Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2003-06-04-Speech-3-296"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20030604.8.3-296"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". – Frau Präsidentin! Seit dem Rat von Lissabon im März 2000 sind sich die Mitgliedstaaten darin einig, das Instrument der offenen Koordinierungsmethode von der Beschäftigung auf andere Bereiche auszuweiten.
sollen verbreitet, quantitative und qualitative Indikatoren festgelegt werden, europäische Richtlinien sind in nationale und regionale Politik umzusetzen, natürlich unter Wahrung des Subsidiaritätsprinzips und realisiert in nationalen Aktionsplänen.
So weit, so gut. Doch wenn der Eindruck entsteht, es gehe um Gleichmacherei; wenn es zu sozialpolitischen Vorgaben kommt, ohne dass eine Rechtsgrundlage vorliegt; wenn versucht wird, Mitgliedstaaten möglicherweise Vorschriften zu machen und etwa nationale Bestimmungen auszuhebeln, dann ist die OKM in dieser Form nicht hinnehmbar. Eine verstärkte Zusammenarbeit der Mitgliedstaaten ist in den Politikbereichen, in denen die Europäische Union nur eine eingeschränkte Zuständigkeit hat, sicher möglich und sinnvoll. Sie muss dann jedoch auf einen verbesserten Austausch von Informationen und Erfahrung ausgerichtet werden.
Bei der Anwendung der OKM aber müssen die vertraglichen Kompetenzgrenzen beachtet werden. Viele der Kolleginnen und Kollegen haben ja bereits erhebliche Kritikpunkte geäußert. Dieses Instrument kann nur eine Ergänzung sein und keineswegs eine Alternative zu den wichtigen legislativen Maßnahmen. Dabei darf das Europäische Parlament genauso wenig übergangen werden wie nationale Parlamente, auch da stimme ich den Vorrednern zu. Wir im Europäischen Parlament erleben es doch oft, wie wir unter Zeitdruck gesetzt werden. Beispielsweise wenn uns die Europäische Kommission bei den jährlichen Leitlinien zur Beschäftigungsstrategie konsultiert, die Berichte aber so spät an uns sendet – ich habe das Anfang des Jahres selbst erleben müssen –, dass gründliche, qualifizierte Beratungen zu kurz kommen. Die OKM wird von nationalen Sachverständigen ausgearbeitet, die zweifellos hochrangig sind, aber die ohne parlamentarische Legitimation Inhalte entwickeln. Das Europäische Parlament ist die einzige Gemeinschaftsinstitution, die Kontrolle über diese politischen Prozesse hat, einschließlich OKM.
Ich unterstütze die Forderung von Miet Smet, dass auch die nationalen Parlamente angemessenen Einfluss erhalten müssen, und wir dürfen auch den Wirtschafts- und Sozialausschuss, den Ausschuss der Regionen und die Sozialpartner nicht vergessen, die gleichfalls zu konsultieren sind und zwar von vorne herein. Trotz aller wichtigen Ansätze in diesem Bericht, trotz des vorgesehenen Auftrages an die Kommission, zunächst eine Studie auszuarbeiten, und trotz der Forderung nach einer breit angelegten Debatte über die Wirksamkeit der OKM habe ich noch erhebliche Bedenken gegenüber einer Methode in dieser Form und mit diesen Prinzipien."@de7
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Fru formand, siden rådsmødet i Lissabon i marts 2000 er medlemsstaterne blevet enige om at udvide den åbne koordinationsmetode fra beskæftigelsesområdet til andre områder. Bedste praksis skal udbredes, kvantitative og kvalitative indikatorer fastlægges, europæiske direktiver gennemføres i national og regional politik, og naturligvis skal subsidiaritetsprincippet overholdes og gennemføres i nationale handlingsplaner.
Så langt, så godt. Men når man får det indtryk, at det drejer sig om ligemageri, når det kommer til socialpolitiske retningslinjer, uden at der foreligger et retsgrundlag, når man om muligt forsøger at give medlemsstater instrukser for på den måde at ophæve f.eks. nationale bestemmelser, er den åbne koordinationsmetode uacceptabel. Et forstærket samarbejde mellem medlemsstaterne på de politiske områder, hvor EU kun har begrænsede kompetencer, er sikkert både muligt og fornuftigt. I så fald skal samarbejdet dog tage udgangspunkt i en forbedret udveksling af informationer og erfaringer.
Ved anvendelse af den åbne koordinationsmetode skal de traktatmæssige kompetenceområder imidlertid tages i betragtning. Der er allerede mange kolleger, som er fremkommet med væsentlige kritikpunkter. Dette instrument kan kun være et supplement og på ingen måde et alternativ til de vigtige lovgivningsmæssige foranstaltninger. I den forbindelse må hverken Europa-Parlamentet eller de nationale parlamenter forbigås, også på det område er jeg enig med de forrige talere. I Europa-Parlamentet er vi dog tit ude for, at vi sættes under tidspres. Når Kommissionen f.eks. hører os i forbindelse med de årlige retningslinjer for beskæftigelsesstrategien, men sender rapporterne så sent til os - i starten af året oplevede jeg det selv - at grundige og kvalificerede høringer trådte i baggrunden. Den åbne koordinationsmetode udarbejdes af nationale eksperter, der utvivlsomt er førsterangs, men som udvikler indhold uden parlamentarisk legitimation. Europa-Parlamentet er den eneste fællesskabsinstitution, som har kontrol over de politiske processer inklusive den åbne koordinationsmetode.
Jeg støtter Miet Smets krav om, at de nationale parlamenter også skal have en passende indflydelse, og vi må heller ikke glemme Økonomiudvalget, Socialudvalget og Udvalget om Regionalpolitik samt arbejdsmarkedets parter, som ligeledes skal høres, og det allerede fra begyndelsen. Til trods for alle de vigtige tiltag i denne betænkning, til trods for det planlagte mandat for Kommissionen til først at lave en undersøgelse, og til trods for kravet om en bredt anlagt debat om virkningen af den åbne koordinationsmetode har jeg stadig væsentlige betænkeligheder ved denne metode og disse principper."@da1
"Κυρία Πρόεδρε, από το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο της Λισαβόνας τον Μάρτιο του 2000, τα κράτη μέλη συμφώνησαν ότι η ανοικτή μέθοδος συντονισμού ως μέσο πρέπει να επεκταθεί και σε άλλους τομείς εκτός από την απασχόληση. Η βέλτιστη πρακτική πρέπει να διαδοθεί, και πρέπει να καθοριστούν ποσοτικοί και ποιοτικοί δείκτες· πρέπει να εφαρμοστούν οι ευρωπαϊκές οδηγίες στην εθνική και στην περιφερειακή πολιτική, ενώ η αρχή της επικουρικότητας πρέπει βέβαια να τηρηθεί και να εφαρμοστεί στα εθνικά σχέδια δράσης.
Καλά μέχρι εδώ. Ωστόσο, εάν αρχίσει κανείς να αποκτά την εντύπωση ότι όλα αυτά οδηγούν σε ισοπέδωση, εάν αρχίσουμε να θεσπίζουμε πρότυπα κοινωνικής πολιτικής χωρίς να υπάρχει κατάλληλη νομική βάση για κάτι τέτοιο, ή εάν γίνει ίσως προσπάθεια να υπαγορεύσουμε στα κράτη μέλη τι να κάνουν και να παραγκωνίσουμε τους εθνικούς κανονισμούς, τότε η ΑΜΣ είναι απαράδεκτη με τη σημερινή της μορφή. Είναι βέβαια δυνατό και λογικό να ενισχύσουμε τη συνεργασία μεταξύ των κρατών μελών σε διάφορους τομείς της πολιτικής, στους οποίους η Ευρωπαϊκή Ένωση έχει περιορισμένη μόνο εξουσία. Εντούτοις, ο συντονισμός αυτός πρέπει να προσαρμόζεται προς τη βελτίωση της ανταλλαγής πληροφοριών και εμπειρίας.
Εν τω μεταξύ, κατά την εφαρμογή της ΑΜΣ, πρέπει να λαμβάνονται υπόψη τα όρια των αρμοδιοτήτων που θέτουν οι Συνθήκες. Πολλοί συνάδελφοι βουλευτές εξέφρασαν ήδη επικρίσεις για πολλά σοβαρά ζητήματα. Το μέσο αυτό μπορεί να αποτελεί απλώς ένα συμπλήρωμα στα σημαντικά νομοθετικά μέτρα και σε καμία περίπτωση δεν συνιστά εναλλακτική λύση για αυτά. Ταυτόχρονα, το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο δεν πρέπει να παραμελείται περισσότερο από ό,τι τα εθνικά κοινοβούλια. Συμφωνώ με τους προηγούμενους ομιλητές και στο σημείο αυτό. Εμείς στην Ευρωπαϊκή Ένωση βρισκόμαστε συχνά υπό πίεση χρόνου, λόγου χάρη όταν η Ευρωπαϊκή Επιτροπή ζητεί τη γνώμη μας σχετικά με τις ετήσιες κατευθυντήριες γραμμές για την ευρωπαϊκή στρατηγική απασχόλησης, αλλά μας στέλνει τις εκθέσεις τόσο αργά –αυτό το αντιμετώπισα προσωπικά στις αρχές του έτους– ώστε η διαβούλευση, τελικά, μειονεκτεί ως προς την ανάλυση και τον επαγγελματισμό. Η ΑΜΣ διατυπώνεται από εθνικούς εμπειρογνώμονες, οι οποίοι είναι αναμφίβολα κορυφαίοι, αλλά εξελίσσουν το περιεχόμενο της ΑΜΣ χωρίς να τους έχει νομιμοποιήσει το Κοινοβούλιο για αυτό. Το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο είναι το μόνο θεσμικό όργανο της Κοινότητας το οποίο είναι ικανό να ασκεί έλεγχο σε αυτές τις πολιτικές διαδικασίες, συμπεριλαμβανομένης της ΑΜΣ.
Στηρίζω το αίτημα της κ. Smet, σύμφωνα με το οποίο πρέπει να δοθεί η δέουσα επιρροή και στα εθνικά κοινοβούλια, και δεν πρέπει να λησμονούμε την Επιτροπή Οικονομικής και Νομισματικής Πολιτικής, την Επιτροπή Απασχόλησης και Κοινωνικών Υποθέσεων, την Επιτροπή Περιφερειακής Πολιτικής και τους κοινωνικούς εταίρους, των οποίων πρέπει επίσης να ζητείται η γνώμη. Επιπλέον, η διαβούλευση μαζί τους πρέπει να γίνεται εξ αρχής. Παρόλα τα σημαντικά θέματα που θίγει αυτή η έκθεση, παρά το σχεδιασμένο αίτημα προς την Επιτροπή να εκπονήσει καταρχάς μια μελέτη, και παρά την έκκληση για διεξαγωγή ευρείας συζήτησης με θέμα την αποτελεσματικότητα της ΑΜΣ, εξακολουθώ να διατηρώ σοβαρές επιφυλάξεις αναφορικά με μια μέθοδο η οποία διαμορφώνεται με αυτόν τον τρόπο και η οποία βασίζεται σε αυτές τις αρχές."@el8
"Madam President, since the European Council of Lisbon in March 2000, the Member States have agreed that the open coordination method should be extended as an instrument from employment to other areas. Best practice should be disseminated, and quantitative and qualitative indicators laid down; European directives should be implemented in national and regional policy, while of course observing the principle of subsidiarity, and put into practice in national action plans.
So far, so good. But if one begins to get the impression that it is about levelling down, or if it comes to setting social policy standards without a proper legal basis for doing so, or if there is perhaps an attempt to dictate to Member States and to sideline national regulations, then the OCM is not acceptable in its present form. It is certainly possible and sensible to strengthen cooperation among the Member States in policy areas where the European Union has only limited power. It must, however, be geared towards improving the exchange of information and experience.
When applying the OCM, meanwhile, the competence boundaries set out in the Treaties must be taken into consideration. Many fellow Members have already voiced their criticism on a number of serious issues. This instrument can only be complementary, and by no means represents an alternative, to important legislative measures. At the same time, the European Parliament may not be ignored any more than national parliaments. On this point too, I agree with the previous speakers. We in the European Parliament often see ourselves being put under pressure of time. For example, when the European Commission consults us on the annual Guidelines on the European Employment Strategy, but sends us the reports so late – I had to go through this myself at the beginning of the year – that thorough, professional consultation suffers as a result. The OCM is formulated by national experts, who are doubtless top-notch, but they develop the content of the OCM without legitimisation by Parliament. The European Parliament is the only Community institution capable of exercising control over these political processes, including the OCM.
I support the demand of Mrs Smet that national parliaments too should be given due influence, and we must not forget the Committee on Economic and Monetary Affairs, the Committee on Employment and Social Affairs, the Committee on Regional Policy, and the social partners, who must likewise be consulted. What is more, they must be consulted from the outset. Despite all the important points made in this report, despite the planned request to the Commission to first of all draw up a study, and despite the call for a broad-ranging debate on the effectiveness of the OCM, I still have serious reservations about a method that takes this form and is based on these principles."@en3
".
Señora Presidenta, desde el Consejo de Lisboa de marzo de 2000, los Estados miembros están de acuerdo en ampliar el instrumento del método abierto de coordinación a otros ámbitos, además del empleo. Se deben difundir las mejores prácticas, se deben establecer indicadores cuantitativos y cualitativos, las directivas europeas se deben transponer al ámbito de la política nacional y regional, respetando naturalmente el principio de subsidiariedad, y se deben aplicar en forma de planes nacionales de acción.
Hasta aquí, todo en orden. Sin embargo, cuando surge la impresión de que se trata de una nivelación, cuando se establecen normas sociopolíticas sin que exista un fundamento jurídico para ello, cuando se intenta dar instrucciones a los Estados miembros y vaciar en cierto modo de contenido las disposiciones nacionales, el método abierto de coordinación resulta inaceptable bajo esta forma. Sin duda es posible y razonable establecer una cooperación reforzada entre los Estados miembros en aquellos ámbitos políticos en los que la Unión Europea posee solo competencias limitadas. Sin embargo, esta deberá estar encaminada a mejorar el intercambio de información y de experiencias.
Cuando se aplique el método abierto de coordinación se deberá respetar, no obstante, la delimitación de competencias establecida en los Tratados. Muchas y muchos colegas han expuesto ya bastante aspectos críticos. Dicho instrumento solo puede ser un complemento y de ningún modo una alternativa a las medidas legislativas importantes. No debe dejar de lado al Parlamento Europeo ni tampoco a los parlamentos nacionales; también en esto coincido con los oradores que me han precedido. En el Parlamento Europeo a menudo nos vemos sometidos, en efecto, a presiones de tiempo. Por ejemplo, cuando la Comisión Europea nos consulta las directrices anuales de la Estrategia para el Empleo, pero nos envía los informes tan tarde –tuve personalmente esta experiencia a principios de año– que no llega a hacerse un examen cualificado y a fondo. El método abierto de coordinación lo desarrollan expertos nacionales, sin duda de alto nivel, pero que elaboran contenidos sin tener legitimidad parlamentaria. El Parlamento Europeo es la única institución comunitaria que tiene poder de control sobre dichos procesos políticos, incluido el método abierto de coordinación.
Apoyo la exigencia de Miet Smet de que los parlamentos nacionales también deben tener la capacidad de influencia que les corresponde y tampoco debemos olvidar al Comité Económico y Social, al Comité de las Regiones y a los interlocutores sociales, que también deben ser consultados y, además, de antemano. A pesar de los muchos planteamientos importantes del informe, a pesar del estudio previo que se prevé encargar a la Comisión y a pesar de la exigencia de un debate amplio sobre la eficacia del método abierto de coordinación, aún tengo considerables dudas sobre un método que se desarrolla bajo esa forma y con esos principios."@es12
"Arvoisa puhemies, Lissabonissa maaliskuussa 2000 järjestetystä Eurooppa-neuvostosta alkaen jäsenvaltiot ovat sopineet, että avoin koordinointimenetelmä olisi ulotettava työllisyysalan lisäksi muille aloille. On levitettävä hyviä käytäntöjä, laadittava määrällisiä ja laadullisia indikaattoreita sekä sovellettava Euroopan unionin direktiivejä kansallisessa politiikassa ja aluepolitiikassa luonnollisestikin toissijaisuusperiaatteen mukaisesti ja pantava nämä direktiivit täytäntöön kansallisissa toimintasuunnitelmissa.
Tähän asti kaikki on selvää. Jos meille kuitenkin tulee tunne, että kyse on vaatimusten löyhentämisestä, tai jos sosiaalipolitiikan standardeja asetetaan ilman asianmukaista oikeusperustaa tai jäsenvaltioiden toimia pyritään määräilemään ja sivuuttamaan kansalliset säädökset, avointa koordinointimenetelmää ei voida hyväksyä sen nykyisessä muodossa. On varmasti mahdollista ja järkevää lisätä jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä toimialoilla, joilla Euroopan unionilla on vain rajallinen toimivalta. Yhteistyöllä on kuitenkin pyrittävä tietojen ja kokemusten vaihdon parantamiseen.
Avoimen koordinointimenetelmän soveltamisessa on samalla otettava huomioon perustamissopimuksissa asetetut toimivaltarajat. Monet kollegani ovat jo arvostelleet lukuisia vakavia kysymyksiä. Tämä väline voi olla vain täydentävä, ei missään nimessä tärkeiden lainsäädäntötoimien vaihtoehto. Euroopan parlamenttia ei saa myöskään sivuuttaa sen enempää kuin jäsenvaltioiden parlamenttejakaan. Olen myös tältä osin samaa mieltä aikaisempien puhujien kanssa. Euroopan parlamentti kärsii usein ajanpuutteesta. Näin on esimerkiksi silloin, kun Euroopan komissio kuulee parlamenttia Euroopan työllisyysstrategiaa koskevista vuotuisista suuntaviivoista, mutta toimittaa meille kertomukset niin myöhään, että se haittaa perusteellista ja ammattimaista kuulemista. Jouduin kokemaan tämän itse läpi tämän vuoden alussa. Avoimen koordinointimenetelmän laativat kansalliset asiantuntijat, jotka ovat epäilemättä ensiluokkaisia, mutta kehittävät avoimen koordinointimenetelmän sisältöä ilman parlamentin antamaa legitiimiyttä. Euroopan parlamentti on ainoa yhteisön toimielin, joka pystyy valvomaan näitä poliittisia prosesseja, myös avointa koordinointimenetelmää.
Kannatan jäsen Smetin pyyntöä, jonka mukaan myös jäsenvaltioiden parlamenteille olisi annettava riittävästi vaikutusvaltaa. Emme saa unohtaa, että talous- ja raha-asioiden valiokuntaa, työllisyys- ja sosiaalivaliokuntaa sekä aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokuntaa on myös kuultava. Niitä on lisäksi kuultava heti alusta alkaen. Huolimatta siitä, että mietintöön sisältyy tärkeitä kohtia, huolimatta siitä, että komissiolle on tarkoitus esittää pyyntö, jonka mukaan sen on ensimmäiseksi laadittava tutkimus, ja huolimatta siitä, että osapuolia on kehotettu käynnistämään avoimen koordinointimenetelmän tehokkuutta käsittelevä laaja keskustelu, suhtaudun yhä hyvin varauksellisesti tämän muotoiseen ja näihin periaatteisiin pohjautuvaan menetelmään."@fi5
"Madame la Présidente, depuis le Conseil européen de Lisbonne en mars 2000, les états membres sont d’accord pour étendre l’instrument de la méthode ouverte de coordination de l’emploi à d’autres domaines. Les meilleures pratiques doivent être étendues, les indicateurs quantitatifs et qualitatifs déterminés, les directives européennes doivent être transposées dans les politiques nationale et régionale, sous réserve bien sûr du principe de subsidiarité, et mises en pratique dans le cadre de plans d’action nationaux.
Jusque là, tout va bien. Mais s’il apparaît qu’il s’agit d’un nivellement, si des directives sociopolitiques sont édictées sans fondement juridique, si l’on tente d’imposer aux états membres des prescriptions et de restreindre certaines dispositions nationales, la méthode ouverte de coordination n’est pas acceptable sous cette forme. Il serait certainement possible et judicieux de renforcer la collaboration entre États membres dans les domaines politiques pour lesquels l’Union européenne n’a qu’une compétence limitée. Cette collaboration devra cependant viser un meilleur échange d’informations et d’expériences.
Parallèlement, lors de la mise en œuvre de la méthode ouverte de coordination, il faudra respecter les limites des compétences telles qu’elles sont définies dans le Traité. Bon nombre des collègues ont déjà formulé des critiques sur un certain nombre d’éléments. Cet instrument ne peut être qu’un complément et ne peut en aucun cas constituer une alternative aux importantes mesures législatives. Le Parlement européen ne peut pas être ignoré davantage que les parlements nationaux. Sur ce point-là aussi, je suis d’accord avec les orateurs précédents. Nous faisons souvent l’expérience au Parlement européen de pressions d’ordre temporel. Par exemple lorsque la Commission européenne nous consulte pour les lignes directrices annuelles de la stratégie européenne pour l’emploi, mais nous transmet les rapports avec tant de retard - j’en ai moi-même fait l’expérience au début de l’année - qu’il ne reste plus de temps pour procéder à des consultations approfondies et qualifiées. La méthode ouverte de coordination est mise au point par des experts nationaux, qui sont sans aucun doute des sommités, mais qui agissent sans légitimation du Parlement. Le Parlement européen est la seule institution communautaire à pouvoir contrôler ces processus politiques, y compris la méthode ouverte de coordination.
Je soutiens la demande de Mme Smet, qui souhaite que les parlements nationaux acquièrent également l’influence qui leur revient, sans oublier la commission économique et monétaire, la commission de l’emploi et des affaires sociales et les partenaires sociaux, qui devront également être consultés, et même en priorité. Malgré toutes les approches importantes reprises dans ce rapport, malgré la mission que l’on a prévu de confier à la Commission, qui consiste à réaliser en premier lieu une étude, et malgré la demande d’instaurer un large débat sur l’efficacité de la méthode ouverte de coordination, j’ai encore des doutes considérables sur la méthode telle qu’elle est appliquée actuellement, sous cette forme et selon ces principes."@fr6
"Signora Presidente, dal Consiglio europeo di Lisbona del marzo 2000 gli Stati membri sono concordi sulla decisione di estendere lo strumento del metodo aperto di coordinamento dall’occupazione ad altri settori. Andrebbero diffuse le buone pratiche e fissati indicatori di quantità e qualità; le direttive europee andrebbero implementate nelle politiche nazionali e regionali, rispettando chiaramente il principio di sussidiarietà, e attuate in piani d’azione nazionali.
Fino a qui, tutto bene. Tuttavia, se si comincia ad avere l’impressione che si tratti di uniformare, se si stabiliscono
di politica sociale senza una corretta base giuridica, oppure se sussiste la possibilità di un tentativo di imporsi agli Stati membri, mettendo da parte la normativa nazionale, in questi casi il metodo aperto di coordinamento non è accettabile nella sua forma attuale. E’ sicuramente possibile e sensato rafforzare la cooperazione fra gli Stati membri in ambiti politici in cui l’Unione europea ha solo poteri limitati. Tale azione deve essere però organizzata con l’obiettivo di migliorare e scambiare informazioni ed esperienze.
Nel frattempo, nell’applicazione del metodo aperto di coordinamento bisogna considerare i limiti di competenza stabiliti nei Trattati. Molti parlamentari hanno già espresso le loro critiche su alcune questioni serie. Questo strumento può essere solo complementare, e non deve in alcun modo rappresentare un’alternativa alle importanti misure legislative. Allo stesso tempo, al Parlamento europeo va riservata quanto meno la stessa considerazione di cui godono i parlamenti nazionali. Anche su questo punto concordo con l’oratore che mi ha preceduto. Al Parlamento europeo siamo spesso messi sotto pressione con tempi molto stretti. Ad esempio – l’ho sperimentato personalmente all’inizio dell’anno – quando la Commissione europea ci consulta sulle linee guida annuali della strategia europea per l’occupazione, ma ci invia la relazione talmente in ritardo da rendere impossibile una consultazione approfondita e qualificata. Il metodo aperto di coordinamento è elaborato da esperti nazionali, senza dubbio i migliori, che ne sviluppano però il contenuto senza la legittimazione del Parlamento europeo, che è l’unica Istituzione comunitaria capace di esercitare il controllo su tali processi politici, ivi compreso il metodo aperto di coordinamento.
Appoggio la richiesta dell’onorevole Smet di riconoscere voce in capitolo anche ai parlamenti nazionali, senza dimenticare l’opportunità di consultare, e soprattutto di consultare fin dall’inizio, la commissione per i problemi economici e monetari, la commissione per l’occupazione e gli affari sociali, la commissione per la politica regionale, i trasporti e il turismo e le parti sociali. Nonostante tutti i punti importanti svolti in questa relazione, nonostante la prevista richiesta alla Commissione di redigere anzitutto un piano, e nonostante l’invito a un dibattito ampio sull’efficacia del metodo aperto di coordinamento, nutro ancora serie riserve su un metodo in questa guisa e basato su tali principi."@it9
"Madam President, since the European Council of Lisbon in March 2000, the Member States have agreed that the open coordination method should be extended as an instrument from employment to other areas. Best practice should be disseminated, and quantitative and qualitative indicators laid down; European directives should be implemented in national and regional policy, while of course observing the principle of subsidiarity, and put into practice in national action plans.
So far, so good. But if one begins to get the impression that it is about levelling down, or if it comes to setting social policy standards without a proper legal basis for doing so, or if there is perhaps an attempt to dictate to Member States and to sideline national regulations, then the OCM is not acceptable in its present form. It is certainly possible and sensible to strengthen cooperation among the Member States in policy areas where the European Union has only limited power. It must, however, be geared towards improving the exchange of information and experience.
When applying the OCM, meanwhile, the competence boundaries set out in the Treaties must be taken into consideration. Many fellow Members have already voiced their criticism on a number of serious issues. This instrument can only be complementary, and by no means represents an alternative, to important legislative measures. At the same time, the European Parliament may not be ignored any more than national parliaments. On this point too, I agree with the previous speakers. We in the European Parliament often see ourselves being put under pressure of time. For example, when the European Commission consults us on the annual Guidelines on the European Employment Strategy, but sends us the reports so late – I had to go through this myself at the beginning of the year – that thorough, professional consultation suffers as a result. The OCM is formulated by national experts, who are doubtless top-notch, but they develop the content of the OCM without legitimisation by Parliament. The European Parliament is the only Community institution capable of exercising control over these political processes, including the OCM.
I support the demand of Mrs Smet that national parliaments too should be given due influence, and we must not forget the Committee on Economic and Monetary Affairs, the Committee on Employment and Social Affairs, the Committee on Regional Policy, and the social partners, who must likewise be consulted. What is more, they must be consulted from the outset. Despite all the important points made in this report, despite the planned request to the Commission to first of all draw up a study, and despite the call for a broad-ranging debate on the effectiveness of the OCM, I still have serious reservations about a method that takes this form and is based on these principles."@lv10
"Mevrouw de Voorzitter, sinds de Raad van Lissabon in maart 2000 zijn de lidstaten overeengekomen het instrument van de open coördinatiemethode niet alleen toe te passen op de werkgelegenheid maar ook op andere gebieden. Het is de bedoeling dat
gemeengoed worden, dat kwantitatieve en kwalitatieve indicatoren worden vastgesteld, dat Europese richtlijnen worden omgezet in nationaal en regionaal beleid, vanzelfsprekend met behoud van het subsidiariteitsbeginsel en verwezenlijkt in nationale actieplannen.
Tot zover is alles in orde. Wanneer echter de indruk ontstaat dat het gaat om nivellering, wanneer er sociale doelen worden vastgesteld zonder dat er sprake is van een juridische grondslag, wanneer gepoogd wordt lidstaten de wet voor te schrijven en nationale regels buiten werking te stellen, dan is de OCM, de open coördinatiemethode, in deze vorm niet acceptabel. Op de beleidsterreinen waarop de Europese Unie slechts beperkte verantwoordelijkheid heeft, is intensievere samenwerking tussen de lidstaten zeker mogelijk en nuttig. Zij moet dan echter tot doel hebben de uitwisseling van informatie en ervaringen te verbeteren.
Bij de toepassing van de OCM echter moeten de in het Verdrag vastgelegde bevoegdheden worden gerespecteerd. Veel collega’s hebben reeds kritiek geuit met betrekking tot een aantal ernstige kwesties. Dit instrument kan alleen een aanvulling en geenszins een alternatief zijn voor de belangrijke wetgevende maatregelen. Ik ben het ook met de vorige sprekers eens dat het Europees Parlement net zo min gepasseerd mag worden als de nationale parlementen. Wij als Europees Parlement maken toch vaak mee dat we onder tijdsdruk worden gezet. Bijvoorbeeld wanneer de Europese Commissie ons om advies vraagt ten aanzien van de jaarlijkse richtsnoeren voor de werkgelegenheidsstrategie, maar de verslagen zo laat naar ons toe stuurt – dat heb ik begin dit jaar zelf aan den lijve ondervonden – dat er nauwelijks sprake kan zijn van grondig, relevant overleg. De OCM wordt uitgewerkt door nationale deskundigen, die zonder twijfel hun sporen hebben verdiend, maar die zonder parlementaire toestemming beleid ontwikkelen. Het Europees Parlement is de enige instelling binnen de Gemeenschap die deze politieke processen, met inbegrip van de OCM, kan controleren.
Ik ondersteun de eis van mevrouw Smet dat ook de nationale parlementen invloed moeten hebben. Wij mogen ook de Commissie werkgelegenheid en sociale zaken, het Comité van de regio’s en de sociale partners niet vergeten, die eveneens geraadpleegd moeten worden. Sterker nog, zij moeten vanaf het begin worden geraadpleegd. Ondanks alle belangrijke initiatieven in dit verslag, ondanks het verzoek aan de Commissie eerst een studie op te stellen en ondanks de eis van een breed opgezette discussie over de doeltreffendheid van de OCM heb ik nog grote bezwaren tegen een methode in deze vorm en met deze beginselen."@nl2
"Senhora Presidente, desde o Conselho Europeu de Lisboa, em Março de 2000, os Estados-Membros concordaram em que o instrumento que o método aberto de coordenação representa para o emprego fosse tornado extensivo a outras áreas. As boas práticas deveriam ser difundidas e indicadores qualitativos e quantitativos deveriam ser estabelecidos; as directivas comunitárias deveriam ser implementadas na política nacional e regional, respeitando ao mesmo tempo o princípio da subsidiariedade, sendo colocadas em prática nos planos de acção nacionais.
Até aqui, tudo bem. Mas, quando surgir a impressão de que se está perante um nivelamento, ou de que estão a ser impostas normas de política social sem uma correcta base jurídica para tal, ou se houver eventualmente uma tentativa de impor regras aos Estados-Membros, sobrepondo-as às regulamentações nacionais, nesse caso, o MAC não poderá ser aceite na sua presente forma. Não há dúvida de que é possível e conveniente reforçar a cooperação entre os Estados-Membros, fazendo-o em áreas políticas em que a Comissão detenha apenas uma competência limitada. No entanto, haverá que proceder à sua orientação no sentido de melhorar o intercâmbio de informação e experiência.
Ao aplicar o MAC, haverá, contudo, de respeitar os limites de competência impostos pelos Tratados. Muitos colegas já deram voz às suas críticas relativamente a uma série de importantes temas. Este instrumento apenas pode ser complementar, não representando de forma alguma uma alternativa a medidas legislativas de importância. Simultaneamente, o Parlamento Europeu passa a ser tão pouco ignorado como os parlamentos nacionais. Também neste ponto concordo com os oradores que me antecederam. No Parlamento Europeu vemo-nos frequentemente colocados sob a pressão do tempo. Isso acontece, por exemplo, quando a Comissão Europeia nos consulta sobre as orientações anuais relativas à estratégia europeia de emprego, mas nos envia os relatórios tão tardiamente – eu próprio passei por essa situação no início do ano – que uma consulta aprofundada e profissional acaba por sair prejudicada. O MAC está a ser formulado por peritos nacionais que são, sem dúvida, de elevada craveira, mas estão a desenvolver o conteúdo do MAC sem legitimação pelo Parlamento. O Parlamento Europeu é a única instituição comunitária em condições para exercer controlo sobre estes processos políticos, incluindo o MAC.
Subscrevo a proposta da senhora deputada Miet Smet no sentido de aos parlamentos nacionais ser conferida a devida influência, sem esquecer o Comité Económico e Social, o Comité das Regiões e os parceiros sociais, a consultar de igual modo e inclusive desde o início. Apesar dos importantes pontos apresentados no relatório, apesar do previsto pedido à Comissão para elaborar primeiramente um estudo, e apesar da exigência de um amplo debate sobre a eficácia do MAC, continuo a ter grandes reservas sobre um método que tem esta forma e se baseia nestes princípios."@pt11
"Fru talman! Sedan rådets möte i Lissabon i mars 2000 har medlemsstaterna varit eniga om att instrumentet för den öppna samordningsmetoden bör utvidgas från sysselsättningen till andra områden. Bästa metoder skall spridas, kvantitativa och kvalitativa indikatorer slås fast och europeiska direktiv genomföras på nationell och regional nivå, givetvis med hänsyn till subsidiaritetsprincipen, och förverkligas genom nationella handlingsplaner.
Så långt är det inga problem. Men när man börjar få intryck av att det handlar om likriktning, när resultatet blir socialpolitiska normer trots att det saknas ett rättsligt underlag, när man om möjligt försöker utfärda föreskrifter för medlemsstaterna och häva eventuella nationella bestämmelser, då är detta en oacceptabel form av den öppna samordningsmetoden. Ett stärkt samarbete mellan medlemsstaterna är säkert både möjligt och meningsfullt på de politiska områden där Europeiska unionen endast har ett begränsat ansvar. Detta samarbete måste dock inriktas på ett förbättrat utbyte av information och erfarenheter.
Vid tillämpningen av den öppna samordningsmetoden skall de fördragsenliga kompetensgränserna beaktas. Många kolleger har ju redan framfört kritik på flera väsentliga punkter. Instrumentet kan endast vara en komplettering och på inga villkor ett alternativ till de viktiga lagstiftande åtgärderna. Varken Europaparlamentet eller de nationella parlamenten får förbigås; även på den punkten håller jag med föregående talare. I Europaparlamentet upplever vi dock ofta hur vi sätts under tidspress, exempelvis när Europeiska kommissionen rådfrågar oss inför de årliga riktlinjerna för sysselsättningsstrategin men sänder rapporterna till oss så sent att alla grundliga, kvalificerade rådfrågningar kommer till korta – detta upplevde jag själv i början av året. Den öppna samordningsmetoden utarbetas av nationella sakkunniga som utan tvivel är framstående på sitt område, men som utvecklar innehåll utan parlamentarisk legitimering. Europaparlamentet är den enda gemenskapsinstitution som har kontroll över dessa politiska processer, den öppna samordningsmetoden inkluderad.
Jag stöder Miet Smets krav på att även de nationella parlamenten skall få ett lämpligt inflytande, och vi skall heller inte glömma utskottet för ekonomi och valutafrågor, Regionkommittén eller arbetsmarknadens parter som också skall rådfrågas, närmare bestämt på förhand. Trots alla viktiga föresatser i betänkandet, trots kommissionens planerade uppdrag att först och främst genomföra en undersökning och trots kravet på en brett upplagd debatt om effekterna av den öppna samordningsmetoden hyser jag fortfarande stora betänkligheter mot en metod i denna form och med dessa principer."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples