Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2003-01-14-Speech-2-139"

Predicate	Value (sorted: default)
rdf:type	lpv_eu:Speech4
dcterms:Date	"2003-01-14"^^xsd:date4
dcterms:Is Part Of	lp_eu:Det græske formandskabs arbejdsprogram4
dcterms:Language	"it"^^xsd:language4
lpv:document identification number	"en.20030114.5.2-139"4
lpv:hasSubsequent	lp_eu:2003-01-14-Speech-2-1404
lpv:speaker	lp:Prodi4
lpv:spoken text	". – Signor Presidente del Parlamento, signor Primo Ministro della Repubblica di Grecia, onorevoli parlamentari, ci siamo appena lasciati alle spalle il 2002, un anno assolutamente straordinario, che si è aperto con l’introduzione dell’euro e si è chiuso con la decisione di procedere al più grande allargamento nella storia dell’Unione. Un anno fa ribadivo il divario insostenibile fra gli accordi politici e la loro attuazione a livello legislativo. Possiamo dire che, grazie allo sforzo congiunto di Parlamento, Commissione e Consiglio, oggi questo divario si è ridotto. Tuttavia, questo divario si sta spostando verso la trasposizione in legge a livello nazionale delle direttive e delle decisioni prese a livello comunitario. Il problema, quindi, di mettere in pratica queste decisioni resta ancora in parte insoluto. Restano inoltre ancora da attuare molte riforme delle politiche nazionali necessarie per raggiungere gli obiettivi di Lisbona. D’altra parte, possiamo constatare con soddisfazione che alcuni Stati membri raggiungono, e a volte superano, molti degli obiettivi di Lisbona. Questi paesi, che il mondo intero può prendere a modello, dimostrano che il giusto equilibrio di politiche può generare sviluppo in tutti i campi: economico, sociale e ambientale. Tuttavia, il progresso in Europa non è uniforme. La insoddisfacente di alcuni paesi rallenta lo sviluppo complessivo a livello dell’Unione. Il coordinamento a livello comunitario è perciò cruciale per spingere tutti gli Stati membri verso gli obiettivi di cui beneficiano gli Stati stessi e tutti gli altri membri dell’Unione. Si tratta di benefici collegati alla stabilità macroeconomica, alla crescita, all’occupazione e all’inclusione sociale. Le proposte avanzate dalla Commissione per rafforzare il coordinamento della politica di bilancio e le proposte relative alla strategia dell’occupazione indicano la strada, e io sono contento di constatare che la Presidenza greca condivide il nostro impegno e farà la sua parte fino in fondo. Lavoreremo bene insieme. Onorevoli deputati, a Lisbona abbiamo messo a punto una strategia integrata che, da una parte, stimola l’economia dell’Unione europea in modo sostenibile e, dall’altra, risponde alle nostre grandi sfide di medio e lungo termine. Per questo motivo, oggi voglio sottolineare l’importanza che ha, nell’ambito della nostra strategia, l’investimento nella conoscenza e nell’innovazione. E’ la priorità che abbiamo voluto mettere quest’anno. Non c’è solo un elenco di cose da fare, che noi tutti conosciamo e che è ben noto a tutti, ma ci sono dei momenti in cui dei fattori acquistano un aspetto più importante. Io credo che quest’anno la conoscenza, l’innovazione, la ricerca, la scuola siano le vere grandi priorità in un’Unione europea che è scarsa, quanto a numero di risorse umane, che stanno calando, e ha bisogno di un innalzamento qualitativo di queste stesse risorse. Debbo dire anche che questa osservazione mi è venuta dall’analisi della politica – attuata, a volte forzatamente, da alcuni Stati membri per effetto delle restrizioni – di ridurre, in conseguenza della necessità di bilancio, a volte anche per i limiti che noi stessi abbiamo dato, in primo luogo le spese di ricerca. Se esaminiamo la politica di molti Stati membri, questo è stato il risultato, camminando in direzione opposta dal 3 per cento che abbiamo delineato nei grandi obiettivi del processo di Lisbona. Questo è un errore che dobbiamo evitare: dobbiamo aiutarci l’un l’altro per evitare questo errore. Ne parlo in modo anche abbastanza drammatico, se volete, perché stanno succedendo al mondo dei fatti straordinari. La capacità di assorbimento delle nuove tecnologie da parte dell’Asia, il dinamismo che assumono i mercati internazionali, le quote di mercato che vengono ogni anno erose a molti dei paesi europei: tutto questo significa che non abbiamo più di fronte a noi un problema teorico, bensì un problema di sopravvivenza futura, di equilibro futuro della nostra economia, di mantenimento della nostra ricchezza. Ecco allora la conoscenza e l’innovazione come cuore pulsante dello sviluppo sostenibile: senza investimenti e innovazioni non riusciamo a crescere, non manteniamo i nostri livelli di prosperità. Tante sono le operazioni, che elenchiamo, se volete: dai nelle scuole alla formazione permanente, a un lavoro qualificato e flessibile. Dobbiamo assolutamente stimolare la ricerca sui prodotti all’avanguardia a livello mondiale, sulle tecnologie pulite, e dobbiamo trasformare le conoscenze che hanno le imprese in opportunità economiche. E’ proprio quest’ultimo gradino – trasformazione dalla scoperta all’innovazione, alla sua utilizzazione commerciale – in cui io ritrovo la grande debolezza delle imprese europee. Abbiamo fatto passi in avanti sulla conoscenza e l’analisi in questi tre anni non è sconfortante, ma il fatto è che gli altri corrono ancora più in fretta e noi siamo in ritardo rispetto ai principali concorrenti internazionali, in termini di investimento e di risultati. Abbiamo ancora un numero di ricercatori molto inferiore rispetto agli Stati Uniti e al Giappone; all’interno dell’Unione le spese pubbliche per l’istruzione e per la ricerca e lo sviluppo sono troppo disuguali. Occorre che le imprese abbiano un ambiente dinamico e favorevole a questa attività economica. Oggi, in Europa, questo ambiente non lo trovo in modo diffuso. E’ significativo – vi do un solo dato perché qui non siamo in ambiente accademico ma dobbiamo prendere delle decisioni – e fa impressione che il gruppo delle più grandi imprese europee, in questo momento, svolge il 40 per cento delle attività di ricerca al di fuori dell’Unione. A me questo dato fa impressione! E’ un dato di emergenza, perché poi ricercatori e risorse umane rimangono al di fuori dell’Unione. E’ chiaro che dobbiamo investire per il futuro. Dobbiamo coordinarci meglio, darci obiettivi nazionali più ambiziosi nei settori dell’istruzione, della ricerca e dell’innovazione, e dobbiamo far di più per mettere in comune le nostre migliori politiche. L’ingresso dei paesi candidati darà all’Unione un grande apporto di competenze e offrirà opportunità gigantesche. Abbiamo molto insistito, nel momento dell’allargamento, che questi paesi – quelli che sono entrati in modo effettivo, perché il disco verde politico è stato dato – costituiscono il 20 per cento della popolazione e solo il 5/6 per cento del reddito. State attenti perché questo è il 25 per cento in più di scienziati e tecnici applicati, a volte applicati in settori particolari, ma possono davvero, messi nel circuito europeo, darci un grande impulso. Attenzione quindi ad esser pronti ad assorbire queste risorse umane, a metterle nel giro, a fare in modo che diventino un momento attivo della nostra economia! A questo riguardo la Commissione lancerà un piano d’azione per la ricerca e lo sviluppo. Dobbiamo poi affrontare con urgenza la questione del quadro normativo e amministrativo per il mondo delle imprese. Prima di finire permettetemi un’altra osservazione personale: guardate che possiamo fare tutti i processi di Lisbona che vogliamo ma, se l’Europa non diventa il centro di attrazione di giovani talenti, di tutto il mondo, non potremo mai avere la economica e scientifica. Gli Stati Uniti stanno facendo questo utilizzando risorse umane da tutto il mondo. Mentre i nostri ragazzi, che sempre più numerosi vanno negli Stati Uniti, per la maggior parte vi rimangono, posso dirvi che la maggior parte degli asiatici, dei cinesi – vi sono attualmente decine di migliaia di cinesi che stanno facendo i loro studi in America – tornano. Allora, se non mettiamo in atto un meccanismo per il ritorno dei nostri ragazzi, se non costruiamo in Europa alcune grandi scuole di eccellenza, di altissimo livello, che siano il simbolo, l’attrazione del futuro, che diano il senso che noi lavoriamo per il futuro, non avremo mai i ragazzi, le teste migliori dagli altri continenti, non avremo mai la permanenza dei nostri ragazzi nel nostro continente. Questa è la sfida vitale, ed è per questo che la Commissione e io personalmente abbiamo insistito perché questo discorso venga drammatizzato, come deve esserlo, a livello di tutti i paesi europei, perché, se i nostri ragazzi vanno fuori, se le nostre imprese addirittura costituiscono i laboratori al di fuori dell’Europa e soprattutto negli Stati Uniti per fare ricerca, ricordatevi che il nostro orizzonte si restringe sempre di più; ricordatevi che, se continuiamo così, noi siamo finiti! Onorevoli deputati, abbiamo la responsabilità chiara verso i nostri cittadini, di oggi e di domani, e verso il mondo intero su questo tema. Ci siamo dati l’obiettivo di creare una società competitiva, fondata sulla conoscenza e sullo sviluppo sostenibile. Da questo dipende anche il futuro del modello sociale europeo. Non crediamo di poter arrivare agli obiettivi che con tanta cura ci siamo dati con il Commissario Diamantopoulou, che costituiscono la ragione di far politica, come l’uguaglianza sociale, la promozione delle classi: non crediamo di poterlo fare senza una società fondata sulla conoscenza. Dal nostro successo, quindi, dipende anche la capacità di tener fede agli impegni internazionali che abbiamo preso a Monterrey, a Doha, a Johannesburg, e la forza per attuare le politiche che possono garantire pace e stabilità al mondo. L’anno che è appena iniziato si annuncia per molti versi altrettanto cruciale: nel 2003 dovremo prepararci a mettere in atto l’allargamento e dovremo mettere mano alle riforme istituzionali; ma soprattutto, dovremo dare alla nuova Europa fondamenta economiche e sociali molto più solide. Signor Presidente, signor Primo Ministro, spesso in passato l’Unione europea ha saputo smentire gli osservatori più scettici con iniziative coraggiose e risolute. Abbiamo raggiunto tanti traguardi e sono convinto che riusciremo a raggiungerli anche in futuro, ma vi prego di capire che questo discorso dei centri di eccellenza scientifica, dello sforzo per la ricerca, delle regole per attrarre in Europa i laboratori, i punti di innovazione, del diventare di nuovo il fermento e il centro – come sempre è stata l’Europa nei secoli – della cultura e della scienza, sono condizioni indispensabili per il nostro futuro. Le generazioni di oggi, onestamente, hanno meno occasioni, meno opportunità di quelle che abbiamo avuto la maggior parte di noi che sediamo qui. Io credo sia nostro dovere ricostruire queste loro condizioni, queste loro opportunità perché ne hanno il diritto, e ne abbiamo bisogno anche noi. Signor Primo Ministro, fissando le priorità per questo primo semestre dell’anno, la Presidenza greca ha dimostrato di essere perfettamente consapevole di queste grandi sfide. Lo testimonia tutto il suo discorso, di cui non ho assolutamente bisogno di riassumere i pilastri fondamentali, che noi condividiamo in pieno: la grande attenzione al problema dell’immigrazione, brevetti, energia e i grandi problemi della definitiva pace in Europa, cioè il problema dei Balcani e del Mediterraneo. Insisto molto su questi due ultimi temi perché i Balcani sono un fatto nostro, sono sulle nostre spalle e anche nel nostro cuore; e il Mediterraneo è, nel quadro descritto dal Primo Ministro Simitis, condizione di pace e di guerra. Condivido anche la profonda scelta per la pace che è stata fatta dalla Presidenza greca: la condivido, come auspico un’azione unitaria per la pace da parte dei paesi e delle Istituzioni europee. Abbiamo di fronte a noi un’occasione unica, una presenza massiccia dei paesi europei nel Consiglio di sicurezza, una Presidenza europea, e soprattutto abbiamo un’opinione pubblica profondamente colpita e profondamente preoccupata dei possibili contorni e soprattutto delle possibili conseguenze della guerra. Forse i governi europei hanno avuto, in questi mesi, divisioni, vedute diverse, ma le opinioni pubbliche sono fortemente unite nella volontà di allontanare il più possibile la guerra. Naturalmente, questo non ha nulla a che fare con la volontà, altrettanto forte, di combattere il terrorismo, di essere uniti di fronte a questa nuova minaccia. La guerra, tuttavia, è sentita come ultima istanza e la nostra azione per la pace dev’essere quindi forte e unitaria. Ci sentiamo pertanto in completa sintonia con la Presidenza greca e con il suo programma riguardo all’Europa, non solo quello di approfondire i necessari passi in avanti nelle Istituzioni europee, come riguardo allo Statuto del Parlamento, al problema dei partiti, ma nei due grandi capitoli che sono stati al centro dell’esposizione del Primo Ministro Simitis, cioè l’allargamento e l’approfondimento: vogliamo un’Europa più larga, ma vogliamo anche un’Europa più approfondita. Su questo io credo che non vi siano problemi, non vi siano nemmeno chiarimenti da fare. Vorrei adesso brevemente parlarvi del fatto che la Commissione ha oggi adottato, in coerenza con quanto detto dal Primo Ministro Simitis, la relazione di primavera, che costituisce il contributo dell’Istituzione ai lavori del Consiglio europeo di primavera, e si inserisce quindi fortemente nel semestre greco. Ha adottato anche una serie di documenti connessi, fra i quali mi preme menzionare il rapporto sull’esecuzione delle grandi linee di politica economica e i principi generali per una rinnovata strategia europea dell’occupazione. Sono molto grato al Commissario greco, signora Diamantopoulou, perché ha veramente operato in questa direzione in modo assolutamente eccellente. Desidero ora soffermarmi su alcuni punti centrali della relazione di primavera, fermo restando che la Commissione è, come sempre, a disposizione del Parlamento nel caso si decidesse di organizzare dibattiti specialistici su queste importanti questioni. La relazione di primavera è una relazione generale, che non comprende solo le linee sintetiche ma si addentra anche in aspetti particolari del nostro programma. La strategia di Lisbona mira a realizzare un profondo rinnovamento economico e sociale entro la fine del decennio e resta la strada maestra per l’Unione europea anche dopo l’allargamento: cioè – ricordiamolo – non perde alcun valore con l’allargamento, anzi l’acquista. E’ la strategia migliore per dare ai nostri cittadini ciò che conta veramente, cioè maggiore prosperità, posti di lavoro di qualità, maggior coesione sociale e un ambiente naturale sano e sostenibile. Essa è anche l’unica strategia per assicurare che queste conquiste siano sostenibili anche per le generazioni future. Il Consiglio europeo di primavera dovrà portare avanti questo processo nonostante la doppia sfida dell’allargamento e, soprattutto – questo è il vero problema – dell’ancora incerta congiuntura economica. La situazione difficile non deve scoraggiarci, anzi ci deve spronare a moltiplicare gli sforzi perché l’Agenda di Lisbona è lo strumento migliore per integrare i nuovi Stati membri e per rilanciare l’economia. Il processo di Lisbona comincia già a dare frutti. Le riforme stanno generando crescita e occupazione in molti settori, ma – e questa è una constatazione che debbo onestamente fare di fronte a voi, onorevoli parlamentari – molto del potenziale produttivo dell’Unione europea resta ancora inespresso. Gli obiettivi di Lisbona sono alla nostra portata. Tuttavia, per avere buone garanzie di successo, dobbiamo dimostrare sin da subito una volontà politica assai più forte."@it9
lpv:translated text	"Hr. formand for Parlamentet, hr. premierminister for Den Græske Republik, mine damer og herrer, vi er netop gået ud af 2002, som var et helt fantastisk år, der begyndte med euroens indførelse og blev afsluttet med beslutningen om at foretage den største udvidelse i EU's historie. For et år siden talte jeg om den uacceptable kløft mellem de politiske aftaler og deres gennemførelse i lovgivningen. Takket være Parlamentets, Kommissionens og Rådets fælles indsats kan vi i dag sige, at denne kløft er blevet mindre. Til gengæld er der ved at opstå en kløft, når det gælder omsætningen af EU's direktiver og afgørelser til national ret. Problemet med disse afgørelsers gennemførelse er med andre ord stadig delvist uløst. Desuden er mange af de nationale reformer, som er nødvendige for at nå Lissabon-målsætningerne, endnu ikke blevet foretaget. På den anden side kan vi med tilfredshed konstatere, at nogle medlemsstater opfylder - og undertiden mere end opfylder - mange af Lissabon-målsætningerne. Disse lande - der kan være et forbillede for hele verden - viser, at den rette balance mellem politikkerne er i stand til at skabe udvikling på alle områder, både på det økonomiske område, det sociale område og miljøområdet. Der sker dog ikke en jævn fremgang i Europa, eftersom nogle landes utilfredsstillende resultater bremser den samlede vækst på EU-plan. Derfor er det af afgørende vigtighed med en samordning på fællesskabsplan, så alle medlemsstater opfordres til at arbejde i retning af de målsætninger, som er til gavn for dem selv og for alle de andre EU-medlemsstater, fordi de giver nogle fordele, nemlig makroøkonomisk stabilitet, vækst, beskæftigelse og social integration. Kommissionens forslag til en styrkelse af budgetpolitikkens samordning og forslagene i forbindelse med beskæftigelsesstrategien viser vejen fremad, og det glæder mig at kunne konstatere, at det græske formandskab deler vores engagement og vil spille sin rolle fuldt ud. Vi skal nok få et godt samarbejde. Mine damer og herrer, i Lissabon udarbejdede vi en integreret strategi, hvor vi dels fremmer EU's økonomi på en bæredygtig måde og dels tager vores vigtige udfordringer op på lang og mellemlang sigt. Derfor vil jeg i dag gerne understrege vigtigheden af, at vi investerer i viden og innovation i forbindelse med vores strategi. Det er det punkt, som vi har givet førsteprioritet i år. Det drejer sig ikke blot om en liste over de ting, der skal gøres - som vi alle er klar over og alle kender - for på nogle tidspunkter er der visse faktorer, som bliver vigtigere. Efter min mening bør det i år være viden, innovation, forskning og uddannelse, der har den egentlige førsteprioritet i et EU, som mangler menneskelige ressourcer - dem bliver der færre og færre af - og som har brug for et kvalitetsløft for disse ressourcers vedkommende. Jeg må også sige, at det er noget, jeg har konstateret efter en analyse af den politik, som nogle medlemsstater fører - og undertiden er tvunget til at føre på grund af restriktionerne - hvor de som følge af budgetkravene og undertiden også på grund af de begrænsninger, som vi selv har sat, først og fremmest skærer ned på forskningsudgifterne. Dette har været resultatet, hvis vi ser nærmere på mange medlemsstaters politik, og her går man i den modsatte retning af de 3 %, som vi fastsatte i Lissabon-processens overordnede målsætninger. Det er en fejltagelse, som vi skal undgå, og som vi skal hjælpe hinanden med at undgå. Når jeg understreger dette så kraftigt, er det, fordi der sker bemærkelsesværdige ting rundt omkring i verden. Asiens evne til at tage ny teknologi til sig, de internationale markeders dynamik og de markedsandele, som mange af de europæiske lande mister hvert år, betyder alt sammen, at vi ikke længere står over for et teoretisk problem, men over for et spørgsmål om vores økonomis fremtidige overlevelse og balance og om bevarelsen af vores rigdom. Derfor skal viden og økonomi være drivkraften i den bæredygtige udvikling. Uden investeringer og innovation vil det nemlig ikke lykkes os at skabe vækst eller at bevare vores velstandsniveau. Der er mange ting, som er nødvendige - og som jeg vil remse op, om De vil - nemlig lige fra computere i skolerne til livslang læring og faglært, fleksibelt arbejde. Vi bør absolut fremme forskningen i miljøvenlig teknologi og banebrydende produkter på verdensplan, og vi skal gøre den viden, som virksomhederne sidder inde med, til økonomiske muligheder. Efter min mening er det netop det sidstnævnte trin - at gøre en opfindelse til innovation og at udnytte den kommercielt - som i høj grad er de europæiske virksomheders svage side. Vi har gjort fremskridt på videnområdet, og hvis man foretager en analyse af de sidste tre år, får man ikke noget dårligt resultat. Det forholder sig dog sådan, at de andre bevæger sig endnu hurtigere fremad end os, og at vi er bagud i forhold til vores største konkurrenter, hvad investeringer og resultater angår. Vi har stadig meget færre forskere end USA og Japan, og de offentlige udgifter til uddannelse, forskning og udvikling varierer alt for kraftigt inden for EU. Virksomhederne har brug for et dynamisk miljø, som gavner disse økonomiske aktiviteter. Et sådant miljø er ikke tilstrækkeligt udbredt i Europa i dag. Det er sigende og foruroligende - jeg vil kun nævne et enkelt tal, eftersom vi ikke er til forelæsning, men er her for at træffe beslutninger - at de største europæiske virksomheder i øjeblikket lader 40 % af deres forskningsaktiviteter foregå uden for EU. Det er et tal, der foruroliger mig! Det er kritisk, for det betyder, at forskerne og de menneskelige ressourcer befinder sig uden for EU. Det er klart, at vi skal investere i fremtiden. Vi skal koordinere vores indsats bedre, vi skal opstille nogle mere ambitiøse målsætninger på nationalt plan, når det gælder uddannelse, forskning og innovation, og vi skal gøre en større indsats for at dele vores bedste praksis med hinanden. Med kandidatlandenes optagelse får EU en stor videntilførsel, hvilket giver uanede muligheder. I forbindelse med udvidelsen var man i høj grad inde på, at disse lande - de, som reelt er blevet optaget, fordi de har fået grønt lys fra politisk side - tegner sig for 20 % af befolkningen og kun for 5-6 % af indkomsten. Men De skal være opmærksomme på, at der er tale om 25 % flere specialiserede videnskabsmænd og ingeniører, som undertiden har specialiseret sig på særlige områder, men som virkelig kan give os en stor saltvandsindsprøjtning, når de kommer med i det europæiske netværk. Derfor skal vi være klar til at tage imod disse menneskelige ressourcer, integrere dem og sørge for, at de bliver en aktiv del af vores økonomi! Kommissionen vil i den forbindelse iværksætte en handlingsplan for forskning og udvikling. Desuden skal vi snarest muligt tage spørgsmålet op om retsgrundlaget og de administrative bestemmelser for virksomhederne. Tillad mig at komme med endnu en personlig bemærkning, inden jeg afslutter min tale. Vi kan iværksætte alle de Lissabon-processer, vi vil, men hvis Europa ikke tiltrækker unge talenter fra hele verden, kommer vi aldrig til at indtage førstepladsen på det økonomiske og videnskabelige område. Det gør USA derimod, fordi de benytter sig af menneskelige ressourcer fra hele verden. Mens størstedelen af de unge europæere, som tager til USA - og dem bliver der flere og flere af - bliver boende derovre, kan jeg fortælle Dem, at størstedelen af asiater og kinesere - i øjeblikket er der titusindvis af kinesere, som studerer i USA - vender tilbage. Hvis vi ikke gør noget for at få de europæiske unge til at rejse tilbage, og hvis vi ikke bygger store skoler, der fungerer som videncentre på meget højt niveau, og som virker tiltrækkende i fremtiden, bliver et fremtidssymbol og viser, at vi arbejder for fremtiden, vil det aldrig lykkes os at tiltrække de unge og de lyseste hoveder fra de andre kontinenter eller at få vores egne unge til at blive i Europa. Dette er den afgørende udfordring, og derfor lægger Kommissionen og jeg personligt vægt på, at man forstår dette spørgsmåls alvor i alle europæiske lande - hvilket er nødvendigt - for De skal huske, at hvis de europæiske unge rejser væk, og hvis de europæiske virksomheder ligefrem lægger deres forskningslaboratorier uden for Europa og navnlig i USA, bliver vores horisont hele tiden snævrere. De skal huske, at hvis vi fortsætter på den måde, er det ude med os! Mine damer og herrer, når det gælder dette spørgsmål, har vi et klart ansvar over for de nuværende og kommende europæiske borgere og over for hele verden. Vi satte os den målsætning at skabe et konkurrencedygtigt samfund, som er baseret på viden og bæredygtig udvikling. Også den europæiske socialmodels fremtid afhænger af dette. Vi skal ikke tro, at vi kan nå de målsætninger, som vi så omhyggeligt har opstillet sammen med kommissær Diamantopoulou, og som er politikkens eksistensgrundlag - f.eks. social lighed og klassernes fremme - uden et videnbaseret samfund. Afgørende for vores succes er således også evnen til at opfylde de internationale forpligtelser, som vi har indgået i Monterrey, Doha og Johannesburg, og til at føre politikker, der kan sikre fred og stabilitet i verden. Det år, som vi nu har taget hul på, lader af flere grunde til at blive lige så afgørende. I 2003 skal vi nemlig forberede os på udvidelsens gennemførelse, gå i gang med institutionsreformerne og ikke mindst give det nye Europa et meget mere solidt økonomisk og socialt grundlag. Hr. formand, hr. premierminister, tidligere har EU ofte været i stand til at gøre holdningerne hos de mest skeptiske observatører til skamme med modige og resolutte initiativer. Vi har nået mange mål, og jeg er overbevist om, at vi også vil nå vores mål i fremtiden, men jeg beder Dem om at forstå, at videnskabelige videncentre, en indsats på forskningsområdet, regler for at tiltrække laboratorierne til Europa, innovation og Europas nye opblomstring som vugge og centrum for kultur og videnskab - hvilket Europa altid har været i århundredernes løb - er en absolut betingelse for vores fremtid. Nutidens generationer har rent faktisk færre muligheder end dem, som størstedelen af os, der sidder her, har haft. Jeg mener, at det er vores pligt at genskabe disse betingelser og disse muligheder, for det har de ret til, og det har vi også selv brug for. Hr. premierminister, da det græske formandskab fastlagde prioriteringerne for det første halvår, viste det, at det var helt bevidst om disse store udfordringer. Det er hele Deres tale et vidnesbyrd om, og jeg behøver absolut ikke at gentage talens grundlæggende punkter, som vi er helt enige i, nemlig at der skal lægges stor vægt på indvandringsspørgsmålet, patenter, energi og de vigtige spørgsmål om en endelig fred i Europa, det vil sige Balkan- og Middelhavsspørgsmålet. Jeg vil gerne lægge særligt eftertryk på de to sidstnævnte punkter, for Balkanlandene er et EU-spørgsmål. De er vores ansvar, og de har en plads i vores hjerter. Middelhavsområdet er i det billede, som hr. Simitis beskrev, afgørende for, om der er krig eller fred. Jeg tilslutter mig det græske formandskabs kraftige støtte til freden, og jeg håber også, at landene og EU-institutionerne vil gøre en fælles indsats for at skabe fred. Det har vi en enestående lejlighed til med den massive tilstedeværelse af europæiske lande i Sikkerhedsrådet, med EU-formandskabet og ikke mindst med en meget lydhør befolkning, som er dybt bekymret over, hvad krigen risikerer at indebære, og hvilke konsekvenser den risikerer at få. Det kan godt være, at der har været splittelse og meningsforskelle hos de europæiske regeringer i de sidste par måneder, men befolkningen står stærkt sammen i deres ønske om, at man så vidt muligt undgår krig. Det betyder naturligvis ikke, at de ikke i lige så høj grad ønsker at bekæmpe terrorismen og stå sammen mod denne nye trussel. Krig betragtes dog som sidste udvej, og derfor skal vi gøre en kraftig og samlet indsats for freden. Vi er således helt enige med det græske formandskab, og vi tilslutter os helt og holdent dets program for EU, ikke blot når det gælder om at nå videre med de nødvendige tiltag i EU-institutionerne, f.eks. i forbindelse med Parlamentets statut og partispørgsmålet, men også når det gælder de to vigtige punkter, som premierministeren, hr. Simitis, fokuserede på i sin redegørelse, nemlig udvidelsen og samlingen. Vi ønsker et større Europa, men vi ønsker også et mere samlet Europa. Det tror jeg ikke, at nogen kan være uenige i, og jeg tror heller ikke, at det er nødvendigt at uddybe det nærmere. Jeg vil nu kort fortælle Dem, at Kommissionen - hvilket er i tråd med udtalelserne fra den græske premierminister, hr. Simitis - i dag har vedtaget den forårsrapport, som er Kommissionens bidrag til arbejdet på Det Europæiske Råds forårsmøde, og som således kommer til at spille en vigtig rolle under det græske formandskab. I den forbindelse har Kommissionen også vedtaget en række dokumenter, hvoraf jeg gerne vil nævne rapporten om gennemførelsen af de overordnede økonomiske retningslinjer og de generelle principper for en ny europæisk beskæftigelsesstrategi. Jeg er den græske kommissær, fru Diamantopoulou, meget taknemmelig, for hun har virkelig udført et glimrende stykke arbejde i den retning. Jeg vil komme ind på nogle af de centrale punkter i forårsrapporten, men Kommissionen står selvfølgelig som altid til Parlamentets rådighed, hvis det skulle beslutte sig for at afholde specifikke forhandlinger om disse vigtige spørgsmål. Forårsrapporten er en generel rapport, som ikke kun omfatter hovedlinjerne, men hvor vi også går i dybden med særlige aspekter af vores program. Lissabon-strategien tager sigte på en gennemgribende økonomisk og social fornyelse inden udgangen af dette årti, og det er stadig den retning, som EU skal gå i, også efter udvidelsen. Den bliver med andre ord ikke mindre værdifuld med udvidelsen - og det skal vi huske - men tværtimod mere værdifuld. Det er den bedste strategi til at give EU-borgerne det, som virkelig betyder noget, nemlig større fremgang, bedre arbejdspladser, større social samhørighed og et sundt og bæredygtigt miljø. Det er også den eneste strategi, der kan sikre, at disse resultater ligeledes bliver bæredygtige for de kommende generationers vedkommende. På Det Europæiske Råds forårsmøde skal man arbejde videre med denne proces på trods af de to udfordringer, nemlig udvidelsen og ikke mindst den stadig usikre konjunktur, som er det egentlige problem. Den vanskelige situation må ikke tage modet fra os, men skal tværtimod tilskynde os til at gøre en større indsats, for Lissabon-dagsordenen er det bedste instrument til at integrere de nye medlemsstater og sætte skub i økonomien. Lissabon-processen er allerede begyndt at bære frugt. Reformerne skaber vækst og beskæftigelse inden for mange sektorer, men - og det er jeg nødt til at fortælle Dem ligeud, mine damer og herrer - en stor del af EU's produktionspotentiale bliver stadig ikke udnyttet. Lissabon-målsætningerne er inden for rækkevidde, men hvis vi skal have garanti for succes, er vi nødt til allerede nu at vise en meget stærkere politisk vilje."@da1 "Herr Parlamentspräsident, Herr Ministerpräsident der Republik Griechenland, meine sehr verehrten Damen und Herren Abgeordneten! Das wahrlich bemerkenswerte Jahr 2002, das mit der Einführung des Euro begann und mit der Entscheidung über die größte Erweiterungsrunde in der Geschichte Europas endete, liegt nun hinter uns. Im vergangenen Jahr habe ich an dieser Stelle darauf hingewiesen, dass eine unhaltbare Kluft zwischen politischem Einvernehmen und dessen Umsetzung in Rechtsvorschriften besteht. Dank der gemeinsamen Anstrengungen von Parlament, Kommission und Rat konnte diese Kluft verringert werden. Doch tut sich nun eine ähnliche Kluft bei der Umsetzung von Gemeinschaftsrichtlinien und -beschlüssen in den Mitgliedstaaten auf. Das Problem der Umsetzung dieser Beschlüsse ist teilweise immer noch nicht gelöst. Außerdem treten Verzögerungen bei der Durchführung vieler nationaler Reformen ein, die zur Erreichung der Lissabonner Ziele nötig sind. Aber wenn wir sehen, dass es Mitgliedstaaten gibt, welche die vorgegebenen Ziele erreichen und sogar überschreiten und der ganzen Welt als Vorbild dienen können, besteht Grund zur Zufriedenheit. Diese Länder beweisen, dass mit dem richtigen Policy-mix auf allen Gebieten - Wirtschaft, Sozialpolitik und Umwelt - Fortschritte möglich sind. Allerdings sind die Fortschritte uneinheitlich. Die unzulängliche Leistung einiger Länder beeinträchtigt die Gesamtentwicklung der Union. Deshalb brauchen wir eine gemeinschaftsweite Koordinierung, um alle Mitgliedstaaten dazu anzutreiben, auf die Ziele hinzuarbeiten, die sowohl ihrem eigenen Interesse als auch dem Interesse aller anderen Mitglieder der Union dienen. Makroökonomische Stabilität, Wachstum, Beschäftigung und soziale Integration werden allen zugute kommen. Die Vorschläge der Kommission für eine stärkere haushalts- und beschäftigungspolitische Koordinierung zeigen die Richtung auf. Ich freue mich, dass der griechische Vorsitz dieses Engagement teilt und entschlossen ist, seinen Teil dazu beizutragen. Wir werden gut zusammenarbeiten. Meine Damen und Herren Abgeordneten, die Lissabon-Strategie ist eine umfassende, integrierte Strategie mit dem Ziel, die Wirtschaftsleistung der EU nachhaltig zu steigern und den immensen mittel- und langfristigen Herausforderungen zu begegnen, die auf uns zukommen. Deshalb möchte ich heute hervorheben, wie wichtig Investitionen in Wissen und Innovation sind. Diese Priorität wollten wir in diesem Jahr setzen. Dabei handelt es sich nur um eine Aufzählung der zu ergreifenden Maßnahmen, die uns allen wohl bekannt sind, sondern um Momente, in denen bestimmte Faktoren größere Bedeutung erlangen. In diesem Jahr sind Wissen, Innovation, Forschung und Bildung die wirklichen großen Prioritäten in einer Europäischen Union, in der Mangel an Arbeitskräften besteht, deren Zahlen weiter sinken, und die deshalb diese Ressourcen qualitativ verbessern muss. Dieser Gedanke kam mir bei der Analyse der Politik, die bisweilen von einigen Mitgliedstaaten infolge der Einschnitte forciert wird und darin besteht, aufgrund von Haushaltszwängen, mitunter auch wegen der von uns selbst vorgegebenen Grenzen, in erster Linie die Forschungsausgaben zu kürzen. Zu diesem Ergebnis kommen wir, wenn wir uns die Politik vieler Mitgliedstaaten ansehen, welche die entgegengesetzte Richtung zu den von uns in den großen Zielen des Lissabon-Prozesses festgelegten 3 % gehen. Diesen Fehler gilt es zu vermeiden, wobei wir uns gegenseitig dabei helfen müssen. Ich dramatisiere das vielleicht ein wenig, weil in der Welt merkwürdige Dinge geschehen. Die Fähigkeit Asiens zur Aufnahme neuer Technologien, die dynamische Entwicklung der Weltmärkte und die jährlich schwindenden Marktanteile vieler europäischer Staaten - all das bedeutet, dass wir es nicht mehr mit einem theoretischen Problem zu tun haben, sondern dass es um das künftige Überleben, unser zukünftiges wirtschaftliches Gleichgewicht, den Erhalt unseres Wohlstands geht. Von daher sind Wissen und Innovation das Kernstück der nachhaltigen Entwicklung: Ohne Investitionen und Innovationen gibt es nicht nur kein Wachstum, sondern es besteht auch die Gefahr, dass unser Lebensstandard zurückfällt. Die Liste der aufgezählten Maßnahmen ist lang und reicht von den Computern in den Schulen bis zur lebenslangen Bildung und Ausbildung, d. h. zu qualifizierten und flexiblen Arbeitskräften. Wir müssen unbedingt Anreize für Forschungsarbeiten zur Entwicklung international wettbewerbsfähiger Produkte und umweltfreundlicher Technologien schaffen, und wir müssen das Wissen der Unternehmen kommerziell nutzbar machen. Und gerade auf dieser letzten Stufe, der Umwandlung der Erfindungen in Innovation und deren kommerzieller Nutzung, sehe ich die größte Schwäche der europäischen Unternehmen. Zwar verzeichnet die Union Fortschritte im Bereich des Wissens, und auch die Analyse der letzten drei Jahre ist keineswegs entmutigend, doch Tatsache ist, dass die anderen immer noch schneller als wir vorankommen und wir in Bezug auf Investitionen und Leistung immer noch weit hinter unseren wichtigsten Mitwettbewerbern zurückliegen. Wir haben weit weniger Forscher als die USA oder Japan. Auch bestehen innerhalb der Union bei den öffentlichen Ausgaben für Bildung und den Gesamtaufwendungen für Forschung und Entwicklung erhebliche Unterschiede. Die Unternehmen brauchen ein dynamisches Umfeld für ihre Wirtschaftstätigkeit. Ein solches Umfeld sehe ich heute in Europa nicht sehr verbreitet. Es ist bezeichnend und alarmierend – ich nenne Ihnen nur eine Zahl, weil wir hier nicht in einer Bildungsstätte sind, sondern Entscheidungen treffen müssen -, dass die Gruppe der größten europäischen Unternehmen gegenwärtig 40 % ihrer Forschungstätigkeit außerhalb der Europäischen Union durchführt. Das finde ich alarmierend! Das ist ein brennendes Problem, weil die Forscher und Arbeitskräfte später in den Ländern außerhalb der Union bleiben. Es ist klar, dass wir in die Zukunft investieren müssen. Wir müssen uns besser aufeinander abstimmen, uns ehrgeizigere nationale Ziele in den Bereichen Bildung, Forschung und Innovation setzen und erfolgreiche Politikansätze stärker austauschen. Der Beitritt der Kandidatenländer mit ihrer starken Qualifikationsbasis bietet enorme Chancen. Wir haben nachdrücklich betont, dass sich mit dem Beitritt dieser Länder – derjenigen, die effektiv beitreten, weil der politische Weg freigemacht wurde – die Bevölkerung der EU um 20 %, das BIP jedoch nur um 5-6 % erhöhen werden. Sie bringen uns jedoch 25 % mehr Wissenschaftler und Techniker, die bisweilen in speziellen Sektoren beschäftigt sind, uns jedoch, wenn sie in den Kreislauf der Union eingebunden werden, einen starken Impuls verleihen können. Wir müssen also bereit sein, diese Humanressourcen aufzunehmen, sie in Umlauf zu bringen und dafür Sorge zu tragen, dass sie zu einem aktiven Element unserer Wirtschaft werden! Hierzu wird die Kommission einen Aktionsplan für Forschung und Entwicklung auf den Weg bringen. Außerdem müssen wir uns vordringlich mit den gesetzlichen und administrativen Rahmenbedingungen für unsere Unternehmen befassen. Bevor ich zum Schluss komme, gestatten Sie mir noch eine persönliche Bemerkung. Wir können alle Lissabon-Prozesse konstruieren, die wir wollen, doch wenn wir Europa keine starke Anziehungskraft für junge Talente aus der ganzen Welt verleihen, werden wir niemals die wirtschaftliche und wissenschaftliche Führung übernehmen können. Die Vereinigten Staaten sind dabei, dies zu tun, indem sie auf Arbeitskräfte aus der ganzen Welt zurückgreifen. Während unsere Jugendlichen, von denen immer mehr in die USA gehen, größtenteils dort bleiben, kehrt der Großteil der Asiaten, der Chinesen – gegenwärtig studieren mehrere Tausend Chinesen in den Vereinigten Staaten - zurück. Wenn wir also keinen Mechanismus für die Rückkehr unserer Jugendlichen schaffen, wenn wir nicht in Europa einige Eliteschulen auf allerhöchstem Niveau einrichten, die ein Symbol, eine Attraktion der Zukunft sind und das Gefühl vermitteln, dass wir zukunftsfähig sind, werden wir niemals junge Leute, niemals Spitzenkräfte von anderen Kontinenten bekommen und niemals unsere eigenen Jugendlichen bei uns in Europa halten können. Das ist eine lebenswichtige Aufgabe, und deshalb haben die Kommission und ich persönlich besonders darauf gedrungen, dass man sich mit diesem Thema gebührend auf der Ebene aller Mitgliedstaaten beschäftigt, denn wenn unsere jungen Leute abwandern, wenn unsere Unternehmen sogar ihre Forschungslabors in Länder außerhalb der Union und vor allem in die USA verlagern, dann verengt sich unser Horizont immer mehr, und wenn wir so weitermachen, sind wir bald am Ende. Meine sehr verehrten Damen und Herren Abgeordneten! Wir tragen in dieser Hinsicht gegenüber unseren heutigen und künftigen Bürgern und gegenüber der übrigen Welt eine gewaltige Verantwortung. Wir haben uns selbst das Ziel gesetzt, eine wettbewerbsfähige wissensbasierte Gesellschaft, gestützt auf nachhaltiges Wachstum zu schaffen. Davon hängt auch die Zukunft des europäischen Gesellschaftsmodells ab. Wir glauben nicht, dass die mit so großer Sorgfalt gemeinsam mit der Frau Kommissarin Diamantopoulou festgelegten Ziele, die der Grund für unser politisches Handeln sind, wie soziale Gleichberechtigung und Förderung aller Klassen, ohne eine wissensbasierte Gesellschaft erreicht werden können. Unsere Fähigkeit, die von uns in Monterrey, Doha und Johannesburg eingegangenen internationalen Verpflichtungen einzulösen und die Politik zur Sicherung von Frieden und Stabilität umzusetzen, hängt davon ab, ob uns dies gelingt. Aber auch das neue Jahr wird in mancherlei Hinsicht entscheidend sein. Die Erweiterung und die institutionelle Reform erfordern eine angemessene Vorbereitung. Vor allem aber müssen wir sicherstellen, dass sich das neue Europa auf wesentlich solidere wirtschaftliche und soziale Grundlagen stützt. Herr Präsident, Herr Ministerpräsident, immer wieder hat die Europäische Union Zweifler und Kritiker widerlegt, indem sie mutig und zukunftsweisend gehandelt hat. Wir haben so viele Ziele erreicht, und ich bin sicher, das wird auch in Zukunft so sein. Gleichwohl bitte ich Sie zu begreifen, dass diese Diskussion über die Spitzenforschungszentren, die Bemühungen um die Forschung, die Regeln für die Anziehungskraft Europas auf Forschungstätigkeiten und Innovationszentren, die erneute Entwicklung Europas zum Katalysator und Zentrum der Kultur und der Wissenschaft, das es Jahrhunderte lang immer war, eine unabdingbare Voraussetzung für unsere Zukunft ist. Die heutigen Generationen haben, ehrlich gesagt, weniger Chancen und weniger Möglichkeiten, als sie die meisten der hier Anwesenden hatten. Ich halte es für unsere Pflicht, für sie diese Bedingungen und Chancen zu schaffen, weil sie ein Recht darauf haben und auch wir sie brauchen. Herr Ministerpräsident, der griechische Vorsitz hat mit der Festlegung seiner Prioritäten für die nächsten sechs Monate gezeigt, dass er sich der anstehenden Herausforderungen voll bewusst ist. Davon zeugt Ihre ganze Rede. Ich brauche die wichtigsten Schwerpunkte, die unsere uneingeschränkte Unterstützung finden, nicht wiederaufzugreifen: Einwanderungsproblem, Europäisches Patent, Energie und die enormen Hindernisse für einen endgültigen Frieden in Europa, d. h. das Problem der Balkanregion und des Mittelmeerraums. Ich möchte besonderen Nachdruck auf die beiden letztgenannten Themen legen, weil der Balkan eine Angelegenheit der Europäischen Union ist – er liegt in unserer Verantwortung und auch in unserem Herzen –, und der Mittelmeerraum ist, in der von Ministerpräsident Simitis beschriebenen Situation, das Zünglein an der Waage zwischen Frieden und Krieg. Ich pflichte auch der tief greifenden Entscheidung des griechischen Vorsitzes für den Frieden bei: Ich pflichte ihr bei und wünsche mir ein einheitliches Vorgehen der europäischen Länder und Institutionen für den Frieden. Wir haben eine einmalige Chance, eine massive Präsenz der europäischen Staaten im Sicherheitsrat, einen europäischen Vorsitz und insbesondere eine Öffentlichkeit, die angesichts der möglichen Ausmaße und vor allem der möglichen Folgen eines Krieges zutiefst betroffen und besorgt ist. Es mag sein, dass die europäischen Regierungen in den letzten Monaten gespalten und unterschiedlicher Auffassung waren, doch die Öffentlichkeit war stark geeint in dem Willen, den Krieg weitestgehend abzuwenden. Selbstverständlich hat das nichts zu tun mit dem ebenso starken Willen, den Terrorismus zu bekämpfen und dieser neuen Gefahr geeint entgegenzutreten. Der Krieg wird jedoch als letzte Instanz empfunden, weshalb wir energisch und einheitlich für den Frieden eintreten müssen. Wir fühlen uns daher völlig im Einklang mit dem griechischen Vorsitz und seinem Programm für Europa, nicht nur was den Ausbau der notwendigen Fortschritte in den Europäischen Institutionen und das Statut der Mitglieder des EP und das Problem der Europäischen Parteien anbelangt, sondern auch hinsichtlich der großen Themen, die im Mittelpunkt der Darlegungen von Ministerpräsident Simitis standen, nämlich die Erweiterung und die Vertiefung: wir wollen ein erweitertes, aber auch ein vertieftes Europa. In dieser Hinsicht gibt es meines Erachtens keine Probleme und sind auch keine Klarstellungen erforderlich. Ich möchte Ihnen nun kurz berichten, dass die Kommission heute, wie von Ministerpräsident Simitis ausgeführt, den Frühjahrsbericht angenommen hat, d. h. den Beitrag der Kommission zu den Arbeiten des Frühjahrsgipfels, der somit weitgehend in die sechsmonatige Amtszeit des griechischen Vorsitzes fällt. Außerdem hat die Kommission verschiedene damit zusammenhängende Dokumente, insbesondere den Bericht über die Umsetzung der Grundzüge der Wirtschaftspolitik und die allgemeinen Leitlinien für eine neue europäische Beschäftigungsstrategie angenommen. Ich bin der griechischen Kommissarin, Frau Diamantopoulou, sehr dankbar, weil sie in dieser Richtung wirklich eine ausgezeichnete Arbeit geleistet hat. Lassen Sie mich nun genauer auf die Kernpunkte des Frühjahrsberichts eingehen. Wie immer ist die Kommission bereit, dem Parlament Rede und Antwort zu stehen, wenn eine spezielle Aussprache über diese wichtigen Fragen gewünscht wird. Der Frühjahrsbericht ist ein allgemeiner Bericht, der nicht nur die zusammengefassten Schwerpunkte enthält, sondern sich auch gründlich mit einzelnen Aspekten unseres Programms befasst. Die Lissabon-Strategie zur wirtschaftlichen und sozialen Erneuerung bis zum Ende des Jahrzehnts bleibt die Richtschnur für eine erweiterte Europäische Union, d. h. – das sollten wir uns in Erinnerung bringen – ihre Bedeutung wird mit der Erweiterung nicht kleiner, sondern sogar noch größer. Sie ist der beste Weg, um das zu erreichen, was unsere Bürger am meisten erwarten – mehr Wohlstand, mehr und bessere Arbeitsplätze, größerer sozialer Zusammenhalt und eine saubere und nachhaltige Umwelt – und sie ist der einzige Weg, um die Nachhaltigkeit für künftige Generationen sicherzustellen. Auf der Frühjahrstagung des Europäischen Rates muss deutlich gemacht werden, dass dieser Prozess angesichts der zweifachen Herausforderung, nämlich der Erweiterung und vor allem – und das ist das eigentliche Problem – der nach wie vor ungewissen Konjunkturentwicklung, fortgesetzt werden muss. Die schwierige Lage darf uns nicht entmutigen, sondern muss uns vielmehr anspornen, unsere Anstrengungen zu vermehren, weil die Agenda von Lissabon das beste Instrument ist, um die neuen Mitgliedstaaten zu integrieren und die Wirtschaft wieder anzukurbeln. Der Lissabon-Prozess zeigt erste Ergebnisse. In vielen Bereichen führen die Reformen bereits zu Wachstum und neuen Arbeitsplätzen, doch – lassen Sie mich das Ihnen ehrlich sagen, meine Damen und Herren Abgeordneten – das Produktionspotenzial der Europäischen Union ist noch lange nicht ausgeschöpft. Die Lissabonner Ziele sind erreichbar, aber ohne ein stärkeres politisches Engagement ist der Erfolg nicht garantiert."@de7 "Κύριε Πρόεδρε του Κοινοβουλίου, κύριε πρωθυπουργέ της Ελληνικής Δημοκρατίας, κυρίες και κύριοι βουλευτές, μόλις αφήσαμε πίσω μας το 2002, ένα εξαιρετικό έτος που άρχισε με την καθιέρωση του ευρώ και τελείωσε με την απόφαση ολοκλήρωσης της μεγαλύτερης διεύρυνσης στην Ιστορία της Ένωσης. Πριν από έναν χρόνο επεσήμανα το απαράδεκτο χάσμα μεταξύ των συμφωνιών για τις πολιτικές και της δράσης για τη μετατροπή των πολιτικών σε νομοθεσία. Σήμερα, χάρη στη συντονισμένη δράση του Κοινοβουλίου, της Επιτροπής και του Συμβουλίου, το χάσμα αυτό έχει περιορισθεί. Ωστόσο, σχηματίζεται παρόμοιο χάσμα ως προς τη μεταφορά στην εθνική νομοθεσία των οδηγιών και των αποφάσεων που λαμβάνονται σε κοινοτικό επίπεδο. Το πρόβλημα, συνεπώς, της εφαρμογής αυτών των αποφάσεων παραμένει εν μέρει ανεπίλυτο. Επίσης, παραμένουν ακόμη ανεφάρμοστες πολλές μεταρρυθμίσεις των εθνικών πολιτικών που είναι αναγκαίες για την επίτευξη των στόχων της Λισαβόνας. Από την άλλη πλευρά, διαπιστώνουμε με ικανοποίηση ότι ορισμένα κράτη μέλη επιτυγχάνουν και πολλές φορές υπερβαίνουν πολλούς από τους στόχους της Λισαβόνας. Οι χώρες αυτές, οι οποίες μπορούν να επιδειχθούν ως πρότυπα για όλο τον κόσμο, αποδεικνύουν ότι η σωστή ισορροπία των πολιτικών μπορεί να δημιουργήσει ανάπτυξη σε όλα τα πεδία: οικονομικό, κοινωνικό και περιβαλλοντικό. Ωστόσο, η πρόοδος στην Ευρώπη δεν είναι ομοιόμορφη. Οι μη ικανοποιητικές επιδόσεις ορισμένων χωρών επιβραδύνουν τη συνολική ανάπτυξη στο επίπεδο της Ένωσης. Ο συντονισμός σε κοινοτικό επίπεδο είναι, κατά συνέπεια, ζωτικός για να προτρέψει όλα τα κράτη μέλη να εργαστούν προς τους στόχους από τους οποίους ωφελούνται τα ίδια και όλα τα άλλα μέλη της Ένωσης. Όλοι θα ωφεληθούν από τη μακροοικονομική σταθερότητα, την ανάπτυξη, την απασχόληση και την κοινωνική ενσωμάτωση. Οι προτάσεις που υπέβαλε η Επιτροπή για την ενίσχυση του συντονισμού των δημοσιονομικών πολιτικών και οι προτάσεις σχετικά με τη στρατηγική της απασχόλησης δείχνουν τον δρόμο, και εκφράζω την ικανοποίησή μου γιατί διαπιστώνω ότι η ελληνική Προεδρία συμμερίζεται τις προσπάθειές μας και θα επιτελέσει σωστά τον ρόλο της. Η συνεργασία μας θα είναι καλή. Κυρίες και κύριοι βουλευτές, στη Λισαβόνα εκπονήσαμε μια ολοκληρωμένη στρατηγική, η οποία, αφενός, τονώνει την οικονομία της Ευρωπαϊκής Ένωσης με βιώσιμο τρόπο και, αφετέρου, ανταποκρίνεται στις μεγάλες μεσοπρόθεσμες και μακροπρόθεσμες προκλήσεις. Για τον λόγο αυτόν θέλω να υπογραμμίσω σήμερα τη σημασία που έχουν στο πλαίσιο της στρατηγικής μας οι επενδύσεις στη γνώση και στην καινοτομία. Αυτή είναι η προτεραιότητα που θέσαμε για αυτό το έτος. Δεν υπάρχει μόνο ο γνωστός σε όλους κατάλογος των πραγμάτων που πρέπει να γίνουν και που γνωρίζουμε όλοι, αλλά υπάρχουν και στιγμές κατά τις οποίες ορισμένοι παράγοντες αποκτούν μεγαλύτερη σημασία. Πιστεύω ότι εφέτος η γνώση, η καινοτομία, η έρευνα και η εκπαίδευση αποτελούν τις πραγματικά κορυφαίες προτεραιότητες σε μια Ευρωπαϊκή Ένωση που αντιμετωπίζει έλλειψη ανθρώπινων πόρων, οι οποίοι μειώνονται σε αριθμό, και έχει ανάγκη από την ποιοτική αναβάθμιση των ίδιων αυτών πόρων. Πρέπει να πω επίσης ότι η παρατήρηση αυτή προκύπτει από την ανάλυση της πολιτικής μείωσης κατά πρώτο λόγο των δαπανών για την έρευνα – την οποία πολλές φορές εφαρμόζουν παρά τη θέλησή τους ορισμένα κράτη μέλη λόγω των περιορισμών – ως συνέπεια των αναγκών του προϋπολογισμού και ορισμένες φορές και των ορίων που έχουμε θέσει εμείς οι ίδιοι. Εάν εξετάσουμε την πολιτική πολλών κρατών μελών, αυτό είναι το αποτέλεσμα και βαίνει προς την αντίθετη κατεύθυνση από το 3% που θέσαμε στους γενικούς στόχους της διαδικασίας της Λισαβόνας. Αυτό είναι ένα σφάλμα που πρέπει να αποφύγουμε: πρέπει να βοηθήσουμε ο ένας τον άλλο να αποφύγουμε αυτό το σφάλμα. Μιλώ με τρόπο τόσο δραματικό, εάν θέλετε, γιατί στον κόσμο συμβαίνουν εξαιρετικά γεγονότα. Η ικανότητα της Ασίας να απορροφά τις νέες τεχνολογίες, ο αυξανόμενος δυναμισμός που εμφανίζουν οι διεθνείς αγορές, τα μερίδια πολλών ευρωπαϊκών χωρών στην αγορά που περιορίζονται κάθε χρόνο: όλα αυτά σημαίνουν ότι δεν αντιμετωπίζουμε ένα θεωρητικό πρόβλημα, αλλά ένα πρόβλημα μελλοντικής επιβίωσης, μελλοντικής ισορροπίας της οικονομίας μας και διατήρησης του πλούτου μας. Η γνώση και η καινοτομία είναι οι κινητήριες δυνάμεις της αειφόρου ανάπτυξης: χωρίς επενδύσεις και καινοτομίες δεν θα κατορθώσουμε να αναπτυχθούμε και δεν θα διατηρήσουμε το σημερινό επίπεδο ευημερίας μας. Πολλές είναι, εάν θέλετε, οι επεμβάσεις που μπορούμε να αναφέρουμε: από τους υπολογιστές στα σχολεία έως τη διά βίου κατάρτιση και την ειδικευμένη και ευέλικτη απασχόληση. Θα πρέπει με κάθε τρόπο να προσφέρουμε κίνητρα στην έρευνα για εξελιγμένα προϊόντα σε παγκόσμιο επίπεδο και αντιρρυπαντικές τεχνολογίες και πρέπει να μετατρέψουμε τις γνώσεις που κατέχουν οι επιχειρήσεις σε εμπορικές δυνατότητες. Σε αυτό ακριβώς το τελευταίο στάδιο – τη μετατροπή των ανακαλύψεων σε καινοτομίες και την εμπορική τους εκμετάλλευση – εντοπίζω τη μεγάλη αδυναμία των ευρωπαϊκών επιχειρήσεων. Αν και έχουμε κάνει προόδους προς μια οικονομία βασισμένη στη γνώση και η ανάλυση των τριών τελευταίων ετών δεν είναι απογοητευτική, το γεγονός είναι ότι οι άλλοι τρέχουν ακόμη πιο γρήγορα και η Ένωση εξακολουθεί να υστερεί από άποψη επενδύσεων και αποτελεσμάτων σε σχέση με τους κυριότερους διεθνείς ανταγωνιστές της. Έχουμε ακόμη πολύ λιγότερους ερευνητές από ό,τι οι Ηνωμένες Πολιτείες ή η Ιαπωνία· στο εσωτερικό της Ένωσης οι δημόσιες δαπάνες για την εκπαίδευση και για την έρευνα και την ανάπτυξη παρουσιάζουν μεγάλες διαφορές. Οι επιχειρήσεις χρειάζονται ένα δυναμικό περιβάλλον που θα τονώνει αυτή την οικονομική δραστηριότητα. Σήμερα, στην Ευρώπη, το περιβάλλον αυτό δεν είναι αρκετά εξαπλωμένο. Είναι ενδεικτικό – θα σας δώσω ένα μόνο στατιστικό παράδειγμα, γιατί εδώ δεν κάνουμε θεωρητική συζήτηση, αλλά πρέπει να λάβουμε αποφάσεις – και προκαλεί εντύπωση το γεγονός ότι οι μεγαλύτερες ευρωπαϊκές επιχειρήσεις πραγματοποιούν αυτή τη στιγμή το 40% των ερευνητικών δραστηριοτήτων τους εκτός της Ένωσης. Το ποσοστό αυτό είναι εκπληκτικό. Είναι ένα στοιχείο ανησυχητικό, γιατί σημαίνει ότι οι ερευνητές και οι ανθρώπινοι πόροι παραμένουν εκτός της Ένωσης. Είναι σαφές ότι πρέπει να επενδύσουμε στο μέλλον. Πρέπει να συντονιστούμε καλύτερα, να θέσουμε πιο φιλόδοξους εθνικούς στόχους στους τομείς της εκπαίδευσης, της έρευνας και της καινοτομίας και πρέπει να προσπαθήσουμε περισσότερο για να ανταλλάξουμε τις βέλτιστες πρακτικές μας. Η ένταξη των υποψηφίων χωρών θα παράσχει στην Ένωση πολλούς επιστήμονες και θα προσφέρει τεράστιες ευκαιρίες. Έχουμε δώσει μεγάλη έμφαση στο γεγονός ότι, μετά την ένταξη, οι χώρες αυτές – εκείνες που θα έχουν πραγματικά ενταχθεί, που θα έχουν λάβει το πολιτικό πράσινο φως – θα αντιστοιχούν στο 20% του πληθυσμού, αλλά μόνο στο 5-6% του εισοδήματος. Και όμως, θα συντελέσουν στην αύξηση κατά 25% των επιστημόνων και των μηχανικών. Σε πολλές περιπτώσεις, αυτοί απασχολούνται σε εξειδικευμένους τομείς, αλλά μπορούν πράγματι να διατεθούν στην ευρωπαϊκή αγορά, δίνοντάς της μεγάλη ώθηση. Πρέπει, συνεπώς, να φροντίσουμε να είμαστε έτοιμοι να απορροφήσουμε αυτούς τους ανθρώπινους πόρους και να τους διαθέσουμε στη αγορά ώστε να καταστούν ενεργό στοιχείο της οικονομίας μας. Προς τούτο, η Επιτροπή θα θέσει σε εφαρμογή ένα σχέδιο δράσης για την έρευνα και την ανάπτυξη. Θα πρέπει έπειτα να αντιμετωπίσουμε επειγόντως το ζήτημα του νομοθετικού και διοικητικού πλαισίου για τον κόσμο των επιχειρήσεων. Πριν τελειώσω, επιτρέψτε μου να κάνω άλλη μία προσωπική παρατήρηση: μπορούμε να εφαρμόσουμε όσες διαδικασίες της Λισαβόνας θέλετε, αν όμως η Ευρώπη δεν γίνει ο πόλος έλξης νέων ταλέντων από όλο τον κόσμο, δεν θα μπορέσουμε ποτέ να αποκτήσουμε την οικονομική και επιστημονική ηγεμονία. Αυτό κάνουν οι Ηνωμένες Πολιτείες, χρησιμοποιώντας ανθρώπινους πόρους από όλο τον κόσμο. Ενώ η πλειονότητα των νέων μας, που μεταβαίνουν ολοένα και συχνότερα στις Ηνωμένες Πολιτείες, δεν επιστρέφει, μπορώ να σας διαβεβαιώσω ότι το μεγαλύτερο μέρος των Ασιατών, των Κινέζων – υπάρχουν σήμερα δεκάδες χιλιάδες Κινέζοι που σπουδάζουν στην Αμερική – επιστρέφει. Εάν λοιπόν δεν εφαρμόσουμε ένα μηχανισμό για την επιστροφή των νέων μας, εάν δεν ιδρύσουμε στην Ευρώπη μερικές μεγάλες, εξέχουσες σχολές πολύ υψηλού επιπέδου, που θα αποτελούν το σύμβολο και τον πόλο έλξης για το μέλλον και θα αποδεικνύουν ότι εργαζόμαστε για το μέλλον, δεν θα προσελκύσουμε ποτέ τους νέους και τους καλύτερους εγκεφάλους από τις άλλες ηπείρους, δεν θα πετύχουμε ποτέ την παραμονή των νέων μας στην ήπειρό μας. Πρόκειται για μια πρόκληση ζωτικής σημασίας και αυτός είναι ο λόγος που η Επιτροπή και εγώ προσωπικά ζητήσαμε έντονα να επιληφθούν αυτού του θέματος όλες οι ευρωπαϊκές χώρες, όπως πρέπει, γιατί αν οι νέοι μας μεταναστεύουν και οι επιχειρήσεις μας ιδρύουν τα ερευνητικά τους εργαστήρια εκτός της Ευρώπης, και προπαντός στις Ηνωμένες Πολιτείες, σας προειδοποιώ ότι ο ορίζοντάς μας θα περιορίζεται ολοένα και περισσότερο· σας προειδοποιώ ότι, αν συνεχίσουμε με αυτόν τον τρόπο, καταστραφήκαμε! Κυρίες και κύριοι βουλευτές, στον τομέα αυτόν έχουμε σαφείς ευθύνες έναντι των σημερινών και των μελλοντικών συμπολιτών μας και έναντι όλου του κόσμου. Θέσαμε τον στόχο της δημιουργίας μιας ανταγωνιστικής κοινωνίας που θα βασίζεται στη γνώση και την αειφόρο ανάπτυξη. Από αυτό εξαρτάται και το μέλλον του ευρωπαϊκού κοινωνικού μοντέλου. Δεν πιστεύουμε ότι θα μπορέσουμε να επιτύχουμε τους στόχους που τόσο προσεκτικά θέσαμε μαζί με την Επίτροπο κ. Διαμαντοπούλου, οι οποίοι αποτελούν την κινητήρια δύναμη όλων των πολιτικών, όπως η κοινωνική ισότητα και η ταξική πρόοδος: δεν πιστεύουμε ότι μπορούμε να το πράξουμε χωρίς μια κοινωνία βασισμένη στη γνώση. Από την επιτυχία μας συνεπώς εξαρτάται και η ικανότητά μας να τηρήσουμε τις δεσμεύσεις που αναλάβαμε στο Μοντερέι, στη Ντόχα και στο Γιοχάνεσμπουργκ και η ικανότητά μας να εφαρμόσουμε πολιτικές που μπορούν να εξασφαλίσουν ειρήνη και σταθερότητα στον κόσμο. Το έτος που μόλις άρχισε προμηνύεται από πολλές απόψεις εξίσου κρίσιμο: το 2003 θα πρέπει να προετοιμαστούμε για την υλοποίηση της διεύρυνσης και θα πρέπει να ξεκινήσουμε τις θεσμικές μεταρρυθμίσεις· προπαντός, όμως, θα πρέπει να δώσουμε στη νέα Ευρώπη πιο σταθερές οικονομικές και κοινωνικές βάσεις. Κύριε Πρόεδρε, κύριε Πρωθυπουργέ, στο παρελθόν η Ευρωπαϊκή Ένωση κατόρθωσε επανειλημμένα να διαψεύσει τους πιο δύσπιστους παρατηρητές με τολμηρές και αποφασιστικές πρωτοβουλίες. Πετύχαμε πολλούς στόχους και είμαι πεπεισμένος ότι θα συνεχίσουμε να τους επιτυγχάνουμε και στο μέλλον, αλλά θα ήθελα να γίνει κατανοητό ότι τα κέντρα επιστημονικής αριστείας, οι προσπάθειες για την έρευνα, οι κανόνες για να προσελκύσουμε στην Ευρώπη εργαστήρια και τα κέντρα καινοτομίας αποτελούν ζωτικές προϋποθέσεις για το μέλλον μας, για να καταστεί η Ευρώπη και πάλι ο τόπος ζύμωσης και το κέντρο του πολιτισμού και της επιστήμης, όπως ήταν πάντα στους περασμένους αιώνες. Πρέπει να παραδεχθούμε ότι οι σημερινές γενιές έχουν λιγότερες ευκαιρίες από εκείνες που είχαν οι περισσότεροι από εμάς που καθόμαστε εδώ. Πιστεύω ότι είναι καθήκον μας να τους προσφέρουμε αυτές τις επιλογές, αυτές τις ευκαιρίες, γιατί τις δικαιούνται και γιατί τις έχουμε και εμείς ανάγκη. Κύριε πρωθυπουργέ, καθορίζοντας τις προτεραιότητες για αυτό το πρώτο εξάμηνο του έτους, η ελληνική Προεδρία απέδειξε ότι έχει απόλυτη συνείδηση αυτών των μεγάλων προκλήσεων. Το επιβεβαιώνει όλη σας η ομιλία, την οποία συμμεριζόμαστε απολύτως και τους βασικούς πυλώνες της οποίας δεν θεωρώ απαραίτητο να συνοψίσω: το μεγάλο ενδιαφέρον για το πρόβλημα της μετανάστευσης, για τα διπλώματα ευρεσιτεχνίας, για την ενέργεια και τα μεγάλα προβλήματα της οριστικής ειρήνης στην Ευρώπη, για το πρόβλημα δηλαδή των Βαλκανίων και της Μεσογείου. Επιμένω πολύ στα δύο τελευταία θέματα, γιατί τα Βαλκάνια είναι θέμα της Ευρωπαϊκής Ένωσης, θέμα που έχουμε στις πλάτες μας και στην καρδιά μας, ενώ η Μεσόγειος, στο πλαίσιο που περιέγραψε ο πρωθυπουργός κ. Σημίτης, είναι εκείνη από την οποία εξαρτάται αν το μέλλον θα φέρει ειρήνη ή πόλεμο. Συμμερίζομαι επίσης την καθοριστική απόφαση της ελληνικής Προεδρίας να επιλέξει την ειρήνη: την συμμερίζομαι και απευθύνω έκκληση για ενιαία δράση υπέρ της ειρήνης εκ μέρους των ευρωπαϊκών χωρών και οργάνων. Έχουμε ενώπιον μας μια μοναδική ευκαιρία, τη μαζική παρουσία των ευρωπαϊκών χωρών στο Συμβούλιο Ασφαλείας, μια ευρωπαϊκή Προεδρία και προπαντός μια κοινή γνώμη βαθύτατα ανήσυχη και συγκλονισμένη από τα πιθανά αποτελέσματα και ιδίως τις πιθανές συνέπειες του πολέμου. Ίσως οι ευρωπαϊκές κυβερνήσεις να είχαν αυτούς τους μήνες διαφωνίες και διαφορετικές απόψεις, αλλά η κοινή γνώμη εκφράζει ισχυρή ενιαία βούληση για αποφυγή του πολέμου με κάθε τρόπο. Αυτό ασφαλώς δεν έχει καμία σχέση με την εξίσου ισχυρή βούληση για καταπολέμηση της τρομοκρατίας και ενιαίο μέτωπο ενώπιον της νέας αυτής απειλής. Ο πόλεμος, ωστόσο, θεωρείται η τελευταία λύση και η δράση μας υπέρ της ειρήνης πρέπει, κατά συνέπεια, να είναι δυναμική και ενιαία. Είμαστε, συνεπώς, απόλυτα σύμφωνοι με την ελληνική Προεδρία και με το πρόγραμμά της για την Ευρώπη, τόσο όσον αφορά την πρόθεσή της να εμβαθύνει το έργο που χρειάζεται να γίνει εντός των ευρωπαϊκών οργάνων, όπως για παράδειγμα για το καθεστώς των βουλευτών του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου και το ζήτημα των κανόνων για τα κόμματα, όσο και σε σχέση με τα δύο μεγάλα κεφάλαια που βρίσκονταν στο κέντρο της ομιλίας του πρωθυπουργού κ. Σημίτη, τη διεύρυνση και την εμβάθυνση: θέλουμε μια πιο διευρυμένη Ευρώπη, αλλά θέλουμε και μια ενωμένη Ευρώπη. Επ’ αυτού πιστεύω ότι δεν υπάρχουν αντιρρήσεις και δεν είναι αναγκαίο να γίνουν διευκρινίσεις. Θα ήθελα τώρα να αναφερθώ εν συντομία στο γεγονός ότι, ευθυγραμμισμένη με όσα είπε ο πρωθυπουργός κ. Σημίτης, η Επιτροπή ενέκρινε σήμερα την εαρινή έκθεση που αποτελεί τη συμβολή της στις εργασίες του εαρινού Ευρωπαϊκού Συμβουλίου, και επομένως θα διαδραματίσει μείζονα ρόλο στις εργασίες της ελληνικής Προεδρίας. Ενέκρινε επίσης μια σειρά συναφών εγγράφων, μεταξύ των οποίων επιθυμώ να αναφέρω την έκθεση σχετικά με την εφαρμογή των γενικών προσανατολισμών της οικονομικής πολιτικής και τις γενικές αρχές για μια ανανεωμένη ευρωπαϊκή στρατηγική απασχόλησης. Είμαι ιδιαίτερα ευγνώμων στην ελληνίδα Επίτροπο, κ. Διαμαντοπούλου, γιατί εργάσθηκε πραγματικά με εξαιρετικό τρόπο προς αυτήν την κατεύθυνση. Θα ήθελα να σταθώ τώρα λίγο περισσότερο στα βασικά σημεία της εαρινής έκθεσης, αν και εξυπακούεται ότι η Επιτροπή θα είναι, όπως πάντα, στη διάθεση του Κοινοβουλίου σε περίπτωση που αποφασίσει να διοργανώσει ειδικές συζητήσεις για αυτά τα σημαντικά θέματα. Η εαρινή έκθεση είναι μία γενική έκθεση που δεν περιλαμβάνει μόνο τις γενικές κατευθύνσεις του προγράμματός μας, αλλά υπεισέρχεται και σε επιμέρους πτυχές του. Η στρατηγική της Λισαβόνας στοχεύει στην επίτευξη μιας βαθιάς οικονομικής και κοινωνικής ανανέωσης πριν από το τέλος της δεκαετίας και παραμένει ο σημαντικότερος προσανατολισμός για την Ευρωπαϊκή Ένωση και μετά τη διεύρυνση: δηλαδή – ας μην το ξεχνάμε – δεν χάνει καθόλου την αξία της με τη διεύρυνση, αλλά αντιθέτως την αυξάνει. Είναι η καλύτερη στρατηγική για να προσφέρουμε στους συμπολίτες μας αυτά που τους απασχολούν περισσότερο, δηλαδή μεγαλύτερη ευημερία, καλύτερες θέσεις απασχόλησης, μεγαλύτερη κοινωνική συνοχή και ένα πιο καθαρό και βιώσιμο περιβάλλον. Αποτελεί επίσης τη μοναδική στρατηγική για να εξασφαλισθεί η βιωσιμότητα αυτών των κατακτήσεων και για τις επόμενες γενιές. Το εαρινό Ευρωπαϊκό Συμβούλιο θα πρέπει να προωθήσει αυτή τη διαδικασία παρά τη διπλή πρόκληση της διεύρυνσης, και προπαντός – και εδώ έγκειται το πραγματικό πρόβλημα – των αβέβαιων ακόμη οικονομικών συγκυριών. Η δύσκολη κατάσταση δεν πρέπει να μας αποθαρρύνει, αλλά αντιθέτως να μας παροτρύνει να πολλαπλασιάσουμε τις προσπάθειές μας, καθώς το πρόγραμμα δράσης της Λισαβόνας είναι το καλύτερο μέσο για την ένταξη των νέων κρατών μελών και την ανάκαμψη της οικονομίας. Η διαδικασία της Λισαβόνας άρχισε ήδη να αποφέρει καρπούς. Οι μεταρρυθμίσεις δημιουργούν ανάπτυξη και απασχόληση σε πολλούς τομείς, αλλά – και αυτή είναι μία διαπίστωση που πρέπει να κάνω με ειλικρίνεια ενώπιόν σας, κυρίες και κύριοι βουλευτές – μεγάλο μέρος του παραγωγικού δυναμικού της Ευρωπαϊκής Ένωσης παραμένει ακόμη ανεκμετάλλευτο. Οι στόχοι της Λισαβόνας είναι ακόμη εφικτοί. Ωστόσο, για να έχουμε ικανοποιητικές προοπτικές επιτυχίας, θα πρέπει να επιδείξουμε αμέσως πολύ πιο ισχυρή πολιτική βούληση."@el8 "Mr President, Prime Minister of the Republic of Greece, ladies and gentlemen, we have just closed the chapter on that quite remarkable year, 2002, which began with the launch of the euro and ended with the decision to carry out the largest enlargement in Europe's history. This time last year, I laid stress on the unsustainable delivery gap between agreement on policy and action to turn policy into legislation. Thanks to the combined efforts of Parliament, the Commission and the Council, this gap has now been reduced. However, a similar gap is now forming in the area of the transposition of Community directives and decisions into Member States’ law. Thus, the problem of the practical implementation of these decisions is still partly to be resolved. Moreover, many of the national policy reforms which are necessary for the achievement of the Lisbon objectives still remain to be implemented. On the other hand, it is encouraging to see that there are Member States meeting and even exceeding many of the Lisbon objectives. These countries are a benchmark of world-beating performance and prove that the right policy mix can bring development on all fronts: economic, social and environmental. Progress has not been uniform throughout Europe, however. The unsatisfactory performance of some countries is holding back the overall development of the Union. This is why coordination at Community level is vital to encourage all the Member States to work towards the objectives that are in their own interest as well as in the interest of all the other Members of the Union. They will all benefit from macroeconomic stability, growth, more jobs and social inclusion. The Commission’s proposals for strengthening the coordination of budgetary policy and the proposals on the employment strategy point the way forward, and I welcome the fact that the Greek Presidency shares this commitment and is determined to play its part fully. We will make a good team. Ladies and gentlemen, the Lisbon strategy is an integrated strategy for sustainably boosting the European Union’s economy and meeting the major medium and long-term challenges before us. This is why, today, in the context of our strategy, I want to highlight the importance of investment in knowledge and innovation. We have made it our priority for this year. In addition to a list of things to do, with which we are all familiar and of which everyone is quite aware, there are moments when some factors assume more importance. I believe that, this year, knowledge, innovation, research and education are the genuine top priorities in a European Union which is lacking in human resources, which are falling in number, and which needs there to be an improvement in the quality of these resources. I have to say that this observation is a result of an analysis of the policy – implemented, in some cases against their will, by some of the Member States as a result of the restrictions – to reduce, in accordance with budgetary requirements, in some cases even because of the limits we ourselves have imposed, research expenditure first of all. If we look at the policy of many of the Member States, this has been the result, with a shift away from the 3% we set out in the major objectives of the Lisbon process. We must not make this mistake: we must help each other to avoid making this mistake. I am speaking so emphatically, if you will, because remarkable things are happening in the world. Asia’s capacity to absorb new technologies, the growing dynamism of the international markets, the market shares of many European countries which are eroded every year: all this means that the problem facing us is no longer theoretical but a question of our future survival, of the future balance of our economy, of preserving our wealth. Thus, knowledge and innovation are the driving force of sustainable development. Without investment and innovation, we will not achieve growth and we will not be able to maintain our present levels of prosperity. Many things are necessary: computers in our schools, lifelong learning, skilled, flexible employment. It is vital that we promote research into world-beating products and clean technologies, and we must help businesses turn knowledge into commercial opportunities. In my opinion, it is at precisely this last step – converting discoveries into innovation and exploiting them commercially – that European businesses fall down. Although the Union has made progress towards a knowledge-based economy and an analysis of the past three years is not discouraging, the fact remains that others are moving even faster and it still lags behind its main international competitors in terms of investment and performance. We still have far fewer researchers than the United States or Japan. Levels of public expenditure on education and research and development vary too greatly throughout the Union. Businesses need a dynamic environment that will stimulate this economic activity. Today, in Europe, such conditions are not widespread enough. Significantly and surprisingly – and I will give you just one statistic for this is not a theoretical discussion: we are here to take decisions – our largest companies are carrying out 40% of their research activities outside the Union. A startling figure. This is critical, for it means that researchers and resources are staying outside the Union. Clearly, we must invest in the future. We must be better coordinated and set more ambitious national targets in the fields of education, research and innovation, and we must do more to share our best practices. The accession of the candidate countries with their strong skills base will offer the Union enormous opportunities. Great emphasis has been placed on the fact that, after enlargement, these countries – those which have actually entered, having been given the political green light – will make up 20% of the population but only provide 5 or 6% of income. Yet this represents a 25% increase in applied scientists and engineers. In many cases, they are working in specific sectors, but once part of the European circuit, they will genuinely be able to give us great impetus. We must therefore make sure we are ready to absorb these human resources, to put them into circulation, to ensure that they become an active part of our economy. In this connection, the Commission will be launching an action plan for research and development. We must also as a matter of urgency address the matter of the legislative and administrative framework for the business world. Before I conclude, I would like, if I may, to make another personal observation. We can devise all the Lisbon processes we like, but if Europe does not become the centre of attraction for young talent, for the whole world, we will never achieve economic and scientific leadership. The United States are succeeding by using human resources from all over the world. Whereas our young people, who are going to the United States in ever-increasing numbers, stay there for the most part, I can tell you that the majority of Asians and Chinese – and there are currently tens of thousands of Chinese studying in the United States – go back home. Well then, if we do not find a way of inducing our young people to return home, if we do not build some large, top-level schools of excellence which are the symbol, the attraction of the future, which convey the impression that we are working for the future, we will never attract the young people, the best brains from the other continents, and we will never succeed in getting our own young people to stay in our continent. This is the crucial challenge, and this is why the Commission and I personally have called strongly for this matter to be taken up, as it must be, at the level of all the European countries, for if our young people are leaving Europe, if the situation is such that our businesses are setting up research laboratories outside Europe, particularly in the United States, I warn you that our horizons will become narrower and narrower, I warn you that, if we go on like this, all will be lost. Ladies and gentlemen, we have clear responsibilities towards our present and future citizens and towards the whole world in this field. We set ourselves the target of creating a competitive, knowledge-based society based on sustainable growth. On our success will hang the future of the European social model too. We do not believe we can achieve the goals Commissioner Diamantopoulou and I set ourselves so carefully, the goals behind all politics such as social equality and class promotion we do not believe we can do it without a knowledge-based society. It will also, therefore, determine our ability to honour the international commitments we made at Monterrey, Doha and Johannesburg and to implement policies which can secure peace and stability in the world. This coming year will in many respects be equally crucial. In 2003, we will have to prepare to implement enlargement and we will have to carry out the institutional reforms. Above all, we must provide the new Europe with much more solid economic and social foundations. Mr President, Prime Minister, time and time again, the European Union has confounded the most sceptical critics with bold, resolute initiatives. We have achieved many goals and I know that we will continue to do so in the future, but I implore you to understand that this matter of centres of scientific excellence, of a research effort, of rules to attract laboratories, the centres of innovation, to Europe, of becoming once again the catalyst and centre of culture and science, as Europe has always been throughout the centuries, is vital for our future. Quite frankly, the present generations have fewer opportunities, fewer options than most of us sitting here had. I believe it is our duty to restore to them these options, these opportunities, for they are entitled to them and we need them too. Prime Minister, in setting its priorities for the first six months of the year, the Greek Presidency has shown that it is keenly aware of the major challenges before us. This was clear throughout your speech. There is absolutely no need for me to go over the main points again – we fully endorse them: the intense focus on immigration, patents, energy and the major obstacles to lasting peace in Europe – the Balkans question and the Mediterranean question. I want to focus closely on these last two issues because the Balkans are a European Union issue – they are our responsibility and in our hearts – and, in the situation described by Prime Minister Simitis, whether the future holds peace or war depends on the Mediterranean. I also endorse the far-reaching decision by the Greek Presidency to choose peace: I endorse it and I call for unified peacekeeping measures from the countries and the European institutions. Before us is a unique opportunity, a huge presence of European countries in the Security Council, a European Presidency, and, most importantly, we have a public opinion which is deeply disturbed and concerned to see what war might involve and, in particular, what the consequences of war might be. The European governments may have had their disagreements and different perspectives in recent months, but their citizens are closely united in the desire to avoid war as far as possible. Of course, this does not mean that they do not have an equally strong desire to combat terrorism, to present a united front before this new threat. However, war is considered to be the last resort and our peacekeeping measures must therefore be strong and unified. We therefore feel that we are in complete harmony with the Greek Presidency and its programme for Europe, both as regards its intention to develop the work that needs to be done within the institutions on matters such as the Members’ Statute and the issue of rules on parties and as regards the two major themes which were at the heart of Prime Minister Simitis’ speech, enlargement and unification: we want a wider Europe but we also want a more unified Europe. There can be no objection to that and there is no need for clarification. I would now like to mention briefly the fact, following on from what Prime Minister Simitis said, that the Spring Report, the Commission’s contribution to the work of the Spring Council, was adopted by the institution today and will therefore play a major part in the work of the Greek Presidency. We also adopted a number of related documents, most noteworthy being the report on the implementation of the broad economic policy guidelines and the general principles of a new European Employment Strategy. I would like to thank the Greek Commissioner, Mrs Diamantopoulou, wholeheartedly, for she really has done some absolutely first rate work in this area. I would now like to tell you a little more about the key points of the Spring Report, although the Commission is, as always, at Parliament’s disposal should it want to organise specific debates on these important issues. The Spring Report is a general report which does not just outline our programme but enters into specific aspects of it. The Lisbon strategy seeks to achieve far-reaching economic and social renewal by the end of the decade and will be the right course for an enlarged European Union too. That means – and we must not forget it – that it does not lose any of its value with enlargement but actually becomes more important. It is the best way of delivering what concerns our citizens most – greater prosperity, better jobs, greater social cohesion and a cleaner, sustainable environment – and it is the only way of making sure that these are achieved sustainably for future generations too. The Spring European Council must drive forward this process in the face of the two-fold challenge of enlargement and, in particular – and this is the real problem – the continuing deterioration of economic conditions. We must not be discouraged by these challenges. Quite the opposite: they must spur us on to greater endeavours, for the Lisbon agenda is the best way to integrate the new Member States and boost the economy. The Lisbon process is already starting to bear fruit. In many areas, reforms are already generating growth and jobs but, and I tell you this frankly, ladies and gentlemen, much of the European Union’s production potential continues to remain untapped. The Lisbon objectives are still within our reach, but if we do not display much greater political will from this moment onwards there is no firm guarantee that we will succeed."@en3 ". Señor Presidente, señor Primer Ministro de la República de Grecia, Señorías, acabamos de dejar atrás 2002, un año absolutamente extraordinario que empezó con la introducción del euro y terminó con la decisión de llevar a cabo la mayor ampliación de la historia de Europa. Hace un año, hacía hincapié en la brecha insostenible entre los acuerdos políticos y su actuación a nivel legislativo. Gracias a los esfuerzos conjuntos del Parlamento, de la Comisión y del Consejo, esta brecha ha disminuido. No obstante, se está formando una brecha similar en el ámbito de la transposición de las decisiones y las directivas comunitarias a las legislaciones de los Estados miembros. Así, el problema de la puesta en práctica de estas decisiones sigue, en parte, sin resolverse. Además, muchas de las reformas de las políticas nacionales necesarias para la consecución de los objetivos de Lisboa siguen sin llevarse a cabo. Por otra parte, es alentador observar que hay Estados miembros que cumplen e incluso superan muchos de los objetivos de Lisboa. Estos países, que podrían servir de modelo a todo el mundo, demuestran que el justo equilibrio de las políticas puede generar desarrollo en todos los frentes: económico, social y medioambiental. No obstante, el progreso no ha sido uniforme en Europa. El rendimiento insatisfactorio de algunos países está retrasando el desarrollo general de la Unión. Por ello, la coordinación a escala comunitaria es crucial para alentar a todos los Estados miembros a que alcancen unos objetivos que favorecen tanto sus intereses como los de los demás miembros de la Unión. Todos se beneficiarán de la estabilidad macroeconómica, del crecimiento, de la disminución del paro y de la inclusión social. Las propuestas de la Comisión para reforzar la coordinación de la política presupuestaria y las propuestas relativas a la estrategia de empleo muestran el camino que debemos seguir, y me complace que la Presidencia griega comparta este compromiso y que esté resuelta a cumplir su cometido al cien por cien. Vamos a formar un buen equipo. Señorías, la estrategia de Lisboa es una estrategia integrada que, por una parte, estimula la economía de la Unión Europea de manera sostenible y, por otra, responde a nuestros principales retos a medio y largo. Por esta razón, hoy, en el contexto de nuestra estrategia, quiero subrayar la importancia de la inversión en conocimiento e innovación. Hemos hecho de este punto nuestra prioridad para este año. Además de una lista de cosas por hacer, que todos conocemos bien y con la que ya estamos todos familiarizados, hay momentos en los que algunos factores asumen una mayor importancia. Creo que, este año, el conocimiento, la innovación, la investigación y la educación son las mayores prioridades en una Unión Europea escasa de recursos humanos, cuyo número decrece, y necesitada de una mejora de la calidad de estos recursos. Tengo que decir que esta observación es el resultado de un análisis de la política – aplicada, en algunos casos, en contra de su voluntad, por algunos Estados miembros debido a las restricciones – de reducir, según las necesidades presupuestarias, y a veces también a causa de los límites que nosotros mismos hemos impuesto, el gasto de investigación, en primer lugar. Si examinamos la política de muchos Estados miembros, éste ha sido el resultado, produciéndose un alejamiento del 3% que habíamos fijado entre los principales objetivos del proceso de Lisboa. No debemos cometer este error: debemos ayudarnos los unos a los otros para evitar caer en este error. Hablo de manera tan dramática, por así decirlo, porque están sucediendo cosas extraordinarias en el mundo. La capacidad de Asia para absorber las nuevas tecnologías, el creciente dinamismo de los mercados internacionales, las cuotas de mercado de muchos países europeos que se ven mermadas todos los años: todo ello supone que el problema al que nos enfrentamos ya no es teórico, sino que atañe a nuestra supervivencia futura, al equilibrio futuro de nuestra economía y a la conservación de nuestra riqueza. Por tanto, el conocimiento y la innovación son la fuerza motriz del desarrollo sostenible. Sin inversión ni innovación, no conseguiremos crecer y no podremos mantener nuestros niveles de prosperidad actuales. Se necesitan muchas cosas: desde ordenadores en nuestros colegios, hasta un aprendizaje permanente, pasando por empleo cualificado y flexible. Es fundamental que promovamos la investigación sobre los productos de vanguardia a escala mundial y sobre las tecnologías limpias, y debemos ayudar a las empresas a convertir el conocimiento en oportunidades comerciales. En mi opinión, es precisamente en este último paso – convertir los descubrimientos en innovación y explotarlos comercialmente – donde reside el punto flaco de las empresas europeas. Aunque la Unión ha hecho progresos de cara a una economía basada en el conocimiento, y pese a que el análisis de los últimos tres años no es desalentador, es un hecho que los demás avanzan aún más rápido y que la Unión continúa por detrás de sus principales competidores internacionales en lo que se refiere a inversión y resultados. Seguimos teniendo muchos menos investigadores que los Estados Unidos o Japón. Los niveles de gasto público en educación y en investigación y desarrollo varían demasiado en la Unión. Las empresas necesitan un entorno dinámico que estimule esta actividad económica. En la actualidad, en Europa, estas condiciones no están suficientemente extendidas. Es significativo e impresiona – y les daré sólo un dato, ya que esto no es un debate teórico: estamos aquí para tomar decisiones – que nuestras mayores empresas lleven a cabo el 40% de sus labores de investigación fuera de la Unión. A mí me produce impresión. Es una situación crítica, porque esto supone que los investigadores y los recursos permanecen fuera de la Unión. Está claro que debemos invertir en el futuro. Debemos coordinarnos mejor y establecer objetivos nacionales más ambiciosos en los campos de la educación, la investigación y la innovación, y debemos hacer más por compartir nuestras mejores prácticas. La adhesión de los países candidatos, con su sólida preparación, ofrecerá a la Unión importantes oportunidades. Se ha hecho mucho hincapié en el hecho de que, tras la ampliación, estos países – los que hayan ingresado al recibir la luz verde política – representarán el 20% de la población, pero sólo el 5 o 6% de la renta. Sin embargo, esto supone un aumento del 25% en el número de científicos y técnicos aplicados. En muchos casos, trabajan en sectores específicos, pero una vez que formen parte del circuito europeo, podrán darnos un mayor impulso. Debemos asegurarnos, por tanto, de que estamos listos para absorber estos recursos humanos, para ponerlos en circulación y para garantizar que se conviertan en una parte activa de nuestra economía. A este respecto, la Comisión lanzará un plan de acción de investigación y desarrollo. Asimismo, debemos abordar urgentemente la cuestión del marco legislativo y administrativo para el mundo empresarial. Antes de terminar, permítanme hacer otra observación personal: podemos diseñar todos los procesos de Lisboa que queramos, pero si Europa no se convierte en un centro de captación de talentos de todo el mundo, nunca conseguiremos el liderazgo científico y económico. Los Estados Unidos triunfan porque emplean recursos humanos de todo el mundo. Mientras que nuestros jóvenes, que van a los Estados Unidos en un número cada vez mayor, se quedan allí en su mayoría, puedo decirles que la mayor parte de los asiáticos, de los chinos – y actualmente hay decenas de miles de chinos estudiando en los Estados Unidos – regresan a su país. Entonces, si no encontramos un modo de inducir a nuestros jóvenes a que vuelvan, si no creamos grandes centros de alto nivel que constituyan el símbolo y la atracción del futuro y que transmitan la impresión de que trabajamos para el mañana, nunca atraeremos a los jóvenes, a los mejores cerebros de los demás continentes, y nunca lograremos que nuestros jóvenes se queden aquí. Éste es un reto crucial, y por ello, la Comisión y yo personalmente hemos insistido en que este problema se afronte, como debe ser, en todos los países europeos, porque si nuestros jóvenes dejan Europa, si la situación es tal que, nuestras empresas crean laboratorios de investigación fuera de Europa, sobre todo en los Estados Unidos, les advierto que nuestros horizontes se estrecharán cada vez más; les advierto que, de seguir así, estaremos todos perdidos. Señorías, tenemos una responsabilidad clara con nuestros ciudadanos, los de hoy y los del futuro, y con el mundo entero, en este ámbito. Nos hemos fijado el objetivo de crear una sociedad competitiva, basada en el conocimiento y en el desarrollo sostenible. De nuestro éxito dependerá también el futuro del modelo social europeo. No creemos que podamos alcanzar los objetivos que nos hemos fijado, con tanto cuidado, la Comisaria Diamantopoulou y yo, objetivos que constituyen la razón de ser de la política, como la igualdad social y la promoción de las clases: no creemos que podamos lograrlo sin una sociedad basada en el conocimiento. Por tanto, de nuestro éxito depende también la capacidad de cumplir los compromisos internacionales contraídos en Monterrey, Doha y Johannesburgo, así como la fuerza para poner en práctica las políticas que puedan garantizar la paz y la estabilidad en el mundo. Este año que acaba de comenzar se anuncia, en muchos aspectos, igual de importante. En 2003, tendremos que prepararnos para poner en práctica la ampliación y tendremos que llevar a cabo las reformas institucionales. Sobre todo, deberemos proporcionar a la nueva Europa unos cimientos económicos y sociales más sólidos. Señor Presidente, señor Primer Ministro, una y otra vez, la Unión Europea ha puesto en evidencia a los críticos más escépticos con iniciativas valientes y resueltas. Hemos logrado muchos objetivos y sé que seguiremos haciéndolo en el futuro, pero les ruego que entiendan que esta cuestión de los centros científicos de alto nivel, del esfuerzo por la investigación, de las normas para atraer a Europa los laboratorios, los centros de innovación, de volver a ser, de nuevo, el catalizador y el centro de la cultura y la ciencia, como siempre ha sido Europa a lo largo de los siglos, es vital para nuestro futuro. Francamente, las generaciones actuales tienen menos oportunidades, menos opciones, que las que tuvimos la mayoría de los que estamos aquí. Creo que es nuestra obligación devolverles estas opciones, estas oportunidades, porque tienen derecho a ellas y nosotros también las necesitamos. Señor Primer Ministro, al establecer sus prioridades para los primeros seis meses del año, la Presidencia griega ha demostrado ser muy consciente de los principales retos que nos esperan. Esto ha quedado claro a lo largo de su discurso, del que no es necesario, en absoluto, que resuma las líneas maestras, ya que estamos de acuerdo con ellas: el énfasis en la inmigración, en las patentes, en la energía y en los principales obstáculos para una paz duradera en Europa, es decir, la cuestión de los Balcanes y la cuestión del Mediterráneo. Quiero centrarme particularmente en estos dos últimos puntos, porque los Balcanes son una cuestión nuestra — son nuestra responsabilidad y están en nuestros corazones — por su parte, en el panorama descrito por el Primer Ministro Simitis, depende del Mediterráneo que el futuro traiga paz o guerra. Apruebo también la decidida apuesta por la paz realizada por la Presidencia griega: la apruebo y hago un llamamiento a favor de una acción concertada por la paz, por parte de los países y las instituciones europeas. Tenemos ante nosotros una oportunidad única, una gran presencia de países europeos en el Consejo de Seguridad, una Presidencia europea y, sobre todo, tenemos una opinión pública profundamente inquieta y preocupada por lo que la guerra pueda conllevar y, en particular, por las consecuencias que pueda traer. Los Gobiernos europeos pueden haber tenido discrepancias y puntos de vista diferentes en los últimos meses, pero sus ciudadanos están estrechamente unidos en el deseo de evitar la guerra, en la medida de lo posible. Naturalmente, esto no tiene nada que ver con el deseo igualmente palpable de combatir el terrorismo, de estar unidos frente a esta nueva amenaza. Sin embargo, la guerra se considera el último recurso, y nuestras medidas para mantener la paz deben ser firmes y estar coordinadas. Estamos, por tanto, completamente de acuerdo con la Presidencia griega y su programa para Europa, tanto en lo que se refiere a su intención de llevar a cabo la labor necesaria dentro de las instituciones para solucionar cuestiones como el estatuto de los diputados y el problema de los partidos, como en lo relativo a los dos temas principales del discurso del Primer Ministro Simitis, es decir, la ampliación y la unificación: deseamos una Europa más amplia, pero también una Europa más unida. No puede haber ninguna objeción al respecto y no hay necesidad de aclaración. A continuación, en relación a lo que ha dicho el Primer Ministro Simitis, quiero mencionar brevemente el hecho de que el informe de primavera, la contribución de la Comisión a la labor del Consejo de primavera, ha sido aprobado hoy por la institución y, por tanto, desempeñará un papel fundamental en los trabajos de la Presidencia griega. Hemos aprobado también una serie de documentos relacionados, entre los cuales destaca el informe sobre la aplicación de las directrices generales de política económica y los principios generales de una nueva Estrategia Europea de Empleo. Me gustaría dar las gracias a la Comisaria griega, la Sra. Diamantopoulou, porque ha realizado un trabajo excelente en este ámbito. Quisiera ahora detenerme en algunos puntos clave del informe de primavera, aunque la Comisión está, como siempre, a disposición del Parlamento, en caso de que desee celebrar debates específicos sobre estas importantes cuestiones. El informe de primavera es un informe general que no sólo trata las líneas básicas de nuestro programa, sino que además se adentra en aspectos concretos de éste. La estrategia de Lisboa pretende lograr una profunda renovación económica y social antes del fin de la década y será también la vía adecuada para la Unión Europea después de la ampliación. Ello supone – y no debemos olvidarlo – que no pierde ningún valor con la ampliación, sino que cobra una mayor importancia. Es el mejor modo de dar a nuestros ciudadanos lo que es importante de verdad – mayor prosperidad, mejores trabajos, mayor cohesión social y un medio ambiente más limpio y sostenible – y es el único modo de garantizar que estas conquistas sean sostenibles para las generaciones futuras. El Consejo Europeo de primavera debe impulsar este proceso frente al desafío doble de la ampliación y, sobre todo – y éste es el verdadero problema – de la aún incierta coyuntura económica. No debemos dejarnos desanimar por estos retos; al contrario: deben alentarnos para realizar mayores esfuerzos, porque la agenda de Lisboa es el mejor modo de integrar a los nuevos Estados miembros y de impulsar la economía. El proceso de Lisboa ya está empezando a dar sus frutos. En muchos sectores, las reformas ya están generando crecimiento y puestos de trabajos, pero – y se lo digo francamente, Señorías – gran parte del potencial productivo de la Unión Europea sigue sin explotarse. Los objetivos de Lisboa aún están a nuestro alcance, pero si no mostramos una mayor voluntad política, de aquí en adelante, no hay una garantía sólida de que logremos alcanzarlos."@es12 "Arvoisa puhemies, arvoisa Kreikan tasavallan pääministeri, hyvät parlamentin jäsenet, aivan ainutlaatuinen vuosi 2002 on juuri päättynyt. Sen alussa otettiin käyttöön euro ja sen lopussa päätettiin toteuttaa Euroopan historian mittavin laajentuminen. Viime vuonna samaan aikaan korostin kestämätöntä epäsuhtaa toimista vallitsevan yksimielisyyden ja toimiin perustuvan lainsäädännön laatimisen välillä. Parlamentin, komission ja neuvoston yhteistoiminnan ansiosta tämä epäsuhta on nyt vähentynyt. Samanlainen epäsuhta on kuitenkin muodostumassa, kun yhteisön direktiivejä ja päätöksiä saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Niinpä osa näiden päätösten käytännön täytäntöönpanoon liittyvistä ongelmista on edelleen ratkaisematta. Myös monet Lissabonin tavoitteiden saavuttamisen kannalta välttämättömät, kansallisia toimia koskevat uudistukset ovat edelleen toteuttamatta. Toisaalta on rohkaisevaa huomata, että jotkut jäsenvaltiot saavuttavat ja jopa ylittävät monet Lissabonin tavoitteista. Nämä maat ovat parhaimman suorituskyvyn mittapuita ja osoittavat, että oikeilla poliittisilla keinoilla voidaan saada kehitystä aikaan kaikilla aloilla, niin taloudessa ja sosiaaliasioissa kuin ympäristökysymyksissäkin. Edistyminen ei kuitenkaan ole ollut yhtenäistä koko Euroopassa. Joidenkin valtioiden riittämätön suorituskyky jarruttaa unionin yleistä kehitystä. Siksi yhteisön laajuisella koordinoinnilla voidaan ratkaisevasti kannustaa kaikkia jäsenvaltioita pyrkimään tavoitteisiin, jotka ovat niiden ja kaikkien muiden unionin jäsenvaltioiden edun mukaisia. Ne kaikki hyötyvät vakaasta makrotaloudesta, kasvusta, työpaikkojen lisääntymisestä ja sosiaalisesta osallisuudesta. Komission ehdotukset talouspolitiikan koordinoinnin tehostamisesta ja työllisyysstrategiasta viitoittavat tietä eteenpäin. Olen iloinen, että myös puheenjohtajavaltio Kreikka on sitoutunut tähän ja on päättänyt hoitaa tehtävänsä loppuun asti. Me muodostamme hyvän joukkueen. Hyvät parlamentin jäsenet, Lissabonin strategia on kokonaisvaltainen strategia, jolla tehostetaan Euroopan unionin taloutta kestävällä tavalla ja vastataan tärkeimpiin keskipitkän ja pitkän aikavälin haasteisiin. Siksi haluan tänään strategiamme yhteydessä korostaa, miten tärkeää on sijoittaa tietoon ja innovaatioihin. Se on ensisijainen tavoitteemme tänä vuonna. Toteutettavien asioiden luettelo on kaikille tuttu, ja siitä ollaan hyvin selvillä, mutta sen lisäksi joidenkin tekijöiden merkitys lisääntyy ajoittain. Mielestäni tieto, innovaatiot, tutkimus ja koulutus ovat tänä vuonna Euroopan unionin todelliset ensisijaiset tavoitteet. Inhimillisten voimavarojen määrä vähenee, ja unionilla näitä voimavaroja on liian vähän. On siis välttämätöntä parantaa näiden voimavarojen laatua. Minun on todettava, että tämä huomio on tehty analysoimalla toimia, joita on toteutettu pääasiassa sen vuoksi, että tutkimusmenoja voitaisiin vähentää taloudellisten edellytysten mukaisesti. Toisinaan tämä on johtunut jopa itse määräämistämme rajoituksista, ja jotkut jäsenvaltiot ovat toteuttaneet näitä toimia vastoin tahtoaan. Tarkastellessamme monien jäsenvaltioiden toimia huomaamme, että menoja on vähennetty muuttamalla Lissabonin prosessin tärkeimmissä tavoitteissa asetettua kolmen prosentin määrää. Emme saa tehdä tätä erehdystä, vaan meidän on autettava toisiamme välttääksemme sen. Sanon tämän niin painokkaasti, koska maailmassa tapahtuu merkittäviä asioita. Aasian kyky omaksua uutta tekniikkaa, kansainvälisten markkinoiden lisääntyvä dynamiikka ja monien Euroopan maiden markkinaosuuksien pienentyminen vuosi vuodelta ovat kaikki merkkejä siitä, että kohtaamamme ongelma ei ole enää teoreettinen. Kyse on selviytymisestämme tulevaisuudessa, taloutemme tulevasta tasapainosta ja hyvinvointimme säilyttämisestä. Tieto ja innovaatiot ovat siis kestävän kehityksen kantava voima. Ilman investointeja ja innovaatioita ei saada aikaan kasvua, emmekä kykene säilyttämään nykyistä hyvinvoinnin tasoa. Tarvitaan monia asioita: tietokoneita kouluihin, elinikäistä oppimista sekä taitavaa ja joustavaa työllistämistä. On elintärkeää edistää tutkimuksella maailman parhaiden tuotteiden ja puhtaiden teknologioiden kehittämistä, ja yrityksiä on autettava muuttamaan tieto kaupallisiksi mahdollisuuksiksi. Mielestäni eurooppalaiset yritykset epäonnistuvat juuri viimeisessä vaiheessa, eli keksintöjen muuttamisessa innovaatioiksi, ja niiden kaupallisessa hyödyntämisessä. Vaikka unioni onkin edistynyt siirtymisessään kohti tietoon perustuvaa taloutta, ja viimeisen kolmen vuoden analyysi on rohkaiseva, muut edistyvät vielä nopeammin. Unionin investoinnit ja suorituskyky ovat edelleen jäljessä tärkeimmistä kansainvälisistä kilpailijoista. Euroopassa on edelleen paljon vähemmän tutkijoita kuin Yhdysvalloissa tai Japanissa. Koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämiseen käytettävät julkiset menot vaihtelevat unionissa liikaa. Yritykset tarvitsevat dynaamisen ympäristön, joka kannustaa niiden taloudellista toimintaa. Nykyään tällaiset edellytykset eivät ole Euroopassa riittävän yleisiä. Kerron vain yhden tilastotiedon, sillä tämä ei ole teoreettinen keskustelu, vaan olemme täällä tekemässä päätöksiä. On merkillepantavaa ja yllättävää, että suurimmat yrityksemme tekevät 40 prosenttia tutkimuksestaan unionin ulkopuolella. Luku on hämmästyttävä. Tämä on vakavaa, sillä se osoittaa, että tutkijoita ja voimavaroja jää unionin ulkopuolelle. On selvää, että meidän on investoitava tulevaisuuteen. Koordinointia on tehostettava, ja koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatioiden alalla on asetettava korkeampia kansallisia tavoitteita. Lisäksi parhaita käytäntöjä on jaettava tehokkaammin. Vahvan taitopohjan omaavien ehdokasvaltioiden liittyminen tarjoaa unionille valtavat mahdollisuudet. On korostettu voimakkaasti, että laajentumisen jälkeen nämä maat –jotka todellisuudessa ovat jo liittyneet saatuaan poliittisen hyväksynnän – muodostavat 20 prosenttia väestöstä, mutta tuovat vain viisi tai kuusi prosenttia tuloista. Pätevien tutkijoiden ja insinöörien määrä lisääntyy kuitenkin 25 prosentilla. He työskentelevät usein erityisaloilla, mutta kuuluessaan unioniin he voivat varmasti viedä unionia voimakkaasti eteenpäin. Sen vuoksi on varmistettava, että olemme valmiit ottamaan vastaan nämä inhimilliset voimavarat, saamaan ne liikkeelle ja varmistamaan, että ne osallistuvat aktiivisesti talouteemme. Tässä yhteydessä komissio käynnistää tutkimusta ja kehitystä koskevan toimintasuunnitelman. Lisäksi meidän on pikaisesti käsiteltävä liike-elämää varten laadittavia lainsäädännöllisiä ja hallinnollisia puitteita. Ennen kuin lopetan, haluaisin tehdä toisenkin henkilökohtaisen huomion. Voimme suunnitella niin monta Lissabonin prosessia kuin haluamme, mutta ellei Euroopasta tule nuoria lahjakkuuksia ja koko maailmaa houkuttelevaa vetovoimaista keskusta, emme koskaan saavuta johtavaa asemaa taloudessa ja tieteessä. Yhdysvallat menestyy hyödyntämällä inhimillisiä voimavaroja kaikkialta maailmasta. Eurooppalaisia nuoria lähtee Yhdysvaltoihin yhä enenevässä määrin, ja useimmiten he myös jäävät sinne. Suurin osa aasialaisista ja kiinalaisista – nykyään Yhdysvalloissa opiskelee kymmeniä tuhansia kiinalaisia – palaa kotimaahansa. On löydettävä keino, jolla houkutella omat nuoremme palaamaan takaisin. On perustettava suuria huipputason kouluja, jotka ovat tulevaisuuden symboli ja houkutin ja antavat vaikutelman, että teemme työtä tulevaisuuden eteen. Muuten emme koskaan pysty houkuttelemaan nuoria, parhaita kykyjä muista maanosista, emmekä koskaan saa omia nuoriamme pysymään Euroopassa. Tämä on ratkaiseva haaste. Siksi komissio ja minä henkilökohtaisesti olemme vaatineet tämän kysymyksen esille tuomista asiaankuuluvalla tavalla kaikissa Euroopan valtioissa. Jos nuoremme lähtevät Euroopasta ja jos yrityksemme perustavat tutkimuslaboratorioita Euroopan ulkopuolelle, erityisesti Yhdysvaltoihin, näköalamme ovat vaarassa kaventua entisestään. Jos jatkamme tällä tavoin, olemme vaarassa menettää pelin. Hyvät parlamentin jäsenet, meillä on selkeä vastuu nykyisiä ja tulevia kansalaisiamme ja koko maailmaa kohtaan tällä alalla. Asetimme tavoitteeksemme perustaa kilpailukykyinen ja tietoon perustuva yhteiskunta, joka pohjautuu kestävään kasvuun. Onnistumisestamme riippuu myös eurooppalaisen yhteiskuntamallin tulevaisuus. Ilman tietoon perustuvaa yhteiskuntaa emme usko voivamme saavuttaa päämääriä, jotka komission jäsen Diamantopoulou ja minä niin tarkasti olemme asettaneet. Näihin päämääriin, kuten yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ja sosiaaliseen nousuun, perustuvat kaikki toimintaperiaatteet. Siksi tietoon perustuva yhteiskunta vaikuttaa ratkaisevasti myös siihen, miten kykenemme noudattamaan Monterreyssa, Dohassa ja Johannesburgissa tekemiämme kansainvälisiä sitoumuksia ja toteuttamaan toimia, joilla voidaan turvata maailmanrauha ja vakaus. Tuleva vuosi on monessa suhteessa yhtä ratkaiseva. Vuonna 2003 on valmistauduttava toteuttamaan laajentuminen ja pantava täytäntöön toimielimiä koskevat uudistukset. Ennen kaikkea meidän on luotava uudelle Euroopalle paljon vakaampi taloudellinen ja sosiaalinen perusta. Arvoisa puhemies, arvoisa pääministeri, Euroopan unioni on kerta toisensa jälkeen kumonnut kaikkein kärkevimmänkin arvostelun rohkeilla ja päättäväisillä aloitteilla. Olemme saavuttaneet monia päämääriä ja tiedän, että saavutamme niitä vastaisuudessakin. Toivon hartaasti teidän ymmärtävän, että huipputason tiedekeskukset, tutkimustoiminta ja ohjeet innovaatiokeskuksina toimivien laboratorioiden houkuttelemiseksi Eurooppaan ovat tulevaisuutemme kannalta elintärkeitä. Euroopasta on jälleen kerran tultava kulttuurin ja tieteen innoittaja ja keskus, joka se on vuosisatojen ajan ollut. Rehellisesti sanoen, nykyisillä sukupolvilla on vähemmän mahdollisuuksia, vähemmän vaihtoehtoja kuin useimmilla meistä on ollut. Mielestäni velvollisuutemme on palauttaa heille nämä vaihtoehdot ja mahdollisuudet, joihin heillä on oikeus ja joita mekin tarvitsemme. Arvoisa pääministeri, asettaessaan ensisijaiset tavoitteensa seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi puheenjohtajavaltio Kreikka on osoittanut tietävänsä tarkoin meitä odottavat haasteet. Tämä kävi selvästi ilmi koko puheestanne. Minun ei todellakaan tarvitse enää käydä läpi pääkohtia, me tuemme niitä täysin. Tuemme tiivistä keskittymistä maahanmuuttoon, patentteihin, energiaan ja pysyvän rauhan suurimpiin esteisiin Euroopassa, eli Balkanin ja Välimeren alueen kysymyksiin. Haluan keskittyä tarkoin kahteen viimeiseen kysymykseen, sillä Balkanin alue on Euroopan unionia koskeva kysymys. Meillä on vastuu heistä ja he ovat sydämissämme. Pääministeri Simitisin kuvailemassa tilanteessa riippuu Välimeren alueesta, pitääkö tulevaisuus sisällään sotaa vai rauhaa. Tuen myös puheenjohtajavaltio Kreikan kauaskantoista päätöstä valita rauha. Tuen sitä, ja vaadin valtioilta ja Euroopan unionin toimielimiltä yhtenäisiä rauhanturvatoimia. Tämä on meille ainutlaatuinen tilaisuus. Turvallisuusneuvostoon kuuluu lukuisia Euroopan valtioita, sen puheenjohtaja on eurooppalainen ja, ennen kaikkea, yleinen mielipide on erittäin levoton ja huolestunut halutessaan tietää sodan mahdolliset vaikutukset ja varsinkin sen mahdolliset seuraukset. Euroopan hallituksilla on viime kuukausina saattanut olla erimielisyyksiä ja erilaisia näkökantoja, mutta kansalaiset haluavat hyvin yksimielisesti välttää sotaa niin pitkälle kuin se on mahdollista. Se ei tietenkään tarkoita, etteivät he myös yhtä voimakkaasti haluaisi torjua terrorismia ja vastustaa yksimielisesti tätä uutta uhkaa. Sotaa pidetään kuitenkin viimeisenä keinona, ja rauhanturvatoimiemme on sen vuoksi oltava tehokkaita ja yhtenäisiä. Katsomme sen vuoksi olevamme puheenjohtajavaltio Kreikan kanssa täysin yksimielisiä sen Euroopalle laatimasta ohjelmasta. Tämä koskee Kreikan aikomusta kehittää työtä, jota toimielimissä on tehtävä esimerkiksi parlamentin jäsenten asemaa ja puolueille laadittavia sääntöjä koskevissa kysymyksissä. Se koskee myös pääministeri Simitisin puheessa keskeisesti esillä ollutta kahta tärkeintä aihetta, laajentumista ja yhdentymistä. Haluamme laajemman, mutta myös yhtenäisemmän Euroopan. Tästä ollaan varmastikin yksimielisiä, eikä asia kaipaa selityksiä. Sen perusteella mitä pääministeri Simitis sanoi, haluan nyt lyhyesti mainita, että komissio hyväksyi tänään keväällä annettavan kertomuksen, jolla se osallistuu kevään Eurooppa-neuvoston työhön. Kertomus on sen vuoksi tärkeä osa puheenjohtajavaltio Kreikan työtä. Hyväksyimme myös muutamia siihen liittyviä asiakirjoja, joista merkittävimpiä olivat talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen täytäntöönpanoa koskeva kertomus ja Euroopan uuden työllisyysstrategian yleiset periaatteet. Kiitän täydestä sydämestäni kreikkalaista komission jäsentä Anna Diamantopoulouta, koska hän on tehnyt tällä alalla aivan ensiluokkaista työtä. Haluan kertoa hiukan enemmän keväällä annettavan kertomuksen pääkohdista, vaikka komissio onkin tavalliseen tapaan parlamentin käytettävissä, jos se haluaa käydä yksityiskohtaisia keskusteluja näistä tärkeistä kysymyksistä. Keväällä annettava kertomus on yleiskertomus, jossa ei ainoastaan hahmotella ohjelmaamme, vaan käsitellään syvällisemmin sen määrättyjä näkökohtia. Lissabonin strategian tavoitteena on toteuttaa kauaskantoisia taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia vuosikymmenen loppuun mennessä, ja tämä on oikea toimintatapa myös laajentuneelle Euroopan unionille. On muistettava, ettei unioni laajentuessaan menetä mitään arvostaan, vaan sen merkitys itse asiassa lisääntyy. Se on paras tapa turvata kansalaisiamme eniten koskettavat asiat, eli hyvinvoinnin lisääntyminen, paremmat työpaikat, suurempi sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja puhtaampi, kestävämpi ympäristö. Se on myös ainoa keino varmistaa, että nämä tavoitteet saavutetaan kestävästi tuleviakin sukupolvia ajatellen. Kevään Eurooppa-neuvoston on vietävä eteenpäin tätä prosessia, koska laajentuminen ja varsinkin jatkuvasti huononeva, todellisia ongelmia aiheuttava taloudellinen tilanne asettavat sille kaksinkertaisen haasteen. Emme saa menettää rohkeuttamme näiden haasteiden edessä. Niiden on päinvastoin kannustettava meitä laajempiin toimiin, sillä Lissabonin toimintaohjelma on paras keino integroida uudet jäsenvaltiot ja tukea taloutta. Lissabonin prosessi alkaa jo tuottaa tuloksia. Hyvät parlamentin jäsenet, monilla aloilla uudistukset synnyttävät kasvua ja työpaikkoja, mutta sanon rehellisesti, että suuri osa Euroopan unionin tuotantokyvystä jää edelleen hyödyntämättä. Lissabonin tavoitteet ovat vieläkin saavutettavissamme, mutta ellemme tästä lähtien osoita paljon suurempaa poliittista tahtoa, ei onnistumisestamme ole varmoja takeita."@fi5 "Monsieur le Président, Monsieur le Premier Ministre, Mesdames et Messieurs les Députés, l'année 2002 vient de prendre fin. Ce fut une année extraordinaire qui a débuté avec l'introduction de l'euro et qui a pris fin par la décision de procéder au plus grand élargissement de l'histoire de l'Union européenne. Il y a un an, j'ai mis l'accent sur l'écart négatif entre l'accord sur une politique et sa mise en œuvre au niveau législatif. Nous pouvons dire que, grâce aux efforts communs du Parlement, de la Commission et du Conseil, cet écart a été réduit. Toutefois, un écart similaire apparaît à présent pour la transposition des directives et des décisions communautaires dans les États membres. Le problème de la mise en pratique de ces décisions doit donc en partie encore être résolu. En outre, la mise en œuvre de nombreuses réformes politiques nationales nécessaires pour parvenir aux objectifs de Lisbonne a pris du retard. D'autre part, nous pouvons constater avec satisfaction que certains États membres atteignent et même dépassent globalement ces objectifs. Ces pays, qui peuvent servir d'exemple dans le monde entier, prouvent que si le dosage politique est bon, des progrès peuvent être accomplis sur l'ensemble des fronts : économique, social et environnemental. Les progrès n'ont cependant pas été uniformes. Les résultats peu satisfaisants de certains pays freinent le développement global de l'Union. Une coordination au niveau communautaire est donc nécessaire pour inciter l'ensemble des États membres à réaliser les objectifs qui sont dans leur propre intérêt, ainsi que dans l'intérêt de tous les autres membres de l'Union. Tous les membres de l'Union bénéficieront de la stabilité macroéconomique, de la croissance, d'un niveau d'emploi élevé et de l'insertion sociale. Les propositions de ma Commission visant à renforcer la coordination de la politique budgétaire et les propositions relatives à la stratégie pour l'emploi montrent la voie à suivre, et je suis heureux que la présidence grecque partage cet engagement et soit également déterminée à jouer son rôle. Nous travaillerons bien ensemble. Mesdames et Messieurs, la stratégie de Lisbonne constitue une stratégie complète et intégrée visant à stimuler durablement les performances économiques de l'Union européenne et répondant aux immenses défis à moyen et à long termes auxquels nous sommes confrontés. C'est pourquoi je souhaite souligner aujourd'hui l'importance de l'investissement dans la connaissance et l'innovation. C'est la priorité que nous avons voulu fixer cette année. Il n'y a pas seulement une liste de choses à faire, que nous connaissons tous, mais aussi des moments où certains facteurs acquièrent une importance plus grande. Je crois que cette année, la connaissance, l'innovation, la recherche, l'enseignement seront les vraies priorités d'une Union européenne qui est pauvre du point de vue des ressources humaines, lesquelles diminuent sans cesse, et qui a besoin d'une hausse qualitative de celles-ci. Je dois dire que cette remarque m'est venue de l'analyse de la politique - appliquée, parfois de manière forcée, par certains États membres en raison des restrictions - consistant à réduire, conformément aux exigences budgétaires, et parfois aussi à cause des limites que nous nous sommes nous-mêmes fixées, avant tout les dépenses liées à la recherche. C'est le résultat observé quand on examine la politique de nombreux États membres, lequel résultat va dans le sens opposé aux 3 % décidés dans les grands objectifs du processus de Lisbonne. Nous ne devons pas commettre cette erreur : nous devons nous aider mutuellement pour éviter de la commettre. J'en parle de manière relativement théâtrale parce que des faits extraordinaires se produisent dans le monde. La capacité d'absorption des nouvelles technologies par l'Asie, le dynamisme affiché par les marchés internationaux, les parts de marché que perdent chaque année de nombreux pays européens : tout cela signifie que nous n'avons plus face à nous un problème théorique, mais un problème de survie, d'équilibre futur de notre économie, de maintien de notre richesse. Voilà donc la connaissance et l'innovation placées au centre du développement durable : sans investissement et sans innovation, non seulement nous ne pouvons pas nous développer, mais nous risquons également de voir notre niveau de vie chuter. Il y a beaucoup de choses à faire : des ordinateurs dans les écoles à la formation permanente, en passant par une main-d'œuvre qualifiée et flexible. Nous devons absolument stimuler la recherche sur les produits d'avant-garde au niveau mondial, sur les technologies propres, et nous devons transformer les connaissances des entreprises en opportunités commerciales. C'est justement sur ce dernier point - la transformation de la découverte en innovation, en utilisation commerciale - que se situe la grande faiblesse des sociétés européennes. Nous avons accompli des progrès dans le domaine de la connaissance et l'analyse de ces trois dernières années est réconfortante, mais le fait est que nous sommes encore en retard par rapport à nos principaux concurrents en termes d'investissement et de performance. Nous avons toujours bien moins de chercheurs que les États-Unis ou le Japon. Le niveau des dépenses publiques consacrées à l'enseignement et des dépenses totales en matière de recherche et développement varie trop à travers l'Union. Il faut que les entreprises jouissent d'un environnement dynamique et favorable à cette activité économique. Aujourd'hui, en Europe, cet environnement n'est à mes yeux pas suffisamment généralisé. Il est significatif - je ne vous cite qu'un seul chiffre parce que nous ne sommes pas ici dans une sphère académique, mais nous devons prendre des décisions - que nos plus grandes sociétés effectuent 40 % de leurs recherches en dehors de l'Union. C'est un chiffre alarmant ! Cela prouve l'urgence, parce que les chercheurs et les travailleurs restent en dehors de l'Union. Il est clair que nous devons investir dans l'avenir. Nous devons poursuivre des efforts coordonnés pour fixer des objectifs nationaux en matière d'enseignement, de recherche, d'innovation et d'entreprises et devons nous efforcer de partager nos meilleures pratiques. L'entrée des pays candidats dans l'Union avec leur forte base de compétences offre des opportunités considérables. Nous avons fortement insisté, au moment de l'élargissement, sur le fait que ces pays - ceux qui sont entrés de manière effective parce que le blanc-seing politique a été accordé - représenteront 20 % de la population et seulement 5 ou 6 % du revenu. Soyez attentifs parce que ces 25 % de scientifiques et de techniciens en plus, parfois actifs dans des secteurs particuliers, pourront, s'ils sont intégrés dans le circuit européen, nous donner une grande impulsion. Veillez donc à être prêts à absorber ces ressources humaines, à les utiliser, à faire en sorte qu'elles prennent une part active à notre économie ! La Commission lancera à cet égard un plan d'action pour la recherche et le développement. Nous devons également examiner d'urgence le cadre législatif et administratif dans lequel nos entreprises exercent leurs activités. Avant de conclure, permettez-moi une dernière observation personnelle : nous pourrons mettre en œuvre tous les processus de Lisbonne que nous voudrons, mais si l'Europe ne devient pas un centre d'attraction pour les jeunes talents, pour tout le monde, nous ne pourrons jamais occuper la position de tête dans les domaines économique et scientifique. Les États-Unis le font en recourant à des ressources humaines originaires du monde entier. Alors que nos jeunes, qui sont de plus en plus nombreux à partir pour les États-Unis, y restent pour la plupart, je peux vous assurer que la majeure partie des Asiatiques, des Chinois - on compte actuellement des dizaines de milliers de Chinois qui étudient en Amérique - rentrent chez eux par la suite. Dès lors, si nous ne mettons pas en œuvre un mécanisme favorisant le retour au bercail de nos jeunes, si nous ne construisons pas en Europe des grandes écoles de niveau très élevé qui soient le symbole et l'attraction de l'avenir, qui donnent à penser que nous travaillons pour le futur, nous n'attirerons jamais les jeunes les plus doués des autres continents, et les nôtres ne resteront jamais en permanence chez nous. Tel est le défi essentiel, et c'est pour cela que la Commission et moi-même avons insisté aussi vivement pour que cette question soit soulevée, comme elle doit l'être, au niveau de tous les pays européens parce que, si nos jeunes s'en vont, si nos entreprises établissent carrément leurs laboratoires ailleurs qu'en Europe et surtout aux États-Unis, dites-vous que notre horizon se rétrécira de plus en plus ; dites-vous bien que, si nous continuons de la sorte, nous sommes finis ! Mesdames et Messieurs, nous avons des responsabilités énormes envers nos citoyens présents et futurs et le monde extérieur. Nous nous sommes fixé comme défi de créer une société concurrentielle, fondée sur la connaissance et la croissance durable. De cela dépend également l'avenir du modèle européen. Nous ne pensons pas pouvoir atteindre les objectifs que la commissaire Diamantopoulou et moi nous nous sommes fixés avec tant de soin, et qui constituent la raison de notre action politique, comme la justice sociale ou la promotion des classes ; nous ne pensons pas pouvoir le faire sans une société basée sur la connaissance. De notre succès dépend aussi notre capacité à honorer les engagements internationaux que nous avons pris à Monterrey, Doha et Johannesburg et la mise en œuvre des politiques pouvant garantir la paix et la stabilité dans le monde. L'année qui commence sera également déterminante à de nombreux égards. En 2003, nous devrons nous préparer à l'élargissement et mettre la main aux réformes institutionnelles ; mais surtout, nous devrons faire en sorte que la nouvelle Europe repose sur des bases économiques et sociales beaucoup plus solides. Monsieur le Président, Monsieur le Premier Ministre, à de nombreuses reprises par le passé, l'Union européenne a apporté un démenti aux observateurs les plus sceptiques en prenant des initiatives courageuses et résolues. Nous avons atteint de nombreux résultats et je suis convaincu que nous y parviendrons encore à l'avenir, mais je vous demande de comprendre que cette question des centres d'excellence scientifique, de l'effort en faveur de la recherche, des règles pour attirer en Europe les laboratoires et lieux d'innovation, de redevenir le ferment et le centre - comme l'Europe l'a toujours été - de la culture et de la science, est essentielle pour notre avenir. Les générations d'aujourd'hui ont objectivement moins de chances que la majorité d'entre nous n'en avons eu. Je crois qu'il est de notre devoir de leur recréer ces conditions, de leur offrir ces chances parce qu'elles en ont le droit et parce que nous en avons besoin nous aussi. Monsieur le Premier Ministre, en fixant ses priorités pour les six mois à venir, la présidence grecque a montré qu'elle est profondément consciente des questions en jeu. Tout votre discours en témoigne, dont il n'est nul besoin de rappeler les points essentiels, que nous partageons pleinement : la grande attention au problème de l'immigration, les brevets, l'énergie et les grands problèmes de la paix durable en Europe, c'est-à-dire le problème des Balkans et de la Méditerranée. J'insiste très fort sur ces deux derniers points parce que les Balkans constituent un problème propre à l'Union européenne et qui nous tient à cœur ; et la Méditerranée est, dans le cadre décrit par le Premier ministre Simitis, condition de paix et de guerre. Je soutiens également le choix profond de la paix fait par la présidence grecque : je le soutiens, tout comme je souhaite une action unitaire en faveur de la paix de la part des pays et des institutions européennes. Nous avons devant nous une occasion unique, à savoir la présence massive de pays européens au Conseil de sécurité, une présidence européenne, et surtout une opinion publique profondément touchée et préoccupée par les corollaires et les conséquences éventuelles de la guerre. Peut-être les gouvernements européens ont-ils, ces derniers mois, affiché des divisions, eu des vues différentes, mais les opinions publiques sont fortement unies dans la volonté d'éloigner la guerre le plus possible. Évidemment, cela ne vaut pas dire que nous n'avons pas la volonté, tout aussi forte, de combattre le terrorisme, d'être unis face à cette nouvelle menace. La guerre est toutefois considérée comme le dernier recours et notre action pour la paix doit donc être forte et unifiée. Nous sommes donc en totale harmonie avec la présidence grecque et son programme pour l'Europe et ce, non seulement dans le sens qu'il faut approfondir les avancées nécessaires au sein des institutions européennes, comme en ce qui concerne le statut du Parlement ou le problème des partis, mais aussi sur les deux grands chapitres au centre du discours de M. Simitis, à savoir l'élargissement et l'unification : nous voulons une Europe plus large, mais nous voulons aussi une Europe plus unifiée. Je crois qu'il n'y a pas de problèmes à ce sujet, ni même d'éclaircissements à apporter. Je voudrais maintenant vous parler brièvement du fait que la Commission a adopté aujourd'hui, dans la lignée de ce qu'a dit le Premier ministre Simitis, le rapport de printemps, qui représente la contribution de la Commission aux travaux du Conseil du printemps et jouera donc un rôle important dans les travaux de la présidence grecque. Elle a également adopté toute une série de documents connexes, parmi lesquels je tiens à mentionner le rapport sur la mise en œuvre des grandes orientations des politiques économiques et les principes généraux d'une nouvelle stratégie européenne pour l'emploi. Je suis extrêmement reconnaissant envers la commissaire grecque, Mme Diamantopoulou, parce qu'elle a excellemment œuvré en ce sens. Je souhaite à présent évoquer plus en détail les points-clés du rapport, la Commission étant, comme toujours, à la disposition du Parlement s'il souhaite organiser des débats spécifiques sur ces questions importantes. Le rapport de printemps est un rapport général, qui non seulement comprend les lignes générales, mais aborde aussi certains aspects particuliers de notre programme. La stratégie de Lisbonne vise à un renouvellement économique, social et environnemental d'ici la fin de la décennie et continue de constituer la marche à suivre pour l'Union européenne même après l'élargissement, c'est-à-dire - rappelons-le - pour que l'Europe ne perde pas de valeur et en acquière au contraire. C'est la meilleure stratégie pour donner à nos citoyens ce qui compte le plus - la prospérité, des emplois plus nombreux et meilleurs, une plus grande cohésion sociale et un meilleur environnement - et faire en sorte que cela constitue un acquis durable pour les générations futures. Le Conseil européen du printemps devra poursuivre ce processus face au double défi de l'élargissement et, surtout - tel est le vrai problème -, de la conjoncture économique encore incertaine. La situation difficile ne doit pas nous décourager ; au contraire, elle doit nous inciter à redoubler d'ardeur parce que l'Agenda de Lisbonne est le meilleur instrument pour intégrer les nouveaux États membres et relancer l'économie. Le processus de Lisbonne porte déjà ses fruits. Dans de nombreux domaines, les réformes relancent la croissance et permettent de créer des emplois mais - et c'est là une constatation que je dois faire honnêtement devant vous, Mesdames et Messieurs les Députés - une grande partie de notre potentiel productif demeure inexploité. Les objectifs de Lisbonne sont encore largement à notre portée. Cependant, pour avoir de bonnes garanties de succès, nous devons afficher dès aujourd'hui une plus grande volonté politique."@fr6 "Mr President, Prime Minister of the Republic of Greece, ladies and gentlemen, we have just closed the chapter on that quite remarkable year, 2002, which began with the launch of the euro and ended with the decision to carry out the largest enlargement in Europe's history. This time last year, I laid stress on the unsustainable delivery gap between agreement on policy and action to turn policy into legislation. Thanks to the combined efforts of Parliament, the Commission and the Council, this gap has now been reduced. However, a similar gap is now forming in the area of the transposition of Community directives and decisions into Member States’ law. Thus, the problem of the practical implementation of these decisions is still partly to be resolved. Moreover, many of the national policy reforms which are necessary for the achievement of the Lisbon objectives still remain to be implemented. On the other hand, it is encouraging to see that there are Member States meeting and even exceeding many of the Lisbon objectives. These countries are a benchmark of world-beating performance and prove that the right policy mix can bring development on all fronts: economic, social and environmental. Progress has not been uniform throughout Europe, however. The unsatisfactory performance of some countries is holding back the overall development of the Union. This is why coordination at Community level is vital to encourage all the Member States to work towards the objectives that are in their own interest as well as in the interest of all the other Members of the Union. They will all benefit from macroeconomic stability, growth, more jobs and social inclusion. The Commission’s proposals for strengthening the coordination of budgetary policy and the proposals on the employment strategy point the way forward, and I welcome the fact that the Greek Presidency shares this commitment and is determined to play its part fully. We will make a good team. Ladies and gentlemen, the Lisbon strategy is an integrated strategy for sustainably boosting the European Union’s economy and meeting the major medium and long-term challenges before us. This is why, today, in the context of our strategy, I want to highlight the importance of investment in knowledge and innovation. We have made it our priority for this year. In addition to a list of things to do, with which we are all familiar and of which everyone is quite aware, there are moments when some factors assume more importance. I believe that, this year, knowledge, innovation, research and education are the genuine top priorities in a European Union which is lacking in human resources, which are falling in number, and which needs there to be an improvement in the quality of these resources. I have to say that this observation is a result of an analysis of the policy – implemented, in some cases against their will, by some of the Member States as a result of the restrictions – to reduce, in accordance with budgetary requirements, in some cases even because of the limits we ourselves have imposed, research expenditure first of all. If we look at the policy of many of the Member States, this has been the result, with a shift away from the 3% we set out in the major objectives of the Lisbon process. We must not make this mistake: we must help each other to avoid making this mistake. I am speaking so emphatically, if you will, because remarkable things are happening in the world. Asia’s capacity to absorb new technologies, the growing dynamism of the international markets, the market shares of many European countries which are eroded every year: all this means that the problem facing us is no longer theoretical but a question of our future survival, of the future balance of our economy, of preserving our wealth. Thus, knowledge and innovation are the driving force of sustainable development. Without investment and innovation, we will not achieve growth and we will not be able to maintain our present levels of prosperity. Many things are necessary: computers in our schools, lifelong learning, skilled, flexible employment. It is vital that we promote research into world-beating products and clean technologies, and we must help businesses turn knowledge into commercial opportunities. In my opinion, it is at precisely this last step – converting discoveries into innovation and exploiting them commercially – that European businesses fall down. Although the Union has made progress towards a knowledge-based economy and an analysis of the past three years is not discouraging, the fact remains that others are moving even faster and it still lags behind its main international competitors in terms of investment and performance. We still have far fewer researchers than the United States or Japan. Levels of public expenditure on education and research and development vary too greatly throughout the Union. Businesses need a dynamic environment that will stimulate this economic activity. Today, in Europe, such conditions are not widespread enough. Significantly and surprisingly – and I will give you just one statistic for this is not a theoretical discussion: we are here to take decisions – our largest companies are carrying out 40% of their research activities outside the Union. A startling figure. This is critical, for it means that researchers and resources are staying outside the Union. Clearly, we must invest in the future. We must be better coordinated and set more ambitious national targets in the fields of education, research and innovation, and we must do more to share our best practices. The accession of the candidate countries with their strong skills base will offer the Union enormous opportunities. Great emphasis has been placed on the fact that, after enlargement, these countries – those which have actually entered, having been given the political green light – will make up 20% of the population but only provide 5 or 6% of income. Yet this represents a 25% increase in applied scientists and engineers. In many cases, they are working in specific sectors, but once part of the European circuit, they will genuinely be able to give us great impetus. We must therefore make sure we are ready to absorb these human resources, to put them into circulation, to ensure that they become an active part of our economy. In this connection, the Commission will be launching an action plan for research and development. We must also as a matter of urgency address the matter of the legislative and administrative framework for the business world. Before I conclude, I would like, if I may, to make another personal observation. We can devise all the Lisbon processes we like, but if Europe does not become the centre of attraction for young talent, for the whole world, we will never achieve economic and scientific leadership. The United States are succeeding by using human resources from all over the world. Whereas our young people, who are going to the United States in ever-increasing numbers, stay there for the most part, I can tell you that the majority of Asians and Chinese – and there are currently tens of thousands of Chinese studying in the United States – go back home. Well then, if we do not find a way of inducing our young people to return home, if we do not build some large, top-level schools of excellence which are the symbol, the attraction of the future, which convey the impression that we are working for the future, we will never attract the young people, the best brains from the other continents, and we will never succeed in getting our own young people to stay in our continent. This is the crucial challenge, and this is why the Commission and I personally have called strongly for this matter to be taken up, as it must be, at the level of all the European countries, for if our young people are leaving Europe, if the situation is such that our businesses are setting up research laboratories outside Europe, particularly in the United States, I warn you that our horizons will become narrower and narrower, I warn you that, if we go on like this, all will be lost. Ladies and gentlemen, we have clear responsibilities towards our present and future citizens and towards the whole world in this field. We set ourselves the target of creating a competitive, knowledge-based society based on sustainable growth. On our success will hang the future of the European social model too. We do not believe we can achieve the goals Commissioner Diamantopoulou and I set ourselves so carefully, the goals behind all politics such as social equality and class promotion we do not believe we can do it without a knowledge-based society. It will also, therefore, determine our ability to honour the international commitments we made at Monterrey, Doha and Johannesburg and to implement policies which can secure peace and stability in the world. This coming year will in many respects be equally crucial. In 2003, we will have to prepare to implement enlargement and we will have to carry out the institutional reforms. Above all, we must provide the new Europe with much more solid economic and social foundations. Mr President, Prime Minister, time and time again, the European Union has confounded the most sceptical critics with bold, resolute initiatives. We have achieved many goals and I know that we will continue to do so in the future, but I implore you to understand that this matter of centres of scientific excellence, of a research effort, of rules to attract laboratories, the centres of innovation, to Europe, of becoming once again the catalyst and centre of culture and science, as Europe has always been throughout the centuries, is vital for our future. Quite frankly, the present generations have fewer opportunities, fewer options than most of us sitting here had. I believe it is our duty to restore to them these options, these opportunities, for they are entitled to them and we need them too. Prime Minister, in setting its priorities for the first six months of the year, the Greek Presidency has shown that it is keenly aware of the major challenges before us. This was clear throughout your speech. There is absolutely no need for me to go over the main points again – we fully endorse them: the intense focus on immigration, patents, energy and the major obstacles to lasting peace in Europe – the Balkans question and the Mediterranean question. I want to focus closely on these last two issues because the Balkans are a European Union issue – they are our responsibility and in our hearts – and, in the situation described by Prime Minister Simitis, whether the future holds peace or war depends on the Mediterranean. I also endorse the far-reaching decision by the Greek Presidency to choose peace: I endorse it and I call for unified peacekeeping measures from the countries and the European institutions. Before us is a unique opportunity, a huge presence of European countries in the Security Council, a European Presidency, and, most importantly, we have a public opinion which is deeply disturbed and concerned to see what war might involve and, in particular, what the consequences of war might be. The European governments may have had their disagreements and different perspectives in recent months, but their citizens are closely united in the desire to avoid war as far as possible. Of course, this does not mean that they do not have an equally strong desire to combat terrorism, to present a united front before this new threat. However, war is considered to be the last resort and our peacekeeping measures must therefore be strong and unified. We therefore feel that we are in complete harmony with the Greek Presidency and its programme for Europe, both as regards its intention to develop the work that needs to be done within the institutions on matters such as the Members’ Statute and the issue of rules on parties and as regards the two major themes which were at the heart of Prime Minister Simitis’ speech, enlargement and unification: we want a wider Europe but we also want a more unified Europe. There can be no objection to that and there is no need for clarification. I would now like to mention briefly the fact, following on from what Prime Minister Simitis said, that the Spring Report, the Commission’s contribution to the work of the Spring Council, was adopted by the institution today and will therefore play a major part in the work of the Greek Presidency. We also adopted a number of related documents, most noteworthy being the report on the implementation of the broad economic policy guidelines and the general principles of a new European Employment Strategy. I would like to thank the Greek Commissioner, Mrs Diamantopoulou, wholeheartedly, for she really has done some absolutely first rate work in this area. I would now like to tell you a little more about the key points of the Spring Report, although the Commission is, as always, at Parliament’s disposal should it want to organise specific debates on these important issues. The Spring Report is a general report which does not just outline our programme but enters into specific aspects of it. The Lisbon strategy seeks to achieve far-reaching economic and social renewal by the end of the decade and will be the right course for an enlarged European Union too. That means – and we must not forget it – that it does not lose any of its value with enlargement but actually becomes more important. It is the best way of delivering what concerns our citizens most – greater prosperity, better jobs, greater social cohesion and a cleaner, sustainable environment – and it is the only way of making sure that these are achieved sustainably for future generations too. The Spring European Council must drive forward this process in the face of the two-fold challenge of enlargement and, in particular – and this is the real problem – the continuing deterioration of economic conditions. We must not be discouraged by these challenges. Quite the opposite: they must spur us on to greater endeavours, for the Lisbon agenda is the best way to integrate the new Member States and boost the economy. The Lisbon process is already starting to bear fruit. In many areas, reforms are already generating growth and jobs but, and I tell you this frankly, ladies and gentlemen, much of the European Union’s production potential continues to remain untapped. The Lisbon objectives are still within our reach, but if we do not display much greater political will from this moment onwards there is no firm guarantee that we will succeed."@lv10 "Mijnheer de Voorzitter van het Parlement, mijnheer de eerste minister van de Republiek Griekenland, geachte afgevaardigden, het jaar 2002 is net achter de rug: het was een uitzonderlijk jaar, dat aanving met de invoering van de euro en eindigde met het besluit om over te gaan tot de grootste uitbreiding in de geschiedenis van de Unie. Een jaar geleden hamerde ik erop dat er een onhoudbare kloof gaapte tussen de politieke akkoorden en de wettelijke uitvoering daarvan. Dankzij de gebundelde inspanningen van Parlement, Commissie en Raad, is deze kloof vandaag de dag aanzienlijk minder groot. Maar er is wel steeds meer sprake van een andere kloof, namelijk tussen de richtlijnen en besluiten die op communautair niveau genomen worden en de omzetting daarvan in nationale wetten. Met andere woorden, het probleem rondom de uitvoering van deze besluiten is nog deels onopgelost. Bovendien moeten er nog veel hervormingen worden doorgevoerd in nationale beleidssectoren, wil men de doelstellingen van Lissabon verwezenlijken. Anderzijds kunnen wij met voldoening constateren dat sommige lidstaten veel van de doelstellingen van Lissabon hebben gehaald en die soms zelfs overtreffen. Die landen, die met recht model kunnen staan voor de hele wereld, laten zien dat een goed beleidsevenwicht borg staat voor ontwikkeling over de gehele linie: op economisch en sociaal vlak en qua milieubeheer. Echter, de vooruitgang die in Europa wordt geboekt is niet gelijk verdeeld. Het onbevredigende prestatieniveau van bepaalde landen zet een rem op de algehele ontwikkeling van de Unie. Daarom is coördinatie op communautair niveau van cruciaal belang: alle lidstaten moeten in de richting van die doelstellingen geduwd worden, want dat levert die landen zelf plus alle andere leden van de Unie allerlei voordelen op, voordelen qua macro-economische stabiliteit, qua groei, werkgelegenheid en sociale insluiting. De voorstellen die de Commissie heeft geopperd om meer coördinatie van het begrotingsbeleid te verkrijgen, alsook de voorstellen met betrekking tot de werkgelegenheidsstrategie fungeren als wegwijzers, en het doet me dan ook genoegen te constateren dat het Grieks voorzitterschap onze inspanningen steunt en bereid is een steentje bij te dragen. Wij zullen goed samenwerken! Geachte afgevaardigden, in Lissabon hebben wij een geïntegreerde strategie opgezet die enerzijds een duurzame stimulans voor de economie van de Europese Unie vormt, en anderzijds beantwoordt aan de grote uitdagingen die ons op de middellange en lange termijn te wachten staan. Met het oog hierop wilde ik vandaag benadrukken hoe belangrijk in het kader van onze strategie de investering in kennis en vernieuwing is: dat is de prioriteit die wij ons dit jaar stellen. Er is dus niet altijd alleen maar sprake van een opsomming van dingen die gedaan moeten worden en waarvan wij allemaal op de hoogte zijn: op bepaalde momenten treden bepaalde factoren meer op de voorgrond. Zo vormen dit jaar kennis, vernieuwing, wetenschappelijk onderzoek en scholing de grote prioriteit in de Europese Unie. Onze Unie is qua menselijk kapitaal al niet zo goed uitgerust en daar komt dan nog bij dat dit kapitaal geleidelijk vermindert. Het wordt dus hoog tijd dat de Unie deze menselijke hulpbronnen in kwalitatieve zin opvijzelt. Ik moet zeggen dat ik deze aansporingen doe omdat ik het beleid bestudeerd heb dat sommige lidstaten noodgedwongen voeren vanwege hun krappe begroting. Door beperkte begrotingsmiddelen en soms ook door de criteria die wijzelf afgedwongen hebben, gaan sommige landen in de eerste plaats korten op het geld dat bestemd is voor wetenschappelijk onderzoek. Zodra men het beleid van veel lidstaten onder de loep houdt, valt die bezuiniging onmiddellijk op. Maar dat betekent wel dat men precies de andere kant uitgaat dan wat in de grote doelstellingen van Lissabon was afgesproken. Daar werd immers uitgegaan van een uitgave van 3 procent. Dat is een misstap die wij absoluut moeten zien te vermijden en wij moeten elkaar helpen om het te voorkomen. Ik gebruik nu opzettelijk een dramatische toon. Immers, er zijn ongelooflijke dingen in de wereld gaande. De handigheid van Azië om nieuwe technologieën over te nemen, het dynamisme dat de internationale markten aan de dag leggen, het marktaandeel dat elk jaar van vele Europese landen wordt afgesnoept: dit alles duidt erop dat wij niet meer met een theoretisch probleem geconfronteerd worden maar onze toekomstige overleving op het spel zetten, het toekomstig evenwicht van onze economie, het behoud van onze rijkdom. Daarom kan gesteld worden dat kennis en innovatie het kloppend hart van de duurzame ontwikkeling zijn: zonder investeringen en innovaties groeien wij niet en kunnen wij ons welvaartspeil niet handhaven. Er zijn wat dat betreft zoveel dingen te doen en als u wilt kan ik u daar een greep uit doen: computers op school, permanente opleiding, hooggeschoolde en flexibele banen. Maar daarvoor is het absoluut noodzakelijk dat wij het wetenschappelijk onderzoek stimuleren, onderzoek naar hypermoderne producten, onderzoek naar schone technologieën. Ook is het noodzakelijk dat de kennis die het bedrijfsleven bezit, in economische kansen wordt omgezet. Juist deze laatste stap, omzetting van ontdekkingen en innovaties in commerciële toepassingen, vormt volgens mij de achilleshiel van het Europese bedrijfsleven. Weliswaar hebben wij vooruitgang geboekt met onze kennis en een balans van deze drie jaar is niet zonder meer pessimistisch, maar feit is dat de anderen gewoon harder rennen, qua investeringen en prestatieniveau hinken wij maar een beetje achterop vergeleken met onze grootste internationale concurrenten. Wij hebben nog steeds een veel kleiner aantal onderzoekers dan de Verenigde Staten en Japan. Binnen de Unie zelf lopen de financiële middelen die de nationale overheden voor onderzoek en ontwikkeling bestemmen, nog veel te veel uiteen. Er moet absoluut voor gezorgd worden dat binnen het bedrijfsleven een dynamisch en gunstig klimaat wordt gecreëerd voor die economische activiteit. Vandaag de dag is er niet overal in Europa sprake van een gunstig klimaat en dat brengt weer de nodige consequenties met zich mee. Ik noem er maar één van, want wij zitten hier natuurlijk niet in een academische omgeving, maar wel zijn wij degenen die de besluiten nemen: de groep van grootste Europese bedrijven laat momenteel 40% van zijn wetenschappelijk onderzoek buiten de Unie doen. Dat is een percentage dat toch wel heel erg aan het denken zet! Ikzelf sta er in ieder geval erg van te kijken. Voor mij is dat een alarmsignaal, want die onderzoekers, dat menselijk kapitaal blijft dus buiten de Unie. Het is duidelijk dat wij in de toekomst moeten investeren. Wij moeten onszelf beter coördineren, onszelf nationale doelstellingen opleggen die ambitieuzer zijn in de sectoren onderwijs, onderzoek en vernieuwing, en wij moeten meer doen om de beste vormen van beleid op gemeenschappelijke niveau te bundelen. De toetreding van de kandidaat-landen zal voor de Unie een groot aanbod van vakkennis en vaardigheden met zich meebrengen en dat zal gigantische kansen bieden. Wij hebben er tijdens de uitbreidingsonderhandelingen erg de nadruk op gelegd dat de landen die nu daadwerkelijk toetreden omdat voor hen het signaal op groen is gezet, goed zijn voor 20 procent van de bevolking, maar voor slechts 5 tot 6 procent van het inkomen. Let u daar goed op, want dat betekent 25 procent meer aan toegepaste wetenschappers en technici, technici die soms hooggespecialiseerd zijn. Die landen kunnen ons werkelijk, als zij eenmaal in het Europese circuit zitten, een enorme impuls geven. Houdt u dat allemaal dus goed in de gaten! Wij moeten klaar staan om al dat menselijk kapitaal op te nemen, om dat in het juiste circuit te brengen, om ervoor te zorgen dat die mensen actieve deelnemers aan onze economie worden. De Commissie is van plan in dat verband een actieplan voor onderzoek en ontwikkeling te lanceren en daarna moeten wij met grote spoed het probleem van het normatieve en administratieve kader voor het bedrijfsleven aanpakken. Voordat ik mijn betoog beëindig, wil ik nog graag een andere persoonlijke opmerking maken. Bedenkt u wel dat wij net zoveel processen van Lissabon kunnen lanceren als wij willen, maar als Europa niet een trekpleister voor jong talent uit de hele wereld wordt, kunnen wij een eventueel economisch en wetenschappelijk leiderschap wel vergeten. De Verenigde Staten zijn daar momenteel wel mee bezig, zij trekken arbeidskrachten uit de hele wereld aan. Steeds meer jongeren van ons trekken naar de Verenigde Staten en de meesten blijven daar, maar de meeste Aziaten en Chinezen – er zijn momenteel tienduizenden Chinezen die in Amerika studeren – gaan op den duur naar hun eigen land terug. Dus als wij niet zorgen voor manieren om onze jongeren weer terug te lokken, als wij in Europa niet een paar grote wetenschappelijke centra oprichten, topcentra dus die het symbool, de aantrekkingskracht van de toekomst worden, die zin geven aan ons bouwen aan de toekomst, zullen wij het nooit meemaken dat de knapste koppen van andere werelddelen naar ons toe willen en onze jongeren bij ons blijven. Dat is de cruciale uitdaging die wij voor ons hebben, en daarom hebben de Commissie en ik persoonlijk erop aangedrongen dat deze dramatische oproep in alle Europese landen wordt gedaan. Want als onze jongeren erop uittrekken, als onze bedrijven hun laboratoria zelfs buiten Europa en vooral in de Verenigde Staten oprichten om daar onderzoek te doen, dan is het behoorlijk mis met ons. Onze horizon wordt dan allengs nauwer. Knoopt u dat dus goed in uw oren: als wij op die toer doorgaan, zijn we ten dode opgeschreven. Geachte afgevaardigden, wij hebben op dit vlak een duidelijke verantwoordelijkheid ten opzichte van de nieuwe burgers van vandaag en van morgen, maar ook ten opzichte van de hele wereld. Wij hadden onszelf de taak gegeven een concurrerende maatschappij te vormen, gebaseerd op kennis en duurzame ontwikkeling. Ook de toekomst van het Europees sociaal model hangt daarvan af. De doelstellingen die wij zo zorgvuldig hadden afgesproken, ook met commissaris Diamantopoulou, en die de reden vormen van ons politieke bedrijf, doelstellingen als sociale gelijkheid en verbetering van sociale klassen: dat alles kan echt niet gerealiseerd worden zonder een op kennis gebaseerde maatschappij. Eveneens hangt het van de kennismaatschappij af of wij de internationale toezeggingen die we in Monterrey, in Doha, in Johannesburg hebben gedaan, na kunnen komen en een beleid van vrede en stabiliteit in de wereld kunnen voeren. Het jaar dat nu net van start is gegaan, belooft in menig opzicht even cruciaal te worden. In 2003 zullen wij ons moeten voorbereiden op de tenuitvoerlegging van de uitbreiding en moeten wij een begin maken met de institutionele hervormingen. Vooral echter moeten wij ervoor zorgen dat het nieuwe Europa in economisch en sociaal opzicht een solidere basis krijgt. Mijnheer de Voorzitter, mijnheer de eerste minister, de Europese Unie heeft in het verleden dikwijls de meest sceptische waarnemers schaakmat weten te zetten door vermetele en doortastende initiatieven op te zetten. Wij hebben onze naam verbonden met een hele reeks prestaties, en ik ben er dan ook vast van overtuigd dat het ons ook in de toekomst zal lukken het nodige te presteren. Maar ik dring er wel erg op aan dat u één ding goed voor ogen moet houden: de wetenschappelijke topcentra, de bevordering van onderzoek, het aantrekken van onderzoekslaboratoria in Europa, de behoefte aan innovatie, het feit dat Europa weer het actieve middelpunt van cultuur en wetenschap moet worden zoals het in de loop der eeuwen is geweest, dat zijn allemaal onontbeerlijke voorwaarden voor onze toekomst. De generaties van vandaag hebben eerlijk gezegd minder kansen dan de meesten van de hier aanwezigen destijds hadden. Ik geloof dat het onze plicht is te bouwen aan die toekomst, aan die kansen voor de jongeren. Zij hebben daar recht op, en wij hebben het ook nodig. Mijnheer de eerste minister, bij het vaststellen van de prioriteiten voor dit eerste semester van het jaar, heeft het Grieks voorzitterschap laten blijken dat het heel goed beseft welke grote uitdagingen ons allemaal te wachten staan. Dat blijkt uit de hele toespraak die de voorzitter van de Raad gehouden heeft, en het is dan ook niet nodig dat ik de voornaamste punten daarvan nog eens naar voren haal: grote aandacht voor het immigratievraagstuk, octrooien, energie en de grote problemen van een definitieve vrede in Europa, dat wil zeggen de problematiek rondom de Balkan en de Middellandse Zee: allemaal punten waar wij volledig achter staan. Op de laatste twee thema’s leg ik een bijzondere nadruk, want de Balkan is een zaak van ons, de Balkan rust op onze schouders en leeft in onze harten; en de Middellandse Zee is in het beeld dat premier Simitis geschetst heeft, een voorwaarde voor vrede en oorlog. Ik sta voorts achter de onomwonden keuze die het Grieks voorzitterschap voor de vrede heeft gedaan: ik onderschrijf die keuze en hoop van harte dat de Europese landen en instellingen een eensgezinde actie voor vrede opzetten. Wij hebben momenteel een unieke kans in handen, een massale aanwezigheid van Europese landen in de Veiligheidsraad, een Europees voorzitterschap, en vooral hebben wij een publieke opinie die zich diep betrokken voelt en uiterst bezorgd is voor de mogelijke omvang en vooral de mogelijke gevolgen van de oorlog. Het kan zijn dat de Europese regeringen de afgelopen maanden verdeeld waren, dat ze er andere visies op nahielden, maar de publieke opinies zijn sterk verenigd in hun vastberadenheid de oorlog zoveel mogelijk af te houden. Uiteraard staat dit volkomen los van de even sterke vastberadenheid om het terrorisme te bestrijden, om die nieuwe dreiging met vereende krachten af te weren. Maar de oorlog wordt als laatste toevlucht beschouwd en wij moeten dan ook sterk en eensgezind actie voeren om vrede te krijgen. Wij bevinden ons dus op dezelfde golflengte als het Grieks voorzitterschap en kunnen ons volkomen vinden in zijn programma voor Europa: niet alleen waar het gaat om vorderingen te maken ten behoeve van de Europese instellingen, het Statuut van de leden van het Parlement, het probleem van de partijen, maar ook wat betreft het voornemen de twee grote thema’s die centraal stonden in de verklaring van premier Simitis, namelijk de uitbreiding en de uitdieping, vooruit te helpen. Wij willen immers een groter Europa, maar wij willen ook een uitgediept Europa. Ik geloof dat hierover geen misverstanden bestaan, dat behoeft geen nadere toelichting. Ik wil nu kort ingaan op het feit dat de Commissie vandaag, in samenhang met wat premier Simitis heeft gezed, haar voorjaarsverslag heeft aangenomen: dat is de bijdrage van de Commissie aan de werkzaamheden van de Europese Raad van dit voorjaar en het past dus heel goed in het Griekse semester. De Commissie heeft tevens een reeks documenten aangenomen die daaraan gerelateerd zijn. Ik noem hiervan met name het verslag over de uitvoering van de grote lijnen van economisch beleid en de algemene beginselen voor een nieuwe Europese strategie ten gunste van de werkgelegenheid. Op dit vlak ben ik de Griekse commissaris, mevrouw Diamantopoulou, veel dank verschuldigd, omdat zij werkelijk voortreffelijk werk heeft afgeleverd. Ik wil thans verwijlen bij een paar centrale punten van het voorjaarsverslag, maar eerst wil ik u verzekeren dat de Commissie zoals altijd ter beschikking staat van het Parlement, mocht u de beslissing nemen gespecialiseerde debatten over deze belangrijke kwesties te organiseren. Het voorjaarsverslag is een algemeen verslag dat niet alleen de grote lijnen schetst maar ook nader ingaat op bijzondere aspecten van ons programma. De strategie van Lissabon strekt ertoe om nog vóór het einde van dit decennium een grondig economisch en maatschappelijk vernieuwingsproces op te starten. Ook na de uitbreiding zal deze strategie de voornaamste leidraad voor de Europese Unie zijn. Met de uitbreiding zal de strategie van Lissabon dus absoluut niet aan waarde inboeten maar er zelfs op vooruitgaan. Het is de beste strategie om onze burgers datgene te geven waar het echt op aankomt, dat wil zeggen grotere welvaart, kwaliteitsbanen, grotere sociale cohesie en een gezond en duurzaam milieu. Het is tevens de enige strategie die garandeert dat deze verworvenheden ook voor de toekomstige generaties behouden blijven. Dit proces zal door de Europese Raad van dit voorjaar moeten worden vooruitgeholpen, ondanks de dubbele uitdaging van de uitbreiding en de nog onzekere economische conjunctuur. Dat laatste is trouwens het echte probleem en het gaat er dan ook om dat wij ons daar niet door uit het veld laten slaan. De moeilijke conjunctuur zou zelfs een stimulans voor ons moeten zijn om onze inspanningen te verdubbelen. De agenda van Lissabon is immers het beste middel om de nieuwe lidstaten te doen integreren en de economie te herlanceren. Het proces van Lissabon begint inmiddels vruchten af te werpen. De hervormingen zorgen al in veel sectoren voor groei en werkgelegenheid. Maar, geachte afgevaardigden, er is één kwestie waarvan ik u in alle eerlijkheid op de hoogte moet brengen, namelijk dat veel van het productiepotentieel van de Europese Unie maar niet goed op gang kan komen. De doelstellingen van Lissabon hebben wij inmiddels binnen handbereik, maar als wij goede kansen op succes willen hebben, dan moeten wij nu meteen optreden en zeer zeker meer wilskracht aan de dag leggen."@nl2 "Senhor Presidente, Senhor Primeiro-Ministro da República da Grécia, Senhores Deputados, acabámos de virar a página sobre esse ano absolutamente extraordinário, 2002, que começou com a introdução do euro e terminou com a decisão de se proceder ao maior alargamento da história da União. Há um ano, chamei a atenção para a distância insustentável entre os acordos políticos e a sua aplicação a nível legislativo. Podemos dizer que, graças ao esforço conjunto do Parlamento, da Comissão e do Conselho, actualmente essa distância encontra-se reduzida. No entanto, essa mesma distância está a formar-se no âmbito da transposição das directivas e das decisões comunitárias para a lei dos Estados-Membros. Por isso, o problema de pôr em prática essas decisões continua em parte por resolver. Além disso, continuam por implementar muitas reformas das políticas nacionais necessárias para se alcançarem os objectivos de Lisboa. Por outro lado, é encorajador verificar que alguns Estados-Membros alcançam – e por vezes mesmo ultrapassam – muitos dos objectivos de Lisboa. Esses países, que o mundo inteiro pode tomar como modelo, demonstram que a política certa pode trazer desenvolvimento em todos os domínios: económico, social e ambiental. No entanto, o progresso na Europa não é uniforme, A actuação pouco satisfatória de alguns países atrasa o desenvolvimento global da União. Por conseguinte, a coordenação a nível comunitário é crucial para encorajar todos os Estados-Membros a trabalhar no sentido de alcançarem os objectivos de que eles próprios beneficiarão, bem como todos os outros membros da União. Trata-se de benefícios ligados à estabilidade macroeconómica, ao crescimento, ao emprego e à inclusão social. As propostas da Comissão no sentido de reforçar a coordenação da política orçamental e as propostas respeitantes à estratégia do emprego apontam o caminho, e eu estou satisfeito por constatar que a Presidência grega partilha o nosso empenho e está determinada a desempenhar o seu papel integralmente. Vamos fazer uma boa equipa de trabalho. Senhores Deputados, a estratégia de Lisboa é uma estratégia integrada que visa estimular a economia da União Europeia de forma sustentável e responder aos nossos grandes desafios a médio e longo prazo. Por esse motivo, no âmbito da nossa estratégia, gostaria de chamar a atenção para a importância do investimento no conhecimento e na inovação. Foi essa a prioridade que estabelecemos para este ano. A juntar a uma lista de coisas para fazer, que todos nós conhecemos bem e de que todos estamos perfeitamente conscientes, há momentos em que alguns factores assumem maior importância. Penso que, este ano, o conhecimento, a inovação, a investigação e a educação são as verdadeiras grandes prioridades numa União Europeia que tem falta de recursos humanos – que têm vindo a diminuir – e que precisa de melhorar qualitativamente esses mesmos recursos humanos. Devo dizer que esta observação é o resultado de uma análise da política – implementada, por vezes contra a sua vontade, por alguns Estados-Membros, em consequência das restrições – de reduzir, de acordo com as necessidades orçamentais, por vezes também em virtude dos limites que nós próprios impusemos, antes de mais as despesas com a investigação. Se analisarmos a política de muitos Estados-Membros, esse foi o resultado, caminhando em direcção oposta aos 3% que estabelecemos nos grandes objectivos do processo de Lisboa. Esse é um erro que devemos evitar: devemos ajudar-nos uns aos outros para evitar esse erro. Estou a falar desta questão de uma forma tão enfática, se quiserem, porque estão a acontecer no mundo coisas extraordinárias. A capacidade de absorção da novas tecnologias por parte da Ásia, o crescente dinamismo dos mercados internacionais, as quotas de mercado de muitos países europeus que se vêem diminuídas todos os anos: tudo isso significa que já não estamos perante um problema teórico, mas sim perante um problema de sobrevivência futura, do equilíbrio futuro da nossa economia, de preservação da nossa riqueza. Deste modo, o conhecimento e a inovação surgem como a força motriz do desenvolvimento sustentável. Sem investimentos e inovação não conseguiremos crescer nem poderemos manter os nossos níveis de prosperidade. São muitas as coisas necessárias: computadores nas nossas escolas, formação ao longo da vida e trabalho qualificado e flexível. É vital promover a investigação em torno dos produtos de vanguarda a nível mundial e das tecnologias limpas e devemos ajudar as empresas a transformar os seus conhecimentos em oportunidades económicas. É precisamente neste último nível – converter as descobertas em inovação e explorá-las comercialmente - que reside a grande fraqueza das empresas europeias. Embora a União tenha dado alguns passos em frente no sentido de uma economia baseada no conhecimento e uma análise dos últimos três anos não seja desencorajadora, o que acontece é que há outros que correm ainda mais depressa e nós continuamos atrasados em relação aos principais concorrentes internacionais, em termos de investimento e de resultados práticos. Continuamos a ter um número de investigadores muito inferior ao dos Estados Unidos e ao do Japão. No seio da União, as despesas públicas com a educação, a investigação e o desenvolvimento apresentam grandes variações. As empresas necessitam de um ambiente dinâmico que favoreça essa actividade económica. Actualmente, na Europa, essas condições não estão suficientemente divulgadas. É significativo e impressionante – dou-vos apenas um dado estatístico porque não estamos aqui num debate teórico: estamos aqui para tomar decisões – as maiores empresas europeias desenvolvem 40% das suas actividades de investigação fora da União. Este número impressiona-me! É uma situação crítica, pois significa que os investigadores e os recursos humanos permanecem fora da União. É claro que devemos investir no futuro. Devemos coordenar-nos melhor, estabelecer objectivos nacionais mais ambiciosos nos domínios da educação, da investigação e da inovação, e devemos fazer mais a fim de pôr em comum as nossas melhores políticas. A adesão dos países candidatos, com as suas enormes competências, dará à União oportunidades gigantescas. Insistimos muito no facto de que, depois do alargamento, esses países – os países que entraram em termos efectivos, por lhes ter sido dada luz verde política – serão 20% da população mas só representarão 5 ou 6% do rendimento. No entanto, eles representarão um aumento de 25% de cientistas e engenheiros especializados. Em muitos casos, eles estão a trabalhar em sectores específicos mas, uma vez integrados no circuito europeu, poderão efectivamente dar-nos um grande impulso. Portanto, devemos ver se estamos preparados para absorver esses recursos humanos, para pô-los em circulação, para garantir que se tornem parte activa da nossa economia. Relativamente a este aspecto, a Comissão irá lançar um plano de acção para a investigação e o desenvolvimento. Devemos também abordar com urgência a questão do enquadramento legislativo e administrativo para o mundo das empresas. Antes de terminar, permitam-me mais uma observação pessoal: podemos fazer todos os processos de Lisboa que quisermos mas, se a Europa não se tornar o pólo de atracção de jovens talentos, de todo o mundo, nunca poderemos ter a liderança económica e científica. Os Estados Unidos conseguem-no utilizando recursos humanos de todo o mundo. Enquanto os nossos jovens que vão para os Estados Unidos em número cada vez mais elevado ficam por lá na maior parte dos casos, posso dizer-vos que a maior parte dos asiáticos e dos chineses – actualmente há dezenas de milhares de chineses a estudar nos Estados Unidos – regressam aos seus países. Pois bem, se não arranjarmos uma maneira de fazer com que os nossos jovens regressem a casa, se não construirmos na Europa algumas grandes escolas de excelência, de altíssimo nível, que sejam o símbolo, a atracção do futuro, que transmitam a ideia de que estamos a trabalhar para o futuro, nunca conseguiremos atrair os jovens, os melhores cérebros dos outros continentes, e nunca conseguiremos que os nossos jovens permaneçam no nosso continente. Este é que é o desafio vital, e é por isso que a Comissão e eu, pessoalmente, insistimos para que esta questão seja ponderada, como deve sê-lo, ao nível de todos os países europeus, porque, se os nossos jovens saem da Europa, se as nossas empresas chegam ao ponto de estabelecer laboratórios de investigação fora da Europa, em especial nos Estados Unidos, aviso-vos de que os nossos horizontes se tornarão cada vez mais estreitos, aviso-vos de que, se continuarmos assim, tudo estará perdido. Senhores deputados, temos responsabilidades óbvias para com os nossos cidadãos, de hoje e de amanhã, e para com o mundo inteiro sobre esta questão. Estabelecemos o objectivo de criar uma sociedade competitiva, baseada no conhecimento e no desenvolvimento sustentável. Do nosso sucesso dependerá também o futuro do modelo social europeu. Não acreditamos que possamos alcançar os objectivos que a Senhora Comissária Diamantopoulou e eu fixámos com tanto cuidado, os objectivos que estão por detrás de todas as políticas, como a igualdade social e a promoção das classes – não acreditamos que isso possa ser feito sem uma sociedade baseada no conhecimento. Por conseguinte, do nosso sucesso dependerá também a capacidade de honrarmos os compromissos internacionais assumidos em Monterrey, em Doha e em Joanesburgo, bem como a força necessária para pormos em prática as políticas susceptíveis de garantir paz e estabilidade no mundo. O ano que iniciámos irá ser, em muitos aspectos, igualmente crucial. Em 2003, deveremos preparar-nos para implementar o alargamento e deveremos levar a cabo as reformas institucionais; mas, sobretudo, deveremos dar à nova Europa alicerces económicos e sociais muito mais sólidos. Senhor Presidente, Senhor Primeiro-Ministro, muitas vezes no passado a União Europeia soube desmentir os críticos mais cépticos com iniciativas corajosas e resolutas. Alcançámos muitos objectivos e estou convencido de que iremos conseguir alcançá-los também no futuro, mas peço-vos que compreendam que esta questão dos centros de excelência científica, de um esforço no sentido da investigação, de regras para atrair para a Europa os laboratórios e os centros de inovação, de a Europa se tornar uma vez mais o catalisador e o centro da cultura e da ciência, como sempre foi ao longo dos séculos, é vital para o nosso futuro. Para ser sincero, as gerações actuais têm menos oportunidades e menos opções do que a maioria de nós aqui presentes tivemos. Penso que é nosso dever reconstituir para os jovens essas opções, essas oportunidades, porque eles têm direito a elas e nós também precisamos delas. Senhor Primeiro-Ministro, ao estabelecer as prioridades para este primeiro semestre do ano, a Presidência grega demonstrou que está perfeitamente consciente desses grandes desafios. Isso ficou bem claro ao longo do seu discurso. Não tenho qualquer necessidade de voltar a referir os pontos principais – estamos plenamente de acordo com eles: a grande atenção ao problema da imigração, patentes, energia e os grandes obstáculos a uma paz duradoura na Europa – a questão dos Balcãs e a questão do Mediterrâneo. Insisto muito nestas duas últimas questões porque os Balcãs são uma questão da União Europeia – são responsabilidade nossa e estão também nos nossos corações – e, na situação descrita pelo Senhor Primeiro-Ministro Simitis, o facto de o futuro nos oferecer guerra ou paz depende do Mediterrâneo. Concordo igualmente com a profunda decisão tomada pela Presidência grega a favor da paz: concordo com ela e desejo que haja uma acção unitária a favor da paz por parte dos países e das Instituições europeias. Estamos perante uma oportunidade única, uma presença maciça dos países europeus no Conselho de Segurança, uma Presidência europeia e, sobretudo, temos uma opinião pública profundamente perturbada e profundamente preocupada com os possíveis contornos e, sobretudo, com as possíveis consequências da guerra. Nos últimos meses, os governos europeus podem ter tido divergências e perspectivas diferentes, mas os seus cidadãos estão fortemente unidos no desejo de afastar o mais possível a guerra. Naturalmente, isso não significa que eles não tenham um desejo igualmente forte de combater o terrorismo, de apresentar uma frente unida perante esta nova ameaça. No entanto, a guerra é sentida como um último recurso e a nossa acção a favor da paz deve, portanto, ser forte e unitária. Sentimo-nos, pois, em perfeita sintonia com a Presidência grega e com o seu programa para a Europa, não só no que respeita à sua intenção de desenvolver o trabalho que precisa de ser feito no âmbito das Instituições europeias em questões como o Estatuto dos Deputados e o problema das regras a aplicar aos partidos, mas também no que respeita aos dois grandes temas que estiveram no centro do discurso do Senhor Primeiro-Ministro Simitis: o alargamento e a unificação: queremos uma Europa maior, mas também queremos uma Europa mais unificada. Quanto a isso não creio que haja objecções nem tão pouco esclarecimentos a fazer. Gostaria agora de vos falar brevemente do facto de, na sequência do que foi dito pelo Senhor Primeiro Ministro Simitis, a Comissão ter adoptado hoje o Relatório da Primavera, que constitui o contributo da Comissão para os trabalhos do Conselho Europeu da Primavera e irá desempenhar um papel muito importante na acção da Presidência grega. Adoptámos igualmente uma série de documentos conexos, entre os quais devo referir o relatório sobre a execução das grandes linhas de política económica e os princípios gerais para uma nova Estratégia Europeia do Emprego. Fico muito grato à Senhora Comissária grega Diamantopoulou, que teve uma actuação absolutamente excelente nesse âmbito. Gostaria agora de dizer mais alguma coisa acerca de alguns pontos centrais do Relatório da Primavera, muito embora a Comissão esteja, como sempre, à disposição do Parlamento no caso de este decidir organizar debates específicos sobre estas importantes questões. O Relatório da Primavera é um relatório geral, que não se limita a traçar as linhas gerais do nosso programa mas entra também nalguns dos seus aspectos específicos. A estratégia de Lisboa visa realizar uma profunda renovação económica e social até ao final da década e continua a ser a rota-mestra para a União Europeia mesmo depois do alargamento. Isso significa – não devemos esquecê-lo – que não perde nenhum do seu valor com o alargamento, adquirindo, pelo contrário, maior importância. É a melhor maneira de darmos aos nossos cidadãos aquilo que conta realmente – maior prosperidade, melhores postos de trabalho, maior coesão social e um ambiente natural mais saudável e sustentável - e essa é também a única maneira de assegurar que essas conquistas sejam sustentáveis para as gerações futuras. O Conselho Europeu da Primavera deverá levar por diante este processo, apesar do duplo desafio do alargamento e, sobretudo – este é que é o verdadeiro problema –, da permanente deterioração das condições económicas. Estes desafios não devem desencorajar-nos, devem antes incentivar-nos no sentido de multiplicarmos os nossos esforços, porque a Agenda de Lisboa é o melhor instrumento para integrar os novos Estados-Membros e relançar a economia. O processo de Lisboa já começa a dar frutos. As reformas estão a gerar crescimento e emprego em muitos sectores, mas – e digo-vos isto com toda a franqueza, Senhores Deputados – muito do potencial de produção da União Europeia continua por revelar. Os objectivos de Lisboa ainda estão ao nosso alcance, mas para termos boas garantias de sucesso, devemos demonstrar desde já uma vontade política muito mais forte."@pt11 "Herr talman, herr premiärminister, ärade parlamentsledamöter! Vi har just lagt 2002 bakom oss, ett år som varit fullständigt enastående, ett år som inleddes med införandet av euron och som avslutades med beslutet att gå vidare med den största utvidgningen i unionens historia. För ett år sedan strök jag under den ohållbara klyftan mellan de politiska avtalen och deras förverkligande på lagstiftningsnivå. I dag kan vi säga att tack vare den gemensamma ansträngningen från parlamentet, kommissionen och rådet har denna klyfta minskats. Klyftan håller nu på att förskjutas mot det nationella införandet av direktiven och besluten som tagits på gemenskapsnivå. Problemet med att omsätta dessa beslut i praktisk handling är med andra ord fortfarande till viss del olöst. Det återstår dessutom att genomföra många nödvändiga reformer på nationell politisk nivå för att kunna uppnå målen från Lissabon. Å andra sidan kan vi med tillfredsställelse konstatera att vissa medlemsstater uppnår, och i vissa fall överträffar, flera av målen från Lissabon. Dessa länder, som hela världen skulle kunna ta som modeller, visar att en riktig balans mellan olika politiska insatser kan skapa tillväxt på samtliga områden: ekonomiskt, socialt och miljömässigt. Men framstegen i Europa är inte jämnt fördelade. De otillfredsställande prestationerna i vissa länder bromsar upp den totala utvecklingen på unionsnivå. Samordning på gemenskapsnivå är därför av avgörande betydelse för att hjälpa samtliga medlemsstater att uppnå mål som medlemsstaterna själva och alla övriga medlemmar av unionen skulle dra nytta av. Det handlar om fördelar som är knutna till makroekonomisk stabilitet, tillväxt, sysselsättning och social sammanhållning. De förslag som framförts av kommissionen för att förstärka samordningen av budgetpolitiken och förslagen som avser sysselsättningsstrategin anger vägen, och jag är glad över att kunna konstatera att det grekiska ordförandeskapet delar vårt engagemang och kommer att ta sitt ansvar fullt ut. Vi kommer att kunna samarbeta bra. Ärade ledamöter! I Lissabon utformade vi en integrerad strategi som å ena sidan stimulerar Europeiska unionens ekonomi på ett hållbart sätt och, å den andra, skall möta våra stora utmaningar på medellång och lång sikt. Därför vill jag i dag understryka betydelsen av investeringar i kunskap och förnyelse inom ramen för vår strategi. Detta är den prioritering vi vill göra för i år. Det finns inte bara en lista över saker som måste göras, som vi alla känner till, och som alla är väl medvetna om, men det finns också tillfällen när dessa faktorer får ännu större betydelse. Jag tror att kunskap, förnyelse, forskning och skola blir de viktigaste prioriteringarna i år. Det brister i fråga om de mänskliga resurserna i EU. De krymper hela tiden, och vi har behov av en kvalitetsökning när det gäller just dessa resurser. Låt mig också säga att denna synpunkt är resultatet av en analys av den politik som vissa medlemsstater genomfört när det har gällt att minska i första hand utgifterna för forskning på grund av budgetmässiga behov. Ibland har detta gjorts tvångsmässigt, på grund av de restriktioner som gäller, ibland också inom ramen för de begränsningar som vi själva har ålagt oss. Om vi undersöker politiken i många medlemsstater, så går resultatet stick i stäv med de tre procent som vi har angett i de stora målen för Lissabonprocessen. Detta är ett misstag som vi måste undvika: vi måste alla hjälpas åt för att undvika detta misstag. Jag talar om detta på ett ganska dramatiskt vis, om ni så vill, för det händer fantastiska saker i världen. Kapaciteten att ta till sig den nya tekniken i länderna i Asien, den dynamik som de internationella marknaderna utvecklar, de marknadsandelar som varje år försvinner för många av de europeiska länderna: allt detta betyder att vi inte längre har ett teoretiskt problem framför oss, utan ett problem som handlar om vår framtida överlevnad, om den framtida balansen i vår ekonomi, om att bevara vårt stora välstånd. Det är i det sammanhanget som kunskap och förnyelse är den drivande kraften i en hållbar utveckling: utan investeringar och förnyelse kommer vi inte att kunna växa, vi kommer inte att kunna bibehålla vår nuvarande levnadsstandard. Det är flera åtgärder som vi kan räkna upp, om ni så vill: från datorer i skolorna till livslångt lärande och en kvalificerad och flexibel arbetsmarknad. Vi måste absolut stimulera forskningen kring de produkter som ligger längst fram i utvecklingen på global nivå och kring ren teknik, och vi måste kunna förvandla de kunskaper som finns i företagen till ekonomiska möjligheter. Och det är just när det gäller detta sista steg – att förvandla upptäckter till förnyelse, till ett kommersiellt utnyttjande – som jag finner den största svagheten bland europeiska företag. Vi har gjort framsteg när det gäller kunskaper, och analysen av de senaste tre åren är inte avskräckande, men sanningen är att alla andra springer ännu fortare, och vi ligger efter de viktigaste internationella konkurrenterna när det gäller investeringar och resultat. Vi har fortfarande betydligt färre forskare än Förenta staterna och Japan; inom unionen är de offentliga utgifterna för utbildning samt forskning och utveckling alltför ojämnt fördelade. Företagen måste få en dynamisk och positiv miljö för denna ekonomiska aktivitet. I dagens Europa ser jag inte denna miljö i någon större utsträckning. Det är typiskt – jag nämner bara en siffra, för här befinner vi oss inte i en akademisk miljö, utan vi har att fatta beslut –, och det gör ett visst intryck att gruppen av de största europeiska företagen, i detta nu, bedriver 40 procent av all sin forskning utanför unionen. Detta upplever jag som en chockerande siffra! Detta är en nödsituation, för på det viset kommer forskare och mänskliga resurser att hamna utanför unionen. Det står klart att vi måste investera för framtiden. Vi måste samordna våra insatser bättre, ställa upp ambitiösare nationella mål inom utbildningssektorn, inom forskning och förnyelse, och vi måste göra mer för att dela med oss av våra bästa lösningar. De nya kandidatländernas inträde i unionen tillför oss ett stort kompetenskapital, och det ger oss enorma möjligheter. I samband med utvidgningen insisterade vi kraftigt på att dessa länder – de som faktiskt kommit med, för ett politiskt grönt ljus har getts – utgör 20 procent av befolkningen och bara 5–6 procent av intäkterna. Men tänk på att de har 25 procent fler forskare och tekniker, ofta i speciella sektorer. Om de införs i det europeiska systemet kan de verkligen bidra med viktiga impulser. Se därför till att ta tillvara dessa mänskliga resurser, att få in dem i systemet, att se till så att de ger aktiva impulser till vår ekonomi! I det sammanhanget kommer kommissionen att presentera en handlingsplan för forskning och utveckling. Sedan måste vi omedelbart ta itu med frågan om ett normativt och administrativt ramverk för näringslivet. Tillåt mig slutligen göra en personlig observation: även om vi skulle genomföra hur många Lissabonprocesser som helst, så kommer vi aldrig att kunna bli ledare inom ekonomi och forskning om inte Europa blir ett attraktionscentrum för unga talanger från hela världen. Förenta staterna håller på att ta ledningen genom att utnyttja mänskliga resurser från hela världen. Medan allt flera av våra ungdomar reser till Förenta staterna och till största delen stannar kvar där, reser den största delen av asiaterna, kineserna – det finns för närvarande tiotusentals kineser som studerar i USA – hem igen. Om vi inte skapar en mekanism för att få hem våra ungdomar igen, om vi inte bygger upp stora europeiska skolor av världsklass, på allra högsta nivå, skolor som blir en symbol, en attraktionskraft inför framtiden, så kommer vi aldrig att få hit ungdomarna, de bästa från de andra kontinenterna, och vi kommer aldrig att få behålla våra ungdomar på vår egen kontinent. Detta är den viktiga utmaning vi står inför, och det är därför som kommissionen och jag personligen har insisterat på att dessa förhållanden kraftigt understryks på nationell nivå i samtliga medlemsstater. Om våra ungdomar reser ut, om våra företag verkligen bygger sina forskningslaboratorier utanför Europa och framför allt i USA, så kom ihåg att vår horisont hela tiden krymper; kom ihåg att om vi fortsätter på detta viset har vi inte en chans! Ärade ledamöter! Vi har ett tydligt ansvar gentemot våra medborgare, dagens och morgondagens, och mot hela världen i denna fråga. Vi har ställt upp målet att skapa ett konkurrenskraftigt samhälle som bygger på kunskap och hållbar utveckling. På detta beror också framtiden för den europeiska samhällsmodellen. Vi kommer inte att kunna uppnå de mål som vi har ställt upp så omsorgsfullt och detaljerat genom kommissionär Diamantopoulou och som utgör själva anledningen till att vi arbetar politiskt, till exempel den sociala jämlikheten, en utjämning mellan olika klasser: detta är något vi aldrig kommer att kunna göra utan ett samhälle som bygger på kunskap. Av vår framgång, med andra ord, beror också vår kapacitet att vara trogna de internationella åtaganden som vi har gjort i Monterrey, i Doha, i Johannesburg, och kraften att kunna förverkliga en politik som kan garantera fred och stabilitet i världen. Det år som just påbörjats verkar i många avseenden bli lika viktigt: under 2003 måste vi förbereda oss för att genomföra utvidgningen, och vi måste börja genomföra de institutionella reformerna. Men framför allt måste vi ge det nya Europa en mycket fastare ekonomisk och social grund. Herr talman, herr premiärminister! Tidigare har Europeiska unionen många gånger kunnat visa att de mest skeptiska observatörerna har fått fel genom modiga och handfasta initiativ. Vi har uppnått många mål, och jag är övertygad om att vi kommer att kunna uppnå ännu fler i framtiden, men jag ber er förstå att denna diskussion om ett centrum för forskning i världsklass, om insatser för forskning, regler för att göra Europa attraktivt för forskningslaboratorier, centrum för förnyelse, att på nytt bli ett drivhus och ett centrum – som Europa alltid har varit tidigare – för kultur och vetenskap, är oundgängliga villkor för vår framtid. Dagens ungdomar har ärligt talat färre möjligheter, färre tillfällen än vad de allra flesta av oss som befinner oss här i dag har haft. Jag tycker det är vår plikt att återskapa dessa förutsättningar, dessa möjligheter för dem, för det är deras rättighet, och det är något som även vi behöver. Herr premiärminister! När det grekiska ordförandeskapet har bestämt sina prioriteringar för årets första sex månader har det visat sig klart medvetet om dessa stora utmaningar. Detta framgår av hela ert anförande, som jag inte behöver sammanfatta de grundläggande punkterna i, eftersom vi instämmer till fullo i den stora uppmärksamhet som ges frågorna om invandring, patenträttigheter och energi och de stora problemen i samband med en slutlig fred i Europa, dvs. problemen på Balkan och runt Medelhavet. Jag insisterar mycket när det gäller de två sista frågorna, eftersom Balkan är vårt problem; de länderna bär vi på våra axlar och även i våra hjärtan. I den bild som premiärminister Simitis tecknat blir Medelhavet avgörande för frågan om krig eller fred. Jag instämmer också i det djupa engagemanget för fred från det grekiska ordförandeskapets sida: jag instämmer, och jag hoppas på en gemensam insats för freden från EU-staternas och EU-institutionernas sida. Vi står inför ett unikt tillfälle, en massiv närvaro för de europeiska länderna i säkerhetsrådet, ett europeiskt ordförandeskap, och framför allt har vi en allmänhet som är djupt engagerad och djupt oroad över krigets eventuella konsekvenser. Kanske har de europeiska regeringarna under de senaste månaderna haft olika uppfattningar, men allmänheten står enad i sin vilja att så långt som möjligt undvika ett krig. Naturligtvis har detta ingenting att göra med den lika starka viljan att bekämpa terrorismen, att stå enade inför detta nya hot. Men kriget uppfattas som en sista utväg, och därför måste vår insats för freden vara kraftfull och enad. Vi stöder därför fullständigt det grekiska ordförandeskapet och dess program för Europa, inte bara när det gäller att diskutera de nödvändiga framtida stegen för de europeiska institutionerna, till exempel när det gäller parlamentets arbetsordning och frågan om partierna, utan när det gäller de båda viktiga kapitel som stod i centrum för premiärminister Simitis redogörelse, nämligen utvidgningen och fördjupningen: vi vill se ett större EU, men vi vill också se en fördjupad union. Här tror jag inte det finns några problem; här krävs det inte ens några förtydliganden. Låt mig så helt kort nämna att kommissionen i dag, som premiärminister Simitis sade, har antagit sin vårrapport. Den utgör institutionens bidrag till arbetet i Europeiska konventet under våren, och den kommer med andra ord i högsta grad att vara aktuell under det grekiska ordförandeskapet. Kommissionen har dessutom antagit en serie dokument i anslutning till rapporten, bland vilka jag gärna vill nämna rapporten om genomförandet av de stora riktlinjerna i den ekonomiska politiken och de allmänna principerna för en förnyad europeisk sysselsättningsstrategi. Jag är mycket tacksam mot den grekiska kommissionären Diamantopoulou, för hon har verkligen arbetat i den riktningen på ett alldeles utmärkt sätt. Låt mig så uppehålla mig vid vissa centrala punkter i vårrapporten, även om kommissionen, som alltid, står till Europaparlamentets disposition om det skulle besluta sig för att organisera speciella diskussioner om dessa viktiga frågor. Vårrapporten är en allmän rapport, som inte bara innehåller de allmänna riktlinjerna, utan även går in på vissa detaljer i vårt program. Syftet med Lissabonstrategin var att genomföra en djupgående ekonomisk och social förnyelse före decenniets utgång, och det kvarstår som kungsvägen för Europeiska unionen även efter utvidgningen: dvs. – låt mig påminna om det – strategin förlorar inget av sitt värde i och med utvidgningen, snarare tvärtom. Det är den bästa strategin för att ge våra medborgare det som är verkligen viktigt, dvs. ett ökat välstånd, sysselsättning med kvalitet, bättre social sammanhållning och en sund och hållbar miljö. Strategin är också det enda sättet att garantera att dessa erövringar blir hållbara även för kommande generationer. Vårens europeiska råd måste föra denna process vidare, trots den dubbla utmaningen från utvidgningen och framför allt – och detta är det verkliga problemet – den fortfarande osäkra ekonomiska konjunkturen. Den svåra situationen får inte avskräcka oss. Den borde snarare sporra oss att mångfaldiga våra ansträngningar, för Lissabonagendan är det bästa instrumentet för att integrera de nya medlemsstaterna och åter få fart på ekonomin. Lissabonprocessen börjar redan ge frukt. Reformerna skapar tillväxt och sysselsättning inom många sektorer, men – och detta är ett konstaterande som jag verkligen måste göra inför er, ärade parlamentsledamöter – mycket av Europeiska unionens produktionspotential är fortfarande outnyttjad. Målen från Lissabon ligger inom räckhåll. Men för att kunna få garantier för framgång måste vi omedelbart visa prov på en betydligt starkare politisk vilja."@sv13
lpv:unclassifiedMetadata	"(Aplausos)"12,11 "(Applaudissements)"6 "(Applaus)"2 "(Applause)"10,10,3 "(Applausi)"9 "(Applåder)"13 "(Beifall)"7 "(Bifald)"1 "(Suosionosoituksia)"5 "(Χειροκροτήματα)"8 "Presidente della Commissione"9 "Prodi,"9 "computer"9 "de facto"12 "leadership"9 "performance"9

Named graphs describing this resource:

The resource appears as object in 2 triples

Context graph