Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2003-06-04-Speech-3-287"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20030604.8.3-287"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". – Frau Präsidentin! Ich möchte nur zu dem Teil sprechen, für den Frau Diamantopoulou nicht zuständig ist, nämlich Kultur, Bildung, Jugend, Erziehung und Sport. Aber ich denke, Sie vertreten hier auch Frau Reding. Wir hatten ja schon, bevor der Bericht im Sozialausschuss überhaupt vorgesehen war, eine entsprechende Anfrage gestellt, die dann – aus welchem Grund auch immer – über Monate verzögert wurde.
Endlich setzen wir uns gemeinsam damit auseinander, und wir sollten jetzt versuchen, gemeinsam das Beste daraus zu machen. Wir stellen fest, es gibt diese Koordinierungen, und eigentlich würde ich mich als Europapolitikerin freuen, dass irgendwelche Leute – Verantwortliche, Politiker – sich koordinieren. Aber das sind genau die Leute, die uns ansonsten unsere Zuständigkeit absprechen. Sie koordinieren sich in den Bereichen, wo sie uns eigentlich gar keine Zuständigkeit zubilligen wollen: im Bereich von Kultur und Bildung. Da koordinieren sie sich plötzlich, ohne dass sie uns Rechenschaft schuldig sind. Und das erscheint uns dann doch sehr suspekt.
Das Problem ist, dass wir in diesem Bereich wie NGO behandelt werden. Wir sind aber keine NGO, wir sind gewählte Vertreter, und wir sollten wissen, was da in unserem Namen hinter den Vorhängen ausgehandelt wird! Und es ist nicht nur so, dass der Rat damit sehr zufrieden ist, es ist leider auch so, dass die Kommission damit sehr zufrieden ist. Sie hat nämlich auf diesem Wege einen unliebsamen Spieler aus dem Feld gedrängt. Rat und Kommission machen hier gemeinsame Sache – es kann sogar eine gute Sache sein, aber mit Machiavelli möchte ich doch gerne sagen: „Nicht jeder Zweck heiligt die Mittel.“ Und deswegen glaube ich, dass wir in diesem Falle sehr vorsichtig sein müssen, und dass wir erwarten müssen, eingebunden zu werden.
Denn es hat sich inzwischen herausgestellt, dass sich eine intergouvernementale Methode herausgebildet hat. Und wenn so etwas erst einmal auf dem Gleis ist, kann man es sehr schlecht aufhalten. Wir haben jetzt zwar erfahren, dass sich der Konvent gegen die offene Koordinierung ausgesprochen hat – es steht da nur etwas von Koordinierung drin –, und wir wissen, dass sich natürlich alle nationalen Präsidenten koordinieren sollen – auch da, wo es nicht unbedingt im Vertrag steht –, wenn es eine Notwendigkeit gibt. Aber wir sollten wirklich darauf achten, dass wir nicht ausgeschlossen werden.
Denn eigentlich kann ich aus dem Blickwinkel von Kultur und Bildung sagen, es ist doch wirklich scheinheilig, dass wir genau da, wo wir gerne tätig werden würden, es nicht dürfen! Dann kommen jedoch im Rahmen der offenen Methode von hinten durch die Brust ins Auge dieselben Dinge, die wir gerne machen würden, aber wir sind nicht eingebunden. Das ist einfach nicht zulässig, und wir müssen uns dagegen wehren! Wir sollten daran erinnern, dass nicht auf dem Umwege eine intergouvernementale Methode eingeführt werden darf. Wir sollten – auch mit der heutigen Diskussion – dafür Sorge tragen, dass diese jetzt schon bestehende intergouvernementale Methode – sprich offene Koordinierung – in eine Gemeinschaftsmethode überführt wird. Wenn nämlich die Chefs der Regierungen oder die einzelnen Ministerien etwas als richtig und notwendig und wichtig anerkannt haben, dann soll es auch in die Gemeinschaftsmethode überführt werden, damit wir als gewählte Vertreter unserer Völker daran Anteil haben. Ich bitte, das zu berücksichtigen, und ich bedanke mich bei denen, die daran mitgewirkt haben."@de7
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Fru formand, jeg vil kun komme ind på den del, som fru Diamantopoulou ikke er ansvarlig for, nemlig kultur, uddannelse, ungdom, opdragelse og sport. Men jeg tror også, at De taler på fru Redings vegne her. Vi havde jo allerede, før betænkningen overhovedet blev behandlet i Socialudvalget, stillet et lignende spørgsmål, som så - uvist af hvilken grund - blev forsinket i månedsvis.
Endelig er vi nået frem til at diskutere dette i fællesskab, og vi bør nu sammen forsøge at få det bedste ud af det. Vi kan konstatere, at denne koordination finder sted, og som politiker i Europa-Parlamentet ville det egentlig glæde mig, hvis der var nogen - ansvarlige, politikere - som koordinerede sagerne. Men det er netop de personer, som ellers frakender os vores kompetencer. De koordinerer på de områder, hvor de egentlig ikke vil give os nogen kompetencer, nemlig på kultur- og uddannelsesområdet. Her koordinerer de pludselig, uden at de behøver at stå til regnskab over for os. Og det synes vi er meget suspekt.
Problemet er, at vi på dette område bliver behandlet som ngo'ere. Men vi er ikke ngo'ere, vi er valgte repræsentanter, og vi bør vide, hvad der sker i vores navn bag nedrullede gardiner! Og det er ikke kun Rådet, som er meget tilfreds med dette. Desværre er også Kommissionen meget tilfreds. Den har nemlig på denne måde fået sat en ubehagelig spiller ud af spillet. Rådet og Kommissionen gør altså fælles sag her - og det kan sågar være en god sag, men med Machiavelli vil jeg dog gerne sige: "Ikke ethvert mål helliger midlet". Og derfor tror jeg, at vi skal være meget forsigtige i denne sag, og at vi må forvente at blive inddraget.
I mellemtiden har det nemlig vist sig, at der har udviklet sig en interguvernemental metode. Og når sådan noget først er sat på skinner, er det meget svært at stoppe. Ganske vist har vi nu erfaret, at konventet har udtalt sig imod den åbne koordinationsmetode - heri står der udelukkende noget om koordination - og vi ved, at alle nationale præsidenter naturligvis bør koordinere, hvis det er nødvendigt - også dér, hvor det ikke ubetinget står i traktaten. Men vi bør virkelig være opmærksomme på, at vi ikke bliver holdt udenfor.
Set ud fra en kulturel og uddannelsesmæssig synsvinkel mener jeg, at det virkelig er skinhelligt, at vi netop dér, hvor vi gerne ville være aktive, ikke må være det! Inden for rammerne af den åbne koordinationsmetode kommer de samme ting, som vi gerne ville lave, imidlertid ind ad bagdøren, men vi er ikke inddraget. Det er simpelthen utilstedeligt, og vi må opponere imod det! Vi bør huske på, at en metode, der foregår mellem regeringerne, ikke må indføres ad omveje. Vi bør - også med dagens diskussion for øje - sørge for, at denne allerede eksisterende interguvernementale metode - læs: åben koordinationsmetode - overføres til en fællesskabsmetode. Det er nemlig sådan, at hvis regeringscheferne eller de enkelte ministerier har godkendt noget som værende rigtigt, nødvendigt og vigtigt, skal det også overføres til fællesskabsmetoden, således at vi som folkevalgte repræsentanter har andel i det. Jeg beder om, at dette tages i betragtning, og jeg vil gerne takke dem, som har medvirket."@da1
"Κυρία Πρόεδρε, θα ήθελα απλώς να μιλήσω σχετικά με τους τομείς για τους οποίους δεν είναι αρμόδια η κ. Διαμαντοπούλου, δηλαδή για τους τομείς του πολιτισμού, της νεότητας, της παιδείας, των μέσων ενημέρωσης και του αθλητισμού. Εντούτοις, νομίζω ότι εκπροσωπείτε και την κ. Reding εδώ. Προτού καν η Επιτροπή Απασχόλησης και Κοινωνικών Υποθέσεων σχεδιάσει την έκθεση, είχαμε ήδη διενεργήσει έρευνα για τον σκοπό αυτόν, αλλά εκείνη την εποχή –για διάφορους λόγους– καθυστέρησε για πολλούς μήνες.
Έτσι, βρισκόμαστε επιτέλους μαζί για να συζητήσουμε το θέμα αυτό και πρέπει να προσπαθήσουμε από κοινού να κάνουμε το κατά δύναμιν. Κατανοούμε ότι αυτές οι διαδικασίες συντονισμού υπάρχουν και, ως ευρωπαία πολιτικός, θα χαιρόμουν πολύ εάν κάποιοι άνθρωποι –άνθρωποι που βρίσκονται σε υπεύθυνες θέσεις, δηλαδή πολιτικοί– συντόνιζαν τις δραστηριότητές τους. Οι άνθρωποι αυτοί, όμως, είναι ακριβώς αυτοί που προσπαθούν συνήθως να μας στερήσουν την εξουσία μας. Συντονίζουν τις δραστηριότητές τους σε τομείς στους οποίους δεν θέλουν να μας εκχωρήσουν καμία απολύτως αρμοδιότητα, ήτοι στους τομείς του πολιτισμού και της παιδείας. Συντονίζουν αιφνιδίως τους τομείς αυτούς, χωρίς να λογοδοτούν σε εμάς. Αυτό μας φαίνεται μάλλον ύποπτο.
Το πρόβλημα είναι ότι στον τομέα αυτόν μας αντιμετωπίζουν σαν να είμαστε ΜΚΟ. Ωστόσο, δεν είμαστε ΜΚΟ, αλλά εκλεγμένοι εκπρόσωποι, και πρέπει να γνωρίζουμε ποιο είναι το αντικείμενο των διαπραγματεύσεων που γίνονται εξ ονόματός μας στα παρασκήνια. Επιπλέον, δεν είναι μόνο το Συμβούλιο που είναι ικανοποιημένο με όλα αυτά· δυστυχώς, και η Επιτροπή χαίρεται με αυτήν την κατάσταση. Βλέπετε, με τον τρόπο αυτόν κατάφερε να διώξει έναν δύσκολο παίκτη από το γήπεδο. Το Συμβούλιο και η Επιτροπή ένωσαν τις δυνάμεις τους στο θέμα αυτό – γεγονός που θα μπορούσε να ήταν καλό, αλλά θα ήθελα να χρησιμοποιήσω εδώ τα λόγια του Μακιαβέλι και να πω: “Δεν αγιάζει κάθε σκοπός τα μέσα”. Για τον λόγο αυτόν, πιστεύω ότι πρέπει να είμαστε πολύ επιφυλακτικοί εν προκειμένω και ότι πρέπει να προσδοκούμε τη συμπερίληψή μας.
Διέρρευσε τώρα ότι αναπτύχθηκε μια διακυβερνητική μέθοδος. Και μόλις κάτι τέτοιο ξεκινήσει, είναι πολύ δύσκολο να σταματήσει πάλι. Μολονότι τώρα πια γνωρίζουμε ότι η Συνέλευση, η οποία δεν έχει να πει πολλά για τον συντονισμό, εξέφρασε την αντίθεσή της στη εκδοχή του ανοικτού συντονισμού, γνωρίζουμε επίσης ότι όλοι οι Πρόεδροι των χωρών πρέπει να συντονίζονται μεταξύ τους, όταν παρίσταται ανάγκη, ακόμα και σε περιπτώσεις που δεν καλύπτονται απαραίτητα από τη Συνθήκη. Πάντως, πρέπει πράγματι να προσέξουμε πολύ ώστε να μην αποκλειστούμε.
Από την άποψη του πολιτισμού και της παιδείας, μπορώ όντως να πω ότι είναι πραγματική υποκρισία να μην έχουμε τη δυνατότητα να δραστηριοποιούμαστε ακριβώς στους τομείς εκείνους όπου θα συμμετείχαμε με μεγάλη χαρά. Έπειτα, κατά έναν κυκλικό τρόπο, στο πλαίσιο της ανοικτής μεθόδου συντονισμού, υπάρχουν τα ίδια πράγματα στα οποία θα συμμετείχαμε με χαρά, στα οποία όμως δεν συμπεριλαμβανόμαστε. Αυτό είναι εντελώς απαράδεκτο και πρέπει να το καταπολεμήσουμε. Ας θυμηθούμε ότι μια διακυβερνητική μέθοδος δεν μπορεί να εισαχθεί έμμεσα. Πρέπει να καταλάβουμε –μέσω της σημερινής συζήτησης, μεταξύ άλλων– ότι η υφιστάμενη διακυβερνητική μέθοδος, με άλλα λόγια ο ανοικτός συντονισμός, μετατρέπεται σε κοινοτική μέθοδο. Εάν οι αρχηγοί των κυβερνήσεων ή οι μεμονωμένοι υπουργοί θεωρήσουν πως ένα πράγμα είναι σωστό, απαραίτητο και σημαντικό, τότε και αυτό πρέπει να μετατραπεί σε κοινοτική μέθοδο, ώστε να μπορέσουμε να συμμετάσχουμε και εμείς, ως εκλεγμένοι εκπρόσωποι των λαών μας. Ζητώ να ληφθεί υπόψη αυτό και ευχαριστώ όλους όσοι συμμετείχαν."@el8
"Madam President, I would just like to speak about the part for which Mrs Diamantopoulou is not responsible, namely culture, youth, education, media and sport. But I think you are also representing Mrs Reding here. Before the report was even planned by the Committee on Employment and Social Affairs, we had already made an enquiry to this effect, but then – for whatever reason – it was delayed for months.
So at last we are getting together to debate this issue, and together we should try to make the best of it. We realise that these coordination procedures exist, and as a European politician I would actually be pleased if some people – people in positions of responsibility, politicians – would coordinate their activities. These people, however, are precisely the people who are usually trying to deny us our authority. They coordinate their activities in areas where they do not want to grant us any responsibility at all: in the field of culture and education. They are suddenly coordinating in these areas without being accountable to us. This strikes us as rather suspect.
The problem is that we are being treated like NGOs in this area. We are not NGOs, however, but elected representatives, and we ought to know what exactly is being negotiated in our name behind the scenes. Moreover, it is not only the Council that is content with this; the Commission too, unfortunately, is very pleased about it. You see, in this way it has managed to oust an awkward player from the field. The Council and the Commission have joined forces here – which could even be a good thing, but I would like to use Machiavelli’s words here and say, ‘Not every end justifies the means’. For this reason, I believe that we have to be very cautious in this case, and that we should expect to be included.
It has now transpired that what has developed is an intergovernmental method. And once something like this has got under way, is it very difficult to stop it again. Although we now know that the Convention, which has little to say about coordination, declared its opposition to the open variety of it, we also know that all national presidents should coordinate with each other, where the need arises, even in instances not necessarily covered by the Treaty. We really need to be careful, however, not to let ourselves be excluded.
From the point of view of culture and education, I can actually say that it is really hypocritical that we are not allowed to be active in precisely those areas where we would be happy to be involved. Then, in a roundabout fashion, in the context of this open method of coordination, we have the same things that we would be happy to do, but we are not included. This is simply unacceptable, and we must fight against it. We should recall that an intergovernmental method may not be introduced indirectly. We should see to it – including by means of today’s debate – that this existing intergovernmental method, in other words open coordination, is converted into a Community method. If heads of governments or individual ministers recognise something to be right and necessary and important, then this too should be converted to the Community method, so that we, as elected representatives of our peoples, can participate. I ask that this be taken into account and thank all those who were involved."@en3
".
Señora Presidenta, voy a referirme tan solo a la parte para la que no es competente la Sra. Diamantopoulou, la de cultura, formación, juventud, educación, medios de comunicación y deporte. No obstante, creo que usted también representa hoy a la Sra. Reding. En efecto, antes de que se previera elaborar el informe en la Comisión de Asuntos Sociales, por nuestra parte ya habíamos presentado una pregunta en ese sentido, que luego –por el motivo que sea– permaneció entretenida durante meses.
Por fin vamos a abordar conjuntamente el tema y entre todos deberíamos intentar obtener el mejor resultado posible. Constatamos que este tipo de coordinación existe y, en mi calidad de política europea, de hecho me alegraría que ciertas personas responsables, políticos se coordinen. Sin embargo, se trata exactamente de las mismas personas que, por otra parte, nos privan de nuestras competencias. Se coordinan en los ámbitos en los que, de hecho, no quieren concedernos ninguna competencia: en el ámbito de la cultura y la formación. De repente empiezan a coordinarse en ese ámbito, sin estar obligados a rendirnos cuentas. Y esto no deja de parecernos muy sospechoso.
El problema está en que en este contexto se nos trata como a una ONG. Pero no lo somos; ¡somos representantes elegidos y deberíamos saber qué se está negociando entre bastidores en nuestro nombre! Y, además, no solo el Consejo está muy satisfecho con esta situación, sino que lamentablemente también lo está la Comisión. Por esta vía ha conseguido expulsar, en efecto, a un jugador incómodo del terreno de juego. El Consejo y la Comisión hacen causa común, que puede ser incluso una buena causa, pero yo quisiera señalar, citando a Maquiavelo, que «no todos los fines justifican los medios». Por esto pienso que en este caso debemos ser muy cautelosos y esperar que se nos incluya.
En efecto, entre tanto resulta que a partir de ahí se ha desarrollado un método intergubernamental. Y cuando algo así ya está en marcha, resulta muy difícil detenerlo. Acabamos de ver que la Convención se ha pronunciado en contra de la coordinación abierta –solo se habla en algún momento de coordinación– y sabemos que, naturalmente, todos los presidentes nacionales se tienen que coordinar en caso de necesidad, también en los ámbitos que no se indiquen explícitamente en el Tratado. Pero deberíamos estar verdaderamente atentos a que no se nos excluya.
Desde la perspectiva de la cultura y la formación puedo afirmar, en efecto, que es una verdadera hipocresía que no se nos permite participar justamente en los ámbitos donde desearíamos poder intervenir. Luego, en el marco del método abierto, salen a la luz por la puerta trasera las mismas cosas que habríamos deseado hacer, pero no estamos incluidos. Esto es sencillamente inadmisible y debemos oponernos a ello. Deberíamos recordar que no se debe introducir un método intergubernamental por la vía indirecta. Tendríamos que procurar –también a través del debate de hoy– que este método intergubernamental que ya existe –léase coordinación abierta– se convierta en un método comunitario. En efecto, si los jefes de Estado y de Gobierno reconocen que algo es acertado, necesario e importante, esto se debe traducir también al método comunitario, de manera que podamos participar en nuestra calidad de representantes elegidos de nuestros pueblos. Les ruego que lo tengan en cuenta y doy las gracias a quienes han contribuido a que así sea."@es12
"Arvoisa puhemies, haluan vain käsitellä osiota, joka ei kuulu komission jäsenen Diamantopouloun vastuualaan eli kulttuuria, nuorisoa, koulutusta, tiedonvälitystä ja urheilua. Käsittääkseni edustatte täällä kuitenkin myös jäsen Redingiä. Ennen kuin työllisyys- ja sosiaalivaliokunta edes suunnitteli mietinnön laatimista, olimme jo tehneet asiaa koskevan tiedustelun. Asiaa kuitenkin lykättiin jostakin syystä kuukausilla.
Keskustelemme siis vihdoinkin yhdessä tästä asiasta, ja meidän pitäisi yhdessä päästä mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Tiedämme, että nämä koordinointimenettelyt ovat olemassa. Eurooppalaisena poliitikkona olisin tosiasiassa tyytyväinen, jos jotkut esimerkiksi vastuullisissa tehtävissä toimivat henkilöt tai poliitikot koordinoisivat toimiaan. He ovat kuitenkin nimenomaan niitä, jotka yleensä yrittävät riistää parlamentin toimivallan. He koordinoivat toimiaan aloilla, joilla he eivät halua antaa meille mitään vastuuta, eli kulttuuri- ja koulutusalalla. He koordinoivat yhtäkkiä toimiaan näillä aloilla ilmoittamatta tästä parlamentille. Tämä tuntuu meistä varsin epäilyttävältä.
Ongelmana on se, että meitä kohdellaan tällä alalla kuten kansalaisjärjestöjä. Emme kuitenkaan ole kansalaisjärjestöjä vaan vaaleilla valittuja edustajia. Meidän pitäisi tietää tarkoin, mistä asioista puolestamme neuvotellaan kulissien takana. Sitä paitsi tilanne ei tyydytä vain neuvostoa, vaan valitettavasti se sopii myös komissiolle erinomaisesti. Se on nimittäin tällä tavoin pystynyt häätämään alalta kiusallisen toimijan. Neuvosto ja komissio ovat yhdistäneet tässä voimansa, mikä voisi olla jopa hyvä asia. Haluan kuitenkin todeta Machiavellin sanoja mukaillen: "Kaikki tarkoitukset eivät pyhitä keinoja". Tämän vuoksi meidän on mielestäni edettävä asiassa hyvin varoen ja oletettava, että meidät otetaan menettelyyn mukaan.
Nyt on käynyt ilmi, että olemme kehittäneet hallitustenvälisen menetelmän. Kun tällainen kehitys on päässyt vauhtiin, sitä on hyvin vaikea pysäyttää. Vaikka nyt tiedämmekin, että valmistelukunta, jolla ei ole paljonkaan sanottavaa koordinoinnista, on ilmoittanut vastustavansa avointa koordinointia, tiedämme myös, että kaikkien kansallisten puheenjohtajien olisi koordinoitava toimiaan tarvittaessa jopa niissä tapauksissa, jotka eivät välttämättä kuulu perustamissopimuksen soveltamisalaan. Meidän on kuitenkin oltava varovaisia, ettei parlamenttia suljeta ulkopuolelle.
Kulttuuri- ja koulutusalan näkökulmasta katsottuna on mielestäni todella tekopyhää, että emme voi toimia juuri haluamillamme aloilla. Avoimeen koordinointimenetelmään sisältyy kuitenkin epäsuorasti samoja asioita, joihin haluaisimme osallistua, mutta meitä ei ole otettu mukaan. Tätä ei voida missään nimessä hyväksyä, ja meidän on vastustettava tällaista suuntausta. Meidän olisi muistettava, että hallitustenvälistä menetelmää ei saa ottaa käyttöön epäsuorasti. Tältä osin meidän olisi varmistettava – myös tämänpäiväisen keskustelun keinoin – että tämä nykyinen hallitustenvälinen menetelmä eli avoin koordinointi muutetaan yhteisön menetelmäksi. Jos hallitusten päämiehet tai yksittäiset ministerit pitävät jotakin oikeana, tarpeellisena ja tärkeänä, myös tämä olisi muutettava yhteisön menetelmäksi. Tällä tavoin voimme osallistua toimiin kansojemme valittuina edustajina. Pyydän, että tämä asia otetaan huomioon, ja kiitän niitä, jotka ovat osallistuneet asian käsittelyyn."@fi5
"Madame la Présidente, je ne m’exprimerai que pour la partie pour laquelle Mme Diamantopoulou n’est pas compétente, à savoir la culture, la jeunesse, l’éducation, les médias et les sports. Mais je pense que vous représentez également Mme Reding au sein de cette Assemblée. Avant même que le rapport de la commission de l’emploi et des affaires sociales ne soit planifié, nous avions déjà introduit une demande, qui avait alors été - pour des raisons diverses - ajournée pendant des mois.
Enfin, nous nous réunissons pour y réfléchir, et nous devrions à présent essayer ensemble de faire de notre mieux. Nous constatons que ces méthodes de coordinations existent et, en réalité, en tant que députée européenne, je devrais me réjouir que des gens, quels qu’ils soient - responsables ou hommes politiques - coordonnent leurs actions. Mais ce sont précisément ces gens qui par ailleurs contestent notre autorité. Ils coordonnent leurs actions dans les domaines où il ne veulent en réalité nous concéder aucune compétence: dans le domaine de la culture et de l’éducation. Soudain, ils coordonnent leurs actions, sans devoir nous rendre de comptes, et cela nous semble assez suspect.
Le problème, c’est que dans ce domaine, nous sommes traités comme des ONG. Mais nous ne sommes pas des ONG, nous sommes des représentants élus par le peuple, et nous devrions savoir ce qui se négocie en coulisse en notre noM. Et non seulement le Conseil est pleinement satisfait de cet état de fait, mais la Commission s’y complaît également. En effet, elle a ainsi écarté un acteur gênant. Le Conseil et la Commission font cause commune en la matière, et ce pourrait même être une bonne chose, mais je voudrais reprendre Machiavel pour rappeler que "toute fin ne justifie pas les moyens". C’est pourquoi je pense que nous devons être très prudents dans cette affaire et que nous devons espérer être impliqués.
Car il s’est entre-temps avéré qu’il s’était formé une méthode intergouvernementale. Et lorsqu’une telle évolution est en marche, elle est très difficile à arrêter. Si nous savons à présent que la Convention, qui a peu de choses à dire en matière de coordination, s’est prononcée contre la coordination ouverte, nous savons également que tous les présidents nationaux vont bien entendu coordonner leurs actions, si cela s’avère nécessaire, même dans les domaines où le Traité ne l’exige pas nécessairement. Nous devrions vraiment veiller à ne pas nous laisser exclure.
Du point de vue de la culture et de l’éducation, je puis dire qu’il est vraiment hypocrite que ce soit justement dans les matières où nous voudrions avoir des compétences que nous ne pouvons pas agir. Ensuite, de façon détournée, dans le contexte de cette méthode ouverte de coordination, nous nous trouvons face aux choses que nous voudrions faire, mais nous ne sommes pas impliqués. C’est tout simplement inacceptable, et nous devons nous y opposer. Nous devrions rappeler qu’une méthode intergouvernementale ne saurait être instaurée de manière indirecte. Nous devrions, dans la discussion actuelle également, veiller à ce que la méthode intergouvernementale existante - la coordination ouverte - soit transformée en une méthode communautaire. Il faudrait en effet que chaque fois que les chefs d’État ou de gouvernement ou les différents ministres reconnaissent qu’une chose est nécessaire et importante, elle soit également transformée en méthode communautaire, afin que nous y prenions part en tant que représentants élus par le peuple. Je demande qu’il en soit tenu compte et je remercie toutes les parties impliquées."@fr6
"Signora Presidente, vorrei concentrarmi solo sui temi che non rientrano nelle competenze della signora Diamantopoulou, e cioè la cultura, la gioventù, l’istruzione, i mezzi di informazione e lo sport. Penso peraltro che in questa sede lei stia rappresentando anche il Commissario Reding. Ancor prima che la relazione fosse concepita dalla commissione per l’occupazione e gli affari sociali, avevamo già avanzato una richiesta in questo senso che però, per qualche motivo, è stata rinviata per mesi.
Ora, finalmente, ci ritroviamo insieme a discutere la questione, e insieme dovremmo cercare di sfruttare al meglio quest’occasione. Ci rendiamo conto che esistono questi metodi di coordinamento e, in qualità di eurodeputato, sarei veramente lieta se alcune persone – persone che occupano una posizione di responsabilità, politici – coordinassero le proprie attività. Sono proprio queste persone, però, che cercano di negarci la nostra autorità, coordinando le proprie attività in settori in cui non vogliono attribuirci alcuna responsabilità, in questo caso quello della cultura e dell’istruzione. All’improvviso si ritrovano nel ruolo di coordinatori senza essere tenuti a renderci conto delle proprie azioni, e questo ci sembra piuttosto sospetto.
Il problema è che in questo settore veniamo trattati alla stregua di ONG, ma noi non siamo ONG, bensì rappresentanti eletti, e dovremmo sapere che cosa viene esattamente deciso a nostro nome dietro le quinte. Per di più, non è solo il Consiglio a rallegrarsi di questa situazione ma, purtroppo, anche la Commissione. Vedete, in questo modo è riuscita a disfarsi di un giocatore scomodo in campo. In questo caso il Consiglio e la Commissione hanno unito le proprie forze – il che potrebbe anche essere positivo – ma per dirla in termini machiavellici “non tutti i fini giustificano i mezzi”. Per detto motivo credo che dobbiamo usare molta cautela e pretendere di essere coinvolti.
Ora si è saputo che la procedura messa a punto è un metodo intergovernativo, e quando qualcosa di simile prende piede è molto difficile bloccarla. Pur sapendo che la Convenzione, che ha ben poco da dire sul coordinamento, si è opposta alla sua applicazione indiscriminata a tutti i settori, sappiamo inoltre che tutti i presidenti nazionali dovrebbero coordinarsi insieme, laddove necessario, anche nei casi non espressamente previsti dal Trattato. Dobbiamo però fare molta attenzione e non lasciare che ci escludano.
Per quanto attiene alla cultura e all’istruzione, posso solamente dire che è veramente ipocrita impedirci di dare un contributo proprio nei settori in cui vorremmo essere coinvolti. Con un gioco di parole, direi che il metodo aperto di coordinamento prevede proprio le cose che vorremo fare, ma si caratterizza per la chiusura nei nostri confronti. E’ una cosa semplicemente inaccettabile a cui dobbiamo opporci. Bisogna ricordare che un metodo intergovernativo non può essere introdotto indirettamente. Dobbiamo fare il possibile, anche con il dibattito odierno, affinché questa procedura intergovernativa già in essere – il coordinamento aperto – sia convertita in metodo comunitario. Se i capi di governo o i singoli ministri decidono che qualcosa è giusto, necessario e importante, allora anche questo qualcosa dovrebbe essere convertito in metodo comunitario per consentire la partecipazione di noi rappresentanti democraticamente eletti. Chiedo che questa istanza venga presa in considerazione e ringrazio tutti coloro che hanno partecipato.
(
)"@it9
"Madam President, I would just like to speak about the part for which Mrs Diamantopoulou is not responsible, namely culture, youth, education, media and sport. But I think you are also representing Mrs Reding here. Before the report was even planned by the Committee on Employment and Social Affairs, we had already made an enquiry to this effect, but then – for whatever reason – it was delayed for months.
So at last we are getting together to debate this issue, and together we should try to make the best of it. We realise that these coordination procedures exist, and as a European politician I would actually be pleased if some people – people in positions of responsibility, politicians – would coordinate their activities. These people, however, are precisely the people who are usually trying to deny us our authority. They coordinate their activities in areas where they do not want to grant us any responsibility at all: in the field of culture and education. They are suddenly coordinating in these areas without being accountable to us. This strikes us as rather suspect.
The problem is that we are being treated like NGOs in this area. We are not NGOs, however, but elected representatives, and we ought to know what exactly is being negotiated in our name behind the scenes. Moreover, it is not only the Council that is content with this; the Commission too, unfortunately, is very pleased about it. You see, in this way it has managed to oust an awkward player from the field. The Council and the Commission have joined forces here – which could even be a good thing, but I would like to use Machiavelli’s words here and say, ‘Not every end justifies the means’. For this reason, I believe that we have to be very cautious in this case, and that we should expect to be included.
It has now transpired that what has developed is an intergovernmental method. And once something like this has got under way, is it very difficult to stop it again. Although we now know that the Convention, which has little to say about coordination, declared its opposition to the open variety of it, we also know that all national presidents should coordinate with each other, where the need arises, even in instances not necessarily covered by the Treaty. We really need to be careful, however, not to let ourselves be excluded.
From the point of view of culture and education, I can actually say that it is really hypocritical that we are not allowed to be active in precisely those areas where we would be happy to be involved. Then, in a roundabout fashion, in the context of this open method of coordination, we have the same things that we would be happy to do, but we are not included. This is simply unacceptable, and we must fight against it. We should recall that an intergovernmental method may not be introduced indirectly. We should see to it – including by means of today’s debate – that this existing intergovernmental method, in other words open coordination, is converted into a Community method. If heads of governments or individual ministers recognise something to be right and necessary and important, then this too should be converted to the Community method, so that we, as elected representatives of our peoples, can participate. I ask that this be taken into account and thank all those who were involved."@lv10
"Mevrouw de Voorzitter, ik wil alleen maar spreken over de terreinen waarvoor mevrouw Diamantopoulou niet verantwoordelijk is, namelijk cultuur, onderwijs, jeugd, media en sport. Ik ga er echter vanuit dat u hier ook mevrouw Reding vertegenwoordigt. Reeds voordat het verslag op de agenda werd geplaatst van de Commissie werkgelegenheid en sociale zaken hadden wij een vraag hierover gesteld, maar het antwoord laat nu al – om welke reden dan ook – maanden op zich wachten.
Eindelijk spreken wij er nu samen over, en we zouden moeten proberen er samen het beste van te maken. We constateren dat de coördinatiemethodes bestaan, en eigenlijk zou het mij als Europees politica deugd doen als bepaalde mensen – beleidsmakers, politici – hun activiteiten zouden coördineren. Het zijn echter juist deze mensen die ons gewoonlijk ons gezag proberen te ontzeggen. Ze coördineren op gebieden waarop ze ons eigenlijk helemaal geen verantwoordelijkheid willen toekennen, namelijk cultuur en onderwijs. Op die gebieden coördineren ze plotseling zonder dat ze rekenschap aan ons hoeven af te leggen. Hieraan zit volgens mij toch wel een luchtje.
Het probleem is dat wij op dit gebied worden behandeld als een NGO. Wij zijn echter geen NGO, wij zijn gekozen vertegenwoordigers, en wij moeten weten wat er namens ons achter de coulissen wordt bekokstoofd. En niet alleen de Raad is hier content mee, helaas is ook de Commissie zeer tevreden met deze situatie. Zij heeft namelijk op deze wijze een onwelgevallige speler van het veld gejaagd. Raad en Commissie maken gemene zaak. Dat kan zelfs een goede zaak zijn, maar ik zou hier toch graag de woorden van Machiavelli willen aanhalen: "Niet ieder doel heiligt de middelen." En daarom vind ik dat wij in dit geval zeer voorzichtig moeten zijn en dat we mogen verwachten erbij betrokken te worden.
Intussen is namelijk gebleken dat er een intergouvernementele methode is ontstaan. En als zoiets eenmaal op de rails is gezet, is het zeer moeilijk tegen te houden. Ofschoon wij nu weten dat de Conventie, die slechts weinig te zeggen heeft over coördinatie, zich heeft uitgesproken tegen de open variant daarvan, weten wij ook dat alle nationale voorzitters hun activiteiten moeten coördineren wanneer de situatie daarom vraagt, ook op die gebieden, waarover het Verdrag misschien geen bepalingen bevat. Wij moeten er echter wel goed op letten dat we niet worden buitengesloten.
Wat cultuur en onderwijs betreft kan ik zeggen dat het werkelijk schijnheilig is dat we juist op die gebieden waarop we graag actief willen worden, niets mogen ondernemen. In het kader van de open methode worden we vervolgens via een omweg geconfronteerd met dezelfde dingen die we graag zouden willen doen, maar worden wij er echter niet bij betrokken. Dat is gewoonweg onaanvaardbaar, en we moeten ons hiertegen verzetten. Wij moeten erop wijzen dat een intergouvernementele methode niet via een omweg mag worden ingevoerd. We moeten er – ook met het debat van vandaag – voor zorgen dat deze nu reeds bestaande intergouvernementele methode, met andere woorden open coördinatie, wordt omgezet in een communautaire methode. Wanneer de regeringsleiders of de afzonderlijke ministers iets als juist en noodzakelijk en belangrijk hebben erkend, dan moet ook dat worden omgezet in de communautaire methode, zodat wij als gekozen volksvertegenwoordigers hieraan deel hebben. Ik wil dat hiermee rekening wordt gehouden, en dank allen die hieraan hebben meegewerkt."@nl2
"Senhora Presidente, gostaria de intervir apenas sobre a parte pela qual a Senhora Comissária Diamantopoulou não é responsável, designadamente a cultura, a juventude, a educação, os meios de comunicação social e o desporto. Creio, no entanto, que se encontra aqui também em representação da Senhora Comissária Reding. Antes de o relatório ter sequer chegado a ser planeado pela Comissão do Emprego e dos Assuntos Sociais, já nós tínhamos apresentado uma pergunta oral neste sentido, mas esta acabou por ser protelada – por uma qualquer razão – durante meses.
Estamos finalmente reunidos para debater este tema e é numa perspectiva de união que devemos tentar tirar o melhor partido deste assunto. Constatamos que este método de coordenação existe e, enquanto deputada e política europeia, eu gostaria realmente de ver algumas pessoas – pessoas com lugares de responsabilidade, políticos – coordenarem as suas actividades. No entanto, estas pessoas são precisamente aquelas que habitualmente tentam negar a nossa autoridade. Estas pessoas coordenam as suas actividades em áreas, nas quais não pretendem conceder-nos qualquer responsabilidade: as áreas da cultura e da educação. Vemo-los subitamente a coordenarem-se a si próprios nestas áreas sem terem de nos prestar quaisquer contas. Uma situação destas parece-nos bastante suspeita.
O problema é que, neste domínio, estamos a ser tratados como se fôssemos uma ONG. Mas nós não somos ONG, somos representantes eleitos e devemos efectivamente saber o que exactamente está a ser negociado nos bastidores e em nosso nome. Acresce o facto de não ser apenas o Conselho que se dá por satisfeito com esta situação, a Comissão, lamentavelmente, também está muito satisfeita. É que, deste modo, conseguiu afastar do campo um jogador incómodo. Neste capítulo, Conselho e Comissão uniram os seus esforços – algo que até podia ser muito positivo, mas, parafraseando Maquiavel, “Nem todos os fins justificam os meios”. Daí que eu considere que temos de ser bastante cautelosos neste caso e aguardar que nos incluam no processo.
Veio entretanto a saber-se que, aquilo que se desenvolveu, foi um método intergovernamental. E quando algo deste género está em marcha, é muito difícil suster o seu avanço. Embora, neste momento, saibamos que a Convenção, que pouco tem a dizer sobre coordenação, se pronunciou contra o método aberto desta, também sabemos que devia haver coordenação entre todos os presidentes nacionais, sempre que tal fosse preciso e mesmo em situações não necessariamente previstas pelo Tratado. Mas creio que temos de estar atentos, de modo a não virmos a ser excluídos.
Sob um ponto de vista da cultura e da educação, posso efectivamente referir que acho muito hipócrita o facto de não estarmos autorizados a intervir precisamente nas áreas em que mais gostaríamos de estar envolvidos. No entanto, no contexto deste método aberto de coordenação, temos, de uma forma tortuosa, as mesmas coisas que gostaríamos de fazer, mas não estamos incluídos no processo. Trata-se de algo pura e simplesmente inaceitável e temos de nos opor energicamente. Há que recordar o facto de um método intergovernamental não poder ser introduzido indirectamente. Temos de providenciar – inclusive através do debate de hoje – no sentido de este método intergovernamental, ou seja, a coordenação aberta já existente, ser convertido num método comunitário. Se os Chefes de Estado ou alguns ministros reconhecem que algo está correcto, é necessário e é importante, então também isso deve passar para o método comunitário, de modo a que nós, representantes eleitos pelos nossos povos, possamos participar. Proponho que estes aspectos sejam tomados em conta e agradeço a todos aqueles que deram a sua participação."@pt11
"Fru talman! Jag skall endast tala om den del som Diamantopoulou inte är ansvarig för, nämligen kultur, ungdomsfrågor, utbildning, medier och idrott. Men jag antar att ni även företräder Reding här. Redan innan betänkandet över huvud taget var planerat i utskottet för sysselsättning och sociala frågor ställde vi en motsvarande fråga som försenades i flera månader – vad skälet till detta nu må ha varit.
Äntligen diskuterar vi detta gemensamt, och vi bör nu försöka att tillsammans göra det bästa av situationen. Vi konstaterar att samordningen existerar, och egentligen borde det glädja mig som EU-politiker att olika personer – ansvariga och politiker – samordnar sin verksamhet. Men detta är just de personer som annars ifrågasätter vårt ansvar. De samordnar sin verkshamhet på områden där de egentligen inte vill bevilja oss något som helst ansvar, nämligen på området kultur och utbildning. Här bedriver de plötsligt samordning utan att de är skyldiga att redogöra något för oss. Detta är faktiskt väldigt suspekt i våra ögon.
Problemet är att vi behandlas på samma sätt som de icke-statliga organisationerna på området. Vi är dock ingen icke-statlig organisation; vi är valda företrädare, och vi bör veta vad som förhandlas fram i vårt namn bakom kulisserna! Och det är inte bara så att rådet är mycket tillfreds med detta. Det är tyvärr också så att kommissionen är mycket tillfreds med detta. På detta sätt har kommissionen nämligen trängt ut en besvärlig spelare från banan. Rådet och kommissionen gör gemensam sak – det kan rentav vara en positiv sak, men jag skulle vilja använda Machiavellis ord och säga följande: ”Alla mål helgar inte medlen.” Och därför tror jag att vi i detta fall måste vara mycket uppmärksamma och förvänta oss att vi blir delaktiga.
Det har nu nämligen visat sig att en mellanstatlig metod har utvecklats. Och när något sådant väl har lyfts upp på spåret kan det vara mycket svårt att hejda. Visserligen har vi nu erfarit att konventet, som inte har särskilt mycket att säga om samordning, har uttalat sig mot den öppna samordningen, och vi vet att alla nationella ordförande givetvis bör samordna sig, även när fördraget inte nödvändigtvis föreskriver detta, om det finns behov av detta. Vi bör dock vara mycket uppmärksamma och se till att vi inte utesluts.
För egentligen kan jag med tanke på kultur och utbildning säga att det faktiskt är mycket skenheligt att vi inte tillåts vara aktiva just där vi gärna vill agera! Inom ramen för den öppna metoden kommer då just de saker som vi gärna vill engagera oss i bakvägen som ett stick i ryggen, för vi är inte delaktiga. Detta är helt enkelt inte tillåtet, och vi måste protestera! Låt oss påminna om att en mellanstatlig metod inte får införas på omvägar. Vi bör även i dagens diskussion se till att den redan nu befintliga mellanstatliga metoden – dvs. den öppna samordningen – överförs till en gemenskapsmetod. För om regeringscheferna eller de enskilda ministrarna har erkänt något som rätt, nödvändigt och viktigt, då bör detta också överföras till gemenskapsmetoden så att vi som valda företrädare för folket blir delaktiga. Jag ber er beakta detta och tackar alla som har medverkat."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"(Aplausos)"12,11
"(Applause)"10,10,3
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples