Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-09-24-Speech-2-237"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20020924.10.2-237"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Au sujet de la réforme de la PAC, je voudrais m'élever contre une tendance à l'autocritique trop fréquente en cette enceinte concernant le volume des budgets agricoles de l'Union européenne. Je m'insurge lorsque j'entends dire qu'il est scandaleux que l'Union consacre 45 % de son budget à l'agriculture. Ces 45 % ne représentent en effet que 3 % des budgets publics de l'Union et des États membres. Trois pour cent des budgets publics consacrés à 5 % de la population, 3 % des budgets publics consacrés à 60 % du territoire de l'Union, 3 % des budgets publics consacrés à notre alimentation, à notre sécurité alimentaire, au maintien des revenus agricoles, à l'orientation des marchés agricoles.
Trois pour cent des budgets publics consacrés à l'agriculture, c'est moins qu'aux États-Unis. Selon l'OCDE, la politique agricole américaine coûte 338 dollars par contribuable contre 276 dans l'Union européenne.
Alors, au moment où nos partenaires américains, constatant la faillite de leur précédente loi agricole, le Fair Act, viennent de décider une augmentation de 70 % de leurs aides à l'agriculture, au moment où des pays bénéficiant de grands espaces, utilisant des technologies agricoles avancées, profitant de coûts de main-d'œuvre extrêmement bas, pratiquent des politiques de dumping qui déstabilisent les cours mondiaux, ne remettons pas en cause les accords de Berlin en voulant imposer à l'Union européenne une baisse de nos budgets agricoles. Il ne faut pas non plus laisser dire que nos budgets agricoles sont un obstacle au développement des PVD. Notre PAC et les budgets qui y sont attachés ont pour rôle de compenser les contraintes sociales et environnementales que nous faisons supporter à nos agriculteurs, et de tenter de leur assurer un niveau de vie comparable au reste de la population de l'Union. Les pays en développement, et surtout les plus pauvres d'entre eux, sont des pays où la proportion de paysans pauvres est élevée. Et ce dont ces paysans pauvres ont besoin, ce n'est pas d'un surcroît de libéralisme les mettant en concurrence avec les
à haute technologie du monde entier mais, au contraire, de pouvoir accroître leur productivité en vendant sur leurs marchés régional ou national, leurs productions vivrières. Ne nous trompons pas de cible, ce n'est pas notre prétendu protectionnisme qui affame les paysans pauvres du tiers monde, c'est au contraire un libre-échange dogmatique qui voudrait mettre en concurrence des agriculteurs de niveaux technologique et de productivité trop différents. C'est ce que rappelaient d'ailleurs opportunément à Johannesbourg les ministres de l'Agriculture du Sénégal et de l'Inde.
Enfin, peut-être est-il temps, si l'on veut vraiment abaisser les budgets publics consacrés à l'agriculture, de rouvrir la réflexion sur la préférence communautaire, en définissant une préférence communautaire rénovée et actualisée qui permette d'internaliser, dans les prix agricoles sur le marché communautaire, les surcoûts imposés à notre agriculture par nos exigences élevées en matière de sécurité alimentaire, en matière sociale, en matière environnementale, et en matière de bien-être animal. Il faudra pour cela, Monsieur le Président, Monsieur le Commissaire, Madame la Commissaire, tourner le dos résolument au dogme aberrant du cours mondial."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Med hensyn til reformen af den fælles landbrugspolitik, vil jeg gerne modsætte mig en alt for hyppig tendens til selvkritik i dette forum, hvad angår størrelsen af EU's landbrugsbudgetter. Det oprører mig, når jeg hører nogen sige, at det er en skandale, at Unionen ofrer 45% af sit budget på landbruget. Disse 45% udgør i virkeligheden kun 3% af Unionens og medlemsstaternes offentlige budgetter. En bevilling på 3% af de offentlige budgetter til 5% af befolkningen, en bevilling på 3% af de offentlige budgetter til 60% af Unionens territorium og en bevilling på 3% af de offentlige budgetter til fødevarer, fødevaresikkerhed, opretholdelse af landbrugets indkomster og udvikling af landbrugsmarkederne.
3% af de offentlige budgetter til landbruget, det er mindre end i USA. Ifølge OECD koster den amerikanske landbrugspolitik 338 dollars pr. skatteyder imod 276 dollars i EU.
Så i en tid, hvor vores amerikanske partnere ved konstateringen af, at deres tidligere landbrugslov
har spillet fallit, træffer beslutning om at forøge deres landbrugsstøtte med 70%, i en tid, hvor lande med store landbrugsarealer, som anvender avanceret landbrugsteknologi og nyder godt af ekstremt lave omkostninger til arbejdskraft, fører dumpingpolitikker, der destabiliserer verdensmarkedspriserne, skal vi ikke sætte spørgsmålstegn ved Berlin-aftalerne ved at ville kræve en sænkning af EU's landbrugspolitikker. Vi skal heller ikke høre på, at vores landbrugsbudgetter er en forhindring for udviklingen i de mindst udviklede lande. Vores fælles landbrugspolitik og de tilhørende budgetter har til formål at kompensere for de sociale og miljømæssige påvirkninger, som vi udsætter vores landmænd for, og forsøge at sikre dem samme levevilkår som resten af Unionens befolkning. Udviklingslandene og især de fattigste af dem er lande med en høj andel af fattige bønder. Og det, disse fattige bønder har brug for, er ikke øget liberalisme, som kræver, at de konkurrerer med de store, højteknologiske godser over hele verden, men tværtimod at kunne øge deres produktivitet ved at sælge deres fødevareproduktion på deres regionale eller nationale markeder. Vi må ikke tage fejl af målet, det er ikke vores såkaldte protektionisme, der udmarver de fattige bønder i den tredje verden, det er derimod en dogmatisk frihandel, som sigter mod, at landmænd med alt for forskellige teknologiske niveauer og produktivitet skulle konkurrere med hinanden. Det var i øvrigt meget passende det samme, som den indiske og den senegalesiske landbrugsminister sagde i Johannesburg.
Endelig er det måske tid til, hvis man virkelig ønsker at sænke de offentlige bevillinger til landbruget, at genåbne overvejelsen om fællesskabspræferencen ved at definere en fornyet og ajourført fællesskabspræference, som gør det muligt at indkalkulere de ekstraomkostninger, som vi pålægger vores landbrug med høje krav på områder som fødevaresikkerhed, arbejdsmarked, miljø og dyrevelfærd, i landbrugspriserne på fællesmarkedet. Derfor bør vi, hr. formand, ærede kommissærer, resolut vende ryggen til det abnorme dogme, der hedder verdensmarkedspriser."@da1
"Im Zusammenhang mit der GAP-Reform möchte ich mich gegen eine Tendenz zur Selbstkritik hinsichtlich der Agrarhaushalte der Europäischen Union wenden, die in diesem Hause allzu häufig anzutreffen ist. Es erbost mich, wenn ich höre, dass es ein Skandal sei, dass die Union 45 % ihres Haushalts für die Landwirtschaft aufwendet. Diese 45 % machen praktisch nur 3 % der öffentlichen Haushaltsmittel der Union und der Mitgliedstaaten aus. Drei Prozent der öffentlichen Haushaltsmittel für 5 % der Bevölkerung, 3 % der öffentlichen Haushaltsmittel für 60 % des Territoriums der Union, 3 % der öffentlichen Haushaltsmittel für unsere Ernährung, unsere Lebensmittelsicherheit, die Erhaltung der landwirtschaftlichen Einkommen, die Ausrichtung der Agrarmärkte.
Drei Prozent der öffentlichen Haushaltsmittel für die Landwirtschaft, dass ist weniger als in den Vereinigten Staaten. Nach Angaben der OECD kostet die amerikanische Agrarpolitik 338 Dollar pro Steuerzahler, gegenüber 276 in der Europäischen Union.
Wir sollten daher zu einem Zeitpunkt, da unsere amerikanischen Partner nach dem Scheitern ihres bisherigen Agrargesetzes, des
gerade eine Aufstockung ihrer Agrarsubventionen um 70 % beschlossen haben, und da Länder, die über riesige Flächen verfügen und moderne Landtechnik nutzen sowie von billigen Arbeitskräften profitieren können, eine die Weltmarktpreise destabilisierende Dumpingpolitik betreiben, nicht gerade die Vereinbarungen von Berlin in Frage stellen, indem wir der Europäischen Union eine Absenkung unserer Agrarhaushalte aufzwingen. Man sollte auch nicht länger behaupten, unsere Agrarhaushalte seien ein Hindernis für die Entwicklung der Entwicklungsländer. Unsere GAP und die dafür vorgesehenen Haushaltsmittel dienen dazu, die sozialen und umweltpolitischen Zwänge auszugleichen, die wir unseren Landwirten auferlegen, und zu versuchen, ihnen einen Lebensstandard zu sichern, der dem der übrigen Bevölkerung in der Union vergleichbar ist. Die Entwicklungsländer, und besonders die ärmsten unter ihnen, sind Länder mit einem sehr hohen Anteil armer Bauern. Was diese armen Bauern brauchen, ist nicht ein übertriebener Liberalismus, der sie in die Lage versetzt, mit den
in der ganzen Welt zu konkurrieren, sondern im Gegenteil die Möglichkeit, ihre Produktivität zu steigern, indem sie ihre Nahrungsmittelkulturen auf ihrem regionalen bzw. nationalen Markt absetzen können. Lassen wir uns da nicht täuschen, es ist nicht unser angeblicher Protektionismus, der die armen Bauern der Dritten Welt verhungern lässt, das ist im Gegenteil ein dogmatischer Freihandel, der Landwirte mit zu unterschiedlichen technologischen und Produktionsniveaus miteinander konkurrieren lassen will. Das haben im Übrigen in Johannesburg die Landwirtschaftsminister Senegals und Indiens zu Recht angesprochen.
Vielleicht wäre es, wenn man die öffentlichen Haushaltsmittel für die Landwirtschaft tatsächlich absenken will, an der Zeit, über die Gemeinschaftspräferenz nachzudenken und eine erneuerte und aktualisierte Gemeinschaftspräferenz festzulegen, die es ermöglicht, bei den Agrarpreisen auf dem Gemeinschaftsmarkt die Mehrkosten mit zu berücksichtigen, die unserer Landwirtschaft durch unsere hohen Anforderungen an die Lebensmittelsicherheit, im sozialen und umweltpolitischen Bereich und hinsichtlich des Wohlergehens der Tiere auferlegt werden. Hierfür müsste man sich ein für alle Mal von dem unsinnigen Dogma der Weltmarktpreise verabschieden."@de7
"Όσον αφορά το θέμα της μεταρρύθμισης της ΚΓΠ, θα ήθελα να εκφράσω την αντίθεσή μου προς μια τάση υπερβολικά συχνής αυτοκριτικής σε αυτό το Σώμα σχετικά με τον όγκο των γεωργικών προϋπολογισμών της Ευρωπαϊκής Ένωσης. Αγανακτώ όταν ακούω να λέγεται ότι είναι σκανδαλώδες η Ένωση να αφιερώνει το 45% του προϋπολογισμού της στη γεωργία. Αυτό το 45% δεν αντιπροσωπεύει παρά 3% των δημοσίων προϋπολογισμών της Ένωσης και των κρατών μελών. 3% των δημοσίων προϋπολογισμών για το 5% του πληθυσμού, 3% των δημοσίων προϋπολογισμών για το 60% της επικράτειας της Ένωσης, 3% των δημοσίων προϋπολογισμών για τη διατροφή μας, τη διατροφική μας ασφάλεια, τη διατήρηση των γεωργικών εισοδημάτων, για τον προσανατολισμό των γεωργικών αγορών.
Τρία τοις εκατό των δημοσίων προϋπολογισμών για τη γεωργία, είναι λιγότερο από ό,τι στις Ηνωμένες Πολιτείες. Σύμφωνα με τον ΟΟΣΑ, η γεωργική πολιτική των ΗΠΑ κοστίζει 338 δολάρια ΗΠΑ ανά φορολογούμενο έναντι 276 στην Ευρωπαϊκή Ένωση.
Τη στιγμή, λοιπόν, που οι αμερικανοί εταίροι μας, διαπιστώνοντας τη χρεωκοπία του προηγούμενου γεωργικού τους νόμου, του Fair Act, αποφάσισαν αύξηση κατά 70% των ενισχύσεών τους προς τη γεωργία, τη στιγμή που χώρες οι οποίες διαθέτουν μεγάλες εκτάσεις, χρησιμοποιώντας προηγμένες γεωργικές τεχνολογίες, επωφελούμενες του εξαιρετικά χαμηλού εργατικού κόστους, εφαρμόζουν πολιτικές ντάμπινγκ που αποσταθεροποιούν τις παγκόσμιες τιμές, ας μην αμφισβητούμε τις συμφωνίες του Βερολίνου θέλοντας να επιβάλουμε στην Ευρωπαϊκή Ένωση τη μείωση των γεωργικών μας προϋπολογισμών. Δεν πρέπει επίσης να επιτρέψουμε να λέγεται ότι οι γεωργικοί μας προϋπολογισμοί αποτελούν πρόσκομμα στην ανάπτυξη των αναπτυσσόμενων χωρών. Η ΚΓΠ μας και οι προϋπολογισμοί που την αφορούν έχουν ως σκοπό να αντισταθμίσουν τους κοινωνικούς και περιβαλλοντικούς εξαναγκασμούς που υποχρεούνται να υπομένουν οι αγρότες μας, επιχειρούν δε να τους διασφαλίσουν ένα επίπεδο ζωής συγκρίσιμο με εκείνο του υπόλοιπου πληθυσμού της Ένωσης. Οι αναπτυσσόμενες χώρες, και ιδίως οι φτωχότερες εξ αυτών, είναι χώρες όπου η αναλογία φτωχών χωρικών είναι υψηλή. Αυτό που χρειάζονται αυτοί οι φτωχοί χωρικοί δεν είναι ένας αυξημένος φιλελευθερισμός που θα τους θέσει σε ανταγωνισμό με τις γιγαντιαίες γεωργικές εκμεταλλεύσεις υψηλής τεχνολογίας ολόκληρου του κόσμου αλλά, αντίθετα, να μπορέσουν να αυξήσουν την παραγωγικότητά τους πωλώντας στις περιφερειακές και εθνικές αγορές τα τρόφιμα που παράγουν. Ας μην χάνουμε τον στόχο μας·δεν είναι ο υποτιθέμενος προστατευτισμός μας που προκαλεί λιμοκτονία στους φτωχούς χωρικούς του τρίτου κόσμου·αντιθέτως, είναι οι δογματικές ελεύθερες συναλλαγές που θα ήθελαν να προκαλέσουν τον ανταγωνισμό μεταξύ αγροτών με διαφορετικά επίπεδα τεχνολογίας και παραγωγικότητας. Αυτό άλλωστε υπενθύμισαν δεόντως στο Γιοχάνεσμπουργκ οι υπουργοί Γεωργίας της Σενεγάλης και της Ινδίας.
Τέλος, ίσως είναι καιρός, αν όντως θέλουμε να μειώσουμε τους δημόσιους προϋπολογισμούς που διατίθενται στη γεωργία, να επανεξετάσουμε την κοινοτική προτίμηση, ορίζοντας μια αναθεωρημένη και επικαιροποιημένη κοινοτική προτίμηση που να επιτρέπει να εσωτερικοποιούμε, στις γεωργικές τιμές εντός της κοινοτικής αγοράς, τα επιπλέον κόστη που επιβάλλονται στη γεωργία μας λόγω των υψηλών μας απαιτήσεων σε θέματα διατροφικής ασφάλειας, κοινωνίας, περιβάλλοντος και ευημερίας των ζώων. Γι’ αυτό θα πρέπει, κύριε Πρόεδρε, κύριε Επίτροπε, κυρία Επίτροπε, να γυρίσουμε αποφασιστικά την πλάτη στο απεχθές δόγμα των διεθνών τιμών."@el8
"On the subject of CAP reform, I would like to speak out against the all too frequent tendency of this House to criticise the size of our EU agriculture budgets. It angers me to hear that it is scandalous for the Union to devote 45% of its budget to agriculture. In fact, this 45% only represents 3% of the public budgets of the Union and the Member States. 3% of public budgets allocated to 5% of the population, 3% of public budgets allocated to 60% of EU territory, 3% of public budgets allocated to our food, our food safety, maintaining agricultural revenue and to the orientation of agriculture markets.
3% of public budgets allocated to agriculture is less than the percentage in the United States. According to the OECD, US agricultural policy costs USD 338 per taxpayer in comparison with USD 276 in the European Union.
So, just as our US counterparts, in view of the failure of their previous agricultural act, the Fair Act, have decided to increase aid to agriculture by 70% at a time when some countries have the advantage of large areas of land, using advanced agricultural technologies, benefiting from extremely low labour costs, and implementing dumping policies that destabilise prices world-wide, we should not call into question the Berlin agreements by wanting to impose a reduction in our agriculture budgets within the EU. Nor must we let it be said that our agriculture budgets are an obstacle to progress in developing countries. Our CAP and the associated budgets offset the social and environmental restrictions we impose on our farmers, and aim to provide them with a comparable quality of life to that of the rest of the Union’s population. The developing countries, and in particular the poorest among them, have a high proportion of poor peasant farmers, and what these poor farmers need is not increased liberalism placing them in competition with largescale high-tech farming throughout the world, but, on the contrary, to be able to increase their productivity by selling their food products on regional or national markets. We must not aim for the wrong target. It is not our so-called protectionism that is causing poor third-world farmers to starve, but, on the contrary, dogmatic free trade aimed at placing farmers with vastly differing levels of technology and productivity in competition with each other. This, appropriately, was what the Senegalese and Indian Ministers for Agriculture were saying at Johannesburg.
Lastly, if we really want to reduce the public budgets allocated to agriculture, it is perhaps time to reopen discussions on Community preference, by defining a new, updated Community preference system that would allow the extra cost imposed on our agriculture sector by our high food safety, social, environmental and animal welfare requirements to be absorbed internally into the agriculture prices on the Community market. In order to do this, Mr President, Commissioners, we must firmly turn our back on the aberrant dogma of world prices."@en3
"Con respecto al asunto de la reforma de la PAC, me gustaría manifestarme en contra de la tendencia demasiado frecuente de esta Cámara a criticar la cuantía de los presupuestos de la UE para agricultura.
Me subleva escuchar que es un escándalo que la Unión dedique el 45% de su presupuesto a la agricultura. De hecho, ese 45% representa sólo el 3% de los presupuestos públicos de la Unión y los Estados miembros. El 3% de los presupuestos públicos dedicados al 5% de la población, el 3% de los presupuestos públicos dedicados al 60% del territorio de la UE, el 3% de los recursos públicos dedicados a nuestros alimentos, a la seguridad de nuestros alimentos, al mantenimiento de la renta agraria y a la orientación de los mercados agrícolas.
Ese 3% de los presupuestos públicos dedicados a la agricultura es un porcentaje menor que el que se dedica en los Estados Unidos. Según la OCDE, la política agraria de los Estados Unidos le cuesta a cada contribuyente 338 dólares, comparado con 276 dólares en la Unión Europea.
Por lo tanto, de la misma forma que nuestros colegas estadounidenses, ante el fracaso de su anterior ley agraria (Fair Act) han decidido aumentar las ayudas a la agricultura en un 70% en un momento en que algunos países tienen la ventaja de disponer de grandes superficies de tierras de labor, unas tecnologías agrarias avanzadas, unos costes de mano de obra extremadamente bajos y unas políticas antimonopolistas que desestabilizan los precios en todo el mundo, nosotros no debemos cuestionar los acuerdos alcanzados en Berlín tratando de imponer una reducción de nuestros presupuestos agrarios en la UE. Tampoco podemos permitir que se vaya diciendo que nuestros presupuestos agrarios constituyen un obstáculo para el progreso en los países en desarrollo. Nuestra PAC y los presupuestos asociados compensan las restricciones sociales y medioambientales que imponemos a nuestros agricultores, y trata de proporcionarles una calidad de vida comparable a la del resto de la población de la Unión Europea. Los países en desarrollo y, en particular, los más pobres de todos ellos, cuentan entre su población con una gran proporción de agricultores que viven en condiciones de pobreza, y lo que necesitan esos agricultores sin recursos no es un mayor liberalismo que les ponga en competencia con las grandes explotaciones que hacen uso de la más avanzada tecnología en todo el mundo, sino, por el contrario, poder aumentar su productividad vendiendo sus productos alimentarios en mercados regionales o nacionales. No tenemos que apuntar al objetivo equivocado. No es nuestro supuesto proteccionismo el responsable de las privaciones y la pobreza de los agricultores del tercer mundo, sino, por el contrario, el libre comercio dogmático que pretende promover la competencia entre agricultores con niveles muy diferentes de tecnología y productividad.
Esto es, por cierto, lo que dijeron los ministros de Agricultura del Senegal y la India en Johanesburgo.
Por último, si realmente queremos reducir los presupuestos públicos asignados a la agricultura, sería quizá el momento de reanudar el debate sobre las preferencias de la Comunidad, definiendo un sistema nuevo y actualizado de prioridades comunitarias que permita que el coste adicional que imponen al sector agrario nuestros elevados requisitos de seguridad alimentaria y bienestar social, medioambiental y animal, sea absorbido internamente por los precios de los productos agrícolas en el mercado comunitario. Para ello, Señor Presidente, señores Comisarios, tendremos que darle definitivamente la espalda al aberrante dogma de los precios mundiales."@es12
"Haluan kertoa vastustavani YMP-uudistusta koskevaa parlamentin hokemaa EU:n maatalousbudjettien koosta. Minua suututtaa kuulla soimattavan sitä, että maatalouden osuus EU:n talousarviosta on 45 prosenttia. Itse asiassa nämä 45 prosenttia vastaavat ainoastaan kolmea prosenttia EU:n ja jäsenvaltioiden julkisista varoista. Kolme prosenttia julkisista varoista suunnataan viidelle prosentille väestöstä. Kolme prosenttia julkisista varoista suunnataan 60 prosentille EU:n pinta-alasta. Kolme prosenttia suunnataan ravintoomme, elintarvikkeiden turvallisuuteen, maataloustulojen ylläpitämiseen ja maatalousmarkkinoiden ohjaamiseen.
Maataloudelle julkisista varoista myönnetyt kolme prosenttia on vähemmän kuin vastaava osuus Yhdysvalloissa. OECD:n mukaan Yhdysvaltojen maatalousmenot ovat 338 Yhdysvaltain dollaria veronmaksajaa kohti ja Euroopan unionissa vastaava luku on 276 Yhdysvaltain dollaria.
Yhdysvaltalaisten kollegojemme päätettyä lisätä maataloustuen määrää 70 prosentilla edellisen maataloussäädöksen Fair Actin epäonnistuttua ja ottaen huomioon, että joillakin osavaltioilla on lisäksi etunaan suuret maa-alueet ja pitkälle kehittynyt maatalousteknologia, minkä lisäksi työvoimakustannukset ovat erittäin matalia, sekä se, että hintavakaus kaikkialla maailmassa on uhattuna Yhdysvaltojen käyttämien polkumyyntimenettelyjen vuoksi, meidän ei pitäisi kyseenalaistaa Berliinin sopimuksia siten, että pyrimme pienentämään maatalousbudjettejamme EU:ssa. Emme saa myöskään hyväksyä väitettä, jonka mukaan maatalousbudjettimme muodostavat esteen kehitysmaiden kehittymiselle. Yhteisen maatalouspolitiikkamme ja maatalousbudjettiemme avulla on tarkoitus hyvittää maanviljelijöillemme heille määräämämme sosiaaliset ja ympäristöä koskevat rajoitukset, ja niiden avulla heille on voitava tarjota yhtäläinen elämänlaatu EU:n muun väestön kanssa. Kehitysmaissa, varsinkin kaikkein köyhimmissä, köyhien viljelijöiden osuus väestöstä on suuri, eikä heitä voida auttaa lisäämällä liberalismia ja asettamalla heidät kilpailemaan koko muun maailman pitkälle kehittynyttä teknologiaa hyödyntävien suurtilojen kanssa, vaan – päinvastoin – heidän on voitava lisätä tuottavuuttaan myymällä elintarvikkeitaan alueellisilla ja kansallisilla markkinoillaan. Emme saa tavoitella väärää ratkaisua. Kehitysmaiden köyhien maanviljelijöiden nälänhätä ei johdu niin sanotusta protektionismistamme, vaan päinvastoin dogmaattisesta vapaakaupasta, joka asettaa teknisesti ja tuottavuudeltaan hyvin eritasoiset maanviljelijät kilpailemaan toistensa kanssa – tämä onkin aihe, josta Senegalin ja Intian maatalousministerit varsin perustellusti puhuivat Johannesburgissa.
Jos todellakin haluamme vähentää maataloudelle osoitettavia julkisia varoja, keskustelu yhteisön ensisijaisista tavoitteista on ehkä aika aloittaa uudelleen määrittelemällä yhteisölle uusi ajan tasalla oleva prioriteettijärjestys, jonka mukaisesti korkeasta elintarvike--turvallisuudestamme ja sosiaalisista ja ympäristöä ja eläinten hyvinvointia koskevista vaatimuksistamme aiheutuvat kustannukset sisällytetään maataloustuotteiden hintoihin yhteisön markkinoilla. Arvoisa puhemies, hyvät komission jäsenet, jotta tämä olisi mahdollista, meidän olisi luovuttava määrätietoisesti nykyisistä maailmanmarkkinahintoja koskevista täysin vastakkaisia toimia edellyttävistä käsityksistämme."@fi5
"Sul tema della riforma della PAC vorrei levarmi contro la tendenza all’autocritica fin troppo frequente in quest’Aula in ordine al volume dei bilanci agricoli dell’Unione europea. Non posso non ribellarmi quando sento dire che è scandaloso che l’Unione consacri il 45 per cento del suo bilancio all’agricoltura. Questo 45 per cento altro non è che il 3 per cento dei bilanci pubblici dell’Unione e degli Stati membri: un 3 per cento dei bilanci pubblici destinato al 5 per cento della popolazione, un 3 per cento dei bilanci pubblici destinato al 60 per cento del territorio dell’Unione, un 3 per cento dei bilanci pubblici destinato alla nostra alimentazione, alla nostra sicurezza alimentare, al mantenimento dei redditi agricoli, all’orientamento dei mercati agricoli.
Il 3 per cento dei bilanci pubblici consacrato all’agricoltura rappresenta una quota inferiore rispetto a quella che viene stanziata dagli Stati Uniti. Secondo l’OCSE la politica agricola americana costa 338 dollari per contribuente contro i 276 dell’Unione europea.
Allora, mentre i nostri partner americani, avendo costatato il fallimento della loro precedente normativa agricola, il
hanno appena deciso di aumentare del 70 per cento gli aiuti all’agricoltura, in un momento in cui vi sono paesi che, potendo contare su vasti territori, utilizzando tecnologie agricole avanzate e beneficiando di costi della manodopera estremamente bassi, praticano politiche di
che destabilizzano le quotazioni mondiali, noi non possiamo rimettere in discussione gli accordi di Berlino per imporre all’Unione europea una riduzione dei bilanci agricoli. Non dobbiamo nemmeno lasciare che si dica che i nostri bilanci agricoli sono un ostacolo al miglioramento della situazione economica nei paesi in via di sviluppo. La nostra PAC e i bilanci relativi hanno l’obiettivo di compensare i vincoli sociali e ambientali che imponiamo ai nostri agricoltori e di tentare di assicurare loro un livello di vita paragonabile al resto della popolazione dell’Unione. I paesi in via di sviluppo, e soprattutto i più poveri tra questi, sono paesi in cui la proporzione dei contadini poveri è elevata. Ciò di cui questi contadini poveri hanno bisogno non è una dose supplementare di liberalismo che li metta in concorrenza con l’agricoltura altamente tecnologica su larga scala del mondo intero, ma invece di poter aumentare la propria produttività vendendo i prodotti alimentari sui loro mercati regionali o nazionali. Non sbagliamo obiettivo, non è il nostro presunto protezionismo ad affamare i contadini poveri del Terzo mondo, ma al contrario il libero scambio dogmatico che vorrebbe mettere in concorrenza agricoltori aventi livelli tecnologici e di produttività troppo diversi. Del resto è quanto opportunamente i ministri dell’Agricoltura di Senegal e India hanno ricordato a Johannesburg.
Infine, se vogliamo davvero ridurre i bilanci pubblici consacrati all’agricoltura, forse è giunto il momento di riaprire le riflessioni sulla preferenza comunitaria, definendo una preferenza comunitaria rinnovata e attualizzata che permetta di internalizzare nei prezzi agricoli sul mercato comunitario i costi supplementari che gravano sulla nostra agricoltura in forza dei nostri elevati requisiti in materia di sicurezza alimentare, in materia sociale, ambientale e di benessere animale. A tale scopo, signor Presidente, signori Commissari, sarà necessario voltare risolutamente le spalle al dogma aberrante dei prezzi su scala mondiale."@it9
"On the subject of CAP reform, I would like to speak out against the all too frequent tendency of this House to criticise the size of our EU agriculture budgets. It angers me to hear that it is scandalous for the Union to devote 45% of its budget to agriculture. In fact, this 45% only represents 3% of the public budgets of the Union and the Member States. 3% of public budgets allocated to 5% of the population, 3% of public budgets allocated to 60% of EU territory, 3% of public budgets allocated to our food, our food safety, maintaining agricultural revenue and to the orientation of agriculture markets.
3% of public budgets allocated to agriculture is less than the percentage in the United States. According to the OECD, US agricultural policy costs USD 338 per taxpayer in comparison with USD 276 in the European Union.
So, just as our US counterparts, in view of the failure of their previous agricultural act, the Fair Act, have decided to increase aid to agriculture by 70% at a time when some countries have the advantage of large areas of land, using advanced agricultural technologies, benefiting from extremely low labour costs, and implementing dumping policies that destabilise prices world-wide, we should not call into question the Berlin agreements by wanting to impose a reduction in our agriculture budgets within the EU. Nor must we let it be said that our agriculture budgets are an obstacle to progress in developing countries. Our CAP and the associated budgets offset the social and environmental restrictions we impose on our farmers, and aim to provide them with a comparable quality of life to that of the rest of the Union’s population. The developing countries, and in particular the poorest among them, have a high proportion of poor peasant farmers, and what these poor farmers need is not increased liberalism placing them in competition with largescale high-tech farming throughout the world, but, on the contrary, to be able to increase their productivity by selling their food products on regional or national markets. We must not aim for the wrong target. It is not our so-called protectionism that is causing poor third-world farmers to starve, but, on the contrary, dogmatic free trade aimed at placing farmers with vastly differing levels of technology and productivity in competition with each other. This, appropriately, was what the Senegalese and Indian Ministers for Agriculture were saying at Johannesburg.
Lastly, if we really want to reduce the public budgets allocated to agriculture, it is perhaps time to reopen discussions on Community preference, by defining a new, updated Community preference system that would allow the extra cost imposed on our agriculture sector by our high food safety, social, environmental and animal welfare requirements to be absorbed internally into the agriculture prices on the Community market. In order to do this, Mr President, Commissioners, we must firmly turn our back on the aberrant dogma of world prices."@lv10
"Met betrekking tot de hervorming van het GLB wil ik mij ertegen verzetten dat wij hier in het Europees Parlement zo vaak kritiek leveren op de omvang van de landbouwbegroting van de Europese Unie. Het stuit mij tegen de borst afgevaardigden te horen zeggen dat het schandalig is dat de Europese Unie 45 procent van haar begroting uittrekt voor de landbouw. Deze 45 procent vertegenwoordigt immers slechts 3 procent van de openbare begrotingen van de Unie en de lidstaten. Drie procent van de openbare begrotingen voor 5 procent van de bevolking, 3 procent van de openbare begrotingen voor 60 procent van het grondgebied van de Unie, 3 procent van de openbare begrotingen voor ons voedsel, de veiligheid van onze voedselvoorziening, de handhaving van de inkomsten voor de landbouwers en de oriëntatie van de landbouwmarkten.
Drie procent van de openbare begrotingen voor de landbouw, dat is minder dan in de Verenigde Staten. Volgens de OESO kost het landbouwbeleid van de VS iedere Amerikaanse belastingbetaler 338 dollar, terwijl dit bedrag in de Europese Unie bij 276 dollar ligt.
Onze Amerikaanse partners hebben, omdat hun vorige landbouwwet, de Fair Act, een mislukking is gebleken, besloten hun steun voor de landbouw met 70 procent te verhogen. Landen die over veel ruimte beschikken, die geavanceerde landbouwtechnieken gebruiken en van extreem lage arbeidskosten profiteren, voeren een dumpingbeleid dat leidt tot destabilisatie van de koersen op de wereldmarkt. Tegen deze achtergrond mogen wij de afspraken van Berlijn niet ter discussie stellen door te snoeien in de landbouwbegroting van de Europese Unie. Niemand moet ook nog beweren dat onze landbouwbegrotingen een hinderpaal vormen voor de ontwikkeling van de ontwikkelingslanden. Ons GLB en de bijbehorende begrotingen hebben tot doel compensatie te bieden voor de beperkingen van sociale en ecologische aard waarmee wij onze landbouwers opzadelen, en ze zijn erop gericht hun een levensstandaard te bieden die vergelijkbaar is met die van de overige burgers van de Unie. De ontwikkelingslanden, met name de armste, zijn landen met een groot aandeel arme boeren. Deze arme boeren hebben geen behoefte aan meer liberalisme dat hen blootstelt aan de concurrentie met grootgrondbezitters uit de hele wereld, maar, integendeel, aan een verhoging van hun productiviteit door de verkoop van de door hen geproduceerde voedingsmiddelen op de regionale of nationale markten. Laten we wel wezen: niet ons vermeend protectionisme laat de arme boeren in de derde wereld honger lijden, maar veeleer een dogmatisch toegepast vrijhandelsprincipe, waarbij het de bedoeling is landbouwers met verschillende niveaus van technologiegebruik en productiviteit met elkaar te laten concurreren. Overigens hebben de ministers van Landbouw van Senegal en India hier in Johannesburg ook terecht op gewezen.
Tot slot: als we de openbare middelen die voor de landbouw worden uitgetrokken echt willen verlagen, dan is het misschien ook eens tijd om opnieuw na te denken over de communautaire preferentie. Er zou een vernieuwde en geactualiseerde communautaire preferentie moeten worden vastgelegd op basis waarvan de extra kosten die aan onze landbouw worden opgelegd door onze hoge eisen op het gebied van de voedselveiligheid, de sociale zekerheid, het milieu en het dierenwelzijn in de landbouwprijzen op de communautaire markt kunnen worden doorberekend. Maar dit zou betekenen, mijnheer de Voorzitter, mijnheer de commissaris, mevrouw de commissaris, dat wij ons resoluut moeten afkeren van het verkeerde dogma van de wereldmarktprijzen."@nl2
"Senhor Presidente, relativamente à reforma da PAC, gostaria de reagir contra uma tendência para a autocrítica demasiado frequente neste recinto no que respeita ao montante dos orçamentos agrícolas da União Europeia. Insurjo-me quando ouço que é escandaloso que a União dedique 45% do seu orçamento à agricultura. Esses 45% apenas representam na prática 3% dos orçamentos públicos da União e dos Estados-Membros. 3% dos orçamentos públicos destinados a 5% da população, 3% dos orçamentos públicos destinados a 60% do território da União, 3% dos orçamentos públicos destinados à nossa alimentação, à nossa segurança alimentar, à manutenção dos rendimentos agrícolas, à orientação dos mercados agrícolas.
3% dos orçamentos públicos destinados à agricultura é menos do que nos Estados Unidos. Segundo a OCDE, a política agrícola americana custa 338 dólares por contribuinte, contra 276 na União Europeia.
Então, neste momento em que os nossos parceiros americanos, ao constatarem a falência da sua lei agrícola anterior, a
acabam de decidir um aumento de 70% das suas ajudas à agricultura, quando os países que beneficiam de grandes espaços, utilizam tecnologias agrícolas avançadas, aproveitam custos de mão-de-obra extremamente baixos, praticam políticas de
que desestabilizam as cotações mundiais, não podemos pôr em causa os acordos de Berlim pretendendo impor à União Europeia uma redução dos orçamentos agrícolas. E não podemos deixar que se diga que os nossos orçamentos agrícolas constituem um obstáculo ao desenvolvimento dos PVD. A nossa PAC e respectivos orçamentos servem para compensar as imposições sociais e ambientais que impomos aos nossos agricultores e tentar assegurar-lhes um nível de vida comparável ao resto da população da União. Os países em desenvolvimento, e sobretudo os mais pobres, são países onde a proporção de camponeses pobres é elevada. Aquilo de que os camponeses pobres precisam não é um aumento de liberalismo que os coloque em concorrência com os latifúndios de alta tecnologia do mundo inteiro, mas sim, pelo contrário, poderem aumentar a sua produtividade, vendendo, nos seus mercados regional e nacional, as suas produções alimentares. Não nos enganemos de alvo, não é o nosso proteccionismo que leva a fome aos camponeses pobres do Terceiro Mundo, mas sim, pelo contrário, uma livre troca dogmática que pretenderia pôr em concorrência agricultores de níveis tecnológico e produtivo demasiado diferentes. Aliás, foi isso que foi recordado oportunamente em Joanesburgo pelos ministros da agricultura do Senegal e da Índia.
Por fim, talvez seja tempo, se queremos de facto reduzir os orçamentos públicos destinados à agricultura, de reabrir a reflexão sobre a preferência comunitária, definindo uma preferência comunitária renovada e actualizada que permita absorver, nos preços agrícolas no mercado comunitário, os custos adicionais impostos à nossa agricultura pelas nossas elevadas exigências em matéria de segurança alimentar, em matéria social, em matéria ambiental, em matéria de bem-estar animal. Para isso, Senhor Presidente, Senhor Comissário, Senhora Comissária, há que voltar resolutamente as costas ao dogma aberrante da cotação mundial."@pt11
"När det gäller reformen av den gemensamma jordbrukspolitiken skulle jag vilja protestera mot en alltför vanlig tendens till självkritik här i kammaren när det gäller volymen för Europeiska unionens jordbruksbudget. Jag protesterar när jag hör sägas att det är en skandal att Europeiska unionen använder 45 procent av sin budget till jordbruket. Dessa 45 procent motsvarar faktiskt bara 3 procent av unionens och medlemsstaternas offentliga budgetar. Tre procent av de offentliga budgetarna avsatta till 5 procent av befolkningen, 3 procent av de offentliga budgeterna avsatta till 60 procent av unionens territorium, 3 procent av de offentliga budgetarna avsatta till våra livsmedel, till vår livsmedelssäkerhet, till bibehållandet av jordbruksinkomsterna och till inriktningen av jordbruksmarknaderna.
Tre procent av de offentliga budgetarna avsatta till jordbruket, det är mindre än i Förenta staterna. Enligt OECD kostar den amerikanska jordbrukspolitiken 338 dollar per skattebetalare jämfört med 276 i Europeiska unionen.
När nu våra amerikanska partner, efter att ha konstaterat att deras tidigare jordbrukslag, Fair Act, misslyckats, har beslutat om en ökning på 70 procent av stödet till jordbruket, när länder med stora utrymmen, som använder avancerade jordbrukstekniker och utnyttjar extremt låga arbetskraftskostnader, tillämpar dumpingpolitik som destabiliserar världskurserna, skall vi inte ifrågasätta Berlinavtalen genom att vilja påtvinga Europeiska unionen en minskning av våra jordbruksbudgetar. Vi får heller inte låta folk säga att våra jordbruksbudgetar är ett hinder för utvecklingsländernas framsteg. Vår gemensamma jordbrukspolitik och de tillhörande budgetarna har till uppgift att kompensera de sociala och miljömässiga kraven som vi påtvingar våra jordbrukare, och vi skall samtidigt försöka garantera dem en levnadsstandard som är jämförbar med den som resten av befolkningen i unionen har. Utvecklingsländerna, och särskilt de fattigaste bland dem, har en hög andel fattiga jordbrukare. Och vad dessa länder behöver är inte mer avreglering som placerar dem i konkurrens med högteknologiska storgods i hela världen, de behöver i stället kunna öka sin produktivitet genom att sälja sin livsmedelsproduktion på regionala eller nationella marknader. Låt oss inte ta miste på målet, det är inte vår påstådda protektionism som låter de fattiga i tredje världen svälta, det är tvärtom en dogmatisk frihandel där man vill att jordbrukare med alltför olika teknisk nivå och produktivitet skall konkurrera med varandra. Det var för övrigt vad jordbruksministrarna från Senegal och Indien så lämpligt påpekade i Johannesburg.
Avslutningsvis är det kanske dags, om man verkligen vill minska de offentliga budgetarna avsedda för jordbruket, att på nytt öppna diskussionen om gemenskapspreferensen, genom att fastställa en förnyad och uppdaterad preferens som gör det möjligt att i jordbrukspriserna på gemenskapsmarknaden internalisera de extra kostnader som pådyvlas vårt jordbruk genom de höjda kraven när det gäller livsmedelssäkerhet, på det sociala området, på miljöområdet, och beträffande djurens välbefinnande. Av den anledningen måste man, herr talman, herr kommissionär, fru kommissionär, bestämt vända ryggen till den absurda dogmen med världskursen."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Fair Act"11,7
"Fair Act"9
"High-Tech-Latifundien"7
"The Fair Act"1
"dumping"11,9
"latifundia"6
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples