Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-09-24-Speech-2-169"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20020924.10.2-169"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Voorzitter, ik geloof inderdaad dat dit debat toch wel erg nuttig is om meer in het algemeen over een aantal moeilijke onderwerpen, waaronder ook dat van de fondsen, te praten. Ik denk dat het volslagen ten onrechte is wat sommige mensen schijnen te suggereren, namelijk dat er in verband met geld dat niet wordt uitgegeven, - want dat is het probleem met de RAL's -, sprake is van bedriegerij. Het probleem is juist dat het niet wordt uitgegeven en dat is een heel ander probleem. Ik denk ook dat er te veel schuld gegeven wordt aan de Commissie en te weinig aan de lidstaten. Ik kom zelf uit een lidstaat die in aanzienlijke mate schuld draagt aan het niet juist en tijdig uitgeven van de benodigde middelen en ik hoop dat dat in de toekomst wat beter wordt. Maar dit is een goed voorbeeld, Voorzitter.
Ik denk dat er twee fouten in het systeem zitten: de ene fout is dat we elke keer weer een nieuw fonds hebben en dat betekent dat we elke keer een jaar verliezen. Dat is ook nu ook weer gebeurd, dat schijnt onvermijdelijk te zijn. Ik zou de Commissie willen vragen toch eens te kijken of dat nu echt op die manier mogelijk is, want het is een structureel probleem.
Het tweede punt is dat ik me afvraag of we ooit van al die RAL's afkomen. Is het niet mogelijk, is het niet denkbaar, om in plaats van die dingen gewoon maar te laten staan, op een bepaald ogenblik met een lidstaat die er niet in slaagt dat geld uit te geven een overeenkomst te sluiten? Bijvoorbeeld door te zeggen: dat geld voegen we weer toe aan de algemene middelen en u krijgt een deel van een korting op uw contributie, die u toch moet betalen. Ik denk dat die lidstaat daar erg blij mee zou kunnen zijn. Ik denk dat iedereen daar ook blij mee is, want dan komt er geld beschikbaar voor diegenen die het wel kunnen uitgeven. Uiteraard moet dat gebeuren op basis van vrijwilligheid, want anders zal het systeem nooit werken, dan zou een lidstaat daar nooit mee instemmen. Maar misschien is het mogelijk om op die manier betrekkelijk snel en pragmatisch van de zaak af te komen. Ik vrees dat het misschien te pragmatisch is, want iedereen houdt ervan om te zeggen dat het uitgegeven moet worden, om vervolgens veel obstakels in de weg te leggen als dat nodig is."@nl2
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, jeg tror faktisk, at denne forhandling er meget nyttig, eftersom vi mere generelt kan drøfte en række vanskelige emner, bl.a. penge. Jeg synes, det er fuldstændig uberettiget, hvad nogle tilsyneladende antyder, nemlig at der i forbindelse med penge, som ikke anvendes - for det er problemet med uindfriede forpligtelser - er tale om bedrageri. Problemet er netop, at de ikke anvendes, og det er et helt andet problem. Jeg synes også, at skylden lægges for meget på Kommissionen og for lidt på medlemsstaterne. Jeg kommer selv fra en medlemsstat, som i betydelig grad gør sig skyldig i forkert og for sen udbetaling af de nødvendige midler, og jeg håber, at denne situation forbedres i fremtiden. Men det er et godt eksempel, hr. formand.
Jeg tror, at der er to fejl i systemet. For det første opretter vi hver gang en ny fond, hvilket betyder, at der hver gang går et år tabt. Det er også sket nu, og det er tilsyneladende uundgåeligt. Jeg vil gerne bede Kommissionen om at undersøge, om det virkelig er muligt på denne måde, for det er et strukturelt problem.
For det andet undrer jeg mig over, om vi nogensinde kommer af med alle disse uindfriede forpligtelser. Er det ikke muligt, eller tænkeligt, i stedet for bare at lade dem stå, på et vist tidspunkt at indgå en aftale med en medlemsstat, som det ikke lykkes at anvende pengene? F.eks. ved at sige, at vi kanaliserer disse penge tilbage til de almene midler igen, og at den pågældende medlemsstat får rabat på det bidrag, som alligevel skal betales. Jeg tror, at denne medlemsstat kunne være meget tilfreds med det. Jeg tror, at alle vil være tilfredse med det, for derved stilles der penge til rådighed for dem, som har brug for dem. Selvfølgelig skal det ske på grundlag af frivillighed, for ellers vil systemet aldrig fungere, og medlemsstater ville aldrig gå med til det. Men måske er det muligt at løse problemet forholdsvis hurtigt og pragmatisk. Jeg er bange for, at det måske er for pragmatisk, for alle kan lide at sige, at pengene skal anvendes for dernæst at lægge mange hindringer i vejen, hvis det viser sig at være nødvendigt."@da1
"Herr Präsident! Meines Erachtens ist diese Aussprache insofern doch außerordentlich nützlich, als wir eher generell einige komplizierte Dinge erörtern können, zu denen auch die Fonds zählen. Völlig ungerechtfertigt, so meine ich, scheinen einige Leute zu suggerieren, im Zusammenhang mit den nicht verwendeten Mitteln – denn das ist das Problem bei den RAL – läge Betrug vor. Das Problem besteht gerade darin, dass sie nicht ausgegeben werden, und das ist etwas ganz anderes. Meiner Meinung nach wird auch der Kommission zu sehr und den Mitgliedstaaten zu wenig die Schuld in die Schuhe geschoben. Ich stamme selbst aus einem Mitgliedstaat, der in erheblichem Maße Schuld an der nicht ordnungsgemäßen und rechtzeitigen Verwendung der benötigten Mittel trägt, und hoffe, dass sich das künftig verbessert. Dennoch ist dies ein treffendes Beispiel.
Meiner Ansicht nach ist das System in zweierlei Hinsicht fehlerhaft. Erstens bekommen wir immer wieder einen neuen Fonds und verlieren wir damit jedes Mal ein Jahr. Genau das ist auch jetzt geschehen, und es scheint unvermeidlich zu sein. Ich darf die Kommission auffordern, doch einmal zu prüfen, ob nun wirklich auf diese Weise verfahren werden kann, handelt es sich doch um ein strukturelles Problem.
Zweitens frage ich mich, ob wir jemals von all diesen RAL wegkommen. Ist es nicht möglich, oder denkbar, anstatt diese Mittel einfach nur stehen zu lassen, irgendwann mit einem Mitgliedstaat, dem es nicht gelingt, diese Gelder auszugeben, eine Vereinbarung zu treffen? Beispielsweise könnten wir sagen, wir führen diese Gelder wieder der globalen Mittelausstattung zu, und diesem Mitgliedstaat wird teilweise ein Nachlass auf seinen Beitrag gewährt, den er ohnehin zahlen muss. Dieser Staat könnte, so meine ich, darüber recht froh sein. Jeder dürfte sich freuen, denn dann werden denjenigen Gelder bereitgestellt, die sie auch brauchen. Selbstverständlich muss das auf freiwilliger Basis geschehen, denn sonst würde das System nie funktionieren und ein Mitgliedstaat nie seine Zustimmung geben. Aber vielleicht können wir dieses Problem so recht zügig und pragmatisch lösen. Ich fürchte, womöglich zu pragmatisch, denn jeder behauptet gern, die Mittel sollten verwendet werden, um anschließend bei Bedarf zahlreiche Hindernisse in den Weg zu legen."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, πράγματι πιστεύω ότι αυτή η συζήτηση είναι πολύ χρήσιμη, καθόσον μας επιτρέπει να συζητούμε πολλά δύσκολα ζητήματα, συμπεριλαμβανομένων των πόρων, σε ένα γενικό πλαίσιο. Αυτό που ορισμένοι φαίνεται να υπονοούν, δηλαδή ότι σημειώνονται απάτες σε σχέση με χρηματοδοτικούς πόρους που δεν δαπανώνται, είναι εντελώς άδικο, διότι το πρόβλημα αφορά τις εκκρεμείς αναλήψεις υποχρεώσεων. Το πρόβλημα έγκειται ακριβώς στο γεγονός ότι οι εν λόγω πόροι δεν δαπανώνται, κάτι που αποτελεί ένα τελείως διαφορετικό ζήτημα. Πιστεύω, επίσης, ότι επικρίνεται υπερβολικά η Επιτροπή, ενώ τα κράτη μέλη δεν επικρίνονται αρκετά. Εγώ ο ίδιος προέρχομαι από ένα κράτος μέλος που φέρει μεγάλη ευθύνη για τη μη σωστή και άμεση δαπάνη των απαραίτητων πόρων, και ελπίζω ότι αυτή η κατάσταση θα βελτιωθεί στο μέλλον. Αυτό είναι, παρόλα αυτά, ένα καλό παράδειγμα.
Κατά την άποψή μου, το σύστημα είναι ατελές σε δύο σημεία. Πρώτον, έχουμε ένα νέο ταμείο κάθε φορά, γεγονός που σημαίνει ότι κάθε φορά χάνουμε ένα έτος. Αυτό ακριβώς συνέβη τώρα και φαίνεται αναπόφευκτο. Θα ζητήσω από την Επιτροπή να εξετάσει εάν αυτό μπορεί πραγματικά να γίνεται κατ’ αυτόν τον τρόπο, διότι πρόκειται για εγγενές πρόβλημα.
Δεύτερον, αναρωτιέμαι εάν θα απελευθερωθούμε ποτέ από αυτές τις εκκρεμείς αναλήψεις υποχρεώσεων. Δεν είναι δυνατόν, ή νοητό, αντί απλώς να τις εγκαταλείψουμε, να καταλήξουμε σε συμφωνία σε μια δεδομένη στιγμή με ένα κράτος μέλος που δεν καταφέρνει να δαπανήσει αυτά τα χρήματα; Θα μπορούσαμε, για παράδειγμα, να πούμε ότι θα διοχετεύσουμε εκ νέου αυτά τα χρήματα στους γενικούς πόρους και αυτό το κράτος μέλος θα λάβει μείωση της συνεισφοράς του, η οποία πρέπει να καταβληθεί ούτως ή άλλως. Φρονώ ότι αυτό το κράτος μέλος θα μπορούσε να είναι πολύ ικανοποιημένο με αυτήν την πρόταση και ότι πράγματι όλοι θα μπορούσαν να είναι ικανοποιημένοι, καθώς επιτρέπει να διατεθούν τα χρήματα σε όσους τα χρειάζονται. Είναι περιττό να πούμε ότι αυτό θα πρέπει να γίνεται σε εθελοντική βάση. Εάν δεν συμβεί αυτό, το σύστημα δεν θα λειτουργήσει ποτέ και τα κράτη μέλη δεν θα συμφωνήσουν ποτέ επ’ αυτού. Ίσως, παρόλα αυτά, είναι πιθανόν να επιλύσουμε το εν λόγω ζήτημα σχετικά γρήγορα και πρακτικά. Φοβούμαι ότι ίσως είναι υπερβολικά πρακτική λύση, διότι σε όλους αρέσει να ισχυρίζονται ότι πρέπει να δαπανώνται πόροι, μόνο και μόνο για να θέτουν πολλά εμπόδια όταν έρχεται η ώρα να δαπανηθούν."@el8
"Mr President, I do indeed believe that this debate is extremely useful inasmuch as it allows us to discuss a number of difficult issues, including funds, in a general context. What some people seem to be suggesting is completely unfair, namely that fraud would be involved in funding that goes unspent, for that is the problem with commitments outstanding. The problem lies in the very fact that it goes unspent, which is an entirely different issue. I also think that too much blame is being apportioned to the Commission and not enough to the Member States. I myself come from a Member State which is very much to blame for not spending the necessary resources properly and promptly, and I hope that this situation will improve in future. This is a good example, though.
In my view, the system is flawed on two counts. Firstly, we have a new fund each time, which means that each time, we lose a year. This is exactly what happened now and seems to be inevitable. I would ask the Commission to examine whether this can really be done in this way, for this is an inherent problem.
Secondly, I wonder whether we will ever be free of these commitments outstanding. Is it not possible, or conceivable, instead of simply leaving these, to conclude an agreement at a given point with a Member State that fails to manage to spend that money? We could, for example, say that we will channel this money back to the general resources, and this Member State will receive a reduction on their contribution, which has to be paid anyway. I think that this Member State could be very happy with this proposal, and indeed that everyone could be, as it allows money to become available for those who need it. Needless to say, this should be done on a voluntary basis; if not, the system would never work and Member States would never agree to it. Maybe, though, it is possible to solve this issue relatively quickly and pragmatically. I fear that it might be too pragmatic, for everyone likes to claim that funds should be spent, only to place many obstacles along the way should this then appear necessary."@en3
"Señor Presidente, en realidad creo que este debate resulta extremadamente útil, dado que nos permite debatir una serie de problemas difíciles, incluyendo los fondos, en un contexto general. Lo que algunas personas parecen sugerir es completamente injusto, especialmente que el hecho de financiar lo que no se va a gastar implique un fraude, porque ese es el problema que existe con los compromisos pendientes. El problema radica en el hecho de que no se gasta, que es un problema totalmente diferente. También creo que se está culpando demasiado a la Comisión y no lo suficiente a los Estados miembros. Yo mismo procedo de un Estado miembro muy culpable de no gastar los recursos necesarios conveniente y rápidamente, y espero que esta situación mejore en el futuro. Sin embargo, constituye un buen ejemplo.
En mi opinión, el sistema presenta defectos en dos cuentas. En primer lugar, tenemos un nuevo fondo cada vez, lo que significa que, cada vez, perdemos un año. Esto es exactamente lo que ha sucedido ahora y parece ser inevitable. Me gustaría pedir a la Comisión que analice si esto se puede hacer verdaderamente de esta forma, porque se trata de un problema inherente.
En segundo lugar, me pregunto si nos libraremos alguna vez de estos compromisos pendientes. ¿No es posible, o concebible, alcanzar un acuerdo en un punto dado con un Estado miembro que no sea capaz de gastar ese dinero, en lugar de dejarlo? Podríamos, por ejemplo, decir que canalizaremos este dinero de vuelta a los recursos generales y este Estado miembro sufriría una reducción en su contribución, que se pagaría igualmente. Creo que este Estado miembro podría estar muy satisfecho con esta propuesta y, de hecho, todos podrían estarlo, dado que permite que el dinero esté disponible para aquellos que lo necesitan. Sobra decir que esto debería hacerse de forma voluntaria. De lo contrario, el sistema nunca funcionaría y los Estados miembros nunca estarían de acuerdo con esta propuesta. Sin embargo, quizás sea posible solucionar este problema de manera relativamente rápida y pragmática. Me temo que podría resultar demasiado pragmático, para todos aquellos partidarios de afirmar que los fondos deberían gastarse, el hecho de limitarse a poner muchos obstáculos en el camino en caso de que se considerase necesario."@es12
"Arvoisa puhemies, mielestäni tämä keskustelu on äärimmäisen tärkeä sikäli kuin se antaa meille mahdollisuuden keskustella yleisesti monista vaikeista asioista, kuten varoista. Joidenkin esittämät lausunnot ovat täysin epäreiluja. Tarkoitan etenkin viittausta siihen, että käyttämättömiin varoihin, joka on maksamatta olevan määrän ongelma, liittyisi petoksia. Tosiasiassa ongelma on siinä, että varat jäävät käyttämättä, ja siinä on puolestaan kyse aivan eri asiasta. Minun mielestäni syytöksiä myös osoitetaan liialti komissiota eikä tarpeeksi jäsenvaltioita kohtaan. Itse olen kotoisin jäsenvaltiosta, jota todella voidaan syyttää siitä, ettei välttämättömiä varoja ole käytetty asianmukaisesti ja ajallaan, ja toivon tilanteen parantuvan tulevaisuudessa. Tämä kuitenkin toimii hyvänä esimerkkinä.
Mielestäni järjestelmässä on kaksi vikaa. Ensiksikin aina on kyse uudesta rahastosta, jolloin yksi vuosi aina menetetään. Juuri näin on käynyt nytkin, ja tämä on mielestäni väistämätöntä. Pyydän komissiota tutkimaan, voidaanko näin todella toimia, sillä kyse on järjestelmälle ominaisesta ongelmasta.
Toiseksi haluaisin tietää, saadaanko näitä maksamatta olevia määriä koskaan poistettua. Eikö niiden hyväksymisen sijaan olisi mahdollista tietyssä vaiheessa pyrkiä sopimukseen sellaisen jäsenvaltion kanssa, joka ei kykene kuluttamaan rahoja? Voitaisiin esimerkiksi sopia, että rahat ohjataan takaisin yleisiin varoihin ja että vähennetään kyseisen jäsenvaltion osuutta, joka olisi joka tapauksessa maksettava. Luulen kyseisen jäsenvaltion, kuten myös kaikkien muidenkin tahojen, olevan tyytyväinen sopimukseen, sillä näin rahat ovat sellaisten tahojen saatavilla, jotka tarvitsevat niitä. Tämä olisi tietysti toteutettava vapaaehtoisena järjestelynä, sillä muutoin se ei toimisi eivätkä jäsenvaltiot ikinä suostuisi siihen. Ehkä asiaan kuitenkin löytyy nopea ja käytännöllinen ratkaisu. Pelkään että on liiankin käytännöllistä vain asettaa useita esteitä, kun se on välttämätöntä, sillä kaikki ovat sitä mieltä, että varat on kulutettava."@fi5
"Monsieur le Président, je pense réellement que ce débat est extrêmement utile pour aborder de façon générale plusieurs sujets délicats, dont celui des fonds. J’estime que ce que certains ont semblé suggérer ne se justifie pas du tout, à savoir qu’il serait question de fraude lorsque l’argent n’est pas dépensé - car c’est le problème posé par les engagements non liquidés. Le problème vient justement de ce que cet argent n’est pas dépensé, ce qui est tout autre chose. Je pense aussi que l’on rejette trop la faute sur la Commission et pas assez sur les États membres. Je suis moi-même citoyen d’un État membre largement coupable de ne pas dépenser exactement et à temps les moyens nécessaires et j’espère que l’on y remédiera à l’avenir. Mais c’était un bon exemple.
Je crois que le système comporte deux défauts : le premier réside dans le fait que nous recréons chaque fois un nouveau fonds, ce qui se traduit par la perte systématique d’une année. Nous venons encore de procéder de la sorte, il semble que ce soit inévitable. Je voudrais demander à la Commission de voir si c’est réellement possible de cette manière, car il s’agit d’un problème structurel.
Le deuxième défaut est le suivant : je me demande si nous nous débarrasserons vraiment un jour de ces RAL. N’est-il pas possible, ne serait-il pas envisageable, plutôt que de laisser ces montants en plan, de conclure à un moment donné un accord avec un État membre qui ne parvient pas à dépenser cet argent ? En disant par exemple que nous plaçons de nouveau ce montant dans les moyens généraux tandis que l’État membre en question bénéficie d’une remise partielle sur sa contribution, qu’il doit payer de toute façon. J’ai le sentiment que cette solution pourrait satisfaire cet État membre. Je pense que le contentement serait général parce que l’argent serait à nouveau disponible pour ceux qui peuvent le dépenser. Ce système devrait évidemment fonctionner sur base volontaire, sans quoi il ne fonctionnerait jamais, les États membres n’y consentiraient jamais. Mais peut-être y aurait-il moyen de cette façon de nous sortir d’affaire assez rapidement et de manière pragmatique. Je crains que cette solution pèche par excès de pragmatisme parce que tout le monde adore dire que cet argent doit être dépensé, mais ce n’est que pour mieux mettre des bâtons dans les roues du mécanisme si nécessaire."@fr6
"Signor Presidente, trovo che questa discussione sia senz’altro estremamente utile in quanto ci consente di discutere di una serie di questioni delicate, compresi i fondi, in un contesto generale. Ciò che trapela dagli interventi è completamente scorretto, ossia che ci sarebbero frodi a livello di finanziamenti non erogati, e che questo è il problema degli impegni inevasi. Il problema risiede proprio nel fatto che restano inevasi, il che è tutt’altra questione. Penso anche che si colpevolizzi troppo la Commissione e non abbastanza gli Stati membri. Io stesso provengo da uno Stato membro che indubbiamente è colpevole di non spendere adeguatamente e velocemente le risorse necessarie e spero che questa situazione migliori in futuro. Questo peraltro è un buon esempio.
A mio avviso il sistema è bacato da due punti di vista. Innanzi tutto, ogni volta abbiamo un fondo nuovo, il che implica che ogni volta perdiamo un anno. Questo è esattamente ciò che è successo ora e pare ormai inevitabile. Vorrei chiedere alla Commissione di vedere se lo si possa fare veramente in questo modo, trattandosi di un problema intrinseco.
In secondo luogo mi chiedo se riusciremo mai a liberarci di questi impegni in sospeso. Non è possibile, o concepibile, invece di abbandonarli semplicemente, stipulare un accordo con uno Stato membro che a un dato momento non riesce a spendere i fondi? Potremmo per esempio dire che riporteremo questi soldi alle risorse generali e che lo Stato membro usufruirà di una riduzione del proprio contributo, da versare comunque. Ritengo che questo Stato membro potrebbe dirsi soddisfatto della proposta e che comunque potrebbero esserlo tutti, posto che ciò libera fondi per coloro che ne hanno bisogno. Inutile dire che questo dovrebbe avvenire su base volontaria; in caso negativo, il sistema non potrebbe mai funzionare e gli Stati membri non lo approverebbero mai. Forse tuttavia sarà possibile risolvere la questione in modo relativamente rapido e pragmatico. Temo che potrebbe diventare troppo pragmatico, dato che a tutti piace sostenere che i soldi vanno spesi soltanto per poi porre molti ostacoli sul cammino qualora ciò dovesse in seguito rivelarsi necessario."@it9
"Mr President, I do indeed believe that this debate is extremely useful inasmuch as it allows us to discuss a number of difficult issues, including funds, in a general context. What some people seem to be suggesting is completely unfair, namely that fraud would be involved in funding that goes unspent, for that is the problem with commitments outstanding. The problem lies in the very fact that it goes unspent, which is an entirely different issue. I also think that too much blame is being apportioned to the Commission and not enough to the Member States. I myself come from a Member State which is very much to blame for not spending the necessary resources properly and promptly, and I hope that this situation will improve in future. This is a good example, though.
In my view, the system is flawed on two counts. Firstly, we have a new fund each time, which means that each time, we lose a year. This is exactly what happened now and seems to be inevitable. I would ask the Commission to examine whether this can really be done in this way, for this is an inherent problem.
Secondly, I wonder whether we will ever be free of these commitments outstanding. Is it not possible, or conceivable, instead of simply leaving these, to conclude an agreement at a given point with a Member State that fails to manage to spend that money? We could, for example, say that we will channel this money back to the general resources, and this Member State will receive a reduction on their contribution, which has to be paid anyway. I think that this Member State could be very happy with this proposal, and indeed that everyone could be, as it allows money to become available for those who need it. Needless to say, this should be done on a voluntary basis; if not, the system would never work and Member States would never agree to it. Maybe, though, it is possible to solve this issue relatively quickly and pragmatically. I fear that it might be too pragmatic, for everyone likes to claim that funds should be spent, only to place many obstacles along the way should this then appear necessary."@lv10
"Senhor Presidente, acredito verdadeiramente que este debate é extremamente útil na medida em que nos permite discutir várias questões difíceis, incluindo os Fundos, num contexto geral. O que algumas pessoas parecem estar a sugerir é completamente injusto, isto é que haveria fraude no financiamento que não é gasto, já que esse é o problema dos RAL. O problema está no próprio facto de não ser gasto, o que é uma questão totalmente diferente. Penso também que se estão a atribuir muitas culpas à Comissão e poucas aos Estados-Membros. Eu próprio sou de um Estado-Membro que tem muitas culpas, por não ter gasto os recursos necessários de forma correcta e atempada, e espero que a situação melhore no futuro. É um bom exemplo.
Em meu entender, o sistema falha em dois aspectos. Primeiro, temos um fundo novo de cada vez, o que significa que, de cada vez, perdemos um ano. Foi precisamente o que aconteceu agora e que parece inevitável. Pediria à Comissão que apurasse se é de facto possível proceder desta maneira, já que este é um problema intrínseco.
Em segundo lugar, pergunto-me se alguma vez conseguiremos libertar-nos dessas autorizações por executar. Não será possível ou concebível, em vez de simplesmente deixar essas dotações assim, em determinado momento estabelecer um acordo com um Estado-Membro que não consiga gastar o dinheiro? Poderíamos, por exemplo, dizer que canalizamos esse dinheiro para os recursos gerais e que esse Estado-Membro obtém uma redução da sua contribuição, que, de qualquer modo, tem de ser paga. Penso que um Estado-Membro nessa situação ficaria muito contente com esta proposta e, na verdade, que todos poderiam ficar contentes, já que tal proposta permite disponibilizar dinheiro para os que precisam dele. Evidentemente, isto deveria efectuar-se de modo voluntário; a não ser assim, o sistema nunca funcionaria e os Estados-Membros nunca o adoptariam. Talvez seja possível, no entanto, resolver esta questão de forma relativamente rápida e pragmática. Receio que de forma demasiadamente pragmática, já que todos gostam de defender que os fundos devem ser gastos, quando depois colocam inúmeros entraves, quando estes lhes parecem necessários."@pt11
"Herr talman! Jag tror verkligen att den här debatten ändå är meningsfull för att få till stånd en allmän diskussion om ett antal besvärliga ämnen, inklusive fonderna. Jag anser att det som vissa personer verkar hävda, nämligen att det i samband med pengar som inte utnyttjas – för det är problemet med utestående åtaganden – är fråga om bedrägeri, är helt felaktigt. Problemet är just att de inte delas ut, och det är ett helt annat problem. Jag anser också att man lägger för stor skuld på kommissionen och för liten skuld på medlemsstaterna. Jag kommer själv från en medlemsstat som bär stor skuld för den felaktiga och försenade utdelningen av nödvändiga medel, och jag hoppas att detta kommer att förbättras i framtiden. Men detta är ett bra exempel, herr talman.
Jag tror att systemet innehåller två fel: det ena felet är att vi varje gång har en ny fond, och det betyder att vi varje gång förlorar ett år. Det har skett igen nu, det verkar vara oundvikligt. Jag skulle vilja be kommissionen att undersöka om det nu verkligen är möjligt att ha det på det här sättet, för det är ett strukturellt problem.
Den andra punkten är att jag undrar om vi någonsin kommer att komma ifrån alla dessa utestående åtaganden. Skulle det inte vara möjligt, skulle det inte vara tänkbart att, i stället för att helt enkelt låta dessa saker stå kvar, vid en viss tidpunkt sluta ett avtal med en medlemsstat som inte lyckas betala ut dessa pengar? Exempelvis genom att säga: de här pengarna för vi tillbaka till de allmänna medlen, och ni får en viss minskning av er andel som ni ändå måste betala. Jag tror att den medlemsstaten skulle kunna glädja sig åt det. Jag tror att alla skulle glädja sig åt det, för då skulle det finnas pengar tillgängliga för dem som kan betala ut dem. Detta måste naturligtvis ske på grundval av fri vilja, för i annat fall kommer systemet aldrig att fungera, då skulle en medlemsstat aldrig instämma i detta. Men det är kanske möjligt att komma ifrån problemet tämligen snabbt och pragmatiskt på det sättet. Jag fruktar att det kanske är alltför pragmatiskt, för alla tycker om att säga att medlen måste spenderas, för att därefter lägga ett stort antal hinder i vägen om så är nödvändigt."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples