Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-09-03-Speech-2-283"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20020903.9.2-283"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"En primer lugar, quiero responder a la cuestión sobre la coincidencia de los procesos de la Comisión y del Parlamento.
Por supuesto, se podría pensar en una programación a largo plazo -cinco años-, pero, en nuestra opinión, este período de tiempo es excesivo. Si no hablamos de cinco años, los problemas que su Señoría ha planteado siempre existirán. O es un año o cualquier cifra superior a un año nos plantea esos problemas. Sin embargo, yo creo que su preocupación es que dos o tres años nos plantea el problema, lo mismo que cuatro años. O son cinco o es uno. Cinco es demasiado, uno nos hace perder margen de maniobra.
En todo caso, yo creo que es un falso problema. Porque se podrán discutir anualmente las modificaciones necesarias y, en consecuencia, no plantea ninguna dificultad, como he dicho antes al Sr. Goebbels, que un cambio de circunstancias, o un cambio institucional exija replantear el problema; evidentemente eso se puede hacer.
El segundo punto: ¿qué pasa con Ecofin Empleo y en qué medida se plantean contradicciones? Precisamente, lo que intentamos evitar son contradicciones en el proceso, por una razón muy simple: el proceso parte de la Comisión, con una posición que debe ser consistente; esa posición debe ser decidida o refrendada sobre esa base por parte del Consejo Europeo; los Consejos Ecofin y el Consejo de Empleo tendrán que trabajar sobre las directrices dadas por el Consejo Europeo de primavera, y será el Consejo Europeo de junio quien finalmente acepte unas directrices que deben ser consistentes entre sí y consistentes con lo que el propio Consejo Europeo ha planteado. En consecuencia, ese tipo de incoherencias no debería producirse.
Un tema totalmente, en mi opinión, fuera del debate de hoy es el Pacto de Estabilidad. No voy a alargarme demasiado. El Pacto de Estabilidad está en la legislación comunitaria. Mi posición es perfectamente conocida: yo creo que la legislación hay que cumplirla y, por lo tanto, mi posición es que hay que aplicar el Pacto de Estabilidad tal como está establecido en la reglamentación actualmente en vigor.
Lo cual no quiere decir que la Comisión no sea sensible a la experiencia que el Pacto nos ha proporcionado y no haya propuesto -la propia Comisión- una serie de elementos interpretativos en función de las evoluciones económicas, entre ellos, elementos tan importantes como, por ejemplo, tomar en consideración los presupuestos cíclicamente ajustados para hacer la valoración de la realidad en cuanto a la posibilidad de conseguir los objetivos nominales previstos en los programas de estabilidad.
Sigo pensando que el Pacto de Estabilidad es un excelente instrumento y que, lógicamente, tenemos que extraer de la realidad las mejores conclusiones posibles para que el Pacto funcione mejor, pero no para que el Pacto se vea afectado en cuanto a su sustancia.
Último punto: la legitimación del proceso que plantea la Sra. Randzio-Plath. Yo creo que el proceso tiene toda la legitimación de que se dispone en el momento actual; y yo diría que incluso más, en la medida en que no sólo los Consejos sectoriales están implicados en estas decisiones, sino también el Consejo Europeo al inicio y al final del proceso y, en segundo lugar, no sólo se mantiene el actual compromiso, o la actual participación del Parlamento Europeo, sino que se intenta incrementar.
Su Señoría plantea otro problema: ¿qué tipo de modificación del Tratado puede plantearse en el futuro para una mayor participación del Parlamento Europeo en el proceso? Sobre ese punto esta Comunicación no dice nada. Ése es un punto que está pendiente de la Convención, y el resultado que se consiga dependerá de la negociación de la Conferencia Intergubernamental."@es12
|
| lpv:translated text |
"For det første vil jeg besvare spørgsmålet om sammenfaldet mellem Kommissionens og Parlamentets processer.
Man kunne naturligvis overveje en langsigtet programmering - fem år - men efter vores mening ville det være for lang en periode. Selv om vi ikke taler om fem år, vil de problemer, De har rejst, altid bestå. Enten er det ét år, eller også vil et hvilket som helst tal over et år give os disse problemer. Jeg tror dog, at bekymringen går på, at to eller tre år giver problemer, ligesom fire år. Enten er det fem eller også er det ét. Fem er for meget, ét giver os for lidt manøvrerum.
Under alle omstændigheder mener jeg, at det er et falsk problem. For det er muligt at diskutere de nødvendige ændringer hvert år, og derfor giver det ingen vanskeligheder, som jeg tidligere anførte over for hr. Goebbels, og hvis en institutionel eller anden ændring gør det nødvendigt at rejse problemet igen, er det naturligvis muligt.
Med hensyn til det andet punkt, nemlig hvad der sker med Økofin (beskæftigelse), og i hvilket omfang der er tale om modsigelser? Det, vi forsøger, er netop at undgå modsigelser i processen af en meget simpelt årsag, nemlig at processen starter i Kommissionen med en holdning, der skal være konsistent. Denne holdning skal besluttes eller bakkes op af Det Europæiske Råd. Økofin-Rådet og Rådet (beskæftigelse) skal arbejde i overensstemmelse med de retningslinjer, Rådet har udstukket på sit forårsmøde, og det er Rådet, der på mødet i juni til sidst godkender retningslinjerne, som skal være indbyrdes konsistente og konsistente med det, som Det Europæiske Råd har foreslået. Derfor bør denne slags mangel på sammenhæng ikke kunne finde sted.
Et spørgsmål, der efter min mening falder helt uden for dagens forhandling, er stabilitetspagten. Jeg vil ikke udbrede mig for meget. Stabilitetspagten er en del af Fællesskabslovgivningen. Min holdning er alment kendt: Jeg mener, at lovgivningen skal overholdes, og det er derfor min holdning, at stabilitetspagten skal anvendes sådan, som det er fastsat i de til enhver tid gældende regler.
Det betyder ikke, at Kommissionen ikke er opmærksom på de erfaringer, pagten har givet os, og at den ikke har foreslået - selveste Kommissionen - en række fortolkende elementer i overensstemmelse med den økonomiske udvikling, herunder så vigtige elementer som f.eks. at tage hensyn til konjunkturtilpassede budgetter for at vurdere virkeligheden, for så vidt angår muligheden for at opnå de nominelle mål, der er fastsat i stabilitetsprogrammerne.
Jeg synes fortsat, at stabilitetspagten er et fremragende instrument, og at vi naturligvis skal drage de bedst mulige konklusioner af virkeligheden, så pagten kan fungere bedre, men ikke så pagten bliver berørt i dens substans.
Et sidste punkt, nemlig den legitimation af processen, som fru Randzio-Plath nævner. Jeg synes, at processen har al den legitimitet, der findes for øjeblikket. Den har endda mere end det, i den forstand at ikke kun de sektoriale Råd er involveret i disse beslutninger, men også Det Europæiske Råd ved begyndelsen og afslutningen af processen, og for det andet at Europa-Parlamentets nuværende involvering eller deltagelse ikke blot fastholdes, men forsøges forøget.
De rejser et andet problem, nemlig hvilken slags ændring af traktaten, der kan komme på tale i fremtiden for at få en større deltagelse fra Europa-Parlamentet i denne proces? Dette spørgsmål siger meddelelsen ikke noget om. Det er et spørgsmål, der drøftes i konventet, og det resultat, der kommer ud af det, afhænger af forhandlingen på regeringskonferencen."@da1
"Zunächst möchte ich auf die Frage zum Verhältnis zwischen den Prozessen der Kommission und des Parlaments antworten.
Natürlich könnte man über eine langfristige Planung – fünf Jahre – nachdenken, aber unserer Ansicht nach ist dieser Zeitraum zu groß. Auch wenn wir nicht über fünf Jahre sprechen, werden die von Ihnen genannten Probleme immer existieren. Ob ein Jahr oder mehr, diese Probleme werden sich stellen. Ich glaube jedoch, Ihre Sorge geht dahin, zwei oder drei Jahre ein Problem darstellen, ebenso vier Jahre. Entweder sind es fünf Jahre oder es ist ein Jahr. Fünf sind zu viel, bei einem verlieren wir Handlungsspielraum.
Auf jeden Fall glaube ich, dass die Problemstellung falsch ist. Denn die notwendigen Änderungen können jedes Jahr diskutiert werden, und folglich entstehen keinerlei Schwierigkeiten, wie ich schon Herrn Goebbels sagte, und wenn eine Veränderung der Umstände oder ein institutioneller Wechsel es erforderlich macht, das Problem neu zu betrachten, kann man das natürlich machen.
Der zweite Punkt: Was geschieht mit dem ECOFIN und dem Rat für Beschäftigung, und inwieweit ergeben sich Widersprüche? Was wir gerade vermeiden wollen, sind Widersprüche im Prozess, aus einem ganz einfachen Grund: Der Prozess geht von der Kommission aus, mit einer Position, die widerspruchsfrei sein muss; diese Position muss durch den Europäischen Rat beschlossen oder bestätigt werden; die Räte ECOFIN und Beschäftigung müssen an den Richtlinien der Frühjahrstagung des Europäischen Rates arbeiten, und der Europäische Rat im Juni wird schließlich Richtlinien annehmen, die untereinander und mit dem, was der Europäische Rat selbst geplant hat, in Einklang stehen. Folglich dürften Inkohärenzen dieser Art nicht auftreten.
Ein Thema, das nach meiner Auffassung gar nicht in die heutige Debatte gehört, ist der Stabilitätspakt. Ich werde mich dazu kurz fassen. Der Stabilitätspakt ist Teil der Rechtsvorschriften der Gemeinschaft. Meine Position ist bestens bekannt: Ich glaube, dass die Gesetze eingehalten werden müssen, und deshalb vertrete ich den Standpunkt, dass der Stabilitätspakt so angewendet werden muss, wie es in den geltenden Vorschriften vorgesehen ist.
Das soll nicht heißen, dass die Kommission nicht für die Erfahrungen empfänglich wäre, die uns der Pakt vermittelt hat und – die Kommission selbst – nicht eine Reihe von Interpretationselementen in Abhängigkeit von der jeweiligen Wirtschaftsentwicklung vorgeschlagen hätte, darunter so wichtige Elemente wie beispielsweise die Berücksichtigung der zyklisch angepassten Haushalte, um eine Bewertung der Realität in Bezug auf die Möglichkeit der Erreichung der in den Stabilitätsprogrammen vorgesehenen Nominalziele vorzunehmen.
Ich bleibe dabei, dass der Stabilitätspakt ein hervorragendes Instrument ist, und wir müssen natürlich die bestmöglichen Schlussfolgerungen aus der Realität ziehen, damit der Pakt besser funktioniert, aber nicht, damit er in seiner Substanz beschädigt wird.
Mein letzter Punkt: die von Frau Randzio-Plath genannte Legitimation des Prozesses. Ich glaube, der Prozess hat jede Legitimation, die derzeit möglich ist; ich würde sagen, sogar mehr insofern, als nicht nur die sektoralen Räte, sondern auch der Europäische Rat am Beginn und am Ende des Prozesses in diese Entscheidungen einbezogen werden, und zweitens, die derzeitige Verpflichtung oder die derzeitige Beteiligung des Europäischen Parlaments wird nicht nur beibehalten, sondern sie soll erweitert werden.
Sie bringen ein weiteres Problem zur Sprache: Welche Änderung des Vertrags kann in der Zukunft für eine größere Beteiligung des Europäischen Parlaments am Prozess vorgesehen werden? Zu diesem Punkt trifft die Mitteilung keine Aussage. Dieser Punkt ist beim Konvent anhängig, und das Ergebnis wird letztendlich von den Beratungen der Regierungskonferenz abhängen."@de7
"Καταρχάς, θέλω να απαντήσω στην ερώτηση σχετικά με τη σχέση των διαδικασιών της Επιτροπής και του Κοινοβουλίου.
Ασφαλώς, θα μπορούσαμε να σχεδιάσουμε έναν μακροπρόθεσμο προγραμματισμό – για πέντε χρόνια – αλλά, κατά την γνώμη μας, αυτή η χρονική περίοδος είναι υπερβολική. Αν δεν μιλάμε για πέντε χρόνια, τα προβλήματα που ανέφερε ο αξιότιμος κ. βουλευτής, θα υπάρχουν πάντα. Είτε είναι ένα έτος είτε οποιοσδήποτε αριθμός μεγαλύτερος του ενός έτους, μας δημιουργεί αυτά τα προβλήματα. Ωστόσο, πιστεύω ότι η ανησυχία σας είναι ότι τα δύο ή τρία χρόνια μας δημιουργούν το πρόβλημα, όπως ακριβώς και τα τέσσερα χρόνια. Είτε είναι πέντε είτε είναι ένα. Τα πέντε είναι πάρα πολλά, το ένα σημαίνει ότι έχουμε λιγότερα περιθώρια ελιγμών.
Εν πάση περιπτώσει, πιστεύω ότι αυτό είναι ένα πλαστό πρόβλημα. Διότι οι απαραίτητες τροποποιήσεις θα μπορούν να συζητούνται κάθε χρόνο και συνεπώς αυτό δεν δημιουργεί καμία δυσκολία, όπως είπα προηγουμένως στον κ. Goebbels, και, αν μια αλλαγή των συνθηκών, ή μια θεσμική αλλαγή απαιτεί την επανεκτίμηση του προβλήματος, προφανώς αυτό μπορεί να γίνει.
Το δεύτερο σημείο: τι συμβαίνει με το ECOFIN για την Απασχόληση και σε ποιο βαθμό ενδέχεται να προκύψουν αντιφάσεις; Οι αντιφάσεις στη διαδικασία είναι αυτό ακριβώς που προσπαθούμε να αποφύγουμε, για έναν πολύ απλό λόγο: η διαδικασία ξεκινά από την Επιτροπή, με μία θέση που πρέπει να είναι συνεπής· αυτή η θέση πρέπει να αποφασιστεί ή να εγκριθεί πάνω σε αυτήν τη βάση από το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο· τα συμβούλια ECOFIN και το Συμβούλιο Απασχόλησης θα πρέπει να εργαστούν πάνω στις κατευθυντήριες γραμμές που θα δοθούν από το εαρινό Ευρωπαϊκό Συμβούλιο, και θα είναι το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο του Ιουνίου αυτό που θα δεχτεί τελικά τις κατευθυντήριες γραμμές, οι οποίες πρέπει να είναι συνεπείς μεταξύ τους και συνεπείς με αυτό που πρότεινε το ίδιο το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο. Συνεπώς, η έλλειψη συνοχής αυτού του είδους θα πρέπει να αποφευχθεί.
Ένα θέμα το οποίο πιστεύω ότι είναι εντελώς εκτός της σημερινής συζήτησης είναι το Σύμφωνο Σταθερότητας. Δεν πρόκειται να μακρηγορήσω σχετικά. Το Σύμφωνο Σταθερότητας αποτελεί μέρος της κοινοτικής νομοθεσίας. Η θέση μου είναι πολύ γνωστή: πιστεύω ότι η νομοθεσία πρέπει να τηρείται και, επομένως, η θέση μου είναι ότι το Σύμφωνο Σταθερότητας πρέπει να εφαρμόζεται όπως καθορίζεται στη νομοθεσία που βρίσκεται επί του παρόντος σε ισχύ.
Αυτό δεν σημαίνει ότι η Επιτροπή δεν είναι ευαίσθητη απέναντι στην εμπειρία που μας έχει προσφέρει το Σύμφωνο και δεν έχει προτείνει – η ίδια η Επιτροπή – μια σειρά ερμηνευτικών στοιχείων σε συνάρτηση με τις οικονομικές εξελίξεις, συμπεριλαμβάνοντας σημαντικά στοιχεία, όπως, για παράδειγμα, τον συνυπολογισμό των κυκλικά προσαρμοσμένων προϋπολογισμών προκειμένου να αξιολογηθεί η πραγματική κατάσταση όσον αφορά τη δυνατότητα επίτευξης των ονομαστικών στόχων που προβλέπονται στα προγράμματα σταθερότητας.
Εξακολουθώ να πιστεύω ότι το Σύμφωνο Σταθερότητας είναι ένα εξαίρετο μέσο και ότι πρέπει φυσικά να εξαγάγουμε τα καλύτερα δυνατά συμπεράσματα από την πραγματική κατάσταση ώστε το Σύμφωνο να λειτουργεί καλύτερα, αλλά να μην επηρεάζεται η ουσία του.
Τελευταίο σημείο: η νομιμότητα της διαδικασίας, που έθεσε η κ. Randzio-Plath. Προσωπικά πιστεύω ότι η διαδικασία έχει όλη τη νομιμότητα που μπορεί να διαθέτει την παρούσα στιγμή· στην πραγματικότητα έχει ακόμη μεγαλύτερη, δεδομένου ότι εμπλέκονται σε αυτές τις αποφάσεις όχι μόνο τα τομεακά Συμβούλια, αλλά επίσης το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο στην αρχή και στο τέλος της διαδικασίας και, δεύτερον, όχι μόνο διατηρείται η παρούσα δέσμευση, ή η τωρινή συμμετοχή του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου, αλλά η πρόθεση είναι να αυξηθεί.
Η αξιότιμη κ. βουλευτής έθεσε επίσης άλλο ένα πρόβλημα: τι είδους τροποποίηση της Συνθήκης μπορεί να εξεταστεί στο μέλλον ενόψει μιας μεγαλύτερης συμμετοχής του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου στη διαδικασία; Η ανακοίνωση δεν λέει τίποτα σχετικά με αυτό το θέμα. Αυτό είναι ένα θέμα που βρίσκεται υπό συζήτηση στη Συνέλευση, και το τελικό αποτέλεσμα θα εξαρτηθεί από τη διαπραγμάτευση της Διακυβερνητικής Διάσκεψης."@el8
".
I would firstly like to answer the question on the relationship between the processes of the Commission and of Parliament.
Of course we could consider a long-term programme – five years – but, in our opinion, this period of time is excessive. If we do not talk about five years, the problems the honourable Member mentions will always exist. It is either one year or any figure greater than one year presents us with these problems. However, I believe that the concern is that two or three years raises the problem, as does four years. It is either five or one. Five is too much, one means that we have less room for manoeuvre.
In any event I believe that it is a false problem. Because the necessary modifications can be discussed annually and therefore this does not cause any difficulty, as I said earlier to Mr Goebbels, and if a change in circumstances or an institutional change requires the problem to be reassessed, this can clearly be done.
The second point: what happens with the Employment Ecofin and to what extent may contradictions arise? Contradictions in the process are precisely what we are trying to prevent, for a very simple reason: the process starts with the Commission, with a position which must be consistent; that position must be decided on or approved by the European Council; the Ecofin Councils and the Employment Council will have to work on the guidelines produced by the spring European Council, and it will be the June European Council that finally accepts guidelines which must be consistent amongst themselves and consistent with what the European Council itself has proposed. Therefore, this type of incoherence should not arise.
An issue which I believe to be totally outside today’s debate is the Stability Pact. I am not going to say too much about this. The Stability Pact is part of Community legislation. My position is very well known: I believe that the legislation has to be complied with and therefore my position is that the Stability Pact must be applied as laid down in the legislation currently in force.
This does not mean that the Commission is insensitive to the experience which the Pact has provided us with and that it has not proposed – the Commission itself – a series of interpretative elements in accordance with economic developments, including such important elements as, for example, taking account of the cyclically adjusted budgets in order to assess the reality in terms of the possibility of achieving the nominal objectives laid down in the stability programmes.
I still believe that the Stability Pact is an excellent instrument and that we must naturally draw the best possible conclusions from the reality of the situation so that the Pact may function better, but not so that the substance of the Pact is affected.
My final point: the legitimacy of the process, raised by Mrs Randzio-Plath. I believe that the process has all the legitimacy available at the moment; in fact it has even more, given that not only the sectoral Councils are involved in these decisions, but also the European Council at the beginning and the end of the process and, secondly, not only is the current commitment maintained, or the current participation of the European Parliament, but the intention is to increase it.
The honourable Member raises another problem: what type of modification of the Treaty can be considered in the future with a view to greater participation by the European Parliament in this process? This Communication says nothing about this issue. This is an issue under discussion in the Convention, and the eventual result will depend on the negotiation at the Intergovernmental Conference."@en3
".
Haluan ensiksi vastata kysymykseen komission ja parlamentin prosessien välisestä suhteesta.
Tietenkin voisimme harkita myös pitkän aikavälin – viiden vuoden – ohjelmaa, mutta mielestämme tällainen ajanjakso on liian pitkä. Vaikkemme puhuisikaan viidestä vuodesta, parlamentin jäsenen mainitsemia ongelmia on joka tapauksessa. Näitä ongelmia on vuoden jaksossa tai missä tahansa sitä pidemmässä jaksossa. Katson kuitenkin, että ollaan huolissaan siitä, että kahden tai kolmen vuoden jakso aiheuttaa ongelman samoin kuin neljän vuoden jakso. Jakson on oltava joko viiden tai yhden vuoden pituinen. Viisi vuotta on liian pitkä aika, ja yksi vuosi merkitsee sitä, että toimintamahdollisuuksia on vähemmän.
Katson joka tapauksessa, ettei tämä ongelma ole todellinen. Tarvittavista muutoksista voidaan nimittäin keskustella vuosittain, eikä tämä siten aiheuta mitään vaikeuksia, kuten aikaisemmin totesin Goebbelsille. Lisäksi mikäli tilanteen muuttuminen tai institutionaalinen muutos edellyttää ongelman uudelleenarviointia, niin voidaan luonnollisesti tehdä.
Toinen asia on, mitä tapahtuu työllisyyttä käsittelevälle Ecofin-neuvostolle ja missä määrin tulee esiin ristiriitoja. Yritämme nimenomaisesti välttää ristiriitoja hyvin yksinkertaisesta syystä. Prosessi nimittäin alkaa komissiosta, jonka esittämän kannan on oltava yhtenäinen. Europpa-neuvoston on päätettävä tästä kannasta tai hyväksyttävä se. Ecofin-neuvostojen ja työllisyysasiain neuvoston on työskenneltävä kevään Eurooppa-neuvoston laatimien suuntaviivojen perusteella. Lopulta kesäkuun Eurooppa-neuvosto hyväksyy suuntaviivat, joiden on oltava keskenään yhdenmukaisia ja yhdenmukaisia Eurooppa-neuvoston oman ehdotuksen kanssa. Tämän vuoksi epäjohdonmukaisuutta ei pitäisi ilmetä.
Mielestäni vakaussopimus ei kuulu lainkaan tämän päivän keskustelun aihepiiriin, enkä aio kommentoida sitä laajalti. Vakaussopimus on osa yhteisön lainsäädäntöä. Minun kantani on laajalti tunnettu: katson, että lainsäädäntöä on noudatettava, ja näin ollen vakaussopimusta on sovellettava nykyisen lainsäädännön mukaisesti.
Tämä ei merkitse sitä, ettei komissio ota huomioon vakaussopimuksesta saatua kokemusta ja ettei komissio olisi itse ehdottanut useita talouskehityksen mukaisia tulkintoja ja tuonut esiin muun muassa sellaisia tärkeitä seikkoja, kuten kausittaisesti mukautettujen määrärahojen huomioon ottaminen siten, että niiden perusteella voidaan arvioida mahdollisuuksia saavuttaa vakaussopimuksissa asetetut nimellistavoitteet.
Katson yhä, että vakaussopimus on loistava väline ja että meidän on luonnollisesti johdettava parhaat mahdolliset keinot vallitsevasta tilanteesta siten, että vakaussopimuksen toimivuutta voidaan parantaa ilman, että sen sisältö muuttuu.
Lopuksi käsittelen Randzio-Plathin esiin tuomaa kysymystä prosessien legitiimiydestä. Katson, että prosessit ovat tällä hetkellä niin legitiimejä kuin ne vain voivat olla ja itse asiassa enemmänkin, kun otetaan huomioon, että tähän päätöksentekoon osallistuu alakohtaisten neuvostojen lisäksi Eurooppa-neuvosto prosessin alussa ja lopussa ja ettei tarkoituksena ole ainoastaan ylläpitää Euroopan parlamentin nykyistä sitoutumis- tai osallistumisastetta vaan lisätä sitä.
Arvoisa parlamentin jäsen tuo esiin toisen ongelman: millä tavalla perustamissopimusta voidaan tulevaisuudessa muuttaa siten, että Euroopan parlamentin osallistumista tähän prosessiin lisätään? Tiedonannossa ei käsitellä tätä asiaa ollenkaan. Asiasta keskustellaan parhaillaan valmistelukunnassa, ja lopputulos riippuu hallitustenvälisen konferenssin neuvotteluista."@fi5
"Je souhaite avant tout répondre à la question sur la coïncidence des procédures de la Commission et du Parlement.
On pourrait, bien évidemment, penser à une programmation à long terme - cinq ans -, mais nous sommes d'avis que ce délai est excessif. Si le délai n'est pas de cinq ans, les problèmes que vous avez soulevés subsisteront. Que le délai soit d'un an ou plus, les problèmes restent les mêmes. Je pense néanmoins que ce qui vous inquiète c'est qu'un délai de deux, de trois ou de quatre ans pose problème. Le délai est soit de cinq ans soit d'un an. S'il est de cinq ans, il est excessif et s'il est d'un an, nous perdons une certaine marge de manœuvre.
Dans tous les cas, je pense qu'il s'agit d'un faux problème. Nous pourrons effectivement discuter des modifications nécessaires sur une base annuelle et, comme je l'ai dit précédemment à M. Goebbels, le fait qu'un changement de circonstance ou un changement institutionnel exige d'aborder à nouveau le problème ne pose aucune difficulté. Cela peut se faire, de toute évidence.
Deuxième point : que se passe-t-il avec le Conseil Écofin/Emploi et dans quelle mesure y a-t-il des contradictions ? Ce que nous essayons d'éviter c'est précisément que le processus présente des contradictions, et ce pour une raison très simple : le processus commence au sein de la Commission par une position qui doit être cohérente ; cette position doit être décidée ou approuvée sur cette base par le Conseil européen ; les conseils Écofin et le conseil "emploi" devront travailler sur les lignes directrices fournies par le Conseil européen de printemps, et ce sera le Conseil européen de juin qui acceptera, en définitive, certaines lignes directrices qui doivent être cohérentes entre elles et avec ce qui a été décidé par le Conseil européen. En conséquence, ce genre d'incohérences ne devrait pas se produire.
Le Pacte de stabilité est, à mes yeux, une question qui ne s'inscrit absolument pas dans le débat d'aujourd'hui. Je ne m'étendrai pas trop sur le sujet. Le Pacte de stabilité figure dans la législation communautaire. Ma position est parfaitement connue : je crois qu'il faut respecter la législation et, partant, je suis d'avis qu'il y a lieu d'appliquer le Pacte de stabilité tel qu'il est établi dans la réglementation actuellement en vigueur.
Cela ne signifie pas que la Commission n'est pas sensible à l'expérience que le Pacte nous a apportée et n'a pas proposé une série d'éléments interprétatifs en fonction des évolutions économiques, dont des éléments très importants tels que la prise en compte des budgets cycliquement ajustés pour évaluer la réalité et voir s'il est possible d'atteindre les objectifs nominaux prévus dans les programmes de stabilité.
Je continue à penser que le Pacte de stabilité est un excellent instrument et qu'en toute logique, il nous faut tirer de la réalité les meilleures conclusions possibles pour que le Pacte fonctionne mieux et non pour modifier sa substance.
Dernier point : la légitimation du processus évoquée par Mme Randzio-Plath. Je pense que le processus jouit de toute la légitimation dont on dispose actuellement et je dirais même plus, dans la mesure où non seulement les conseils sectoriels sont impliqués dans ces décisions, mais également le Conseil européen au début et à la fin du processus et, où l'engagement actuel ou la participation actuelle du Parlement européen sont non seulement maintenus, mais également renforcés.
Vous posez également la question de savoir quel type de modification du Traité on peut envisager à l'avenir pour une participation accrue du Parlement européen au processus. Notre communication n'aborde pas ce point. Il s'agit d'un élément qui est dans l'attente de la Convention, et le résultat obtenu dépendra de la négociation de la Conférence intergouvernementale."@fr6
".
Vorrei innanzi tutto rispondere alla questione relativa ai legami tra i processi di Commissione e Parlamento.
Si potrebbe certamente pensare ad una programmazione a lungo termine, per esempio cinque anni, ma a nostro parere questo è un arco di tempo eccessivo. Se non ipotizziamo una durata di cinque anni, i problemi sollevati dall'onorevole parlamentare esisteranno sempre. Il processo non dev'essere superiore a un anno, perché qualsiasi periodo eventualmente più lungo comporterebbe per noi tali problemi. Credo tuttavia che l'onorevole deputata sia preoccupata dal fatto che il problema si porrebbe comunque, sia che si tratti di due o tre anni, sia che gli anni siano quattro. Gli anni devono essere cinque o uno e, se cinque sono troppi, uno ci fa perdere margini di manovra.
In ogni caso credo che si tratti di un falso problema. Le modifiche necessarie potranno essere discusse annualmente e quindi, come ho già detto all'onorevole Goebbels, se un mutamento di circostanze o un cambiamento istituzionale costringeranno a porre nuovamente la questione, questo non comporterà alcuna difficoltà.
Il secondo aspetto è il seguente: a che punto sono i Consigli ECOFIN e “occupazione” e in quale misura si registrano contraddizioni? Il nostro scopo consiste appunto nell'evitare che, all'interno del processo, si verifichino incongruenze, e questo per un motivo molto semplice: il processo parte dalla Commissione, con una posizione che dev'essere coerente. Su tale posizione dovrà decidere o dare la sua approvazione il Consiglio europeo. I Consigli ECOFIN e “occupazione” dovranno lavorare sulle direttrici fornite dal Consiglio di primavera, mentre spetterà al Consiglio di giugno accettare direttrici che devono essere coordinate fra di loro e con ciò che è stato stabilito proprio in sede di Consiglio europeo. Questo tipo di incongruenze, quindi, non si dovrebbe verificare.
Una questione che, a mio parere, è del tutto estranea al dibattito odierno è il patto di stabilità. Non mi dilungherò troppo sulla questione. Il patto di stabilità fa parte della legislazione comunitaria. La mia posizione è perfettamente nota: ritengo che la legislazione vada rispettata e quindi la mia opinione è che il patto di stabilità vada applicato così come previsto dalla normativa attualmente in vigore.
Questo non significa che la Commissione sia insensibile all'esperienza che il patto ci ha offerto, né che essa non abbia proposto una serie di elementi interpretativi in funzione degli sviluppi economici, tra cui aspetti importanti quali l'opportunità di prendere in considerazione bilanci depurati del ciclo per valutare la realtà riguardo all'eventuale raggiungimento degli obiettivi nominali previsti nei programmi di stabilità.
Continuo a pensare che il patto di stabilità sia uno strumento eccellente e, ovviamente, che dobbiamo trarre dalla realtà le migliori conclusioni possibili per far sì che esso funzioni meglio, senza però intaccarne il contenuto.
L'ultimo punto riguarda la questione sollevata dalla onorevole Randzio-Plath in merito alla legittimazione del processo. A mio parere il processo ha tutta la legittimazione di cui si dispone attualmente; anzi, direi che ne ha a disposizione addirittura di più, poiché non sono solo i Consigli settoriali ad essere coinvolti in queste decisioni, bensì anche il Consiglio europeo all'inizio e alla fine del processo. In secondo luogo, inoltre, non solo vengono mantenuti l'impegno attuale o l'odierna partecipazione del Parlamento europeo, ma si cerca addirittura di incrementarli.
La onorevole parlamentare solleva un'altra questione: che tipo di modifica del Trattato si può prevedere in futuro per una maggiore partecipazione del Parlamento europeo al processo? Su questo la comunicazione non dice nulla. Si tratta di una questione di cui si deve occupare la Convenzione e il risultato che si otterrà dipenderà dai negoziati della Conferenza intergovernativa."@it9
".
I would firstly like to answer the question on the relationship between the processes of the Commission and of Parliament.
Of course we could consider a long-term programme – five years – but, in our opinion, this period of time is excessive. If we do not talk about five years, the problems the honourable Member mentions will always exist. It is either one year or any figure greater than one year presents us with these problems. However, I believe that the concern is that two or three years raises the problem, as does four years. It is either five or one. Five is too much, one means that we have less room for manoeuvre.
In any event I believe that it is a false problem. Because the necessary modifications can be discussed annually and therefore this does not cause any difficulty, as I said earlier to Mr Goebbels, and if a change in circumstances or an institutional change requires the problem to be reassessed, this can clearly be done.
The second point: what happens with the Employment Ecofin and to what extent may contradictions arise? Contradictions in the process are precisely what we are trying to prevent, for a very simple reason: the process starts with the Commission, with a position which must be consistent; that position must be decided on or approved by the European Council; the Ecofin Councils and the Employment Council will have to work on the guidelines produced by the spring European Council, and it will be the June European Council that finally accepts guidelines which must be consistent amongst themselves and consistent with what the European Council itself has proposed. Therefore, this type of incoherence should not arise.
An issue which I believe to be totally outside today’s debate is the Stability Pact. I am not going to say too much about this. The Stability Pact is part of Community legislation. My position is very well known: I believe that the legislation has to be complied with and therefore my position is that the Stability Pact must be applied as laid down in the legislation currently in force.
This does not mean that the Commission is insensitive to the experience which the Pact has provided us with and that it has not proposed – the Commission itself – a series of interpretative elements in accordance with economic developments, including such important elements as, for example, taking account of the cyclically adjusted budgets in order to assess the reality in terms of the possibility of achieving the nominal objectives laid down in the stability programmes.
I still believe that the Stability Pact is an excellent instrument and that we must naturally draw the best possible conclusions from the reality of the situation so that the Pact may function better, but not so that the substance of the Pact is affected.
My final point: the legitimacy of the process, raised by Mrs Randzio-Plath. I believe that the process has all the legitimacy available at the moment; in fact it has even more, given that not only the sectoral Councils are involved in these decisions, but also the European Council at the beginning and the end of the process and, secondly, not only is the current commitment maintained, or the current participation of the European Parliament, but the intention is to increase it.
The honourable Member raises another problem: what type of modification of the Treaty can be considered in the future with a view to greater participation by the European Parliament in this process? This Communication says nothing about this issue. This is an issue under discussion in the Convention, and the eventual result will depend on the negotiation at the Intergovernmental Conference."@lv10
"Om te beginnen zal ik even nader ingaan op de suggestie om de geldigheidsperiode van de richtsnoeren te laten samenvallen met het politieke mandaat van de Commissie en van het Parlement.
Het is natuurlijk mogelijk om voor een langetermijnprogramma - vijf jaar - te kiezen, maar wij vinden dat te lang. Tenzij wij een termijn van vijf jaar hanteren, worden wij onvermijdelijk met de door de afgevaardigde beschreven problemen geconfronteerd. Of wij nu een periode van één jaar of van meer dan één jaar vaststellen, de voornoemde problemen blijven bestaan. Als ik het goed heb, doet het probleem zich echter voor bij periodes van twee, drie en vier jaar. Het is dus ofwel vijf jaar, ofwel één jaar, maar vijf jaar is te lang en één jaar geeft ons onvoldoende armslag.
Ik denk overigens dat dit niet meer dan een schijnprobleem is. Er kan immers jaarlijks overleg worden gepleegd over de aan te brengen wijzigingen. Zoals ik eerder ook al aan de heer Goebbels zei, kunnen de richtsnoeren probleemloos worden aangepast indien de omstandigheden of eventuele institutionele veranderingen dit vereisen. Natuurlijk is dat mogelijk.
Dan ga ik nu over naar het tweede punt. Wat gebeurt er met de Ecofin-Raad en de Raad Werkgelegenheid? Is hier sprake van tegenstrijdigheden? Wij willen in het proces juist iedere contradictie vermijden, en wel om een zeer eenvoudige reden: het proces gaat van start bij de Commissie, die een coherent standpunt moet innemen; datzelfde standpunt moet daarna door de Europese Raad worden aangenomen of bekrachtigd; de Ecofin-Raad en de Raad Werkgelegenheid moeten hun werkzaamheden baseren op de richtsnoeren die tijdens de Europese Raad van het voorjaar worden vastgesteld en het is aan de Europese Raad van juni om definitief het licht op groen te zetten voor de tenuitvoerlegging van de richtsnoeren. Onderlinge samenhang en conformiteit met de voorstellen van de Europese Raad zijn uiteraard onontbeerlijk. De kans op incoherenties is derhalve zeer klein.
Mijns inziens hoort het stabiliteitspact helemaal niet thuis in het debat dat wij hier vandaag voeren. Ik ga over deze kwestie dan ook niet uitweiden. Het stabiliteitspact maakt deel uit van de Gemeenschapswetgeving. U kent mijn standpunt ter zake: ik ben van oordeel dat de wetgeving moet worden nageleefd en daarom pleit ik voor integrale toepassing van het stabiliteitspact zoals bedoeld in de huidige regelgeving.
Dit betekent uiteraard niet dat de Commissie ongevoelig is voor de opgedane ervaring. Integendeel, de Commissie heeft zelfs voorgesteld om een interpretatiekader voor economische ontwikkelingen in te voeren waarin onder meer rekening dient te worden gehouden met belangrijke elementen zoals de cyclische aanpassing van de begroting met het oog op de evaluatie van de realiteit en met name van de reële mogelijkheden om de in de stabiliteitsprogramma’s vastgestelde nominale doelstellingen te halen.
Ik ben er nog steeds van overtuigd dat het stabiliteitspact een uitstekend instrument is. Logischerwijs moeten wij uit onze ervaring de nodige conclusies trekken om de doeltreffendheid van het pact te vergroten, maar de essentie ervan mag niet worden aangetast.
Mijn laatste opmerking betreft de legitimatie van het proces zoals bedoeld door mevrouw Randzio-Plath. Mijns inziens is het proces zo legitiem als momenteel maar mogelijk is. Bij deze beslissingen zijn immers niet alleen de gespecialiseerde raden betrokken maar ook de Europese Raad, die met name aan het begin en het einde van het proces deelneemt. Bovendien komen wij onze verplichting ten aanzien van het Europees Parlement na: de rol van het Europees Parlement blijft niet alleen behouden, hij wordt zelfs nog versterkt.
De afgevaardigde heeft nog een ander probleem aan de orde gesteld: in welke zin kan het Verdrag in de toekomst worden gewijzigd om de deelname van het Europees Parlement aan het proces te bevorderen? Hierover rept de mededeling met geen woord. Het gaat hier om een kwestie die in het kader van de Conventie moet worden behandeld. Het resultaat hangt af van de onderhandelingen die tijdens de Intergouvernementele Conferentie zullen worden gevoerd."@nl2
"Em primeiro lugar, desejo responder à questão sobre a relação entre os processos da Comissão e do Parlamento.
Poderia, obviamente, pensar-se numa programação a longo prazo - cinco anos -, mas, em nossa opinião, trata-se de um período de tempo excessivo. Se não pensarmos num período de cinco anos, os problemas suscitados pelo senhor deputado existirão sempre. Ou é um ano ou qualquer número superior a um ano coloca-nos esses problemas. Todavia, penso que a sua preocupação consiste em que um período de dois ou de três anos coloca-nos o problema, tal como um período de quatro anos. Devem ser cinco anos ou um ano. Cinco são muitos, um ano implica uma margem de manobra menor.
Seja como for, penso que se trata de um falso problema. Note-se que é possível debater anualmente as modificações necessárias e, consequentemente, isto não causa qualquer problema, como disse já ao senhor deputado Goebbels, e se uma mudança de circunstâncias ou uma mudança institucional exigir reavaliar o problema, isso é obviamente possível.
O segundo ponto: o que se passa com o ECOFIN Emprego e em que medida podem surgir contradições? Procuramos, precisamente, evitar contradições no processo, por uma razão muito simples: o processo parte da Comissão, com uma posição que deve ser coerente; posição que deve ser deliberada ou aprovada pelo Conselho Europeu; os Conselhos ECOFIN e o Conselho "Emprego" deverão trabalhar respeitando as linhas directrizes dadas pelo Conselho Europeu da Primavera, e será o Conselho Europeu de Junho que, finalmente, aceitará directrizes que devem ser coerentes entre si e consentâneas com o que o próprio Conselho Europeu propôs. Daí que esse tipo de incoerência não deveria registar-se.
Um tema que, em minha opinião, está completamente fora do âmbito do debate de hoje é o Pacto de Estabilidade. Não me espraiarei demasiado sobre este ponto. O Pacto de Estabilidade integra a legislação comunitária. A minha posição é bem conhecida: penso que a legislação tem de ser cumprida, pelo que defendo que o Pacto de Estabilidade tem de ser aplicado tal como está estabelecido na regulamentação actualmente em vigor.
O que não significa que a Comissão não seja sensível à experiência que o Pacto nos proporcionou e que não tenha proposto - a própria Comissão - uma série de elementos interpretativos de acordo com a evolução da economia, entre eles, elementos tão importantes como, por exemplo, tomar em consideração os orçamentos ciclicamente ajustados para avaliar a realidade no que diz respeito à possibilidade de cumprir os objectivos nominais previstos nos programas de estabilidade.
Continuo a acreditar que o Pacto de Estabilidade constitui um excelente instrumento e que, logicamente, temos de extrair da realidade da situação as melhores conclusões possíveis para que o Pacto funcione melhor, e não para que o Pacto seja afectado na sua substância.
Um último ponto: a legitimação do processo, ponto suscitado pela senhora deputada Randzio-Plath. Penso que o processo tem toda a legitimação de que se dispõe actualmente; diria até mesmo mais, na medida em que não só os Conselhos sectoriais participam nestas decisões, como também o Conselho Europeu no início e no final do processo e, em segundo lugar, não só se mantém o actual compromisso, ou a actual participação do Parlamento Europeu, como se procura aumentar esse nível de participação.
A senhora deputada coloca outro tipo de problema: que tipo de modificação do Tratado pode propor-se futuramente por forma a prever uma maior participação do Parlamento Europeu neste processo? A presente Comunicação nada avança a este respeito. É um tema que está em debate na Convenção, e o resultado que se vier a obter dependerá da negociação na Conferência Intergovernamental."@pt11
"Jag börjar med att svara på frågan om huruvida kommissionens och parlamentets processer kommer att sammanfalla.
Naturligtvis skulle man kunna tänka sig en programmering på lång sikt – fem år – men enligt vår åsikt är den tidsperioden för lång. Om vi inte talar om fem år kommer de problem som ledamoten har tagit upp alltid att finnas. Dessa problem uppstår vare sig vi talar om ett eller flera år. Emellertid tror jag att det som oroar er är att problemen kommer att uppstå oavsett om perioden löper på två, tre eller fyra år. Antingen fem eller ett år. Fem år är för långt och med ett år förlorar vi manöverutrymme.
Hur som helst anser jag att det är ett falskt problem. Man kan nämligen diskutera de nödvändiga förändringarna årligen. De innebär följaktligen inga problem. Om förhållandena ändras eller om en institutionell förändring genomförs kan vi, vilket jag även sade till Goebbels tidigare, naturligtvis ta upp problemet igen.
Den andra punkten: vad händer med Ekofin (sysselsättning och socialpolitik) och i vilken utsträckning kan detta leda till motsägelser? Vad vi försöker undvika är just motsägelser i processen, och detta av en mycket enkel anledning: processen utgår från kommissionen och ståndpunkten måste vara fast. På de grunderna fattar Europeiska rådet beslut om och godkänner denna ståndpunkt. Ekofinråden och rådet (sysselsättning och socialpolitik) kommer sedan att arbeta med riktlinjerna från vårens Europeiska råd. Därefter kommer riktlinjerna, som måste överensstämma sinsemellan och med vad rådet har beslutat, att antas vid Europeiska rådets möte i juni. Följaktligen bör inga motsägelser uppstå.
En fråga som enligt min åsikt absolut inte hör hemma i dagens debatt är frågan om stabilitetspakten. Jag kommer inte att bli långrandig. Stabilitetspakten finns inskriven i gemenskapens lagstiftning. Min ståndpunkt är väl känd: jag anser att lagstiftningen måste följas och följaktligen anser jag att stabilitetspakten måste tillämpas på det sätt som fastställts i den lagstiftning som för närvarande är i kraft.
Detta betyder inte att kommissionen inte är lyhörd för de erfarenheter som stabilitetspakten har givit oss – kommissionen har tvärtom föreslagit en rad tolkningsfaktorer för ekonomiska utvärderingar, bland annat så viktiga faktorer som till exempel att ta hänsyn till cykliskt anpassade budgetar för att bedöma möjligheterna att nå de uppställda nominella målen i stabilitetsprogrammen.
Jag anser fortfarande att stabilitetspakten är ett utmärkt instrument och att vi naturligtvis måste göra allt för att paktens innehåll inte skall påverkas.
Den sista punkten: Randzio-Plath tog upp frågan om processens legitimitet. Jag anser att processen är så legitim som den kan vara för tillfället, till och med ännu mer, eftersom inte bara de sektoriella råden är involverade i besluten, utan även Europeiska rådet i början och slutet av processen, och för det andra bibehåller vi inte bara Europaparlamentets nuvarande åtaganden och deltagande, utan avsikten är att öka det.
Fru ledamoten tog upp ett annat problem: vilka slags ändringar av fördraget kan eventuellt genomföras i framtiden för att öka Europaparlamentets deltagande i processen? I meddelandet sägs ingenting om den punkten. Den här frågan bör lösas av konventet, och resultatet kommer att bero på vad som sker under förhandlingarna vid regeringskonferensen."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples