaissa lisääntyy. Tämä nähdään nyt Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa, joka on mahdollinen ongelmapesäke, samoin kuin Afrikassa. Sen vuoksi pohjimmiltani kannatan kaikkia kolmea ehdotusta "ajatuksia herättävinä", käyttääkseni tätä sanontaa, jota toisen leirin edustajat ovat varmaan jo käyttäneet. Kaikki ne ovat todella ajatuksia herättäviä – oikeaan tai väärään suuntaan, sillä ei ole mielestäni niinkään merkitystä – ja niiden pohjalta meidän on kehitettävä Euroopalle pitkän aikavälin energiastrategia."@fi5
"Madame la Présidente, comme on l’a déjà indiqué, l’Union européenne dépend actuellement des importations pour 75% de son pétrole brut. Si nous en restons à notre politique de consommation incontrôlée du pétrole, cette dépendance atteindra 95% à l’horizon 2020. Si nous devions rédiger un traité sur les risques et les dangers d’une telle dépendance et sur ses effets économiques et environnementaux, il compterait plusieurs milliers de pages.
Il paraît probable que nous atteindrons bientôt les limites de la capacité mondiale d’approvisionnement en pétrole. Les différentes prévisions établies par des instituts inféodés, créés principalement pour réaliser des travaux commandés par l’industrie du pétrole brut, doivent être considérées avec la plus grande suspicion. Ce qui ne fait aucun doute, c’est que la disponibilité du pétrole brut est en recul dans le monde depuis 2000. Le fait que l’Union européenne commence à penser en termes de solidarité et à réfléchir à la sécurité d’approvisionnement doit dès lors être salué par principe.
Toutefois, le problème doit être considéré sur le moyen et le long terme. Il ne pourra être résolu sans le développement de carburants alternatifs et de technologies alternatives de propulsion ou sans changements des schémas généraux de mobilité. L’Union européenne doit développer des technologies indépendantes afin d’exploiter les biocarburants tirés de sources d’énergie primaire renouvelables et, dans le même temps, utiliser pleinement le potentiel de 18% d’économies d’énergie. Il ne fait aucun doute qu’à ce niveau, il serait judicieux de donner un caractère contraignant aux objectifs facultatifs.
L’amendement proposant la fixation des prix pétroliers en euros à l’avenir est très intéressant, mais il faudra réfléchir sérieusement aux implications de ce principe en termes de politique mondiale et d’économie en général. Je pense que ce ne sera probablement pas une voie facile à suivre.
La consommation de gaz naturel de l’Union européenne monte en flèche elle aussi. Si le pétrole brut devient une ressource rare, c’est-à-dire s’il n’est plus présent en quantités suffisantes, la demande de gaz naturel augmentera encore plus rapidement. Toutefois, ceux qui pensent que le gaz naturel peut tout simplement remplacer le pétrole brut commettent une grave erreur. Nous ne pouvons résoudre nos problèmes énergétiques en substituant le gaz au pétrole.
Ces dernières années ont toutefois été le théâtre de progrès significatifs en matière de développement du biogaz renouvelable et cette évolution n’a pas encore été suffisamment remarquée. Les technologies étant relativement nouvelles - pour cette raison précise, justement - elles ont besoin d’un soutien massif des fonds européens de soutien à la recherche. Le biogaz est une énergie renouvelable et stockable et, à ce titre, il présente une utilité et une valeur stratégiques particulières. Le biogaz peut être produit sur place et de manière décentralisée à partir d’éléments biogènes tels que l’herbe, les déchets biologiques et le bois. Nous considérons aujourd’hui les prix relativement peu élevés du gaz et du pétrole comme une évidence, mais je crois que maintenant que les pénuries deviennent apparentes - les prix du pétrole et du gaz ont triplé ces dernières années - les sources d’énergie renouvelables produites localement constitueront une alternative bien plus concurrentielle.
Permettez-moi maintenant d’évoquer la problématique de la sécurité d’approvisionnement. D’une manière générale, je pense que la question de savoir si l’Union devrait exiger des stocks de sécurité en pétrole brut de 90 ou de 120 jours est relativement sans pertinence. L’argument selon lequel les considérations financières s’opposent au maintien de stocks de sécurité suffisants pour 120 jours pourrait certainement être discuté. Toutefois, cela mis à part, il me paraît illusoire de croire - une conviction exprimée par la Commission dans sa proposition - que le relèvement des stocks de sécurité de 90 à 120 jours contribuera à nous permettre de mener une politique proactive eu égard au prix du pétrole brut. Si une véritable pénurie de pétrole brut devait se produire, 120 jours de réserve n’apporteraient qu’un soulagement minime. Il faut insister également sur la nécessité de trouver les moyens de réduire la consommation générale de pétrole brut et de gaz naturel, d’une part, et d’imposer la production de substituts énergétiques sur une base durable, d’autre part.
Pour conclure, je souhaite répéter une chose dont je suis profondément convaincu et qui s’est manifestée ces dernières années: le prix de l’énergie va peut être changer de manière spectaculaire dans les années à venir en raison de la diminution de la disponibilité et de l’instabilité croissante dans les pays producteurs de pétrole brut. Nous le voyons actuellement au Moyen-Orient, nous pourrions le voir en Asie centrale, une région potentiellement à problèmes, et nous le voyons en Afrique également. C’est pourquoi, en substance, je salue les trois avis présentés en tant qu’invitations à la réflexion - expression qui, je crois, a déjà été utilisée dans l’autre "camp". En effet, ces avis constituent chacun une invitation à la réflexion - que ce soit dans la bonne ou la mauvaise direction me paraît moins important - et doivent nous servir de base pour l’élaboration d’une stratégie énergétique à long terme pour l’Europe."@fr6
".
Signora Presidente, come ben sappiamo, la dipendenza dell’Unione europea nel settore del greggio attualmente ammonta al 75 per cento; se persisteremo nella nostra attuale politica di incontrollato consumo di petrolio, entro il 2020 questa dipendenza salirà al 95 per cento. Sui rischi e sui pericoli – ma anche sugli effetti in campo economico ed ecologico – di tale dipendenza si potrebbe scrivere un trattato di migliaia di pagine.
A livello mondiale il massimale di sfruttamento petrolifero potrebbe venir raggiunto fra breve. Le previsioni formulate da alcune istituzioni, che lavorano essenzialmente su commissione dei gruppi petroliferi, si devono considerare con la massima cautela; sta di fatto che dal 2000 in poi la disponibilità globale di greggio è in calo in tutto il mondo. Bisogna quindi giudicare positivamente il fatto che, soprattutto nell’Unione europea, cominci a farsi strada l’idea di una procedura solidale in materia di approvvigionamento e che inoltre si consideri sempre più importante il problema della sicurezza dell’approvvigionamento stesso.
Si tratta comunque di un problema da inquadrare in una prospettiva di medio o lungo periodo. Senza lo sviluppo di tecnologie alternative in materia di combustibili e propulsione e senza una trasformazione complessiva dei comportamenti in fatto di mobilità, non vi sono soluzioni possibili. L’Unione europea deve sviluppare tecnologie indipendenti per lo sfruttamento dei combustibili biologici, derivanti da fonti rinnovabili di energia primaria. Parallelamente, occorre anche realizzare il potenziale di risparmio energetico del 18 per cento; in questo caso sarebbe sicuramente utile trasformare gli obiettivi facoltativi in obiettivi vincolanti.
L’emendamento che propugna l’idea di fissare, per il futuro, il prezzo del greggio in euro è senz’altro interessante; è però un argomento che richiede approfondita riflessione per le sue ripercussioni economiche e politiche a livello mondiale. A mio parere sarà una strada tutt’altro che agevole da percorrere.
Nell’Unione europea anche il consumo di gas naturale è in forte aumento. Quando il petrolio comincerà a scarseggiare, ossia non sarà più disponibile in quantità sufficiente, il fabbisogno di gas naturale subirà un aumento ancor più rapido e irregolare; tuttavia, chi ritiene che il petrolio si possa senz’altro sostituire con il gas naturale incorre in un pericoloso errore. Dal punto di vista della politica energetica la sostituzione del petrolio con il gas non è una soluzione soddisfacente.
Per contro, negli ultimi anni ha fatto registrare grandi progressi lo sviluppo del biogas rinnovabile, anche se, in sostanza, non se ne è tenuto debitamente conto. Le tecnologie in questo campo sono relativamente nuove e proprio per questo hanno bisogno di aiuti massicci da parte dei fondi di ricerca dell’Unione europea. Il biogas è una fonte di energia immagazzinabile e rinnovabile, la cui immissione nel sistema riveste particolare valore strategico. Il biogas può essere ottenuto da sostanze biogene localmente, secondo una logica decentrata, a partire dall’erba, dai rifiuti biologici, ma anche dal legno. Oggi partiamo ancora da prezzi del gas e del petrolio relativamente bassi, ma – dal momento che negli ultimi anni, col profilarsi di una crescente penuria, i prezzi di gas e del petrolio sono già triplicati – credo che la competitività dei vettori energetici prodotti localmente e rinnovabili sia destinata ad aumentare sensibilmente.
In tema di sicurezza degli approvvigionamenti mi sembra – dal punto di vista strutturale – una questione di scarsa rilevanza che nell’Unione europea le riserve strategiche di greggio debbano essere di 90 piuttosto che di 120 giorni. Sulla tesi che una riserva di 120 giorni costituirebbe un aggravio dei costi si può in ogni caso discutere; a parte questo mi sembra però un’illusione credere che, grazie all’estensione delle riserve da 90 a 120 giorni, sia possibile condurre un’attiva politica dei prezzi petroliferi – come invece sostiene la Commissione nella sua proposta. Nel caso di una situazione reale di penuria di greggio, anche una riserva di 120 giorni non recherebbe che un sollievo minimo. Pure in questo caso occorre sottolineare la necessità di elaborare scenari che, da un lato, riducano il consumo di greggio e gas naturale e, dall’altro, accelerino la sistematica produzione di surrogati in maniera sostenibile.
Vorrei concludere facendo notare la possibilità che nei prossimi anni – ne sono profondamente convinto, perché è un processo che si è già delineato negli anni scorsi – i prezzi nel settore energetico possano drasticamente cambiare, a causa di una minore disponibilità, nonché per la situazione sempre più instabile dei paesi produttori di petrolio; è uno scenario che osserviamo oggi in Medio Oriente, o nel focolaio di una potenziale crisi in Asia centrale, o anche in Africa. Anche per questo apprezzo le tre posizioni, che costituiscono uno stimolo intellettuale – espressione oggi già usata nel settore opposto dell’Assemblea – non importa troppo se giusto o sbagliato, dal quale dovremo riuscire a sviluppare una strategia energetica di lungo periodo per l’Europa."@it9
".
Madam President, as has already been noted, the EU is at present dependent on imports for 75% of its crude oil. If we stick with our policy of burning crude oil in an uncontrolled way, this dependency will increase to 95% by 2020. If we were to draft a treatise on the risks and dangers of such dependency and on it effects on the economy and the environment, such a treatise would run to thousands of pages.
It seems likely that we will shortly reach the limits of the world’s capacity for supplying oil. The various prognoses by partisan institutes that essentially exist to do work commissioned by the crude oil interests should be regarded with the greatest suspicion. What is beyond doubt is that the overall availability of crude oil has decreased worldwide since the year 2000. The fact that we in the EU are starting to think in terms of solidarity and about security of supply is therefore something to be welcomed as a matter of principle.
The problem needs, though, to be seen in the medium and long term context; it will not be capable of being solved without the development of alternative fuels and alternative propulsion technologies, or without changes in our overall patterns of mobility. The EU must develop independent technologies to exploit bio-energy fuels derived from renewable primary energy sources, and, at the same time, make full use of the potential for 18% savings in energy. This is where it would, without doubt, make sense to make the optional goals binding.
The amendment following up the idea of the crude oil price being fixed in euros in future is a very interesting one, but there will have to be some serious thinking about what that means in terms of global politics and economics in general. I think it likely that it will not be an easy route to take.
The EU’s consumption of natural gas is also increasing steeply. If crude oil becomes a scarce resource, that is to say, if it is no longer present in sufficient quantity, the demand for natural gas will increase by even greater leaps and bounds, but those who believe that natural gas can simply replace crude oil as a resource are in a state of perilous error. We cannot solve our energy problems by changing from oil to gas.
Recent years have, however, seen great progress in the development of renewable biogas. The essential fact is that we have not yet sufficiently registered this. As the technologies are comparatively new – indeed, for that precise reason – they need massive support from the EU’s research funds. Biogas is a storable and renewable energy source and hence of especial strategic usefulness and value. Biogas can be extracted on a local and decentralised basis from biogenous materials such as grass, biological waste, and wood. Today, we take relatively low prices for gas and oil for granted, but I believe that, now that shortages are becoming apparent – and oil and gas prices have trebled in recent years – locally-produced renewable energy sources will become a much more competitive proposition.
Let me now turn to security of supply. In terms of the way things hang together generally, I believe that the question as to whether the EU should require security stocks of 90 or 120 days’ worth of crude oil is a relatively insignificant one. The argument that cost considerations militate against keeping sufficient security stocks for 120 days is one that we could certainly discuss. Quite apart from that, however, it strikes me as illusory to believe – a belief expressed by the Commission in its proposal – that increasing security stocks from 90 to 120 days’ worth will help enable us to pursue a proactive crude oil price policy. If there were to be a real shortage of crude oil, even 120 days’ worth of it would bring only minimal relief. Here, too, it has to be stressed that we have to set out how – on the one hand – we are going to reduce overall consumption of crude oil and natural gas and, on the other hand, to push through the production of substitutes on a sustainable basis.
In conclusion, I would like to reiterate something of which I am profoundly convinced, and which has manifested itself in the last few years, that the price of energy can change dramatically over the coming years as a consequence of decreased availability and of the increasing instability in the crude oil-producing countries. We see this now in the Middle East, we can see it happening in Central Asia, which is a potential trouble spot, and we see it in Africa too. I therefore basically welcome all three positions as provoking thought – an expression that has, I believe, already been used by those on the other side. For thought-provoking is what each of them is – whether in the right or wrong way I consider less than crucial – and from them we must develop a long-term energy strategy for Europe."@lv10
".
Mevrouw de Voorzitter, zoals we hebben vastgesteld, is de EU momenteel voor 75 procent van haar aardolie afhankelijk van import. Wanneer wij vasthouden aan ons beleid van ongecontroleerde verbranding, zal dit in 2020 gestegen zijn tot 95 procent. Over de risico’s en gevaren van deze afhankelijkheid, maar ook over de economische en ecologische gevolgen ervan, zouden we duizenden pagina’s vol kunnen schrijven.
Binnenkort al zullen we de grens van aardoliewinning in de wereld hebben bereikt. Verschillende prognoses van partijdige instellingen, die in feite werken in opdracht van belanghebbenden in aardolie, moeten we met een grote korrel zout nemen. Vaststaat dat de beschikbaarheid van aardolie in de wereld sinds 2000 aan het dalen is. Ik juich het dan ook toe dat de solidariteitsgedachte bij de aardolievoorziening, maar ook de gedachte van de continuïteit ervan, vaste voet begint te krijgen in de EU.
We moeten het probleem echter bekijken op de middellange en lange termijn. Zonder de ontwikkeling van alternatieve brandstoffen en aandrijftechnologieën en zonder een verandering van ons mobiliteitsgedrag zullen we het probleem niet kunnen oplossen. De EU moet onafhankelijke technologieën ontwikkelen voor het gebruik van bio-energetische brandstoffen op basis van hernieuwbare primaire energiedragers. Parallel hieraan moet het energiebesparingspotentieel van 18 procent worden benut. Het zou heel goed zijn om de vrijblijvende doelstellingen om te zetten in bindende.
Het amendement voor het vastleggen van de aardolieprijs in euro is interessant, maar we moeten er dan wel goed over nadenken wat dat betekent voor het politiek-economische systeem wereldwijd. Ik denk dat dit nog heel moeilijk zal worden.
Het aardgasverbruik in de EU neemt ook sterk toe. Wanneer er niet meer genoeg aardolie zal zijn, zal de behoefte aan aardgas nog eens met sprongen toenemen. Wie echter denkt dat aardolie zonder meer door aardgas vervangen kan worden, maakt een gevaarlijke vergissing. Overstappen van olie op gas is geen oplossing voor ons energiebeleid.
Daarentegen zijn er de afgelopen jaren grote vorderingen geboekt in de ontwikkeling van hernieuwbaar biogas. Dit is in feite nog niet algemeen bekend. Aangezien de technologieën relatief nieuw zijn – en juist omdat ze nieuw zijn – hebben ze veel geld nodig uit de onderzoekspotjes van de EU. Biogas is een hernieuwbare energiebron, die kan worden opgeslagen en die dus heel goed strategisch toepasbaar en waardevol is. Biogas kan plaatselijk worden gewonnen uit biogene stoffen, zoals gras, biologisch afval, maar ook hout. Wij gaan momenteel nog altijd uit van een relatief lage gas- en olieprijs, maar deze is de afgelopen jaren wel verdrievoudigd, en ik denk dat de concurrentiepositie van plaatselijk geproduceerde hernieuwbare energiedragers aanzienlijk zal verbeteren naarmate andere bronnen schaarser worden.
Over de continuïteit van de energievoorziening: Ik denk dat het een relatief onbelangrijke vraag is of de EU de aardolievoorraad op 90 of 120 dagen vastzet. We kunnen natuurlijk discussiëren over het argument dat een voorraad van 120 dagen hoge kosten met zich meebrengt. Ik denk echter dat het los daarvan een illusie is dat we met behulp van een uitbreiding naar 120 dagen een actief aardolie-prijsbeleid kunnen voeren zoals de Commissie in haar voorstel gelooft. Zelfs 120 dagen zouden bij echte schaarste maar weinig verlichting brengen. Ook hier wil ik benadrukken dat we scenario’s moeten ontwikkelen om enerzijds het algemene verbruik van aardolie en aardgas terug te dringen en om anderzijds het gebruik van hernieuwbare reservebronnen af te dwingen.
Tot slot wil ik er nog op wijzen dat ik – kijkende naar de tendens van de afgelopen jaren – ervan overtuigd ben dat de energieprijs de komende jaren dramatisch kan veranderen door de geringe beschikbaarheid en ook door de toenemende instabiliteit in de aardolieproducerende landen. Wij zien dat nu in het Midden-Oosten, wij zien het in een potentiële crisishaard in Centraal-Azië, wij zien het ook in Afrika. Daarom juich ik in principe de drie standpunten toe als gedachtestimulans, zoals iemand aan de andere kant geloof ik ook al heeft gezegd. Het is een gedachtestimulans, of hij nu juist is of niet vind ik niet zo belangrijk, waaruit wij iets moeten ontwikkelen, namelijk een langetermijnstrategie voor de energie van Europa."@nl2
"Senhora Presidente, tal como já foi referido, a dependência da UE em petróleo bruto é neste momento da ordem dos 75%. Se prosseguirmos a nossa política de queima incontrolada, esta dependência terá aumentado para 95% em 2020. Sobre os riscos e perigos desta dependência, mas também sobre as suas consequências para a economia e o meio ambiente, poderíamos escrever um autêntico tratado com milhares de páginas.
Parece provável que vamos dentro em breve atingir os limites da capacidade mundial de fornecimento de petróleo. Deve encarar-se com o maior cepticismo os diversos prognósticos elaborados por certos institutos, essencialmente existentes para elaborarem trabalhos encomendados e financiados pelos interesses petrolíferos. O que não deixa margem para dúvidas é que a disponibilidade global de petróleo se encontra em declínio mundial desde 2000. O facto de a UE começar a pensar em termos de solidariedade e de segurança do aprovisionamento é algo que é de saudar como questão de princípio.
No entanto, o problema tem de ser visto no seu contexto a médio e longo prazo; não vai ser possível solucioná-lo sem o desenvolvimento de combustíveis alternativos, bem como de tecnologias de propulsão alternativas, ou ainda sem que haja mudanças nos nossos padrões globais de mobilidade. A UE terá de desenvolver tecnologias para explorar os combustíveis bio-energéticos derivados de fontes de energia renováveis, fazendo ao mesmo tempo pleno uso do seu potencial de poupança de energia de 18%. Neste ponto é que faria seguramente sentido tornar obrigatórios os objectivos opcionais.
É interessante a alteração que prossegue a ideia de o preço do petróleo bruto ser fixado em euros no futuro, mas terá de haver uma reflexão séria sobre o que tal significaria para a política global e a economia em geral. Creio que não vai ser, provavelmente, um caminho muito simples.
O consumo de gás natural na UE encontra-se também em forte subida. Quando o petróleo se tornar um recurso escasso, ou seja, quando já não existir em quantidade suficiente, a procura de gás natural aumentará adicionalmente. No entanto, aqueles que crêem ser o gás natural um substituto do petróleo bruto estão perigosamente errados. Não conseguimos solucionar os nossos problemas energéticos, mudando simplesmente do petróleo para o gás.
Em compensação, nos últimos anos, tem-se assistido a grandes progressos no desenvolvimento do biogás renovável. No essencial, este facto ainda não se encontra suficientemente registado. Como as tecnologias são comparativamente novas – por essa mesma razão – necessitam de um apoio maciço da parte dos fundos de investigação da UE. O biogás é uma fonte de energia armazenável e renovável e daí a sua especial utilidade e valor estratégico. O biogás pode ser obtido
de modo descentralizado, a partir de substâncias biógenas, tais como relva, lixo biológico e também madeira. Partimos, actualmente, do pressuposto de o gás e o petróleo terem preços relativamente baixos, mas creio que, agora que está a tornar-se evidente alguma escassez – sem esquecer que os preços do gás e do petróleo triplicaram nos últimos anos - , as fontes de energia renovável com produção local vão tornar-se propostas mais competitivas.
Passando à segurança do aprovisionamento, penso tratar-se de uma questão relativamente pouco significativa saber se a UE vai necessitar de existências de segurança de 90 ou de 120 dias para o petróleo. Pode perfeitamente discutir-se o argumento de que a questão dos custos é contrária um aprovisionamento de 120 dias. Independentemente deste aspecto, parece-me ilusório, mesmo com a ajuda deste aprovisionamento alargado de 90 para 120 dias, que se consiga praticar a política de preços pró-activa para o petróleo imaginada na proposta da Comissão. Se houvesse uma verdadeira falta de petróleo, uma existência de segurança de 120 dias não traria mais do que um moderado alívio. Também a este respeito há que realçar a necessidade de serem desenvolvidos cenários com vista, por um lado, a diminuir o consumo de gás natural e petróleo e, por outro, a promover a produção de substitutos numa base sustentável.
Concluindo, gostaria de chamar a atenção para o facto de o preço da energia – facto de que estou profundamente convencido e se tem vindo a manifestar nos últimos anos – poder sofrer variações dramáticas nos próximos anos em consequência da menor disponibilidade e da crescente instabilidade nos países produtores de petróleo. Assistimos a essa situação agora no Médio Oriente, podemos vê-la acontecer na Ásia Central, igualmente um foco de crise, e também na África. Nesta perspectiva, saúdo as três posições como motivos de reflexão – uma expressão que, creio, já foi utilizada pelos colegas do outro lado do Hemiciclo. Trata-se de um motivo de reflexão – se certo ou errado, não creio ser muito importante –, a partir do qual temos de desenvolver uma estratégia energética a longo prazo para a Europa."@pt11
".
Fru talman! Som tidigare konstaterats så är EU för närvarande beroende av import för 75 procent av sin råolja. Om vi fortsätter att okontrollerat elda med råolja så kommer det beroendet att öka till 95 procent år 2020. Om vi skulle skriva en avhandling om risker och faror med ett sådant beroende och dess effekter på ekonomin och miljön så skulle en sådan avhandling omfatta tusentals sidor.
Det verkar troligt att vi inom kort kommer att nå gränsen för världens kapacitet att försörja oss med olja. De olika prognoser från partiberoende institut som huvudsakligen inrättats för att arbeta åt råoljeintressen bör betraktas med största misstänksamhet. Vad som står fast är att den allmänna tillgången på råolja har minskat över hela världen sedan år 2000. Det faktum att vi inom EU börjar tänka på solidaritet och på trygghet i försörjning är därför något som bör välkomnas som en principfråga.
Problemet behöver dock ses på medellång och lång sikt; det kommer inte att kunna lösas utan att alternativa bränslen och alternativa drivtekniker utvecklas, eller utan att vi ändrar vårt allmänna rörlighetsmönster. EU måste utveckla oberoende tekniker för användande av bioenergibränslen som utvinns ur förnybara primärenergikällor och, samtidigt, till fullo utnyttja potentialen för energibesparingar på 18 procent. Det är här som det utan tvekan skulle vara klokt att göra de frivilliga målen bindande.
Det ändringsförslag som bygger på idén med ett fast råoljepris i euro i framtiden är mycket intressant, men man måste fundera ordentligt på vad det innebär när det gäller global politik och ekonomi i allmänhet. Jag tror inte att det blir en så väldigt enkel väg att ta.
EU:s förbrukning av naturgas ökar också kraftigt. Om råolja blir en sällsynt resurs, alltså om det inte längre finns att få tag på i tillräckliga mängder, så kommer efterfrågan på naturgas att öka i ännu snabbare takt, men de som tror att naturgas helt enkelt kan ersätta råolja som resurs är ute på hal is. Vi kan inte lösa våra energiproblem genom att övergå från olja till gas.
Under senare år har det dock skett stora framsteg i utvecklingen av förnybar biogas. Vi har dock inte insett det riktigt ordentligt än. Då tekniken är ganska ny behöver den – av just det skälet – ett massivt stöd från EU:s forskningsmedel. Biogas är en lagrings- och förnybar energikälla och är därför av särskild strategisk betydelse och har därför ett särskilt strategiskt värde. Biogas kan på lokal och decentraliserad nivå utvinnas ur biogent material såsom gräs, biologiskt avfall och trä. I dag tar vi för givet att gas och olja säljs till relativt låga priser men jag tror att, nu när bristerna börjar bli tydliga – och olje- och gaspriserna har tredubblats de senaste åren – lokalt producerade förnybara energikällor kommer att bli en mer konkurrenskraftig lösning.
Låt mig nu övergå till försörjningstryggheten. När det gäller hur saker hänger samman mer allmänt så tror jag att frågan om huruvida EU skulle behöva beredskapslager av råolja för 90 eller 120 dagar är relativt oviktig. Argumentet att det av kostnadsskäl inte vore förståndigt att hålla beredskapslager som räcker i 120 dagar är ett som vi naturligtvis kan diskutera. Förutom det tycker jag dock att det är bedrägligt att tro – en tro som kommissionen uttryckt i sitt förslag – att ökade beredskapslager från 90 till 120 dagar kommer att hjälpa oss att föra en aktiv oljeprispolitik. Om det skulle bli fråga om en verklig brist på råolja så skulle inte ens 120 dagars beredskapslager kunna ge mer än en minimal lättnad. Även i det här fallet skall det betonas att vi å ena sidan måste bestämma hur vi skall minska den totala förbrukningen av råolja och naturgas och, å den andra, införa en produktion av ersättningar på ett hållbart sätt.
Avslutningsvis skulle jag vilja upprepa något som jag är helt övertygad om och som visat sig under de senaste åren, nämligen att energipriset kan förändras dramatiskt under de kommande åren till följd av den ökande instabiliteten i de råoljeproducerande länderna. Vi ser det nu i Mellanöstern, vi kan se att det håller på att ske i Centralasien, en potentiell oroshärd, och vi ser det även i Afrika. Därför välkomnar jag i grunden alla tre ståndpunkterna som tankeväckande – ett uttryck som jag tror redan har använts av dem på andra sidan. Det är nämligen tankeväckande som var och en av dem är – på rätt eller fel sätt tycker jag inte är så viktigt – och utifrån dessa måste vi utarbeta en långsiktig energistrategi för Europa."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples