Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-05-15-Speech-3-143"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20020515.7.3-143"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Monsieur le Président, Monsieur le Haut Représentant, Monsieur le Commissaire, nous sommes un certain nombre ici à nous être rendus, dans la dernière période, certains pour la première fois, en Israël et dans les territoires palestiniens.
Lorsqu'on a pu, sur place, entendre le témoignage des populations durement éprouvées, constater l'étendue des destructions physiques et deviner la profondeur des blessures morales, on mesure mieux la portée des nouvelles qui nous parviennent, ces jours-ci, de la région. Il en va ainsi de l'immense manifestation de Tel-Aviv, à la fin de la semaine dernière. Elle a rassemblé à nouveau des dizaines de milliers de personnes ce qui, ramené à la population totale d'Israël, représente une mobilisation impressionnante. Et elle a mis en avant des exigences très fortes allant à l'essentiel, à savoir la fin de l'occupation militaire, de la colonisation et des crimes indignes d'une armée dans un pays qui se veut une grande démocratie.
Nous avions rencontré à la fin du mois d'avril les représentants de la plupart de ces mouvements, à Tel-Aviv. Ils sont à mes yeux, aujourd'hui, l'honneur d'Israël. Ils incarnent, tout comme les responsables politiques israéliens, qui participent à la coalition pour la paix, animée conjointement par l'ancien ministre travailliste Beilin et le ministre palestinien Rabbo, l'espoir de changements futurs en Israël.
La force retrouvée de ce courant est sans doute la partie visible d'évolutions plus profondes qui se cherchent dans une partie de la société israélienne. Un doute salutaire semble s'y installer sur la politique de force comme moyen de promouvoir la sécurité d'Israël. Des interrogations semblent se multiplier surtout après les terribles révélations sur Jénine, sur les conséquences de l'offensive militaire contre les villes et les camps palestiniens en termes d'image d'Israël dans le monde, voire un jour de poursuite judiciaire internationale contre ses dirigeants.
Enfin un large intérêt s'exprime pour la proposition historique des voisins arabes de normaliser la relation avec Israël en échange d'un retrait des territoires occupés. C'est sans doute en réaction à ces frémissements que les ultras de la droite israélienne redoublent d'agressivité jusqu'à réaffirmer, de façon délibérément provocatrice, leur opposition à toute perspective d'État palestinien. Cette politique extrêmement dangereuse, le Likoud l'énonce dans les résolutions, Sharon la réalise sur le terrain. Son acharnement contre l'Autorité palestinienne et son président, sa décision de faire détruire systématiquement les infrastructures et les biens de l'embryon d'État mis en place depuis Oslo, l'édification selon Peace Now de 35 nouvelles colonies et le morcellement organisé des territoires palestiniens ne laissent aucun doute sur la stratégie poursuivie, hélas en toute impunité. C'est dans ce contexte que l'Union européenne joue sa crédibilité.
J'invite les Quinze à méditer cette interpellation d'une jeune fille du camp de Jénine à un visiteur venu exprimer sa solidarité : "Je ne veux pas d'aide", lui a-t-elle dit, "Pouvez-vous me donner la justice ?" Oui, la justice, c'est-à-dire la reconstruction, bien sûr, mais aussi la fin de l'impunité de l'occupant et la fin de l'occupation, le respect du droit international, la reconnaissance des deux États, la garantie de la sécurité pour les deux peuples. Voilà le message clair qu'au nom de nos peuples et de la majorité de notre Assemblée une délégation officielle, au plus haut niveau de notre Parlement, devrait porter maintenant en Israël et en Palestine."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, hr. højtstående repræsentant, hr. kommissær, flere af de tilstedeværende har i den seneste tid, nogle for første gang, besøgt Israel og de palæstinensiske områder.
Når man har været på stedet og har hørt de hårdt prøvede befolkningers vidnesbyrd, har kunnet konstatere de fysiske ødelæggelsers omfang og har kunnet fornemme de dybe sjælelige sår, der er tilføjet befolkningerne, forstår man bedre rækkevidden af de nyheder, der i disse dage når os fra området. Dette gælder også den store demonstration, der fandt sted i Tel Aviv i sidste uge. På ny samledes titusinder af mennesker, hvilket er et betragteligt antal set i lyset af det samlede indbyggertal i Israel. Der blev fremsat særdeles markante krav, som også omfattede de helt afgørende, nemlig at den militære belejring, bosættelserne og de mange forbrydelser, som ikke er et land, der kalder sig demokratisk, og dets hær værdige, bringes til ophør.
Vi mødte sidst i april repræsentanter for de fleste af disse bevægelser i Tel Aviv. Jeg ser dem i dag som repræsentanter for kræfter, som tjener Israel til ære. Håbet om fremtidige ændringer i Israel hviler på dem samt de israelske politiske ledere, som deltager i koalitionen for fred under fælles ledelse af Beilin, den tidligere minister fra arbejderpartiet, og den palæstinensiske minister Rabbo.
Når denne bevægelse har vundet ny styrke, er det utvivlsomt udtryk for grundlæggende udviklingstendenser inden for dele af det israelske samfund. Der synes at være opstået en velgørende tvivl om, hvorvidt voldspolitikken er vejen til øget sikkerhed i Israel. Der sættes i stigende grad spørgsmålstegn ved den militære offensiv mod palæstinensiske byer og lejre, ikke mindst efter de gruopvækkende afsløringer i Jenin, og ved denne politiks konsekvenser for Israels omdømme i verden, for ikke at tale om konsekvenserne af en eventuel international retsforfølgelse af lederne.
Endelig udtrykkes der stor interesse for de arabiske naboers historiske forslag om at normalisere forbindelserne med Israel mod tilbagetrækning fra de besatte områder. Det skal utvivlsomt ses som en reaktion på disse rystelser, når det yderste højre i Israel skærper den aggressive tone og endog på bevidst provokerende måde på ny erklærer sig som modstandere af enhver tanke om en palæstinensisk stat. Denne ekstremt farlige politik kommer til udtryk i Likuds resolutioner, og Sharon omsætter den i praksis. Hans voldsomme udfald mod Den Palæstinensiske Myndighed og dennes præsident, hans beslutning om systematisk at tilintetgøre infrastrukturer og ejendom tilhørende den stat, der siden Oslo-aftalen har været under opbygning, opbygningen af 35 nye bosættelser i henhold til Peace Now-initiativet og den systematiske opsplitning af de palæstinensiske områder efterlader ikke tvivl om, hvilken strategi der - helt ustraffet - anlægges. Det er inden for disse rammer, EU skal optræde med troværdighed.
Jeg opfordrer EU's medlemsstater til at lytte til den opfordring, der lød fra en ung pige i Jenin-flygtningelejren til en besøgende, der var kommet for at udtrykke sin solidaritet. "Jeg ønsker ikke bistand", sagde hun, "kan De give mig retfærdighed?" Ja, retfærdighed, hvilket afgjort omfatter genopbygning, men også, at besættelsesmagten ikke lades ustraffet, at besættelsen bringes til ophør, at international ret respekteres, at de to stater anerkendes, at de to folks sikkerhed garanteres. Det er det klare budskab, en delegation på højt niveau fra Europa-Parlamentet på vegne af medlemsstaternes befolkninger og flertallet her i Parlamentet bør overbringe Israel og Palæstina."@da1
"Herr Präsident, Herr Hoher Repräsentant, Herr Kommissar! Einige von uns sind in letzter Zeit, manche sogar zum ersten Mal, in Israel und in den palästinensischen Gebieten gewesen.
Wer vor Ort die Berichte der schwer getroffenen Bevölkerungen gehört hat, das Ausmaß der physischen Zerstörungen feststellen und die schweren seelischen Wunden erahnen konnte, der wird die Tragweite der Nachrichten, die derzeit aus der Regionen kommen, besser einschätzen können. Dies gilt beispielsweise für die Massendemonstration Ende letzter Woche in Tel Aviv, an der erneut Zehntausende Menschen teilgenommen haben, was im Vergleich zur Gesamtbevölkerung Israels eine beeindruckende Mobilisierung darstellt. Bei dieser Demonstration wurden sehr deutliche Forderungen zu wesentlichen Punkten gestellt, wie etwa die Forderung nach Beendigung der militärischen Besetzung, der Siedlungspolitik und der Verbrechen, die der Armee eines Landes, das sich als höchst demokratisch betrachtet, unwürdig sind.
Ende April haben wir die Vertreter der meisten dieser Bewegungen in Tel Aviv getroffen. In meinen Augen tragen sie in hohem Maße zum Ansehen Israels bei. Sie verkörpern - ebenso wie die verantwortlichen israelischen Politiker, die sich der gemeinsam vom ehemaligen Minister der Arbeitspartei, Beilin, und dem palästinensischen Minister Rabbo geleiteten Koalition für den Frieden angeschlossen haben – die Hoffnung auf künftige Veränderungen in Israel.
Die wieder angewachsene Stärke dieser Strömung ist wohl der sichtbare Teil tiefgreifenderer Entwicklungen, die in einem Teil der israelischen Gesellschaft zu suchen sind. Offenbar entstehen heilsame Zweifel an der Politik der Stärke als Instrument zur Durchsetzung größerer Sicherheit in Israel. Vor allem nach den schrecklichen Enthüllungen über Dschenin mehren sich die Fragen zu den Auswirkungen der Militäroffensive gegen die palästinensischen Städte und Siedlungen, die das Ansehen Israels in der Welt schädigen oder gar eines Tages zu internationaler strafrechtlicher Verfolgung seiner Regierenden führen werden.
Außerdem findet der historische Vorschlag der arabischen Nachbarn, die Beziehungen zu Israel normalisieren zu wollen, falls sich Israel aus den besetzten Gebieten zurückzieht, immer mehr Anklang. Dies ist sicher eine Reaktion auf das aggressive Muskelspiel der israelischen Ultrarechten, die in bewusst provokanter Weise ihren Widerstand gegen jede Perspektive eines Palästinenserstaates bekräftigen. Diese äußerst gefährliche Politik wird in den Resolutionen des Likud verkündet, während Scharon für ihre Umsetzung vor Ort sorgt. Sein fanatisches Vorgehen gegen die palästinensische Behörde und ihren Präsidenten, sein Beschluss zur systematischen Zerstörung der Infrastrukturen und Ausrüstungen des seit Oslo im Ansatz vorhandenen Staates, die Errichtung von 35 neuen Siedlungen laut
sowie die organisierte Aufsplitterung der palästinensischen Territorien lassen keinen Zweifel an der Strategie, die leider in völliger Straffreiheit verfolgt wird. Unter diesen Umständen verspielt die Europäische Union ihre Glaubwürdigkeit.
Ich fordere die Fünfzehn dazu auf, über folgende Forderung eines jungen Mädchens im Lager von Dschenin nachzudenken: „Ich will keine Hilfe“, erwiderte es einem Besucher, der seine Solidarität ausdrücken wollte. „Können Sie mir Gerechtigkeit verschaffen?“ Ja, Gerechtigkeit, d. h. natürlich Wiederaufbau, aber auch das Ende der Straffreiheit für die Besatzer und das Ende der Besetzung, die Wahrung des internationalen Rechts, die Anerkennung der beiden Staaten, Sicherheitsgarantien für beide Völker. So lautet die klare Botschaft, die eine offizielle Delegation auf höchster Ebene dieses Parlaments im Namen unserer Völker und der Mehrheit unserer Abgeordneten nach Israel und Palästina bringen sollte."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, κύριε Ύπατε Εκπρόσωπε, κύριε Επίτροπε, αρκετοί από εμάς εδώ έχουμε ταξιδέψει, τον τελευταίο καιρό, ορισμένοι για πρώτη φορά, στο Ισραήλ και στα παλαιστινιακά εδάφη.
Αφού ακούσαμε, επί τόπου, τις μαρτυρίες του σκληρά δοκιμαζόμενου πληθυσμού, αφού διαπιστώσαμε την έκταση των υλικών καταστροφών και αφού μαντέψαμε το βάθος της ψυχικής οδύνης, είμαστε τώρα σε θέση να εκτιμούμε καλύτερα τη βαρύτητα των νέων που φθάνουν στα αυτιά μας, τον καιρό αυτόν, από την περιοχή. Αυτό ισχύει και για την τεράστια διαδήλωση που πραγματοποιήθηκε στο Τελ Αβίβ, στο τέλος της περασμένης εβδομάδας. Στη νέα αυτή διαδήλωση συμμετείχαν δεκάδες χιλιάδες άτομα. Σε σχέση με τον συνολικό πληθυσμό του Ισραήλ, η κινητοποίηση ήταν εντυπωσιακή. Οι διαδηλωτές διατύπωσαν επίμονα και ουσιώδη αιτήματα, όπως το τέλος της στρατιωτικής κατοχής, το τέλος του εποικισμού και των ατιμωτικών εγκλημάτων ενός στρατού σε μια χώρα που θέλει να ονομάζεται δημοκρατία.
Στα τέλη Απριλίου συναντηθήκαμε με τους εκπροσώπους των περισσότερων συναφών κινημάτων, στο Τελ Αβίβ. Προσωπικά, θεωρώ ότι αποτελούν σήμερα το καμάρι του Ισραήλ. Ενσαρκώνουν, όπως ακριβώς οι πολιτικοί ιθύνοντες του Ισραήλ, που συμμετέχουν στον συνασπισμό για την ειρήνη, τον οποίο σύστησαν από κοινού ο παλαιός υπουργός των Εργατικών Beilin και ο παλαιστίνιος υπουργός Rabbo, την ελπίδα για μελλοντικές αλλαγές στο Ισραήλ.
Η ισχύς που έχει ανακτήσει το ρεύμα αυτό είναι αναμφισβήτητα η ορατή πτυχή των βαθύτερων αλλαγών που πραγματοποιούνται σε μια μερίδα της ισραηλινής κοινωνίας. Μια λυτρωτική αμφιβολία φαίνεται να πλανάται γύρω από την πολιτική επιβολής που ασκεί η κυβέρνηση του Ισραήλ ως μέσο για την προαγωγή της ασφάλειας της χώρας. Φαίνεται ότι πολλαπλασιάζονται τα ερωτήματα, κυρίως μετά από τις τρομερές αποκαλύψεις για την Τζενίν, για τις συνέπειες που έχουν οι στρατιωτικές επιθέσεις εναντίον των παλαιστινιακών πόλεων και στρατοπέδων στην εικόνα του Ισραήλ στον κόσμο, και ακόμη όσον αφορά το ενδεχόμενο να ασκηθεί κάποια στιγμή δίωξη σε διεθνές επίπεδο κατά των επικεφαλής της χώρας.
Τέλος, μεγάλο ενδιαφέρον προκαλεί η ιστορική πρόταση των γειτονικών αραβικών κρατών να ομαλοποιήσουν τις σχέσεις τους με το Ισραήλ, με αντάλλαγμα την απόσυρση των ισραηλινών στρατευμάτων από τα κατεχόμενα εδάφη. Είναι αναμφισβήτητα η απάντηση στις επιθετικές προκλήσεις των εξτρεμιστών της ισραηλινής δεξιάς, οι οποίοι φθάνουν στο σημείο να δηλώνουν, με επιδεικτικά προκλητικό τρόπο, την αντίθεσή τους σε οποιαδήποτε προοπτική ίδρυσης παλαιστινιακού κράτους. Την ιδιαίτερα επικίνδυνη αυτή πολιτική διατυπώνει το Likud στα ψηφίσματα και υλοποιεί ο Σαρόν στην πράξη. Η μανία του κατά της Παλαιστινιακής Αρχής και του Προέδρου της, η απόφασή του να καταστρέψει συστηματικά τις υποδομές και την οργάνωση του σε εμβρυακή ακόμη κατάσταση κράτους που συστάθηκε μετά το Όσλο, η δημιουργία σύμφωνα με την οργάνωση Peace Now 35 νέων κοινοτήτων εποίκων και ο οργανωμένος κατακερματισμός των παλαιστινιακών εδαφών δεν αφήνουν καμία αμφιβολία όσον αφορά την ακολουθούμενη στρατηγική, η οποία δυστυχώς μένει ατιμώρητη. Στο πλαίσιο αυτό, διακυβεύεται η αξιοπιστία της Ευρωπαϊκής Ένωσης.
Καλώ τα δεκαπέντε κράτη μέλη να σκεφτούν το ερώτημα που έθεσε μια νέα κοπέλα από το στρατόπεδο της Τζενίν σε έναν επισκέπτη που πήγε να εκφράσει την αλληλεγγύη του: “Δεν θέλω βοήθεια”, του είπε, “Μπορείτε να μου εξασφαλίσετε δικαιοσύνη;”. Ναι, η δικαιοσύνη, δηλαδή η ανοικοδόμηση, ασφαλώς, αλλά επίσης η τιμωρία επιτέλους του κατακτητή και το τέλος της κατοχής, ο σεβασμός του διεθνούς δικαίου, η αναγνώριση των δύο κρατών, η παροχή εγγυήσεων για την ασφάλεια των δύο λαών. Αυτό είναι το σαφές μήνυμα που οφείλει να μεταφέρει εξ ονόματος των λαών μας και της πλειοψηφίας του Σώματός μας μια υψηλότατου επιπέδου επίσημη κοινοβουλευτική αντιπροσωπεία στο Ισραήλ και στην Παλαιστίνη."@el8
"Mr President, High Representative, Commissioner, many of us here today visited Israel and the Palestinian territories during the last part-session. For some Members, it was their first visit.
When one is on the ground and is able to listen to the evidence of the long-suffering populations, to assess the scale of the physical destruction and to guess how deeply the moral scars run, one can gain a better understanding of the meaning of the news that is now coming from the region. One can also grasp the significance of the vast demonstration that took place in Tel Aviv at the end of last week. Once again, ten of thousands of people assembled, which, given the size of the entire population of Israel, is an impressive gathering. They put forward very firm demands relating to conditions that must be met, namely the end of military occupation, of colonisation and of the despicable crimes committed by an army of a country that aspires to be a great democracy.
At the end of April, we met the representatives of most of these movements in Tel Aviv. I feel that their work does Israel great credit. These groups, like the Israeli political leaders taking part in the coalition for peace led by the former Labour minister Mr Beilin, in conjunction with the Palestinian minister Mr Rabbo, embody the hope that things may in future change in Israel.
The renewed strength of this current is, without doubt, the manifestation of some more profound changes which are surfacing within a section of Israeli society that seems to have strong misgivings about using the policy of force as a method of promoting Israeli security. There seems to be a greater degree of questioning, especially after the terrible revelations in relation to Jenin, about the consequences of the military offensive against Palestinian towns and camps in terms of Israel’s image around the world, and even about the possibility of international legal proceedings against Israeli leaders.
Lastly, there is great interest in favour of the historic proposal from neighbouring Arab countries to return to good relations with Israel in exchange for a withdrawal from the occupied territories. It is most certainly in response to these signs that the extreme Israeli right wing members are behaving increasingly aggressively in order to reaffirm, in a deliberately provocative manner, their opposition to any prospect of a Palestinian State. This extremely dangerous policy is one that the Likud is stating in its resolutions and one that Sharon is exercising on the ground. His staunch opposition towards the Palestinian Authority and Chairman Arafat, his decision to systematically destroy the infrastructure and assets of the embryonic State established by the Oslo Accords, the construction, according to Peace Now, of 35 new settlements and the organised dividing up of Palestinian territories leave no doubt whatsoever as to the strategy being pursued, unfortunately with complete impunity. It is in this context that the European Union is gambling its credibility.
I urge the Fifteen to consider this appeal from a young girl living in the Jenin refugee camp to a visitor who came to express his solidarity. ‘I do not want aid’, she said to him, ‘can you give me justice?’ Justice, of course, means reconstruction but it also means the end of impunity by the occupier and the end of the occupation, respect for international law, recognition of the two States and the guarantee of security of both peoples. This is the clear message that, on behalf of our peoples and the majority of the House, an official delegation made up of Members from Parliament’s highest level, should now take to Israel and Palestine."@en3
"(FR) Señor Presidente, señor Alto Representante, señor Comisario, muchos de nosotros, en este Pleno, hemos viajado en el último período - algunos por vez primera - a Israel y a los territorios palestinos.
Cuando pudimos oír
el testimonio de las poblaciones duramente afectadas, cuando pudimos comprobar la amplitud de la destrucción material y descubrir la gravedad de las heridas morales, se puede medir mejor el alcance de las noticias que nos llegan estos días de la región. Lo mismo ocurre con la inmensa manifestación de Tel Aviv, a finales de la semana pasada, que reunió de nuevo a decenas de miles de personas, lo que, teniendo en cuenta la población total de Israel, representa una movilización impresionante. Y ésta ha expresado exigencias muy enérgicas sobre lo esencial del problema, es decir: el cese de la ocupación militar, de la colonización y de los crímenes indignos de un ejército, en un país que se considera una gran democracia.
A finales del mes de abril nos habíamos reunido en Tel Aviv con los representantes de estos movimientos. En mi opinión, hoy honran a Israel y permiten ver, al igual que los responsables políticos israelíes que participan en la coalición por la paz - impulsada conjuntamente por el ex ministro laborista Beilin y el ministro palestino Rabbo -, una luz de esperanza con respecto a futuros cambios en Israel.
La nueva fuerza de esta corriente es, sin duda, la parte visible de unos cambios más profundos que una parte de la sociedad israelí está buscando. Una duda saludable parece instalarse en la política de fuerza como medio para promover la seguridad de Israel. Los interrogantes parecen multiplicarse sobre todo después de las terribles revelaciones sobre Yenín, sobre las consecuencias de la ofensiva militar contra las ciudades y los campos palestinos desde el punto de vista de la imagen de Israel en el mundo e incluso desde el punto de vista de una acción legal internacional contra sus dirigentes.
Finalmente, existe un gran interés en cuanto a la propuesta histórica de los vecinos árabes de normalizar las relaciones con Israel a cambio de una retirada de los territorios ocupados. Se trata, sin duda, de una reacción a esas manifestaciones crecientes de agresividad de la ultraderecha israelí, que llegan a reafirmar, de manera deliberadamente provocadora, su oposición a cualquier perspectiva de creación de un Estado palestino. El Likud expresa en sus resoluciones esta política extremadamente peligrosa, que Sharon aplica
. Su ensañamiento contra la Autoridad palestina y su presidente, su decisión de destruir sistemáticamente las infraestructuras y los bienes del Estado embrionario creado en Oslo, la creación, según
de 35 nuevas colonias y la fragmentación organizada de los territorios palestinos no plantean ninguna duda sobre la estrategia perseguida - desgraciadamente, con toda impunidad -. Este es el contexto en el que la Unión Europea se juega su credibilidad.
Pido a los Quince que mediten este llamamiento de una joven del campo de Yenín a una persona que se había trasladado
para expresar su solidaridad: “No quiero ayuda - le dijo -, sino justicia”. Sí, justicia, es decir: la reconstrucción, naturalmente; pero también el fin de la impunidad del ocupante y el fin de la ocupación, el respeto del Derecho internacional, el reconocimiento de los dos Estados, la garantía de la seguridad para ambos pueblos. Este es el claro mensaje que, en nombre de nuestros pueblos y de la mayoría de nuestra Asamblea, una delegación oficial, al más alto nivel, de nuestro Parlamento debería llevar ahora a Israel y a Palestina."@es12
"Arvoisa puhemies, arvoisa korkea edustaja, arvoisa komission jäsen, meitä on joitakin täällä, jotka olemme äskettäin käyneet – jotkut ensimmäistä kertaa – Israelissa ja palestiinalaisalueilla.
Kun saimme itse paikalla kuulla kovia kokeneiden ihmisten kertovan silminnäkijöinä tilanteesta, todeta aineellisen tuhon laajuuden ja arvata henkisten haavojen syvyyden, ymmärrämme paremmin niiden uutisten merkityksen, joita näinä päivinä saamme alueelta. Tämä pätee myös Tel Avivin valtavaan mielenosoitukseen, joka pidettiin viime viikolla. Mielenosoitus kokosi jälleen kymmeniätuhansia ihmisiä, mikä Israelin kokonaisväestöön suhteutettuna edustaa vaikuttavaa liikehdintää. Ja se toi esiin erittäin voimakkaita vaatimuksia, jotka menivät pääasiaan, nimittäin sotilasmiehityksen, siirtokuntien asuttamisen ja armeijan tekemien rikosten lopettamiseen, rikosten, jotka ovat häpeällisiä maassa, joka haluaa olla merkittävä demokratia.
Olimme huhtikuun lopulla Tel Avivissa tavanneet suurimman osan näiden liikkeiden edustajista. Minun silmissäni he ovat tällä hetkellä kunniaksi Israelille. Toivo tulevista muutoksista Israelissa ruumiillistuu heissä, aivan niin kuin niissä Israelin poliittisissa edustajissa, jotka ovat mukana rauhanliitossa, jota johtavat yhdessä entinen työväenpuolueen ministeri Beilin ja palestiinalaisministeri Rabbo.
Tämän suuntauksen vahvistunut voima on epäilemättä näkyvissä oleva osa syvällisemmistä kehityssuunnista, jotka ovat tavoittaneet osan Israelin yhteiskunnasta. Terveellinen epäilys voimapolitiikasta näyttää asettuneen sinne, ja sitä käytetään edistämään Israelin turvallisuutta. Näyttää siltä, että kysymykset ovat lisääntyneet etenkin sen jälkeen, kun hirvittävät paljastukset Jeninistä ja palestiinalaisten kaupunkeja ja leirejä vastaan suunnatun sotilaiden hyökkäyksen seurauksista tulivat esille. Kysymykset koskivat Israelin kuvaa maailmalla, jopa sen johtajien saattamista kansainväliseen oikeuteen jonakin kauniina päivänä.
Lopuksi arabinaapureiden esittämä historiallinen ehdotus Israelin suhteiden normalisoimiseksi, jos Israel vetäytyy miehitetyiltä alueilta, on saavuttanut laajaa kiinnostusta. Israelilaisen oikeiston äärimmäisyysainekset ovat epäilemättä lisänneet aggressiivisuutta reaktiona näihin pelonaiheisiin, kunnes ne ovat taas vahvistaneet tahallisen provosoivasti vastustavansa kaikkia mahdollisuuksia perustaa Palestiinan valtio. Likud esittää tämän äärimmäisen vaarallisen politiikan päätöslauselmissaan ja Sharon toteuttaa sitä itse paikalla. Hänen kiihkeä vihansa palestiinalaishallintoa ja sen presidenttiä kohtaan, hänen päätöksensä tuhota systemaattisesti tämän Oslossa perustetun valtion alkeisasteen infrastruktuurit ja omaisuus, 35 uuden siirtokunnan perustaminen, josta Peace Now -rauhanjärjestö ilmoittaa, ja palestiinalaisalueiden organisoitu jakaminen eivät jätä lainkaan sijaa epäilykselle siitä, mikä on strategia, jota hän noudattaa ja jota valitettavasti voidaan noudattaa ilman rangaistuksia. Tässä tilanteessa Euroopan unionin uskottavuus on pelissä.
Pyydän, että jäsenvaltiot pohtivat Jeninin pakolaisleirillä olleen nuoren tytön sanoja, jotka hän sanoi vierailijalle, joka oli tullut osoittamaan solidaarisuuttaan: "En halua apua", tyttö sanoi hänelle. "Voitteko antaa minulle oikeutta?" Niin, oikeus on tietenkin sama asia kuin jälleenrakennus, mutta se tarkoittaa myös sitä, että miehittäjä ei saa tehdä tekojaan ilman rangaistusta, miehitys lopetetaan, kansainvälistä oikeutta kunnioitetaan, tunnustetaan kaksi valtiota, varmistetaan turvallisuus kahdelle kansalle. Tässä on selkeä viesti, jonka virallisen valtuuskunnan parlamenttimme korkeimmalta tasolta pitäisi nyt viedä kansojemme ja parlamenttimme enemmistön puolesta Israeliin ja Palestiinaan."@fi5
"Signor Presidente, signor Alto rappresentante, signor Commissario, molti dei presenti si sono recentemente recati, alcuni per la prima volta, in Israele e nei territori palestinesi.
Dopo aver avuto la possibilità di ascoltare sul posto le testimonianze delle popolazioni duramente provate, di constatare l'ampiezza delle distruzioni fisiche e di percepire la profondità delle ferite morali, si comprende meglio la portata delle notizie che giungono dalla regione in questi giorni. La stessa cosa vale per l'immensa manifestazione di Tel Aviv svoltasi alla fine della settimana scorsa. Questo evento ha raccolto di nuovo decine di migliaia di persone, numero che, in rapporto alla popolazione totale di Israele, rappresenta una mobilitazione impressionante. Sono state espresse esigenze molto forti che mirano all'essenziale, ovvero alla fine dell'occupazione militare, della colonizzazione e dei crimini indegni di un esercito in un paese che si dichiara una grande democrazia.
Alla fine del mese di aprile abbiamo incontrato i rappresentanti della maggior parte di questi movimenti a Tel Aviv. Ai miei occhi rappresentano l'onore di Israele. Come i responsabili politici israeliani che partecipano alla coalizione per la pace a cui hanno dato vita congiuntamente l'
Ministro laburista Beilin e il Ministro palestinese Rabbo, incarnano la speranza di futuri cambiamenti in Israele.
La rinnovata forza di questa corrente è forse il segno manifesto di evoluzioni più profonde latenti in una parte della società israeliana. Un dubbio salutare sembra insinuarsi sull'efficacia della politica di forza come mezzo per promuovere la sicurezza di Israele. Sembrano moltiplicarsi gli interrogativi, soprattutto dopo le terribili rivelazioni su Jenin sulle conseguenze dell'offensiva militare contro le città e i campi palestinesi, che mettono in discussione l'immagine di Israele nel mondo e non escludono la voce di una futura azione giudiziaria internazionale contro i
israeliani.
Infine, la storica proposta dei vicini arabi di normalizzare le relazioni con Israele in cambio di un ritiro dai territori occupati riscuote ampio interesse. E' fuor di dubbio che, come reazione a queste tensioni, gli
della destra israeliana raddoppiano l'aggressività fino a riaffermare in modo deliberatamente provocatorio la loro opposizione a qualsiasi prospettiva di Stato palestinese. Il
enuncia questa politica estremamente pericolosa nelle risoluzioni, mentre Sharon la mette in pratica sul campo. L'accanimento contro l'Autorità palestinese e il suo Presidente, la decisione di far distruggere sistematicamente le infrastrutture e i beni dello Stato embrionale che aveva visto la luce dopo Oslo, la nascita secondo
di 35 nuovi insediamenti e lo smembramento pianificato dei territori palestinesi non lasciano alcun dubbio sulla strategia perseguita, ahimè nella più totale impunità. E' in questo contesto che l'Unione europea si gioca la propria credibilità.
Invito i Quindici a meditare sulla richiesta rivolta da una ragazza del campo di Jenin a un visitatore giunto per esprimere la propria solidarietà: "Non voglio aiuto", gli ha detto, "Può darmi giustizia?" Sì, la giustizia, ovvero la ricostruzione, sicuramente, ma anche la fine dell'impunità dell'occupante e la fine dell'occupazione, il rispetto del diritto internazionale, il riconoscimento dei due Stati, la garanzia della sicurezza per i due popoli. Ecco il chiaro messaggio che a nome dei nostri popoli e della maggioranza dell'Assemblea una delegazione ufficiale del Parlamento al massimo livello dovrebbe portare adesso in Israele e in Palestina."@it9
"Mr President, High Representative, Commissioner, many of us here today visited Israel and the Palestinian territories during the last part-session. For some Members, it was their first visit.
When one is on the ground and is able to listen to the evidence of the long-suffering populations, to assess the scale of the physical destruction and to guess how deeply the moral scars run, one can gain a better understanding of the meaning of the news that is now coming from the region. One can also grasp the significance of the vast demonstration that took place in Tel Aviv at the end of last week. Once again, ten of thousands of people assembled, which, given the size of the entire population of Israel, is an impressive gathering. They put forward very firm demands relating to conditions that must be met, namely the end of military occupation, of colonisation and of the despicable crimes committed by an army of a country that aspires to be a great democracy.
At the end of April, we met the representatives of most of these movements in Tel Aviv. I feel that their work does Israel great credit. These groups, like the Israeli political leaders taking part in the coalition for peace led by the former Labour minister Mr Beilin, in conjunction with the Palestinian minister Mr Rabbo, embody the hope that things may in future change in Israel.
The renewed strength of this current is, without doubt, the manifestation of some more profound changes which are surfacing within a section of Israeli society that seems to have strong misgivings about using the policy of force as a method of promoting Israeli security. There seems to be a greater degree of questioning, especially after the terrible revelations in relation to Jenin, about the consequences of the military offensive against Palestinian towns and camps in terms of Israel’s image around the world, and even about the possibility of international legal proceedings against Israeli leaders.
Lastly, there is great interest in favour of the historic proposal from neighbouring Arab countries to return to good relations with Israel in exchange for a withdrawal from the occupied territories. It is most certainly in response to these signs that the extreme Israeli right wing members are behaving increasingly aggressively in order to reaffirm, in a deliberately provocative manner, their opposition to any prospect of a Palestinian State. This extremely dangerous policy is one that the Likud is stating in its resolutions and one that Sharon is exercising on the ground. His staunch opposition towards the Palestinian Authority and Chairman Arafat, his decision to systematically destroy the infrastructure and assets of the embryonic State established by the Oslo Accords, the construction, according to Peace Now, of 35 new settlements and the organised dividing up of Palestinian territories leave no doubt whatsoever as to the strategy being pursued, unfortunately with complete impunity. It is in this context that the European Union is gambling its credibility.
I urge the Fifteen to consider this appeal from a young girl living in the Jenin refugee camp to a visitor who came to express his solidarity. ‘I do not want aid’, she said to him, ‘can you give me justice?’ Justice, of course, means reconstruction but it also means the end of impunity by the occupier and the end of the occupation, respect for international law, recognition of the two States and the guarantee of security of both peoples. This is the clear message that, on behalf of our peoples and the majority of the House, an official delegation made up of Members from Parliament’s highest level, should now take to Israel and Palestine."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, mijnheer de Hoge Vertegenwoordiger, mijnheer de commissaris, een aantal EP-leden hier is onlangs naar Israël en de Palestijnse gebieden afgereisd. Voor sommigen hier was het hun eerste reis naar deze regio.
Ter plekke hebben wij geluisterd naar getuigenverklaringen van burgers die zwaar op de proef zijn gesteld. Wij hebben de omvang van de vernielingen kunnen aanschouwen en hebben slechts kunnen raden hoezeer de mensen psychisch geraakt zijn. Wij zijn ons dus goed bewust van de betekenis van de berichten die ons de laatste dagen uit de regio bereiken. Neem bijvoorbeeld de enorme demonstratie in Tel-Aviv eind vorige week. Opnieuw zijn tienduizenden personen de straat op gegaan. Gezien de totale omvang van de Israëlische bevolking gaat het hier om een indrukwekkende mobilisatie. Tijdens deze demonstratie zijn zeer harde eisen gesteld die de kern van deze kwestie raken, zoals het einde van de militaire bezetting, van het nederzettingenbeleid en van de onwaardige misdaden door het leger van een land dat zich een echte democratie wil noemen.
Eind april hebben wij in Tel-Aviv de vertegenwoordigers van bijna al deze bewegingen ontmoet. Israël mag mijns inziens trots op ze zijn. Ze belichamen de hoop op toekomstige veranderingen in Israël, net als de Israëlische politieke leiders die deelnemen aan de coalitie voor vrede, die door de voormalige minister van de Arbeiderspartij Beilin en de Palestijnse minister Rabbo in het leven is geroepen.
De opleving van deze stroming maakt duidelijk welke ingrijpende veranderingen een deel van de Israëlische samenleving wenst. Het lijkt of er twijfel ontstaat over de machtspolitiek als middel om de veiligheid van Israël te waarborgen. Dat is een goede zaak. Steeds vaker rijst er twijfel over de gevolgen van het militaire offensief tegen de Palestijnse steden en kampen, met name nadat bekend is geworden wat er in Jenin is gebeurd. Men vreest voor het imago van Israël in de wereld en met name voor een eventuele gerechtelijke vervolging van zijn leiders door de internationale gemeenschap.
Tot slot bestaat er veel interesse voor het historische voorstel van de Arabische buurlanden om de betrekkingen met Israël te normaliseren in ruil voor terugtrekking uit de bezette gebieden. Daarom zijn de ultrarechtse Israëlische groeperingen zich ongetwijfeld nog agressiever gaan opstellen en hebben ze, om bewust te provoceren, nogmaals aangegeven dat ze tegen de komst van een Palestijnse staat zijn. In haar resoluties formuleert Likud dit buitengewoon gevaarlijke beleid, terwijl Sharon het in praktijk brengt. Er bestaat geen enkele twijfel over de strategie die hier wordt gevolgd. Kijk maar naar het verbeten verzet van Sharon tegen de Palestijnse Autoriteit en diens voorzitter, naar zijn besluit om stelselmatig de infrastructuur en bezittingen te vernietigen van de staat in wording die in Oslo op de agenda is gezet, naar de 35 nieuwe nederzettingen die volgens Peace Now zijn gebouwd, en naar de georganiseerde verbrokkeling van de Palestijnse gebieden. Helaas kan Sharon zijn strategie ongestraft voortzetten. In deze context moet de Europese Unie blijk geven van haar geloofwaardigheid.
Ik wil de vijftien lidstaten verzoeken eens stil te staan bij de oproep die een jong meisje in het kamp van Jenin heeft gedaan aan een bezoeker die blijk wilde geven van zijn solidariteit. “Ik wil geen hulp”, zei ze, en vroeg vervolgens "maar kunt u zorgen voor rechtvaardigheid?" Met rechtvaardigheid doelde ze natuurlijk op een reconstructie van de feiten. Ze doelde echter ook op de beëindiging van de situatie waarin de bezetter straffeloos kan opereren, de beëindiging van de bezetting, de naleving van het internationale recht, de erkenning van beide staten en de garantie dat beide volkeren veilig kunnen leven. Deze duidelijke boodschap zou een officiële delegatie van ons Parlement op het allerhoogste niveau nu moeten overbrengen aan Israël en Palestina, namens onze volkeren en namens de meerderheid van dit Parlement."@nl2
"Senhor Presidente, Senhor Alto Representante, Senhor Comissário, alguns dos presentes deslocaram-se, no último período de sessões, alguns pela primeira vez, a Israel e aos Territórios palestinianos.
Quando, no terreno, se pôde ouvir o testemunho das populações duramente afectadas, constatar a dimensão da destruição material e adivinhar a profundidade das feridas morais, medimos melhor a amplitude das notícias que, nos últimos dias, nos chegam da região. Isso é verdade no que respeita à imensa manifestação de Telavive, no final da semana passada. Esta reuniu novamente dezenas de milhar de pessoas, o que, relativamente à população total de Israel, representa uma mobilização impressionante. Apresentou exigências muito concretas, que tocaram o essencial, a saber, o fim da ocupação militar, da colonização e dos crimes indignos de um exército num país que pretende ser uma grande democracia.
No final do mês de Abril, tínhamo-nos encontrado com representantes da maioria destes movimentos em Telavive. Hoje eles são, a meu ver, a honra de Israel. Encarnam, tal como os responsáveis políticos israelitas que participam na coligação pela paz, animada conjuntamente pelo antigo primeiro-ministro socialista Beilin e o Ministro palestiniano Rabbo, o espírito das mudanças do futuro de Israel.
A força reencontrada desta corrente é sem dúvida a parte visível de evoluções mais profundas, procuradas por uma parte da sociedade israelita. Uma dúvida salutar parece instalar-se nessa sociedade quanto à política da força como meio de promoção da segurança de Israel. Parecem multiplicar-se as interrogações, sobretudo após as terríveis revelações a respeito de Jenin, quanto às consequências da ofensiva militar contra cidades e campos palestinianos para a imagem de Israel no mundo, ou mesmo, um dia, em matéria de acção judiciária internacional contra os seus dirigentes.
Manifesta-se, finalmente, um enorme interesse pela proposta histórica dos vizinhos árabes com vista à normalização da relação com Israel em troca de uma retirada dos Territórios Ocupados. Foi sem dúvida em reacção a estes movimentos que os “ultras” da direita israelita redobraram a agressividade, chegando a reiterar, de forma deliberadamente provocatória, a sua oposição a qualquer perspectiva de um Estado palestiniano. Esta política, extremamente perigosa, enunciada pelo Likud nas resoluções, é aplicada pelo Primeiro-Ministro Ariel Sharon no terreno. A sua determinação contra a Autoridade palestiniana e o seu Presidente, a sua decisão de destruir sistematicamente as infra-estruturas e os bens que constituem o embrião do Estado decidido em Oslo, a edificação, de acordo com a
de 35 novas colónias e a divisão organizada dos territórios palestinianos não deixam qualquer margem de dúvida sobre a estratégia seguida, infelizmente com toda a impunidade. É neste contexto que se joga a credibilidade da União Europeia.
Convido os Quinze a meditarem nesta interpelação de uma jovem do campo de refugiados de Jenin a um visitante que lhe veio manifestar a sua solidariedade: "Não preciso de ajuda", disse-lhe, "Não pode trazer-me a Justiça?" Sim, a Justiça, ou seja a reconstrução, obviamente, mas também o fim da impunidade do ocupante e o fim da ocupação, o respeito pelo direito internacional, o reconhecimento de ambos os Estados e a garantia da segurança para ambos os povos. É esta a mensagem clara que, em nome dos nossos povos e da maioria da nossa assembleia, uma delegação oficial, ao mais alto nível do nosso Parlamento, deveria levar de imediato a Israel e à Palestina."@pt11
"Herr talman, herr höge representant, herr kommissionär! Under den senaste perioden åkte några av oss – somliga för första gången – till Israel och de palestinska territorierna.
När man på plats kan lyssna till de hårt prövade befolkningarnas berättelser, konstatera omfattningen av den materiella förödelsen och föreställa sig djupet av de psykiska skadorna, är det lättare att inse vidden av de nyheter vi nu får höra från regionen. Ett exempel är den enorma demonstrationen i Tel Aviv i slutet av förra veckan. Den samlade återigen tiotusentals personer, vilket i förhållande till Israels totala befolkning är en imponerande mobilisering. Vid demonstrationen framfördes mycket bestämda krav om det som betyder mest, nämligen ett slut på den militära ockupationen, på bosättningarna och på de brott som är ovärdiga en armé i ett land som utger sig för att vara en framstående demokrati.
I slutet av april i Tel Aviv mötte vi företrädare för flertalet av dessa rörelser. I mina ögon är de Israels heder i dag. De förkroppsligar hoppet om framtida förändringar i Israel, i likhet med de ansvariga israeliska politiker som deltar i koalitionen för fred under gemensam ledning av Beilin, f.d. minister för arbetarpartiet, och Rabbo, palestinsk minister.
Strömningens återvunna styrka är utan tvekan ett synligt tecken på mer djupgående förändringar som letar sig fram i en del av det israeliska samhället. Det tycks ha etablerat sig en välgörande tveksamhet till våldspolitiken som medel för att främja Israels säkerhet. Frågetecknen verkar bli alltfler, framför allt efter de hemska avslöjandena om Jenin och de konsekvenser som den militära offensiven mot palestinska städer och flyktingläger har fått för bilden av Israel i världen, ja en dag kan det till och med bli så att de israeliska ledarna ställs inför en internationell domstol.
Det har slutligen uttryckts ett stort intresse för de arabiska grannarnas historiska förslag om att normalisera förbindelserna med Israel, i utbyte mot ett tillbakadragande från ockuperade territorier. Utan tvekan är det som en reaktion på dessa omskakande förhållanden som den israeliska ultrahögern fördubblar sin aggressivitet, och till och med hävdar – på ett medvetet provokativt sätt – att de är motståndare till alla möjligheter för en palestinsk stat. Denna ytterst farliga politik proklamerar Likud i sina resolutioner, Sharon bedriver den ute på fältet. Hans hetsighet gentemot den palestinska myndigheten och dess president, hans beslut att systematiskt låta förstöra den gryende statens infrastrukturer och tillgångar som inrättats sedan Osloavtalet, uppförandet av – enligt Peace Now – 35 nya bosättningar och den organiserade uppstyckningen av de palestinska territorierna, allt detta lämnar inget utrymme för tvivel om vilken strategi som tillämpas, tyvärr i full straffrihet. I det här sammanhanget sätter Europeiska unionen sin trovärdighet på spel.
Jag uppmanar de femton att fundera över den vädjan som en ung flicka i Jeninlägret riktade till en besökare som kommit för att uttrycka sin solidaritet: ”Jag vill inte ha någon hjälp”, sade hon till honom, ”kan ni ge mig rättvisa?” Rättvisa är givetvis återuppbyggnad, men också ett slut på ockupationen och straffriheten för ockupanten, respekt för internationell rätt, ett erkännande av två stater och garanterad säkerhet för båda folken. Detta tydliga budskap bör en officiell delegation på parlamentets högsta nivå nu ta med sig till Israel och Palestina, som företrädare för våra folk och en majoritet av kammaren."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Peace Now"12,7,11,9
"ex"9
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples