Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-12-04-Speech-3-138"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20021204.8.3-138"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Madame la Présidente, aucune coordination, aucune procédure n'est efficace quand la volonté politique fait défaut. C'est par là qu'il faut commencer. De bons objectifs ont été affichés à Lisbonne et Göteborg, mais l'écart est énorme entre les déclarations et les actes. L'Union européenne connaît de gros problèmes économiques. Son potentiel de croissance ralentit. Ses investissements publics et privés sont très faibles. Elle manque de qualifications. Le Pacte de stabilité et la politique monétaire ne traitent pas ces défis. Ils renvoient tout aux États membres et les coordinations, conçues comme discipline des États, ne peuvent pas marcher si, en même temps, l'Union n'assume pas et ne met pas en œuvre des politiques communes. Il n'y a pas de véritable politique économique européenne en raison des divergences entre les États membres. Les coordinations n'étudient pas les interactions économiques entre les pays. Et il n'y a pas encore de pensée globale sur l'économie européenne et sa zone euro, considérées dans le contexte de la globalisation. Nous n'avons pas encore de politique de l'offre, des réseaux, des capacités humaines. Nous sommes encore un espace de compétition réglementaire et fiscale, où la notion même d'économie sociale de marché n'est pas acceptée et ne sera pas incorporée, je pense, dans la constitution future, sans compter qu'une véritable aversion prédomine encore envers l'économie publique.
J'en viens donc aux procédures institutionnelles. Ce que nous propose la Commission est purement technocratique. Je suis pour le regroupement des matières, l'établissement d'un cycle. Je suis d'accord sur le principe de cette rationalisation. Cependant, cela ne lèvera pas les obstacles politiques précités, d'où mes suggestions. Premièrement, les traités n'offrent aucune base solide de communautarisation de la politique économique. Or, il faut en priorité établir cette base dans la Convention. Deuxièmement, aucun outil statistique et analytique comparatif fiable n'existe, en particulier pour la cohésion sociale et le développement durable. En priorité, il faut donc doter l'Union des moyens de penser et des moyens d'analyse qui soient à la mesure de ses déclarations. Troisièmement, les procédures proposées n'ont pas encore de valeur démocratique. Il faut en priorité une large délibération publique des situations et des options avant le paquet de la Commission, ainsi qu'une évaluation a posteriori, par la société civile et les élus, et pas seulement par la Commission. Quatrièmement, je ne crois pas que le Parlement européen soit aujourd'hui encore en capacité de bien débattre et de choisir une ligne de politique économique cohérente. Trop de prises de position sont marquées par les seuls intérêts nationaux et les partis pris idéologiques. Cela dit, le Parlement est mieux placé que le Conseil et la Commission pour œuvrer à la délibération et à l'évaluation de la politique économique. Une discussion interactive annuelle est donc nécessaire entre les collectivités nationales et les institutions communautaires à l'initiative de notre Parlement. C'est seulement ensuite que la Commission élaborera ses propositions, seulement ensuite que la décision reviendra au Conseil, mais le Parlement pourrait avoir ensuite un pouvoir de ratification.
Pour conclure, sans une volonté politique partagée et une procédure commune démocratique, la coordination des politiques nationales ne fonctionnera pas."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Fru formand, der er ingen koordinering og ingen procedurer, der er effektive, når den politiske vilje mangler. Det er der, man må begynde. Der blev offentliggjort gode målsætninger i Lissabon og Göteborg, men afstanden mellem erklæringer og handlinger er enorm. EU har store økonomiske vanskeligheder. Væksten er svækket, og de offentlige og private investeringer er meget svage. Der mangler kvalifikationer. Stabilitetspagten og den monetære politik omhandler ikke disse udfordringer. De sender alt tilbage til medlemsstaterne og koordinationsmetoderne, der er udarbejdet af staterne, kan ikke fungere, hvis EU ikke samtidig affatter og iværksætter fælles politikker. Der findes ikke en egenlig europæisk økonomisk politik på grund af forskellene mellem landene. Koordinationsmetoderne medregner ikke de økonomiske interaktioner mellem landene. Og der er endnu ikke globale tanker om den europæiske økonomi og eurozonen, set i sammenhæng med globaliseringen. Vi har endnu ikke tilbudspolitik, netværk, menneskelige kapaciteter. Vi er stadig et område med konkurrence på det lovmæssige og skattemæssige område, hvor selve begrebet social markedsøkonomi ikke er accepteret. Dette vil efter min mening ikke vil blive inkorporeret i den kommende forfatning. Og så har jeg slet ikke nævnt, at der fortsat findes en veritabel modstand mod den offentlige økonomi.
Hermed kommer jeg til de institutionelle procedurer. Det, vi foreslår Kommissionen, er rent teknokratisk. Jeg går ind for samling af materialer, oprettelsen af en driftsperiode. Jeg er enig i princippet vedrørende denne rationalisering. Dog vil dette ikke fjerne de førnævnte politiske forhindringer, derfor fremsætter jeg disse forslag. For det første giver traktaterne ingen solid fællesskabsbase til den økonomiske politik. Imidlertid er det nødvendigt først og fremmest at oprette denne base i konventet. For det andet findes der intet statistisk og analytisk troværdigt værktøj, navnlig med hensyn til den sociale samhørighed og bæredygtige udvikling. Man må først og fremmest give Unionen midler til at tænke og analysemidler, der lever op til dens erklæringer. For det tredje har de foreslåede procedurer endnu ikke nogen demokratisk værdi. Man må først og fremmest have en stor offentlig behandling af situationerne og mulighederne inden Kommissionens pakke samt en efterfølgende evaluering af det civile samfund og de folkevalgte og ikke kun af Kommissionen. For det fjerde tror jeg ikke, at Europa-Parlamentet i dag vil være i stand til at forhandle og at vælge en sammenhængende linje for den økonomiske politik. Alt for mange holdninger bærer præg af udelukkende nationale interesser og ideologiske opfattelser. Når dette er sagt, er Parlamentet bedre placeret end Rådet og Kommissionen til at behandle og vurdere den økonomiske politik. En årlig interaktiv diskussion mellem de nationale samfund og fællesskabsinstitutionerne på initiativ af Parlamentet er altså nødvendig. Kun således kan Kommissionen udarbejde sine forslag, og kun således kan beslutningen komme tilbage til Rådet, men Parlamentet vil på denne måde kunne få en ratifikationsbeføjelse.
Som afslutning vil jeg sige, at uden en fælles politisk vilje og en fælles demokratisk procedure vil samordningen af de nationale politikker ikke fungere."@da1
"Frau Präsidentin, keine Koordinierung, kein Verfahren ist wirksam, wenn es am politischen Willen fehlt. Da muss man ansetzen. In Lissabon und in Göteborg wurden hehre Ziele verkündet, aber die Kluft zwischen den Erklärungen und den Taten ist enorm. Die Europäische Union hat große wirtschaftliche Probleme. Ihr Wachstumspotenzial verlangsamt sich. Ihre öffentlichen und privaten Investitionen sind sehr gering. Es fehlt ihr an Qualifikation. Der Stabilitätspakt und die Währungspolitik sind diesen Herausforderungen nicht gewachsen. Sie verweisen alles an die Mitgliedstaaten, und die Koordinierung, die als Disziplin der Staaten gedacht war, kann nicht greifen, wenn die Union nicht gleichzeitig eine gemeinsame Politik plant und umsetzt. Aufgrund der Divergenzen zwischen den Mitgliedstaaten gibt es keine echte europäische Wirtschaftspolitik. Die Koordinierung berücksichtigt nicht die wirtschaftlichen Wechselwirkungen zwischen den Ländern. Und es fehlt nach wie vor am globalen Denken hinsichtlich der europäischen Wirtschaft und ihrer Euro-Zone im Zusammenhang der Globalisierung. Wir verfügen noch nicht über eine Politik des Angebots, der Vernetzung, der menschlichen Fähigkeiten. Wir sind nach wie vor ein Raum des ordnungs- und steuerpolitischen Wettbewerbs, wo der Begriff der sozialen Marktwirtschaft noch nicht einmal akzeptiert geschweige denn in die künftige Verfassung integriert wird, ganz zu schweigen davon, dass nach wie vor eine echte Aversion gegenüber der öffentlichen Wirtschaft vorherrscht.
Nun ein Wort zu den institutionellen Verfahren. Was uns die Kommission vorschlägt, ist rein technokratisch. Ich bin für eine Neuordnung der Zuständigkeiten, die Herstellung eines Zyklus. Ich bin einverstanden mit dem Grundsatz dieser rationelleren Gestaltung. Das wird jedoch die genannten politischen Hindernisse nicht ausräumen, und deshalb meine Vorschläge. Erstens, die Verträge bieten keine solide Grundlage für eine Vergemeinschaftung der Wirtschaftspolitik. Deshalb muss also im Konvent vorrangig diese Grundlage geschaffen werden. Zweitens gibt es kein zuverlässiges statistisches und analytisches Vergleichsinstrument, vor allem nicht für den sozialen Zusammenhalt und die nachhaltige Entwicklung. Man muss also vorrangig die Union mit Reflexions- und Analyseinstrumenten ausstatten, die ihren Erklärungen angemessen sind. Drittens haben die vorgeschlagenen Verfahren noch keinen demokratischen Wert. Wir brauchen vorrangig eine breite öffentliche Erörterung der Situationen und der Optionen, bevor das Paket der Kommission vorgelegt wird, sowie eine Ex-Post-Evaluierung durch die Zivilgesellschaft und die Abgeordneten, nicht nur durch die Kommission. Viertens glaube ich nicht, dass das Europäische Parlament heute noch in der Lage ist, eine Linie für eine kohärente Wirtschaftspolitik zu beraten und festzulegen. Zu viele Stellungnahmen sind allein von nationalen Interessen und ideologischer Voreingenommenheit geprägt. Allerdings ist das Parlament besser geeignet als der Rat und die Kommission, um die Wirtschaftspolitik zu erörtern und zu bewerten. Daher ist eine jährliche interaktive Debatte zwischen den nationalen Körperschaften und den Gemeinschaftsinstitutionen auf Initiative unseres Parlaments erforderlich. Erst im Anschluss daran wird die Kommission ihre Vorschläge erarbeiten, und erst dann liegt die Beschlussfassung beim Rat, aber das Parlament könnte in einem weiteren Schritt noch eine Ratifizierungsvollmacht besitzen.
Abschließend sei gesagt, dass ohne einen gemeinsamen politischen Willen und ein gemeinsames demokratisches Verfahren die Koordinierung der nationalen Politiken nicht funktionieren wird."@de7
"Κυρία Πρόεδρε, κανένας συντονισμός και καμία διαδικασία δεν είναι αποτελεσματικά, όταν δεν υπάρχει πολιτική βούληση. Από πρέπει να αποτελεί την αφετηρία μας. Ορισμένοι στόχοι που τέθηκαν στη Λισαβόνα και το Γκέτεμποργκ ήταν καλοί, αλλά ανάμεσα στα λόγια και τις πράξεις το χάσμα είναι τεράστιο. Η Ευρωπαϊκή Ένωση αντιμετωπίζει μεγάλα οικονομικά προβλήματα, το αναπτυξιακό της δυναμικό επιβραδύνεται, οι δημόσιες και ιδιωτικές επενδύσεις της είναι πολύ μικρές και έχει έλλειψη από ειδίκευση. Ούτε το Σύμφωνο Σταθερότητας και Ανάπτυξης ούτε η νομισματική πολιτική αντιμετωπίζουν αυτές τις προκλήσεις. Τα αναθέτουν όλα στα κράτη μέλη, και οι κύκλοι συντονισμού, οι οποίοι θεωρούνται αρμοδιότητα των κρατών, δεν μπορούν να λειτουργήσουν εάν, την ίδια στιγμή, η Ένωση αδυνατεί να εγκρίνει και να εφαρμόσει κοινές πολιτικές. Δεν υπάρχει πραγματική ευρωπαϊκή οικονομική πολιτική, εξαιτίας των διαφορών ανάμεσα στα κράτη μέλη. Οι κύκλοι συντονισμού δεν μελετούν τις οικονομικές σχέσεις ανάμεσα στις χώρες. Επιπλέον, δεν υπάρχει ακόμα συνολική προσέγγιση όσον αφορά την ευρωπαϊκή οικονομία και τη ζώνη του ευρώ, αν τις εξετάσουμε στο πλαίσιο της παγκοσμιοποίησης. Δεν έχουμε ακόμα πολιτική ζήτησης, δικτύων ή ανθρώπινης ικανότητας. Η Ένωση εξακολουθεί να αποτελεί έναν χώρο ρυθμιστικού και φορολογικού ανταγωνισμού, όπου ακόμα και η έννοια της κοινωνικής οικονομίας της αγοράς δεν είναι αποδεκτή και δεν θα ενσωματωθεί, κατά την άποψή μου, στο μελλοντικό σύνταγμα, ειδικά από τη στιγμή που υπάρχει πραγματική αποστροφή απέναντι στις οικονομικές υποθέσεις.
Έρχομαι, λοιπόν, στις θεσμικές διαδικασίες. Αυτό που μας προτείνει η Επιτροπή είναι καθαρά τεχνοκρατικό. Είμαι υπέρ της συγχώνευσης διαφορετικών τομέων και της σύστασης ενός κύκλου. Συμφωνώ με την αρχή του εξορθολογισμού. Ωστόσο, κάτι τέτοιο δεν θα άρει τα πολιτικά εμπόδια που προανέφερα, για αυτόν τον λόγο προβαίνω στις εξής προτάσεις. Πρώτον, οι Συνθήκες δεν προσφέρουν καμία στέρεη βάση για κοινοτικοποίηση της οικονομικής πολιτικής. Επομένως, προτεραιότητά μας πρέπει να είναι η θεμελίωση μιας τέτοιας βάσης στη Συνέλευση. Δεύτερον, δεν υπάρχει κανένα αξιόπιστο συγκριτικό μέσο στατιστικής και ανάλυσης, ιδιαίτερα για την κοινοτική συνοχή και την αειφόρο ανάπτυξη. Κατά προτεραιότητα, λοιπόν, πρέπει να εξοπλίσουμε την Ένωση με πόρους έρευνας και ανάλυσης, οι οποίοι θα είναι ανάλογοι με τις δηλώσεις της. Τρίτον, οι προτεινόμενες διαδικασίες δεν έχουν ακόμα δημοκρατική αξία. Χρειάζεται πρώτα από όλα μια ευρεία δημόσια συζήτηση σχετικά με τις καταστάσεις και τις επιλογές πριν από τη δέσμη της Επιτροπής, καθώς και μια μετέπειτα αξιολόγηση από την κοινωνία των πολιτών και τους εκλεγμένους εκπροσώπους και όχι μόνο από την Επιτροπή. Τέταρτον, δεν πιστεύω ότι το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο εξακολουθεί να έχει σήμερα την ικανότητα να συζητήσει σωστά και να επιλέξει μια συνεκτική οικονομική πολιτική. Πάρα πολλές θέσεις σηματοδοτούνται μόνο από τα εθνικά συμφέροντα και την ιδεολογική τοποθέτηση. Κατόπιν τούτου, το Κοινοβούλιο βρίσκεται σε καλύτερη θέση από το Συμβούλιο και την Επιτροπή για να συζητήσει και να αξιολογήσει την οικονομική πολιτική. Μια ετήσια συζήτηση ανταλλαγής απόψεων είναι επομένως απαραίτητη, ανάμεσα στις εθνικές κοινότητες και τα κοινοτικά θεσμικά όργανα, κατόπιν πρωτοβουλίας του Κοινοβουλίου. Μόνο τότε η Επιτροπή θα σχεδιάσει τις προτάσεις της, μόνο τότε η απόφαση θα παραπεμφθεί στο Συμβούλιο, αλλά το Κοινοβούλιο θα μπορεί στη συνέχεια να έχει την εξουσία της επικύρωσης.
Συνοψίζοντας, θα ήθελα να πω ότι, χωρίς κοινή πολιτική βούληση και κοινή δημοκρατική διαδικασία, ο συντονισμός των εθνικών πολιτικών θα αποτύχει."@el8
"Madam President, no coordination, no procedure can be effective if there is a lack of political will. This must be our starting point. Some good objectives were set out in Lisbon and Gothenburg, but there is a huge gap between what is said and what is done. The European Union is facing serious economic problems, its growth potential is slowing down, public and private investment is very weak and it is lacking skills. Neither the Stability and Growth Pact nor the monetary policy is dealing with these challenges. They are assigning everything to the Member States, and coordination cycles, which are designed to be the Member States’ area of discipline, cannot work if the Union also fails to adopt and implement common policies. There is no genuine European economic policy due to differences between the Member States. Coordination cycles do not examine economic relationships between countries. And we do not yet have a global approach to the European economy and the eurozone, considered in the context of globalisation. We do not yet have a policy on demand, networks or human capacities. The Union is still an area of regulatory and fiscal competition, where the very notion of social market economy is not accepted and will not be incorporated, in my view, in the future constitution, especially since there is still genuine aversion towards economic affairs.
I shall now turn to institutional procedures. What the Commission is proposing to us is purely technocratic. I am in favour of merging different areas and setting up a cycle. I agree with the principle of streamlining. However, this will not remove the aforementioned political obstacles, hence my suggestions. First of all, the Treaties provide no solid basis for communitarisation of the economic policy. Our priority must therefore be to establish this basis in the Convention. Secondly, no reliable comparative statistical and analytical tool exists, particularly for social cohesion and sustainable development. As a priority, we must therefore provide the Union with investigative and analytical resources which are equal to its statements. Thirdly, the proposed procedures do not yet have any democratic value. We urgently need a broad public deliberation on the situations and options prior to the Commission’s package, as well as a subsequent evaluation, by civil society and the elected representatives, and not only by the Commission. Fourthly, I do not believe that the European Parliament is today still capable of properly debating and of choosing a coherent economic policy. Too many positions held are marked by national interests alone and ideological mindsets. Having said that, Parliament is better placed than the Council and the Commission to deliberate and assess the economic policy. An annual interactive discussion is therefore necessary between national communities and the Community institutions at Parliament’s initiative. Only then will the Commission draft its proposals, only then will the decision be referred back to the Council, but Parliament could then have a power of ratification.
To sum up, without shared political will and a common democratic procedure, the coordination of national policies will fail."@en3
"Señora Presidenta, ningún método de coordinación, ningún procedimiento podrá resultar efectivo si falta voluntad política. Debemos partir de este punto. Aunque en Lisboa y Gotemburgo se establecieron algunos objetivos positivos, entre el dicho y hecho todavía existe un gran trecho. La Unión Europea se enfrenta a una serie de graves problemas económicos, su crecimiento potencial se desacelera, la inversión pública y privada es muy baja y faltan cualificaciones. Ni el Pacto de Estabilidad y Crecimiento ni la política monetaria hacen frente a estos retos, sino que asignan toda la responsabilidad a los Estados miembros. Y los ciclos de coordinación, concebidos para encuadrarse dentro de la competencia de los Estados miembros, no resultarán efectivos si la Unión no adopta e implementa políticas comunes. No existe ninguna política económica europea auténtica debido a las diferencias entre los Estados miembros. Los ciclos de coordinación no analizan las relaciones económicas entre los distintos países. Y aún no disponemos de un enfoque global sobre la economía comunitaria y la zona del euro que se enmarque en el contexto de la globalización. Todavía no contamos con una política en materia de demanda, de redes o capacidades humanas. La Unión se encuentra todavía inmersa en una fase de competencia reguladora y fiscal, en la que la propia noción de economía de mercado social no es aceptada y por tanto no se incluirá, en mi opinión, en la futura Constitución, especialmente debido a la persistente aversión por los asuntos económicos.
Procederé a hablar a continuación sobre los procedimientos institucionales. Esto que la Comisión nos ha propuesto es meramente un concepto tecnocrático. Estoy a favor de unir ámbitos diferentes y establecer un ciclo. Asimismo, estoy de acuerdo con el principio de la racionalización. No obstante, esto no eliminará los obstáculos políticos mencionados anteriormente, de ahí mis sugerencias. En primer lugar, los Tratados no ofrecen una base sólida para la comunitarización de la política económica. Por consiguiente, el establecimiento de dicha base en la Convención debe convertirse en nuestra prioridad principal. En segundo lugar, no existe una herramienta fiable para la comparación analítica y estadística, concretamente en lo que respecta a la cohesión social y el desarrollo sostenible. Por lo tanto, debemos proporcionar prioritariamente a la Unión recursos analíticos y de investigación que estén a la altura de lo que dice. En tercer lugar, los procedimientos propuestos no tienen aún ningún valor democrático. Necesitamos urgentemente un proceso general de deliberación pública sobre las situaciones y las opciones antes de que se presente el paquete de la Comisión, así como una evaluación posterior, llevados a cabo por la sociedad civil y los representantes elegidos, y no sólo por la Comisión. En cuarto lugar, no creo que, actualmente, el Parlamento Europeo se encuentre aún en condiciones de debatir correctamente y optar por una política económica coherente. Existen numerosas posturas al respecto marcadas por intereses nacionales y diferentes concepciones ideológicas. Dicho esto, el Parlamento está más preparado que el Consejo y la Comisión para deliberar sobre la política económica y emitir su valoración acerca de la misma. Por lo tanto, es preciso que se entable un debate interactivo anual entre las comunidades nacionales y las instituciones comunitarias en virtud de una iniciativa parlamentaria. Sólo entonces la Comisión podrá redactar sus propuestas, sólo entonces se volverá a remitir la decisión al Consejo, momento en el que el Parlamento podría hacer uso de su poder de ratificación.
En resumen, sin una voluntad política compartida y un procedimiento democrático común, no será posible alcanzar la coordinación de las políticas nacionales."@es12
"Arvoisa puhemies, mikään koordinointi tai mikään menettely ei voi olla tehokas, jos siitä puuttuu poliittinen tahto. Tämän on oltava lähtökohtanamme. Lissabonissa ja Göteborgissa asetettiin hyviä tavoitteita, mutta sanojen ja tekojen välillä on suuri ero. Euroopan unionilla on vakavia talousvaikeuksia: sen kasvuvauhti hidastuu koko ajan, julkinen ja yksityinen investointitoiminta on erittäin heikkoa, eikä unionilla ole tarpeeksi valmiuksia. Näitä haasteita ei käsitellä vakaus- ja kasvusopimuksessa sen enempää kuin rahapolitiikassakaan. Kaikki jätetään jäsenvaltioiden tehtäväksi, eikä jäsenvaltioiden toteutettavaksi suunniteltu koordinaatioprosessi voi toimia, ellei unioni pysty samalla hyväksymään ja panemaan täytäntöön yhteistä politiikkaa. Unionilla ei ole mitään todellista eurooppalaista talouspolitiikkaa jäsenvaltioiden välisten erojen vuoksi. Koordinaatioprosessissa ei tarkastella valtioiden välisiä taloussuhteita. Meillä ei ole vielä myöskään keinoja tarkastella Euroopan taloutta ja euroaluetta maailmanlaajuistumisen näkökulmasta. Meillä ei ole vielä tarjontaa, verkkoja tai henkilöresursseja koskevaa politiikkaa. Unioni on vieläkin sääntely- ja verokilpailun alue, jossa ei hyväksytä edes sosiaalisen markkinatalouden käsitettä, eikä sitä nähdäkseni sisällytetä tulevaan perustuslakiin, mikä johtuu ennen kaikkea siitä, että talousasioita kohtaan tunnetaan edelleen suurta vastenmielisyyttä.
Siirryn nyt tarkastelemaan institutionaalisia menettelyjä. Komission ehdotukset ovat pelkää teknokratiaa. Kannatan eri alojen yhdistämistä ja koordinaatioprosessin muodostamista. Hyväksyn virtaviivaistamisen periaatteen. Tämä ei kuitenkaan poista mainittuja poliittisia esteitä, minkä vuoksi esitän nämä ehdotukseni. Perustamissopimukset eivät ensinnäkään tarjoa vankkaa perustaa talouspolitiikan yhteisöllistämiselle. Valmistelukunnan on siksi ensisijaisesti pyrittävä luomaan tämä perusta. Toiseksi ei ole mitään luotettavaa vertailukelpoista tilastollista eikä analyyttista välinettä etenkään sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja kestävän kehityksen arvioimiseksi. Meidän on siksi tarjottava unionille ensi sijassa tutkimus- ja analysointiresursseja, jotka vastaavat sen julkilausumia. Kolmanneksi, ehdotetuilla menettelyillä ei ole vielä mitään demokraattista arvoa. Tarvitsemme ehdottomasti laajan julkisen keskustelun tilanteista ja vaihtoehdoista ennen komission pakettia ja sen jälkeen paitsi komission myös kansalaisyhteiskunnan ja valittujen edustajien suorittamaa arviointia. Neljänneksi totean, etten usko Euroopan parlamentin kykenevän vielä keskustelemaan kunnolla ja valitsemaan johdonmukaista talouspolitiikkaa. Liian monissa kannanilmauksissa nousevat esiin ainoastaan kansalliset edut ja ideologiset näkemykset. Parlamentilla on kuitenkin paremmat edellytykset keskustella ja arvioida talouspolitiikkaa kuin neuvostolla ja komissiolla. Kansallisten viranomaisten ja yhteisön toimielinten välillä on siksi parlamentin aloitteesta saatava aikaan vuosittain vuorovaikutteista keskustelua. Vasta sen jälkeen komissio laatii ehdotuksensa, ja vasta sen jälkeen päätös palautetaan neuvostoon, mutta parlamentilla voisi olla sitten ratifiointivaltuudet.
Lopuksi totean, että kansallisten politiikkojen koordinointi ei onnistu ilman yhteistä poliittista tahtoa ja yhteistä demokraattista menettelyä."@fi5
"Signora Presidente, nessun coordinamento, nessuna procedura può essere efficace quando manca la volontà politica. Questo deve essere il nostro punto di partenza. A Lisbona e a Göteborg sono stati stabiliti obiettivi validi, ma esiste un enorme divario tra le parole e le azioni. L’Unione europea ha gravi problemi economici, il suo potenziale di crescita sta rallentando, gli investimenti pubblici e privati sono molto scarsi e mancano le competenze. Né il patto di stabilità né la politica monetaria affrontano queste sfide. Rinviano tutto agli Stati membri e i cicli di coordinamento, concepiti come competenza degli Stati, non possono funzionare se anche l’Unione non adotta e non attua politiche comuni. Non esiste una vera politica economica europea, a causa delle divergenze tra gli Stati membri. I cicli di coordinamento non studiano le interazioni economiche tra i paesi. E non esiste ancora un approccio globale all’economia europea e alla zona euro, considerate nel contesto della globalizzazione. Non abbiamo ancora una politica dell’offerta, delle reti, delle capacità umane. L’Unione è ancora uno spazio di concorrenza normativa e fiscale, in cui il concetto stesso di economia sociale di mercato non è accettato e, a mio parere, non sarà incorporato nella futura costituzione, soprattutto perché prevale ancora una vera e propria avversione verso l’economia pubblica.
Passo ora al tema delle procedure istituzionali. Ciò che ci propone la Commissione è puramente tecnocratico. Sono favorevole al raggruppamento delle diverse aree e all’istituzione di un ciclo. Sono d’accordo sul principio della razionalizzazione. Tuttavia, questo non eliminerà gli ostacoli politici summenzionati e perciò vorrei esprimere i seguenti suggerimenti. Innanzi tutto, i Trattati non offrono alcuna base solida per la comunitarizzazione della politica economica. Occorre quindi prioritariamente stabilire questa base nella Convenzione. In secondo luogo, non esistono strumenti comparativi statistici e analitici affidabili, in particolare per la coesione sociale e lo sviluppo sostenibile. Occorre quindi come priorità dotare l’Unione dei mezzi di indagine e di analisi corrispondenti alle sue dichiarazioni. In terzo luogo, le procedure proposte non hanno ancora alcun valore democratico. E’ urgente un’ampia deliberazione pubblica sulle situazioni e sulle opzioni anteriormente al pacchetto della Commissione, nonché una valutazione a posteriori, da parte della società civile e dei rappresentanti eletti, e non solo della stessa Commissione. In quarto luogo, non credo che il Parlamento europeo ancora oggi sia in grado di discutere adeguatamente e di scegliere una politica economica coerente. Troppe prese di posizione sono segnate solo dagli interessi nazionali e dalle ideologie. Detto questo, il Parlamento è in posizione migliore rispetto al Consiglio e alla Commissione per deliberare e per valutare la politica economica. Una discussione interattiva annuale è quindi necessaria tra le comunità nazionali e le Istituzioni comunitarie su iniziativa del Parlamento. Solo in seguito la Commissione elaborerà le sue proposte, soltanto in seguito la decisione sarà rinviata al Consiglio, ma il Parlamento potrebbe poi avere un potere di ratifica.
Per concludere, senza una volontà politica condivisa e una procedura democratica comune, il coordinamento delle politiche nazionali non funzionerà."@it9
"Madam President, no coordination, no procedure can be effective if there is a lack of political will. This must be our starting point. Some good objectives were set out in Lisbon and Gothenburg, but there is a huge gap between what is said and what is done. The European Union is facing serious economic problems, its growth potential is slowing down, public and private investment is very weak and it is lacking skills. Neither the Stability and Growth Pact nor the monetary policy is dealing with these challenges. They are assigning everything to the Member States, and coordination cycles, which are designed to be the Member States’ area of discipline, cannot work if the Union also fails to adopt and implement common policies. There is no genuine European economic policy due to differences between the Member States. Coordination cycles do not examine economic relationships between countries. And we do not yet have a global approach to the European economy and the eurozone, considered in the context of globalisation. We do not yet have a policy on demand, networks or human capacities. The Union is still an area of regulatory and fiscal competition, where the very notion of social market economy is not accepted and will not be incorporated, in my view, in the future constitution, especially since there is still genuine aversion towards economic affairs.
I shall now turn to institutional procedures. What the Commission is proposing to us is purely technocratic. I am in favour of merging different areas and setting up a cycle. I agree with the principle of streamlining. However, this will not remove the aforementioned political obstacles, hence my suggestions. First of all, the Treaties provide no solid basis for communitarisation of the economic policy. Our priority must therefore be to establish this basis in the Convention. Secondly, no reliable comparative statistical and analytical tool exists, particularly for social cohesion and sustainable development. As a priority, we must therefore provide the Union with investigative and analytical resources which are equal to its statements. Thirdly, the proposed procedures do not yet have any democratic value. We urgently need a broad public deliberation on the situations and options prior to the Commission’s package, as well as a subsequent evaluation, by civil society and the elected representatives, and not only by the Commission. Fourthly, I do not believe that the European Parliament is today still capable of properly debating and of choosing a coherent economic policy. Too many positions held are marked by national interests alone and ideological mindsets. Having said that, Parliament is better placed than the Council and the Commission to deliberate and assess the economic policy. An annual interactive discussion is therefore necessary between national communities and the Community institutions at Parliament’s initiative. Only then will the Commission draft its proposals, only then will the decision be referred back to the Council, but Parliament could then have a power of ratification.
To sum up, without shared political will and a common democratic procedure, the coordination of national policies will fail."@lv10
"Mevrouw de Voorzitter, geen enkel coördinatiemechanisme, geen enkele procedure is doeltreffend als de politieke wil ontbreekt. Daar staat of valt alles mee. In Lissabon en Göteborg zijn prijzenswaardige doelstellingen vastgelegd, maar er bestaat een enorme kloof tussen de verklaringen en de daden. De Europese Unie kent grote economische problemen. Het groeipotentieel neemt af. De publieke en particuliere investeringen liggen op een zeer laag niveau. De Unie heeft niet genoeg bekwaamheid in huis. Het Stabiliteits- en groeipact en het monetair beleid bieden geen oplossing voor die problemen. De bal wordt teruggespeeld naar de lidstaten, maar de coördinatiemechanismen, bedoeld als instrument voor de lidstaten, werken niet als de Unie weigert gemeenschappelijke beleidsmaatregelen aan te nemen en ten uitvoer te leggen. Een echt Europees economisch beleid komt niet van de grond omdat er te veel verschil van opvatting bestaat tussen de lidstaten. Bij de coördinatiemechanismen blijven de economische interacties tussen de landen buiten beschouwing. En er is nog geen eenduidige visie op de rol van de Europese economie en de eurozone tegen de achtergrond van de globalisering. We hebben nog geen beleid op het gebied van marktaanbod, netwerken of menselijke hulpmiddelen. We leven nog in een ruimte van gereglementeerde en fiscale concurrentie, waar het concept sociale markteconomie nog niet geaccepteerd is, en dat concept zal, denk ik, ook in de toekomstige grondwet niet opgenomen worden, al was het maar omdat er nog steeds sprake is van een ware aversie tegen economische zaken als beleidsterrein.
Dan kom ik nu op de institutionele procedures. Wat de Commissie ons voorstelt is een puur technocratische oplossing. Ik ben vóór de bundeling van disciplines, vóór de invoering van een cyclus. Ik kan instemmen met dat beginsel van stroomlijning. Daarmee komt echter geen einde aan de eerder genoemde politieke problemen, en daarom heb ik enkele suggesties. In de eerste plaats bieden de Verdragen geen solide basis voor communautarisering van het economisch beleid. Die basis moet bij voorkeur gecreëerd worden via de Conventie. In de tweede plaats beschikken we niet over betrouwbare instrumenten voor statistisch en analytisch vergelijkend onderzoek, met name op het gebied van de sociale cohesie en de duurzame ontwikkeling. Daarom is het van bijzonder belang de Unie de middelen voor ontwikkeling en onderzoek te verschaffen die ze nodig heeft om haar toezeggingen gestand te doen. In de derde plaats ontberen de voorgestelde procedures de nodige democratische legitimatie. Er moet een breed openbaar debat over de bestaande situatie en de keuzemogelijkheden opgezet worden voordat het pakket van de Commissie ingevoerd wordt, en ook moet er een evaluatie ex post komen, uit te voeren door de maatschappelijke organisaties en de volksvertegenwoordigers, en dus niet alleen door de Commissie. In de vierde plaats denk ik niet dat het Europees Parlement op dit moment nog in staat is over deze kwestie een goed debat te voeren en de lijnen voor een coherent economisch beleid uit te zetten. Te veel standpunten zijn ingegeven door louter nationale belangen en ideologische vooroordelen. Dat neemt niet weg dat het Parlement meer dan de Commissie of de Raad in aanmerking komt om het economisch beleid te bespreken en te evalueren. Er moet dan ook een jaarlijks interactief debat tussen de nationale overheden en de communautaire instellingen komen, en het initiatief daartoe moet genomen worden door het Parlement. Daarna pas zou de Commissie een aanvang moeten maken met de uitwerking van haar voorstellen, en nog weer later zou de Raad dan besluiten moeten nemen. In laatste instantie zou het Parlement eventueel nog om instemming gevraagd moeten worden.
Samenvattend zou ik willen zeggen dat coördinatie van de nationale beleidsmaatregelen niet werkt zolang een gezamenlijke politieke wil en een gemeenschappelijke democratische procedure ontbreken."@nl2
"Senhora Presidente, nenhuma coordenação e nenhum procedimento é eficaz quando falta vontade política. É por aí que temos de começar. Foram afirmados bons objectivos em Lisboa e em Gotemburgo, mas a distância entre as declarações e os actos é enorme. A União Europeia enfrenta graves problemas económicos. O seu potencial de crescimento está a diminuir. Os seus investimentos públicos e privados são extremamente fracos. Precisa de qualificações. O Pacto de Estabilidade e Crescimento e a política monetária não respondem a esses desafios. Remetem tudo para os Estados-Membros, e as coordenações, concebidas como disciplinas dos Estados, não podem avançar se, simultaneamente, a União não assumir e não puser em prática políticas comuns. Não existe uma verdadeira política económica europeia devido às divergências entre os Estados-Membros. As coordenações não analisam as interacções económicas entre os diversos países. E ainda não existe uma abordagem global da economia europeia e da sua zona euro, consideradas no contexto da globalização. Ainda não possuímos uma política da oferta, das redes, das capacidades humanas. Somos ainda um espaço de competição regulamentar e fiscal, onde nem sequer a noção de economia social de mercado é aceite e nunca será incorporada, creio eu, na futura constituição, sem esquecer que predomina ainda uma verdadeira aversão contra a economia pública.
Pelo que há que analisar os procedimentos institucionais. O que nos propõe a Comissão é puramente tecnocrático. Sou favorável ao reagrupamento das questões, ao estabelecimento de um ciclo. Estou de acordo com o princípio dessa racionalização. O que não eliminará no entanto os obstáculos políticos acima referidos, donde as minhas sugestões. Em primeiro lugar, os Tratados não fornecem nenhuma base sólida de comunitarização da política económica. Ora, há prioritariamente que estabelecer essa base na Convenção. Em segundo lugar, não existe nenhum instrumento estatístico e analítico comparativo fiável, sobretudo no que respeita à coesão social e ao desenvolvimento sustentável. Assim, há prioritariamente que dotar a União dos meios de pensamento e análise à altura das suas declarações. Em terceiro lugar, os procedimentos propostos ainda não possuem um valor democrático. É prioritariamente necessária uma deliberação pública das situações e das opções, antes do pacote da Comissão, assim como uma avaliação
pela sociedade civil e pelos eleitos e não só pela Comissão. Em quarto lugar, não creio que o Parlamento Europeu já esteja apto a debater convenientemente e a optar por uma orientação de política económica coerente. Demasiadas tomadas de posição são marcadas exclusivamente pelos interesses nacionais e pelas posições ideológicas. Dito isto, o Parlamento está melhor colocado do que o Conselho e a Comissão para contribuir para a deliberação e a avaliação da política económica. É portanto necessária uma discussão interactiva anual entre as comunidades nacionais e as Instituições comunitárias por iniciativa do nosso Parlamento. Só depois a Comissão elaborará as suas propostas, só depois o Conselho tomará uma decisão, mas o Parlamento poderia dispor, no fim, de um poder de ratificação.
Para concluir, sem uma vontade política partilhada e um procedimento comum democrático, a coordenação das políticas nacionais não funcionará."@pt11
"Fru talman! Ingen samordning och inget förfarande är effektivt om den politiska viljan inte finns. Det är där man måste börja. Goda målsättningar aviserades i Lissabon och i Göteborg, men avståndet är enormt mellan ord och handlingar. Europeiska unionen har stora ekonomiska problem. Dess tillväxtpotential blir långsammare. Dess offentliga och privata investeringar är mycket små. Den lider brist på kvalifikationer. Stabilitetspakten och valutapolitiken behandlar inte dessa utmaningar. De återhänvisar allt till medlemsstaterna, och samordningen, som utformats som staternas ansvar, kan inte fungera om unionen inte samtidigt tar ansvar för och genomför gemensam politik. Det finns ingen riktig europeisk ekonomisk politik på grund av skillnaderna mellan medlemsstaterna. Samordningarna granskar inte de ekonomiska interaktionerna mellan medlemsstaterna. Och det finns ännu inte någon global tanke om den europeiska ekonomin och euroområdet som beaktas i globaliseringssammanhanget. Vi har ännu ingen politik om utbud, nätverk eller mänskliga resurser. Vi är fortfarande ett område för regel- och skattemässig tävling, där själva begreppet social marknadsekonomi inte accepterats och inte kommer att införlivas, tror jag, i den kommande konstitutionen, för att inte tala om att det fortfarande finns en verklig aversion mot den offentliga ekonomin.
Jag kommer nu till de institutionella förfarandena. Det som kommissionen föreslår oss är rent teknokratiskt. Jag är för att samla ihop frågorna och upprätta en cykel. Jag instämmer i principen med denna rationalisering. Men det kommer inte att undanröja ovannämnda politiska hinder, därav mina förslag. För det första erbjuder fördragen ingen solid bas för att överföra den ekonomiska politiken till gemenskapsnivå. Denna bas måste till att börja med upprättas i konventet. För det andra finns det inget tillförlitligt statistiskt och analytiskt jämförbart instrument, framför allt när det gäller social sammanhållning och hållbar utveckling. Till att börja med måste vi alltså förse unionen med medel för att tänka och analysera, som är i nivå med dess uttalanden. För det tredje har de föreslagna förfarandena ännu inget demokratiskt värde. Det krävs framför allt ett brett offentligt beslut om situationerna och valmöjligheterna före kommissionens paket, liksom en bedömning i efterskott av det civila samhället och de folkvalda, och inte bara av kommissionen. För det fjärde tror jag inte att Europaparlamentet ännu har möjlighet att verkligen diskutera och välja en konsekvent ekonomisk politisk linje. Alltför många ställningstaganden kännetecknas av enbart nationella intressen och ideologiska ställningstaganden. Parlamentet har därför större möjlighet än rådet och kommissionen att arbeta för ett beslut och en bedömning av den ekonomiska politiken. En årlig interaktiv diskussion krävs därför mellan de nationella myndigheterna och gemenskapens institutioner på initiativ av vårt parlament. Det är först därefter som kommissionen kommer att utarbeta sina förslag, först därefter som beslutet åligger rådet, men parlamentet kan sedan ha rätt att ratificera.
Sammanfattningsvis kommer samordningen av den nationella politiken inte att fungera utan en delad politisk vilja och ett demokratisk gemensamt förfarande."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples