Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2003-01-29-Speech-3-041"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20030129.2.3-041"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Monsieur le Président, le débat du jour est probablement le plus important de tous ceux auxquels j'ai eu l'honneur de prendre part depuis mon entrée dans cette Assemblée. Il en va à mes yeux de l'avenir même de l'Union européenne dans ses ambitions légitimes à prendre sur la scène internationale la place que l'on attend d'elle à travers le monde : une Europe alliée des États-Unis pour la défense de nos valeurs communes, mais pas forcément alignée sur toutes leurs positions.
Pour cela, nous le savons et nous ne cessons d'y travailler au sein de ce Parlement comme au sein de la Convention, l'Europe doit parvenir à parler d'une seule voix. Or, force est bien de constater que, concernant l'Irak, les voix demeurent aujourd'hui discordantes entre ceux qui sont opposés à toute forme de menace ou d'action militaire ; ceux qui, aux côtés des Américains, semblent résolus à passer dans les jours à venir à cette action militaire et ceux, dont je suis, majoritaires au sein du groupe du parti populaire européen, qui demandent que l'on ne se résolve à la guerre que lorsque l'on aura épuisé tous les moyens diplomatiques pour faire céder Saddam Hussein et le contraindre à abandonner tous ses projets de développement et de production d'armes de destruction massive.
À ceux qui refusent toute idée d'action militaire, à ceux qui disent "plus jamais la guerre", je voudrais dire que je respecte la générosité de leur engagement, même si je ne partage pas leur vision angélique d'un monde totalement désarmé, où une paix universelle pourrait s'installer, où toute violence pourrait cesser sans qu'il soit besoin de la peur du gendarme. À ceux-là, je rappellerai l'expérience malheureuse du Kosovo, où l'Europe n'a pas su imposer à Milosevich de cesser sa politique de purification ethnique parce que ce dictateur, qui avait toujours su jusqu'où il pouvait aller trop loin, n'a pas cru dans la volonté politique de l'Union européenne ni dans sa capacité à la mettre en œuvre au sein de l'alliance.
Aujourd'hui, tout le monde s'accorde à condamner Saddam Hussein, non seulement pour le risque qu'il représente en liaison avec le terrorisme international dans la production et la dissémination d'armes de destruction massive, mais aussi en raison de la cruauté du régime qu'il impose à son peuple. Nous pensons, avec le Conseil de sécurité des Nations unies, qu'il doit prendre conscience du fait qu'il ne peut plus tergiverser et qu'il lui faut maintenant, dans les jours qui viennent, administrer la preuve qu'il est résigné et résolu à désarmer, faute de quoi il aura la guerre et il n'a aucune chance de la gagner.
À ceux de mes collègues décidés à aller en Irak pour y porter un autre message et garantir que jamais il n'y aura de guerre, je dis donc ici assez solennellement : prenez garde de ne pas être vous-mêmes, en l'encourageant dans son jusqu'au-boutisme, responsables du fait que la communauté internationale pourrait ne pas avoir d'autre solution que d'imposer par les armes l'exécution de sa volonté affirmée depuis des années.
Je me tourne maintenant vers tous ceux qui pensent que tous les éléments sont rassemblés pour autoriser le déclenchement immédiat de l'action armée, sans nul besoin d'une nouvelle résolution du Conseil de sécurité des Nations unies et je leur dis : sur ce point, l'opinion publique ne vous suit pas car elle réclame une preuve que cette action est indispensable et une garantie qu'elle sera conduite dans le respect et pour la défense du droit international. Colin Powell doit fournir ces preuves au Conseil de sécurité, une délégation de notre Parlement doit se rendre lundi à New York pour examiner la question avec tout le sérieux qu'elle mérite. Si les preuves nous sont données, je ne doute pas que le Conseil de sécurité des Nations unies ne manquera pas d'en tirer les conclusions qui s'imposent. Si les preuves, enfin, ne sont pas encore suffisantes, alors il faudra donner à la mission d'inspection des Nations unies le temps qu'elle demande pour tenter, encore, d'éviter la guerre. C'est le sens de la proposition de résolution de notre groupe politique et de la résolution commune qui sera soumise demain.
Mais vous comprendrez, après ce que je viens de dire, que nous ne pouvons en aucune façon donner l'impression que nous écartons toute idée d'action militaire. Ce serait totalement contre-productif et c'est pourquoi nous avons déposé plusieurs amendements au projet de résolution commune, dont le plus important porte sur l'actuelle rédaction de son article 3 que certains pourraient interpréter en ce sens. Croyant avec la majorité de mes collègues à l'importance de cette résolution commune, qui doit démontrer au monde qu'au moins au sein du Parlement européen, les voix de l'Europe ne sont pas discordantes, j'espère fermement que, compte tenu des amendements que nous proposons, cette résolution saura rallier les suffrages d'une majorité aussi large que possible."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, dagens forhandling er sandsynligvis den vigtigste af alle dem, som jeg har haft den ære at deltage i, siden jeg trådte ind i Europa-Parlamentet. I mine øjne gælder det selve EU's fremtid med dets legitime ambitioner om at indtage den plads på den internationale scene, som man forventer af EU verden over. Et Europa, der er allieret med USA for at forsvare vores fælles værdier, men som ikke nødvendigvis er enigt i alle USA's holdninger.
Vi ved, at for at gøre dette, og det arbejder vi uafladeligt på i Europa-Parlamentet såvel som i konventet, skal Europa kunne tale med én fælles stemme. Men det, vi kan konstatere, er, at stemmerne i dag i Irak-spørgsmålet stadig er delte mellem dem, der er imod enhver form for trussel eller militæraktion, dem, der står ved amerikanernes side og synes fast besluttet på i de kommende dage at overgå til en militæraktion, og dem, blandt hvem jeg befinder mig, nemlig flertallet af Gruppen for Det Europæiske Folkeparti, som kræver, at man kun beslutter sig for krig, såfremt alle diplomatiske muligheder er udtømte for at få Saddam Hussein til at give efter og tvinge ham til at opgive alle sine planer om at udvikle og producere masseødelæggelsesvåben.
Til dem, der afviser enhver tanke om en militæraktion, og til dem, der siger "aldrig mere krig", vil jeg gerne sige, at jeg respekterer deres storsindede engagement, selv om jeg ikke deler deres fredhellige vision om en totalt afvæbnet verden, hvor en universel fred kunne sænke sig, og hvor al vold kunne få en ende, og ikke blot på grund af frygten for straf. Dem vil jeg minde om den ulykkelige erfaring fra Kosovo, hvor Europa ikke var i stand til at tvinge Milosevic til at standse sin etniske udrensningspolitik, fordi diktatoren, som altid havde været klar over, hvor alt for langt han kunne gå, ikke troede på EU's politiske vilje eller evne til at iværksætte den gennem alliancen.
I dag er alle enige om at dømme Saddam Hussein, ikke blot på grund af den risiko, han udgør i forbindelse med den internationale terrorisme ved at producere og sprede masseødelæggelsesvåben, men også på grund af det grusomme regime, han udsætter sit folk for. Vi mener i lighed med FN's Sikkerhedsråd, at han skal have at vide, at han ikke længere kan komme med udflugter, og at han nu i de kommende dage skal fremlægge bevis på, at han har resigneret og er besluttet på at afruste, og at han i modsat fald får en krig og ikke har nogen som helst chance for at vinde den.
Til de af mine kolleger, som er besluttet på at tage til Irak for at overbringe et andet budskab og garantere, at der aldrig bliver krig, siger jeg således med en vis højtidelighed, at De skal passe på, at De ikke selv, når De støtter ham i en alt-eller-intet-strategi, er ansvarlige for, at det internationale samfund måske ikke har anden løsning end at tvinge sin igennem mange år erklærede vilje igennem med våben.
Jeg vender mig nu mod alle dem, der mener, at alle elementer er til stede for at tillade en øjeblikkelig udløsning af en væbnet aktion, uden at der overhovedet er brug for en ny resolution fra FN's Sikkerhedsråd, og jeg siger dem: Offentligheden følger Dem ikke i denne sag, for den kræver et bevis på, at aktionen er uomgængelig, og en garanti for, at den bliver gennemført i henhold til og til forsvar af international ret. Colin Powell skal fremlægge disse beviser for Sikkerhedsrådet, og en delegation fra Europa-Parlamentet rejser mandag til New York for at undersøge sagen med al den omhu, den fortjener. Hvis vi får beviserne, tvivler jeg ikke på, at FN's Sikkerhedsråd vil drage de nødvendige konklusioner. Men hvis beviserne endnu ikke er tilstrækkelige, skal vi give FN's våbeninspektører den tid, de har brug for til endnu en gang at forsøge at undgå krigen. Det er formålet med vores politiske gruppes forslag til beslutning og det fælles forslag til beslutning, som vil blive stillet i morgen.
Men De forstår, efter hvad jeg netop har fortalt, at vi på ingen måde kan give indtryk af, at vi afviser enhver tanke om en militær aktion. Det ville være fuldstændigt kontraproduktivt, og derfor har vi stillet flere ændringsforslag til forslaget til fælles beslutning, hvoraf det vigtigste omhandler den nuværende udformning af dets artikel 3, som af nogle kunne fortolkes i den retning. Eftersom jeg ligesom flertallet af mine kolleger tror på betydningen af det fælles forslag til beslutning, som skal vise verden, at der i det mindste i Europa-Parlamentet ikke er nogen afvigende stemmer, håber jeg inderligt på, at denne beslutning under hensyntagen til vores ændringsforslag vil være i stand til at samle stemmer til et så stort flertal som muligt."@da1
"Herr Präsident, die heutige Aussprache ist wahrscheinlich die wichtigste, an der ich seit meiner Aufnahme in das Hohe Haus die Ehre hatte teilzunehmen. Es geht meiner Meinung nach nämlich um nicht weniger als die Zukunft der Europäischen Union in ihrem legitimen Bestreben, auf der internationalen Bühne den Platz einzunehmen, den man von ihr überall in der Welt erwartet: ein mit den USA zur Verteidigung unserer gemeinsamen Wertvorstellungen verbündetes Europa, das ihnen aber nicht zwangsläufig in allen Positionen folgt.
Dazu muss Europa – das wissen wir, und daran arbeiten wir in diesem Parlament und im Konvent unermüdlich – dazu kommen, mit einer Stimme zu sprechen. Allerdings ist festzustellen, dass in der Irakfrage die Stimmen heute höchst gegensätzlich sind zwischen denen, die jede Art von militärischer Drohung oder Aktion ablehnen; denen, die entschlossen scheinen, in den kommenden Tagen an der Seite der Amerikaner eine solche militärische Aktion zu starten; und denen – zu denen auch ich gehöre und welche die Mehrheit in der Europäischen Volkspartei bilden –, die fordern, dass man sich erst zum Krieg entschließt, wenn alle diplomatischen Mittel ausgeschöpft sind, um Saddam Hussein zum Nachgeben zu bewegen und ihn zur Aufgabe aller seiner Vorhaben zur Entwicklung und Herstellung von Massenvernichtungswaffen zu zwingen.
Denen, die jede Vorstellung einer militärischen Aktion ablehnen, die „nie wieder Krieg“ sagen, möchte ich entgegnen, dass ich die Großherzigkeit ihres Engagements respektiere, auch wenn ich ihre blauäugige Vorstellung von einer völlig abgerüsteten Welt nicht teile, in der ewiger Frieden herrschen und in der jede Gewalt aufhÖren w�rde, ohne dass die Angst vor dem Gendarmen notwendig wäre. Ihnen mÖchte ich das ungl�ckliche Schicksal des Kosovo in Erinnerung rufen, wo Europa es nicht vermocht hat, Milošević zur Aufgabe seiner Politik der ethnischen Säuberung zu zwingen, weil dieser Diktator, der stets wusste, wie weit er zu weit gehen konnte, weder an den politischen Willen der Europäischen Union noch an ihre Fähigkeit, diesen innerhalb der Allianz umzusetzen, glaubte.
Heute sind sich alle einig in der Verurteilung Saddam Husseins, nicht nur wegen des Risikos, das er im Zusammenhang mit dem internationalen Terrorismus hinsichtlich der Herstellung und Weiterverbreitung von Massenvernichtungswaffen darstellt, sondern auch wegen des grausamen Regimes, das er seinem Volk aufzwingt. Wir sind mit dem Sicherheitsrat der Meinung, dass er sich bewusst werden muss, dass er nicht mehr ausweichen kann und in den kommenden Tagen nunmehr den Beweis seiner Bereitschaft und Entschlossenheit zur Abrüstung erbringen muss, anderenfalls riskiert er einen Krieg, in dem er nicht die geringste Chance zum Sieg hat.
Denen meiner Kollegen, die entschlossen sind, in den Irak zu gehen, um dort eine ganz andere Botschaft zu überbringen, um zu gewährleisten, dass es nie wieder Krieg geben soll, möchte ich hier nachdrücklich sagen: Sehen Sie sich vor, dass Sie, indem Sie ihn in seinem Extremismus bestärken, nicht selbst dafür verantwortlich werden, dass der internationalen Gemeinschaft keine andere Lösung mehr bleiben könnte, als die Durchsetzung ihres seit Jahren erklärten Willen mit Waffengewalt zu erzwingen.
Ich wende mich nun an diejenigen, die glauben, dass alle Voraussetzungen gegeben sind, um die sofortige Auslösung einer bewaffneten Aktion, ohne dass es einer neuen Resolution des UN-Sicherheitsrates bedarf, zu rechtfertigen, und möchte ihnen sagen: In diesem Punkt stehen Sie nicht in Übereinstimmung mit der Öffentlichkeit, denn diese fordert einen Beweis, dass diese Aktion unvermeidlich ist, und eine Garantie, dass sie unter Einhaltung und für die Verteidigung des internationalen Rechts durchgeführt wird. Colin Powell soll diese Beweise im Sicherheitsrat vorlegen, und eine Delegation unseres Parlaments soll sich am Montag nach New York begeben, um dort diese Frage mit allem erforderlichen Ernst zu prüfen. Wenn die Beweise vorgelegt werden, dann besteht für mich kein Zweifel daran, dass der UN-Sicherheitsrat in jedem Fall die erforderlichen Schlussfolgerungen ziehen wird. Sollten die Beweise allerdings nicht ausreichend sein, dann muss den Inspektoren der Vereinten Nationen die von ihnen geforderte Zeit gegeben werden, um weiterhin zu versuchen, einen Krieg zu vermeiden. Dies ist der Inhalt des Entschließungsvorschlags unserer Fraktion sowie der gemeinsamen Entschließung, die morgen vorgelegt werden wird.
Doch nach den eben gemachten Ausführungen werden Sie verstehen, dass wir auf keinen Fall den Eindruck erwecken dürfen, wir würden jeden Gedanken einer militärischen Aktion ablehnen. Das wäre völlig kontraproduktiv, und daher haben wir mehrere Änderungsanträge zum gemeinsamen Entschließungsentwurf eingereicht, von denen der Wichtigste sich auf den gegenwärtigen Wortlaut von Ziffer 3 bezieht, der in diesem Sinne ausgelegt werden könnte. Da ich mit einer Mehrheit meiner Kollegen von der Wichtigkeit dieser Entschließung überzeugt bin, mit der der Welt gezeigt werden soll, dass die Stimmen Europas zumindest im Europäischen Parlament nicht gegensätzlich sind, hoffe ich sehr, dass diese Entschließung unter Berücksichtigung der von uns vorgeschlagenen Änderungen die Zustimmung einer möglichst großen Mehrheit finden wird."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, η σημερινή συζήτηση είναι ίσως η πιο σημαντική από όλες αυτές στις οποίες είχα την τιμή να συμμετάσχω από την είσοδό μου στο Σώμα μέχρι σήμερα. Πιστεύω ότι αφορά το ίδιο το μέλλον της Ευρωπαϊκής Ένωσης στην εύλογη φιλοδοξία της να λάβει στη διεθνή σκηνή τη θέση που περιμένει ο κόσμος από αυτήν: μια Ευρώπη που έχει συμμαχήσει με τις Ηνωμένες Πολιτείες για την προάσπιση των κοινών αξιών μας, αλλά δεν έχει αναγκαστικά ευθυγραμμιστεί με όλες τις θέσεις τους.
Γνωρίζουμε ότι, για να γίνει αυτό, η Ευρώπη πρέπει να καταφέρει να μιλάει με ενιαία φωνή, και εργαζόμαστε συνεχώς προς αυτή την κατεύθυνση στους κόλπους του Κοινοβουλίου όπως και στους κόλπους της Συνέλευσης. Ωστόσο, είναι ανάγκη να διαπιστώσουμε ότι, όσον αφορά το Ιράκ, οι φωνές διχάζονται σήμερα ανάμεσα σε αυτούς που είναι αντίθετοι με κάθε είδους απειλή ή στρατιωτική δράση· σε αυτούς οι οποίοι, στο πλευρό των Αμερικανών, δείχνουν αποφασισμένοι να αναλάβουν στρατιωτική δράση τις επόμενες ημέρες και αυτούς, στους οποίους ανήκω και εγώ, και είναι η πλειοψηφούσα μερίδα στους κόλπους της ομάδας του Ευρωπαϊκού Λαϊκού Κόμματος (Χριστιανοδημοκράτες) και των Ευρωπαίων Δημοκρατών, οι οποίοι ζητούν να καταφύγουμε στον πόλεμο μόνο όταν θα έχουμε εξαντλήσει όλα τα διπλωματικά μέσα για να πείσουμε τον Σαντάμ Χουσεΐν να υποχωρήσει και να τον αναγκάσουμε να εγκαταλείψει όλα τα σχέδιά του για την ανάπτυξη και την παραγωγή όπλων μαζικής καταστροφής.
Σε αυτούς που απορρίπτουν κάθε ιδέα στρατιωτικής δράσης, σε αυτούς που λένε “ποτέ ξανά πόλεμος”, θα ήθελα να πω ότι σέβομαι τη μεγαλοψυχία της δέσμευσής τους, ακόμη και αν δεν συμμερίζομαι το αγγελικό όραμά τους για έναν κόσμο εντελώς αφοπλισμένο, όπου θα μπορούσε να εγκαθιδρυθεί μια παγκόσμια ειρήνη, όπου θα μπορούσε να σταματήσει κάθε μορφή βίας για ηθικούς λόγους και όχι λόγω του φόβου της τιμωρίας. Σε όλους αυτούς, θα υπενθυμίσω την οδυνηρή εμπειρία του Κοσσυφοπεδίου, όπου η Ευρώπη δεν κατάφερε να υποχρεώσει τον Μιλόσεβιτς να σταματήσει την πολιτική της εθνικής κάθαρσης διότι αυτός ο δικτάτορας, που πάντα ήξερε ως πού μπορούσε να φτάσει χωρίς να ξεπεράσει τα όρια, δεν πίστεψε στην πολιτική βούληση της Ευρωπαϊκής Ένωσης ούτε στην ικανότητά της να την εφαρμόσει στους κόλπους της συμμαχίας.
Σήμερα, όλοι συμφωνούμε να καταδικάσουμε τον Σαντάμ Χουσεΐν, όχι μόνο για τον κίνδυνο που αντιπροσωπεύει σε σχέση με τη διεθνή τρομοκρατία για την παραγωγή και διάδοση όπλων μαζικής καταστροφής, αλλά επίσης εξαιτίας της σκληρότητας του καθεστώτος που επιβάλλει στον λαό του. Πιστεύουμε, όπως και το Συμβούλιο Ασφαλείας των Ηνωμένων Εθνών, πως πρέπει να συνειδητοποιήσει το γεγονός ότι δεν μπορεί πλέον να υπεκφεύγει και ότι πρέπει τώρα, εντός των επομένων ημερών, να δώσει αποδείξεις ότι έχει αποδεχτεί και αποφασίσει να αφοπλιστεί· αν δεν το κάνει, θα έχει να αντιμετωπίσει έναν πόλεμο τον οποίο δεν έχει καμία πιθανότητα να κερδίσει.
Σε όσους εκ των συναδέλφων μου αποφάσισαν να μεταβούν στο Ιράκ για να μεταφέρουν ένα διαφορετικό μήνυμα και να εγγυηθούν ότι ποτέ δεν θα γίνει πόλεμος, λέω λοιπόν εδώ με κάθε σοβαρότητα: προσέξτε να μην γίνετε εσείς οι ίδιοι, ενθαρρύνοντας τη σκληροπυρηνική στάση του, υπεύθυνοι για το γεγονός ότι η διεθνής κοινότητα μπορεί να μην έχει άλλη λύση παρά τη χρήση των όπλων για να επιβάλει την υλοποίηση της βούλησης που εκφράζει εδώ και χρόνια.
Στρέφομαι τώρα προς όλους αυτούς που νομίζουν ότι έχουν συγκεντρωθεί όλα τα στοιχεία που επιτρέπουν την άμεση έναρξη της ένοπλης δράσης, χωρίς την ανάγκη ενός νέου ψηφίσματος του Συμβουλίου Ασφαλείας των Ηνωμένων Εθνών, και τους λέω: σε αυτό το σημείο, η κοινή γνώμη δεν συμφωνεί μαζί σας, διότι απαιτεί αποδείξεις ότι αυτή η δράση είναι αναπόφευκτη και την εγγύηση ότι θα διεξαχθεί σύμφωνα με το διεθνές δίκαιο και για την υπεράσπισή του. Ο Κόλιν Πάουελ πρέπει να προσκομίσει αυτές τις αποδείξεις στο Συμβούλιο Ασφαλείας, ενώ μια αντιπροσωπεία του Κοινοβουλίου θα μεταβεί τη Δευτέρα στη Νέα Υόρκη για να εξετάσει το ζήτημα με τη δέουσα σοβαρότητα. Αν δοθεί αυτή η απόδειξη, δεν αμφιβάλλω ότι το Συμβούλιο Ασφαλείας των Ηνωμένων Εθνών θα εξαγάγει ασφαλώς τα δέοντα συμπεράσματα. Αν όμως οι αποδείξεις δεν είναι επαρκείς, θα πρέπει να δώσουμε στην αποστολή επιθεώρησης των Ηνωμένων Εθνών τον χρόνο που ζητάει για να προσπαθήσουμε, ακόμη μια φορά, να αποφύγουμε τον πόλεμο. Αυτό είναι το περιεχόμενο της πρότασης ψηφίσματος της πολιτικής ομάδας μας και του κοινού ψηφίσματος που θα υποβληθεί αύριο.
Ωστόσο, θα κατανοείτε μετά από αυτά που μόλις είπα ότι δεν μπορούμε με κανέναν τρόπο να δώσουμε την εντύπωση ότι απορρίπτουμε την πιθανότητα στρατιωτικής δράσης. Αυτό θα είχε τα εντελώς αντίθετα αποτελέσματα, και για τον λόγο αυτόν καταθέσαμε πολλές τροπολογίες στο σχέδιο κοινού ψηφίσματος, από τις οποίες η πιο σημαντική αφορά τη σημερινή διατύπωση του άρθρου 3, που ορισμένοι θα μπορούσαν να ερμηνεύσουν με αυτόν τον τρόπο. Καθώς πιστεύω, όπως και η πλειονότητα των συναδέλφων μου, στη σπουδαιότητα αυτού του κοινού ψηφίσματος, που οφείλει να δείξει στον κόσμο ότι, τουλάχιστον στους κόλπους του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου, οι φωνές της Ευρώπης ηχούν αρμονικά, ελπίζω ειλικρινά ότι, αν ληφθούν υπόψη οι τροπολογίες που προτείνουμε, το ψήφισμα αυτό θα μπορέσει να συγκεντρώσει τις ψήφους μιας όσο το δυνατόν μεγαλύτερης πλειοψηφίας."@el8
"Mr President, today’s debate is probably the most important of all the debates in which I have had the honour of taking part since entering this House. I believe it concerns the very future of the European Union in its legitimate ambition to take up the position expected of it by the world on the international stage: a Europe allied with the United States to defend our common values, but not necessarily in agreement with all their positions.
We know that, in order to do so, Europe must succeed in speaking with a single voice and we are working continually within this House and within the Convention to achieve this. We are forced to note, however, that, with regard to Iraq, voices are currently divided between those who are opposed to any kind of military action or threat; those who, alongside the Americans, seem determined to take military action in the next few days and those, myself included, who are a majority within the Group of the European People’s Party (Christian Democrats) and European Democrats, who ask that we only resort to war when we have exhausted all diplomatic means of persuading Saddam Hussein to give in and of forcing him to abandon all his projects for the development and production of weapons of mass destruction.
To all those who reject any idea of military action, to those who say ‘never again’ to war, I would like to say that I respect the generosity of their commitment, even though I do not share their angelic vision of a world entirely without weapons, where universal peace could be established, where all violence could cease for moral reasons, and not simply because of a fear of retribution. I would like to remind all those people of the unfortunate experience of Kosovo, where Europe was unable to oblige Milosevic to end his ethnic cleansing policy because that dictator, who had always known how far he could go before going too far, did not believe in the political will of the European Union or in its ability to implement it within the alliance.
Today, we are all in agreement in condemning Saddam Hussein, not only for the risk he represents in relation to international terrorism in the production and distribution of weapons of mass destruction, but also because of the cruelty of the regime he imposes on his people. We believe, together with the United Nations Security Council, that he should realise that he can no longer prevaricate and that he must now, in the next few days, provide proof that he is resigned to disarming and has resolved to do so, or he will have to face a war which he has no chance of winning.
To those of my fellow Members who are determined to go to Iraq to send a different message and ensure that there will never be a war, I would therefore say here, rather solemnly: take care that you yourselves, in encouraging him in his extremism, are not responsible for the fact that the international community might have no other option than the use of weapons to impose the implementation of the will it has been stating for years.
I would now turn to all those who think that all the elements are present to authorise the immediate deployment of armed intervention, with no need for a new United Nations Security Council resolution and I would say to them: public opinion does not agree with you on this point since it is demanding proof that this action is unavoidable and a guarantee that it will be carried out in compliance with and in defence of international law. Colin Powell must provide this proof to the Security Council and a delegation from Parliament must go to New York on Monday to give the matter the serious consideration it deserves. If this proof is provided, I have no doubt that the United Nations Security Council will not fail to draw the appropriate conclusions. If the proof, however, is not yet sufficient, then the United Nations inspection mission must be given the time it requests to try, again, to avoid a war. That is the essence of the proposal for a resolution by our political group and the joint resolution that will be presented tomorrow.
You will understand, however, after what I have just said, that we must not in any way give the impression that we are excluding the possibility of military action. That would be totally counter-productive and that is why we have tabled several amendments to the draft joint resolution, the most important of which concerns the current wording of Article 3, which some people could interpret that way. As I believe, together with the majority of my fellow Members, in the importance of this joint resolution, which must show the world that, at least within the European Parliament, the voices of Europe are in harmony, I sincerely hope that, taking account of the amendments we are proposing, this resolution will be able to win over the votes of as broad a majority as possible."@en3
"Señor Presidente, el debate de hoy es, probablemente, el más importante de todos los debates en los que he tenido el honor de participar desde que accedí a esta Cámara. Creo que afecta al propio futuro de la Unión Europea en su legítima ambición de ocupar la posición en el escenario internacional que el mundo espera de ella: una Europa aliada de los Estados Unidos en la defensa de nuestros valores comunes, pero no necesariamente de acuerdo con todas sus posturas.
Sabemos que, para ello, Europa debe conseguir hablar con una única voz, y en esta Cámara y en el seno de la Convención nos esforzamos permanentemente por conseguirlo. Sin embargo, nos vemos obligados a advertir que, en lo relativo a Iraq, en la actualidad Europa está dividida entre los que se oponen a cualquier tipo de acción o amenaza militar, los que, como los estadounidenses, parecen decididos a tomar medidas militares en los próximos días, y los que constituyen una mayoría (en la que me incluyo) en el Grupo del Partido Popular Europeo (Demócrata-Cristianos) y Demócratas Europeos, que piden que sólo se recurra a la guerra cuando se hayan agotado todos los medios diplomáticos para convencer a Sadam Husein de que ceda y para obligarle a que abandone todos sus proyectos de desarrollo y producción de armas de destrucción masiva.
A todos aquellos que rechazan toda idea de acción militar, a los que dicen «nunca más» a la guerra, me gustaría decirles que respeto la generosidad de su compromiso, aunque no comparto su visión angelical de un mundo sin armas, en el que se establecería la paz universal y en el que la violencia desaparecería por razones morales y no simplemente por el temor a las consecuencias. Me gustaría recordar a todas esas personas la desafortunada experiencia de Kosovo, donde Europa fue incapaz de obligar a Milosevic a poner fin a su política de limpieza étnica porque ese dictador, que siempre había sabido muy bien hasta dónde podía llegar sin ir demasiado lejos, no creía en la voluntad de la Unión Europea ni en su capacidad para imponerla dentro de la alianza.
En estos momentos, todos estamos de acuerdo en condenar a Sadam Husein, no sólo por el riesgo que representa, en relación con el terrorismo internacional, en la producción y distribución de armas de destrucción masiva, sino también por la crueldad del régimen que impone a su pueblo. Creemos, al igual que el Consejo de Seguridad de las Naciones Unidas, que debería darse cuenta de que ya no puede andarse con rodeos y de que ahora, en los próximos días, debe presentar pruebas de que se ha resignado a desarmarse y ha decidido hacerlo, o tendrá que enfrentarse a una guerra que no tiene ninguna oportunidad de ganar.
A aquellos de mis colegas que están decididos a ir a Iraq para transmitir un mensaje distinto y asegurar que nunca habrá una guerra, me gustaría decirles aquí, con cierta solemnidad: tengan cuidado para no ser ustedes mismos, al fomentar su extremismo, responsables de que la comunidad internacional no tenga otra opción que el uso de la fuerza para imponer la aplicación de la voluntad que viene declarando desde hace años.
Ahora me gustaría dirigirme a los que creen que se dan todas las circunstancias necesarias para autorizar el inmediato despliegue de una intervención armada, sin necesidad de una nueva resolución del Consejo de Seguridad de las Naciones Unidas, a quienes les diría: la opinión pública no está de acuerdo con ustedes sobre este punto, puesto que exige pruebas de que esta acción es inevitable y una garantía de que se llevará a cabo de conformidad y en defensa del derecho internacional. Colin Powell debe presentar sus pruebas ante el Consejo de Seguridad y es preciso que una delegación del Parlamento vaya a Nueva York el lunes para tratar el asunto con la seriedad que merece. Si se presentan esas pruebas, no tengo ninguna duda de que el Consejo de Seguridad de las Naciones Unidas no dejará de sacar las conclusiones pertinentes. Por el contrario, si las pruebas siguen sin ser suficientes, será preciso dar a la misión de inspección de las Naciones Unidas el tiempo que solicita para volver a intentar evitar una guerra. Estos son los conceptos básicos de la propuesta de resolución de nuestro Grupo político y la resolución común que se presentará mañana.
Sin embargo, comprenderán ustedes, después de lo que acabo de decir, que en ningún caso debemos dar la impresión de que excluimos la posibilidad de una acción militar. Eso sería totalmente contraproducente, así que hemos presentado varias enmiendas al borrador de resolución común, la más importante de las cuales se refiere a la actual redacción del artículo 3, que algunas personas podrían interpretar en este sentido. Dado que yo, al igual que la mayoría de los demás diputados de esta Cámara, creo en la importancia de esta resolución común, que debe demostrar al mundo que las voces de Europa están por fin en armonía, al menos en el Parlamento Europeo, espero sinceramente que, teniendo en cuenta las enmiendas que proponemos, esta resolución obtenga el voto favorable de una mayoría tan amplia como sea posible."@es12
"Arvoisa puhemies, tämän päivän keskustelu on todennäköisesti merkittävin niistä keskusteluista, joihin minulla on ollut kunnia osallistua täällä Euroopan parlamentissa. Mielestäni se koskee Euroopan unionin omaa tulevaisuutta sen pyrkiessä oikeutetusti tekemään sen, mitä siltä kansainvälisesti odotetaan: puolustaa Yhdysvaltojen liittolaisena yhteisiä arvoja olematta kuitenkaan aina kaikesta samaa mieltä.
Me tiedämme, että voidakseen toimia näin, Euroopan on voitava puhua yhdellä äänellä ja parlamentti ja valmistelukunta tekevät jatkuvasti työtä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Meidän on kuitenkin pakko todeta, että Irakin kysymyksestä on monenlaisia mielipiteitä, niitä, jotka vastustavat kaikkia sotatoimia tai niillä uhkaamista, ja niitä, jotka yhdessä amerikkalaisten kanssa ovat päättäneet ryhtyä sotatoimiin muutaman päivän sisällä, sekä niitä, jotka minä itse mukaan luettuna ovat enemmistönä Euroopan kansanpuolueen ryhmässä (kristillisdemokraatit) ja Euroopan demokraateissa ja jotka haluavat, että turvaudumme sotaan vasta käytettyämme kaikki diplomaattiset keinot Saddam Husseinin taivuttelemiseksi antautumaan ja luopumaan kaikista joukkotuhoaseiden kehittämistä ja tuotantoa koskevista hankkeistaan.
Niille, jotka vastustavat kaikkia sotatoimia ja jotka sanovat "ei koskaan" sodalle, haluan sanoa kunnioittavani heidän sitoumuksensa jaloutta, vaikka en jaakaan heidän kaunista näkemystään aseettomasta maailmasta, jossa vallitsee universaali rauha, jossa kaikki väkivalta voisi lakata moraalisista syistä eikä pelkästään rangaistuksen pelossa. Haluan muistuttaa heitä onnettomista kokemuksista Kosovossa, jossa Eurooppa ei pystynyt pakottamaan Milosevicia lopettamaan etnisten puhdistusten politiikkaansa, koska diktaattori, joka oli aina tiennyt täsmälleen, kuinka pitkälle hän voisi mennä menemättä liian pitkälle, ei uskonut Euroopan unionin poliittiseen tahtoon tai sen kykyyn toteuttaa sitä liittolaistensa kanssa.
Tänään me yksimielisesti tuomitsemme Saddam Husseinin, emme pelkästään sen vaaran vuoksi, jota hän edustaa suhteessa kansainväliseen terrorismiin tuottaessaan ja levittäessään joukkotuhoaseita, vaan myös sen julman järjestelmän vuoksi, jota hän soveltaa omaan kansaansa. Yhdessä turvallisuusneuvoston kanssa pidämme tärkeänä saada Saddamin ymmärtämään, ettei hän enää voi vältellä ja että hänen on muutaman päivän sisällä esitettävä näyttöä siitä, että hän on alistunut aseistariisuntaan ja päättänyt toimia sen mukaisesti, tai muuten hän joutuu sotaan, jonka voittamiseen hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia.
Niille kollegoille, jotka haluavat mennä Irakiin ja esittää toisenlaisen viestin sekä vakuuttaa, ettei sotaa koskaan tule, haluan tämän vuoksi sanoa varsin painokkaasti: pitäkää huolta siitä, että kannustaessanne Saddamia tässä hänen kiihkossaan ette itse syyllisty siihen, ettei kansainväliselle yhteisölle jää muuta mahdollisuutta kuin käyttää aseita sen vuosien ajan ilmaiseman tahdon noudattamisen varmistamiseksi.
Seuraavaksi osoitan sanani niille, jotka uskovat, että kaikki välittömien sotatoimien käynnistämiseen oikeuttavat tekijät ovat olemassa ja ettei uutta Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa tarvita. Yleinen mielipide on eri mieltä teidän kanssanne tästä, sillä kansalaiset vaativat todisteita siitä, että sotatoimet ovat välttämättömiä, ja takeita siitä, että sotatoimet toteutetaan kansainvälisen oikeuden mukaisesti ja sen puolustamiseksi. Colin Powellin on esitettävä nämä todisteet turvallisuusneuvostolle, ja parlamentin valtuuskunnan on matkustettava New Yorkiin maanantaina asian edellyttämän vakavan tarkastelun varmistamiseksi. Jos todisteet esitetään, olen varma, että Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto tekee asianmukaiset johtopäätökset. Jos todisteet kuitenkaan eivät ole riittäviä, on Yhdistyneiden Kansakuntien asetarkastajille annettava heidän vaatimansa aika yrittää vielä kerran välttää sota . Tämä on poliittisen ryhmämme esittämän päätöslauselmaesityksen sekä huomenna esitettävän yhteisen päätöslauselman pääsisältö.
Sen jälkeen, mitä juuri sanoin, ymmärrätte kuitenkin, ettei meidän pidä millään tavoin antaa sellaista vaikutelmaa, että sotatoimet olisivat täysin poissuljettuja. Tällainen vaikutelma vaikuttaisi kielteisesti ja tämän vuoksi olemme esittäneet lukuisia tarkistuksia yhteiseen päätöslauselmaesitykseen. Niistä merkittävin koskee 3 artiklan nykyistä sanamuotoa, jonka jotkut voisivat tulkita juuri edellä mainitulla tavalla. Yhdessä kollegojen enemmistön kanssa uskon tämän yhteisen päätöslauselman olevan merkittävä. Sen on osoitettava, että ainakin Euroopan parlamentissa löytyy yhteisymmärrys. Toivon vilpittömästi, että ehdottamamme tarkistukset mukaan luettuina päätöslauselma voidaan hyväksyä mahdollisimman suurella äänten enemmistöllä."@fi5
"Signor Presidente, la discussione odierna è probabilmente la più importante di tutte quelle cui ho avuto l’onore di partecipare da quando faccio parte di questa Assemblea. Si tratta, a mio parere, del futuro stesso dell’Unione europea nelle sue legittime ambizioni di assumere sulla scena mondiale il ruolo che il mondo si attende: un’Europa alleata degli Stati Uniti per la difesa dei nostri valori comuni, ma non necessariamente allineata a tutte le loro posizioni.
A tal fine, l’Europa deve riuscire a parlare all’unisono, e stiamo lavorando costantemente in Parlamento e in seno alla Convenzione per raggiungere questo obiettivo. Tuttavia, è giocoforza constatare che, riguardo all’Iraq, le voci restano discordanti tra quanti sono contrari a qualsiasi forma di minaccia o di azione militare, quelli che, a fianco degli americani, sembrano determinati ad avviare l’intervento militare nei prossimi giorni e coloro, tra i quali mi riconosco e che costituiscono una maggioranza all’interno del gruppo del Partito popolare europeo (democratici cristiani) e dei Democratici europei, che chiedono di ricorrere alla guerra solo dopo aver esaurito tutti i mezzi diplomatici per convincere Saddam Hussein a cedere e per costringerlo ad abbandonare i suoi progetti di sviluppo e produzione di armi di distruzione di massa.
A coloro che rifiutano qualsiasi idea di azione militare, a quelli che dicono “mai più la guerra”, vorrei dire che rispetto la generosità del loro impegno, anche se non condivido la loro visione angelica di un mondo completamente disarmato, dove possa regnare la pace universale, dove ogni violenza possa cessare per motivi morali e non per paura della punizione. Ad essi vorrei ricordare la triste esperienza del Kosovo, dove l’Europa non ha saputo imporre a Milosevic di cessare la sua politica di pulizia etnica perché questo dittatore, che aveva sempre saputo fino a dove poteva spingersi, non ha creduto alla volontà politica dell’Unione europea né alla sua capacità di attuarla in seno all’alleanza.
Oggi, siamo tutti concordi nel condannare Saddam Hussein, non solo per il rischio che rappresenta in relazione al terrorismo internazionale nella produzione e distribuzione di armi di distruzione di massa, ma anche per la crudeltà del regime che egli impone al suo popolo. Riteniamo, insieme al Consiglio di sicurezza delle Nazioni Unite, che debba prendere coscienza del fatto che non può più tergiversare e che ora, nei prossimi giorni, deve fornire la prova di essere rassegnato e deciso a disarmare, o dovrà affrontare una guerra che non ha alcuna possibilità di vincere.
Ai colleghi decisi ad andare in Iraq per portare un messaggio diverso e per garantire che la guerra non scoppierà, direi quindi con una certa gravità: fate attenzione a non diventare voi stessi responsabili, incoraggiando Saddam nel suo estremismo, del fatto che la comunità internazionale potrebbe non avere altra scelta se non l’uso delle armi per imporre il rispetto di richieste espresse da anni.
Passo ora a quanti ritengono che ci siano tutti gli elementi per autorizzare l’avvio immediato dell’intervento armato, senza alcun bisogno di una nuova risoluzione del Consiglio di sicurezza delle Nazioni Unite. Ad essi vorrei dire che su questo punto l’opinione pubblica non è d’accordo, poiché sta chiedendo una prova che dimostri che questa azione è indispensabile e una garanzia che sarà condotta nel rispetto e in difesa del diritto internazionale. Colin Powell deve fornire queste prove al Consiglio di sicurezza e una delegazione del Parlamento deve recarsi a New York lunedì per esaminare la questione con tutta la serietà che merita. Se verranno fornite tali prove, non dubito che il Consiglio di sicurezza delle Nazioni Unite ne trarrà le conclusioni del caso. Se invece le prove non sono sufficienti, occorre concedere alla missione d’ispezione delle Nazioni Unite il tempo che ritiene necessario per tentare ancora di evitare la guerra. Questo è il senso della proposta di risoluzione del nostro gruppo politico e della risoluzione comune che sarà presentata domani.
Comprenderete, comunque, dopo quello che ho appena detto, che non possiamo in alcun modo dare l’impressione di escludere la possibilità di un’azione militare. Sarebbe del tutto controproducente e per questa ragione abbiamo presentato alcuni emendamenti al progetto di risoluzione comune, il più importante dei quali riguarda l’attuale formulazione dell’articolo 3, che si potrebbe interpretare in tal senso. Essendo convinto, insieme alla maggioranza dei colleghi, dell’importanza di questa risoluzione comune, che deve dimostrare al mondo che, almeno in seno al Parlamento europeo, le voci dell’Europa non sono discordi, spero vivamente che, tenendo conto degli emendamenti che proponiamo, questa risoluzione otterrà i voti di una maggioranza più ampia possibile."@it9
"Mr President, today’s debate is probably the most important of all the debates in which I have had the honour of taking part since entering this House. I believe it concerns the very future of the European Union in its legitimate ambition to take up the position expected of it by the world on the international stage: a Europe allied with the United States to defend our common values, but not necessarily in agreement with all their positions.
We know that, in order to do so, Europe must succeed in speaking with a single voice and we are working continually within this House and within the Convention to achieve this. We are forced to note, however, that, with regard to Iraq, voices are currently divided between those who are opposed to any kind of military action or threat; those who, alongside the Americans, seem determined to take military action in the next few days and those, myself included, who are a majority within the Group of the European People’s Party (Christian Democrats) and European Democrats, who ask that we only resort to war when we have exhausted all diplomatic means of persuading Saddam Hussein to give in and of forcing him to abandon all his projects for the development and production of weapons of mass destruction.
To all those who reject any idea of military action, to those who say ‘never again’ to war, I would like to say that I respect the generosity of their commitment, even though I do not share their angelic vision of a world entirely without weapons, where universal peace could be established, where all violence could cease for moral reasons, and not simply because of a fear of retribution. I would like to remind all those people of the unfortunate experience of Kosovo, where Europe was unable to oblige Milosevic to end his ethnic cleansing policy because that dictator, who had always known how far he could go before going too far, did not believe in the political will of the European Union or in its ability to implement it within the alliance.
Today, we are all in agreement in condemning Saddam Hussein, not only for the risk he represents in relation to international terrorism in the production and distribution of weapons of mass destruction, but also because of the cruelty of the regime he imposes on his people. We believe, together with the United Nations Security Council, that he should realise that he can no longer prevaricate and that he must now, in the next few days, provide proof that he is resigned to disarming and has resolved to do so, or he will have to face a war which he has no chance of winning.
To those of my fellow Members who are determined to go to Iraq to send a different message and ensure that there will never be a war, I would therefore say here, rather solemnly: take care that you yourselves, in encouraging him in his extremism, are not responsible for the fact that the international community might have no other option than the use of weapons to impose the implementation of the will it has been stating for years.
I would now turn to all those who think that all the elements are present to authorise the immediate deployment of armed intervention, with no need for a new United Nations Security Council resolution and I would say to them: public opinion does not agree with you on this point since it is demanding proof that this action is unavoidable and a guarantee that it will be carried out in compliance with and in defence of international law. Colin Powell must provide this proof to the Security Council and a delegation from Parliament must go to New York on Monday to give the matter the serious consideration it deserves. If this proof is provided, I have no doubt that the United Nations Security Council will not fail to draw the appropriate conclusions. If the proof, however, is not yet sufficient, then the United Nations inspection mission must be given the time it requests to try, again, to avoid a war. That is the essence of the proposal for a resolution by our political group and the joint resolution that will be presented tomorrow.
You will understand, however, after what I have just said, that we must not in any way give the impression that we are excluding the possibility of military action. That would be totally counter-productive and that is why we have tabled several amendments to the draft joint resolution, the most important of which concerns the current wording of Article 3, which some people could interpret that way. As I believe, together with the majority of my fellow Members, in the importance of this joint resolution, which must show the world that, at least within the European Parliament, the voices of Europe are in harmony, I sincerely hope that, taking account of the amendments we are proposing, this resolution will be able to win over the votes of as broad a majority as possible."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, het debat dat we nu voeren is misschien wel het belangrijkste debat waaraan ik sinds mijn toetreding tot dit Parlement heb deelgenomen. Het gaat hier volgens mij om niets minder dan de toekomst van de Europese Unie en haar – legitieme – aspiraties om op het vlak van de internationale politiek eindelijk die plaats in te nemen die men haar overal ter wereld toedenkt. Dit Europa moet een bondgenoot van de Verenigde Staten zijn bij de verdediging van de waarden die we gemeen hebben. Dat betekent echter niet dat wij het standpunt van de Verenigde Staten altijd zouden moeten steunen.
Europa moet dus eensgezind naar buiten treden. Wij zijn ons daarvan bewust en we werken daar binnen het Parlement en de Conventie dan ook voortdurend aan. Het is echter maar al te duidelijk dat er met betrekking tot Irak verschillend gedacht wordt. Er zijn er die zich tegen elke vorm van militaire interventie verzetten. Er zijn er ook die zich zonder reserves achter de Amerikanen scharen en niet kunnen wachten om een militaire actie in te zetten. En dan zijn er mensen zoals ik – en de meerderheid van de Fractie van de Europese Volkspartij volgt mij daarin – die vinden dat men pas tot oorlog mag overgaan als alle diplomatieke middelen om Saddam Hoessein te dwingen zijn plannen voor de ontwikkeling en productie van massavernietigingswapens op te geven zijn uitgeput.
Ik wil al degenen die zich tegen elke militaire actie verzetten en ‘nooit meer oorlog’ roepen, graag zeggen dat ik dit loffelijke standpunt respecteer. Maar ik geloof niet in hun wel erg utopische idee van een wereld zonder wapens waar overal vrede heerst, en waar alle geweld als vanzelf is uitgebannen en de sterke arm niet meer nodig is. Ik wil ze graag herinneren aan hetgeen er in Kosovo is gebeurd. Europa heeft het toen niet aangedurfd in te grijpen en Milosevic te dwingen zijn beleid van etnische zuivering te staken. Deze dictator wist heel goed dat hij heel ver kon gaan – hij geloofde immers dat het de Europese Unie aan politieke wil ontbrak, en dat ze niet in staat zou zijn haar eisen binnen het kader van het bondgenootschap af te dwingen.
De hele wereld veroordeelt Saddam Hoessein. Hij vertegenwoordigt een risico omdat hij het internationaal terrorisme van massavernietigingswapens zou kunnen voorzien. Bovendien onderdrukt hij zijn eigen volk op een bijzonder wrede wijze. Net als de Veiligheidsraad vinden ook wij dat hij moet begrijpen dat hij niet langer uitvluchten mag verzinnen. Hij moet de eerstvolgende dagen het bewijs leveren dat hij bereid is te ontwapenen. Als hij dat niet doet zal er een oorlog tegen hem worden ingezet die hij niet kan winnen.
Aan die collega’s die naar Irak willen gaan om een andere boodschap over te brengen en te verzekeren dat er geen oorlog komt wil ik graag het volgende zeggen: zorg ervoor dat u hem niet aanmoedigt om te kijken hoe ver hij kan gaan. Want dan bent u mede verantwoordelijk voor het feit dat de internationale gemeenschap geen andere keuze heeft dan al hetgeen waar ze nu al jaren op aandringt met de wapens af te dwingen.
Dan richt ik me nu tot al diegenen die denken dat aan alle voorwaarden is voldaan om toestemming voor militaire actie te verlenen, zonder dat daarvoor een nieuwe resolutie van de Veiligheidsraad nodig is. Ik zeg deze mensen dat ze de steun van de publieke opinie ontberen. De burgers willen namelijk dat eerst bewezen wordt dat militaire actie de enige optie is. Men wil bovendien dat zulke actie voldoet aan de normen van het internationaal recht. Colin Powell moet de Veiligheidsraad dus bewijzen overleggen, en een delegatie van dit Parlement zal zich maandag in New York over deze kwestie buigen en haar alle aandacht geven die ze verdient. Als het bewijs geleverd wordt, zal de Veiligheidsraad van de Verenigde Naties daaruit de nodige conclusies trekken, daar ben ik zeker van. Als het bewijs echter nog onvoldoende overtuigend is, dan moet de inspectiemissie van de Verenigde Naties de extra tijd krijgen waar ze om vraagt om zo te proberen een oorlog te vermijden. Dat is de teneur van de ontwerpresolutie van onze fractie en die van de gemeenschappelijke resolutie die morgen zal worden ingediend.
Na al hetgeen ik gezegd heb, zult u begrepen hebben dat we beslist niet de indruk mogen wekken dat we militair ingrijpen
afwijzen. Dat zou contraproductief zijn. Daarom hebben we een aantal amendementen op de gemeenschappelijke ontwerpresolutie voorgesteld. De belangrijkste daarvan heeft betrekking op paragraaf 3. Die paragraaf is thans zo geformuleerd dat sommigen eruit zouden kunnen afleiden dat we alle militaire actie afwijzen. Net als al mijn collega’s geloof ook ik dat dit een heel belangrijke resolutie is. We moeten de wereld hiermee laten zien dat Europa in ieder geval in het Europees Parlement met één stem spreekt. Ik hoop daarom vurig dat deze resolutie bij stemming een zo groot mogelijke meerderheid zal behalen en dat de door ons voorgestelde amendementen het zullen halen."@nl2
"Senhor Presidente, o debate de hoje é, provavelmente, o mais importante de todos aqueles em que tive a honra de participar desde a minha entrada nesta Assembleia. A meu ver, dele depende o próprio futuro da União Europeia na sua legítima ambição de assumir, no tabuleiro internacional, o lugar que se espera dela no mundo: uma Europa aliada dos Estados Unidos para defender os nossos valores comuns mas não, necessariamente, alinhada por esse país em todas as suas posições.
Sabemos que, para tal, a Europa tem de conseguir exprimir-se a uma só voz, objectivo em direcção ao qual trabalhamos afincadamente, tanto neste Parlamento como no âmbito da Convenção. Todavia, somos obrigados a constatar que, no que respeita ao Iraque, continua a haver vozes discordantes entre os que se opõem a qualquer forma de ameaça ou de acção militar e os que, ao lado dos Americanos, parecem decididos a passar, nos próximos dias, a essa acção militar; há ainda uma terceira opinião, que partilho, maioritária no Grupo do Partido Popular Europeu, que entende que só devemos passar à guerra depois de esgotados todos os meios diplomáticos para fazer Saddam Hussein ceder e para o obrigar a abandonar todos os seus projectos de desenvolvimento e produção de armas de destruição maciça.
Aos que recusam qualquer ideia de acção militar, aos que afirmam “Guerra, nunca mais!”, gostaria de dizer que respeito a generosidade do seu empenhamento, embora não partilhe a sua visão angélica de um mundo totalmente desarmado, onde poderíamos viver numa paz universal, onde a violência deixaria de existir, por motivos morais e não por medo de represálias. A estes, recordaria a infeliz experiência do Kosovo, em que a Europa não soube obrigar Milosevich a cessar a sua política de purificação étnica porque este ditador, que sempre soube quão longe podia ir, não acreditou na vontade política da União Europeia nem na sua capacidade para a impor na aliança.
Hoje, todos concordamos em condenar Saddam Hussein, não só pelo risco que representa em relação ao terrorismo internacional na produção e disseminação de armas de destruição maciça, mas também devido à crueldade do regime que impõe ao seu povo. Tal como o Conselho de Segurança das Nações Unidas, pensamos que ele tem de tomar consciência de que não pode continuar a tergiversar e de que, nos próximos dias, tem de apresentar provas de que está resignado e decidido a desarmar, na ausência das quais terá a guerra, sem qualquer hipótese de a ganhar.
Aos meus colegas que estão decididos a ir ao Iraque para levar uma mensagem diferente e garantir que a guerra nunca terá lugar, digo, solenemente: tomem cuidado para não ser responsáveis, ao encorajar Saddam Hussein no seu extremismo, pelo facto de a comunidade internacional poder não ter outra solução que não seja impor, pelas armas, a execução da sua vontade, afirmada há anos.
Dirijo-me, agora, a todos quantos pensam que estão reunidos todos os elementos que permitirão desencadear imediatamente a acção armada, sem qualquer necessidade de uma nova resolução do Conselho de Segurança das Nações Unidas: neste ponto, a opinião pública não vos apoia, pois exige uma prova de que essa acção é indispensável e garantias de que será conduzida no respeito e para defesa do Direito internacional. Colin Powell tem de fornecer essas provas ao Conselho de Segurança e, na segunda-feira, uma delegação do nosso Parlamento deve deslocar-se a Nova Iorque para examinar o assunto com a maior seriedade. Se nos fornecerem as provas, o Conselho de Segurança decerto tirará todas as conclusões que se impõem. Se, nessa altura, as provas ainda não forem suficientes, será então necessário conceder à missão de inspecção das Nações Unidas o tempo que pede para tentar, mais uma vez, evitar a guerra. É este o sentido da proposta de resolução do nosso grupo político e da proposta de resolução que amanhã será apresentada.
Compreendereis porém, depois do que acabo de expor, que não podemos, de modo algum, dar a impressão de estarmos a afastar qualquer ideia de acção militar. Seria uma atitude totalmente contraproducente e, por esse motivo, apresentámos várias alterações ao projecto de resolução comum, a mais importante das quais se refere à redacção actual do artigo 3º, que poderia ser interpretado nesse sentido. Acredito, com a maioria dos meus colegas, na importância dessa resolução comum, que deve mostrar ao mundo que, pelo menos no Parlamento Europeu, as vozes da Europa são concordantes, e espero sinceramente, tendo em conta as alterações que propomos, que esta resolução consiga obter o sufrágio de uma maioria tão vasta quanto possível."@pt11
"Herr talman! Dagens debatt är antagligen den viktigaste av alla jag haft äran att delta i, sedan jag blev ledamot i kammaren. Det handlar enligt min uppfattning om Europeiska unionens hela framtid i dess berättigade ambition att ta den plats på den internationella scenen som världen förväntar sig: ett Europa allierat med Förenta staterna för att försvara våra gemensamma värderingar, men som inte nödvändigtvis instämmer i alla deras ståndpunkter.
För att uppnå detta måste Europa lyckas tala med en röst, det vet vi, och vi fortsätter att arbeta för det här i parlamentet och inom konventet. Man måste emellertid konstatera att när det gäller Irak skär sig i dag rösterna mellan dem som är emot varje form av hot eller militär aktion, dem som vid amerikanernas sida förefaller beslutsamma att under de kommande dagarna övergå till denna militära åtgärd och dem, som jag själv tillhör och som är i majoritet i Europeiska folkpartiets grupp, som begär att man inte bestämmer sig för krig förrän man uttömt alla diplomatiska möjligheter för att få Saddam Hussein att ge upp och tvinga honom att överge alla planer på att utveckla och tillverka massförstörelsevapen.
Till dem som säger nej till varje tanke på militär åtgärd, till dem som säger ”aldrig mera krig”, skulle jag vilja säga att jag respekterar generositeten i deras engagemang, även om jag inte delar deras änglalika bild av en totalt avväpnad värld, där en universell fred skulle kunna inrättas, där allt våld skulle kunna upphöra och man inte skulle behöva vara rädd för polisen. Till dessa vill jag påminna om den olyckliga erfarenheten från Kosovo, där EU inte lyckades få Milosevic att upphöra med sin politik för etnisk rensning, eftersom denne diktator, som alltid vetat hur alltför långt han kunde gå, inte trodde på Europeiska unionens politiska vilja eller på dess förmåga att genomföra den inom alliansen.
I dag är alla överens om att fördöma Saddam Hussein, inte bara för den risk han utgör i anslutning till den internationella terrorismen vid tillverkning och spridning av massförstörelsevapen, utan också på grund av den grymma regim han påtvingar sitt folk. Vi anser precis som Förenta nationernas säkerhetsråd att han måste bli medveten om att han inte längre kan komma med undanflykter och att han nu inom de närmaste dagarna måste ge bevis på att han träder tillbaka och är besluten att avväpna, annars inleds ett krig som han inte har några möjligheter att vinna.
Till dem av mina kolleger som beslutat resa till Irak för att framföra ett annat budskap och garantera att det aldrig kommer att bli något krig säger jag här ganska allvarligt: var försiktiga så ni inte själva, genom att uppmuntra honom i hans fanatism, blir ansvariga för att det internationella samfundet inte skulle ha några andra lösningar än att genom vapen genomdriva det önskemål man haft i flera år.
Jag vänder mig nu till alla dem som anser att alla beståndsdelar finns för att tillåta att en väpnad aktion inleds omedelbart, utan något som helst behov av en ny resolution från FN:s säkerhetsråd och jag säger till dem: på denna punkt är den allmänna opinionen inte överens med er eftersom den kräver bevis på att åtgärden är nödvändig och en garanti för att den kommer att ske med respekt för och försvar av internationell rätt. Colin Powell måste ge dessa bevis till säkerhetsrådet, en delegation från vårt parlament skall resa till New York på måndag för att granska frågan så noggrant som krävs. Om inga bevis lämnas tvivlar jag inte på att FN:s säkerhetsråd drar de slutsatser som krävs av det. Om bevisen slutligen inte är tillräckliga måste vi ge FN:s vapeninspektörer den tid de behöver för att återigen försöka undvika krig. Det är innebörden i förslaget till resolution från vår politiska grupp och den gemensamma resolutionen som kommer att överlämnas i morgon.
Men ni förstår ju efter vad jag sagt att vi inte på något sätt kan ge intryck av att vi avvisar alla idéer om militära åtgärder. Det skulle vara fullständigt kontraproduktivt och vi har därför lämnat in flera ändringsförslag till förslaget till gemensam resolution, där det viktigaste gäller den nuvarande skrivningen av artikel 3 som vissa skulle kunna tolka i den riktningen. Jag tror som majoriteten av mina kolleger på betydelsen av denna gemensamma resolution, som skall visa världen att åtminstone inom Europaparlamentet är Europas röster inte disharmoniska, och med tanke på de ändringsförslag vi lämnat hoppas jag definitivt att en så stor majoritet som möjligt kommer att rösta för resolutionen."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples