Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-04-24-Speech-3-102"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20020424.5.3-102"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Señor Presidente, no creo que sea capaz de improvisar durante cinco minutos una intervención en materia presupuestaria. En cualquier caso, señor Presidente, señora Comisaria, queridos compañeros de la Comisión de Presupuestos y demás interesados en materia presupuestaria, el informe Wynn -que fue anteriormente el informe Costa Neves y que va a ser dentro de muy poco tiempo el informe Podestà, con lo cual podremos decir que ha sido un informe de los más concurridos y transitados de toda la legislatura- tiene algunos puntos que resultan de mucho interés para ser discutidos por este Parlamento.
En primer lugar, y es un tema que afecta a la Comisión, como ha dicho nuestro presidente Terry Wynn, cabe preguntarse por qué son necesarios tantos presupuestos rectificativos y suplementarios, que muchas veces suponen un coste administrativo en cuanto requieren emprender un procedimiento nuevo y, sobre todo, porque con ellos estamos desfigurando y desvirtuando el procedimiento presupuestario anual, como ya sabemos todos, porque lo hemos discutido muchas veces. Sería preferible que restringiéramos en cierta manera esta posibilidad de hacer tantos presupuestos rectificativos. Lo que no quiere decir que este Parlamento no esté de acuerdo con la política de los presupuestos rectificativos. Es más, este Parlamento, como bien saben, está muy dispuesto a defender sus derechos para que sigan existiendo los presupuestos rectificativos en el procedimiento actual, en la forma actual y con los derechos actuales del Parlamento. Por tanto, sí estamos contentos con el fondo, es decir, con que sigan existiendo los presupuestos rectificativos, y que este Parlamento tenga algo que decir sobre todos ellos.
Hablamos en este caso de un presupuesto de saldos, un presupuesto y un superávit enormes. Hablamos de diez mil millones de euros más otros mil doscientos presupuestados. Prácticamente, doce mil millones de euros. Un dinero que ya estaba presupuestado y que va a ser devuelto a los Estados miembros por una infrautilización. Un superávit presupuestario en la política presupuestaria nacional es una buena cosa, es un ahorro. Muchas veces supone un esfuerzo presupuestario por no hacer un gasto y es un dinero que revierte en las arcas nacionales o de los contribuyentes. Pero aquí estamos hablando de un superávit distinto. Estamos hablando de una infrautilización de los créditos presupuestarios que fueron aprobados en su día por el Parlamento Europeo. Hablamos de una mala ejecución, de una mala gestión. No sabemos si es responsabilidad de la Comisión, de los Estados miembros, de las autoridades regionales o de quién, pero, en cualquier caso, nos encontramos con la realidad de doce mil millones de euros mal gestionados que van a ser devueltos a los Estados miembros.
Ésta no es una buena noticia para nadie. Por supuesto, creo que no es una buena noticia para la Comisión ni, desde luego, para este Parlamento. En el fondo, tampoco es una buena noticia para los Ministros de Hacienda, aunque aparentemente sí lo sea, porque éstos son fondos europeos, son fondos comunitarios que tienen un efecto multiplicador en las economías nacionales. Si no se usan, evidentemente este efecto multiplicador no se produce. Por tanto, en el fondo, tener que devolver este dinero tal como está es una pérdida de oportunidades
No obstante, mirando el lado positivo de las cosas, este presupuesto va a permitir que analicemos cómo reducir el saldo de pagos pendientes y las necesidades para los pagos del año 2003. Evidentemente, para adentrarnos en los pagos del 2003, es bueno empezar con los pagos del 2002, por eso se han presentado estas enmiendas a los créditos de pago de cuatro mil quinientos millones de euros, con los que creo que está toda la Cámara completamente de acuerdo, porque afectan a todas las categorías del gasto. Desde los Fondos estructurales o los programas Leonardo hasta los programas de acción exterior, cubren todo el abanico de necesidades presupuestarias en pagos.
Sabemos que esto no tiene por qué ser una posición definitiva. La vida política es una vida de negociación. Habrá que negociar con la Comisión, habrá que negociar con el Consejo. Tal vez no sean necesarios tantos créditos de pago. Tal vez el esfuerzo que hace falta en el año 2003 sea mayor. Tal vez el Consejo quiera reflexionar sobre la correcta manera de llevar las relaciones interinstitucionales, particularmente con el Parlamento. Estoy seguro de que, en cualquier caso, la tarea de las tres instituciones en este mes que queda hasta el segundo período parcial de sesiones de mayo, en el que tomaremos una decisión definitiva, será un mes de mucha negociación y, por supuesto, somos todos muy optimistas al respecto."@es12
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, jeg tror ikke, at jeg er i stand til at improvisere i fem minutter om budgetforhold. Men i hvert fald, hr. formand, fru kommissær, kære kolleger i Budgetudvalget og øvrige medlemmer med interesse for budgetforhold, indeholder Wynn-betænkningen - der tidligere var Costa Neves-betænkningen og om kort tid bliver Podestà-betænkningen, og det vil sige, at det har været en af valgperiodens mest sammensatte og overdragede betænkninger - nogle punkter, der er meget interessante at drøfte i Parlamentet.
For det første, og det er et spørgsmål, der, som vores formand, Terry Wynn, har sagt, berører Kommissionen, må man spørge sig selv, hvorfor det er nødvendigt med så mange ændrings- og tillægsbudgetter, som ofte giver sig udslag i administrative omkostninger, fordi de kræver en ny procedure, og især fordi vi med dem fordrejer og svækker den årlige budgetprocedure, og det ved vi alle sammen, for vi har diskuteret det mange gange. Det ville være at foretrække, at vi på en eller anden måde indskrænkede denne mulighed for at lave så mange ændringsbudgetter. Hvilket ikke er ensbetydende med, at Parlamentet ikke er enigt i politikken med ændringsbudgetter. Og hvad mere er, Parlamentet er, som De ved, rede til at forsvare dets rettigheder, så ændringsbudgetterne bliver ved med at være en del af den eksisterende procedure i den nuværende form og med de eksisterende rettigheder for Parlamentet. Vi er altså tilfredse med grundlaget, tilfredse med, at ændringsbudgetterne opretholdes, og med, at Parlamentet har indflydelse på dem.
I dette tilfælde er der tale om et budget med saldoer, et enormt budget og et enormt overskud. Der er tale om 10 milliarder euro og yderligere 1,2 milliarder, der er budgetteret. Næsten 12 milliarder euro. Penge, som allerede var budgetteret, og som vil blive betalt tilbage til medlemsstaterne på grund af manglende udnyttelse. Et budgetoverskud i en national budgetpolitik er en god ting, det er en opsparing. Det er mange gange en budgetindsats, fordi der er blevet sparet på udgifterne, og det er penge, der går tilbage til statskassen eller skatteyderne. Men her er der tale om et anderledes overskud. Der er tale om manglende udnyttelse af budgetbevillinger, der i sin tid blev vedtaget af Europa-Parlamentet. Der er tale om dårlig gennemførelse, dårlig forvaltning. Vi ved ikke, om det er Kommissionens ansvar, medlemsstaternes ansvar, de regionale myndigheders ansvar, eller hvis ansvar det er, men det er et faktum, at vi har 12 milliarder euro, som er blevet forvaltet dårligt og vil blive betalt tilbage til medlemsstaterne.
Det er ikke en god nyhed for nogen. Naturligvis mener jeg ikke, at det er en god nyhed for hverken Kommissionen eller Parlamentet. I grunden er det heller ikke en god nyhed for finansministrene, selv om det kan synes sådan, for det er europæiske midler, fællesskabsmidler, som har en multiplikatorvirkning på de nationale økonomier. Hvis de ikke anvendes, vil denne multiplikatorvirkning naturligvis ikke forekomme. Derfor er tilbagebetalingen af disse penge faktisk en fortabelse af muligheder.
Hvis man imidlertid ser tingene fra den positive side, vil dette budget gøre det muligt for os at undersøge, hvordan vi kan nedbringe saldoen for fremtidige betalinger og betalingsbehovene for 2003. For at sætte os ind i betalingerne for 2003 bør vi naturligvis starte med betalingerne for 2002, og det er årsagen til disse ændringsforslag til betalingsbevillinger på 4,5 milliarder euro, som jeg tror, at hele Parlamentet er enigt i, for de berører alle udgiftsområder. Fra strukturfondene over Leonardo-programmerne til programmerne for vores indsats udadtil, de dækker hele viften af budgetbehov i form af betalinger.
Vi ved, at dette ikke behøver at være en endelig holdning. Det politiske liv er et forhandlingsliv. Der skal forhandles med Kommissionen og Rådet. Måske er det ikke nødvendigt med så mange betalingsbevillinger. Måske skal indsatsen i 2003 være større. Måske ønsker Rådet at gøre sig overvejelser om den korrekte måde at opretholde de interinstitutionelle forbindelser på, navnlig med Parlamentet. Jeg er sikker på, at de tre institutioners opgave i løbet af denne måned, der varer indtil den anden mødeperiode i maj, hvor vi træffer endelig beslutning, vil være præget af mange forhandlinger, og vi er naturligvis alle sammen meget optimistiske."@da1
"Herr Präsident, ich glaube nicht, dass ich in der Lage bin, fünf Minuten lang einen Redebeitrag zu Haushaltsthemen zu improvisieren. Wie dem auch sei, Herr Präsident, Frau Kommissarin, liebe Kolleginnen und Kollegen des Haushaltsausschusses und weitere am Haushaltsthema Interessierte, enthält der Bericht Wynn – der vorher der Bericht Costa Neves war und binnen sehr kurzer Zeit der Bericht Podestà sein wird, womit wir sagen können, dass es einer der beliebtesten und am häufigsten übertragenen Berichte der gesamten Wahlperiode gewesen ist – einige Punkte, die für die Diskussion in diesem Parlament sehr interessant sind.
Zunächst – und dieses Thema geht die Kommission an, wie unser Vorsitzender, Terry Wynn, erklärte – muss man sich fragen, warum so viele Berichtigungs- und Nachtragshaushalte notwendig sind, die oftmals Verwaltungskosten bedeuten, da sie die Durchführung eines neuen Verfahrens erforderlich machen und vor allem weil wir mit ihnen das jährliche Haushaltsverfahren verzerren und entkräften. Wir alle wissen das, weil wir darüber schon oft diskutiert haben. Wir sollten besser diese Möglichkeit, so viele Berichtigungshaushalte zu erarbeiten, einigermaßen einschränken. Was nicht heißen soll, dass dieses Parlament nicht mit der Politik der Berichtigungshaushalte einverstanden ist. Mehr noch, dieses Parlament ist bekanntlich sehr dazu bereit, seine Rechte zu verteidigen, damit die Berichtigungshaushalte im gegenwärtigen Verfahren, in der gegenwärtigen Form und mit den gegenwärtigen Rechten des Parlaments weiterbestehen. Folglich sind wir mit der Sache an sich durchaus einverstanden, also damit, dass die Berichtigungshaushalte weiterbestehen und dieses Parlament die Möglichkeit hat, sich dazu zu äußern.
Wir sprechen in diesem Fall von einem Saldenhaushalt, einem Haushalt und einem Überschuss von enormer Größenordnung. Wir sprechen von zehn Milliarden Euro plus weiteren 1,2 Milliarden, die bereits im Haushalt verbucht waren. Praktisch zwölf Milliarden Euro. Ein Betrag, der bereits im Haushalt angesetzt war und der wegen einer unzulänglichen Ausschöpfung an die Mitgliedstaaten zurückgegeben wird. Ein Haushaltsüberschuss in der nationalen Haushaltspolitik ist eine gute Sache, ist eine Einsparung. Häufig bedeutet es haushaltspolitische Anstrengungen, um eine Ausgabe nicht zu tätigen, und der Geldbetrag fließt in die Staatskassen oder in die Kassen der Steuerzahler zurück. Aber hier sprechen wir von einem anderen Überschuss. Wir sprechen von einer unzulänglichen Ausschöpfung der Haushaltsmittel, die seinerzeit vom Europäischen Parlament bestätigt wurden. Wir sprechen von einer schlechten Ausführung, von einer schlechten Haushaltsführung. Wir wissen nicht, ob die Verantwortung dafür bei der Kommission, den Mitgliedstaaten, den regionalen Behörden oder wem auch immer liegt, aber wir stehen auf jeden Fall vor der Realität mangelhaft verwalteter zwölf Milliarden Euro, die an die Mitgliedstaaten zurückgegeben werden.
Das ist für niemanden eine gute Nachricht. Natürlich ist das keine gute Nachricht für die Kommission und auch nicht für dieses Parlament. Im Grunde ist es auch keine gute Nachricht für die Finanzminister, obwohl es so aussehen mag, denn dies sind europäische Mittel, sind Mittel der Gemeinschaft, die einen Multiplikatoreffekt auf die nationalen Volkswirtschaften haben. Wenn sie nicht in Anspruch genommen werden, tritt dieser Multiplikatoreffekt natürlich nicht ein. Dieses Geld zurückgeben zu müssen ist folglich eine vertane Gelegenheit.
Betrachtet man die Dinge jedoch von der positiven Seite, erlaubt uns dieser Haushalt zu analysieren, wie man den Saldo der offenen Zahlungen und den Bedarf für die Zahlungen des Jahres 2003 reduzieren kann. Um in die Zahlungen von 2003 einzudringen, wird man natürlich gut daran tun, mit den Zahlungen von 2002 anzufangen; deshalb wurden diese Änderungsanträge bei den Zahlungsermächtigungen von 4,5 Milliarden Euro eingebracht, mit denen meiner Ansicht nach das gesamte Parlament völlig einverstanden ist, weil sie alle Ausgabenrubriken betreffen. Von den Strukturfonds oder den LEONARDO-Programmen bis hin zu den außenpolitischen Programmen decken sie das gesamte Spektrum des Haushaltsbedarfs bei Zahlungen ab.
Wir wissen, dass es keinen Grund dafür gibt, dass dies endgültig sein muss. Das politische Leben besteht aus Verhandlungen. Es wird mit der Kommission zu verhandeln sein, es wird mit dem Rat zu verhandeln sein. Vielleicht sind nicht so viele Zahlungsermächtigungen erforderlich. Vielleicht werden die im Jahre 2003 erforderlichen Anstrengungen größer sein. Vielleicht will der Rat über die korrekte Art und Weise der Handhabung der interinstitutionellen Beziehungen, insbesondere mit dem Parlament, nachdenken. Wie auch immer, ich bin sicher, dass die Aufgabe der drei Institutionen in diesem Monat, der uns bis zur zweiten Maitagung bleibt, auf der wir einen endgültigen Beschluss fassen werden, ein verhandlungsreicher Monat sein wird, und natürlich sind wir diesbezüglich alle sehr optimistisch."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, δεν νομίζω ότι είμαι ικανός να αυτοσχεδιάσω επί πέντε λεπτά μία παρέμβαση σχετικά με θέματα προϋπολογισμού. Εν πάση περιπτώσει, κύριε Πρόεδρε, κυρία Επίτροπε, αγαπητοί συνάδελφοι από την Επιτροπή Προϋπολογισμών και λοιποί ενδιαφερόμενοι για τα δημοσιονομικά θέματα, η έκθεση Wynn – που ήταν προηγουμένως η έκθεση Costa Neves και που πολύ σύντομα θα είναι η έκθεση Podestà, οπότε και θα μπορούμε να πούμε ότι ήταν μία από τις πιο δημοφιλείς και πιο πολυεξετασμένες εκθέσεις όλης της νομοθετικής περιόδου – έχει ορισμένα σημεία που παρουσιάζουν μεγάλο ενδιαφέρον για συζήτηση από το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο.
Καταρχάς, και είναι ένα θέμα που αφορά την Επιτροπή, όπως είπε ο πρόεδρός μας Terry Wynn, πρέπει να αναρωτηθούμε γιατί είναι απαραίτητοι τόσοι διορθωτικοί και συμπληρωματικοί προϋπολογισμοί, που πολύ συχνά συνεπάγονται διοικητικό κόστος, αφού απαιτούν την εκκίνηση νέας διαδικασίας και, κυρίως, διότι με αυτούς διαστρεβλώνουμε και μειώνουμε την αξία της ετήσιας διαδικασίας του προϋπολογισμού, όπως ήδη γνωρίζουμε όλοι, επειδή το έχουμε συζητήσει πολλές φορές. Θα ήταν προτιμότερο να περιορίσουμε με κάποιον τρόπο αυτήν τη δυνατότητα κατάρτισης τόσο πολλών διορθωτικών προϋπολογισμών. Αυτό δεν σημαίνει ότι το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο δεν συμφωνεί με την πολιτική των διορθωτικών προϋπολογισμών. Αντίθετα, το Κοινοβούλιο, όπως πολύ καλά γνωρίζετε, είναι διατεθειμένο να υπερασπιστεί τα δικαιώματά του για να συνεχίσουν να υπάρχουν οι διορθωτικοί προϋπολογισμοί στην παρούσα διαδικασία, με την τωρινή τους μορφή και με τα τωρινά δικαιώματα του Κοινοβουλίου. Επομένως, βεβαίως και είμαστε σύμφωνοι επί της ουσίας, δηλαδή με το να συνεχίσουν να υπάρχουν οι διορθωτικοί προϋπολογισμοί και με το να έχει το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο λόγο για όλους.
Μιλάμε στην προκειμένη περίπτωση για έναν προϋπολογισμό με υπόλοιπο, έναν τεράστιο προϋπολογισμό και ένα τεράστιο πλεόνασμα. Μιλάμε για 10 δισεκατομμύρια ευρώ συν άλλα 1,2 δισεκατομμύρια που είχαν ήδη εγγραφεί στον προϋπολογισμό. Πρακτικά, 12 δισεκατομμύρια ευρώ. Ένα ποσό που είχε ήδη εγγραφεί στον προϋπολογισμό και που θα επιστραφεί στα κράτη μέλη λόγω υποχρησιμοποίησης. Το πλεόνασμα του προϋπολογισμού στην εθνική δημοσιονομική πολιτική είναι κάτι καλό, είναι αποταμίευση. Πολλές φορές απαιτείται δημοσιονομική προσπάθεια για να μην γίνει μία δαπάνη και είναι χρήματα που επιστρέφουν στα εθνικά ταμεία ή στους φορολογουμένους. Αλλά εδώ μιλάμε για ένα διαφορετικό πλεόνασμα. Μιλάμε για υποχρησιμοποίηση των πιστώσεων του προϋπολογισμού που είχαν εγκριθεί από το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο. Μιλάμε για κακή εκτέλεση, για κακή διαχείριση. Δεν γνωρίζουμε αν είναι ευθύνη της Επιτροπής, των κρατών μελών, των περιφερειακών αρχών ή κάποιου άλλου, αλλά, εν πάση περιπτώσει, βρισκόμαστε αντιμέτωποι με την πραγματικότητα 12 κακώς διαχειρισμένων δισεκατομμυρίων ευρώ που θα επιστραφούν στα κράτη μέλη.
Αυτό δεν είναι καλό νέο για κανέναν. Φυσικά, πιστεύω ότι δεν είναι καλό νέο για την Επιτροπή, ούτε βέβαια για το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο. Κατά βάθος, δεν είναι καλό νέο ούτε για τους Υπουργούς Οικονομικών, και ας φαίνεται καλό εκ πρώτης όψεως, διότι πρόκειται για ευρωπαϊκούς πόρους, για κοινοτικούς πόρους που έχουν πολλαπλασιαστικό αποτέλεσμα στις εθνικές οικονομίες. Αν δεν χρησιμοποιηθούν, προφανώς αυτό το πολλαπλασιαστικό αποτέλεσμα δεν παράγεται. Επομένως, ουσιαστικά, η υποχρέωση επιστροφής αυτών των χρημάτων ως έχουν είναι απώλεια ευκαιριών.
Ωστόσο, αν κοιτάξουμε τη θετική πλευρά των πραγμάτων, αυτός ο προϋπολογισμός θα μας επιτρέψει να αναλύσουμε πώς μπορούμε να μειώσουμε το υπόλοιπο των εκκρεμουσών πληρωμών και τις ανάγκες για τις πληρωμές του έτους 2003. Προφανώς, για να προχωρήσουμε στις πληρωμές του 2003, καλό είναι να αρχίσουμε από τις πληρωμές του 2002, για αυτό παρουσιάστηκαν αυτές οι τροπολογίες στις πιστώσεις πληρωμών των 4,5 δισεκατομμυρίων ευρώ, με τις οποίες πιστεύω ότι συμφωνεί πλήρως όλο το Σώμα, διότι αφορούν όλες τις κατηγορίες δαπανών. Από τα διαρθρωτικά ταμεία ή τα προγράμματα Leonardo μέχρι τα προγράμματα εξωτερικής δράσης, καλύπτουν όλο το φάσμα των αναγκών του προϋπολογισμού σε πληρωμές.
Γνωρίζουμε ότι αυτό δεν είναι υποχρεωτικά μία οριστική θέση. Η πολιτική ζωή είναι μία ζωή διαπραγμάτευσης. Θα πρέπει να διαπραγματευτούμε με την Επιτροπή, θα πρέπει να διαπραγματευτούμε με το Συμβούλιο. Ίσως να μην είναι απαραίτητες τόσες πιστώσεις πληρωμών. Ίσως η προσπάθεια που χρειάζεται το έτος 2003 να είναι μεγαλύτερη. Ίσως το Συμβούλιο να θελήσει να σκεφθεί σχετικά με τον ορθό τρόπο χειρισμού των διοργανικών σχέσεων, ειδικά με το Κοινοβούλιο. Είμαι σίγουρος ότι, εν πάση περιπτώσει, το έργο των τριών θεσμικών οργάνων αυτόν τον μήνα που απομένει μέχρι τη δεύτερη περίοδο συνόδου του Μαΐου, κατά την οποία θα λάβουμε την οριστική απόφαση, θα είναι ένας μήνας πολλών διαπραγματεύσεων και, ασφαλώς, είμαστε όλοι πολύ αισιόδοξοι σχετικά."@el8
"Mr President, I do not believe I can improvise a five-minute speech on budgetary affairs. In any event, Mr President, Commissioner, colleagues from the Committee on Budgets and everybody else interested in budgetary affairs, the Wynn report – which was previously the Costa Neves report and which will very shortly be the Podestà report, which means that it will be one of the most well-agreed and negotiated reports of this whole legislative period – contains some very interesting points for Parliament to discuss.
Firstly, and this is an issue which affects the Commission, as our chairman Terry Wynn has pointed out, we should ask ourselves why so many amending and supplementary budgets are needed, since they very often entail administrative costs because a new procedure has to be undertaken and, above all, because these distort and devalue the annual budgetary procedure, as we all know, because we have discussed this many times. It would be preferable for us to restrict in some way this possibility of making so many amending budgets. This does not mean that Parliament does not agree with the policy of amending budgets. What is more, this Parliament, as you are well aware, is totally prepared to defend its rights so that amending budgets continue to exist in the current procedure, in their current form and with Parliament’s current rights. Therefore, we agree upon the basis, that is to say, that we agree that amending budgets should continue to exist, and that this Parliament should have something to say with regard to all of them.
We are talking in this case about a budget of balances, an enormous budget and surplus. We are talking about EUR 10 billion plus another estimated EUR 1.2 billion. We are talking, more or less, about EUR 12 billion. This is money which was already budgeted for and which will be given back to the Member States because of an underspend. A budgetary surplus in national budgetary policy is a good thing, it is a saving. It will often be the result of efforts not to spend and is money that will revert to national coffers or to taxpayers. However, in this case we are talking about a different kind of surplus. We are talking about an underspend in budget appropriations that were approved at the time by the European Parliament. We are talking about poor execution and poor management. We do not know whether this is the responsibility of the Commission, of the Member States, of the regional authorities or whoever, but, in any case, we find ourselves having to cope with the reality of EUR 12 billion that has been poorly managed and that will have to be returned to the Member States.
This is not good news for anyone concerned. It is not good news for the Commission nor for Parliament. Neither, essentially, is this good news for Finance Ministers, although it would appear to be so, for these are European funds, Community funds that have a multiplier effect in national economies. If they are not used, evidently this multiplier effect will not take place. Therefore, essentially, to have to give back this money as it is is a lost opportunity.
However, on the positive side, this budget will allow us to analyse how to reduce the balance of outstanding payments and needs for 2003 payments. Obviously, in order to enter into the payments for 2003, it is a good idea to start with payments for 2002, and for this reason amendments to payment appropriations of EUR 4.5 billion have been put forward, with which I believe this House will totally agree, because these affect all categories of expenditure. From the Structural Funds or the Leonardo programmes to the external action programmes, they cover the whole range of budgetary needs for payments.
We know this does not have to be a definitive position. Political life is a life of negotiation. We will have to negotiate with the Commission and the Council. Perhaps so many payment appropriations are not necessary. The effort needed for 2003 will perhaps be greater. Maybe the Council will want to reflect on the correct way to carry out interinstitutional relations, particularly with Parliament. I am sure that, in any event, the task of the three institutions this remaining month before the second part-session in May, in which we will make a definitive decision, will be a month of much negotiation and we are of course all very optimistic in this regard."@en3
"Arvoisa puhemies, en usko kykeneväni improvisoimaan viiden minuutin puheenvuoroa talousarviosta. Joka tapauksessa, arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, hyvät kollegani budjettivaliokunnasta ja muut talousarviokysymyksistä kiinnostuneet, Wynnin mietinnössä joka oli ennen Costa Nevesin mietintö ja josta tulee aivan pian Podestàn mietintö, joten voimme sanoa, että se on ollut koko vaalikauden suosituin ja kulutetuin mietintö on joitakin kohtia, jotka ovat niin kiinnostavia, että niistä on syytä puhua parlamentissa.
Ensinnäkin ja tämä asia koskee komissiota kuten puheenjohtajamme Terry Wynn totesi, on kysyttävä, miksi tarvitaan niin monta korjaavaa ja täydentävää talousarviota, joista aiheutuu usein hallinnollisia kustannuksia, sillä ne edellyttävät uuden menettelyn aloittamista, minkä lisäksi me ennen kaikkea turmelemme ja vääristelemme vuosittaisen talousarviomenettelyn, niin kuin kaikki tiedämme, koska olemme keskustelleet siitä monta kertaa. Olisi parempi, että rajoittaisimme jotenkin mahdollisuutta laatia niin monta lisätalousarviota. Se ei tarkoita sitä, ettei parlamentti kannattaisi lisätalousarvioiden laatimista. Päinvastoin, kuten hyvin tiedätte, se on aivan valmis puolustamaan oikeuksiaan, jotta lisätalousarviot säilytetään nykyisessä menettelyssä ja nykyisessä muodossa ja jotta parlamentin nykyiset oikeudet säilytetään. Olemme siis tyytyväisiä siihen peruslähtökohtaan, että lisätalousarviot ovat edelleen olemassa, ja että parlamentti voi sanoa sanasensa kaikista niistä.
Puhumme nyt ylijäämäisestä talousarviosta, suunnattomasta talousarviosta ja suunnattomasta ylijäämästä. Puhumme 10 miljardin euron lisäksi 1,2 miljardista budjetoidusta eurosta. Käytännössä kyse on 12 miljardista eurosta. Nämä määrärahat oli jo budjetoitu ja nyt ne palautetaan jäsenvaltioille, koska ne ovat jääneet käyttämättä. Talousarvion ylijäämä on kansallisessa budjettipolitiikassa hyvä asia, se on säästöä. Menojen karttaminen edellyttää usein talousarvioponnisteluja ja rahat kilahtavat kansalliseen rahakirstuun tai veronmaksajien taskuun. Tällä kertaa puhumme kuitenkin toisenlaisesta ylijäämästä. Puhumme Euroopan parlamentin aikanaan hyväksymien talousarviomäärärahojen käyttämättä jäämisestä. Puhumme huonosta täytäntöönpanosta, huonosta hallinnasta. Emme tiedä, onko se komission, jäsenvaltioiden, aluehallintoviranomaisten vai kenen syytä, mutta joka tapauksessa kyse on 12 miljardista huonosti hallinnoidusta eurosta, jotka palautetaan jäsenvaltioille.
Tämä ei ole kenenkään mielestä hyvä uutinen. Uskon tietenkin, että se ei ole hyvä uutinen komission mielestä eikä tietystikään parlamentin mielestä. Pohjimmiltaan se ei ole hyvä uutinen myöskään valtionvarainministerien mielestä, vaikka päällepäin se voi näyttää siltä, sillä nämä ovat eurooppalaisia varoja, yhteisön varoja, joilla on kerrannaisvaikutus kansallisissa talouksissa. Jos niitä ei käytetä, tätä kerrannaisvaikutusta ei synny. Niinpä rahojen palauttaminen tällä tavoin on pohjimmiltaan mahdollisuuksien hukkaan heittämistä.
Jos kuitenkin katsotaan asioiden myönteisiä puolia, tämän talousarvion avulla meidän on mahdollista analysoida, miten pienentäisimme käyttämättä jääneiden maksumäärärahojen määrää ja vuoden 2003 maksumäärärahatarpeita. On ilmeistä, että vuoden 2003 maksumäärärahoista puhuttaessa on hyvä alkaa vuoden 2002 maksumäärärahoista, ja siksi niihin onkin esitetty 4,5 miljardin euron korjaukset, mistä luulen koko parlamentin olevan täysin yhtä mieltä, koska korjauksia on kaikissa menoluokissa. Ne kattavat talousarvion kaikki maksumäärärahatarpeet rakennerahastoista tai Leonardo-ohjelmista aina ulkoisten toimien ohjelmiin asti.
Tiedämme, että tämän kannan ei tarvitse olla lopullinen. Politiikka on neuvottelua. On neuvoteltava komission kanssa ja on neuvoteltava neuvoston kanssa. Ehkäpä kaikki nuo maksumäärärahat eivät ole tarpeellisia. Ehkäpä vuonna 2003 tarvitaan suurempia talousarvioponnistuksia. Ehkäpä neuvosto haluaa pohtia oikeaa tapaa hoitaa toimielinten välisiä suhteita, erityisesti suhteita parlamenttiin. Olen varma, että joka tapauksessa kolmen toimielimen työskentely on toukokuun toiseen istuntojaksoon asti, jolloin teemme lopullisen päätöksen, neuvottelujen leimaamaa, ja me kaikki suhtaudumme tietysti hyvin toiveikkaasti siihen."@fi5
"Monsieur le Président, je ne pense pas pouvoir improviser une intervention sur une question budgétaire pendant cinq minutes. En tout cas, Monsieur le Président, Madame la Commissaire, chers collègues de la commission des budgets et autres personnes intéressées par les questions budgétaires, le rapport Wynn - qui a auparavant été le rapport Costa Neves et qui sera très prochainement le rapport Podestà, ce qui nous fait dire que ce rapport a été l'un des plus passants de toute la législature - comporte plusieurs points qu’il serait très intéressant de débattre au sein de ce Parlement.
Tout d’abord, et cette question concerne la Commission, comme l’a dit notre président Terry Wynn, il convient de se demander pourquoi il faut tant de budgets rectificatifs et supplémentaires, qui impliquent très souvent des frais administratifs puisqu’ils requièrent d’entamer une nouvelle procédure et surtout pourquoi nous défigurons et dénaturons ainsi la procédure budgétaire annuelle, comme nous le savons tous, étant donné que nous l’avons débattu à maintes reprises. Il serait préférable que nous limitions d’une certaine manière cette possibilité de faire autant de budgets rectificatifs. Cela ne signifie pas que ce Parlement ne soit pas d’accord avec la politique des budgets rectificatifs. En effet, ce Parlement, comme vous le savez, est prêt à défendre ses droits afin que les budgets rectificatifs subsistent dans la procédure actuelle, sous leur forme actuelle et avec les droits actuels du Parlement. Nous sommes donc d’accord sur le fond, autrement dit, sur le fait que les budgets rectificatifs continuent d’exister et que le Parlement ait voix au chapitre.
Nous parlons ici d’un budget de soldes, d'un budget et d'un excédent considérables. Nous parlons de 10 milliards d’euros, ajoutés aux 1200 millions déjà budgétisés. Près de 12 milliards d’euros. Une somme qui était déjà budgétisée et qui va être restituée aux États membres à cause d’une sous-utilisation. Un excédent budgétaire au niveau national est une bonne chose, c’est une épargne. Il implique très souvent un effort budgétaire qui consiste à ne pas faire une dépense et il s'agit d'une somme qui retourne dans les coffres de l'État ou des contribuables. Mais nous parlons ici d’un autre excédent. Nous parlons d’une sous-utilisation des crédits budgétaires approuvés à l'époque par le Parlement européen. Nous parlons d’une mauvaise exécution, d’une mauvaise gestion. Nous ne savons pas si la responsabilité en incombe à la Commission, aux États membres, aux autorités régionales ou à quelqu’un d’autre mais, en tout cas, nous nous retrouvons avec 12 milliards d’euros mal gérés qui vont être "remboursés" aux États membres.
Ce n'est une bonne nouvelle pour personne. Ce n'est, selon moi, évidemment pas une bonne nouvelle ni pour la Commission ni pour ce Parlement. Dans le fond, ce n'est pas non plus une bonne nouvelle pour les ministres des Finances, même si les apparences semblent montrer le contraire, car il s'agit ici de fonds européens, de fonds communautaires qui ont un effet multiplicateur dans les économies nationales. S'ils ne sont pas utilisés, cet effet multiplicateur ne se produit pas. Par conséquent, dans le fond, devoir rembourser cet argent tel quel est une perte d'opportunités.
Néanmoins, pour regarder le côté positif des choses, ce budget va nous permettre d'étudier de quelle manière on peut réduire le volume du reste à liquider et d'évaluer les besoins en matière de paiements pour 2003. Évidemment, pour aborder les paiements 2003, il serait bon de commencer par les paiements 2002, raison qui a motivé la présentation des amendements concernant les crédits de paiement de 4,5 milliards d'euros, sur lesquels je pense que l'ensemble de cette Assemblée est d'accord car ils touchent toutes les catégories de dépenses. Ils couvrent tout l'éventail des besoins budgétaires en matière de paiements, des fonds structurels et des programmes Leonardo jusqu'aux programmes d'action extérieure.
Nous savons que ceci n'a pas lieu d'être une position définitive. La vie politique est une vie de négociation. Il faudra négocier avec la Commission, il faudra négocier avec le Conseil. Peut-être n'est-il pas nécessaire d'avoir autant de crédits de paiement. Peut-être l'effort qu'il faudra consentir en 2003 sera-t-il plus important. Peut-être le Conseil veut-il réfléchir sur la manière correcte de conduire les relations interinstitutionnelles, en particulier les relations avec le Parlement. En tout cas, je suis sûr que la mission des trois institutions au cours du mois qui nous sépare de la deuxième session de mai, au cours de laquelle nous prendrons une décision définitive, sera un mois de grande négociation et nous sommes bien sûr très optimistes à ce sujet."@fr6
"Signor Presidente, non credo che sia possibile improvvisare in cinque minuti un intervento in materia di bilancio. In ogni caso, signor Presidente, signora Commissario, onorevoli colleghi della commissione per i bilanci e tutti voi interessati alle questioni di bilancio, la relazione Wynn - conosciuta precedentemente come relazione Costa Neves e, fra breve, come relazione Podestà - per cui potremmo dire che vi è stata una partecipazione, nei vari stadi, quasi mai registrata in tutta la legislatura - presenta alcuni aspetti rilevanti per il dibattito parlamentare.
In primo luogo, si tratta di una questione che riguarda la Commissione, come ha detto il nostro presidente Wynn; bisogna chiedersi per quale motivo siano necessari tanti bilanci rettificativi e suppletivi, che spesso originano un costo amministrativo in quanto richiedono l’avvio di una procedura nuova e soprattutto perché con questi snaturiamo e svalutiamo la procedura di bilancio annuale, come tutti sappiamo perché se ne è discusso più volte. Sarebbe preferibile che restringessimo la possibilità di fare tanti bilanci rettificativi; ciò non significa che il Parlamento si opponga alla politica dei bilanci rettificativi: anzi, come noto, esso è pronto a difendere i suoi diritti in modo che non cessino di esistere i bilanci rettificativi nella procedura, nella forma e con i diritti attuali del Parlamento. Pertanto, siamo d’accordo sulla sostanza, vale a dire che non cessino di esistere i bilanci rettificativi e che il Parlamento abbia qualcosa da dire al riguardo.
Stiamo parlando di un avanzo di bilancio, un bilancio e un’eccedenza enormi. Si parla di 10 miliardi di euro e di 1,2 miliardi iscritti a bilancio. In pratica, 12 miliardi di euro. Fondi già iscritti a bilancio e che saranno restituiti agli Stati membri per mancato utilizzo. Un’eccedenza di bilancio nella politica di bilancio nazionale è positiva, è un risparmio. Molte volte corrisponde uno sforzo di bilancio per evitare una spesa ed è denaro che ritorna nelle casse nazionali o dei contribuenti. Qui stiamo parlando di un’eccedenza diversa, di un sottoutilizzo degli stanziamenti di bilancio approvati a suo tempo dal Parlamento europeo. Si parla di cattiva esecuzione, di cattiva gestione. Non sappiamo se ne siano responsabili la Commissione, gli Stati membri, le autorità regionali o chi altro, ma, in ogni caso, vi sono dodici miliardi di euro mal gestiti che saranno restituiti agli Stati membri.
Non è una bella notizia per nessuno. Credo che non sia una buona notizia né per la Commissione né per il Parlamento. In fondo non lo è neppure per i ministri delle finanze - sebbene possa sembrarlo -, perché si tratta di fondi europei, di fondi comunitari che hanno un effetto moltiplicatore sulle economie nazionali. Se non vengono utilizzati, non si produce tale effetto moltiplicatore. Pertanto, dover restituire questo denaro significar aver perso opportunità.
Ciononostante, considerando l’aspetto positivo della cosa, questo bilancio ci consentirà di riflettere su come ridurre i pagamenti in sospeso e le necessità per il 2003. Per affrontare i pagamenti del 2003, è opportuno iniziare con i pagamenti del 2002. Per questo sono stati presentati questi emendamenti agli stanziamenti di pagamento di 4,5 miliardi di euro. Credo che il Parlamento sia d’accordo, perché riguardano tutte le categorie della spesa. Dai Fondi strutturali, ai programmi LEONARDO e ai programmi di azione esterna, essi coprono tutto il ventaglio delle necessità di bilancio in pagamenti.
Sappiamo che non deve trattarsi di una posizione definitiva. La vita politica è fatta di negoziati. Bisognerà negoziare con la Commissione e il Consiglio. Forse non saranno necessari tanti stanziamenti di pagamento. Forse lo sforzo per il 2003 dovrà essere maggiore. Forse il Consiglio potrebbe riflettere sulla corretta gestione delle relazioni interistituzionali, in particolare con il Parlamento. Sono certo che il compito delle tre Istituzioni nel mese che resta prima della seconda tornata di maggio, quando prenderemo una decisione definitiva, sarà di impegnarsi a negoziare molto; noi siamo ottimisti al riguardo."@it9
"Mr President, I do not believe I can improvise a five-minute speech on budgetary affairs. In any event, Mr President, Commissioner, colleagues from the Committee on Budgets and everybody else interested in budgetary affairs, the Wynn report – which was previously the Costa Neves report and which will very shortly be the Podestà report, which means that it will be one of the most well-agreed and negotiated reports of this whole legislative period – contains some very interesting points for Parliament to discuss.
Firstly, and this is an issue which affects the Commission, as our chairman Terry Wynn has pointed out, we should ask ourselves why so many amending and supplementary budgets are needed, since they very often entail administrative costs because a new procedure has to be undertaken and, above all, because these distort and devalue the annual budgetary procedure, as we all know, because we have discussed this many times. It would be preferable for us to restrict in some way this possibility of making so many amending budgets. This does not mean that Parliament does not agree with the policy of amending budgets. What is more, this Parliament, as you are well aware, is totally prepared to defend its rights so that amending budgets continue to exist in the current procedure, in their current form and with Parliament’s current rights. Therefore, we agree upon the basis, that is to say, that we agree that amending budgets should continue to exist, and that this Parliament should have something to say with regard to all of them.
We are talking in this case about a budget of balances, an enormous budget and surplus. We are talking about EUR 10 billion plus another estimated EUR 1.2 billion. We are talking, more or less, about EUR 12 billion. This is money which was already budgeted for and which will be given back to the Member States because of an underspend. A budgetary surplus in national budgetary policy is a good thing, it is a saving. It will often be the result of efforts not to spend and is money that will revert to national coffers or to taxpayers. However, in this case we are talking about a different kind of surplus. We are talking about an underspend in budget appropriations that were approved at the time by the European Parliament. We are talking about poor execution and poor management. We do not know whether this is the responsibility of the Commission, of the Member States, of the regional authorities or whoever, but, in any case, we find ourselves having to cope with the reality of EUR 12 billion that has been poorly managed and that will have to be returned to the Member States.
This is not good news for anyone concerned. It is not good news for the Commission nor for Parliament. Neither, essentially, is this good news for Finance Ministers, although it would appear to be so, for these are European funds, Community funds that have a multiplier effect in national economies. If they are not used, evidently this multiplier effect will not take place. Therefore, essentially, to have to give back this money as it is is a lost opportunity.
However, on the positive side, this budget will allow us to analyse how to reduce the balance of outstanding payments and needs for 2003 payments. Obviously, in order to enter into the payments for 2003, it is a good idea to start with payments for 2002, and for this reason amendments to payment appropriations of EUR 4.5 billion have been put forward, with which I believe this House will totally agree, because these affect all categories of expenditure. From the Structural Funds or the Leonardo programmes to the external action programmes, they cover the whole range of budgetary needs for payments.
We know this does not have to be a definitive position. Political life is a life of negotiation. We will have to negotiate with the Commission and the Council. Perhaps so many payment appropriations are not necessary. The effort needed for 2003 will perhaps be greater. Maybe the Council will want to reflect on the correct way to carry out interinstitutional relations, particularly with Parliament. I am sure that, in any event, the task of the three institutions this remaining month before the second part-session in May, in which we will make a definitive decision, will be a month of much negotiation and we are of course all very optimistic in this regard."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, ik geloof niet dat in staat ben vijf minuten te improviseren als het gaat over begrotingsaangelegenheden. Hoe dan ook, mijnheer de Voorzitter, mevrouw de commissaris, beste collega’s van de Begrotingscommissie en al diegenen die geïnteresseerd zijn in deze materie, het verslag-Wynn – dat voorheen het verslag-Costa Neves heette, en binnenkort het verslag-Podestà zal heten (waarmee ik alleen maar wil aangeven dat dit verslag het meest doorgegeven verslag van deze zittingsperiode is) – bevat een aantal interessante punten, en die moeten we in dit Parlement bespreken.
In de eerste plaats – en dit is een onderwerp dat, zoals onze voorzitter Terrence Wynn zegt, de Commissie beslist aangaat – kunnen we ons afvragen waarom we behoefte hebben aan zoveel gewijzigde en aanvullende begrotingen. Vaak zijn daaraan administratieve kosten verbonden, aangezien het voorkomt dat de gehele procedure opnieuw moet worden doorlopen. Erger nog is dat we op deze wijze de jaarlijkse begrotingsprocedure geweld aandoen. Iedereen is het daarover eens – we hebben er vaak genoeg over gesproken. Het zou beter zijn als we de mogelijkheden om aanvullende begrotingen op te stellen zouden beperken. Ik wil daarmee overigens niet zeggen dat dit Parlement het oneens is met het idee van aanvullende begrotingen. Sterker nog: dit Parlement is – zoals u weet – te allen tijde bereid zijn rechten te verdedigen opdat de mogelijkheid voor het opstellen van aanvullende begrotingen behouden blijft, op de wijze waarop dat nu gebeurt en met de bevoegdheden waarover het Parlement nu beschikt. We zijn het dus eens met het onderliggende idee, dat het mogelijk blijft aanvullende begrotingen te maken, en dat het Parlement daar iets over te zeggen heeft.
We hebben het hier over een begroting met een overschot – een enorm overschot. We hebben het over 10 miljard euro, en nog eens 1200 miljoen euro – bijna 12 miljard. Dat geld was in de begroting opzij gezet en zal nu aan de lidstaten worden teruggegeven, omdat het niet is gebruikt. Binnen een nationale context is een begrotingsoverschot een goede zaak. Het is immers een besparing. Meestal betekent dit dat er bij het opstellen van de begroting afgezien is van het doen van bepaalde uitgaven, en dat het aldus bespaarde geld terugvloeit in de schatkist, of weer bij de belastingbetaler terechtkomt. We hebben hier echter te maken met een ander soort overschot. Hier gaat het om middelen die door het Europees Parlement opzij zijn gezet en vervolgens niet gebruikt zijn. De begroting is dus niet goed uitgevoerd – en dat betekent dat we slecht beheer hebben gevoerd. We weten niet of de Commissie daarvoor verantwoordelijk is, of de lidstaten, of de regionale overheden, of wie dan ook. Waar het om gaat is dat we 12 miljard euro slecht beheerd hebben, en dat we dit bedrag nu aan de lidstaten moeten teruggeven.
Dat is geen goed nieuws – voor niemand. Het is geen goed nieuws voor de Commissie, en dus ook niet voor het Parlement. Uiteindelijk is het ook geen goed nieuws voor de ministers van Financiën, al zou je op het eerste gezicht kunnen denken van wel. Het gaat hier namelijk om Europese, communautaire middelen, en die hebben een multiplier-effect in de nationale economieën. Als zulke middelen niet gebruikt worden, zal dat multiplier-effect achterwege blijven. Het niet gebruiken van deze middelen staat dus gelijk aan het laten voorbijgaan van mogelijkheden.
We kunnen natuurlijk ook naar de positieve kant van de zaak kijken. Deze begroting stelt ons in de gelegenheid te bekijken hoe we de omvang van de nog uit te keren kredieten en die van de kredietbehoeften voor het jaar 2003 kunnen terugbrengen. Voor we aan de kredieten voor 2003 kunnen beginnen, moeten we uiteraard eerst naar de kredieten voor 2002 kijken, en dat is ook de bedoeling van de amendementen aangaande de betalingskredieten ten bedrage van 4,5 miljard euro. Ik geloof dat dit Parlement het daar wel mee eens zal zijn, aangezien alle categorieën uitgaven hier vertegenwoordigd zijn. Deze betalingskredieten bestrijken inderdaad het gehele begrotingsspectrum, van de structuurfondsen en de LEONARD-programma’s tot de programma’s voor externe acties.
We weten dat dit niet noodzakelijkerwijs de uiteindelijke toestand weerspiegelt. Politiek is geven en nemen: we moeten onderhandelen. We moeten onderhandelen met de Commissie en we moeten onderhandelen met de Raad. Misschien zijn zoveel betalingskredieten niet eens nodig. Misschien moeten we ons in 2003 een grotere inspanning getroosten. Misschien zal de Raad zich willen buigen over de vraag hoe de interinstitutionele betrekkingen – vooral die met het Parlement – behoren te worden vormgegeven. Hoe dan ook, we hebben de tijd tot de tweede zitting van mei, en dan zullen we een definitieve beslissing moeten nemen. Deze maand is voor de drie instellingen dus een maand van onderhandelingen, maar ik geloof dat we hierover allemaal erg optimistisch zijn gestemd."@nl2
"Senhor Presidente, julgo que não serei capaz de improvisar, em cinco minutos, uma intervenção sobre a temática orçamental. De todas as formas, Senhor Presidente, Senhora Comissária, estimados colegas da Comissão dos Orçamentos e restantes interessados nesta matéria, o relatório Wynn - que já foi o relatório Costa Neves e que será, muito em breve, o relatório Podestà, com o que poderá dizer-se que este foi um relatório dos mais concorridos e que mais transitou em toda a legislatura - contém alguns pontos muito interessantes para o debate neste Parlamento.
Em primeiro lugar, e esta questão afecta a Comissão, como referiu o presidente da nossa comissão, Terry Wynn, é pertinente inquirir por que se necessita de tantos orçamentos rectificativos e suplementares, que frequentemente implicam custos administrativos por obrigarem a empreender um novo processo e, fundamentalmente, porque, desta forma, deturpa-se e desvirtua-se o processo orçamental anual, como todos sabemos, porque o debatemos muitas vezes. Seria preferível restringirmos de alguma forma esta possibilidade de elaborar tantos orçamentos rectificativos. O que não significa que este Parlamento não esteja de acordo com a política de elaborar orçamentos rectificativos. Aliás, este Parlamento, como bem sabem, tem a firme pretensão de fazer valer os seus direitos para que se mantenham os orçamentos rectificativos no processo anual, na sua formulação actual e com os direitos do Parlamento actualmente reconhecidos. Ou seja, congratulamo-nos de facto com o fundo, isto é, com a manutenção dos orçamentos rectificativos, e com o facto de este Parlamento ser consultado sobre todos eles.
Falamos, no caso vertente, de um orçamento de saldos, de um orçamento e de um excedente muito elevados: estão em causa dez mil milhões de euros, e mais outros mil e duzentos orçamentados. Praticamente doze mil milhões de euros. Um montante que já estava inscrito no orçamento e que vai ser reembolsado aos Estados-Membros devido a uma subutilização. Um saldo excedentário orçamental na política orçamental nacional é um dado positivo, é sinónimo de poupança. Representa, frequentemente, um esforço orçamental para não realizar uma despesa, e é dinheiro que reverte para os cofres nacionais ou dos contribuintes. Mas, neste caso, trata-se de um excedente de natureza diferente. Trata-se de uma subutilização dos montantes inscritos no orçamento aprovado, à data, pelo Parlamento Europeu. É resultante de uma má execução, de uma má gestão. Não sabemos se a responsabilidade é imputável à Comissão, aos Estados-Membros, às autoridades regionais ou a qualquer outra entidade, mas, de todas as formas, houve doze mil milhões de euros mal geridos que vão ser reembolsados aos Estados-Membros.
Não é uma boa notícia para ninguém. Julgo que não é uma boa notícia para a Comissão nem, obviamente, para este Parlamento. No fundo, também não é uma boa notícia para os Ministros das Finanças, embora, aparentemente, o seja, porque se trata de fundos europeus, de fundos comunitários que têm um efeito multiplicador nas economias nacionais. Ao não serem executados, é evidente que esse efeito multiplicador não se produz. Consequentemente, o reembolso desses montantes representa uma perda de oportunidades.
Todavia, olhando para o lado positivo da situação, este orçamento permitirá que nos debrucemos sobre a forma como reduzir o saldo de pagamentos de execução pendente e sobre as necessidades de pagamentos para o exercício de 2003. Para entrarmos nos pagamentos para 2003, é conveniente, como é óbvio, começar pelos pagamentos para 2002, razão pela qual apresentámos estas alterações às dotações para pagamentos de quatro mil e quinhentos milhões de euros, que julgo reunir o consenso de toda a Câmara, porque afectam todas as categorias das despesas. Dos Fundos Estruturais e programas LEONARDO até aos programas a título da categoria das acções externas, cobrem todo o leque de necessidades orçamentais para pagamentos.
Sabemos que esta não tem de ser uma posição definitiva. A vida política é uma vida de negociação. Será preciso negociar com a Comissão, será preciso negociar com o Conselho. Talvez não sejam necessárias tantas dotações para pagamentos. Talvez seja preciso fazer um esforço maior em 2003. Talvez o Conselho pretenda reflectir sobre a forma correcta de levar à prática as relações interinstitucionais, em particular com o Parlamento. Tenho a certeza de que, seja como for, as três Instituições, daqui até ao segundo período parcial de sessões de Maio, no qual tomaremos uma decisão definitiva, terão um mês de intensas negociações e, naturalmente, estamos todos optimistas a este respeito."@pt11
"Herr talman! Jag tror inte att jag kan improvisera ett inlägg om budgetfrågor på fem minuter. Hur som helst, herr talman, fru kommissionär, kära kolleger i budgetutskottet och alla andra som intresserar sig för budgetfrågor, innehåller Wynns betänkande
det tidigare Costa Nevesbetänkandet, vilket inom kort kommer att benämnas Podestàbetänkandet, varför vi kan konstatera att detta är ett av de mest välbehandlade och mest överflyttade betänkandena under hela valperioden
några punkter som är av stort intresse för en diskussion här i parlamentet.
För det första och detta är en fråga som berör kommissionen, vilket vår ordförande Terry Wynn sade, är det värt att fråga sig varför det är nödvändigt med så många ändrings- och tilläggsbudgetar, som ofta medför en administrativ kostnad eftersom man måste inleda ett nytt förfarande och det årliga budgetförfarandet förvanskas och förvrängs, vilket vi alla är medvetna om eftersom vi diskuterat det många gånger. Det skulle vara att föredra att vi i viss utsträckning begränsar möjligheterna att utarbeta så många ändringsbudgetar. Detta innebär inte att parlamentet inte instämmer i politiken för ändringsbudgetar. Tvärtom, parlamentet är som ni vet fullständigt berett att försvara sina rättigheter för att tilläggsbudgetarna skall få vara kvar inom det nuvarande förfarandet, i sin nuvarande form och med parlamentets nuvarande rättigheter. Vi är således nöjda med grundfrågan, det vill säga att tilläggsbudgetarna skall få vara kvar och att parlamentet har något att säga till om angående dessa.
I det här fallet talar vi om ett budgetsaldo och ett enormt överskott. Vi talar om 10 miljarder euro plus ytterligare 1,2 miljarder euro som är budgeterade. Det rör sig om nästan 12 miljarder euro. Dessa pengar var redan budgeterade och skall nu lämnas tillbaka till medlemsstaterna på grund av underutnyttjande. Ett budgetöverskott i en nationell budgetpolitik är något positivt, det är en besparing. Ofta innebär en budgetansträngning att man undviker utgifter och det är pengar som återgår till de nationella statskassorna eller till skattebetalarna. Här gäller det dock ett annorlunda överskott. Vi talar om ett underutnyttjande av de budgetbemyndiganden som har antagits av Europaparlamentet. Vi talar om ett dåligt budgetgenomförande och en dålig förvaltning av budgeten. Vi vet inte om det är kommissionens, medlemsstaternas, de regionala myndigheternas ansvar eller vem som har ansvaret, men hur som helst står vi inför faktumet att 12 miljarder euro har underutnyttjats och följaktligen kommer att återlämnas till medlemsstaterna.
Detta är inte någon god nyhet för någon. Jag tror naturligtvis inte att det är en god nyhet för kommissionen och självklart inte för parlamentet heller. Egentligen är det inte heller en god nyhet för skatteministerierna, även om det förefaller vara det, eftersom dessa är europeiska medel, gemenskapsmedel som har en mångfaldigande effekt på de nationella ekonomierna. Om de inte används mångfaldigas de naturligtvis inte. Att behöva återlämna dessa pengar är följaktligen ett förlorat tillfälle.
Om man ser positivt på saken kommer detta budgetgenomförande emellertid att innebära att vi får möjlighet att analysera hur vi skall minska det återstående betalningssaldot och betalningsbehoven för år 2003. När vi går in på betalningarna för år 2003 är det naturligtvis bra att börja med betalningarna för år 2002, och därför har man lagt fram dessa ändringsförslag till betalningsbemyndiganden på 4,5 miljarder euro, vilket jag tror att hela kammaren instämmer fullständigt i, eftersom de påverkar alla utgiftskategorier. Från strukturfonderna och Leonardoprogrammen till programmen för extern verksamhet, täcker de samtliga budgetbehov när det gäller bemyndiganden.
Vi vet att detta inte nödvändigtvis är en slutgiltig ståndpunkt. Det politiska livet går ut på förhandling. Vi måste förhandla med kommissionen och med rådet. Kanske är det inte nödvändigt med så stora betalningsbemyndiganden. Kanske krävs det en större budgetansträngning för år 2003. Rådet kanske vill fundera över det rätta sättet att hantera de interinstitutionella förbindelserna, särskilt med parlamentet. Jag är övertygad om att de tre institutionerna kommer att föra många förhandlingar under den månad som återstår till den andra sammanträdesperioden i maj, då vi kommer att fatta ett definitivt beslut, och vi är naturligtvis alla mycket optimistiska när det gäller resultatet av dessa."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples