Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-09-24-Speech-2-162"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20020924.10.2-162"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". - Monsieur le Président, mes premiers mots seront pour dire à M. Puerta et à Mme Jensen que je suis très sensible, comme l'ensemble de mes collaborateurs, à leurs remerciements pour notre travail d'explication objective, notamment à travers la communication sur l'exécution budgétaire que Mme Schreyer vient de vous présenter. Comme vous l'imaginez, Monsieur le Président, Mesdames et Messieurs, c'est dans un souci de transparence que j'ai abordé ce nouveau débat et c'est ce même souci qui m'avait conduit devant la commission de la politique régionale, des transports et du tourisme et devant la commission des budgets. Le 17 juillet dernier, la commission des budgets a expliqué la réalité de cette gestion.
Nous avons cherché, dans cette communication - Mme Jensen vient d'y faire allusion - à identifier franchement les causes de la sous-exécution pour 2000-2001 et les risques pour 2002, et à expliquer les mesures prises pour rattraper le retard. La simplification est un autre chantier qui ne va pas tarder. J'ai en effet proposé à l'ensemble des ministres, en présence des présidents des commissions parlementaires concernées, de travailler sur ce sujet dès le 7 octobre, et nous avons fourni un document de travail pour une simplification immédiate dans le cadre de la réglementation de Berlin et en utilisant ou en recherchant toutes les possibilités de simplification. C'est un autre sujet que de faire une politique encore plus simple, si vous le voulez bien, à partir de 2006.
Voilà pourquoi, ayant fait ce travail d'explication, je ne peux pas accepter le terme d'incurie que M. Seppänen a utilisé tout à l'heure. S'il y avait incurie de la part de la Commission à propos des restes à liquider, dont je connais l'ampleur puisque j'en ai parlé, comment expliquer, Monsieur Seppänen, que les résultats soient si différents d'un pays à l'autre ? J'ai dit et je répète que la quasi-totalité de ces restes est un problème qui se pose pour quatre pays sur quinze et je souhaiterais que l'on dénonce les responsabilités là où elles se trouvent réellement. Je souhaiterais que vous n'employiez pas des termes injustes à propos du travail de la Commission.
Concernant le budget 2003, je ne doute pas que le plafond des perspectives financières ne sera pas dépassé. Je voudrais donc dire à M. Puerta, en cherchant à le rassurer, qu'il ne nous paraissait pas aujourd'hui nécessaire d'aller au-delà de ce plafond. Sans doute, les demandes des États membres seront-elles supérieures aux crédits prévus par la Commission au titre des fonds structurels 2000-2006, mais nous pouvons tirer les leçons du passé. Nous avons, dans notre communication, analysé les problèmes qui se sont posés et tout cela nous incite à une certaine prudence. Il est probable que le régime de croisière - 27 à 30 milliards de paiements par an - sera atteint en 2004. D'ici là, nous resterons plutôt en dessous des 25 milliards nécessaires.
Les besoins pour 2003 risquent d'être supérieurs pour deux lignes. Première ligne, l'achèvement des programmes 1994-1999. Cette année, les États tardent à transmettre leurs demandes de paiement final. Nous aurons donc une sous-exécution probable en 2002 et un besoin accru en 2003, ce qui devrait toutefois pouvoir être couvert par un report. Deuxième ligne pour laquelle nous risquons d'avoir besoin de crédits supplémentaires : le Fonds de cohésion. Après deux années de sous-exécution, en 2002 et 2001, les mesures prises pour accélérer la clôture des programmes portent leurs fruits. Il est probable que plus de trois milliards seront payés cette année et, si cela se confirme, les 2,5 milliards que nous avons demandés en 2003 pourraient être insuffisants. À titre personnel, si le Parlement souhaitait augmenter cette enveloppe de 500 millions, je n'y verrais pas d'inconvénient.
Enfin, Monsieur Virrankoski, Madame Jensen, vous-même, Monsieur Puerta, vous avez évoqué la règle extrêmement rigoureuse appelée "N+2". C'est vrai que cette règle impose une discipline, une bonne gestion. Elle a été voulue pour cela et approuvée par votre Parlement. Mais elle crée aussi un espace : "N+2" laisse deux ans entre l'engagement et le paiement. Voilà pourquoi le reste à liquider va probablement s'élever. Il représente d'ailleurs déjà deux années de programmation pour atteindre jusqu'à 60 milliards d'euros. Franchement, quand on sait la qualité des projets concernés, la nature de ces investissements lourds, deux années de programmation ne me paraissent pas excessives. Je pense que la discipline "N+2" est sans doute préférable au report de toutes les annulations en fin de période, comme on devait le faire dans le cadre de la programmation précédente 1994-1999.
Voilà les explications que je tenais à donner, Monsieur le Président, au début de cette discussion."@fr6
|
| lpv:translated text |
"Hr. formand, mine første ord skal være rettet til hr. Puerta og fru Jensen for at sige, at jeg såvel som mine samarbejdspartnere er meget rørte over deres tak for vores arbejde med at give en objektiv redegørelse, f.eks. via den meddelelse om gennemførelse af budgettet, som fru Schreyer netop har fremlagt. Som De kan forestille Dem, hr. formand, mine damer og herrer, har jeg indledt den nye forhandling med tanke på gennemsigtigheden, og det var samme tanke, der fik mig til at tale i Udvalget om Regionalpolitik, Transport og Turisme og i Budgetudvalget. Den 17. juli forklarede Budgetudvalget virkeligheden bag denne forvaltning.
Vi har i nærværende meddelelse - som fru Jensen netop har hentydet til - forsøgt uden omsvøb at identificere årsagerne til den manglende gennemførelse for 2000-2001 og risiciene for 2002 og at forklare de foranstaltninger, der er truffet for at indhente det forsømte. Forenklingen er en anden opgave, som ikke lader vente længe på sig. Jeg har faktisk under overværelse af formændene for de relevante parlamentariske udvalg foreslået samtlige ministre at arbejde med nævnte emne fra den 7. oktober, og vi har udleveret et arbejdsdokument om en øjeblikkelig forenkling inden for rammerne af forskrifterne fra Berlin og ved hjælp af eller i et forsøg på at finde frem til enhver mulighed for forenkling. Noget helt andet er, at vi skal udarbejde en endnu enklere politik, om De vil, fra 2006.
Derfor kan jeg ikke efter at have udført dette redegørelsesarbejde acceptere hr. Seppänens ord om ligegyldighed, som han anvendte for et øjeblik siden. Hvis Kommissionen havde udvist ligegyldighed over for de uindfriede forpligtelser, der skulle indfries, hvis omfang jeg erkender, eftersom jeg nævner det, hvordan kan man så forklare, hr. Seppänen, at resultaterne er så forskellige fra land til land? Jeg har sagt, og jeg gentager, at næsten alle uindfriede forpligtelser er et problem for fire ud af 15 lande, og jeg ville ønske, at man placerede ansvaret der, hvor det reelt ligger. Jeg ville ønske, at De ville undgå at udtale Dem uretfærdigt om Kommissionens arbejde.
Hvad angår budgettet for 2003, tvivler jeg ikke på, at loftet for de finansielle overslag ikke vil blive overskredet. Jeg vil derfor sige til hr. Puerta i et forsøg på at berolige ham, at det ikke forekommer os nødvendigt på nuværende tidspunkt at overskride dette loft. Medlemslandenes ansøgninger bliver utvivlsomt større end de bevillinger, som Kommissionen har fastlagt for strukturfondene for 2000-2006, men vi kan tage ved lære af fortiden. Vi har i vores meddelelse analyseret de problemer, som er dukket op, og alt dette maner til en vis forsigtighed. Det er sandsynligt, at marchhastigheden - 27-30 milliarder udbetalt hvert år - vil blive nået i 2004. Indtil da holder vi os lidt under de nødvendige 25 milliarder.
Behovene for 2003 risikerer at være større på to poster. Den første post er afslutningen af 1994-1999-programmerne. I år tøver staterne med at indsende deres endelige ansøgninger om udbetaling. Vi får derfor sandsynligvis en manglende gennemførelse i 2002 og et skærpet behov i 2003, hvilket imidlertid burde kunne dækkes af en bevillingsfremførsel. Den anden post, som vi risikerer at mangle ekstrabevillinger til, er Samhørighedsfonden. Efter to års manglende gennemførelse i 2002 og 2001 bærer de foranstaltninger, vi har truffet for at fremskynde afslutningen af programmerne, frugt. Der vil sandsynligvis blive udbetalt mere end 3 milliarder i år, og hvis det sker, kan de 2,5 milliarder, som vi har anmodet om for 2003, være utilstrækkelige. Personligt ville jeg ikke kunne se noget problem i, at Parlamentet ønskede at forhøje denne bevilling med 500 millioner.
Endelig har hr. Virrankoski, De selv, fru Jensen, og hr. Puerta nævnt den ekstremt strenge regel, som hedder n+2. Det er sandt, at denne regel kræver disciplin og en god forvaltning. Det er derfor, man har ønsket den og godkendt den i Europa-Parlamentet. Men den skaber også et hul. N+2 lægger to år mellem indgåelsen af en forpligtelse og betalingen. Det er grunden til, at de uindfriede forpligtelser sandsynligvis vil stige. Det udgør i øvrigt allerede to års programmering, hvis man skal nå helt op på 60 milliarder euro. Jeg synes ærlig talt ikke, når man kender kvaliteten af de omfattede projekter og arten af disse tunge investeringer, at to års programmering er for meget. Jeg mener, at n+2-ordningen uden tvivl er at foretrække for en bevillingsfremførsel af alle annulleringerne i slutningen af en periode, som man måtte gøre med den foregående programmering 1994-1999.
Det var de ting, jeg ønskede at gøre rede for, hr. formand, i begyndelsen af denne forhandling."@da1
".
Herr Präsident, zunächst möchte ich mich auch im Namen meiner Mitarbeiter bei Herrn Puerta und Frau Jensen für ihre anerkennenden Worte für unsere objektiven Erläuterungen, besonders in Form der Mitteilung über die Haushaltsdurchführung, die Frau Schreyer hier gerade gegeben hat, bedanken. Sie können sich denken, dass ich diese neue Debatte aus dem Anliegen der Transparenz heraus angestoßen habe, und aus dem gleichen Grunde bin ich vor den Ausschuss für Regionalpolitik, Verkehr und Fremdenverkehr und vor den Haushaltsausschuss gegangen. Am 17. Juli dieses Jahres hat der Haushaltsausschuss sich zu dieser Frage geäußert.
In dieser Mitteilung waren wir bestrebt – Frau Jensen erwähnte es gerade – die Gründe für die unzureichende Mittelinanspruchnahme im Haushaltsjahr 2000-2001 und die Risiken für 2002 in aller Offenheit aufzudecken und die Maßnahmen zu erläutern, die ergriffen wurden, um den Rückstand aufzuholen. Die Vereinfachung ist ein weiteres Anliegen, das unverzüglich in Angriff genommen werden wird. Ich habe allen Ministern im Beisein der Vorsitzenden der betroffenen Parlamentsausschüsse vorgeschlagen, dieses Thema am 7. Oktober anzugehen, und wir haben ein Arbeitspapier für eine sofortige Vereinfachung im Rahmen der Berliner Vorschriften und unter Nutzung bzw. Auslotung aller Möglichkeiten für die Vereinfachung vorgelegt. Die Inangriffnahme einer noch einfacheren Politik, wenn Sie dies wollen, ab 2006 ist ein anderes Thema.
Deshalb kann ich, nachdem ich dies erläutert habe, den Ausdruck Ineffizienz nicht akzeptieren, den Herr Seppänen vorhin verwendet hat. Wenn sich die Kommission hinsichtlich der nicht ausgeschöpften Mittel, deren Umfang mir bekannt ist, denn darüber habe ich gesprochen, der Ineffizienz schuldig gemacht hätte, wie erklärt sich dann, dass die Ergebnisse von Land zu Land so unterschiedlich sind? Ich möchte wiederholen, was ich bereits sagte, dass diese unausgeschöpften Mittel sich fast ausschließlich auf vier von 15 Ländern konzentrieren, und ich möchte, dass die Verantwortung dort angeprangert wird, wo sie tatsächlich liegt. Bitte seien Sie in Ihrer Wortwahl nicht ungerecht gegenüber der Kommission.
Was den Haushalt 2003 betrifft, so zweifle ich nicht daran, dass die Obergrenze der Finanziellen Vorausschau nicht überschritten wird. Ich möchte Herrn Puerta also beruhigen und ihm sagen, dass wir es aus heutiger Sicht nicht für notwendig halten, über diese Obergrenze hinauszugehen. Zweifelsohne werden bei den Strukturfondsmitteln 2000-2006 die Anträge der Mitgliedstaaten die von der Kommission vorgesehenen Mittel übersteigen, aber wir können Lehren aus der Vergangenheit ziehen. In unserer Mitteilung haben wir die aufgetretenen Probleme analysiert, und das veranlasst uns zu einer gewissen Vorsicht. Wahrscheinlich wird der normale Stand – 27 bis 30 Milliarden Zahlungen pro Jahr – im Jahr 2004 erreicht werden. Bis dahin werden wir wohl eher unterhalb der erforderlichen 25 Milliarden bleiben.
Bei zwei Haushaltslinien besteht die Gefahr, dass der Bedarf für 2003 höher ist. Die erste Linie ist der Abschluss der Programme 1994-1999. In diesem Jahr übermitteln die Staaten ihre Endauszahlungsanträge mit Verspätung. Wir werden also vermutlich eine Unterausführung im Jahr 2002 und einen erhöhten Bedarf im Jahr 2003 haben, was jedoch durch einen Übertrag abgedeckt werden können müsste. Die zweite Linie, für die wir möglicherweise zusätzliche Mittel benötigen, betrifft den Kohäsionsfonds. Nach zwei Jahren Unterausführung in den Jahren 2002 und 2001 tragen die zur Beschleunigung des Abschlusses der Programme ergriffenen Maßnahmen ihre Früchte. Voraussichtlich werden in diesem Jahr mehr als 3 Milliarden ausgezahlt, und sollte sich dies bestätigen, so könnten die 2,5 Milliarden, die wir für 2003 beantragt haben, sich als unzureichend erweisen. Persönlich würde ich, wenn das Parlament eine Aufstockung dieser Mittel um 500 Millionen wünscht, nichts dagegen haben.
Schließlich haben Sie, Herr Virrankoski, sowie auch Sie, Frau Jensen und Herr Puerta, die äußerst strenge so genannte n+2-Regel angesprochen. Diese Regel verlangt Disziplin, eine gute Haushaltsführung. So war sie gewollt, und so wurde sie von Ihrem Parlament gebilligt. Aber sie schafft auch Spielraum: n+2 räumt zwei Jahre zwischen der Zahlungsverpflichtung und der Auszahlung ein. Deshalb werden sich die unausgeschöpften Mittel wahrscheinlich erhöhen. Sie machen heute bereits zwei Planungsjahre aus und belaufen sich auf bis zu 60 Mrd. Euro. In Anbetracht der Qualität der betreffenden Projekte und der Art dieser umfangreichen Investitionen scheinen mir zwei Planungsjahre offen gestanden nicht übermäßig lang zu sein. Aus meiner Sicht ist die Disziplin n+2 zweifellos besser als der Übertrag aller Annullierungen am Ende des Zeitraums, wie man es im Rahmen des vorangegangenen Programmplanungszeitraums 1994-1999 tun musste.
Soweit die Erläuterungen, die ich zu Beginn dieser Aussprache geben wollte."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, καταρχάς θα ήθελα να πω στον κ. Puerta και στην κ. Jensen ότι με συγκινούν πολύ, όπως και όλους τους συνεργάτες μου, οι ευχαριστίες τους για τις αντικειμενικές επεξηγήσεις μας, κυρίως μέσω της ανακοίνωσης σχετικά με την εκτέλεση του προϋπολογισμού, που η κ. Schreyer μόλις σας παρουσίασε. Όπως αντιλαμβάνεστε, κύριε Πρόεδρε, κυρίες και κύριοι βουλευτές, εγκαινίασα αυτήν τη νέα συζήτηση σε μια προσπάθεια διαφάνειας, την ίδια προσπάθεια που με είχε φέρει ενώπιον της Επιτροπής Περιφερειακής Πολιτικής, Μεταφορών και Τουρισμού και ενώπιον της Επιτροπής Προϋπολογισμών. Στις 17 του περασμένου Ιουλίου, η Επιτροπή Προϋπολογισμών εξήγησε την πραγματικότητα αυτής της διαχείρισης.
Επιχειρήσαμε, σε αυτήν την ανακοίνωση – η κ. Jensen μόλις το υπαινίχθηκε – να επισημάνουμε ειλικρινά τους λόγους της υποεκτέλεσης των κονδυλίων το 2000-2001 και τους κινδύνους για το 2002, και να εξηγήσουμε τα μέτρα που ελήφθησαν για να καλύψουμε την καθυστέρηση. Η απλοποίηση είναι μια άλλη κατεύθυνση προς την οποία θα στραφούμε σύντομα. Πρότεινα πράγματι σε όλους τους υπουργούς, παρουσία των εμπλεκομένων κοινοβουλευτικών επιτροπών, να εργαστούμε επ’ αυτού του θέματος από τις 7 Οκτωβρίου, ενώ υποβάλαμε ένα έγγραφο εργασίας για άμεση απλοποίηση στο πλαίσιο της νομοθετικής ρύθμισης του Βερολίνου και χρησιμοποιώντας ή διερευνώντας όλες τις δυνατότητες απλοποίησης. Είναι άλλο θέμα από το να κάνουμε μια ακόμα απλούστερη πολιτική, αν πράγματι το θέλετε, μετά το 2006.
Ιδού γιατί, έχοντας προβεί σε αυτές τις επεξηγήσεις, δεν μπορώ να δεχθώ τον όρο “αμέλεια” που χρησιμοποίησε τώρα μόλις ο κ. Seppänen. Αν υπήρχε αμέλεια εκ μέρους της Ευρωπαϊκής Επιτροπής όσον αφορά τα υπόλοιπα προς εκκαθάριση, των οποίων γνωρίζω το μέγεθος, εφόσον μίλησα περί αυτού, πώς εξηγείτε, κύριε Seppänen, τα αποτελέσματα να είναι τόσο διαφορετικά από χώρα σε χώρα; Είπα και επαναλαμβάνω ότι, στο σύνολό τους σχεδόν, αυτά τα εναπομείναντα ποσά είναι πρόβλημα που αφορά τέσσερις από τις δεκαπέντε χώρες και θα επιθυμούσα να επιρρίπτουμε τις ευθύνες εκεί που πραγματικά ανήκουν. Θα επιθυμούσα να μην χρησιμοποιείτε άδικους όρους σε σχέση με το έργο της Επιτροπής.
Όσον αφορά τον προϋπολογισμό του 2003, είμαι βέβαιος ότι δεν θα υπερβούμε την οροφή των δημοσιονομικών προοπτικών. Θα ήθελα να πω λοιπόν στον κ. Puerta, θέλοντας να τον διαβεβαιώσω, ότι δεν μας φαινόταν σήμερα αναγκαίο να υπερβούμε αυτήν την οροφή. Χωρίς αμφιβολία, τα αιτήματα των κρατών μελών θα υπερβούν τις πιστώσεις που προβλέπει η Επιτροπή στο πλαίσιο των διαρθρωτικών ταμείων 2000-2006, μπορούμε όμως να αντλήσουμε διδάγματα από το παρελθόν. Στην ανακοίνωσή μας, αναλύσαμε τα προβλήματα που τέθηκαν και όλα αυτά μας παρακινούν σε μια πιο συνετή προσέγγιση. Είναι πιθανόν ότι ο ρυθμός καταβολής πληρωμών – 27 με 30 δισεκατομμύρια κατ’ έτος – θα επιτευχθεί το 2004. Μέχρι τότε, θα μείνουμε μάλλον κάτω από τα αναγκαία 25 δισεκατομμύρια.
Υπάρχει ο κίνδυνος οι ανάγκες για το 2003 να είναι μεγαλύτερες για δύο κονδύλια. Το πρώτο κονδύλιο αφορά την ολοκλήρωση των προγραμμάτων 1994-1999. Εφέτος, τα κράτη μέλη καθυστερούν να διαβιβάσουν τα αιτήματά τους για οριστική πληρωμή. Θα έχουμε συνεπώς μια πιθανή υποεκτέλεση το 2002 και αυξημένες ανάγκες το 2003, γεγονός πάντως που θα μπορούσε να καλυφθεί από μεταφορά πιστώσεων. Το δεύτερο κονδύλιο για το οποίο υπάρχει ο κίνδυνος να χρειαστούμε πρόσθετες πιστώσεις είναι το Ταμείο Συνοχής. Μετά από δύο έτη υποεκτέλεσης, το 2002 και το 2001, τα μέτρα που ελήφθησαν για να επιταχύνουμε το κλείσιμο των προγραμμάτων αποφέρουν καρπούς. Είναι πιθανόν να καταβληθούν εφέτος περισσότερα από τρία δισεκατομμύρια και, αν αυτό επιβεβαιωθεί, τα 2,5 δισεκατομμύρια που ζητήσαμε το 2003 ενδεχομένως να αποδειχθούν ανεπαρκή. Η προσωπική μου άποψη είναι ότι, αν το Κοινοβούλιο επιθυμούσε να αυξήσει αυτό το κονδύλι κατά 500 εκατομμύρια, δεν νομίζω ότι θα υπήρχε πρόβλημα.
Τέλος, κύριε Virrankoski, η ίδια η κ. Jensen και ο κ. Puerta, επικαλέστηκαν τον εξαιρετικά αυστηρό κανόνα, τον αποκαλούμενο N+2. Είναι αλήθεια ότι αυτός ο κανόνας επιβάλλει πειθαρχία, ορθή διαχείριση. Για τον λόγο αυτόν τον θέλησε και τον ψήφισε το Κοινοβούλιό σας. Δημιουργεί όμως και ένα χρονικό περιθώριο: το N+2 αφήνει περιθώριο δύο ετών μεταξύ της ανάληψης και της πληρωμής. Ιδού γιατί το ποσό που απομένει προς εκκαθάριση πιθανόν να αυξηθεί. Αντιπροσωπεύει άλλωστε ήδη δύο έτη προγραμματισμού για να φθάσουμε μέχρι τα 60 δισεκατομμύρια ευρώ. Ειλικρινά, όταν γνωρίζει κανείς την ποιότητα των σχετικών προγραμμάτων, τη φύση αυτών των μεγάλων επενδύσεων, δύο έτη προγραμματισμού δεν μου φαίνονται υπερβολικά πολλά. Νομίζω ότι η πειθαρχία του N+2 είναι αναμφίβολα προτιμότερη από τη μεταφορά όλων των εξοφλήσεων στο τέλος της περιόδου, όπως έπρεπε να πράξουμε στο πλαίσιο της προηγούμενης περιόδου προγραμματισμού 1994-1999.
Αυτές είναι οι επεξηγήσεις που ήθελα να δώσω, κύριε Πρόεδρε, στην αρχή αυτής της συζήτησης."@el8
".
Mr President, first of all, I would like to say to Mr Puerta and to Mrs Jensen that I very much appreciate, as do all my colleagues, their thanks for our work to provide an objective explanation, particularly by means of the communication on budgetary implementation that Mrs Schreyer has just presented to you. As you can imagine, Mr President, ladies and gentlemen, it was out of a concern for transparency that I launched this new debate and it was out of the same concern that I appeared before the Committee on Regional Policy, Transport and Tourism and before the Committee on Budgets. On 17 July, the Committee on Budgets clarified the situation regarding management.
In the communication, we strived – and Mrs Jensen has just touched upon this – to realistically identify the causes of the under-implementation for 2000-2001 and the risks for 2002, and to explain the measures taken to rectify the backlog. Simplification is another area on which we are about to set to work. I proposed to all the Ministers, in the presence of the chairs of the parliamentary committees concerned, to begin working on this issue on 7 October, and we provided a working document for immediate simplification within the framework of the Berlin regulation and by using or seeking out all the possible ways to enable simplification. I hope you will agree that making a policy even more simple after 2006 is a different matter altogether.
That is why, having carried out all this work to explain the situation, I do not agree with the term ‘negligence’ that Mr Seppänen used earlier. If there had been negligence on the part of the Commission regarding the RALs, the extent of which I recognise since I mentioned this, how can you explain the fact, Mr Seppänen, that the results are so different from one country to another? I said and I repeat that almost all of the RALs are a problem for four countries out of fifteen and I would hope that we expose where the responsibilities really lie. I would like you to avoid using unfair terms to describe the Commission’s work.
As for the 2003 budget, I am certain that the ceiling of the financial perspectives will not be exceeded. I would therefore like to say to Mr Puerta, in an attempt to reassure him, that we did not believe it would now be necessary to go above this ceiling. The Member States’ requests will, without doubt, be higher than the appropriations provided by the Commission under the 2000-2006 Structural Funds, but we can learn lessons from the past. In our communication, we analysed the problems which arose and we are therefore taking a slightly more cautious approach. It is likely that we will be up to speed – with 27 to 30 billion payments per year – in 2004. Until then, we shall remain slightly below the 25 billion that is required.
There is a risk that the needs for 2003 will be higher for two lines. The first line is the completion of the 1994-1999 programmes. This year, the Member States are taking their time in forwarding their requests for final payment. It is likely therefore that we will have underspending in 2002 and an increased need in 2003, which should however be able to be covered by carrying sums over. The second line which may require additional appropriations is the Cohesion Fund. After two years of underspending in 2002 and 2001, the measures taken to speed up the programmes’ closure are bearing fruit. It is likely that more than 3 billion will be paid this year and if that is the case, the 2.5 billion that we requested in 2003 could turn out to be insufficient. My personal view is that, if Parliament wished to increase this allocation by 500 million, this would not present a problem.
Lastly, Mr Virrankoski, Mrs Jensen herself and Mr Puerta mentioned the extremely strict rule that is known as N+2. It is true that this rule enforces discipline and good management. It was designed to do exactly that and was approved by Parliament. But it also creates a gap: N+2 leaves two years between commitment and payment. That is why the RALs are probably going to rise. It also takes two years of programming in order to reach EUR 60 billion. To be honest, when you see the quality of the projects concerned, the nature of this significant investment, two years of programming do not seem excessive. I think that the N+2 discipline is certainly preferable to carrying over all the cancellations at the end of the period, which is what we should have done as part of the previous programming for 1994-1999.
These are the points that I wanted to clarify, Mr President, at the beginning of this discussion."@en3
".
Señor Presidente, en primer lugar me gustaría decir al Sr. Puerta y a la Sra. Jensen que agradezco mucho, al igual que todos mis colegas, su reconocimiento a nuestro trabajo para ofrecer una explicación objetiva, concretamente mediante la comunicación relativa a la ejecución presupuestaria que la Sra. Schreyer acaba de presentarles. Señor Presidente, Señorías, presenté este nuevo debate en aras de la transparencia y por el mismo motivo comparecí ante la Comisión de Política Regional, Transporte y Turismo, así como ante la Comisión de Presupuestos. El 17 de julio, la Comisión de Presupuestos aclaró la situación relativa a la gestión.
En la comunicación, hemos intentado identificar –como la Sra. Jensen acaba de mencionar– de forma realista las causas de la escasa ejecución de 2000-2001 y los riesgos para 2002, así como explicar las medidas adoptadas para rectificar el retraso. La simplificación es otro área en la que estamos a punto de ponernos a trabajar. Yo propuse a todos los Ministros, en presencia de las presidencias de las comisiones parlamentarias implicadas, comenzar a trabajar en este asunto el 7 de octubre y facilitamos un documento de trabajo para la simplificación inmediata dentro del marco del reglamento de Berlín y mediante la utilización o la búsqueda de todas las vías posibles para impulsar la simplificación. Espero en que estén de acuerdo en que el hecho de simplificar la política aún más después de 2006 es un tema totalmente diferente.
Por este motivo, habiendo realizado todo este trabajo para explicar la situación, no estoy de acuerdo con el término «negligencia» que el Sr. Seppänen ha utilizado anteriormente. Si se hubiese producido una negligencia por parte de la Comisión con respecto a los RAL, cuya importancia reconozco como ya he mencionado, ¿cómo puede usted explicar el hecho, señor Seppänen, de que los resultados sean tan diferentes entre distintos países? Ya dije y repito que casi todos los RAL son un problema para cuatro países de los quince y confío en que expongamos dónde residen realmente las responsabilidades. Me gustaría que evitase el uso de términos injustos para describir el trabajo de la Comisión.
Con respecto al presupuesto para 2003, estoy seguro de que el umbral de las perspectivas financieras no se superará. Por lo tanto, me gustaría decir al Sr. Puerta, en un intento de tranquilizarlo, que no creíamos que ahora sería necesario superar este umbral. Indudablemente, las solicitudes de los Estados miembros serán superiores a los créditos concedidos por la Comisión en virtud de los Fondos Estructurales para 2000-2006, aunque podemos aprender lecciones del pasado. En nuestra comunicación, analizamos los problemas que surgieron y, como consecuencia, estamos adoptando una planteamiento ligeramente más prudente. Es probable que los agilicemos –con pagos de 27.000 a 30.000 millones por año– en 2004. Hasta entonces, nos mantendremos ligeramente por debajo de los 25.000 millones que se precisan.
Existe el riesgo de que las necesidades para 2003 sean superiores en dos líneas. La primera línea es la finalización de los programas de 1994-1999. Este año, los Estados miembros se están tomando su tiempo para presentar sus solicitudes de pago definitivas. Por lo tanto, es probable que tengamos un gasto inferior en 2002 y una mayor necesidad en 2003, que no obstante debería poder cubrirse, pasando los importes a cuenta nueva. La segunda línea que puede precisar créditos adicionales es el Fondo de Cohesión. Tras dos años de gasto inferior, en 2002 y 2001, las medidas adoptadas para acelerar la finalización de los programas están dando su fruto. Es probable que se paguen más de 3.000 millones este año y, si este es el caso, los 2.500 millones que solicitamos para 2003 podrían resultar insuficientes. Mi opinión personal es que, si el Parlamento desease incrementar esta aportación en 500 millones, no supondría un problema.
Finalmente, el Sr. Virrankoski, la propia Sra. Jensen y el Sr. Puerta han mencionado la extremadamente estricta norma conocida como n+2. Es cierto que esta norma impone disciplina y buena gestión.
Se creó exactamente para eso y fue aprobada por el Parlamento. Sin embargo, también crea un agujero: la n+2 deja dos años entre compromiso y pago. Este es el motivo por el que los RAL probablemente van a subir. También se necesitan dos años de programación, con el fin de alcanzar los 60.000 millones de euros. Para ser honesto, cuando se comprueba la calidad de los proyectos en cuestión, la naturaleza de esta importante inversión, dos años de programación no parecen demasiado. Creo que la disciplina de la n+2 es sin duda preferible a posponer todas las cancelaciones al finalizar el período, que es lo que habríamos hecho en la programación anterior para 1994-1999.
Señor Presidente, estos son los puntos que deseaba aclarar al comienzo de este debate."@es12
".
Arvoisa puhemies, aluksi haluan kiittää Puertaa ja Jenseniä itseni ja kaikkien kollegoitteni puolesta siitä myönteisestä palautteesta, jota olemme saaneet Schreyerin juuri esittelemästä tiedonannosta, jossa pyrimme antamaan puolueettoman selvityksen talousarvion toteutumisesta. Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, teistäkin on varmasti selvää, että tämä uusi keskustelu syntyi avoimuuden tarpeesta, ja samasta syystä osallistuin aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunnan sekä budjettivaliokunnan kokouksiin. Budjettivaliokunta selvensi tilannetta hallinnon kannalta 17. heinäkuuta.
Komission tiedonannon tarkoituksena oli – ja Jensen juuri mainitsikin tämän ohimennen – saada selville todelliset syyt kauden 2000–2001 määrärahojen vajaakäytölle, selvittää vuoteen 2002 liittyvät vaaratekijät ja selittää kasautumien poistamiseksi toteutettuja toimenpiteitä. Yksinkertaistaminen on toinen asia, jota ryhdymme työstämään. Ehdotin asianosaisten parlamentin valiokuntien ministereille, että asiaa ryhdytään käsittelemään 7. lokakuuta, ja annoimme valmisteluasiakirjan, jotta yksinkertaistaminen voidaan toteuttaa välittömästi Berliinin asetuksen osalta. Asiakirjassa hyödynnetään ja tarkastellaan kaikkia mahdollisia tapoja edistää yksinkertaistamista. Toivottavasti olette kanssani samaa mieltä siitä, että vuoden 2006 jälkeisten toimintaperiaatteiden yksinkertaistaminen edelleen on kokonaan toinen asia.
Koska olemme tehneet kaiken tämän työn tilanteen selvittämiseksi, en voi hyväksyä jäsen Seppäsen edellä käyttämää ilmaisua ”tehottomuus”. Jos komissio olisi todella toiminut tehottomasti RALien osalta, – joiden määrä minun on myönnettävä, koska sen mainitsin – kuinka te jäsen Seppänen selitätte sen, että maiden välillä on näin paljon eroja tuloksissa? Toistan vielä, että lähes kaikki RAL-ongelmat koskevat vain neljää maata viidestätoista, ja toivoisin, että saamme selville, mikä taho tästä todella on vastuussa. Toivon, ettette kuvaile komission työtä epäoikeudenmukaiseen sävyyn.
Vuoden 2003 talousarvion osalta olen varma, että rahoitusnäkymien ylärajaa ei ylitetä. Jäsen Puertalle haluan vastata rauhoittaakseni häntä, että emme ajatelleet, että tässä vaiheessa rahoitusnäkymien yläraja olisi ylitettävä. Jäsenvaltiot pyytävät varmasti enemmän määrärahoja kuin komissio tarjoaa vuoden 2000–2006 rakennerahastoista, mutta olemme ottaneet oppia kokemuksista. Komission tiedonannossa tarkasteltiin syntyneitä ongelmia, ja tämän vuoksi suhtaudumme asiaan hieman varovaisemmin. Näyttää todennäköiseltä, että saavutamme normaalin tason – vuosittain suoritettujen maksujen määrä vaihtelee 27 miljardista eurosta 30:een miljardiin euroon – vuonna 2004. Siihen asti määrä jää hieman alle vaaditun 25 miljardin euron.
Vaarana on, että kahden budjettikohdan osalta tarve on suurempi vuonna 2003. Toinen näistä on vuosien 1994-1999 ohjelmien loppuunsaattamista koskeva budjettikohta. Tänä vuonna jäsenvaltiot eivät kiirehdi loppumaksua koskevan maksupyynnön esittämisessä. Tämän vuoksi vuonna 2002 on oletettavissa vajaakäyttöä ja vuonna 2003 tarve on suurempi, mutta se saadaan katettua siirrettävillä määrillä. Toinen lisämäärärahoja tarvitseva budjettikohta on koheesiorahasto. Vuosien 2002 ja 2001 vajaakäytön jälkeen ohjelmien päättämisen nopeuttamiseksi toteutetut toimenpiteet alkavat tuottaa tulosta. Tänä vuonna maksuun pannaan todennäköisesti yli 3 miljardia euroa, ja jos näin tapahtuu, vuodelle 2003 pyydetty 2,5 miljardia euroa ei ehkä riitä. Määrärahoja voitaisiin mielestäni lisätä 500 miljoonaa euroa, jos parlamentti haluaisi.
Lopuksi totean Virrankoskelle, että Jensen itse ja Puerta mainitsivat n+2-sääntönä tunnetun erittäin tiukan säännön. Tämä sääntö todellakin pakottaa kurinalaisuuteen ja hyvään hallintotapaan. Se suunniteltiin juuri sitä varten, ja parlamentti hyväksyi sen. Siitä kuitenkin aiheutuu kuilu: n+2-säännön mukaan sitoumuksen ja maksun välinen aika on kaksi vuotta. Tämän vuoksi RALien määrä todennäköisesti lisääntyy. Tarvitaan myös kaksi ohjelmointivuotta, jotta 60 miljardin euron raja saavutetaan. Kaksi ohjelmointivuotta ei tunnu kohtuuttomalta, jos otetaan huomioon kyseisten hankkeiden laatu ja tämän suuren investoinnin luonne. Mielestäni n+2-säännön noudattaminen on suositeltavampaa kuin siirtää ohjelmakauden lopulla kaikki peruutetut määrät seuraavalle kaudelle, mikä meidän olisi pitänyt tehdä osana vuosien 1994–1999 ohjelmointia.
Arvoisa puhemies, tässä olivat asiat, jotka halusin selventää näin keskustelun alkajaisiksi."@fi5
".
Signor Presidente, mi rivolgo anzitutto agli onorevoli Puerta e Jensen per dire loro che apprezzo molto, come del resto tutti i miei colleghi, i loro ringraziamenti per questa nostra opera di chiarimento oggettivo, nella fattispecie attraverso la comunicazione sull’esecuzione del bilancio che il Commissario Schreyer vi ha appena presentato. Come potete immaginare, signor Presidente, onorevoli deputati, è per scrupolo di trasparenza che ho affrontato questa nuova discussione ed è lo stesso scrupolo che mi aveva portato davanti alla commissione per la politica regionale, i trasporti e il turismo e davanti alla commissione per i bilanci. Il 17 luglio scorso, la commissione per i bilanci ha chiarito la situazione in materia di gestione.
In questa comunicazione, come la onorevole Jensen ha appena detto, abbiamo cercato di individuare con realismo le cause della sottoesecuzione per il 2000-2001 e i rischi per il 2002, nonché di illustrare i provvedimenti adottati per recuperare il ritardo. La semplificazione è un altro ambito nel quale stiamo per metterci al lavoro. In effetti ho proposto a tutti i ministri, in presenza dei presidenti delle commissioni parlamentari interessate, di lavorare su questo argomento a partire dal 7 ottobre e abbiamo fornito un documento di lavoro per una semplificazione immediata nel quadro delle regole di Berlino, sfruttando oppure cercando tutte le possibilità di semplificazione. Spero che converrete che è tutt’altra cosa che fare una politica ancora più semplice a partire dal 2006.
Ecco perché, avendo proceduto a questo lavoro di chiarimento, non posso accettare il termine di negligenza utilizzato dall’onorevole Seppänen poco fa. Se ci fosse stata negligenza da parte della Commissione rispetto agli impegni ancora da liquidare, di cui conosco la portata dato che ne ho parlato, come spiegare, onorevole Seppänen, che i risultati sono tanto diversi da un paese all’altro? Ho detto e ripeto che la quasi totalità dei RAL è un problema che si pone per quattro paesi su quindici, e vorrei che si denunciasse dove risiedono realmente le responsabilità. Chiedo che non si utilizzi una terminologia ingiusta parlando dell’attività della Commissione.
Quanto al bilancio per il 2003, non dubito minimamente che il massimale delle prospettive finanziarie non sarà superato. Vorrei dunque dire all’onorevole Puerta, cercando di rassicurarlo, che non ci sembrava necessario spingerci oltre questo massimale. Indubbiamente, le richieste degli Stati membri saranno superiori agli stanziamenti previsti dalla Commissione a titolo dei Fondi strutturali 2000-2006, ma possiamo trarre lezioni del passato. Nella nostra comunicazione abbiamo analizzato i problemi che si sono posti e tutto ciò ci induce a una certa prudenza. E’ probabile che il regime di crociera – da 27 a 30 miliardi di pagamenti all’anno – sarà raggiunto nel 2004. Entro quella data, resteremo piuttosto al di sotto dei 25 miliardi necessari.
Le esigenze per il 2003 rischiano di essere superiori per due linee. La prima linea riguarda il completamento dei programmi per il periodo 1994-1999. Quest’anno gli Stati membri tardano a trasmettere le loro domande di pagamento finale. Dunque avremo una probabile sottoesecuzione nel 2002 e un maggior fabbisogno nel 2003, che comunque dovrebbe poter essere coperto da un riporto. La seconda linea per la quale potrebbero rendersi necessari stanziamenti supplementari è il Fondo di coesione. Dopo due anni di sottoesecuzione, nel 2002 e nel 2001, le misure adottate per accelerare la chiusura dei programmi stanno dando i loro frutti. E’ probabile che quest’anno si pagheranno più di tre miliardi e, se ciò dovesse confermarsi, i 2,5 miliardi che abbiamo chiesto per il 2003 potrebbero essere insufficienti. A titolo personale, se il Parlamento volesse aumentare questa dotazione di 500 milioni, io non avrei nulla in contrario.
Infine, l’onorevole Virrankoski, la onorevole Jensen e anche l’onorevole Puerta hanno ricordato la regola estremamente rigorosa detta N+2. E’ vero che questa regola impone una disciplina, una buona gestione. E’ stata voluta per questo ed è approvata dal Parlamento. Ma essa crea anche uno spazio: N+2 lascia due anni fra l’impegno e il pagamento. Ecco perché probabilmente gli impegni ancora da liquidare aumenteranno. Servono anche due anni di programmazione per arrivare a 60 miliardi di euro. Francamente, conoscendo la qualità dei progetti in questione, la natura di questi ingenti investimenti, due anni di programmazione non mi sembrano troppi. Penso che la disciplina N+2 sia indubbiamente preferibile al riporto di tutti gli storni di fine periodo, come si doveva fare nel quadro della precedente programmazione 1994-1999.
Ecco le spiegazioni che volevo fornire, signor Presidente, all’inizio di questa discussione."@it9
".
Mr President, first of all, I would like to say to Mr Puerta and to Mrs Jensen that I very much appreciate, as do all my colleagues, their thanks for our work to provide an objective explanation, particularly by means of the communication on budgetary implementation that Mrs Schreyer has just presented to you. As you can imagine, Mr President, ladies and gentlemen, it was out of a concern for transparency that I launched this new debate and it was out of the same concern that I appeared before the Committee on Regional Policy, Transport and Tourism and before the Committee on Budgets. On 17 July, the Committee on Budgets clarified the situation regarding management.
In the communication, we strived – and Mrs Jensen has just touched upon this – to realistically identify the causes of the under-implementation for 2000-2001 and the risks for 2002, and to explain the measures taken to rectify the backlog. Simplification is another area on which we are about to set to work. I proposed to all the Ministers, in the presence of the chairs of the parliamentary committees concerned, to begin working on this issue on 7 October, and we provided a working document for immediate simplification within the framework of the Berlin regulation and by using or seeking out all the possible ways to enable simplification. I hope you will agree that making a policy even more simple after 2006 is a different matter altogether.
That is why, having carried out all this work to explain the situation, I do not agree with the term ‘negligence’ that Mr Seppänen used earlier. If there had been negligence on the part of the Commission regarding the RALs, the extent of which I recognise since I mentioned this, how can you explain the fact, Mr Seppänen, that the results are so different from one country to another? I said and I repeat that almost all of the RALs are a problem for four countries out of fifteen and I would hope that we expose where the responsibilities really lie. I would like you to avoid using unfair terms to describe the Commission’s work.
As for the 2003 budget, I am certain that the ceiling of the financial perspectives will not be exceeded. I would therefore like to say to Mr Puerta, in an attempt to reassure him, that we did not believe it would now be necessary to go above this ceiling. The Member States’ requests will, without doubt, be higher than the appropriations provided by the Commission under the 2000-2006 Structural Funds, but we can learn lessons from the past. In our communication, we analysed the problems which arose and we are therefore taking a slightly more cautious approach. It is likely that we will be up to speed – with 27 to 30 billion payments per year – in 2004. Until then, we shall remain slightly below the 25 billion that is required.
There is a risk that the needs for 2003 will be higher for two lines. The first line is the completion of the 1994-1999 programmes. This year, the Member States are taking their time in forwarding their requests for final payment. It is likely therefore that we will have underspending in 2002 and an increased need in 2003, which should however be able to be covered by carrying sums over. The second line which may require additional appropriations is the Cohesion Fund. After two years of underspending in 2002 and 2001, the measures taken to speed up the programmes’ closure are bearing fruit. It is likely that more than 3 billion will be paid this year and if that is the case, the 2.5 billion that we requested in 2003 could turn out to be insufficient. My personal view is that, if Parliament wished to increase this allocation by 500 million, this would not present a problem.
Lastly, Mr Virrankoski, Mrs Jensen herself and Mr Puerta mentioned the extremely strict rule that is known as N+2. It is true that this rule enforces discipline and good management. It was designed to do exactly that and was approved by Parliament. But it also creates a gap: N+2 leaves two years between commitment and payment. That is why the RALs are probably going to rise. It also takes two years of programming in order to reach EUR 60 billion. To be honest, when you see the quality of the projects concerned, the nature of this significant investment, two years of programming do not seem excessive. I think that the N+2 discipline is certainly preferable to carrying over all the cancellations at the end of the period, which is what we should have done as part of the previous programming for 1994-1999.
These are the points that I wanted to clarify, Mr President, at the beginning of this discussion."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, om te beginnen zou ik de heer Puerta en mevrouw Jensen willen zeggen dat ik, net als al mijn medewerkers, uiterst ingenomen ben met hun waardering voor het werk dat wij hebben verzet om een objectieve toelichting op de uitvoering van de begroting te geven. Dit betreft met name de mededeling terzake, die mevrouw Schreyer zojuist heeft gepresenteerd. Mijnheer de Voorzitter, dames en heren, zoals u zeker weet, heb ik dit debat op gang gebracht in een streven naar transparantie. Dit streven naar transparantie heeft mij er ook toe gebracht een vergadering van de Commissie regionaal beleid, vervoer en toerisme en van de Begrotingscommissie bij te wonen. De Begrotingscommissie heeft op 17 juli jongstleden de situatie met betrekking tot het administratief beheer uiteengezet.
Wij hebben in onze mededeling getracht – mevrouw Jensen heeft hier al op gewezen – open en eerlijk na te gaan waarom er bij de begroting 2001-2002 sprake was van onderbesteding en welke risico’s er voor 2002 bestaan. Bovendien hebben wij uiteengezet welke maatregelen zijn genomen om de achterstand in te lopen. Vereenvoudiging is een ander terrein waarop wij op korte termijn actief zullen worden. Ik heb de ministers in aanwezigheid van de voorzitters van de betrokken parlementaire commissies voorgesteld om vanaf 7 oktober werk te maken van deze kwestie. Wij hebben een werkdocument voorgelegd voor een onverwijlde vereenvoudiging in het kader van de regelgeving van Berlijn waarbij alle ter beschikking staande mogelijkheden worden benut. U begrijpt natuurlijk wel dat het voeren van een nog eenvoudiger beleid vanaf 2006 weer een andere zaak is.
Gezien al onze pogingen om uitleg te geven verzet ik mij dan ook tegen de term “slordigheid” die de heer Seppänen zojuist heeft gebruikt. U zegt, mijnheer Seppänen, dat er sprake is van slordigheid van de zijde van de Commissie ten aanzien van de nog betaalbaar te stellen bedragen, bedragen waarvan ik de omvang ken - ik heb er immers over gesproken. Maar hoe verklaart u dan dat de resultaten voor de verschillende landen zo sterk uiteenlopen? Ik heb reeds gezegd en ik herhaal hier dat het probleem van de nog betaalbaar te stellen bedragen vrijwel uitsluitend vier van de vijftien lidstaten betreft en ik zou het dan ook appreciëren als met de vinger zou worden gewezen naar degenen die werkelijk verantwoordelijk zijn. Ik zou graag zien dat u geen onterechte kwalificaties zou gebruiken om het werk van de Commissie te bekritiseren.
Wat de begroting 2003 betreft, ben ik ervan overtuigd dat het plafond van de financiële vooruitzichten niet zal worden overschreden. Ik zou de heer Puerta derhalve gerust willen stellen door hem te verzekeren dat wij het thans niet noodzakelijk achten boven dit plafond uit te gaan. De lidstaten zullen ongetwijfeld meer kredieten aanvragen dan de Commissie voor de structuurfondsen in de periode 2000-2006 beschikbaar heeft gesteld, maar wij kunnen lessen trekken uit het verleden. Wij hebben de problemen die zich hebben voorgedaan in onze mededeling geanalyseerd en dit brengt ons ertoe een zekere mate van voorzichtigheid te betrachten. Het lijkt erop dat wij in 2004 op kruissnelheid zullen zijn, met 27 à 30 miljard aan betalingskredieten per jaar. Tot dat tijdstip zullen wij waarschijnlijk beneden de benodigde 25 miljard blijven.
De behoeften voor 2003 zullen naar verwachting voor twee begrotingslijnen hoger liggen. De eerste betreft de afronding van de programma’s 1994-1999. Dit jaar zijn de lidstaten laat met het indienen van hun aanvragen inzake definitieve betaling. Dit betekent dat er in 2002 waarschijnlijk sprake zal zijn van onderbesteding en dat de behoefte in 2003 groter zal zijn. Dit probleem kan echter worden verholpen door bedragen naar het volgende begrotingsjaar over te hevelen. De tweede begrotingslijn waarvoor wij wellicht bijkomende kredieten nodig zullen hebben heeft betrekking op het Cohesiefonds. Na twee jaren van onderbesteding, namelijk 2002 en 2001, beginnen de maatregelen om vaart te zetten achter de afronding van de programma’s vruchten af te werpen. Verwacht wordt dat dit jaar meer dan drie miljard euro zal worden uitbetaald en dit zou betekenen dat de 2,5 miljard die wij voor 2003 hebben aangevraagd mogelijk niet voldoende is. Mocht het Parlement deze kredieten met 500 miljoen willen optrekken, dan zou dit in mijn ogen geen probleem zijn.
Tot besluit zou ik nog een kanttekening willen plaatsen bij de uiterst strenge n+2-regel waarop mijnheer Virrankoski, mevrouw Jensen en ook uzelf, mijnheer Puerta, hebben gewezen. Het is een feit dat deze regel meer discipline en goed beheer vereist. Daarom is hij in het leven geroepen en daarom is hij door het Parlement ook goedgekeurd. Maar hij creëert ook een leemte: overeenkomstig de n+2-regel liggen er twee jaar tussen het aangaan van de betalingsverplichting en de betaling zelf. Hierdoor zal naar verwachting de omvang van de nog betaalbaar te stellen bedragen stijgen. Bovendien zijn er ook twee programmeringsjaren nodig voordat het bedrag van zestig miljard euro wordt bereikt. Maar eerlijk gezegd lijkt mij een programmeringsperiode van twee jaar gezien de aard van de projecten in kwestie en de enorme omvang van de investeringen die ermee gemoeid zijn niet overdreven lang. Ik geloof dat de door de n+2-regel opgelegde discipline in ieder geval de voorkeur verdient boven de overheveling van geannuleerde bedragen aan het einde van de periode, hetgeen in het kader van de vorige programmering, die betreffende de periode 1994-1999, noodzakelijk was.
Mijnheer de Voorzitter, dit is de uitleg die ik aan het begin van dit debat wilde geven."@nl2
"Senhor Presidente, as minha primeiras palavras serão para dizer ao senhor deputado Puerta e à senhora deputada Jensen que fiquei muito sensibilizado, tal como o conjunto dos meus colaboradores, com os seus agradecimentos pelo nosso trabalho de explicação objectiva, nomeadamente através da Comunicação sobre a execução orçamental que a senhora Comissária Schreyer acaba de lhes apresentar. Como podem imaginar, Senhor Presidente, Senhoras e Senhores Deputados, foi numa preocupação de transparência que abordei este novo debate e foi essa mesma preocupação que me conduziu perante a Comissão da Política Regional, dos Transportes e do Turismo e perante a Comissão dos Orçamentos. No passado dia 17 de Julho, a Comissão dos Orçamentos explicou a realidade desta gestão.
Tentámos nessa Comunicação – como acaba de referir a senhora deputada Jensen – identificar francamente as causas da subutilização de 2000-2001 e os riscos para 2002, e explicar as medidas tomadas para recuperar o atraso. A simplificação é outro aspecto que está a ser trabalhado. Com efeito, propus ao conjunto dos Ministros, na presença dos presidentes das comissões parlamentares envolvidas, trabalharmos sobre este assunto a partir de 7 de Outubro, e fornecemos um documento de trabalho para uma simplificação imediata no âmbito da regulamentação de Berlim e utilizando ou procurando todas as hipóteses de simplificação. Trata-se de outra questão fazer uma política ainda mais simples, se assim o entenderem, a partir de 2006.
Eis a razão por que, tendo desenvolvido esse trabalho de explicação, não posso aceitar o termo “incúria” que o senhor deputado Seppänen utilizou há pouco. Se tivesse havido incúria da parte da Comissão relativamente aos restos a liquidar (RAL), de que conheço a vastidão uma vez que falei dela, como explicar, Senhor Deputado Seppänen, que os resultados sejam tão diferentes de país para país? Disse e repito que a quase totalidade desses restos constitui um problema que se coloca para quatro países dos Quinze e gostaria que as responsabilidades fossem denunciadas onde existem realmente. Gostaria que não empregasse termos injustos a propósito do trabalho da Comissão.
No que respeita ao orçamento para 2003, não duvido que o limite máximo das perspectivas financeiras não será ultrapassado. Gostaria portanto de dizer ao senhor deputado Puerta, tentando tranquilizá-lo, que não nos parecia actualmente necessário ir além desse limite. Sem dúvida que os pedidos dos Estados-Membros serão superiores às dotações previstas pela Comissão no âmbito dos Fundos Estruturais 2000-2006, mas podemos retirar lições do passado. Na nossa Comunicação, analisámos os problemas que se colocaram e tudo nos incita a uma certa prudência. É provável que o regime de cruzeiro – 27 a 30 mil milhões de dotações para pagamento por ano – seja atingido em 2004. Até lá, ficaremos relativamente abaixo dos 25 mil milhões necessários.
Existe o risco de as necessidades para 2003 serem superiores em duas rubricas. Em primeiro lugar, a da conclusão dos programas 1994-1999. Este ano, os Estados estão atrasados na transmissão dos seus pedidos finais de dotações para pagamento. Teremos assim uma subutilização provável em 2002 e uma necessidade acrescida em 2003, o que deverá no entanto poder ser coberto por um adiamento. Segunda rubrica relativamente à qual nos arriscamos a precisar de dotações suplementares: o Fundo de Coesão. Após dois anos de subutilização, em 2000 e 2001, as medidas tomadas com vista a acelerar a conclusão dos programas estão a dar frutos. É provável que sejam pagos mais de 3 mil milhões este ano e, se isso se confirmar, os 2 500 milhões que pedimos para 2003 poderão revelar-se insuficientes. A título pessoal, se o Parlamento pretendesse aumentar esse envelope em 500 milhões, eu não veria qualquer inconveniente.
Por fim, Senhor Deputado Virrankoski, Senhora Deputada Jensen, Senhor Deputado Puerta, os senhores referiram a regra extremamente rigorosa dita N+2. É um facto que essa regra impõe uma disciplina, uma boa gestão. Foi por isso que foi criada e foi aprovada pelo vosso Parlamento. Mas cria também um intervalo: N+2 deixa dois anos entre a autorização e o pagamento. Eis a razão por que o resto a liquidar vai provavelmente aumentar. Representa aliás já dois anos de programação para atingir até 60 mil milhões de euros. Francamente, quando conhecemos a qualidade dos projectos envolvidos, a natureza desses investimentos pesados, dois anos de programação não me parecem excessivos. Penso que a disciplina N+2 é sem dúvida preferível ao adiamento de todas as anulações no final do período, como deveríamos fazê-lo no quadro da programação anterior 1994-1999.
Senhor Presidente, eis as explicações que queria dar no início desta discussão."@pt11
"Herr talman! För det första vill jag säga till Puerta och till Jensen att jag, liksom alla mina medarbetare, är mycket rörd över deras tack för vårt arbete med objektiva förklaringar, bland annat genom det meddelande om verkställandet av budgeten som Schreyer just lagt fram för oss. Som ni förstår, herr talman, mina damer och herrar, är det i en strävan efter öppenhet som jag på nytt gett mig in i denna debatt, och det är samma strävan som fört mig till utskottet för regionalpolitik, transport och turism och till budgetutskottet. Den 17 juli förklarade budgetutskottet verkligheten bakom denna förvaltning.
I detta meddelande har vi strävat efter – Jensen nämnde det just – att ärligt identifiera orsakerna till det bristande verkställandet under 2000-2001 och riskerna för 2002, och vi har också försökt att förklara de åtgärder som vidtagits för att ta igen denna försening. Förenklingen är ett annat område som snart kommer att tas upp. Jag har föreslagit samtliga ministrar, i närvaro av ordförandena i de berörda parlamentsutskotten, att börja arbeta med frågan redan den 7 oktober, och vi har tillhandahållit ett arbetsdokument för en omedelbar förenkling inom ramen för reglerna från Berlin och genom att utnyttja eller sträva efter alla möjligheter till förenkling. Det är något annat än att bedriva en ännu enklare politik, om ni så vill, från och med 2006.
Det är anledningen till att jag, efter att ha lämnat denna förklaring, inte kan acceptera ordet försumlighet som Seppänen använde nyss. Om kommissionen varit försumlig när det gäller utestående åtaganden, som jag känner till omfattningen av eftersom jag talat om det, hur kan man då förklara, herr Seppänen, att resultaten skiljer sig så mycket från ett land till ett annat? Jag har sagt och jag upprepar att i stort sett alla dessa åtaganden är ett problem som gäller fyra av de femton medlemsländerna och jag skulle vilja att man kritiserar ansvaret där det verkligen finns. Jag skulle önska att ni inte använder orättvisa uttryck när det gäller kommissionens arbete.
När det gäller budgeten för 2003 tvivlar jag inte på att taket i budgetplanen inte kommer att överskridas. Jag skulle därför vilja säga till Puerta, för att försöka lugna honom, att det i dag inte förefaller nödvändigt att gå längre än detta tak. Kraven från medlemsstaterna kommer sannolikt att överstiga kommissionens planerade anslag till strukturfonderna för 2000-2006, men vi kan dra lärdom av det förgångna. Vi har i vårt meddelande analyserat de problem som uppstått och allt detta leder till en viss försiktighet. Det är sannolikt att marschfarten – 27-30 miljarder i betalningar per år – kommer att uppnås under 2004. Fram till dess kommer vi snarare att ligga under de 25 miljarder som krävs.
Behoven under 2003 riskerar att bli högre för två poster. Den första är avslutandet av programmen 1994-1999. I år är staterna sena med att komma med sina krav på slutlig betalning. Vi får därför sannolikt ett underutnyttjande under 2002 och ett ökat behov under 2003, vilket emellertid borde kunna täckas av en överföring. Den andra posten där vi riskerar att behöva ytterligare anslag är sammanhållningsfonden. Efter två år av underutnyttjande, 2002 och 2001, bär åtgärderna för att påskynda avslutningen av programmen frukt. Det är sannolikt att över tre miljarder kommer att betalas i år, och om det bekräftas skulle de 2,5 miljarder som vi begärt för 2003 vara otillräckliga. Om parlamentet önskar höja detta belopp med 500 miljoner ser jag personligen ingen nackdel i det.
Avslutningsvis tog ni, Virrankoski, Jensen, och ni själv, Puerta, upp den extremt stränga regeln kallad N+2. Det stämmer att denna regel innebär disciplin och god förvaltning. Det var därför vi ville ha den och den har godkänts av parlamentet. Men den skapar också ett utrymme: N+2 lämnar två år mellan åtagandet och betalningen. Det är anledningen till att de utestående åtagandena sannolikt kommer att öka. Den utgör för övrigt redan två års programplanering och uppgår upp till 60 miljarder euro. Uppriktigt sagt tycker jag inte att två års programplanering är överdrivet när man känner till kvaliteten i de aktuella projekten och hur tunga dessa investeringar är. Jag tror att systemet med N+2 sannolikt är att föredra framför att överföra alla annulleringar i slutet av perioden, som vi skulle göra vid den föregående programplaneringen 1994-1999.
Det var de förklaringar jag ville lämna, herr talman, så här i början av diskussionen."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples