Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2003-01-13-Speech-1-135"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20030113.6.1-135"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". - O curioso neste relatório Swiebel é ele conter a relação rigorosa das razões por que deve ser rejeitada a Resolução que propõe.
A relatora invoca a
acrescentando que
[a este trabalho]
.
Ora, se assim é, essa mesma orientação deve guiar-nos com rigor: nem indo longe demais, ultrapassando os direitos inscritos na Carta; nem distraindo-nos numa deriva inspectiva interminável, desviando o relatório do seu objectivo e dos respectivos limites e querendo tornar a Resolução que votamos num instrumento abusivo - algo delirante mesmo - de julgamento político interminável sobre os Estados-membros.
O Parlamento Europeu não dispõe, aliás, de competências para isto, salvo em situações precisas: aquelas situações tão graves que ser ponderadas como potencialmente relevantes para os efeitos sancionatórios do artigo 7º do Tratado UE. Quanto ao mais, todos sabemos que é a própria Carta que baliza o respectivo âmbito de aplicação:
(artigo 51º).
Por isso, tanto o relatório, como a Resolução deveriam ter por objecto directamente as instituições e órgãos da União; e, exceptuada a específica observação para os efeitos dos artigos 6º e 7º do Tratado UE, só indirectamente os Estados-Membros, naquela medida em que apliquem o direito da União e apenas nessa medida.
Todos pasmamos, assim, quando a relatora acaba, afinal, a informar-nos exactamente do contrário: que, por um lado, o “
3 – que é exactamente o que não devia fazer; e, por outro lado, que o relatório
4 – que é o que devia fazer.
Se a este flagrante desvio metodológico, somarmos ainda a leviandade lamentável de muitas apreciações feitas sobre Estados-membros, sem base objectiva suficiente e idónea (como a própria relatora também reconhece), aí temos o conjunto de razões essenciais por que, nos seus próprios pressupostos, a proposta Swiebel não pode deixar de ser rejeitada. E, em seu lugar, deve ser aprovada a Resolução alternativa que apresentei, repondo as coisas nos seus devidos termos e levando este Parlamento a cumprir as orientações que nós próprios definimos."@pt11
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Det ejendommelige ved Swiebel-betænkningen er, at den nøje angiver de grunde, der findes til, at den beslutning, som den foreslår, bør afvises.
Ordføreren påberåber sig "den beslutning Europa-Parlamentets Udvalg om Borgernes Friheder og Rettigheder og Retlige og Indre Anliggender sidste år traf om at gøre dette charter til ledetråd for den årlige betænkning om menneskerettighederne i EU", og tilføjer, at "EU's charter om grundlæggende rettigheder (…) (har) i højere grad angivet (dette arbejdes) retning og fokus".
Hvis det er tilfældet, så bør vi nøje følge den samme retning, men ikke gå for langt, længere end de rettigheder, som chartret indeholder, og heller ikke begive os ud i en endeløs inspektion, der fjerner betænkningen fra dens formål og genstandsområde og gør den beslutning, som vi skal stemme om, til et - temmelig hallucinatorisk - misbrugsinstrument til endeløs domfældelse over medlemsstaterne.
Europa-Parlamentet har jo ikke beføjelser til dét, undtagen i præcist afgrænsede situationer, nemlig situationer, der er så alvorlige, at de kunne komme i betragtning med henblik på sanktioner efter EU-traktatens artikel 7. Derudover ved vi alle, at chartret selv angiver sit anvendelsesområde: "Dette charter skaber ingen nye kompetencer eller nye opgaver for Fællesskabet og Unionen og ændrer ikke de kompetencer og opgaver, der er fastlagt i traktaterne" (artikel 51).
Derfor burde såvel betænkningen som beslutningen direkte angå Unionens institutioner og organer, og - med undtagelse af de særlige forhold, der omtales i EU-traktatens artikel 6 og 7 - kun indirekte medlemsstaterne, nemlig for så vidt de gennemfører Unionens ret, og kun da.
Vi forbløffes derfor alle, når ordføreren så alligevel oplyser os om nøjagtig det modsatte, nemlig dels at "betænkningen med forsæt alene vedrører situationen for menneskerettighederne i EU's nuværende medlemsstater" - som netop er det, den ikke skulle gøre, og dels, at betænkningen "ikke omfatter nogen opgørelse eller vurdering af Rådets, Kommissionens eller Parlamentets handlinger" - som er det, den skulle gøre.
Hvis vi til denne flagrante metodologiske afvigelse også føjer den beklagelige lemfældighed i mange af de domme, der fældes om medlemsstaterne, uden et tilstrækkeligt objektivt og troværdigt grundlag (som ordføreren også selv erkender), så har vi de væsentlige grunde til, at Swiebel-betænkningen ud fra dens egne forudsætninger kun kan afvises. I stedet bør vedtages den alternative beslutning, som jeg har stillet forslag om, og som igen sætter tingene på deres rette plads og gør det muligt for Parlamentet at følge de retningslinjer, som vi selv har opstillet."@da1
".
Das Sonderbare am Bericht Swiebel ist, dass er das genaue Verzeichnis der Gründe enthält, aus denen die vorgeschlagene Entschließung abgelehnt werden muss.
Die Berichterstatterin beruft sich auf den
und sie fügt hinzu, dass
Wenn es sich nun aber so verhält, müssen wir uns von genau derselben Ausrichtung leiten lassen, und das heißt, dass wir nicht zu weit gehen, nicht über die in der Charta verankerten Rechte hinausgehen, dass wir uns nicht auf den Irrweg ewiger Fehlersuche begeben, den Bericht nicht mehr auf das Ziel ausrichten und nicht mehr auf das beschränken, was mit ihm beabsichtigt ist, und die Entschließung, über die wir abstimmen, zu einem unrechtmäßigen, ja überspannten Instrument machen, mit dem unaufhörlich Urteile über die Mitgliedstaaten gefällt werden können.
Das Europäische Parlament verfügt außerdem nicht über die diesbezüglichen Zuständigkeiten, ausgenommen unter klar festgelegten Umständen, Umständen, die so schwer wiegend sind, dass sie als potenziell relevant für die sanktionierenden Wirkungen des Artikels 7 des EU-Vertrags angesehen werden. In Bezug auf das Übrige ist uns allen bekannt, dass die Charta selbst den entsprechenden Anwendungsbereich begrenzt:
(Artikel 51).
Darum sollten sowohl der Bericht als auch die Entschließung direkt auf die Einrichtungen und Organe der Union abzielen und, die spezifischen Ausführungen im Sinne der Artikel 6 und 7 des EU-Vertrags ausgenommen, nur indirekt auf die Mitgliedstaaten, wenn sie das Recht der Union durchführen und nur dann.
Deshalb geraten wir alle in Erstaunen, als uns die Berichterstatterin schließlich das ganze Gegenteil mitteilt, dass nämlich sich einerseits der
was genau das ist, was er nicht tun sollte; und dass der Bericht andererseits
was er ja gerade tun sollte.
Wenn wir zu dieser offenkundigen methodischen Verirrung noch die bedauerliche Leichtfertigkeit vieler Einschätzungen über die Mitgliedstaaten hinzurechnen, denen eine ausreichende und geeignete objektive Grundlage fehlt (wie es die Berichterstatterin selbst anerkennt), liegt uns eine ganze Reihe wesentlicher Gründe vor, aus denen der Berichtsentwurf Swiebel abgelehnt werden muss. An seiner Stelle muss der von mir unterbreitete alternative Entschließungsantrag angenommen werden, um die Dinge wieder in den angemessenen Zustand zu bringen und dieses Parlament zu veranlassen, die Leitlinien einzuhalten, die wir selbst definiert haben."@de7
".
Το παράδοξο με την έκθεση Swiebel είναι ότι περιλαμβάνει λεπτομερή καταγραφή των λόγων για τους οποίους το ψήφισμα που προτείνει θα πρέπει να καταψηφιστεί.
Η εισηγήτρια αναφέρεται στην “απόφαση της Επιτροπής Ελευθεριών και Δικαιωμάτων των Πολιτών, Δικαιοσύνης και Εσωτερικών Υποθέσεων (LΙΒΕ), να καταστήσει τον Χάρτη κατευθυντήρια γραμμή για την ετήσια έκθεση για την κατάσταση των δικαιωμάτων του ανθρώπου στην ΕΕ” και προσθέτει ότι “ο Χάρτης των Θεμελιωδών Δικαιωμάτων της Ευρωπαϊκής Ένωσης (·) έχει προσδώσει [στο έργο αυτό] καλύτερη εστίαση και προσανατολισμό”.
Εάν είναι έτσι, ωστόσο, θα πρέπει να μείνουμε όσο γίνεται πιο κοντά στην κατευθυντήρια αυτή γραμμή, προσέχοντας να μην απομακρυνθούμε και υπερβούμε τα δικαιώματα που ορίζονται στον Χάρτη, χωρίς να επιτρέπουμε στους εαυτούς μας να παρεκκλίνουμε σε μια ανεξάντλητη σειρά κατηγοριών, απομακρύνοντας την έκθεση από το πραγματικό πεδίο εφαρμογής της και επιχειρώντας να καταστήσουμε την πρόταση ψηφίσματος όργανο για κατάχρηση εξουσίας – κάτι τελείως παρανοϊκό – και για τη διατύπωση ανεξάντλητων κατηγοριών εις βάρος των κρατών μελών.
Η Ευρωπαϊκή Ένωση πράγματι δεν έχει την εξουσία να κάνει κάτι τέτοιο, εκτός από πολύ συγκεκριμένες περιστάσεις. Περιστάσεις τόσο σοβαρές που θα μπορούσαν να επιφέρουν την εφαρμογή της ποινικής ρήτρας που ορίζεται στο άρθρο 7 της Συνθήκης. Επιπλέον, όλοι γνωρίζουμε ότι το πεδίο εφαρμογής του Χάρτη ορίζεται από τον ίδιο τον Χάρτη: “Οι διατάξεις του παρόντος Χάρτη αφορούν τα όργανα και τους οργανισμούς της Ένωσης, τηρουμένης της αρχής της επικουρικότητας, καθώς και τα κράτη μέλη, μόνον κατά την εφαρμογή του δικαίου της Ένωσης” (άρθρο 51).
Συνεπώς, τόσο η έκθεση όσο και η πρόταση ψηφίσματος θα πρέπει να αφορούν άμεσα τα όργανα και τα σώματα της ΕΕ, και, με εξαίρεση τη συγκεκριμένη παρατήρηση που αφορά τα άρθρα 6 και 7 της Συνθήκης, θα πρέπει να αφορούν τα κράτη μέλη μόνο έμμεσα, κατά την εφαρμογή της κοινοτικής νομοθεσίας και μόνο σε αυτή την περίπτωση.
Εκπλαγήκαμε, συνεπώς, όλοι όταν η εισηγήτρια μας είπε τελικά ότι ισχύει ακριβώς το αντίθετο: ότι, από τη μια πλευρά, η “έκθεση σκόπιμα αναφέρεται μόνο στην κατάσταση των ανθρώπινων δικαιωμάτων στα υπάρχοντα κράτη μέλη” – δηλαδή ακριβώς αυτό που δεν θα έπρεπε να κάνει και από την άλλη, ότι η έκθεση “δεν περιλαμβάνει κανέναν λεπτομερή κατάλογο ή αξιολόγηση των δράσεων του Συμβουλίου, της Επιτροπής ή του Κοινοβουλίου» – δηλαδή ακριβώς αυτό που θα έπρεπε να κάνει.
Εάν σε αυτή την κατάφωρη μεθοδολογική παρέκκλιση προσθέσουμε την ατυχή ασυνέπεια πολλών από τις παρατηρήσεις σχετικά με τα κράτη μέλη χωρίς αντικειμενικά και κατάλληλα επιχειρήματα (όπως παραδέχεται η ίδια η εισηγήτρια), έχουμε τους βασικούς λόγους για τους οποίους, με βάση τα δικά της κριτήρια, η έκθεση Swiebel πρέπει απορριφθεί. Αντ’ αυτής, θα πρέπει να ψηφιστεί η εναλλακτική πρόταση ψηφίσματος που κατέθεσα, η οποία επαναφέρει το θέμα στη σωστή του βάση και επιτρέπει στο Κοινοβούλιο να εκπληρώσει τις συστάσεις που εμείς οι ίδιοι ορίσαμε."@el8
".
The strange thing about the Swiebel report is that it contains a detailed account of the reasons why the Resolution that it is proposing should be rejected.
The rapporteur invokes the ‘decision taken last year by Parliament's Committee on Citizens' Freedoms, Justice and Home Affairs (LIBE) to use the Charter as a guideline for the annual report on the human rights situation in the EU’, and adds that ‘Charter of Fundamental Rights of the European Union (…) has given [this work] greater focus and direction’.
Now, if this is the case, we should stick to this particular guideline very closely, not going too far, exceeding the rights set out in the Charter; not allowing ourselves to be side-tracked into an endless course of nit-picking, taking the report away from its aim and from what it should confine itself to and seeking to make the resolution on which we are voting an instrument for abuse – something truly insane – for passing endless judgments on the Member States.
The European Parliament does not, in fact, have the power to do this, except in very specific situations; situations so serious that they could be seen as potentially having the punitive effects of Article 7 of the EU Treaty apply to them. Furthermore, we all know that it is the Charter itself that sets out its own scope: ‘The provisions of this Charter are addressed to the institutions and bodies of the Union with due regard for
the principle of subsidiarity and to the Member States only when they are implementing Union law (Article 51).
Consequently, both the report and the resolution should directly consider the institutions and bodies of the Union; and, with the exception of the specific comment relating to Articles 6 and 7 of the EU Treaty, should consider the Member States only indirectly, when they are implementing Union law and only in these circumstances.
We were therefore all quite astonished, when the rapporteur finally said that exactly the opposite was true: that, on the one hand, the ‘report deliberately addresses only the human rights situation in the EU’s current Member States’– which is exactly what it should not be doing, and on the other, that the report ‘does not include any detailed list or assessment of the actions of the Council, the Commission or Parliament’ – which is what it should be doing.
If we add to this flagrant methodological deviation the regrettable inconstancy with which many of the comments about these Member States are made without sufficient objective and appropriate grounds (as the rapporteur herself admits), we have a set of basic reasons why in accordance with its own premises, the Swiebel report must be rejected. In its place, the alternative resolution that I tabled should be adopted, setting things back on a proper footing and enabling this Parliament to fulfil the recommendations that we ourselves defined."@en3
".
Lo extraño del informe Swiebel es que recoge una serie detallada de razones por las que la Resolución que propone debe ser rechazada.
La ponente alude a la «decisión adoptada el año pasado por el PE y la Comisión de Libertades y Derechos de los Ciudadanos, Justicia y Asuntos Interiores (LIBE) de hacer de esta Carta el hilo conductor del informe anual sobre la situación de los derechos humanos en la UE», y añade que la «Carta de los Derechos Fundamentales de la Unión Europea ha reforzado (...) [esta labor] enfocándola y orientándola».
Si verdaderamente este es el caso, deberíamos atenernos estrictamente a dicho hilo conductor, sin ir demasiado lejos, sin sobrepasar los derechos recogidos en la
Carta; sin permitirnos quedar acorralados en una serie de críticas excesivas, alejando este informe de su objetivo y de los aspectos a los que debería ceñirse y convertir la resolución que estamos votando en un instrumento abusivo, cosa que sería realmente insensata, por estar juzgando sin cesar a los Estados miembros.
El Parlamento Europeo no tiene, de hecho, la potestad para hacer esto, excepto en situaciones muy específicas, situaciones tan graves que llegara a considerarse que puedan tener los efectos punitivos del artículo 7 del Tratado de la UE. Por otra parte, todos sabemos que es la propia Carta la que delimita su alcance: «Las disposiciones de esta Carta están dirigidas a las instituciones y órganos de la Unión respetando el principio de subsidiariedad, así como a los Estados miembros únicamente cuando apliquen el Derecho de la Unión» (artículo 51).
Por consiguiente, tanto el informe como la resolución deberían considerar directamente a las instituciones y a los órganos de la Unión; y, a excepción del comentario específico relativo a los artículos 6 y 7 del Tratado de la UE, deberían considerar a los Estados miembros sólo de forma indirecta, cuando apliquen la legislación de la Unión y sólo en esas circunstancias.
Por lo tanto, nos quedamos todos bastante perplejos cuando la ponente finalmente dijo que la verdad era exactamente lo contrario: por una parte, que el «informe aborda deliberadamente sólo la situación de los derechos humanos en los Estados miembros actuales de la UE», que es precisamente lo que no debería hacer y, por otra, que el informe «no incluye ninguna lista o evaluación detallada de las acciones del Consejo, la Comisión o el Parlamento», que es lo que debería hacer.
Si a esta flagrante desviación añadimos la incoherencia lamentable de numerosos comentarios acerca de los Estados miembros, sin suficientes motivos objetivos y adecuados, como la propia ponente ha admitido, contamos ya con una serie de razones fundamentales por las que, de acuerdo con sus propias premisas, el informe Swiebel debe ser rechazado. En su lugar debería adoptarse la resolución alternativa que propuse, con el fin de volver a colocar las cosas en su sitio y permitir así que el Parlamento cumpla las recomendaciones que nosotros mismos definimos."@es12
".
Kummallista Swiebelin mietinnössä on se, että siinä luetellaan yksityiskohtaisesti syyt, joiden vuoksi siinä esitetty päätöslauselma pitäisi hylätä.
Esittelijä vetoaa "kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan (LIBE) viime vuonna tekemään päätökseen, jonka mukaan perusoikeuskirja otetaan vuosittaisen ihmisoikeuksien tilaa EU:ssa käsittelevän mietinnön perustaksi" ja lisää, että "Euroopan unionin perusoikeuskirja (…) antaa suuntaa nyt käsiteltävänä olevalle mietinnölle".
Jos näin on, meidän olisi syytä noudattaa tätä nimenomaista ohjetta mahdollisimman tarkasti, mutta ei mennä liian pitkälle ja ylittää näin perusoikeuskirjassa määritellyt oikeudet. Meidän ei myöskään pidä sortua loputtomaan saivarteluun, jossa mietintö irrotetaan tavoitteestaan ja rajoituksistaan, ja pyrkiä käyttämään mietintöä, josta meidän on tarkoitus pian äänestää, väärin loputtomaan jäsenvaltioita koskevaan arvosteluun, mikä on todella älytöntä.
Euroopan parlamentilla ei itse asiassa ole tähän valtuuksia, paitsi poikkeustilanteissa, eli tilanteissa, jotka ovat niin vakavia, että niihin voidaan mahdollisesti soveltaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 7 artiklassa mainittuja seuraamuksia. Sitä paitsi me kaikki tiedämme, että perusoikeuskirjassa itsessään määritellään sen oma soveltamisala: "Tämän perusoikeuskirjan määräykset koskevat unionin toimielimiä ja laitoksia toissijaisuusperiaatteen mukaisesti sekä jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta" (51 artikla).
Näin ollen sekä mietinnön että päätöslauselman pitäisi koskea suoraan unionin toimielimiä ja laitoksia, ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 ja 7 artiklan erityisiä huomautuksia lukuun ottamatta niiden pitäisi koskea jäsenvaltioita ainoastaan epäsuorasti silloin, ja vain silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta.
Siksi olimme varsin hämmästyneitä, kun esittelijä lopuksi väitti asian olevan aivan päinvastoin: että toisaalta "mietinnössä käsitellään nimenomaan vain EU:n nykyisten jäsenvaltioiden ihmisoikeustilannetta" – eli juuri sitä, mitä siinä ei pitäisi käsitellä – ja että toisaalta mietintöön "ei sisälly neuvoston, komission ja parlamentin toimien yhteenvetoa ja arviointia", mikä siihen pitäisi sisältyä.
Jos tähän ilmeiseen metodologiseen hairahdukseen vielä lisätään se harmittava epäjohdonmukaisuus, jolla jäsenvaltioiden tilannetta on useassa yhteydessä kommentoitu ilman riittävää tarkoitusta ja asianmukaisia perusteita (kuten esittelijä itsekin myöntää), meillä onkin koossa tärkeimmät syyt siihen, miksi Swiebelin mietintö olisi omien lähtökohtiensakin mukaisesti hylättävä. Sen sijaan olisi hyväksyttävä vaihtoehtoinen päätöslauselma, jonka olen jättänyt käsiteltäväksi. Siinä palautetaan asiat takaisin oikealle perustalle ja annetaan parlamentille mahdollisuus täyttää suositukset, jotka olemme itse laatineet."@fi5
"Ce qu’il y a de curieux dans ce rapport Swiebel, c’est qu’il reprend rigoureusement les raisons pour lesquelles il faut rejeter la proposition qu’il avance.
Le rapporteur invoque la
ajoutant que
[ce travail]
.
Or, si tel est le cas, cette même orientation doit nous guider avec rigueur : sans aller plus loin, sans dépasser les droits inscrits dans la Charte ; sans nous perdre dans une dérive d’enquête interminable, en détournant le rapport de son objectif et de ses limites respectives et en voulant faire de la résolution que nous avons votée un instrument abusif - un peu délirant même - de jugement politique interminable sur les États membres.
Le Parlement européen ne dispose d’ailleurs pas de compétences pour ce faire, hormis dans des situations précises : les situations si graves qu’elles sont jugées comme potentiellement pertinentes aux fins de la sanction prévue à l’article 7 du traité UE. Pour le reste, nous savons tous que la Charte balise elle-même son propre champ d’application en prévoyant que ses dispositions "
" (article 51).
C’est pourquoi tant le rapport que la résolution devraient avoir pour objet direct les institutions et les organes de l’Union ; et, hormis l’observation spécifique pour les effets des articles 6 et 7 du traité UE, cela ne devrait concerner qu'indirectement les États membres, dans la mesure où ils appliquent le droit de l’Union et seulement dans cette mesure.
Aussi sommes-nous tous étonnés que le rapporteur finisse en fin de compte par nous informer exactement du contraire : que, d’une part
ce qui est exactement ce qu’il n’aurait pas dû faire ; et, d’autre part, que le rapport ne
ce qu’il aurait dû faire.
Si nous ajoutons à ce flagrant écart méthodologique la légèreté regrettable de nombreuses appréciations portant sur les États membres, sans base objective suffisante et appropriée (comme le rapporteur le reconnaît aussi), nous disposons d’un éventail de raisons essentielles pour rejeter la proposition Swiebel en vertu de ses propres présupposés. Il convient d’approuver à sa place la résolution alternative que j’ai présentée, en replaçant les choses à leur bonne et due place et en conduisant ce Parlement à respecter les orientations que nous avons définies nous-mêmes."@fr6
".
La stranezza della relazione Swiebel è che essa contiene un resoconto dettagliato dei motivi per cui la risoluzione proposta deve essere respinta.
La relatrice cita la “decisione dello scorso anno della commissione per le libertà e i diritti dei cittadini, la giustizia e gli affari interni (LIBE) di fare della Carta il filo conduttore della relazione annuale sulla situazione dei diritti dell’uomo nell’UE”, aggiungendo che “la Carta dei diritti fondamentali dell’Unione europea ha fortemente consolidato […] questo lavoro, orientandolo e concentrandolo meglio”.
Ora, se così fosse, dovremmo aderire molto rigorosamente a tali orientamenti, senza allontanarci troppo, senza andare oltre i diritti fissati nella Carta; non dobbiamo lasciarci prendere la mano fino ad arrivare a fare sistematicamente le pulci, allontanando la relazione dal suo scopo e dai suoi limiti, cercando di trasformare la risoluzione su cui dobbiamo votare in uno strumento di abuso, uno strumento insano, per emettere infinite sentenze sugli Stati membri.
Il Parlamento europeo in realtà non ha questo potere, salvo in casi specifici, ovvero in situazioni talmente gravi da poter richiedere l’applicazione delle sanzioni previste all’articolo 7 del Trattato sull’Unione europea. Inoltre sappiamo tutti che è la Carta stessa a definire il proprio campo d’azione: “Le disposizioni della presente Carta si applicano alle Istituzioni e agli organi dell’Unione nel rispetto del principio di sussidiarietà come pure agli Stati membri esclusivamente nell’attuazione del diritto dell’Unione” (articolo 51).
Di conseguenza, sia la relazione che la risoluzione dovrebbero riguardare direttamente le Istituzioni e gli organi dell’Unione e, fatte salve le osservazioni specifiche di cui agli articoli 6 e 7 del Trattato sull’Unione europea, devono riguardare gli Stati membri solo indirettamente in relazione all’attuazione del diritto comunitario ed unicamente in tali circostanze.
La nostra sorpresa infatti è grande, quando alla fine la relatrice afferma esattamente l’opposto: da una parte la “relazione fa riferimento esplicito solo alla situazione dei diritti dell’uomo negli Stati membri dell’UE” – ovvero l’esatto contrario del suo scopo e, dall’altra, la relazione “non contiene una rassegna e una valutazione delle azioni di Consiglio, Commissione e Parlamento” – che è esattamente ciò di cui invece dovrebbe occuparsi.
Se aggiungiamo a questa flagrante deviazione metodologica la deplorevole incoerenza con cui sono stati formulati molti commenti riguardanti gli Stati membri senza motivi sufficientemente oggettivi e appropriati, come la relatrice stessa ammette, emerge una serie di motivazioni elementari per cui a fronte delle sue stesse premesse la relazione va respinta. Dovrebbe invece essere adottata la risoluzione alternativa che ho presentato, la quale ristabilisce il senso di prospettiva e consente al Parlamento di ottemperare alle raccomandazioni che esso stesso ha elaborato."@it9
".
The strange thing about the Swiebel report is that it contains a detailed account of the reasons why the Resolution that it is proposing should be rejected.
The rapporteur invokes the ‘decision taken last year by Parliament's Committee on Citizens' Freedoms, Justice and Home Affairs (LIBE) to use the Charter as a guideline for the annual report on the human rights situation in the EU’, and adds that ‘Charter of Fundamental Rights of the European Union (…) has given [this work] greater focus and direction’.
Now, if this is the case, we should stick to this particular guideline very closely, not going too far, exceeding the rights set out in the Charter; not allowing ourselves to be side-tracked into an endless course of nit-picking, taking the report away from its aim and from what it should confine itself to and seeking to make the resolution on which we are voting an instrument for abuse – something truly insane – for passing endless judgments on the Member States.
The European Parliament does not, in fact, have the power to do this, except in very specific situations; situations so serious that they could be seen as potentially having the punitive effects of Article 7 of the EU Treaty apply to them. Furthermore, we all know that it is the Charter itself that sets out its own scope: ‘The provisions of this Charter are addressed to the institutions and bodies of the Union with due regard for
the principle of subsidiarity and to the Member States only when they are implementing Union law (Article 51).
Consequently, both the report and the resolution should directly consider the institutions and bodies of the Union; and, with the exception of the specific comment relating to Articles 6 and 7 of the EU Treaty, should consider the Member States only indirectly, when they are implementing Union law and only in these circumstances.
We were therefore all quite astonished, when the rapporteur finally said that exactly the opposite was true: that, on the one hand, the ‘report deliberately addresses only the human rights situation in the EU’s current Member States’– which is exactly what it should not be doing, and on the other, that the report ‘does not include any detailed list or assessment of the actions of the Council, the Commission or Parliament’ – which is what it should be doing.
If we add to this flagrant methodological deviation the regrettable inconstancy with which many of the comments about these Member States are made without sufficient objective and appropriate grounds (as the rapporteur herself admits), we have a set of basic reasons why in accordance with its own premises, the Swiebel report must be rejected. In its place, the alternative resolution that I tabled should be adopted, setting things back on a proper footing and enabling this Parliament to fulfil the recommendations that we ourselves defined."@lv10
".
Het merkwaardige aan het verslag-Swiebel is dat het een uiterst nauwkeurig relaas bevat van de redenen waarom de resolutie in het verslag verworpen zou moeten worden.
De rapporteur beroept zich op “het besluit vorig jaar van de EP-Commissie Vrijheden en Rechten van de Burger, Justitie en Binnenlandse Zaken (LIBE) om dit Handvest tot leidraad te maken van het jaarlijkse rapport over de toestand van de mensenrechten binnen de EU”, en zegt tevens dat “het Handvest van de Grondrechten van de Europese Unie (…) [dit werk] (…) bovendien meer focus en richting heeft gegeven”.
Welnu, als dat zo is dan zou ons die richting nauwkeurig gewezen moeten worden. Daarbij mag de gids niet doordraven en verder gaan dan de rechten in het Handvest. Hij mag ons ook niet van het rechte pad afbrengen door een oneindig onderzoek te starten, waarbij het doel en de grenzen van het verslag worden veronachtzaamd in het streven van de resolutie waar wij over gaan stemmen een oneigenlijk – zelfs enigszins raaskallend – instrument te maken voor een ellenlang politiek oordeel over de lidstaten.
Het Europees Parlement beschikt hiervoor trouwens niet over bevoegdheden, behoudens in nauwkeurig omlijnde ernstige situaties die vallen onder de werkingssfeer van artikel 7 van het Verdrag. Wij weten voorts allemaal dat het Handvest zijn eigen toepassingsgebied afbakent: “De bepalingen van dit Handvest zijn gericht tot de instellingen en organen van de Unie met inachtneming van het subsidiariteitsbeginsel en tot de lidstaten, uitsluitend wanneer zij het recht van de Unie ten uitvoer
brengen” (artikel 51).
Daarom zouden de instellingen en de organen van de Unie het thema van het verslag en de resolutie moeten zijn. Met uitzondering van de desbetreffende specifieke opmerking over de effecten van de artikelen 6 en 7 van het Verdrag zouden de lidstaten slechts indirect het thema kunnen zijn en dan nog uitsluitend wanneer zij het recht van de Unie ten uitvoer brengen.
Het verbaast ons dan ook allemaal dat de rapporteur ons uiteindelijk precies het tegenovergestelde mededeelt: dat aan de ene kant “dit rapport nadrukkelijk alleen betrekking [heeft] op de mensenrechtensituatie in de huidige EU-lidstaten zelf”
dat is precies wat het niet zou moeten doen – en dat aan de andere kant het verslag “niet een overzicht en een beoordeling van de daden van Raad, Commissie en Parlement [bevat]” – hetgeen wel het geval had moeten zijn
Naast deze flagrante tegenstrijdigheid in de methode is er ook nog eens sprake van onvoldoende objectief onderbouwde oordelen over de lidstaten (zoals de rapporteur zelf erkent), die veelal met een betreurenswaardige lichtzinnigheid worden geveld. Dat zijn de belangrijkste redenen waarom wij op basis van haar eigen vooronderstellingen het verslag-Swiebel moeten verwerpen. In plaats daarvan dient de alternatieve resolutie die ik heb ingediend te worden goedgekeurd. Daarmee zouden wij de zaken tot de juiste proporties terugbrengen en zou het Parlement de richtlijnen nakomen die het zelf heeft vastgesteld."@nl2
".
Det egendomliga med Swiebelbetänkandet är att det innehåller en detaljerad beskrivning av orsakerna till varför den resolution som föreslås bör förkastas.
Föredraganden åberopar ”beslutet från förra året från Europaparlamentets utskott för medborgerliga fri- och rättigheter och inrikesfrågor (LIBE) om att göra denna stadga till riktlinje för den årliga rapporten om situationen för de mänskliga rättigheterna inom EU” och tillägger att ”stadgan om de grundläggande rättigheterna i Europeiska unionen har förstärkts och fokuserats mer, och angivit riktning för detta arbete”.
Om nu detta är fallet borde vi följa denna särskilda riktlinje mycket noggrant och inte gå för långt med att överskrida rättigheterna som anges i stadgan, inte tillåta oss själva att ledas in på sidospår till ändlöst pedanteri. Vi bör inte gå ifrån betänkandets syfte och begränsning, och försöka göra den resolution som vi skall rösta om till ett redskap för missbruk – något sannerligen galet – för att avkunna oändliga domar över medlemsstaterna.
Europaparlamentet har i själva verket inte befogenhet att göra detta, förutom i vissa särskilda situationer, situationer som är så allvarliga att de kan betraktas som möjliga att medföra straffpåföljder enligt artikel 7 i EU-fördraget. Dessutom är vi alla medvetna om att det är i själva stadgan som dess räckvidd fastställs: ”Bestämmelserna i denna stadga riktar sig, med beaktande av subsidiaritetsprincipen, till unionens institutioner och organ samt till medlemsstaterna endast när dessa tillämpar unionsrätten” (artikel 51)."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
""ce rapport ne concerne explicitement que la situation des droits de l'homme dans les actuels États membres de l'UE""6
""contient pas une vue d'ensemble ni une appréciation des actes du Conseil, de la Commission et du Parlement""6
""la Charte des droits fondamentaux de l’Union européenne (...) a renforcé"6
""la décision adoptée l'an passé par la commission des libertés et des droits des citoyens, de la justice et des affaires intérieures du PE (LIBE) pour faire de cette Charte le fil conducteur du rapport annuel sur la situation des droits de l'homme dans l'UE""6
"(...) et lui a accordé une orientation plus précise""6
"(...) um maior foco e orientação”"11
"1"11
"2"11
"3(5) (5) (5)"6
"relatório diz expressamente respeito apenas à situação dos direitos humanos nos actuais Estados-Membros da UE”"11
"s'adressent aux institutions et organes de l’Union dans le respect du principe de subsidiarité, ainsi qu'aux États membres uniquement lorsqu'ils mettent en œuvre le droit de l'Union"6
"“As disposições da presente Carta têm por destinatários as instituições e órgãos da União, na observância do princípio da subsidiariedade, bem como os Estados-Membros, apenas quando apliquem o direito da União”"11
"“a Carta dos Direitos Fundamentais da União Europeia (...) deu"11
"“decisão, tomada no ano passado, pela Comissão das Liberdades e dos Direitos dos Cidadãos, da Justiça e dos Assuntos Internos (LIBE) de tornar a Carta dos Direitos Fundamentais a linha de fundo do seu relatório anual sobre a situação dos direitos humanos na UE”"11
"“não inclui qualquer resenha ou apreciação dos actos do Conselho, da Comissão e do Parlamento”"11
"„Bericht ausdrücklich auf die Menschenrechtssituation in den gegenwärtigen Mitgliedstaaten der EU [bezieht]“"7
"„Beschluss des Ausschusses für die Freiheiten und Rechte der Bürger, Justiz und innere Angelegenheiten vom vergangenen Jahr [...], die Charta der Grundrechte zur Richtschnur für seinen Jahresbericht über die Lage der Menschenrechte in der EU zu erheben“"7
"„Diese Charta gilt für die Einrichtungen und Organe der Union unter Einhaltung des Subsidiaritätsprinzips und für die Mitgliedstaaten ausschließlich bei der Durchführung des Rechts der Union“"7
"„die Charta der Grundrechte der Europäischen Union dieser Arbeit eine [...] gezieltere Ausrichtung verliehen [hat].“"7
"„keine Übersicht oder Einschätzung der Aktivitäten von Rat, Kommission und Parlament [beinhaltet]“"7
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples