Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2003-01-15-Speech-3-023"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20030115.1.3-023"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". - Herr Präsident, Herr Ratspräsident, Herr Kommissar, verehrte Kolleginnen und Kollegen! Trotz der Krisen von Nordkorea bis zum Nahen Osten und der unberechenbaren Situation im Irak dürfen wir Afghanistan nicht aus den Augen verlieren. Daher begrüße ich es, dass die junge griechische Präsidentschaft Afghanistan zu einem prioritären Thema gemacht hat bzw. machen möchte. Der Kampf um die Stabilität in Afghanistan ist seit dem Sturz des Taliban-Regimes und der Installation von Hamid Karsei auf den afghanischen Präsidentenstuhl noch lange nicht gewonnen. Es ist beunruhigend zu wissen, dass sich Taliban-Kämpfer wieder mit dem
Hekmatjar organisieren, um das zarte Pflänzchen einer staatlichen Ordnung im demokratischen Sinne wieder zu zertreten. Es ist Besorgnis erregend, dass die Autorität der Übergangsregierung Karsei nicht weiter als bis an die Außengrenzen Kabuls reicht, und es ist beunruhigend zu wissen, dass der Opium-Anbau eine Renaissance erlebt. Im Grunde ist es ein Wettlauf mit der Zeit, aber wir dürfen in unseren Anstrengungen nicht resignieren, den politischen Fahrplan zu unterstützen, der letztlich Mitte 2004 in allgemeinen Wahlen münden soll. Man kann die Bilanz dessen, was bisher geschah, mit dem oft zitierten Glas Wasser vergleichen, das halb voll ist oder halb leer.
Wir müssen uns letztendlich darauf einstellen, dass wir auf längere Sicht sowohl finanzielle als auch politische Unterstützung gewähren müssen, um den Aufbau demokratischer Institutionen in diesem von jahrzehntelangem Krieg und Bürgerkrieg zerstörten Land eine Chance zu geben. Es bedarf dazu natürlich auch der Verlängerung des Mandats der Internationalen Schutztruppe ISAF. Dass diese Verlängerung nur bis 2003 ausgesprochen wurde, ist für mich schwer nachvollziehbar. Es ist aber zu begrüßen, dass Deutschland und die Niederlande sich bereit erklärt haben, die Führung dieser Truppe zu übernehmen. Es ist allgemein ein Zeichen dafür, dass sich die Europäer hier nur sehr zögerlich auf ein Langzeitengagement mit diesen kleinen Schritten einlassen. Auch die vielen Konferenzen in Washington, Kabul, Bonn und Oslo erwecken manchmal mehr den Eindruck von Beruhigungspillen, als dass sie Ausdruck einer energischen Politik zur Rückenstärkung für den Aufbau von Demokratie in diesem Land sind.
Die Forderung, das Mandat der Internationalen Schutztruppe zu verlängern und ihr Mandatsgebiet auszuweiten, ist eine richtige Forderung. Leider entspricht sie bisher nicht der Realität. Es bedarf auch der Zusammenarbeit aller Nachbarländer Afghanistans, um ein Wiedererstarken des al-Qaida-Netzwerks vor Ort zu verhindern. Hier ist einiges geschehen. Man sollte auch den Gedanken einer echten Wiederaufbauagentur nach dem Muster im Kosovo nicht zur Gänze fallen lassen.
Dass eine Parlamentarierdelegation im Frühjahr wieder nach Afghanistan entsandt werden soll, ist sicherlich wertvoll, macht aber nur dann Sinn, wenn die Erkenntnisse auch in Politik umgesetzt werden. Dazu zählt vor allem die politische Hilfestellung im Weitergeben von administrativem
. Worum geht es in erster Linie? Es geht um die Trennung ziviler und militärischer Gewalt, das Verhindern einer islamisch-fundamentalistischen Reaktion im Justizwesen und vor allen Dingen darum, humanitäre Katastrophen zu verhindern."@de7
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, hr. formand for Rådet, hr. kommissær, kære kolleger, trods kriserne fra Nordkorea til Mellemøsten og den uberegnelige situation i Irak må vi ikke miste Afghanistan af syne. Derfor bifalder jeg, at det nye græske formandskab har gjort eller gerne vil gøre Afghanistan til et prioriteret emne. Kampen for stabilitet i Afghanistan er endnu langtfra vundet, siden Taleban-styrets blev styrtet, og Hamid Karzai blev indsat på den afghanske præsidentstol. Det er foruroligende, at Taleban-kæmperne igen er begyndt at organisere sig med
Hekmatjar for igen at træde den lille sarte plante i form af et statsligt demokrati ned. Det er bekymrende, at Karzai-overgangsregeringens autoritet ikke rækker længere end til Kabuls ydre grænser, og det er foruroligende, at opiumdyrkningen oplever en renæssance. I grunden er det et kapløb med tiden, men vi må ikke resignere i vores bestræbelser på at støtte den politiske køreplan, der skal munde ud i almindeligt valg i midten af 2004. Man kan sammenligne opgørelsen over det, der hidtil er sket, med det berømte glas vand, der enten er halvt tomt eller halvt fuldt.
Vi må langt om længe indstille os på, at vi på længere sigt skal sikre både finansiel og politisk bistand for at give opbygningen af demokratiske institutioner i dette land, der er ødelagt af årtiers krig og borgerkrig, en chance. Der er naturligvis også behov for en forlængelse af den internationale beskyttelsesenhed ISAF's mandat. At man kun vil forlænge indtil 2003, er for mig vanskeligt at forstå. Det skal dog hilses velkomment, at Tyskland og Nederlandene har erklæret sig parat til at påtage sig ledelsen af denne enhed. Det er generelt et tegn på, at europæerne i høj grad tøver med at engagere sig på længere sigt og går frem med disse små skridt. Også de mange konferencer i Washington, Kabul, Bonn og Oslo giver ofte snarere indtryk af at være beroligende piller end at være udtryk for en energisk politik, der skal styrke opbygningen af demokrati i dette land.
Kravet om at forlænge og udvide den internationale beskyttelsesenheds mandat er et rigtigt krav. Desværre har det endnu ikke været i overensstemmelse med virkeligheden. Der er også behov for et samarbejde mellem alle Afghanistans nabolande, hvis det skal forhindres, at al-Qaeda-netværket bliver styrket igen. Der er sket nogle ting her. Man bør heller ikke helt forlade tanken om et ægte genopbygningsagentur efter Kosovo-modellen.
At der igen skal sendes en parlamentsdelegation til Afghanistan til foråret, er helt sikkert værdifuldt, men det giver kun mening, hvis resultaterne også gennemføres politisk. Det omfatter især politisk bistand i form af videregivelse af administrativ knowhow. Hvad er det, det primært handler om? Det handler om at adskille den civile og den militære magt, at forhindre en islamisk-fundamentalistisk reaktion inden for retsvæsenet og især om at forhindre humanitære katastrofer."@da1
".
Κύριε Πρόεδρε, κύριε Προεδρεύων του Συμβουλίου, κύριε Επίτροπε, κυρίες και κύριοι, δεν πρέπει να επιτρέψουμε σε κρίσεις – που εκτείνονται από τη Βόρειο Κορέα έως τη Μέση Ανατολή, καθώς και στην απρόβλεπτη κατάσταση στο Ιράκ – να μας αποσπάσουν την προσοχή από το Αφγανιστάν. Ως εκ τούτου, χαιρετίζω το γεγονός ότι η νέα ελληνική Προεδρία ανέδειξε ή πρόκειται να αναδείξει το Αφγανιστάν σε θέμα πρώτιστης προτεραιότητας. Ο αγώνας για τη σταθερότητα στο Αφγανιστάν, μετά την κατάρρευση του καθεστώτος των Ταλιμπάν και την ανάρρηση του Χαμίντ Καρζάι στον προεδρικό θώκο του Αφγανιστάν, δεν έχει κερδηθεί ακόμα. Είναι ανησυχητικό να πληροφορούμαστε ότι οι πολεμιστές Ταλιμπάν οργανώνονται εκ νέου υπό την καθοδήγηση του πολεμάρχου Hekmatjar, με σκοπό να καταπνίξουν για ακόμα μία φορά κάθε προσπάθεια άνθισης της συνταγματικής δημοκρατίας. Προκαλεί φόβο το γεγονός ότι η εξουσία της μεταβατικής κυβέρνησης Καρζάι δεν ξεπερνά καν τα όρια της πρωτεύουσας Καμπούλ, όπως και ότι η καλλιέργεια οπίου ανθεί. Στην ουσία είναι ένας αγώνας με τον χρόνο, ωστόσο δεν πρέπει να παραιτηθούμε των προσπαθειών μας για στήριξη του πολιτικού χάρτη πορείας, ο οποίος αναμένεται να καταλήξει στη διενέργεια γενικών εκλογών στα μέσα του 2004. Ο απολογισμός που μπορεί να γίνει από τα μέχρι τώρα αποτελέσματα, μπορεί κάλλιστα να παρομοιαστεί με το γνωστό παράδειγμα του ποτηριού με το νερό που είναι μισογεμάτο ή μισοάδειο.
Τέλος, πρέπει να συνηθίσουμε στην ιδέα ότι πρέπει να διασφαλίσουμε μακροχρόνια οικονομική αλλά και πολιτική στήριξη, ούτως ώστε να καταστεί δυνατή η οικοδόμηση δημοκρατικών θεσμών σε αυτή τη χώρα, που καταστράφηκε από τον μακροχρόνιο πόλεμο και την εμφύλια διαμάχη. Για τον σκοπό αυτόν, που χρειάζεται επίσης να παραταθεί η εντολή της διεθνούς στρατιωτικής δύναμης προστασίας ISAF. Μου είναι δύσκολο να κατανοήσω ότι η παράταση αυτή καθορίστηκε μόνο μέχρι το 2003. Αξίζει, ωστόσο, να χαιρετιστεί το γεγονός ότι η Γερμανία και οι Κάτω Χώρες δήλωσαν πρόθυμες να αναλάβουν τη διοίκηση αυτού του στρατεύματος. Αυτό αποτελεί γενικά ένδειξη ότι οι Ευρωπαίοι προβαίνουν πολύ δειλά σε κινήσεις μακροχρόνιας παρουσίας εκεί. Ακόμα και οι πολλές διασκέψεις στην Ουάσιγκτον, την Καμπούλ, τη Βόννη και το Όσλο δίνουν πολλές φορές την εντύπωση ότι δεν είναι τίποτε άλλο παρά μόνο ηρεμιστικά χάπια και όχι έκφραση μιας ενεργητικής πολιτικής που αποσκοπεί στην ενίσχυση της προσπάθειας για ανοικοδόμηση της δημοκρατίας στη χώρα αυτή.
Η απαίτηση για παράταση της εντολής της ISAF και για διεύρυνση της περιοχής δικαιοδοσίας της είναι σωστή. Δυστυχώς, δεν ανταποκρίνεται μέχρι τώρα στην πραγματικότητα. Χρειάζεται τη συνεργασία όλων των γειτονικών χωρών του Αφγανιστάν, ούτως ώστε να αποφευχθεί επί τόπου η εκ νέου ενίσχυση του δικτύου της Αλ Κάιντα. Για το θέμα αυτό, υπήρξαν κάποιες κινήσεις. Ίσως δεν θα έπρεπε να αποκλειστεί τελείως η πιθανότητα ίδρυσης ενός αποκλειστικού φορέα ανοικοδόμησης, με βάση το πρότυπο του Κοσσυφοπεδίου.
Η αποστολή στο Αφγανιστάν την άνοιξη μιας άλλης αντιπροσωπείας από το παρόν Κοινοβούλιο είναι σίγουρα σκόπιμη, αποκτά όμως νόημα μόνον εάν η πολιτική θα αντανακλά τις διαπιστώσεις της. Η πολιτική αυτή πρέπει να περιλαμβάνει, ως πρώτιστη προτεραιότητα, την πολιτική συνδρομή στη μετάδοση διοικητικής τεχνογνωσίας. Περί τίνος πρόκειται ακριβώς; Πρόκειται για τον διαχωρισμό πολιτικής και στρατιωτικής εξουσίας, την αποφυγή μιας ισλαμικής-φονταμενταλιστικής αντίδρασης στον τομέα της δικαιοσύνης, κυρίως όμως για την απάλειψη της δυστυχίας των ανθρώπων."@el8
"Mr President, Mr President-in-Office of the Council, Commissioner, ladies and gentlemen, we must not let the crises – which range from North Korea to the Middle East and the unpredictability of the situation in Iraq – distract our attention from Afghanistan. I therefore welcome the way in which the new Greek Presidency has made Afghanistan a priority issue or has the desire to do so. Despite the fall of the Taliban regime and the installation of Hamid Karzai as the country's president, the battle for a stable Afghanistan is far from being won. It is disconcerting to learn that Taliban warriors are again organising themselves, under the warlord Hekmatyar, with the intention of trampling the delicate bloom of constitutional democracy underfoot once more. It is a cause for concern that the authority of the interim Karzai government extends no further than Kabul's outer perimeter, and the news of resumed opium cultivation is disturbing. This is, in essence, a race against time, but, amid all our efforts, we must not abandon our support for the political timetable, according to which general elections will eventually be held in mid-2004. The balance sheet of events to date can be compared to the well-known glass of water, which is either half full or half empty.
At the end of the day, we have to get used to the idea of having to provide, in the longer term, both financial and political support if democratic institutions are to have a chance of being established in this country, ravaged as it has been by war and civil strife that has lasted for decades. This will of course also require the extension of the mandate of ISAF, the International Security Assistance Force. I find it difficult to fathom the reasoning behind the announcement that this extension would run only until 2003, but we can welcome the way in which Germany and the Netherlands have declared their willingness to assume command of this force. What this indicates in general terms is that it is only with much hesitation that Europeans will commit themselves to long-term involvement, and do so in small stages. Even the many conferences in Washington, Kabul, Bonn and Oslo sometimes tend to give the impression of being sedatives, rather than expressions of an energetic policy aimed at stiffening the resolve
to establish democracy in this country.
The demand that the mandate of the International Security Assistance Force be extended, along with the area under that mandate, is a justified one. To date, alas, it has not borne much relation to reality. In addition, all the countries bordering on Afghanistan need to cooperate in preventing the Al-Qaida network from regaining strength in the area. A certain amount has been done about this. Nor should we entirely abandon the idea of a real reconstruction agency along the lines of that in Kosovo.
Sending another delegation of this Parliament to Afghanistan early next year is certainly a worthwhile thing to do, but it will be meaningful only if policy reflects the insights gained from it. That policy must include, as a priority, political help with the passing on of administrative know-how. What is this about, first and foremost? This is about keeping civil and military power separate from each other, it is about preventing reactionary fundamentalist Islamic tendencies in the justice system, and, above all, this is about preventing humanitarian crises."@en3
"Señor Presidente, señor Presidente en ejercicio del Consejo, Comisario, Señorías, no debemos permitir que las crisis – que van desde Corea del Norte a Oriente Medio y la impredecible situación de Iraq – desvíen nuestra atención de Afganistán. Por tanto, acojo con agrado la forma en la que la nueva Presidencia griega ha convertido a Afganistán en un aspecto prioritario o ha tenido el deseo de hacerlo. A pesar del derrocamiento del régimen talibán y la instalación de Hamid Karzai como presidente del país, la batalla para conseguir un Afganistán estable queda lejos de ser ganada. Resulta desconcertante saber que los guerreros talibanes están de nuevo organizándose al mando del cacique Hekmatyar con la intención de pisotear una vez más los tiernos brotes de una democracia constitucional. Resulta preocupante que la autoridad del Gobierno temporal de Karzai no se extienda más allá del perímetro exterior de Kabul así como resultan perturbadoras las noticias sobre la reanudación del cultivo del opio. En esencia, se trata de una carrera contrarreloj pero, entre todos nuestros esfuerzos, no debemos abandonar nuestro apoyo a la agenda política, según la que se celebrarán finalmente elecciones generales a mediados del año 2004. El balance de acontecimientos hasta la fecha puede compararse con el consabido vaso de agua que puede estar medio lleno o medio vacío.
Al fin y al cabo tenemos que hacernos a la idea de tener que ofrecer, a largo plazo, apoyo tanto financiero como político si queremos que las instituciones democráticas tengan la oportunidad de establecerse en este país, saqueadas como lo han sido por la guerra y las luchas intestinas que han durado décadas. Por supuesto, esto también exigirá la ampliación del mandato de la ISAF, la Fuerza Internacional de Asistencia para la Seguridad. Me resulta difícil comprender el razonamiento que se encuentra tras el anuncio de que esta extensión solo duraría hasta el año 2003, pero podemos acoger con agrado la forma en la que Alemania y los Países Bajos han declarado su disposición a asumir el mando de esta fuerza. En términos generales lo que este hecho indica es únicamente que los europeos se comprometerían con muchas reservas a una participación a largo plazo y solo en escenarios pequeños. Incluso las numerosas conferencias celebradas en Washington, Kabul, Bonn y Oslo, en ocasiones tienden a dar la impresión de ser sedantes, más que manifestaciones de una política enérgica dirigida a fortalecer la resolución de establecer una democracia en este país.
La petición de que se extienda el mandato de la Fuerza Internacional de Asistencia para la Seguridad, junto al área que se encuentra bajo dicho mando, está justificada. Sin embargo, hasta la fecha no está muy próxima a la realidad. Además, todos los países que limitan con Afganistán necesitan cooperar para evitar que la red de Al Qaeda recupere la fuerza en la zona y se ha hecho algo al respecto. Tampoco deberíamos abandonarnos a la idea de una agencia para la reconstrucción real parecida a la de Kosovo.
Merece la pena enviar otra delegación de este Parlamento a Afganistán el próximo año, pero solo tendrá sentido si la política refleja los planteamientos obtenidos de ello. La política debe incluir como prioridad una ayuda política con la aprobación de un saber hacer administrativo. ¿En qué consiste esto principalmente? Se trata de delimitar el poder civil del militar, se trata de evitar las tendencias islámicas fundamentalistas reaccionarias en el sistema jurídico y, sobre todo, se trata de evitar las crisis humanitarias."@es12
"Arvoisa puhemies, arvoisa neuvoston puheenjohtaja, arvoisa komission jäsen, hyvät kollegat, meidän ei pidä antaa kriisien – muun muassa Pohjois-Korean ja Lähi-idän kriisien – tai Irakin arvaamattoman tilanteen kääntää huomiotamme pois Afganistanista. Olen näin ollen tyytyväinen siihen, että puheenjohtajavaltio on asettanut Afganistanin asian ensisijaiseksi ja että se on halunnut tehdä niin. Taleban-hallinnon kukistumisesta ja maan presidentiksi nimitetystä Hamid Karzaista huolimatta Afganistanin vakauttaminen on vielä alkutekijöissään. On hämmentävää kuulla, että talebanit ovat jälleen järjestäytymässä sotapäällikkö Hekmatyarin johdolla tavoitteenaan murskata orastava demokratia jälleen oman ikeensä alle. On huolestuttavaa, ettei Karzain väliaikaishallituksen valta ulotu Kabulin ulkopuolelle ja että huhujen mukaan oopiumin viljely on aloitettu uudelleen. Kyseessä on perimmiltään kilpajuoksu aikaa vastaan, mutta kaikkien toimiemme tuoksinassa emme saa laiminlyödä tukeamme poliittiselle aikataululle, jonka mukaisesti yleiset vaalit järjestetään lopulta vuoden 2004 puolivälissä. Arvioita kaikkien toimien tähänastisista vaikutuksista voidaan verrata kuuluisaan vesilasiin, joka on joko puoliksi täysi tai puoliksi tyhjä.
Loppujen lopuksi meidän on totuttava ajatukseen siitä, että meidän on tarjottava pitkän aikavälin taloudellista ja poliittista tukea, jotta demokraattisten hallintoelinten asema voidaan vakiinnuttaa Afganistanissa, joka on kärsinyt vuosikymmeniä sodasta ja sisäisistä konflikteista. Tämä edellyttää luonnollisesti myös kansainvälisten turvallisuusjoukkojen ISAF:n tehtävänkuvan laajentamista. Minun on vaikeaa käsittää, miksi ilmoitettiin, että tehtävänkuvaa laajennettaisiin ainoastaan vuoteen 2003. Voidaan kuitenkin olla tyytyväisiä siihen, että Saksa ja Alankomaat ovat ilmaisseet halunsa johtaa näitä joukkoja. Yleisesti ottaen tämä osoittaa, että eurooppalaiset sitoutuvat pitkän aikavälin suunnitelmiin ainoastaan suuresti epäröiden ja toimivat pienin askelin. Jopa monista Washingtonissa, Kabulissa, Bonnissa ja Oslossa pidetyistä huippukokouksista saa toisinaan sellaisen vaikutelman, että niissä pyritään pikemminkin rauhoittelemaan kuin ilmentämään tarmokasta politiikkaa, jolla pyritään vahvistamaan määrätietoisia pyrkimyksiä demokratian vakiinnuttamiseksi Afganistaniin.
Pyyntö laajentaa kansainvälisten turvallisuusjoukkojen tehtävänkuvaa ja toiminta-aluetta on perusteltu. Tähän mennessä sillä ei ole kuitenkaan ollut paljoakaan tekemistä todellisuuden kanssa. Lisäksi kaikkien Afganistanin naapurivaltioiden olisi tehtävä yhteistyötä, jotta Al-Qaida-verkoston vahvistuminen alueella voitaisiin estää. Jossain määrin näin onkin tehty. Ei pidä myöskään täysin hylätä ajatusta perustaa käytännössä Kosovossa toimineen kaltainen jälleenrakennusvirasto.
Uuden parlamentin valtuuskunnan lähettäminen Afganistaniin seuraavan vuoden alussa on varmastikin hyvä asia, mutta sillä on merkitystä vain, jos valtuuskunnan saamia tietoja hyödynnetään myös politiikassa. Politiikassa on oltava ensisijaisesti kyse poliittisesta avunannosta ja hallinnollisen tietämyksen välittämisestä. Mitä tämä tarkalleen merkitsee? Se merkitsee siviili- ja sotilashallinnon erottamista toisistaan sekä sitä, että taantumuksellisen ääri-islamin leviäminen oikeusjärjestelmässä ehkäistään ja että ehkäistään erityisesti humanitaaristen kriisien syntymistä."@fi5
"(
) Monsieur le Président, Monsieur le Président du Conseil, Monsieur le Commissaire, chers collègues, malgré les crises de la Corée du Nord, du Proche-Orient et la situation imprévisible en Irak, nous ne devons pas relâcher notre attention de l'Afghanistan. C'est pourquoi je félicite la présidence grecque du Conseil qui vient d'entamer son mandat d'avoir fait ou souhaité faire de l'Afghanistan un thème prioritaire. Le combat pour la stabilité en Afghanistan, entamé depuis la chute du régime des talibans et l'installation à la tête du pays de Hamid Karzai, est encore loin d'être gagné. Il est inquiétant de savoir que les combattants talibans sont à nouveau en train de s'organiser, sous la conduite du seigneur de la guerre Hekmatyar, pour écraser les débuts fragiles de l'instauration d'un ordre public démocratique. Il est préoccupant de voir que l'autorité du gouvernement provisoire de Karzai ne dépasse pas les limites de Kaboul et de savoir que la culture de l'opium fait sa réapparition. Il s'agit au fond d'une course contre le temps, mais nous devons persévérer dans nos efforts et soutenir le calendrier politique qui doit aboutir à l'organisation d'élections générales à la mi-2004. S'il fallait faire le bilan de ce qui a été accompli jusqu'ici, on pourrait utiliser l'image du verre d'eau à moitié plein ou à moitié vide.
Nous devons nous attendre à devoir apporter plus longtemps un soutien financier et politique afin de donner une chance de succès à l'établissement d'institutions démocratiques dans ce pays détruit par des dizaines d'années de guerre et de guerre civile. Dans cette même optique, il sera également nécessaire de prolonger le mandat de l'ISAF, la Force internationale d'assistance à la sécurité. Il est pour moi difficilement compréhensible que cette prolongation n'ait pas été accordée au-delà de 2003. Par contre, je salue le fait que l'Allemagne et les Pays-Bas se soient déclarés disposés à prendre la direction de cette force d'assistance. Ces petits pas sont généralement un signe que les Européens ne se laissent entraîner qu'avec beaucoup d'hésitation dans un engagement à long terme. De même, les nombreuses conférences à Washington, Kaboul, Bonn et Oslo donnent parfois l'impression d'être un sédatif plutôt que l'expression d'une politique énergique d'encouragement à la restauration de la démocratie dans ce pays.
La demande de prolonger et d'étendre géographiquement le mandat de l'ISAF est fondée. Malheureusement, jusqu'à présent, la réalité est tout autre. La coopération de tous les pays voisins de l'Afghanistan est également nécessaire pour empêcher un nouveau renforcement local du réseau Al-Qaïda. Dans ce domaine, quelques pas ont été accomplis. Nous ne devrions pas non plus abandonner totalement l'idée d'une véritable agence pour la reconstruction, à l'instar de ce qui a été fait au Kosovo.
Il est certainement très utile d'envoyer à nouveau une délégation de parlementaires européens en Afghanistan au printemps prochain, mais cela n'a de sens que si les connaissances sont transposées également dans le domaine politique. Je pense ici surtout à l'aide politique en matière de transmission de savoir-faire administratif. La priorité est de séparer les pouvoirs civil et militaire, d'empêcher toute réaction islamique fondamentaliste dans le domaine de la justice et surtout, d'empêcher les crises humanitaires."@fr6
"Signor Presidente, signor Presidente in carica del Consiglio, signor Commissario, onorevoli colleghi, non dobbiamo permettere che le crisi – che vanno dalla Corea del Nord al Medio Oriente e all’imprevedibilità della situazione in Iraq – distraggano la nostra attenzione dall’Afghanistan. Accolgo quindi con favore il fatto che la nuova Presidenza greca consideri l’Afghanistan una questione prioritaria o intenda farlo. Nonostante la caduta del regime talebano e l’insediamento di Hamid Karzai alla presidenza del paese, la battaglia per la stabilità in Afghanistan è ben lontana dall’essere vinta. E’ sconcertante apprendere che i guerriglieri talebani si stanno di nuovo organizzando, sotto il signore della guerra Hekmatyar, con l’intenzione di calpestare ancora una volta la fragile fioritura della democrazia costituzionale. Desta preoccupazione il fatto che l’autorità del governo provvisorio del Presidente Karzai non si estenda oltre la periferia di Kabul e le notizie della ripresa della coltivazione di oppio sono allarmanti. Si tratta sostanzialmente di una corsa contro il tempo, ma nei nostri sforzi non dobbiamo rinunciare a sostenere il calendario politico, che prevede lo svolgimento di elezioni generali a metà del 2004. Il bilancio degli eventi finora può essere paragonato al famoso bicchiere d’acqua, che è mezzo pieno o mezzo vuoto.
In fin dei conti, dobbiamo abituarci all’idea di dover fornire, nel lungo periodo, un sostegno sia finanziario che politico, al fine di dare una possibilità alla creazione di istituzioni democratiche nel paese, devastato dalla guerra e da un conflitto civile durato decenni. Naturalmente, ciò richiederà anche l’estensione del mandato dell’ISAF, la forza di assistenza e sicurezza internazionale. Non riesco a immaginare il motivo per cui sia stato annunciato che l’estensione sarà in vigore solo fino al 2003, ma accogliamo con favore il fatto che la Germania e i Paesi Bassi abbiano dichiarato di essere disposti ad assumere il comando di tale forza. In generale, ciò indica che è solo con grande esitazione che gli europei assumono un impegno a lungo termine, e lo fanno a piccoli passi. Persino le numerose conferenze a Washington, Kabul, Bonn e Oslo talvolta danno l’impressione di essere più dei sedativi che l’espressione di un’energica politica mirata a rafforzare la determinazione ad instaurare la democrazia nel paese.
La richiesta di estendere il mandato della forza di assistenza e sicurezza internazionale, nonché del territorio in cui si applica il mandato, è una richiesta giustificata. Finora, purtroppo, non si è tradotta in realtà. Inoltre, tutti i paesi vicini all’Afghanistan devono cooperare al fine di impedire alla rete di
di riacquistare potere nella regione. Al riguardo, qualcosa è stato fatto, ma non dobbiamo rinunciare del tutto all’idea di creare un’autentica agenzia per la ricostruzione, analoga a quella istituita in Kosovo.
Inviare un’altra delegazione del Parlamento in Afghanistan all’inizio di quest’anno è senza dubbio un’iniziativa utile, ma sarà significativa soltanto se le informazioni raccolte troveranno espressione nella politica adottata. Quest’ultima deve prevedere, in via prioritaria, l’assistenza politica tramite il trasferimento di
amministrativo. Di che cosa si tratta, soprattutto? Si tratta di mantenere la separazione tra il potere civile e quello militare, si tratta di prevenire le tendenze reazionarie dei fondamentalisti islamici nel sistema giudiziario e, soprattutto, si tratta di prevenire le crisi umanitarie."@it9
"Mr President, Mr President-in-Office of the Council, Commissioner, ladies and gentlemen, we must not let the crises – which range from North Korea to the Middle East and the unpredictability of the situation in Iraq – distract our attention from Afghanistan. I therefore welcome the way in which the new Greek Presidency has made Afghanistan a priority issue or has the desire to do so. Despite the fall of the Taliban regime and the installation of Hamid Karzai as the country's president, the battle for a stable Afghanistan is far from being won. It is disconcerting to learn that Taliban warriors are again organising themselves, under the warlord Hekmatyar, with the intention of trampling the delicate bloom of constitutional democracy underfoot once more. It is a cause for concern that the authority of the interim Karzai government extends no further than Kabul's outer perimeter, and the news of resumed opium cultivation is disturbing. This is, in essence, a race against time, but, amid all our efforts, we must not abandon our support for the political timetable, according to which general elections will eventually be held in mid-2004. The balance sheet of events to date can be compared to the well-known glass of water, which is either half full or half empty.
At the end of the day, we have to get used to the idea of having to provide, in the longer term, both financial and political support if democratic institutions are to have a chance of being established in this country, ravaged as it has been by war and civil strife that has lasted for decades. This will of course also require the extension of the mandate of ISAF, the International Security Assistance Force. I find it difficult to fathom the reasoning behind the announcement that this extension would run only until 2003, but we can welcome the way in which Germany and the Netherlands have declared their willingness to assume command of this force. What this indicates in general terms is that it is only with much hesitation that Europeans will commit themselves to long-term involvement, and do so in small stages. Even the many conferences in Washington, Kabul, Bonn and Oslo sometimes tend to give the impression of being sedatives, rather than expressions of an energetic policy aimed at stiffening the resolve
to establish democracy in this country.
The demand that the mandate of the International Security Assistance Force be extended, along with the area under that mandate, is a justified one. To date, alas, it has not borne much relation to reality. In addition, all the countries bordering on Afghanistan need to cooperate in preventing the Al-Qaida network from regaining strength in the area. A certain amount has been done about this. Nor should we entirely abandon the idea of a real reconstruction agency along the lines of that in Kosovo.
Sending another delegation of this Parliament to Afghanistan early next year is certainly a worthwhile thing to do, but it will be meaningful only if policy reflects the insights gained from it. That policy must include, as a priority, political help with the passing on of administrative know-how. What is this about, first and foremost? This is about keeping civil and military power separate from each other, it is about preventing reactionary fundamentalist Islamic tendencies in the justice system, and, above all, this is about preventing humanitarian crises."@lv10
".
Mijnheer de Voorzitter, mijnheer de fungerend voorzitter van de Raad, mijnheer de commissaris, geachte collega's, ondanks de vele crisissituaties - van Noord-Korea tot aan het Midden-Oosten en de onberekenbare situatie in Irak - mogen we Afghanistan niet uit het oog verliezen. Daarom ben ik blij dat het nieuwe Griekse voorzitterschap Afghanistan hoog op de agenda heeft geplaatst, of dat tenminste van plan is. De strijd voor stabiliteit in Afghanistan is sinds de val van het Taliban-regime en de benoeming van Hamid Karzai als president van Afghanistan nog lang niet gestreden. Het is zorgwekkend dat Taliban-strijders samen met de krijgsheer Hekmatyar proberen om het tere plantje van de Afghaanse democratische staat weer te vertrappen. Het is zorgwekkend dat het gezag van de overgangsregering van president Karzai niet verder reikt dan tot de rand van Kabul, en het is onrustbarend dat de productie van opium een nieuwe bloei kent. Het is eigenlijk een race tegen de tijd, maar we mogen de moed niet opgeven, we moeten het politieke proces blijven steunen dat op zijn laatst midden 2004 tot algemene verkiezingen moet leiden. Wanneer we de balans opmaken, kunnen we de resultaten vergelijken met het bekende glas water dat halfvol of halfleeg is.
We moeten er uiteindelijk op voorbereid zijn dat we op de lange termijn financiële en politieke steun zullen moeten geven om de opbouw van democratische instellingen een kans te geven in dit land dat verwoest is door tientallen jaren oorlog en burgeroorlog. Natuurlijk moet ook het mandaat van de internationale veiligheidsmacht ISAF worden verlengd. Ik ben blij dat Duitsland en Nederland zich bereid hebben verklaard om de leiding over deze troepenmacht op zich te nemen. Dat dit mandaat slechts tot 2003 is verlengd is voor mij echter onbegrijpelijk. Het is een indicatie dat de Europeanen slechts aarzelend kleine stapjes zetten voor dit project dat lang gaat duren. Ook de vele conferenties in Washington, Kabul, Bonn en Oslo hebben meer het effect van kalmeringstabletten dan van een energiek politiek gebaar om de opbouw van de democratie in dit land te versterken.
Er wordt terecht geëist dat het mandaat van de internationale vredesmacht ISAF moet worden verlengd, en dat ISAF een mandaat voor een groter gebied moet krijgen. Helaas komt er van dit streven in de praktijk nog maar weinig terecht. We zijn ook aangewezen op de medewerking van alle buurlanden van Afghanistan om te verhinderen dat het netwerk van Al-Qaeda weer terrein wint. Daar is al veel aan gedaan. We moeten echter ook het idee van een agentschap voor de wederopbouw, zoals we dat voor Kosovo hebben, niet helemaal laten vallen.
Het is zeker ook een goede zaak dat er in de lente weer een parlementaire delegatie naar Afghanistan reist. Dat is echter alleen maar zinvol wanneer de resultaten ook gevolgen hebben voor het beleid. Daarbij denk ik vooral aan politieke steun voor het doorgeven van administratieve
. Waar gaat het primair om? Het gaat erom dat men civiele en militaire bevoegdheden van elkaar gescheiden houdt, het gaat erom dat islamitisch-fundamentalistische invloeden in het gerechtelijk apparaat afgewend worden en het gaat er vooral om dat humanitaire rampen voorkomen worden."@nl2
"Senhor Presidente, Senhor Presidente em exercício do Conselho, Senhor Comissário, caros colegas, não podemos deixar que as crises – que vão da Coreia do Norte ao Médio Oriente e a imprevisibilidade da situação no Iraque - desviem a nossa atenção do Afeganistão. Assim, saúdo a forma como a nova Presidência grega fez - ou deseja fazer - do Afeganistão uma questão prioritária. Apesar da queda do regime taliban e da tomada de posse de Hamid Karzai como Presidente do país, a luta por um Afeganistão estável está longe de estar ganha. É inquietante saber que os combatentes taliban estão novamente a organizar-se, sob o comando do
Hekmatyar, com o intuito de esmagar mais uma vez a nascente e frágil democracia constitucional. É preocupante o facto de a autoridade do Governo provisório de Karzai não se estender além do perímetro exterior de Cabul, tal como é preocupante saber que o cultivo do ópio foi recomeçado. É essencialmente uma corrida contra o tempo, mas, no meio de todos os nossos esforços, não devemos deixar de apoiar o calendário político, segundo o qual as eleições gerais se realizarão em meados de 2004. O balanço dos acontecimentos até à data pode ser comparado ao tão citado copo de água, que está ou meio cheio ou meio vazio.
No fundo, temos de nos habituar à ideia de ter de prestar, a longo prazo, apoio financeiro e político se quisermos possibilitar a criação de instituições democráticas neste país, devastado pela guerra e pelo conflito civil que durou décadas. Isto irá, naturalmente, exigir a prorrogação do mandato da Força Internacional de Assistência à Segurança (ISAF). Acho difícil compreender o raciocínio subjacente ao anúncio de que esta prorrogação seria apenas até 2003, mas podemos saudar a forma como a Alemanha e os Países Baixos se mostraram dispostos a assumir o comando da referida força. Este é um sinal, de um modo geral, de que os Europeus só de forma muito hesitante se empenharão num envolvimento a longo prazo e de que o farão em pequenas etapas. Mesmo as inúmeras conferências realizadas em Washington, Cabul, Bona e Oslo tendem, por vezes, a dar a impressão de ser sedativos, em vez de expressões de uma política enérgica que visa consolidar o propósito de instituir a democracia neste país.
A necessidade de prorrogação do mandato da Força Internacional de Assistência à Segurança, bem como o alargamento da área abrangida pelo mandato é justificada. Infelizmente, até à data, não correspondeu muito à realidade. Além disso, todos os países limítrofes do Afeganistão precisam de cooperar para evitar que a rede Al-Qaeda recupere força na região. Já se fez alguma coisa nesse sentido. Também não devemos abandonar por completo a ideia de uma verdadeira Agência de Reconstrução nos moldes da que existe no Kosovo.
O envio de outra delegação parlamentar ao Afeganistão na Primavera é sem dúvida uma atitude meritória, mas só fará sentido se a política reflectir os conhecimentos obtidos no âmbito da mesma. Essa política deverá incluir, prioritariamente, ajuda política no que se refere à transmissão de
administrativo. O que implica isso, antes de mais? Implica manter o poder civil e militar separados um do outro, implica evitar tendências islâmicas fundamentalistas no sistema judicial e, acima de tudo, evitar crises humanitárias."@pt11
"Herr talman, herr rådsordförande, ärade kolleger! Trots krisen, från Nordkorea till Mellanöstern och den oförutsebara situationen i Irak, får vi inte glömma bort Afghanistan. Därför är det välkommet att det nya grekiska ordförandeskapet har gjort, eller vill göra, Afghanistan till en prioriterad fråga. Kampen för stabilitet i Afghanistan har inte på långa vägar vunnits efter att talibanregimen störtades och Hamid Karzai installerades som president i Afghanistan. Det är oroande att veta att talibankämpar återigen organiserar sig kring krigsherren Hekmatyar för att trampa sönder den ömtåliga planta som den statliga och demokratiskt orienterade ordningen är. Det är bekymmersamt att övergångsregeringen Karzais auktoritet inte når längre än till Kabuls yttre gränser, och det är oroande att veta att opiumodlingen upplever en renässans. Det är verkligen en kapplöpning med tiden, men vi får inte ge upp våra ansträngningar att stödja den politiska tidsplan som ju faktiskt skall mynna ut i allmänna val i mitten av 2004. Resultatet kan jämföras med det välkända vattenglaset som är antingen halvfullt eller halvtomt.
Vi måste faktiskt ställa in oss på att på längre sikt ge både ekonomiskt och politiskt stöd för att ge uppbyggnaden av demokratiska institutioner en chans i detta land som under flera decennier har härjats av krig och inbördeskrig. Den internationella säkerhetsstyrkans (ISAF) mandat måste givetvis också förlängas. Jag har svårt att förstå att förlängningen endast har fått klartecken för 2003. Det är dock positivt att Tyskland och Nederländerna förklarar sig beredda att överta ledningen för styrkan. Det finns ett allmänt tecken på att Europa endast tveksamt ställer upp på ett längre engagemang genom dessa små åtgärder. Även de många konferenserna i Washington, Kabul, Bonn och Oslo påminner ibland snarare om en lugnande tablett än om en energisk politik som vill stötta dem som skall bygga upp demokratin i landet.
Kravet på att förlänga mandatet för den internationella säkerhetsstyrkan och att utvidga dess mandatområde är ett korrekt krav, som hittills tyvärr inte har uppfyllts i realiteten. Alla Afghanistans grannländer måste samarbete för att förhindra att al-Qaida-nätverket återigen växer sig starkt i området. Här har det hänt lite grann. Inte heller bör man helt och hållet släppa tanken på en seriös byrå för återuppbyggnad enligt exemplet Kosovo.
Det är säkert värdefullt att parlamentet sänder en ny delegation till Afghanistan i vår, men för att detta skall bli meningsfullt måste kunskaperna också omsätts i politik. Hit räknas framför allt det politiska stödet för förmedling av
. Vad handlar då detta huvudsakligen om? Det handlar om att åtskilja civil och militär makt, förhindra en fundamentalistisk islamisk reaktion inom rättsväsendet och framför allt om att förhindra humanitära katastrofer."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"DE"6
"know how"13,7
"know-how"11,9
"warlord"7
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples