Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-10-09-Speech-3-014"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20021009.4.3-014"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Mr President, the Socialist Group supports the Commission's proposals which have been outlined today. Today is an historic occasion. In many ways it marks another stage down the road begun by Willy Brandt when he was mayor of Berlin.
As a former chairman of the Lithuanian JPC, I must raise the issue of Kaliningrad. I would urge that we find a solution which is deliverable for the Lithuanians and does not drive them into the 'no' camp.
Today is not the end of a process. Today is, hopefully, the beginning of the end of a process. We must scrutinise the path forward very closely. We must remember that no other enlargement has been as well-prepared as this one has, but we must seize this moment in history to make progress. I would like to call upon the inspiration of the late, great Elvis Presley at this moment – it is now or never, tomorrow is too late.
Before dwelling on the historic nature of today, I would like to acknowledge that it has only been possible to get where we are thanks to the determination of the Commission. When President Prodi launched the new fast-track method of negotiation, it radically changed the enlargement negotiations. I would also like to pay tribute to Commissioner Verheugen, who has pursued his brief with great determination and with a unique ability to master the detail while holding on to the big picture. He has also been a model of transparency and openness.
Enlargement is first and foremost a security issue. It is about admitting countries to a political and economic system which has brought peace, stability and prosperity to countries which spent much of modern history trying to destroy each other. In our discussions about the details, we must not lose sight of that fact. We have it in our power to reunite Europe and to create a genuinely Europe-wide Union dedicated to building stability and prosperity, not only for its own citizens, but also beyond its borders.
Inevitably, as enlargement approaches reality, the voices of doubters are beginning to be heard. Some say enlargement is too costly. To those I would point out that in the period of 2000 to 2006, we will spend one thousandth of one percent of the EU's GDP on the candidate countries. We will spend ten percent of what Germany has spent on its reunification. What we spend is a fraction of the cost of defending Western Europe during the Cold War.
The real question is – what is the cost if we do not enlarge the European Union? What will it cost in terms of the social, political and economic dislocation which will inevitably follow? Some say they are in favour of enlargement but not yet. They say we must wait for the reform of this or that policy. But politics is not like that. We do not sit around waiting for perfection. Enlargement is a dynamic process which itself will drive forward the process of reform within the EU. Enlargement is actually the solution to the problems which concern our voters – the concerns about crime and drugs, about the environment, about jobs and a better future for our children. We have a window of opportunity to enlarge. If we miss this moment, it will be lost for a generation and the cause of reform will be lost with it. Enlargement and reform go side-by-side.
I do not wish to underestimate the very serious issues that must be addressed. The core of the EU is the Single Market and there can be no weakening of it. There can be no question of admitting countries that cannot or will not enforce the
in this area, particularly in relation to state aids, competition policy and respect for intellectual property. There can be no question of admitting countries whose judicial system is corrupt or inept, or whose administrative capacity is not up to the task ahead. There can be no question of admitting countries unable or unwilling to take effective action to combat crime or the traffic of people and drugs. That is why I welcome the safeguards that the Commission has announced. I welcome in particular the economic safeguards in relation to the internal market which we have never had before, and also the commitment to have a further progress report six months before the date of accession. If there are problems then, we and the Council must have the courage of our convictions to act effectively in those circumstances.
There are, of course, serious issues to be addressed in relation to agriculture. Firstly, there have been profound delays in the implementation of SAPARD. Money must be spent before accession to strengthen structures in the rural areas and to avoid a rural exodus and mass unemployment. The central eastern-European countries will have problems co-financing SAPARD because they will have to incorporate budget resources which they had set aside for 2000-2001 into their budgets for 2002-2003. Therefore, the Commission must take appropriate measures to ensure that SAPARD funds are not lost because of late implementation.
The agricultural sector and the interests of the rural population are important to both the EU and the candidate countries. That is why we need a balanced solution to financing agriculture which does not offload the costs onto the weakest. Therefore, we strongly support the proposals Commissioner Fischler made in January because they are fully compatible with the Berlin Agreements and the roadmap for enlargement.
In discussing further reform in the CAP, we must ensure that the accession countries are involved in an advisory capacity as soon as possible. We must have reform before Agenda 2000 runs out in 2006. Reforms, however, cannot be a further hurdle to concluding accession negotiations, just as enlargement should not hold up the reform of the CAP."@en3
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, Socialdemokraterne støtter Kommissionens forslag, som er skitseret i dag. Det er en historisk dag og på mange måder endnu et skridt i den retning, som Willy Brandt startede, da han var borgmester i Berlin.
Som tidligere formand for Det Blandede Parlamentariske Udvalg EU-Litauen er jeg nødt til at rejse spørgsmålet om Kaliningrad. Jeg vil indtrængende opfordre til, at man finder en løsning, som er realistisk for Litauen og ikke resulterer i, at landet siger nej.
I dag vil vi ikke nå til en afslutning af processen. Men i dag vil vi forhåbentlig opleve begyndelsen til afslutningen af processen. Vi skal overveje vores næste skridt omhyggeligt. Vi skal huske, at ingen andre udvidelser har været så grundigt forberedt som denne, men vi skal samtidig gribe denne historiske mulighed for at gøre fremskridt. Jeg vil lade mig inspirere af den afdøde legendariske Elvis Presley
.
Inden jeg taler mere om det historiske aspekt, vil jeg gerne fremhæve, at det kun har været muligt at nå så langt på grund af Kommissionens engagement. Kommissionsformand Prodis hurtige forhandlingsmetode har ændret udvidelsesforhandlingerne radikalt. Jeg vil også gerne takke kommissær Verheugen for hans store engagement og unikke evne til at huske detaljer uden at miste overblikket. Han har også udvist et perfekt eksempel på gennemsigtighed og åbenhed.
Udvidelsen er først og fremmest et spørgsmål om sikkerhed. Det handler om at indlemme de pågældende lande i et politisk og økonomisk system, der har bragt fred, stabilitet og fremgang hos lande, der i moderne historie har tilbragt meget af tiden med at bekæmpe hinanden. Vi må aldrig glemme det faktum i vores drøftelser. Det står i vores magt at genforene Europa og skabe en ægte Europæisk Union, der samarbejder om opbygningen af stabilitet og fremgang, ikke blot for egne borgere, men for alle borgere.
På tærsklen til gennemførelse af udvidelsen kan det ikke undgås, at der rejses spørgsmål. Nogle siger, at udvidelsen er for kostbar. Til dem vil jeg sige, at vi i perioden fra 2000-2006 vil bruge en tusindedel af en procent af EU's bruttonationalprodukt på kandidatlandene. Vi vil bruge en tiendedel af det beløb, som Tyskland har brugt på sin genforening. Vi vil bruge en brøkdel af omkostningerne til forsvaret af Vesteuropa under den kolde krig.
Det store spørgsmål er: Hvor store omkostninger vil det få, hvis vi ikke gennemfører udvidelsen af EU? Hvad vil det koste i relation til den uundgåelige sociale, politiske og økonomiske forskydning? Mange siger, at de går ind for udvidelsen, men at det er for tidligt. De siger, at vi må vente på reformen af den ene og den anden politik. Men sådan er politik ikke. Vi kan ikke sidde og vente på perfekte tilstande. Udvidelse er en dynamisk proces, som vil medføre reformer inden for EU. Udvidelse er faktisk løsningen på de problemer, som vores vælgere er opmærksomme på - problemer som kriminalitet og narkotika, miljø, beskæftigelse og en bedre fremtid for vores børn. Vi har mulighed for at udvide. Hvis vi ikke griber den mulighed, vil den og muligheden for reformer være tabt for en hel generation. Udvidelse og reform går hånd i hånd.
Jeg ønsker ikke at undervurdere de meget alvorlige spørgsmål, der rejses. Kernen af EU er det indre marked, og det må ikke svækkes. Der kan ikke være tale om at indlemme lande, der ikke kan eller vil håndhæve EU's
på dette område, især med henblik på statsstøtte, konkurrencepolitik og beskyttelse af intellektuel ejendomsret. Der kan ikke være tale om at indlemme lande, hvis retssystemer er korrupte eller mangelfulde, eller hvis administrative kapacitet ikke kan leve op til kravene. Og der kan ikke være tale om at indlemme lande, der ikke træffer effektive foranstaltninger til bekæmpelse af kriminalitet og handel med mennesker eller narkotika. Derfor hilser jeg Kommissionens sikringsforanstaltninger velkomne, især de nye økonomiske sikringsforanstaltninger i relation til det indre marked og beslutningen om at udarbejde endnu en situationsrapport seks måneder inden tiltrædelsesdatoen. Hvis der er problemer til den tid, må Parlamentet og Rådet træffe effektive hjælpeforanstaltninger.
Der er naturligvis alvorlige spørgsmål om landbrug. For det første har der været betydelige forsinkelser i gennemførelsen af Sapard. Der skal inden tiltrædelsen bruges midler til at styrke strukturerne i landområderne og undgå flugt fra landdistrikterne og massearbejdsløshed. De central- og østeuropæiske lande vil have problemer med at medfinansiere Sapard, da de skal inkorporere budgetressourcer for 2000-2001 i deres budgetter for 2002-2003. Kommissionen skal derfor træffe de fornødne foranstaltninger til at sikre, at Sapard-midler ikke går tabt på grund af sen gennemførelse.
Landbrugssektorens og landbefolkningens interesser er vigtige for både EU og kandidatlandene. Vi har derfor brug for en afbalanceret løsning på finansieringen af landbruget, som ikke flytter omkostningerne over på de svageste. Vi støtter derfor stærkt de forslag, som kommissær Fischler stillede i januar, da de er fuldt ud kompatible med Berlin-aftalen og køreplanen for udvidelsen.
Når vi drøfter den yderligere reform af den fælles landbrugspolitik, skal vi sikre, at tiltrædelseslandene involveres så hurtigt som muligt. Vi skal have en reform inden udløbet af Agenda 2000 i 2006. Reformer skal imidlertid ikke være endnu en forhindring for afslutning af tiltrædelsesforhandlingerne, ligesom udvidelsen ikke skal være en forhindring for reformen af den fælles landbrugspolitik."@da1
"Herr Präsident, die Fraktion der Sozialdemokratischen Partei Europas unterstützt die hier umrissenen Kommissionsvorschläge. Heute wird uns eine historische Gelegenheit geboten. Dabei handelt es sich in vielerlei Hinsicht um eine weitere Etappe auf dem Weg, den Willy Brandt in seiner Zeit als Regierender Bürgermeister von Berlin eingeschlagen hat.
Als ehemaliger Vorsitzender des Gemischten Parlamentarischen Ausschusses EU-Litauen möchte ich das Thema Kaliningrad ansprechen. Ich fordere Sie dringend dazu auf, eine Lösung zu finden, die für die Litauer akzeptabel ist und sie nicht in die Gruppe der Nein-Sager treibt.
Am heutigen Tage wird kein Prozess abgeschlossen. Heute ist, so hoffe ich, der Anfang des Endes eines Prozesses. Wir müssen den weiteren Weg genau im Auge behalten. Dabei dürfen wir nicht vergessen, dass keine andere Erweiterung so gut vorbereitet worden ist wie diese, und wir müssen diesen Moment der Geschichte für unseren weiteren Fortschritt nutzen. Dafür möchte ich mich in diesem Moment vom großartigen Elvis Presley inspirieren lassen
jetzt oder nie, morgen wird es zu spät sein.
Bevor ich mich mit der Geschichtsträchtigkeit der heutigen Aussprache beschäftige, möchte ich darauf hinweisen, dass wir nur dank des entschiedenen Einsatzes der Kommission bisher so weit gekommen sind. Mit der Einführung des neuen beschleunigten Verhandlungsverfahrens durch Kommissionspräsident Romano Prodi ging eine radikale Änderung der Erweiterungsverhandlungen einher. Darüber hinaus möchte ich Herrn Kommissar Verheugen meine Hochachtung aussprechen; er hat sich seiner Aufgabe mit außerordentlicher Entschlusskraft gewidmet und gleichzeitig das einzigartige Talent bewiesen, sich Detailfragen zu widmen, ohne dabei das große Ganze außer Acht zu lassen. Zudem hat er, was Transparenz und Offenheit anbelangt, eine Vorbildfunktion übernommen.
Bei der Erweiterung geht es zunächst und insbesondere um Fragen der Sicherheit. Es geht darum, Staaten an einem politischen und wirtschaftlichen System teilhaben zu lassen, dass Ländern, die den Großteil der modernen Geschichte damit verbracht haben, sich gegenseitig zu zerstören, Frieden, Stabilität und Wohlstand beschert hat. In unseren Erörterungen über die Einzelfragen dürfen wir diese Tatsache nicht außer Acht lassen. Es liegt in unserer Hand, Europa wiederzuvereinigen und eine europaweite Union zu schaffen, die sich dem Aufbau von Stabilität und Wohlstand nicht nur für ihre eigenen Bürger, sondern auch über ihre Grenzen hinaus verschrieben hat.
Es lässt sich nicht vermeiden, dass die Stimmen der Zweifler immer lauter werden, je näher der Zeitpunkt der Erweiterung rückt. Einige merken an, dass die Erweiterung zu kostspielig sei. Diesen sei gesagt, dass wir im Zeitraum 2000-2006 ein Tausendstelprozent des BIP der EU für die Beitrittskandidaten ausgeben werden. Wir werden zehn Prozent von dem ausgeben, was Deutschland in seine Wiedervereinigung investiert hat. Bei den Ausgaben wird es sich um einen Bruchteil der Verteidigungskosten Westeuropas während des Kalten Krieges handeln.
Doch die eigentliche Frage lautet doch so: Wie hoch werden die Kosten sein, wenn wir die Europäische Union nicht erweitern. Wie stark wird die Belastung sein, die sich aus den unausweichlich darauf folgenden sozialen, politischen und wirtschaftlichen Problemen ergibt? Einige geben zwar an, dass sie für die Erweiterung seien, doch nicht sofort. Ihrer Ansicht nach sollten wir die Reform dieser oder jener Politik abwarten. So funktioniert Politik aber nicht! Wir sitzen nicht herum und warten auf Vollkommenheit. Die Erweiterung stellt einen dynamischen Prozess dar und wird den Reformprozess innerhalb der EU voranbringen. Durch die Erweiterung werden Probleme gelöst, die unsere Wähler beschäftigen – Sorgen im Zusammenhang mit Kriminalität und Drogen, mit dem Umweltschutz, der Beschäftigung und einer besseren Zukunft für unsere Kinder. Im Moment bietet sich uns die Gelegenheit für die Erweiterung. Wenn wir diese Gelegenheit verstreichen lassen, dann wird sie und damit auch das Anliegen der Reform für eine ganze Generation verloren gehen. Erweiterung und Reformen gehen Hand in Hand.
Es ist nicht meine Absicht, die ausgesprochen ernsten Fragen, mit denen wir uns befassen müssen, unterzubewerten. Kernstück der EU ist der Binnenmarkt, und dieser darf auf keinen Fall geschwächt werden. Es steht außer Frage, Länder in die EU aufzunehmen, die den Besitzstand in diesem Bereich nicht übernehmen können oder wollen, insbesondere was staatliche Beihilfen, die Wettbewerbspolitik und die Achtung des geistigen Eigentums anbelangt. Natürlich können wir keine Länder aufnehmen, deren Rechtssystem von Korruption geprägt ist oder noch nicht unseren Anforderungen entspricht oder deren Verwaltungskapazitäten nicht den bevorstehenden Aufgaben gewachsen sind. Zudem können keine Länder beitreten, die nicht in der Lage oder nicht gewillt sind, wirksam gegen Kriminalität oder Menschen- und Drogenhandel vorzugehen. Daher begrüße ich die von der Kommission angekündigten Schutzvorkehrungen. Ganz besonders befürworte ich die völlig neuen wirtschaftlichen Sicherheitsgarantien für den Binnenmarkt sowie die Verpflichtung, sechs Monate vor dem Beitrittstermin einen weiteren Fortschrittsbericht zu erstellen. Sollte es dann Probleme geben, müssen wir und der Rat zu unseren Überzeugungen stehen und unter den gegebenen Umständen das Richtige tun.
Natürlich sind noch wichtige Fragen im Bereich der Landwirtschaft offen. Da gibt es zunächst die umfangreichen Verzögerungen bei der Umsetzung von SAPARD. Bereits vor dem Beitritt muss Geld investiert werden, um die Strukturen in ländlichen Gebieten zu stärken und eine Landflucht sowie Massenarbeitslosigkeit zu vermeiden. Die mittel- und osteuropäischen Länder werden Probleme mit der Kofinanzierung von SAPARD haben, da sie Haushaltsmittel, die sie für den Zeitraum 2000-2001 veranschlagt haben, nun in ihren Haushaltsplan für 2002-2003 umschichten müssen. Die Kommission muss daher geeignete Maßnahmen ergreifen, um sicherzustellen, dass SAPARD-Mittel nicht aufgrund einer verspäteten Umsetzung verloren gehen.
Der Landwirtschaftssektor und die Interessen der ländlichen Bevölkerung sind sowohl der EU als auch den Beitrittskandidaten wichtig. Wir benötigen daher eine ausgewogene Lösung zur Finanzierung der Landwirtschaft, die die Kosten nicht auf den Rücken der Schwächsten verteilt. Aus diesem Grund unterstützen wir mit Nachdruck die Vorschläge, die Kommissionsmitglied Fischler im Januar vorgelegt hat, da sie mit den Vereinbarungen von Berlin und dem Fahrplan für die Erweiterung völlig konform gehen.
Bei unseren Erörterungen über eine weitere Reform der GAP müssen wir darauf achten, dass die Beitrittsländer so schnell wie möglich in einer beratenden Funktion beteiligt werden. Noch vor dem Auslaufen der Agenda 2000 im Jahre 2006 muss die Reform feststehen. Reformen jedoch dürfen dem Abschluss der Beitrittsverhandlungen nicht im Wege stehen, genauso wenig wie die Erweiterung die Reform der GAP behindern sollte."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, η Ομάδα των Σοσιαλιστών υποστηρίζει τις προτάσεις της Επιτροπής που παρουσιάστηκαν σήμερα. Η σημερινή ημέρα είναι ιστορική. Από πολλές απόψεις, σηματοδοτεί ακόμη ένα βήμα στον δρόμο που χάραξε ο Willy Brandt, όταν ήταν δήμαρχος του Βερολίνου.
Ως πρώην πρόεδρος της Μικτής Κοινοβουλευτικής Επιτροπής με τη Λιθουανία, πρέπει να αναφερθώ στο θέμα του Κάλινινγκραντ. Θα πρότεινα να βρούμε μια λύση που να είναι υλοποιήσιμη από τους Λιθουανούς και που δεν θα τους οδηγήσει στο στρατόπεδο του “όχι”.
Σήμερα δεν έχουμε φτάσει στο τέλος της διαδικασίας. Σήμερα, ευελπιστούμε ότι βρισκόμαστε, στην αρχή του τέλους της διαδικασίας. Πρέπει να εξετάσουμε πολύ προσεκτικά τον δρόμο που ανοίγεται μπροστά μας. Πρέπει να θυμόμαστε ότι καμία άλλη διεύρυνση δεν έχει προετοιμαστεί τόσο καλά όσο αυτή, αλλά πρέπει να αδράξουμε την ευκαιρία που μας προσφέρει η Ιστορία αυτήν τη στιγμή για να επιτύχουμε την πρόοδο. Θα ήθελα τώρα να επικαλεστώ την έμπνευση του θανόντα, μεγάλου Έλβις Πρίσλεϊ – ή τώρα ή ποτέ, αύριο θα είναι πολύ αργά.
Προτού αναφερθώ στον ιστορικό χαρακτήρα της σημερινής ημέρας, θα ήθελα να αναγνωρίσω ότι καταλήξαμε εδώ αποκλειστικά χάρη στην αποφασιστικότητα της Επιτροπής. Η νέα ταχεία μέθοδος διαπραγματεύσεων που εισήγαγε ο πρόεδρος Πρόντι άλλαξε ριζικά τις διαπραγματεύσεις διεύρυνσης. Θα ήθελα επίσης να αποδώσω εύσημα στον Επίτροπο κ.Verheugen, ο οποίος μίλησε με μεγάλη αποφασιστικότητα και με τη μοναδική του ικανότητα να μεριμνά για τη λεπτομέρεια χωρίς να ξεχνά τη συνολική εικόνα, και ο οποίος συνιστά πρότυπο διαφάνειας και ανοιχτού πνεύματος.
Η διεύρυνση είναι πρωτίστως θέμα ασφάλειας. Σημαίνει ακόμη την υποδοχή χωρών σε ένα πολιτικό και οικονομικό σύστημα το οποίο έχει επιφέρει την ειρήνη, τη σταθερότητα και την ευημερία σε χώρες που πέρασαν το μεγαλύτερο μέρος της σύγχρονης ιστορίας προσπαθώντας να καταστρέψουν η μία την άλλη. Στις συζητήσεις μας σχετικά με τις λεπτομέρειες, δεν πρέπει να αγνοήσουμε αυτό το γεγονός. Είναι στο χέρι μας να ενώσουμε ξανά την Ευρώπη και να δημιουργήσουμε μια Ένωση που θα περιλαμβάνει πραγματικά όλη την Ευρώπη και θα είναι αφιερωμένη στην οικοδόμηση σταθερότητας και ευημερίας, όχι μόνο για τους δικούς της πολίτες αλλά και πέρα από τα σύνορά της.
Αναπόφευκτα, καθώς η διεύρυνση τείνει να γίνει πραγματικότητα, αρχίζουν να ακούγονται οι φωνές των αμφισβητιών. Μερικοί λένε ότι η διεύρυνση κοστίζει πολύ. Σε αυτούς θα ήθελα να επισημάνω ότι κατά την περίοδο 2000-2006 θα δαπανήσουμε για τις υποψήφιες χώρες το ένα χιλιοστό του ενός τοις εκατό του ΑΕγχΠ της ΕΕ. Θα δαπανήσουμε, δηλαδή, το δέκα τοις εκατό του ποσού που ξόδεψε η Γερμανία για την επανένωσή της. Το ποσό που θα δαπανήσουμε είναι ψήγμα σε σχέση με το κόστος για την άμυνα της Δυτικής Ευρώπης κατά την περίοδο του Ψυχρού Πολέμου.
Το πραγματικό ερώτημα που τίθεται είναι το εξής: ποιο θα είναι το κόστος αν δεν διευρύνουμε την Ευρωπαϊκή Ένωση; Τι θα κοστίσει από την άποψη της κοινωνικής, πολιτικής και οικονομικής παράλυσης που αναπόφευκτα θα ακολουθήσει; Μερικοί λένε ότι είναι υπέρ της διεύρυνσης αλλά ότι η διέυρυνση αυτή δεν πρέπει να γίνει ακόμη. Λένε ότι πρέπει πρώτα να περιμένουμε τη μεταρρύθμιση της τάδε ή της δείνα πολιτικής. Αλλά η πολιτική δεν είναι έτσι. Δεν καθόμαστε να περιμένουμε την τελειότητα. Η διεύρυνση είναι μια δυναμική διαδικασία που θα προωθήσει η ίδια τη διαδικασία μεταρρύθμισης στους κόλπους της ΕΕ. Η διεύρυνση είναι σήμερα η λύση σε όλα τα προβλήματα που απασχολούν τους ψηφοφόρους μας – την εγκληματικότητα και τα ναρκωτικά, το περιβάλλον, την απασχόληση και ένα καλύτερο μέλλον για τα παιδιά μας. Έχουμε στη διάθεσή μας το λεγόμενο “παράθυρο ευκαιρίας” και πρέπει να το εκμεταλλευτούμε για να πραγματοποιήσουμε τη διεύρυνση. Αν χαθεί αυτή η ευκαιρία, τότε θα χαθεί για μια ολόκληρη γενιά και παράλληλα θα χαθεί ο στόχος της μεταρρύθμισης. Η διεύρυνση και η μεταρρύθμιση πάνε μαζί.
Δεν θέλω να υποτιμήσω τα πολύ σοβαρά θέματα που πρέπει να αντιμετωπιστούν. Ο πυρήνας της ΕΕ είναι η ενιαία αγορά και αυτή δεν μπορεί να αποδυναμωθεί. Δεν υπάρχει περίπτωση να δεχθούμε χώρες που δεν μπορούν ή δεν θέλουν να επιβάλουν το κοινοτικό κεκτημένο στον συγκεκριμένο τομέα, ιδιαίτερα όσον αφορά τις κρατικές ενισχύσεις, την πολιτική ανταγωνισμού και τον σεβασμό της πνευματικής ιδιοκτησίας. Δεν υπάρχει περίπτωση να δεχθούμε χώρες με διεφθαρμένο ή ακατάλληλο δικαστικό σύστημα, ή χώρες των οποίων η διοικητική ικανότητα δεν επαρκεί, προκειμένου να φέρουν εις πέρας το καθήκον που τους περιμένει. Δεν υπάρχει περίπτωση να δεχθούμε χώρες που δεν μπορούν ή δεν θέλουν να αναλάβουν αποτελεσματική δράση για την καταπολέμηση του εγκλήματος, τη σωματεμπορία ή το λαθρεμπόριο ναρκωτικών. Ως εκ τούτου, χαιρετίζω τις εγγυήσεις που ανακοίνωσε η Επιτροπή. Χαιρετίζω ιδιαίτερα τις οικονομικές εγγυήσεις για την εσωτερική αγορά, οι οποίες δεν υπήρχαν στο παρελθόν, και τη δέσμευση ότι έξι μήνες πριν από την ημερομηνία προσχώρησης θα διαθέτουμε μια επιπλέον έκθεση προόδου. Σε περίπτωση που υπάρχουν προβλήματα εκείνη την περίοδο, τότε εμείς και το Συμβούλιο θα πρέπει να βρούμε το θάρρος να ενεργήσουμε αποτελεσματικά, βάσει των πεποιθήσεών μας.
Υπάρχουν, φυσικά, σοβαρά ζητήματα που πρέπει να αντιμετωπιστούν σχετικά με τη γεωργία. Πρώτον, σημειώθηκαν μεγάλες καθυστερήσεις στην εφαρμογή του προγράμματος SAPARD. Πριν από την προσχώρηση των χωρών θα πρέπει να καταβληθούν χρήματα ώστε να ενισχυθούν δομές των αγροτικών περιοχών και να αποφευχθεί η αγροτική έξοδος και η μαζική ανεργία. Οι χώρες της Κεντρικής και Ανατολικής Ευρώπης θα δυσκολευτούν να συγχρηματοδοτήσουν το SAPARD διότι θα πρέπει να ενσωματώσουν τους δημοσιονομικούς πόρους που είχαν φυλάξει για το 2000-2001 στους προϋπολογισμούς τους για το 2002-2003. Συνεπώς, η Επιτροπή πρέπει να λάβει τα κατάλληλα μέτρα για να διασφαλίσει ότι τα κεφάλαια του SAPARD δεν θα χαθούν εξαιτίας της καθυστερημένης εφαρμογής.
Ο γεωργικός τομέας και τα συμφέροντα του αγροτικού πληθυσμού είναι σημαντικά τόσο για την ΕΕ όσο και για τις υποψήφιες χώρες. Για αυτό και χρειάζεται να βρούμε μια ισορροπημένη λύση όσον αφορά τη χρηματοδότηση της γεωργίας, η οποία να μην μετακυλύει το βάρος στους πιο αδύναμους. Συνεπώς, υποστηρίζουμε θερμά τις προτάσεις που υπέβαλε ο Επίτροπος κ. Fischler τον Ιανουάριο, διότι είναι πλήρως συμβατές με τις Συμφωνίες του Βερολίνου και τον χάρτη πορείας της διεύρυνσης.
Εξετάζοντας το θέμα της νέας μεταρρύθμισης της ΚΓΠ, πρέπει να διασφαλίσουμε ότι οι υπό ένταξη χώρες θα συμμετέχουν στις συζητήσεις το συντομότερο δυνατόν και με συμβουλευτική ιδιότητα. Πρέπει να υλοποιήσουμε τη μεταρρύθμιση πριν ολοκληρωθεί η Ατζέντα 2000, το 2006. Οι μεταρρυθμίσεις, ωστόσο, δεν μπορούν να αποτελέσουν επιπλέον εμπόδιο για την ολοκλήρωση των ενταξιακών διαπραγματεύσεων, όπως και η διεύρυνση δεν θα πρέπει να παρεμποδίσει τη μεταρρύθμιση της ΚΓΠ."@el8
"Señor Presidente, el Grupo socialista apoya las propuestas de la Comisión expuestas en el día de hoy. Nos encontramos ante una ocasión histórica. En muchos aspectos representa un avance más en el camino iniciado por Willy Brandt cuando era alcalde de Berlín.
Como ex presidente del JPC lituano, he de plantear la cuestión de Kaliningrado. Quiero pedir que encontremos una solución apropiada para los lituanos y que no los incline hacia el campo del «no».
Hoy no concluye un proceso. Hoy asistimos, espero, al comienzo del fin de un proceso. Debemos examinar detenidamente el camino que queda por andar. Recordemos que ninguna ampliación ha estado tan bien preparada como esta, pero aprovechemos este momento de la historia para avanzar. En este momento me gustaría evocar la inspiración del gran Elvis Presley: ahora o nunca, mañana es demasiado tarde.
Pero antes de abundar en la naturaleza histórica de esta fecha, he de reconocer que ha sido posible llegar a este punto gracias a la determinación de la Comisión. Cuando el Presidente Prodi lanzó el nuevo método de negociación por la vía rápida, cambió radicalmente las negociaciones de ampliación. También quiero rendir homenaje al Comisario Verheugen, que ha desarrollado su labor con gran determinación y una capacidad única para dominar el detalle al tiempo que se centra en lo importante y general. Ha sido asimismo un modelo de transparencia y franqueza.
La ampliación es en primer lugar una cuestión de seguridad. Se trata de admitir a nuevos países en un sistema político y económico que ha traído la paz, la estabilidad y la prosperidad a países que han dedicado buena parte de su historia moderna a tratar de destruirse unos a otros. En nuestros debates sobre los detalles no debemos olvidar este hecho. Ahora tenemos en nuestra mano el poder para volver a unir Europa y crear una Unión realmente paneuropea, deseosa de consolidar la estabilidad y la prosperidad, no sólo para sus ciudadanos, sino también más allá de sus fronteras.
Como es inevitable, a medida que la ampliación se hace realidad, comienzan a oírse las voces de aquellos que albergan dudas. Algunos afirman que la ampliación es demasiado costosa. A éstos les diría que en el período de 2000 a 2006 gastaremos una milésima parte del uno por ciento del PIB de la UE en los países candidatos. Gastaremos el diez por ciento de lo que gastó Alemania en su reunificación. Lo que gastaremos no es más que una fracción de lo que costó la defensa de Europa Occidental durante la guerra fría.
La verdadera pregunta es: ¿cuál será el coste si no ampliamos la Unión Europea? ¿Qué nos costará en términos de dislocación social, política y económica, que se producirá inevitablemente? Algunos afirman que están a favor de la ampliación, pero no todavía. Dicen que debemos esperar a la reforma de una u otra política. Pero la política no funciona así. No permanecemos sentados esperando la ocasión perfecta. La ampliación es un proceso dinámico que de por sí impulsará el proceso de reforma en la Unión Europa. La ampliación es realmente la solución de los problemas que preocupan a nuestros votantes, las inquietudes en torno a la delincuencia y las drogas, el medio ambiente, el empleo y un futuro mejor para nuestros hijos. Tenemos una oportunidad para llevar a cabo la ampliación. Si dejamos pasar esta oportunidad, se perderá durante toda una generación y con ella se perderá la causa de la reforma. La ampliación y la reforma van de la mano.
No quiero infravalorar los problemas muy graves que debemos afrontar. El núcleo de la UE es el mercado único y éste no debe debilitarse. No es cuestión de admitir a países que no puedan o no quieran aplicar el acervo en este terreno, especialmente en lo que respecta a las ayudas estatales, la política de competencia y el respeto de la propiedad intelectual. No es cuestión de admitir a países cuyo sistema judicial sea corrupto o ineficaz, o cuya capacidad administrativa no esté a la altura de la tarea pendiente. No es cuestión de admitir a países que no estén dispuestos o sean incapaces de tomar medidas efectivas para combatir el crimen, la trata de personas y el tráfico de drogas. Por ello celebro las salvaguardias que ha anunciado la Comisión. Celebro especialmente las salvaguardias económicas relacionadas con el mercado interior que nunca antes habíamos tenido, así como el compromiso de presentar un nuevo informe sobre el avance seis meses antes de la fecha de adhesión. Si existen problemas, entonces nosotros y el Consejo debemos tener el valor de nuestras convicciones para actuar de forma eficaz en dichas circunstancias.
Por supuesto, existen graves problemas relacionados con la agricultura que hay que afrontar. En primer lugar, se han producido importantes retrasos en la aplicación del SAPARD. Hay que invertir dinero de la adhesión para fortalecer las estructuras de las zonas rurales y evitar el éxodo rural y el desempleo masivo. Los países del centro de Europa Oriental tendrán problemas en la cofinanciación del SAPARD, ya que tendrán que incorporar a sus presupuestos para 2002-2003 recursos presupuestarios que habían reservado para 2000-2001. Por consiguiente, la Comisión deberá adoptar las medidas oportunas para garantizar que los fondos del SAPARD no se pierdan debido a una aplicación tardía.
El sector agrícola y los intereses de la población rural son importantes tanto para la UE como para los países candidatos. Por ello necesitamos una solución equilibrada de la financiación de la agricultura que no cargue los costes sobre los más débiles. Por consiguiente, apoyamos firmemente las propuestas formuladas en enero por el Comisario Fischler, ya que son totalmente compatibles con los acuerdos de Berlín y el itinerario de la ampliación.
En el debate sobre la ulterior reforma de la PAC debemos garantizar que los países candidatos participen con carácter consultivo lo antes posible. Debemos materializar la reforma antes de que concluya la Agenda 2000 en 2006. Sin embargo, las reformas no pueden ser un nuevo obstáculo para concluir las negociaciones de adhesión, al igual que la ampliación no debe entorpecer la reforma de la PAC."@es12
"Arvoisa puhemies, sosialistien ryhmä tukee komission tänään esittämiä ehdotuksia. Todistamme tänään historiallista tapahtumaa. Kyseessä on monin tavoin seuraus siitä toiminnasta, jonka Willy Brandt käynnisti toimiessaan Berliinin kaupunginjohtajana.
Liettuan parlamentaarisen sekavaliokunnan entisenä puheenjohtajana minun on puhuttava myös Kaliningradista. Vetoan sellaisen ratkaisun löytämisen puolesta, jonka liettualaiset voivat hyväksyä, jotta he eivät ajautuisi kieltäytyjien leiriin.
Prosessi ei pääty tänään. Prosessin päättyminen alkaa toivottavasti tänään. Meidän on tutkittava hyvin huolellisesti nyt valittavaa tietä eteenpäin. On muistettava, että yksikään laajentuminen ei ole ollut yhtä huolellisesti valmisteltu kuin tämä, mutta tänä historiallisena hetkenäkin meidän on suuntauduttava eteenpäin. Tässä yhteydessä haluan käyttää suuren Elvis Presleyn sanoja – nyt tai ei koskaan, huomenna on jo myöhäistä.
Ennen tämän päivän historialliseen luonteeseen paneutumista haluan todeta, että tänne asti on päästy ainoastaan komission määrätietoisuuden ansiosta. Kun puheenjohtaja Prodi käynnisti uuden nopeita neuvotteluja koskevan menettelyn, laajentumisneuvottelut muuttuivat radikaalisti. Haluan osoittaa kunnioitusta myös komission jäsenelle Verheugenille, joka on toiminut hyvin määrätietoisesti ja pystynyt ainutlaatuisella tavalla ottamaan huomioon myös yksityiskohdat tarkastellessaan kokonaiskuvaa. Hän on toiminut esimerkillisesti myös avoimuuden alalla.
Laajentuminen on ennen kaikkea turvallisuuskysymys. Siinä hyväksytään valtioita jäseneksi sellaiseen poliittiseen ja taloudelliseen järjestelmään, joka on tuonut mukanaan rauhan, vakauden ja vaurauden valtioihin, jotka ovat pitkän historiansa ajan pyrkineet tuhoamaan toisensa. Kun keskustelemme yksityiskohdista, emme saa unohtaa tätä tosiseikkaa. Me voimme nyt yhdistää Euroopan uudelleen ja luoda aidosti Euroopan laajuisen unionin, jonka pyrkimyksenä on vakauden ja vaurauden luominen ei ainoastaan omille kansalaisilleen, vaan myös rajojen ulkopuolelle.
Epäilijöiden äänet alkavat luonnollisesti voimistua laajentumishetken lähestyessä. Toisten mielestä laajentuminen tulee liian kalliiksi. Näille epäilijöille voin kertoa, että ajanjaksolla vuodesta 2000 vuoteen 2006 käytämme ehdokasvaltioihin prosentin tuhannesosan EU:n bruttokansantuotteesta. Käytämme kymmenen prosenttia siitä, mitä Saksa maksoi yhdistymisestään. Maksamme murto-osan siitä, mitä maksoi läntisen Euroopan puolustaminen kylmän sodan aikana.
Tärkeämpi kysymys on, mitkä ovat kustannukset, jos Euroopan unioni ei laajennu. Mitkä ovat kustannukset sosiaalisesta, poliittisesta ja taloudellisesta epäjärjestyksestä, joka siitä seuraisi? Toiset sanovat kannattavansa laajentumista, mutta myöhemmin. Heidän mielestään meidän on odotettava yhden tai toisen politiikan uudistusta. Politiikka vaan ei ole sellaista. Emme me voi istua ja odottaa täydellisyyttä. Laajentuminen on dynaaminen prosessi, joka itsessään ohjaa eteenpäin EU:n uudistusprosessia. Laajentuminen on itse asiassa ratkaisu äänestäjiä vaivaaviin huoliin – rikollisuutta ja huumeita, ympäristöä, työpaikkoja ja lastemme parempaa tulevaisuutta koskeviin huoliin. EU:lla on nyt mahdollisuus laajentua. Jos emme nyt tartu tilaisuuteen, se menetetään yhden sukupolven osalta ja sen myötä menetetään myös uudistuksen perusteet. Laajentuminen ja uudistukset kulkevat käsi kädessä.
En halua aliarvioida niitä vakavia asioita, joita on käsiteltävä. Yhtenäismarkkinat ovat EU:n ydin, eivätkä ne saa heiketä. Sellaisten valtioiden ottaminen jäseneksi ei tule kuuloonkaan, jotka eivät voi tai halua soveltaa yhteisön lainsäädäntöä tällä alalla, erityisesti valtiontukien, kilpailupolitiikan tai immateriaalioikeuksien alalla. Sellaisten valtioiden ottaminen jäseneksi ei tule kuuloonkaan, joiden oikeusjärjestelmä on korruptoitunut tai kyvytön tai joiden hallinnolliset valmiudet eivät vastaa niiden tehtäviä. Sellaisten valtioiden ottaminen jäseneksi ei tule kuuloonkaan, jotka eivät pysty tai halua toteuttaa tehokkaita toimia rikollisuuden tai ihmis- ja huumekaupan torjumiseksi. Tämän vuoksi pidän myönteisinä komission esittämiä turvalausekkeita. Erityisen myönteisinä pidän sisämarkkinoita koskevia taloudellisia suojalausekkeita, jollaisia ei ole ennen ollut, sekä sitoumusta uuden edistymistä kuvaavan kertomuksen laatimiseen kuusi kuukautta ennen laajentumista. Jos ongelmia tuolloin ilmenee, meillä ja neuvostolla on oltava rohkeutta ja vakaumusta toimia tehokkaasti niissä olosuhteissa.
Maatalouden osalta on luonnollisesti vielä käsiteltävä vakavia ongelmia. Ensinnäkin Sapardin täytäntöönpanossa on ilmennyt vakavia viivästymisiä. Rahat on käytettävä ennen liittymistä maaseutualueiden rakenteiden lujittamiseen sekä maaltamuuton ja suurtyöttömyyden torjumiseen. Keski- ja Itä-Euroopan mailla on vaikeuksia Sapardin yhteisrahoituksen kanssa, sillä niiden on otettava käyttöön vuosina 2000–2001 syrjään laitetut talousarviovarat vuosien 2002–2003 talousarvioissaan. Komission on tämän vuoksi toteutettava tarvittavat toimenpiteet, jotta Sapard-varat eivät mene hukkaan viivästyneen toteutuksen vuoksi.
Maatalousala ja maaseudun väestön edut ovat tärkeitä niin EU:ssa kuin ehdokasvaltioissakin. Tämän vuoksi maatalouden rahoittamiseen tarvitaan tasapainoinen ratkaisu, jossa kustannuksia ei lykätä heikoimpien maksettavaksi. Kannatamme tämän vuoksi lujasti komission jäsenen Fischlerin tammikuussa esittämiä ehdotuksia, sillä ne vastaavat täysin Berliinin sopimuksia ja laajentumisen toimintasuunnitelmaa.
Keskusteltaessa YMP:n uusista uudistuksista meidän on huolehdittava siitä, että ehdokasvaltiot ovat mahdollisimman pian mukana neuvoa-antavana osapuolena. Uudistukset on toteutettava ennen kuin Agenda 2000 -asiakirjan voimassaolo päättyy vuonna 2006. Uudistukset eivät kuitenkaan saa olla lisäeste liittymisneuvottelujen loppuun saattamiselle, aivan kuten laajentuminenkaan ei saa hidastaa YMP:n uudistusta."@fi5
"Monsieur le Président, le groupe socialiste soutient les propositions de la Commission qui ont été présentées aujourd'hui. Nous sommes aujourd'hui à un moment historique. À de nombreux égards, il constitue une autre étape sur le chemin entamé par Willy Brandt, lorsqu'il était maire de Berlin.
En tant qu'ancien président du comité parlementaire mixte pour la Lituanie, je me dois de soulever le problème de Kaliningrad. Je voudrais demander expressément que l'on trouve une solution qui est acceptable pour les Lithuaniens et ne les pousse pas dans le camp du "non".
La journée d'aujourd'hui ne marque pas la fin d'un processus. Elle marque, espérons-le, le début de la fin d'un processus. Nous devons examiner de très près le chemin qu'il nous reste à faire. Nous devons nous rappeler qu'aucun élargissement n'a été préparé aussi bien que celui-ci, mais nous devons profiter de ce moment historique pour réaliser des avancées. Je voudrais à ce moment très précis évoquer l'inspiration du grand Elvis Presley quand il disait : "it's now or never", c'est maintenant ou jamais, demain sera trop tard.
Avant de m'attarder sur la nature historique de cette journée, je voudrais reconnaître que parvenir à un tel résultat n'a été possible que grâce à la détermination de la Commission. Lorsque le Président Prodi a lancé la nouvelle méthode de négociation accélérée, cette méthode a radicalement modifié les négociations sur l'élargissement. Je voudrais également rendre hommage au commissaire Verheugen, qui a poursuivi sa mission avec une grande détermination et une capacité unique dans la maîtrise des détails, tout en s'en tenant à l'objectif global. Il a également été un modèle de transparence et d'ouverture.
L'élargissement est avant toute chose une question de sécurité. Il s'agit d'intégrer des pays à un système politique et économique qui a apporté la paix, la stabilité et la prospérité à des pays qui ont passé la plus grande partie de l'histoire moderne à se détruire l'un l'autre. Dans nos discussions sur les points de détail, nous ne devons pas perdre ce fait là de vue. Nous avons le pouvoir de réunir l'Europe et de créer une Union s'étendant véritablement à toute l'Europe en vue de créer un espace de stabilité et de prospérité, non pas uniquement pour ses propres citoyens, mais également au-delà de ses frontières.
De manière inévitable, alors que l'élargissement approche, les voix des sceptiques commencent à se faire entendre. Certains disent que l'élargissement coûte trop cher. À ceux-là, je voudrais préciser qu'au cours de la période allant de 2000 à 2006, nous dépenserons un millième de pour cent du PIB de l'UE pour les pays candidats. Nous dépenserons dix pour cent de ce que l'Allemagne a dépensé pour sa réunification. Ce que nous dépensons n'est qu'une petite partie de ce que l'Europe occidentale a dépensé pour sa défense au cours de la guerre froide.
La véritable question est : quels seront les coûts si nous n'élargissons pas l'Union européenne ? Que coûtera la dislocation sociale, politique et économique qui s'ensuivra inévitablement ? Certains disent qu'ils sont en faveur de l'élargissement, mais pas encore. Ils disent que nous devons attendre la réforme de telle ou telle politique. Mais la politique ne fonctionne pas de cette manière. Il ne s'agit pas de rester assis en attendant la perfection. L'élargissement est un processus dynamique qui entraînera de lui-même le processus de réforme au sein de l'UE. L'élargissement est de fait la solution aux problèmes qui inquiètent nos électeurs - les problèmes relatifs à la criminalité et à la drogue, à l'environnement, à l'emploi et à un meilleur avenir pour nos enfants. Nous devons élargir cette fenêtre qui nous ouvre de nombreuses possibilités. Si nous manquons cette occasion, elle sera perdue pour une génération, et la cause de la réforme se perdra avec elle. L'élargissement et le processus de réforme vont de pair.
Je ne souhaite pas sous-estimer les problèmes très sérieux auxquels nous devons nous attaquer. Le marché unique constitue le cœur de l'Union européenne, et il ne saurait être question de l'affaiblir. De même, il ne saurait être question d'admettre des pays qui ne peuvent ou ne veulent pas transposer l'acquis dans ce domaine, surtout en ce qui concerne les aides d'État, la politique en matière de concurrence et le respect de la propriété intellectuelle. Il ne saurait être question d'admettre des pays dont le système juridique est corrompu ou inepte ou dont les capacités administratives ne sont pas à la hauteur de la tâche à laquelle ils font face. Il ne saurait être question d'admettre des pays qui ne sont pas capables ou pas prêts à prendre des mesures efficaces pour combattre la criminalité ou le trafic des êtres humains et de la drogue. C'est la raison pour laquelle j'approuve les garde-fous annoncés par la Commission. J'approuve surtout les protections économiques relatives au marché intérieur que nous n'avons jamais connues auparavant, ainsi que l'assurance de pouvoir disposer d'un rapport supplémentaire sur les avancées, six mois après la date d'adhésion. Si des problèmes surviennent, le Conseil et nous-mêmes devrons avoir le courage de nos convictions et agir efficacement.
Il existe bien entendu de sérieux problèmes à résoudre en ce qui concerne l'agriculture. Premièrement, nous avons accusé un retard important dans la mise en œuvre du programme Sapard. L'argent doit être dépensé avant l'adhésion, afin de renforcer les structures dans les zones rurales et d'éviter un exode rural et un chômage massif. Les PECO auront des problèmes à cofinancer le programme Sapard, car ils devront incorporer les ressources budgétaires qu'ils avaient mises de côté pour 2000-2001 dans leurs budgets pour 2002-2003. La Commission doit dès lors prendre les mesures appropriées pour garantir que les fonds du programme Sapard ne seront pas perdus en raison d'une mise en œuvre tardive.
Le secteur agricole et les intérêts de la population rurale sont importants tant pour l'UE que pour les pays candidats. C'est la raison pour laquelle nous avons besoin d'une solution équilibrée pour garantir le financement de l'agriculture, une solution qui ne reportera pas les coûts sur les plus faibles. Je soutiens dès lors avec force les propositions faites en janvier dernier par le commissaire Fischler, car elles sont entièrement compatibles avec les accords de Berlin et la feuille de route pour l'élargissement.
Lorsque que nous débattrons à l'avenir de la réforme de la PAC, nous devrons nous assurer que les pays candidats à l'adhésion disposent d'une voix consultative aussi rapidement que possible. La réforme doit avoir été effectuée avant que l'Agenda 2000 n'arrive à son terme en 2006. Les réformes ne peuvent toutefois pas être un obstacle à la conclusion des négociations d'adhésion, tout comme l'élargissement ne doit pas retarder la réforme de la PAC."@fr6
"Signor Presidente, il gruppo del Partito del socialismo europeo sostiene le proposte della Commissione illustrate nella giornata odierna. Oggi è un’occasione storica, che sotto molti aspetti segna un’ulteriore tappa sulla strada intrapresa da Willy Brandt quando era sindaco di Berlino.
In qualità di ex presidente della commissione parlamentare mista lituana devo sollevare la questione di Kaliningrad, a proposito della quale rivolgo l’invito a trovare una soluzione che sia accettabile per i lituani e che non li induca a schierarsi dalla parte del “no”.
Oggi non è la fine di un processo, ma, si spera, l’inizio della fine di un processo. Dobbiamo esaminare con attenzione il cammino che ci attende. Dobbiamo ricordare che nessun altro allargamento è stato preparato con cura come quello attuale, ma dobbiamo cogliere questo momento storico per compiere progressi. A tale riguardo, vorrei ispirarmi al grande e compianto Elvis Presley e dire: ora o mai più, domani è troppo tardi.
Prima di soffermarmi sulla portata storica della giornata di oggi, vorrei riconoscere che è stato possibile raggiungere questo traguardo solo grazie alla risolutezza della Commissione. Quando ha lanciato il nuovo metodo di negoziato accelerato, il Presidente Prodi ha modificato in modo radicale i negoziati sull’allargamento. Vorrei anche rendere omaggio al Commissario Verheugen, che ha svolto il suo compito con grande determinazione e con una rara capacità di cogliere il particolare senza perdere di vista il quadro generale, dimostrando di essere anche un modello di trasparenza e di apertura.
L’allargamento è anzitutto e soprattutto una questione di sicurezza. Si tratta di ammettere alcuni paesi ad un sistema politico ed economico che ha portato la pace, la stabilità e la prosperità a paesi che hanno trascorso gran parte della storia moderna cercando di distruggersi a vicenda. Nelle discussioni sui dettagli non dobbiamo dimenticare tale fatto. Abbiamo la possibilità di riunificare l’Europa e di creare un’Unione di dimensione effettivamente europea impegnata a promuovere la stabilità e la prosperità non solo per i propri cittadini, ma anche oltre i suoi confini.
Com’è inevitabile che accada, mentre l’allargamento sta per diventare realtà si cominciano a sentire le voci dei dubbiosi. Alcuni sostengono che l’allargamento è troppo costoso. A costoro vorrei far presente che nel periodo compreso tra il 2000 e il 2006 spenderemo per i paesi candidati la millesima parte dell’uno per cento del PIL dell’Unione europea. Spenderemo il dieci per cento di ciò che la Germania ha speso per la riunificazione. L’importo da noi speso è una frazione del costo sostenuto per difendere l’Europa occidentale durante la guerra fredda.
La vera questione è qual è il costo se non allarghiamo l’Unione europea? Quale sarà il costo in termini di dislocazione sociale, politica ed economica che inevitabilmente seguirà? Alcuni dicono di essere favorevoli all’allargamento, ma non ora, sostenendo che si deve attendere la riforma di tale o tal altra politica. Ma la politica non funziona in questo modo. Non si può restare in attesa della perfezione. L’allargamento è un processo dinamico che consentirà a sua volta un avanzamento del processo di riforma nell’Unione europea. L’allargamento è in realtà la soluzione ai problemi che riguardano gli elettori, una risposta alle preoccupazioni che essi nutrono in merito alla criminalità e al traffico di droga, all’ambiente, all’occupazione e alla necessità di garantire un futuro migliore per i nostri figli. Abbiamo un’opportunità unica per realizzare l’allargamento. Se ci lasciamo sfuggire questo momento, sarà un’occasione mancata per un’intera generazione e una sconfitta per la causa della riforma. Allargamento e riforma vanno di pari passo.
Non intendo sottovalutare le questioni estremamente serie che devono essere affrontate. L’elemento fondamentale dell’Unione europea è il mercato unico che non può essere in alcun modo indebolito. E’ escluso che vengano ammessi paesi che non possono applicare o non applicheranno l’
in questo settore, con particolare riguardo per gli aiuti di Stato, la politica della concorrenza e il rispetto della proprietà intellettuale. E’ escluso che vengano ammessi paesi il cui sistema giudiziario è corrotto o inetto, o la cui capacità amministrativa non è adeguata per i compiti che li attendono. E’ escluso che vengano ammessi paesi che non sono in grado o non sono disposti ad intervenire con efficacia per combattere la criminalità, la tratta di esseri umani e il traffico di droga. Per questo motivo accolgo con favore le misure di tutela annunciate dalla Commissione. Sono soddisfatto in particolare delle misure di tutela economiche in relazione al mercato interno che non hanno precedenti, nonché l’impegno ad elaborare un’altra relazione sui progressi compiuti sei mesi prima della data di adesione. Se allora vi saranno problemi, Parlamento e Consiglio devono avere il coraggio delle proprie convinzioni e agire con efficacia in tali circostanze.
Vi sono naturalmente serie questioni da affrontare per quanto attiene all’agricoltura. In primo luogo, sono stati registrati gravi ritardi nell’attuazione di SAPARD. Prima dell’adesione si devono investire risorse finanziarie per rafforzare le strutture nelle zone rurali ed evitare un esodo da tali zone e la disoccupazione di massa. I paesi dell’Europa centrale e orientale avranno problemi a cofinanziare SAPARD in quanto dovranno includere stanziamenti che hanno riservato per il periodo 2000-2001 nei bilanci relativi al periodo 2002-2003. La Commissione deve pertanto adottare misure adeguate per evitare che vadano persi fondi di SAPARD a causa dei ritardi di attuazione.
Il settore dell’agricoltura e gli interessi della popolazione rurale sono importanti sia per l’Unione europea che per i paesi candidati. Per questo motivo è necessario trovare una soluzione equilibrata per finanziare l’agricoltura in modo da non scaricare i costi sui più deboli. Sosteniamo pertanto con vigore le proposte formulate a gennaio dal Commissario Fischler in quanto le riteniamo del tutto compatibili con gli accordi di Berlino e la tabella di marcia stabilita per l’allargamento.
Si deve garantire che i paesi candidati all’adesione siano coinvolti il più presto possibile in veste consultiva nelle discussioni relative all’ulteriore riforma della PAC. La riforma dev’essere completata prima della scadenza dell’Agenda 2000 nel 2006. Le riforme non possono tuttavia costituire un ulteriore ostacolo alla conclusione dei negoziati di adesione, come l’allargamento non deve ritardare la riforma della PAC."@it9
"Mr President, the Socialist Group supports the Commission's proposals which have been outlined today. Today is an historic occasion. In many ways it marks another stage down the road begun by Willy Brandt when he was mayor of Berlin.
As a former chairman of the Lithuanian JPC, I must raise the issue of Kaliningrad. I would urge that we find a solution which is deliverable for the Lithuanians and does not drive them into the 'no' camp.
Today is not the end of a process. Today is, hopefully, the beginning of the end of a process. We must scrutinise the path forward very closely. We must remember that no other enlargement has been as well-prepared as this one has, but we must seize this moment in history to make progress. I would like to call upon the inspiration of the late, great Elvis Presley at this moment – it is now or never, tomorrow is too late.
Before dwelling on the historic nature of today, I would like to acknowledge that it has only been possible to get where we are thanks to the determination of the Commission. When President Prodi launched the new fast-track method of negotiation, it radically changed the enlargement negotiations. I would also like to pay tribute to Commissioner Verheugen, who has pursued his brief with great determination and with a unique ability to master the detail while holding on to the big picture. He has also been a model of transparency and openness.
Enlargement is first and foremost a security issue. It is about admitting countries to a political and economic system which has brought peace, stability and prosperity to countries which spent much of modern history trying to destroy each other. In our discussions about the details, we must not lose sight of that fact. We have it in our power to reunite Europe and to create a genuinely Europe-wide Union dedicated to building stability and prosperity, not only for its own citizens, but also beyond its borders.
Inevitably, as enlargement approaches reality, the voices of doubters are beginning to be heard. Some say enlargement is too costly. To those I would point out that in the period of 2000 to 2006, we will spend one thousandth of one percent of the EU's GDP on the candidate countries. We will spend ten percent of what Germany has spent on its reunification. What we spend is a fraction of the cost of defending Western Europe during the Cold War.
The real question is – what is the cost if we do not enlarge the European Union? What will it cost in terms of the social, political and economic dislocation which will inevitably follow? Some say they are in favour of enlargement but not yet. They say we must wait for the reform of this or that policy. But politics is not like that. We do not sit around waiting for perfection. Enlargement is a dynamic process which itself will drive forward the process of reform within the EU. Enlargement is actually the solution to the problems which concern our voters – the concerns about crime and drugs, about the environment, about jobs and a better future for our children. We have a window of opportunity to enlarge. If we miss this moment, it will be lost for a generation and the cause of reform will be lost with it. Enlargement and reform go side-by-side.
I do not wish to underestimate the very serious issues that must be addressed. The core of the EU is the Single Market and there can be no weakening of it. There can be no question of admitting countries that cannot or will not enforce the
in this area, particularly in relation to state aids, competition policy and respect for intellectual property. There can be no question of admitting countries whose judicial system is corrupt or inept, or whose administrative capacity is not up to the task ahead. There can be no question of admitting countries unable or unwilling to take effective action to combat crime or the traffic of people and drugs. That is why I welcome the safeguards that the Commission has announced. I welcome in particular the economic safeguards in relation to the internal market which we have never had before, and also the commitment to have a further progress report six months before the date of accession. If there are problems then, we and the Council must have the courage of our convictions to act effectively in those circumstances.
There are, of course, serious issues to be addressed in relation to agriculture. Firstly, there have been profound delays in the implementation of SAPARD. Money must be spent before accession to strengthen structures in the rural areas and to avoid a rural exodus and mass unemployment. The central eastern-European countries will have problems co-financing SAPARD because they will have to incorporate budget resources which they had set aside for 2000-2001 into their budgets for 2002-2003. Therefore, the Commission must take appropriate measures to ensure that SAPARD funds are not lost because of late implementation.
The agricultural sector and the interests of the rural population are important to both the EU and the candidate countries. That is why we need a balanced solution to financing agriculture which does not offload the costs onto the weakest. Therefore, we strongly support the proposals Commissioner Fischler made in January because they are fully compatible with the Berlin Agreements and the roadmap for enlargement.
In discussing further reform in the CAP, we must ensure that the accession countries are involved in an advisory capacity as soon as possible. We must have reform before Agenda 2000 runs out in 2006. Reforms, however, cannot be a further hurdle to concluding accession negotiations, just as enlargement should not hold up the reform of the CAP."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, de Fractie van de Europese Sociaal-Democraten steunt de vandaag ter tafel gelegde voorstellen van de Commissie. Vandaag is een historische dag, die in veel opzichten een nieuwe mijlpaal is op de weg waarop Willy Brandt ons geleid heeft toen hij burgemeester van Berlijn was.
Als voormalig voorzitter van de Gemengde Parlementaire Commissie EU-Litouwen moet ik voorts de kwestie-Kaliningrad aan de orde stellen. Ik wijs er met klem op dat wij een oplossing moeten vinden die haalbaar is voor de Litouwers en die hen niet naar het kamp van de ‘nee’-stemmers drijft.
Vandaag is niet het einde van een proces. Vandaag is – hopelijk – het begin van het einde van een proces. Wij moeten de weg voor ons uiterst nauwkeurig bestuderen. Wij moeten in gedachten houden dat geen enkele andere uitbreiding zo grondig is voorbereid als deze, wat niet wegneemt dat we dit moment in de geschiedenis moeten aangrijpen om vooruitgang te boeken. Laat ik tot besluit de inspirerende woorden van de onvolprezen Elvis Presley citeren
.
Voordat ik te lang uitweid over de historische betekenis van deze dag, wil ik onderstrepen dat wij het uitsluitend aan de vastberadenheid van de Commissie te danken hebben dat wij zover gekomen zijn. Toen Commissievoorzitter Prodi de snelle onderhandelingsprocedure introduceerde, bracht hij daarmee een radicale verandering van de uitbreidingsonderhandelingen teweeg. Ik zou ook commissaris Verheugen lof willen toezwaaien. Hij heeft zijn bevoegdheid uitgeoefend met grote volharding en het unieke vermogen de details te beheersen zonder het grote geheel uit het oog te verliezen. Daarnaast is hij een toonbeeld van transparantie en openheid geweest.
De uitbreiding is eerst en vooral een veiligheidskwestie. We hebben het hier over het toelaten van landen tot een politiek en economisch systeem dat vrede, stabiliteit en voorspoed heeft gebracht aan landen die een groot deel van de moderne geschiedenis geprobeerd hebben elkaar te vernietigen. Wanneer wij over de details praten, mogen wij dat niet vergeten. Het ligt in ons vermogen Europa te herenigen en een werkelijk pan-Europese Unie te creëren die gewijd is aan het bouwen van stabiliteit en voorspoed, niet alleen voor haar burgers, maar ook buiten haar grenzen.
Het is onvermijdelijk dat twijfelaars hun stem beginnen te verheffen nu de daadwerkelijke uitbreiding dichterbij komt. Sommigen zeggen dat de uitbreiding te duur is. Deze mensen zou ik erop willen wijzen dat wij tussen 2000 en 2006 één duizendste van één procent van het BBP van de EU zullen uittrekken voor de kandidaat-landen. Wij zullen tien procent uitgeven van wat Duitsland heeft besteed aan de Duitse eenwording. Onze uitgaven zijn een fractie van wat de defensie van West-Europa tijdens de Koude Oorlog heeft gekost.
Waar het in werkelijkheid om gaat is de vraag wat het zou kosten als wij de Europese Unie niet zouden uitbreiden. Wat zouden de financiële consequenties zijn van de sociale, politieke en economische ontwrichting die daarvan onherroepelijk het gevolg zou zijn? Anderen zeggen op zich voor uitbreiding van de EU te zijn, maar vinden het daarvoor nog te vroeg. Zij vinden dat we moeten wachten tot dit of dat beleid hervormd is. Maar zo werkt de politiek niet. Wij blijven niet zitten wachten tot alles perfect is. De uitbreiding is een dynamisch proces, dat zelf een drijvende kracht zal zijn achter de hervormingen binnen de EU. De uitbreiding is in feite de oplossing voor de problemen die onze kiezers bezighouden – problemen rond criminaliteit en drugs, zorgen over het milieu, de werkgelegenheid en een betere toekomst voor onze kinderen. Wij hebben nu de kans om uit te breiden. Als wij die kans niet aangrijpen, zal die samen met de reden voor hervorming een generatie lang uit zicht geraken. Uitbreiding en hervorming gaan hand in hand.
Let wel, ik wil de uiterst serieuze kwesties die moeten worden aangepakt niet bagatelliseren. Het hart van de EU is de interne markt en deze mag niet verzwakt worden. Er kan geen sprake van zijn dat landen worden toegelaten die het
op dit gebied niet ten uitvoer kunnen of willen leggen, met name in verband met staatssteun, concurrentiebeleid en het eerbiedigen van de intellectuele eigendom. Er kan geen sprake van zijn dat landen worden toegelaten die een corrupt of inadequaat rechtsstelsel hebben of waarvan de bestuurscapaciteit niet tegen haar taak opgewassen is. Er kan geen sprake van zijn dat landen worden toegelaten die geen doeltreffende maatregelen willen of kunnen nemen ter bestrijding van de criminaliteit of mensensmokkel en drugssmokkel. Ik juich de door de Commissie aangekondigde beschermingsmaatregelen dan ook toe. Ik ben met name te spreken over de economische beschermingsmaatregelen met betrekking tot de interne markt die voor het eerst zijn vastgesteld, en ook over de toezegging om zes maanden voor de datum van toetreding wederom een voortgangsverslag ter tafel te leggen. Als zich dan problemen voordoen, moeten wij en de Raad de moed hebben om voor onze overtuigingen te staan en doeltreffend op te treden.
Er moeten uiteraard enkele belangrijke zaken worden aangepakt op het gebied van de landbouw. Ten eerste zijn er aanzienlijke vertragingen opgetreden in de tenuitvoerlegging van SAPARD, het instrument ter ondersteuning van landbouw en plattelandsontwikkeling. Voordat de toetreding van start gaat moet er geld worden uitgegeven om de structuren in de plattelandsgebieden te versterken en om te voorkomen dat men in groten getale wegtrekt van het platteland en dat massale werkloosheid ontstaat. De landen van Midden-Europa zullen moeite hebben bij te dragen aan de financiering van SAPARD, aangezien zij begrotingsmiddelen die zij voor 2000-2001 hadden gereserveerd zullen moeten overhevelen naar hun begrotingen voor 2002-2003. De Commissie moet derhalve gepaste maatregelen treffen om ervoor te zorgen dat geen SAPARD-middelen verloren gaan ten gevolge van een late tenuitvoerlegging.
De landbouwsector en de belangen van de plattelandsbevolking zijn zowel voor de EU als voor de kandidaat-landen van belang. Om die reden moeten we een evenwichtige oplossing vinden voor het financieren van de landbouw waarbij de kosten niet op de zwaksten worden afgewenteld. Wij staan dan ook voor honderd procent achter de voorstellen die commissaris Fischler in januari ter tafel gelegd heeft. Deze sluiten immers volledig aan bij de akkoorden van Berlijn en het draaiboek voor de uitbreiding.
Wij moeten ervoor zorgen dat de toetredingslanden zo spoedig mogelijk een adviserende functie krijgen bij de bespreking van verdere hervorming van het GLB. De hervorming moet zijn doorgevoerd voordat Agenda 2000 in 2006 ten einde komt. Hervormingen mogen echter geen nieuw obstakel zijn voor het afronden van de toetredingsonderhandelingen, net zoals de uitbreiding de hervorming van het GLB niet in de weg mag staan."@nl2
"Senhor Presidente, o Grupo do Partido dos Socialistas Europeus apoia as propostas da Comissão que foram esboçadas hoje. Hoje é um dia histórico. Sob muitos aspectos, ele assinala uma nova fase na via iniciada por Willy Brandt quando era Presidente da Câmara de Berlim.
Na minha qualidade de antigo presidente da CPM com a Lituânia, não posso deixar de abordar a questão de Kaliningrado. Insisto em que encontremos uma solução que os Lituanos considerem aceitável e não os empurre para o campo do “não”.
Hoje não é o fim de um processo. Hoje é, assim o esperamos, o princípio do fim de um processo. Temos de examinar com a máxima atenção o caminho a seguir. Temos de ter presente que nenhum outro alargamento foi tão bem preparado como este tem sido, mas temos de agarrar este momento da história para fazer progressos. Gostaria de invocar, neste momento, a inspiração do grande Elvis Presley, já falecido – é agora ou nunca, amanhã já é tarde de mais.
Antes de me alongar sobre o carácter histórico do dia de hoje, gostaria de reconhecer que só foi possível chegarmos ao ponto em que nos encontramos graças à determinação da Comissão. Quando o Senhor Presidente Prodi lançou o novo método rápido de negociação, este veio modificar radicalmente as negociações relativas ao alargamento. Gostaria de prestar também a minha homenagem ao Senhor Comissário Verheugen, que levou a cabo a sua missão com grande determinação e com uma capacidade única de dominar os pormenores, tendo, ao mesmo tempo, sempre presente a visão de conjunto. Foi igualmente um modelo de transparência e de abertura.
O alargamento é em primeiro lugar e acima de tudo uma questão de segurança. Tem a ver com a admissão de países a um sistema político e económico que trouxe paz, estabilidade e prosperidade a países que passaram grande parte da história moderna a tentarem destruir-se uns aos outros. Nas nossas discussões sobre os pormenores não podemos perder de vista esse facto. Temos capacidade para voltar a unir a Europa e criar uma União verdadeiramente à escala europeia, dedicada à construção da estabilidade e da prosperidade, não apenas para os seus próprios cidadãos, mas também para além das suas fronteiras.
Inevitavelmente, à medida que o alargamento vai ficando mais perto de se tornar realidade, começam a fazer-se ouvir as vozes dos que têm dúvidas. Há os que dizem que o alargamento é demasiado dispendioso. Em relação a esses, gostaria de sublinhar que, no período entre 2000 e 2006, gastaremos com os países candidatos a milésima parte de um por cento do PIB da União Europeia. Gastaremos dez por cento do que a Alemanha gastou com a reunificação do país. O que gastamos representa uma fracção do custo de defender a Europa Ocidental durante a Guerra Fria.
A verdadeira questão é esta: quanto é que custa não alargarmos a União Europeia? Quanto é que vai custar em termos da deslocação social, política e económica que inevitavelmente se seguirá? Outros dizem que são a favor do alargamento mas não para já. Dizem que temos de esperar pela reforma desta ou daquela política. Mas a política não é isso. Não vamos ficar sentados à espera da perfeição. O alargamento é um processo dinâmico que impulsionará, ele próprio, o processo de reforma no seio da UE. O alargamento é, na realidade, a solução para os problemas que preocupam os nossos eleitores – as preocupações com o crime e a droga, com o ambiente, com os postos de trabalho e com a construção de um futuro melhor para os nossos filhos. Há uma janela de oportunidade que temos de alargar. Se perdermos este momento, ele ficará perdido durante toda uma geração e com ele perder-se-á também a causa da reforma. Alargamento e reforma andam lado a lado.
Não é meu desejo subestimar as questões gravíssimas de que temos de nos ocupar. O mercado único é o cerne da UE e não pode sair enfraquecido. Está absolutamente fora de questão a admissão de países que não podem ou não vão impor o cumprimento do acervo comunitário neste domínio, especialmente no que se refere a auxílios estatais, política de concorrência e respeito pela propriedade intelectual. Está absolutamente fora de questão a admissão de países cujo sistema judicial seja corrupto ou ineficaz, ou cuja capacidade administrativa não esteja à altura das tarefas que se avizinham. Está absolutamente fora de questão a admissão de países incapazes de tomar medidas efectivas para combater o crime ou o tráfico de pessoas e de droga, ou que não estejam dispostos a fazê-lo. É por isso que me congratulo com as salvaguardas que foram anunciadas pela Comissão. Congratulo-me em especial com as salvaguardas económicas relativas ao mercado interno, coisa que até agora nunca tivemos, e também com o compromisso de termos um novo relatório de progressos seis meses antes da data da adesão. Se nessa altura houver problemas, nós e o Conselho temos de ter a coragem de, com base nas nossas convicções, agir de forma eficaz nessas circunstâncias.
É claro que há questões graves de que temos de tratar relativamente à agricultura. Em primeiro lugar, tem havido enormes atrasos na implementação do Programa SAPARD. Há que gastar dinheiro, antes da adesão, para reforçar estruturas nas zonas rurais e evitar um êxodo rural e o desemprego em massa. Os países da Europa Central e Oriental terão problemas em co-financiar o SAPARD, pois terão de incorporar nos respectivos orçamentos para 2002-2003 recursos orçamentais que tinham posto de lado para 2000-2001. Portanto, a Comissão tem de tomar as medidas adequadas para garantir que os fundos do SAPARD não se percam devido à implementação tardia.
O sector agrícola e os interesses da população rural são importantes tanto para a UE como para os países candidatos à adesão. É por isso que precisamos de uma solução equilibrada para a questão do financiamento da agricultura que não lance os custos para cima dos mais fracos. Por isso damos o nosso firme apoio às propostas apresentadas em Janeiro pelo Senhor Comissário Fischler, uma vez que elas são totalmente compatíveis com os Acordos de Berlim e com a chamada “folha de itinerário” do alargamento.
Quando discutirmos a continuação da reforma da PAC, temos de garantir o envolvimento tão rápido quanto possível dos países da adesão a título consultivo. Essa reforma tem de ser anterior a 2006, ano em que expira a Agenda 2000. No entanto, as reformas não podem constituir mais um obstáculo à conclusão das negociações de adesão, tal como o alargamento não deverá atrasar a reforma da PAC."@pt11
"Herr talman! Den socialdemokratiska gruppen stöder kommissionens förslag som i dag har beskrivits. Denna dag är en historisk händelse. På många sätt markerar den en ny etapp längs den väg som Willy Brandt påbörjade under sin tid som borgmästare i Berlin.
I egenskap av före detta ordförande i den gemensamma parlamentarikerkommittén EU-Litauen vill jag ta upp frågan om Kalingrad. Jag vill yrka på att vi skall finna en lösning som är genomförbar för litauerna och som inte driver dem över till ”nej”-sidan.
Denna dag innebär inte slutet av en process. Denna dag innebär förhoppningsvis början till slutet av en process. Vi bör noga undersöka hur vi skall gå vidare. Vi bör komma ihåg att inte någon annan utvidgning har varit så väl förberedd som den här, men vi bör också gripa detta historiska tillfälle att gå framåt. Jag skulle, i en stund som denna, vilja uppmana till inspiration av den framlidne, storslagna Elvis Presley – ”it is now or never, tomorrow is too late” (det är nu eller aldrig, i morgon är det för sent).
Innan jag dröjer mig kvar vid denna dags beskaffenhet skulle jag vilja bekräfta att det endast är tack vare kommissionens beslutsamhet som det har varit möjligt att nå dit där vi nu är. När president Prodi lanserade den nya snabbmetoden för förhandlingar innebar det en radikal förändring för förhandlingarna om utvidgningen. Jag skulle även vilja berömma kommissionär Verheugen, som har drivit sin sak med stor beslutsamhet och med en unik förmåga att bemästra detaljerna samtidigt som han upprätthållit den huvudsakliga situationen. Han har dessutom utgjort en förebild för genomsynlighet och öppenhet.
Utvidgningen är först och främst en fråga om säkerhet. Det handlar om att släppa in länder i ett politiskt och ekonomiskt system; ett system som har medfört fred, stabilitet och framgång för de länder som tillbringade en stor del av den moderna historien med att försöka förgöra varandra. Vi bör inte glömma bort det när vi diskuterar detaljerna. Det står i vår makt att återförena Europa och att skapa en union som verkligen är Europaomfattande, som är inriktad på att skapa stabilitet och välgång, inte endast för de egna medborgarna utan även bortom dess gränser.
Oundvikligen, när nu utvidgningen håller på att förverkligas, höjs rösterna från de som tvivlar. En del påstår att utvidgningen är alltför kostnadskrävande. Till dessa skulle jag vilja poängtera att under perioden 2000-2006 kommer vi att avsätta en tusendel av en procent ur EU:s BNP för kandidatländerna. Vi kommer att avsätta en procent av det som Tyskland avsatte för sin återförening. Det som vi avsätter är en bråkdel av kostnaden för Västeuropas försvar under det kalla kriget.
Den väsentliga frågan är – vad skulle det kosta att inte utvidga Europeiska unionen? Vad skulle kostnaden bli för de sociala, politiska och ekonomiska rubbningar som oundvikligen kommer att följa? En del påstår sig vara för en utvidgning, men inte ännu. De säger att vi måste vänta till dess att reformer har genomförts inom det eller det politikområdet. Men politik fungerar inte så. Vi sitter inte och väntar på fulländning. Utvidgningen är en dynamisk process som automatiskt kommer att driva fram en reformprocess inom EU. Utvidgningen är i själva verket lösningen på de problem som våra väljare oroas av – oron kring kriminalitet och narkotika, miljön, jobben och en bättre framtid för våra barn. Detta är en lämplig tidpunkt för en utvidgning. Om vi missar det här tillfället kommer det att gå förlorat för en hel generation, och reformfrågan kommer att förloras den med. Utvidgning och reformering går sida vid sida.
Jag vill inte underskatta de mycket viktiga frågorna som vi måste ta itu med. EU:s kärna utgörs av den inre marknaden och kan inte försvagas. Det kan inte bli tal om att släppa in länder som inte kan eller vill verkställa regelverket inom detta område, i synnerhet när det gäller statligt stöd, konkurrenspolitik och respekten för immateriell egendom. Det kan inte bli tal om att släppa in länder vars rättssystem är korrupt eller odugligt, eller vars administrativa förmåga inte motsvarar de uppgifter som är förestående. Det kan inte bli tal om att släppa in länder som är oförmögna eller ovilliga att vidta effektiva åtgärder för att bekämpa brottslighet eller handel med människor och narkotika. Det är därför jag välkomnar de skyddsåtgärder som kommissionen har meddelat. Jag välkomnar i synnerhet de ekonomiska skyddsåtgärderna avseende den inre marknaden, vilka vi aldrig tidigare har genomfört, och även åtagandet att genomföra ännu en utvärderingsrapport sex månader före dagen för anslutningen. Om det då skulle uppstå problem måste vi, tillsammans med rådet, stå för vår övertygelse att agera effektivt under sådana omständigheter.
Det finns naturligtvis viktiga frågor avseende jordbruket som måste behandlas. För det första, genomförandet av Sapard har kraftigt försenats. Medel måste avsättas före anslutningen för att stärka landsbygdens strukturer och för att förhindra en flykt från landsbygden och en massarbetslöshet. Länderna i Central- och Östeuropa kommer att få problem med att samfinansiera Sapard, eftersom de blir tvungna att införliva de budgettillgångar som avsatts för åren 2000-2001 i budgeten för åren 2002-2003. Därför bör kommissionen vidta lämpliga åtgärder för att garantera att Sapardmedlen inte går förlorade på grund av att genomförandet har försenats.
Jordbrukssektorn och landsbygdsbefolkningens intressen är av betydelse för både EU och kandidatländerna. Det är därför som vi är i behov av en välavvägd lösning för jordbrukets finansiering, och som inte välter över kostnaderna på de svagaste. Därför stöder vi starkt de förslag som kommissionär Fischler lade fram i januari eftersom de till fullo är förenliga med Berlinavtalen och utvidgningens vägledning.
När vi diskuterar ytterligare reformer inom den gemensamma jordbrukspolitiken bör vi se till så att kandidatländerna ges en rådgivande roll så snart som möjligt. Vi måste ha en reform före Agenda 2000 löper ut 2006. Reformerna får emellertid inte utgöra ytterligare hinder för de slutliga anslutningsförhandlingarna, liksom utvidgningen inte bör hejda en reform av den gemensamma jordbrukspolitiken."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
""it is now or never, tomorrow is too late""1
"(Aplausos)"12,11
"(Applause)"10,10,3
"Titley (PSE )."5,10,3,7
"acquis"2,9
"aquis"1,10,3
"it‘s now or never"7
"‘it’s now or never, tomorrow is too late’"2
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples