Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-10-09-Speech-3-018"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20021009.4.3-018"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Monsieur le Président, Monsieur le Président de la Commission, il paraît que le souffle de l'histoire souffle dans cette salle. Ayant vécu quelques moments historiques, je suis un peu déçu par la froideur qui souffle dans cette salle. Aujourd'hui, il y a exactement treize ans, a commencé à Leipzig la première manifestation qui a conduit à la chute du Mur de Berlin. Et, Monsieur Poettering, ici, avec le talent que vous avez, vous avez rappelé Solidarnosc, que nous connaissons tous. J'avoue que pour ce qui est du pape, je vous le laisse. Je citerai néanmoins encore deux groupes de héros polonais que vous avez oubliés : ce sont les résistants polonais qui ont lutté contre la barbarie nazie et les résistants juifs qui ont également lutté dans le ghetto de Varsovie contre la barbarie nazie. Si on parle de la Pologne et de la lutte contre les totalitarismes, parlons de toutes les luttes des Polonais contre tous les totalitarismes.
Pour en arriver à l'élargissement. J'avoue que je suis un peu surpris, parfois, par le ton de condescendance dont nous usons à l'égard des pays de l'élargissement. Il est évident qu'ils ont à se réformer. Il est évident que passer d'une culture du totalitarisme à une culture de la démocratie et de l'économie de marché est une étape difficile. Mais ce que j'aurais attendu, souhaité, imaginé, rêvé, de la Commission dans un moment historique, c'est de nous dire : parce que l'élargissement est un projet historique exaltant, essayons de nous projeter, nous, Européens, dans l'histoire. Quelle sera l'Europe que nous voulons dans quinze ans, dans vingt ans, avec les Vingt-cinq ? Et quels sont ces débats de petits commerçants qu'ont les Quinze aujourd'hui face à l'élargissement, quand on entend ce qui s'est passé à la dernière réunion des affaires générales, s'agissant de donner deux sièges de plus, je ne sais pas, à la Tchéquie, ou deux sièges de plus à je ne sais qui ? Quand on pense qu'on n'arrive toujours pas à établir un projet financier pour l'agriculture, qu'on n'arrive pas à établir un projet financier pour les fonds structurels... Et pourquoi ? Parce que les Quinze aujourd'hui font en fait une politique de l'égoïsme, qu'ils ont peur de l'histoire. Disons les choses comme elles sont. La plupart des gouvernements se gargarisent de l'histoire le dimanche, et le lundi ils ont peur de ce qu'ils ont rêvé le dimanche. C'est pour cela qu'on n'arrive pas à avancer.
Monsieur Verheugen, vous l'avez dit, vous demandez plus de flexibilité aux pays candidats, face aux problèmes financiers. J'aimerais vous dire que moi je demande plus de solidarité et de passion pour l'histoire aux Quinze. Car ce n'est que si solidarité et passion sont au rendez-vous de l'élargissement qu'on trouvera les solutions aux questions difficiles. Et pour le dire en un mot, j'aurais aimé qu'on nous explique aujourd'hui non pas le vieux débat - faut-il d'abord réformer, approfondir et après élargir -, mais quelles sont les conditions sine qua non de la réussite de l'élargissement, des réformes et de l'approfondissement de l'Europe avant l'élargissement. Il ne s'agit pas là d'élever une nouvelle barrière, mais tout simplement, Monsieur Poettering, de rendre possible l'élargissement. Si l'Europe continue à fonctionner comme elle fonctionne, avec le droit de veto d'un pays ou d'un autre dans certaines situations, nous allons à la catastrophe et nous allons rater le rendez-vous de l'histoire. Voilà la leçon, voilà ce que j'aurais aimé entendre pour qu'on nous oblige à aller plus vite, plus profondément dans le processus de la Convention, dans les réformes de l'agriculture, dans les réformes des fonds structurels, dans les réformes du paysage juridique de l'Europe, pour que ce paysage soit plus démocratique. Enfin, il aurait fallu le dire d'une manière claire. Moi, je le dis pour notre groupe : ce dont nous rêvons, c'est que dans dix ans, dans quinze ans, je ne sais pas dans combien d'années, nous parvenions à une harmonisation sociale et écologique de toute l'Europe, du Portugal à la Hongrie, de la Pologne à l'Italie. Une harmonisation sociale totale. Je sais que cela va durer, mais est-ce notre projet ? Est-ce notre rêve ? Ou est-ce quelque chose que nous ne voulons pas, parce que nous voulons conserver cette différenciation entre les uns et les autres ? Voilà ce qui me paraît manquer un peu dans le discours de la présidence et de la Commission. Mais cela ne fait rien, l'histoire a la capacité de nous obliger, parfois, à plus d'enthousiasme. Et vous verrez, vous serez avec votre enthousiasme un jour aussi au rendez-vous de l'histoire."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, hr. formand for Kommissionen, det ser ud, som om historiens vingesus bruser igennem salen. Som en, der har oplevet et par historiske øjeblikke, er jeg en smule skuffet over den kulde, der er trukket med ind. I dag er det præcis 13 år siden, at den første demonstration af dem, som førte til Berlinmurens fald, fandt sted i Leipzig. Og hr. Poettering, De har med Deres sædvanlige evner mindet os om Solidaritet, som vi alle kender. Jeg indrømmer, at hvad angår paven, så kan De beholde ham. Jeg vil ikke desto mindre citere endnu to grupper af polske helte, som De har glemt, nemlig de polske modstandsfolk, som kæmpede imod de nazistiske barbarer, og de jødiske modstandsfolk, som også kæmpede i Warszawas ghetto imod de nazistiske barbarer. Hvis man skal tale om Polen og kampen imod totalitarismen, så lad os tale om alle polakkernes kampe imod alle former for totalitarisme.
Men for nu at tale om udvidelsen. Jeg indrømmer, at jeg indimellem er en smule overrasket over den nedladende tone, vi bruger over for de lande, der er med i udvidelsen. Det er klart, at de bliver nødt til at reformere sig. Det er klart, at det at gå fra en totalitær kultur til en demokratisk og markedsøkonomisk kultur er et vanskeligt skridt. Men det, jeg havde forventet, ønsket, forestillet mig og drømt om, var, at Kommissionen i sådan et historisk øjeblik sagde til os, at vi europæere, eftersom udvidelsen er et gribende historisk projekt, skulle prøve at projicere os ud i fremtiden. Hvad bliver det for et Europa, vi ønsker os om 15 og om 20 år, med De 25? Og hvad er det for nogle kræmmerforhandlinger, som De 15 i dag fører om udvidelsen, når man hører, hvad der skete ved det sidste møde i Rådet (almindelige anliggender), der drejer sig om at give to sæder mere eller hvad ved jeg til Tjekkiet, eller to sæder mere til jeg ved ikke hvem? Når man tænker på, at det stadig ikke er lykkedes at udarbejde en økonomisk plan for landbruget, og at det ikke er lykkedes at udarbejde en økonomisk plan for strukturfondene ... Og hvorfor? Fordi De 15 i dag i virkeligheden fører en egocentreret politik og er bange for historien. Lad os sige tingene, som de er. Hovedparten af regeringerne svælger i det historiske perspektiv om søndagen, og om mandagen er de bange for det, de drømte om om søndagen. Derfor lykkes det os ikke at komme videre.
Hr. Verheugen, De har sagt, at De ønsker mere fleksibilitet af kandidatlandene med hensyn til de økonomiske problemer. Jeg vil gerne sige Dem, at jeg ønsker mere solidaritet og historisk indlevelse af De 15. For kun, hvis solidariteten og indlevelsen er en integreret del af udvidelsen, vil vi finde løsninger på de vanskelige spørgsmål. Og for at sige det kort ville jeg have ønsket, at man i dag forklarede os, ikke den gamle diskussion om, hvorvidt man først skal reformere, konsolidere og dernæst udvide, men hvad betingelserne sine qua non er for en succesfuld udvidelse, reformering og konsolidering af Europa før udvidelsen. Det er ikke et spørgsmål om at stille en ny forhindring op, hr. Poettering, men ganske enkelt at gøre udvidelsen mulig. Hvis Europa fortsætter med at fungere, som det gør, med vetoret for det ene eller det andet land i visse situationer, bevæger vi os mod en katastrofe og kommer til at forpasse vores møde med historien. Det var dagens lektie, det var, hvad jeg gerne ville have hørt, som skulle få os til at forpligte os til at involvere os hurtigere og dybere i konventets proces, i landbrugsreformerne, i strukturfondreformerne og i reformerne af Europas juridiske landskab for at opnå et mere demokratisk landskab. Man burde i hvert fald have sagt det klart. Jeg siger på vegne af vores gruppe, at det, vi drømmer om, er, at vi om 10, 15, ja, om jeg ved ikke hvor mange år, opnår en social og miljørigtig harmonisering af hele Europa, fra Portugal til Ungarn og fra Polen til Italien. En fuldstændig social harmonisering. Jeg ved, at dette vil fortsætte, men er det vores plan? Er det vores drøm? Eller er det noget, som vi ikke ønsker, fordi vi vil bevare den differentiering, der er mellem den ene og den anden? Det synes jeg mangler lidt i formandskabets og Kommissionens diskurs. Men det gør ikke noget, historien har en evne til indimellem at forpligte os til mere entusiasme. Og De vil få at se, at også De en dag med Deres entusiasme vil gå over i historien."@da1
"Herr Präsident, Herr Kommissionspräsident! Ich habe den Eindruck, dass der Atem der Geschichte durch diesen Saal weht. Ich habe ja schon einige historische Augenblicke erlebt und bin ein wenig enttäuscht über die Kälte in diesem Saal. Heute vor genau 13 Jahren begann in Leipzig die erste Kundgebung, die zum Fall der Berliner Mauer führte. Und hier haben Sie, Herr Poettering, mit Ihrem Talent an Solidarnosc erinnert, die uns allen bekannt ist. Den Papst überlasse ich zugegebenermaßen lieber Ihnen. Lassen Sie mich jedoch noch zwei Gruppen polnischer Helden nennen, die Sie vergessen haben: die polnischen Widerstandskämpfer, die gegen die Nazibarbarei gekämpft haben, und die jüdischen Widerstandskämpfer, die im Warschauer Ghetto ebenfalls gegen die Nazibarbarei gekämpft haben. Wenn man von Polen und dem Kampf gegen den Totalitarismus spricht, müssen wir alle Kämpfe der Polen gegen alle Formen des Totalitarismus einbeziehen.
Nun ein Wort zur Erweiterung. Ich muss zugeben, dass ich manchmal etwas überrascht bin, in welch herablassendem Ton wir von den Beitrittsländern sprechen. Natürlich müssen sie sich reformieren. Natürlich ist der Übergang von einer Kultur des Totalitarismus zu einer Kultur der Demokratie und der Marktwirtschaft ein schwieriger Schritt. Was ich jedoch in einem historischen Augenblick von der Kommission erwartet, gewünscht, mir vorgestellt und erträumt hätte, ist, dass sie uns sagt: da die Erweiterung ein begeisterndes historisches Vorhaben ist, sollten wir als Europäer eine Vorausschau in die Zukunft wagen. Wie soll unser Europa mit den Fünfundzwanzig in 15 oder 20 Jahren aussehen? Doch was für Krämerdebatten führen die Fünfzehn heute angesichts der Erweiterung, wenn man sich anhört, was auf der letzten Tagung des Rates Allgemeine Angelegenheiten los war, als es darum ging, Tschechien oder weiß ich wem zwei Sitze mehr zu geben? Wenn man bedenkt, dass es immer noch nicht gelungen ist, ein Finanzprojekt für die Landwirtschaft zu erarbeiten, dass es nicht gelingt, ein Finanzprojekt für die Strukturfonds zu erstellen... Und warum? Weil die Fünfzehn heute eine egoistische Politik betreiben und Angst vor der Geschichte haben. Nennen wir doch die Dinge beim Namen. Die meisten Regierungen machen die Geschichte zum Thema ihrer Sonntagsreden, und montags haben sie Angst vor dem, was sie am Sonntag geträumt haben. Und deshalb geht es nicht voran.
Herr Verheugen, Sie haben gesagt, dass Sie mehr Flexibilität von den Kandidatenländern angesichts der Finanzprobleme fordern. Ich muss Ihnen sagen, dass ich mehr Solidarität und mehr Leidenschaft für die Geschichte von den Fünfzehn fordere. Denn nur wenn Solidarität und Leidenschaft bei der Erweiterung mit von der Partie sind, wird man Lösungen für die schwierigen Fragen finden. Um es in einem Wort zu sagen, ich hätte mir gewünscht, dass man uns heute nicht die alte Debatte wieder auftischt – soll man zuerst reformieren, vertiefen und dann erweitern –, sondern erklärt, welches die unabdingbaren Voraussetzungen für den Erfolg der Erweiterung, der Reformen und der Vertiefung Europas vor der Erweiterung sind. Es geht nicht darum, eine neue Barriere zu errichten, sondern ganz einfach die Erweiterung möglich zu machen, Herr Poettering. Wenn Europa weiter so funktioniert wie bisher mit dem Vetorecht des einen oder des anderen Landes in bestimmten Situationen, bewegen wir uns auf eine Katastrophe zu und werden die historische Chance verpassen. Das ist die Lehre, das hätte ich gern gehört, damit wir gezwungen werden, schneller und tief greifender voranzugehen im Prozess des Konvents, bei den Agrarreformen, bei den Strukturfondsreformen, bei den Reformen der rechtlichen Rahmenbedingungen in Europa, um diese demokratischer zu gestalten. Man hätte das klar und deutlich sagen müssen. Ich sage das für unsere Fraktion: unser Traum ist, dass wir in 10, 15 oder ich weiß nicht wie viel Jahren eine soziale und ökologische Harmonisierung ganz Europas erreichen, von Portugal bis Ungarn, von Polen bis Italien. Eine vollständige soziale Harmonisierung. Ich weiß, dass das dauern wird, aber ist das unser Vorhaben? Ist das unser Traum? Oder ist das etwas, was wir nicht wollen, weil wir diese Differenzierung zwischen den Ländern beibehalten wollen? Das scheint mir in den Ausführungen des Vorsitzes und der Kommission etwas zu fehlen. Aber das macht nichts, die Geschichte besitzt die Fähigkeit, uns gelegentlich zu mehr Enthusiasmus zu zwingen. Und Sie werden sehen, dass auch Sie sich mit Ihrem Enthusiasmus eines Tages der historischen Herausforderung stellen werden."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, κύριε Πρόεδρε της Επιτροπής, φαίνεται ότι σε τούτη την αίθουσα φυσά ο αέρας της αλλαγής. Καθώς έχω ζήσει και άλλες ιστορικές αλλαγές, αισθάνομαι κάποια απογοήτευση εξαιτίας της ψυχρότητας που επικρατεί σε αυτήν την αίθουσα. Σαν σήμερα, πριν από δεκατρία χρόνια ακριβώς, πραγματοποιήθηκε στη Λειψία η πρώτη διαδήλωση που οδήγησε στην πτώση του τείχους του Βερολίνου. Κύριε Poettering, με το ταλέντο που σας διακρίνει, μας υπενθυμίσατε την “Αλληλεγγύη”, την οποία όλοι μας γνωρίζουμε. Ομολογώ πως ό,τι έχει να κάνει με τον Πάπα, προτιμώ να το αφήσω σε εσάς. Θα ήθελα, ωστόσο, να μνημονεύσω δύο ακόμα ομάδες πολωνών ηρώων, τις οποίες ξεχάσατε: πρόκειται για τους πολωνούς αντιστασιακούς, οι οποίοι αγωνίστηκαν κατά της ναζιστικής βαρβαρότητας, αλλά και τους εβραίους αντιστασιακούς, οι οποίοι επίσης αγωνίστηκαν κατά της ναζιστικής βαρβαρότητας στο γκέτο της Βαρσοβίας. Εάν θέλουμε να μιλήσουμε για την Πολωνία και τον αγώνα της κατά του ολοκληρωτισμού, θα πρέπει να μνημονεύσουμε όλους τους Πολωνούς που αγωνίστηκαν εναντίον κάθε είδους ολοκληρωτισμού.
Ας περάσουμε τώρα στο θέμα της διεύρυνσης. Ομολογώ ότι ο συγκαταβατικός τόνος με τον οποίο απευθυνόμαστε στις υποψήφιες προς ένταξη χώρες μου προκαλεί ενίοτε μια κάποια έκπληξη. Είναι σαφές ότι χρειάζονται μεταρρυθμίσεις. Είναι σαφές ότι η μετάβαση από τη νοοτροπία του ολοκληρωτισμού στη νοοτροπία της δημοκρατίας και της οικονομίας της αγοράς είναι δύσκολη. Αυτό όμως που εγώ θα περίμενα, θα επιθυμούσα, θα φανταζόμουν, θα ονειρευόμουν, θα ήταν η Επιτροπή, σε μια τέτοια ιστορική στιγμή, να μας πει το εξής: μια και η διεύρυνση είναι ένα συναρπαστικό ιστορικό σχέδιο, ας προσπαθήσουμε εμείς, ως Ευρωπαίοι, να προβάλουμε τους εαυτούς μας στην ιστορία. Ποια θα είναι η Ευρώπη που θέλουμε σε δεκαπέντε ή είκοσι χρόνια με τους Εικοσιπέντε; Τι είδους μικροπρεπείς συζητήσεις είναι αυτές που πραγματοποιούν σήμερα οι Δεκαπέντε όσον αφορά τη διεύρυνση, όπως η συζήτηση που έγινε κατά την τελευταία συνεδρίαση του Συμβουλίου Γενικών Υποθέσεων, όπου το θέμα της συζήτησης επικεντρώθηκε στο αν θα δοθούν δύο επιπλέον έδρες στην Τσεχική Δημοκρατία, λόγου χάρη, ή δύο επιπλέον έδρες σε κάποια άλλη χώρα; Όταν σκέφτεται κανείς ότι ακόμα δεν έχουμε καταφέρει να καταρτίσουμε ένα σχέδιο χρηματοδότησης για τη γεωργία ή για τα διαρθρωτικά ταμεία· Και όλα αυτά, γιατί; Διότι, στην πραγματικότητα, οι Δεκαπέντε ακολουθούν σήμερα μια εγωιστική πολιτική, επειδή φοβούνται την Ιστορία. Ας πούμε τα πράγματα με το όνομά τους. Οι περισσότερες κυβερνήσεις βουτούν στην Ιστορία κάθε Κυριακή, αλλά μόλις έρθει η Δευτέρα φοβούνται αυτά που ονειρεύτηκαν την Κυριακή. Για αυτό δεν μπορούμε να προχωρήσουμε.
Κύριε Verheugen, όπως είπατε και εσείς ο ίδιος, ζητάτε περισσότερη ευελιξία απέναντι στα οικονομικά προβλήματα εκ μέρους των υποψηφίων χωρών. Θα ήθελα να σας πω ότι εγώ ζητώ περισσότερη αλληλεγγύη και περισσότερο πάθος για την Ιστορία εκ μέρους των Δεκαπέντε. Διότι μόνο με την αλληλεγγύη και το πάθος όσον αφορά τη διαδικασία της διεύρυνσης θα μπορέσουμε να εξεύρουμε λύσεις στα δυσκολότερα ζητήματα. Εν ολίγοις, θα ήθελα να μας εξηγούσε κάποιος σήμερα όχι αυτά που ήδη ξέρουμε, ότι δηλαδή πριν από τη διεύρυνση πρέπει πρώτα να υπάρξει μεταρρύθμιση και σταθεροποίηση, αλλά ποιες είναι οι εκ των ων ουκ άνευ προϋποθέσεις προκειμένου να πετύχει η διεύρυνση, να πετύχουν δηλαδή οι απαραίτητες μεταρρυθμίσεις και η απαραίτητη σταθεροποίηση της Ευρώπης πριν από τη διεύρυνση. Δεν θέλουμε να θέσουμε ακόμα ένα εμπόδιο, κύριε Poettering, αλλά απλούστατα να καταστήσουμε εφικτή τη διεύρυνση. Εάν η Ευρώπη εξακολουθήσει να λειτουργεί με τον τρόπο που λειτουργεί σήμερα, με το δικαίωμα της μιας και της άλλης χώρας να ασκεί βέτο σε διάφορες καταστάσεις, τότε σημαίνει ότι βαδίζουμε προς την καταστροφή και ότι θα χάσουμε το ραντεβού με την Ιστορία. Αυτό είναι το δίδαγμα που θα έπρεπε να αποκομίσουμε, αυτό θα ήθελα να είχα ακούσει, προκειμένου να υποχρεωνόμασταν να επισπεύσουμε, να εμβαθύνουμε στη διαδικασία της Συνέλευσης, στις γεωργικές μεταρρυθμίσεις, στις μεταρρυθμίσεις των διαρθρωτικών ταμείων και του νομικού κατεστημένου της Ευρώπης, ώστε το κατεστημένο αυτό να γίνει πιο δημοκρατικό. Τέλος, θα πρέπει να το πούμε ξεκάθαρα. Εγώ το λέω εξ ονόματος της Ομάδας μας: αυτό που ονειρευόμαστε είναι σε δέκα, σε δεκαπέντε ή δεν ξέρω και εγώ σε πόσα χρόνια, να έχουμε πετύχει την κοινωνική και οικολογική εναρμόνιση όλης της Ευρώπης, από την Πορτογαλία μέχρι την Ουγγαρία και από την Πολωνία μέχρι την Ιταλία. Μια ολοκληρωτική κοινωνική εναρμόνιση. Ξέρω ότι αυτό θα χρειαστεί πολύ χρόνο, αλλά είναι άραγε αυτός ο στόχος μας; Είναι το όνειρό μας; Ή μήπως είναι κάτι το οποίο δεν θέλουμε καν, διότι στην πραγματικότητα επιθυμούμε να διατηρήσουμε αυτήν τη διαφοροποίηση ανάμεσα στα έθνη; Αυτό σαν να μου φάνηκε ότι έλειπε από τις ομιλίες της Προεδρίας και της Επιτροπής. Δεν πειράζει όμως, η Ιστορία έχει την ικανότητα να μας υποχρεώνει, ενίοτε, να δείχνουμε μεγαλύτερο ενθουσιασμό. Και θα το δείτε, μια μέρα, θα πάτε και εσείς στο ραντεβού με την Ιστορία, και μάλιστα μαζί με τον ενθουσιασμό σας."@el8
"Mr President, President of the Commission, the winds of change seem to be blowing in this Chamber. Having lived through a few historic changes, I am a little disappointed by the cold wind blowing in this Chamber. Exactly thirteen years ago today, the first demonstration which led to the fall of the Berlin wall took place in Leipzig. You, Mr Poettering, with your usual skill, recalled Solidarity, with which we are all familiar. I admit that as far as the Pope is concerned, you can have him. I shall, nevertheless, mention two other groups of Polish heroes that you forgot: the Polish resistance that fought against Nazi barbarism and the Jewish resistance that also fought in the Warsaw ghetto against Nazi barbarism. If we are talking about Poland and the fight against totalitarianism, we should mention all the Poles who fought against all types of totalitarianism.
Let us come now to enlargement. I admit to being somewhat surprised, occasionally, by the condescending tone we use when speaking of the candidate countries. Clearly, they need to reform. Clearly, the change from a totalitarian culture to one of democracy and a market economy is difficult. But what I would have expected, wished, imagined, dreamt of, from the Commission at an historic moment, is for it to say that as enlargement is an exciting historical project, we, as Europeans, should try to project ourselves into history. What will the Europe we want be like in fifteen or twenty years with the Twenty-five? And what are these petty debates taking place among the Fifteen today with regard to enlargement, when we hear what took place at the last general affairs meeting, with regard to giving two more seats to the Czech Republic, for example, or two more seats to another State? When you think that we have still not managed to draw up a financial draft for agriculture, that we cannot draw up a financial draft for the Structural Funds … and why? Because the Fifteen today are afraid of history and are in fact creating a policy of selfishness. Let us call a spade a spade. Most of the governments steep themselves in history on Sundays, and on Monday they are afraid of what they dreamt the day before. That is why we are unable to progress.
Mr Verheugen, as you said, you are asking for greater flexibility from the candidate countries with regard to financial problems. I would like to say that I personally am asking for greater solidarity and passion for history from the Fifteen. It is only through solidarity and passion with regard to enlargement that we will find the solutions to the more difficult issues. In a word, I would have liked to have received an explanation today, not of the old debate – should we first reform and consolidate before enlargement – but of the sine qua non conditions for successful enlargement, reforms and the consolidation of Europe prior to enlargement. This does not mean building a new barrier, but quite simply, Mr Poettering, making enlargement possible. If Europe continues to operate as it does at the moment, with the right of veto of one country or another in certain situations, we are heading for disaster and we are going to miss our date with history. That is the lesson to be learned. That is what I would have liked to hear so that we would be forced to act more quickly and carry out the process of the Convention in greater depth, with regard to agricultural reforms, Structural Fund reforms, reforms of the legal establishment in Europe, in order to make this establishment more democratic. Lastly, this should have been clearly stated. I myself am saying it on behalf of our group: what we dream of is, in ten or fifteen, or I do not know how many years, achieving social and ecological harmonisation across Europe, from Portugal to Hungary, from Poland to Italy. Total social harmonisation. I know that will take time, but is that our aim? Is that our dream? Or is it something we do not want, because we want to retain the differentiation between nations? That is what I think is somewhat lacking in the speeches made by the Presidency and the Commission. But that does not matter, history can sometimes force us to be more enthusiastic. And you will see, you too, with your enthusiasm, will one day go down in the annals of history."@en3
"Señor Presidente, Presidente de la Comisión, en esta Cámara parecen soplar vientos nuevos. Después de haber vivido varios cambios históricos, me decepciona ligeramente ver el viento frío que sopla en esta Cámara. Hoy hace exactamente trece años se celebró en Leipzig la primera manifestación que llevó a la caída del muro de Berlín. Señor Poettering, usted, con la habilidad que lo caracteriza, ha mencionado a Solidaridad, que todos conocemos. Admito que en lo que concierne al Papa, puede usted quedarse con él. Sin embargo, mencionaré a dos grupos distintos de héroes polacos que usted ha olvidado: la resistencia polaca que luchó contra la barbarie nazi y la resistencia judía que también luchó en el gueto de Varsovia contra la barbarie nazi. Si hablamos de Polonia y la lucha contra el totalitarismo, debemos mencionar a todos los polacos que han luchado contra todo tipo de totalitarismo.
Centrémonos ahora en la ampliación. Reconozco que en ocasiones me sorprende un tanto el tono condescendiente que empleamos para hablar de los países candidatos. Es obvio que necesitan una reforma. Es obvio que el cambio de una cultura totalitaria a una de democracia y economía de mercado es difícil. Pero lo que deseaba, imaginaba, soñaba y esperaba de la Comisión en un momento histórico, es que dijese que dado que la ampliación es un apasionante proyecto histórico, nosotros, como europeos, deberíamos tratar de proyectarnos a la historia. ¿Cómo será la Europa que queremos en un plazo de quince o veinte años con los veinticinco? ¿Y qué son esos insignificantes debates que se producen en la actualidad entre los quince en torno a la ampliación, cuando oímos lo que sucedió en la última reunión de Asuntos Generales cuando se dio, por ejemplo, dos asientos más a la República Checa o dos asientos más a otro Estado? Cuando piensan que todavía no hemos podido elaborar un borrador económico para la agricultura, que no podemos elaborar un borrador financiero para los Fondos estructurales... ¿y por qué? Porque en la actualidad los quince temen a la historia y en realidad están creando una política de egoísmo. Llamemos a las cosas por su nombre. La mayoría de los gobiernos se aventuran a la historia los domingos, pero el lunes tienen miedo de lo que soñaron el día anterior. Por eso no podemos avanzar.
Señor Verheugen, como usted ha dicho, pedimos una mayor flexibilidad a los países candidatos con respecto a los problemas financieros. Me gustaría decir que yo personalmente pido una mayor solidaridad y pasión por la historia por parte de los quince. Solamente a través de la solidaridad y la pasión con respecto a la ampliación encontraremos las soluciones a los problemas más difíciles. Resumiendo, me hubiera gustado recibir hoy una explicación, no del viejo debate de si deberíamos reformar primero y consolidar antes de la ampliación, sino de las condiciones
para el éxito de la ampliación, las reformas y la consolidación de Europa previas a la ampliación. Esto no significa construir una nueva frontera, Señor Poettering, sino algo mucho más simple, hacer posible la ampliación. Si Europa sigue funcionando como hasta el momento, con el derecho de veto de un país u otro en determinadas situaciones, vamos hacia el desastre y perderemos nuestra cita con la historia. Esta es la lección que hay que aprender. Esto es lo que me hubiera gustado oír de forma que nos viésemos obligados a actuar con más rapidez y realizar el proceso de la Convención con mayor profundidad, con respecto a las reformas agrícolas, las reformas del Fondo estructural y las reformas del establecimiento legal en Europa, con el fin de hacerlo más democrático. Por último, esto debería haberse expresado de forma clara. Yo mismo lo digo en nombre de nuestro grupo: soñamos con alcanzar, en un plazo de diez, quince o no sé cuantos años, la armonización social y ecológica en toda Europa, desde Portugal a Hungría, desde Polonia a Italia. La plena armonización social. Sé que esto llevará tiempo, pero ¿es éste nuestro objetivo? ¿Es éste nuestro sueño? ¿O es algo que no queremos porque queremos mantener la diferenciación entre naciones? Creo que esto es lo que falta en los discursos realizados por la Presidencia y la Comisión. Pero no importa, en ocasiones la historia puede obligarnos a ser más entusiastas. Y ustedes verán, también ustedes, con su entusiasmo, que un día pasará a los anales de la historia."@es12
"Arvoisa puhemies, arvoisa komission puheenjohtaja, muutoksen tuulet tuntuvat puhaltavan parlamentissa. Koettuani elämäni aikana muutamia historiallisia muutoksia, olen hieman pettynyt nyt puhaltavien tuulien kylmyyteen. Päivälleen kolmetoista vuotta sitten pidettiin Leipzigissä ensimmäinen Berliinin muurin sortumiseen johtanut mielenosoitus. Te, kollega Poettering, viittasitte taitavalla tavallanne Solidaarisuusliikkeeseen, jonka me kaikki muistamme. Kun paavista on kyse, en ota kantaa. Haluan kuitenkin mainita kaksi puolalaisten sankareiden ryhmää, jotka unohditte mainita: puolalainen vastarintaliike, joka taisteli natsien barbarismia vastaan, sekä juutalaisten vastarintaliike, joka myös taisteli Varsovan ghetossa natseja vastaan. Kun puhutaan Puolasta ja totalitarismin vastaisesta taistelusta, meidän on mainittava kaikki ne puolalaiset, jotka ovat taistelleet kaikkea totalitarismia vastaan.
Puhutaanpa sitten laajentumisesta. Myönnän toisinaan yllättyneeni siitä alentuvaisesta sävystä, jolla puhumme ehdokasvaltioista. Varmasti niissä tarvitaan uudistuksia. Siirtyminen totalitaristisesta kulttuurista demokraattiseen kulttuuriin ja markkinatalouteen on varmasti vaikeaa. Se mitä minä odotin, toivoin, kuvittelin ja haaveilin komissiolta kuulevani tällaisella historiallisella hetkellä oli, että se sanoisi laajentumisen olevan niin jännittävä historiallinen hanke, että meidän eurooppalaisten olisi yritettävä nähdä itsemme historiassa. Minkälainen on toivomamme Eurooppa 15 tai 20 vuoden kuluttua laajentumisesta? Mitä ovat tällaiset pikkumaiset puheet meidän viidentoista kesken nyt laajentumisen osalta, kun kuulemme, mitä tapahtui yleisten asioiden neuvoston viime kokouksessa, kun siellä keskusteltiin kahden lisäpaikan antamisesta esimerkiksi Tšekille tai jollekin muulle valtiolle? Emmehän ole vielä saaneet laadittua luonnosta maatalouden rahoituksesta, emmekä rakennerahastojen rahoituksesta… miksi? Koska nykyiset viisitoista jäsenvaltiota pelkäävät historiaa ja luovat itse asiassa itsekkyyden politiikkaa. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Monet hallitukset uppoutuvat sunnuntaisin historiaan ja pelkäävät maanantaina edellisen päivän unelmiaan. Tämän vuoksi emme onnistu edistymään.
Komission jäsen Verheugen, kuten sanoitte, te vaaditte ehdokasmailta enemmän joustavuutta taloudellisten ongelmien osalta. Minä haluan sanoa, että vaadin henkilökohtaisesti nykyisiltä jäsenvaltioilta enemmän solidaarisuutta ja historianrakkautta. Vain solidaarisuuden ja innokkuuden kautta löydämme ratkaisut vaikeimpiin laajentumista koskeviin ongelmiin. Lyhyesti sanottuna olisin halunnut saada tänään selityksen, en vanhalle keskustelulle – olisiko ensin uudistettava ja vahvistettava ennen laajentumista – sille, mikä on menestyksekkään laajentumisen edellytys, uudistusten ja Euroopan vahvistamisen välttämätön edellytys. Kyse ei ole uuden rajan rakentamisesta, vaan aivan yksinkertaisesti, arvoisa kollega Poettering, laajentumisen mahdollistamisesta. Jos Eurooppa jatkaa nykyistä toimintaansa, niin että yhdellä tai toisella valtiolla on veto-oikeus tietyissä tilanteissa, me suuntaamme kohti katastrofia ja heitämme hukkaan historiallisen mahdollisuutemme. Tämä meidän olisi opittava. Tämän olisin halunnut kuulla, jotta voisimme toimia nopeammin ja saattaa valmistelukunnan aloittaman prosessi yhä pidemmälle niin maatalousuudistuksen, rakennerahastouudistuksen kuin yhteisön oikeusjärjestelmäuudistuksen osalta, jotta siitä tulisi demokraattisempi. Tämä olisi myös pitänyt sanoa selvästi. Sanon sen omasta puolestani ja ryhmäni puolesta: me unelmoimme kymmenen, viidentoista vuoden kuluttua, tai en tiedä kuinka monen vuoden kuluttua, koko Euroopan kattavasta sosiaalisesta ja ekologisesta harmoniasta Portugalista Unkariin, Puolasta Italiaan. Täydellisestä sosiaalisesta harmoniasta. Tiedän, että se vie aikaa, mutta onko se tavoitteemme? Onko se unelmamme? Vai onko se jotain, mitä emme halua, koska haluamme säilyttää kansakuntien väliset eroavuudet? Mielestäni tätä asiaa ei käsitelty tarpeeksi neuvoston ja komission puheissa. Ei se kuitenkaan haittaa, historia voi toisinaan tehdä meistä väkisinkin innokkaita. Tekin tulette näkemään, että innokkuutenne jää historiaan tämän merkittävän tapahtuman myötä."@fi5
"Signor Presidente, signor Presidente della Commissione, sembra che in Aula soffino venti di cambiamento. Avendo vissuto alcuni momenti storici, sono un po’ deluso dal vento gelido che aleggia in Aula. Oggi sono trascorsi esattamente tredici anni da quando ha avuto luogo a Lipsia la prima manifestazione che ha condotto alla caduta del muro di Berlino. L’onorevole Poettering, con la solita competenza che lo contraddistingue, ha ricordato
che noi tutti conosciamo. Ammetto che, per quanto riguarda il Papa, ha ragione. Vorrei citare tuttavia due altri gruppi di eroi polacchi che sono stati dimenticati: mi riferisco ai partigiani polacchi che hanno lottato contro la barbarie nazista e ai partigiani ebrei che a loro volta hanno lottato nel ghetto di Varsavia contro i nazisti. Se si parla della Polonia e della lotta contro il totalitarismo, si devono citare tutti i polacchi che hanno combattuto contro tutti i tipi di totalitarismo.
Passiamo ora all’allargamento. Ammetto di essere talvolta un po’ sorpreso dal tono condiscendente che usiamo quando si parla dei paesi candidati all’adesione. E’ evidente che hanno bisogno di riforme. E’ evidente che passare da una cultura del totalitarismo a una cultura della democrazia e dell’economica di mercato è difficile. Avrei tuttavia desiderato, auspicato, immaginato, sognato che in un momento storico come questo la Commissione dicesse: poiché l’allargamento è un progetto storico esaltante, dobbiamo cercare, noi europei, di proiettarci nella storia. Come sarà l’Europa che vogliamo tra quindici o vent’anni con i Venticinque? E cosa si deve pensare dei dibattiti meschini che si svolgono oggi tra i Quindici riguardo all’allargamento, quando si sente ciò che è accaduto all’ultima riunione del Consiglio “Affari generali” in merito alla questione di concedere due ulteriori seggi alla Repubblica ceca, ad esempio, o altri due ad un altro paese? Quando si pensa che non siamo ancora riusciti a definire un progetto finanziario per l’agricoltura o per i Fondi strutturali… e per quali motivi? Perché i Quindici oggi hanno paura della storia e attuano in realtà la politica dell’egoismo.
Diciamo le cose come stanno. La maggior parte dei governi si compiace all’idea di poter lasciare la propria impronta nella storia la domenica, per poi aver paura il lunedì di ciò che ha sognato il giorno precedente. Questo è il motivo per cui non si riescono a compiere passi avanti.
Commissario Verheugen, lei ha detto che ai paesi candidati si chiede maggiore flessibilità riguardo ai problemi finanziari. Vorrei dire che da parte mia chiedo ai Quindici di dimostrare più solidarietà e passione per la storia, perché solo affrontando l’allargamento con tutta la passione e la solidarietà necessarie si troveranno le soluzioni ai problemi più difficili. Per farla breve, avrei voluto che oggi non si tornasse a discutere della vecchia questione dell’opportunità o meno di riformare e consolidare prima dell’allargamento, ma che venissero illustrate quali sono le condizioni
per il buon esito dell’allargamento, delle riforme e del consolidamento dell’Europa prima dell’allargamento. Non si tratta di innalzare una nuova barriera, ma molto semplicemente, onorevole Poettering, di rendere possibile l’allargamento. Se l’Europa continua a funzionare nel modo attuale, con il diritto di veto di questo o quel paese in determinate situazioni, andiamo incontro alla catastrofe e rischiamo di mancare all’appuntamento con la storia. Ecco la lezione da trarre, ecco ciò che avrei voluto sentir dire in modo da essere costretti ad agire più in fretta e ad avanzare nel processo della Convenzione, per quanto riguarda le riforme dell’agricoltura, le riforme dei Fondi strutturali, le riforme dell’ordinamento giuridico in Europa in modo da renderlo più democratico. Infine, sarebbe stato necessario dirlo con chiarezza. Da parte mia, dico a nome del gruppo di cui faccio parte che il nostro auspicio è che tra dieci o quindici o non so quanti anni, si arrivi ad un’armonizzazione sociale ed ecologica in tutta Europa, dal Portogallo all’Ungheria, dalla Polonia all’Italia. Un’armonizzazione sociale totale. So che ciò potrà richiedere molto tempo, ma mi chiedo se sia questo il nostro obiettivo, se sia questo il nostro sogno, o se non sia invece qualcosa che non vogliamo, perché intendiamo mantenere la differenziazione tra nazioni. Ecco ciò che mi è parso mancasse negli interventi della Presidenza e della Commissione. Ma non importa, la storia ha la capacità di obbligarci talvolta a provare maggiore entusiasmo. Vedrete che anche voi, con il vostro entusiasmo, entrerete un giorno negli annali della storia."@it9
"Mr President, President of the Commission, the winds of change seem to be blowing in this Chamber. Having lived through a few historic changes, I am a little disappointed by the cold wind blowing in this Chamber. Exactly thirteen years ago today, the first demonstration which led to the fall of the Berlin wall took place in Leipzig. You, Mr Poettering, with your usual skill, recalled Solidarity, with which we are all familiar. I admit that as far as the Pope is concerned, you can have him. I shall, nevertheless, mention two other groups of Polish heroes that you forgot: the Polish resistance that fought against Nazi barbarism and the Jewish resistance that also fought in the Warsaw ghetto against Nazi barbarism. If we are talking about Poland and the fight against totalitarianism, we should mention all the Poles who fought against all types of totalitarianism.
Let us come now to enlargement. I admit to being somewhat surprised, occasionally, by the condescending tone we use when speaking of the candidate countries. Clearly, they need to reform. Clearly, the change from a totalitarian culture to one of democracy and a market economy is difficult. But what I would have expected, wished, imagined, dreamt of, from the Commission at an historic moment, is for it to say that as enlargement is an exciting historical project, we, as Europeans, should try to project ourselves into history. What will the Europe we want be like in fifteen or twenty years with the Twenty-five? And what are these petty debates taking place among the Fifteen today with regard to enlargement, when we hear what took place at the last general affairs meeting, with regard to giving two more seats to the Czech Republic, for example, or two more seats to another State? When you think that we have still not managed to draw up a financial draft for agriculture, that we cannot draw up a financial draft for the Structural Funds … and why? Because the Fifteen today are afraid of history and are in fact creating a policy of selfishness. Let us call a spade a spade. Most of the governments steep themselves in history on Sundays, and on Monday they are afraid of what they dreamt the day before. That is why we are unable to progress.
Mr Verheugen, as you said, you are asking for greater flexibility from the candidate countries with regard to financial problems. I would like to say that I personally am asking for greater solidarity and passion for history from the Fifteen. It is only through solidarity and passion with regard to enlargement that we will find the solutions to the more difficult issues. In a word, I would have liked to have received an explanation today, not of the old debate – should we first reform and consolidate before enlargement – but of the sine qua non conditions for successful enlargement, reforms and the consolidation of Europe prior to enlargement. This does not mean building a new barrier, but quite simply, Mr Poettering, making enlargement possible. If Europe continues to operate as it does at the moment, with the right of veto of one country or another in certain situations, we are heading for disaster and we are going to miss our date with history. That is the lesson to be learned. That is what I would have liked to hear so that we would be forced to act more quickly and carry out the process of the Convention in greater depth, with regard to agricultural reforms, Structural Fund reforms, reforms of the legal establishment in Europe, in order to make this establishment more democratic. Lastly, this should have been clearly stated. I myself am saying it on behalf of our group: what we dream of is, in ten or fifteen, or I do not know how many years, achieving social and ecological harmonisation across Europe, from Portugal to Hungary, from Poland to Italy. Total social harmonisation. I know that will take time, but is that our aim? Is that our dream? Or is it something we do not want, because we want to retain the differentiation between nations? That is what I think is somewhat lacking in the speeches made by the Presidency and the Commission. But that does not matter, history can sometimes force us to be more enthusiastic. And you will see, you too, with your enthusiasm, will one day go down in the annals of history."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, mijnheer de voorzitter van de Commissie, er is hier vandaag in deze zaal gememoreerd aan diverse historische momenten. Ik ben dan ook enigszins teleurgesteld over de kille reacties. Precies dertien jaar geleden werd in Leipzig de eerste demonstratie gehouden die geleid heeft tot de val van de Berlijnse muur. Mijnheer Poettering, u hebt met uw gebruikelijke talent gesproken over het ons alle bekende Solidarinos�. Ik zal uw betoog over de paus niet ter discussie stellen, maar ik wil graag nog wijzen op twee Poolse groeperingen die u vergeten bent: de Poolse en joodse verzetsstrijders uit het getto van Warschau die tegen de gruwelijkheden van het nazisme hebben gestreden. Als we dan toch spreken over Polen en de strijd tegen het totalitarisme, laten we dan ook niets en niemand vergeten.
Wat de uitbreiding betreft ben ik eerlijk gezegd soms een beetje verbaasd over de neerbuigende toon waarop er over de kandidaat-landen gesproken wordt. Natuurlijk moeten ze zich hervormen. Het is echter niet bepaald eenvoudig om van een totalitair systeem over te stappen op een systeem van democratie en markteconomie. Ik had echter van de Commissie verwacht en gehoopt dat ze ons op een gegeven moment zou zeggen: de uitbreiding is een geweldig historisch moment waarvan wij Europeanen een succes moeten maken. Welk Europa willen wij over vijftien of twintig jaar met de 25 lidstaten bereiken? De vijftien lidstaten kijken in de debatten die momenteel over de uitbreiding worden gevoerd uitsluitend naar het eigenbelang. Kijk maar naar wat er tijdens de laatste bijeenkomst van de Raad Algemene Zaken is gebeurd toen bijvoorbeeld Tsjechië of een ander land twee extra zetels zou moeten krijgen. Het is nog altijd niet mogelijk om een financieel plan op te stellen voor de landbouw of voor de structuurfondsen, aangezien de vijftien lidstaten zich egoïstisch opstellen en bang zijn voor de geschiedenis. Laten we de dingen gewoon bij hun naam noemen. De meeste regeringen willen alleen maar dromen van de leuke aspecten van de uitbreiding, maar als ze de volgende dag wakker worden slaat de angst ze weer om het hart. Om die reden lukt het ons niet om vooruitgang te boeken.
Mijnheer Verheugen, u wilt met het oog op de bestaande financiële problemen meer flexibiliteit voor de kandidaat-landen. Ik wil u laten weten dat ik van de vijftien lidstaten meer solidariteit en passie voor de geschiedenis wens. Zonder deze solidariteit en passie voor de uitbreiding zullen we namelijk geen oplossingen vinden voor de netelige vraagstukken. Kortom, ik wil niet dat er hier opnieuw gedebatteerd wordt over de vraag of er al dan niet eerst hervormd en verdiept moet worden alvorens er wordt uitgebreid. We moeten ons daarentegen afvragen welke voorwaarden nodig zijn om de uitbreiding succesvol te laten verlopen. Welke hervorming en verdieping van Europa is nodig alvorens de kandidaat-landen kunnen toetreden? Mijnheer Poettering, het gaat er niet om dat we nieuwe hinderpalen opwerpen, maar dat we de uitbreiding mogelijk maken. Als Europa blijft functioneren zoals nu en lidstaten in bepaalde omstandigheden een veto kunnen uitspreken, koersen we af op een ramp en laten we deze historische kans aan ons voorbij gaan. Dit is wat ik graag had willen horen. We hadden ons dan verplicht gezien om het proces waarmee de Conventie bezig is te versnellen en te verdiepen wat betreft de hervorming van de landbouw, de structuurfondsen en het juridische landschap van Europa, dat democratischer moet worden. Dit alles had duidelijk moeten worden aangegeven. Ik wil namens mijn fractie laten weten dat wij hopen dat we er in bijvoorbeeld tien of vijftien jaar in slagen om geheel Europa op sociaal en ecologisch gebied te harmoniseren, dat wil zeggen van Portugal tot Hongarije en van Polen tot Italië. Er moet op den duur sprake zijn van een totale sociale harmonisatie. Ik weet dat we nog lang niet zover zijn, maar is het onze doelstelling en onze droom? Of is het iets wat wij niet willen omdat we de verschillen tussen onze landen juist willen behouden? Deze punten heb ik enigszins gemist in de betogen van het voorzitterschap en van de Commissie. Zo erg is het echter ook weer niet. De geschiedenis kan ons soms tot meer enthousiasme dwingen. En ook u, met uw enthousiasme, zult zien dat hier geschiedenis geschreven gaat worden."@nl2
"Senhor Presidente, Senhor Presidente da Comissão, parece que o vento da mudança está a soprar nesta sala. Tendo vivido alguns momentos históricos, estou um pouco decepcionado com o frio que sopra nesta sala. No dia de hoje, há exactamente treze anos, começou em Leipzig a primeira manifestação que conduziu à queda do muro de Berlim. E o senhor deputado Poettering, com o talento que lhe reconhecemos, recordou aqui o “Solidariedade”, que todos conhecemos. Confesso que, no que respeita ao Papa, passo. Citaria no entanto mais dois grupos de heróis polacos que o senhor esqueceu: refiro-me aos resistentes polacos que lutaram contra a barbárie nazi e aos resistentes judeus que lutaram também no Gueto de Varsóvia contra a barbárie nazi. Se falamos da Polónia e da luta contra os totalitarismos, falemos de todas as lutas dos Polacos contra todos os totalitarismos.
E assim chegamos ao alargamento. Confesso que, por vezes, fico um pouco surpreendido com o tom de condescendência que usamos relativamente aos países candidatos. É óbvio que eles têm de proceder a reformas. É óbvio que, passar de uma cultura totalitarista para uma cultura democrática e da economia de mercado, é uma etapa difícil. Mas o que eu teria esperado, desejado, imaginado, sonhado, da Comissão num momento histórico, seria dizer-nos: uma vez que o alargamento constitui um projecto histórico exaltante, tentemos projectar-nos – nós, europeus – na história. Que Europa queremos dentro de quinze anos, dentro de vinte anos, com os Vinte e Cinco? E que debates mesquinhos são estes a que se dedicam neste momento os Quinze face ao alargamento, quando ouvimos o que se passou no último Conselho “Assuntos Gerais”, quando se tratou de dar mais dois lugares, não sei, penso que à República Checa, ou mais dois lugares a não sei quem? Quando pensamos que continuamos a não conseguir estabelecer um projecto financeiro para a agricultura, estabelecer um projecto financeiro para os Fundos Estruturais... E porquê? Porque os Quinze estão neste momento a fazer uma política egoísta, têm medo da história. Há que dizer as coisas como elas são. A maior parte dos governos deleitam-se com a História ao domingo, e na segunda-feira têm medo daquilo que sonharam no domingo. É por isso que não conseguimos avançar.
Senhor Comissário Verheugen, o senhor disse que pede mais flexibilidade aos países candidatos, perante os problemas financeiros. Gostaria de lhe dizer que, pela minha parte, peço mais solidariedade e entusiasmo pela história aos Quinze. Pois só com solidariedade e entusiasmo pelo alargamento encontraremos soluções para as questões difíceis. Em duas palavras, gostaria que nos explicassem hoje, não o velho debate – será primeiro preciso reformar, aprofundar, e depois alargar -, mas quais são as condições
do êxito do alargamento, das reformas e do aprofundamento da Europa antes do alargamento. Não se trata aqui de levantar mais uma barreira, mas muito simplesmente, Senhor Deputado Poettering, de tornar possível o alargamento. Se a Europa continuar a funcionar como funciona com o direito de veto de um país, ou outro, ou outro, em certas situações, caminhamos para a catástrofe e vamos faltar ao encontro da História. Eis a lição, eis o que eu teria gostado de ouvir, no sentido de nos obrigarem a andar mais depressa e aprofundar o processo da Convenção no que respeita às reformas da agricultura, dos Fundos Estruturais e da paisagem jurídica da Europa, no sentido de essa paisagem ser mais democrática. Por fim, seria necessário afirmá-lo de uma forma clara. Pela minha parte, afirmo-o em nome do meu grupo: o que sonhamos é que, dentro de dez anos, quinze, não sei quantos anos, consigamos uma harmonização social e ecológica de toda a Europa, de Portugal à Hungria, da Polónia à Itália. Uma harmonização social total. Sei que vai demorar tempo, mas será esse o nosso projecto? Será esse o nosso sonho? Ou será qualquer coisa que não queremos, porque queremos conservar as diferenças entre uns e outros? Eis o que me parece faltar um pouco no discurso da Presidência e da Comissão. Mas não faz mal, a História tem a capacidade de por vezes nos obrigar a mais entusiasmo. E podem estar certos de que também os senhores terão um dia mais entusiasmo ao encontrarem-se com a História."@pt11
"Herr talman, herr kommissionsordförande! Det verkar som om historiens vindar blåser här i kammaren. Eftersom jag har upplevt ett antal historiska ögonblick är jag något besviken över att det blåser så kallt. I dag för exakt 13 år sedan i Leipzig inleddes den första demonstration som ledde till Berlinmurens fall. Herr Poettering! Ni med er begåvning påminde oss om Solidarnosc, som vi alla känner till. Men frågan om påven, skall jag medge, den lämnar jag åt er. Jag vill dock nämna två polska hjältegrupper som ni glömde: de polska motståndsmän som kämpade mot det nazistiska barbariet och de judiska motståndsmän i Warszawas getto som också kämpade mot det nazistiska barbariet. Om man talar om Polen och kampen mot totalitära ideologier, låt oss då tala om alla de kamper polackerna har fört, mot alla totalitära ideologier.
För att tala om utvidgningen: Jag medger att jag ibland blir något förvånad över den överlägsna ton vi använder gentemot kandidatländerna. Det är uppenbart att de behöver genomföra reformer. Det är uppenbart att det är svårt att gå från en kultur av totalitarism till en kultur av demokrati och marknadsekonomi. Men i ett historiskt ögonblick som detta hade jag väntat, önskat, trott och drömt om att kommissionen skulle säga: Eftersom utvidgningen är ett spännande historiskt projekt, varför försöker inte vi européer se på oss själva i historiens ljus? Vilket EU vill vi ha om 15 år, om 20 år, med 25 medlemsstater? Och vad är det för småaktiga debatter de 15 för i dag inför utvidgningen? Det kan man fråga sig när man får höra vad som hände vid det senaste mötet i rådet (allmänna frågor), när det handlade om att ge ytterligare två säten eller vad det nu var, till Tjeckien, eller ytterligare två säten till vem det nu var. Och när man tänker på att vi inte alltid lyckas slå fast en budgetplan för jordbruket, att vi inte lyckas fastställa en budgetplan för strukturfonderna ... Varför då? För att de 15 medlemsstaterna i dag bedriver en egoismens politik, för att de är rädda för historien. Låt oss nämna saker vid deras rätta namn. De flesta regeringar frossar i historien vid högtidliga tillfällen, men tillbaka i vardagen blir de rädda för vad det var de drömde om. Därför lyckas vi inte gå framåt.
Herr Verheugen! Ni sade att ni kräver mer flexibilitet av kandidatländerna när det gäller de finansiella problemen. Jag skulle vilja säga er att jag kräver mer solidaritet och passion för historien av de 15 medlemsstaterna. För det är bara med solidaritet och passion för utvidgningen som man kommer att finna lösningar på svåra frågor. För att uttrycka det enklare: jag skulle ha velat att man i dag inte förde den gamla debatten med oss – dvs. om man först skall reformera, fördjupa och sedan utvidga – utan i stället talade om de villkor som är absolut nödvändiga för att man skall lyckas med utvidgningen och med reformerna och fördjupningen av EU före utvidgningen. Det handlar inte om att bygga upp en ny barriär, herr Poettering, utan helt enkelt om att göra utvidgningen möjlig. Om EU fortsätter att fungera som det gör i dag – där ett eller annat land har vetorätt i vissa situationer – då kommer vi att gå mot en katastrof och missa en historisk möjlighet. Detta är det budskap, det jag hade velat höra att man sade för att få oss att göra snabbare framsteg och gå till botten med konventets arbete, med reformerna av jordbruket, reformerna av strukturfonderna och reformerna av EU:s rättsliga landskap – så att detta landskap blir mer demokratiskt. Man hade slutligen behövt säga detta på ett tydligt sätt. För min grupp vill jag säga att vi drömmer om att vi inom tio eller femton år – jag vet inte hur många år – har lyckats uppnå en social och miljömässig harmonisering av hela EU, från Portugal till Ungern, från Polen till Italien. En total social harmonisering. Jag vet att det kommer att ta tid, men är detta vårt projekt? Är detta vår dröm? Eller är detta något vi inte vill ha, eftersom vi vill behålla åtskillnaden oss emellan? Just detta verkar saknas i kommissionsordförandens tal. Men det gör ingenting – ibland har historien en förmåga att tvinga oss till större entusiasm. Ni kommer att få se: en dag kommer också er entusiasm att ligga i fas med historien."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"(Aplausos)"12,11
"(Applause)"10,10,3
"sine qua non"12,11,9
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples