Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2003-06-04-Speech-3-293"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20030604.8.3-293"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Voorzitter, ik wil de rapporteur van harte bedanken voor het verslag. Ik geloof dat het om twee redenen belangrijk is.
In de eerste plaats heeft de rapporteur op grond van de ervaring die wij in de Commissie werkgelegenheid en sociale zaken hebben opgedaan, een heel praktische evaluatie gemaakt van hetgeen er in de verschillende open coördinatiemethodes is gebeurd.
In de tweede plaats is het ook belangrijk omdat ze oplossingen aandraagt. Ze heeft zelf in haar betoog net aangegeven welke gevaren de methode met zich meebrengt. Mevrouw Jensen en de heer Schmid hebben amendementen ingediend die die gevaren extra onderstrepen. Als men hun oplossingen zou volgen, met name die van de heer Schmid, dan betekent dit dat we een ambtenarencircuit gaan onderhouden dat zich met elkaar onderhoudt, dat leuke conferenties organiseert, dat misschien nog wel eens hier en daar wat doet, maar waar nooit iets zal uitkomen en als er iets uitkomt, blijft dat nog achter gesloten deuren. Het aardige van het open coördinatieproces zoals we dat nu kennen, is dat de cijfers en de gegevens nu in ieder geval ter tafel komen.
U weet dat het proces is begonnen met een besluit van de staatshoofden en regeringsleiders die op een zeker ogenblik over de werkgelegenheid gezegd hebben: we gaan nu eerlijke cijfers produceren. Dat was op dat moment een bijzonder belangrijke revolutie, Voorzitter. Niemand produceerde eerlijke cijfers over de werkloosheid. Die cijfers zijn belangrijk. De vraag is dan natuurlijk in hoeverre je ook verder kunt gaan met gemeenschappelijke doelstellingen.
Er zijn gevaren. De gevaren zijn tweeërlei, zoals mevrouw Smet al heeft gezegd. Enerzijds dus dat ambtenarencircuit, waar niets gebeurt en wat eigenlijk onnozel is vanuit de burger gezien. Anderzijds het gevaar dat er teveel gecoördineerd gaat worden. Die vrees leeft met name in de Bondsrepubliek. Dat is ook begrijpelijk, Voorzitter, als u de situatie in de Bondsrepubliek kent, waar men bepaalde bevoegdheden geeft aan de deelstaten. Cultuur en onderwijs zijn een bevoegdheid van de deelstaten in Duitsland. De lidstaten gaan die bevoegdheid dan met elkaar poolen. Wat gebeurt er? Men gaat numerus clausi afspreken alsof Duitsland dan één land is. Dat is natuurlijk geen federalisme, dat is precies het omgekeerde van federalisme. Dus het is begrijpelijk dat met name onze Duitse collega's problemen hebben en vrezen dat deze methode via de achterdeur leidt tot een gruwelijk soort harmonisatie waar noch dit Parlement noch de burger aan te pas komt. Dat is zeer begrijpelijk.
Ik geloof dat juist het aardige van dit verslag is dat er een oplossing wordt gevonden. De oplossing is dat dit Parlement zijn toestemming moet geven, niet bij de toepassing van de methode maar wel óf er een methode voor een bepaald gebied komt. Ik ben zeker dat, als we dit cultuurgebied dan even nemen, zoiets alleen maar tot stand kan komen als ook dit Parlement een rol speelt in zo'n coördinatie. Dat is heel belangrijk en daarom is die toestemming ook zo belangrijk. Daarom ben ik op dit ogenblik absoluut tegen het voorstel van mevrouw Jensen. Dat voorstel betekent dat we niet verder komen. We hebben al vier jaar geprobeerd om een interinstitutionele overeenkomst tot stand te brengen. Dat is niet gelukt, omdat de Raad zegt dat het niet in het Verdrag staat. Er moet dus iets in het Verdrag worden gewijzigd. Dat vraagt mevrouw Smet en daarom geloof ik dat we ook allemaal van harte achter de oplossing die in dit verslag wordt aangedragen, moeten staan."@nl2
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Fru formand, jeg vil takke ordføreren mange gange for betænkningen. Jeg tror, den er vigtig af to grunde.
For det første har ordføreren på grundlag af den erfaring, som vi har gjort i Udvalget om Beskæftigelse og Sociale Anliggender, foretaget en meget praktisk evaluering af det, der er sket i de forskellige åbne koordinationsmetoder.
For det andet er det også vigtigt, fordi hun foreslår løsninger. Hun har selv i sin tale for lidt siden nævnt, hvilke risici metoden medfører. Fru Jensen og hr. Schmid har stillet ændringsforslag, som understreger disse risici yderligere. Hvis man fulgte deres løsninger, især hr. Schmids løsninger, ville det betyde, at vi ville bibeholde en masse tjenestemænd, som taler med hinanden, som tilrettelægger hyggelige konferencer, hvor der måske en gang imellem bliver gjort noget, men hvor der aldrig vil blive opnået virkelige resultater, og hvis der gjorde, ville de forblive bag lukkede døre. Det gode ved den åbne koordinationsproces, som vi nu kender, er, at tallene og oplysningerne nu i hvert fald kommer på bordet.
De ved, at processen er begyndt med en beslutning truffet af stats- og regeringscheferne, som på et vist tidspunkt om beskæftigelsen sagde, at vi nu vil fremlægge ærlige tal. Det var på det tidspunkt en vigtig revolution. Ingen fremlagde ærlige tal om arbejdsløsheden. Disse tal er vigtige. Spørgsmålet er naturligvis så, hvorvidt man også kan gå videre med fælles målsætninger.
Der er risici. Der er to risici, som fru Smet allerede nævnte. Dels er der således dette bureaukrati, hvor der intet sker, og som egentlig er tåbeligt set ud fra borgernes synspunkt. Dels er der den risiko, at der koordineres for meget. Denne frygt hersker især i Forbundsrepublikken. Det er også forståeligt, fru formand, hvis De kender situationen i Forbundsrepublikken, hvor man giver delstaterne visse beføjelser. Kultur og undervisning hører ind under delstaternes beføjelser i Tyskland. Medlemsstaterne vil nu slå disse beføjelser sammen. Hvad sker der så? Man aftaler adgangsbegrænsning, som om Tyskland var ét land. Det er naturligvis ingen føderalisme, det er præcist det modsatte af føderalisme. Det er derfor forståeligt, at især vores tyske kolleger har problemer og frygter, at denne metode ad bagdøren fører til en skrækkelig form for harmonisering, hvor hverken Parlamentet eller borgerne spiller nogen rolle. Det er meget forståeligt.
Jeg tror, at netop det gode ved denne betænkning er, at der findes en løsning. Løsningen er, at Parlamentet skal give sit samtykke, ikke til at metoden skal anvendes, men til, om der skal komme en metode for et bestemt område. Jeg er sikker på, at noget sådant, hvis vi nu lige tager kulturområdet som eksempel, kun kan tilvejebringes, hvis også Parlamentet spiller en rolle i en sådan koordination. Det er meget vigtigt, og derfor er dette samtykke også så vigtigt. Derfor er jeg i øjeblikket absolut imod fru Jensens forslag. Det forslag betyder, at vi ikke kommer videre. Vi har i fire år forsøgt at skabe en interinstitutionel aftale. Det er ikke lykkedes, fordi Rådet siger, at det ikke står i traktaten. Der skal altså ændres noget i traktaten. Det anmoder fru Smet om, og derfor tror jeg, at vi også alle sammen helhjertet skal støtte den løsning, som foreslås i denne betænkning."@da1
"Frau Präsidentin! Ich möchte der Berichterstatterin herzlich für ihren Bericht danken. Ich halte ihn aus zwei Gründen für wichtig.
Erstens hat die Berichterstatterin aufgrund der Erfahrungen, die wir im Ausschuss für Beschäftigung und soziale Angelegenheiten gemacht haben, eine sehr praxisbezogene Bewertung dessen vorgenommen, was bei den verschiedenen offenen Koordinierungsmethoden erfolgt ist.
Zweitens bietet die Berichterstatterin Lösungen an. In ihren Ausführungen vorhin hat sie selbst auf die mit der Methode verbundenen Gefahren hingewiesen. Frau Jensen und Herr Schmid haben Änderungsanträge eingereicht, durch die diese Gefahren noch zusätzlich verdeutlicht werden. Wenn wir die vorgeschlagenen Lösungen, insbesondere diejenigen von Herrn Schmid, befolgen, würde dies die Unterhaltung eines Behördenapparats voll mit Beamten bedeuten, die gemeinsame Beratungen führen und hübsche Konferenzen veranstalten, auf denen gelegentlich zwar Entscheidungen getroffen werden mögen, auf denen aber niemals wirkliche Ergebnisse erzielt werden – und so sie denn erzielt werden sollten, würde dies weiterhin hinter verschlossenen Türen geschehen. Das Positive an dem Prozess der offenen Koordinierung, wie wir ihn nun kennen, liegt darin, dass Zahlen und Daten jetzt auf jeden Fall auf den Tisch gelangen.
Wie Sie wissen, wurde der Prozess durch eine Entscheidung der Staats- und Regierungschefs initiiert, die zu einem bestimmten Zeitpunkt beschlossen haben, ehrliche Zahlen zur Beschäftigung zu erstellen. Dies war seinerzeit eine äußerst wichtige Errungenschaft. Niemand hatte zuverlässige Beschäftigungszahlen vorgelegt. Diese Zahlen sind wichtig. Die Frage stellt sich natürlich, inwieweit die gemeinsamen Ziele noch weiter gesteckt werden können.
Es bestehen Gefahren. Die Risiken sind zweifacher Art, wie Frau Smet bereits dargelegt hat: Auf der einen Seite die Behördenapparate, in denen nichts geschieht und die aus der Sicht der Bürger einen Zeitverlust bedeuten. Auf der anderen Seite die Übertreibung der Koordinierung. Diese Befürchtung wird hauptsächlich in Deutschland gehegt, was verständlich ist, wenn man die Situation in Deutschland kennt, wo bestimmte Befugnisse den Ländern übertragen sind. Kultur und Bildung fallen in die Zuständigkeit der Bundesländer in Deutschland. Was geschieht, wenn die Mitgliedstaaten diese Befugnisse gemeinsam ausüben?
werden dann so festgelegt, als sei Deutschland ein Einzelstaat. Das hat natürlich nichts mehr mit Föderalismus zu tun, sondern ist genau das Gegenteil. Deshalb ist es zu verstehen, dass insbesondere die deutschen Kolleginnen und Kollegen Probleme haben und befürchten, dass diese Methode über die Hintertür zu einer schlimmen Art der Harmonisierung führt, bei der weder dieses Parlament noch die Bürger beteiligt sind. Dies ist absolut begreiflich.
Besonders erfreulich an dem vorliegenden Bericht ist meiner Meinung nach also, dass damit eine Lösung geboten wird. Die Lösung besteht darin, dass dieses Parlament seine Zustimmung nicht zur Anwendung der Methode, sondern dazu zu geben hat
eine Methode für einen bestimmten Bereich eingeführt wird. Ich bin sicher, dass, wenn wir beispielsweise den Kulturbereich nehmen, dergleichen nur möglich ist, wenn das Parlament seinen Part bei einer solchen Koordinierung spielt. Dies ist von vitaler Bedeutung, und deshalb ist diese Zustimmung so wichtig. Aus diesem Grund bin ich gegenwärtig entschieden gegen den Vorschlag von Frau Jensen, durch den weitere Fortschritte verhindert würden. Seit nunmehr vier Jahren sind wir erfolglos um den Abschluss einer Interinstitutionellen Vereinbarung bemüht, weil der Rat erklärt, eine solche sei im Vertrag nicht vorgesehen. Infolgedessen bedarf es einer Änderung des Vertrags. Frau Smet hat eine solche Forderung gestellt, und deshalb sollten wir meiner Meinung nach der in diesem Bericht vorgeschlagenen Lösung unsere uneingeschränkte Unterstützung gewähren."@de7
"Κυρία Πρόεδρε, θα ήθελα να ευχαριστήσω θερμά την εισηγήτρια για την έκθεση που εκπόνησε. Θεωρώ ότι είναι σημαντική για δύο λόγους.
Καταρχάς, βάσει της εμπειρίας που έχουμε αποκομίσει στην Επιτροπή Απασχόλησης και Κοινωνικών Υποθέσεων, η εισηγήτρια έχει συντάξει μια πολύ πρακτική αξιολόγηση των όσων έχουν συμβεί στις διάφορες περιπτώσεις εφαρμογής της ανοικτής μεθόδου συντονισμού.
Δεύτερον, είναι σημαντική για τον επιπρόσθετο λόγο ότι η εισηγήτρια προτείνει λύσεις. Στην παρέμβασή της πριν από λίγο, ανέφερε η ίδια τους κινδύνους που παρουσιάζει η εν λόγω μέθοδος. Η κ. Jensen και ο κ. Schmid έχουν καταθέσει τροπολογίες με τις οποίες αυτοί οι κίνδυνοι οξύνονται πολύ περισσότερο. Εάν ακολουθούσαμε τις λύσεις που μας προτείνουν, ιδίως αυτές του κ. Schmid, θα οδηγούμαστε στο να διατηρήσουμε γραφειοκρατικούς μηχανισμούς με πλήθος δημοσίων υπαλλήλων οι οποίοι θα συζητούσαν μεταξύ τους και θα διοργάνωναν οικογενειακές συναντήσεις, στις οποίες όλο και κάτι μπορεί να επιτυγχανόταν από καιρού εις καιρόν, αλλά ποτέ δεν θα επιτυγχάνονταν πραγματικά αποτελέσματα – στην περίπτωση δε που θα επιτυγχάνονταν, θα παρέμεναν πίσω από κλειστές πόρτες. Το θετικό της ανοικτής μεθόδου συνεργασίας, στη μορφή που την γνωρίζουμε μέχρι στιγμής, είναι ότι τουλάχιστον τα στοιχεία και οι αριθμοί θα είναι πλέον δημόσια.
Όπως γνωρίζετε, η διαδικασία άρχισε να εφαρμόζεται κατόπιν απόφασης των αρχηγών κρατών και κυβερνήσεων, οι οποίοι αποφάσισαν κάποια στιγμή να παρουσιάσουν ειλικρινή στοιχεία σχετικά με την απασχόληση. Εκείνη την εποχή αυτό ήταν εξαιρετικά σημαντικό επίτευγμα. Κανείς δεν παρουσίαζε ειλικρινή στοιχεία σχετικά με την απασχόληση. Τα στοιχεία αυτά είναι σημαντικά. Το ζήτημα που τίθεται, βέβαια, από αυτό το σημείο και έπειτα, είναι σε ποιο βαθμό μπορεί να καταβληθούν περαιτέρω προσπάθειες για την επίτευξη των κοινών στόχων.
Υπάρχουν κίνδυνοι. Οι κίνδυνοι αυτοί προέρχονται από δύο κατευθύνσεις, όπως ανέφερε προηγουμένως η κ. Smet. Έτσι, υπάρχουν, αφενός, οι γραφειοκρατικοί μηχανισμοί, οι οποίοι είναι απολύτως αναποτελεσματικοί, ενώ, από την οπτική γωνία των πολιτών, θεωρούνται χάσιμο χρόνου. Αφετέρου, υπάρχει ο κίνδυνος ότι ο συντονισμός θα οδηγηθεί στα άκρα. Αυτός είναι ένας φόβος που υπάρχει κυρίως στη Γερμανία, και είναι κατανοητός, εάν γνωρίζει κανείς την κατάσταση στη Γερμανία, όπου ορισμένες εξουσίες έχουν μεταφερθεί στα ομόσπονδα κράτη. Τα πολιτιστικά και εκπαιδευτικά θέματα ανήκουν στο πεδίο αρμοδιότητας των ομόσπονδων κρατών στη Γερμανία. Έπειτα, ορισμένα κράτη μέλη θα αρχίσουν να μοιράζονται αυτές τις εξουσίες. Και τότε τι θα συμβεί; Σε μια τέτοια περίπτωση θα μπορούσαν να ληφθούν συγκεκριμένες αποφάσεις σαν να ήταν ενιαία χώρα η Γερμανία. Αυτό, βεβαίως, δεν είναι ομοσπονδία, αλλά το ακριβώς αντίθετο. Είναι, συνεπώς, κατανοητό το γεγονός ότι, ιδιαιτέρως οι βουλευτές του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου που προέρχονται από τη Γερμανία, έχουν πρόβλημα και ανησυχούν ότι αυτή η μέθοδος θα οδηγούσε, με πλάγιο τρόπο, σε μια τρομακτική μορφή εναρμόνισης στην οποία δεν θα συμμετείχαν ούτε το παρόν Κοινοβούλιο ούτε οι πολίτες. Αυτό είναι πολύ κατανοητό.
Έτσι, είναι ιδιαιτέρως ευχάριστο, κατά την άποψή μου, το γεγονός ότι η υπό συζήτηση έκθεση προσφέρει μια λύση. Η λύση αυτή είναι ότι το παρόν Κοινοβούλιο θα πρέπει να προσφέρει την έγκρισή του όχι για την εφαρμογή της μεθόδου, αλλά για το
πρέπει να χρησιμοποιηθεί κάποια μέθοδος σε έναν συγκεκριμένο τομέα. Είμαι βέβαιος ότι, εάν χρησιμοποιήσουμε ως παράδειγμα τον τομέα του πολιτισμού, κάτι τέτοιο μπορεί να επιτευχθεί μόνον εάν το Κοινοβούλιο διαδραματίσει κάποιον ρόλο σε αυτόν τον συντονισμό. Αυτό είναι ζήτημα καίριας σημασίας και γι’ αυτό είναι τόσο αναγκαία η έγκρισή του. Για αυτόν ακριβώς τον λόγο, επί του παρόντος, τάσσομαι αναφανδόν κατά της πρότασης της κ. Jensen, η οποία δεν θα μας επέτρεπε να σημειώσουμε οποιαδήποτε πρόοδο. Εδώ και τέσσερα χρόνια, προσπαθούμε να ολοκληρώσουμε μια διοργανική συμφωνία, χωρίς επιτυχία, καθώς το Συμβούλιο ισχυρίζεται ότι δεν προβλέπεται από τη Συνθήκη. Συνεπώς, σχεδιάζεται η μεταβολή της Συνθήκης. Η κ. Smet έχει υποβάλει ένα αίτημα προς αυτήν την κατεύθυνση και για αυτόν τον λόγο φρονώ ότι πρέπει να στηρίξουμε όλοι ανεπιφύλακτα τη λύση που προτείνεται στην υπό συζήτηση έκθεση."@el8
"Madam President, I should like to thank the rapporteur warmly for the report. I believe it to be important for two reasons.
First of all, based on the experience that we in the Committee on Employment and Social Affairs have gathered, the rapporteur has drawn up a very practical assessment of what has happened in the different open methods of coordination.
Secondly, it is also important because she offers solutions. In her intervention a moment ago, she herself indicated the dangers which the method entails. Mrs Jensen and Mr Schmid have tabled amendments which put these dangers into extra sharp focus. If we were to follow their solutions, particularly those of Mr Schmid, it would mean we would be maintaining bureaucratic mills full of civil servants talking among themselves and organising cosy conferences, where something may occasionally get done, but where no real results will ever be achieved – and if they were, they would remain behind closed doors. The good thing about the open coordination process as we know it now is that the facts and figures will now at least be on the table.
As you know, the process started with a decision taken by Heads of State and Government, who decided at a given time to produce honest figures on employment. This was an extremely important achievement at the time. Nobody produced honest figures with regard to employment. Those figures are important. The question is then, of course, to what extent the common targets can be further pursued.
There are risks. The risks are two-pronged, as Mrs Smet mentioned earlier. There are thus the bureaucratic mills, on the one hand, where nothing happens and which are, from the citizens' point of view, a waste of time. On the other hand, there is the risk that coordination will be taken to extremes. This is mainly a fear in Germany, which is understandable, if you know the situation in Germany, where certain powers are delegated to the federal states. Culture and education fall within the remit of the federal states in Germany. Member States will then start pooling this power. Then what?
will then be agreed upon as if Germany were one country. This is, of course, not federalism, but exactly the opposite. It is, therefore, understandable that German MEPs, in particular, have problems and are concerned that this method, via the backdoor, would lead to a horrible kind of harmonisation which involves neither this Parliament nor the citizens. This is very understandable.
So it is particularly pleasing, in my view, that this report offers a solution. The solution is that this Parliament is to give its authorisation not for applying the method but
a method is put in place in a certain area. I am certain that, if we take the area of culture as an example, something like this can only achieved if Parliament plays its part in such coordination. This is of key importance and this is why this authorisation is so important. This is why I am, at present, strongly opposed to Mrs Jensen's proposal, which would prevent us from making any progress. For four years now, we have been trying to conclude an interinstitutional agreement, without success, as the Council says that it is not provided for in the Treaty. A change is therefore to be made to the Treaty. Mrs Smet has submitted a request to this effect and this is why I believe that we should all give our unqualified support to the solution presented in this report."@en3
"Señora Presidenta, quiero dar las gracias a la ponente por el informe. Creo que es importante por dos razones.
En primer lugar, la ponente ha realizado –sobre la base de la experiencia que hemos adquirido en la Comisión de Empleo y Asuntos Sociales– una evaluación muy práctica de lo que ha sucedido con los diferentes métodos abiertos de coordinación.
En segundo lugar, también es importante porque propone soluciones. En su intervención acaba de explicar los peligros que conlleva el método. La Sra. Jensen y el Sr. Schmid han presentado enmiendas que inciden en esos peligros. Si se adoptaran sus soluciones, sobre todo las del Sr. Schmid, significaría que mantendríamos una burocracia repletas de funcionarios que no harían más que hablar sobre sí mismos y organizar amenas conferencias, en las que a veces se consigue alguna cosa, pero en las que nunca se conseguirán verdaderos resultados y, si los consiguieran, no se conocerían de puertas afuera. Lo bueno del proceso de coordinación abierta, tal como lo conocemos ahora, es que por lo menos se dan a conocer los hechos y las cifras.
Como saben ustedes, el proceso se inició con una decisión que tomaron en un determinado momento los jefes de Estado y de Gobierno de publicar cifras veraces sobre el empleo. En su momento fue un logro muy importante, señora Presidenta. Nadie publicaba cifras fiables sobre el empleo. Estas cifras son importantes. La cuestión es, por supuesto, hasta dónde se puede llegar en el logro de unos objetivos comunes.
Existen peligros. Los peligros son de dos tipos, como ya ha dicho la Sra. Smet. Por un lado está la burocracia, que no consigue nada y que para el ciudadano es una pérdida de tiempo. Por otro está el peligro de que la coordinación de lleve a un extremo. Este temor se siente sobre todo en Alemania, dónde algunos poderes están delegados en los estados federales. En Alemania, la cultura y la enseñanza son competencia de los estados federales. Los Estados miembros empezarán a centralizar estas competencias. ¿Y qué sucederá? Empezarán a establecerse
como si Alemania fuera un solo país. Evidentemente, eso es todo lo contrario al federalismo. Así pues, es comprensible que sobre todo nuestros colegas alemanes tengan problemas y estén preocupados por la posibilidad de que este método conlleve, desapercibidamente, un horrible tipo de armonización que no es del agrado de este Parlamento ni del ciudadano. Esto es muy comprensible.
Creo que precisamente lo bueno de este informe es que encuentra una solución. La solución es que este Parlamento tenga que dar su autorización, no para aplicar el método, pero sí para decidir si se aplica el método en un determinado ámbito. Estoy seguro de que, si tomamos como ejemplo el ámbito de la cultura, el método solo podrá aplicarse si el Parlamento participa en la coordinación. Esto es muy importante y por eso es tan importante su autorización. Por todo ello sigo rechazando de pleno la propuesta de la Sra. Jensen, una propuesta que nos impediría seguir avanzando. Llevamos cuatro años tratando de alcanzar un acuerdo interinstitucional. No lo hemos conseguido porque el Consejo dice que no lo estipula el Tratado. La conclusión es que tenemos que cambiar el Tratado. Eso es lo que pide la Sra. Smet y por eso creo que todos hemos de apoyar de pleno la solución que propone este informe."@es12
"Arvoisa puhemies, haluan kiittää esittelijää lämpimästi mietinnöstä. Mielestäni se on tärkeä kahdesta syystä.
Ensinnäkin esittelijä on laatinut työllisyys- ja sosiaalivaliokunnassa saamamme kokemuksen perusteella erittäin käytännöllisen arvioinnin siitä, mitä eri avointen koordinointimenetelmien yhteydessä tapahtuu.
Toiseksi mietintö on tärkeä siihen sisältyvien ratkaisujen ansiosta. Esittelijä mainitsi äskettäisessä puheenvuorossaan menetelmän sisältämät riskit. Jäsen Jensen ja jäsen Schmid ovat jättäneet tarkistuksia, joissa tarkastellaan näitä vaaroja vieläkin syvällisemmin. Etenkin jäsen Schmidin ratkaisuihin päätyminen merkitsisi, että säilyttäisimme byrokraattiset koneistot, joissa viranomaiset keskustelevat keskenään ja järjestävät kotoisia konferensseja. Näissä konferensseissa saatettaisiin toisinaan saada jotain aikaankin mutta ei koskaan todellisia tuloksia – ja jos jotakin tuloksia saavutettaisiinkin, päätökset tehtäisiin suljettujen ovien takana. Nykyisessä muodossaan avoimen koordinointiprosessin hyvänä puolena on se, että tosiasioista ja luvuista nyt ainakin keskustellaan.
Kuten tiedätte, prosessi käynnistettiin valtioiden ja hallitusten päämiesten tekemällä päätöksellä. He päättivät tiettynä ajankohtana laatia totuudenmukaisia työllisyyslukuja. Tämä oli tuohon aikaan erittäin tärkeä saavutus. Kukaan ei laatinut totuudenmukaisia työllisyyslukuja, jotka kuitenkin ovat tärkeitä. Herää luonnollisesti kysymys, missä määrin yhteisiä tavoitteita voidaan edistää.
Tilanteeseen liittyy riskejä. Ne ovat kaksitahoisia, kuten jäsen Smet aikaisemmin mainitsi. Toisaalta on byrokraattisia koneistoja, joissa ei tapahdu mitään ja jotka ovat kansalaisten näkökulmasta katsottuna ajanhukkaa. Toisaalta on olemassa se riski, että koordinointi viedään äärimmäisyyksiin. Tätä pelätään lähinnä Saksassa. Tämä on ymmärrettävää Saksan tilanteen vuoksi, koska tietyt toimivaltuudet on siirretty osavaltioille. Kulttuuri ja koulutus kuuluvat Saksassa osavaltioiden toimivaltaan. Jäsenvaltiot alkavat silloin keskittää tätä valtaa. Mitä sen jälkeen tapahtuu? Sovimme asioista
periaatteen pohjalta aivan kuin Saksa olisi yksi maa. Tämä ei tietenkään ole federalismia, päinvastoin. Siksi on ymmärrettävää, että etenkin saksalaiset Euroopan parlamentin jäsenet pitävät tätä ongelmana ja ovat huolestuneita siitä, että menetelmä johtaa salamyhkäisesti epätoivottuun yhdenmukaistamiseen, johon eivät osallistu Euroopan parlamentti eivätkä kansalaiset. Tämä on hyvin ymmärrettävää.
Olenkin erityisen iloinen, että mietinnössä tarjotaan ratkaisu tähän ongelmaan. Ratkaisuna on, että parlamentti ei anna suostumustaan menetelmän soveltamiseen vaan siihen
menetelmä käyttöön tietyllä alalla. Olen varma siitä, että esimerkiksi kulttuurialalla tavoite voidaan saavuttaa vain, jos parlamentti osallistuu tällaiseen koordinointiin. Tämä on erityisen tärkeää, ja siksi tämä valtuutus on niin merkittävä. Tämän vuoksi vastustan tällä hetkellä niin voimakkaasti jäsen Jensenin ehdotusta, joka estäisi meitä etenemästä. Olemme pyrkineet jo neljä vuotta turhaan toimielinten väliseen sopimukseen, koska neuvoston mielestä siitä ei ole määrätty perustamissopimuksessa. Perustamissopimusta on siksi muutettava. Jäsen Smet on jättänyt tätä koskevan pyynnön, ja siksi uskon, että meidän pitäisi tukea varauksettomasti tässä mietinnössä esitettyä ratkaisua."@fi5
"Madame la Présidente, je remercie le rapporteur de tout cœur pour son rapport. Je crois qu’il est important pour deux raisons.
Premièrement, le rapporteur a procédé à une évaluation très concrète de ce qui s’est déroulé dans le cadre des différentes méthodes ouvertes de coordination, en s’appuyant sur l’expérience que nous avons acquise au sein de la commission de l’emploi et des affaires sociales.
Deuxièmement, le rapport est important car il avance des solutions. Mme Smet elle-même vient de citer les risques inhérents à cette méthode pendant son intervention. Mme Jensen et M. Schmid ont déposé des amendements qui soulignaient à nouveau ces risques. L’adoption de leur solution, notamment celle de M. Schmid, signifierait que nous irions entretenir un circuit de fonctionnaires qui discuteraient les uns avec les autres, organiseraient d’agréables conférences, feraient l’une ou l’autre chose mais dont il ne sortirait rien - et quand bien même il en sortirait quelque chose, personne n’en serait informé. Le processus de coordination ouverte que nous connaissons actuellement a en tout cas le mérite de produire des chiffres et des données.
Vous savez que le processus a commencé par une décision des chefs d’État ou de gouvernement, qui ont, à un moment donné, dit à propos de l’emploi: nous allons maintenant fournir des chiffres corrects. Ce fut à l’époque une révolution particulièrement importante. Personne ne produisait de chiffres corrects sur le chômage. Les chiffres sont importants. La question qui se pose consiste évidemment à déterminer jusqu’où on peut encore aller avec les objectifs communs.
Il y a des risques. Ces risques sont de deux sortes, comme l’a déjà souligné Mme Smet. D’une part, le circuit de fonctionnaires où rien ne se passe et qui semble en réalité inutile aux yeux des citoyens. D’autre part, le risque de pousser la coordination à l’extrême. Cette crainte est par exemple bien présente en République fédérale d’Allemagne. Rien de plus compréhensible, quand on connaît la situation de l’Allemagne, où les États fédérés jouissent de compétences bien définies. La culture et l’enseignement font ainsi partie des compétences attribuées aux États fédérés allemands. Les États membres vont alors mettre en commun cette compétence. Que va-t-il se passer? On va définir des numerus clausus, comme si l’Allemagne était un seul pays. Il ne s’agit évidemment pas de fédéralisme, mais bien de l’exact opposé. Il est dès lors compréhensible que nos collègues allemands éprouvent des difficultés à ce sujet et redoutent de voir cette méthode aboutir, par une voie détournée, à une espèce d’harmonisation abominable, qui n’impliquerait ni le Parlement, ni les citoyens. C’est parfaitement compréhensible.
Ce rapport a selon moi le mérite d’offrir une solution. Celle-ci consiste à dire que le Parlement doit donner son accord, non pas à propos de l’application de la méthode, mais bien sur la question de savoir si une méthode s’applique à un domaine déterminé. Je suis certain que, si nous prenons le domaine culturel par exemple, un tel objectif ne pourra être atteint que si le Parlement joue son rôle dans le cadre d’une telle coordination. La chose revêt une importance capitale, et c’est pourquoi cette autorisation est essentielle. C’est pour cette raison que je m’oppose formellement à la proposition de Mme Jensen. Cette proposition équivaut à stopper tout progrès. Nous avons déjà tenté d’aboutir à un accord interinstitutionnel pendant quatre ans. La démarche a échoué parce que le Conseil déclare que cette méthode ne figure pas dans le Traité. Il faut donc modifier le Traité. C’est ce que demande Mme Smet, et je pense dès lors que nous devons tous soutenir fermement la solution préconisée dans ce rapport."@fr6
"Signora Presidente, vorrei ringraziare sinceramente la relatrice per il suo lavoro, che ritengo importante per due ragioni.
Innanzi tutto, sulla base dell’esperienza accumulata in seno alla commissione per l’occupazione e gli affari sociali, la relatrice ha redatto una valutazione molto realistica di quanto è accaduto nell’ambito dei differenti metodi aperti di coordinamento.
In secondo luogo, la relazione è importante poiché offre delle soluzioni. Nel suo intervento di poco fa, la relatrice stessa ha indicato i pericoli che il metodo comporta, pericoli ulteriormente evidenziati dagli emendamenti presentati dagli onorevoli Jensen e Schmid. Se dovessimo seguire le loro soluzioni, in particolare quelle dell’onorevole Schmid, dovremmo mantenere in piedi strutture burocratiche affollate di funzionari che discutono fra loro e organizzano piacevoli conferenze, in cui occasionalmente si fa qualcosa, ma in cui non si raggiungeranno mai veri risultati – e anche in quel caso rimarrebbero segreti. L’aspetto positivo della procedura del metodo aperto di coordinamento come la conosciamo ora è che almeno fatti e cifre saranno resi noti.
Come è noto, il processo è iniziato con la presa di posizione dei capi di Stato e di governo che, a un dato momento, hanno deciso di presentare dati veri sull’occupazione. Allora è stato un traguardo estremamente importante: nessuno aveva mai presentato cifre reali sull’occupazione e tali dati sono importanti. La domanda successiva è, ovviamente, in quale misura si possa continuare a perseguire gli obiettivi comuni.
Non mancano i rischi che, come ha ricordato precedentemente l’onorevole Smet, sono su due piani. Da una parte, vi sono le strutture burocratiche, dove nulla succede e che, dal punto di vista dei cittadini, sono una perdita di tempo. Dall’altra, sussiste il rischio che il coordinamento venga portato all’estremo. E’ un timore sentito soprattutto in Germania, comprensibile se si conosce la situazione tedesca, dove alcuni poteri sono delegati agli stati federali. In Germania, ad esempio, cultura e istruzione sono competenza degli stati federali. Gli Stati membri inizieranno dunque a condividere tale potere. E poi? Saranno stabiliti
come se la Germania fosse un unico paese. Non si tratta certamente di federalismo, ma esattamente dell’opposto. E’ quindi comprensibile che i deputati tedeschi, in particolare, abbiano problemi, che siano preoccupati che questo metodo, indirettamente, porti a una terribile sorta di armonizzazione che non coinvolge né questo Parlamento, né i cittadini. E’ del tutto comprensibile.
Ritengo quindi particolarmente positivo, per quanto mi riguarda, che questa relazione offra una soluzione: il Parlamento deve autorizzare non tanto l’applicazione del metodo, ma
un metodo deve essere applicato in un determinato ambito. Se prendiamo ad esempio l’ambito culturale, sono certo che qualcosa del genere si possa ottenere solo se il Parlamento svolge il proprio ruolo in tale coordinamento. Ciò è essenziale, motivo per cui tale autorizzazione è così importante. Ecco perché attualmente mi oppongo strenuamente alla proposta dell’onorevole Jensen, che ci impedirà di fare qualsiasi progresso. Sono quattro anni che cerchiamo di concludere un accordo interistituzionale senza successo, dal momento che il Consiglio sostiene che non è previsto dal Trattato. E’ necessario perciò modificare il Trattato. L’onorevole Smet ha presentato una richiesta in proposito e per tale ragione ritengo che tutti dobbiamo dare il nostro appoggio incondizionato alla soluzione proposta dalla relazione."@it9
"Madam President, I should like to thank the rapporteur warmly for the report. I believe it to be important for two reasons.
First of all, based on the experience that we in the Committee on Employment and Social Affairs have gathered, the rapporteur has drawn up a very practical assessment of what has happened in the different open methods of coordination.
Secondly, it is also important because she offers solutions. In her intervention a moment ago, she herself indicated the dangers which the method entails. Mrs Jensen and Mr Schmid have tabled amendments which put these dangers into extra sharp focus. If we were to follow their solutions, particularly those of Mr Schmid, it would mean we would be maintaining bureaucratic mills full of civil servants talking among themselves and organising cosy conferences, where something may occasionally get done, but where no real results will ever be achieved – and if they were, they would remain behind closed doors. The good thing about the open coordination process as we know it now is that the facts and figures will now at least be on the table.
As you know, the process started with a decision taken by Heads of State and Government, who decided at a given time to produce honest figures on employment. This was an extremely important achievement at the time. Nobody produced honest figures with regard to employment. Those figures are important. The question is then, of course, to what extent the common targets can be further pursued.
There are risks. The risks are two-pronged, as Mrs Smet mentioned earlier. There are thus the bureaucratic mills, on the one hand, where nothing happens and which are, from the citizens' point of view, a waste of time. On the other hand, there is the risk that coordination will be taken to extremes. This is mainly a fear in Germany, which is understandable, if you know the situation in Germany, where certain powers are delegated to the federal states. Culture and education fall within the remit of the federal states in Germany. Member States will then start pooling this power. Then what?
will then be agreed upon as if Germany were one country. This is, of course, not federalism, but exactly the opposite. It is, therefore, understandable that German MEPs, in particular, have problems and are concerned that this method, via the backdoor, would lead to a horrible kind of harmonisation which involves neither this Parliament nor the citizens. This is very understandable.
So it is particularly pleasing, in my view, that this report offers a solution. The solution is that this Parliament is to give its authorisation not for applying the method but
a method is put in place in a certain area. I am certain that, if we take the area of culture as an example, something like this can only achieved if Parliament plays its part in such coordination. This is of key importance and this is why this authorisation is so important. This is why I am, at present, strongly opposed to Mrs Jensen's proposal, which would prevent us from making any progress. For four years now, we have been trying to conclude an interinstitutional agreement, without success, as the Council says that it is not provided for in the Treaty. A change is therefore to be made to the Treaty. Mrs Smet has submitted a request to this effect and this is why I believe that we should all give our unqualified support to the solution presented in this report."@lv10
"Senhora Presidente, gostaria de agradecer calorosamente à relatora pelo seu relatório. Julgo que ele é importante por duas razões.
Em primeiro lugar, com base na experiência que adquirimos na Comissão do Emprego e dos Assuntos Sociais, a relatora elaborou uma avaliação muito prática daquilo que aconteceu nos diferentes processos abertos de coordenação.
Em segundo lugar, o documento é também importante porque a relatora propõe soluções. No seu discurso de há instantes, ela indicou os perigos que este método implica. A senhora deputada Jensen e o senhor deputado Schmid apresentaram alterações que realçam adicionalmente esses perigos. Se adoptássemos as suas soluções, especialmente as sugeridas pelo senhor deputado Schmid, isso significaria que iríamos manter engrenagens burocráticas de funcionários públicos que falam entre si e organizam conferências acolhedoras, onde ocasionalmente se fará alguma coisa, mas onde jamais serão alcançados verdadeiros resultados – e, mesmo que assim fosse, estes resultados continuariam a ficar atrás de portas fechadas. Aquilo que o processo aberto de coordenação, como hoje o conhecemos, tem de positivo, é que os números e os dados serão, quanto mais não seja, colocados em cima da mesa.
Como V. Exa. sabe, o processo começou com uma decisão tomada pelos Chefes de Estado e de Governo, que a dado momento resolveram produzir números honestos sobre o emprego. Na altura, isso foi uma proeza extremamente importante. Até então, ninguém produzia números fidedignos em matéria de emprego. Esses números são importantes. A questão que então se coloca, reside, naturalmente, em saber até que ponto é possível avançar com os objectivos comuns.
Existem riscos. Esses riscos são de duas naturezas, como a senhora deputada Smet já teve ocasião de dizer. Por um lado, temos essas engrenagens burocráticas onde nada acontece, e que, do ponto de vista do cidadão, constituem uma perda de tempo. Por outro lado, existe o perigo de que a coordenação seja levada a extremos. Esse receio existe especialmente na Alemanha, o que é compreensível, se conhecer a situação nesse país, onde certos poderes são delegados aos Estados federais. Na Alemanha, a cultura e a educação inserem-se na esfera de competência dos Estados federais. Os Estados-Membros começam então a concentrar essa competência. E que o sucede então? São acordados
como se a Alemanha fosse um só Estado. É óbvio que isto não é federalismo, mas precisamente o contrário. Por conseguinte, é compreensível que os nossos colegas alemães, em particular, tenham problemas e receiem que, pela porta das traseiras, este método conduza a uma forma de harmonização terrível, que não envolve este Parlamento nem o cidadão. Isso é perfeitamente compreensível.
Assim, é particularmente gratificante, a meu ver, que este relatório ofereça uma solução. Essa solução consiste em que este Parlamento tenha de dar a sua autorização, não para a aplicação do método, mas sim para a sua aplicação numa determinada área. Estou certo de que, se tomarmos a área da cultura como exemplo, uma coisa destas só poderá ser conseguida se o Parlamento desempenhar o seu papel numa coordenação dessa natureza. Isso fundamental, e é por isso que essa autorização é tão importante. É esse motivo porque, neste momento, me oponho fortemente à proposta de senhora deputada Jensen, que nos impediria de fazer quaisquer progressos. Já há quatro anos que vimos tentando celebrar um acordo interinstitucional, mas em vão, porque o Conselho alega que o Tratado não contempla essa possibilidade. Por consequência, haverá que mudar algo no Tratado. A senhora deputada Smet formulou um pedido nesse sentido, e, por isso mesmo, penso que todos devemos apoiar sem reservas a solução apresentada neste relatório."@pt11
"Fru talman! Jag vill tacka föredraganden så hjärtligt för betänkandet. Jag tror att det är viktigt av två skäl.
För det första har föredraganden, utifrån våra erfarenheter i utskottet för sysselsättning och sociala frågor, gjort en mycket praktisk utvärdering av det som hänt i de olika öppna samordningsmetoderna.
För det andra är det också viktigt för att hon lägger fram lösningar. Hon har själv i sitt anförande angivit vilka risker som metoden medför. Jensen och Schmid har lagt fram ändringsförslag som extra betonar de riskerna. Om man skulle följa deras lösningar, särskilt Schmids, så betyder det att vi kommer att upprätthålla ett system med tjänstemän som förhandlar med varandra, organiserar trevliga konferenser, som kanske ibland gör något men som aldrig kommer att leda till något, och om något skulle komma fram så förblir det bakom stängda dörrar. Det som är bra med den öppna samordningsmetoden som den ser ut nu är att siffror och data i alla fall offentliggörs.
Ni vet att processen startade med ett beslut av stats- och regeringscheferna, vilka vid ett visst tillfälle sade om sysselsättningen: nu skall vi ta fram ärliga siffror. Just då var det en mycket viktig revolution, fru talman! Ingen lade fram ärliga siffror om sysselsättningen. De siffrorna är mycket viktiga. Frågan är då naturligtvis hur långt man kan gå vidare med gemensamma målsättningar.
Det finns risker. De riskerna är två, som Smet redan sagt. Å ena sidan alltså tjänstemannasystemet där inget händer och som egentligen är dumt ur medborgarnas synvinkel. Å andra sidan risken att för mycket kommer att samordnas. Den rädslan lever framför allt i Tyskland. Det är förståeligt om ni känner till situationen i Tyskland där man ger delstaterna vissa befogenheter. Kultur och utbildning är en av de tyska delstaternas befogenheter. Delstaterna samordnar sedan den befogenheten med varandra. Vad händer? Man träffar avtal
som om Tyskland då är ett enda land. Det är naturligtvis ingen federalism; det är precis motsatsen till federalism. Det är alltså förståeligt att särskilt våra tyska kolleger har problem och fruktar att den här metoden via bakdörrarna leder till en hemsk sorts harmonisering där varken det här parlamentet eller medborgarna kommer in i bilden. Det är mycket förståeligt.
Jag tror att just det som är bra i det här betänkandet är att man hittat en lösning. Den lösningen är att parlamentet måste ge sitt medgivande, inte vid tillämpningen av metoden utan till huruvida en metod skall införas för ett visst område. Jag är säker på att, om vi till exempel tar kulturområdet, något sådant endast kan åstadkommas om även det här parlamentet spelar en roll i en sådan samordning. Det är mycket förståeligt, och därför är det medgivandet också så viktigt. Därför är jag just nu absolut emot Jensens förslag. Det förslaget betyder att vi inte kommer längre. Vi har redan försökt i fyra år att få fram ett interinstitutionellt avtal. Det har inte lyckats eftersom rådet sagt att det inte står i fördraget. Något måste alltså ändras i fördraget. Smet har lagt fram en begäran om detta, och därför tror jag att vi alla verkligen måste stå bakom den lösning som förs fram i det här betänkandet."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Numerus clausi"10,3,7
"numerus clausi"13,12,11,9
"ob"7
"otetaanko"5
"se"9
"whether"10,3
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples