Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-12-17-Speech-2-081"

Predicate	Value (sorted: default)
rdf:type	lpv_eu:Speech4
dcterms:Date	"2002-12-17"^^xsd:date4
dcterms:Is Part Of	lp_eu:Omröstning (fortsättning)4
dcterms:Language	"nl"^^xsd:language4
lpv:document identification number	"en.20021217.3.2-081"4
lpv:hasSubsequent	lp_eu:2002-12-17-Speech-2-0824
lpv:speaker	lp:Erik Meijer4
lpv:spoken text	". Eeuwenlang waren misdaden die tijdens oorlogen werden begaan niet strafbaar. Wrede intimidatie en moord op burgers waren een aanvaard instrument voor gebiedsuitbreiding en economische invloedssferen. Militairen stonden boven de wet. Pas in 1945, na de nederlaag van Duitsland en Japan in de Tweede Wereldoorlog, werden oorlogsmisdadigers uit die landen door de overwinnaars veroordeeld. Waren zij de enige oorlogsmisdadigers? Of is de benaming oorlogsmisdadiger eveneens van toepassing op diegenen die verantwoordelijk zijn voor het vernietigen van Dresden, Hiroshima en Nagasaki? Je moet kennelijk eerst volledig verliezer van een oorlog zijn om na die oorlog te kunnen worden berecht en veroordeeld. Gedeeltelijke verliezers, die de zeggenschap over hun gebied van inwoning niet verloren hebben, gaan vrijuit zoals blijkt uit de koloniale oorlogen van Nederland in Indonesië, van Frankrijk in Algerije en van Portugal in Angola en Mozambique. Ondanks die selectieve aanpak is het goed als misdaden worden bestraft, ook als men ze probeert te rechtvaardigen met hun noodzakelijkheid wegens oorlogsomstandigheden. Zo kunnen we herhaling in de toekomst ontmoedigen. Het verslag-Kirkhope biedt helaas vooral een opjaagbeleid voor vluchtelingen die door hun politieke tegenstanders worden beschuldigd van vuile handen. Toekomstige misdaden van heersers tegen volkeren zullen we daarmee nauwelijks voorkomen."@nl2
lpv:spokenAs	member; Committee on Regional Policy, Transport and Tourism (2002-01-17--2004-07-19)14 unknown; Socialistische Partij (1999-07-20--2004-07-19)14 member_of_the_bureau; EUL/NGL (1999-10-13--2004-07-19)14 member; Delegation to the EU-Slovak Republic Joint Parliamentary Committee (2002-02-07--2004-04-30)14 substitute; Delegation to the EU-Czech Republic Joint Parliamentary Committee (2002-02-07--2004-04-30)14 substitute; Committee on the Environment, Public Health and Consumer Policy (2002-01-17--2004-07-19)14
lpv:translated text	"I århundreder retsforfulgte man ikke folk for krigsforbrydelser. At terrorisere og myrde civilbefolkninger var et accepteret værktøj, der blev brugt til territorieudvidelser og sikring af økonomiske interesser. Militæret stod over loven. Det var ikke før 1945, efter Tysklands og Japans nederlag i Anden Verdenskrig, at krigsforbrydere fra disse lande blev dømt af sejrherrerne. Var de de eneste kriminelle? Eller kan denne definition på krigsforbrydere også anvendes på dem, der var ansvarlige for ødelæggelsen af Dresden, Hiroshima og Nagasaki? Man skal åbenbart være taber i en krig, hvis man skal retsforfølges og dømmes bagefter. Delvise tabere, der ikke har mistet kontrollen over deres egne lande, går ram forbi, som det ses af Nederlandenes kolonikrige i Indonesien, Frankrigs krig i Algeriet og Portugals krige i Angola og Mozambique. På trods af den selektive tilgang er det godt, at forbrydelser kan blive straffet, selv om man forsøger at retfærdiggøre dem med krigen. På denne måde kan vi måske undgå gentagelser i fremtiden. Desværre tilbyder Kirkhope-betænkningen først og fremmest en politik til chikane af flygtninge, der beskyldes for at have beskidte hænder af deres politiske modstandere. Det vil næppe hjælpe os med at forhindre fremtidige forbrydelser begået af magthavere mod deres befolkninger."@da1 ". Jahrhundertelang wurden Kriegsverbrechen nicht strafrechtlich verfolgt. Brutale Einschüchterungen und Morde an Zivilisten galten als anerkanntes Instrument für die Gebietsausdehnung und die Sicherung der wirtschaftlichen Einflusssphären. Militärs standen über dem Gesetz. Erst 1945, nach der Niederlage Deutschlands und Japans im Zweiten Weltkrieg, wurden Kriegsverbrecher dieser Länder durch die Sieger abgeurteilt. Waren sie die einzigen Kriegsverbrecher? Oder ist die Bezeichnung Kriegsverbrecher ebenso auf die Verantwortlichen für die Zerstörung von Dresden, Hiroshima und Nagasaki anwendbar? Offensichtlich muss man einen Krieg erst ganz verloren haben, um nach diesem Krieg vor Gericht gestellt und verurteilt werden zu können. Teilweise Verlierer, die der Kontrolle über ihr Heimatgebiet nicht verlustig gegangen sind, kommen ungestraft davon, wie die Kolonialkriege der Niederlande in Indonesien, Frankreichs in Algerien sowie Portugals in Angola und Mosambik beweisen. Trotz dieses selektiven Vorgehens halte ich es für richtig, wenn Verbrechen bestraft werden, auch wenn versucht wird, sie mit der Notwendigkeit wegen der Kriegsumstände zu rechtfertigen. So können wir künftig Wiederholung vermeiden. Der Bericht Kirkhope bietet leider vornehmlich eine Politik der Schikanierung von Flüchtlingen, die von ihren politischen Gegnern schmutziger Hände beschuldigt werden. Künftige Verbrechen von Herrschern gegen Völker lassen sich damit schwerlich verhindern."@de7 "Επί αιώνες, δεν ασκούνταν διώξεις για εγκλήματα που είχαν διαπραχθεί κατά τη διάρκεια πολέμων. Ο άγριος εκφοβισμός και η δολοφονία αμάχων ήταν αποδεκτό μέσο, το οποίο χρησιμοποιούνταν για την εδαφική επέκταση και τη διασφάλιση σφαιρών οικονομικής επιρροής. Ο στρατός ήταν υπεράνω του νόμου. Μόλις το 1945, μετά την ήττα της Γερμανίας και της Ιαπωνίας στον Δεύτερο Παγκόσμιο Πόλεμο, οι εγκληματίες πολέμου αυτών των χωρών καταδικάστηκαν από τους νικητές. Ήταν οι μοναδικοί εγκληματίες πολέμου; Ή μήπως ο ορισμός του εγκληματία πολέμου ισχύει εξίσου για τους υπεύθυνους της καταστροφής της Δρέσδης, της Χιροσίμα και του Ναγκασάκι; Προφανώς, πρέπει να είναι κανείς ο ηττημένος ενός πολέμου προκειμένου να δικαστεί και να καταδικαστεί μετά τη λήξη του πολέμου. Οι εν μέρει ηττημένοι, αυτοί οι οποίοι δεν έχουν χάσει τον έλεγχο των δικών τους εδαφών, παραμένουν ατιμώρητοι· αρκεί να δούμε τους αποικιακούς πολέμους των Κάτω Χωρών στην Ινδονησία, της Γαλλίας στην Αλγερία και της Πορτογαλίας στην Αγκόλα και τη Μοζαμβίκη. Παρόλη αυτήν την επιλεκτική προσέγγιση, είναι θετικό να τιμωρούνται τα εγκλήματα, ακόμη και όταν γίνεται προσπάθεια να δικαιολογηθούν βάσει των ακραίων περιστάσεων που επικρατούν σε έναν πόλεμο. Κατ’ αυτόν τον τρόπο, μπορεί να αποθαρρύνουμε την επανάληψή τους στο μέλλον. Δυστυχώς, η έκθεση Kirkhope προσφέρει κυρίως μια πολιτική παρενόχλησης προσφύγων οι οποίοι κατηγορούνται από τους πολιτικούς τους αντιπάλους ότι έχουν διαπράξει εγκλήματα. Ελάχιστα θα μας βοηθήσει να αποτρέψουμε μελλοντικά εγκλήματα ηγετών κατά του λαού τους."@el8 "For centuries, no prosecutions were brought for crimes committed during wars. Cruel intimidation and the murder of civilians were an accepted tool used for engaging in territorial expansion and securing economic spheres of interest. The military was above the law. Not until 1945, after the defeat of Germany and Japan in the Second World War, were war criminals from those countries convicted by the victors. Were they the only war criminals? Or is the designation of war criminal equally applicable to those responsible for the destruction of Dresden, Hiroshima and Nagasaki? Evidently one needs to be the loser in a war to be tried and sentenced after that war. Partial losers, who have not lost control over their home base, get off scot-free, witness the colonial wars of the Netherlands in Indonesia, France in Algeria and Portugal in Angola and Mozambique. Despite that selective approach, it is good that crimes should be punished, even if an attempt is made to justify them in terms of the exigencies of war. In this way we can discourage repetition in future. Unfortunately the Kirkhope report offers mainly a policy of harassing refugees accused by their political opponents of having dirty hands. It will scarcely help us to prevent future crimes of rulers against their people."@en3 "Durante siglos no se enjuiciaron los crímenes cometidos en las guerras. La intimidación cruel y el asesinato de civiles constituyeron una herramienta aceptada, utilizada para realizar la expansión territorial y garantizar las esferas de interés económico. Lo militar estaba por encima de la ley. No fue hasta 1945, tras vencer a Alemania y Japón en la Segunda Guerra Mundial, que los criminales de guerra de dichos países fueron condenados por los vencedores. ¿Fueron ellos los únicos criminales de guerra? ¿O la designación de criminal de guerra es igualmente aplicable a los responsables de la destrucción de Dresde, Hiroshima y Nagasaki? Evidentemente, hay que ser el perdedor en una guerra para ser tratado y sentenciado después. Los perdedores parciales, que no han perdido el control sobre su patria, salen ilesos; recuerden las guerras coloniales de Países Bajos en Indonesia, Francia en Argelia y Portugal en Angola y Mozambique. A pesar de este enfoque selectivo, es bueno que los crímenes se castiguen, incluso si se hace un intento para justificarlos invocando las exigencias de la guerra. De este modo podemos tratar de evitar que se repita en el futuro. Desgraciadamente, el informe Kirkhope ofrece principalmente una política para acosar a los refugiados acusados por sus oponentes políticos de ser culpables. Esto difícilmente nos ayudará a impedir crímenes futuros de los dirigentes contra su pueblo."@es12 "Vuosisatojen ajan sotarikoksista ei nostettu syytteitä. Julma pelottelu ja siviilien murhat hyväksyttiin valtioiden laajentumisen ja taloudellisten etupiirien varmistamisen keinoiksi. Armeija toimi lain tavoittamattomissa. Vasta vuonna 1945, kun Saksa ja Japani olivat hävinneet toisen maailmansodan, voittajat tuomitsivat näiden maiden sotarikolliset. Olivatko he ainoita sotarikollisia? Vai olivatko sotarikollisia myös he, jotka tuhosivat Dresdenin, Hiroshiman ja Nagasakin? Ilmeisesti sota pitää hävitä, että sotarikoksesta voidaan syyttää ja tuomita sodan päätyttyä. Sotien osittaiset häviäjät, jotka eivät menetä kotirintamansa hallintaa, pääsevät pälkähästä rangaistuksetta. Tämä on käynyt selväksi siirtomaasodissa, joita Alankomaat on käynyt Indonesiassa, Ranska Algeriassa sekä Portugali Angolassa ja Mosambikissa. Valikoivasta lähestymistavasta huolimatta on hyvä, että rikoksista rangaistaan, vaikka rikoksia pyritäänkin perustelemaan sodan vaatimuksilla. Näin voimme ehkäistä rikosten toistumisen. Valitettavasti Kirkhopen mietintö tarjoaa ainoastaan keinon ahdistella pakolaisia, joita niiden poliittiset vastustajat syyttävät likaisesta pelistä. Se tuskin auttaa meitä estämään hallitsijoiden tulevia rikoksia kansaansa kohtaan."@fi5 ". Des années durant, les crimes commis au cours de guerres ont bénéficié de l’impunité. L’intimidation par la force et le meurtre de citoyens ont été utilisés afin d'étendre des territoires et de garantir des sphères d’influence économique. Les militaires étaient au-dessus des lois. Ce n’est qu’en 1945, après la défaite de l’Allemagne et du Japon au cours de la Seconde Guerre mondiale, que les criminels de guerre de ces pays ont été jugés par les vainqueurs. Étaient-ils les seuls criminels de guerre ? Ou l’appellation criminel de guerre s’applique-t-elle également aux responsables de la destruction de Dresden, d’Hiroshima et de Nagasaki ? Il faut visiblement être le grand perdant d’une guerre pour pouvoir être jugé et condamné après celle-ci. Les perdants partiels, qui n’ont pas perdu leur souveraineté sur le territoire où ils habitent, s’en sortent impunément, comme le montrent les guerres coloniales des Pays-Bas en Indonésie, de la France en Algérie et du Portugal en Angola et au Mozambique. Nonobstant cette approche sélective, il est bon que de tels crimes soient punis, même si l’on tente de les justifier par l’état de guerre. De la sorte, il est possible de décourager leur reproduction à l’avenir. Le rapport Kirkhope laisse malheureusement surtout le champ libre à une politique de traque des réfugiés accusés par leurs opposants d’avoir les mains sales, ce qui ne nous aidera pas beaucoup à éviter les futurs crimes de dirigeants contre leurs peuples."@fr6 ". Per secoli non sono stati condotti procedimenti giudiziari per i crimini commessi durante le guerre. La crudele intimidazione e l’uccisione dei civili erano uno strumento accettato, utilizzato per avviare azioni di espansione territoriale e per garantire sfere di interesse economico. L’esercito era al di sopra della legge. Fu solo nel 1945, dopo la sconfitta di Germania e Giappone nella seconda guerra mondiale, che i criminali di guerra di questi paesi furono giudicati colpevoli dai vincitori. Erano gli unici criminali di guerra? Oppure la definizione di criminali di guerra si può anche applicare ai responsabili della distruzione di Dresda, Hiroshima e Nagasaki? Evidentemente, per essere processati e condannati dopo una guerra, bisogna uscirne perdenti. I perdenti parziali, che non hanno perso il controllo della loro base, se la cavano impuniti, come nelle guerre coloniali dei Paesi Bassi in Indonesia, della Francia in Algeria e del Portogallo in Angola e Mozambico. Nonostante questo approccio selettivo, è positivo che i crimini vengano puniti, anche se si tenta di giustificarli in termini di esigenze di guerra. In questo modo possiamo cercare di evitare che tutto questo si ripeta in futuro. Sfortunatamente la relazione Kirkhope propone principalmente una politica volta a tormentare i rifugiati accusati dai loro avversari politici di avere le mani sporche. Difficilmente ci aiuterà ad impedire crimini futuri da parte dei governanti nei confronti dei loro popoli."@it9 "For centuries, no prosecutions were brought for crimes committed during wars. Cruel intimidation and the murder of civilians were an accepted tool used for engaging in territorial expansion and securing economic spheres of interest. The military was above the law. Not until 1945, after the defeat of Germany and Japan in the Second World War, were war criminals from those countries convicted by the victors. Were they the only war criminals? Or is the designation of war criminal equally applicable to those responsible for the destruction of Dresden, Hiroshima and Nagasaki? Evidently one needs to be the loser in a war to be tried and sentenced after that war. Partial losers, who have not lost control over their home base, get off scot-free, witness the colonial wars of the Netherlands in Indonesia, France in Algeria and Portugal in Angola and Mozambique. Despite that selective approach, it is good that crimes should be punished, even if an attempt is made to justify them in terms of the exigencies of war. In this way we can discourage repetition in future. Unfortunately the Kirkhope report offers mainly a policy of harassing refugees accused by their political opponents of having dirty hands. It will scarcely help us to prevent future crimes of rulers against their people."@lv10 "Durante séculos, os crimes cometidos durante as guerras não foram objecto de procedimento penal. A cruel intimidação e o assassínio de civis eram um instrumento aceite, usado para efeitos de expansão territorial e protecção de esferas económicas de interesse. O militares estavam acima da lei. Só depois de 1945, após a derrota da Alemanha e do Japão na Segunda Guerra Mundial, é que os criminosos de guerra desses países foram condenados pelos vencedores. Seriam eles os únicos criminosos de guerra? Ou será a designação de "criminoso de guerra" igualmente aplicável aos responsáveis pela destruição de Dresden, Hiroshima e Nagasaki? Aparentemente é preciso ser-se o vencido numa guerra para se ser julgado e condenado depois dela. Os parcialmente vencidos, que não perderam o controlo sobre os seus territórios, saem impunes, como aconteceu nas guerras coloniais travadas pelos Países Baixos na Indonésia, pela França na Argélia e por Portugal em Angola e Moçambique. Apesar dessa abordagem selectiva, é bom que os crimes sejam punidos, mesmo que se procure justificá-los invocando exigências de guerra. Deste modo, podemos desencorajar que tais situações se repitam no futuro. Infelizmente, o relatório Kirkhope oferece, sobretudo, uma política de perseguição de refugiados que são acusados pelos seus opositores políticos de terem as mãos sujas. Isso pouco nos ajudará a impedir futuros crimes de governantes contra os seus povos."@pt11 "Under århundraden kunde brott som begicks under krig inte bestraffas. Ondskefulla hotelser och mord på medborgare var ett godtaget instrument för landutvidgning och ekonomiskt inflytande. Militärer stod ovanför lagen. Först år 1945, efter Tysklands och Japans nederlag i det andra världskriget, dömdes krigsförbrytare från de länderna av segrarna. Var de de enda krigsförbrytarna? Eller gäller benämningen krigsförbrytare även för de som bär ansvaret för förintandet av Dresden, Hiroshima och Nagasaki? Man måste tydligen först verkligen förlora ett krig helt och hållet för att efter kriget kunna ställas inför rätta och dömas. Delvisa förlorare, vilka inte förlorat hela sin makt över det område där de bor, klarar sig undan såsom det framgår av kolonialkrigen: Nederländerna i Indonesien, Frankrike i Algeriet och Portugal i Angola och Moçambique. Trots det selektiva handlingssättet är det bra att brott bestraffas, även om man försöker berättiga dem med deras nödvändighet på grund av krigsförhållanden. På det sättet kan vi avskräcka från upprepningar i framtiden. Betänkandet av Kirkhope innebär tyvärr främst en jakt på flyktingar som av sina politiska motståndare beskylls för att ha smutsiga händer. Härskares framtida brott mot befolkningar kommer vi knappast att kunna förhindra på det sättet."@sv13
lpv:unclassifiedMetadata	"Meijer (GUE/NGL ),"2 "schriftelijk"2

Named graphs describing this resource:

The resource appears as object in 2 triples

Context graph