Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-12-04-Speech-3-040"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20021204.3.3-040"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Monsieur le Président, mes chers collègues, à chaque réunion, on a toujours la possibilité de dire la même chose. Donc, répétons-nous, quoique peut-être que pour une fois, ce ne sera pas nécessaire.
Premièrement, concernant le calendrier, je voudrais dire une chose très simple : la Commission, le Conseil et le Parlement doivent se mettre d'accord ensemble. Il est inadmissible que le Conseil décide d'un calendrier et que la Commission décide d'un autre calendrier. Il faut parvenir à un accord interinstitutionnel. Une fois cet accord décidé, c'est aux membres du Parlement qu'il revient de se mettre d'accord, car des visions différentes coexistent en son sein. Je suis contre le fait d'avancer les élections, contre des décisions qui, au vu des perspectives historiques, ne changeraient rien et nous conduiraient, je crois, à accélérer les choses, nous menant nécessairement à l'échec. Il faudra trouver une solution médiane pour les nouveaux commissaires pendant les six mois. Je crois que la chose la plus importante, et personne n'en a parlé, c'est que si la Convention réussit - ce que j'espère - à faire accepter que le président de la Commission doit être élu par le Parlement, et si la CIG l'accepte, alors, dans ce cas, je demanderai que le Conseil anticipe la ratification, car cette procédure prendrait sinon un an et demi. Dans les conditions actuelles, la prochaine Commission ne pourra pas être élue grâce à ladite procédure, simplement parce que nous ne disposerons pas du temps nécessaire à la ratification de cette CIG. Il est donc primordial que le Conseil anticipe et accepte ce qui a été décidé par la Convention et par la CIG, et donc qu'au moment de la constitution de la prochaine Commission, et c'est la chose la plus importante pour moi, le prochain Président soit élu par le Parlement, en anticipant ainsi ce qui a été décidé par la Convention et la CIG. Voilà la chose la plus importante.
En ce qui concerne la Turquie, soyons sérieux. Nous ne pouvons pas décider maintenant de ce projet de l'adhésion de la Turquie. La Turquie a des possibilités, d'une part, mais des arguments contre son adhésion sont soulevés, d'autre part. Ce que nous devons donc dire aujourd'hui, c'est non à ceux qui disent que la Turquie ne fait pas partie de l'Europe, et non aussi aux Américains et aux Anglais qui nous disent que la Turquie doit absolument faire partie de l'Europe. Clinton nous avait même dit que la Russie devait absolument faire partie de l'Europe. Nous disons quant à nous aux Américains : le Mexique et le Canada doivent faire partie des États-Unis. Voilà ! Je ne vois pas pourquoi c'est aux Américains de décider qui doit faire partie de l'Europe. Donc, je dis que cette question reste ouverte. Il y a des débats importants, mais je demande au Président du Parlement et au Président du Conseil d'écrire une lettre au gouvernement turc et de lui dire, pour lui donner l'occasion de prouver ses bonnes intentions, que nous organisons une réunion à Strasbourg à l'intention de tous les lauréats du Prix Sakharov, et qu'en vue de cette manifestation, Leila Zana doit être libérée afin de pouvoir participer à cette réunion. Ce serait une démonstration extraordinaire de la bonne volonté de la Turquie. Voilà qui peut se faire rapidement, Monsieur le Président. Alors, Monsieur le Président, écrivez au gouvernement turc. Ce serait quand même quelque chose d'extraordinaire avant Copenhague si les Turcs laissaient Mme Zana venir à la rencontre de tous les lauréats du Prix Sakharov. Voilà comment on pourrait faire avancer les choses.
Je voudrais simplement terminer en répétant exactement ce que je dis toujours : financièrement, nos propositions pour l'élargissement ne vont pas suffire, certes non. Le Conseil a tort, la Commission a tort. On ne peut pas, avec le même budget, fonctionner à 25 comme on fonctionnait à 15. Et cela, c'est
. Il faut toujours répéter la même chose. Un jour, vous comprendrez l'histoire et le sens de l'histoire."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, kære kolleger, ved hvert møde har vi altid mulighed for at sige det samme. Derfor er det ikke nødvendigt at gentage os selv, for Gud ved for hvilken gang.
For det første vedrørende tidsplanen vil jeg gerne sige en meget enkelt ting. Kommissionen, Rådet og Parlamentet skal være enige. Det er utilstedeligt, at Rådet fastsætter en tidsplan, og at Kommissionen fastsætter en anden tidsplan. Man må nå til enighed institutionerne imellem. Når denne enighed en gang er opnået, er det op til medlemmerne i Parlamentet at blive enige, for der findes forskellige meninger i Parlamentet. Jeg er imod at fremskynde valgene, imod beslutninger, der, set i et historisk perspektiv, intet vil ændre og vil betyde en fremskyndelse af tingene, hvilket nødvendigvis vil føre til fiasko. Vi må finde en mellemvej for de nye kommissærer i løbet af de seks måneder. Jeg mener, at det vigtigste, og det er der ingen, der har nævnt, det er, at hvis konventet bliver en succes - hvilket jeg håber - skal det accepteres, at kommissionsformanden vælges af Parlamentet. Hvis regeringskonferencen accepterer dette, vil jeg anmode om, at Rådet indleder ratifikationen, for ellers vil denne procedure tage halvandet år. Under de nuværende betingelser vil den kommende Kommission ikke kunne vælges ved hjælp af den nævnte procedure, simpelthen fordi vi ikke råder over den nødvendige tid til ratificeringen af denne regeringskonference. Det er derfor yderst vigtigt, at Rådet fremskynder og accepterer det, der blev besluttet af konventet og på regeringskonferencen. Således ved dannelsen af den kommende Kommission - og det er for mig det vigtigste - kan den kommende formand vælges af Parlamentet, så man foregriber det, der er bestemt af konventet og på regeringskonferencen. Dette er det vigtigste.
Hvad angår Tyrkiet, bør vi være seriøse. Vi kan ikke på nuværende tidspunkt vedtage Tyrkiets tiltrædelse. Tyrkiet har mulighederne på den ene side, men der er på den anden side fremsat argumenter mod landets tiltrædelse. Men vi kan sige nej til dem, der siger, at Tyrkiet ikke er en del af Europa, og ligeledes nej til amerikanerne og englænderne, der mener, at Tyrkiet absolut skal være medlem af EU. Clinton sagde endda, at Rusland absolut burde være medlem af EU. For vores vedkommende kan vi sige til amerikanerne, at Mexico og Canada bør være en del af USA. Sådan! Jeg kan ikke se, hvorfor amerikanerne skal bestemme, hvem der skal være med i EU. Så jeg mener, at dette spørgsmål skal være åbent. Det er vigtige diskussioner, men jeg anmoder formanden for Parlamentet og Rådet om at skrive til den tyrkiske regering og sige - for at give den mulighed for at vise sin gode vilje - at vi afholder et møde i Strasbourg til ære for alle modtagere af Sakharovprisen, og at Leila Zana med henblik herpå bør løslades, så hun kan deltage i dette møde. Det ville være en ekstraordinær demonstration af Tyrkiets gode vilje. Det er hurtigt gjort, hr. formand. Så hr. formand, skriv til den tyrkiske regering. Det vil alligevel være noget særligt inden mødet i København, hvis tyrkerne lader fru Zana deltage i mødet for alle prismodtagerne. Sådan kunne man sætte skred i tingene.
Jeg vil simpelthen afslutte med at gentage det, jeg altid siger. Vores finansielle overslag for udvidelsen slår ikke til, det er sikkert. Rådet tager fejl, og Kommissionen tager fejl. Man kan ikke fungere med det samme budget, når man er 25 i stedet for 15. I øvrigt mener jeg, at Karthago bør ødelægges! Man skal blive ved med at gentage. En dag vil De forstå historien og historiens betydning."@da1
"Herr Präsident, werte Kolleginnen und Kollegen! Bei jeder Tagung hat man immer die Möglichkeit, stets die selben Dinge zu sagen. Wiederholen wir uns also, obwohl es vielleicht dieses eine Mal gar nicht notwendig ist.
Erstens, was den Zeitplan betrifft, möchte ich etwas ganz Einfaches sagen: die Kommission, der Rat und das Parlament müssen sich einigen. Man kann es nicht hinnehmen, dass der Rat einen Zeitplan beschließt und die Kommission beschließt einen anderen. Da bedarf es einer interinstitutionellen Vereinbarung. Wenn diese Vereinbarung einmal erzielt ist, müssen die Mitglieder des Parlaments sich einigen, denn in seinen Reihen bestehen auch verschiedene Sichtweisen. Ich bin dagegen, die Wahlen vorzuziehen, und bin gegen Entscheidungen, die hinsichtlich der historischen Perspektiven nichts ändern würden und uns nur zur Eile treiben würden, was notwendigerweise in eine Niederlage münden müsste. Man muss für die neuen Kommissionsmitglieder während der sechs Monate eine Zwischenlösung finden. Am wichtigsten ist aus meiner Sicht, und davon hat niemand gesprochen, dass, wenn es dem Konvent gelingt – was ich hoffe – durchzusetzen, dass der Präsident der Kommission vom Parlament gewählt wird, und wenn die Regierungskonferenz das akzeptiert, dann würde ich beantragen, dass der Rat die Ratifizierung vorzieht, denn sonst würde dieses Verfahren ja anderthalb Jahre dauern. Unter den gegenwärtigen Bedingungen kann die nächste Kommission nicht nach diesem Verfahren gewählt werden, weil wir nicht genügend Zeit für die Ratifizierung dieser Regierungskonferenz haben. Es ist also höchst wichtig, dass der Rat dem vorgreift und akzeptiert, was durch den Konvent und durch die Regierungskonferenz beschlossen wurde, und dass also zum Zeitpunkt der Konstituierung der nächsten Kommission, und das ist für mich das Wichtigste, der nächste Präsident im Vorgriff auf die Beschlüsse des Konvents und der Regierungskonferenz durch das Parlament gewählt wird. Das ist das Wichtigste.
Was die Türkei betrifft, müssen wir ernsthaft vorgehen. Wir können nicht jetzt über das Projekt des Beitritts der Türkei entscheiden. Die Türkei verfügt einerseits über Möglichkeiten, aber andererseits werden Argumente gegen ihren Beitritt vorgebracht. Heute müssen wir also Nein zu denen sagen, die behaupten, die Türkei gehöre nicht zu Europa, Nein aber auch zu den Amerikanern und den Engländern, die uns sagen, die Türkei müsse unbedingt zu Europa gehören. Clinton hatte uns sogar gesagt, Russland müsse unbedingt zu Europa gehören. Dann sagen wir unsererseits zu den Amerikanern: Mexiko und Kanada müssen zu den Vereinigten Staaten gehören. Bitte schön! Ich wüsste nicht, warum die Amerikaner darüber befinden sollen, wer zu Europa gehören muss. Also bleibt diese Frage aus meiner Sicht offen. Es gibt wichtige Debatten, aber ich bitte den Parlamentspräsidenten und den Ratspräsidenten, einen Brief an die türkische Regierung zu richten, um ihr Gelegenheit zu geben, ihren guten Willen zu beweisen, und ihr mitzuteilen, dass wir in Straßburg eine Zusammenkunft für alle Sacharow-Preisträger durchführen wollen und dass im Hinblick auf diese Veranstaltung Leila Zana freigelassen werden muss, damit sie daran teilnehmen kann. Das wäre eine außerordentliche Demonstration des guten Willens seitens der Türkei. Das könnte schnell geschehen, Herr Präsident. Schreiben Sie also an die türkische Regierung. Das wäre schon ein außergewöhnliches Ereignis vor Kopenhagen, wenn die Türkei Leila Zana zu dem Treffen aller Sacharow-Preisträger fahren lassen würden. So könnte man die Dinge voranbringen.
Lassen Sie mich abschließend noch einmal das wiederholen, was ich immer sage: finanziell werden unsere Vorschläge für die Erweiterung nicht ausreichen, ganz gewiss nicht. Der Rat hat Unrecht, die Kommission hat Unrecht. Man kann nicht mit 25 Mitgliedern mit dem gleichen Haushalt auskommen wie mit 15 Mitgliedern. Das ist
. Man muss immer wieder das Gleiche wiederholen. Eines Tages werden Sie die Geschichte und den Sinn der Geschichte verstehen."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, κυρίες και κύριοι, σε κάθε συνάντηση μπορούμε να λέμε το ίδιο πράγμα. Ας το επαναλάβουμε, λοιπόν, αν και τούτη τη φορά ίσως να μην είναι απαραίτητο.
Πρώτον, όσον αφορά το χρονοδιάγραμμα, θα ήθελα να πω κάτι πολύ απλό: η Επιτροπή, το Συμβούλιο και το Κοινοβούλιο πρέπει να συμφωνήσουν μεταξύ τους. Είναι απαράδεκτο να αποφασίζει το Συμβούλιο ένα χρονοδιάγραμμα, και η Επιτροπή να αποφασίζει κάποιο άλλο. Πρέπει να πετύχουμε μια διοργανική συμφωνία. Όταν συμβεί αυτό, πρέπει και τα μέλη του Κοινοβουλίου να πετύχουν μια συμφωνία, διότι στους κόλπους του συνυπάρχουν διαφορετικές απόψεις. Είμαι αντίθετος στο να επισπεύσουμε τις εκλογές, και αντίθετος με αποφάσεις οι οποίες δεν θα άλλαζαν τίποτα από την άποψη των ιστορικών ευκαιριών και θα μας ανάγκαζαν, κατά την άποψή μου, να βιάσουμε τα πράγματα, και να οδηγηθούμε, έτσι, αναπόφευκτα στην αποτυχία. Πρέπει να βρεθεί μια μέση λύση για τους νέους επιτρόπους κατά τη διάρκεια των έξι μηνών. Πιστεύω ότι το πιο σημαντικό πράγμα, και κανείς δεν μίλησε για αυτό, είναι ότι, αν η Συνέλευση για το μέλλον της Ευρώπης καταφέρει – πράγμα που ελπίζω – να αποδείξει ότι ο Πρόεδρος της Επιτροπής πρέπει να εκλέγεται από το Κοινοβούλιο, και ότι, αν η Διακυβερνητική Διάσκεψη το δεχτεί, τότε, σε αυτή την περίπτωση, θα ζητήσω από το Συμβούλιο να επισπεύσει την επικύρωση, διότι αυτή η διαδικασία ενδεχομένως να χρειαστεί τουλάχιστον 18 μήνες. Υπό τις παρούσες συνθήκες, η επόμενη Επιτροπή δεν θα μπορέσει να εκλεγεί με την εν λόγω διαδικασία, επειδή απλούστατα δεν θα διαθέτουμε τον απαραίτητο χρόνο ώστε η Διακυβερνητική Διάσκεψη να επικυρώσει τους διορισμούς. Είναι πολύ σημαντικό, επομένως, το Συμβούλιο να επισπεύσει και να δεχτεί αυτό που αποφασίστηκε από τη Συνέλευση και από τη Διακυβερνητική Διάσκεψη, και όταν συσταθεί η επόμενη Επιτροπή – και αυτό είναι το πιο σημαντικό για μένα – ο επόμενος Πρόεδρος να εκλεγεί από το Κοινοβούλιο, προεξοφλώντας, με αυτόν τον τρόπο, αυτό που είχε αποφασιστεί από τη Συνέλευση και από τη Διακυβερνητική Διάσκεψη. Αυτό είναι το σημαντικότερο.
Όσον αφορά την Τουρκία, πρέπει να δείξουμε υπευθυνότητα. Δεν μπορούμε να αποφασίσουμε τώρα για το σχέδιο ένταξης της Τουρκίας. Η Τουρκία έχει πιθανότητες να ενταχθεί στην ΕΕ, ωστόσο έχουν εκφραστεί ορισμένα επιχειρήματα ενάντια στην ένταξή της. Αυτό, λοιπόν, που πρέπει να κάνουμε σήμερα είναι να πούμε “όχι” σε αυτούς που λένε ότι η Τουρκία δεν αποτελεί μέρος της Ευρώπης, αλλά και στις ΗΠΑ και το Ηνωμένο Βασίλειο που μας λένε ότι η Τουρκία πρέπει να αποτελέσει μέρος της Ευρώπης με κάθε τίμημα. Ο πρόεδρος Κλίντον μας είχε πει ότι ακόμα και η Ρωσία έπρεπε οπωσδήποτε να αποτελεί μέρος της Ευρώπης. Και εμείς, λοιπόν, λέμε στις ΗΠΑ ότι το Μεξικό και ο Καναδάς πρέπει να αποτελούν μέρος των Ηνωμένων Πολιτειών Αμερικής. Πώς θα τους φαινόταν αυτό; Δεν καταλαβαίνω γιατί πρέπει οι ΗΠΑ να αποφασίζουν για το ποιος θα αποτελεί μέρος της Ευρώπης. Είμαι, συνεπώς, της άποψης ότι το θέμα αυτό παραμένει ανοιχτό. Υπάρχουν σημαντικά θέματα να συζητήσουμε, αλλά ζητώ από τον Πρόεδρο του Κοινοβουλίου και από τον Προεδρεύοντα του Συμβουλίου να συντάξουν μια επιστολή προς την τουρκική κυβέρνηση, με την οποία θα της ανακοινώνουν – δίνοντάς της έτσι την ευκαιρία να αποδείξει τις καλές της προθέσεις – ότι διοργανώνουμε μια συνάντηση στο Στρασβούργο για όλα τα πρόσωπα που τιμήθηκαν με το βραβείο Ζαχάρωφ και ότι, ενόψει αυτής της εκδήλωσης, η Leila Zana πρέπει να ελευθερωθεί, προκειμένου να μπορέσει να συμμετάσχει σε αυτή τη συνάντηση. Αυτό θα ήταν μια έξοχη ένδειξη της καλής θέλησης της Τουρκίας. Αυτό είναι κάτι που μπορεί να γίνει στο εγγύς μέλλον, κύριε Πρόεδρε. Για αυτό, κύριε Πρόεδρε, γράψτε στην τουρκική κυβέρνηση. Θα ήταν σίγουρα μια καταπληκτική χειρονομία πριν από την Κοπεγχάγη, αν η τουρκική κυβέρνηση επέτρεπε στην κ. Zana να έλθει στη συνάντηση όλων των προσώπων που τιμήθηκαν με το βραβείο Ζαχάρωφ. Ορίστε ένας τρόπος να βοηθήσουμε να προχωρήσουν τα πράγματα.
Θα ήθελα να ολοκληρώσω, επαναλαμβάνοντας απλώς αυτό ακριβώς που λέω πάντα: σε χρηματοδοτικό επίπεδο, οι προτάσεις μας για τη διεύρυνση σίγουρα δεν θα αρκέσουν. Το Συμβούλιο κάνει λάθος, η Επιτροπή επίσης. Δεν μπορούμε με τον ίδιο προϋπολογισμό που είχαμε όταν ήμασταν 15 κράτη μέλη, να λειτουργήσουμε και όταν θα γίνουμε 25.
. Πρέπει πάντα να επαναλαμβάνουμε το ίδιο πράγμα. Κάποια μέρα θα καταλάβετε την ιστορία και τη σημασία της."@el8
"Mr President, ladies and gentlemen, we always have the option of saying the same thing at every meeting. Let us repeat ourselves, therefore, although it may be that, for once, it will not be necessary.
First of all, with regard to the timetable, I would like to say one very simple thing: the Commission, the Council and Parliament must come to an agreement together. It is unacceptable for the Council to set one timetable and for the Commission to set another. We must reach an interinstitutional agreement. Once this agreement has been reached, it is up to Members of Parliament to come to an agreement, because different points of view coexist within this House. I am against the idea of bringing forward the elections, against decisions which would not change anything in terms of historic opportunities and could lead us, in my view, to speed things up, leading us inevitably to failure. We must find an interim solution for the new commissioners during the six-month period. I think that the most important thing, and no one has mentioned this, is that, if the Convention succeeds – and I hope it will – in convincing everyone that the President of the Commission must be elected by Parliament, and if the IGC accepts this, I shall, in that case, call on the Council to bring forward the ratification, because this procedure could take 18 months otherwise. As things stand, the next Commission will not be able to be elected under this procedure, simply because we will not have enough time for the IGC to endorse the appointments. It is therefore absolutely essential that the Council anticipates and accepts what has been decided by the Convention and by the IGC, and therefore that, when the next Commission is constituted, and this is the most important thing in my eyes, the next President is elected by Parliament, thus anticipating what is decided by the Convention and the IGC. That is the most important thing.
As far as Turkey is concerned, we must be responsible. We cannot decide on Turkey’s accession plan now. There are some possibilities of Turkey joining the EU, but there are also some arguments against its accession. What we must say today, therefore, is ‘no’ to those who say that Turkey is not part of Europe, and ‘no’ as well to those in the US and the UK who tell us that Turkey must at all costs be part of Europe. President Clinton had even said that Russia should definitely be part of Europe. So we say to the US that Mexico and Canada must be part of the United States. How about that? I do not understand why it is up to the US to decide who must be part of Europe. I believe, therefore, that this question remains open. There are important debates to be held, but I call on the President of Parliament and the President-in-Office of the Council to write a letter to the Turkish Government and tell it, in order to give it the opportunity to prove his good intentions, that we are organising a meeting in Strasbourg for all the Sakharov Prize winners, and that, in the light of this meeting, Leila Zana must be freed in order to be able to take part. It would be an extraordinary manifestation of Turkey’s goodwill. This is what can be done in the near future, Mr President. Therefore, Mr President, write to the Turkish Government. It would certainly be an extraordinary gesture before Copenhagen if the Turkish Government allowed Mrs Zana to come to the meeting of all the Sakharov Prize winners. This is how we could move things forward.
I would like to end by simply repeating exactly what I always say: financially, our proposals for enlargement will not be enough, not by a long shot. The Council is wrong, the Commission is wrong. We cannot operate on the same budget with 25 Member States as we did with 15.
. We always have to repeat the same thing. One day, you will understand history and the meaning of history."@en3
"Señor Presidente, Señorías, en cada reunión tenemos siempre la posibilidad de decir lo mismo. Por lo tanto, repitámonos, aunque es posible que, por una vez, no sea necesario.
En primer lugar, con respecto al calendario, me gustaría decir una única cosa: la Comisión, el Consejo y el Parlamento deben llegar juntos a un acuerdo. Es inadmisible que el Consejo fije un calendario y que la Comisión establezca otro. Es preciso que alcancemos un acuerdo interinstitucional. Una vez lleguemos a este acuerdo, depende de los diputados alcanzar un acuerdo, porque dentro de esta Cámara coexisten distintos puntos de vista. Soy contrario a la idea de adelantar las elecciones, contrario a decisiones que no cambiarían nada desde el punto de vista de las oportunidades históricas y que nos conducirían, a mi juicio, a acelerar las cosas, abocándonos inevitablemente al fracaso. Debemos hallar una solución provisional para los nuevos comisarios durante el período de seis meses. Creo que lo más importante, y nadie lo ha mencionado, es que, si la Convención consigue convencer a todos – y espero que así sea – de que el Presidente de la Comisión debe ser elegido por el Parlamento, y si la Conferencia Intergubernamental lo acepta, solicitaré al Consejo que adelante la ratificación, porque, de lo contrario, este procedimiento podría durar 18 meses. Tal y como están las cosas, la próxima Comisión no podrá elegirse conforme a este procedimiento, sencillamente porque no tendremos tiempo suficiente para que la Conferencia Intergubernamental refrende los nombramientos. Por lo tanto, es absolutamente vital que el Consejo acepte y se anticipe a lo que se haya decidido en la Convención y en la Conferencia Intergubernamental y, por consiguiente, que cuando se constituya la próxima Comisión, y esto es lo más importante a mi juicio, el nuevo Presidente sea elegido por el Parlamento, anticipándose así a lo decidido por la Convención y la Conferencia Intergubernamental. Eso es lo más importante.
En lo relativo a Turquía, debemos ser responsables. No podemos tomar una decisión sobre el programa de adhesión de Turquía en estos momentos. Hay posibilidades de que Turquía entre en la UE, pero también hay algunos argumentos en contra de su adhesión. Por lo tanto, debemos decir que se equivocan a aquellos que afirman que Turquía no es parte de Europa, pero también a aquellos en Estados Unidos y en el Reino Unido que nos dicen que Turquía debe formar parte de Europa a toda costa. El Presidente Clinton llegó incluso a manifestar que Rusia debía formar parte de Europa, así que nosotros podemos decirles a los Estados Unidos que México y Canadá deben formar parte de los Estados Unidos. ¿Qué tal? No entiendo por qué depende de los Estados Unidos decidir quién debe formar parte de Europa. Creo, por tanto, que esta cuestión sigue abierta. Hay que celebrar importantes debates, pero solicito al Presidente del Parlamento y al Presidente en ejercicio del Consejo que escriban una carta al Gobierno turco para decirle, con el fin de que tenga la oportunidad de demostrar sus buenas intenciones, que vamos a organizar una reunión en Estrasburgo con todos los ganadores del Premio Sajarov y que Leila Zana deberá ser puesta en libertad para poder asistir a ella. Sería un extraordinario gesto de buena voluntad por parte de Turquía. Esto es lo que puede hacerse en un futuro próximo, señor Presidente. Por tanto, señor Presidente, escriba al Gobierno turco. Sería realmente un gesto extraordinario antes de Copenhague que el Gobierno turco permitiera a la Sra. Zana acudir a la reunión de todos los ganadores del Premio Sajarov. Así es como podemos conseguir que las cosas avancen.
Me gustaría acabar repitiendo exactamente lo mismo que digo siempre: desde el punto de vista financiero, nuestras propuestas para la ampliación no van a ser suficientes, desde luego que no. El Consejo está equivocado y la Comisión está equivocada. Teniendo el mismo presupuesto, no podemos funcionar igual con 25 Estados miembros que con 15.
. Siempre tenemos que repetir lo mismo. Un día comprenderán la historia y su significado."@es12
"Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, jokaisessa kokouksessa voidaan toistaa samat asiat. Toistakaamme siis taas itseämme, vaikka saattaa olla, että kerrankin niin ei tarvitse tehdä.
Ensiksikin haluaisin todeta aikataulusta yhden yksinkertaisen seikan: komission, neuvoston ja parlamentin on tehtävä asiasta yhteinen päätös. Emme hyväksy sitä, että neuvosto laatii yhden aikataulun ja komissio toisen. Toimielinten on tehtävä yhteinen päätös. Kun komissio ja neuvosto ovat tehneet päätöksensä, on parlamentin päästävä yhteisymmärrykseen asiasta, sillä parlamentissa vallitsee erilaisia mielipiteitä asiasta. Vastustan vaalien aikaistamista ja päätöksiä, jotka eivät muuttaisi historiallisia mahdollisuuksia vaan saisivat meidät mahdollisesti nopeuttamaan toimintaamme, jolloin varmasti epäonnistuisimme. Meidän on keksittävä tilapäisratkaisu, jota voimme soveltaa komission uusiin jäseniin tuona puolen vuoden aikana. Kukaan ei ole maininnut tärkeintä seikkaa, eli sitä, että jos valmistelukunta onnistuu – ja toivon sen todella onnistuvan – vakuuttamaan kaikki tahot siitä, että parlamentin on valittava komission puheenjohtaja, ja jos hallitustenvälinen konferenssi hyväksyy valinnan, neuvostoa on pyydettävä aikaistamaan ratifiointia, sillä muutoin menettely voisi kestää puolitoista vuotta. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, ettei uutta komissiota voida valita tällaisen menettelyn mukaisesti, sillä hallitustenvälinen konferenssi ei ehdi hyväksyä nimityksiä. Sen vuoksi on välttämätöntä, että neuvosto ennakoi ja hyväksyy valmistelukunnan ja hallitustenvälisen konferenssin päätökset, ja tärkeintä mielestäni on, että kun seuraavaa komissiota muodostetaan, parlamentti valitsee sen puheenjohtajan, ja näin ennakoidaan valmistelukunnan ja hallitustenvälisen konferenssin päätöstä. Tämä on kaikkein tärkeintä.
Turkin asiassa meidän on toimittava vastuuntuntoisesti. Emme voi päättää Turkin liittymissuunnitelmasta nyt. Turkin EU-jäsenyys on toisaalta mahdollinen, mutta liittymisen vastustamiselle on myös tiettyjä perusteita. Meidän on siis tänään sanottava "ei" niille, jotka sanovat, ettei Turkki ole osa Eurooppaa, sekä niille, Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisille, joiden mielestä Turkki on otettava osaksi Eurooppaa mihin hintaan hyvänsä. Presidentti Clinton oli jopa sanonut, että Venäjä pitäisi ehdottomasti ottaa osaksi Eurooppaa. Meidän mielestämme Yhdysvaltojen on otettava Meksiko ja Kanada osaksi Yhdysvaltoja. Mitäs siihen sanotte? En ymmärrä, miksi Yhdysvaltojen pitäisi päättää, ketkä kuuluvat Eurooppaan. Mielestäni asia on siis vielä ratkaisematta. Asiasta käydään vielä tärkeitä keskusteluja, mutta pyydän parlamentin puhemiestä ja neuvoston puheenjohtajaa kirjoittamaan Turkin hallitukselle kirjeen. Kirjeessä Turkille annettaisiin mahdollisuus todistaa hyväntahtoisuutensa, sillä siinä pitäisi kertoa, että kaikille Saharov-palkinnon saaneille järjestetään tapaaminen Strasbourgissa ja että tämän tapaamisen vuoksi Turkin pitää vapautta Leila Zana, jotta hän voi osallistua tapaamiseen. Vapauttaminen olisi erinomainen osoitus Turkin hyväntahtoisuudesta. Arvoisa puhemies, tämän me voimme tehdä lähitulevaisuudessa. Arvoisa puhemies, kirjoittakaa siis Turkin hallitukselle. Olisihan se huomattava ele Turkin hallitukselta ennen Kööpenhaminan kokousta, jos se antaisi Leila Zanan osallistua kaikkien Saharov-palkinnon saaneiden tapaamiseen. Näin asiat saataisiin etenemään.
Lopuksi haluan toistaa tarkasti, mitä olen aina sanonut: laajentumista koskevat rahoitusehdotuksemme ovat riittämättömiä, täysin riittämättömiä. Neuvosto on väärässä ja komissio on väärässä. 25 jäsenvaltiota ei voi toimia samalla talousarviolla kuin 15 jäsenvaltiota on toiminut.
. Meidän on aina toistettava samoja asioita. Jonain päivänä ymmärrätte historiaa ja tajuatte sen merkityksen."@fi5
"Signor Presidente, onorevoli colleghi, a ogni riunione abbiamo sempre la facoltà di ridire le stesse cose. Ripetiamoci quindi, anche se forse per una volta non sarà necessario.
Innanzi tutto, per quanto riguarda il calendario, vorrei formulare un’osservazione molto semplice: Commissione, Consiglio e Parlamento devono trovare un accordo. E’ inaccettabile che il Consiglio fissi un calendario e la Commissione ne stabilisca un altro. E’ indispensabile giungere a un accordo interistituzionale. Una volta conseguito tale obiettivo, spetta ai deputati del Parlamento mettersi d’accordo, perché in seno all’Assemblea coesistono punti di vista divergenti. Sono contrario all’idea di anticipare le elezioni, contrario a decisioni che non cambierebbero in alcun modo la situazione in termini di prospettive storiche e potrebbero indurci, a mio avviso, ad accelerare il corso degli eventi, condannandoci inevitabilmente al fallimento. E’ necessario trovare una soluzione intermedia per i nuovi Commissari durante il semestre in questione. Ritengo che l’aspetto più importante, di cui nessuno ha parlato, è che la Convenzione riesca, come mi auguro, a convincere tutti che il Presidente della Commissione debba essere eletto dal Parlamento, e se la CIG approva quest’idea, in tal caso inviterei il Consiglio ad anticipare la ratifica, perché la procedura potrebbe richiedere altrimenti 18 mesi. Nelle condizioni attuali, la prossima Commissione non potrà esser eletta attraverso tale procedura, per il semplice motivo che non si disporrà del tempo sufficiente per consentire alla CIG di approvare le nomine. E’ pertanto assolutamente indispensabile che il Consiglio anticipi e accetti ciò che è stato deciso dalla Convenzione e dalla CIG, e che pertanto, al momento della costituzione della prossima Commissione, aspetto questo che a mio avviso è il più importante di tutti, il suo Presidente sia eletto dal Parlamento, anticipando in questo modo ciò che è stato deciso dalla Convenzione e dalla CIG. Ecco qual è la cosa più importante.
Per quanto riguarda la Turchia, dobbiamo essere responsabili. Non possiamo decidere adesso in merito al progetto di adesione della Turchia. Esiste qualche possibilità che la Turchia entri a far parte dell’Unione europea, ma vi sono anche alcuni argomenti contrari alla sua adesione. Ciò che dobbiamo dire oggi pertanto è “no” a chi afferma che la Turchia non fa parte dell’Europa e “no” a coloro che negli Stati Uniti e nel Regno Unito sostengono che la Turchia deve a tutti i costi far parte dell’Europa. Il Presidente Clinton aveva addirittura detto che la Russia doveva di sicuro far parte dell’Europa. Da parte nostra diciamo allora agli americani che il Messico e il Canada devono far parte degli Stati Uniti. Non vedo perché gli americani debbano decidere chi deve far parte dell’Europa. Ritengo pertanto che la questione rimanga aperta. Vi sono discussioni importanti da svolgere, ma chiedo al Presidente del Parlamento e al Presidente in carica del Consiglio di inviare una lettera al governo turco per informarlo, offrendogli l’opportunità di dimostrare le sue buone intenzioni, che organizziamo una riunione a Strasburgo cui saranno invitati tutti i vincitori del Premio Sacharov e per chiedere che, in vista di tale occasione, Leila Zana venga rimessa in libertà affinché possa essere presente. Sarebbe un’ottima dimostrazione della buona volontà della Turchia. Ecco cosa si può fare nel prossimo futuro, signor Presidente. Scrivete pertanto al governo turco. Sarebbe di sicuro un gesto straordinario prima di Copenaghen se il governo turco consentisse a Leila Zana di partecipare all’incontro tra tutti i vincitori del Premio Sacharov. In questo modo si potrebbero compiere passi avanti.
Vorrei concludere ripetendo esattamente ciò che dico sempre: dal punto di vista finanziario, le nostre proposte per l’allargamento saranno di gran lunga insufficienti. Il Consiglio ha torto, e lo stesso vale per la Commissione. L’Unione europea non può, con la stessa dotazione di bilancio, funzionare con 25 Stati membri come faceva con 15 paesi.
. Dobbiamo sempre ripetere le stesse cose. Un giorno capirete la storia e riuscirete ad afferrarne il senso."@it9
"Mr President, ladies and gentlemen, we always have the option of saying the same thing at every meeting. Let us repeat ourselves, therefore, although it may be that, for once, it will not be necessary.
First of all, with regard to the timetable, I would like to say one very simple thing: the Commission, the Council and Parliament must come to an agreement together. It is unacceptable for the Council to set one timetable and for the Commission to set another. We must reach an interinstitutional agreement. Once this agreement has been reached, it is up to Members of Parliament to come to an agreement, because different points of view coexist within this House. I am against the idea of bringing forward the elections, against decisions which would not change anything in terms of historic opportunities and could lead us, in my view, to speed things up, leading us inevitably to failure. We must find an interim solution for the new commissioners during the six-month period. I think that the most important thing, and no one has mentioned this, is that, if the Convention succeeds – and I hope it will – in convincing everyone that the President of the Commission must be elected by Parliament, and if the IGC accepts this, I shall, in that case, call on the Council to bring forward the ratification, because this procedure could take 18 months otherwise. As things stand, the next Commission will not be able to be elected under this procedure, simply because we will not have enough time for the IGC to endorse the appointments. It is therefore absolutely essential that the Council anticipates and accepts what has been decided by the Convention and by the IGC, and therefore that, when the next Commission is constituted, and this is the most important thing in my eyes, the next President is elected by Parliament, thus anticipating what is decided by the Convention and the IGC. That is the most important thing.
As far as Turkey is concerned, we must be responsible. We cannot decide on Turkey’s accession plan now. There are some possibilities of Turkey joining the EU, but there are also some arguments against its accession. What we must say today, therefore, is ‘no’ to those who say that Turkey is not part of Europe, and ‘no’ as well to those in the US and the UK who tell us that Turkey must at all costs be part of Europe. President Clinton had even said that Russia should definitely be part of Europe. So we say to the US that Mexico and Canada must be part of the United States. How about that? I do not understand why it is up to the US to decide who must be part of Europe. I believe, therefore, that this question remains open. There are important debates to be held, but I call on the President of Parliament and the President-in-Office of the Council to write a letter to the Turkish Government and tell it, in order to give it the opportunity to prove his good intentions, that we are organising a meeting in Strasbourg for all the Sakharov Prize winners, and that, in the light of this meeting, Leila Zana must be freed in order to be able to take part. It would be an extraordinary manifestation of Turkey’s goodwill. This is what can be done in the near future, Mr President. Therefore, Mr President, write to the Turkish Government. It would certainly be an extraordinary gesture before Copenhagen if the Turkish Government allowed Mrs Zana to come to the meeting of all the Sakharov Prize winners. This is how we could move things forward.
I would like to end by simply repeating exactly what I always say: financially, our proposals for enlargement will not be enough, not by a long shot. The Council is wrong, the Commission is wrong. We cannot operate on the same budget with 25 Member States as we did with 15.
. We always have to repeat the same thing. One day, you will understand history and the meaning of history."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, geachte collega’s, bij iedere vergadering hebben we weer de gelegenheid hetzelfde naar voren te brengen. Laten we het nu dan nog maar eens zeggen, hoewel het dit keer wellicht niet echt nodig is.
In de eerste plaats zou ik wat het tijdschema betreft simpelweg dit willen zeggen: de Commissie, de Raad en het Parlement moeten er samen uit zien te komen. Het is onaanvaardbaar dat de Raad een tijdschema vaststelt en dat de Commissie met een ander schema komt. Er moet een interinstitutioneel akkoord tot stand komen. Als dat er eenmaal is, is het aan de leden van het Parlement om daarover overeenstemming te bereiken, want in ons Huis bestaat er nu eenmaal verschil van opvatting op dit gebied. Ik ben tegen vervroeging van de verkiezingen, tegen besluiten die in termen van historische kansen niets veranderen maar die er mijns inziens enkel toe zullen leiden dat we de zaken te snel afhandelen, met een mislukking als onvermijdelijk gevolg. We moeten een tijdelijke oplossing zien te vinden voor de nieuwe commissarissen gedurende dat halfjaar. Het allerbelangrijkste, en daarover heb ik nog niemand gehoord, is volgens mij dit: als de Conventie er zoals ik hoop in slaagt overeenstemming te bereiken over de regel dat de voorzitter van de Commissie gekozen wordt door het Parlement, en als de IGC die regel overneemt, dan zal ik de Raad verzoeken de ratificatie te vervroegen, omdat die procedure anders anderhalf jaar gaat duren. In de huidige omstandigheden zal de volgende Commissie niet via die nieuwe procedure gekozen kunnen worden, simpelweg omdat er niet genoeg tijd is om de IGC de nieuwe afspraken te laten bekrachtigen. Het is daarom van cruciaal belang dat de Raad vooruitloopt op en instemt met wat door de Conventie en de IGC wordt besloten, zodat bij het aantreden van de nieuwe Commissie de nieuwe voorzitter door het Parlement gekozen kan worden. Dat is voor mij het allerbelangrijkste.
Wat Turkije betreft zou ik willen zeggen: laten we reëel blijven. We kunnen nu geen besluit nemen over de eventuele toetreding van Turkije. Toetreding van dat land is bespreekbaar, maar er zijn ook argumenten tegen die toetreding aan te voeren. Wat we op dit moment moeten doen is dus het volgende: we moeten nee zeggen tegen degenen die beweren dat Turkije geen deel uitmaakt van Europa, maar we moeten ook nee zeggen tegen de VS en Groot-Brittannië, die roepen dat Turkije absoluut opgenomen moet worden in de Unie. De toenmalige president Clinton vond zelfs dat Rusland zonder meer tot de Unie moest kunnen toetreden. Welnu, wij zeggen op onze beurt tegen de Amerikanen dat Mexico en Canada deel moeten uitmaken van de Verenigde Staten. Klaar! Ik zie niet in waarom de Amerikanen zouden moeten bepalen wie deel moet uitmaken van Europa. De kandidatuur van Turkije blijft dus vooralsnog een open kwestie. Er moeten belangrijke debatten worden gevoerd, maar ik zou de Voorzitter van het Parlement en de voorzitter van de Raad willen vragen een schrijven tot de Turkse regering te richten om haar te verzoeken blijk te geven van haar goede bedoelingen door met het oog op de bijeenkomst in Straatsburg van alle winnaars van de Sacharovprijs Leyla Zana vrij te laten, zodat zij bij die bijeenkomst aanwezig kan zijn. Dat zou pas echt een daad van goede wil zijn van de Turkse regering. Dat kan allemaal snel gebeuren, mijnheer de Voorzitter. Schrijft u dus die brief aan de Turkse regering. Het zou toch prachtig zijn als Turkije mevrouw Zana vóór de Top van Kopenhagen in staat zou stellen alle winnaars van de Sacharovprijs te ontmoeten! Zo zouden we echt verder kunnen komen.
Tot slot zou ik enkel willen herhalen wat ik altijd al zeg: financieel gezien zullen onze voorstellen voor de uitbreiding zeker niet toereikend zijn. De Raad, de Commissie, ze hebben het bij het verkeerde eind. Je kunt met een begroting voor 15 leden niet uit de voeten wanneer het er plotseling 25 zijn. Dat is mijn eigen versie van
. Soms moet je steeds weer op dezelfde dingen blijven hameren. Ooit zult u de geschiedenis en de betekenis daarvan begrijpen."@nl2
"Senhor Presidente, caros colegas, em todas as reuniões, temos sempre a possibilidade de dizer a mesma coisa. Vamos então repetirmo-nos, embora talvez haja a possibilidade de, nem que seja uma vez, não ser necessário.
Em primeiro lugar, no que se refere ao calendário, gostaria de fazer uma observação muito simples: a Comissão, o Conselho e o Parlamento têm de chegar juntos a um acordo. É inadmissível que o Conselho decida um calendário e que a Comissão decida um outro. Temos de chegar a um acordo interinstitucional. Uma vez este acordo alcançado, cabe aos deputados deste Parlamento chegarem a acordo, pois coexistem posições diferentes no seio desta Casa. Sou contra a ideia de antecipar as eleições, contra decisões que nada mudariam em termos de oportunidades históricas e que nos poderão levar, penso eu, a acelerar as coisas, o que, necessariamente, resultará num fracasso. Haverá que encontrar uma solução temporária, por um período de seis meses, para os novos Comissários. Considero que o mais importante, e ninguém falou disso, é que a Convenção consiga - e espero que sim - obter o assentimento de todos quanto à necessidade de o Presidente da Comissão ser eleito pelo Parlamento, e se a CIG o aceitar, pedirei então, nesse caso, ao Conselho que antecipe a ratificação, pois este procedimento talvez levasse mesmo um ano e meio. Nas condições actuais, a próxima Comissão não poderá ser eleita graças a este procedimento, simplesmente porque não disporemos de tempo necessário para a ratificação desta CIG. Por conseguinte, é fundamental que o Conselho antecipe e aceite as decisões da Convenção e da CIG e que, por consequência, aquando da constituição da próxima Comissão e, a meu ver, isto é o mais importante, o próximo Presidente seja eleito pelo Parlamento, antecipando assim o que foi decidido pela Convenção e pela CIG. Esta é a questão mais relevante.
No que se refere à Turquia, sejamos responsáveis. Não estamos em posição, neste momento, de tomar decisões sobre este projecto de adesão da Turquia. Por um lado, há possibilidades de a Turquia aderir à União Europeia, mas, por outro, existem argumentos contra a sua adesão. Por conseguinte, o que devemos dizer agora é "não" àqueles que afirmam que a Turquia não faz parte da Europa e igualmente "não" aos americanos e aos ingleses que dizem que a Turquia deve, a todo o custo, fazer parte da Europa. O Presidente Clinton chegou mesmo a dizer-nos que a Rússia, claramente, devia fazer parte da Europa. Também podemos dizer aos americanos que o México e o Canadá devem fazer parte dos Estados Unidos. E esta? Não vejo por que razão cabe aos americanos decidir quem deve fazer parte da Europa. Considero, por conseguinte, que esta questão continua em aberto. Há debates importantes a realizar, mas solicito ao Presidente do Parlamento e ao Presidente do Conselho que escrevam uma carta ao Governo turco e lhe comuniquem, para lhe dar a oportunidade de provar as suas boas intenções, que estamos a organizar uma reunião, em Estrasburgo, para todos os laureados do Prémio Sakharov, e que, à luz desse acontecimento, Leyla Zana deve ser libertada para poder participar nessa mesma reunião. Seria uma demonstração extraordinária da boa vontade da Turquia. Eis o que pode ser feito num futuro próximo, Senhor Presidente. Resta assim, Senhor Presidente, escrever ao Governo turco. Seria certamente um gesto extraordinário antes de Copenhaga, se o Governo turco permitisse que Leyla Zana comparecesse na reunião de todos os laureados do Prémio Sakharov. É assim que poderemos fazer avançar as coisas.
Gostaria apenas de terminar repetindo, exactamente, o que sempre digo: financeiramente, as nossas propostas para o alargamento não são suficientes, nem de longe, nem de perto. O Conselho está errado, a Comissão está errada. Não podemos, com o mesmo orçamento, funcionar a 25 como se funcionava a 15.
. Temos sempre que repetir a mesma coisa. Um dia, compreenderão a História e o significado da História."@pt11
"Herr talman, mina kära kolleger! Vid varje möte har vi alltid möjlighet att säga samma sak. Låt oss därför upprepa oss, även om det för en gångs skull inte blir nödvändigt.
När det för det första gäller tidsplanen skulle jag vilja säga en mycket enkel sak: kommissionen, rådet och parlamentet måste komma överens tillsammans. Det är oacceptabelt att rådet beslutar om en tidsplan och att kommissionen bestämmer sig för en annan. Vi måste uppnå en interinstitutionell överenskommelse. När denna överenskommelse väl träffats är det parlamentsledamöternas uppgift att komma överens, eftersom det finns många olika uppfattningar i kammaren. Jag är emot att flytta fram valet, emot beslut som, mot bakgrund av det historiska perspektivet, inte skulle förändra någonting och som jag tror skulle leda till att saker och ting påskyndas, vilket nödvändigtvis skulle leda till ett misslyckande. Jag tror att det viktigaste, och ingen har talat om det, är att om konventet lyckas få igenom att kommissionens ordförande skall väljas av parlamentet – vilket jag hoppas – och om regeringskonferensen accepterar det, då skall jag be att rådet föregriper ratificeringen, annars skulle detta förfarande ta ett och ett halvt år. Under nuvarande förhållanden kommer nästa kommission inte att kunna väljas enligt nämnda förfarande, helt enkelt därför att vi inte har den tid som krävs för att denna regeringskonferens skall kunna ratificera. Det är därför avgörande att rådet föregriper och accepterar det som beslutats av konventet och regeringskonferensen, och att nästa ordförande vid konstituerandet av den nya kommissionen alltså väljs av parlamentet; detta är det viktigaste för mig, så att man på så sätt föregriper det som beslutats av konventet och regeringskonferensen. Det är det viktigaste.
Låt oss så vara seriösa när det gäller Turkiet. Vi kan inte nu besluta om detta förslag till anslutning av Turkiet. Turkiet har möjligheter å ena sidan, men å andra sidan framförs argument mot dess anslutning. Det vi i dag alltså måste säga är nej till dem som påstår att Turkiet inte hör till EU, och även nej till de amerikaner och engelsmän som säger att Turkiet absolut måste bli en del av Europa. Clinton sade till och med att Ryssland absolut borde bli en del av Europa. Vi för vår del säger till amerikanerna: Mexiko och Canada bör ingå i Förenta staterna. Voilà! Jag förstår inte varför amerikanerna skall bestämma vem som skall tillhöra EU! Jag säger alltså att frågan fortfarande är öppen. Det förekommer viktiga debatter, men jag ber parlamentets talman och rådets ordförande att skriva ett brev till den turkiska regeringen och be den, för att ge den möjlighet att visa på sina goda avsikter, att vi arrangerar ett möte i Strasbourg för samtliga mottagare av Sacharovpriset och att Leila Zana inför denna manifestation bör befrias för att kunna delta i mötet. Det skulle vara ett utmärkt exempel på Turkiets goda vilja. Det är vad som kan göras snabbt, herr talman. Skriv därför till den turkiska regeringen, herr talman. Det skulle ändå vara något fantastiskt om Turkiet, före Köpenhamn, lät Zana komma och träffa alla mottagare av Sacharovpriset. På detta sätt skulle man kunna få saker och ting att gå framåt.
Jag skulle bara vilja avsluta genom att upprepa exakt det som jag alltid säger: ekonomiskt kommer våra förslag inför utvidgningen inte att räcka, definitivt inte. Rådet har fel, liksom kommissionen. Man kan inte fungera med 25 medlemmar med samma budget som med 15 medlemmar. Och detta är
. Man måste alltid upprepa samma sak. En dag kommer ni att förstå historien och historiens innebörd."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Ceterum Censeo Carthaginem esse delendam"13,8,7,11,6
"Ceterum censeo Carthaginem esse delendam"5,2,10,3,12,9
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples