Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-10-24-Speech-4-126"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20021024.5.4-126"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". - Herr Präsident, meine Damen und Herren! Die Klimapolitik ist ein Prozess, der uns im 21. Jahrhundert begleiten wird, und ich hoffe, dass Europa dabei weiterhin eine Führungsrolle übernimmt. Ich möchte etwas zu den Parlamentariern sagen. Wir haben ja nicht nur mit Kyoto, sondern auch in anderen Fragen – ich denke da an den Internationalen Währungsfonds, die Finanzpolitik, die weltweite Kreditpolitik, die Umweltpolitik und die Handelspolitik – mehr und mehr globale Prozesse, die eigentlich nur von der Exekutive bestimmt werden. Die Parlamente nicken das dann ab, es geht auch gar nicht anders. Die Frage ist: Kann man nicht bei einer zunehmenden Globalisierung in der Welt die Parlamentarier stärker in die Meinungsbildungsprozesse einbinden? Das ist auch eine Frage an uns Parlamentarier selbst, an unsere Parlamente. Wir müssen neue Formen der Zusammenarbeit finden und dürfen nicht nur die Exekutive – oder in diesem Fall die Kommission – angreifen.
Zweite Bemerkung: Kyoto muss ratifiziert werden, und das wird unsere Hauptaufgabe in Neu Delhi sein. Wir müssen unsere Kollegen, insbesondere die russischen Kollegen, davon überzeugen, dass das sinnvoll ist.
Dritte Bemerkung: Bei der Politik der Reduzierung von CO2 – übrigens auch anderer Treibhausgasemissionen, aber vor allem CO2 – werden immer die erneuerbaren Energien genannt. Das ist auch richtig. Ich will dem nicht widersprechen. Nur, wenn wir nach Neu Delhi gehen, werden wir in ein Land kommen, das weit über 50 % seiner Energie aus Kohle gewinnt. Würde es gelingen, in einem solchen Land die Kohletechnologie nur auf den jetzigen europäischen Stand zu bringen, würden wir sehr, sehr viel mehr CO2 weltweit einsparen als mit allen anderen sehr teuren Einsparmaßnahmen. Das ist eine Wahrheit, vor der wir nicht die Augen verschließen dürfen. Das heißt: Wir brauchen, wenn wir eine Klimapolitik haben wollen, eine aktive Kohlepolitik. Das sollte man im gleichen Atemzug nennen wie die erneuerbaren Energien, denn 80 % unserer Energie weltweit wird weiterhin aus fossilen Brennstoffen gewonnen.
Letzte Bemerkung: Ich glaube, dass die Klimapolitik uns auch die Gelegenheit gibt, ein neues Verhältnis zu den Entwicklungsländern aufzubauen, und zwar über den Weg des Emissionshandels. Es war die Kommission selbst, die in Sevilla in ihrem Institut eine sehr interessante Studie gemacht hat – auch mit Blick auf das Jahr 2030 –, in der es heißt: Im Jahr 2030 wird der Emissionshandel mit Asien ungefähr 80 Milliarden Euro betragen. Das bedeutet einen Kapitalfluss von etwa 80 Milliarden Euro in Richtung dieser Länder. Know-how wird in diese Länder gebracht, und wir haben den Vorteil, dass die Emissionsminderungen auch auf unser Konto angerechnet werden. Das heißt, es gibt eine Kompensation, die beiden Seiten nützt. In diese Richtung sollte man verstärkt denken."@de7
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, mine damer og herrer, klimapolitikken er en proces, der vil følge os i det 21. århundrede, og jeg håber, at Europa fortsat vil indtage en førende rolle heri. Jeg vil gerne sige noget til Parlamentets medlemmer. Vi har jo ikke blot med Kyoto, men også i andre spørgsmål - jeg tænker her på den Internationale Valutafond, finanspolitikken, den verdensomspændende kreditpolitik, miljøpolitikken og handelspolitikken - flere og flere globale processer, der egentlig afgøres alene af regeringerne. Parlamenterne fungerer som gummistempel, og de kan heller ikke andet. Spørgsmålet er: Kan man ikke ved den tiltagende globalisering i verden inddrage parlamentarikerne mere i meningsdannelsesprocesserne? Det er også et spørgsmål til os parlamentarikere selv, til vores parlamenter. Vi må finde nye former for samarbejde og må ikke blot angribe regeringerne - eller i dette tilfælde Kommissionen.
Min anden bemærkning er, at Kyoto skal ratificeres, og det vil være vores hovedopgave i New Delhi. Det må vi overbevise vores kolleger, i særdeleshed vores russiske kolleger, om det fornuftige i.
Min tredje bemærkning er, at når vi taler om reduktion af CO2 - i øvrigt også om andre drivhusgasemissioner, men frem for alt CO2 - så nævnes altid de vedvarende energikilder. Det er også rigtigt. Det vil jeg ikke modsige. Der er bare det, at når vi tager til New Delhi, så kommer vi til et land, som udvinder langt over 50% af sin energi fra kul. Hvis det i et sådant land kunne lykkes at bringe kulteknologien op på bare det nuværende europæiske stade, så ville vi på verdensplan spare meget mere CO2 end med alle andre meget dyre spareforanstaltninger. Det er en sandhed, som vi ikke må lukke øjnene for. Det vil sige: Hvis vi vil have en aktiv klimapolitik, har vi brug for en aktiv kulpolitik. Det burde man nævne i samme åndedrag som den vedvarende energi, for 80% af verdens energi bliver stadig udvundet af fossile brændstoffer.
Som en sidste bemærkning vil jeg sige, at jeg tror, at klimapolitikken også giver os lejlighed til at opbygge et nyt forhold til udviklingslandene i kraft af emissionshandlen. Kommissionen har selv i sit institut i Sevilla foretaget en meget interessant undersøgelse, med en tidshorisont frem til 2030, hvor den mener, at emissionshandlen med Asien vil have en værdi på ca. 80 milliarder. Det betyder en kapitalstrøm på ca. 80 milliarder euro til disse lande. Knowhow vil blive bragt dertil, og vi har den fordel, at emissionsreduktionerne skrives på vores konto, hvilket betyder, at begge sider vil nyde godt af denne byttehandel. Vi burde tænke mere i disse baner."@da1
"Κύριε Πρόεδρε, κυρίες και κύριοι, η πολιτική για το κλίμα είναι μια διαδικασία η οποία θα μας συνοδεύει στον 21ο αιώνα, και ελπίζω ότι η Ευρώπη θα εξακολουθήσει να έχει τον ηγετικό ρόλο σε αυτόν τον τομέα. Θα ήθελα να πω κάτι στους βουλευτές. Εκτός από το Κυότο, έχουμε και σε άλλα θέματα – όπως για παράδειγμα το Διεθνές Νομισματικό Ταμείο, την οικονομική πολιτική, την παγκόσμια πιστωτική πολιτική, την περιβαλλοντική πολιτική και την εμπορική πολιτική – ολοένα και περισσότερο παγκόσμιες διαδικασίες, οι οποίες καθορίζονται ουσιαστικά μόνον από την εκτελεστική εξουσία. Τα Κοινοβούλια δίνουν μετά την έγκρισή τους, δεν γίνεται και διαφορετικά. Το ερώτημα είναι: δεν μπορούμε σε μια αυξανόμενη παγκοσμιοποίηση που υπάρχει στον κόσμο να συμπεριλάβουμε περισσότερο τους βουλευτές στις διαδικασίες διαμόρφωσης της γνώμης; Αυτό το ερώτημα απευθύνεται και σε εμάς τους ίδιους τους βουλευτές, στα κοινοβούλιά μας. Πρέπει να βρούμε νέες μορφές συνεργασίας και δεν μπορούμε να επικρίνουμε μόνο την εκτελεστική εξουσία – σε αυτήν την περίπτωση την Επιτροπή.
Δεύτερον, το Κυότο πρέπει να επικυρωθεί, και αυτό θα είναι το κύριο μέλημά μας στο Νέο Δελχί. Πρέπει να πείσουμε τους συναδέλφους μας, και ιδιαίτερα τους Ρώσους, ότι είναι σκόπιμο να γίνει κάτι τέτοιο.
Τρίτον, στην πολιτική μείωσης του CO2 – όπως επίσης και άλλων εκπομπών αερίων θερμοκηπίων, αλλά κυρίως του CO2 – αναφέρονται πάντα οι ανανεώσιμες ενέργειες. Και αυτό είναι σωστό. Δεν είμαι αντίθετος σε αυτό. Μόνο που όταν πάμε στο Νέο Δελχί θα βρισκόμαστε σε μια χώρα η οποία παράγει πάνω από το 50% της ενέργειάς της από τον άνθρακα. Αν καταφέρναμε σε μια τέτοια χώρα να φέρουμε την τεχνολογία του άνθρακα στα σημερινά ευρωπαϊκά επίπεδα, θα μειώναμε πολύ περισσότερο το CO2 παγκοσμίως από ότι με άλλα πολύ δαπανηρά μέτρα. Πρόκειται για μια αλήθεια μπροστά στην οποία δεν πρέπει να κλείνουμε τα μάτια μας. Αυτό σημαίνει ότι χρειαζόμαστε, αν θέλουμε να έχουμε πολιτική για το κλίμα, μια ενεργή πολιτική για τον άνθρακα. Αυτό θα πρέπει να το αναφέρουμε ταυτόχρονα με τις ανανεώσιμες ενέργειες, καθώς το 80% της ενέργειάς μας παγκοσμίως θα εξακολουθήσει να παράγεται από ορυκτά καύσιμα.
Τέλος, πιστεύω πως η πολιτική για το κλίμα μάς δίνει και τη δυνατότητα να οικοδομήσουμε μια νέα σχέση με τις αναπτυσσόμενες χώρες, και μάλιστα μέσω του εμπορίου εκπομπών. Η ίδια η Επιτροπή ήταν αυτή η οποία έκανε στη Σεβίλλη, στο ινστιτούτο της, μια ενδιαφέρουσα μελέτη – και με προσανατολισμό έως το 2030 – η οποία αναφέρει ότι το 2030 το εμπόριο εκπομπών με την Ασία θα ανέρχεται περίπου σε 80 δισεκατομμύρια ευρώ. Αυτό σημαίνει εισροή κεφαλαίου περίπου 80 δισεκατομμυρίων ευρώ προς αυτές τις χώρες. Η τεχνογνωσία θα μεταφερθεί στις εν λόγω χώρες, και εμείς έχουμε το πλεονέκτημα ότι η μείωση των εκπομπών θα ωφελήσει και εμάς τους ίδιους. Αυτό σημαίνει ότι υπάρχει αντιστάθμιση, η οποία θα ωφελήσει αμφότερες τις πλευρές. Προς αυτήν την κατεύθυνση πρέπει να στραφούν οι σκέψεις μας."@el8
"Mr President, ladies and gentlemen, climate policy is a process that will inform everything we do in the twenty-first century and I trust that Europe will continue to play a leading role here. I have something to say to the members of the parliaments. We have more and more global processes, not just now with Kyoto, but on other issues – I am thinking of the International Monetary Fund, financial policy, worldwide credit policy, environmental policy and trade policy – which are in fact decided solely by the executive. The parliaments rubberstamp them, they have no choice. The question is: surely, with increasing globalisation, parliaments could be more involved in the opinion-forming process? This question is directed both to us and to our parliaments. We need to find new ways of working together instead of just taking recourse to the executive – in this case the Commission.
Secondly, Kyoto must be ratified and that will be our main job in New Delhi. We must convince our counterparts, especially our Russian counterparts, that this makes sense.
Thirdly, when we talk of reducing CO2 – and other greenhouse gas emissions, but mainly CO2 – we always mention renewable energy in the same breath. And so we should. I have no wish to contradict that. It is just that, in New Delhi, we will be in a country that generates well over 50% of its electricity from coal. If they could bring their coal technology up to current European standards, we would save much, much more CO2 throughout the world than with all the other very costly reduction measures put together. This is a fact and we must face it. In other words, if we want a climate policy, we need an active coal policy and we should mention that in the same breath as renewable energy, because 80% of the world's energy is still generated from fossil fuels.
Finally, I think that climate policy also gives us a chance to foster a new relationship with developing countries, in the form of emissions trading. The Commission itself conducted a very interesting study in its institute in Seville, with a time frame of up to 2030, when, it states, emissions trading with Asia will be worth around EUR 80 billion. That implies a capital inflow of around EUR 80 billion for these countries. Know-how will be transmitted to these countries and the advantage to us is that the reduction in emissions will be entered against our account, meaning that both sides will benefit from the trade off. We should be thinking more along these lines."@en3
"Señor Presidente, Señorías, la política climática es un proceso que recogerá todo lo que hagamos en el s. XXI y confío en que Europa continúe desempeñando una función fundamental en este ámbito. Tengo algo que decir a los diputados de los parlamentos. Cada vez tenemos más procesos globales, no sólo ahora con el Protocolo de Kyoto, sino también con respecto a otros temas – y estoy hablando del Fondo Monetario Internacional, la política financiera, la política de financiación mundial, la política medioambiental y la política comercial – de cuyas decisiones se encarga únicamente el ejecutivo. Los parlamentos se limitan a sellarlas, porque no tienen otra opción. La pregunta es: seguramente, con la creciente globalización, ¿podrían estar los parlamentos más implicados en el proceso de formación de opiniones? Esta cuestión va dirigida a nosotros mismos y a nuestros parlamentos. Tenemos que encontrar nuevas formas de trabajar juntos, en lugar de simplemente recurrir al ejecutivo – en este caso, a la Comisión.
En segundo lugar, el Protocolo de Kyoto debe ser ratificado y esa será nuestra principal misión en Nueva Delhi. Debemos convencer a nuestros homólogos, especialmente a nuestros homólogos rusos, de que la ratificación tiene sentido.
En tercer lugar, cuando hablamos de reducir las emisiones de CO2 – y otras emisiones de gases de efecto invernadero, aunque principalmente de CO2, siempre mencionamos la energía renovable al mismo tiempo. Eso es lo que debemos hacer. No pretendo oponerme a ello. Sin embargo, lo que sucede es que durante la conferencia de Nueva Delhi, estaremos en un país que genera bastante más del 50% de su electricidad a partir del carbón. Si pudiesen armonizar su tecnología con respecto al carbón de conformidad con las actuales normas europeas, ahorraríamos muchísimo más CO2 en el mundo, que con todas las demás costosas medidas de reducción juntas. Esto es un hecho y debemos afrontarlo. Dicho de otro modo, si queremos una política climática, necesitamos una política activa sobre el carbón y deberíamos mencionarlo siempre que hablemos de energía renovable, dado que el 80% de la energía mundial sigue generándose a partir de combustibles fósiles.
Finalmente, creo que la política climática también nos ofrece la oportunidad de fomentar una nueva relación con los países en desarrollo, en forma de comercio de los derechos de emisiones. La propia Comisión realizó un estudio muy interesante en su instituto de Sevilla, dentro de un marco temporal que abarcaba hasta 2030, momento en que, según afirma, el comercio de los derechos de emisiones con Asia alcanzará una cifra de unos 80 000 millones de euros. Esto implica unos ingresos de unos 80 000 millones para esos países. A estos países se les transmitirán conocimientos técnicos y la ventaja para nosotros es que la reducción de las emisiones se registrará en nuestra cuenta, lo que significará que ambas partes se beneficiarán de este comercio. Deberíamos pensar más en estos aspectos."@es12
"Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, ilmastopoliittiset suuntaukset tulevat leimaamaan kaikkea toimintaamme 2000-luvulla, ja toivon, että Eurooppa säilyttää johtavan asemansa alalla. Seuraava asia koskee parlamenttien jäseniä. Maailmanlaajuisia menettelyjä on käynnissä yhä enemmän, eikä ainoastaan Kioton yhteydessä, vaan muillakin aloilla. Tarkoitan esimerkiksi Kansainvälistä valuuttarahastoa, rahoitusalaa, maailmanlaajuista luotonantopolitiikkaa, ympäristöpolitiikkaa ja kauppapolitiikka, joista toimeenpanevat elimet itse asiassa päättävät yksinään. Parlamentit toimivat automaattisina kumileimasimina, eikä niillä ole muuta mahdollisuutta. Kysyisinkin parlamenteilta nyt, kun maailmanlaajuistuminen kiihtyy, että eivätkö parlamentit voisi osallistua laajemmin mielipiteiden muokkaamiseen? Kysymys on tarkoitettu sekä tämän parlamentin jäsenille että jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien jäsenille. Meidän on luotava uusia yhteystyömuotoja eikä luotettava vain toimeenpanevan elimen – meidän tapauksessamme komission – toimintaan.
Toiseksi Kioton pöytäkirja on ratifioitava, ja tämä on päätavoitteemme New Delhissä. Meidän on vakuutettava etenkin venäläisille kollegoillemme, että ratifiointi on järkevää.
Kolmantena asiana haluan ottaa esille sen, että puhuessamme etenkin hiilidioksidipäästöjen – sekä muidenkin kasvihuonepäästöjen – vähentämisestä mainitsemme samaan hengenvetoon myös uusiutuvat energialähteet. Näin pitääkin tehdä, eikä tarkoituksenani olekaan kiistää tätä. On kuitenkin otettava huomioon, että New Delhi sijaitsee maassa, jonka sähköstä runsaasti yli puolet tuotetaan hiilellä. Jos maa saisi kehitettyä hiiliteknologiansa nykyisten eurooppalaisten normien tasolle, koko maailman hiilidioksidipäästöt vähenisivät paljon ja paljon enemmän kuin kaikilla muilla erittäin kalliilla vähennysmenetelmillä yhteensä. Meidän on hyväksyttävä tämä tosiasia, sillä jos haluamme toimivan ilmastopolitiikan, meidän on kehitettävä hiilipolitiikkaa aktiivisesti. Se olisi mainittava samaan hengenvetoon uusiutuvien energialähteiden kanssa, koska 80 prosenttia maailman energiasta tuotetaan edelleen fossiilisilla polttoaineilla.
Lisäksi olen sitä mieltä, että ilmastopolitiikka antaa päästökaupan myötä mahdollisuuden uudistaa suhteitamme kehitysmaihin. Komissio on tehnyt Sevillan tutkimuslaitoksessa mielenkiintoisen tutkimuksen, jonka kohdeajanjakso ulottui vuoteen 2030 saakka. Tutkimuksensa perusteella komissio toteaa, että Aasian kanssa käytävän päästökaupan arvoksi voidaan arvioida noin 80 miljardia euroa. Tämä tarkoittaisi siis 80 miljardin euron lisäystä näiden maiden pääomaan. Näihin maihin viedään taitotietoa, ja päästöjen vähentyminen koituu meidän eduksemme, jolloin molemmat osapuolet hyötyvät vaihtokaupasta. Meidän olisi enemmän keskityttävä tällaiseen ajattelutapaan."@fi5
"Monsieur le Président, Mesdames et Messieurs, la politique climatique est un processus qui va nous nous accompagner tout au long du XXIe siècle, et j'espère que l'Europe y jouera encore un rôle de premier plan. Je voudrais dire quelque chose aux députés. Il n'y a pas que Kyoto, mais également d'autres questions - je pense au FMI, à la politique financière, à la politique de crédit mondiale, à la politique environnementale et à la politique commerciale - qui révèlent l'apparition de processus de plus en plus globaux étant uniquement entre les mains des exécutifs. Les parlements secouent la tête en signe de refus, mais il n'en va pas autrement. La question qui se pose est la suivante : ne peut-on pas, à une époque de mondialisation croissante, associer davantage les députés aux processus de décision ? C'est également une question qui s'adresse à nous députés, ainsi qu'à nos parlements nationaux. Nous devons trouver de nouvelles formes de coopération et ne pouvons pas nous contenter d'attaquer les exécutifs - ou, dans ce cas, la Commission.
Deuxième remarque : Kyoto doit être ratifié, et ce sera notre tâche principale à New Delhi. Nous devons convaincre nos collègues, en particulier nos collègues russes, que c'est une chose sensée.
Troisième remarque : en matière de politique de réduction des émissions de CO2 - en ce compris les autres émissions de gaz à effet de serre, mais surtout le CO2 -, on cite toujours les énergies renouvelables. C'est vrai aussi. Je ne veux pas le contredire. Mais lorsque nous irons à New Delhi, nous arriverons dans un pays qui produit plus de 50 % de son énergie à partir du charbon. Si l'on parvenait déjà à amener la technologie du charbon utilisée dans ce pays au niveau qu'elle atteint actuellement en Europe, on réduirait bien plus les émissions de CO2 dans le monde qu'avec toutes les autres mesures de réduction coûteuses. C'est là une vérité devant laquelle nous ne pouvons nous permettre de fermer les yeux. Cela signifie qu'il nous faut développer une politique active en matière de charbon si nous voulons vraiment avoir une politique climatique. C'est une politique qu'il faudrait également mentionner en même temps que celle des énergies renouvelables, car 80 % de l'énergie continue d'être produite dans le monde à partir de combustibles fossiles.
Dernière remarque : je pense que la politique climatique nous donne la possibilité d'établir de nouveaux rapports avec les pays en développement, et ce sur le chemin du commerce des émissions. La Commission elle-même a publié une étude très intéressante menée dans son institut de Séville et dans laquelle il est dit que le commerce des émissions avec l'Asie atteindra en 2030 le montant approximatif de 80 milliards d'euros. Cela signifie un flux de capitaux de 80 milliards d'euros en direction de ces pays. Notre savoir-faire va être transmis à ces pays, et nous aurons l'avantage que les réductions d'émission seront portées à notre compte. En d'autres termes, le commerce des émissions bénéficiera aux deux parties. Nous devrions continuer à entrevoir davantage les choses dans cette optique."@fr6
"Signor Presidente, onorevoli colleghi, la politica in materia di clima si colloca in un processo che influenzerà ogni nostra azione nel XXI secolo e confido che l’Europa continuerà a svolgere un ruolo guida in questo ambito. Desidero lanciare un messaggio ai colleghi deputati. La globalizzazione si intensifica sempre più, non solo in merito a Kyoto, ma anche su altri temi – penso, ad esempio al Fondo monetario internazionale, alla politica finanziaria, alla politica internazionale creditizia, alla politica ambientale e a quella commerciale – che in realtà vengono decisi unicamente dall’esecutivo. I parlamenti danno il loro consenso formale, non hanno altra scelta. La questione si pone in questi termini: con la crescente globalizzazione, i parlamenti potrebbero essere coinvolti maggiormente nei processi decisionali? La domanda è rivolta sia a noi che ai parlamenti nazionali. Dobbiamo trovare nuovi modi per lavorare insieme invece di ricorrere all’esecutivo, nella fattispecie alla Commissione.
In secondo luogo, Kyoto va ratificato e questo sarà uno dei nostri compiti principali a Nuova Delhi. Dobbiamo convincere le nostre controparti, soprattutto i russi, della validità dell’iniziativa.
In terzo luogo, quando parliamo di ridurre il biossido di carbonio – nonché altre emissioni di gas a effetto serra, ma del biossido di carbonio in particolare – parliamo sempre di energie rinnovabili in generale. L’impostazione è corretta; non intendo affatto contestare questo assunto. Ma a Nuova Delhi ci troveremo in un paese che produce oltre il 50 per cento dell’energia elettrica dal carbone. Se la tecnologia utilizzata si allineasse agli
europei, il risparmio in termini di biossido di carbonio a livello mondiale sarebbe molto superiore rispetto alla riduzione che si conseguirebbe mediante tutte le altre costose misure di riduzione messe assieme. In altre parole, se vogliamo una politica in materia di clima, dobbiamo disporre di una politica attiva in materia di carbone e dovremmo parlarne negli stessi termini delle energie rinnovabili, in quanto l’80 per cento dell’energia prodotta a livello mondiale deriva da combustibili fossili.
Infine, ritengo anche che la politica in materia di clima ci offra una possibilità di favorire nuove relazioni con i paesi in via di sviluppo nell’ambito dello scambio di emissioni. La Commissione stessa attraverso l’istituto di Siviglia ha condotto uno studio molto interessante, il cui ambito temporale si estende fino al 2030, quando, secondo tale studio, lo scambio di emissioni con l’Asia si aggirerà sugli 80 miliardi di euro, il che implica un flusso di capitale in entrata di circa 80 miliardi per questi paesi. Si deve trasferire a questi paesi il necessario
: i vantaggi innescati dalla riduzione delle emissioni andranno anche a nostro vantaggio, in quanto entrambe le parti beneficeranno dello scambio. Dovremmo pensare di più in questi termini."@it9
"Mr President, ladies and gentlemen, climate policy is a process that will inform everything we do in the twenty-first century and I trust that Europe will continue to play a leading role here. I have something to say to the members of the parliaments. We have more and more global processes, not just now with Kyoto, but on other issues – I am thinking of the International Monetary Fund, financial policy, worldwide credit policy, environmental policy and trade policy – which are in fact decided solely by the executive. The parliaments rubberstamp them, they have no choice. The question is: surely, with increasing globalisation, parliaments could be more involved in the opinion-forming process? This question is directed both to us and to our parliaments. We need to find new ways of working together instead of just taking recourse to the executive – in this case the Commission.
Secondly, Kyoto must be ratified and that will be our main job in New Delhi. We must convince our counterparts, especially our Russian counterparts, that this makes sense.
Thirdly, when we talk of reducing CO2 – and other greenhouse gas emissions, but mainly CO2 – we always mention renewable energy in the same breath. And so we should. I have no wish to contradict that. It is just that, in New Delhi, we will be in a country that generates well over 50% of its electricity from coal. If they could bring their coal technology up to current European standards, we would save much, much more CO2 throughout the world than with all the other very costly reduction measures put together. This is a fact and we must face it. In other words, if we want a climate policy, we need an active coal policy and we should mention that in the same breath as renewable energy, because 80% of the world's energy is still generated from fossil fuels.
Finally, I think that climate policy also gives us a chance to foster a new relationship with developing countries, in the form of emissions trading. The Commission itself conducted a very interesting study in its institute in Seville, with a time frame of up to 2030, when, it states, emissions trading with Asia will be worth around EUR 80 billion. That implies a capital inflow of around EUR 80 billion for these countries. Know-how will be transmitted to these countries and the advantage to us is that the reduction in emissions will be entered against our account, meaning that both sides will benefit from the trade off. We should be thinking more along these lines."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, mijne dames en heren, het klimaatbeleid zal in de 21e eeuw onverminderd onze aandacht blijven vergen en ik hoop dat Europa wat dit betreft een voortrekkersrol zal blijven spelen. Ik zou het volgende tegen de afgevaardigden willen zeggen. Niet alleen wat Kyoto betreft, maar ook op andere terreinen – ik denk hierbij aan het Internationaal Monetair Fonds, het financieel beleid, het wereldwijde kredietbeleid, het milieubeleid en het handelsbeleid – spelen in toenemende mate mondiale processen een rol die in feite enkel door de uitvoerende macht worden geregisseerd. Het is aan de parlementen om vervolgens ja te knikken; het kan ook eigenlijk niet anders. De vraag is of er mogelijkheden bestaan om bij een toenemende globalisering de parlementariërs meer bij de opinievorming te betrekken. Dat is een vraag die we ook aan de afgevaardigden hier, in ons Parlement, kunnen stellen. Wij moeten op zoek gaan naar nieuwe vormen van samenwerking en mogen ons niet beperken tot het bekritiseren van de uitvoerende macht – in ons geval de Commissie.
Ten tweede wil ik opmerken dat Kyoto geratificeerd moet worden, dat is waar wij ons in New Delhi op moeten concentreren. Wij moeten onze collega’s, ik doel vooral op onze Russische collega’s, van het nut daarvan zien te overtuigen.
Ten derde constateer ik dat hernieuwbare energiebronnen min of meer centraal staan in de discussie over verlaging van de uitstoot van CO2 – en van andere broeikasgassen, maar vooral van CO2. Dat is op zich een goede zaak en ik heb daar niets tegenin te brengen. Maar nu we het toch over New Delhi hebben, dan zou ik u erop willen wijzen dat dat de hoofdstad is van een land waar meer dan 50 procent van de energie uit kolen wordt gewonnen. Als het alleen al zou lukken de kolentechnologie daar op de huidige Europese stand te brengen, zou dat wereldwijd tot een vermindering van de CO2-uitstoot leiden die onhaalbaar is bij uitvoering van alle overige besparingsmaatregelen, die overigens ook nog eens bijzonder kostbaar zijn. Dat is een waarheid waar wij niet omheen kunnen. Het voeren van klimaatbeleid moet dus gepaard gaan met het voeren van een actief kolenbeleid. Kolenbeleid moet in één adem worden genoemd met hernieuwbare energiebronnen, want wereldwijd wordt 80 procent van onze energie nog steeds gewonnen uit fossiele brandstoffen.
Tot slot denk ik dat het klimaatbeleid ons middels de emissiehandel ook de gelegenheid biedt nieuwe betrekkingen met de ontwikkelingslanden aan te knopen. Het was de Commissie zelf die in haar instituut in Sevilla een bijzonder interessante studie heeft uitgevoerd – mede met het oog op het jaar 2030 – waarin gesteld wordt dat er in 2030 ongeveer 80 miljard euro gemoeid zal zijn met de emissiehandel met Azië. Het betekent dat 80 miljard euro in de richting van die landen vloeit. Zij krijgen de beschikking over know-how en wij hebben het voordeel dat emissiedalingen op ons conto geschreven kunnen worden; een compensatieregeling die beide partijen goed uit komt. Daar moeten we het in zoeken."@nl2
"Senhor Presidente, Senhoras e Senhores, a política climática é um processo que irá informar tudo o que fizermos no século XXI e estou confiante em que a Europa continuará a desempenhar um papel de liderança nesta matéria. Tenho uma coisa para dizer aos membros dos parlamentos. Temos processos cada vez mais globais, não só agora com Quioto, mas também noutras áreas – e penso no Fundo Monetário Internacional, na política financeira, na política de créditos à escala mundial, na política ambiental e na política comercial –, que na realidade são decididos exclusivamente pelo executivo. Os parlamentos aprovam-nos sem discutir, pois não têm outra alternativa. Pergunto: é verdade que com o aumento da globalização os parlamentos poderão ter uma maior participação no processo de formação de opinião? Esta pergunta é dirigida não só a nós próprios mas também aos nossos parlamentos. Precisamos de encontrar novas maneiras de trabalhar em conjunto em vez de nos limitarmos a recorrer ao executivo – neste caso, a Comissão.
Em segundo lugar, é preciso que Quioto seja ratificado e essa será a nossa principal tarefa em Nova Deli. Temos de convencer os nossos colegas, especialmente os nossos colegas russos, de que isso é razoável.
Em terceiro lugar, quando falamos de redução do CO2 – e de outros gases responsáveis pelo efeito de estufa, mas principalmente do CO2 – mencionamos sempre a energia renovável logo a seguir. E está certo. Não quero contestar isso. Só que, em Nova Deli, vamos estar num país que produz bem mais de 50% da sua electricidade a partir do carvão. Se eles conseguissem adaptar a sua tecnologia do carvão às actuais normas europeias, pouparíamos muitíssimo mais CO2 em todo o mundo do que com as outras medidas de redução extremamente dispendiosas todas juntas. Esta é a verdade e temos de a enfrentar. Por outras palavras, se queremos uma política climática, precisamos de uma política activa para o carvão e também deveríamos mencioná-la sempre como fazemos com a energia renovável, uma vez que 80% da energia a nível mundial continua a ser produzida a partir de combustíveis fósseis.
Por último, penso que a política climática também nos oferece uma oportunidade para fomentarmos um novo relacionamento com os países em desenvolvimento, sob a forma de comércio de emissões. A própria Comissão realizou um estudo muito interessante no seu instituto em Sevilha, com um horizonte temporal até 2030, altura em que, afirma ela, o comércio de emissões com a Ásia ascenderá a cerca de 80 mil milhões de euros. Isso implica um afluxo de capital de cerca de 80 mil milhões de euros para aqueles países. Haverá transferência de
para aqueles países e a vantagem para nós é que a redução de emissões reverterá também a nosso favor, o que significa que ambos os lados beneficiarão desta troca. Deveríamos pensar mais nesse sentido."@pt11
".
Herr talman, mina damer och herrar! Klimatpolitiken är en process som kommer att följa oss under 2000-talet. Jag hoppas att Europa fortsättningsvis kommer att inneha en ledande ställning. Jag skulle vilja säga något till ledamöterna av Europaparlamentet. Vi har ju att göra med allt fler globala processer som egentligen enbart avgörs av den verkställande makten, det gäller inte bara Kyoto. Jag tänker då på Internationella valutafonden, finanspolitiken, den globala kreditpolitiken, miljöpolitiken och handelspolitiken. Parlamenten bara nickar och håller med, vad annat kan de göra. Frågan är: kan man inte integrera parlamentsledamöterna mer i opinionsbildningen i en värld som globaliseras allt mer? Det är en fråga riktad även till oss ledamöter av Europaparlamentet, till våra parlament. Vi måste finna nya former av samarbete och kan inte bara angripa den verkställande makten, i det här fallet kommissionen.
En andra synpunkt: Kyoto måste ratificeras, och det kommer att bli vår huvuduppgift i New Delhi. Vi behöver övertyga våra kolleger om att det är meningsfullt att göra det, särskilt våra ryska kolleger.
En tredje synpunkt: i politiken för att minska koldioxid – utsläpp av andra växthusgaser också för övrigt, men särskilt koldioxid – nämns ständigt den förnybara energin. Så bör det också vara; jag vill inte påstå något annat. Men när vi beger oss till New Delhi kommer vi till ett land som till långt mer än 50 procent utvinner sin energi från kol. Om vi skulle lyckas att få ett sådant land att hamna på en kolenerginivå som vi har i Europa i dag skulle vi globalt minska koldioxiden med mycket mer än vi gör med alla andra mycket kostsamma sparåtgärder. Det är ett faktum vi inte får blunda för. Det betyder att vi behöver en aktiv kolpolitik om vi vill ha en klimatpolitik. Det borde man nämna i samband med den förnybara energin, för globalt sett kommer fortsättningsvis 80 procent av vår energi från fossila bränslen.
En sista synpunkt: jag tror att klimatpolitiken via handeln med utsläppsrätter ger oss en möjlighet att bygga upp ett nytt förhållande till utvecklingsländerna. Det var kommissionen själv som genomförde en mycket intressant studie vid sitt observatorium i Sevilla, även med tanke på år 2030. Där står det: år 2030 kommer handeln med utsläppsrätter med Asien att uppgå till ungefär 80 miljarder euro. Det innebär ett kapitalflöde på ca 80 miljarder euro till dessa länder. Kunskap förs till dessa länder, och vi har den fördelen att även utsläppsminskningarna sker för vår räkning. Det betyder att det sker en kompensation som gagnar båda parter. Man bör fundera mer i dessa banor."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"(D"1
"E)"1
"know-how"11,9
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples