Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-05-16-Speech-4-140"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20020516.5.4-140"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Mr President, in the parliamentary tradition from which I come, we were not confined to minutes, we were very often asked at a short notice to run down to the chamber and talk for an hour or so, on every sort of insignificant subject. Here we have a different situation.
I was looking at some figures a few days ago. One hundred and twenty years ago there were 1.6 billion people in the world. Europe was one quarter of the entire world. Today there are 6.5 billion people in the world and Europe makes up only 9% of it. We are becoming a smaller component of the entire world. There is the risk that we could become irrelevant. If there is any thing we should do while we still have power and influence in the world, while we still have riches beyond the dreams of the vast majority of people who live on this earth; if there is any objective we could set ourselves which would be a historic achievement for a united Europe, it is to help along the less fortunate peoples of the world. While every individual State in this Union insists on going its own way and designing its own policies for foreign aid, we will not have the political influence, or the material effect on the wellbeing of the people to whom we extend aid.
Pooling our resources is an ideal proposal on the part of this House. We do not necessarily have to administer it all from Brussels. We can tap into the expertise of the various nations in the various regions of the world. We can distribute responsibility around the various Member States, but we must have a coordinated policy. We must not be competing with each other and we must not be dependent on the United States – or any other country which makes a far lesser effort than we do – to design the policies to which we will contribute.
Mr President, this is a subject we could fruitfully discuss for a long time yet. I should like to thank you for giving me the opportunity at least to stretch my thoughts a little bit further than I have ever been allowed to do in this House before.
I am happy that I am able to contribute on this subject because, while I am not a member of the relevant committee, nevertheless, it is a subject that I have thought about.
This morning when we were discussing the Lamassoure report on the competences of the European Union and defining the competences, I thought that we should from time to time re-examine the various competences of the Union. Perhaps we have given ourselves excessive competences over the years and taken on excessive responsibilities in areas where it was not all that fruitful and, indeed, could be an irritant to the citizens of the Union.
However, I have often thought that development cooperation is one area in which we could improve our cooperation. I should have said that I want to congratulate Mr Miranda on his report. His explanatory memorandum sets out what exactly we are doing and, in his motion for resolution, he has drawn up a strategy for more effective policy cooperation between ourselves and the United Nations.
There is point at which we have to arrive before that cooperation can really become effective. In the European Union we devote something like 0.3% of our resources to development cooperation as a whole. As the previous speaker pointed out the ideal is approximately 0.7%. I think only Sweden and Denmark have exceeded that, and the average European State produces something like 0.3%, so we have arrived at half the ideal objective.
Within the European budget itself, we produced something like EUR 4.6 billion in this year's draft budget. This seems like a very small amount of money, but we have the experience of being unable to dispense the money which we provided for many reasons. Nevertheless if there is one objective we should set ourselves in this area, it is to use our economic trading strength and our economic resources for the betterment of the Third World.
If we look at what we are discussing here, the problems we have in the Union today, the rise of the Right or whatever it may be, the slowness of economic growth, the unemployment which we have in parts of the European Union, we find that these are not serious problems at all. And we should not hesitate to tell our people who live in Western Europe today, that they have better lives than any previous generation anywhere.
What is our responsibility as a result? The greatest responsibility we have as a European Union – and this was mentioned by the leader of my party, Mr Bruton, when he addressed this Parliament as President-in-Office – is to extend our good fortune to less fortunate peoples throughout the world. If we could develop a single policy, if we could pool our resources and if we could achieve that target of 0.7%, we would have something like EUR 70 billion to dispense throughout the world.
In dispensing that money, we could offer to the children of many Third World countries something like the hope that we can give to our own children, something like the life expectancy and opportunities for education. We could revolutionise the world. We should not forget that."@en3
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, i henhold til den parlamentariske tradition dér, hvor jeg kommer fra, er vi aldrig blevet begrænset til få minutter, men derimod ofte anmodet om - med kort varsel - at løbe ned i mødesalen og tale i en times tid om et eller andet ubetydeligt emne. Her er situationen en anden.
Jeg så på nogle tal forleden. For 120 år siden var der 1,6 milliarder mennesker i verden. Europa udgjorde en fjerdedel af hele verden. I dag er der 6,5 milliarder mennesker i verden, og Europa udgør kun 9%. Vi er ved at blive en mindre del af verden. Der er risiko for, at vi bliver irrelevante. Hvis der er noget, vi burde gøre, mens vi stadig har magt og indflydelse i verden, mens vi stadig har en velstand ud over alle grænser, hvis der er et mål, som vi burde sætte for os selv, og som vil være et historisk bidrag til et forenet Europa, vil det være at hjælpe de mindre begunstigede mennesker i verden. Så længe alle medlemsstaterne insisterer på at gå egne veje og fastsætte egne politikker til udviklingsbistand, vil vi ikke have den fornødne politiske indflydelse eller virkning for de mennesker, som vi prøver at hjælpe.
Det ideelle forslag for Parlamentet er at samle ressourcerne. Vi behøver ikke nødvendigvis at administrere det hele fra Bruxelles. Vi kan benytte os af de forskellige nationers ekspertise i de forskellige regioner. Vi kan uddelegere ansvar til de forskellige medlemsstater, men vi må have en koordineret politik. Vi skal ikke konkurrere mod hinanden, og vi skal ikke være afhængige af USA - eller andre lande, der bidrager langt mindre end os - i udformningen af de politikker, hvortil vi skal bidrage.
Hr. formand, dette er et emne, som vi kunne drøfte længe endnu. Jeg vil gerne takke Dem for denne lejlighed til at give lidt bedre udtryk for mine synspunkter, end jeg tidligere har haft mulighed for i Parlamentet.
Jeg er glad for, at jeg kan bidrage til dette emne, da det, selv om jeg ikke er medlem af det relevante udvalg, er et emne, som har optaget mig meget.
I morges, da vi drøftede Lamassoure-betænkningen om kompetenceafgrænsning mellem EU og medlemsstaterne, tænkte jeg, at vi fra tid til anden burde gennemgå EU's forskellige beføjelser. Måske har vi gennem årene givet os selv for vidtgående beføjelser og ansvarsområder, som ikke alle har været lige vellykkede og gunstige for borgerne i EU.
Jeg har dog ofte tænkt, at netop udviklingssamarbejdet er et område, hvor vi kan forbedre vores samarbejde. Jeg burde have sagt, at jeg bifalder hr. Mirandas betænkning. Han beskriver vores handlinger præcist, og han har i sit beslutningsforslag udarbejdet en strategi for et mere effektivt politisk samarbejde mellem EU og FN.
Vi skal nå et vist punkt, før vores samarbejde vil være helt effektivt. I EU bruger vi ca. 0,3% af vores ressourcer på udviklingssamarbejde. Som den tidligere taler pointerede, er det ideelle tal ca. 0,7%. Jeg mener, at kun Sverige og Danmark har overskredet dette tal, og den gennemsnitlige europæiske stat bruger noget i retning af 0,3%, så vi har opfyldt halvdelen af målsætningen.
Inden for EU-budgettet er der ca. 4,6 milliarder euro i henhold til dette års budgetforslag. Det forekommer at være et meget lille beløb, men vi har den erfaring, at det er vanskeligt at fordele pengene af mange forskellige årsager. Vi bør dog i denne forbindelse sætte os det mål at benytte os af vores styrke inden for økonomisk handel og vores økonomiske ressourcer til forbedring af den tredje verden.
Hvis vi ser på de problemer, som vi drøfter i dag, og hvis vi ser på problemerne i EU i dag, den styrkede højrefløj f.eks., den langsomme økonomiske vækst, den store arbejdsløshed, der hersker i dele af EU, kan vi også se, at der overhovedet ikke er tale om alvorlige problemer. Og vi skal ikke tøve med at fortælle borgerne i EU, at de har langt bedre tilværelser end nogen generation før dem.
Hvad er således vores ansvar? Det største ansvar som Union - og dette blev nævnt af formanden for mit parti, hr. Bruton, da han talte i Parlamentet som formand - er at dele ud af vores overflod til mindre begunstigede mennesker i hele verden. Hvis vi kan fastsætte en fælles politik, samle vores ressourcer og nå målet på 0,7%, vil vi have ca. 70 milliarder euro til at fordele rundt om i verden.
Med disse midler kan vi tilbyde børn i mange tredjelande de muligheder, som vi giver vores egne børn, livsglæde og uddannelse. Vi kan revolutionere verden. Det skal vi ikke glemme."@da1
"Herr Präsident, in der parlamentarischen Tradition, aus der ich komme, mussten wir uns nicht auf Minuten beschränken. Sehr oft wurden wir kurzfristig gebeten, in den Plenarsaal zu eilen und eine Stunde oder so zu allen möglichen unbedeutenden Themen zu sprechen. Hier ist die Situation anders.
Vor einigen Tagen habe ich mir ein paar Zahlen angeschaut. Es gab vor 120 Jahren auf der Welt 1,6 Milliarden Menschen. Europa machte ein Viertel der ganzen Welt aus. Heute leben auf der Welt 6,5 Milliarden Menschen, davon in Europa nur neun Prozent. Wir werden zu einem kleineren Bestandteil der gesamten Welt. Es besteht die Gefahr, dass wir unbedeutend werden. Wenn es etwas gibt, das wir tun sollten, solange wir noch Macht und Einfluss in der Welt besitzen, solange wir noch Reichtümer haben, von denen die allermeisten Menschen, die heute auf dieser Erde leben, nicht einmal träumen können, wenn es ein Ziel gibt, das wir uns als historische Errungenschaft eines geeinten Europa setzen könnten, dann dies: den weniger glücklichen Völkern der Welt zu helfen. Solange jeder Einzelstaat in dieser Union seinen eigenen Weg gehen und seine eigene Politik der Auslandshilfe gestalten will, werden wir ohne politischen Einfluss sein, und es wird keine materielle Auswirkung auf den Wohlstand der Menschen haben, denen wir Hilfe leisten.
Ein Zusammenlegen unserer Mittel ist ein idealer Vorschlag dieses Hohen Hauses. Wir müssen nicht notwendigerweise alles von Brüssel aus verwalten. Wir können auf die Expertise der verschiedenen Länder in verschiedenen Regionen der Welt zurückgreifen. Wir können die Verantwortung auf die einzelnen Mitgliedstaaten aufteilen, aber wir brauchen eine abgestimmte Politik. Wir dürfen nicht miteinander konkurrieren, und wir dürfen nicht von den Vereinigten Staaten – oder von einem anderen Land, das im Vergleich zu uns viel geringere Anstrengungen unternimmt – abhängig sein, wenn es um die Entwicklung von Maßnahmen geht, zu denen wir unseren Beitrag leisten.
Herr Präsident, wir könnten über dieses Thema noch lange und ergiebig diskutieren. Ich möchte Ihnen dafür danken, dass Sie mir Gelegenheit gegeben haben, meine Gedanken zumindest etwas ausführlicher darzulegen, als mir in diesem Hohen Hause jemals gestattet wurde.
Ich freue mich, einen Beitrag zu diesem Thema leisten zu können, denn ich gehöre zwar nicht dem zuständigen Ausschuss an, habe mir aber dennoch über den Gegenstand der Debatte Gedanken gemacht.
Als wir heute Vormittag den Bericht Lamassoure über die Abgrenzung der Zuständigkeiten der Europäischen Union diskutierten, dachte ich daran, dass wir von Zeit zu Zeit die verschiedenen Zuständigkeiten der Union überprüfen sollten. Vielleicht haben wir uns mit den Jahren zu viele Zuständigkeiten eingeräumt und zu viel Verantwortung in Bereichen übernommen, wo es überhaupt nicht sinnvoll war, ja woran die Unionsbürger Anstoß nehmen könnten.
Oft habe ich indes gedacht, dass die Entwicklungszusammenarbeit ein Gebiet ist, auf dem wir unsere Zusammenarbeit verbessern könnten. Ich hätte sagen sollen, dass ich Herrn Miranda zu seinem Bericht gratuliere. Aus seiner Begründung geht genau hervor, was wir zurzeit tun, und in seinem Entschließungsantrag hat er eine Strategie für eine wirksamere grundsätzliche Zusammenarbeit zwischen uns und den Vereinten Nationen entwickelt.
Es gibt einen Punkt, den wir erreichen müssen, ehe diese Zusammenarbeit wirklich effektiv werden kann. In der Europäischen Union geben wir etwa 0,3 % unserer Mittel für die Entwicklungszusammenarbeit insgesamt aus. Wie meine Vorrednerin sagte, wären ca. 0,7 % ideal. Ich glaube, nur Schweden und Dänemark liegen darüber, im Durchschnitt stellen die europäischen Staaten etwa 0,3 % bereit; wir befinden uns also auf halbem Wege zur Idealvorstellung.
In den Voranschlag für den europäischen Haushalt haben wir in diesem Jahr etwa 4,6 Milliarden Euro eingestellt. Das scheint sehr wenig, aber wir haben die Erfahrung gemacht, dass wir die bereitgestellten Mittel aus vielerlei Gründen nicht ausgeben konnten. Sollten wir uns nichtsdestotrotz in diesem Bereich ein Ziel setzen, dann das, unsere Kraft im wirtschaftlichen Handel und unsere ökonomischen Ressourcen für die Verbesserung der Dritten Welt einzubringen.
Wenn wir uns unsere Diskussion vergegenwärtigen, dann stellen wir fest, dass die Probleme, die wir heute in der Union haben – das Aufkommen der Rechtskräfte oder wie man sie auch immer bezeichnen mag, das langsame Wirtschaftswachstum, die in Teilen der Europäischen Union bestehende Arbeitslosigkeit –, eigentlich überhaupt keine gravierenden Probleme sind. Und wir sollten unseren Menschen in Westeuropa heute ohne Scheu sagen, dass sie ein besseres Leben führen, als jede vorangegangene Generation wo auch immer.
Worin besteht somit unsere Verantwortung? Die größte Verantwortung, die wir als Europäische Union besitzen – so sagte es der Vorsitzende meiner Partei, Herr Bruton, in seiner Rede als amtierender Ratspräsident vor diesem Parlament –, besteht darin, unser Glück auf die weniger glücklichen Völker der ganzen Welt auszudehnen. Wenn wir eine gemeinsame Politik entwickeln, wenn wir unsere Ressourcen zusammenlegen und dieses Ziel von 0,7 % erreichen könnten, dann würden wir etwa 70 Milliarden Euro überall in der Welt ausgeben können.
Mit diesem Geld könnten wir den Kindern vieler Dritte-Welt-Länder eine ähnliche Hoffnung vermitteln wie unseren eigenen Kindern, eine ähnliche Lebenserwartung und ähnliche Bildungschancen. Wir könnten die Welt revolutionieren. Das sollten wir nicht vergessen."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, στην κοινοβουλευτική παράδοση από την οποία προέρχομαι, δεν περιοριζόμαστε από πρακτικά και πολύ συχνά μας ζητάνε τελευταία στιγμή να τρέξουμε στην αίθουσα του κοινοβουλίου και να μιλήσουμε για μια ώρα περίπου για κάθε είδους ασήμαντο θέμα. Εδώ, η κατάσταση είναι διαφορετική.
Μερικές ημέρες πριν, κοιτούσα κάποια ποσοτικά στοιχεία. Εκατόν είκοσι χρόνια πριν, υπήρχαν στον κόσμο 1,6 δισεκατομμύρια άνθρωποι. Η Ευρώπη ήταν το ένα τέταρτο ολόκληρου του κόσμου. Σήμερα είμαστε 6,5 δισεκατομμύρια άνθρωποι στον κόσμο και η Ευρώπη αντιπροσωπεύει μόνο το 9% αυτού του πληθυσμού. Γινόμαστε μια μικρότερη συνιστώσα ολόκληρου του κόσμου. Υπάρχει ο κίνδυνος να γίνουμε αμελητέα ποσότητα. Αν υπάρχει κάτι που μπορούμε να κάνουμε όσο ακόμη έχουμε τη δύναμη και την επιρροή στον κόσμο, όσο ακόμη έχουμε πλούτη που ξεπερνούν τη φαντασία της μεγάλης πλειονότητας των ανθρώπων που ζουν σε αυτήν τη γη· αν υπάρχει κάποιος στόχος που θα μπορούσαμε να θέσουμε οι ίδιοι και ο οποίος θα μπορούσε να είναι ένα ιστορικό επίτευγμα για μια ενωμένη Ευρώπη, είναι να βοηθήσουμε τους λιγότερο τυχερούς λαούς του κόσμου. Όσο κάθε μεμονωμένο κράτος στην Ένωση αυτήν επιμένει να προχωρά μόνο του και να σχεδιάζει τη δική του πολιτική για την εξωτερική βοήθεια, δεν θα έχουμε την πολιτική επιρροή, ή το ουσιαστικό αποτέλεσμα στην ευημερία των λαών στους οποίους προτείνουμε βοήθεια.
Η ομαδοποίηση των πόρων είναι μια ιδανική πρόταση από πλευράς αυτού του Κοινοβουλίου. Δεν είναι απαραίτητο να τα διαχειριζόμαστε όλα από τις Βρυξέλλες. Μπορούμε να αξιοποιήσουμε την εμπειρία διαφόρων εθνών στις διάφορες περιοχές του κόσμου. Μπορούμε να μοιράσουμε την ευθύνη στα διάφορα κράτη μέλη, αλλά πρέπει να έχουμε μια συντονισμένη πολιτική. Δεν πρέπει να ανταγωνιζόμαστε ο ένας τον άλλο και πρέπει να μην εξαρτόμαστε από τις Ηνωμένες Πολιτείες – ή οποιαδήποτε άλλη χώρα η οποία προσπαθεί λιγότερο από εμάς – για να σχεδιάζουμε πολιτικές στις οποίες θα συνεισφέρουμε.
Κύριε Πρόεδρε, αυτό είναι ένα θέμα που θα μπορούσαμε να συζητήσουμε εποικοδομητικά για πολλή ώρα ακόμη. Θα ήθελα να σας ευχαριστήσω που μου δώσατε την ευκαιρία τουλάχιστον να εκθέσω τις σκέψεις μου για λίγο περισσότερο από όσο μου επιτράπηκε ποτέ στο παρελθόν σε αυτό το Κοινοβούλιο.
Είμαι ευτυχής που έχω τη δυνατότητα να συνεισφέρω στο θέμα αυτό γιατί, ενώ δεν είμαι μέλος της σχετικής επιτροπής, παρόλα αυτά, είναι ένα θέμα για το οποίο έχω σκεφτεί.
Σήμερα το πρωί, όταν συζητούσαμε την έκθεση Lamassoure για τις αρμοδιότητες της Ευρωπαϊκής Ένωσης και την οριοθέτηση των αρμοδιοτήτων, σκέφτηκα ότι θα έπρεπε από καιρού εις καιρόν να επανεξετάζουμε τις διάφορες αρμοδιότητες της Ένωσης. Ίσως να έχουμε δώσει στους εαυτούς μας υπερβολικές αρμοδιότητες κατά τη διάρκεια των ετών και να έχουμε αναλάβει υπερβολικές ευθύνες σε τομείς που δεν ήταν τόσο αποδοτικοί και, πράγματι, αυτό θα μπορούσε να είναι ενοχλητικό για τους πολίτες της Ένωσης.
Ωστόσο, έχω σκεφτεί συχνά ότι η αναπτυξιακή συνεργασία είναι ένας τομέας στον οποίο θα μπορούσαμε να βελτιώσουμε τη συνεργασία μας. Έπρεπε να έχω πει ότι θέλω να συγχαρώ τον κ. Miranda για την έκθεσή του. Η αιτιολογική του έκθεση περιγράφει τι ακριβώς κάνουμε και, στην πρόταση ψηφίσματός του, περιέγραψε μια στρατηγική για πιο αποτελεσματική συνεργασία στην πολιτική μεταξύ ημών και των Ηνωμένων Εθνών.
Υπάρχει ένα σημείο στο οποίο πρέπει να φτάσουμε προτού να μπορέσει αυτή η συνεργασία να γίνει πραγματικά αποτελεσματική. Στην Ευρωπαϊκή Ένωση, αφιερώνουμε περίπου 0,3% των πόρων μας σε αναπτυξιακή συνεργασία συνολικά. Όπως τόνισε ο προηγούμενος ομιλητής, το ιδανικό είναι περίπου 0,7%. Νομίζω ότι μόνο η Σουηδία και η Δανία το έχουν ξεπεράσει, και ότι το μέσο ποσοστό των ευρωπαϊκών κρατών είναι περίπου 0,3%. Έτσι, έχουμε φτάσει το μισό του ιδανικού στόχου.
Στο πλαίσιο του ίδιου του ευρωπαϊκού προϋπολογισμού, το ποσό ανήλθε περίπου σε 4,6 δισεκατομμύρια ευρώ στο φετινό σχέδιο προϋπολογισμού, ποσό που φαίνεται πολύ μικρό, αλλά έχουμε την εμπειρία του να μην είμαστε σε θέση να διαθέσουμε τα χρήματα τα οποία παρείχαμε για πολλούς λόγους. Παρόλα αυτά, εάν υπάρχει ένας στόχος που θα έπρεπε να θέσουμε οι ίδιοι στον τομέα αυτόν είναι να χρησιμοποιήσουμε την ισχύ των οικονομικών συναλλαγών μας και τους οικονομικούς πόρους μας για τη βελτίωση του Τρίτου Κόσμου.
Αν εξετάσουμε αυτά για τα οποία συζητάμε εδώ, τα προβλήματα που έχουμε στην Ένωση σήμερα, την άνοδο της Δεξιάς ή οτιδήποτε μπορεί να είναι αυτό, τη βραδύτητα της οικονομικής ανάπτυξης, την ανεργία που έχουμε σε τμήματα της Ευρωπαϊκής Ένωσης, βρίσκουμε ότι αυτά δεν είναι καθόλου σοβαρά προβλήματα. Και δεν θα έπρεπε να διστάζουμε να πούμε στον κόσμο που ζει στη Δυτική Ευρώπη σήμερα ότι οι ζωές τους είναι καλύτερες από εκείνες οποιασδήποτε προηγούμενης γενιάς οπουδήποτε.
Ποια είναι, συνεπώς, η ευθύνη μας; Η μεγαλύτερη ευθύνη που έχουμε ως Ευρωπαϊκή Ένωση – και αυτό αναφέρθηκε από τον ηγέτη του κόμματός μου, κ. Bruton, όταν απευθύνθηκε σε αυτό το Κοινοβούλιο ως προεδρεύων του Συμβουλίου, είναι να επεκτείνουμε την καλή μας τύχη σε λιγότερο τυχερούς ανθρώπους σε όλον τον κόσμο. Αν μπορούσαμε να αναπτύξουμε έστω και μία πολιτική, αν μπορούσαμε να ομαδοποιήσουμε τους πόρους μας και αν μπορούσαμε να επιτύχουμε αυτόν το στόχο του 0,7%, θα είχαμε περίπου 70 δισεκατομμύρια ευρώ να διαθέσουμε σε όλον τον κόσμο.
Διαθέτοντας αυτά τα χρήματα, θα μπορούσαμε να προσφέρουμε στα παιδιά πολλών χωρών του Τρίτου Κόσμου κάτι σαν την ελπίδα που μπορούμε να δίνουμε στα δικά μας παιδιά, κάτι σαν το προσδόκιμο ζωής και τις ευκαιρίες στην εκπαίδευση. Θα μπορούσαμε να φέρουμε την επανάσταση στον κόσμο. Δεν πρέπει να το ξεχνάμε αυτό."@el8
"(EN) Señor Presidente, en la tradición parlamentaria de la que provengo, no nos vemos limitados por la asignación de minutos, a menudo se nos pedía, sin previo aviso, que acudiéramos a toda prisa a la Cámara para hablar durante una hora o así sobre todo tipo de asuntos insignificantes. Aquí la situación es diferente.
Hace unos días estuve examinando algunas cifras. Hace ciento veinte años, la población mundial era de 1.600 millones. Europa constituía la cuarta parte de todo el mundo. Hoy somos 6.500 millones en el mundo y Europa representa apenas el 9% del total. Nos estamos convirtiendo en un componente del mundo cada vez más pequeño. Existe el riesgo de que lleguemos a ser irrelevantes. Si hay algo que deberíamos hacer mientras aún tenemos poder e influencia en el mundo, mientras seguimos teniendo riquezas que sobrepasan los sueños de la amplia mayoría de las personas que habitan este planeta; si hay un objetivo que podríamos fijarnos y sería un logro histórico para una Europa unida, ése es ayudar a las personas menos afortunadas del mundo. Mientras cada Estado de esta Unión insista en seguir su propio camino y diseñar sus propias políticas de ayuda exterior, no tendremos la influencia política ni las repercusiones materiales sobre el bienestar de la población a la que concedemos ayuda.
Aunar nuestros recursos es la propuesta ideal de esta Asamblea. No tenemos necesariamente que administrarla toda desde Bruselas. Podemos aprovechar la especialización de varias naciones en distintas regiones del mundo. Podemos compartir la responsabilidad entre los distintos Estados miembros, pero necesitamos una política coordinada. No debemos competir entre nosotros y no debemos depender de los Estados Unidos – ni de ningún otro país que realiza un esfuerzo mucho menor que el nuestro – para diseñar las políticas a las que contribuiremos.
Señor Presidente, éste es un tema sobre el que podríamos debatir de manera fructífera durante mucho más tiempo. Quisiera expresarle mi agradecimiento por brindarme la oportunidad de al menos expandir mis pensamientos un poco más lejos de lo que jamás se me había permitido hacer anteriormente en esta Asamblea.
Me alegra poder participar en este tema porque a pesar de que no soy miembro de la comisión pertinente, es un asunto sobre el que he meditado.
Esta mañana, cuando debatíamos sobre el informe Lamassoure sobre las competencias de la Unión Europea y la definición de las competencias, pensé que convendría volver a examinar, de vez en cuando, las distintas competencias de la Unión. Quizá nos hayamos asignado demasiadas competencias con el paso de los años y hayamos asumido demasiadas responsabilidades en ámbitos en los que no era en absoluto provechoso y que, incluso, podría resultar irritante para los ciudadanos de la Unión.
No obstante, he pensado a menudo que la cooperación al desarrollo es uno de los ámbitos en los que podríamos mejorar nuestra cooperación. Debería haber dicho que quiero felicitar al Sr. Miranda por su informe. Su exposición de motivos detalla exactamente lo que estamos haciendo y, en su propuesta de resolución, elabora una estrategia para una política de cooperación más efectiva entre las Naciones Unidas y nosotros.
Hay algo que debemos alcanzar antes para que esa cooperación sea realmente más efectiva. En toda la Unión Europea destinamos en torno al 0,3% de nuestros recursos a la cooperación al desarrollo. Como ha señalado el orador anterior, el porcentaje ideal es el 0,7% aproximadamente. Creo que sólo Suecia y Dinamarca superan esta cifra, y el promedio de los Estados miembros es de en torno al 0,3%, o sea que nos acercamos a la mitad del objetivo ideal.
En el presupuesto comunitario hemos producido una cifra cercana a los 4.600 millones de euros en el proyecto de presupuesto de este año. Parece una suma muy pequeña, pero la experiencia nos dice que somos incapaces de utilizar los fondos que proporcionamos por numerosas razones. No obstante, si hay un objetivo que deberíamos fijarnos en este ámbito, es el de hacer uso de nuestra fuerza económica comercial y de nuestros recursos económicos para mejorar el Tercer Mundo.
Si analizamos el tema que aquí nos ocupa, los problemas que tenemos en la Unión hoy en día, el auge de la Derecha o lo que quiera que sea, el lento crecimiento económico, el desempleo que existe en algunas partes de la Unión Europea, descubrimos que no son problemas graves en absoluto. Y no deberíamos dudar en decir a nuestra población que vive actualmente en Europa Occidental que su vida es mejor que la de cualquier generación anterior en cualquier país.
¿Cuál es, entonces, nuestra responsabilidad? Nuestra mayor responsabilidad como Unión Europea – como dijo el presidente de mi partido, Sr. Bruton, cuando se dirigió a este Parlamento como Presidente en ejercicio del Consejo – es hacer extensiva nuestra buena fortuna a las personas menos afortunadas del mundo. Si pudiéramos desarrollar una política única, si pudiéramos aunar nuestros recursos y si pudiéramos alcanzar ese objetivo del 0,7%, dispondríamos de una suma cercana a los 70.000 millones de euros para repartir por todo el mundo.
Con la repartición de esos fondos, podríamos ofrecer a los niños de numerosos países del Tercer Mundo algo parecido a la esperanza que proporcionamos a nuestros propios hijos, algo parecido a su esperanza de vida y sus oportunidades de enseñanza. Podríamos revolucionar el mundo. No deberíamos olvidar eso."@es12
"Arvoisa puhemies, siinä parlamentaarisessa perinteessä, josta minä tulen, ei oltu sidoksissa pöytäkirjaan, vaan meitä pyydettiin usein lyhyellä varoitusajalla astumaan istuntosaliin ja puhumaan tunnin tai jotain sinne päin kaikenlaisista merkityksettömistä asioista. Täällä on hieman toisenlainen käytäntö.
Tutkin joitakin lukuja muutama päivä sitten. Satakaksikymmentä vuotta sitten maailmassa oli 1,6 miljardia ihmistä. Euroopan väkiluku oli neljännes koko maailman väkiluvusta. Nyt maailmassa on 6,5 miljardia ihmistä ja Euroopan väkiluku on vain 9 prosenttia siitä. Meistä on tulossa pienempi tekijä maailmassa. Uhkana on, että meistä tulee merkityksettömiä. Jos on olemassa jokin asia, joka meidän olisi tehtävä nyt, kun meillä vielä on valtaa ja vaikutusvaltaa maailmassa, kun meillä vielä on rikkauksia, jotka ylittävät maailman ihmisten suuren enemmistön unelmat; jos on tavoite, jota meidän pitäisi tavoitella, joka olisi historiallinen saavutus yhdistyneelle Euroopalle, se on maailman vähemmän onnekkaiden ihmisten auttaminen. Vaikka unionin kaikki jäsenvaltiot pysyvät vaatimuksessaan oman tiensä kulkemisesta ja oman ulkomaanavun politiikkansa suunnittelemisesta, meillä ei ole poliittista vaikutusvaltaa tai aineellista vaikutusta niiden ihmisten hyvinvointiin, joille annamme apua.
Resurssien yhdistäminen on täydellinen ehdotus parlamentilta. Meidän ei ole pakko hallinnoida kaikkea Brysselistä. Me voimme käyttää hyväksi maailman eri osissa olevien valtioiden asiantuntemusta. Me voimme jakaa vastuuta eri jäsenvaltioille, mutta meidän on koordinoitava politiikkaa. Me emme saa kilpailla toistemme kanssa emmekä olla riippuvaisia Yhdysvalloista tai mistään muusta maasta, joka ponnistelee paljon vähemmän kuin me suunnitellessamme politiikkaa, jota aiomme edistää.
Arvoisa puhemies, tämä on asia, josta me voisimme keskustella tuloksekkaasti vielä pitkään. Haluan kiittää teitä siitä, että annoitte minulle tilaisuuden ainakin ilmaista ajatuksiani hieman pitempään kuin olen koskaan voinut parlamentissa tehdä.
Olen iloinen voidessani osallistua tämän asian käsittelyyn, koska vaikken ole asiasta vastaavien valiokuntien jäsen, olen kuitenkin pohtinut asiaa.
Kun aamulla keskustelimme Euroopan unionin toimivaltaa ja toimivallan määrittelyä käsittelevästä Lamassouren mietinnöstä, ajattelin, että meidän pitäisi välillä tarkastella uudelleen unionin eri toimivaltuuksia. Olemme saattaneet vuosien kuluessa antaa itsellemme liikaa toimivaltaa ja ottaa liikaa vastuuta aloilla, joilla se ei ole tuottanut ollenkaan hyviä tuloksia ja on itse asiassa saattanut ärsyttää unionin kansalaisia.
Olen kuitenkin usein ajatellut, että kehitysyhteistyö on ala, jolla me voisimme parantaa yhteistyötämme. Minun olisi pitänyt sanoa, että haluan onnitella esittelijä Mirandaa hänen mietinnöstään. Perusteluissaan hän kertoo, mitä me olemme oikeastaan tekemässä, ja päätöslauselmaesityksessä hän on esittänyt strategian unionin ja Yhdistyneiden Kansakuntien entistä tehokkaammasta poliittisesta yhteistyöstä.
Meidän on saavutettava tietty piste, ennen kuin yhteistyö voi olla todella tehokasta. Euroopan unionissa annetaan noin 0,3 prosenttia varoista kaikenlaiseen kehitysyhteistyöhön. Kuten edellinen puhuja totesi, tavoite on noin 0,7 prosenttia. Luulen, että vain Ruotsi ja Tanska ovat saavuttaneet sen, ja keskiverto Euroopan unionin maa käyttää noin 0,3 prosenttia, joten olemme päässeet noin puoleen tavoitteestamme.
Itse Euroopan unionin talousarviosta käytetään tänä vuonna budjettiesityksen mukaan noin 4,6 miljardia euroa. Se tuntuu erittäin pieneltä rahamäärältä, mutta olemme havainneet, ettemme saa useistakaan syistä käytettyä kaikkia varattuja rahoja. Jos tällä alalla kuitenkin on asia, johon meidän pitäisi keskittyä, se on kauppamahtimme ja taloudellisten resurssiemme käyttö kolmannen maailman olojen parantamiseen.
Jos katsomme sitä, mistä keskustelemme nyt, unionin tämänhetkiset ongelmat, oikeiston tai mikä se sitten onkin nousu, taloudellisen kasvun hitaus, työttömyys Euroopan unionin eräillä alueilla, ne eivät ole lainkaan vakavia ongelmia. Meidän ei pitäisi epäröidä kertoa Länsi-Euroopassa nyt asuville ihmisille, että heidän elämänsä on parempaa kuin millään aiemmalla sukupolvella missään.
Millainen on siis vastuumme? Euroopan unionilla on suurin vastuu ja puolueeni puheenjohtaja Bruton mainitsi tämän kutsuessaan parlamenttia puheenjohtajana toimivaksi parlamentiksi hyvän onnemme jakamisessa vähemmän onnekkaille ihmisille joka puolella maailmaa. Jos pystyisimme kehittämään yhtenäisen politiikan, jos pystyisimme yhdistämään resurssimme ja jos pystyisimme saavuttamaan tavoitteena olevan 0,7 prosentin rajan, meillä olisi noin 70 miljardia käytettäväksi kaikkialla maailmassa.
Rahoja jakaessamme voisimme tarjota monien kolmannen maailman maiden lapsille samantapaista toivoa kuin voimme antaa omille lapsillemmekin, samantapaisen elinajanodotteen ja samantapaisia koulutusmahdollisuuksia. Voisimme mullistaa maailman. Meidän ei pitäisi unohtaa sitä."@fi5
"Monsieur le Président, dans la tradition parlementaire dont je suis issu, nous n'étions pas limités par les minutes et nous avions souvent à nous précipiter à la Chambre au pied levé afin d'y parler pendant une heure de sujets parfois insignifiants. La situation est différente ici.
J'examinais quelques chiffres il y a quelques jours. Il y a cent-vingt ans, le monde comptait 1,6 milliards d'habitants. L'Europe représentait un quart du monde. Aujourd'hui, la planète compte 6,5 milliards d'habitants dont seulement 9 % sont européens. Nous devenons une composante plus réduite de la planète. Nous courons le risque de devenir insignifiants. S'il est une chose que nous devons faire tant que nous avons toujours un pouvoir et une influence dans le monde, tant que nous disposons encore de richesses au-delà des rêves d'une large majorité des habitants de la planète ; s'il est un objectif que nous pouvons nous fixer afin d'obtenir une réussite historique pour une Europe unie, c'est bien de venir en aide aux déshérités du monde. Tant que chaque État membre de l'Union insistera pour agir individuellement en matière de politique d'aide à l'étranger, nous n'aurons ni l'influence politique ni les moyens matériels permettant d'agir sur le bien-être des destinataires de cette aide.
La mise en commun des ressources est une proposition idéale de la part de cette Assemblée. Nous ne devons pas spécialement administrer tout cela à partir de Bruxelles. Nous pouvons profiter de l'expérience de différentes nations dans différentes régions du monde. Nous pouvons répartir la responsabilité entre différents États membres, mais nous devons avoir une politique coordonnée. Nous devons proscrire toute compétition entre États membres et éviter toute dépendance vis-à-vis des États-Unis - ou vis-à-vis de tout autre État fournissant un effort bien moins important que le nôtre - pour élaborer les politiques qui nous tiennent à cœur.
Monsieur le Président, nous pourrions avoir des discussions fertiles sur ce sujet pendant longtemps encore. Je voudrais vous remercier de m'avoir donné, pour la première fois devant cette Assemblée, l'occasion de faire part de mes réflexions de façon un peu plus profonde.
Je suis heureux de pouvoir m'exprimer sur ce sujet car, même si je ne fais pas partie de la commission concernée, j'y ai cependant longuement réfléchi.
Ce matin, alors que nous discutions du rapport Lamassoure sur les compétences de l'Union européenne et que nous définissions ces compétences, j'ai pensé que nous devrions de temps à autre réexaminer les différentes compétences de l'Union. Peut-être nous sommes-nous dotés de compétences excessives au fil du temps et peut-être nous sommes-nous imposé trop de responsabilités dans des domaines où cette démarche est improductive et, disons-le, peut être source d'irritation parmi nos citoyens.
Toutefois, j'ai souvent pensé que la coopération au développement était un des domaines pour lesquels nous pouvions améliorer la collaboration. Je voudrais féliciter M. Miranda pour son rapport. Son exposé des motifs décrit précisément notre action actuelle et, dans sa motion de résolution, il définit une stratégie visant à accroître l'efficacité de la coopération politique entre nous et les Nations unies.
Il est un point que nous devons atteindre avant que cette coopération puisse être vraiment efficace. L'Union européenne consacre environ 0,3 % de ses ressources à la coopération au développement dans son ensemble. Comme l'orateur précédent l'a fait remarquer, il convient, idéalement, d'y consacrer 0,7 % des ressources. Je pense que seuls la Suède et le Danemark sont au-dessus de ce chiffre ; la moyenne des États européens étant de 0,3 %, nous n'avons atteint que la moitié de l'objectif.
En ce qui concerne le budget européen lui-même, nous avons pointé à peu près comme 4,6 milliards d'euros dans le projet de budget. Cela peut sembler très peu, mais nous savons d'expérience que nous sommes parfois incapables de distribuer l'argent prévu pour toute une série de raisons. Toutefois, s'il est un objectif que nous devons nous fixer dans ce domaine, c'est bien d'utiliser notre force commerciale et nos ressources économiques pour le développement du tiers-monde.
Si nous examinons la situation du tiers-monde, les problèmes que nous connaissons dans l'Union européenne aujourd'hui - la montée de la droite ou autre, la lenteur de la croissance économique, le chômage qui règne dans certaines parties de l'Union européenne - semblent bien peu de chose. Et nous ne devons pas hésiter à dire aux citoyens vivant en Europe occidentale aujourd'hui qu'ils mènent une vie bien plus confortable que celle de n'importe quelle autre génération précédente.
Quelle est, partant, notre responsabilité ? Notre responsabilité majeure en tant qu'Union européenne - et c'est ce qu'a déclaré le chef de mon parti, M. Bruton, lorsqu'il s'est adressé à cette Assemblée en tant que président faisant fonction - est de faire profiter les peuples les moins nantis de notre prospérité. Si nous pouvions développer une politique unique, si nous pouvions mettre nos ressources en commun et si nous pouvions atteindre l'objectif des 0,7 %, nous aurions environ 70 milliards d'euros à distribuer de par le monde.
En distribuant cet argent, nous pourrions offrir aux enfants de nombreux pays du tiers-monde l'espoir que nous offrons à nos propres enfants, une espérance de vie et des possibilités d'accès à l'éducation. Nous pourrions révolutionner le monde. Ne l'oublions pas."@fr6
"Signor Presidente, nella mia tradizione parlamentare non avevamo limiti di tempo così brevi; molto spesso ci veniva chiesto, con brevissimo preavviso, di precipitarci in Aula e di parlare per circa un’ora sui temi più insignificanti. La situazione qui è diversa.
Alcuni giorni fa guardavo alcune cifre. Centoventi anni fa nel mondo si contavano 1,6 miliardi di persone. L’Europa rappresentava un quarto del mondo intero. Oggi in tutto il mondo vivono 6,5 miliardi di persone, di cui l’Europa rappresenta solo il 9 per cento. Stiamo diventando la componente più piccola del mondo intero; corriamo il rischio di diventare irrilevanti. Se c’è qualcosa che dobbiamo fare finché abbiamo ancora potere e influenza nel mondo, finché abbiamo ancora ricchezze impensabili per la maggioranza delle persone che vive su questa terra; se c’è un obiettivo cui potremmo tendere e che sarebbe una conquista storica per l’Europa unita, è quello di aiutare i popoli meno fortunati del mondo. Finché ogni singolo Stato membro insisterà ad andare per la sua strada e a definire le proprie politiche degli aiuti diretti ad altri paesi, non avremo né l’influenza politica né la capacità materiale di influire sul benessere dei popoli a cui inviamo gli aiuti.
La proposta avanzata dal Parlamento di mettere in comune le nostre risorse è eccellente; non è necessario che la gestione sia accentrata a Bruxelles. Possiamo sfruttare l’esperienza delle varie nazioni nelle varie regioni del mondo. Possiamo distribuire le responsabilità tra gli Stati membri, ma dobbiamo avere una politica coordinata. Non dobbiamo competere tra noi, né dipendere dagli Stati Uniti – o da qualsiasi altro paese che s’impegni meno di noi – per definire le politiche alle quali contribuiremo.
Signor Presidente, potremo discutere a lungo – e utilmente – di questo tema. La ringrazio per avermi dato l’occasione di esprimermi in maniera più esauriente di quanto mi sia stato concesso finora in quest’Aula.
Sono lieto di intervenire su questo tema perché, pur non essendo membro della commissione competente, è una questione su cui ho riflettuto a lungo.
Questa mattina, mentre discutevamo la relazione Lamassoure sulle competenze dell’Unione europea e sulla definizione delle competenze, ho pensato che, periodicamente, dovremmo rivedere le competenze dell’Unione. Forse, nel corso degli anni, ci siamo attribuiti eccessive competenze e responsabilità in settori che non si sono rivelati molto fruttuosi e, anzi, hanno irritato i cittadini dell’Unione.
Spesso ho pensato che la cooperazione allo sviluppo è un settore in cui possiamo migliorare la cooperazione. Mi congratulo con l’onorevole Miranda per la sua relazione; la motivazione illustra esattamente ciò che stiamo facendo e, nella proposta di risoluzione, egli elabora una strategia per una cooperazione politica più efficace tra noi e le Nazioni Unite.
C’è un traguardo da raggiungere prima che la cooperazione possa diventare efficace. Nell’Unione europea assegniamo circa lo 0,3 per cento delle nostre risorse alla cooperazione allo sviluppo nel suo complesso. Come osservato nel precedente intervento, la cifra ideale è pari allo 0,7 per cento. Credo che solo Svezia e Danimarca abbiano superato questo valore, mentre la media degli Stati europei si avvicina allo 0,3 per cento; abbiamo quindi raggiunto metà dell’obiettivo.
Per quanto riguarda il bilancio europeo, nel progetto di bilancio di quest’anno abbiamo messo a disposizione circa 4,6 miliardi di euro; sembra una cifra insignificante, ma abbiamo sperimentato l’incapacità di erogare fondi disponibili per diversi motivi. Tuttavia, se c’è un obiettivo cui dovremmo mirare, è quello di utilizzare la nostra forza economico-commerciale e le nostre risorse economiche per migliorare la situazione del Terzo mondo.
Se considerassimo i temi in discussione, i problemi con cui si confronta oggi l’Unione europea - l’ascesa della destra o altro, la lentezza della crescita economica, la disoccupazione che affligge alcune zone dell’Unione europea - ci renderemmo conto che in realtà non sono problemi gravi. Non dovremmo esitare a dire ai cittadini dell’Europa occidentale che la loro vita è assai migliore di quella delle generazioni precedenti.
Di conseguenza, qual è la nostra responsabilità? La nostra maggiore responsabilità in qualità di Unione europea – come ha ricordato il
del mio partito, Bruton, quando si è rivolto al Parlamento in veste di Presidente in carica – è quella di estendere la nostra buona sorte ai popoli meno fortunati. Se riusciremo a sviluppare una politica unica, se riusciremo a mettere in comune le nostre risorse e a raggiungere l’obiettivo dello 0,7 per cento, avremo a disposizione circa 70 miliardi di euro da erogare in tutto il mondo.
Erogando quei fondi, potremmo offrire ai bambini di molti paesi del Terzo mondo qualcosa che assomiglia alla speranza che possiamo infondere nei nostri figli, per esempio riguardo all’attesa di vita e all’istruzione. Potremmo rivoluzionare il mondo: non dimentichiamolo."@it9
"Mr President, in the parliamentary tradition from which I come, we were not confined to minutes, we were very often asked at a short notice to run down to the chamber and talk for an hour or so, on every sort of insignificant subject. Here we have a different situation.
I was looking at some figures a few days ago. One hundred and twenty years ago there were 1.6 billion people in the world. Europe was one quarter of the entire world. Today there are 6.5 billion people in the world and Europe makes up only 9% of it. We are becoming a smaller component of the entire world. There is the risk that we could become irrelevant. If there is any thing we should do while we still have power and influence in the world, while we still have riches beyond the dreams of the vast majority of people who live on this earth; if there is any objective we could set ourselves which would be a historic achievement for a united Europe, it is to help along the less fortunate peoples of the world. While every individual State in this Union insists on going its own way and designing its own policies for foreign aid, we will not have the political influence, or the material effect on the wellbeing of the people to whom we extend aid.
Pooling our resources is an ideal proposal on the part of this House. We do not necessarily have to administer it all from Brussels. We can tap into the expertise of the various nations in the various regions of the world. We can distribute responsibility around the various Member States, but we must have a coordinated policy. We must not be competing with each other and we must not be dependent on the United States – or any other country which makes a far lesser effort than we do – to design the policies to which we will contribute.
Mr President, this is a subject we could fruitfully discuss for a long time yet. I should like to thank you for giving me the opportunity at least to stretch my thoughts a little bit further than I have ever been allowed to do in this House before.
I am happy that I am able to contribute on this subject because, while I am not a member of the relevant committee, nevertheless, it is a subject that I have thought about.
This morning when we were discussing the Lamassoure report on the competences of the European Union and defining the competences, I thought that we should from time to time re-examine the various competences of the Union. Perhaps we have given ourselves excessive competences over the years and taken on excessive responsibilities in areas where it was not all that fruitful and, indeed, could be an irritant to the citizens of the Union.
However, I have often thought that development cooperation is one area in which we could improve our cooperation. I should have said that I want to congratulate Mr Miranda on his report. His explanatory memorandum sets out what exactly we are doing and, in his motion for resolution, he has drawn up a strategy for more effective policy cooperation between ourselves and the United Nations.
There is point at which we have to arrive before that cooperation can really become effective. In the European Union we devote something like 0.3% of our resources to development cooperation as a whole. As the previous speaker pointed out the ideal is approximately 0.7%. I think only Sweden and Denmark have exceeded that, and the average European State produces something like 0.3%, so we have arrived at half the ideal objective.
Within the European budget itself, we produced something like EUR 4.6 billion in this year's draft budget. This seems like a very small amount of money, but we have the experience of being unable to dispense the money which we provided for many reasons. Nevertheless if there is one objective we should set ourselves in this area, it is to use our economic trading strength and our economic resources for the betterment of the Third World.
If we look at what we are discussing here, the problems we have in the Union today, the rise of the Right or whatever it may be, the slowness of economic growth, the unemployment which we have in parts of the European Union, we find that these are not serious problems at all. And we should not hesitate to tell our people who live in Western Europe today, that they have better lives than any previous generation anywhere.
What is our responsibility as a result? The greatest responsibility we have as a European Union – and this was mentioned by the leader of my party, Mr Bruton, when he addressed this Parliament as President-in-Office – is to extend our good fortune to less fortunate peoples throughout the world. If we could develop a single policy, if we could pool our resources and if we could achieve that target of 0.7%, we would have something like EUR 70 billion to dispense throughout the world.
In dispensing that money, we could offer to the children of many Third World countries something like the hope that we can give to our own children, something like the life expectancy and opportunities for education. We could revolutionise the world. We should not forget that."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, ik kom uit een parlementaire traditie waarin wij ons niet om minuten hoeven te bekommeren. Integendeel, vaak werd ons kort van tevoren gevraagd ons snel naar de vergaderzaal te begeven, waar wij dan ongeveer een uur lang het woord voerden over allerlei onbeduidende kwesties. Dat gaat hier wel anders.
Ik heb een paar dagen geleden enige cijfers bekeken. Honderdtwintig jaar geleden waren er 1,6 miljard mensen op de wereld. Europeanen vormden een kwart van de wereldbevolking. Tegenwoordig zijn er 6,5 miljard mensen en maken Europeanen nog slechts negen procent uit van de wereldbevolking. Wij worden een kleiner onderdeel van de wereld in zijn geheel. Het risico bestaat dat wij niet langer zullen meetellen. Als wij één ding moeten doen nu wij nog macht en invloed hebben in de wereld, nu wij nog rijkdommen bezitten die het voorstellingsvermogen van de overgrote meerderheid van de mensen op deze aarde te boven gaan, als wij onszelf één doel kunnen stellen van historisch formaat voor een verenigd Europa, dan is het wel dit: de minder fortuinlijke volken van de wereld te hulp schieten. Zolang iedere afzonderlijke lidstaat van deze Unie zijn eigen gang wil gaan en zijn eigen beleid inzake buitenlandse hulp wil bepalen, zullen wij geen politieke of materiële invloed hebben op het welzijn van de mensen aan wie wij hulp verlenen.
Het bundelen van onze middelen is een ideaal voorstel van de kant van dit Parlement. De verdeling ervan hoeft niet noodzakelijkerwijs geheel vanuit Brussel te geschieden. Wij kunnen gebruik maken van de deskundigheid van de diverse landen in de diverse regio’s in de wereld. De verantwoordelijkheid kunnen wij verdelen onder de verschillende lidstaten, maar het beleid moet gecoördineerd zijn. Wij moeten niet wedijveren met elkaar en evenmin moeten we het van de Verenigde Staten – of welk ander land dan ook dat zich veel minder inspant dan wij – laten afhangen hoe het beleid waaraan wij zullen meebetalen eruit komt te zien.
Mijnheer de Voorzitter, dit is een onderwerp waarover wij nog lange tijd vruchtbare discussies zouden kunnen voeren. Ik dank u voor de gelegenheid mijn gedachten ten minste enigszins verder uit te werken dan mij ooit is toegestaan in dit Parlement.
Het verheugt mij dat ik mijn bijdrage kan leveren aan dit debat, want al ben ik geen lid van de desbetreffende commissie, dit is niettemin een onderwerp waarover ik heb nagedacht.
Toen wij hedenmorgen spraken over het verslag-Lamassoure inzake de afbakening van de bevoegdheden van de EU, dacht ik dat wij de diverse bevoegdheden van de Unie van tijd tot tijd zouden moeten evalueren. Misschien hebben wij onszelf in de loop der jaren buitensporige bevoegdheden gegeven en exorbitante verantwoordelijkheden op ons genomen op gebieden waar dat helemaal niet zo zinvol is en zelfs ergerlijk zou kunnen zijn voor de burgers van de Unie.
Ik heb echter vaak gedacht dat ontwikkelingssamenwerking juist een gebied is waarop wij beter zouden kunnen samenwerken. Ik had moeten beginnen de heer Miranda mijn complimenten te maken met zijn verslag. In zijn toelichting schetst hij een nauwkeurig beeld van onze activiteiten en in zijn ontwerpresolutie heeft hij een strategie ontworpen voor een effectievere beleidssamenwerking tussen onszelf en de Verenigde Naties.
Voordat die samenwerking daadwerkelijk tot stand kan worden gebracht, moet eerst aan een bepaalde voorwaarde zijn voldaan. De Europese Unie besteedt ongeveer 0,3 procent van haar middelen aan de totale ontwikkelingssamenwerking. Zoals de voorgaande spreker al zei ligt het ideale bedrag om en nabij de 0,7 procent. Ik meen dat alleen Zweden en Denemarken dat percentage hebben overschreden, en aangezien de gemiddelde lidstaat ongeveer 0,3 procent uitgeeft, zijn wij halverwege onze ideale doelstelling.
Binnen de Europese begroting hebben wij ongeveer 4,6 miljard euro gereserveerd in de ontwerpbegroting van dit jaar. Dit lijkt een zeer gering bedrag. Wij hebben echter de ervaring dat wij gereserveerde bedragen om allerlei redenen niet kunnen uitgeven. Als er echter één doel is dat wij onszelf op dit gebied dienen te stellen, dan is het wel dat wij onze economische handelspositie en onze economische hulpbronnen gebruiken ten behoeve van de Derde Wereld.
Als we kijken naar de onderwerpen die we hier bespreken, de problemen waarmee wij momenteel te maken hebben in de Unie, de opkomst van rechts of wat het ook is, de trage economische groei, de werkloosheid in delen van de Europese Unie, dan zien we dat deze problemen geenszins ernstig zijn. En wij moeten niet aarzelen onze burgers in West-Europa er duidelijk op te wijzen dat zij een beter leven leiden dan welke voorgaande generatie dan ook, waar ook ter wereld.
Welke verantwoordelijkheid hebben wij dientengevolge? De grootste verantwoordelijkheid die wij als Europese Unie hebben – en dit is al gezegd door de leider van mijn partij, de heer Bruton, toen hij dit Parlement toesprak in zijn hoedanigheid van fungerend voorzitter van de Raad – is dat wij minder bedeelde volken moeten laten delen in onze rijkdom. Als wij een gezamenlijk beleid zouden ontwikkelen, als wij onze hulpbronnen zouden samenvoegen en als wij die doelstelling van 0,7 procent zouden halen, dan zouden wij circa zeventig miljard euro kunnen besteden in de gehele wereld.
Met dat geld zouden wij de kinderen van veel derdewereldlanden iets van de hoop, de levensverwachting en de onderwijsmogelijkheden kunnen bieden die wij onze eigen kinderen geven. Wij zouden de wereld radicaal kunnen veranderen. Dat mogen wij niet vergeten."@nl2
"Senhor Presidente, na minha tradição parlamentar de origem, não estávamos limitados a alguns minutos, pelo contrário, pediam-nos muitas vezes em cima da hora que descêssemos ao hemiciclo e falássemos durante uma hora ou mais sobre toda a espécie de temas insignificantes. Aqui a situação é diferente.
Aqui há alguns dias estive a olhar para esses números. Há cento e vinte anos havia no mundo 1,6 mil milhões de pessoas. A população da Europa representava um quarto da população mundial. Actualmente há no mundo 6,5 mil milhões de pessoas e a população da Europa equivale apenas a 9% desse total. Somos uma componente cada vez mais pequena a nível mundial e corremos o risco de nos tornarmos irrelevantes. Se há qualquer coisa que podemos fazer enquanto temos poder e influência no mundo, enquanto possuímos riquezas inimagináveis para a grande maioria das pessoas que vivem nesta Terra, se há um objectivo que nos devemos propor e cuja realização seria um êxito histórico de uma Europa unida, esse objectivo é o de ajudar os povos menos afortunados deste mundo. Enquanto os Estados individuais da nossa União insistirem em seguir o seu próprio caminho e em definir a sua própria política de ajuda externa, não teremos influência política ou efeitos materiais suficientes no bem-estar dos povos a que concedemos a nossa ajuda.
Pôr em comum os nossos recursos é uma proposta ideal por parte desta assembleia. Não temos necessariamente de gerir tudo a partir de Bruxelas - podemos recorrer à experiência das várias nações nas várias partes do mundo. Podemos dividir as responsabilidades pelos vários Estados-Membros, mas temos de ter uma política coordenada. Não podemos competir entre nós e não podemos estar dependentes dos Estados Unidos, ou de qualquer outro país cujo esforço seja muito inferior ao nosso, para conceber as políticas para que contribuímos todos.
Senhor Presidente, este é um tema que poderíamos discutir com proveito durante muito tempo. Gostaria de lhe agradecer esta oportunidade de expor mais longamente os meus pontos de vista do que o que me tinha sido permitido até agora nesta assembleia.
Congratulo-me por poder prestar a minha contribuição sobre este assunto, porque apesar de não ser membro da comissão relevante, é uma questão que me tem merecido alguma atenção.
Esta manhã, quando estávamos a debater o relatório Lamassoure sobre as competências da União Europeia e a definir essas competências, pensei que devíamos rever de vez em quando as várias competências da União. Talvez nos tenhamos dotado ao longo dos anos de competências excessivas e assumido responsabilidades excessivas, em domínios em que isso não foi frutuoso e em que poderia até voltar contra nós os cidadãos da União.
Porém, pensei também muitas vezes que a cooperação para o desenvolvimento era um domínio em que a nossa cooperação podia melhorar. Deveria ter dito que gostaria de felicitar o senhor deputado Miranda pelo seu relatório. Na sua exposição de motivos, explica exactamente o que estamos a fazer e, na sua proposta de resolução, define uma estratégia de cooperação política mais eficaz entre a União Europeia e as Nações Unidas.
Mas temos de atingir um certo ponto para que essa cooperação possa ser realmente eficaz. Na União Europeia dedicamos cerca de 0,3% dos nossos recursos à cooperação para o desenvolvimento em geral. Como o observou o orador anterior, o ideal seriam cerca de 0,7%. Julgo que só a Dinamarca e a Suécia foram além disso e que a média dos Estados europeus é de 0,3%, pelo que atingimos metade do objectivo ideal.
No que se refere ao orçamento europeu propriamente dito, na proposta de orçamento deste ano reservámos cerca de 4,6 mil milhões de euros para esse efeito. É um montante que parece ser bastante reduzido, mas diz-nos a experiência que nem sempre podemos despender o montante disponibilizado, por muitas razões. Contudo, devemos estabelecer um objectivo neste domínio, que é o de utilizar o nosso poderio económico e comercial e os nossos recursos económicos para melhorar a situação do Terceiro Mundo.
Perante o tema que estamos aqui hoje a debater, temos de reconhecer que os problemas que se colocam hoje na União, a ascensão da direita, ou do que quer que seja, o abrandamento do crescimento económico, o desemprego que existe nalgumas regiões da União, não são realmente problemas graves. E não devemos hesitar em dizer às nossas populações de hoje da Europa Ocidental que vivem melhor do que qualquer outra geração em qualquer outra parte do mundo.
Qual é a nossa responsabilidade, em consequência desse facto? A maior responsabilidade que temos na União Europeia (e foi isto mesmo que disse o dirigente do meu partido, o senhor Bruton, quando se dirigiu a este Parlamento, na sua qualidade de presidente em exercício do Conselho) é a de partilhar a nossa prosperidade com outros povos menos afortunados de todo o mundo. Se conseguirmos estabelecer uma política única, se conseguirmos atingir a meta de 0,7%, teremos qualquer coisa como 70 mil milhões de euros para distribuir em todo o mundo.
Quando distribuirmos esse dinheiro, poderemos dar esperança às crianças de muitos países do Terceiro Mundo, proporcionando-lhes uma esperança de vida e oportunidades de acesso ao ensino semelhantes àquelas de que usufruem as nossas crianças. Poderemos revolucionar o mundo. É o que não podemos esquecer."@pt11
"Herr talman! I den parlamentariska tradition som jag kommer ifrån var vi inte begränsade av minuter, vi ombads mycket ofta att springa ner till kammaren och tala i en timme eller så, om alla typer av obetydliga ämnen. Här har vi en annorlunda situation.
Jag tittade på litet statistik för några dagar sedan. För 120 år sedan fanns det 1,6 miljarder människor i världen. Europa utgjorde en fjärdedel av hela världen. I dag finns det 6,5 miljarder människor i världen, och Europa står för endast 9 procent av denna folkmängd. Vi blir en mindre del av hela världen. Risken finns att vi skulle kunna bli obetydliga. Om det finns något som vi borde göra medan vi fortfarande har makt och inflytande i världen, medan vi fortfarande har rikedomar som överskrider drömmarna hos den stora majoriteten människor som lever på jorden; om det finns något mål som vi borde ställa upp för oss själva, som skulle vara en historisk bedrift för ett enat Europa, är det att hjälpa de mindre lyckosamma folken i världen. Medan varje enskild stat i denna union insisterar på att gå sin egen väg, och utarbeta sin egen politik för utrikesstöd, kommer vi inte att ha det politiska inflytandet, eller den materiella inverkan på välbefinnandet hos de människor som vi ger stöd till.
Att samla våra resurser är ett idealiskt förslag från denna kammare. Vi måste inte nödvändigtvis administrera allt från Bryssel. Vi kan använda oss av sakkunskapen hos de olika nationerna i världens olika regioner. Vi kan fördela ansvaret över de olika medlemsstaterna, men vi måste ha en samordnad politik. Vi får inte konkurrera med varandra och vi får inte vara beroende av Förenta staterna – eller något annat land som gör en mycket mindre ansträngning än vi gör – när det gäller att utarbeta den politik som vi skall bidra till.
Herr talman! Detta är ett ämne som vi med framgång skulle kunna diskutera ännu en lång stund. Jag skulle vilja tacka er för att jag fick tillfälle att utveckla mina tankar mer än jag någonsin har fått möjlighet till i denna kammare tidigare.
Det gläder mig att kunna bidra till detta ämne, eftersom det är ett ämne som jag har tänkt mycket på, även om jag inte ingår i det berörda utskottet.
I förmiddags när vi diskuterade Lamassourebetänkandet om Europeiska unionens behörigheter och om fastställande av behörigheterna, ansåg jag att vi emellanåt borde se över unionens olika behörigheter. Vi har kanske gett oss själva för stora behörigheter under årens lopp, och tagit på oss ett för stort ansvar inom områden där det inte alls visat sig vara fruktsamt, och där det faktiskt skulle kunna irritera unionens medborgare.
Jag har dock ofta ansett att utvecklingssamarbetet är ett område inom vilket vi skulle kunna förbättra vårt samarbete. Jag borde ha sagt att jag vill gratulera Miranda till hans betänkande. I sin kortfattade motivering redogör han exakt för vad vi gör, och i sitt resolutionsförslag har han utarbetat en strategi för ett mer effektivt politiskt samarbete mellan oss själva och FN.
Vi måste komma till en viss punkt innan samarbetet verkligen kan bli effektivt. Vi avsätter ungefär 0,3 procent av våra resurser inom Europeiska unionen för utvecklingssamarbetet i sin helhet. Liksom föregående talare påpekade är idealet ungefär 0,7 procent. Jag tror att bara Sverige och Danmark har överskridit denna siffra, och att de genomsnittliga europeiska staterna ligger på omkring 0,3 procent, så vi har kommit fram till halva det önskade målet.
Inom själva den europeiska budgeten avsatte vi ungefär 4,6 miljarder euro för detta års preliminära budget. Detta tycks vara ett mycket litet belopp, men vi har erfarenheten av att inte kunna fördela de pengar som vi avsatt av många skäl. Om det dock finns ett mål som vi borde ställa upp inom detta område, är det att använda vår ekonomiska handelsstyrka och våra ekonomiska resurser till nytta för tredje världen.
Om vi tittar på vad vi diskuterar här, på vilka problem vi har inom unionen i dag, på högerns framsteg eller vad det nu kan vara, på den långsamma ekonomiska tillväxten, eller på den arbetslöshet som vi har i delar av Europeiska unionen, upptäcker vi att dessa problem inte alls är allvarliga. Och vi borde inte tveka att tala om för våra befolkningar i Västeuropa i dag att de lever ett bättre liv än någon generation tidigare har gjort någonstans.
Vilket är följaktligen vårt ansvar? Vårt största ansvar som europeisk union – och ledaren för mitt parti, Bruton, nämnde detta när han talade till detta parlament som tjänstgörande ordförande – är att utvidga vår tur till mindre lyckosamma folk över hela världen. Om vi kunde utveckla en enda politik, om vi kunde samla alla våra resurser och om vi kunde uppnå målet med 0,7 procent, skulle vi ha ungefär 70 miljarder euro att fördela över hela världen.
Genom att fördela dessa pengar skulle vi kunna erbjuda barnen i så många länder i tredje världen till exempel det hopp som vi kan ge våra egna barn, till exempel vår sannolika livslängd och våra utbildningsmöjligheter. Vi skulle kunna revolutionera världen. Det får vi inte glömma."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"EN"8
"McCartin (PPE-DE )."8,10,3,12
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples