Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-10-21-Speech-1-038"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20021021.4.1-038"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". – Herr Präsident! Die Anwendung des Stabilitäts- und Wachstumspakts ist in eine Sackgasse geraten, weil zu Unrecht auf die laufenden Haushaltsdefizite und nicht auf die strukturellen Defizite abgestellt wurde. Auf Letztere kommt es aber an. Wie lange hat die Kommission dazu gebraucht, dies zuzugeben! Ich möchte daran erinnern, dass dieses Europäische Parlament 1997 der Meinung war, dass man beim Einsatz des Stabilitäts- und Wachstumspakts eine flexible Handhabe haben muss. Hier gab es eine fraktionsübergreifende Mehrheit.
Der Stabilitätspakt ist grundsätzlich als Instrument zur Koordinierung der europäischen Finanzpolitiken geeignet. Die Wirtschafts- und Währungsunion braucht einen Ordnungsrahmen, der flexibel eingesetzt wird. Dann vermag er die konjunkturellen Schwankungen zu berücksichtigen. Eine rigide Lesart würde dagegen die Haushaltsdefizite anschwellen lassen, weil es zu einer Verstärkung konjunktureller Abschwächungstendenzen und den damit verbundenen Mindereinnahmen und Mehrausgaben käme.
In Phasen der gesamtwirtschaftlichen Unterauslastung müssen die automatischen Stabilisatoren jedoch von allen, und zwar umfassend, angewandt werden. Ihre Anwendung sollte nicht an nichteinlösbare Wohlverhaltensklauseln gebunden sein. Sonst werden die Ziele des Prozesses von Lissabon – Wettbewerbsfähigkeit, Vollbeschäftigung und sozialer Zusammenhalt – nicht zu erreichen sein.
Das Ziel eines ausgeglichenen Haushalts, das Mittel eines Zyklus anzustreben, muss also immer vor dem Hintergrund der konjunkturellen Umfeldbedingungen zu sehen sein. Deshalb sehen weder der Vertrag noch der Pakt eine allzeitige Punktlandung oder einen verbindlichen Zeitplan vor. Dies passt auch nicht zu einer zielgerechten Interpretation dieses Paktes.
Unbefriedigend an der Anwendung des Paktes ist die Tatsache, dass zu wenig auf Wachstumsimpulse gesetzt wird. Deshalb muss zwischen Defiziten, die sich aus laufenden Ausgaben ergeben, und solchen, die aus produktiven Investitionsaufwendungen erwachsen, unterschieden werden. Das Steuern der europäischen Finanzpolitik nach Maßgabe des strukturellen Defizits würde dies erlauben. Nur dann vermag der Stabilitäts- und Wachstumspakt seine Rolle als positives Koordinierungsinstrument zu spielen. Allerdings gehört die effiziente Koordinierung der Wirtschaftspolitiken unter Beteiligung des Europäischen Parlaments dazu. Hier erwarte ich eine eindeutige Initiative, Herr Prodi und Herr Solbes Mira, auch von Seiten der Kommission."@de7
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, anvendelsen af stabilitets- og vækstpagten er røget ind i en blindgyde, fordi man med urette fokuserede på de løbende budgetunderskud og ikke de strukturelle underskud. Det er imidlertid sidstnævnte, det kommer an på. Hvor lang tid har Kommissionen ikke brugt på at indrømme det! Jeg vil gerne minde om, at Europa-Parlamentet i 1997 mente, at stabilitets- og vækstpagten skal være fleksibelt indrettet. Her var der et flertal på tværs af grupperne.
Stabilitetspagten er grundlæggende velegnet som instrument til koordinering af de europæiske finanspolitikker. Den Økonomiske og Monetære Union har brug for lovgivningsmæssige rammer, der anvendes fleksibelt. Så kan pagten tage højde for de konjunkturelle udsving. En rigid fortolkning ville derimod føre til større budgetunderskud, fordi det ville medføre en øget tendens til nedgang i konjunkturen og de dermed forbundne mindre indtægter og flere udgifter.
I perioder med nationaløkonomisk lavkonjunktur skal de automatiske stabilisatorer imidlertid anvendes af alle, og det i omfattende grad. Anvendelsen af dem bør ikke være bundet til ikke-indløselige klausuler om god opførsel. Ellers kan målene fra Lissabon-processen - konkurrencedygtighed, fuld beskæftigelse og socialt sammenhold - ikke nås.
Målet for et budget i balance er at nå midtpunktet i en cyklus, og det skal altså altid ses i lyset af de omgivende konjunkturelle betingelser. Derfor indeholder hverken traktaten eller pagten noget om permanent præcision eller en bindende tidsplan. Det passer heller ikke til en målrettet fortolkning af denne pagt.
Et utilfredsstillende aspekt ved anvendelsen af pagten er, at der fokuseres for lidt på vækstimpulser. Derfor skal der skelnes mellem underskud, der fremkommer af løbende udgifter, og underskud, der opstår som følge af produktive investeringsomkostninger. En styring af den europæiske finanspolitik, der tager udgangspunkt i det strukturelle underskud, ville tillade dette. Kun derved kan stabilitets- og vækstpagten spille sin rolle som et positivt koordineringsinstrument. Det kræver dog en effektiv koordinering af de økonomiske politikker med deltagelse fra Europa-Parlamentet. Her forventer jeg et entydigt initiativ, hr. Prodi og hr. Solbes Mira, også fra Kommissionens side."@da1
". – (
Κύριε Πρόεδρε, η εφαρμογή του Συμφώνου Σταθερότητας και Ανάπτυξης κατέληξε σε αδιέξοδο, διότι δόθηκε εσφαλμένα βαρύτητα στα τρέχοντα ελλείμματα του προϋπολογισμού και όχι στα διαρθρωτικά ελλείμματα, που είναι πραγματικά το ζητούμενο. Πόσο χρόνο χρειάστηκε η Επιτροπή για να το παραδεχτεί αυτό! Θα ήθελα να σας θυμίσω ότι το 1997 το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο εξέφρασε τη γνώμη ότι το Σύμφωνο Σταθερότητας και Ανάπτυξης πρέπει να εφαρμοστεί με ευελιξία και ότι αυτό το υποστήριξε μια πλειοψηφία που υπερέβαινε τα όρια των πολιτικών ομάδων.
Το Σύμφωνο Σταθερότητας και Ανάπτυξης είναι κατά βάση ένα όργανο συντονισμού των ευρωπαϊκών δημοσιονομικών πολιτικών. Η Οικονομική και Νομισματική Ένωση χρειάζεται ένα ρυθμιστικό πλαίσιο, το οποίο, όταν εφαρμόζεται με ευελιξία, να είναι σε θέση να λαμβάνει υπόψη του τις τάσεις της αγοράς. Μια ανελαστική ερμηνεία του, αντιθέτως, θα μεγάλωνε τα ελλείμματα του προϋπολογισμού, διότι θα καταλήγαμε στην ενίσχυση των αποδυναμωτικών τάσεων της οικονομίας και τη συνακόλουθη μείωση των εσόδων και αύξηση των εξόδων.
Οι αυτόματοι σταθεροποιητές πρέπει, όμως, να εφαρμόζονται από όλους και γενικά, όταν η οικονομία ως σύνολο διέρχεται περίοδο κάμψης. Η εφαρμογή τους δεν πρέπει να συνδέεται με ρήτρες σωστής συμπεριφοράς που δεν μπορούν να τηρηθούν. Διαφορετικά, οι στόχοι που τέθηκαν στη Λισαβόνα \u8722\'3f ανταγωνιστικότητα, πλήρης απασχόληση και κοινωνική συνοχή −δεν μπορούν να επιτευχθούν.
Ένας ισορροπημένος προϋπολογισμός στοχεύει στο ενδιάμεσο σημείο του οικονομικού κύκλου και ο στόχος αυτός πρέπει να εξετάζεται πάντα στο πλαίσιο των οικονομικών περιβαλλοντικών συνθηκών. Για αυτόν τον λόγο, ούτε η Συνθήκη ούτε το Σύμφωνο προβλέπουν ένα σταθερό και απολύτως ακριβές σημείο κατάληξης ή ένα δεσμευτικό χρονοδιάγραμμα. Τούτο δεν θα ήταν άλλωστε συμβατό με την ερμηνεία του Συμφώνου σύμφωνα με τους στόχους του.
Αυτό που δεν είναι ικανοποιητικό στην εφαρμογή του Συμφώνου είναι το γεγονός ότι δίνεται πολύ λίγη προσοχή στην οικονομική ανάπτυξη, πράγμα που σημαίνει ότι πρέπει να γίνει διάκριση ανάμεσα στα ελλείμματα που δημιουργούνται από τις τρέχουσες δαπάνες και στα ελλείμματα που δημιουργούνται από τις παραγωγικές επενδυτικές δαπάνες. Αυτό θα μπορούσε να γίνει, αν ο προσανατολισμός της ευρωπαϊκής δημοσιονομικής πολιτικής ήταν η αναφορά στο διαρθρωτικό έλλειμμα. Μόνο τότε θα είναι σε θέση το Σύμφωνο Σταθερότητας και Ανάπτυξης να διαδραματίσει τον ρόλο του ως θετικού συντονιστικού οργάνου. Ωστόσο, πρέπει να υπάρχει και αποτελεσματικός συντονισμός των οικονομικών πολιτικών, με συμμετοχή του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου. Εν προκειμένω, αναμένω μια σαφή πρωτοβουλία, κύριε Πρόντι και κύριε Solbes Mira, και από την πλευρά της Επιτροπής."@el8
"Mr President, the application of the Stability and Growth Pact has ended up in a dead end, because it has wrongly focused on current budget deficits rather than on the structural deficits, which are what really matter. How long the Commission has taken to admit this! I would like to remind you that this Parliament took the view in 1997 that the Stability and Growth Pact had to be flexibly applied, and there was a majority across the group boundaries in support of this.
The Stability and Growth Pact is basically suited to being used as an instrument to coordinate European finance policies. The Economic and Monetary Union needs a regulatory framework, one that, when flexibly implemented, is able to take market trends into account. A rigid interpretation, on the contrary, would let budget deficits increase as a result of the ensuing more pronounced tendency to cyclical weakening and the associated reduction in revenues and increase in expenditure.
The automatic stabilisers must, though, be applied by all, and comprehensively, when the economy as a whole is going through a slack period. Their use should not be tied to good behaviour clauses that cannot be made good, or else the goals of the Lisbon process – competitiveness, full employment and social cohesion – will be out of our reach.
A balanced budget aims for the mid-point of a cycle, and this objective must always be considered against the background of the conditions of the economic climate. That is why neither the Treaty nor the Pact envisage permanent precision or provide for a binding timetable, nor would such a thing be compatible with any interpretation of the Pact that accorded with its purpose.
What is unsatisfactory about the application of the Pact is the fact that it puts too little emphasis on economic growth, which means that a distinction has to be drawn between deficits that result from current expenditure and those arising from productive capital expenditure. This could be done if European financial policy were to be guided by reference to the structural deficit. Only then will the Stability and Growth Pact be able to play its part as a positive instrument of coordination. That includes, however, efficient coordination of economic policies, with Parliament involved. On this also, Mr Prodi and Mr Solbes Mira, I look forward to the Commission coming up with an unambiguous initiative."@en3
"Señor Presidente, la aplicación del Pacto de Estabilidad y Crecimiento ha llegado a un punto muerto porque se ha enfocado de forma equivocada en los déficits presupuestarios actuales más que en los déficits estructurales que son los que realmente importan. ¡Cuánto tiempo ha hecho falta para que la Comisión lo admita! Me gustaría recordarle que este Parlamento consideró en 1997 que el Pacto de Estabilidad y Crecimiento tenía que aplicarse de forma flexible y que había una mayoría entre las grupos que apoyaban este punto de vista.
El Pacto de Estabilidad y Crecimiento está básicamente diseñado para que se emplee como un instrumento para coordinar las políticas económicas europeas. La Unión Económica y Monetaria necesita un marco regulador que pueda tener en cuenta las tendencias del mercado cuando se aplique de forma flexible. Una interpretación estricta, por el contrario, permitiría que los déficits presupuestarios aumentaran como consecuencia de la subsiguiente tendencia más pronunciada a un debilitamiento cíclico y la reducción asociada de los ingresos y el aumento del gasto.
No obstante, todos deben aplicar los estabilizadores automáticos de forma exhaustiva, cuando la economía en conjunto atraviese un período de poca actividad. Su empleo no debería quedar sometido a cláusulas de buen comportamiento que no pueden resultar positivas o los objetivos del proceso de Lisboa (competencia, pleno empleo y cohesión social) quedarán fuera de nuestro alcance.
Un presupuesto equilibrado se dirige al punto medio de un ciclo y este objetivo siempre debe tenerse en cuenta frente a los antecedentes de las condiciones del clima económico. Este es el motivo de que ni el Tratado ni el Pacto prevean una precisión permanente ni ofrezcan una planificación vinculante ni ello tampoco sería compatible con cualquier interpretación del Pacto que estuviera de acuerdo con este propósito.
Lo que resulta insatisfactorio sobre la aplicación del Pacto es el hecho de que apenas hace hincapié en el crecimiento económico, lo que significa que tiene que hacerse una distinción entre los déficits resultantes del gasto actual y los derivados del gasto de capital productivo. Esto podría hacerse si la política económica de Europa tuviera como referente el déficit estructural. Únicamente entonces el Pacto de Estabilidad y Crecimiento desempeñará su papel de instrumento de coordinación positivo. Sin embargo, esto implica una coordinación eficiente de las políticas económicas con la participación del Parlamento. También con respecto a este asunto, señor Prodi y señor Solbes, espero que la Comisión tenga una iniciativa inequívoca."@es12
"Arvoisa puhemies, vakaus- ja kasvusopimuksen soveltaminen on ajautunut umpikujaan, koska siinä on keskitytty virheellisesti tämänhetkisiin alijäämiin eikä rakenteellisiin alijäämiin, joilla on todellista merkitystä. Miten kauan komissio tarvitsikaan tämän myöntämiseen! Haluaisin muistuttaa teitä siitä, että Euroopan parlamentti katsoi vuonna 1997, että vakaus- ja kasvusopimusta on sovellettava joustavasti. Tämän näkemyksen kannalla oli kaikkien poliittisten ryhmien enemmistö.
Vakaus- ja kasvusopimus soveltuu pohjimmiltaan käytettäväksi eurooppalaisen finanssipolitiikan yhteensovittamisen välineenä. Talous- ja rahaliitto tarvitsee sääntelykehyksen, jossa voidaan ottaa huomioon markkinoiden kehitys, kun tätä kehystä toteutetaan joustavasti. Sääntelykehyksen joustamaton tulkinta mahdollistaisi sitä vastoin alijäämien kasvamisen, koska tällainen tulkinta johtaisi talouskasvun hidastumisen voimistumiseen sekä sitä kautta valtion tulojen vähenemiseen ja menojen kasvuun.
Kaikkien jäsenvaltioiden on kuitenkin sovellettava automaattisia vakauttajia laajasti silloin, kun koko taloudessa on hiljainen vaihe. Automaattisten vakauttajien käyttöä ei pitäisi sitoa hyvää käytöstä koskeviin lausekkeisiin, joita ei voida täyttää, tai muuten emme voi saavuttaa Lissabonin prosessin tavoitteita eli kilpailukykyä, täystyöllisyyttä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
Tasapainoisen talousarvion tavoitteena on suhdannekierron keskivaihe, ja tätä tavoitetta on tarkasteltava aina talouden olosuhteiden taustaa vasten. Perustamissopimuksessa eikä vakaus- ja kasvusopimuksessa ei siksi edellytetä jatkuvaa tarkkuutta eikä määrätä sitovaa aikataulua. Tämä ei olisi myöskään yhdenmukaista vakaus- ja kasvusopimuksen tarkoituksenmukaisen tulkinnan kanssa.
Tyytymättömyyttä vakaus- ja kasvusopimuksen soveltamisessa aiheuttaa se, että siinä painotetaan liian vähän talouskasvua, mikä tarkoittaa, että on erotettava alijäämät, jotka syntyvät tämänhetkisistä menoista, ja alijäämät, jotka syntyvät tuotannon pääomamenoista. Tämä ero voitaisiin tehdä, jos eurooppalaisessa finanssipolitiikassa otettaisiin huomioon yhteys rakenteelliseen alijäämään. Vain silloin vakaus- ja kasvusopimus voi toimia myönteisenä yhteensovittamisen välineenä. Tähän sisältyy kuitenkin talouspolitiikan tehokas yhteensovittaminen, johon Euroopan parlamentti osallistuu. Arvoisat komission jäsenet Prodi ja Solbes Mira, odotan komission esittävän myös tältä osin yksiselitteisen aloitteen."@fi5
"Monsieur le Président, l'application du pacte de stabilité et de croissance s'est retrouvée dans une impasse, car l'accent était placé à tort sur les déficits budgétaires courants et pas sur les déficits structurels. Ce sont pourtant ces derniers qui importent. Combien de temps aura-t-il fallu à la Commission pour le reconnaître ! Je voudrais rappeler que le Parlement européen était d'avis en 1997 qu'il fallait se montrer flexible vis-à-vis du pacte de stabilité et de croissance. Une majorité transcendant tous les partis avait été atteinte.
Le pacte de stabilité et de croissance est avant tout un instrument de coordination des politiques financières européennes. L'Union économique et monétaire a besoin d'un cadre organisé de manière flexible. Celui-ci doit donc intégrer les fluctuations conjoncturelles. À l'inverse, une application rigide ferait gonfler les déficits budgétaires, car elle renforcerait les tendances conjoncturelles à la baisse et, donc, la diminution des recettes et l'augmentation des dépenses.
Dans les phases de tassement économique généralisé, les stabilisateurs économiques doivent être utilisés par tous, de manière globale. Le recours à ces stabilisateurs ne devrait pas être lié à des clauses figées de bonne conduite. Dans le cas contraire, les objectifs du processus de Lisbonne - compétitivité, plein emploi et cohésion sociale - ne pourront pas être atteints.
L'objectif d'équilibre budgétaire, d'atteindre le centre du cycle, doit donc toujours être perçu dans le contexte conjoncturel du moment. C'est pourquoi ni le Traité ni le pacte ne prévoient d'objectifs stricts à respecter en toutes circonstances ou de calendrier obligatoire. Cela serait en contradiction avec une interprétation ciblée du pacte.
L'application du pacte n'est pas satisfaisante en ce sens qu'elle ne met pas suffisamment l'accent sur les impulsions de croissance. Il convient donc de faire la différence entre les déficits résultant de dépenses courantes et ceux issus d'efforts constructifs en faveur de l'investissement. La gestion de la politique financière européenne en fonction du déficit structurel le permettrait. À partir de ce moment seulement, le pacte de stabilité et de croissance serait susceptible de jouer son rôle d'instrument positif de coordination. Quoi qu'il en soit, la coordination efficace des politiques économiques sous l'égide du Parlement européen est indispensable pour y parvenir. J'attends à cet égard une initiative claire, Messieurs Prodi et Solbes Mira, également de la part de la Commission."@fr6
"Signor Presidente, l’applicazione del patto di stabilità e di crescita ci ha condotto in un vicolo cieco, poiché, a torto, si è imperniata sui
di bilancio correnti, anziché sui
strutturali, che sono quelli veramente importanti. Quanto ci è voluto perché la Commissione lo ammettesse! Vorrei ricordarvi che già nel 1997 il Parlamento espresse l’opinione che il patto di stabilità e di crescita andava applicato in maniera flessibile; la maggioranza che sostenne quest’opinione travalicava le divisioni di partito.
In sostanza il patto è stato concepito come strumento di coordinamento delle politiche finanziarie europee. L’Unione economica e monetaria ha bisogno di un quadro normativo che, applicato con flessibilità, non trascuri le tendenze del mercato. Un’interpretazione rigida, al contrario, consentirebbe l’incremento dei
di bilancio, a causa del conseguente accentuarsi dell’indebolimento ciclico, connesso a sua volta a una riduzione delle entrate e ad un aumento delle spese.
Gli stabilizzatori automatici devono però essere applicati da tutti e con un coordinamento complessivo, allorché l’economia nel suo insieme attraversa un periodo di stanca. Il loro impiego non può essere legato a clausole di buon comportamento che non è possibile far rispettare; altrimenti gli obiettivi del processo di Lisbona – competitività, piena occupazione e coesione sociale – diverranno irraggiungibili.
Un bilancio in pareggio corrisponde al punto intermedio di un ciclo, e quest’obiettivo va sempre considerato nel contesto delle condizioni economiche. Per tale motivo né il Trattato né il patto prescrivono una precisione permanente o un calendario vincolante; ciò, d’altra parte, non sarebbe neppure compatibile con un’interpretazione del patto conforme ai suoi scopi.
L’aspetto insoddisfacente del modo in cui il patto viene applicato consiste nella scarsa importanza attribuita alla crescita economica; ciò significa che bisogna distinguere tra i
prodotti dalle spese correnti e quelli derivanti da spese di capitale produttive. Ciò diverrebbe possibile se la politica finanziaria europea prendesse a riferimento il
strutturale; solo allora il patto di stabilità e di crescita potrebbe svolgere un proficuo ruolo di valido mezzo di coordinamento. A tale scopo occorrerebbe però attuare anche un efficace coordinamento delle politiche economiche con la partecipazione del Parlamento; pure su questo aspetto, Presidente Prodi e Commissario Solbes Mira, attendo che la Commissione presenti un’iniziativa chiara e netta."@it9
"Mr President, the application of the Stability and Growth Pact has ended up in a dead end, because it has wrongly focused on current budget deficits rather than on the structural deficits, which are what really matter. How long the Commission has taken to admit this! I would like to remind you that this Parliament took the view in 1997 that the Stability and Growth Pact had to be flexibly applied, and there was a majority across the group boundaries in support of this.
The Stability and Growth Pact is basically suited to being used as an instrument to coordinate European finance policies. The Economic and Monetary Union needs a regulatory framework, one that, when flexibly implemented, is able to take market trends into account. A rigid interpretation, on the contrary, would let budget deficits increase as a result of the ensuing more pronounced tendency to cyclical weakening and the associated reduction in revenues and increase in expenditure.
The automatic stabilisers must, though, be applied by all, and comprehensively, when the economy as a whole is going through a slack period. Their use should not be tied to good behaviour clauses that cannot be made good, or else the goals of the Lisbon process – competitiveness, full employment and social cohesion – will be out of our reach.
A balanced budget aims for the mid-point of a cycle, and this objective must always be considered against the background of the conditions of the economic climate. That is why neither the Treaty nor the Pact envisage permanent precision or provide for a binding timetable, nor would such a thing be compatible with any interpretation of the Pact that accorded with its purpose.
What is unsatisfactory about the application of the Pact is the fact that it puts too little emphasis on economic growth, which means that a distinction has to be drawn between deficits that result from current expenditure and those arising from productive capital expenditure. This could be done if European financial policy were to be guided by reference to the structural deficit. Only then will the Stability and Growth Pact be able to play its part as a positive instrument of coordination. That includes, however, efficient coordination of economic policies, with Parliament involved. On this also, Mr Prodi and Mr Solbes Mira, I look forward to the Commission coming up with an unambiguous initiative."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, de naleving van het Stabiliteits- en groeipact is in het slop geraakt, omdat er ten onrechte naar de lopende begrotingstekorten wordt gekeken en niet naar de structurele tekorten, terwijl het daar juist om gaat. Het heeft de Commissie zeer veel tijd gekost om dit toe te geven! Ik wil u eraan herinneren dat het Europees Parlement in 1997 van mening was dat er bij de naleving van het Stabiliteits- en groeipact flexibiliteit moet worden betracht. Daarvoor bestond toen een fractieoverstijgende meerderheid.
Het Stabiliteitspact is in principe geschikt als instrument voor de coördinatie van het Europees financieel beleid. De Economische en Monetaire Unie heeft een regelgevend kader nodig dat flexibel kan worden toegepast, zodat rekening kan worden gehouden met de conjuncturele schommelingen. Een star beleid daarentegen zou leiden tot een sterker dalende tendens in de conjunctuur en daarmee tot minder inkomsten en meer uitgaven, waardoor de begrotingstekorten juist zouden stijgen.
De automatische stabilisatoren moeten evenwel door iedereen intensief in werking worden gezet wanneer sprake is van een vertraging in de economie in haar geheel. Dat moet niet worden gekoppeld aan clausules waarin goed gedrag wordt voorgeschreven en die niet waargemaakt kunnen worden. Anders zullen de doelstellingen van het proces van Lissabon – een sterke concurrentiepositie, volledige werkgelegenheid en sociale cohesie – niet bereikt kunnen worden.
Een evenwichtige begroting is gericht op het midden van een cyclus en dat doel moet steeds worden gezien tegen de achtergrond van de economische omstandigheden. Daarom is noch in het Verdrag noch in het Pact een vaste datum of een bindend tijdschema vastgelegd. Dat past ook niet bij een interpretatie van dit Pact die in overeenstemming is met de doelstellingen ervan.
Wat onbevredigend is aan de tenuitvoerlegging van dit Pact is dat er te weinig nadruk op groei wordt gelegd. Dit betekent dat er onderscheid moet worden gemaakt tussen de tekorten die het gevolg zijn van lopende uitgaven en tekorten die voortkomen uit investeringen in de productie. Dit is mogelijk door bij het financieel beleid het structureel tekort als maatstaf aan te houden. Alleen dan kan het Stabiliteits- en groeipact als een positief coördinatie-instrument worden gebruikt. Dit houdt echter ook in dat het economisch beleid efficiënt gecoördineerd moet worden, in samenwerking met het Europees Parlement. Mijnheer Prodi en mijnheer Solbes Mira, hiertoe verwacht ik ook van de Commissie een ondubbelzinnig initiatief."@nl2
"Senhor Presidente, a aplicação do Pacto de Estabilidade e Crescimento caiu num beco sem saída, uma vez que se centrou erradamente nos défices orçamentais correntes ao invés dos défices estruturais, que são o que realmente interessa. Vejam o tempo que a Comissão levou para o admitir! Gostaria de lhe lembrar que, em 1997, o Parlamento era de opinião que o Pacto de Estabilidade e Crescimento tinha de ser aplicado de forma flexível, opinião essa que recebia o apoio de uma maioria que atravessava todos os grupos políticos.
O Pacto de Estabilidade e Crescimento é, basicamente, adequado para ser utilizado como instrumento de coordenação das políticas financeiras europeias. A União Económica e Monetária necessita de um enquadramento regulamentar que, se for implementado de forma flexível, seja capaz de ter em conta as flutuações do mercado. Uma interpretação rígida, pelo contrário, faria aumentar os défices orçamentais em resultado de uma subsequente tendência mais pronunciada para enfraquecimentos cíclicos e da consequente redução das receitas e aumento das despesas.
No entanto, os estabilizadores automáticos têm de ser aplicados por todos, e de forma abrangente, numa altura em que a economia na sua globalidade atravessa um período de abrandamento. A sua utilização não deverá estar ligada a cláusulas de bom comportamento que não podem ser cumpridas, sob pena de os objectivos do processo de Lisboa - a competitividade, o pleno emprego e a coesão social - ficarem fora do nosso alcance.
Um orçamento equilibrado tem em vista o ponto central de um ciclo, e este objectivo tem de ser sempre considerado no contexto das condições da conjuntura económica. É por isso que nem o Tratado nem o Pacto determinam um grau de precisão permanente nem um calendário vinculativo, não sendo nenhum destes aspectos compatíveis com qualquer interpretação objectiva deste Pacto.
O que é insatisfatório na aplicação do Pacto é o facto de colocar muito pouca ênfase no crescimento económico, o que significa que tem de ser feita uma distinção entre os défices que resultam das despesas correntes e os défices resultantes da despesa de capital produtivo. Isto poderia ser feito se a política financeira europeia fosse orientada pelo critério do défice estrutural. Só então o Pacto de Estabilidade e Crescimento será capaz de desempenhar o seu papel enquanto instrumento de coordenação positivo. No entanto, isso pressupõe a coordenação eficiente das políticas económicas, com o envolvimento do Parlamento Europeu. Senhor Presidente Romano Prodi e Senhor Comissário Solbes Mira, espero também uma iniciativa inequívoca por parte da Comissão a este respeito."@pt11
"Herr talman! Tillämpningen av stabilitets- och tillväxtpakten har hamnat i en återvändsgränd, eftersom man med orätt inriktat sig på det löpande budgetunderskottet och inte på det strukturella underskottet. Men det är det senare som har betydelse. Hur lång tid har inte kommissionen behövt för att medge detta! Jag skulle vilja påminna om att detta Europaparlament 1997 var av den uppfattningen att man när man tillämpar stabilitets- och tillväxtpakten måste ha ett flexibelt handlag. Här förelåg en gruppöverskridande majoritet.
Stabilitetspakten är i princip lämplig som instrument för samordning av den europeiska finanspolitiken. Den ekonomiska unionen och valutaunionen behöver ett regelverk som kan användas på ett flexibelt sätt. Då kan den ta hänsyn till växlingar i konjunkturen. En stelbent tolkning skulle däremot få budgetunderskotten att svälla, eftersom man skulle få en förstärkning av avmattningstendenser i konjunkturen med minskade inkomster och ökade utgifter i släptåg.
I faser då den totala ekonomiska kapaciteten inte till fullo utnyttjas måste emellertid stabilisatorerna användas av alla och det i stor omfattning. Man bör inte nöja sig med klausuler om ett till intet förpliktande gott uppträdande. Annars kommer målen från processen i Lissabon – konkurrensförmåga, full sysselsättning och social sammanhållning – inte att kunna nås.
Målet för en välbalanserad budget, att bemöda sig om medel för ett kretslopp, måste alltså alltid vara att ta med de bakomliggande konjunkturförhållandena i beräkningen. Därför förutser varken fördraget eller pakten några för all framtid gällande punkter eller någon bindande tidsplan. Detta passar heller inte till en tolkning av denna pakt om man vill göra dess mål rättvisa.
Det faktum att för liten hänsyn tas till tillväxtimpulser är otillfredsställande när det gäller tillämpningen av pakten. Därför måste man skilja mellan det underskott som är resultatet av löpande utgifter och det som härrör från investeringskostnader. Att styra den europeiska finanspolitiken mot en mätning av det strukturella underskottet skulle tillåta detta. Bara då kan stabilitets- och tillväxtpakten spela sin roll som ett positivt samordningsinstrument. Förvisso hör en effektiv samordning av den ekonomiska politiken med Europaparlamentets deltagande hit. Här väntar jag mig ett entydigt initiativ, herr Prodi och herr Solbes Mira, även från kommissionens sida."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"(Aplausos)"12,11
"(Applause)"10,10,3
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples