Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2003-06-04-Speech-3-297"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20030604.8.3-297"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Senhora Presidente, o pressuposto específico fundamental da pergunta oral apresentada pelo colega Michel Rocard é o de se entender que o método aberto de coordenação deveria ser aplicado a todos os campos de intervenção da Comissão para a Cultura, a Juventude, a Educação, os Meios de Comunicação Social e os Desportos e não apenas àqueles que se encontram mais directamente ligados à estratégia de Lisboa, a saber, a educação e a aprendizagem ao longo da vida.
Na verdade, a razão de decidir quanto a estas áreas é absolutamente idêntica à que existe quanto às duas que comecei por referir. E tanto assim, que foi também aberta a disposição manifestada pelo Conselho de Lisboa quanto a fazer alastrar a coordenação aberta a outras áreas. Sendo assim, é desejável que a escolha das políticas de coordenação aberta, contando com o pleno empenhamento do Parlamento Europeu, seja também apontada às áreas da cultura, da juventude, da comunicação social e do desporto. Há práticas de facto que, de resto, poderiam legitimá-la entretanto.
Só desse modo poderá o Parlamento, em seguida, pronunciar-se fundamentadamente e a tempo e horas, contribuindo com utilidade para o encontro das melhores soluções, com uma legitimação democrática acrescida, antes de qualquer iniciativa relevante ser tomada em consideração pelo Conselho, de modo a que as políticas nacionais e regionais possam traduzir também as linhas orientadoras das políticas europeias. Nem se compreende que o Parlamento seja um mero espectador passivo nessas e noutras matérias. Se isto já se revela pertinente e necessário numa União entre quinze países membros, muito mais pertinente e necessário se torna numa União a vinte e cinco. Políticas europeias que ofereçam uma mais-valia europeia devem ser discutidas também pelos representantes directos dos povos europeus.
Torna-se, portanto, necessário um acordo interinstitucional em que se preveja a intervenção do Parlamento de modo a serem coerentemente estabelecidas não só as regras como as políticas, assentando-se em objectivos e dispondo-se de indicadores, acedendo-se à documentação, participando-se em reuniões de orientação e análise dos progressos feitos, dispondo-se de informação sobre os relatórios e as melhores práticas, num processo que desenvolva o método aberto de coordenação como método comunitário.
O Parlamento deveria, pois, poder intervir a tempo e com relevância antes de as decisões serem tomadas pelo Conselho. A Comissão deveria formular propostas para que o Parlamento fique associado plenamente ao método adoptado em Lisboa. É neste quadro que ganha plena relevância a pergunta oral apresentada pelo colega Michel Rocard, presidente da Comissão para a Cultura."@pt11
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Fru formand, den dybereliggende specifikke problematik bag Michel Rocards mundtlige forespørgsel er, om den åbne koordinationsmetode bør finde anvendelse inden for alle de sagsområder, som Udvalget om Kultur, Ungdom, Uddannelse, Medier og Sport dækker, og ikke kun inden for dem, der er mere direkte forbundet med Lissabon-strategien, nemlig uddannelse og livslang læring.
Begrundelsen, hvad angår disse områder, er faktisk fuldstændig identisk med den, der kan henvises til, hvad angår de to, som jeg netop har nævnt. Det fremgår da også tydeligt af den imødekommenhed, som Det Europæiske Råd i Lissabon viste over for at udstrække den åbne koordinationsmetode til andre områder. På den baggrund vil det være ønskeligt, at den åbne koordinationsmetode, med Europa-Parlamentets fulde tilslutning, også rettes mod områderne kultur, ungdom, uddannelse, medier og sport. Der forekommer i øvrigt de facto-praksis, der kan legitimere det.
Kun på den måde vil Parlamentet fortløbende kunne udtale sig sagligt velfunderet og i tide, hvorved det kan yde et nyttigt bidrag til, at der findes frem til de bedste løsninger, med øget demokratisk legitimitet, før ethvert relevant initiativ tages under behandling i Rådet, så de nationale og regionale politikker i højere grad kommer til at afspejle de politiske retningslinjer, der søges gennemført på europæisk plan. Det er da også uforståeligt, at Parlamentet blot skal være passiv tilskuer i disse og andre sager. Hvis en større rolle for Parlamentet viser sig relevant og nødvendig i et EU med 15 medlemsstater, bliver den endnu mere relevant og nødvendig i et EU med 25. Merværdiskabende europæiske politikker bør også være genstand for debat blandt de europæiske befolkningers direkte repræsentanter.
Der er derfor brug for en interinstitutionel aftale, der fastsætter Parlamentets beføjelser på en måde, der fyldestgørende definerer både regler og politikker, som er baseret på målsætninger og råder over indikatorer, hvor der er adgang til dokumentation, deltagelse i orienterings- og analysemøder om de fremskridt, der gøres, med oplysninger om rapporter og bedste praksis i en proces, der udvikler den åbne koordinationsmetode som Fællesskabets metode.
Parlamentet bør kunne handle i tide og med relevans, før beslutningerne træffes i Rådet. Kommissionen bør formulere forslagene på en sådan måde, at Parlamentet bliver en integreret del af den metode, der blev vedtaget i Lissabon. Det er i denne sammenhæng, at den mundtlige forespørgsel stilet af Michel Rocard, Kulturudvalgets formand, får sin fulde betydning."@da1
"Frau Präsidentin! Die mündliche Anfrage von Herrn Rocard geht von der konkreten Grundannahme aus, dass die offene Koordinierungsmethode in allen Tätigkeitsfeldern des Ausschusses für Kultur, Jugend, Bildung, Medien und Sport zur Anwendung kommen sollte und nicht nur in den Bereichen, die unmittelbar mit der Lissabonner Strategie verknüpft sind, also Bildung und lebenslanges Lernen.
Der Grund für eine Entscheidung zu diesen Bereichen ist genau der gleiche wie bei den beiden von mir gerade genannten. Dies zeigte sich ja auch in dem Bestreben des Rats von Lissabon, die offene Koordinierung auf andere Bereiche auszuweiten. Da dies nun der Fall ist, wäre es doch wünschenswert, das Konzept der offenen Koordinierung, für das das Europäische Parlament voll und ganz eintritt, auch auf die Gebiete Kultur, Jugend, Medien und Sport auszudehnen. Tatsächlich gibt es Praktiken, die auch diese Vorgehensweise rechtfertigen würden.
Das ist die einzige Möglichkeit für das Parlament, eine Stellungnahme abzugeben, fundiert und fristgerecht, und dabei auf sinnvolle Weise zur Suche nach besseren Lösungen mit größerer demokratischer Legitimität beizutragen, bevor der Rat diesbezügliche Initiativen prüft, um sicherzustellen, dass mit nationalen und regionalen Maßnahmen auch europäische Politikleitlinien umgesetzt werden können. Wir können auch nicht verstehen, wie das Parlament diese und andere Angelegenheiten nur als passiver Zuschauer betrachten kann. Wenn sich dieses Verfahren in einer Union mit 15 Mitgliedstaaten bereits als relevant und notwendig erwiesen hat, dann wird es in einer Union der 25 umso relevanter und notwendiger sein. Europäische Maßnahmen, die einen zusätzlichen Nutzen für Europa bewirken, müssen auch von den direkten Vertretern der europäischen Völker diskutiert werden.
Deshalb benötigen wir eine interinstitutionelle Vereinbarung, die vorsieht, dass das Parlament eingreifen kann, um sicherzustellen, dass nicht nur Vorschriften, sondern auch Maßnahmen einheitlich, auf der Grundlage von Zielen und mit Indikatoren festgelegt werden. Dazu gehört auch der Zugang zu Dokumenten und die Teilnahme an Koordinierungssitzungen und Zusammenkünften zur Überprüfung der erreichten Fortschritte, die Übermittlung von Informationen zu den Berichten und nachahmenswerten Praktiken in einem Prozess, in dem sich die offene Koordinierungsmethode als Gemeinschaftsmethode entwickelt.
Daher sollte das Parlament in der Lage sein, frist- und sachgerecht zu handeln, bevor der Rat seine Entscheidungen trifft. Die Kommission sollte Vorschläge formulieren, wie dafür Sorge getragen werden kann, dass das Parlament in die in Lissabon beschlossene Methode vollständig eingebunden ist. In diesem Zusammenhang erlangt die mündliche Anfrage vom Vorsitzenden des Kulturausschusses, Herrn Rocard, höchste Bedeutung."@de7
"Κυρία Πρόεδρε, η συγκεκριμένη θεμελιώδης υπόθεση που περιλαμβάνει η προφορική ερώτηση που υπέβαλε ο κ. Rocard είναι το εάν η ανοικτή μέθοδος συντονισμού πρέπει να εφαρμόζεται σε όλους τους τομείς δραστηριότητας της Επιτροπής Πολιτισμού, Νεότητας, Παιδείας, Μέσων Ενημέρωσης και Αθλητισμού και όχι στους τομείς οι οποίοι συνδέονται άμεσα με τη στρατηγική της Λισαβόνας, δηλαδή στην εκπαίδευση και τη διά βίου μάθηση.
Στην πραγματικότητα, ο λόγος για τη λήψη αποφάσεων σε αυτούς τους τομείς είναι απολύτως ταυτόσημος με τον λόγο που ισχύει για τους δύο τομείς που μόλις ανέφερα. Προς επίρρωση αυτής της άποψης, μπορεί να αναφερθεί η προθυμία που εκφράστηκε στο Συμβούλιο της Λισαβόνας για την επέκταση του ανοικτού συντονισμού και σε άλλους τομείς. Εν τοιαύτη περιπτώσει, θα ήταν επίσης επιθυμητή η εφαρμογή της πολιτικής του ανοικτού συντονισμού, υπέρ της οποίας τάσσεται πλήρως το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο, στους τομείς του πολιτισμού, της νεότητας, των μέσων ενημέρωσης και του αθλητισμού. Υπάρχουν
πρακτικές μέσω των οποίων, παρεμπιπτόντως, θα μπορούσε να νομιμοποιηθεί μια τέτοια απόφαση.
Αυτός είναι ο μόνος τρόπος με τον οποίο το Κοινοβούλιο θα μπορέσει να καταθέσει την άποψή του, εγκαίρως και σε ισχυρή βάση, συμβάλλοντας έτσι με εποικοδομητικό τρόπο στην εξεύρεση καλύτερων λύσεων, με μεγαλύτερη δημοκρατική νομιμοποίηση, πριν από την εξέταση οποιασδήποτε σχετικής πρωτοβουλίας από πλευράς του Συμβουλίου, προκειμένου να διασφαλιστεί ότι οι εθνικές και περιφερειακές πολιτικές θα μπορούν επίσης να εφαρμόσουν τις ευρωπαϊκές πολιτικές κατευθυντήριες γραμμές. Δεν μπορούμε δε να κατανοήσουμε πώς μπορεί το Κοινοβούλιο να στέκεται ως απλός, παθητικός θεατής τόσο σε αυτό όσο και σε άλλα ζητήματα. Εάν η διαδικασία αυτή έχει ήδη αποδειχθεί αποτελεσματική και αναγκαία σε μια Ένωση 15 κρατών μελών, θα είναι ακόμη πιο αποτελεσματική και αναγκαία σε μια Ένωση 25 κρατών. Οι ευρωπαϊκές πολιτικές που προσφέρουν ευρωπαϊκή προστιθέμενη αξία πρέπει επίσης να συζητηθούν από τους άμεσους εκπροσώπους των ευρωπαϊκών λαών.
Χρειαζόμαστε, συνεπώς, μια διοργανική συμφωνία η οποία θα προσφέρει στο Κοινοβούλιο τη δυνατότητα παρέμβασης, προκειμένου να διασφαλιστεί ότι όχι μόνον οι κανόνες αλλά και οι πολιτικές θα θεσπίζονται κατά τρόπο συνεκτικό, βάσει στόχων και με τη χρήση δεικτών, γεγονός που συνεπάγεται πρόσβαση στα στοιχεία και συμμετοχή σε οργανωτικές επιτροπές και σε επιτροπές για τη μελέτη της συντελεσθείσας προόδου, προσφέροντας πληροφορίες σχετικά με τις εκθέσεις και τις βέλτιστες πρακτικές, στο πλαίσιο μιας διαδικασίας η οποία θα μετατρέψει την ανοικτή μέθοδο συντονισμού σε κοινοτική μέθοδο.
Το Κοινοβούλιο πρέπει, κατά συνέπεια, να έχει τη δυνατότητα να ενεργήσει εγκαίρως και αποτελεσματικά, προτού λάβει τις αποφάσεις του το Συμβούλιο. Η Επιτροπή πρέπει να καταθέσει προτάσεις, σύμφωνα με τις οποίες να διασφαλίζεται η πλήρης συμμετοχή του Κοινοβουλίου στη μέθοδο που υιοθετήθηκε στη Λισαβόνα. Σε αυτό το πλαίσιο, λειτουργεί περισσότερο αποτελεσματικά η προφορική ερώτηση που κατέθεσε ο κ. Rocard, Πρόεδρος της Επιτροπής Πολιτισμού."@el8
"Madam President, the specific fundamental assumption of the oral question tabled by Mr Rocard is whether the open method of coordination should be applied to all fields of activity covered by the Committee on Culture, Youth, Education, the Media and Sport and not only to those fields that are directly linked to the Lisbon strategy, that is, education and lifelong learning.
In fact, the reason for deciding on these areas is absolutely identical to that which applies to the two that I have just mentioned. This was also covered by the willingness expressed by the Lisbon Council to extend open coordination to other areas. Since this is the case, it would be desirable also to apply the policy of open coordination, to which the European Parliament is fully committed, to the areas of culture, youth, the media and sport. There are
practices that, incidentally, could legitimise this course of action.
This is the only way in which Parliament will be able to deliver an opinion, on a solid basis and on time, thereby usefully contributing to finding better solutions, with greater democratic legitimacy, before the Council considers any relevant initiative, to ensure that national and regional policies can also implement European policy guidelines. Nor can we understand how Parliament can merely be a passive spectator in this and in other matters. If this procedure has already proved to be relevant and necessary in a Union of 15 Member States, it will be all the more relevant and necessary in a Union of 25. European policies that create European added value must also be discussed by the direct representatives of the European peoples.
We therefore need an interinstitutional agreement that provides for Parliamentary intervention in order to ensure that not only rules but also policies are established coherently, based on objectives and having indicators, entailing access to documentation and participation in steering meetings and in meetings for studying the progress made, providing information on the reports and best practices, in a process that develops the open method of coordination as the Community method.
Parliament should, therefore, be able to act in a timely and relevant manner before the Council takes its decisions. The Commission should formulate proposals to ensure that Parliament is fully involved in the method adopted in Lisbon. It is in this context that the oral question tabled by Mr Rocard, Chairman of the Committee on Culture, becomes most relevant."@en3
"Arvoisa puhemies, jäsen Rocardin esittämässä suullisessa kysymyksessä tiedustellaan erityisesti sitä, pitäisikö avointa koordinointimenetelmää soveltaa kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunnan kaikkiin toimialoihin eikä vain suoraan Lissabonin strategiaan liittyviin aloihin eli koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen.
Tosiasiassa syy näiden alojen valitsemiseen on täysin sama kuin kahden juuri mainitsemani alan kohdalla. Lissabonin Eurooppa-neuvostossa ilmaistiin myös tahto ulottaa avoin koordinointi muille aloille. Näin ollen avointa koordinointipolitiikkaa, johon Euroopan parlamentti on täysin sitoutunut, olisi sovellettava myös kulttuuri-, nuoriso-, tiedonvälitys- ja urheilualalle. On myös
käytäntöjä, jotka oikeuttaisivat tämän.
Vain tällä tavoin parlamentti pystyy antamaan ajoissa perusteellisen lausunnon ja edistämään näin parempia ratkaisuja, joilla on suurempi demokraattinen legitiimiys, ennen kuin neuvosto harkitsee mitään tärkeää aloitetta. Tällä tavoin varmistetaan, että myös kansallisia ja alueellisia toimia voidaan soveltaa Euroopan poliittisissa suuntaviivoissa. Emme myöskään ymmärrä, miten parlamentti voisi olla pelkästään passiivinen sivustakatsoja tässä ja muissa asioissa. Jos tämä menettely on jo osoittautunut merkittäväksi ja tarpeelliseksi 15 jäsenvaltion unionissa, se on sitäkin tärkeämpi ja tarpeellisempi 25 jäsenvaltion unionissa. Euroopan kansojen suorien edustajien on myös keskusteltava eurooppalaisista toimista, jotka luovat eurooppalaista lisäarvoa.
Tarvitsemme siksi toimielinten välistä sopimusta, jossa määrätään parlamentin väliintulosta sen varmistamiseksi, että sääntöjen lisäksi myös toimintatavat laaditaan johdonmukaisesti, ne perustuvat tavoitteisiin ja indikaattoreihin, niihin sisältyy asiakirjojen saanti ja osallistuminen ohjauskomiteoiden kokouksiin ja saavutettua edistystä koskeviin kokouksiin. Parlamentille on myös ilmoitettava kertomuksista ja hyvistä käytännöistä prosessissa, jossa avointa koordinointimenetelmää kehitetään yhteisön menetelmänä.
Parlamentin pitäisi näin ollen pystyä toimimaan ajoissa ja asianmukaisesti ennen kuin neuvosto tekee päätöksensä. Komission olisi laadittava ehdotuksia sen varmistamiseksi, että parlamentti osallistuu täysimääräisesti Lissabonissa hyväksyttyyn menetelmään. Kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunnan puheenjohtajan Ricardin laatimalla suullisella kysymyksellä on tässä keskeinen asema."@fi5
"Madame la Présidente, la question spécifique fondamentale sous-tendant la question orale posée par M. Rocard est de savoir si la méthode ouverte de coordination devrait être appliquée à tous les domaines d’intervention de la commission de la culture, de la jeunesse, de l’éducation, des médias et des sports, et pas seulement à ceux qui sont plus directement liés à la stratégie de Lisbonne, à savoir l’éducation et l’apprentissage tout au long de la vie.
En vérité, la raison qui préside à une prise de décision dans ces domaines est absolument identique à celle des deux domaines que je viens de mentionner. D’autant que le Conseil de Lisbonne s’est montré disposé à étendre la coordination ouverte à d’autres domaines. Cela étant, il est souhaitable que les politiques de coordination ouverte, qui peuvent compter sur l’engagement entier du Parlement européen, portent également sur les domaines de la culture, de la jeunesse, des médias et des sports. Du reste, il existe des pratiques de facto qui pourraient légitimer cette méthode.
Ce n’est que de cette manière que le Parlement pourra ensuite se prononcer sur une base saine et en temps voulu, en contribuant de manière utile à trouver les meilleures solutions, avec une légitimation démocratique accrue, avant que toute initiative importante ne soit prise en considération par le Conseil, de manière à ce que les politiques nationales et régionales puissent traduire également les lignes directrices des politiques européennes. Nous ne comprenons pas non plus que le Parlement ne soit qu’un simple spectateur passif dans ces matières et dans d’autres. Si cette procédure se révèle déjà pertinente et nécessaire dans une Union de quinze États membres, elle s’avère encore plus pertinente et nécessaire dans une Union à vingt-cinq. Les représentants directs des peuples européens doivent également pouvoir discuter des politiques européennes susceptibles de créer une valeur ajoutée européenne.
Il est donc nécessaire d’aboutir à un accord interinstitutionnel qui prévoie l’intervention du Parlement, de manière à établir de manière cohérente non seulement les règles mais aussi les politiques, en les basant sur des objectifs et en disposant d’indicateurs, ce qui suppose l’accès à la documentation et la participation à des réunions d’orientation et d’analyse des progrès accomplis, en disposant d’informations sur les rapports et les meilleures pratiques, dans un processus mettant en œuvre la méthode ouverte de coordination comme méthode communautaire.
Le Parlement devrait donc pouvoir intervenir à temps et de manière appropriée avant la prise de décisions par le Conseil. La Commission devrait formuler des propositions afin que le Parlement soit pleinement associé à la méthode adoptée à Lisbonne. C’est dans ce cadre que la question orale posée par notre collègue Michel Rocard, président de la commission de la culture, révèle toute son importance."@fr6
"Signora Presidente, fondamentale intento specifico sotteso all’interrogazione orale presentata dall’onorevole Rocard è chiedere se il metodo aperto di coordinamento debba essere applicato a tutti i campi di attività della commissione per la cultura, la gioventù, l’istruzione, i mezzi d’informazione e lo sport o solo a quelli direttamente legati alla strategia di Lisbona, ovvero istruzione e formazione lungo tutto l’arco della vita.
Infatti, la ragione per decidere su questi ambiti è assolutamente identica a quella che si applica ai due settori che ho appena menzionato. Del resto ciò risponde alla disponibilità manifestata dal Consiglio di Lisbona di estendere il coordinamento aperto ad altri ambiti. Dal momento che le cose stanno così, sarebbe opportuno applicare la politica del coordinamento aperto, sulla quale il Parlamento europeo si è pienamente impegnato, anche agli ambiti della cultura, della gioventù, dell’informazione e dello sport. Vi sono di fatto pratiche che, tra l’altro, potrebbero legittimare una simile evoluzione.
E’ l’unico modo in cui il Parlamento potrà pronunciarsi, su una base solida e in tempo, contribuendo così in modo efficace a trovare soluzioni migliori, dotate di maggiore legittimazione democratica, prima che qualunque iniziativa in proposito sia presa in considerazione dal Consiglio, per assicurare che le politiche nazionali e regionali possano attuare le linee guida della politica europea. Non si capisce neppure come il Parlamento possa essere un mero spettatore passivo in questa e in altre questioni. Se tale procedura si è già rivelata pertinente e necessaria in un’Unione di quindici Stati membri, lo sarà ancora di più in un’Unione a venticinque. Politiche europee che creano valore aggiunto europeo devono essere discusse anche dai rappresentanti diretti dei cittadini europei.
E’ quindi necessario un accordo interistituzionale che preveda l’intervento del Parlamento in modo da garantire che non solo le norme ma anche le politiche vengano coerentemente fissate, basandosi su obiettivi e disponendo di indicatori, comprendendo l’accesso alla documentazione e la partecipazione a riunioni di orientamento e di analisi dei progressi effettuati, fornendo informazioni sulle relazioni e sulle buone pratiche, in un processo che sviluppi il metodo aperto di coordinamento come metodo comunitario.
Il Parlamento dovrebbe, perciò, poter agire in modo tempestivo e pertinente prima che il Consiglio prenda le sue decisioni. La Commissione dovrebbe formulare delle proposte per assicurare che il Parlamento sia coinvolto pienamente nel metodo adottato a Lisbona. E’ in tale contesto che assume piena importanza l’interrogazione orale presentata dall’onorevole Rocard, presidente della commissione per la cultura, la gioventù, l’istruzione, i mezzi di informazione e lo sport."@it9
"Madam President, the specific fundamental assumption of the oral question tabled by Mr Rocard is whether the open method of coordination should be applied to all fields of activity covered by the Committee on Culture, Youth, Education, the Media and Sport and not only to those fields that are directly linked to the Lisbon strategy, that is, education and lifelong learning.
In fact, the reason for deciding on these areas is absolutely identical to that which applies to the two that I have just mentioned. This was also covered by the willingness expressed by the Lisbon Council to extend open coordination to other areas. Since this is the case, it would be desirable also to apply the policy of open coordination, to which the European Parliament is fully committed, to the areas of culture, youth, the media and sport. There are
practices that, incidentally, could legitimise this course of action.
This is the only way in which Parliament will be able to deliver an opinion, on a solid basis and on time, thereby usefully contributing to finding better solutions, with greater democratic legitimacy, before the Council considers any relevant initiative, to ensure that national and regional policies can also implement European policy guidelines. Nor can we understand how Parliament can merely be a passive spectator in this and in other matters. If this procedure has already proved to be relevant and necessary in a Union of 15 Member States, it will be all the more relevant and necessary in a Union of 25. European policies that create European added value must also be discussed by the direct representatives of the European peoples.
We therefore need an interinstitutional agreement that provides for Parliamentary intervention in order to ensure that not only rules but also policies are established coherently, based on objectives and having indicators, entailing access to documentation and participation in steering meetings and in meetings for studying the progress made, providing information on the reports and best practices, in a process that develops the open method of coordination as the Community method.
Parliament should, therefore, be able to act in a timely and relevant manner before the Council takes its decisions. The Commission should formulate proposals to ensure that Parliament is fully involved in the method adopted in Lisbon. It is in this context that the oral question tabled by Mr Rocard, Chairman of the Committee on Culture, becomes most relevant."@lv10
"Mevrouw de Voorzitter, bij de mondelinge vraag van de heer Rocard gaat het er in wezen om of de open coördinatiemethode op alle werkterreinen van de Commissie cultuur, jeugd, onderwijs en media moet worden gehanteerd, of alleen op die gebieden die rechtstreeks verband houden met de strategie van Lissabon – onderwijs en levenslang leren.
De redenen waarom we die methode ook op andere terreinen zouden moeten toepassen zijn precies dezelfde als die welke pleiten voor de inzet van deze methode bij onderwijs en levenslang leren. De Raad van Lissabon heeft overigens aangegeven voorstander te zijn van een algemener gebruik van deze methode. Het Europees Parlement moet het toepassen van de open coördinatiemethode op het gebied van cultuur, jeugd, media en sport dus aanmoedigen. Dat wordt overigens gerechtvaardigd door bepaalde praktijkervaringen.
Alleen zo kan het Parlement in de toekomst een tijdig en weloverwogen oordeel geven en bijdragen tot betere en democratischere oplossingen – nog vóór de Raad een initiatief neemt. Dan kunnen de richtsnoeren voor het Europees beleid verwerkt worden in het nationale en regionale beleid. We begrijpen niet waarom het Parlement met betrekking tot deze materie en andere onderwerpen genoegen zou moeten nemen met een rol als passieve toehoorder. Als dit geldt voor een Unie met vijftien lidstaten, dan geldt het des te sterker in een Unie van vijfentwintig. Elk Europees beleid met een potentiële communautaire meerwaarde moet door de rechtstreeks gekozen vertegenwoordigers van de Europese volkeren besproken worden.
Er moet dus een interinstitutioneel akkoord worden gesloten, waarin wordt vastgelegd dat het Parlement betrokken moet worden bij de totstandkoming van zowel het beleid als de wetgeving. Dat zal de consistentie ten goede komen. We moeten dan werken op basis van doelstellingen en de beschikking hebben over indicatoren. We moeten toegang krijgen tot documentatie en deelnemen aan oriënteringsvergaderingen. Het Parlement moet een analyse uitvoeren van de geboekte vooruitgang en daarvoor in de vorm van verslagen kunnen beschikken over informatie aangaande
. Op deze wijze moeten we de open coördinatiemethode uitwerken als de communautaire methode bij uitstek.
Het Parlement moet dus tijdig en op een zinvolle wijze kunnen optreden, voordat de Raad besluiten neemt. De Commissie moet daarom voorstellen doen om ervoor te zorgen dat het Parlement in de in Lissabon ontwikkelde methode de plaats krijgt die het toekomt. De mondelinge vraag die de heer Rocard, de voorzitter van de Cultuurcommissie, gesteld heeft is in dat kader heel belangrijk."@nl2
"Fru talman! Det huvudsakliga specifika antagandet i den muntliga fråga som lagts fram av Michel Rocard är om den öppna samordningsmetoden borde tillämpas på alla de verksamhetsområden som täcks av utskottet för kultur, ungdomsfrågor, utbildning, medier och idrott och inte bara på dem som mer direkt hör till Lissabonstrategin, nämligen utbildning och livslångt lärande.
Saken är den att beslutsunderlaget när det gäller dessa områden är helt och hållet detsamma som det som avser de två områden som jag nämnde först. Detta motsvaras också av den vilja som kom till uttryck under rådet i Lissabon när det gällde att sprida det öppna samordningsförfarandet till andra områden. Eftersom detta är fallet vore det önskvärt att även tillämpa det öppna samordningsförfarandet, som Europaparlamentet ger sitt fulla stöd, på områdena kultur, ungdomsfrågor, medier och idrott. För övrigt finns det de facto metoder som skulle kunna legitimera detta förfaringssätt.
Detta är det enda sättet för att parlamentet skall kunna avge ett yttrande, som är ordentligt underbyggt och som kommer i tid, och därigenom på lämpligt sätt kunna bidra till att hitta bättre lösningar, med ökad demokratisk legitimitet, innan rådet överväger något relevant initiativ, för att säkerställa att europeiska politiska riktlinjer skall kunna genomföras i nationell och regional politik. Vi kan inte heller förstå hur parlamentet bara skulle vara en passiv åskådare i dessa och i andra frågor. Om detta förfarande nu redan har visat sig vara lämpligt och nödvändigt i en union med 15� medlemsländer, så kommer det att visa sig vara ännu mer lämpligt och nödvändigt i en union med 25. EU-politik som skapar europeiskt mervärde bör också diskuteras av de europeiska folkens direkta företrädare.
Vi behöver därför ett interinstitutionellt avtal där parlamentets deltagande är fastställt för att säkerställa att inte bara bestämmelser utan också politik kommer till stånd på ett sammanhängande sätt som är baserat på målsättningar och med hjälp av indikatorer, som innebär tillgång till dokumentation, deltagande i ledningsmöten och möten för att utvärdera de framsteg som gjorts, med tillgång till information om rapporter och bästa metoder, i ett förfarande som bygger på en utveckling av den öppna samordningsmetoden som gemenskapsmetod.
Parlamentet borde därför kunna ingripa i tid och på ett relevant sätt innan besluten fattas i rådet. Kommissionen borde formulera förslag så att parlamentet fullständigt engageras i den metod som antogs i Lissabon. Det är inom denna ram som den muntliga frågan från Michel Rocard, ordförande för kulturutskottet, blir allra mest relevant."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"de facto"8,10,3,12
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples