Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-10-09-Speech-3-122"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20021009.9.3-122"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". - Madame la Présidente, je voudrais dire en tout premier lieu, au moment de débuter ce débat, ma vive gratitude à votre Assemblée, et particulièrement à votre rapporteur, M. Berend, et à M. Walter, ainsi qu'aux présidents Caveri et Wynn pour la très bonne coopération de nos deux institutions et la rapidité avec laquelle vous avez bien voulu examiner cette proposition de règlement. Il nous faut désormais aller aussi vite que possible et aussi bien au plan de la mécanique budgétaire, afin que les premières aides puissent être apportées avant l'hiver. Je souhaiterais pouvoir apporter les premières aides au mois de novembre. Compte tenu de la progression des discussions au Conseil cet après-midi même, je pense que l'on peut dire qu'un accord sur cette proposition de règlement est maintenant à portée de la main, et je suis heureux de dire que cela est possible grâce à un très large accord entre le Parlement et la Commission, dont M. Berend a été l'un des artisans.
Dans cette phase finale de discussions, il nous reste trois points à trancher. Le premier consiste à définir précisément quelles sont les catastrophes susceptibles d'être indemnisées. Le souci de votre Assemblée est de ne pas enfermer le dispositif dans le carcan d'une définition trop rigide. Le Conseil, de son côté, a souhaité qu'une priorité soit accordée aux catastrophes naturelles. La Commission, comme je l'ai dit l'autre jour devant la commission de la politique régionale, des transports et du tourisme, a étudié avec beaucoup de soin l'historique récent des catastrophes en Europe. 80 % de ces catastrophes qui se sont produites ces dernières années sont des catastrophes naturelles, des tempêtes, des tremblements de terre, ou des inondations. Je ne crois donc pas qu'il y ait une incohérence à accepter la priorité demandée par le Conseil dès lors que la possibilité pour la Commission d'intervenir dans d'autres cas de figure - catastrophes écologiques, environnementales ou technologiques - serait, en certains cas très limités, préservée.
Le deuxième point est celui du seuil, ou des seuils, de déclenchement de l'intervention du fonds. Comme la Commission, votre Assemblée est particulièrement attachée à ce que nous disposions de deux critères, alternativement l'un ou l'autre, et non d'un seul, de manière à évaluer équitablement l'impact d'une catastrophe sur l'économie d'un État, que cet État soit un grand État, un grand pays comme l'Allemagne, ou un État plus petit. Et nous savons bien, malheureusement, que des États plus petits dans notre Union sont susceptibles de subir de vraies et de graves catastrophes naturelles.
Même si le Conseil tient à réévaluer substantiellement le critère exprimé en valeur absolue - nous avions proposé un milliard d'euros de dégâts, le Conseil s'arrête à trois milliards -, le principe d'avoir deux critères alternatifs n'est pas remis en cause.
Enfin, le troisième point : le maintien d'un critère qualitatif permettant une intervention à titre exceptionnel dans une seule région frappée par une catastrophe. C'est une priorité absolue pour la Commission, et c'est la marge d'appréciation que nous avons souhaitée tout au long de cette discussion. Plus les seuils quantitatifs sont hauts, et je viens de dire qu'ils ont été relevés dans la proposition du Conseil, plus il est nécessaire de disposer d'une marge d'appréciation, car le pire serait bien sûr, Mesdames et Messieurs les Députés, que ce fonds soit tellement contraint, rigidifié par des critères qualitatifs très limités et quantitatifs trop élevés, qu'au bout de la route il ne soit jamais utilisé. J'ai indiqué, je le rappelle devant votre Assemblée plénière, que depuis quatorze ans nous n'avons identifié, Dieu merci, que sept catastrophes majeures dont le montant des dégâts a été supérieur à un milliard d'euros. C'est pour cette raison d'ailleurs que j'avais proposé dans la première version de la Commission de retenir ce seuil quantitatif de un milliard d'euros. Donc, le pire serait qu'on soit tellement rigidifiés, enfermés dans des critères de toute nature, que ce fonds, une fois créé, ne soit réellement jamais utilisé alors même que des populations seraient frappées par des catastrophes.
Le Conseil a une approche très prudent de ce critère qualitatif. Je veux dire ici que ni la Commission, ni, je crois, le Parlement ne souhaitent que le fonctionnement du règlement soit détourné par un recours systématique à ce critère qualitatif. La Commission veut être et sera extrêmement rigoureuse dans l'emploi de cette solution particulière. Ce que nous voulons, et je le dis très simplement, c'est faire en sorte qu'une catastrophe exceptionnellement grave pour une seule région puisse être éligible au fonds. Il y a en effet des régions en Europe plus exposées que d'autres : les îles, les régions isolées ou éloignées, ou des régions que nous devons protéger, comme d'ailleurs le traité nous le demande à travers un article spécifique - Mme Sudre qui est ici le connaît bien -, l'article 299 concernant les régions ultrapériphériques. Je pense donc que nous devons avoir le moyen, et c'est précisément ce moyen-là qu'avait donné la Commission, de les aider prioritairement en deçà des critères quantitatifs.
En conclusion, Madame la Présidente, avec votre aide et, sur cette base, avec l'aide de vos rapporteurs, je souhaite maintenant qu'un accord soit conclu très rapidement sur cette proposition de règlement comme sur la modification de l'accord interinstitutionnel. Parce que derrière les problématiques, les règlements, les seuils, les normes, il y a, ne l'oublions pas, je les ai rencontrées et j'ai été ému, des populations qui attendent après avoir été meurtries, blessées, et nous savons bien qu'au-delà des blessures il y a aussi des morts. Ces populations attendent aujourd'hui que l'Europe les aide à retrouver, aux côtés des autorités nationales et régionales, dans l'urgence, les conditions les plus normales pour leur vie quotidienne."@fr6
|
| lpv:translated text |
"Fru formand, her ved forhandlingens begyndelse vil jeg gerne starte med at rette en stor tak til Parlamentet og navnlig til Deres ordfører, hr. Berend, samt til hr. Walter og formændene hr. Caveri og hr. Wynn for vores to institutioners udmærkede samarbejde og Deres hurtige behandling af dette forslag til forordning. Nu skal vi gå så hurtigt frem som muligt, og det gælder også budgetmekanismen, så den første støtte kan ydes inden vinteren. Jeg ville gerne kunne yde den første støtte i november måned. I betragtning af, hvor langt man er nået under Rådets forhandlinger her i eftermiddag, tror jeg godt, man kan sige, at enigheden om dette forslag til forordning nu er inden for rækkevidde, og det glæder mig at kunne fortælle, at dette er muligt takket være en meget bred enighed mellem Parlamentet og Kommissionen, som hr. Berend er en af ophavsmændene til.
Her i den sidste forhandlingsfase er der tre spørgsmål, som vi mangler at tage stilling til. Det første spørgsmål er en nøjagtig fastlæggelse af, hvilke katastrofer der kan udløse erstatning. Det er Parlamentets ønske, at der ikke opstilles alt for stive rammer for dette system. Rådet ønsker til gengæld, at naturkatastrofer får førsteprioritet. Som jeg sagde til Udvalget om Regionalpolitik, Transport og Turisme den anden dag, har Kommissionen undersøgt de seneste statistikker for katastroferne i Europa meget nøje. 80% af de katastrofer, der har fundet sted i de senere år, er naturkatastrofer som storme, jordskælv og oversvømmelser. Derfor mener jeg ikke, at det ville være inkonsekvent at acceptere den førsteprioritet, som Rådet beder om, eftersom Kommissionens mulighed for at gribe ind i andre tilfælde, såsom miljøkatastrofer eller teknologiske katastrofer, ville være sikret i visse meget begrænsede tilfælde.
Det andet spørgsmål er tærskelen eller tærsklerne for støtten fra fonden. Parlamentet lægger ligesom Kommissionen stor vægt på, at vi i stedet for et enkelt kriterium råder over to kriterier - hvor enten det ene eller det andet anvendes - så vi kan foretage en retfærdig vurdering af en katastrofes konsekvenser for en medlemsstats økonomi, hvad enten der er tale om et stort land som Tyskland eller en mindre medlemsstat. Og vi ved desværre godt, at nogle af EU's små medlemsstater risikerer at blive ramt af egentlige og alvorlige naturkatastrofer.
Selv om Rådet ønsker at foretage en overordnet revurdering af det kriterium, som er udtrykt i numerisk værdi - vi havde foreslået et skadebeløb på 1 milliard euro, mens Rådet stopper ved 3 milliarder - sættes der ikke spørgsmålstegn ved princippet om de to alternative kriterier.
Endelig er der det tredje spørgsmål, nemlig fastholdelsen af et kvalitativt kriterium, som muliggør et ekstraordinært indgreb i en enkelt katastroferamt region. Dette spørgsmål har førsteprioritet for Kommissionen, og det drejer sig om den vurderingsmargen, som vi har givet udtryk for ønsket om under hele forhandlingen. Jo højere de kvantitative tærskler er -og de er som sagt blevet sat op i Rådets forslag - jo mere nødvendigt er det, at vi råder over en vurderingsmargen, for det værste ville selvfølgelig være, mine damer og herrer, at nogle meget begrænsede kvalitative kriterier og nogle alt for høje kvantitative kriterier gjorde denne fond så indskrænket og ufleksibel, at den i den sidste ende aldrig blev brugt. Jeg har allerede sagt - og det vil jeg gerne gentage her i plenarforsamlingen - at der i løbet af de sidste 14 år gudskelov kun har været syv større katastrofer, hvor skadebeløbet oversteg 1 milliard euro. Det var i øvrigt derfor, at jeg i Kommissionens første version foreslog en fastholdelse af den kvantitative tærskel på 1 milliard euro. Det værste ville således være, at alle mulige kriterier gjorde os så ufleksible, at fonden reelt aldrig blev brugt, når først den var blevet oprettet, selv om befolkningen blev ramt af katastrofer.
Rådet har en meget forsigtig holdning til det kvalitative kriterium. Jeg vil gerne sige her, at jeg ikke tror, at hverken Kommissionen eller Parlamentet ønsker, at en systematisk brug af det kvalitative kriterium griber ind i forordningens måde at fungere på. Kommissionen agter at være yderst stringent i sin anvendelse af denne særlige løsning. Jeg må ganske enkelt sige, at det, som vi ønsker, er at gøre en særligt alvorlig katastrofe i en enkelt region støtteberettiget. Der er nemlig nogle regioner i Europa, som er mere udsatte end andre. Det drejer sig om øerne og de isolerede eller fjernt beliggende regioner, og det er regioner, som vi skal beskytte, hvilket der i øvrigt også står i traktaten i en specifik artikel - som fru Sudre, der er til stede her i salen, godt kender - nemlig artikel 299 om regionerne i den yderste periferi. Derfor mener jeg, at vi burde være i stand til - og det var netop, hvad Kommissionen havde sørget for - at prioritere støtten disse regioner uanset de kvantitative kriterier.
Til sidst vil jeg gerne sige, fru formand, at jeg nu håber, at vi med Deres hjælp og således også Deres ordføreres hjælp meget snart indgår en aftale om dette forslag til forordning og om ændringen af den interinstitutionelle aftale. For vi må ikke glemme, at der bag ved problematikken, forordningerne, tærsklerne og standarderne er befolkninger - jeg har selv mødt dem, og jeg blev bevæget - som er i venteposition, efter at de er blevet kvæstet og såret, og ud over kvæstelserne var der som bekendt også nogle dødsfald. Disse befolkninger forventer i dag, at EU sammen med de nationale og regionale myndigheder i denne nødsituation hjælper dem med at genskabe så normale betingelser som muligt for deres dagligdag."@da1
"Frau Präsidentin, zu Beginn unserer Aussprache möchte ich als Erstes dem Plenum Ihres Parlaments und insbesondere Ihrem Berichterstatter, Herrn Berend, sowie Herrn Walter und den Ausschussvorsitzenden, Herrn Caveri und Herrn Wynn, für die ausgezeichnete Zusammenarbeit zwischen unseren beiden Institutionen sowie dafür danken, dass die Prüfung des vorliegenden Vorschlags für eine Verordnung so zügig erfolgt ist. Nunmehr gilt es, weiterhin so schnell wie möglich vorzugehen, insbesondere auf der Ebene der Haushaltsmechanismen, damit noch vor Beginn des Winters die ersten Hilfen ausgezahlt werden können. Ich hoffe, dass dies bereits im November der Fall sein wird. Nach dem Stand der Debatten zu urteilen, der gerade heute Nachmittag im Rat erreicht wurde, kann man meines Erachtens wohl davon ausgehen, dass eine Einigung zu dem vorliegenden Vorschlag für eine Verordnung unmittelbar bevorsteht, und ich bin glücklich sagen zu können, dass dies einer weitgehenden Übereinstimmung zwischen Parlament und Kommission zu verdanken ist, an deren Zustandekommen Herr Berend maßgeblich beteiligt war.
Nun stehen im Endstadium der Debatten noch drei Punkte zur Behandlung an. Erstens muss genau definiert werden, bei welchen Katastrophen Schadenersatz geleistet werden kann. Dabei legt Ihr Plenum Wert darauf, der Definition für diese Regelung kein zu enges Korsett anzulegen. Der Rat hat seinerseits den Wunsch geäußert, Naturkatastrophen den Vorrang einzuräumen. Die Kommission hat, wie ich kürzlich bereits vor dem Ausschuss für Regionalpolitik, Verkehr und Fremdenverkehr sagte, mit großer Sorgfalt den Verlauf der jüngsten Katastrophen in Europa untersucht. 80 % der Katastrophen, die sich in den letzten Jahren ereignet haben, waren Naturkatastrophen – Stürme, Erdbeben oder Überschwemmungen. Daher wäre es wohl durchaus logisch, die vom Rat vorgeschlagene Priorität aufzugreifen, sofern für die Kommission die Möglichkeit erhalten bleibt, sich in anderen, allerdings sehr eingeschränkten Fällen einzuschalten, so bei Natur-, Umwelt- oder technologiebedingten Katastrophen.
Der zweite Punkt betrifft den Schwellenwert, oder eher die Schwellenwerte, die für die Inanspruchnahme des Fonds gelten sollen. Ihr Plenum legt ebenso wie die Kommission besonderen Wert darauf, dass wir nicht nur über ein einziges, sondern über zwei Kriterien verfügen, die alternativ zugrunde gelegt werden können, so dass die Auswirkungen einer Katastrophe auf die Wirtschaft eines Staates gerecht bewertet werden können, unabhängig davon, ob es sich um einen großen Staat, ein großes Land wie Deutschland oder einen kleineren Staat handelt. Und wir wissen leider nur allzu gut, dass es vor allem kleinere Staaten in unserer Union sind, die wirklich schweren Naturkatastrophen ausgesetzt sind.
Auch wenn der Rat darauf besteht, das als absoluten Wert ausgedrückte Kriterium deutlich höher anzusetzen - wir hatten Schäden in Höhe von einer Milliarde Euro, der Rat hingegen besteht auf drei Milliarden - so wird doch das Prinzip, nämlich zwei alternativ geltende Kriterien zugrunde zu legen, nicht infrage gestellt.
Und schließlich der dritte Punkt - die Beibehaltung eines qualitativen Kriteriums, das es erlauben würde, in Ausnahmefällen den Fonds auch dann zu aktivieren, wenn es sich um eine einzelne Region handelt, die von einer Katastrophe getroffen wurde. Dies hat für die Kommission absoluten Vorrang und entspricht dem Ermessensspielraum, für den wir uns im Verlauf unserer gesamten Diskussion eingesetzt haben. Je höher die quantitativen Schwellenwerte liegen - und ich sagte ja bereits, dass sie im Vorschlag des Rates bereits angehoben wurden, desto notwendiger wird es, über einen Ermessenspielraum zu verfügen, denn das Schlimmste wäre natürlich, dass dieser Fonds durch sehr eng begrenzte qualitative und zugleich zu hohe quantitative Kriterien so eingeengt und starr wäre, dass er letztendlich niemals genutzt würde. Ich habe bereits darauf verwiesen, und ich wiederhole es hier vor Ihrem Plenum, dass wir in den letzten vierzehn Jahren, Gott sei Dank, nur sieben Katastrophen größeren Ausmaßes festgestellt haben, bei denen der Schaden sich auf über eine Milliarde Euro belief. Dies ist übrigens auch der Grund, weshalb ich der Kommission in der ersten Version des Vorschlags empfohlen hatte, eine Milliarde Euro als quantitativen Schwellenwert anzusetzen. Das Schlimmste wäre also, den Fonds derart starren Regeln zu unterwerfen und durch alle möglichen Kriterien einzuengen, so dass er, wenn er dann bestünde, in Wirklichkeit niemals für von Katastrophen betroffene Menschen in Anspruch genommen würde.
Hinsichtlich des qualitativen Kriteriums geht der Rat sehr vorsichtig vor. Ich möchte hier zum Ausdruck bringen, dass weder die Kommission noch - so meine ich - das Parlament wünschen, dass die Verordnung durch die ständige Berufung auf dieses qualitative Kriterium missbräuchlich angewendet wird. Die Kommission beabsichtigt, äußerst streng mit der Anwendung dieser Sonderbestimmung umzugehen und wird dies auch tun. Wir wollen, und ich sage es ohne Umschweife, dass auch eine einzelne Region, die von einer außergewöhnlich schweren Katastrophe getroffen wird, aus diesem Fonds Mittel erhalten kann, denn es gibt Regionen in Europa, die anfälliger sind als andere - zum Beispiel Inseln, schwer zugängliche Regionen, abgelegene Regionen oder Regionen, die gemäß einem speziellen Artikel des EG-Vertrages - die hier anwesende Frau Sudre kennt ihn - nämlich Artikel 299 betreffend die Gebiete in äußerster Randlage - besonderen Schutz genießen. Ich denke also, wir sollten über eine Handhabe verfügen - und die Kommission hat sie uns ja gerade gegeben, ihnen über die quantitativen Kriterien hinaus vorrangig Hilfe zu leisten.
Abschließend möchte ich nun dem Wunsch Ausdruck geben, dass mit Ihrer Hilfe, Frau Präsidentin, und auf dieser Grundlage mit Hilfe Ihrer Berichterstatter baldigst Einigung über diesen Vorschlag für eine Verordnung sowie über die Änderung der Interinstitutionellen Vereinbarung erzielt wird. Denn hinter all den Problemen, Verordnungen, Schwellenwerten und Normen stehen immer Menschen - das dürfen wir nicht vergessen, ich bin ihnen begegnet und war sehr ergriffen - Menschen, die Schaden erlitten haben, verletzt wurden - und nicht nur das, wir wissen sehr wohl, dass auch Tote zu beklagen sind -, die nun auf Hilfe warten. Diese Menschen erwarten, dass ihnen Europa zur Seite steht und ihnen zusammen mit ihren jeweiligen nationalen und regionalen Behörden hilft, möglichst bald ihre ganz normalen alltäglichen Lebensbedingungen wieder herzustellen."@de7
"Κυρία Πρόεδρε, θα ήθελα κατά πρώτο λόγο, ξεκινώντας αυτήν τη συζήτηση, να εκφράσω τη μεγάλη μου ευγνωμοσύνη προς το Κοινοβούλιό σας και κυρίως προς τον εισηγητή σας, τον κ. Berend, και τον κ. Walter, καθώς επίσης και προς τους προέδρους Caveri και Wynn, για την πολύ καλή συνεργασία των θεσμικών μας οργάνων και για την ταχύτητα με την οποία θελήσατε να εξετάσετε αυτήν την πρόταση κανονισμού. Θα πρέπει στο εξής να προχωρήσουμε το συντομότερο δυνατό και στον τομέα του μηχανισμού χρηματοδότησης, ούτως ώστε να μπορέσουμε να παράσχουμε τις πρώτες ενισχύσεις πριν από τον χειμώνα. Μακάρι να μπορούσαμε να τις προσφέρουμε το Νοέμβριο. Δεδομένης της προόδου των συζητήσεων στο Συμβούλιο σήμερα το απόγευμα, πιστεύω ότι θα μπορούσαμε να πούμε πως η συμφωνία σχετικά με αυτήν την πρόταση κανονισμού έχει σχεδόν ολοκληρωθεί πλέον και εκφράζω την ικανοποίησή μου, διότι η εξέλιξη αυτή κατέστη δυνατή χάρη στην ευρεία συναίνεση μεταξύ του Κοινοβουλίου και της Επιτροπής, ένας από τους πρωτεργάτες της οποίας υπήρξε και ο κ. Berend.
Στο τελικό αυτό στάδιο των συζητήσεων, μας μένει να αποφασίσουμε για τρία ακόμα σημεία. Το πρώτο συνίσταται στον σαφή προσδιορισμό των καταστροφών που είναι δυνατόν να αποζημιωθούν. Το μέλημα του Κοινοβουλίου είναι να μην περιορίζεται ο μηχανισμός από έναν πολύ αυστηρό ορισμό. Το Συμβούλιο, από την πλευρά του, επιθυμεί να δοθεί προτεραιότητα στις φυσικές καταστροφές. Η Επιτροπή, όπως είπα τις προάλλες ενώπιον της Επιτροπής Περιφερειακής Πολιτικής, Μεταφορών και Τουρισμού, μελέτησε πολύ προσεκτικά το πρόσφατο ιστορικό των καταστροφών στην Ευρώπη. Το 80% των καταστροφών που έγιναν τα τελευταία χρόνια είναι φυσικές καταστροφές, καταιγίδες, σεισμοί ή πλημμύρες. Δεν πιστεύω λοιπόν ότι υπάρχει κανένα πρόβλημα στο να δεχτούμε την προτεραιότητα που ζήτησε το Συμβούλιο, από τη στιγμή που η Επιτροπή θα διατηρήσει – για κάποιες πολύ περιορισμένες περιπτώσεις – τη δυνατότητα να παρεμβαίνει σε άλλες μορφές καταστροφών όπως οι οικολογικές, περιβαλλοντικές η τεχνολογικές καταστροφές.
Το δεύτερο σημείο αφορά το ελάχιστο όριο, ή τα ελάχιστα όρια που θα θέτουν σε λειτουργία την παρέμβαση του Ταμείου. Όπως η Επιτροπή, έτσι και το Κοινοβούλιό σας δίνει ιδιαίτερη σημασία στο να διαθέτουμε δύο διαζευκτικά κριτήρια, είτε το ένα είτε το άλλο και όχι ένα μόνο, ούτως ώστε να αξιολογούμε δίκαια τις επιπτώσεις μιας καταστροφής στην οικονομία ενός κράτους, είτε πρόκειται για ένα μεγάλο κράτος, όπως η Γερμανία, που είναι μια μεγάλη χώρα, είτε πρόκειται για ένα μικρότερο κράτος. Και γνωρίζουμε καλά, δυστυχώς, ότι τα πιο μικρά κράτη της Ένωσής μας κινδυνεύουν να πληγούν από πραγματικά σοβαρές φυσικές καταστροφές.
Αν και το Συμβούλιο επιθυμεί την ουσιαστική επαναξιολόγηση του κριτηρίου που εκφράζεται σε απόλυτη τιμή – προτείναμε ζημιές εκτιμώμενες σε ένα δισεκατομμύριο ευρώ, το Συμβούλιο δεν υπερβαίνει σε καμία περίπτωση τα τρία δισεκατομμύρια –, η αρχή ωστόσο να υπάρχουν δύο εναλλακτικά κριτήρια δεν τέθηκε υπό αμφισβήτηση.
Τέλος, το τρίτο σημείο: η διατήρηση ενός ποιοτικού κριτηρίου που θα επιτρέπει να παρέμβουμε, σε εξαιρετικές περιπτώσεις, σε μία μόνο πληγείσα περιοχή. Πρόκειται για μια επιτακτική προτεραιότητα όσον αφορά την Επιτροπή, και αποτελεί το πλαίσιο εκτίμησης που επιθυμούσαμε καθόλη τη διάρκεια αυτής της συζήτησης. Όσο πιο υψηλά είναι τα ποσοτικά ελάσχιστα όρια, και όπως είπα, η πρόταση του Συμβουλίου τα αυξάνει, τόσο είναι απαραίτητο να διαθέτουμε ένα περιθώριο εκτίμησης, διότι το χειρότερο θα είναι φυσικά, κυρίες και κύριοι βουλευτές, αυτό το ταμείο να μην χρησιμοποιηθεί τελικά ποτέ, εφόσον θα είναι τόσο δυσπρόσιτο εξαιτίας της αυστηρότητας των πολύ περιορισμένων ποιοτικών και πολύ υψηλών ποσοτικών κριτηρίων. Επισήμανα, το υπενθυμίζω ενώπιον της Ολομέλειας του Κοινοβουλίου σας, ότι εδώ και δεκατέσσερα χρόνια χαρακτηρίσαμε ως μεγάλες καταστροφές μόνο επτά, δόξα τω Θεώ, των οποίων το μέγεθος ζημιών ξεπερνούσε το ένα δισεκατομμύριο ευρώ. Για αυτόν τον λόγο εξάλλου πρότεινα, από την πρώτη παρέμβαση της Επιτροπής, να διατηρηθεί αυτό το ποσοτικό όριο του ενός δισεκατομμυρίου ευρώ. Επομένως, το χειρότερο θα είναι αυτό το ταμείο, αν και υπάρχει, να μην χρησιμοποιηθεί, στην πραγματικότητα, ποτέ, ενώ πληθυσμοί θα πλήττονται από καταστροφές, επειδή εμείς, λαμβάνοντας τόσο πολύ υπόψη μας κάθε λογής κριτήρια, θα επιδεικνύουμε τόσο μεγάλη αυστηρότητα.
Το Συμβούλιο προσεγγίζει πολύ προσεκτικά τα ποιοτικά κριτήρια. Θέλω να πω εδώ ότι ούτε η Επιτροπή ούτε, πιστεύω, το Κοινοβούλιο θέλουν να εμποδίζεται η λειτουργία του κανονισμού από μια συστηματική προσφυγή σε αυτό το ποιοτικό κριτήριο. Η Επιτροπή επιθυμεί να είναι, και θα είναι, υπερβολικά αυστηρή στη χρήση αυτής της συγκεκριμένης λύσης. Αυτό που επιθυμούμε απλώς και μόνον είναι να εξασφαλίσουμε ότι τα θύματα μιας εξαιρετικά σοβαρής καταστροφής σε μια συγκεκριμένη περιοχή θα λάβουν βοήθεια από το Ταμείο. Υπάρχουν πράγματι περιοχές στην Ευρώπη οι οποίες είναι πιο εκτεθειμένες από άλλες: τα νησιά, οι απομονωμένες ή απομακρυσμένες περιοχές, ή περιοχές που πρέπει να προστατεύουμε, όπως άλλωστε τάσσει η Συνθήκη με συγκεκριμένο άρθρο – η κυρία Sudre, η οποία βρίσκεται εδώ, το γνωρίζει καλά –, το άρθρο 229 σχετικά με τις εξόχως απόκεντρες περιφέρειες. Πιστεύω, λοιπόν, ότι πρέπει να έχουμε κάποιον τρόπο, και αυτόν ακριβώς τον τρόπο έχει προσφέρει η Επιτροπή, να βοηθήσουμε κατά προτεραιότητα αυτές τις περιοχές, πέρα από τα ποσοτικά κριτήρια.
Για να συνοψίσω, κυρία Πρόεδρε, με τη βοήθειά σας και σε αυτήν τη βάση, με τη βοήθεια των εισηγητών σας, ελπίζω τώρα να καταλήξουμε σε μια συμφωνία πολύ γρήγορα σχετικά με αυτήν την πρόταση κανονισμού, όπως και σχετικά με την τροποποίηση της διοργανικής συμφωνίας. Γιατί πίσω από τους προβληματισμούς, τους κανονισμούς, τα ελάχιστα όρια, τις διατάξεις, περιμένουν, ας μην το ξεχνάμε αυτό, γιατί εγώ τους συνάντησα και συγκινήθηκα από το δράμα τους, πληθυσμοί που γνώρισαν τον θάνατο και τους τραυματισμούς και, όπως γνωρίζουμε καλά, εκτός από τους τραυματίες, υπάρχουν και νεκροί. Αυτοί οι πληθυσμοί περιμένουν σήμερα από την Ευρώπη να τους βοηθήσει, στο πλευρό των εθνικών και τοπικών αρχών, να μπορέσουν να αποκαταστήσουν επειγόντως όσο το δυνατόν πιο φυσιολογικές συνθήκες καθημερινής ζωής."@el8
".
Madam President, first of all, I would like to express, at the beginning of the debate, my deep gratitude to the House, and particularly to the rapporteur, Mr Berend, and to Mr Walter, as well as to the chairmen, Mr Caveri and Mr Wynn, for the high level of cooperation between our two institutions and for the speed with which you have examined this proposal for a regulation. We must now work as quickly as possible, not least in the area of the budgetary mechanism, so that the first funds can be provided before the winter. I would like to be able to provide the first funds in November. Given the progress made in discussions within the Council this very afternoon, I feel that we can say that an agreement on this proposal for a regulation is now within reach, and I am pleased to say that this has been made possible thanks to a very broad consensus between Parliament and the Commission, of which Mr Berend was one of the architects.
During this final stage of discussions, we still have three points to tackle. The first is the definition of precisely which disasters will qualify for the provision of compensation. Parliament is concerned that the mechanism should not be gripped in the vice of an excessively rigid definition. The Council, for its part, wanted to classify natural disasters as priority. The Commission, as I said the other day before the Committee on Regional Policy, Transport and Tourism, has studied the recent history of disasters in Europe in great detail. In recent years 80% of the disasters which have occurred are natural disasters, such as gales, earthquakes or floods. I do not believe, therefore, that it is inconsistent to agree to the priority requested by the Council since the option for the Commission to intervene in other similar cases – ecological, environmental or technological disasters – would still be available in a very small number of specific cases.
The second point concerns the threshold, or thresholds, for drawing on the Fund. Like the Commission, this House attaches particular importance to the fact that there are two criteria, either one or the other, and not just one sole criterion, so that we can fairly assess the impact of a disaster on the economy of a State, whether this State is a large State, a large country such as Germany, or a smaller State. I am afraid that, as we are quite aware, the smaller States in our Union are at risk of experiencing genuine, serious natural disasters.
Even though the Council wishes to significantly re-assess the criterion expressed as an absolute value – we had proposed damage estimated at EUR 1 billion, the Council is going no higher than EUR 3 billion – the principle of having two alternative criteria is not being questioned.
Finally, the third point, is maintaining a qualitative criterion to provide for intervention under exceptional circumstances to help a single region affected by a disaster. This is an absolute priority for the Commission, and it is the margin of appreciation that we have sought throughout the discussions. The higher the quantitative thresholds, and I have just said that they were increased in the Council proposal, the greater the need to have a margin of appreciation, because, of course, the worst thing that could happen would be, ladies and gentlemen, for this Fund to be so restricted, made so inflexible by very limited qualitative and excessively high quantitative criteria that, ultimately, it is never used. I have pointed out, and I reiterate this to the House, that, in 14 years, we have only identified, thank God, seven major disasters with a total amount of damages of more than EUR 1 billion. It is also for this reason that I proposed in the Commission’s first version to retain the quantitative threshold of EUR 1 billion. Once again, the worst thing that could happen would be for the Fund to be so inflexible, bound up in all sorts of criteria, that, once set up, it would never actually be used, even when peoples have been affected by disasters.
The Council is taking a very careful approach to the qualitative criteria. I would like to say here that neither the Commission, nor, I believe, Parliament, wants the functioning of the regulation to be hijacked by the systematic use of this qualitative criterion. The Commission wants to be and will be extremely strict in the use of this particular solution. What we want is very simply to ensure that victims of a disaster that is exceptionally serious for a single region can qualify for assistance from the Fund. Indeed, there are regions in Europe that are more at risk than others, such as islands, isolated or remote regions, or regions that we must protect, as, in fact, the Treaty stipulates that we must do in a specific article – and Mrs Sudre, who is present, knows it well – Article 299 on the outermost regions. I therefore think that we must have the facility, and it is precisely this facility that the Commission has provided, to help these regions primarily in conjunction with these quantitative criteria.
To sum up, Madam President, with your help and, on this basis, with the help of the rapporteurs, I now hope that an agreement will be reached very swiftly on this proposal for a regulation and on the amendment of the interinstitutional agreement. Because, behind the problems, the regulations, the thresholds, the rules, there are people – this we must not forget, I have met them and have been moved by their plight – people who have been wounded, injured, and are still waiting, and as we are quite aware, in addition to the injuries there are also people who have died. These people are currently waiting for Europe, together with the national and regional authorities, to help them reestablish, as a matter of urgency, the very basic conditions that they need to continue their daily lives."@en3
".
Señora Presidenta, en primer lugar, quisiera expresar, al comienzo del debate, mi profundo agradecimiento a la Asamblea y, en particular, al ponente, el Sr. Berend, y al Sr. Walter, así como a los presidentes, el Sr. Caveri y el Sr. Wynn, por el alto grado de cooperación mantenido entre nuestras dos instituciones y la rapidez con que han examinado la propuesta de reglamento. Tenemos que trabajar con la mayor presteza posible, especialmente en el ámbito del mecanismo presupuestario, con objeto de que se puedan aportar los primeros fondos antes del invierno. Me gustaría que se pudieran aportar los primeros fondos en noviembre. Dados los avances logrados esta misma tarde en los debates dentro del Consejo, creo que podemos decir que ahora está al alcance de la mano la consecución de un acuerdo sobre esta propuesta de reglamento, y me alegra señalar que esto ha sido posible gracias a un consenso muy amplio entre el Parlamento y la Comisión, uno de cuyos artífices ha sido el Sr. Berend.
En esta etapa final de los debates, nos quedan todavía tres puntos por abordar. El primero es la definición exacta de qué catástrofes podrán ser objeto de indemnización. Al Parlamento le preocupa evitar que el mecanismo pueda quedar maniatado por una definición excesivamente rígida. El Consejo, por su parte, deseaba que se clasificaran como prioritarias las catástrofes naturales. La Comisión, como expuse hace unos días ante la Comisión de Política Regional, Transportes y Turismo, ha examinado de manera muy detallada el historial reciente de catástrofes en Europa. En los últimos años, un 80% de las catástrofes ocurridas han sido de carácter natural como, por ejemplo, temporales, terremotos o inundaciones. Por lo tanto, no creo que sea incoherente aceptar la prioridad solicitada por el Consejo, puesto que la posibilidad de intervención de la Comisión en otros casos análogos –catástrofes ecológicas, medioambientales o tecnológicas– continuaría existiendo en un número muy reducido de casos concretos.
El segundo punto se refiere al umbral o los umbrales a partir de los cuales se podrá recurrir al Fondo. Esta asamblea, al igual que la Comisión, concede una especial importancia al hecho de que se establezcan dos criterios alternativos y no uno sólo, de manera que sea posible evaluar de manera equitativa el impacto de una catástrofe en la economía de un Estado, tanto si se trata de un Estado grande, de un país grande como Alemania, como de uno más pequeño. Mucho me temo que, como bien sabemos, los Estados más pequeños de nuestra Unión están expuestos a sufrir auténticas y graves catástrofes naturales.
Aunque el Consejo desea revisar de manera significativa el criterio expresado en forma de valor absoluto –habíamos propuesto unos daños estimados de 1 000 millones de euros, y el Consejo se niega a subir de los 3 000 millones de euros–, no se cuestiona el principio de que se disponga de dos criterios alternativos.
Finalmente, el tercer punto es el mantenimiento de un criterio cualitativo que permita la intervención en circunstancias excepcionales para prestar ayuda a una región concreta afectada por una catástrofe. Esto constituye una prioridad absoluta para la Comisión, y lo que hemos intentado concretar en los debates ha sido el margen de apreciación. Cuanto más elevados sean los umbrales cuantitativos –y acabo de decir que éstos se aumentaron en la propuesta del Consejo–, más necesario será contar con un margen de apreciación, ya que lo peor que podría ocurrir, Señorías, es que el Fondo fuese tan restrictivo e inflexible, debido a unos criterios cualitativos muy limitados y a unos criterios cuantitativos excesivamente altos, que jamás se llegara a recurrir a él. He señalado –y vuelvo a reiterarlo ante esta Asamblea– que en catorce años sólo hemos identificado, gracias a Dios, siete grandes catástrofes con unos daños totales superiores a los 1 000 millones de euros. También por este motivo, en la primera versión de la Comisión propuse que se mantuviera el umbral cuantitativo de 1 000 millones de euros. De nuevo, lo peor que podría ocurrir es que el Fondo fuese tan inflexible, al estar condicionado por toda clase de criterios, que una vez creado, jamás se llegara a recurrir a él, aunque hubiese poblaciones afectadas por las catástrofes.
El Consejo se muestra muy cauteloso con respecto a los criterios cualitativos. Quisiera aclarar aquí que ni la Comisión ni, creo, el Parlamento, desean que el reglamento quede desvirtuado por el recurso sistemático a dicho criterio cualitativo. La Comisión se propone ser sumamente rigurosa, y lo será, en cuanto al empleo de esta solución particular. Sencillamente queremos garantizar que las víctimas de una catástrofe excepcionalmente grave para una sola región puedan acogerse a las ayudas del Fondo. En efecto, en Europa hay regiones que están expuestas a mayores riesgos que otras, como las islas y las regiones aisladas o apartadas, y que debemos proteger, tal y como establece, de hecho, el Tratado en un artículo específico que la Sra. Sudre, aquí presente, conoce bien: el artículo 299 relativo a las regiones ultraperiféricas. Por ello, creo que, junto con estos criterios cuantitativos, debemos disponer de un mecanismo –que la Comisión justamente ha aportado– para ayudar, ante todo, a dichas regiones.
En resumen, señora Presidenta, gracias a su ayuda y con la colaboración, sobre esta base, de los ponentes, espero que podamos alcanzar, a la mayor brevedad posible, un acuerdo sobre esta propuesta de reglamento y sobre la modificación del acuerdo interinstitucional. Porque detrás de los problemas, los reglamentos, los umbrales y las normas, hay poblaciones —no debemos olvidarlo: yo las he conocido y me ha afectado mucho la situación en la que se encontraban—, poblaciones dañadas, damnificadas, que siguen esperando, y como bien sabemos, además de heridos, ha habido también muertos. Estas poblaciones esperan ahora que Europa, junto con las autoridades nacionales y regionales, les ayude a restablecer urgentemente las condiciones básicas necesarias para poder reemprender sus quehaceres cotidianos."@es12
".
Arvoisa puhemies, haluaisin keskustelun aluksi kiittää lämpimästi parlamenttia ja erityisesti esittelijä Berendiä, Walteria sekä puheenjohtajia Caveria ja Wynniä komission ja parlamentin välisestä tiiviistä yhteistyöstä sekä siitä, että olette tutkineet tämän asetusehdotuksen niin nopeasti. Meidän on nyt työskenneltävä mahdollisimman nopeasti varsinkin talousarviomenettelyn osalta niin, että ensimmäiset varat voidaan myöntää ennen talvea. Toivoisin, että pystyisimme myöntämään ensimmäiset varat marraskuussa. Koska neuvostossa juuri tänä iltapäivänä käydyissä keskusteluissa on edistytty, minusta tuntuu, että olemme pääsemässä sopimukseen ehdotuksesta asetukseksi, ja olen tyytyväinen voidessani sanoa, että tämä on ollut mahdollista kiitos parlamentin ja komission välisen laajan yhteisymmärryksen, joka on osaksi Berendin ansiota.
Keskustelujen viimeisen vaiheen aikana meidän on ratkaistava vielä kolme kohtaa. Ensiksi on määriteltävä täsmällisesti, millaiset katastrofit oikeuttavat korvauksiin. Parlamentti toivoo, ettei menettelyä vaikeutettaisi liian tarkoilla määritelmillä. Neuvosto halusi puolestaan asettaa luonnonkatastrofit etusijalle. Kuten jokin aika sitten totesin aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunnassa, komissio on tutkinut tarkasti viime aikoina Euroopassa tapahtuneita katastrofeja. Viime vuosina 80 prosenttia tapahtuneista katastrofeista on ollut luonnonmullistuksia, kuten myrskyjä, maanjäristyksiä tai tulvia. Tästä syystä en pidä epäjohdonmukaisena sitä, että neuvoston esitys luonnonmullistusten asettamisesta etusijalle hyväksyttäisiin kun otetaan huomioon, että komissiolla olisi muissa vastaavankaltaisissa tilanteissa – luonnonmullistuksissa, ympäristökatastrofeissa ja teknologian aiheuttamissa katastrofeissa – yhä mahdollisuus toimia tietyissä erikoistapauksissa.
Toinen kohta koskee sitä rajaa, mistä lähtien rahastosta voidaan myöntää tukea. Komission tapaan myös parlamentti kiinnittää erityistä huomiota siihen, että yhden kriteerin sijasta pitäisi olla kaksi vaihtoehtoista kriteeriä, jolloin voisimme oikeudenmukaisesti arvioida katastrofin vaikutuksia jonkin valtion talouteen oli kyse sitten suuresta valtiosta, kuten Saksa, tai pienestä valtiosta. Valitettavasti unionin pienet valtiot, kuten hyvin tiedämme, ovat vaarassa kokea todellisia ja vakavia luonnonmullistuksia.
Vaikka neuvosto toivoo, että absoluuttisena arvona esitettyä kriteeriä korotettaisiin selvästi – komission ehdotus kriteeriksi oli, että vahinkojen arvioiduksi laajuudeksi pitäisi riittää miljardi euroa neuvoston esittäessä jopa kolmea miljardia euroa – periaatetta kahdesta vaihtoehtoisesta kriteeristä ei aseteta kyseenalaiseksi.
Kolmas kohta on laadullisen kriteerin säilyttäminen, jotta voidaan mahdollistaa tuen myöntäminen poikkeuksellisissa olosuhteissa jonkin katastrofista kärsineen yksittäisen alueen auttamiseksi. Tämä on komissiolle ensisijaisen tärkeää ja juuri tähän harkintavaltaan olemme keskustelujen aikana pyrkineet. Mitä suurempia määrälliset kynnysarvot ovat – ja minun on todettava, että niitä korotettiin neuvoston ehdotuksessa – sitä tärkeämpää on harkintavalta, koska luonnollisesti pahinta, mitä voisi tapahtua, on se, että rahastolla olisi niin tiukat rajat ja että se olisi tehty niin joustamattomaksi erittäin niukkojen laatukriteerien ja liian korkeiden määrällisten kriteerien takia, että sitä ei loppujen lopuksi hyödynnettäisi ollenkaan. Olen korostanut ja korostan sitä vielä täällä parlamentissakin, että 14 vuodessa olemme kokeneet onneksi vasta seitsemän suuronnettomuutta, joista aiheutuneiden vahinkojen kustannukset ovat yli miljardi euroa. Myös tästä syystä ehdotin komission asetusehdotuksen ensimmäisessä versiossa, että määrällinen kynnysarvo säilytetään miljardissa eurossa. Toistan vielä kerran, että pahin vaihtoehto olisi, että solidaarisuusrahastosta luotaisiin niin joustamaton ja sen toimintaa koskevista kriteereistä tehtäisiin niin rajoittavia, että rahaston perustamisen jälkeen sitä ei itse asiassa koskaan hyödynnettäisi – ei edes silloin, kun katastrofista on aiheutunut ihmisille vahinkoja.
Neuvosto suhtautuu laatukriteereihin erittäin varauksellisesti. Haluaisin tässä vaiheessa sanoa, ettei komissio eikä uskoakseni myöskään parlamentti halua, että asetuksen soveltaminen estyy laatukriteerin järjestelmällisen soveltamisen takia. Komissio haluaa olla ja on vastaisuudessakin erittäin tarkka siitä, milloin tähän erityisratkaisuun turvaudutaan. Haluamme yksinkertaisesti vain varmistaa, että jonkin alueen kannalta erityisen vakavien katastrofien uhrit ovat oikeutettuja solidaarisuusrahastosta myönnettävään tukeen. Euroopassa on todellakin alueita, joissa katastrofien mahdollisuus on suurempi kuin muualla, kuten saarilla sekä eristyksissä olevilla ja syrjäisillä alueilla, sekä alueilla, joita meidän on suojeltava, kuten itse asiassa eräässä perustamissopimuksen artiklassa määrätään – kuten paikalla oleva parlamentin jäsen Sudre tietää hyvin – nimittäin syrjäisimpiä alueita koskevassa perustamissopimuksen 299 artiklassa. Tästä syystä katson, että meillä on oltava valmiudet – ja juuri nämä valmiudet komissio on tarjonnut – auttaa kyseisiä alueita etenkin määrällisten kriteerien avulla.
Arvoisa puhemies, kokoavasti voinkin nyt todeta, että avullanne ja näin ollen myös esittelijöiden avulla pääsemme nopeasti sopimukseen asetusehdotuksesta ja toimielinten välisen sopimuksen tarkistuksesta. Ongelmien, asetusten, kynnysarvojen, sääntöjen takana on nimittäin ihmisiä – tätä emme saa unohtaa, olen tavannut heitä ja olen liikuttunut heidän ahdingostaan – ihmisiä, jotka ovat haavoittuneet, loukkaantuneet ja odottavat yhä, ja kuten hyvin tiedämme haavoittuneiden lisäksi on myös kuolleita. Ihmiset odottavat tällä hetkellä yhdessä kansallisten ja alueellisten viranomaisten kanssa, että Eurooppa auttaisi heitä mahdollisimman pian luomaan uudelleen perusedellytykset, joita he tarvitsevat jokapäiväisen elämänsä jatkamiseksi."@fi5
"Signora Presidente, prima di aprire il dibattito in oggetto, vorrei esprimere innanzi tutto la mia profonda gratitudine all’Assemblea, ed in particolare al relatore, onorevole Berend, e all’onorevole Walter, nonché ai presidenti Caveri e Wynn, per l’elevato livello di collaborazione instaurato tra le nostre due Istituzioni e per la rapidità con la quale è stata esaminata la proposta di regolamento. Ora si deve procedere il più in fretta possibile, anche per quanto riguarda il meccanismo di bilancio, per far sì che i primi fondi possano essere erogati prima dell’inverno. Vorrei che fosse possibile fornire aiuti già nel mese di novembre. Tenuto conto dei passi avanti compiuti nelle discussioni in sede di Consiglio questo stesso pomeriggio, ritengo che si possa affermare che un accordo su tale proposta di regolamento è ormai a portata di mano, e sono lieto di dire che ciò è stato possibile grazie ad un’ampia intesa tra Parlamento e Commissione, di cui l’onorevole Berend è stato uno degli artefici.
In questa fase finale delle discussioni, restano ancora tre punti da affrontare. Il primo consiste nel definire con precisione quali sono le catastrofi ammissibili all’intervento dei Fondi. La preoccupazione dell’Assemblea è che il meccanismo non sia stretto nella morsa di una definizione troppo rigida. Dal canto suo, il Consiglio voleva che le catastrofi naturali venissero classificate come priorità. La Commissione, come ho avuto modo di dire l’altro giorno dinanzi alla commissione per la politica regionale, i trasporti e il turismo, ha esaminato con molta attenzione i casi più recenti di catastrofi in Europa. L’80 per cento delle catastrofi che si sono verificate negli ultimi anni sono catastrofi naturali, quali tempeste, terremoti o alluvioni. Non credo pertanto che sia un’incongruenza accettare la priorità richiesta dal Consiglio, tenuto conto che la possibilità d’intervento della Commissione in altre situazioni analoghe, quali catastrofi ecologiche, ambientali o tecnologiche, sarebbe mantenuta in un numero molto limitato di casi specifici.
Il secondo punto è quello della soglia, o delle soglie, limite stabilite per l’intervento del Fondo. Al pari della Commissione, l’Assemblea annette particolare importanza al fatto di disporre di due criteri, tra loro alternativi, e non di uno solo, in modo da poter valutare equamente l’impatto di una catastrofe sull’economia di uno Stato, sia esso un grande Stato, un grande paese quale la Germania, o uno Stato più piccolo. Temo che, come ben sappiamo, gli Stati più piccoli dell’Unione corrano il rischio di subire catastrofi naturali effettivamente gravi.
Anche se il Consiglio intende aumentare in misura significativa il criterio espresso quale valore assoluto – avevamo proposto un miliardo di euro di danni, il Consiglio arriva a tre miliardi – il principio di applicare due criteri alternativi non viene messo in discussione.
Infine, il terzo punto, vale a dire il mantenimento di un criterio qualitativo che consenta un intervento in circostanze eccezionali per aiutare una sola regione colpita da una catastrofe. Si tratta di una priorità assoluta per la Commissione, ed è il margine di valutazione da noi auspicato nel corso di tutte le discussioni. Più le soglie quantitative sono elevate, e ho appena detto che sono state aumentate nella proposta del Consiglio, maggiore è la necessità di disporre di un margine di valutazione, perché la cosa peggiore che possa accadere, onorevoli deputati, è che il Fondo sia talmente rigido, reso così inflessibile da criteri qualitativi molto restrittivi e criteri quantitativi troppo elevati, che in definitiva non verrebbe mai utilizzato. Ho sottolineato, e lo ribadisco all’Assemblea, che in quattordici anni abbiano individuato, grazie a Dio, solo sette gravi catastrofi i cui danni ammontavano ad un importo superiore a un miliardo di euro. Per questo motivo avevo peraltro proposto nella prima versione del testo della Commissione di mantenere la soglia quantitativa di un miliardo di euro. Ancora una volta, la cosa peggiore che possa accadere sarebbe che il Fondo sia tanto inflessibile, vincolato da criteri di tutti i tipi, che, una volta creato, non venga mai utilizzato, anche nel caso che talune popolazioni venissero colpite da gravi catastrofi.
Il Consiglio ha adottato un approccio estremamente prudente nei confronti del criterio qualitativo. Vorrei osservare in questa sede che né la Commissione, né, come penso, il Parlamento, vogliono che il funzionamento del regolamento sia fuorviato dal ricorso sistematico al criterio qualitativo. La Commissione intende essere e sarà estremamente rigorosa nell’impiego di questa soluzione particolare. Ciò che vogliamo è molto semplicemente far sì che le vittime di una catastrofe di eccezionale gravità per una sola regione abbiano la possibilità di usufruire del Fondo. In Europa vi sono infatti regioni più esposte di altre: le isole, le regioni isolate o remote, o le regioni che dobbiamo proteggere, come previsto peraltro dal Trattato attraverso un articolo specifico, che l'onorevole Sudre qui presente conosce bene, vale a dire l’articolo 299 che riguarda le regioni ultraperiferiche. Ritengo pertanto che, unitamente ai criteri quantitativi, si debba disporre di un meccanismo per aiutare tali regioni in via prioritaria, ed è proprio questo meccanismo che la Commissione ha proposto.
In conclusione, signora Presidente, con il vostro aiuto e, su tale base, con l’aiuto dei relatori, auspico ora che si possa concludere in tempi brevi un accordo sulla proposta di regolamento e sulla modifica dell’accordo interistituzionale. Il motivo è che, dietro ai problemi, ai regolamenti, alle soglie, alle norme, vi sono persone – non dimentichiamolo, le ho incontrate e sono stato commosso dal loro dramma – persone che sono state ferite, menomate, e sono ancora in attesa di aiuti, oltre a persone che, come ben sappiamo, hanno perso la vita. Queste persone si aspettano oggi che l’Europa, insieme alle autorità nazionali e regionali, le aiuti a ristabilire con urgenza le condizioni necessarie per un ritorno alla normalità della vita quotidiana."@it9
".
Madam President, first of all, I would like to express, at the beginning of the debate, my deep gratitude to the House, and particularly to the rapporteur, Mr Berend, and to Mr Walter, as well as to the chairmen, Mr Caveri and Mr Wynn, for the high level of cooperation between our two institutions and for the speed with which you have examined this proposal for a regulation. We must now work as quickly as possible, not least in the area of the budgetary mechanism, so that the first funds can be provided before the winter. I would like to be able to provide the first funds in November. Given the progress made in discussions within the Council this very afternoon, I feel that we can say that an agreement on this proposal for a regulation is now within reach, and I am pleased to say that this has been made possible thanks to a very broad consensus between Parliament and the Commission, of which Mr Berend was one of the architects.
During this final stage of discussions, we still have three points to tackle. The first is the definition of precisely which disasters will qualify for the provision of compensation. Parliament is concerned that the mechanism should not be gripped in the vice of an excessively rigid definition. The Council, for its part, wanted to classify natural disasters as priority. The Commission, as I said the other day before the Committee on Regional Policy, Transport and Tourism, has studied the recent history of disasters in Europe in great detail. In recent years 80% of the disasters which have occurred are natural disasters, such as gales, earthquakes or floods. I do not believe, therefore, that it is inconsistent to agree to the priority requested by the Council since the option for the Commission to intervene in other similar cases – ecological, environmental or technological disasters – would still be available in a very small number of specific cases.
The second point concerns the threshold, or thresholds, for drawing on the Fund. Like the Commission, this House attaches particular importance to the fact that there are two criteria, either one or the other, and not just one sole criterion, so that we can fairly assess the impact of a disaster on the economy of a State, whether this State is a large State, a large country such as Germany, or a smaller State. I am afraid that, as we are quite aware, the smaller States in our Union are at risk of experiencing genuine, serious natural disasters.
Even though the Council wishes to significantly re-assess the criterion expressed as an absolute value – we had proposed damage estimated at EUR 1 billion, the Council is going no higher than EUR 3 billion – the principle of having two alternative criteria is not being questioned.
Finally, the third point, is maintaining a qualitative criterion to provide for intervention under exceptional circumstances to help a single region affected by a disaster. This is an absolute priority for the Commission, and it is the margin of appreciation that we have sought throughout the discussions. The higher the quantitative thresholds, and I have just said that they were increased in the Council proposal, the greater the need to have a margin of appreciation, because, of course, the worst thing that could happen would be, ladies and gentlemen, for this Fund to be so restricted, made so inflexible by very limited qualitative and excessively high quantitative criteria that, ultimately, it is never used. I have pointed out, and I reiterate this to the House, that, in 14 years, we have only identified, thank God, seven major disasters with a total amount of damages of more than EUR 1 billion. It is also for this reason that I proposed in the Commission’s first version to retain the quantitative threshold of EUR 1 billion. Once again, the worst thing that could happen would be for the Fund to be so inflexible, bound up in all sorts of criteria, that, once set up, it would never actually be used, even when peoples have been affected by disasters.
The Council is taking a very careful approach to the qualitative criteria. I would like to say here that neither the Commission, nor, I believe, Parliament, wants the functioning of the regulation to be hijacked by the systematic use of this qualitative criterion. The Commission wants to be and will be extremely strict in the use of this particular solution. What we want is very simply to ensure that victims of a disaster that is exceptionally serious for a single region can qualify for assistance from the Fund. Indeed, there are regions in Europe that are more at risk than others, such as islands, isolated or remote regions, or regions that we must protect, as, in fact, the Treaty stipulates that we must do in a specific article – and Mrs Sudre, who is present, knows it well – Article 299 on the outermost regions. I therefore think that we must have the facility, and it is precisely this facility that the Commission has provided, to help these regions primarily in conjunction with these quantitative criteria.
To sum up, Madam President, with your help and, on this basis, with the help of the rapporteurs, I now hope that an agreement will be reached very swiftly on this proposal for a regulation and on the amendment of the interinstitutional agreement. Because, behind the problems, the regulations, the thresholds, the rules, there are people – this we must not forget, I have met them and have been moved by their plight – people who have been wounded, injured, and are still waiting, and as we are quite aware, in addition to the injuries there are also people who have died. These people are currently waiting for Europe, together with the national and regional authorities, to help them reestablish, as a matter of urgency, the very basic conditions that they need to continue their daily lives."@lv10
"Mevrouw de Voorzitter, ik zou aan het begin van dit debat in de eerste plaats een welgemeend woord van dank willen richten tot uw Parlement, in het bijzonder tot de heer Berend, uw rapporteur, de heer Walter en de commissievoorzitters Caveri en Wynn, voor de uitstekende samenwerking van onze beide instellingen en de snelheid waarmee u dit verordeningsvoorstel hebt willen behandelen. We moeten nu zo snel mogelijk verder gaan, ook wat het begrotingsmechanisme betreft, zodat de eerste hulp nog vóór de winter geboden kan worden, wat mij betreft het liefst al in de maand november. Gezien de vooruitgang die vanmiddag nog geboekt is bij de discussies in de Raad denk ik dat een akkoord over dit verordeningsvoorstel nu binnen handbereik is, en het doet me deugd te kunnen zeggen dat dit alles mogelijk is dankzij een zeer brede consensus tussen het Parlement en de Commissie, een consensus waarvan de heer Berend een van de architecten is.
Thans zijn we aanbeland in de laatste fase van de discussie en er zijn nog drie kwesties die opgelost moeten worden. Het eerste punt betreft de exacte definitie van de categorie van natuurrampen waarbij recht bestaat op schadeloosstelling. Uw Parlement wil vooral voorkomen dat de regeling door een al te strikte definitie een te beperkt toepassingskader krijgt. De Raad heeft van zijn kant de wens uitgesproken dat prioriteit gegeven wordt aan natuurrampen. Ik heb onlangs in de Commissie regionaal beleid, vervoer en toerisme al aangegeven dat de Commissie uitvoerig studie heeft gemaakt van de natuurrampen in Europa in het recente verleden. Bij tachtig procent van de rampen die zich de afgelopen jaren hebben voorgedaan ging het om natuurrampen, stormen, aardbevingen of overstromingen. Ik denk dan ook niet dat we de samenhang van het voorstel geweld aandoen als we instemmen met de door de Raad verlangde prioriteit, ook al omdat de Commissie de mogelijkheid behoudt bij andersoortige rampen – ecologische of milieurampen, technologische rampen – te interveniëren, zij het in een zeer beperkt aantal gevallen.
De tweede kwestie betreft de drempel, of beter gezegd de drempels voor de inschakeling van het fonds. Net als de Commissie vindt uw Parlement het van groot belang dat we over twee criteria beschikken, met dien verstande dat ofwel het ene ofwel het andere criterium van toepassing is, zodat een billijke beoordeling kan plaatsvinden van de gevolgen van een ramp voor de economie van een land, of dat nu een groot land als Duitsland is of een kleiner land. We weten allemaal maar al te goed dat sommige kleine landen in de Unie zeer reële en zeer ernstige schade kunnen ondervinden als gevolg van natuurrampen.
Weliswaar wil de Raad het criterium uitgedrukt in absolute waarde wijzigen – wij hadden een schade van één miljard euro voorgesteld, de Raad kiest voor drie miljard – maar het idee van een of-of-criterium blijft gehandhaafd.
Derde punt ten slotte: de handhaving van een kwalitatief criterium op basis waarvan bij wijze van uitzondering hulp geboden kan worden aan één enkele regio die door een ramp getroffen is. Dit punt vormt voor de Commissie een absolute prioriteit, en wij hebben tijdens deze discussie voortdurend aangedrongen op deze beoordelingsruimte. Hoe hoger de kwantitatieve drempels – en ik heb u zojuist gezegd dat ze in het voorstel van de Raad verhoogd zijn – des te noodzakelijker is het te beschikken over een zekere beoordelingsruimte. Immers, het ergste wat er kan gebeuren, geachte afgevaardigden, is dat de toepassing van dit fonds zo rigide wordt door de hantering van een zeer beperkt aantal kwalitatieve criteria en uitzonderlijk strenge kwantitatieve criteria dat het uiteindelijk nooit gebruikt wordt. Ik heb eerder al aangegeven, en ik wil u er hier in uw plenaire vergadering nogmaals op wijzen, dat zich de afgelopen veertien jaar godzijdank slechts zeven ernstige rampen hebben voorgedaan waarvan het schadebedrag boven één miljard euro lag. Om die reden had ik in het eerste voorstel van de Commissie ook voorgesteld vast te houden aan die kwantitatieve drempel van één miljard euro. Nogmaals, het ergste zou zijn dat we zulke strenge en rigide criteria van uiteenlopende aard hanteren dat dit fonds wanneer het eenmaal opgericht is nooit ten volle gebruikt zal worden, zelfs niet wanneer bevolkingsgroepen daadwerkelijk door rampen getroffen worden.
De Raad is uiterst terughoudend ten aanzien van de kwalitatieve criteria. Ik wil hier nadrukkelijk zeggen dat noch het Parlement noch de Commissie willen dat de verordening oneigenlijk gebruikt wordt door systematisch gebruik te maken van dit kwalitatief criterium. De Commissie wil en zal uiterste terughoudendheid betrachten bij de toepassing van deze bijzondere oplossing. Wat wij willen, en ik zeg dat heel duidelijk, is dat in geval van een uitzonderlijk ernstige ramp het fonds voor één enkele regio ingeschakeld kan worden. Europa kent namelijk een aantal regio’s die meer gevaar lopen dan andere: eilanden, geïsoleerde of verafgelegen gebieden en regio’s die we moeten beschermen uit hoofde van een specifieke bepaling in het Verdrag - die met name mevrouw Sudre goed kent -, namelijk artikel 299 inzake de ultraperifere regio’s. Ik ben derhalve van mening dat we over een mechanisme moeten beschikken om deze regio’s met voorrang te helpen, in samenhang met de kwantitatieve criteria, en dat is precies het mechanisme dat de Commissie heeft voorgesteld.
Afsluitend, mevrouw de Voorzitter, zou ik willen zeggen dat ik hoop dat we met uw hulp en dus ook met de hulp van uw rapporteurs nu snel tot een akkoord kunnen komen over dit voorstel voor een verordening en over de wijziging van het Interinstitutioneel Akkoord. Want we praten hier wel over vraagstukken, verordeningen, drempels en normen, maar we moeten niet vergeten dat het hier gaat om mensen van vlees en bloed - ik heb ze zelf ontmoet en ik was zeer aangedaan - die een daad van ons verwachten wanneer ze getroffen zijn of gewond raken, en we weten allemaal dat het niet altijd bij gewonden blijft, maar dat er vaak ook doden vallen. Deze gemeenschappen verwachten nu dat Europa ze samen met de nationale en regionale autoriteiten te hulp komt om de ergste nood te lenigen en ze in staat te stellen hun dagelijks leven te hervatten."@nl2
"Senhor Presidente, em primeiro lugar, gostaria de manifestar, no início do debate, a minha viva gratidão a esta assembleia e, em especial, ao relator, o senhor deputado Berend, e ao senhor deputado Walter, assim como aos Presidentes Caveri e Wynn, pela excelente cooperação que se estabeleceu entre as nossas duas Instituições e pela rapidez com que analisaram a presente proposta de regulamento. Impõe-se, neste momento, trabalhar tão depressa quanto possível, sobretudo no campo do mecanismo orçamental, por forma a que as primeiras verbas possam ser distribuídas ainda antes do Inverno. Tendo em conta a evolução das discussões no seio do Conselho, esta mesma tarde, creio que podemos dizer que um acordo sobre esta proposta de regulamento será facilmente concluído, e apraz-me afirmar que este desfecho se deve a um amplo consenso entre Parlamento e Comissão, sendo o senhor deputado Berend um dos seus arquitectos.
Nesta fase final das discussões, temos ainda três pontos a resolver. O primeiro consiste em definir, concretamente, quais são as catástrofes passíveis de ser indemnizadas. A preocupação desta Assembleia é que este mecanismo não fique amarrado a uma definição demasiado rígida. Por seu turno, o Conselho manifestou o desejo de dar prioridade às catástrofes naturais. A Comissão, tal como eu disse, no outro dia, na Comissão da Política Regional, dos Transportes e do Turismo, estudou em pormenor a história recente das catástrofes na Europa. Nos últimos anos, 80% das catástrofes que ocorreram são catástrofes naturais, como tempestades, tremores de terra ou inundações. Não creio, portanto, que haja qualquer incongruência em concordar com a prioridade solicitada pelo Conselho, desde que a possibilidade de a Comissão intervir noutros casos semelhantes – catástrofes ecológicas, ambientais ou tecnológicas - seja, em casos muito limitados, preservada.
O segundo ponto diz respeito ao limiar, ou limiares, para a utilização do fundo. Esta assembleia, tal como a Comissão, considera particularmente importante que disponhamos de dois critérios, ou um ou outro, alternativamente, e não apenas de um só, de forma a avaliar justamente o impacto de uma catástrofe na economia de um Estado, quer se trate de um grande Estado, como por exemplo a Alemanha, ou de um pequeno Estado. Receio bem que, como todos nós sabemos, os Estados mais pequenos da nossa União corram o risco de sofrer verdadeiras e graves catástrofes naturais.
Mesmo que o Conselho faça questão de reavaliar substancialmente o critério expresso como valor absoluto – a nossa proposta fora de mil milhões de euros de danos, o Conselho não vai mais longe do que três mil milhões –, o princípio de dispor de dois critérios alternativos não é posto em causa.
Por último, o terceiro ponto: a manutenção de um critério qualitativo que permita uma intervenção, a título excepcional, numa determinada região afectada por uma catástrofe. Trata-se de uma prioridade inquestionável para a Comissão, e é a margem de apreciação que procurámos ao longo de toda esta discussão. Quanto mais elevados forem os limiares quantitativos, e acabei de dizer que estes foram aumentados na proposta do Conselho, maior é a necessidade de dispor de uma margem de apreciação, pois, mal de nós, Senhoras e Senhores Deputados, se este fundo for de tal forma restrito e inflexível, em virtude de critérios qualitativos demasiado limitados e quantitativos excessivamente elevados, que acabe por nunca ser aplicado. Referi, aqui nesta assembleia plenária, que nos últimos catorze anos registaram-se apenas, graças a Deus, sete catástrofes de grandes proporções, em que o montante total dos danos foi superior a mil milhões de euros. Aliás, este foi também o motivo por que propus, na primeira versão da Comissão, manter este limiar quantitativo de mil milhões de euros. Por conseguinte, nada haverá de pior do que sermos de tal forma inflexíveis, enclausurados por toda a espécie de critérios, que este fundo, uma vez criado, nunca venha a ser utilizado mesmo quando as populações tenham sido vítimas de catástrofes.
O Conselho tem uma abordagem muito prudente relativamente a este critério qualitativo. Gostaria de dizer, neste hemiciclo, que nem a Comissão nem este Parlamento desejam que o funcionamento do presente regulamento seja desvirtuado por um recurso sistemático a este critério qualitativo. A Comissão faz questão de ser, e sê-lo-á, extremamente rigorosa na aplicação desta solução específica. O que pretendemos é, muito simplesmente, garantir que as vítimas de uma catástrofe, excepcionalmente grave para uma determinada região, possam estar em posição de receber ajuda a partir deste fundo. Existem, efectivamente, regiões na Europa que correm mais riscos do que outras: as ilhas, as regiões isoladas ou remotas, ou regiões que temos o dever de proteger, como aliás o Tratado no-lo exige num artigo específico - a senhora deputada Sudre, aqui presente, sabe bem disso - o artigo 299º relativo às regiões ultraperiféricas. Creio, portanto, que devemos dispor da possibilidade, e é justamente essa possibilidade que a Comissão propiciou, de prestar, prioritariamente, auxílio a estas regiões que estão aquém dos critérios quantitativos.
Para terminar, Senhor Presidente, espero que, com a vossa ajuda e, partindo desta base, com a ajuda dos relatores, que esta proposta de regulamento, assim como a alteração do acordo interinstitucional sejam, muito rapidamente, objecto de um acordo. Isto porque, por detrás dos problemas, dos regulamentos, dos limiares, das normas, há pessoas - não o esqueçamos, eu vi com os meus olhos e fiquei impressionado com as dificuldades que enfrentam - que ainda estão à espera de ajuda, pessoas que ficaram feridas, que ficaram na ruína e outras que, sabemos bem disso, perderam a vida. Estas populações estão à espera que a Europa, em conjunto com as autoridades nacionais e regionais, as ajude a recuperar, urgentemente, as condições básicas que permitem retomar a vida quotidiana."@pt11
"Fru talman! När vi nu inleder denna debatt skulle jag först och främst vilja rikta ett stort tack till kammaren, särskilt till föredraganden, Berend, och Walter samt ordförandena Caveri och Wynn, för ett mycket gott samarbete mellan våra båda institutioner och för att ni så snabbt kunde behandla detta förslag till förordning. Vi måste nu gå vidare så snabbt som möjligt, också när det gäller budgetmaskineriet, så att de första stöden kan betalas ut före vintern. Jag skulle önska att de första stöden kunde gå ut i november. Med hänsyn till hur diskussionerna i rådet framskrider nu i eftermiddag tror jag man kan säga att en överenskommelse om detta förslag till förordning ligger inom räckhåll, och jag kan med glädje tala om att detta är möjligt tack vare ett brett samförstånd mellan parlamentet och kommissionen, vilket bland annat Berend ligger bakom.
I denna sista fas av diskussionerna har vi tre punkter kvar att behandla. Den första handlar om att fastställa vilka katastrofer som skall ge rätt till ersättning. Kammaren har varit angelägen om att inte låsa systemet med en alltför hårt hållen definition. Rådet har å sin sida önskat att man prioriterar naturkatastrofer. Kommissionen har grundligt studerat de senaste katastroferna i Europa, vilket jag berättade häromdagen inför utskottet för regionalpolitik, transport och turism. 80 procent av de senaste årens katastrofer har varit naturkatastrofer: stormar, jordbävningar eller översvämningar. Jag tror därför inte att det vore helt ologiskt att godta den prioritering som rådet efterfrågar, om kommissionen skulle få behålla möjligheten att ingripa vid andra omständigheter – miljökatastrofer och tekniskt betingade katastrofer – i vissa mycket begränsade fall.
Den andra punkten handlar om tröskelvärdet, eller tröskelvärdena, för när fonden skall kunna tas i anspråk. I likhet med kommissionen har kammaren varit särskilt mån om att vi skall ha två kriterier, att vi skall kunna välja mellan två olika kriterier och inte en enda, så att vi kan göra en rättvis bedömning av en katastrofs följder för ekonomin i en stat, oavsett om denna stat är stor – till exempel ett stort land som Tyskland – eller en mindre stat. Vi vet mycket väl att unionens mindre stater, tyvärr, ofta drabbas av verkligt allvarliga naturkatastrofer.
Även om rådet vill att vi grundligen omvärderar det kriterium som uttrycks i ett absolut tal – vi hade föreslagit 1 miljard euro i skador, rådet stannar vid 3 miljarder – har principen om två alternativa kriterier inte ifrågasatts.
Den tredje punkten slutligen: att behålla ett kvalitativt kriterium som gör att man i undantagsfall kan ingripa i en enda katastrofdrabbad region. Detta prioriteras högt av kommissionen och vi har under hela diskussionens gång velat ha denna bedömningsmarginal. Ju högre de kvantitativa tröskelvärdena är – jag talade just om att de hade höjts i rådets förslag – desto mer nödvändigt är det att ha en bedömningsmarginal. För det värsta vore naturligtvis, mina damer och herrar ledamöter, om denna fond blev så begränsad och stelbent på grund av alltför hårda kvalitativa kriterier och alltför höga kvantitativa kriterier att den i slutändan aldrig skulle användas. Jag har påpekat, och jag gör det igen inför kammaren, att vi har kommit fram till att vi under 14 års tid gudskelov endast har haft sju stora naturkatastrofer som har orsakat skador för över 1 miljard euro. Det var för övrigt därför jag i kommissionens första förslag hade föreslagit en kvantitativ tröskel på 1 miljard euro. Det värsta vore således om vi blev så pass stelbenta och begränsade av alla slags kriterier att denna fond aldrig skulle utnyttjas på allvar när den väl hade inrättats, samtidigt som befolkningarna drabbades av katastrofer.
Rådet har en mycket försiktig strategi när det gäller det kvalitativa kriteriet. Jag vill säga att varken kommissionen eller parlamentet, antar jag, vill att förordningen skall komma att manipuleras genom ett systematiskt utnyttjande av det kvalitativa kriteriet. Kommissionen vill vara och kommer att vara ytterst strikt när det gäller att använda denna särskilda lösning. Det vi vill, och det kan jag säga rakt upp och ner, är att se till att en katastrof som är exceptionellt allvarlig för en enskild region skall kunna ge rätt till stöd från denna fond. Det finns regioner i Europa som är mer utsatta än andra: öar, isolerade eller avlägsna områden och områden som vi måste skydda. Detta är för övrigt är ett krav i enlighet med en särskild artikel i fördraget, Sudre som är här känner väl till den: artikel 299 om de yttersta randområdena. Jag anser således att vi måste ha ett sätt – just det sätt som kommissionen har föreslagit – att ge dem ett prioriterat stöd, även om de skulle hamna under de kvantitativa kriterierna.
Fru talman! Sammanfattningsvis önskar jag få ert stöd och därmed föredragandenas stöd, så att vi nu snabbt kan nå en överenskommelse om detta förslag till förordning och om en ändring av det interinstitutionella avtalet. Bakom problematiken, förordningarna, tröskelvärdena och normerna finns det människor som väntar efter att ha skadats och sårats – vi får inte glömma bort det, jag har träffat dem och blivit berörd – och vi vet att det inte bara finns de som har skadats utan också många döda. De väntar sig i dag att EU, vid sidan om nationella och regionala myndigheter, hjälper dem att kunna återgå till sin normala vardag så snart som möjligt."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples