Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-12-18-Speech-3-011"

Predicate	Value (sorted: default)
rdf:type	lpv_eu:Speech4
dcterms:Date	"2002-12-18"^^xsd:date4
dcterms:Is Part Of	lp_eu:Status over det danske formandskab4
dcterms:Language	"it"^^xsd:language4
lpv:document identification number	"en.20021218.3.3-011"4
lpv:hasSubsequent	lp_eu:2002-12-18-Speech-3-0124
lpv:speaker	lp:Prodi4
lpv:spoken text	". – Signor Presidente, signor Primo Ministro, onorevoli deputati, quello di oggi è il nostro ultimo incontro del 2002: un anno che è iniziato con l’introduzione dell’euro e che si chiude con un altro straordinario successo. In questi dodici mesi abbiamo spesso – troppo spesso, qualcuno dice – usato il superlativo per descrivere le tappe di questo anno dell’Europa. Non posso fare a meno di usarne un altro per descrivere il Consiglio europeo di Copenaghen, che costituisce una pietra miliare della costruzione europea. Il dibattito sui confini dell’Europa è il dibattito sulla nostra identità. Esso deve aprirsi in questo Parlamento e nei parlamenti nazionali, e deve coinvolgere profondamente tutti i cittadini europei. Ricercare le radici della nostra identità non significa creare divisioni. L’integrazione europea dovrà infatti offrire prospettive e vantaggi anche ai nostri vicini, anche se rimarranno vicini. Dobbiamo costruire una fitta rete di rapporti fondati su valori politici ed economici comuni con i nostri vicini, dalla Russia al Mediterraneo. Questo è il nuovo obiettivo strategico della mia Commissione. Questa politica di vicinato dovrà dare ai nostri vicini molti dei vantaggi legati all’appartenenza all’Unione senza formalmente farne parte nel futuro prevedibile. Lo Spazio economico europeo può servire da modello, ma esso deve essere arricchito da una serie di misure di collaborazione politica. Le nostre relazioni dovranno essere organizzate sul programma di condividere tutto tranne le istituzioni. La nostra politica di vicinato deve essere attraente, deve aprire nuove prospettive e portare vantaggi reciproci. Essa deve motivare i nostri a collaborare più strettamente con l’Unione e dev’essere dinamica e basata su un approccio strutturato e graduale. Onorevoli parlamentari, dopo aver concluso i negoziati di adesione, l’unificazione dell’Europa deve diventare una realtà concreta e quotidiana. Ora si può finalmente procedere alla stesura finale del Trattato di adesione che dev’essere – come ha detto il Primo Ministro Rasmussen – ratificato e firmato ad Atene il prossimo aprile. Ma il lavoro più impegnativo nei prossimi mesi sarà informare e tranquillizzare i nostri cittadini, e parlo dei cittadini sia degli Stati membri che dei paesi che stanno per entrare. La Commissione sta organizzando una grande campagna di informazione nella quale voi, onorevoli parlamentari, avrete un grande ruolo. Ancora pochi anni fa, infatti, molti paesi candidati erano retti da dittature. Molti dei loro cittadini temono che, entrando in un altro grande blocco, possono mettere a rischio la ritrovata libertà e la loro autonomia. Negli attuali Stati membri vi è, invece, la preoccupazione dei costi e delle conseguenze legate all’ingresso di paesi molto più poveri. Per la maggior parte si tratta di timori infondati perché, come ha detto Günter Verheugen, questo è l’allargamento meglio preparato della nostra storia. Sappiamo tutti bene che il costo dell’allargamento è ben poco se confrontato con il costo del non allargamento. Dobbiamo perciò diffondere queste semplici verità in tutta Europa e dobbiamo collaborare per farle conoscere. Il processo di allargamento è andato avanti grazie a una determinazione straordinaria, al coraggio politico e alla visione. Dobbiamo convincere gli europei che, uniti, vinciamo tutti, e io non penso solamente ai vantaggi materiali prodotti dalla condivisione della prosperità e dello sviluppo sostenibile nel più grande mercato del mondo; penso anche in termini politici: noi vinciamo tutti perché siamo cittadini di un’unione democratica e responsabile. La credibilità di un’Europa allargata, come ho già detto, dipenderà soprattutto dalla credibilità delle sue Istituzioni e dalla sua credibilità come protagonista attivo sulla scena internazionale. Per questo motivo sono lieto di vedere che durante il Vertice è stato concluso un accordo fra Unione europea e NATO che ci permetterà di condurre le operazioni di mantenimento della pace nei Balcani già a partire dal prossimo anno. E’, questa, un’ulteriore nostra responsabilità di cui dovremo e sapremo farci carico. Tuttavia, nell’anno prossimo il momento della verità sarà la riforma istituzionale. Non saremo in grado di mantenere le promesse che stiamo facendo ai nostri cittadini se non rinnoviamo profondamente la struttura dell’Unione. Il rispetto e l’ammirazione dei cittadini non potranno materializzarsi se non costruiamo un’Unione più coesa e unita e se non ne rafforziamo il processo decisionale. Dobbiamo quindi tutti lavorare insieme al Presidente Giscard per il successo della Convenzione. La nostra accresciuta unità e determinazione dovranno trovare un riflesso nella nostra azione internazionale. Le nostre accresciute responsabilità non lasceranno spazio, come in passato, ai tentennamenti e all’inazione. Per questo motivo il compito della Convenzione e di tutti coloro che contribuiscono ai suoi lavori non è meno importante dei negoziati di adesione perché, senza un successo della Convenzione, avremo creato un’Europa grande ma incapace di agire. Signor Presidente, signor Primo Ministro, onorevoli parlamentari, vi sono quindi ragioni per essere ottimisti. I giorni di Copenaghen e la generosità dimostrata a Copenaghen – si pensava a egoismi, a rotture e c’è stato invece il senso dell’unità in paesi per cui l’allargamento ha significato diverso, è una realtà diversa, è sentito in modo diverso, ma che hanno, tutti, percepito la grandezza di quanto è avvenuto – mostrano che, se sapremo superare le sfide che ci attendono, potremo veramente usare la combinazione di visione e di pragmatismo che hanno fatto dell’Unione europea un modello unico al mondo di integrazione politica. Per finire, Presidente Cox, signor Primo Ministro, onorevoli parlamentari, vogliate accettare, oltre ai ringraziamenti, i miei più sentiti auguri per le prossime festività. Auguro a tutti di passare questo meritatissimo periodo di riposo in serenità e in allegria con tutti i vostri cari. Accettando l’incarico di Presidente della Commissione, ho detto che l’allargamento sarebbe stato la nostra priorità più alta: abbiamo mantenuto il nostro impegno. Si può pensare – qualcuno lo pensa – che la conclusione dei negoziati di Copenaghen sia stata una formalità. Niente di più sbagliato: il risultato è venuto grazie al coraggio e alla volontà politica di tutti. E fra tutti voglio sottolineare il grandissimo lavoro compiuto dalla Presidenza danese. Conducendo i negoziati su più tavoli, la Presidenza ha dato prova di grande sangue freddo e ha saputo mantenere, nella circostanza non facile, una linea coerente. Signor Primo Ministro, è stato davvero un suo grande successo personale! Tale risultato è anche e contemporaneamente il frutto del nostro lavoro. La Commissione, in questi tre anni, ha messo in campo dodici squadre di formidabili negoziatori, che hanno raggiunto l’accordo su trentun capitoli con ciascun paese candidato, con una metodologia completamente nuova. Per tre anni, infatti, 350 funzionari della Commissione e oltre 700 persone delle nostre delegazioni hanno tessuto pazientemente la trama silenziosa. Voglio qui esprimere la mia gratitudine a Günter Verheugen, che si è rivelato un negoziatore intelligente e appassionato; ringrazio anche Eneko Landaburu e tutto il Direttorato generale per l’allargamento per la dedizione e per l’eccellente opera svolta. Essere Presidente della Commissione europea in queste occasioni è un privilegio irripetibile, e oggi io ne vado particolarmente fiero perché l’Istituzione ha fatto davvero tantissimo per realizzare il sogno di costruire un’unica Europa. Se dieci paesi hanno tagliato il traguardo, per altri la corsa continua. Abbiamo tracciato una dettagliata per consentire a Romania e a Bulgaria di aderire all’Unione nel 2007; abbiamo dato un appuntamento alla Turchia, nel dicembre del 2004, per verificare se allora rispetterà i criteri per aprire i negoziati. Mi fa piacere che il primo atto comune dell’Unione a venticinque membri sia una dichiarazione a sostegno della natura “continua, inclusiva e irreversibile del processo di allargamento”. In queste parole si sente l’eco, signor Presidente, della visione e della generosità che hanno segnato l’origine della nostra Unione. La dichiarazione accoglie la proposta della Commissione di aumentare del 20 per cento i contributi per aiutare Romania e Bulgaria nei preparativi per l’adesione, e io invito questi paesi a cogliere l’occasione e ad accelerare ancora il passo. Anche la Turchia riceverà un pacchetto rafforzato per prepararsi alla candidatura che, ripeto, sarà valutata esclusivamente nel merito e con gli stessi criteri adottati per tutti gli altri candidati. La data che abbiamo concordato dà tempo alla Turchia di portare avanti le riforme necessarie per soddisfare, di diritto e di fatto, i criteri di Copenaghen. Le relazioni e le raccomandazioni della Commissione continueranno ad essere completamente obiettive e imparziali. Il Consiglio europeo della settimana scorsa ha centrato quasi tutti gli obiettivi: dico “quasi” perché sulla questione di Cipro siamo arrivati a un soffio dal successo. Nonostante l’intenso impegno dei negoziatori e del Segretario generale delle Nazioni Unite, a Copenaghen non siamo pervenuti a una soluzione che noi riteniamo definitiva. Tuttavia, entrambe le parti hanno dichiarato di voler continuare i negoziati e si sono poste l’obiettivo di arrivare a un accordo entro il 28 febbraio. Signor Presidente, onorevoli deputati, l’Europa cresce, ma crescono le sue responsabilità. L’invito che rivolgiamo ai nuovi membri è quello di entrare nel nostro spazio di pace, di prosperità e di stabilità. Tuttavia, non possiamo promuovere questi valori fermandoci ai confini dell’Unione. L’idea di un’unica Europa non dev’essere il pretesto per creare nuove barriere ma per comprendere, nel disegno di pace, tutto il continente. Ogni allargamento crea nuovi vicini per i quali l’Unione europea è un polo di attrazione e alcuni dei quali nutrono l’ambizione di diventare anch’essi candidati. I paesi dei Balcani occidentali appartengono, a mio parere, per definizione, all’Unione europea e il Consiglio di Copenaghen ha ribadito questa prospettiva. Il processo di stabilizzazione e di associazione è uno strumento potente e noi dobbiamo usarlo in modo dinamico. La Commissione si propone perciò di collaborare strettamente con la Presidenza greca in vista del Vertice di Salonicco dove, sono certo, saremo in grado di dare una risposta particolareggiata e concreta alla lettera che i cinque Presidenti dei Balcani occidentali ci hanno inviato alla vigilia del Consiglio di Copenaghen. Dobbiamo ora riflettere bene – e questo è il nostro grande compito, lo ripeto fino all’esasperazione – su quali sono, e saranno, i confini ultimi dell’Unione, e dobbiamo farlo noi europei, ascoltando i suggerimenti di tutti ma respingendo qualsiasi interferenza esterna."@it9
lpv:translated text	"Hr. formand, hr. statsminister, mine damer og herrer, jeg står her i Parlamentet for sidste gang i år. Et år, der begyndte med den vellykkede indførelse af euroen, og som slutter med en anden betydelig landvinding. I løbet af disse 12 måneder har vi brugt mange superlativer - og efter nogles mening for mange - når vi skulle beskrive etaperne i dette europæiske år. Men jeg kan ikke lade være med at bruge endnu et superlativ, når jeg skal beskrive Det Europæiske Råd i København, som er en milepæl i opbygningen af Europa. Debatten om EU's grænser er faktisk en debat om vores identitet. Den skal finde sted her i Europa-Parlamentet og i de nationale parlamenter, og alle europæiske borgere skal i høj grad inddrages. Denne søgen efter vores identitets rødder betyder ikke, at der skabes en ny opdeling. Den europæiske integration vil nemlig også indebære fordele og nye muligheder for vores naboer, selv om de forbliver naboer. Vi skal opbygge et stærkt net af forbindelser på grundlag af de politiske og økonomiske værdier, vi har til fælles med nabolandene fra Rusland til Middelhavet. Dette er det nye strategiske mål for den nuværende Kommission. Denne nærhedspolitik vil give vore naboer mange af de fordele, der er forbundet med medlemskab, uden at de formelt tilslutter sig EU i den nærmeste fremtid. Det Europæiske Økonomiske Samarbejdsområde er en velegnet model, men skal forbedres med en række politiske samarbejdsforanstaltninger. Vores forbindelser skal tilrettelægges således, at vi er fælles om alt undtagen institutionerne. Vores nærhedspolitik skal være attraktiv, åbne nye muligheder og give gensidige fordele. Den skal motivere vores partnere til et tættere samarbejde med EU, den skal være dynamisk, og den skal være baseret på en struktureret, trinvis fremgangsmåde. Mine damer og herrer, vi har afsluttet tiltrædelsesforhandlingerne, og Europas forening bliver nu en konkret kendsgerning i dagligdagen. Nu kan vi langt om længe gå videre med den endelige udarbejdelse af tiltrædelsestraktaten, og den skal - som hr. Fogh Rasmussen sagde - ratificeres og undertegnes i Athen i april næste år. Men vores vigtigste arbejde i de kommende måneder bliver at informere og berolige borgerne, og her tænker jeg både på borgerne i de nuværende medlemsstater og borgerne i kandidatlandene. Kommissionen er ved at tilrettelægge en omfattende informationskampagne, hvor Europa-Parlamentets medlemmer kommer til at spille en væsentlig rolle. For blot nogle få år siden var mange kandidatlande nemlig styret af diktaturer. Mange borgere i disse lande frygter, at de ved at tilslutte sig en anden stor blok risikerer at miste deres nyvundne frihed og deres selvstændighed. I de nuværende medlemsstater er man til gengæld bekymret over, hvad det vil koste, og hvad det vil indebære at lukke nogle meget fattigere lande ind. En stor del af denne frygt er ubegrundet, for som Günter Verheugen har udtalt, er der her tale om den bedst forberedte udvidelse i EU's historie. Vi ved alle sammen godt, at omkostningerne ved udvidelsen er meget små i forhold til omkostningerne ved ikke at udvide EU. Derfor skal vi sørge for, at hele Europa får kendskab til disse enkle sandheder, og det skal vi samarbejde om. Udvidelsesprocessen er blevet drevet fremad takket være en fantastisk beslutsomhed, politisk mod og visioner. Vi skal overbevise europæerne om, at det vil være en gevinst for alle at slutte sig sammen, og her tænker jeg ikke blot på de materielle fordele ved en fordeling af velstanden og en bæredygtig udvikling på verdens største marked. Jeg tænker også på de politiske fordele, for det er en gevinst for alle at være borgere i en demokratisk og ansvarsbevidst Union. Som jeg tidligere har udtalt, vil det udvidede EU's troværdighed ikke mindst afhænge af dets institutioners troværdighed og dets troværdighed som aktiv hovedaktør på den internationale scene. Derfor glæder jeg mig over den aftale mellem EU og NATO, der blev indgået på topmødet, og som allerede næste år giver os mulighed for at gennemføre militære fredsbevarende operationer på Balkan. Det er nemlig også et ansvar, som vi skal påtage os, og som vi er i stand til at påtage os. Sandhedens øjeblik i det kommende år bliver dog institutionsreformen. Vi kan ikke opfylde vores løfter til borgerne, hvis ikke vi foretager et gennemgribende eftersyn af EU's maskineri. Borgerne kan kun udvise respekt og beundring, hvis vi skaber et mere samhørigt og sammenhængende EU, og hvis vi styrker beslutningsprocessen. Derfor skal vi alle samarbejde med hr. Giscard d'Estaing, så konventet bliver en succes. Vores stærkere enhed og beslutsomhed skal komme til udtryk i vores indsats på den internationale scene. Vores voksende ansvar giver ikke plads til vankelmodighed og passivitet, sådan som det har været tilfældet tidligere. Derfor er den opgave, der påhviler konventet og alle dem, der bidrager til dets arbejde, lige så betydningsfuld som tiltrædelsesforhandlingerne. Hvis ikke konventet bliver en succes, vil vi nemlig have skabt et stort, men handlingslammet Europa. Hr. formand, hr. statsminister, mine damer og herrer, der er med andre ord grund til optimisme. Dagene i København og den generøsitet, vi så i København - man troede, at egoisme og uenighed ville være dominerende, men så i stedet en sans for forening i de lande, som tillægger udvidelsen en anden betydning og opfatter den på en anden måde, men som alle forstod vigtigheden af det, der er sket - viser, at hvis vi forstår at tage de udfordringer op, der venter os, kan vi i sandhed bruge den kombination af visioner og pragmatisme, som har gjort EU til en model for politisk integration, der ikke har sin lige i hele verden. Hr. formand, hr. statsminister, mine damer og herrer, til sidst vil jeg gerne takke Dem og ønske Dem en glædelig jul og et godt nytår. Jeg håber, at De alle vil nyde den velfortjente pause sammen med Deres kære. Da jeg tiltrådte som formand for Kommissionen, lovede jeg, at jeg udvidelsen ville have førsteprioritet for os, og vi har nu opfyldt dette løfte. Nogle kan have fået det indtryk, at afslutningen af tiltrædelsesforhandlingerne i København var en formalitet. Intet kunne være mere forkert. For at nå dette resultat var der nemlig behov for alles mod og politiske vilje. Og her vil jeg gerne understrege det kolossale arbejde, som det danske formandskab har udført. Selv om man sad ved flere forhandlingsborde samtidig, bevarede formandskabet det kølige overblik, og under disse vanskelige omstændigheder lykkedes det formandskabet at holde en støt kurs. Hr. statsminister, De har personligt ydet et stort bidrag til det vellykkede resultat! Men dette resultat er også vores fortjeneste. Kommissionen har i disse tre år sammensat 12 enestående hold af forhandlere, som med en helt ny metode nåede frem til en aftale om 31 kapitler med hvert enkelt kandidatland. Dag ind og dag ud i tre år har 350 af Kommissionens tjenestemænd og over 700 medarbejdere fra Kommissionens delegationer nemlig tålmodigt spundet trådene til denne tavse revolution. Jeg vil gerne her udtrykke min tak til Günter Verheugen, som viste sig at være en dygtig og engageret forhandler. Jeg vil også gerne takke Eneko Landaburu og hele Generaldirektoratet for Udvidelse for deres ihærdige indsats og førsteklasses arbejde. Det er et enestående privilegium at være formand for Europa-Kommissionen ved sådanne lejligheder, og det er jeg særlig stolt af i dag, for Kommissionen har virkelig gjort en stor indsats for at gøre drømmen om et samlet Europa til virkelighed. 10 lande har nået målstregen, mens de øvrige har et stykke vej endnu. Vi har opstillet en detaljeret køreplan, der skal gøre det muligt for Rumænien og Bulgarien at tiltræde EU i 2007. Og i december 2004 skal vi mødes med Tyrkiet for at se, om landet opfylder betingelserne for, at der kan indledes forhandlinger. Jeg glæder mig over, at de 25 nuværende og kommende medlemmers første fælles handling var at afgive en erklæring til støtte for den "fortsatte, omfattende og irreversible udvidelsesproces". Hr. formand, disse opmuntrende ord afspejlede den vision og imødekommenhed, der førte til grundlæggelsen af EU. I erklæringen støttede man Kommissionens forslag om at øge Rumæniens og Bulgariens førtiltrædelsesstøtte med 20 %, og jeg opfordrer disse lande til at benytte lejligheden til at sætte farten endnu mere op. Tyrkiet vil også modtage et øget tilskud som bidrag til forberedelsen af sit kandidatur. Et kandidatur, som jeg må understrege vil blive bedømt efter fortjeneste og efter de samme kriterier, som gælder for ethvert andet ansøgerland. Den fastsatte dato giver Tyrkiet tid til at foretage de reformer, som er nødvendige for, at landet opfylder Københavnskriterierne både retligt og i praksis. Kommissionens rapporter og henstillinger vil fortsat være fuldstændig objektive og upartiske. Det Europæiske Råd i sidste uge nåede næsten alle målsætningerne. Jeg siger "næsten", fordi vi var meget tæt på at få en aftale i stand om Cypern-spørgsmålet. På trods af de utrættelige bestræbelser, som forhandlerne og FN's generalsekretær gjorde sig, nåede vi ikke frem til en endelig løsning. Begge parter gav dog udtryk for, at de ønsker at fortsætte forhandlingerne, og de har sat sig det mål at nå til enighed senest den 28. februar. Hr. formand, mine damer og herrer, efterhånden som Europa vokser, vokser også dets ansvar. Vi opfordrer de nye medlemmer til at deltage i vores område med fred, velstand og stabilitet. Men vores indsats for at fremme disse værdier standser ikke ved EU's grænser. Målsætningen om et samlet Europa skal ikke være en undskyldning for at skabe nye barrierer, men skal være en fredsplan, der omfatter hele kontinentet. Ved hver udvidelse får vi nye naboer, som bliver tiltrukket af EU. Nogle håber på selv at blive kandidatlande. Landene på det vestlige Balkan hører efter min mening rettelig hjemme i EU på lang sigt, og det blev bekræftet på topmødet i København. Stabiliserings- og associeringsprocessen er et magtfuldt instrument, som vi bør anvende på en dynamisk måde. Kommissionen vil derfor arbejde tæt sammen med det græske formandskab ved optakten til topmødet i Thessaloniki, hvor jeg er overbevist om, at vi kan give et udførligt og konkret svar på det brev, som de fem præsidenter på det vestlige Balkan sendte os umiddelbart før topmødet i København. Vi skal nu overveje nøje, hvor EU's endelige grænser skal gå - dette er vores vigtige opgave, og det bliver jeg aldrig træt af at gentage. Det er noget, som vi europæere selv skal beslutte, og her skal vi lytte til alles forslag, men sige nej til indblanding udefra."@da1 "Herr Präsident Cox, Herr Ministerpräsident, meine Damen und Herren Abgeordneten! Ich stehe zum letzten Mal in diesem Jahr vor diesem Hohen Hause, einem Jahr, das mit der Einführung des Euro begann und an dessen Ende ein weiterer außergewöhnlicher Erfolg steht. Wir haben in diesem Jahr, dem Jahr Europas, nicht mit Superlativen gespart, um seine einzelnen Etappen zu beschreiben - manche behaupten sogar, wir hätten sie zu häufig verwendet. Ich übertreibe jedoch nicht, wenn ich sage, dass der Europäische Gipfel in Kopenhagen einen Meilenstein des europäischen Aufbauwerks darstellt. Die Debatte über Europas Grenzen ist eine Debatte über unsere Identität. Sie muss in diesem Hause und in den nationalen Parlamenten geführt werden, und sie muss alle europäischen Bürger einbeziehen. Nach den Wurzeln unserer Identität zu suchen bedeutet jedoch nicht, neue Grenzen ziehen. Die europäische Integration wird auch unseren Nachbarn Vorteile und neue Chancen bieten, selbst wenn sie Nachbarn bleiben. Wir müssen mit unseren Nachbarstaaten, angefangen von Russland bis hin zum Mittelmeerraum, ein dichtes Netz von Beziehungen knüpfen, die sich auf gemeinsame politische und wirtschaftliche Werte gründen. Dies ist das neue strategische Ziel dieser Kommission. Durch diese Annäherungspolitik würden unsere Nachbarstaaten auch ohne absehbaren formalen Beitritt zur Union in den Genuss vieler der mit einer Mitgliedschaft verbundenen Vorteile kommen. Der Europäische Wirtschaftsraum kann – um eine Reihe von Maßnahmen der politischen Zusammenarbeit bereichert - als Vorbild für derartige Beziehungen dienen, die ich gewöhnlich mit den Worten „Teilhabe an der Union mit Ausnahme ihrer Institutionen“ umschreibe. Unsere Nachbarschaftsstrategie muss attraktiv sein, d. h. sie muss neue Chancen eröffnen und wechselseitigen Nutzen bringen. In einem dynamischen, gut strukturierten, schrittweisen Prozess müssen unsere Partner zu einer engeren Zusammenarbeit mit der Union ermutigt werden. Meine Damen und Herren Abgeordneten, nachdem wir die Beitrittsverhandlungen erfolgreich abgeschlossen haben, muss die Vereinigung Europas zu einer greifbaren und alltäglichen Realität werden. Der endgültige Entwurf des Beitrittsvertrags, der – wie Ministerpräsident Rasmussen sagte - in Athen im April nächsten Jahres ratifiziert und unterzeichnet werden soll, kann jetzt endlich in Arbeit gehen. Unsere größte Aufgabe in den kommenden Monaten wird sein, die Bürger in den alten und neuen Mitgliedstaaten aufzuklären und zu beruhigen. Die Kommission wird eine Informationskampagne starten, bei der die Mitglieder dieses Hohen Hauses eine wichtige Rolle spielen werden. Vor wenigen Jahren noch herrschten in vielen Kandidatenländern Diktaturen, und viele Menschen dort hegen die Befürchtung, sie müssten die neu gewonnene Freiheit und Selbständigkeit durch den Beitritt zu einem anderen großen Block wieder aufgeben. In den fünfzehn Mitgliedstaaten hingegen schaut man besorgt auf die Kosten und sonstigen Folgen, die die Aufnahme von nicht so wohlhabenden Ländern mit sich bringen könnte. Viele dieser Ängste sind unbegründet. Wie Günter Verheugen sagte, ist dies die am besten vorbereitete Erweiterung in der Geschichte der Union. Sie und ich, wir wissen, dass die Kosten der Erweiterung im Vergleich zu den Kosten einer Nicht-Erweiterung verschwindend gering sind. Aber wir müssen dieses Wissen auch unter die Leute bringen. Die Grundsteine für das Zustandekommen des Erweiterungsprozesses waren Entschlossenheit, politischer Mut und politische Weitsicht. Wir müssen die Europäer davon überzeugen, dass sie alle von der Mitgliedschaft profitieren, nicht nur materiell in Form der Teilhabe am Wohlstand und an einer nachhaltigen Entwicklung im größten Markt der Welt, sondern auch politisch als Bürger einer demokratischen und verantwortlichen Union. Die Glaubwürdigkeit des neuen erweiterten Europas wird auch, wie ich bereits zuvor gesagt habe, von der Glaubwürdigkeit seiner Institutionen und seiner Glaubwürdigkeit als Akteur auf der weltpolitischen Bühne abhängen. Ich begrüße deshalb nachdrücklich die auf dem Gipfel zwischen der Union und der NATO getroffene Übereinkunft, wonach wir schon ab nächstes Jahr Frieden sichernde Militäroperationen auf dem Balkan durchführen können. Das ist eine neue Verantwortung, die wir übernehmen müssen und können. Die Stunde der Wahrheit wird nächstes Jahr jedoch mit der institutionellen Reform schlagen. Wir können die gegenüber unseren Bürgern gemachten Versprechungen nicht halten, wenn wir nicht den Sand aus dem Unionsgetriebe entfernen. Allein eine Stärkung des Entscheidungsverfahrens führt uns zu einer verantwortlichen, in sich geschlossenen Union, die den Respekt und die Bewunderung der Bürger verdient. Deshalb müssen wir alle gemeinsam mit Präsident Giscard d’Estaing auf den Erfolg des Konvents hinarbeiten. Diese größere Einheit und Entschlossenheit muss sich auch in unserem internationalen Handeln widerspiegeln. Unsere wachsenden Verpflichtungen lassen uns keinen Raum mehr für Wankelmütigkeit und Untätigkeit. Die Aufgabe des Konvents und derer, die einen Anteil an seiner Arbeit haben, ist daher genauso bedeutsam wie die Beitrittsverhandlungen, denn ohne den Erfolg des Konvents werden wir ein großes, jedoch handlungsunfähiges Europa schaffen. Herr Präsident, Herr Ministerpräsident, meine Damen und Herren Abgeordneten, es gibt also gute Gründe, optimistisch zu sein. Der Erfolg und der Großmut von Kopenhagen – wo Selbstsüchte und Zwistigkeiten befürchtet wurden, jedoch stattdessen das Einheitsgefühl von Ländern herrschte, für welche die Erweiterung zwar eine andere Bedeutung hat, eine andere Realität ist und anders empfunden wird, die jedoch alle die Größe der Ereignisse erkannt haben – zeigen, dass wir die noch vor uns liegenden Hindernisse überwinden können, wenn wir auf dieselbe Mischung aus Vision und Pragmatismus zurückgreifen, die die Europäische Union zu einem Modell für politische Integration gemacht hat. Herr Präsident Cox, Herr Ministerpräsident, meine Damen und Herren, nehmen Sie bitte abschließend neben meinen Dankesworten auch meine besten Wünsche für die bevorstehenden Festtage entgegen. Ich wünsche Ihnen allen, dass Sie diese wohlverdiente Erholungspause froh und sorglos gemeinsam mit Ihren Lieben genießen können. Bei meinem Amtsantritt habe ich die Zusage gegeben, dass die Erweiterung - die größte in der Geschichte der EU - die oberste Priorität dieser Kommission sein wird. Wir haben Wort gehalten. Einige mögen den Eindruck gehabt haben, der Abschluss der Beitrittsverhandlungen in Kopenhagen sei eine reine Formalität gewesen. Doch nichts könnte der Wahrheit ferner liegen. Dieses Ergebnis erforderte von allen Seiten politischen Mut und Durchsetzungsvermögen. Ich möchte auch die gewaltige Leistung des dänischen Vorsitzes herausheben. In der kritischen Phase der Verhandlungen hielt er bis zum letzten Augenblick das Steuer fest in der Hand und bewahrte angesichts schwieriger Situationen einen kühlen Kopf. Herr Ministerpräsident, Sie haben persönlich viel zu diesem Erfolg beigetragen! In dem Ergebnis spiegeln sich jedoch gleichzeitig auch die Früchte unserer harten Arbeit wider. Die von der Kommission gebildeten zwölf außerordentlichen Verhandlungsteams erreichten dank einer völlig neuen Methode mit jedem einzelnen Beitrittsland bei 31 Verhandlungskapiteln eine Übereinkunft. Drei Jahre lang haben 350 Kommissionsbeamte und die über 700 Mitarbeiter unserer Außenstellen in den Beitrittsländern diesen stillen Umbruch geduldig vorbereitet. Ich möchte an dieser Stelle unserem umsichtigen und engagierten Verhandlungsführer Günter Verheugen meinen Dank aussprechen. Danken möchte ich auch Herrn Landaburu und der gesamten Generaldirektion Erweiterung für ihr Engagement und ihre erstklassige Arbeit. Heute bin ich stolz und froh, die einmalige Chance gehabt zu haben, ein Organ - die Kommission - zu leiten, die so viel zur Verwirklichung unseres Traumes eines geeinten Europas beigetragen hat. Zehn Länder haben die letzte Beitrittsrunde absolviert. Die anderen müssen noch eine Wegstrecke zurücklegen. Rumänien und Bulgarien erhielten eine detaillierte Marschroute bis zu ihrem angepeilten Beitrittsdatum 2007 mit auf den Weg. Und im Dezember 2004 treffen wir uns mit der Türkei, um zu sehen, ob die Voraussetzungen für die Aufnahme von Beitrittsverhandlungen erfüllt sind. Es hat mich sehr berührt, dass die 25 alten und neuen Mitgliedstaaten als Erstes in einer Erklärung ihre Unterstützung für den „fortwährenden, allumfassenden und unumkehrbaren Erweiterungsprozess“ zum Ausdruck brachten. In diesen ermutigenden Worten spiegeln sich die Visionen und der Großmut wider, die zur Gründung der Union geführt haben. Die Erklärung greift auch den Vorschlag der Kommission auf, Rumänien und Bulgarien bei ihren Vorbereitungen auf dem Weg in die Union durch eine 20%-ige Aufstockung der Heranführungshilfe zu unterstützen. Diese Länder sind aufgerufen, diese Chance zu nutzen und ihre Vorbereitungen zu beschleunigen. Auch für die Türkei soll als Vorbereitung auf den Beitritt die Heranführungshilfe aufgestockt werden. Die Kandidatur der Türkei wird, wie ich nochmals betonen möchte, nach sachlichen Gesichtspunkten und unter Verwendung derselben Kriterien wie für die übrigen Beitrittskandidaten beurteilt werden. Das Datum 2004 lässt der Türkei Zeit, die Reformen voranzutreiben, die nötig sind, um die Kopenhagener Kriterien zu erfüllen und sie sowohl rechtlich als auch praktisch umzusetzen. Die Kommission wird über die Fortschritte Bericht erstatten und unter Wahrung absoluter Objektivität und Unparteilichkeit Empfehlungen aussprechen. Auf dem Kopenhagener Gipfel wurden fast alle vorher gesteckten Ziele erreicht: Ich sage „fast“, weil eine Lösung der Zypernfrage zwar zum Greifen nahe ist, jedoch trotz der unermüdlichen Bemühungen der Vermittler und des Generalsekretärs der Vereinten Nationen in Kopenhagen keine endgültige Lösung gefunden werden konnte. Gleichwohl haben beide Seiten ihre Bereitschaft zur Fortführung der Verhandlungen bekundet, mit dem Ziel, bis zum 28. Februar zu einer Einigung zu gelangen. Herr Präsident, meine Damen und Herren, je größer die Union wird, desto größer werden auch ihre Aufgaben. Wir öffnen unseren Raum des Friedens, des Wohlstands und der Stabilität für neue Mitglieder. Unser Eintreten für diese Werte macht jedoch nicht an den Grenzen der Europäischen Union Halt. Die Vorstellung von „einem Europa“ darf nicht als Vorwand dienen, neue Barrieren zu errichten, sondern muss den gesamten Kontinent im Frieden vereinen. Mit jeder Erweiterung erhalten wir neue Nachbarn, für die die Union eine starke Anziehungskraft besitzt und die vielleicht darauf hoffen, selbst einmal Beitrittskandidaten zu werden. Die Länder des westlichen Balkans gehören meines Erachtens von ihrer Bestimmung her zur Europäischen Union. Dies wurde vom Europäischen Rat in Kopenhagen bekräftigt. Der Stabilisierungs- und Assoziierungsprozess ist ein wirkungsvolles Instrument, das wir flexibel handhaben sollten. Die Kommission wird deshalb mit dem griechischen Vorsitz bei der Vorbereitung des Gipfels in Thessaloniki engagiert zusammenarbeiten, wo wir nach meiner festen Überzeugung mit einer ausführlichen und aussagekräftigen Antwort auf das Schreiben aufwarten können, das uns die fünf Präsidenten der Balkanländer am Vorabend des Kopenhagener Gipfels übersandten. Wir müssen nun genau überlegen – das ist, wie ich unermüdlich wiederhole, unsere große Aufgabe -, wo die Außengrenzen der Union letztlich verlaufen sollen. Dies ist jedoch etwas, was wir Europäer selbst, nachdem wir alle angehört haben, ohne Einmischung von außen entscheiden sollten."@de7 ". Κύριε Πρόεδρε, κύριε Πρωθυπουργέ, κυρίες και κύριοι, η σημερινή είναι η τελευταία συνάντησή μας για το 2002: ενός έτους που άρχισε με την εισαγωγή του ευρώ και κλείνει με μια ακόμα εξαιρετική επιτυχία. Στους δώδεκα αυτούς μήνες, χρησιμοποιήσαμε συχνά – πολύ συχνά  – τον υπερθετικό βαθμό για να περιγράψουμε τους σταθμούς της Ευρώπης αυτό το έτος. Δεν μπορώ παρά να χρησιμοποιήσω ακόμα έναν υπερθετικό για να περιγράψω το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο της Κοπεγχάγης που αποτελεί ορόσημο για την ευρωπαϊκή οικοδόμηση. Η συζήτηση για τα σύνορα της Ευρώπης είναι μια συζήτηση για την ταυτότητά μας. Πρέπει να διεξαχθεί σε αυτό το Κοινοβούλιο και στα εθνικά κοινοβούλια και πρέπει να συμμετάσχουν ενεργά όλοι οι ευρωπαίοι πολίτες. Η αναζήτηση των ριζών της ταυτότητάς μας δεν σημαίνει δημιουργία διαχωριστικών γραμμών. Πράγματι, η ευρωπαϊκή ολοκλήρωση πρέπει να προσφέρει προοπτικές και πλεονεκτήματα και για τους γείτονές μας, έστω και εάν παραμείνουν γείτονες. Θα πρέπει να δημιουργήσουμε ένα πυκνό δίκτυο σχέσεων που θα βασίζονται σε κοινές πολιτικές και οικονομικές αρχές με τους γείτονές μας, από τη Ρωσία έως τη Μεσόγειο. Αυτός είναι ο νέος στρατηγικός στόχος της Επιτροπής μου. Αυτή η πολιτική γειτονίας θα πρέπει να παρέχει στους γείτονές μας πολλά από τα πλεονεκτήματα που συνδέονται με την ένταξη στην Ένωση, έστω και αν δεν πρόκειται να ενταχθούν στο ορατό μέλλον. Ο Ευρωπαϊκός Οικονομικός Χώρος μπορεί να χρησιμεύσει ως πρότυπο, αλλά θα πρέπει να εμπλουτισθεί με μια σειρά μέτρων πολιτικής συνεργασίας. Οι σχέσεις μας πρέπει να βασίζονται στην κοινή συμμετοχή σε όλα εκτός των θεσμικών οργάνων. Η πολιτική της γειτονίας μας πρέπει να είναι ελκυστική, πρέπει να παρέχει νέες προοπτικές και αμοιβαία οφέλη. Πρέπει να παροτρύνει τους εταίρους μας να συνεργάζονται στενότερα με την Ένωση και πρέπει να είναι δυναμική και βασισμένη σε μια διαρθρωμένη και σταδιακή προσέγγιση. Κυρίες και κύριοι, μετά την ολοκλήρωση των ενταξιακών διαπραγματεύσεων, η ενοποίηση της Ευρώπης πρέπει να γίνει μια ορατή και καθημερινή πραγματικότητα. Μπορούμε τώρα να προχωρήσουμε επιτέλους στην τελική διαμόρφωση της Συνθήκης Προσχώρησης, η οποία – όπως είπε ο Πρωθυπουργός Rasmussen – πρέπει να επικυρωθεί και να υπογραφεί στην Αθήνα τον προσεχή Απρίλιο. Το πιο δύσκολο έργο, όμως, για τους προσεχείς μήνες θα είναι να ενημερώσουμε και να καθησυχάσουμε τους συμπολίτες μας και αναφέρομαι τόσο στους πολίτες των κρατών μελών όσο και στους πολίτες των υπό ένταξη χωρών. Η Επιτροπή διοργανώνει μια ευρεία εκστρατεία ενημέρωσης στην οποία οι βουλευτές του Κοινοβουλίου θα διαδραματίσουν σημαντικό ρόλο. Πράγματι, πριν από λίγα μόλις έτη, σε πολλές υποψήφιες χώρες η εξουσία ήταν στα χέρια δικτατοριών. Πολλοί από τους πολίτες τους φοβούνται ότι με την ένταξη σε ένα άλλο μεγάλο μπλοκ μπορούν να θέσουν σε κίνδυνο την ανακτημένη ελευθερία και την ανεξαρτησία τους. Αντιθέτως, στα σημερινά κράτη μέλη υπάρχει ανησυχία για το κόστος και τις συνέπειες που συνεπάγεται η ένταξη πολύ πιο φτωχών χωρών. Στην πλειοψηφία τους πρόκειται για αβάσιμους φόβους καθώς, όπως είπε ο Günter Verheugen, αυτή είναι η διεύρυνση με την καλύτερη προετοιμασία στην ιστορία της Ένωσης. Γνωρίζουμε όλοι καλά ότι το κόστος της διεύρυνσης είναι μικρό εάν συγκριθεί με το κόστος της μη διεύρυνσης. Πρέπει, συνεπώς, να μεταφέρουμε αυτές τις απλές αλήθειες σε όλη την Ευρώπη και οφείλουμε να συνεργασθούμε για να τις κάνουμε γνωστές. Η διαδικασία διεύρυνσης προχώρησε χάρη στην εξαιρετική αποφασιστικότητα, την πολιτική τόλμη και τη διορατικότητα. Πρέπει να πείσουμε τους Ευρωπαίους ότι ενωμένοι κερδίζουμε όλοι, όχι μόνο υλικά, από τη συμμετοχή στην ευημερία και την αειφόρο ανάπτυξη στη μεγαλύτερη αγορά παγκοσμίως, αλλά και πολιτικά, ως πολίτες μιας δημοκρατικής και υπεύθυνης Ένωσης. Όπως έχω ήδη δηλώσει, η αξιοπιστία της διευρυμένης Ευρώπης θα εξαρτηθεί προπαντός από την αξιοπιστία των οργάνων της και από την αξιοπιστία της ως ενεργού πρωταγωνιστή της διεθνούς σκηνής. Για τον λόγο αυτόν, με χαρά διαπιστώνω ότι στη Διάσκεψη Κορυφής η Ευρωπαϊκή Ένωση και το ΝΑΤΟ υπέγραψαν συμφωνία που θα μας επιτρέψει να αναλάβουμε τις επιχειρήσεις διατήρησης της ειρήνης στα Βαλκάνια από το προσεχές έτος. Αυτή αποτελεί μια περαιτέρω ευθύνη την οποία οφείλουμε και μπορούμε να αναλάβουμε. Ωστόσο, η στιγμή της αλήθειας για το προσεχές έτος θα είναι η θεσμική μεταρρύθμιση. Δεν θα μπορέσουμε να τηρήσουμε τις υποσχέσεις προς τους συμπολίτες μας, εάν δεν ανανεώσουμε εκ βάθρων τη δομή της Ένωσης. Δεν θα κερδίσουμε τον σεβασμό και τον θαυμασμό των πολιτών, εάν δεν οικοδομήσουμε μια Ένωση πιο συνεκτική και ενωμένη, και εάν δεν ενισχύσουμε τη διαδικασία λήψης των αποφάσεων. Πρέπει, συνεπώς, να εργασθούμε όλοι μαζί με τον Πρόεδρο Ζισκάρ ντ’ Εστέν για την επιτυχία της Συνέλευσης. Η ενισχυμένη ενότητα και αποφασιστικότητά μας πρέπει να αντικατοπτρίζονται στη διεθνή μας δράση. Οι αυξημένες ευθύνες μας δεν θα αφήνουν περιθώρια στους ενδοιασμούς και στην αδράνεια, όπως στο παρελθόν. Για τον λόγο αυτόν, το καθήκον της Συνέλευσης και όλων όσοι συμμετέχουν στις εργασίες της δεν είναι λιγότερο σημαντικό από τις διαπραγματεύσεις ένταξης γιατί χωρίς την επιτυχία της Συνέλευσης θα δημιουργήσουμε μια μεγάλη Ευρώπη, η οποία όμως θα είναι ανίκανη να δράσει. Κύριε Πρόεδρε, κύριε Πρωθυπουργέ, κυρίες και κύριοι, η αισιοδοξία είναι δικαιολογημένη. Οι ημέρες της Κοπεγχάγης και η γενναιοδωρία που επεδείχθη στην Κοπεγχάγη – αντί για εγωισμούς και ρήξεις, υπήρξε αίσθημα ενότητας σε χώρες για τις οποίες η διεύρυνση έχει διαφορετικό νόημα, είναι μια διαφορετική πραγματικότητα, γεννά διαφορετικά αισθήματα, αλλά οι οποίες κατανόησαν όλες το μεγαλείο όσων συνέβησαν – αποδεικνύουν ότι αν κατορθώσουμε να ανταποκριθούμε στις προκλήσεις που μας αναμένουν, θα μπορέσουμε πραγματικά να εφαρμόσουμε τον συνδυασμό οράματος και πραγματισμού που κατέστησαν την Ευρωπαϊκή Ένωση το μοναδικό πρότυπο πολιτικής ολοκλήρωσης στον κόσμο. Κλείνοντας, Πρόεδρε Cox, κύριε Πρωθυπουργέ, κυρίες και κύριοι, δεχθείτε εκτός από τις ευχαριστίες μου και τις θερμές ευχές μου για τις γιορτές. Εύχομαι σε όλους να απολαύσετε αυτήν την περίοδο των διακοπών με ειρήνη και χαρά κοντά στους οικείους σας. Αποδεχόμενος τη θέση του Προέδρου της Επιτροπής, είχα δηλώσει ότι η διεύρυνση θα αποτελούσε την πρωταρχική μας προτεραιότητα: τηρήσαμε τις υποσχέσεις μας. Πολλοί μπορεί να πιστεύουν ότι η ολοκλήρωση των διαπραγματεύσεων της Κοπεγχάγης ήταν ένα θέμα απλώς διαδικαστικό. Δεν υπάρχει μεγαλύτερο σφάλμα: το αποτέλεσμα επετεύχθη χάρη στην τόλμη και την πολιτική βούληση όλων. Μεταξύ άλλων, θα ήθελα να υπογραμμίσω το τεράστιο έργο που επιτέλεσε η δανική Προεδρία. Ολοκληρώνοντας τις διαπραγματεύσεις σε πολλά μέτωπα, η Προεδρία επέδειξε μεγάλη ψυχραιμία και κατόρθωσε να διατηρήσει στις δύσκολες περιστάσεις μια συνεκτική γραμμή. Κύριε Πρωθυπουργέ, ήταν πράγματι μια μεγάλη προσωπική επιτυχία σας. Το αποτέλεσμα αυτό είναι παράλληλα και καρπός της εργασίας μας. Αυτά τα τρία χρόνια, η Επιτροπή δημιούργησε δώδεκα εξαιρετικές ομάδες διαπραγματευτών, οι οποίες συνήψαν συμφωνίες σε τριάντα ένα κεφάλαια με κάθε υποψήφια χώρα, με μια εντελώς νέα μεθοδολογία. Πράγματι, επί τρία έτη, 350 υπάλληλοι της Επιτροπής και περισσότερα από 700 άτομα των αντιπροσωπειών μας ύφαναν υπομονετικά και σιωπηρά αυτόν τον ιστό. Θα ήθελα να εκφράσω εδώ την ευγνωμοσύνη μου στον Günter Verheugen, ο οποίος απεδείχθη ένας ευφυής και φλογερός διαπραγματευτής· ευχαριστώ επίσης τον κ. Eneko Landaburu και όλη τη Γενική Διεύθυνση Διεύρυνσης για την προσήλωση και το εξαιρετικό έργο που επιτέλεσαν. Το γεγονός ότι βρίσκομαι στη θέση του Προέδρου της Επιτροπής σε μια τέτοια περίσταση αποτελεί ένα ανεπανάληπτο προνόμιο και σήμερα είμαι ιδιαίτερα υπερήφανος, γιατί το Σώμα έπραξε πράγματι πάρα πολλά για την υλοποίηση του ονείρου οικοδόμησης μιας ενιαίας Ευρώπης. Εάν δέκα χώρες έφθασαν στον στόχο, για άλλες ο αγώνας συνεχίζεται. Χαράξαμε έναν λεπτομερή χάρτη πορείας για να επιτρέψουμε την ένταξη της Βουλγαρίας και της Ρουμανίας στην Ένωση το 2007. Ορίσαμε ημερομηνία για την Τουρκία, τον Δεκέμβριο του 2004, για να διαπιστώσουμε εάν τότε θα πληροί τα κριτήρια έναρξης των διαπραγματεύσεων. Χαίρομαι γιατί η πρώτη κοινή πράξη της Ένωσης των είκοσι πέντε μελών ήταν μια δήλωση υποστήριξης υπέρ της “συνεχούς, χωρίς αποκλεισμούς και αμετάκλητης φύσης της διαδικασίας διεύρυνσης”. Κύριε Πρόεδρε, στα λόγια αυτά αντικατοπτρίζεται το όραμα και η γενναιοδωρία που χαρακτηρίζουν την αρχή της Ένωσής μας. Η δήλωση κάνει δεκτή την πρόταση της Επιτροπής να αυξηθούν κατά 20% οι εισφορές για ενίσχυση της Ρουμανίας και της Βουλγαρίας στις προετοιμασίες της ένταξης και καλώ τις δύο αυτές χώρες να αδράξουν την ευκαιρία και να επιταχύνουν ακόμα περισσότερο τις προετοιμασίας τους. Ένα ενισχυμένο πακέτο θα λάβει επίσης και η Τουρκία για την προετοιμασία της υποψηφιότητάς της η οποία, το επαναλαμβάνω, θα αξιολογηθεί αποκλειστικά επί της ουσίας και με τα ίδια κριτήρια που εφαρμόσαμε για όλες τις άλλες υποψήφιες χώρες. Η ημερομηνία που συμφωνήσαμε παρέχει στην Τουρκία τον χρόνο ώστε να προαγάγει τις αναγκαίες μεταρρυθμίσεις για να ικανοποιεί τυπικά και πραγματικά τα κριτήρια της Κοπεγχάγης. Οι εκθέσεις και οι συστάσεις της Επιτροπής θα εξακολουθήσουν να είναι απόλυτα αντικειμενικές και αμερόληπτες. Στο Ευρωπαϊκό Συμβούλιο της προηγούμενης εβδομάδας επετεύχθησαν σχεδόν όλοι οι στόχοι: λέω “σχεδόν” γιατί στο ζήτημα της Κύπρου φθάσαμε ένα βήμα πριν από την επιτυχία. Παρά τις μεγάλες προσπάθειες των διαπραγματευτών και του Γενικού Γραμματέα των Ηνωμένων Εθνών, στην Κοπεγχάγη δεν επετεύχθη μια λύση που εμείς θεωρούμε οριστική. Ωστόσο, αμφότερες οι πλευρές δήλωσαν ότι επιθυμούν να συνεχίσουν τις διαπραγματεύσεις και έθεσαν ως στόχο την επίτευξη μιας συμφωνίας έως τις 28 Φεβρουαρίου. Κύριε Πρόεδρε, κυρίες και κύριοι, η Ευρώπη μεγαλώνει, αλλά μεγαλώνουν και οι ευθύνες της. Η πρόσκληση που απευθύνουμε στα νέα μέλη είναι να ενταχθούν σε έναν χώρο ειρήνης, ευημερίας και σταθερότητας. Δεν μπορούμε, ωστόσο, να προαγάγουμε αυτές τις αξίες σταματώντας στα σύνορα της Ένωσης. Η ιδέα μιας ενιαίας Ευρώπης δεν πρέπει να αποτελέσει την αφορμή για τη δημιουργία νέων φραγμών, αλλά για να συμπεριλάβουμε στο σχέδιο ειρήνης όλη την ήπειρο. Κάθε διεύρυνση δημιουργεί νέους γείτονες για τους οποίους η Ευρωπαϊκή Ένωση αποτελεί πόλο έλξης και ορισμένοι από τους οποίους τρέφουν τη φιλοδοξία να χριστούν υποψήφιοι. Άποψή μου είναι ότι οι χώρες των Δυτικών Βαλκανίων ανήκουν εξ ορισμού στην Ευρωπαϊκή Ένωση και το Συμβούλιο της Κοπεγχάγης επιβεβαίωσε αυτήν την προοπτική. Η διαδικασία σταθεροποίησης και σύνδεσης αποτελεί ένα ισχυρό όργανο και πρέπει να το χρησιμοποιήσουμε με δυναμικό τρόπο. Η Επιτροπή προτίθεται, συνεπώς, να συνεργασθεί στενά με την ελληνική Προεδρία ενόψει της Διάσκεψης Κορυφής της Θεσσαλονίκης, όπου είμαι βέβαιος ότι θα μπορέσουμε να δώσουμε μια λεπτομερή και συγκεκριμένη απάντηση στην επιστολή που μας απέστειλαν οι πέντε Πρόεδροι των χωρών των Δυτικών Βαλκανίων πριν την έναρξη του Συμβουλίου της Κοπεγχάγης. Θα πρέπει να προβληματισθούμε πολύ – και αυτό είναι το μεγάλο καθήκον μας, θα το επαναλαμβάνω συνεχώς – σχετικά με το ποια είναι και ποια θα είναι τα τελικά σύνορα της Ευρώπης και πρέπει να το πράξουμε εμείς οι ευρωπαίοι, λαμβάνοντας υπόψη τις συστάσεις όλων, αλλά αποκρούοντας κάθε εξωτερική παρέμβαση."@el8 ". President Cox, Prime Minister, ladies and gentlemen, I stand before this House for the last time this year. A year that started with the successful launch of the euro and concludes with another giant step forward. We have used a lot of superlatives – too many – in the last 12 months to describe the different stages of this year, which has been the year of Europe. I am not overstating the case, however, when I say that the Copenhagen European Summit is a landmark in European integration. The debate on where Europe's borders lie is a debate about our identity. It must be conducted in this House and in the national parliaments and must involve all the European citizens closely. This search for the roots of our identity does not mean creating divisions. Indeed, European integration must provide benefits and new prospects for our neighbours as well, even if they are to remain just neighbours. We need to build a strong network of relations based on shared political and economic values with neighbouring countries, from Russia to the Mediterranean. This is the new strategic objective of my Commission. This proximity policy must bring our neighbours many of the benefits of membership without them having to join the Union formally in the foreseeable future. The European Economic Area is a useful model for such relations, but it needs to be enhanced by a series of measures to develop political cooperation. Our relations must be based on ‘sharing everything but institutions’. Our proximity policy must be attractive, unlocking new prospects and bringing mutual benefits. It must motivate our partners to cooperate more closely with the Union and it must be dynamic and based on a structured, step-by-step approach. Ladies and gentlemen, we have successfully concluded the accession negotiations and we now have to make European unification a tangible, everyday reality. At last, final drafting of the Accession Treaty, which – as Prime Minister Rasmussen said – must be ratified and signed in Athens next April, can now proceed. However, our biggest job in the coming months will be to inform and reassure our citizens in both the present Member States and the accession countries. The Commission will be mounting an extensive information campaign in which the Members of this House will play a crucial role. Indeed, just a few years ago, many of the candidate countries were governed by dictatorships. Many of their citizens fear they might be giving up their new-found freedom and independence by joining another large bloc. There is concern in the current Member States, on the other hand, about the costs and implications of the entry of countries much poorer than themselves. Most of these fears are groundless. As Günter Verheugen has said, this is the best prepared enlargement in the history of the Union. We are all quite aware that the cost of enlargement is nothing compared with the cost of non-enlargement. We must therefore disseminate these simple truths throughout Europe and we must work together to make the citizens aware of them. The enlargement process has progressed thanks to tremendous determination, political courage and vision. We have to convince the Europeans that by coming together we will all gain, and not just materially, through shared prosperity and sustainable development in the largest market in the world, but politically too, as citizens of a democratic, accountable Union. The credibility of the new, enlarged Europe will, as I have said before, hang, above all, on the credibility of its institutions and its credibility as an active leader on the world stage. I therefore warmly welcome the EU-NATO agreement concluded at the Summit, which will enable us to conduct military peace-keeping operations in the Balkans from as early as next year. This is a further responsibility which we will have to, which we will be able to shoulder. The moment of truth, however, in the coming year will be institutional reform. We will not be able to make good our promises to our citizens unless we completely overhaul the Union’s structure. Only by strengthening the Union’s decision-making process can we build the more cohesive, united Union that will earn their respect and admiration. We must therefore all work together with Mr Giscard d’Estaing to make the Convention a success. This greater unity and determination must be reflected in our action on the world stage. Our growing responsibilities will leave no room for the vacillation and inaction we have displayed in the past. The task of the Convention and of all those contributing to its work is therefore just as important as the accession negotiations, for if the Convention does not succeed we will have created a Europe which is large but unable to act. Mr President, Prime Minister, ladies and gentlemen, there are therefore grounds for optimism. The success of Copenhagen and the generosity displayed there – we had expected egoism and breaking away but what we found there was a sense of unity in countries for which enlargement has a different meaning, is something different, is being experienced in a different way, but which have all understood the magnitude of what has happened – have shown that, if we can overcome the obstacles still facing us, we will genuinely be able to put to good use the blend of vision and pragmatism that have made the European Union a unique model of political integration. Lastly, President Cox, Prime Minister, ladies and gentlemen, I would like to thank you and extend to you my very best wishes for the forthcoming festivities. I hope that you all enjoy a very well-deserved, happy, peaceful break with your loved ones. When I took office, I pledged that enlargement would be my Commission’s top priority. We have delivered. Some people might – and do – have the impression that the conclusion of the accession negotiations at Copenhagen was a formality. Nothing could be further from the truth. Courage and political will were required on all sides to achieve this result. I should like to single out the tremendous work done by the Danish Presidency. As the multiple negotiations went down to the wire, the Presidency maintained a steady hand at the helm and a cool head in a difficult situation. Prime Minister, this was a great personal achievement on your part. At the same time, this result is the fruit of our hard work too. Over the past three years, the Commission has put together 12 remarkable teams of negotiators who have achieved a deal on 31 chapters with each candidate country using a completely new methodology. Indeed, for over three years, 350 Commission officials and over 700 people in the Commission delegations have been patiently weaving the fabric of this silent tapestry. I want to voice here my gratitude to Günter Verheugen, who has proved to be an astute, passionate negotiator. I would also like to thank Mr Eneko Landaburu and all of the Directorate-General for Enlargement for their dedication and first-rate work. It is a unique privilege to be President of the Commission on such occasions, and today I am particularly proud to be the head of an institution that has contributed so much to the accomplishment of our dream of ‘One Europe’. Although ten countries have completed the last lap, others still have some way to go. Romania and Bulgaria have been given detailed road maps to reach their target accession date of 2007. In December 2004 we have a date with Turkey to see if it meets the conditions for opening negotiations. I was heartened by the fact that the first joint act of the 25 current and acceding Member States was to issue a statement in support of the ‘continuous, inclusive and irreversible enlargement process’. These words echo the vision and generosity that marked the founding of our Union. The statement endorsed the Commission’s proposal to give Romania and Bulgaria more help in preparing for membership by raising their pre-accession aid by 20%. I urge these countries to seize this chance to further speed up their preparations. Turkey will also be receiving an enhanced package to help it prepare its candidacy, a candidacy which, I stress, will be judged on its own merits and according to the same criteria as all the other candidate countries. This date will give Turkey time to push ahead with the reforms it needs to make to satisfy the Copenhagen criteria and implement them both in law and in practice. The Commission’s reports and recommendations will continue to be completely objective and impartial. Last week’s European Council achieved practically all its objectives. I say ‘almost all’ because we came very close to achieving agreement on the Cyprus question. Despite the fervent efforts of the negotiators and the United Nations Secretary-General, we did not achieve a solution which we can consider to be definitive at Copenhagen. Nevertheless, both sides expressed willingness to continue with the negotiations and set themselves the goal of achieving an agreement by 28 February. Mr President, ladies and gentlemen, as Europe grows its responsibilities grow. We are inviting the new Members to join our area of peace, prosperity and stability, but our work in promoting these values does not stop at the borders of the European Union. We must not use the aim of ‘One Europe’ as an excuse to erect fresh barriers but to embrace the entire continent in our work to establish lasting peace. Each enlargement brings us new neighbours which are drawn to the European Union as to a magnet and some hope to become candidates themselves too. In my opinion, the countries of the western Balkans belong by definition in the European Union and this view was confirmed by the Copenhagen Council. The Stabilisation and Association Process is a powerful instrument and we must use it vigorously. The Commission is therefore looking forward to working closely with the Greek Presidency in the run-up to the Thessaloniki Summit, at which, I am convinced, we can offer a detailed, practical response to the letter that the five Presidents of the Western Balkans sent us on the eve of the Copenhagen Council. We shall now have to think long and hard about where the borders of the EU are and will ultimately lie – this is the major task before us and I shall say so but this is something we as Europeans shall decide ourselves, after listening to everyone but without any outside interference."@en3 ". Presidente Cox, Primer Ministro, Señorías, comparezco en esta Cámara por última vez este año. Un año que se inició con la introducción efectiva del euro y que termina con un paso adelante gigantesco. Hemos utilizado muchos superlativos – demasiados – en los últimos 12 meses para describir las distintas fases de este año, que ha sido el año de Europa. No exagero, sin embargo, cuando digo que la Cumbre de Copenhague es un hito en la integración europea. El debate sobre dónde están los límites de Europa es un debate sobre nuestra identidad. Debe tener lugar en esta Cámara y en los parlamentos nacionales e implicar estrechamente a todos los ciudadanos europeos. Esta búsqueda de las raíces de nuestra identidad no supone crear divisiones. De hecho, la integración europea debe proporcionar ventajas y nuevas perspectivas también para nuestros vecinos, incluso si deben quedarse en eso, en vecinos. Debemos construir una sólida red de relaciones basada en valores políticos y económicos compartidos con los países vecinos, desde Rusia al Mediterráneo. Éste es el nuevo objetivo estratégico de mi Comisión. La política de proximidad debe reportar a nuestros vecinos muchas de las ventajas de que disfrutan los miembros sin que tengan que entrar a formar parte formalmente de la Unión en un futuro cercano. El Espacio Económico Europeo es un modelo útil para estas relaciones, pero necesita mejorar con una serie de medidas para desarrollar la cooperación política. Nuestras relaciones deben basarse en el principio de «compartirlo todo salvo las instituciones». Nuestra política de proximidad debe ser atractiva, abrir nuevas perspectivas y beneficiar a ambas partes. Debe motivar a nuestros socios para que cooperen más estrechamente con la Unión y debe ser dinámica y basarse en un enfoque estructurado y gradual. Señorías, hemos concluido con éxito las negociaciones de adhesión y ahora tenemos que hacer de la unificación europea una realidad cotidiana, tangible. Por último, se puede proceder a la redacción definitiva del Tratado de Adhesión, que – como ha dicho el Primer Ministro Rasmussen – debe ratificarse y firmarse en Atenas el próximo abril. Sin embargo, nuestra mayor tarea en los próximos meses será informar y tranquilizar a los ciudadanos tanto de los Estados miembros actuales como de los países candidatos. La Comisión preparará una amplia campaña informativa en la que los miembros de esta Cámara tendrán un papel crucial. Hace pocos años, muchos de los países candidatos estaban gobernados por dictaduras. Muchos de sus ciudadanos temen que puedan perder su libertad e independencia reencontradas al unirse a otro gran bloque. En los Estados miembros actuales, por otra parte, existe una preocupación sobre los costes e implicaciones de la entrada de países mucho más pobres. La mayoría de estos temores son infundados. Como ha dicho Günter Verheugen, ésta es la ampliación mejor preparada en la historia de la Unión. Todos somos muy conscientes de que el coste de la ampliación no es nada comparado al coste de la no ampliación. Debemos por tanto difundir estas sencillas verdades por toda Europa y debemos colaborar para que los ciudadanos sean conscientes de ellas. El proceso de ampliación ha progresado gracias a una determinación, un coraje político y una visión extraordinarios. Debemos convencer a los europeos de que uniéndonos saldremos ganando todos, y no sólo materialmente, a través de una prosperidad y un desarrollo sostenible compartidos en el mayor mercado del mundo, sino también políticamente, en tanto que ciudadanos de una Unión democrática responsable. La credibilidad de la nueva Europa, ampliada, como he dicho antes, dependerá, sobre todo, de la credibilidad de sus instituciones y de su credibilidad como líder activo en el escenario mundial. Por tanto acojo con entusiasmo el acuerdo UE-OTAN alcanzado en la Cumbre, que nos permitirá llevar a cabo operaciones militares de mantenimiento de la paz en los Balcanes ya a partir del próximo año. Ésta es una responsabilidad adicional a la que deberemos y podremos hacer frente. El momento de la verdad del año que viene, sin embargo, será la reforma institucional. No podremos cumplir nuestras promesas a nuestros ciudadanos si no renovamos completamente la estructura de la Unión. Sólo reforzando el proceso de toma de decisiones de la Unión podremos construir una Unión más cohesiva que se gane su respeto y admiración. Por tanto, debemos colaborar todos con el Sr. Giscard d’Estaing para hacer de la Convención un éxito. Esta mayor unidad y determinación debe reflejarse en nuestra actuación en el escenario mundial. Nuestras crecientes responsabilidades no dejarán margen para la vacilación y la pasividad que hemos mostrado en el pasado. La tarea de la Convención y de todos los que contribuyen a su labor es por tanto tan importante como las negociaciones de adhesión, porque si la Convención no tiene éxito, habremos creado una Europa grande, pero incapaz de actuar. Señor Presidente, Primer Ministro, Señorías, hay razones para ser optimistas. El éxito de Copenhague y la generosidad mostrada allí – habíamos esperado egoísmo y disensiones, pero lo que encontramos allí fue un sentido de la unidad en países para los que la ampliación tiene un significado distinto, es algo distinto, se experimenta de un modo distinto, pero que habían entendido la magnitud de lo que ha ocurrido – ha demostrado que, si podemos superar los obstáculos a los que aún nos debemos enfrentar, seremos capaces de dar un buen uso a la mezcla de visión y pragmatismo que ha hecho de la Unión Europea un modelo único de integración política. Por último, Presidente Cox, Primer Ministro, Señorías, me gustaría darles las gracias y manifestarles mis mejores deseos para las próximas festividades. Espero que todos disfruten de un descanso feliz, tranquilo y bien merecido con sus seres queridos. Cuando asumí el cargo, prometí que la ampliación sería la principal prioridad de mi Comisión. Hemos cumplido. Algunos pueden pensar – hay quien lo hace – que la conclusión de las negociaciones de adhesión en Copenhague fue una formalidad. Nada más lejos de la realidad. Fueron necesarios el coraje y la voluntad política de todas las partes para conseguir este resultado. Me gustaría destacar la enorme labor llevada a cabo por la Presidencia danesa. Hasta el último momento de las negociaciones múltiples, la Presidencia mantuvo una mano serena en el timón y una cabeza fría en una situación difícil. Primer Ministro, éste fue un gran logro personal por su parte. Al mismo tiempo, esto también es fruto de nuestro esfuerzo. En los últimos tres años, la Comisión ha organizado 12 excelentes equipos de negociadores que han conseguido un acuerdo en 31 capítulos con cada país candidato, empleando una metodología completamente nueva. De hecho, durante tres años, 350 funcionarios de la Comisión y cerca de 700 personas de las delegaciones de la Comisión han ido tejiendo pacientemente este tapiz silencioso. Quiero expresar mi gratitud a Günter Verheugen, que ha demostrado ser un negociador astuto y apasionado. Asimismo, deseo dar las gracias al Sr. Eneko Landaburu y a toda la Dirección General para la Ampliación por su dedicación y trabajo de primera clase. Es un gran privilegio ser Presidente de la Comisión en ocasiones así y hoy estoy particularmente orgulloso de dirigir una institución que ha contribuido tanto a la consecución de nuestro sueño de «una Europa». Aunque diez países ya han terminado la primera vuelta, algunos todavía tienen un trecho que recorrer. Rumania y Bulgaria han recibido itinerarios detallados para alcanzar su objetivo de adherirse en 2007. En diciembre de 2004 tenemos una cita con Turquía para determinar si cumple las condiciones para iniciar las negociaciones. Me resultó alentador el hecho de que el primer acto conjunto de los 25 Estados miembros, los actuales y los que están a punto de adherirse, fue emitir una declaración a favor del «proceso continuo, integrador e irreversible de ampliación». Estas palabras se hacen eco de la visión y la generosidad que marcó la fundación de nuestra Unión. La declaración aprobó la propuesta de la Comisión de prestar más ayuda a Rumania y Bulgaria en la preparación para la adhesión, aumentando la ayuda previa en un 20%. Insto a estos países a que aprovechen esta oportunidad para acelerar sus preparativos. Turquía también recibirá un paquete ampliado para ayudarles a preparar su candidatura, una candidatura que, recalco, se juzgará por sus propios méritos y según los mismos criterios que todos los demás países candidatos. Esta cita dará a Turquía tiempo para progresar en las reformas que tiene que hacer para cumplir los criterios de Copenhague y aplicarlos tanto a la legislación como a la práctica. Los informes y recomendaciones de la Comisión continuarán siendo completamente objetivos e imparciales. La semana pasada el Consejo Europeo alcanzó prácticamente todos sus objetivos. Digo «prácticamente todos» porque estuvimos cerca de alcanzar un acuerdo sobre la cuestión de Chipre. A pesar de los denodados esfuerzos de los negociadores y del Secretario General de las Naciones Unidas, en Copenhague no conseguimos una solución que podamos considerar definitiva. No obstante, ambas partes expresaron su disposición a seguir con las negociaciones y se fijaron el objetivo de llegar a un acuerdo antes del 28 de febrero. Señor Presidente, Señorías, a medida que crece Europa, crecen sus responsabilidades. Invitamos a los nuevos miembros a unirse a nuestra zona de paz, prosperidad y estabilidad, pero nuestra labor de cara a fomentar estos valores no se detiene en las fronteras de la Unión Europea. No debemos utilizar el objetivo de «una Europa» como una excusa para levantar nuevas barreras, sino para abarcar todo el continente en nuestra labor a favor del establecimiento de una paz duradera. Cada ampliación nos trae nuevos vecinos que se ven atraídos hacia la Unión Europea como si de un imán se tratase, y algunos esperan poder convertirse en candidatos también. En mi opinión, los países de los Balcanes occidentales tienen por definición un sitio en la Unión Europea y esta idea fue confirmada por el Consejo de Copenhague. El Proceso de Asociación y Estabilización es un instrumento poderoso y debemos utilizarlo vigorosamente. La Comisión está deseando colaborar estrechamente con la Presidencia griega en el período previo a la Cumbre de Tesalónica, en la que, estoy convencido, podremos ofrecer una respuesta práctica y detallada a la carta que los cinco Presidentes de los Balcanes occidentales nos enviaron en vísperas del Consejo de Copenhague. Ahora tendremos que pensar mucho sobre dónde están las fronteras de la UE y dónde estarán en última instancia – ésta es la mayor labor que tenemos pendiente y seguiré diciéndolo pero esto es algo que nosotros, como europeos, tendremos que decidir, tras escuchar a todos, pero sin ninguna interferencia exterior."@es12 ". Arvoisa puhemies Cox, arvoisa pääministeri, hyvät parlamentin jäsenet, olen parlamentin kuultavana viimeisen kerran tänä vuonna. Tämä vuosi alkoi euron onnistuneen käyttöönoton merkeissä, ja se päättyy toiseen suureen edistysaskeleeseen. Olemme käyttäneet kuluneen vuoden aikana paljon superlatiiveja – liiankin paljon kuvataksemme tämän Euroopan vuoden eri vaiheita. En kuitenkaan liioittele sanoessani, että Eurooppa-neuvoston Kööpenhaminan kokous on Euroopan yhdentymisessä kulmakivi. Keskustelu siitä, missä Euroopan rajat kulkevat, on keskustelua omasta identiteetistämme. Sitä on käytävä tässä parlamentissa ja kansallisissa parlamenteissa, ja kaikkien Euroopan kansalaisten on osallistuttava siihen tiiviisti. Tämä oman identiteettimme juurien etsintä ei tarkoita jaottelua. Euroopan yhdentymisen on siis tarjottava etuja ja uusia mahdollisuuksia myös naapureillemme, vaikka ne pysyisivätkin pelkästään naapureinamme. Meidän on rakennettava luja suhdeverkosto, joka perustuu Venäjältä Välimerelle ulottuvien naapurimaidemme kanssa jakamiimme yhteisiin poliittisiin ja taloudellisiin arvoihin. Tämä on komissioni uusi strateginen tavoite. Tämän lähialuepolitiikan tarkoituksena on tarjota uusille naapureillemme monia jäsenyyden etuja, ilman että niiden olisi lähitulevaisuudessa liityttävä unionin virallisiksi jäseniksi. Euroopan talousalue on hyödyllinen malli näille suhteille, mutta sitä on täydennettävä poliittista yhteistyötä kehittävillä toimenpiteillä. Suhteidemme on perustuttava siihen, että "jaamme kaiken muun paitsi toimielimet". Lähialuepolitiikan on oltava houkuttelevaa, uusia mahdollisuuksia avaavaa ja molempia osapuolia hyödyttävää. Sen on kannustettava kumppaneitamme tekemään unionin kanssa tiiviimpää yhteistyötä, ja sen on oltava dynaamista ja perustuttava jäsenneltyyn vaiheittaiseen lähestymistapaan. Hyvät parlamentin jäsenet, olemme saattaneet liittymisneuvottelut onnistuneesti päätökseen, ja meidän on seuraavaksi tehtävä Euroopan yhdistymisestä konkreettinen ja jokapäiväinen asia. Vihdoinkin voidaan alkaa laatia lopullista liittymissopimusta, joka vahvistetaan ja allekirjoitetaan Ateenassa ensi huhtikuussa, kuten pääministeri Rasmussen totesi. Lähikuukausina meillä on kuitenkin eniten työtä siinä, että jaamme omille kansalaisillemme nykyisissä jäsenvaltioissa ja unioniin liittyvissä valtiossa tietoa, ja siinä, että saamme heidät puolellemme. Komissio aikoo aloittaa laajan tiedotuskampanjan, jossa Euroopan parlamentin jäsenillä on merkittävä rooli. Todellakin vain pari vuotta sitten monia ehdokasvaltioita hallitsivat diktaattorit. Monet näiden maiden kansalaisista pelkäävät, että he joutuvat luopumaan vasta hankkimastaan vapaudesta ja riippumattomuudesta liittyessään toiseen suureen ryhmittymään. Toisaalta nykyisissä jäsenvaltioissa ollaan huolestuneita kustannuksista ja seurauksista, joita jäsenvaltioita huomattavasti köyhemmät maat aiheuttavat liittymisellään. Monet näistä peloista ovat perusteettomia. Kuten Günter Verheugen on todennut, tämä on unionin historian parhaiten valmisteltu laajentuminen. Me olemme kaikki melko hyvin perillä siitä, että laajentumisen kustannus ei ole mitään verrattuna niihin kustannuksiin, joita aiheutuisi siitä, ettei laajennuttaisi. Näin ollen meidän on levitettävä näitä yksinkertaisia totuuksia kaikkialle Eurooppaan ja meidän on tehtävä yhdessä työtä saadaksemme kansalaiset niistä tietoisiksi. Laajentumisprosessi on edennyt suuren määrätietoisuuden, poliittisen rohkeuden ja näkemyksen ansiosta. Meidän on vakuutettava eurooppalaiset siitä, että yhdistymisestä hyötyvät kaikki. Kyse ei ole ainoastaan vaurauden jakamisesta ja kestävän kehityksen luomisesta maailman laajimmilla markkinoilla, vaan myös hyödyistä, joita saamme poliittisesti demokraattisen ja vastuullisen unionin kansalaisina. Olen ennenkin todennut, että uuden, laajentuneen Euroopan uskottavuus riippuu jatkossa ennen kaikkea sen toimielinten uskottavuudesta ja sen uskottavuudesta maailmanpolitiikan aktiivisena toimijana. Siksi suhtaudun erittäin myönteisesti huippukokouksessa EU:n ja Naton välillä tehtyyn sopimukseen, jonka avulla voimme hoitaa sotilaalliset rauhanturvaoperaatiot Balkanilla jo ensi vuonna. Tämä on jälleen yksi tehtävä, joka meidän on otettava vastuullemme ja jonka me myös pystymme hoitamaan. Totuuden hetki kuitenkin koittaa ensi vuonna toimielinuudistuksen yhteydessä. Emme pysty pitämään kansalaisillemme antamiamme lupauksia, ellemme uudista unionin rakennetta perusteellisesti. Vain unionin päätöksentekoprosessia vahvistamalla voimme rakentaa yhteenkuuluvamman, yhdistyneen unionin, jota kansalaiset voivat kunnioittaa ja pitää arvossa. Siksi meidän kaikkien on tehtävä työtä yhdessä Giscard d’Estaingin kanssa valmistelukunnan menestyksen hyväksi. Tämän suuremman yhtenäisyyden ja määrätietoisuuden on kuvastuttava kansainvälisessä toiminnassamme. Kasvavat vastuumme eivät jätä sijaa epäröinnille ja passiivisuudelle, joita olemme osoittaneet aiempina vuosina. Näin ollen valmistelukunnan tehtävä, kuten kaikkien niiden, jotka sen työhön osallistuvat, on yhtä tärkeä kuin liittymisneuvottelut, sillä jos emme onnistu valmistelukunnassa, olemme luoneet Euroopan, joka on suuri mutta toimintakyvytön. Arvoisa puhemies, arvoisa pääministeri, hyvät parlamentin jäsenet, meillä on siis syytä optimistisuuteen. Kööpenhaminan kokouksen onnistuminen ja siellä ilmennyt suurpiirteisyys ovat osoittaneet, että jos pystymme ylittämään edessämme olevat esteet, pystymme aidosti hyödyntämään sitä näkemyksen ja käytännönläheisyyden sekoitusta, joka on tehnyt Euroopan unionista ainutlaatuisen esikuvan poliittiselle yhdentymiselle. Odotimme Kööpenhaminan kokouksessa tulevan ilmi itsekkyyttä ja ristiriitoja, mutta sen sijaan maat, joille laajentumisella on erilainen merkitys, joille se on eri asia, joissa se koetaan eri tavoin, ovat kaikki ymmärtäneet tapahtuneen merkittävyyden. Arvoisa puhemies Cox, arvoisa pääministeri, hyvät parlamentin jäsenet, lopuksi haluan kiittää teitä ja toivottaa teille oikein hyviä tulevia juhlapyhiä. Toivon, että te kaikki vietätte hyvin ansaitun, iloisen ja onnellisen loman rakkaimpienne seurassa. Ryhtyessäni hoitamaan tehtävääni lupasin, että laajentuminen olisi komissioni tärkein painopiste. Olemme onnistuneet siinä. Jotkut saattavat luulla – ja luulevatkin – että liittymisneuvottelujen saattaminen päätökseen Kööpenhaminassa oli muodollisuus. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Tämän tuloksen saavuttaminen edellytti kaikilta osapuolilta rohkeutta ja poliittista tahtoa. Haluaisin korostaa sitä, kuinka uskomatonta työtä puheenjohtajavaltio Tanska on tehnyt. Samalla, kun puheenjohtajavaltio kävi neuvotteluja usealla taholla yhtä aikaa, se hallitsi tilanteen herpaantumatta ja toimi vaikeissakin olosuhteissa johdonmukaisesti. Arvoisa pääministeri, tämä on ollut teille suuri henkilökohtainen onnistuminen. Samalla kyse on myös omien ponnistelujemme tuloksesta. Kolmen viime vuoden aikana komissio on koonnut neuvottelijoista 12 erinomaista tiimiä, jotka ovat päässeet sopuun 31 luvusta jokaisen ehdokasvaltion kanssa käyttäen apuna aivan uusia menetelmiä. Itse asiassa yli kolmen vuoden ajan 350 komission virkamiestä ja yli 700 henkilöä komission valtuuskunnissa ovat kärsivällisesti ja ääneti koonneet yhteen tätä kudosta. Haluankin tässä ja nyt osoittaa kiitollisuuteni Günter Verheugenille, joka on osoittanut olevansa älykäs ja intomielinen neuvottelija. Haluan myös kiittää Eneko Landáburua ja koko laajentumisen pääosastoa omistautumisesta ja erinomaisesta työstä. On ainutlaatuinen etuoikeus olla komission puheenjohtaja tällaisessa tilanteessa, ja tänään olen erityisen ylpeä siitä, että olen sen toimielimen johdossa, joka on myötävaikuttanut tavattoman paljon unelmamme "yhdestä Euroopasta" toteutumiseen. Vaikka kymmenen maata on päässyt maaliin, joillakin matka jatkuu edelleen. Romanialle ja Bulgarialle on annettu yksityiskohtaiset etenemissuunnitelmat, joiden avulla ne voivat liittyä unioniin vuonna 2007. Olemme antaneet Turkille joulukuun 2004 ajankohdaksi, jolloin arvioidaan, täyttääkö se neuvottelujen aloittamiselle asetetut edellytykset. Olin iloinen siitä, että 25:n nykyisen ja unioniin liittyvän jäsenvaltion ensimmäinen yhteinen toimi oli "jatkuvaa, osallisuutta edistävää ja peruuttamatonta laajentumisprosessia" tukevan julistuksen antaminen. Nämä sanat ilmentävät unionimme perustamiselle leimallista näkemyksellisyyttä ja suurpiirteisyyttä. Julistuksessa tuettiin komission ehdotusta, jonka mukaan Romanialle ja Bulgarialle annetaan enemmän tukea jäsenyyden valmisteluissa. Komissio ehdottaa liittymistä valmistelevan tuen korottamista 20 prosentilla. Kehotan näitä maita tarttumaan tähän tilaisuuteen valmistelujen vauhdittamiseksi entisestään. Myös Turkki saa ehdokkuutensa valmisteluja edistävän lisäpaketin. Korostan vielä, että Turkin kelpoisuutta ehdokasvaltioksi arvioidaan Turkin omien ansioiden perusteella ja noudattaen samoja kriteerejä kuin kaikkien muiden ehdokasvaltioiden kohdalla on noudatettu. Tämä määräaika antaa Turkille mahdollisuuden toteuttaa välttämättömät uudistukset Kööpenhaminan kriteerien täyttämiseksi ja panna nämä uudistukset täytäntöön lainsäädännöllisesti ja käytännössä. Komission kertomukset ja suositukset ovat jatkossakin täysin objektiivisia ja puolueettomia. Viime viikolla Eurooppa-neuvosto saavutti lähes kaikki tavoitteensa. Sanoin "lähes kaikki" tavoitteensa, koska pääsimme hyvin lähelle sovun syntymistä Kyproksen kysymyksessä. Neuvottelijoiden ja Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin tarmokkaista yrityksistä huolimatta emme päässeet Kööpenhaminassa sellaiseen ratkaisuun, jota voisimme pitää lopullisena. Kumpikin osapuoli ilmaisi kuitenkin olevansa halukas jatkamaan neuvotteluja ja asetti itselleen tavoitteeksi sopimuksen syntymisen helmikuun 28. päivään mennessä. Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, Euroopan kasvaessa myös sen vastuut kasvavat. Kehotamme uusia jäseniä liittymään osaksi rauhan, vaurauden ja vakauden aluettamme, mutta työskentelymme näiden arvojen hyväksi ei jää Euroopan unionin rajojen sisäpuolelle. Emme saa käyttää tavoitetta "yhdestä Euroopasta" tekosyynä uusien raja-aitojen pystyttämiselle, vaan meidän on ulotettava kestävään rauhaan tähtäävä toimintamme kattamaan koko maanosan. Jokaisen laajentumisen myötä saamme uusia naapureita, joita Euroopan unioni vetää puoleensa kuin magneetti ja joista osa haluaisi itsekin päästä ehdokasvaltioksi. Olen sitä mieltä, että Länsi-Balkanin maiden kuuluminen Euroopan unioniin on itsestäänselvyys, ja tämä näkemys vahvistettiin Kööpenhaminan neuvostossa. Vakautus- ja assosiaatioprosessi on tehokas väline, ja meidän on käytettävä sitä tarmokkaasti. Näin ollen komissio toivoo voivansa tehdä tiiviisti yhteistyötä puheenjohtajavaltio Kreikan kanssa Thessalonikin huippukokousta edeltävänä aikana. Olen vakuuttunut siitä, että tässä huippukokouksessa voimme tarjota yksityiskohtaisen ja käytännöllisen vastauksen siihen kirjeeseen, jonka Länsi-Balkanin maiden viisi presidenttiä lähettivät meille juuri ennen neuvoston Kööpenhaminan kokousta. Meidän on nyt pohdittava perusteellisesti, missä EU:n rajat kulkevat nyt ja mihin asti niitä voidaan siirtää – tämä on meille olennainen tehtävä, ja toistan sitä kyllästymiseen asti – mutta näistä rajoista meidän eurooppalaisten on päätettävä itse kaikkia tahoja kuultuamme ja ilman ulkoista painostusta."@fi5 ". Monsieur le Président, Monsieur le Premier Ministre, Mesdames et Messieurs les Députés, c'est la dernière fois, cette année, que je me tiens devant votre Assemblée. Une année démarrée avec le lancement réussi de l'euro et qui se clôture par un autre gigantesque pas en avant. Nous avons employé un grand nombre de superlatifs - trop - durant ces douze derniers mois pour qualifier les différentes étapes de cette année 2002, qui a été l'année de l'Europe. Mais je n'exagérerai pas en disant que le Conseil européen de Copenhague fera date dans la construction européenne. En réalité, la question de savoir où se situent les frontières de l'Europe est un débat sur notre identité. Il aura lieu dans cette Assemblée, dans les parlements nationaux et il impliquera tous les citoyens européens. Cette recherche des racines de notre identité ne signifie pas la création de nouvelles divisions. L'intégration européenne offrira également des avantages et des perspectives nouvelles à nos voisins, même s'ils restent nos voisins. Il nous faut construire un solide réseau de relations, basées sur des valeurs politiques et économiques communes, avec les pays voisins, qui s'étendent de la Russie à la Méditerranée. Il s'agit là d'un nouvel objectif stratégique pour la Commission que je préside. Cette politique de proximité permettrait à nos voisins de bénéficier de nombre des avantages liés au statut d'État membre, sans adhérer officiellement à l'Union dans un avenir proche. L'Espace économique européen - enrichi d'une série de mesures de coopération politique - est un modèle utile. Nos relations devront être organisées en fonction d'un programme que je résumerais par la formule "partager tout, sauf les institutions". Notre politique de proximité doit être attrayante, en ouvrant de nouvelles perspectives et en apportant des avantages réciproques. Elle doit encourager nos partenaires à coopérer plus étroitement avec l'Union européenne, et être dynamique, grâce à une approche graduelle et structurée. Mesdames et Messieurs, nous avons négocié avec succès la première phase de l'unification européenne. Il s'agit maintenant que cette dernière devienne une réalité concrète et quotidienne. Comme l'a dit le Premier ministre M. Rasmussen, la rédaction définitive du traité d'adhésion en vue de sa signature à Athènes en avril prochain et de sa ratification peut désormais commencer. Mais notre tâche la plus importante dans les mois à venir doit être d'informer et de rassurer nos citoyens, tant dans les États membres actuels que dans les futurs pays adhérents. La Commission organisera une campagne d'information et les membres de cette Assemblée peuvent y jouer un rôle capital. Beaucoup craignent dans les anciens pays communistes de perdre leurs libertés nouvellement acquises et leur autonomie en adhérant à nouveau à un grand bloc. D'autres, dans les quinze États membres, s'inquiètent du coût et des conséquences de l'entrée de pays plus pauvres que les leurs. Nombre de ces craintes sont sans fondement car, comme l'a dit Günter Verheugen, il s'agit aujourd'hui de l'élargissement le mieux préparé de toute l'histoire de l'Union. Nous savons, vous et moi, que le coût de l'élargissement n'est rien par rapport à ce qu'il en coûterait de ne pas nous élargir. Il nous appartient de faire savoir toutes ces vérités dans toute l'Europe et de travailler ensemble à la sensibilisation des citoyens européens. Le processus d'élargissement a pu avancer grâce à une détermination sans faille, un courage politique exemplaire et une vision à long terme. Nous devons convaincre les Européens qu'en s'unissant, ils seront tous gagnants. Non seulement sur le plan matériel, en partageant la prospérité et le développement durable du plus grand marché du monde, mais aussi sur le plan politique, en tant que citoyens d'une Union démocratique et responsable de ses actes. La crédibilité de la nouvelle Europe élargie dépendra en outre, comme je l'ai déjà dit, de la crédibilité de ses institutions et de sa crédibilité en tant que protagoniste dans les affaires mondiales. C'est pourquoi j'accueille avec enthousiasme l'accord UE-OTAN conclu à l'occasion du sommet, qui nous permettra de mettre en place des opérations militaires de maintien de la paix dans les Balkans dès l'année prochaine. C'est là une responsabilité supplémentaire dont nous nous montrerons dignes. Mais le moment de vérité de l'année à venir sera la réforme institutionnelle. En effet, nous ne pourrons tenir les promesses faites à nos citoyens sans revoir totalement la machine européenne. Ce n'est qu'en renforçant le processus de décision de l'Union que nous serons en mesure de construire une Europe cohérente et responsable, qui gagnera leur respect et leur admiration. Nous devons dès lors tous coopérer avec le président Giscard d'Estaing pour garantir le succès de la Convention. Notre unité et notre esprit de décision renforcés doivent se refléter dans nos actions sur la scène internationale. Nos responsabilités croissantes ne laissent en effet, contrairement au passé, aucune place aux hésitations et à l'inaction. La mission de la Convention et de ceux qui y participent n'est donc pas moins capitale que les négociations d'adhésion parce que si la Convention échoue, nous aurons créé une Europe certes grande mais incapable d'agir. Monsieur le Président, Monsieur le Premier Ministre, Mesdames et Messieurs, nous avons donc des raisons d'être optimistes. La générosité de Copenhague - l'on pensait s'y trouver face à des égoïsmes, des ruptures, et au contraire, on y a observé un sentiment d'unité dans des pays pour lesquels l'élargissement a un sens différent, est une réalité différente, est perçu de manière différente, mais qui ont tous perçu la grandeur de tout ce qui s'est produit - m'a rendu optimiste sur notre capacité à surmonter tous les obstacles auxquels nous sommes encore confrontés, si nous adoptons le mélange d'idéal et de pragmatisme qui a fait de l'Union européenne un modèle unique d'intégration politique. Monsieur le Président, Monsieur le Premier Ministre, Mesdames et Messieurs, je vous souhaite d'excellentes fêtes de fin d'année et j'espère que vous profiterez avec vos proches de ces vacances bien méritées. Lorsque je suis entré en fonction, j'ai promis de faire de l'élargissement, qui est le plus grand qu'ait jamais connu l'Union européenne dans toute son histoire, la première priorité de la Commission. Cette promesse a été tenue. Certains ont peut-être l'impression que la conclusion des négociations d'adhésion à Copenhague était une formalité. Rien ne saurait être plus éloigné de la réalité. De tout côté, il a fallu faire preuve de courage politique et d'une volonté forte pour parvenir au résultat atteint. Je tiens à souligner le travail considérable accompli par la présidence danoise. Alors que les multiples négociations entraient dans leur phase finale et qu'elle était soumise à forte pression, elle a continué à tenir les rênes d'une main ferme et à garder la tête froide. Monsieur le Premier Ministre, vous avez personnellement contribué grandement à ce succès ! Mais le résultat atteint est également le fruit de notre travail acharné. Ces trois dernières années, la Commission a constitué douze équipes de négociateurs remarquables, qui sont parvenus à un accord sur 31 chapitres avec chacun des pays en voie d'adhésion, selon une méthodologie entièrement nouvelle. Jour après jour, pendant plus de trois ans, 350 fonctionnaires de la Commission et plus de 700 personnes des délégations de la Commission dans les pays candidats ont tissé la trame de cette révolution silencieuse. Je veux ici exprimer toute ma gratitude à Günter Verheugen, notre négociateur en chef intelligent et passionné, ainsi qu'à Eneko Landaburu et à l'ensemble de la direction générale de l'élargissement pour leur dévouement et leur travail de très grande qualité. Aujourd'hui, je suis heureux et fier d'avoir cette occasion unique de présider au destin d'une institution, la Commission, qui a tant contribué à la réalisation de notre rêve d'"une seule Europe". Si dix pays ont franchi le dernier pas, les autres ont encore du chemin à faire. La Roumanie et la Bulgarie ont reçu des "feuilles de route" détaillées pour pouvoir respecter la date-cible d'adhésion de 2007. Et en décembre 2004, rendez-vous est pris avec la Turquie, pour voir si elle respecte les conditions préalables à l'ouverture de négociations. J'ai été enthousiasmé par le fait que le premier acte commun posé par les 25 États membres, actuels et à venir, ait été une déclaration en faveur du "caractère continu, inclusif et irréversible du processus d'élargissement". Monsieur le Président, ces mots encourageants ont fait écho à la vision et à la générosité qui ont présidé à la création de l'Union. Par ailleurs, la déclaration a avalisé la proposition de la Commission d'augmenter de 20 % l'aide de préadhésion accordée à la Roumanie et à la Bulgarie pour leur permettre de mieux se préparer. Elles doivent donc saisir cette chance pour intensifier leur préparation. La Turquie recevra également une aide accrue pour préparer sa candidature qui, je le répète, sera jugée sur la base des mérites propres du pays et selon les mêmes critères que ceux appliqués à tout autre pays candidat. L'échéance fixée donnera à la Turquie le temps nécessaire pour faire progresser les réformes qu'elle doit entreprendre pour satisfaire aux critères de Copenhague et pour les mettre en œuvre non seulement dans sa législation, mais aussi dans la pratique. La Commission rendra compte des progrès accomplis et fera des recommandations en toute objectivité et impartialité. Ce sommet réussi a atteint pratiquement tous ses objectifs. Je dis "pratiquement" parce que nous étions proches d'un règlement pour Chypre. Bien que les efforts infatigables des négociateurs et du secrétaire général des Nations unies n'aient pas abouti à une solution définitive, les deux parties ont exprimé la volonté de poursuivre les négociations en vue de parvenir à un accord d'ici au 28 février. Monsieur le Président, Mesdames et Messieurs, au fur et à mesure que l'Europe s'élargit, ses responsabilités croissent. Nous invitons de nouveaux pays à rejoindre notre zone de paix, de prospérité et de stabilité. Mais notre travail de promotion de ces valeurs ne s'arrête pas aux frontières de l'Union européenne : l'objectif de réaliser "une seule Europe" embrasse l'ensemble du continent dans son objectif de paix. Chaque élargissement nous dote de nouveaux voisins, pour lesquels l'Union européenne constitue un pôle d'attraction. Certains espèrent devenir eux-mêmes candidats. Par définition, les pays des Balkans occidentaux peuvent, à mon avis, escompter adhérer à l'Union européenne, et cette perspective a été confirmée par le Conseil européen de Copenhague. Le processus de stabilisation et d'association est un puissant instrument et nous devons nous montrer dynamiques dans son utilisation. La Commission se réjouit dès lors de collaborer avec la présidence grecque pendant la période précédant le sommet de Thessalonique où, j'en suis convaincu, nous serons en mesure d'apporter une réponse détaillée et approfondie à la lettre que les présidents des cinq pays balkaniques occidentaux nous ont adressée à la veille du Conseil de Copenhague. Il nous faut à présent - c'est là notre importante mission, je le répète jusqu'à l'exaspération - réfléchir longuement et intensément avant de décider où se situeront les frontières définitives de l'Union européenne. Mais c'est une question que nous Européens, après avoir écouté toutes les parties, trancherons seuls, sans aucune intervention extérieure."@fr6 ". President Cox, Prime Minister, ladies and gentlemen, I stand before this House for the last time this year. A year that started with the successful launch of the euro and concludes with another giant step forward. We have used a lot of superlatives – too many – in the last 12 months to describe the different stages of this year, which has been the year of Europe. I am not overstating the case, however, when I say that the Copenhagen European Summit is a landmark in European integration. The debate on where Europe's borders lie is a debate about our identity. It must be conducted in this House and in the national parliaments and must involve all the European citizens closely. This search for the roots of our identity does not mean creating divisions. Indeed, European integration must provide benefits and new prospects for our neighbours as well, even if they are to remain just neighbours. We need to build a strong network of relations based on shared political and economic values with neighbouring countries, from Russia to the Mediterranean. This is the new strategic objective of my Commission. This proximity policy must bring our neighbours many of the benefits of membership without them having to join the Union formally in the foreseeable future. The European Economic Area is a useful model for such relations, but it needs to be enhanced by a series of measures to develop political cooperation. Our relations must be based on ‘sharing everything but institutions’. Our proximity policy must be attractive, unlocking new prospects and bringing mutual benefits. It must motivate our partners to cooperate more closely with the Union and it must be dynamic and based on a structured, step-by-step approach. Ladies and gentlemen, we have successfully concluded the accession negotiations and we now have to make European unification a tangible, everyday reality. At last, final drafting of the Accession Treaty, which – as Prime Minister Rasmussen said – must be ratified and signed in Athens next April, can now proceed. However, our biggest job in the coming months will be to inform and reassure our citizens in both the present Member States and the accession countries. The Commission will be mounting an extensive information campaign in which the Members of this House will play a crucial role. Indeed, just a few years ago, many of the candidate countries were governed by dictatorships. Many of their citizens fear they might be giving up their new-found freedom and independence by joining another large bloc. There is concern in the current Member States, on the other hand, about the costs and implications of the entry of countries much poorer than themselves. Most of these fears are groundless. As Günter Verheugen has said, this is the best prepared enlargement in the history of the Union. We are all quite aware that the cost of enlargement is nothing compared with the cost of non-enlargement. We must therefore disseminate these simple truths throughout Europe and we must work together to make the citizens aware of them. The enlargement process has progressed thanks to tremendous determination, political courage and vision. We have to convince the Europeans that by coming together we will all gain, and not just materially, through shared prosperity and sustainable development in the largest market in the world, but politically too, as citizens of a democratic, accountable Union. The credibility of the new, enlarged Europe will, as I have said before, hang, above all, on the credibility of its institutions and its credibility as an active leader on the world stage. I therefore warmly welcome the EU-NATO agreement concluded at the Summit, which will enable us to conduct military peace-keeping operations in the Balkans from as early as next year. This is a further responsibility which we will have to, which we will be able to shoulder. The moment of truth, however, in the coming year will be institutional reform. We will not be able to make good our promises to our citizens unless we completely overhaul the Union’s structure. Only by strengthening the Union’s decision-making process can we build the more cohesive, united Union that will earn their respect and admiration. We must therefore all work together with Mr Giscard d’Estaing to make the Convention a success. This greater unity and determination must be reflected in our action on the world stage. Our growing responsibilities will leave no room for the vacillation and inaction we have displayed in the past. The task of the Convention and of all those contributing to its work is therefore just as important as the accession negotiations, for if the Convention does not succeed we will have created a Europe which is large but unable to act. Mr President, Prime Minister, ladies and gentlemen, there are therefore grounds for optimism. The success of Copenhagen and the generosity displayed there – we had expected egoism and breaking away but what we found there was a sense of unity in countries for which enlargement has a different meaning, is something different, is being experienced in a different way, but which have all understood the magnitude of what has happened – have shown that, if we can overcome the obstacles still facing us, we will genuinely be able to put to good use the blend of vision and pragmatism that have made the European Union a unique model of political integration. Lastly, President Cox, Prime Minister, ladies and gentlemen, I would like to thank you and extend to you my very best wishes for the forthcoming festivities. I hope that you all enjoy a very well-deserved, happy, peaceful break with your loved ones. When I took office, I pledged that enlargement would be my Commission’s top priority. We have delivered. Some people might – and do – have the impression that the conclusion of the accession negotiations at Copenhagen was a formality. Nothing could be further from the truth. Courage and political will were required on all sides to achieve this result. I should like to single out the tremendous work done by the Danish Presidency. As the multiple negotiations went down to the wire, the Presidency maintained a steady hand at the helm and a cool head in a difficult situation. Prime Minister, this was a great personal achievement on your part. At the same time, this result is the fruit of our hard work too. Over the past three years, the Commission has put together 12 remarkable teams of negotiators who have achieved a deal on 31 chapters with each candidate country using a completely new methodology. Indeed, for over three years, 350 Commission officials and over 700 people in the Commission delegations have been patiently weaving the fabric of this silent tapestry. I want to voice here my gratitude to Günter Verheugen, who has proved to be an astute, passionate negotiator. I would also like to thank Mr Eneko Landaburu and all of the Directorate-General for Enlargement for their dedication and first-rate work. It is a unique privilege to be President of the Commission on such occasions, and today I am particularly proud to be the head of an institution that has contributed so much to the accomplishment of our dream of ‘One Europe’. Although ten countries have completed the last lap, others still have some way to go. Romania and Bulgaria have been given detailed road maps to reach their target accession date of 2007. In December 2004 we have a date with Turkey to see if it meets the conditions for opening negotiations. I was heartened by the fact that the first joint act of the 25 current and acceding Member States was to issue a statement in support of the ‘continuous, inclusive and irreversible enlargement process’. These words echo the vision and generosity that marked the founding of our Union. The statement endorsed the Commission’s proposal to give Romania and Bulgaria more help in preparing for membership by raising their pre-accession aid by 20%. I urge these countries to seize this chance to further speed up their preparations. Turkey will also be receiving an enhanced package to help it prepare its candidacy, a candidacy which, I stress, will be judged on its own merits and according to the same criteria as all the other candidate countries. This date will give Turkey time to push ahead with the reforms it needs to make to satisfy the Copenhagen criteria and implement them both in law and in practice. The Commission’s reports and recommendations will continue to be completely objective and impartial. Last week’s European Council achieved practically all its objectives. I say ‘almost all’ because we came very close to achieving agreement on the Cyprus question. Despite the fervent efforts of the negotiators and the United Nations Secretary-General, we did not achieve a solution which we can consider to be definitive at Copenhagen. Nevertheless, both sides expressed willingness to continue with the negotiations and set themselves the goal of achieving an agreement by 28 February. Mr President, ladies and gentlemen, as Europe grows its responsibilities grow. We are inviting the new Members to join our area of peace, prosperity and stability, but our work in promoting these values does not stop at the borders of the European Union. We must not use the aim of ‘One Europe’ as an excuse to erect fresh barriers but to embrace the entire continent in our work to establish lasting peace. Each enlargement brings us new neighbours which are drawn to the European Union as to a magnet and some hope to become candidates themselves too. In my opinion, the countries of the western Balkans belong by definition in the European Union and this view was confirmed by the Copenhagen Council. The Stabilisation and Association Process is a powerful instrument and we must use it vigorously. The Commission is therefore looking forward to working closely with the Greek Presidency in the run-up to the Thessaloniki Summit, at which, I am convinced, we can offer a detailed, practical response to the letter that the five Presidents of the Western Balkans sent us on the eve of the Copenhagen Council. We shall now have to think long and hard about where the borders of the EU are and will ultimately lie – this is the major task before us and I shall say so but this is something we as Europeans shall decide ourselves, after listening to everyone but without any outside interference."@lv10 "Mijnheer de Voorzitter, mijnheer de eerste minister, geachte afgevaardigden, dit is vandaag onze laatste bijeenkomst van 2002. Het jaar is van start gegaan met de invoering van de euro en wordt afgesloten met weer een klinkend succes. In deze twaalf maanden hebben wij weliswaar dikwijls - te dikwijls misschien, zoals sommigen beweren - de overtreffende trap gebruikt om de etappes die Europa dit jaar heeft afgelegd, te omschrijven, maar ik kan er ook ditmaal niet omheen de Europese Raad van Kopenhagen met een superlatief te omschrijven. Deze Raad vormt immers een mijlpaal in de opbouw van Europa. Het debat over de grenzen van Europa is tegelijk een debat over onze eigen identiteit. Dit debat moet in dit Parlement en binnen de nationale parlementen aangesneden worden, en alle Europese burgers moeten er zo nauw mogelijk bij betrokken worden. Zoeken naar de wortels van onze identiteit betekent niet dat wij verdeeldheid willen zaaien. De Europese integratie moet immers ook onze buren voordelen en perspectieven bieden, ook al houden zij het op de status van buren. Wij moeten met onze buurlanden, van Rusland tot het Middellandse-Zeegebied, een fijnmazig netwerk van relaties opzetten dat gebaseerd is op gemeenschappelijke politieke en economische waarden. Dat is het nieuw strategisch doel van mijn Commissie. Het is de bedoeling dat dit beleid van nabuurschap onze buren veel van de voordelen van het Unie-lidmaatschap oplevert zonder dat zij echter binnen afzienbare tijd officieel lid worden. De Europese Economische Ruimte kan daarvoor model staan, maar het is ook wenselijk dat een reeks maatregelen voor politieke samenwerking wordt getroffen. Onze relaties zullen opgezet moeten worden volgens het motto dat wij alles delen behalve de instellingen. Ons beleid van nabuurschap moet een trekpleister worden, het moet nieuwe perspectieven openen en wederzijdse voordelen opleveren. Dat beleid moet onze partners ertoe aansporen om nauwer met de Unie samen te werken. Het moet dus een dynamisch beleid worden dat uitgaat van een gestructureerde en geleidelijke aanpak. Geachte afgevaardigden, als de toetredingsonderhandelingen eenmaal zijn afgesloten, moet de eenwording van Europa een concrete en dagelijkse realiteit worden. Nu kunnen wij eindelijk beginnen aan de eindredactie van het toetredingsverdrag, dat - zoals premier Ramussen heeft gezegd - in de komende maand april in Athene bekrachtigd en ondertekend moet worden. Maar onze grootste klus wordt in de komende maanden de burgers te informeren en gerust te stellen, en ik doel hierbij op de burgers van zowel de lidstaten als de landen die op het punt staan toe te treden. De Commissie is bezig een grootscheepse voorlichtingscampagne op touw te zetten waarin u, geachte leden, een belangrijke rol zult vervullen. Nog maar enkele jaren geleden ging menig kandidaat-land onder een dictatoriaal bewind gebukt. Veel van hun burgers vrezen nu dat als zij in een ander groot blok terechtkomen, hun pas verworven vrijheid en autonomie opnieuw in de waagschaal worden gesteld. Anderzijds is er in de huidige lidstaten sprake van een zekere zorg over de kosten en de consequenties van de toetreding van landen die veel armer zijn. In beide gevallen is dat echter een ongegronde vrees, want, zoals de heer Verheugen al zei, is dit de best voorbereide uitbreiding van onze geschiedenis. Wij weten allemaal maar al te goed dat de kosten van de uitbreiding werkelijk gering zijn vergeleken met de kosten van niet-uitbreiding. Dit is een simpele waarheid die dus in heel Europa verspreid moet worden, en wij moeten dan ook samenwerken om daar de nodige ruchtbaarheid aan te geven. Het uitbreidingsproces is vooruitgegaan dankzij uitzonderlijke vastberadenheid, dankzij politieke moed en visie. Wij moeten de Europeanen ervan overtuigen dat wij, als wij verenigd zijn, er allemaal op vooruitgaan. Daarbij denk ik niet alleen aan de materiële voordelen die verbonden zijn aan een op gemeenschappelijke leest geschoeide voorspoed en duurzame ontwikkeling op wat de grootste arbeidsmarkt ter wereld zal zijn, maar ook aan de politieke winst: wij gaan er allemaal op vooruit, omdat wij burgers zijn van een democratische en verantwoorde unie. Zoals ik al zei zal de geloofwaardigheid van een uitgebreid Europa vooral afhangen van de geloofwaardigheid van haar instellingen en van haar eigen geloofwaardigheid als actieve deelnemer op het internationale toneel. Daarom doet het mij deugd te zien dat er tijdens de Top een akkoord is gesloten tussen de Europese Unie en de NAVO. Op grond van dat akkoord kunnen wij al met ingang van het komende jaar acties voor vredeshandhaving in de Balkan verrichten. Dat is een nieuwe taak die wij op ons moeten en kunnen nemen. Het komende jaar zal ook het moment van de waarheid worden voor de institutionele hervorming. De beloften die wij momenteel tegenover onze burgers doen, kunnen wij niet nakomen als de structuur van de Unie niet grondig herzien wordt. Wij kunnen het respect en de bewondering van de burgers alleen winnen als er een Unie wordt opgebouwd met meer onderlinge samenhang en saamhorigheid en als het besluitvormingsproces wordt versterkt. Wij moeten dus allemaal samenwerken met de heer Giscard d’Estaing voor het welslagen van de Conventie. Onze grotere eenheid en vastberadenheid zullen een weerklank moeten vinden in ons internationale optreden. Als wij meer verantwoordelijkheden hebben, kunnen wij het ons niet meer veroorloven om te aarzelen en aan de zijlijn te blijven staan, zoals in het verleden is gebeurd. Daarom is de taak van de Conventie en van al degenen die aan het werk van die Conventie bijdragen niet minder belangrijk dan de toetredingsonderhandelingen. Immers, als de Conventie geen succes wordt, hebben wij een Europa opgezet dat wel groot is maar niet kan optreden. Mijnheer de Voorzitter, mijnheer de eerste minister, geachte Parlementsleden, er zijn dus genoeg redenen om optimistisch te zijn. Men dacht dat in Kopenhagen het egoïsme hoogtij zou vieren, dat er verdeeldheid zou ontstaan, maar dat was niet zo. Er was juist een gevoel van saamhorigheid onder de verschillende landen, ofschoon de uitbreiding voor eenieder een andere betekenis heeft, een andere realiteit is en anders wordt ervaren: die landen waren er zich allemaal van bewust dat er op dat moment iets belangrijks gebeurde. De edelmoedige houding die in Kopenhagen aan de dag is gelegd, wijst erop dat als wij opgewassen zijn tegen de uitdagingen, wij werkelijk die combinatie van visie en pragmatisme bezitten die van de Europese Unie een uniek model van politieke integratie in de wereld heeft gemaakt. Tot slot wilde ik u allen, voorzitter Cox, mijnheer de eerste minister en geachte afgevaardigden, hartelijk danken en u mijn beste wensen overbrengen voor de komende feestdagen. Ik hoop dat u deze uiterst verdiende periode in alle rust zult doorbrengen samen met uw dierbaren. Toen ik indertijd aantrad als voorzitter van de Commissie, stelde ik dat de uitbreiding onze topprioriteit zou zijn. Wij hebben dus woord gehouden. Hier en daar wordt gefluisterd dat de afsluiting van de onderhandelingen van Kopenhagen een pure formaliteit was. Dat is echter volkomen bezijden de waarheid. Er zijn wel degelijk spijkers met koppen geslagen, en dat is te danken aan de politieke moed van iedereen. In de eerste plaats heeft het Deens voorzitterschap grandioos werk geleverd. Door op verschillende tafels onderhandelingen te voeren heeft Denemarken blijk gegeven van een enorme koelbloedigheid en het heeft zelfs in moeilijke omstandigheden een consequent beleid gevoerd. Mijnheer de eerste minister, dat was werkelijk een groot persoonlijk succes van u! Tegelijkertijd is de uitkomst van de Top ook te danken aan onze eigen inspanningen. De Commissie heeft in deze drie jaar twaalf ploegen van formidabele onderhandelaars aan het werk gezet, die met ieder kandidaat-land een akkoord hebben bereikt over 31 hoofdstukken. Daarbij is een volslagen nieuwe werkwijze gehanteerd. Drie jaar lang hebben namelijk 350 ambtenaren van de Commissie en ruim 700 personen van onze delegaties geduldig en ver van alle publiciteit de puzzel ineengezet. Bij dezen wil ik dan ook mijn dank betuigen aan de heer Verheugen die zich heeft ontpopt tot een intelligente en gepassioneerde onderhandelaar. Ik dank ook de heer Landaburu en het hele directoraat-generaal uitbreiding, die door hun toewijding uitmuntend werk hebben verricht. Ik beschouw het als een uniek voorrecht om in dat soort omstandigheden voorzitter van de Commissie te zijn. Vandaag voel ik me bijzonder trots, want de Commissie heeft werkelijk grandioos veel werk verzet om de droom van een verenigd Europa werkelijkheid te maken. Tien landen hebben de eindstreep gehaald, maar andere landen zitten nog midden in de race. Wij hebben een gedetailleerde uitgestippeld om Roemenië en Bulgarije in de gelegenheid te stellen in 2007 tot de Unie toe te treden, en met Turkije hebben we afgesproken dat in december 2004 zal worden bezien of het land aan de criteria voldoet om onderhandelingen op te starten. Het doet me genoegen dat het eerste gemeenschappelijke besluit van de Unie van vijfentwintig lidstaten een verklaring is waarin steun wordt betuigd aan het continue, inclusieve en onomkeerbare karakter van het uitbreidingsproces. Uit dat soort woorden, mijnheer de Voorzitter, spreekt de visie en edelmoedigheid die destijds aan de wieg van onze Unie hebben gestaan. In de verklaring wordt instemming betuigd met het voorstel van de Commissie om de pretoetredingssteun aan Roemenië en Bulgarije met 20 procent te verhogen. Ik doe dan ook een oproep tot die landen om deze kans te baat te nemen en vaart te zetten achter hun voorbereidingen. Ook Turkije zal een versterkt pakket ontvangen om zich op het kandidaatschap voor te bereiden. Ik verklaar hierbij nogmaals dat het land uitsluitend op zijn verdiensten zal worden beoordeeld en op grond van dezelfde criteria die voor alle andere kandidaten zijn gehanteerd. De datum die wij hebben afgesproken biedt Turkije de tijd om de nodige hervormingen door te voeren waarmee het land de criteria van Kopenhagen en kan respecteren. De verslagen en aanbevelingen die de Commissie hierover zal uitbrengen, zullen volledig objectief en onpartijdig blijven. De Europese Raad van de vorige week heeft bijna alle doelstellingen gehaald. Ik zeg “bijna”, omdat de kwestie-Cyprus ons op het nippertje is ontschoten. Ondanks de moeite die de onderhandelaars en de secretaris-generaal van de Verenigde Naties hebben gedaan, zijn wij in Kopenhagen niet tot een definitieve oplossing gekomen. Wel hebben beide partijen zich bereid verklaard de onderhandelingen voort te zetten en ze hebben zich voorgenomen om ten laatste op 28 februari tot een akkoord te komen. Mijnheer de Voorzitter, geachte afgevaardigden. Europa groeit, maar haar verantwoordelijkheden groeien eveneens. Wij nodigen de nieuwe leden uit om onze ruimte van vrede, voorspoed en stabiliteit te betreden. Maar dit soort waarden kunnen wij niet bevorderen als wij onszelf achter de grenzen van de Unie opsluiten. Het idee van een verenigd Europa mag niet het voorwendsel vormen om nieuwe barrières op te werpen, want het gaat er juist om het hele continent bij het vredesplan te betrekken. Iedere uitbreiding brengt nieuwe buren met zich mee, buren waarop de Europese Unie een magneetfunctie vervult. Sommige van die landen koesteren de ambitie om ook kandidaat te worden. Naar mijn inzicht horen de landen van de westerse Balkan per definitie bij de Europese Unie en de Raad van Kopenhagen heeft deze visie bekrachtigd. Het stabilisatie- en associatieproces is een machtig instrument en wij moeten daar een dynamisch gebruik van maken. De Commissie is daarom voornemens nauw samen te werken met het Grieks voorzitterschap met het oog op de voorbereiding van de top van Thessaloniki. Ik ben er zeker van dat wij op die top een concrete en gedetailleerde reactie kunnen geven op de brief die de vijf presidenten van de westerse Balkanlanden ons aan de vooravond van de Raad van Kopenhagen hebben toegezonden. Thans is het zaak dat wij ons grondig gaan bezinnen op wat nu en in de toekomst de uiterste grenzen van de Unie zullen zijn: dat is de grote taak die wij voor de boeg hebben en ikzelf zal niet aflaten daarop te hameren. Wij Europeanen moeten tijdens dat bezinningsproces de suggesties van iedereen ter harte nemen en tegelijkertijd iedere inmenging van buiten afwimpelen."@nl2 "Senhor Presidente Cox, Senhor Primeiro-Ministro, Senhores Deputados, é a última vez que me apresento diante desta assembleia em 2002: um ano que começou com a introdução bem sucedida do euro e que termina com outro gigantesco passo em frente. Nos últimos doze meses, usámos muitas vezes – demasiadas vezes – o superlativo para descrever as diferentes etapas deste ano, que foi o ano da Europa. Contudo, não estou a exagerar se disser que o Conselho Europeu de Copenhaga constitui uma pedra basilar da integração europeia. O debate sobre as fronteiras da Europa é um debate sobre a nossa identidade. Deve ser conduzido neste Parlamento e nos parlamentos nacionais e deve envolver profundamente todos os cidadãos europeus. Procurar as raízes da nossa identidade não significa criar divisões. Com efeito, a integração europeia deverá também oferecer benefícios e novas perspectivas aos nossos vizinhos, ainda que continuem a ser apenas vizinhos. Devemos construir uma forte rede de relações baseadas em valores políticos e económicos partilhados com os países vizinhos, desde a Rússia ao Mediterrâneo. Este é o novo objectivo estratégico da minha Comissão. Essa política de vizinhança deverá dar aos nossos vizinhos muitas das vantagens ligadas à adesão à União sem que, formalmente, tenham de fazer parte dela num futuro previsível. O Espaço Económico Europeu pode servir de modelo para essas relações, mas deve ser enriquecido com uma série de medidas destinadas a fomentar a cooperação política. As nossas relações deverão ser organizadas com base na ideia “partilhar tudo excepto as instituições”. A nossa política de vizinhança deve ser atractiva, deve abrir novas perspectivas e trazer vantagens recíprocas. Deve motivar os nossos parceiros a colaborarem mais estreitamente com a União e deve ser dinâmica e basear-se numa perspectiva estruturada e gradual. Senhores Deputados, depois de concluídas com sucesso as negociações de adesão, a unificação da Europa deve tornar-se uma realidade concreta e quotidiana. Agora podemos finalmente proceder à redacção final do Tratado de Adesão, que – como disse o Senhor Primeiro-Ministro Rasmussen – deve ser ratificado e assinado em Atenas no próximo mês de Abril. Mas o nosso trabalho mais importante nos próximos meses será o de informar e tranquilizar os nossos cidadãos, tanto dos actuais Estados-Membros como dos países que se preparam para entrar. A Comissão está a organizar uma grande campanha de informação na qual os senhores deputados terão um grande papel a desempenhar. Na verdade, ainda há poucos anos muitos países candidatos eram governados por ditaduras. Muitos dos seus cidadãos receiam que, entrando para outro grande bloco, possam pôr em risco a sua liberdade reencontrada e a sua independência. Em contrapartida, nos actuais Estados-Membros, existe a preocupação dos custos e das consequências da adesão de países muito mais pobres. Na sua maioria, trata-se de receios infundados. Como disse Günter Verheugen, este é o alargamento mais bem preparado da história da União. Todos estamos conscientes de que o custo do alargamento não é nada em comparação com o custo do não-alargamento. Por isso, devemos divulgar estas verdades simples por toda a Europa e devemos colaborar para que as pessoas possam conhecê-las. O processo de alargamento avançou graças a uma determinação extraordinária, à coragem política e à visão. Temos de convencer os Europeus de que, unidos, ficamos todos a ganhar, não apenas em termos das vantagens materiais resultantes da partilha da prosperidade e do desenvolvimento sustentável no maior mercado do mundo, mas também em termos políticos, enquanto cidadãos de uma União democrática e responsável. Como já disse, a credibilidade da nova Europa alargada dependerá sobretudo da credibilidade das suas Instituições e da sua credibilidade enquanto protagonista activa na cena internacional. Por esse motivo, encaro com grande satisfação o acordo entre a União Europeia e a NATO concluído na Cimeira, o qual nos permitirá conduzir as operações de manutenção da paz nos Balcãs já a partir do próximo ano. Essa é para nós uma responsabilidade acrescida que deveremos, e conseguiremos, levar por diante. No entanto, no próximo ano, o momento da verdade será a reforma institucional. Não conseguiremos cumprir as promessas que estamos a fazer aos nossos cidadãos se não renovarmos profundamente a estrutura da União. Só reforçando o processo de decisão poderemos construir uma União mais coesa e unida, susceptível de ganhar o respeito e a admiração dos nossos cidadãos. Por conseguinte, devemos todos trabalhar em conjunto com o Presidente Giscard d’Estaing com vista ao sucesso da Convenção. A nossa unidade e determinação acrescidas deverão ter um reflexo na nossa acção internacional. As nossas responsabilidades acrescidas não deixarão espaço, como no passado, para indecisões e para a inacção. Por esse motivo, o papel da Convenção e de todos aqueles que contribuem para os seus trabalhos não é menos importante do que as negociações de adesão porque, sem o sucesso da Convenção, teremos criado uma Europa grande mas incapaz de actuar. Senhor Presidente, Senhor Primeiro-Ministro, Senhores Deputados, temos, portanto, razões para sermos optimistas. O sucesso de Copenhaga e a generosidade aí demonstrada – estávamos à espera de atitudes de egoísmo e rotura e, afinal, encontrámos um sentimento de unidade em países para os quais o alargamento tem um significado diferente, é uma realidade diferente, é sentido de maneira diferente, mas que compreenderam, sem excepção, a grandeza do que aconteceu - mostram que, se conseguirmos superar os desafios que ainda nos esperam, poderemos efectivamente usar a combinação de visão e pragmatismo que fizeram da União Europeia um modelo único de integração política. Para terminar, Senhor Presidente Cox, Senhor Primeiro-Ministro, Senhores Deputados, queiram aceitar, para além dos meus agradecimentos, os meus mais calorosos votos de Boas Festas para a época festiva que se aproxima. Desejo-vos a todos que passem um bem merecido período de descanso com paz e alegria, na companhia de todos os vossos entes queridos. Ao aceitar o cargo de Presidente da Comissão, eu disse que o alargamento iria ser a prioridade máxima da minha Comissão. Respeitámos o nosso compromisso. Pode pensar-se – e há quem pense – que a conclusão das negociações de adesão, em Copenhaga, foi uma formalidade. Nada mais errado: o resultado foi obtido graças à coragem e à vontade política de todos. E, de entre todos, gostaria de sublinhar o imenso trabalho realizado pela Presidência dinamarquesa. Conduzindo as negociações em várias mesas, a Presidência deu provas de grande sangue frio e soube manter, em circunstâncias nada fáceis, uma linha coerente. Senhor Primeiro Ministro, foi de facto um grande sucesso pessoal seu! Esse resultado é também, e simultaneamente, fruto do nosso trabalho duro. Nos últimos três anos, a Comissão reuniu doze equipas de notáveis negociadores, que conseguiram um acordo sobre trinta e um capítulos com cada país candidato, usando uma metodologia completamente nova. Na verdade, durante três anos, 350 funcionários da Comissão e mais de 700 pessoas das nossas delegações foram tecendo pacientemente a trama desta tapeçaria silenciosa. Gostaria de exprimir aqui a minha gratidão a Günter Verheugen, que se revelou um negociador inteligente e apaixonado. Agradeço igualmente a Eneko Landaburu e a toda a Direcção-Geral para o Alargamento a sua dedicação e o excelente trabalho efectuado. Ser Presidente da Comissão Europeia nestes momentos é um privilégio único, e hoje sinto-me particularmente orgulhoso por estar à frente desta Instituição, que tanto contribuiu para realizar o nosso sonho de “Uma única Europa”. Se dez países já chegaram à meta, para outros a corrida ainda continua. A Roménia e a Bulgária receberam pormenorizados a fim de poderem alcançar o objectivo da sua adesão à União em 2007. Marcámos um prazo à Turquia - Dezembro de 2004 – para verificar se, nessa altura, já respeita as condições necessárias para se dar início às negociações. Encheu-me de satisfação o facto de o primeiro acto comum da União com 25 membros ter sido uma declaração em apoio da natureza “contínua, abrangente e irreversível do processo de alargamento”. Nestas palavras ouve-se o eco da visão e da generosidade que marcaram a origem da nossa União. A declaração aceita a proposta da Comissão de aumentar 20% as contribuições destinadas a ajudar a Roménia e a Bulgária nos seus preparativos para a adesão, e eu insto esses países a aproveitarem esta oportunidade para acelerarem mais o passo. A Turquia irá receber também um pacote reforçado a fim de preparar a sua candidatura que, repito, será avaliada exclusivamente pelos seus próprios méritos e de acordo com os mesmos critérios adoptados para todos os outros países candidatos. A data que acordámos dará tempo à Turquia de poder levar por diante as reformas necessárias para satisfazer os critérios de Copenhaga e de poder implementá-los na lei e na prática. Os relatórios e as recomendações da Comissão continuarão a ser completamente objectivos e imparciais. O Conselho Europeu da semana passada alcançou praticamente todos os seus objectivos: digo “praticamente todos” porque estivemos muito perto de chegar a acordo sobre a questão de Chipre. Apesar do intenso empenho dos negociadores e do Secretário-Geral das Nações Unidas, em Copenhaga não conseguimos chegar a uma solução que possamos considerar definitiva. No entanto, ambas as partes declararam que pretendem prosseguir as negociações e estabeleceram o objectivo de chegarem a acordo até 28 de Fevereiro. Senhor Presidente, Senhores Deputados, a Europa está a crescer, mas estão a crescer também as suas responsabilidades. O convite que fazemos aos novos membros é de entrarem para o nosso espaço de paz, prosperidade e estabilidade, mas o nosso esforço no sentido da promoção desses valores não pára junto às fronteiras da União Europeia. O objectivo de “Uma única Europa” não deve servir de pretexto para criar novas barreiras mas sim para abarcar, no nosso desejo de uma paz duradoura, todo o continente. Cada alargamento cria novos vizinhos, para quem a União Europeia constitui um pólo de atracção, e alguns deles alimentam a ambição de virem eles próprios a ser também candidatos. Em meu entender, os países dos Balcãs Ocidentais pertencem, por definição, à União Europeia e o Conselho de Copenhaga veio reiterar essa perspectiva. O Processo de Estabilização e Associação é um instrumento poderoso e devemos utilizá-lo de forma dinâmica. A Comissão propõe-se, por isso, colaborar estreitamente com a Presidência grega com vista à Cimeira de Salónica, onde estou certo que poderemos dar uma resposta pormenorizada e concreta à carta que os cinco Presidentes dos Balcãs Ocidentais nos enviaram na véspera do Conselho de Copenhaga. Neste momento devemos reflectir bem – e essa é a nossa grande tarefa, como eu hei-de repetir até à exaustão – sobre quais são, e serão, as últimas fronteiras da União, e devemos ser nós, Europeus, a fazê-lo, ouvindo as sugestões de todos mas rejeitando toda e qualquer interferência externa."@pt11 "Herr talman, herr statsminister, ärade ledamöter! Dagens sammanträde är det sista för 2002, ett år som inleddes med att euron infördes och som avslutas med ytterligare en fantastisk framgång. Under dessa tolv månader har vi ofta – alltför ofta kanske någon säger – tillgripit superlativer för att beskriva etapperna i detta viktiga år för Europa. Jag kan inte låta bli att använda ytterligare en för att beskriva Europeiska rådet i Köpenhamn – en milstolpe i det europeiska konstruktionsarbetet. Diskussionen om Europas gränser är en diskussion om vår identitet. Den diskussionen måste inledas i detta parlament och i de nationella parlamenten och den måste engagera samtliga europeiska medborgare. Att söka efter rötterna till vår identitet innebär inte att man skapar skillnader. Den europeiska integrationen bör i själva verket också erbjuda framtidsutsikter och fördelar för våra grannar, även om de förblir våra grannar. Vi måste bygga upp ett finmaskigt nät av relationer med våra grannar, från Ryssland till Medelhavet, som bygger på gemensamma politiska och ekonomiska värderingar. Detta är det nya strategiska målet för min kommission. Denna tillnärmningspolitik borde ge våra grannar många av de fördelar som är knutna till ett medlemskap i unionen utan att de formellt blir medlemmar under överskådlig tid. Europeiska ekonomiska samarbetsområdet skulle kunna fungera som en modell, men den måste utvecklas genom en serie politiska samarbetsåtgärder. Våra förbindelser borde organiseras med målsättningen att dela allt, utom institutionerna. Vår tillnärmningspolitik bör vara attraktiv, den bör öppna för nya perspektiv och medföra ömsesidiga fördelar. Den bör motivera våra partner att samarbeta närmare med unionen och den bör vara dynamisk och bygga på en strategi som medger att den genomförs strukturerat och i etapper. Ärade parlamentsledamöter! När anslutningsförhandlingarna avslutats bör Europas enande bli en konkret och vardaglig realitet. Nu kan vi äntligen gå vidare med den slutliga utformningen av anslutningsfördraget. Som statsminister Rasmussen påpekade bör det ratificeras och undertecknas i Aten i april nästa år. Men det mest krävande arbetet under de kommande månaderna blir att informera och lugna våra medborgare, och då menar jag medborgarna såväl i medlemsstaterna som i de länder som är på väg att bli medlemmar. Kommissionen håller på att organisera en omfattande informationskampanj i vilken ni, ärade ledamöter, kommer att spela en nyckelroll. För bara ett par år sedan var flera av kandidatländerna diktaturer. Många av de ländernas medborgare fruktar att de kan äventyra sin återfunna frihet och självständighet om de går in i ett nytt stort block. I de nuvarande medlemsstaterna finns det i stället en oro för kostnaderna och konsekvenserna när betydligt fattigare länder blir medlemmar. Till största delen rör det sig om ogrundad rädsla, därför att, som Günter Verheugen påpekade, detta är den bäst förberedda utvidgningen i EU:s historia. Vi vet alla att kostnaden för utvidgningen är liten jämfört med kostnaden om vi inte genomför utvidgningen. Därför måste vi sprida dessa enkla sanningar i hela Europa och vi måste samarbeta för att göra dem kända. Utvidgningsprocessen har gått framåt tack vare en enastående beslutsamhet, tack vare politiskt mod och tack vare vår vision. Vi måste övertyga européerna om att vi alla vinner på att stå enade, och jag tänker inte enbart på de materiella fördelar som uppkommer genom att vi fördelar välstånd och en hållbar utveckling på världens största marknad. Jag tänker även i politiska termer: vi vinner alla, eftersom vi är medborgare i en demokratisk och ansvarsfull union. Som jag redan har sagt beror trovärdigheten för en utvidgad union i första hand på trovärdigheten för dess institutioner och för unionen som aktiv aktör på den internationella scenen. Av den anledningen gläder det mig att det ingicks ett avtal mellan Europeiska unionen och Nato under toppmötet som gör det möjligt för oss att leda den fredsbevarande insatsen på Balkan redan från och med nästa år. Detta är ett ytterligare ansvar som vi måste och kan ta på oss. Under nästa år kommer under alla omständigheter sanningens ögonblick när vi skall genomföra reformeringen av institutionerna. Vi kommer inte att kunna hålla de löften vi ger till våra medborgare om vi inte reformerar unionen i grunden. Medborgarnas respekt och uppskattning blir inte verklighet om vi inte bygger en union som är mer sammanhängande och enad och om vi inte förstärker dess beslutsprocesser. Alla måste med andra ord samarbeta med ordförande Giscard d’Estaing så att konventet blir en framgång. Vår ökade sammanhållning och beslutsamhet bör också återspeglas i vårt internationella handlande. Vårt växande ansvar lämnar inget utrymme, som det gjorde tidigare, åt tvekan och passivitet. Av den anledningen är konventets uppgift och uppgifterna för alla som bidrar till dess arbete inte mindre viktigt än anslutningsförhandlingarna, för om inte konventet blir en framgång kommer vi att ha skapat ett stort men handlingsförlamat Europa. Herr talman, herr statsminister, ärade parlamentsledamöter! Det finns med andra ord anledning att vara optimist. Dagarna i Köpenhamn och den generositet som framkommit i Köpenhamn – vi fruktade egoism och sprickor, men i stället fick vi uppleva en känsla av enighet mellan länder för vilka utvidgningen betyder olika saker, är något annat, upplevs på ett annat sätt, men som alla har insett den stora betydelsen av det som hänt – har visat att om vi klarar av de utmaningar som väntar oss, skulle vi verkligen kunna utnyttja den kombination av vision och pragmatiskt tänkande som har gjort Europeiska unionen till en modell för politisk integration som är unik i världen. Avslutningsvis, herr talman, herr statsminister, ärade parlamentsledmöter, vill jag förutom min tacksamhet även framföra mina varmaste lyckönskningar inför den stundande helgen. Jag hoppas ni alla får tillbringa denna mycket välförtjänta viloperiod i lugn och glädje med dem som står er nära. När jag tackade ja till tjänsten som kommissionens ordförande sade jag att utvidgningen skulle bli vår främsta prioritet: vi har hållit det löftet. Man skulle kunna tycka – och en del kanske tycker det – att slutförandet av förhandlingarna i Köpenhamn var en ren formalitet. Inget kunde vara felaktigare: det var resultatet av det mod och den politiska vilja som alla visade. Framför allt vill jag framhålla det danska ordförandeskapets stora insats. Genom att leda förhandlingarna vid flera bord samtidigt visade ordförandeskapet prov på stor kyla och de lyckades driva en konsekvent linje under svåra förhållanden. Herr statsminister, det var verkligen en stor personlig framgång för er! Det goda resultatet är samtidigt frukten av vårt arbete. Under dessa tre år har kommissionen ställt upp med tolv fantastiska förhandlingsteam. Genom att tillämpa en helt ny metod har de lyckats nå överenskommelser om 31 kapitel med vart och ett av kandidatländerna. Under tre år har 350 av kommissionens tjänstemän och över 700 personer i vår delegation tålmodigt och i tystnad arbetat på denna väv. Jag vill tacka Günter Verheugen, som har visat sig vara en intelligent och passionerad förhandlare. Jag vill även tacka Eneko Landaburu och hela generaldirektoratet för utvidgning för deras engagemang och för det goda arbete de utfört. Att få vara kommissionens ordförande vid tillfällen som detta är ett privilegium som aldrig återkommer, och i dag är jag särskilt stolt, för institutionen har verkligen gjort väldigt mycket för att förverkliga drömmen om ett enat Europa. Men om tio länder har nått målet, så fortsätter loppet för andra. Vi har utarbetat en detaljerad vägledning för att göra det möjligt för Rumänien och Bulgarien att bli medlemmar i unionen 2007. Vi har bestämt ett datum för Turkiet, december 2004, för att stämma av om de vid den tidpunkten uppfyller kraven för att vi skall kunna inleda förhandlingar. Det gläder mig att den första gemensamma handlingen från den utvidgade unionens 25 medlemmar blev en stödjande förklaring med innebörden ”den integrerade och oåterkalleliga utvidgningen fortsätter”. I de orden hör man, herr talman, ekot av den vision och den generositet som var utmärkande för unionens tillkomst. Förklaringen upptar kommissionens förslag om en 20-procentig ökning av föranslutningsbidragen för att hjälpa Rumänien och Bulgarien i deras förberedelser inför anslutningen, och jag uppmanar dessa länder att ta vara på denna möjlighet och öka takten ytterligare. Även Turkiet erhåller ett förstärkt paket för att förbereda sig inför kandidaturen som, jag upprepar, kommer att utvärderas uteslutande utifrån samma kriterier som gäller för övriga kandidatländer. Det datum vi har bestämt ger Turkiet tid att genomföra de reformer som krävs för att uppfylla Köpenhamnskriterierna rent juridiskt och faktiskt. Kommissionens rapporter och rekommendationer kommer även i fortsättningen att vara fullständigt objektiva och opartiska. Europeiska rådet uppnådda praktiskt taget samtliga sina mål under förra veckan: jag säger ”praktiskt taget” för när det gäller Cypern var vi en hårsmån från att lyckas. Trots ett intensivt arbete från förhandlarnas och FN:s generalsekreterares sida kom vi i Köpenhamn inte fram till en lösning som vi anser vara slutlig. Båda parter har emellertid förklarat sig villiga att fortsätta förhandlingarna och de ställde upp som mål att nå en uppgörelse senast den 28 februari. Herr talman, ärade ledamöter! Europa växer, men det gör även dess ansvar. Vi bjuder in de nya medlemmarna till vårt område för fred, välstånd och stabilitet. Men vi kan inte främja dessa värden och samtidigt göra halt vid unionens gränser. Idén om ett enat Europa får inte bli en ursäkt för att skapa nya hinder, utan ett sätt att få med hela kontinenten i fredsplanen. Varje utvidgning skapar nya grannar, för vilka Europeiska unionen är en magnet och en del av dem hyser en förhoppning om att även de skall bli kandidatländer. Länderna i västra Balkan hör, enligt min åsikt, definitionsmässigt till Europeiska unionen, och rådet i Köpenhamn underströk denna möjlighet. Stabiliserings- och associeringsprocessen är ett kraftfullt vapen och vi måste använda det dynamiskt. Kommissionen erbjuder sig därför att samarbeta med det grekiska ordförandeskapet inför toppmötet i Thessaloniki där, det är jag övertygad om, vi bör kunna ge ett detaljerat och konkret svar på den skrivelse som de fem presidenterna från västra Balkan skickade inför Europeiska rådet i Köpenhamn. Vi måste nu noggrant tänka över – det är vår stora uppgift och jag upprepar detta tills det verkar tjatigt – vad som skall bli unionens slutliga gränser. Detta måste vi européer göra, och vi skall lyssna på alla förslag, men tillbakavisa all form av yttre inblandning."@sv13
lpv:unclassifiedMetadata	"(Aplausos)"12,11 "(Applaudissements)"6 "(Applaus)"2 "(Applause)"10,10,3 "(Applausi)"9 "(Applåder)"13 "(Beifall)"7 "(Bifald)"1 "(Suosionosoituksia)"5 "(Χειροκροτήματα)"8 "Presidente della Commissione"9 "Prodi,"9 "ad nauseam"10,12,3 "de facto"2 "de jure"2 "partner"9 "road map"2 "roadmap"9 "roadmaps"11

Named graphs describing this resource:

The resource appears as object in 2 triples

Context graph