Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-12-04-Speech-3-033"

Predicate	Value (sorted: default)
rdf:type	lpv_eu:Speech4
dcterms:Date	"2002-12-04"^^xsd:date4
dcterms:Is Part Of	lp_eu:Förberedelser inför Europeiska rådets möte i Köpenhamn den 12-13 december 20024
dcterms:Language	"it"^^xsd:language4
lpv:document identification number	"en.20021204.3.3-033"4
lpv:hasSubsequent	lp_eu:2002-12-04-Speech-3-0344
lpv:speaker	lp:Prodi4
lpv:spoken text	"Signor Presidente, signor Ministro, onorevoli parlamentari, nel 1993 il Consiglio europeo, riunito a Copenaghen, ha dato il via all’attuale processo di allargamento, che è il più grande nella storia dell’Unione. A distanza di quasi dieci anni stiamo per arrivare in porto. Alla fine della prossima settimana i capi di Stato e di governo si troveranno di nuovo nella capitale danese per prendere le decisioni finali. Per quanto riguarda la conclusione dei negoziati con Cipro, vorrei commentare gli ultimi sviluppi. Com’è noto, l’Unione europea ha sempre sostenuto gli sforzi del Segretario generale delle Nazioni Unite, e nel corso delle ultime settimane Kofi Annan ha preso l’iniziativa coraggiosa di proporre un piano di risoluzione globale, a cui va tutto il nostro sostegno. La risposta delle parti è stata nel complesso positiva. Esse hanno accolto le proposte come base accettabile per la soluzione e nei prossimi giorni renderanno note le loro proposte. Ci auguriamo che tali contributi consentano a Kofi Annan di fare un altro passo avanti verso la soluzione del problema. Noi abbiamo già affermato solennemente di esser disposti a tener conto dei termini di tale soluzione nelle modalità di adesione di Cipro e ci adopereremo in questo senso se tale accordo dovesse realizzarsi. In ogni caso, sulla candidatura di Cipro restano validi gli impegni che abbiamo preso a Helsinki. Per quanto riguarda Bulgaria e Romania, il Consiglio europeo di Copenaghen dovrà adottare le proposte della Commissione relative alla dettagliata. Essa comprende un calendario preciso e un’assistenza di preadesione rafforzata, finalizzati a portare avanti il processo di adesione. Com’è noto, i paesi stessi hanno proposto il 2007 come data di adesione e la Commissione ritiene che si debba fare tutto il possibile per trasformare in realtà questo obiettivo. Infine, qualche considerazione sulla Turchia. Il vostro Parlamento ha già avuto occasione di dibatterne a lungo; da parte mia, vorrei esprimere ancora una volta la nostra posizione, soprattutto alla luce dei recenti contatti che il dell’AKP, Recep Erdogan, ha avuto con me e con il Commissario Verheugen. Sulla base delle conclusioni di Helsinki, la Commissione considera la Turchia un candidato come gli altri, sottoposto quindi agli stessi, identici criteri di valutazione. La relazione che la Commissione ha presentato lo scorso mese di ottobre sulla Turchia si basa su elementi oggettivi e non è stata contestata da nessuno. Essa ha sottolineato i progressi compiuti in direzione dei criteri di Copenaghen e, allo stesso modo, ha rilevato le difficoltà che ancora rimangono. In poche parole, è stato fatto molto, ma molto resta ancora da fare. Lo stesso programma legislativo del nuovo governo turco ne ha dato la conferma. Esso prevede infatti di presentare al parlamento turco “molti pacchetti di misure legislative” e persino di modifiche costituzionali per consolidare la democrazia e i diritti dell’uomo nel paese. L’Unione europea deve incoraggiare questo processo, perché è nel nostro interesse che un grande come la Turchia, il cui ruolo è d’importanza enorme sotto il profilo strategico, politico ed economico, intenda rafforzare le sue istituzioni e migliorare la qualità della democrazia e si impegni chiaramente sui valori e sui principi che tutti noi condividiamo. D’altra parte, prima di prendere un impegno irreversibile, dobbiamo assicurarci che questo paese rispetti in pieno tutte le condizioni, esattamente come abbiamo fatto con gli altri paesi candidati. Signor Presidente, onorevoli parlamentari, la marcia di avvicinamento all’adesione all’Unione ha dato a milioni di europei una nuova prospettiva politica e una nuova prospettiva economica; soprattutto, ha restituito loro la speranza, e la speranza è il valore più raro e più prezioso in politica. La storia recente non è stata benevola con queste popolazioni. Ebbene, ora si è accesa in esse la speranza in un futuro migliore, fatto di dignità, di libertà e di prosperità. Sono certo che questa speranza sarà il motore dell’Unione per molti anni a venire, e sono altrettanto certo che, insieme ai governi e ai popoli dei prossimi Stati membri, noi faremo molta strada. Di che cosa si discuterà a Copenaghen? Sostanzialmente di tre argomenti: primo, concludere i negoziati con i dieci paesi candidati indicati nella relazione della Commissione lo scorso ottobre; secondo, rafforzare la strategia di preadesione tramite la quale intendiamo aiutare la Romania e la Bulgaria ad accelerare i loro preparativi all’ingresso nell’Unione; terzo, decidere i prossimi passi in merito al processo di candidatura della Turchia. Nel mio discorso di oggi illustrerò questi tre punti. Prima di questo, tuttavia, consentitemi di accennare alle decisioni che dobbiamo prendere per gestire le tre grandi transizioni del 2004: l’adesione dei nuovi Stati membri, la nomina della nuova Commissione e le elezioni al Parlamento europeo. Possiamo costruire il fitto calendario di appuntamenti politici e istituzionali del 2004 nella consapevolezza delle riflessioni in corso al Parlamento su come armonizzare le diverse scadenze connesse all’arrivo dei nuovi paesi membri e alle elezioni europee. A questo fine, credo che le indicazioni che provengono dal Consiglio possano, se necessario, essere oggetto di verifica e di completamento, al fine di accomodare al meglio gli interessi specifici del Parlamento. Io suggerisco di dare agli eventi la sequenza più pratica e, in mancanza di indicazioni da parte del Trattato, di seguire il buon senso. E’ comunque un segnale politico importantissimo che siano proprio le elezioni europee a costituire il fulcro delle azioni istituzionali per l’allargamento. Il nuovo Parlamento ospiterà immediatamente i membri eletti dei nuovi Stati membri nella loro piena capacità, e in questo modo esso potrà approvare in piena legittimità il nuovo Collegio che si insedierà il prima possibile. Come si presenta il Vertice di Copenaghen per quanto riguarda il suo tema principale, cioè l’allargamento? Il Consiglio europeo di Bruxelles ha permesso di trovare un accordo interno all’Unione sui grandi equilibri dell’offerta da sottoporre ai dieci paesi candidati, soprattutto sulle questioni agricole e di bilancio. Le conclusioni del Consiglio europeo sono state presentate immediatamente ai capi di Stato e di governo dei paesi candidati e l’accoglienza è stata generalmente favorevole. Tuttavia, rimangono ancora numerose questioni da risolvere per arrivare ad un accordo accettabile da parte di tutte le parti in causa. La Presidenza del Consiglio e la Commissione hanno lavorato e lavoreranno senza sosta per raggiungere quest’accordo. Senza entrare nei dettagli delle discussioni in corso, voglio indicare alcuni dei punti principali: in primo luogo, dobbiamo trovare il modo per rispettare un principio che tutti condividiamo, cioè che i paesi candidati non possono trovarsi nella condizione di ricevere nel 2004, 2005, 2006, flussi netti dall’Unione europea che siano inferiori a quelli dell’anno 2003; in secondo luogo, occorre aiutare i paesi candidati a prepararsi meglio ad assumere il controllo delle frontiere esterne dell’Unione, e ciò significa consentire loro di svolgere pienamente i compiti relativi a Schengen; infine, dobbiamo risolvere alcune situazioni specifiche relative alla politica agricola. Innanzitutto, su tutti questi temi la Commissione sostiene pienamente la Presidenza danese e gli sforzi che essa ha compiuto e sta compiendo per raggiungere il necessario compromesso. Alcuni Stati membri hanno espresso riserve sul contenuto dell’offerta fatta ai paesi candidati, riserve che, però, noi non condividiamo, e io mi associo al Presidente del Consiglio Rasmussen nel ritenere che sia opportuno fare un’offerta ragionevole. Ciò permetterà ai rappresentanti dei paesi candidati di difendere davanti alla loro pubblica opinione i risultati ottenuti a Copenaghen. Occorre, infatti, restare nel quadro generale definito al Consiglio europeo di Bruxelles, ma occorrono anche apertura, flessibilità e generosità. In secondo luogo, la settimana scorsa ho fatto pubblicamente appello ai responsabili politici dei paesi candidati affinché diano prova di realismo in questa fase finale dei negoziati. Devo far osservare, infatti, che le questioni aperte sono ancora tante, mentre davanti a noi non restano che pochi giorni. Non possiamo affrontare una situazione rischiosa senza fare passi avanti. Vi sono circostanze storiche nelle quali i piccoli interessi settoriali, anche se legittimi, devono inchinarsi davanti all’interesse generale: questa è la legge della democrazia, che noi dobbiamo applicare. Voglio ripetere solennemente che la maggior parte dei punti del compromesso finale debbono essere decisi nel corso del prossimo Consiglio “Affari generali” del 9 e 10 dicembre. Non possiamo infatti permettere che il Consiglio europeo si trovi di fronte alla necessità di decidere su decine e decine di punti particolari. Onorevoli deputati, io faccio quindi appello, di fronte a voi, alla saggezza dei responsabili politici dei paesi candidati e dei quindici paesi membri. Occorre risolvere rapidamente le ultime difficoltà nello spirito del partenariato e dell’amicizia, com’è già avvenuto nel corso di tutti i negoziati di adesione."@it9
lpv:translated text	"Hr. formand, hr. minister, mine damer og herrer, i 1993 indledte Det Europæiske Råd i København den nuværende udvidelsesproces, som er den største i EU's historie. Efter næsten 10 år er vi nu ved at nå til vejs ende. I slutningen af næste uge mødes stats- og regeringscheferne endnu en gang i den danske hovedstad for at træffe de endelige beslutninger. Hvad afslutningen på forhandlingerne med Cypern angår, vil jeg gerne kommentere den seneste udvikling. EU har som bekendt altid støttet FN's generalsekretærs bestræbelser, og i de sidste par uger har Kofi Annan taget et modigt initiativ til at foreslå en overordnet løsningsplan, som har vores fulde støtte. Parternes reaktion har i det store og hele været positiv. De anså forslagene for at være et acceptabelt løsningsgrundlag, og de offentliggør deres forslag i løbet af de næste par dage. Vi håber, at disse bidrag gør det muligt for Kofi Annan at nå et skridt videre, når det gælder om at finde en løsning på problemet. Vi har allerede formelt givet udtryk for, at vi er villige til at tage højde for denne løsnings indhold i Cyperns tiltrædelsesbetingelser, og vi vil gøre en indsats i den retning, hvis der skulle blive indgået en sådan aftale. Under alle omstændigheder er de forpligtelser, vi indgik i Helsinki, stadig gyldige, når det gælder Cyperns status som kandidatland. For Bulgariens og Rumæniens vedkommende vil Det Europæiske Råd i København vedtage Kommissionens forslag om en detaljeret køreplan. Denne køreplan omfatter en nøjagtig kalender og en styrket førtiltrædelsesbistand, og begge dele tager sigte på, at man når videre med tiltrædelsesprocessen. De to lande har som bekendt selv foreslået 2007 som tiltrædelsesår, og Kommissionen er af den opfattelse, at man bør gøre alt, hvad man kan for at gøre denne målsætning til virkelighed. Endelig vil jeg sige et par ord om Tyrkiet. Parlamentet har allerede haft lejlighed til at drøfte dette spørgsmål indgående, og jeg vil for mit vedkommende gerne gentage vores holdning, ikke mindst i lyset af den kontakt, som jeg og kommissær Verheugen havde med AKP's leder, Recep Erdogan, for nylig. På baggrund af konklusionerne fra Helsinki betragter Kommissionen Tyrkiet som et kandidatland på lige fod med alle de andre, og derfor er Tyrkiet underlagt fuldstændigt de samme vurderingskriterier. Den rapport, som Kommissionen fremlagde om Tyrkiet i oktober måned, bygger på objektive kriterier og er ikke blevet anfægtet af nogen. I rapporten understreges de fremskridt, der er sket med hensyn til opfyldelsen af Københavnskriterierne, og samtidig gøres der opmærksom på de problemer, som endnu ikke er løst. Der er kort sagt sket meget, men der er stadig meget, der skal gøres. Også den nye tyrkiske regerings lovgivningsprogram bekræftede dette. I dette program står der nemlig, at der skal forelægges mange lovpakker for det tyrkiske parlament, og at der endda skal foretages ændringer af forfatningen for at styrke demokratiet og menneskerettighederne i landet. EU skal støtte denne proces, for det er i vores interesse, at en vigtig partner som Tyrkiet, der spiller en særdeles væsentlig rolle ud fra et strategisk, politisk og økonomisk synspunkt, ønsker at styrke sine institutioner og forbedre demokratiet, og at Tyrkiet klart forpligter sig til at følge de principper og værdier, som vi alle tilslutter os. Før vi giver et uigenkaldeligt løfte, skal vi dog sikre os, at landet overholder alle betingelserne fuldstændigt, præcis ligesom vi har gjort med de andre kandidatlande. Hr. formand, mine damer og herrer, tiltrædelsesprocessen har givet millioner af europæere et nyt politisk og økonomisk perspektiv, og det har ikke mindst givet dem håbet tilbage. Og håbet er den sjældneste og mest betydningsfulde værdi i politik. Den nyere historie har ikke været venlig mod disse befolkninger. Men nu har de fået et håb om en bedre fremtid med værdighed, frihed og fremgang. Jeg er sikker på, at dette håb bliver EU's drivkraft i mange år fremover, og jeg er lige så sikker på, at vi vil nå meget vidt sammen med de kommende medlemsstaters regeringer og befolkninger. Hvad skal man drøfte i København? Man skal hovedsagelig drøfte tre ting. For det første skal forhandlingerne afsluttes med de 10 kandidatlande, der blev nævnt i Kommissionens rapport i oktober. For det andet skal vi styrke den førtiltrædelsesstrategi, som skal hjælpe Rumænien og Bulgarien med at fremskynde deres forberedelser på optagelsen i EU. Og for det tredje skal vi beslutte, hvilke skridt der skal tages næste gang, når det gælder Tyrkiets ansøgningsproces. I min tale i dag vil jeg komme ind på disse tre punkter. Først vil jeg dog gerne sige noget om de beslutninger, som vi skal træffe for at kunne håndtere de tre vigtige overgange i 2004, nemlig optagelsen af de nye medlemsstater, udpegelsen af den nye Kommission og valget til Europa-Parlamentet. Vi kan opstille kalenderen for 2004, som er fyldt med politiske og institutionelle møder, i bevidstheden om de overvejelser, som Parlamentet i øjeblikket gør sig om, hvordan man skaber harmoni mellem de forskellige frister i forbindelse med de nye medlemsstaters optagelse og valget til Europa-Parlamentet. Her tror jeg, at vi skal se på retningslinjerne fra Rådet og om nødvendigt arbejde videre med dem, så der tages mest muligt hensyn til Parlamentets specifikke interesser. Jeg foreslår, at begivenhederne sker i den rækkefølge, der er mest praktisk, og at vi følger vores sunde fornuft de steder, hvor der ikke står noget i traktaten. Det er dog et meget vigtigt politisk signal, at netop valget til Europa-Parlamentet udgør grundlaget for de institutionelle foranstaltninger i forbindelse med udvidelsen. De valgte parlamentsmedlemmer i de nye medlemsstater bliver med det samme fuldgyldige medlemmer af det nye Parlament, så de med fuld legitimitet kan godkende den nye Kommission, der skal indsættes hurtigst muligt. Hvad skal der ske på topmødet i København, når det gælder topmødets vigtigste emne, nemlig udvidelsen? På Det Europæiske Råd i Bruxelles nåede man til enighed i EU om de overordnede retningslinjer for det, der skal tilbydes de 10 kandidatlande, ikke mindst hvad landbrugs- og budgetspørgsmålene angår. Det Europæiske Råds konklusioner blev straks forelagt for kandidatlandenes stats- og regeringschefer og fik generelt en positiv modtagelse. Der er dog stadig mange spørgsmål, som skal løses, før man når frem til en aftale, som alle parter kan godkende. Rådets formandskab og Kommissionen har arbejdet uafbrudt for at nå frem til denne aftale, og det bliver de ved med. Jeg vil ikke gå i detaljer med de igangværende drøftelser, men blot angive nogle af hovedpunkterne. For det første skal vi finde ud af, hvordan vi kan følge et princip, som vi alle er enige om, nemlig at kandidatlandene ikke må stå i den situation, at de i 2004, 2005 og 2006 modtager et lavere nettobeløb fra EU end i 2003. For det andet skal vi hjælpe kandidatlandene med at forberede sig bedre på at varetage grænsekontrollen ved EU's ydre grænser, og det betyder, at de til fulde skal have mulighed for at udføre de Schengen-relaterede opgaver. Og for det tredje skal vi løse nogle specifikke landbrugspolitiske spørgsmål. Jeg vil starte med at sige, at hvad alle disse spørgsmål angår, støtter Kommissionen fuldt ud det danske formandskab og den indsats, som det har gjort og stadig gør for at nå til det nødvendige kompromis. Nogle medlemsstater har givet udtryk for forbehold med hensyn til det, vi tilbyder kandidatlandene. Vi er dog ikke enige i disse forbehold, og jeg giver rådsformanden, hr. Fogh Rasmussen, ret i, at det er fornuftigt at tilbyde dem noget, som er rimeligt. Det gør det muligt for kandidatlandenes repræsentanter at forsvare de resultater, der opnås i København, over for deres landes befolkninger. Det er nemligt nødvendigt, at vi holder os inden for de generelle rammer, der blev fastlagt på Det Europæiske Råd i Bruxelles, men det er også nødvendigt med åbenhed, fleksibilitet og generøsitet. Desuden opfordrede jeg i sidste uge offentligt kandidatlandenes politiske ledere til at være realistiske her i forhandlingernes slutfase. Jeg må nemlig gøre opmærksom på, at der stadig er mange uløste spørgsmål, selv om vi kun har få dage tilbage. Vi kan ikke gå en risikabel situation i møde uden at gøre fremskridt. Der er historiske omstændigheder, hvor små og ganske vist legitime særinteresser er nødt til at vige for den almene interesse. Sådan er demokratiets lov, og det er den, vi skal anvende. Jeg vil gerne formelt gentage, at de fleste punkter i det endelige kompromis skal fastlægges på det næste Råd (almindelige anliggender) den 9. og 10. december. Vi kan nemlig ikke lade Det Europæiske Råd træffe beslutning om snesevis af særlige punkter. Mine damer og herrer, her i Parlamentet i dag vil jeg således gerne appellere til fornuften hos de politiske ledere i kandidatlandene og i de 15 medlemsstater. Det er nødvendigt, at der findes en hurtig løsning på de sidste vanskeligheder i den venskabelige partnerskabsånd, som der har været under alle tiltrædelsesforhandlingerne."@da1 "Herr Präsident, Herr Minister, meine sehr verehrten Damen und Herren Abgeordneten! 1993 machte der Europäische Rat von Kopenhagen den Weg frei für die bisher größte Erweiterung in der Geschichte der Union. Knapp zehn Jahre später sind wir praktisch am Ziel angekommen. Ende nächster Woche kommen die Staats- und Regierungschefs erneut in der dänischen Hauptstadt zusammen, um die endgültigen Beschlüsse zu fassen. Was den Abschluss der Verhandlungen mit Zypern betrifft, möchte ich auf die jüngsten Entwicklungen eingehen. Bekanntlich hat die Europäische Union die Bemühungen des Generalsekretärs der Vereinten Nationen um eine endgültige Lösung der Zypernfrage stets unterstützt. In den letzten Wochen hat Generalsekretär Kofi Annan mit einer mutigen Initiative einen Plan für eine Gesamtlösung vorgeschlagen, der von uns voll und ganz mitgetragen wird. Die Reaktionen beider Seiten waren insgesamt positiv. Sie haben die Vorschläge als akzeptable Grundlage für eine Lösung aufgenommen und werden in den kommenden Tagen ihre Vorschläge zu dem Plan bekannt geben. Wir hoffen, dass es Kofi Annan auf diese Weise möglich wird, die Lösung des Problems einen weiteren Schritt voranzubringen. Wir haben bereits offiziell bekräftigt, dass wir bereit sind, die Einzelheiten einer solchen Lösung bei den Beitrittsmodalitäten für Zypern zu berücksichtigen, und wir werden uns entsprechend engagieren, wenn dieses Abkommen zu Stande kommen sollte. In jedem Falle halten wir hinsichtlich des Beitrittswunsches Zyperns an den in Helsinki eingegangenen Verpflichtungen fest. Was Bulgarien und Rumänien betrifft, so dürfte der Europäische Rat von Kopenhagen die Vorschläge der Kommission für einen detaillierten Fahrplan annehmen. Dazu gehören ein genauer Zeitplan und verstärkte Heranführungshilfe, mit denen der Beitrittsprozess vorangetrieben werden soll. Bekanntlich haben die Länder selbst das Jahr 2007 für ihren Beitritt vorgeschlagen, und nach Auffassung der Kommission muss alles daran gesetzt werden, dieses Ziel Wirklichkeit werden zu lassen. Schließlich möchte ich noch einige Überlegungen zur Türkei anstellen. Das Europäische Parlament hat bereits bei anderer Gelegenheit darüber beraten. Ich meinerseits möchte nochmals unseren Standpunkt darlegen, vor allem vor dem Hintergrund der jüngsten Kontakte zwischen dem AKP-Vorsitzenden Erdogan und mir und Kommissar Verheugen. Auf der Grundlage der Schlussfolgerungen des Europäischen Rates von Helsinki betrachtet die Kommission die Türkei als einen Beitrittskandidaten wie die anderen Länder auch, so dass für sie dieselben Bewertungskriterien gelten. Der Bericht über die Türkei, den die Kommission im Oktober vorgelegt hat, stützt sich auf objektive Elemente und wurde von niemandem angefochten. Darin wurden die Fortschritte bei der Erfüllung der politischen Kriterien von Kopenhagen hervorgehoben. Es wurden aber auch die Schwierigkeiten genannt, die trotzdem noch bestehen. Kurz gesagt: Vieles wurde getan, aber vieles bleibt noch zu tun. Das Gesetzgebungsprogramm der neuen Regierung hat uns dies bestätigt. Es sieht vor, dem türkischen Parlament „zahlreiche legislative Maßnahmenpakete“ und sogar Verfassungsänderungen zur Konsolidierung der Demokratie und der Menschenrechte in der Türkei vorzulegen. Die Europäische Union muss diesen Prozess fördern. Es ist in unserem Interesse, dass ein großer Partner wie die Türkei, deren Rolle in strategischer, politischer und wirtschaftlicher Hinsicht von höchster Bedeutung ist, seine Institutionen stärken und die Demokratie verbessern will und sich klar zu den Werten und Grundsätzen bekennt, die wir alle teilen. Bevor wir eine nicht rückgängig zu machende Verpflichtung eingehen, müssen wir uns jedoch davon überzeugen, dass die Türkei alle Bedingungen uneingeschränkt erfüllt, ebenso wie wir dies bei den anderen Kandidatenländern getan haben. Herr Präsident, meine Damen und Herren Abgeordneten, das Näherrücken des Beitritts zur Europäischen Union hat Millionen von Europäern eine neue politische und wirtschaftliche Perspektive eröffnet. Vor allem aber schöpfen sie dadurch wieder Hoffnung. Hoffnung ist das seltenste und wertvollste Gut in der Politik. Die Menschen dieser Länder hatten es in der jüngeren Geschichte nicht leicht. Jetzt keimt in ihnen jedoch die Hoffnung auf eine bessere Zukunft voller Würde, Freiheit und Wohlstand auf. Ich bin mir sicher, dass diese Hoffnung für lange Zeit der Motor der Union sein wird. Genauso sicher bin ich mir, dass wir gemeinsam mit den Regierungen und Menschen der künftigen Mitgliedstaaten viel erreichen werden Worüber wird in Kopenhagen gesprochen werden? Im Wesentlichen über drei Dinge: Erstens den Abschluss der Verhandlungen mit den zehn von der Kommission in ihrem Bericht vom Oktober genannten Beitrittskandidaten; zweitens die Intensivierung der so genannten Vorbeitrittsstrategie, um die Vorbereitungen Rumäniens und Bulgariens auf die Aufnahme in die Union zu beschleunigen; drittens die weitere Marschroute im Hinblick auf die Kandidatur der Türkei. In meiner heutigen Rede möchte ich auf diese Punkte näher eingehen. Zunächst gestatten Sie mir jedoch einige Bemerkungen zu den Entscheidungen, die vor uns liegen, wenn wir die drei einschneidenden Ereignisse meistern wollen, die im Jahr 2004 anstehen: der Beitritt der neuen Mitgliedstaaten, die Ernennung der neuen Kommission und die Wahlen zum Europäischen Parlament. Wir können einen festen Zeitplan für die 2004 anstehenden politischen und institutionellen Termine aufstellen. Ich weiß, dass im Parlament bereits Überlegungen angestellt werden, wie die verschiedenen Termine im Zusammenhang mit der Aufnahme der neuen Mitgliedstaaten und den Wahlen zum Europäischen Parlament aufeinander abgestimmt werden können. Die diesbezüglichen Vorstellungen des Rates lassen sich, denke ich, gegebenenfalls noch einmal überprüfen und ergänzen, um den besonderen Interessen des Parlaments bestmöglich Rechnung zu tragen. Ich schlage vor, bei der Festsetzung der Abfolge nach praktischen Gesichtspunkten vorzugehen und in Ermangelung einer einschlägigen Regelung im EG-Vertrag auf den gesunden Menschenverstand zu vertrauen. Dennoch ist es ein äußerst wichtiges politisches Signal, dass es gerade die Wahlen zum Europäischen Parlament sind, die den Kern der institutionellen Aktionen für die Erweiterung bilden. Das neue Parlament wird die gewählten Abgeordneten der neuen Mitgliedstaaten sofort als Vollmitglieder in seine Reihe aufnehmen und kann so das neue Kollegium, das sich so früh wie möglich bilden wird, voll legimitiert wählen. Wie geht der Gipfel von Kopenhagen das Thema an, das dort im Mittelpunkt stehen wird, nämlich die Erweiterung? Anlässlich des Europäischen Rates von Brüssel konnte die Union intern in Bezug auf die Ausgewogenheit dessen, was den Beitrittsländern angeboten wird, eine Einigung erzielen, vor allem in agrar- und haushaltspolitischen Fragen. Die Schlussfolgerungen des Europäischen Rates wurden den Staats- und Regierungschefs der Beitrittsländer unmittelbar danach vorgestellt und von diesen überwiegend positiv aufgenommen. Um zu einer von allen Seiten annehmbaren Lösung zu kommen, müssen jedoch noch zahlreiche Probleme gelöst werden. Die Ratspräsidentschaft und die Kommission waren und sind weiterhin ohne Unterlass bemüht, eine Einigung zu finden. Ohne zu sehr ins Detail gehen zu wollen, möchte ich Ihnen die wesentlichen Punkte der derzeit laufenden Diskussionen erläutern. Zunächst müssen wir einen angemessenen Weg finden, um uns an einen von uns allen akzeptierten Grundsatz zu halten. Die Beitrittsländer dürfen sich nicht in der Situation wiederfinden, dass sie 2004, 2005 oder 2006 von der Europäischen Union weniger Nettomittel erhalten als 2003. Zweitens müssen die Beitrittsländer Unterstützung erhalten, damit sie sich besser auf den Schutz der Außengrenzen der Union vorbereiten können. Das bedeutet, dass ihnen die sich aus dem Schengener Besitzstand ergebenden Aufgaben voll übertragen werden. Und schließlich müssen wir einige besondere agrarpolitische Probleme lösen. In all diesen Fragen unterstützt die Kommission voll und ganz die Bemühungen der dänischen Präsidentschaft um einen Kompromiss. Einige Mitgliedstaaten haben Vorbehalte hinsichtlich des den Beitrittsländern unterbreiteten Angebots geäußert, Vorbehalte, die wir nicht teilen. Ich schließe mich Ratspräsident Rasmussen darin an, dass wir ein vernünftiges Angebot machen sollten. Das wird es den Vertretern der Beitrittsländer leichter machen, die in Kopenhagen erzielten Ergebnisse gegenüber der öffentlichen Meinung in ihren Ländern zu vertreten. Wir müssen innerhalb des Rahmens bleiben, der anlässlich des Europäischen Rates von Brüssel abgesteckt wurde. Wir müssen aber auch Offenheit, Flexibilität und Großzügigkeit zeigen. Vergangene Woche habe ich jedoch auch an die politisch Verantwortlichen in den Beitrittsländern appelliert, in dieser Schlussphase der Verhandlungen realistisch zu bleiben. Ich muss einräumen, dass, obwohl uns nur noch wenige Tage bleiben, nach wie vor viele Fragen offen sind. Die Lage ist heikel, doch wir müssen dennoch vorankommen. Wir befinden uns an einem historischen Wendepunkt, wo die kleinen sektoralen Interessen, auch wenn sie legitim sind, hinter den allgemeinen Interessen zurückstehen müssen. Dies ist das Gesetz der Demokratie, an das wir uns halten müssen. Ich möchte nochmals mit Nachdruck darauf hinweisen, dass die Mehrzahl der Punkte des endgültigen Kompromisses auf der kommenden Tagung des Rates „Allgemeine Angelegenheiten“ am 9. und 10. Dezember geregelt werden müssen. Wir können den Europäischen Rat von Kopenhagen nicht vor die Aufgabe stellen, Dutzende von Detailfragen zu lösen. Meine Damen und Herren Abgeordneten, ich appelliere hier vor Ihnen an die Vernunft und Weitsicht der politisch Verantwortlichen der Kandidatenländer und der fünfzehn Mitgliedstaaten. Wie bereits in den gesamten Beitrittsverhandlungen sollten auch die letzten Schwierigkeiten im Geiste der Partnerschaft und Freundschaft rasch gelöst werden."@de7 "Κύριε Πρόεδρε, κύριε Υπουργέ, κυρίες και κύριοι, το 1993, με το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο της Κοπεγχάγης ξεκίνησε η σημερινή διαδικασία διεύρυνσης που είναι η μεγαλύτερη στην ιστορία της Ένωσης. Σχεδόν δέκα χρόνια αργότερα, πλησιάζουμε προς το τέρμα αυτής της διαδικασίας. Στο τέλος της επόμενης εβδομάδας, οι αρχηγοί κρατών και κυβερνήσεων θα συναντηθούν εκ νέου στην πρωτεύουσα της Δανίας για να λάβουν τις τελικές αποφάσεις. Όσον αφορά την ολοκλήρωση των διαπραγματεύσεων με την Κύπρο, θα ήθελα να σχολιάσω τις τελευταίες εξελίξεις. Ως γνωστόν, η Ευρωπαϊκή Ένωση υποστήριζε ανέκαθεν τις προσπάθειες του Γενικού Γραμματέα των Ηνωμένων Εθνών και, τις τελευταίες εβδομάδες, ο κ. Κόφι Ανάν ανέλαβε την τολμηρή πρωτοβουλία να προτείνει ένα σχέδιο συνολικής επίλυσης, το οποίο έχει την αμέριστη υποστήριξή μας. Η απάντηση των δύο ενδιαφερόμενων μερών ήταν εν γένει θετική. Αποδέχθηκαν τις προτάσεις ως κατάλληλη βάση για την επίλυση και τις επόμενες ημέρες θα απαντήσουν με τις προτάσεις τους. Ευχόμαστε οι προτάσεις αυτές να επιτρέψουν στον κ. Κόφι Ανάν να κάνει ακόμη ένα βήμα μπροστά προς την εξεύρεση λύσης. Εμείς έχουμε ήδη δηλώσει επισήμως ότι είμαστε διατεθειμένοι να λάβουμε υπόψη τους όρους αυτής της λύσης στις λεπτομέρειες προσχώρησης της Κύπρου και θα ενεργήσουμε προς αυτήν την κατεύθυνση εάν επιτευχθεί αυτή η συμφωνία. Εν πάση περιπτώσει, όσον αφορά την υποψηφιότητα της Κύπρου εξακολουθούν να ισχύουν οι δεσμεύσεις που αναλάβαμε στο Ελσίνκι. Όσον αφορά τη Βουλγαρία και τη Ρουμανία, το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο της Κοπεγχάγης πρέπει να εγκρίνει τις προτάσεις της Επιτροπής σχετικά με τους λεπτομερείς χάρτες πορείας, οι οποίοι θα περιλαμβάνουν ακριβή χρονοδιαγράμματα και αυξημένη προενταξιακή βοήθεια, με σκοπό την προώθηση της ενταξιακής διαδικασίας. Ως γνωστόν, οι δύο αυτές χώρες πρότειναν το 2007 ως ημερομηνία στόχο για ένταξη, και η Επιτροπή θεωρεί ότι πρέπει να καταβληθεί κάθε δυνατή προσπάθεια για την υλοποίηση αυτού του στόχου. Τέλος, θα ήθελα να πω λίγα λόγια σχετικά με την Τουρκία. Το Κοινοβούλιο είχε ήδη την ευκαιρία να συζητήσει το ζήτημα εκτενώς. Από την πλευρά μου, θα ήθελα να εκφράσω ακόμα μία φορά τη θέση μας, ιδίως υπό το πρίσμα των πρόσφατων επαφών που είχαμε ο Επίτροπος Verheugen και εγώ με τον ηγέτη του AKP, κ. Ερτογκάν. Βάσει των συμπερασμάτων του Ελσίνκι, η Επιτροπή θεωρεί την Τουρκία μια υποψήφια χώρα όπως όλες τις άλλες, η οποία κατά συνέπεια υπόκειται στα ίδια, πανομοιότυπα κριτήρια αξιολόγησης. Η έκθεση που παρουσίασε η Επιτροπή τον Οκτώβριο όσον αφορά την Τουρκία βασίζεται σε αντικειμενικές πληροφορίες τις οποίες κανείς δεν αμφισβήτησε. Στην έκθεση υπογραμμίζονται οι πρόοδοι που συντελέσθηκαν προς την κατεύθυνση της εκπλήρωσης των κριτηρίων της Κοπεγχάγης και, παράλληλα, επισημαίνονται οι δυσκολίες που εξακολουθούν ακόμη να υπάρχουν. Εν ολίγοις, πολλά έγιναν στην Τουρκία, αλλά πολλά πρέπει να γίνουν ακόμη. Το επιβεβαιώνει το ίδιο το νομοθετικό πρόγραμμα της νέας τουρκικής κυβέρνησης. Πράγματι, προβλέπει την παρουσίαση στο τουρκικό Κοινοβούλιο πολλών πακέτων νομοθετικών μέτρων, καθώς και συνταγματικών τροποποιήσεων, για την εδραίωση της δημοκρατίας και των δικαιωμάτων του ανθρώπου στη χώρα. Η Ευρωπαϊκή Ένωση πρέπει να ενθαρρύνει αυτή τη διαδικασία. Είναι προς το συμφέρον μας, ένας μεγάλος εταίρος όπως η Τουρκία, ο ρόλος της οποίας είναι πολύ σημαντικός από στρατηγική, πολιτική και οικονομική άποψη, να ενισχύσει τους θεσμούς της και να βελτιώσει την ποιότητα της δημοκρατίας και να δεσμευτεί σαφώς επί των αξιών και των αρχών που αποδεχόμαστε όλοι. Εξάλλου, πριν λάβουμε μια αμετάκλητη απόφαση, πρέπει να βεβαιωθούμε ότι η χώρα αυτή πληροί όλους τους όρους, ακριβώς όπως πράξαμε με τις άλλες υποψήφιες χώρες. Κύριε Πρόεδρε, κυρίες και κύριοι, η πορεία προσέγγισης για την ένταξη στην Ένωση έδωσε σε εκατομμύρια ευρωπαίους μια νέα πολιτική και οικονομική προοπτική· τους χάρισε προπαντός την ελπίδα, και η ελπίδα αποτελεί την πιο σπάνια και πολύτιμη αξία στην πολιτική. Η ιστορία δεν στάθηκε ευμενής με αυτούς τους λαούς. Ωστόσο, τώρα άναψε πάλι η ελπίδα τους για ένα καλύτερο μέλλον με αξιοπρέπεια, ελευθερία και ευημερία. Είμαι βέβαιος ότι η ελπίδα αυτή θα αποτελέσει την κινητήριο δύναμη της Ένωσης για πολλά χρόνια στο μέλλον και είμαι επίσης βέβαιος ότι θα επιτύχουμε σημαντικά πράγματα από κοινού με τις κυβερνήσεις και τους λαούς των νέων κρατών μελών. Τι περιλαμβάνει η ημερήσια διάταξη της Κοπεγχάγης; Τρία είναι τα ουσιαστικά θέματα: πρώτον, η ολοκλήρωση των διαπραγματεύσεων με τις δέκα υποψήφιες χώρες που κατονομάζονται στην έκθεση της Επιτροπής του παρελθόντος Οκτωβρίου· δεύτερον, η ενίσχυση της προενταξιακής στρατηγικής μέσω της οποίας σκοπεύουμε να βοηθήσουμε τη Ρουμανία και τη Βουλγαρία να επιταχύνουν τις προετοιμασίες τους για την ένταξη στην Ένωση· τρίτον, να αποφασίσουμε τα επόμενα βήματα όσον αφορά την υποψηφιότητα της Τουρκίας. Στη σημερινή μου ομιλία θα παρουσιάσω τα τρία αυτά σημεία. Πρώτα, όμως, επιτρέψτε μου να αναφερθώ στις αποφάσεις που πρέπει να λάβουμε για να οργανώσουμε τις τρεις μεγάλες αλλαγές του 2004: την ένταξη των νέων κρατών μελών, τον διορισμό της νέας Επιτροπής και τις εκλογές για το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο. Μπορούμε τώρα να θεσπίσουμε το φορτωμένο χρονοδιάγραμμα πολιτικών και θεσμικών συναντήσεων του 2004, έχοντας υπόψη τον προβληματισμό που αναπτύσσεται στο Κοινοβούλιο σχετικά με την οργάνωση των διαφόρων προθεσμιών οι οποίες αφορούν την ένταξη των νέων κρατών μελών και τις ευρωπαϊκές εκλογές. Νομίζω ότι οι συστάσεις που προέρχονται από το Συμβούλιο μπορούν εν ανάγκη να αναθεωρηθούν και να συμπληρωθούν, ούτως ώστε να ικανοποιηθούν με τον καλύτερο δυνατό τρόπο οι συγκεκριμένες ανάγκες του Κοινοβουλίου. Προτείνω να οργανώσουμε τα πράγματα με την όσο το δυνατόν πιο πρακτική σειρά και, ελλείψει δεσμεύσεων από τη Συνθήκη, να ακολουθήσουμε την κοινή λογική. Ωστόσο, από πολιτική άποψη είναι πολύ σημαντικό να τοποθετηθούν οι ευρωπαϊκές εκλογές στο επίκεντρο των θεσμικών ενεργειών που σχετίζονται με τη διεύρυνση. Το νέο Κοινοβούλιο θα φιλοξενήσει αμέσως τους εκλεγμένους εκπροσώπους των νέων κρατών μελών, οι οποίοι θα γίνουν βουλευτές αυτού του Κοινοβουλίου με πλήρη δικαιώματα, και με τον τρόπο αυτόν θα μπορέσει να εγκρίνει με απόλυτη νομιμότητα τον διορισμό του νέου σώματος Επιτρόπων, ώστε αυτό να αναλάβει τα καθήκοντά του το συντομότερο δυνατόν. Πώς εξελίσσεται όμως η Σύνοδος Κορυφής της Κοπεγχάγης όσον αφορά το κύριο θέμα της ημερήσιας διάταξης, δηλαδή τη διεύρυνση; Το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο των Βρυξελλών είχε ως αποτέλεσμα τη συμφωνία στο εσωτερικό της Ένωσης ως προς τα κυριότερα σημεία της προσφοράς προς τις δέκα υποψήφιες χώρες, ιδίως όσον αφορά θέματα γεωργικής πολιτικής και προϋπολογισμού. Τα συμπεράσματα του Ευρωπαϊκού Συμβουλίου παρουσιάσθηκαν αμέσως στους αρχηγούς κρατών και κυβερνήσεων των υποψηφίων χωρών, και η αποδοχή υπήρξε σε γενικές γραμμές ευνοϊκή. Παραμένουν ωστόσο πολυάριθμα ζητήματα προς επίλυση για να καταλήξουμε σε μια συμφωνία αποδεκτή από όλα τα ενδιαφερόμενα μέρη. Η Προεδρία του Συμβουλίου και η Επιτροπή εργάσθηκαν και θα συνεχίσουν να εργάζονται ακατάπαυστα για την επίτευξη αυτής της συμφωνίας. Χωρίς να υπεισέλθω στις λεπτομέρειες των συζητήσεων που διεξάγονται, θα υποδείξω ορισμένα από τα κύρια σημεία τους. Κατά πρώτο λόγο, πρέπει να βρούμε έναν κατάλληλο τρόπο για την τήρηση μιας αρχής για την οποία συμφωνούμε όλοι. Οι υποψήφιες χώρες δεν πρέπει να βρεθούν σε κατάσταση να λαμβάνουν από την Ευρωπαϊκή Ένωση καθαρές εισροές για το 2004, το 2005 και το 2006, μικρότερες από εκείνες του έτους 2003. Κατά δεύτερο λόγο, πρέπει να βοηθήσουμε τις υποψήφιες χώρες να προετοιμασθούν καλύτερα για να αναλάβουν τον έλεγχο των εξωτερικών συνόρων της Ένωσης, και αυτό σημαίνει να τους δώσουμε τη δυνατότητα να επιτελέσουν σωστά τα καθήκοντα που τους επιβάλλει το Σένγκεν. Τέλος, πρέπει να επιλύσουμε ορισμένα επιμέρους ζητήματα που αφορούν τη γεωργική πολιτική. Καταρχάς, η Επιτροπή υποστηρίζει πλήρως τη δανική Προεδρία και τις προσπάθειές της για την επίτευξη του αναγκαίου συμβιβασμού σε όλα αυτά τα θέματα. Ορισμένα κράτη μέλη εξέφρασαν επιφυλάξεις όσον αφορά το περιεχόμενο της προσφοράς προς τις υποψήφιες χώρες. Ωστόσο, δεν συμμεριζόμαστε τις επιφυλάξεις αυτές. Θα συμφωνήσω με τον Πρόεδρο του Συμβουλίου, κ. Rasmussen, ο οποίος θεωρεί ότι είναι σκόπιμο να υποβάλουμε μια λογική προσφορά, η οποία να επιτρέπει στους εκπροσώπους των υποψηφίων χωρών να υπερασπισθούν ενώπιον της κοινής γνώμης των κρατών τους τα αποτελέσματα της Κοπεγχάγης. Πρέπει να παραμείνουμε στο γενικό πλαίσιο που όρισε το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο των Βρυξελλών, αλλά είναι επίσης αναγκαίο το άνοιγμα, η ευελιξία και η γενναιοδωρία. Κατά δεύτερο λόγο, την περασμένη εβδομάδα απηύθυνα δημόσια έκκληση στους ηγέτες των υποψηφίων χωρών ώστε να επιδείξουν ρεαλισμό στο τελευταίο αυτό στάδιο των διαπραγματεύσεων. Πράγματι, πρέπει να παρατηρήσω ότι τα εκκρεμή ζητήματα είναι ακόμη πολλά, ενώ δεν έχουμε παρά μόνο λίγες ημέρες στη διάθεσή μας. Δεν πρέπει να εκτιθέμεθα σε κινδύνους, αλλά πρέπει να σημειώσουμε πρόοδο. Στην ιστορία υπάρχουν στιγμές κατά τις οποίες τα τομεακά μικροσυμφέροντα, ακόμα και αν είναι δίκαια, πρέπει να υποχωρούν έναντι του γενικού συμφέροντος. Αυτός είναι ο νόμος της δημοκρατίας που οφείλουμε να εφαρμόσουμε. Θέλω να επαναλάβω επισήμως ότι οι αποφάσεις για την πλειονότητα των σημείων του συμβιβασμού πρέπει να ληφθούν από το επόμενο Συμβούλιο Γενικών Υποθέσεων της 9ης και 10ης Δεκεμβρίου. Πράγματι, δεν πρέπει να αφήσουμε το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο της Κοπεγχάγης να αποφασίσει για δεκάδες επί δεκάδων λεπτομέρειες. Για αυτό, κυρίες και κύριοι, ενώπιον αυτού του Σώματος απευθύνω έκκληση στην ευθυκρισία των ηγετών των υποψηφίων χωρών και των δεκαπέντε κρατών μελών. Πρέπει να διευθετήσουμε σύντομα τις τελευταίες δυσκολίες με το πνεύμα της εταιρικής σχέσης και της φιλίας το οποίο πρυτάνευε κατά τη διάρκεια όλων των ενταξιακών διαπραγματεύσεων."@el8 ". Mr President, Minister, ladies and gentlemen, in 1993, the Copenhagen European Council set in motion the current enlargement process, the largest-scale enlargement in the Union's history. Almost ten years on, we are nearing the end of that process. At the end of next week, the Heads of State and Government will be back in the Danish capital to take the final decisions. I would also like to comment on the latest developments regarding the conclusion of the negotiations with Cyprus. As you know, the European Union has always backed the endeavours of the United Nations Secretary-General and, in the last few weeks Kofi Annan has taken the courageous initiative of putting forward a plan for a global settlement. That plan has our full backing. The reactions of the parties concerned have, on the whole, been positive. They have accepted these proposals as an appropriate basis for a settlement and, in the next few days, they will respond with their proposals. We hope these contributions will allow Mr Kofi Annan to make more progress towards a solution. We have already formally stated that we are ready to take account of the terms of such a settlement in the accession arrangements for Cyprus, and we will endeavour to do so if such an agreement is reached. In any case, the commitments entered into at Helsinki remain valid for the candidacy of Cyprus. As regards Bulgaria and Romania, the Copenhagen European Council will have to adopt the Commission's proposals for detailed roadmaps, including precise timetables and increased pre-accession assistance, in order to take the accession process forward. As you know, these two countries have proposed 2007 as their target date for accession and the Commission believes no effort must be spared to achieve that target. Lastly, a word about Turkey. This House has already had occasion to debate the issue at length. For my part, I want to state our position once more, in particular in the light of contacts Commissioner Verheugen and I have had recently with the leader of the AKP, Mr Erdogan. On the basis of the Helsinki Conclusions, the Commission regards Turkey as a candidate on an equal footing with other candidate countries, and therefore as subject to exactly the same assessment criteria. The report the Commission presented on Turkey in October was based on objective information that no one disputed. It noted Turkey's progress towards meeting the Copenhagen political criteria. It also noted the remaining difficulties. In short, Turkey has come a long way but much remains to be done. The new Turkish Government's legislative programme confirms this. Indeed, the government plans to present several series of legislative measures, and even constitutional amendments, to the Turkish parliament in order to bolster democracy and human rights in Turkey. The European Union must encourage this process. It is in our interest that a major partner such as Turkey, whose role is enormously important strategically, politically and economically, should reinforce its institutions, improve the quality of its democracy and commit itself unequivocally to the values and principles we all share. On the other hand, before we take an irreversible step, we must be sure that Turkey meets all the conditions fully, just as we have in the case of the other candidate countries. Mr President, ladies and gentlemen, the prospect of approaching membership of the Union has given millions of Europeans a new political and economic perspective. Above all it has given them hope. Hope is the rarest and most valuable commodity in politics. History has not been kind to these peoples recently, but now they have the hope of a better future – a future of dignity, freedom and prosperity. I am certain that this hope will carry the Union forward for many years to come and that, together with the governments and peoples of the incoming Member States, we will achieve great things. What is on the agenda at Copenhagen? Basically three points. The negotiations need to be wound up with the ten candidate countries named in the Commission's report of last October, the pre-accession strategy to help Bulgaria and Romania speed up their preparations for membership needs to be strengthened and a decision is needed on the next steps in Turkey's candidacy. I will expand on these three points today. First, however, let me say something about the decisions we must take to organise the three great changes which will take place in 2004: the accession of the new Member States, the appointment of the new Commission and the European Parliament elections. We can now establish the heavy schedule of political and institutional events in 2004 in the light of the reflections taking place in Parliament on how to organise the various deadlines related to the arrival of the new Member countries and the European elections. I think the recommendations we are getting from the Council can, if necessary, be revised and supplemented to accommodate Parliament's specific needs in the best way possible. I suggest we organise things in the most practical order and, where the Treaty is silent, that we use common sense. Politically, it is highly significant that the European elections should be at the centre of the institutional activities related to enlargement. The new Parliament will open its doors immediately to the new Member States' elected representatives, who will come in as full members of this House, and it will thus be able to approve the appointment of the new body of Commissioners legitimately, and they will take office as soon as possible. How is the Copenhagen Summit shaping up in terms of the main point on the agenda – enlargement? The Brussels European Council brought agreement within the Union on the broad outlines of the offer to the ten candidate countries, in particular as regards the agricultural and budgetary issues. The European Council's conclusions were presented immediately to the Heads of State and Government of the candidate countries, who reacted favourably to them on the whole. Nonetheless, many issues still have to be resolved before an agreement acceptable to all concerned can be reached. The Presidency of the Council and the Commission have worked – and will continue to work – ceaselessly to reach an agreement. Without going into detail on the discussions under way, I will outline some of the main points. Firstly, we need to find a suitable way of respecting a principle we all agree on. In 2004, 2005 and 2006 the net amounts received by the candidate countries from the European Union should not be lower than those they receive in 2003. Secondly, the candidate countries need assistance to prepare better for the task of controlling the Union's external borders. This means enabling them to carry out their tasks under Schengen properly. Lastly, we need to solve certain specific points relating to the agricultural policy. First and foremost, the Commission fully supports the Danish Presidency in its efforts to reach the necessary compromise on all these matters. Some Member States have expressed reservations regarding the substance of the offer to the candidate countries. We, however, do not share their view. Like the President-in-Office of the Council, Mr Rasmussen, I consider that a reasonable offer should be made – an offer that allows the candidate countries to defend the Copenhagen outcome before public opinion in their own countries. We must keep within the overall framework laid down at the Brussels European Council, but openness, flexibility and generosity are also needed. Secondly, last week, I appealed publicly to the leaders of the candidate countries to show realism in this last lap of the negotiations. Indeed, I note that many points are still unresolved and we have only a few days left. We are skating on thin ice and progress must be made. There are times in history when narrow sectoral interests, however legitimate, must give way before the general interest. That is the law of democracy and we must apply it. I want to reiterate earnestly that most of the points of the final compromise must be decided at the forthcoming General Affairs Council meeting on 9 and 10 December. We cannot leave the Copenhagen European Council to decide on dozens and dozens of details. Therefore, ladies and gentlemen, before this House, I appeal to the good sense of the leaders of the candidate countries and the leaders of the Fifteen. The remaining difficulties must be settled quickly in the same spirit of partnership and friendship that has presided over all the accession negotiations."@en3 ". Señor Presidente, señor Ministro, Señorías, el Consejo Europeo de Copenhague puso en marcha en 1993 el actual proceso de ampliación, el mayor en la historia de la Unión. Casi diez años después, estamos a punto de llegar a puerto. A finales de la semana próxima, los Jefes de Estado y de Gobierno volverán a la capital danesa para tomar las últimas decisiones. Me gustaría ahora comentar las últimas novedades con respecto a la conclusión de las negociaciones con Chipre. Como saben, la Unión Europea siempre ha respaldado los esfuerzos del Secretario General de las Naciones Unidas, y durante las últimas semanas, el Sr. Kofi Annan ha tomado la valiente iniciativa de presentar un plan de solución global, que cuenta con todo nuestro apoyo. Las reacciones de las partes enfrentadas han sido, en conjunto, positivas. Han aceptado estas propuestas como una base adecuada para llegar a una solución, y en los próximos días, darán a conocer sus propuestas. Confiamos en que estas contribuciones permitan al Sr. Kofi Annan avanzar hacia una solución. Ya hemos declarado formalmente que estamos dispuestos a tener en cuenta los términos de tal solución en las disposiciones de adhesión de Chipre, y haremos todo lo que esté en nuestra mano para hacerlo así de alcanzarse ese acuerdo. En cualquier caso, los compromisos alcanzados en Helsinki siguen siendo válidos para la candidatura de Chipre. En lo relativo a Bulgaria y Rumania, el Consejo Europeo de Copenhague tendrá que aprobar las propuestas de la Comisión sobre planes de trabajos detallados, incluidos calendarios concretos y un incremento de las ayudas de preadhesión, con el fin de avanzar en el proceso de adhesión. Como saben, estos dos países han propuesto como fecha de adhesión el año 2007, y la Comisión opina que es preciso no escatimar en esfuerzos para hacer realidad este objetivo. Para terminar, unas consideraciones sobre Turquía. Esta Cámara ya ha tenido la oportunidad de debatir este asunto con detenimiento. Por mi parte, quisiera exponer nuestra postura, una vez más, especialmente en vista de los contactos que el Comisario Verheugen y yo hemos mantenido recientemente con el líder del AKP, el Sr. Erdogan. De acuerdo con las Conclusiones de Helsinki, la Comisión considera a Turquía un candidato más, sujeto por lo tanto, a exactamente los mismos criterios de evaluación. El informe sobre Turquía presentado por la Comisión en octubre se basaba en información objetiva que nadie rebatió. Dicho informe destacaba los avances de Turquía en el cumplimiento de los criterios políticos de Copenhague, además de subrayar las dificultades a las que aún hay que hacer frente. En resumen, Turquía ha realizado grandes avances, pero todavía queda mucho por hacer. El programa legislativo del nuevo Gobierno turco confirma esta aseveración. En efecto, el Gobierno prevé presentar al Parlamento turco varios paquetes de medidas legislativas, e incluso algunas enmiendas constitucionales, con el fin de impulsar la democracia y los derechos humanos en Turquía. La Unión Europea debe fomentar este proceso. Redunda en nuestro beneficio que un importante socio como Turquía, cuyo papel es de gran importancia desde el punto de vista estratégico, político y económico, refuerce sus instituciones, mejore la calidad de su democracia y se comprometa inequívocamente con los valores y principios que todos compartimos. Por otra parte, antes de dar un paso irreversible, debemos estar seguros de que Turquía cumple plenamente todas las condiciones, al igual que hemos hecho con los demás países candidatos. Señor Presidente, Señorías, la inminencia de la entrada en la Unión ha dado a millones de europeos una nueva perspectiva política y económica. Sobre todo, les ha dado esperanza, y la esperanza es el bien más escaso y preciado en la política. La historia no se ha portado bien con estos pueblos en los últimos tiempos, pero ahora tienen la esperanza de lograr un futuro mejor: un futuro de dignidad, de libertad y de prosperidad. Estoy seguro de que esta esperanza hará avanzar a la Unión durante muchos años y que, junto con los gobiernos y los pueblos de los nuevos Estados miembros, alcanzaremos grandes logros. ¿Qué se va a debatir en Copenhague? Básicamente tres puntos: primero, la conclusión de las negociaciones con los diez países candidatos citados en el informe de la Comisión del pasado octubre; segundo, el fortalecimiento de la estrategia de preadhesión para ayudar a Bulgaria y Rumania a acelerar sus preparativos de ingreso en la Unión; y tercero, la toma de una decisión sobre los próximos pasos de la candidatura de Turquía. En mi intervención de hoy, quisiera desarrollar estos tres aspectos. No obstante, en primer lugar me gustaría decir unas palabras sobre las decisiones que debemos tomar para conducir con éxito los tres grandes cambios que tendrán lugar en 2004: la adhesión de los nuevos Estados miembros, el nombramiento de la nueva Comisión y las elecciones al Parlamento Europeo. Ahora podemos fijar el apretado calendario de acontecimientos políticos e institucionales de 2004 teniendo en cuenta las reflexiones que se están haciendo en esta Cámara sobre cómo van a organizarse los distintos plazos relacionados con la llegada de los nuevos Estados miembros y con las elecciones europeas. Creo que las recomendaciones del Consejo pueden, en caso de ser necesario, revisarse y complementarse para adaptarse del mejor modo posible a las necesidades concretas del Parlamento. Mi sugerencia es que organicemos las cosas en el orden más práctico y que, cuando el Tratado no disponga nada, utilicemos el sentido común. Desde el punto de vista político, es muy significativo que las elecciones europeas constituyan el eje de las actividades institucionales relacionadas con la ampliación. El nuevo Parlamento abrirá sus puertas de inmediato a los representantes electos de los nuevos Estados miembros, que ingresarán en esta Cámara como miembros de pleno derecho, lo que permitirá a esta Asamblea aprobar con total legitimidad el nombramiento del nuevo Colegio, que asumirá su cargo lo antes posible. ¿Cómo se presenta la Cumbre de Copenhague en lo que se refiere al punto principal de la agenda, la ampliación? El Consejo Europeo de Bruselas permitió alcanzar un acuerdo en el seno de la Unión sobre las directrices generales de la oferta a los diez países candidatos, sobre todo en lo referente a asuntos agrícolas y presupuestarios. Las conclusiones del Consejo Europeo se presentaron inmediatamente ante los Jefes de Estado y de Gobierno de los países candidatos, que las acogieron bien en general. No obstante, todavía hay muchos asuntos que deben resolverse antes de que se pueda alcanzar un acuerdo aceptable para todas las partes implicadas. La Presidencia del Consejo y la Comisión han trabajado sin descanso – y lo seguirán haciendo – para lograr un acuerdo. Sin entrar en los pormenores de las conversaciones en curso, voy a describir sucintamente algunos de sus puntos principales: en primer lugar, debemos encontrar el modo de respetar un principio sobre el que todos estamos de acuerdo, es decir, que las cantidades netas que reciban de la Unión Europea los países candidatos en 2004, 2005 y 2006 no pueden ser inferiores a las percibidas en 2003; en segundo lugar, los países candidatos necesitan ayuda para prepararse mejor para la labor de controlar las fronteras exteriores de la Unión, lo que significa permitirles llevar a cabo plenamente las tareas derivadas de Schengen; y por último, debemos resolver algunas cuestiones concretas relativas a la política agraria. Ante todo, la Comisión apoya plenamente a la Presidencia danesa en sus esfuerzos por conseguir el compromiso necesario sobre todos estos aspectos. Algunos Estados miembros han expresado sus reservas sobre el contenido de la oferta realizada a los países candidatos, reservas que nosotros, no obstante, no compartimos. Al igual que el Presidente en ejercicio del Consejo, el Sr. Rasmussen, creo que debería hacerse una oferta razonable, una oferta que permita a los países candidatos defender el resultado de Copenhague ante la opinión pública de sus propios países. Debemos respetar los límites del marco general fijado por el Consejo Europeo de Bruselas, pero también son necesarias cierta apertura, flexibilidad y generosidad. En segundo lugar, la semana pasada pedí públicamente a los líderes de los países candidatos que fueran realistas en esta fase final de las negociaciones. De hecho, es preciso destacar que hay muchas cuestiones pendientes de solución y que sólo nos quedan unos días. Estamos caminando sobre una fina capa de hielo y es necesario avanzar. Hay circunstancias históricas en las que los pequeños intereses particulares, a pesar de ser legítimos, deben ceder el paso al interés general: así es como funciona la democracia, y nosotros debemos respetar esto. Quiero reiterar, en tono solemne, que la mayor parte de los puntos del compromiso final deben decidirse en la próxima reunión del Consejo de Asuntos Generales que se celebrará el 9 y el 10 de diciembre. No podemos permitir que el Consejo Europeo de Copenhague se halle en la necesidad de tomar decisiones sobre docenas y docenas de aspectos. Es por eso, Señorías, que apelo ante esta Cámara al sentido común de los líderes de los países candidatos y de los Quince. Las dificultades deben solventarse rápidamente en ese mismo espíritu de asociación y amistad que ha presidido todas las negociaciones de adhesión."@es12 ". Arvoisa puhemies, arvoisa ministeri, hyvät parlamentin jäsenet, vuonna 1993 pidetyssä Kööpenhaminan Eurooppa-neuvostossa aloitettiin meneillään oleva unionin historian mittavin laajentumisprosessi. Tuo prosessi lähenee nyt loppuaan lähes kymmenen vuoden jälkeen. Valtioiden ja hallitusten päämiehet kokoontuvat ensi viikon lopulla jälleen Tanskan pääkaupunkiin, jossa heidän on määrä tehdä lopulliset päätökset laajentumisesta. Haluan myös kommentoida Kyproksen kanssa käytävien liittymisneuvottelujen viimeisiä tapahtumia. Kuten tiedätte, Euroopan unioni on tukenut aina Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin Kofi Annanin toimia, ja muutaman viimeisen viikon aikana hän on osoittanut rohkeaa aloitteellisuutta ehdottaessaan kokonaisvaltaista suunnitelmaa asian ratkaisemiseksi. Komissio antaa täyden tukensa Kofi Annanin suunnitelmalle. Neuvottelujen osapuolet ovat suhtautuneet suunnitelmaan lähinnä myönteisesti ja katsovat ehdotusten muodostavan sopivan perustan sopimukselle. Osapuolet antavat muutaman päivän kuluttua omat ehdotuksensa. Toivomme, että niiden ansiosta Kofi Annanin työ ratkaisun löytämiseksi helpottuu. Komissio on todennut jo julkisesti, että se on valmis ottamaan huomioon sopimuksen ehdot Kyproksen liittymisvalmisteluissa, ja komissio pyrkiikin tekemään niin, jos sellaiseen sopimukseen päästään. Kyproksen ehdokkuuteen sovelletaan joka tapauksessa yhä Helsingin Eurooppa-neuvostossa tehtyjä sitoumuksia. Bulgarian ja Romanian liittymisprosessin edistämiseksi Kööpenhaminan Eurooppa-neuvoston on hyväksyttävä komission laatimat ehdotukset yksityiskohtaisiksi etenemissuunnitelmiksi ja tarkat aikataulut sekä liittymistä valmistelevan tuen lisääminen. Kuten tiedätte, Bulgaria ja Romania ovat ehdottaneet vuotta 2007 liittymisvuodeksi, ja komission mielestä on tehtävä kaikki mahdollinen tavoitteen saavuttamiseksi. Lopuksi muutama sana Turkista. Parlamentti on jo keskustellut asiasta perusteellisesti. Tavattuani yhdessä komission jäsenen Verheugenin kanssa AKP-puolueen johtajan Erdoganin haluaisin esittää komission kannan asiasta vielä kerran. Helsingin Eurooppa-neuvoston päätelmien perusteella komissio pitää Turkkia tasavertaisena ehdokkaana muiden ehdokkaiden kanssa, ja täten sille asetetaan samat vaatimukset. Komission lokakuussa antama kertomus Turkista perustui puolueettomaan tietoon, jonka oikeellisuutta kukaan ei kyseenalaistanut. Siinä todettiin, että Turkki on edistynyt Kööpenhaminassa asetettujen poliittisten arviointiperusteiden täyttämisessä. Jäljellä olevia ongelmia mainittiin myös. Lyhyesti voidaan todeta, että Turkki on edistynyt paljon, mutta työtä on vielä paljon jäljellä. Turkin hallituksen esittämä uusi lainsäädäntöohjelma on osoitus edistymisestä. Hallitus todellakin aikoo esittää Turkin parlamentille useita lakeja ja jopa perustuslakiin tehtäviä tarkistuksia demokratian ja ihmisoikeuksien vahvistamiseksi Turkissa. Euroopan unionin on kannustettava Turkin liittymisprosessin etenemistä. On omien etujemme mukaista, että Turkin kaltainen suuri kumppanimaa, jolla on erittäin suuri strateginen, poliittinen ja taloudellinen merkitys, vahvistaa instituutioitaan, lisää demokratiaa ja sitoutuu yksiselitteisesti noudattamaan kanssamme samoja arvoja ja periaatteita. Ennen kuin teemme mitään peruuttamatonta, meidän on varmistettava, että Turkki täyttää täysin kaikki ehdot, sillä näin on tehty muidenkin ehdokasvaltioiden kanssa. Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, ajatus lähenevästä unionin jäsenyydestä on antanut uusia poliittisia ja taloudellisia näkymiä miljoonille eurooppalaisille. Ennen kaikkea he saavat siitä toivoa. Toivo on politiikan harvinaisin ja samalla arvokkain tuotos. Näiden ihmisten lähihistoria ei ole ollut kaunista, mutta nyt heillä on toivoa paremmasta tulevaisuudesta – arvokkaasta, vapauteen ja hyvinvointiin perustuvasta tulevaisuudesta. Olen varma, että tuo toivo antaa pontta unionin toimille useiden vuosien ajaksi ja että yhdessä uusien jäsenvaltioiden hallitusten ja kansalaisten kanssa saavutamme merkittäviä tuloksia. Mitä asioita Kööpenhaminan esityslista sisältää? Se sisältää lähinnä kolme asiaa. Liittymisneuvottelut on saatava päätökseen niiden kymmenen ehdokasvaltion kanssa, jotka mainittiin viime lokakuussa annetussa komission kertomuksessa, Bulgarian ja Romanian liittymistä edeltävää strategiaa on vahvistettava maiden jäsenyysvalmistelujen jouduttamiseksi ja Turkin ehdokkuuden etenemisestä on päätettävä. Käsittelen näitä kolmea asiaa tänään laajemmin. Ensin haluan sanoa muutaman sanan päätöksistä, jotka on tehtävä selvitäksemme vuoden 2004 kolmesta suuresta muutoksesta, jotka ovat uusien jäsenvaltioiden liittyminen, uuden komission nimittäminen ja Euroopan parlamentin vaalit. Meillä on nyt tilaisuus muokata vuoden 2004 poliittisille ja institutionaalisille tapahtumille laadittavaa rankkaa aikataulua sen perusteella, miten parlamentti suhtautuu uusien jäsenvaltioiden liittymistä ja parlamentin vaaleja koskeviin lukuisiin päivämääriin. Komissio voi tarpeen mukaan tarkistaa ja täydentää neuvostolta saatavia suosituksia, jotta parlamentin erityistarpeet otetaan huomioon mahdollisimman tarkasti. Ehdottaisin, että noudatetaan kaikkein käytännöllisintä järjestystä, ja jos asioista ei määrätä perussopimuksessa, niistä pitäisi päättää terveen järjen mukaisesti. Poliittisesti olisi erittäin tärkeää, että parlamentin vaalit saisivat keskeisen sijan laajentumiseen liittyvissä toimielinjärjestelyissä. Uusista jäsenvaltioista valitut jäsenet pääsevät välittömästi uuden parlamentin täysivaltaisiksi jäseniksi ja voivat oikeutetusti osallistua komission nimittämiseen. Komission jäsenet astuvat virkaansa niin pian kuin mahdollista. Entä millaiselta Kööpenhaminan huippukokous näyttää esityslistan tärkeimmän asian eli laajentumisen osalta? Brysselin Eurooppa-neuvostossa sovittiin unionin laajat suuntaviivat kymmenelle ehdokasvaltiolle tehtävistä ehdotuksista, jotka koskevat erityisesti maatalous- ja talousarvioasioista. Eurooppa-neuvoston päätelmät esiteltiin välittömästi ehdokasvaltioiden valtioiden ja hallitusten päämiehille, jotka olivat niihin yleisesti tyytyväisiä. Jäljellä on kuitenkin useita asioita, jotka on ratkaistava, ennen kuin sopimuksesta saadaan kaikkia osapuolia tyydyttävä. Neuvoston puheenjohtaja ja komissio ovat tehneet ja tekevät edelleenkin lakkaamatta työtä edistääkseen sopimukseen pääsemistä. En käsittele asiasta käytyjä keskusteluja yksityiskohtaisesti, mutta esitän yleiskatsauksen tärkeimmistä kysymyksistä. Ensiksikin meidän on sovittava periaatteesta, jonka kaikki hyväksyvät. Ehdokasvaltioiden ei pitäisi saada vuosina 2004, 2005 ja 2006 Euroopan unionilta nettomääräisesti vähemmän tukea kuin vuonna 2003. Toiseksi ehdokasvaltiot tarvitsevat apua valmistautuakseen paremmin unionin ulkorajojen valvontaan. Toisin sanoen meidän on varmistettava, että ehdokasvaltiot pystyvät toteuttamaan Schengen-sopimuksen edellyttämät toimet asianmukaisesti. Lisäksi on ratkaistava joitakin maatalouspolitiikkaan liittyviä erityiskysymyksiä. Komissio antaa ennen kaikkea täyden tukensa puheenjohtajavaltio Tanskan pyrkimyksille päästä näissä kaikissa asioissa tarvittavaan sopuratkaisuun. Jotkin jäsenvaltiot ovat suhtautuneet varauksellisesti ehdokasvaltioille osoitetun ehdotuksen sisältöön. Komissio ei kuitenkaan yhdy näiden jäsenvaltioiden mielipiteeseen. Neuvoston tehtävää hoitavan puheenjohtajan Rasmussenin tavoin olen sitä mieltä, että ehdokasvaltioille olisi tehtävä kohtuullinen ehdotus – ehdotus, jonka avulla ne voivat puolustaa Kööpenhaminan kokouksen tuloksia omien maidensa kansalaisille. Brysselin Eurooppa-neuvostossa asetetuissa puitteissa on pysyttävä, mutta asiassa tarvitaan myös avoimuutta, joustavuutta ja avokätisyyttä. Toiseksi esitin ehdokasvaltioiden johtajille viime viikolla julkisesti pyynnön, että he suhtautuisivat realistisesti tähän neuvottelujen viimeiseen vaiheeseen. On totta, että useat kysymykset ovat edelleen vailla vastausta ja aikaa on enää muutama päivä. Liikumme heikoilla jäillä, ja eteenpäin on pakko päästä. Historia on osoittanut, että suppeasta, vaikkakin laillisesta, alakohtaisesta edusta on luovuttava toisinaan yleisen edun hyväksi. Se on demokratian laki, ja sitä on noudatettava. Toistan sen tosiasian, että lopullisen ratkaisun useimmista näkökohdista on päätettävä yleisten asioiden neuvoston seuraavassa kokouksessa 9. ja 10. joulukuuta, sillä emme voi jättää kymmeniä yksityiskohtia Kööpenhaminan Eurooppa-neuvoston ratkaistavaksi. Arvoisat parlamentin jäsenet, tämän vuoksi vetoankin täällä parlamentissa ehdokasvaltioiden ja 15 jäsenvaltion johtajien ymmärtäväisyyteen. Jäljellä olevat ongelmat on ratkaistava nopeasti samassa kumppanuuden ja ystävyyden hengessä kuin liittymisneuvottelujakin on koko ajan käyty."@fi5 ". Monsieur le Président, Monsieur le Ministre, Honorables Parlementaires, en 1993, le Conseil européen réuni à Copenhague a engagé l'actuel processus d'élargissement, le plus grand dans l'histoire de notre Union. Presque dix ans plus tard, nous sommes sur le point d'arriver à bon port. À la fin de la semaine prochaine, les chefs d'État et de gouvernement se retrouveront dans la capitale danoise pour prendre les décisions finales. En ce qui concerne la conclusion des négociations avec Chypre, je souhaiterais commenter les derniers développements. Comme chacun le sait, l'Union européenne a toujours soutenu les efforts du Secrétariat général des Nations unies pour résoudre définitivement le problème de Chypre. Ces dernières semaines, le Secrétaire général, M. Kofi Annan, a pris l'initiative courageuse de proposer un plan de résolution globale que nous soutenons pleinement. La réponse des parties concernées a été globalement positive. Elles ont estimé que les propositions faites constituaient une base acceptable pour le règlement du problème et elles feront part dans les prochains jours de leurs propositions. Nous espérons que ces contributions permettront à M. Kofi Annan de franchir une nouvelle étape vers le règlement du problème. Nous avons déjà solennellement déclaré être disposés à intégrer cette solution dans les modalités-cadres de l'adhésion de Chypre et nous mettrons tout en œuvre pour ce faire si cet accord devait être adopté. En tout état de cause, les engagements pris à Helsinki à l'égard de la candidature de Chypre restent valables. En ce qui concerne la Bulgarie et la Roumanie, le Conseil européen de Copenhague devra adopter les propositions de la Commission portant sur une feuille de route détaillée. Ce document prévoit un calendrier précis, de même qu'une assistance de préadhésion renforcée pour que le processus aille de l'avant. Comme vous le savez, ces pays eux-mêmes ont proposé 2007 comme date de leur adhésion et la Commission estime qu'il convient de tout mettre en œuvre pour que cet objectif soit atteint. Laissez-moi enfin dire quelques mots sur la Turquie. Votre Parlement a déjà eu l'occasion de débattre de cette question. Pour ma part, je voudrais encore une fois exprimer notre position, notamment à la lumière des récents contacts que le dirigeant de l'AKP, M. Erdogan, a eus avec moi-même et le commissaire Verheugen. Conformément aux conclusions du Conseil européen d'Helsinki, la Commission considère que la Turquie, à l'instar de tout autre pays candidat, est soumise au respect des mêmes critères d'évaluation. Le rapport sur la Turquie présenté au mois d'octobre par la Commission se fonde sur des éléments objectifs et n'a été contesté par personne. Ce rapport souligne les progrès accomplis au regard des critères de Copenhague, tout en notant les difficultés qui restent à surmonter. Bref, des progrès énormes ont été faits, mais il reste encore du chemin à parcourir. Le programme législatif du nouveau gouvernement en est la confirmation. Celui-ci prévoit en effet de présenter au Parlement turc de nombreux "paquets" de mesures législatives, voire des modifications constitutionnelles pour renforcer la démocratie et les droits de l'homme en Turquie. L'Union européenne se doit d'encourager ce processus. Il est dans notre intérêt qu'un grand partenaire comme la Turquie, dont le rôle du point de vue stratégique, politique et économique est incontestable, entende renforcer ses institutions, améliorer son fonctionnement démocratique et s'engage clairement à respecter les valeurs et les principes que nous défendons tous. D'autre part, avant de nous engager irréversiblement, nous devons nous assurer que ce pays respecte pleinement toutes les conditions de l'adhésion, comme nous l'avons fait pour les autres pays candidats. Monsieur le Président, Honorables Parlementaires, la marche vers l'adhésion à l'Union a ouvert de nouvelles perspectives politiques et économiques à plusieurs millions d'Européens. Surtout, elle leur a redonné espoir. Or, l'espoir est la valeur la plus rare et la plus précieuse en politique. L'histoire récente n'a pas été clémente avec ces populations. C'est pourquoi celles-ci ont désormais l'espoir d'un avenir meilleur, fait de dignité, de liberté et de prospérité. Je suis certain que cet espoir sera le moteur de l'Union pour de nombreuses années à venir. Je suis convaincu également que nous ferons longue route avec les gouvernements et les peuples des futurs États membres. De quoi parlera-t-on à Copenhague ? En substance de trois choses : premièrement, conclure les négociations avec les dix pays candidats désignés dans le rapport présenté par la Commission en octobre dernier ; deuxièmement, renforcer la stratégie de préadhésion par laquelle nous entendons aider la Roumanie et la Bulgarie à accélérer leurs préparatifs pour entrer dans l'Union ; et troisièmement, décider des prochaines mesures à prendre concernant la candidature de la Turquie. Dans mon discours d'aujourd'hui, je commenterai ces trois points. Permettez-moi toutefois d'évoquer d'abord les décisions que nous devons prendre pour gérer les trois grandes transitions de 2004 : l'adhésion des nouveaux États membres, la nomination de la prochaine Commission et l'élection du Parlement européen. Nous pouvons arrêter l'épais calendrier des rendez-vous politiques et institutionnels de 2004. J'ai connaissance des réflexions en cours au Parlement européen sur la manière d'harmoniser les diverses échéances liées à l'arrivée des nouveaux pays membres et aux élections européennes. À cette fin, je crois que les indications qui nous viennent du Conseil peuvent, s'il le faut, faire l'objet d'une vérification et d'un complément afin de mieux tenir compte des intérêts particuliers du Parlement. Je suggère de donner aux événements l'ordre d'enchaînement le plus pratique et, à défaut d'indications dans le Traité, de se fier au bon sens. En toute hypothèse, le fait que ce soit précisément les élections européennes qui constituent le noyau des mesures institutionnelles prises en vue de l'élargissement est un signal politique très important. Le nouveau Parlement accueillera immédiatement les membres élus des nouveaux États membres qui y siégeront de plein droit. Ainsi pourra-t-il approuver avec une pleine légitimité le nouveau Collège qui s'installera le plus tôt possible. Comment se présente le sommet de Copenhague en ce qui concerne son thème principal, à savoir l'élargissement ? Le Conseil européen de Bruxelles a permis de trouver un accord interne à l'Union sur les grands équilibres de l'offre à soumettre aux dix pays candidats, surtout sur les questions agricoles et budgétaires. Les conclusions du Conseil européen ont été présentées immédiatement aux chefs d'État et de gouvernement des pays candidats et, d'une manière générale, l'accueil a été favorable. Toutefois, il reste encore de nombreuses questions à régler pour parvenir à un accord acceptable par tous. La présidence du Conseil et la Commission ont travaillé et travailleront sans relâche pour parvenir à un accord. Sans entrer dans les détails des discussions en cours, je voudrais vous en exposer les points principaux. En premier lieu, nous devons trouver le moyen adéquat de respecter un principe sur lequel nous sommes tous d'accord. Les pays candidats ne sauraient se retrouver dans une situation où en 2004, 2005 et 2006 ils recevraient de l'Union européenne des flux nets inférieurs à ceux de 2003. En second lieu, il faut aider les pays candidats à mieux se préparer à assumer la responsabilité du contrôle des frontières extérieures de l'Union. Cela signifie qu'il faut leur permettre d'exercer pleinement les tâches relatives au dispositif de Schengen. Enfin, nous devons régler quelques situations spécifiques en rapport avec la politique agricole. Premièrement, sur tous ces points la Commission soutient totalement la présidence danoise et les efforts qu'elle a accomplis et continue d'accomplir pour parvenir à un compromis. Certains États membres ont exprimé des réserves sur le contenu de l'offre faite aux pays candidats, réserves que nous ne partageons pas. Je m'associe à M. Rasmussen, président du Conseil, pour estimer qu'il est opportun de faire une offre raisonnable. Cela permettra aux représentants des pays candidats de défendre devant leur opinion publique les résultats obtenus à Copenhague. Il faut, certes, rester dans le cadre général fixé au Conseil européen de Bruxelles, mais il faut aussi faire preuve d'ouverture, de souplesse et de générosité. Deuxièmement, la semaine dernière j'ai lancé publiquement un appel aux responsables politiques des pays candidats pour qu'ils fassent preuve de réalisme lors de cette phase finale des négociations. Je dois faire observer que les questions encore en suspens sont nombreuses alors qu'il ne nous reste que peu de jours, et que nous ne pouvons faire face à une situation risquée sans aller de l'avant. Il y a des circonstances historiques dans lesquelles les petits intérêts sectoriels, quoique légitimes, doivent s'effacer devant l'intérêt général. C'est la loi de la démocratie. Je veux répéter solennellement que la plupart des points du compromis final devront être réglés au prochain Conseil "Affaires générales" des 9 et 10 décembre. Nous ne pouvons pas mettre le Conseil européen de Copenhague devant l'obligation de trancher sur des dizaines et des dizaines de points de détail. Honorables Parlementaires, devant vous j'en appelle à la sagesse des responsables politiques des pays candidats et des Quinze. Il faut surmonter rapidement les dernières difficultés dans un esprit de partenariat et d'amitié, comme ce fut déjà le cas au cours de toutes les négociations d'adhésion."@fr6 ". Mr President, Minister, ladies and gentlemen, in 1993, the Copenhagen European Council set in motion the current enlargement process, the largest-scale enlargement in the Union's history. Almost ten years on, we are nearing the end of that process. At the end of next week, the Heads of State and Government will be back in the Danish capital to take the final decisions. I would also like to comment on the latest developments regarding the conclusion of the negotiations with Cyprus. As you know, the European Union has always backed the endeavours of the United Nations Secretary-General and, in the last few weeks Kofi Annan has taken the courageous initiative of putting forward a plan for a global settlement. That plan has our full backing. The reactions of the parties concerned have, on the whole, been positive. They have accepted these proposals as an appropriate basis for a settlement and, in the next few days, they will respond with their proposals. We hope these contributions will allow Mr Kofi Annan to make more progress towards a solution. We have already formally stated that we are ready to take account of the terms of such a settlement in the accession arrangements for Cyprus, and we will endeavour to do so if such an agreement is reached. In any case, the commitments entered into at Helsinki remain valid for the candidacy of Cyprus. As regards Bulgaria and Romania, the Copenhagen European Council will have to adopt the Commission's proposals for detailed roadmaps, including precise timetables and increased pre-accession assistance, in order to take the accession process forward. As you know, these two countries have proposed 2007 as their target date for accession and the Commission believes no effort must be spared to achieve that target. Lastly, a word about Turkey. This House has already had occasion to debate the issue at length. For my part, I want to state our position once more, in particular in the light of contacts Commissioner Verheugen and I have had recently with the leader of the AKP, Mr Erdogan. On the basis of the Helsinki Conclusions, the Commission regards Turkey as a candidate on an equal footing with other candidate countries, and therefore as subject to exactly the same assessment criteria. The report the Commission presented on Turkey in October was based on objective information that no one disputed. It noted Turkey's progress towards meeting the Copenhagen political criteria. It also noted the remaining difficulties. In short, Turkey has come a long way but much remains to be done. The new Turkish Government's legislative programme confirms this. Indeed, the government plans to present several series of legislative measures, and even constitutional amendments, to the Turkish parliament in order to bolster democracy and human rights in Turkey. The European Union must encourage this process. It is in our interest that a major partner such as Turkey, whose role is enormously important strategically, politically and economically, should reinforce its institutions, improve the quality of its democracy and commit itself unequivocally to the values and principles we all share. On the other hand, before we take an irreversible step, we must be sure that Turkey meets all the conditions fully, just as we have in the case of the other candidate countries. Mr President, ladies and gentlemen, the prospect of approaching membership of the Union has given millions of Europeans a new political and economic perspective. Above all it has given them hope. Hope is the rarest and most valuable commodity in politics. History has not been kind to these peoples recently, but now they have the hope of a better future – a future of dignity, freedom and prosperity. I am certain that this hope will carry the Union forward for many years to come and that, together with the governments and peoples of the incoming Member States, we will achieve great things. What is on the agenda at Copenhagen? Basically three points. The negotiations need to be wound up with the ten candidate countries named in the Commission's report of last October, the pre-accession strategy to help Bulgaria and Romania speed up their preparations for membership needs to be strengthened and a decision is needed on the next steps in Turkey's candidacy. I will expand on these three points today. First, however, let me say something about the decisions we must take to organise the three great changes which will take place in 2004: the accession of the new Member States, the appointment of the new Commission and the European Parliament elections. We can now establish the heavy schedule of political and institutional events in 2004 in the light of the reflections taking place in Parliament on how to organise the various deadlines related to the arrival of the new Member countries and the European elections. I think the recommendations we are getting from the Council can, if necessary, be revised and supplemented to accommodate Parliament's specific needs in the best way possible. I suggest we organise things in the most practical order and, where the Treaty is silent, that we use common sense. Politically, it is highly significant that the European elections should be at the centre of the institutional activities related to enlargement. The new Parliament will open its doors immediately to the new Member States' elected representatives, who will come in as full members of this House, and it will thus be able to approve the appointment of the new body of Commissioners legitimately, and they will take office as soon as possible. How is the Copenhagen Summit shaping up in terms of the main point on the agenda – enlargement? The Brussels European Council brought agreement within the Union on the broad outlines of the offer to the ten candidate countries, in particular as regards the agricultural and budgetary issues. The European Council's conclusions were presented immediately to the Heads of State and Government of the candidate countries, who reacted favourably to them on the whole. Nonetheless, many issues still have to be resolved before an agreement acceptable to all concerned can be reached. The Presidency of the Council and the Commission have worked – and will continue to work – ceaselessly to reach an agreement. Without going into detail on the discussions under way, I will outline some of the main points. Firstly, we need to find a suitable way of respecting a principle we all agree on. In 2004, 2005 and 2006 the net amounts received by the candidate countries from the European Union should not be lower than those they receive in 2003. Secondly, the candidate countries need assistance to prepare better for the task of controlling the Union's external borders. This means enabling them to carry out their tasks under Schengen properly. Lastly, we need to solve certain specific points relating to the agricultural policy. First and foremost, the Commission fully supports the Danish Presidency in its efforts to reach the necessary compromise on all these matters. Some Member States have expressed reservations regarding the substance of the offer to the candidate countries. We, however, do not share their view. Like the President-in-Office of the Council, Mr Rasmussen, I consider that a reasonable offer should be made – an offer that allows the candidate countries to defend the Copenhagen outcome before public opinion in their own countries. We must keep within the overall framework laid down at the Brussels European Council, but openness, flexibility and generosity are also needed. Secondly, last week, I appealed publicly to the leaders of the candidate countries to show realism in this last lap of the negotiations. Indeed, I note that many points are still unresolved and we have only a few days left. We are skating on thin ice and progress must be made. There are times in history when narrow sectoral interests, however legitimate, must give way before the general interest. That is the law of democracy and we must apply it. I want to reiterate earnestly that most of the points of the final compromise must be decided at the forthcoming General Affairs Council meeting on 9 and 10 December. We cannot leave the Copenhagen European Council to decide on dozens and dozens of details. Therefore, ladies and gentlemen, before this House, I appeal to the good sense of the leaders of the candidate countries and the leaders of the Fifteen. The remaining difficulties must be settled quickly in the same spirit of partnership and friendship that has presided over all the accession negotiations."@lv10 "Mijnheer de Voorzitter, mijnheer de minister, geachte afgevaardigden, in 1993 bracht de Europese Raad van Kopenhagen het huidige uitbreidingsproces, het grootste uitbreidingsproces in de geschiedenis van de Unie, op gang. Sedertdien zijn tien jaar verstreken en de haven is nu in zicht. Eind volgende week zullen de staatshoofden en regeringsleiders opnieuw in de Deense hoofdstad bijeenkomen om de eindbesluiten te nemen. Ik wil nu kort commentaar leveren op de laatste ontwikkelingen betreffende de afronding van de onderhandelingen met Cyprus. Zoals bekend geeft de Europese Unie steevast steun aan de inspanningen van de secretaris-generaal van de Verenigde Naties. In de afgelopen weken heeft Kofi Annan een moedig initiatief genomen en een allesomvattende oplossing voorgesteld. Daaraan geven wij onze volledige steun. De betrokken partijen hebben op dat plan in het algemeen positief gereageerd. Zij hebben verklaard dat het voorstel een aanvaardbare grondslag is voor een oplossing en een dezer dagen zullen zij hun eigen voorstellen bekend maken. Hopelijk zal Kofi Annan met die bijdragen opnieuw een stap dichter bij een oplossing van het probleem kunnen komen. Wij hebben in ieder geval reeds plechtig verklaard dat wij bereid zijn in de toetredingsmodaliteiten voor Cyprus rekening te houden met de verschillende onderdelen van die oplossing. Zodra er een akkoord is zullen wij daar werk van maken. Afgezien daarvan zullen wat de kandidatuur van Cyprus betreft de verplichtingen die we in Helsinki zijn aangegaan van kracht blijven. Wat Bulgarije en Roemenië betreft zal de Europese Raad van Kopenhagen zijn goedkeuring moeten hechten aan de voorstellen van de Commissie betreffende de gedetailleerde . Daarin is sprake van een nauwkeurig tijdschema en een versterkte pretoetredingssteun. Het doel daarvan is het toetredingsproces vooruit te helpen. Zoals u weet hebben deze twee landen zelf de datum van 2007 voor hun toetreding voorgesteld, en de Commissie is van mening dat alles in het werk moet worden gesteld om dit doel ook daadwerkelijk te bereiken. Dan tot slot nog enkele opmerkingen over Turkije. Het Parlement heeft daar reeds lang en breed over kunnen discussiëren. Ik wil nogmaals ons standpunt uiteenzetten en dit vooral plaatsen in het licht van de contacten die ik samen met de heer Verheugen recentelijk met de leider van de AKP, de heer Erdogan, heb gehad. Uitgaande van de conclusies van Helsinki is de Commissie van mening dat Turkije een kandidaat is als ieder ander kandidaat-land, en dus onderworpen moet worden aan dezelfde beoordelingscriteria. Het verslag over Turkije dat de Commissie in oktober jongstleden heeft gepresenteerd, is gebaseerd op objectieve gegevens die door niemand zijn betwist. In dat verslag wordt gewezen op de vorderingen die zijn gemaakt met betrekking tot de criteria van Kopenhagen en op de nog steeds bestaande moeilijkheden. Kortom, veel is gedaan, maar heel veel moet nog worden gedaan. Het wetgevend programma van de nieuwe Turkse regering zelf getuigt daarvan. Daarin staat immers dat aan het Turks parlement “talrijke pakketten met wetgevende maatregelen” zullen worden voorgelegd, en daarin is zelfs sprake van grondwetswijzigingen ter consolidering van de democratie en de rechten van de mens in het land. De Europese Unie moet dit proces aanmoedigen. Het is namelijk in ons belang dat een grote partner als Turkije, een land waarvan de rol op strategisch, politiek en economisch gebied zeer belangrijk is, zijn instellingen versterkt, de kwaliteit van de democratie verbetert en zich nadrukkelijk verplicht tot eerbiediging van de door ons allen voorgestane waarden en beginselen. Voordat wij ons echter definitief en onomkeerbaar vastleggen moeten wij er zeker van kunnen zijn dat dit land - net als alle andere kandidaat-landen - volledig aan alle voorwaarden voldoet. Mijnheer de Voorzitter, geachte afgevaardigden, de weg naar de toetreding tot de Unie heeft miljoenen Europeanen een nieuw politiek perspectief en een nieuw economisch perspectief geboden. Daardoor is echter vooral ook nieuwe hoop ontstaan, en hoop is de meest zeldzame en meest kostbare waarde in de politiek. De recente geschiedenis was allesbehalve zachtmoedig voor deze bevolkingen. Nu hebben zij echter nieuwe hoop gekregen, hoop op een betere toekomst, hoop op een toekomst van waardigheid, vrijheid en voorspoed. Ik ben er zeker van dat deze hoop nog jarenlang de motor van de Unie zal zijn, en ik ben er ook zeker van dat wij samen met de regeringen en volkeren van de nieuwe lidstaten grootse dingen zullen bereiken. Wat zal in Kopenhagen besproken worden? Hoofdzakelijk drie thema’s: ten eerste de afronding van de onderhandelingen met de tien kandidaat-landen die worden genoemd in het verslag van de Commissie van oktober jongstleden, ten tweede de versterking van de pretoetredingsstrategie waarmee wij Roemenië en Bulgarije willen helpen hun voorbereiding op de toetreding tot de Unie te versnellen, en ten derde het besluit over de volgende stappen met betrekking tot de kandidatuur van Turkije. Ik zal in mijn redevoering van vandaag deze drie punten nader toelichten. Voordat ik daartoe over ga, wil ik echter kort iets zeggen over de besluiten die noodzakelijk zijn om de drie grote gebeurtenissen van 2004 in goede banen te leiden: de toetreding van de nieuwe lidstaten, de benoeming van de nieuwe Commissie en de verkiezingen voor het Europees Parlement. Wij zullen in 2004 een drukke kalender hebben, met talrijke politieke en institutionele termijnen. Bij de vaststelling daarvan zullen wij profijt kunnen trekken van het denkproces dat in het Parlement gaande is over het met elkaar in overeenstemming brengen van de verschillende termijnen - de termijn van de toetreding van de nieuwe lidstaten en de termijn voor de Europese verkiezingen. Wij zullen, indien nodig, ook de aanbevelingen van de Raad bestuderen en als aanvulling gebruiken, opdat uiteindelijk op optimale wijze rekening kan worden gehouden met de specifieke belangen van het Parlement. Ik stel voor de zaken zo praktisch mogelijk aan te pakken en, aangezien het Verdrag geen indicaties daaromtrent bevat, het gezond verstand te gebruiken. Het is hoe dan ook een uiterst belangrijk politiek signaal dat juist de Europese verkiezingen in het middelpunt van de institutionele activiteiten voor de uitbreiding staan. Het nieuwe Parlement zal de gekozen volksvertegenwoordigers van de nieuwe lidstaten onmiddellijk als volwaardige leden opnemen en aldus met volledige eerbiediging van de regels het nieuwe college van de Commissie kunnen goedkeuren en kunnen zorgen voor een zo spoedig mogelijke investituur. Wat is de situatie met betrekking tot het hoofdthema van de Top van Kopenhagen, de uitbreiding? Tijdens de Europese Raad van Brussel kon binnen de Unie een akkoord worden bereikt over de hoofdlijnen van het aanbod aan de tien kandidaat-landen. Het gaat hier met name om de landbouw en de begroting. De conclusies van de Europese Raad zijn onmiddellijk voorgelegd aan de staatshoofden en regeringsleiders van de kandidaat-landen, en ze zijn door hen in het algemeen positief ontvangen. Er zijn echter nog talrijke vraagstukken waarvoor een oplossing moet worden gevonden voordat een voor alle partijen aanvaardbaar akkoord kan worden gesloten. Het voorzitterschap van de Raad en de Commissie zullen hun niet nalatende inspanningen voor het bereiken van dit akkoord voortzetten. Ik zal niet gedetailleerd ingaan op de lopende besprekingen maar mij beperken tot de belangrijkste punten. Ten eerste moeten wij zien hoe wij tegemoet kunnen komen aan het algemeen aanvaarde principe dat de kandidaat-landen in de jaren 2004, 2005 en 2006 niet in een positie mogen komen te verkeren waarin zij netto minder van de Europese Unie ontvangen dan in 2003. Ten tweede moeten wij de kandidaat-landen helpen goed beslagen ten ijs te komen als het gaat om de uitoefening van de controle aan de buitengrenzen van de Unie, hetgeen betekent dat wij ervoor moeten zorgen dat zij hun Schengen-taken volledig kunnen vervullen. Ten slotte moeten wij enkele specifieke kwesties oplossen met betrekking tot het landbouwbeleid. Ten eerste wil ik duidelijk maken dat de Commissie bij al deze vraagstukken haar volledige steun geeft aan het Deens voorzitterschap en aan zijn inspanningen voor de bewerkstelliging van het noodzakelijke compromis. Enkele lidstaten hebben voorbehouden aangetekend ten aanzien van het aanbod aan de kandidaat-landen. Wij delen deze voorbehouden evenwel niet, en ik ben het volledig met de fungerend voorzitter van de Raad, de heer Rasmussen, eens dat ons aanbod redelijk moet zijn. Een redelijk aanbod zal de vertegenwoordigers van de kandidaat-landen in staat stellen de in Kopenhagen bereikte resultaten te verdedigen ten overstaan van het grote publiek in die landen. Wij moeten ons namelijk houden aan het algemene, door de Europese Raad van Brussel vastgestelde kader, zij het met de noodzakelijke openheid, soepelheid en ruimhartigheid. Ten tweede heb ik de afgelopen week in het openbaar een beroep gedaan op de verantwoordelijke politici van de kandidaat-landen en hun gevraagd in deze slotfase van de onderhandelingen blijk te geven van realisme. Er zijn namelijk nog talrijke onopgeloste vraagstukken en wij hebben nog maar enkele dagen de tijd. Wij kunnen een riskante situatie niet het hoofd bieden als wij geen stappen vooruit zetten. Er zijn historische momenten waarop de kleine sectorale belangen, hoe gerechtvaardigd ook, ondergeschikt moeten worden gemaakt aan het algemeen belang. Dat is de wet van de democratie die wij moeten toepassen. Ik wil hier plechtig herhalen dat over de meeste punten van het eindcompromis een besluit zal worden genomen door de aanstaande Raad Algemene Zaken van 9 en 10 december. Wij moeten namelijk absoluut zien te voorkomen dat de Europese Raad gedwongen wordt een besluit te nemen over tientallen specifieke punten. Geachte afgevaardigden, ik wil derhalve vanaf deze plaats een beroep doen op de wijsheid van de verantwoordelijke politici van de kandidaat-landen en de vijftien lidstaten. Wij moeten de laatste moeilijkheden snel oplossen en daarbij, net als bij de toetredingsonderhandelingen, blijk geven van een geest van partnerschap en vriendschap."@nl2 "Senhor Presidente, Senhor Ministro, Senhores Deputados, em 1993, o Conselho Europeu, reunido em Copenhaga, deu luz verde ao actual processo de alargamento, que é o maior da história da União. Decorridos que foram quase dez anos, estamos a aproximar-nos do final desse processo. No final da próxima semana, os Chefes de Estado e de Governo voltarão a encontrar-se na capital dinamarquesa para tomarem as decisões finais. No que respeita à conclusão das negociações com Chipre, gostaria de comentar os últimos acontecimentos. Como se sabe, a União Europeia sempre apoiou os esforços do Secretário-Geral das Nações Unidas e, no decorrer das últimas semanas, Kofi Annan tomou a iniciativa corajosa de propor um plano de resolução global, o qual tem todo o nosso apoio. A reacção das partes envolvidas foi, na generalidade, positiva. Acolheram essas propostas como base aceitável para uma solução e, nos próximos dias, darão a conhecer as suas propostas. Fazemos votos de que esses contributos permitam que Kofi Annan possa dar mais um passo em frente no sentido da resolução do problema. Já afirmámos solenemente que estamos dispostos a ter em conta os termos dessa solução nas negociações de adesão de Chipre e envidaremos esforços nesse sentido, se esse acordo vier a ser conseguido. Em todo o caso, no que respeita à candidatura de Chipre, continuam a ser válidos os compromissos assumidos em Helsínquia. No que se refere à Bulgária e à Roménia, o Conselho Europeu de Copenhaga deverá adoptar as propostas da Comissão relativas a pormenorizados, incluindo uma calendarização exacta e uma assistência de pré-adesão reforçada, a fim de levar por diante o processo de adesão. Como se sabe, esses dois países propuseram 2007 como data de adesão e a Comissão considera que se deve fazer todo o possível por transformar esse objectivo em realidade. Finalmente, algumas considerações sobre a Turquia. O vosso Parlamento já teve oportunidade de discutir demoradamente essa questão. Pela minha parte, gostaria de manifestar uma vez mais a nossa posição, sobretudo à luz dos recentes contactos que o da AKP, Recep Erdogan, teve comigo e com o Senhor Comissário Verheugen. Com base nas conclusões de Helsínquia, a Comissão considera a Turquia um candidato em pé de igualdade com outros países candidatos, e portanto sujeito exactamente aos mesmos critérios de avaliação. O relatório que a Comissão apresentou no passado mês de Outubro sobre a Turquia baseia-se em elementos objectivos e não foi contestado por ninguém. Esse relatório salientou os progressos realizados pela Turquia no sentido de respeitar os critérios políticos de Copenhaga. De igual modo, chamou a atenção para as dificuldades que continuam a existir. Em suma, a Turquia já percorreu um longo caminho, mas muito continua ainda por fazer. O programa legislativo do novo Governo turco veio confirmar isso mesmo. Na verdade, ele prevê apresentar ao Parlamento turco vários conjuntos de medidas legislativas e até mesmo algumas alterações constitucionais com vista a consolidar a democracia e os direitos humanos nesse país. A União Europeia deve encorajar esse processo. É do nosso interesse que um parceiro tão importante como a Turquia, cujo papel é imensamente importante em termos estratégicos, políticos e económicos, pretenda reforçar as suas instituições, melhorar a qualidade da sua democracia e comprometer-se de forma inequívoca com os valores e princípios que todos partilhamos. Por outro lado, antes de darmos um passo irreversível, devemos certificar-nos de que a Turquia respeita plenamente todas as condições, exactamente como fizemos no caso dos outros países candidatos. Senhor Presidente, Senhores Deputados, a perspectiva de verem aproximar-se a sua adesão à União deu a milhões de europeus uma nova perspectiva política e económica. Acima de tudo, deu-lhes esperança. A esperança é o valor mais raro e mais precioso em política. A história recente não foi benevolente para estas populações, mas agora elas alimentam a esperança de um futuro melhor – um futuro de dignidade, liberdade e prosperidade. Estou certo de que essa esperança será o motor da União durante muitos anos que hão-de vir e que, em conjunto com os governos e as populações dos próximos Estados-Membros, iremos conseguir grandes coisas. Que temas irão ser discutidos em Copenhaga? Essencialmente três questões. É necessário concluir as negociações com os dez países candidatos indicados no relatório da Comissão de Outubro passado, reforçar a estratégia de pré-adesão com vista a ajudar a Bulgária e a Roménia a acelerarem os preparativos para a sua adesão à União e é igualmente necessário decidir os próximos passos relativamente ao processo de candidatura da Turquia. No meu discurso de hoje vou abordar estas três questões. Antes de o fazer, permitam-me, no entanto, que me refira às decisões que devemos tomar a fim de gerir as três grandes transições que irão ter lugar em 2004: a adesão dos novos Estados-Membros, a nomeação da nova Comissão e as eleições para o Parlamento Europeu. Podemos estabelecer um denso calendário de momentos políticos e institucionais para 2004, conhecendo as reflexões em curso no Parlamento sobre a forma de organizar os diferentes prazos relacionados com a chegada dos novos países membros e com as eleições europeias. Tendo em vista esse objectivo, penso que as indicações vindas do Conselho podem, se necessário, ser objecto de verificação e de aditamento, no intuito de salvaguardar o melhor possível os interesses específicos do Parlamento. Sugiro que se organizem as coisas da forma mais prática e, na ausência de indicações por parte do Tratado, que prevaleça o bom senso. É um sinal político importantíssimo que sejam as eleições europeias a constituir o fulcro das acções institucionais com vista ao alargamento. O novo Parlamento abrirá imediatamente as suas portas aos representantes eleitos dos novos Estados-Membros, que terão lugar nesta assembleia no pleno uso das suas capacidades e, dessa forma, poderá aprovar com total legitimidade o novo Colégio, que deverá tomar posse o mais rapidamente possível. Como se apresenta a Cimeira de Copenhaga no que respeita à sua questão principal: o alargamento? O Conselho Europeu de Bruxelas permitiu que se chegasse a acordo no seio da União sobre os grandes contornos da oferta a apresentar aos dez países candidatos, sobretudo no que respeita às questões agrícolas e orçamentais. As conclusões do Conselho Europeu foram imediatamente apresentadas aos Chefes de Estado e de Governo dos países candidatos, sendo o seu acolhimento, em geral, favorável. No entanto, continuam por resolver numerosas questões antes de se poder conseguir um acordo aceitável para todas as partes em causa. A Presidência do Conselho e a Comissão têm trabalhado - e irão continuar a trabalhar sem descanso - com vista à consecução desse acordo. Sem entrar nos pormenores das discussões em curso, gostaria de indicar alguns dos pontos principais: em primeiro lugar, temos de arranjar maneira de respeitar um princípio com o qual todos estamos de acordo. Em 2004, 2005 e 2006 os montantes líquidos recebidos pelos países candidatos por parte da União Europeia não devem ser inferiores aos que recebem em 2003. Em segundo lugar, é necessário ajudar os países candidatos a prepararem-se melhor para assumir o controlo das fronteiras externas da União, o que significa permitir-lhes que desempenhem plenamente as suas funções relativas a Schengen. Por último, temos de resolver algumas situações específicas respeitantes à política agrícola. Antes de mais, a Comissão apoia plenamente a Presidência dinamarquesa nos seus esforços no sentido de conseguir o necessário compromisso sobre todas estas questões. Alguns Estados-Membros manifestaram reservas acerca do conteúdo da oferta aos países candidatos. No entanto, nós não partilhamos o seu ponto de vista. À semelhança do Senhor Presidente em exercício do Conselho, Rasmussen, considero que se deve fazer uma oferta razoável – uma oferta que permita que os países candidatos possam defender os resultados conseguidos em Copenhaga perante a opinião pública dos respectivos países. Há que permanecer no quadro geral definido no Conselho Europeu de Bruxelas, mas são igualmente necessárias abertura, flexibilidade e generosidade. Em segundo lugar, na semana passada lancei publicamente um apelo aos responsáveis políticos dos países candidatos, no sentido de darem provas de realismo nesta fase final das negociações. Na verdade, verifico que muitas questões continuam em aberto e que nós já só temos poucos dias. Estamos a actuar numa situação de risco e é necessário que se registem progressos. Há circunstâncias históricas em que os pequenos interesses sectoriais, embora legítimos, devem inclinar-se diante do interesse geral. Essa é a lei da democracia e nós devemos aplicá-la. Quero repetir solenemente que a maior parte dos pontos do compromisso final devem ser decididos no decorrer do próximo Conselho “Assuntos Gerais” de 9 e 10 de Dezembro. Não podemos deixar ao Conselho Europeu de Copenhaga a decisão sobre dezenas e dezenas de questões específicas. Senhores Deputados, apelo portanto, diante de vós, para o bom senso dos responsáveis políticos dos países candidatos e dos quinze países membros. É necessário resolver rapidamente as últimas dificuldades com o mesmo espírito de parceria e amizade que presidiu a todas as negociações de adesão."@pt11 ". Herr talman, herr minister, ärade ledamöter! 1993 samlades Europeiska rådet i Köpenhamn för att dra i gång den nu pågående utvidgningsprocessen, den största i unionens historia. Nu, nästan tio år senare, håller vi på att föra den i hamn. I slutet av nästa vecka skall stats- och regeringscheferna återigen träffas i Köpenhamn för att fatta de sista besluten. När det gäller fullföljandet av förhandlingarna med Cypern skulle jag vilja kommentera den senaste utvecklingen. Som bekant har Europeiska unionen alltid stött Förenta nationernas generalsekreterares ansträngningar, och under de senaste veckorna har Kofi Annan tagit det modiga initiativet att föreslå en totallösning som har vårt fulla stöd. Parternas svar var överlag positivt. De mottog förslagen som en godtagbar grund för en lösning och kommer att offentliggöra sina förslag under de närmaste dagarna. Vi hoppas att dessa bidrag skall göra det möjligt för Kofi Annan att ta ytterligare ett steg mot en lösning av problemet. Vi har redan heligt lovat att vi är beredda att ta hänsyn till villkoren i denna lösning när det gäller Cyperns medlemskap, och vi kommer att arbeta med denna inriktning om överenskommelsen blir verklighet. Hur som helst gäller fortfarande de åtaganden för Cyperns ansökan som vi gjorde i Helsingfors. När det gäller Bulgarien och Rumänien kommer Europeiska rådet vid sitt möte i Köpenhamn att anta kommissionens förslag till en detaljerad . Denna innefattar en precis agenda och utökad hjälp inför anslutningen i syfte att föra anslutningsprocessen framåt. Som bekant har länderna själva föreslagit år 2007 som anslutningsdatum, och kommissionen anser att vi bör göra allt som står i vår makt för att detta mål skall förverkligas. Slutligen några påpekanden om Turkiet. Ert parlament har redan haft tillfälle att debattera detta ingående. För min del skulle jag ännu en gång vilja hävda vår inställning, framför allt mot bakgrund av de senaste kontakterna med AKP:s ledare, Recep Erdogan, som jag och kommissionär Verheugen har haft. På grundval av slutsatserna från Helsingfors betraktar kommissionen Turkiet som ett kandidatland bland andra, som alltså skall underkastas samma, identiska bedömningskriterier. Kommissionens rapport om Turkiet från oktober bygger på objektiva fakta och har inte ifrågasatts av någon. I den betonade vi de framsteg som har gjorts i riktning mot Köpenhamnskriterierna samtidigt som vi framhöll de svårigheter som fortfarande kvarstår. Kort sagt har mycket gjorts, men mycket återstår fortfarande att göra. Detta bekräftas också av den nya turkiska regeringens regeringsförklaring. I denna säger man att man avser att lägga fram ”många lagstiftningspaket” och till och med grundlagsändringar för det turkiska parlamentet, för att konsolidera demokratin och de mänskliga rättigheterna i landet. Europeiska unionen måste stödja denna process eftersom det ligger i vårt intresse att en stor partner som Turkiet, som har en enormt viktig roll ur strategisk, politisk och ekonomisk synpunkt, avser att förstärka sina institutioner och förbättra demokratin och tydligt bekänner sig till värderingar och principer som vi alla delar. Å andra sidan måste vi försäkra oss om att detta land fullt ut respekterar alla våra villkor innan vi gör ett oåterkalleligt åtagande, precis som vi gjorde med de andra kandidatländerna. Herr talman, ärade ledamöter! Vägen till medlemskap i unionen har gett miljoner européer nya politiska och ekonomiska utsikter. Framför allt har den återgivit dem hoppet, och hoppet är det mest sällsynta och mest värdefulla som finns i politiken. Nutidshistorien har inte varit nådig emot dessa människor. Nu har det emellertid tänds ett hopp om en bättre framtid hos dem, en framtid av värdighet, frihet och välstånd. Jag är säker på att detta hopp kommer att vara unionens drivkraft under många år framöver, och jag är lika säker på att vi kommer att göra stora framsteg, tillsammans med regeringarna och människorna i de nya medlemsstaterna. Vad är det som skall diskuteras i Köpenhamn? Huvudsakligen tre frågor: för det första skall förhandlingarna slutföras med de tio kandidatländer som finns med i kommissionens oktoberrapport, för det andra skall strategin inför anslutningen förstärkas så att vi kan hjälpa Rumänien och Bulgarien att snabba upp sina förberedelser för medlemskap i unionen, och för det tredje skall det beslutas hur Turkiets ansökningsprocess skall gå vidare. Jag skall beskriva dessa tre punkter i mitt anförande i dag. Låt mig dock först nämna de beslut vi måste fatta för att hantera de tre stora förändringarna under 2004: de nya medlemsstaternas inträde, utseendet av en ny kommission och valet till Europaparlamentet. Vi kan dra upp den fullspäckade agendan med politiska och institutionella händelser under 2004 med vetskap om det resonemang som förs i parlamentet om hur de olika tidsramarna för de nya medlemsstaternas ankomst och parlamentsvalet skall kunna harmoniseras. Vad detta anbelangar tror jag att de riktlinjer som kommer från rådet vid behov kan utvärderas och kompletteras så att parlamentets särskilda intressen kan tillgodoses. Jag föreslår att de olika händelserna läggs in i den ordning som är mest praktisk och att det sunda förnuftet får råda där inte fördraget ger några anvisningar. Hur som helst är det en mycket viktig politisk signal att just valet till Europaparlamentet utgör navet i institutionernas arbete med utvidgningen. De ledamöter som väljs från de nya medlemsstaterna kommer omedelbart att ingå i det nya parlamentet med fulla befogenheter, och därmed kommer parlamentet att ha full legitimitet när det gäller att utse den nya kommission som skall tillsättas så snart som möjligt. Hur framstår toppmötet i Köpenhamn om vi ser till dess huvudfråga, det vill säga utvidgningen? Europeiska rådets möte i Bryssel ledde till en intern överenskommelse i unionen avseende de stora avvägningarna i det erbjudande de tio kandidatländerna skall underställas, framför allt i fråga om jordbruk och ekonomi. Slutsatserna från Europeiska rådets möte presenterades omedelbart för kandidatländernas stats- och regeringschefer och upptogs överlag positivt. Emellertid återstår det fortfarande många frågor att lösa för att vi skall komma fram till en överenskommelse som alla parter kan acceptera. Rådets ordförandeskap och kommissionen har arbetat och kommer att fortsätta att arbeta oavbrutet för att vi skall nå denna överenskommelse. Utan att gå in på detaljerna i den pågående diskussionen skulle jag vilja ta upp några av huvudpunkterna: för det första måste vi hitta ett sätt att respektera en princip vi alla delar, det vill säga att kandidatländerna inte skall hamna i en situation där de under 2004, 2005 och 2006 får lägre nettostöd från Europeiska unionen än under 2003. För det andra måste vi hjälpa kandidatländerna att bättre förbereda sig för att ta kontroll över unionens yttre gränser, och det innebär att de måste tillåtas utföra Schengenuppgifterna fullt ut. Slutligen måste vi lösa vissa specifika frågor som har med jordbrukspolitiken att göra. Först och främst stöder kommissionen helt det danska ordförandeskapet i alla dessa frågor, liksom de ansträngningar det har gjort och gör för att komma fram till den erforderliga kompromissen. Vissa medlemsstater har framfört invändningar mot innehållet i erbjudandet till kandidatländerna, invändningar som vi dock inte instämmer i. Jag håller med rådets ordförande Rasmussen om det lämpliga i att komma med ett resonligt erbjudande. På så sätt kan kandidatländernas företrädare försvara resultaten från Köpenhamn för den allmänna opinionen. Vi måste hålla oss inom den allmänna ram som fastställdes vid Europeiska rådets möte i Bryssel, men det fordras också öppenhet, flexibilitet och generositet. För det andra vädjade jag i förra veckan offentligt till de politiskt ansvariga i kandidatländerna att visa prov på realism i denna slutfas av förhandlingarna. Jag måste påpeka att det fortfarande finns många öppna frågor, samtidigt som vi bara har några få dagar på oss. Vi kan inte ta itu med en riskfylld situation utan att gå framåt. Det finns historiska omständigheter när små särintressen måste vika för allmänintresset, även om de är legitima: detta är demokratins lag, och den skall vi tillämpa. Jag vill högtidligen upprepa att större delen av punkterna i den slutliga kompromissen skall beslutas under det kommande mötet med rådet (allmänna frågor) 9–10 december. Vi kan inte tillåta att Europeiska rådet finner sig tvunget att fatta beslut om tiotals och åter tiotals småpunkter. Ärade ledamöter! Jag appellerar alltså, inför er, till den vishet de politiskt ansvariga i kandidatländerna och de femton medlemsländerna besitter. Vi måste snabbt lösa de sista svårigheterna i samma anda av partnerskap och vänskap som har rått under hela medlemskapsförhandlingarna."@sv13
lpv:unclassifiedMetadata	"(Aplausos)"12,11 "(Applaudissements)"6 "(Applaus)"2 "(Applause)"10,10,3 "(Applausi)"9 "(Applåder)"13 "(Beifall)"7 "(Bifald)"1 "(Suosionosoituksia)"5 "(Χειροκροτήματα)"8 "Commissione"9 "Prodi,"9 "leader"11,9 "partner"9 "roadmap"13,9 "roadmaps"2,11

Named graphs describing this resource:

The resource appears as object in 2 triples

Context graph