Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-09-24-Speech-2-182"

PredicateValue (sorted: default)
rdf:type
dcterms:Date
dcterms:Is Part Of
dcterms:Language
lpv:document identification number
"en.20020924.10.2-182"4
lpv:hasSubsequent
lpv:speaker
lpv:spoken text
"Herr Präsident! Seit der Debatte zu den Hochwasserkatastrophen erscheint Europa in der europäischen Bevölkerung unter einem anderen Licht, nämlich als eine Solidargemeinschaft. Diesen Bonus, geschätzte Kolleginnen und Kollegen, sollten wir nicht leichtfertig verspielen. Wir stehen vor großen Veränderungen und Herausforderungen. Die Schwerpunkte sind klar. Uns sind sie klar, nicht der europäischen Bevölkerung. An unserer Informationspolitik hapert es, wie wir das in Wien so schön sagen. Eine Menge von Änderungsanträgen sind gerade in diesem Bereich eingereicht worden. Es besteht ein großer Druck, zu informieren, einseitig zu informieren. Hochglanzbroschüren, Konferenzen im Elfenbeinturm, Websites – so einfallsreich sie auch sein mögen und so toll gestaltet und wirklich informativ. Die Tatsache erinnert mich an einen Umstand, den ich in meinem angestammten Beruf des Öfteren erlebt habe. Wenn das Publikum nicht ins Theater geht, muss das Theater zum Publikum kommen. Wir müssen zu den Menschen, wir müssen zu den Universitäten, wir müssen in die Schulen. Und wir dürfen auch die Mitgliedstaaten in diesem Bereich nicht aus ihrer Verpflichtung entlassen. Eine Kritik, die uns alle betrifft. Wir sollten einander besser informieren, denn fehlende Informationen sind der geeignete Nährboden für Missverständnisse. Genau die brauchen wir jetzt am allerwenigsten. Damit komme ich auch noch einmal zur Kulturpolitik. Es gibt immer wieder diesen zynischen Satz zu hören: Das Geld liegt in Brüssel ja auf der Strasse, man muss es nur abholen. Nun, in der Kultur kann man von Groschenzählen reden, aber nicht von Geldabholen und von Abholen schon gar nicht. Die Bürokratie ist hier schier unbewältigbar. Wir haben nur eine begrenzte Kompetenz in der Kulturpolitik, aber ich frage mich, wo hier der kulturpolitische Wille aller drei Institutionen ist. Er ist viel zu schwach. Anstatt in dieser Globalisierungszeit, in der wir leben, europäische Inhalte zu fördern, unterstützen wir die Großen: große Länder, große Koproduktionen. Die kleinen und die kleineren Länder, die seltener gesprochenen Sprachen gehen auf diesem Weg verloren. Meine Frage an die Kommission: Eine Rechtsgrundlage zur Finanzierung der A-30-Linien ist geplant, wie stellt sich die Kommission das vor? Soll es einen Mehrjahresplan geben? Soll es eine interinstitutionelle Arbeitsgruppe geben, um die Kriterien in den einzelnen Bereichen gemeinsam und genauer definieren zu können?"@de7
lpv:spokenAs
lpv:translated text
"Hr. formand, siden debatten om oversvømmelseskatastroferne har Europa fremstået i et andet lys for den europæiske befolkning, nemlig som et solidarisk fællesskab. Denne bonus bør vi ikke klatte væk, ærede kolleger. Vi står over for store forandringer og udfordringer. Hovedpunkterne er indlysende. For os er de indlysende, men ikke for den europæiske befolkning. Vores informationspolitik halter, som vi ville sige i Wien. Der er blevet stillet en række ændringsforslag netop på dette område. Der er et stort behov for information, envejsinformation. Brochurer trykt på glittet papir, konferencer i elfenbenstårne, websteder - hvor kreative de end er, og hvor fantastisk de end er udformet og virkelig informative. Det minder mig om noget, jeg ofte oplevede i mit borgerlige hverv. Hvis publikum ikke går i teateret, må teateret komme til publikum. Vi må opsøge menneskene, vi må opsøge universiteterne, vi må opsøge skolerne. Og vi må heller ikke fritage medlemsstaterne for deres forpligtelse på dette område. Det er en kritik, der vedrører os alle. Vi bør informere hinanden bedre, for manglende informationer er en god grobund for misforståelser. Det er netop dét, vi har allermindst brug for nu. Dermed kommer jeg også til kulturpolitikken. Man hører gang på gang de kyniske ord: Pengene ligger jo i Bruxelles' gader, man skal bare samle dem op. Inden for kulturen kan man tale om at tælle skillinger, men ikke om at samle penge op. Bureaukratiet er næsten ikke til at få bugt med her. Vi har kun begrænset kompetence inden for kulturpolitikken, men jeg spørger mig selv, hvor de tre institutioners kulturpolitiske vilje er henne her. Den er alt for svag. I stedet for at fremme europæisk indhold i den globaliseringstid, vi lever i, støtter vi de store: store lande, store koproduktioner. De små og de mindre lande, de mindre udbredte sprog går tabt på denne måde. Mit spørgsmål til Kommissionen lyder: Der er planlagt et retsgrundlag til finansiering af A-30-poster. Hvilke forestillinger gør Kommissionen sig på dette område? Skal der være en flerårsplan? Skal der være en interinstitutionel arbejdsgruppe, der skal definere kriterierne på de enkelte områder i fællesskab og mere nøjagtigt?"@da1
". Κύριε Πρόεδρε, η συζήτηση για τις καταστροφές από τις πλημμύρες έδειξε στην κοινή γνώμη μια νέα εικόνα της Ευρώπης – την εικόνα μιας κοινότητας αλληλεγγύης. Κυρίες και κύριοι, αυτό είναι ένα πλεονέκτημα που δεν πρέπει να αφήσουμε να χαθεί. Μεγάλες αλλαγές και προκλήσεις βρίσκονται μπροστά μας. Τα καίρια ζητήματα είναι προφανή – για εμάς, αλλά όχι και για την ευρωπαϊκή κοινή γνώμη. Για τον απλό πολίτη στη Βιέννη η πολιτική πληροφόρησης της ΕΕ είναι ελλιπής. Μεγάλος αριθμός τροπολογιών αφορά αυτόν ακριβώς τον τομέα. Η πίεση για ενημέρωση είναι τεράστια και η ενημέρωση αυτή πρέπει να είναι μονόπλευρη – γυαλιστερά φυλλάδια, συναντήσεις σε γυάλινους πύργους και ιστοσελίδες – όσο εφευρετική, ευφυής και πραγματικά ενημερωτική και αν είναι. Μου θυμίζει κάτι που αντιμετώπισα συχνά στην επαγγελματική μου ζωή. Εάν το κοινό δεν θέλει να έρθει στο θέατρο, πρέπει το θέατρο να πάει στο κοινό. Πρέπει εμείς να προσεγγίσουμε τους ανθρώπους, να πάμε στα πανεπιστήμια, στα σχολεία, και τα κράτη μέλη έχουν και αυτά ευθύνη γι’ αυτό. Είμαστε όλοι υπόλογοι γι’ αυτό. Πρέπει να ενημερώνουμε ο ένας τον άλλον καλύτερα, καθώς η έλλειψη ενημέρωσης οδηγεί σε παραπληροφόρηση, και αυτό ακριβώς είναι που δεν χρειαζόμαστε. Το σημείο αυτό με φέρνει πίσω στην πολιτιστική πολιτική. Ακούγεται συνέχεια, με μια χροιά κυνισμού, ότι οι δρόμοι στις Βρυξέλλες είναι στρωμένοι με χρήμα και το μόνο που πρέπει να κάνεις είναι να σκύψεις να το μαζέψεις. Όσον αφορά τον πολιτισμό, δεν μπορούμε να πούμε ότι συγκεντρώνουμε χρήματα, και σίγουρα δεν τα μαζεύουμε από τον δρόμο – μάλλον μετράμε δεκάρα τη δεκάρα. Η γραφειοκρατία στον τομέα αυτόν είναι τελείως ανυπέρβλητη. Αν και οι αρμοδιότητές μας σε αυτόν τον τομέα είναι περιορισμένες, αναρωτιέμαι τι απέγινε η βούληση των τριών θεσμικών οργάνων να κάνουν κάτι για την πολιτιστική πολιτική. Είναι πάρα πολύ αδύναμη. Αντί να προωθούμε το ευρωπαϊκό περιεχόμενο στην παγκοσμιοποιημένη εποχή στην οποία ζούμε, υποστηρίζουμε τους μεγάλους – τις μεγάλες χώρες, τις μεγάλες συμπαραγωγές. Με τον τρόπο αυτόν, οι μικροί, οι μικρότερες χώρες και μικρότερες γλώσσες, βγαίνουν χαμένες. Αυτό που θέλω να ρωτήσω την Επιτροπή είναι το εξής: ποιο είναι το πλαίσιο στο οποίο θα βασίσει η Επιτροπή την κατάρτιση της νομικής βάσης για τη χρηματοδότηση των θέσεων Α-30 του προϋπολογισμού; Πρόκειται να καταρτιστεί πολυετές σχέδιο; Προβλέπεται η δημιουργία διοργανικής ομάδας εργασίας, ώστε να καθοριστούν από κοινού και με μεγαλύτερη ακρίβεια τα κριτήρια για τους διάφορους τομείς;"@el8
"Mr President, the debate on the flood disasters has shown Europe to the public in a new light – as a community of solidarity. Ladies and gentlemen, this is a bonus that we should not carelessly fritter away. Great changes and challenges are ahead of us. The crucial issues are evident – to us, but not to the European public. The man in the street in Vienna would say that there is something missing from our information policy. It is precisely on this area that a large number of amendments have been submitted. The pressure to inform is huge, and that information must be one-sided – glossy brochures, ivory-tower conferences and websites – no matter how inventive, brilliantly conceived and really informative. It reminds me of something I frequently experienced in my professional life. If the public don't come to the theatre, the theatre must go to the public. We have to go out to people, to universities, into schools, and the Member States cannot be discharged from their obligations in this respect. We are all open to that criticism. We should inform each other better, as the lack of information gives rise to misunderstandings, and it is precisely those that we have least need of. That brings me back to cultural policy. You always hear it said, in a cynical tone, that in Brussels there is money lying all over the streets, and you just have to pick some up. Well, when it comes to culture, you can't talk in terms of collecting money and certainly not of just picking it up – counting the pennies is more like it. Bureaucracy in this area is simply unmanageable. Although we have only limited competence in it, I wonder what became of the three institutions' will to do something about cultural policy. It is far too weak. Rather than promote European content in this globalised age in which we live, we are supporting the big boys – big countries, big co-productions. That way, the little guys, the smaller countries, and the lesser-used languages lose out. What I want to ask the Commission is this: a legal basis for the financing of the A-30 lines is being planned, but what conception does the Commission have of it? Is there to be a multi-annual plan? Is there to be an interinstitutional working party, in order that the criteria in the individual areas can be defined jointly and more exactly?"@en3
"Señor Presidente, el debate acerca de las catástrofes de las inundaciones ha permitido que el público adquiera una nueva perspectiva de Europa –como una comunidad de solidaridad. Señorías, esto representa una oportunidad que no deberíamos desperdiciar así como así. Nos aguardan grandes cambios y grandes retos. Los temas fundamentales resultan evidentes –para nosotros, aunque no para el público europeo. Un ciudadano cualquiera de Viena diría que a nuestra política de información le falta algo. Precisamente se ha presentado un gran número de enmiendas al respecto. La presión de informar es enorme y esa información debe ser unilateral –folletos elegantes, conferencias basadas en castillos de arena y sitios web, sin importar la creatividad y brillantez con la que hayan sido concebidos o que resulten realmente informativos. Me recuerda a algo que experimenté frecuentemente en mi vida profesional. Si el público no viene al teatro, el teatro debe ir al público. Tenemos que acercarnos a la gente, a las universidades, a las escuelas y los Estados miembros no pueden eludir sus obligaciones a este respecto. Estamos totalmente abiertos a esa crítica. Deberíamos informarnos mejor los unos a los otros, puesto que la falta de información da lugar a malentendidos y esto es precisamente lo que menos falta nos hace. Esto me lleva de nuevo a la política de cultura. Siempre han escuchado decir, en un tono sarcástico, que en Bruselas hay dinero tirado por todas las calles y que uno sólo tiene que cogerlo. Pues bien, por lo que se refiere a la cultura, no se puede hablar en términos de cobrar dinero y menos de simplemente cogerlo –sino más bien de contar los céntimos. La burocracia en este área resulta sencillamente insufrible. A pesar de que sólo tenemos una competencia limitada en este ámbito, me pregunto qué fue del deseo de las tres instituciones de hacer algo con respecto a la política de cultura. Sin duda, es insuficiente. En lugar de promover el contenido europeo en este tiempo globalizado en el que vivimos, estamos apoyando a «los grandes» –es decir, grandes países, grandes producciones conjuntas. De este modo, los pequeños países y las lenguas menos utilizadas salen perdiendo. Lo que quiero pedir a la Comisión es lo siguiente: se está planificando una base legal para la financiación de las líneas A-30, pero ¿qué idea tiene la Comisión de ella? ¿Existirá un plan plurianual? ¿Existirá un grupo de trabajo interinstitucional, con el fin de que los criterios de las áreas individuales se puedan definir de forma conjunta y más exactamente?"@es12
"Arvoisa puhemies, tulvaonnettomuuksia koskeva keskustelu on näyttänyt kansalaisille Euroopan uudessa valossa – solidaarisena yhteisönä. Hyvät parlamentin jäsenet, tämä on lisäetu, jota emme saa haaskata. Meillä on edessämme suuria muutoksia ja haasteita. Ratkaisevat kysymykset ovat itsestään selviä meille, mutta eivät Euroopan kansalaisille. Kadunmies Wienissä sanoisi, että tiedotuspolitiikastamme puuttuu jotakin. Nimenomaan tällä alalla on esitetty suuri määrä tarkistuksia. Paine tiedottamiseen on valtava, mutta tiedotus on yksipuolista – kiiltäviä esitteitä, konferensseja norsunluutornissa ja Internet-sivustoja. Silloin ei auta, kuinka kekseliästä, nerokkaasti laadittua ja aidosti informatiivista tämä tiedotus on. Tämä muistuttaa minua työssäni usein kohtaamastani ilmiöstä. Jos yleisö ei tule teatteriin, teatterin on mentävä yleisön luo. Meidän on mentävä ihmisten luo, yliopistoihin ja kouluihin, eikä jäsenvaltioita voida vapauttaa niiden velvollisuuksista tässä asiassa. Meitä kaikkia voidaan arvostella tässä asiassa. Meidän on tiedotettava toisillemme paremmin, sillä tiedonpuute johtaa väärinkäsityksiin, ja juuri niitä tarvitsemme kaikkein vähiten. Tästä päästään takaisin kulttuuripolitiikkaan. Usein kuulee kyynisen lausahduksen, jonka mukaan Brysselissä rahaa on kuin roskaa ja sitä kerätäkseen tarvitsee vain ojentaa kätensä. Kulttuurin kohdalla ei voi puhua rahan keräämisestä eikä varsinkaan sen poimimisesta kadulta – pikemminkin pennien venyttämisestä. Alan byrokratia on yksinkertaisesti ylivoimaista. Vaikka unionilla on vain rajattu toimivalta alalla, ihmettelen, mitä tapahtui kolmen toimielimen halukkuudelle toimia kulttuuripolitiikan puolesta. Tämä halukkuus on aivan liian vähäistä. Sen sijaan, että tukisimme eurooppalaisia teoksia nykyisellä maailmanlaajuistumisen aikakaudella, tuemme suuria nimiä – suuria maita ja suuria yhteistuotantoja. Tässä pienet tekijät, pienemmät maat ja vähemmän käytetyt kielet ovat häviäjiä. Haluan kysyä komissiolta seuraavaa: A-30-kohtiin ollaan suunnittelemassa oikeusperustaa, mutta mikä on komission käsitys tästä kohdasta? Onko tarkoituksena laatia monivuotinen ohjelma? Aiotaanko perustaa toimielinten välinen työryhmä, jotta yksittäisten alojen arviointiperusteet voitaisiin määritellä yhdessä ja täsmällisemmin?"@fi5
"Monsieur le Président, depuis le débat sur les inondations, l'Europe apparaît au sein de la population européenne sous un nouveau jour, à savoir comme une communauté solidaire. Chers collègues, nous ne devons pas gâcher cet avantage de manière inconsidérée. D'importants changements et d'importants défis nous attendent. Les enjeux essentiels sont clairs. C'est du moins le cas pour nous, mais pas pour la population européenne. Notre politique d'information reste bancale, comme on dit si joliment à Vienne. Toute une série d'amendements ont d'ailleurs été déposés à ce sujet. Il existe une grande pression à l'information, à l'information unilatérale : des brochures reluisantes, des conférences dans des tours d'ivoire, des sites web - quels que puissent être leur inventivité, leur forme et leur caractère réellement informatif. Cette réalité me rappelle une situation que j'ai vécue à plusieurs reprises dans ma vie professionnelle. Lorsque le public ne va plus au théâtre, le théâtre doit aller vers le public. Nous devons aller vers les gens, nous rendre dans les universités et les écoles. Nous ne pouvons toutefois pas dégager les États membres de leurs responsabilités dans ce domaine. C'est une critique qui nous concerne tous. Nous devrions mieux informer les autres, car le manque d'information est le meilleur ferment de l'incompréhension. Or, c'est précisément la chose dont nous avons le moins besoin en ce moment. Je reviens de nouveau sur la politique culturelle. On entend sans cesse cette phrase cynique : l'argent se trouve à Bruxelles, partout dans la rue, il suffit de le ramasser. Pour ce qui est de la culture, il ne saurait être question de collecter, et encore moins de ramasser l'argent - il s'agit plutôt de compter ses centimes. La bureaucratie est pratiquement inébranlable sur ce point. Quand bien même nous n'avons qu'une compétence limitée en matière de politique culturelle, je me demande néanmoins ce qu'il est advenu de la volonté des trois institutions dans ce domaine. Elle est bien trop faible. En cette époque de mondialisation que nous traversons, il faudrait davantage encourager les contenus européens que promouvoir les grands pays, les grandes coproductions. Les plus petits pays qui ont des langues plus rares risquent de se perdre, de la sorte. Ma question à la Commission est la suivante : comment la Commission entrevoit-elle la base juridique prévue pour le financement des lignes A-30 ? S'agira-t-il d'un plan pluriannuel ? Un groupe de travail interinstitutionnel sera-t-il créé pour pouvoir définir de manière commune et plus précise les critères en vigueur dans ces domaines ?"@fr6
"Signor Presidente, il dibattito sulle disastrose alluvioni degli ultimi tempi ha fatto apparire l’Europa alla sua popolazione in una luce nuova, ovvero come una comunità di solidarietà. Tale onorevoli colleghi, non dovrebbe essere messo a repentaglio con leggerezza. Siamo posti di fronte a grandi cambiamenti e sfide. I nodi cruciali sono evidenti – a noi, ma anche all’opinione pubblica europea. L’uomo della strada di Vienna direbbe che manca qualcosa alla nostra politica dell’informazione, ed è proprio su questo aspetto che sono stati proposti numerosi emendamenti. C’è una forte pressione a informare, a informare unilateralmente – opuscoli patinati, conferenze nella torre d’avorio, siti Internet, non importa quanto creativi e ben realizzati, e anche veramente informativi. Questo aspetto mi ricorda una circostanza che riscontro spesso nella mia vita professionale: se il pubblico non viene in teatro, è il teatro che deve andare dal pubblico. Dobbiamo incontrare le persone, dobbiamo andare nelle università, nelle scuole, e non possiamo sollevare dalla loro responsabilità in questo campo neppure gli Stati membri. E’ una critica che ci riguarda tutti. Dovremmo informarci meglio a vicenda, perché la mancanza d’informazione dà adito a malintesi, di cui non abbiamo proprio bisogno. Questo mi riporta alla politica culturale. Si continua a sentire affermare cinicamente che a Bruxelles i soldi si trovano per strada, basta andarli a prendere. Per quanto concerne la cultura, non si può certo dire che c’è da incassare, e di sicuro non mucchi di soldi; tutt’al più si potrebbe parlare di una conta delle monetine La burocrazia in questo settore è quasi impossibile da gestire. La nostra competenza in materia di politica culturale è limitata, ma mi chiedo che fine abbia fatto la volontà politica delle tre Istituzioni di fare qualcosa per la politica culturale, che è di gran lunga troppo debole. In un’epoca di globalizzazione come quella attuale, invece di promuovere i contenuti europei noi promuoviamo i grandi: i grandi paesi, le grandi coproduzioni. Così i piccoli, i paesi più piccoli, le lingue di minore diffusione hanno la peggio. Pongo alla Commissione questa domanda: si sta prevedendo una base giuridica per il finanziamento delle linee A-30, ma come pensa di procedere la Commissione? Ci sarà un piano pluriennale? Ci sarà un gruppo di lavoro interistituzionale per poter definire insieme e con maggiore precisione i criteri per le singole aree?"@it9
"Mr President, the debate on the flood disasters has shown Europe to the public in a new light – as a community of solidarity. Ladies and gentlemen, this is a bonus that we should not carelessly fritter away. Great changes and challenges are ahead of us. The crucial issues are evident – to us, but not to the European public. The man in the street in Vienna would say that there is something missing from our information policy. It is precisely on this area that a large number of amendments have been submitted. The pressure to inform is huge, and that information must be one-sided – glossy brochures, ivory-tower conferences and websites – no matter how inventive, brilliantly conceived and really informative. It reminds me of something I frequently experienced in my professional life. If the public don't come to the theatre, the theatre must go to the public. We have to go out to people, to universities, into schools, and the Member States cannot be discharged from their obligations in this respect. We are all open to that criticism. We should inform each other better, as the lack of information gives rise to misunderstandings, and it is precisely those that we have least need of. That brings me back to cultural policy. You always hear it said, in a cynical tone, that in Brussels there is money lying all over the streets, and you just have to pick some up. Well, when it comes to culture, you can't talk in terms of collecting money and certainly not of just picking it up – counting the pennies is more like it. Bureaucracy in this area is simply unmanageable. Although we have only limited competence in it, I wonder what became of the three institutions' will to do something about cultural policy. It is far too weak. Rather than promote European content in this globalised age in which we live, we are supporting the big boys – big countries, big co-productions. That way, the little guys, the smaller countries, and the lesser-used languages lose out. What I want to ask the Commission is this: a legal basis for the financing of the A-30 lines is being planned, but what conception does the Commission have of it? Is there to be a multi-annual plan? Is there to be an interinstitutional working party, in order that the criteria in the individual areas can be defined jointly and more exactly?"@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, sedert het debat over de overstromingsrampen is Europa bij de Europese bevolking in een ander daglicht komen te staan: we zijn voor de burger een solidariteitsgemeenschap geworden. Dit krediet mogen wij, waarde collega’s, niet lichtvaardig verspelen. Wij worden geconfronteerd met grote veranderingen en grote uitdagingen. De prioriteiten zijn duidelijk, dat wil zeggen: zij zijn voor ons duidelijk, maar niet voor de Europese bevolking. Ons informatiebeleid loopt mank. Daarom gaat een groot aantal amendementen juist over dit vraagstuk. De druk om informatie, eenzijdige informatie te verspreiden is enorm: hoogglansbrochures, conferenties in ivoren torens en websites, de ene nog inventiever, stijlvoller en informatiever dan de andere. Dit doet mij denken aan iets dat ik in mijn beroep meerdere malen heb meegemaakt. Als het publiek niet naar het theater komt, moet het theater maar naar het publiek toegaan. Wij moeten naar de mensen toe; wij moeten naar de universiteiten en scholen toe. Wij mogen bovendien de lidstaten wat dit betreft niet van hun plicht ontslaan. De kritiek gaat ons allen aan. Wij moeten elkaar beter informeren, want gebrekkige informatie is de voedingsbodem voor misverstanden, en die kunnen wij missen als kiespijn. Dat brengt mij nogmaals bij het cultuurbeleid. Telkens weer krijg je de cynische uitspraak te horen dat het geld in Brussel voor het oprapen ligt en dat je het alleen maar hoeft te gaan ophalen. Welnu, je kunt wat cultuur betreft bepaald niet zeggen dat je het geld alleen maar hoeft te gaan ophalen; eerder is het zo dat je elk dubbeltje moet omdraaien. Van “even ophalen” is trouwens sowieso geen sprake, want je komt nauwelijks door de berg bureaucratie heen. Wij hebben slechts een beperkte bevoegdheid op het gebied van het cultuurbeleid, maar ik vraag mij af of de drie instellingen wel de wil hebben een cultuurbeleid te voeren. In ieder geval is die wil niet sterk genoeg. In deze tijd van mondialisering zouden we de Europese content moeten bevorderen, maar in plaats daarvan geven wij steun aan de grote jongens, aan de grote landen en aan grote coproducties. De kleine spelers op het toneel, de kleine landen en de minder gesproken talen gaan op die manier tenonder. Mijn vraag aan de Commissie luidt dan ook als volgt: er is een rechtsgrondslag voor de financiering van begrotingslijn A-30 in de maak; hoe stelt de Commissie zich die voor? Moet er een meerjarenprogramma komen? Moet er een interinstitutionele werkgroep komen om een gemeenschappelijke en nauwkeurigere definitie te vinden voor de criteria op de verschillende gebieden?"@nl2
"Senhor Presidente, o debate sobre as inundações mostrou à população europeia a Europa sob uma nova luz, nomeadamente, como uma comunidade de solidariedade. Caros colegas, isto é um bónus que não deveríamos desperdiçar levianamente. Esperam-nos importantes mudanças e desafios. Os pontos cruciais são evidentes. São evidentes para nós, mas não para a população europeia. O cidadão comum em Viena diria que falta qualquer coisa na nossa política de informação. É precisamente neste domínio que foi apresentado um grande número de alterações. Existe uma grande pressão para a informação, para a informação unilateral - brochuras lustrosas, conferências em torres de marfim, páginas seja qual for a sua capacidade inventiva, a sua forma ou o seu carácter realmente informativo. O facto faz-me lembrar algo que presenciei frequentes vezes na minha vida profissional. Se o público não vem ao teatro, o teatro tem de ir até ao público. Temos de ir até às pessoas, até às universidades, até às escolas. E os Estados-Membros não podem ser eximidos das suas obrigações nesta matéria. Esta é uma crítica que a todos nós diz respeito. Deveríamos informar-nos melhor uns aos outros, já que a falta de informação está na origem de mal-entendidos e é precisamente destes últimos que menos precisamos agora. Isto traz-me de volta à política cultural. Ouve-se constantemente dizer, num tom algo cínico, que em Bruxelas há dinheiro espalhado por todo o lado nas ruas e que só é preciso ir lá apanhá-lo. Pois bem, tratando-se da cultura, não se pode falar em termos de recolher dinheiro e muito menos de o ir “apanhar”– trata-se mais de contar os tostões. A burocracia, neste domínio, é simplesmente insuperável. Embora tenhamos apenas uma competência limitada nesta matéria, pergunto-me o que aconteceu à vontade das três Instituições de fazer alguma coisa em prol da política cultural. É muito, muito fraca. Em vez de promovermos os conteúdos europeus nesta era da globalização em que vivemos, apoiamos os grandes - os países grandes, as grandes co-produções. É por isso que os pequenos, os países mais pequenos, as línguas menos faladas ficam a perder. A pergunta que faço à Comissão é esta: está a ser planeada uma base jurídica para o financiamento das rubricas A-30, mas que ideia tem a Comissão acerca disto? Vai haver um plano plurianual? Vai haver um grupo de trabalho interinstitucional, a fim de que os critérios nos vários domínios possam ser definidos em comum e de forma mais precisa?"@pt11
". Herr talman! Sedan debatten om översvämningskatastroferna betraktar den europeiska befolkningen Europeiska unionen i ett annat ljus, nämligen som en solidaritetsgemenskap. Denna bonus, ärade kolleger, bör vi inte lättfärdigt slarva bort. Vi står inför stora förändringar och utmaningar. Prioriteringarna är klara. De är klara för oss, men inte för den europeiska befolkningen. Vår informationspolitik fungerar inte riktigt. En mängd ändringsförslag har lämnats in just rörande detta område. Det finns ett stort tryck när det gäller att informera, att informera ensidigt. Broschyrer på glättat papper, konferenser i elfenbenstornet, webbsidor – hur originella, hur fantastiskt utformade och verkligen informativa de än kan vara. Detta faktum erinrar mig om ett förhållande som jag ofta upplevt i mitt yrke. Om publiken inte kommer till teatern, måste teatern komma till publiken. Vi måste ut till människorna, till universiteten, till skolorna. Och vi får inte heller befria medlemsstaterna från sin plikt på detta område. Detta är en kritik som gäller oss alla. Vi bör informera varandra bättre, för bristande information är en utmärkt grogrund för missförstånd. Och sådana behöver vi nu allra minst. Därmed kommer jag än en gång fram till kulturpolitiken. Man kan fortfarande få höra dessa cyniska ord: Pengarna ligger ju på gatan i Bryssel, man måste bara hämta dem. Nåja, när det gäller kultur kan man tala om att räkna örena, men absolut inte om att hämta några pengar. Byråkratin är här helt omöjlig att bemästra. Vi har bara begränsad behörighet i fråga om kulturpolitik, men jag undrar var den kulturpolitiska viljan finns i alla tre institutionerna. Den är alltför svag. I stället för att främja ett europeiskt innehåll i den globaliseringstid som vi lever i, stöder vi de stora: stora länder, stora samproduktioner. De små och de mindre länderna, de mer sällan talade språken, går förlorade den vägen. Min fråga till kommissionen: En rättslig grund för att finansiera A-30-posten har planerats, hur tänker sig kommissionen det? Skall det finnas en flerårig plan? Skall det finnas en interinstitutionell arbetsgrupp, för att gemensamt och mer noggrant kunna definiera kriterierna i de enskilda områdena?"@sv13
lpv:unclassifiedMetadata

Named graphs describing this resource:

1http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Danish.ttl.gz
2http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Dutch.ttl.gz
3http://purl.org/linkedpolitics/rdf/English.ttl.gz
4http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Events_and_structure.ttl.gz
5http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Finnish.ttl.gz
6http://purl.org/linkedpolitics/rdf/French.ttl.gz
7http://purl.org/linkedpolitics/rdf/German.ttl.gz
8http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Greek.ttl.gz
9http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Italian.ttl.gz
10http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Latvian.ttl.gz
11http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Portuguese.ttl.gz
12http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Spanish.ttl.gz
13http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Swedish.ttl.gz
14http://purl.org/linkedpolitics/rdf/spokenAs.ttl.gz

The resource appears as object in 2 triples

Context graph