Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-04-10-Speech-3-193"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20020410.6.3-193"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Monsieur le Président, je regrette que notre avis ne soit rendu qu'après Barcelone, limitant ainsi la portée de notre vote de demain.
À Barcelone, le Conseil s'est fixé comme objectif d'augmenter d'ici 2010 l'âge du départ en retraite de cinq ans, en l'absence de toute conclusion du Parlement ou du comité de la protection sociale en ce sens, mais aussi et surtout sans tenir compte des attentes des citoyens et des partenaires sociaux, pour qui un tel horizon est absolument inacceptable.
L'Union, qui n'a pas compétence pour décider en matière de protection sociale mais qui, de fait, exerce cette compétence au nom de la constitution du marché unique des retraites par capitalisation, devrait jouer un rôle plus important en élargissant le débat public sur l'avenir des retraites.
De quelle manière ? En notant, tout d'abord, comme le fait la commission de l'emploi, qu'il s'agit d'un défi essentiellement social, qui présente des aspects financiers, et non l'inverse. Deuxièmement, ce défi ne sera relevé que si nous admettons que le critère décisif sera moins la démographie que le taux d'emploi. Nous savions déjà que les fonds de pension ne changeaient rien aux choix-clés que doit opérer la société : quelle est cette question et ce choix ? Quelle part de la richesse globale voulons-nous affecter aux retraites ?
Hier déjà nous défendions la répartition parce que c'est un système collectif de solidarité entre générations qui créé du lien social. Nous devrions aujourd'hui être totalement vaccinés contre la capitalisation, au vu de l'affaire Enron et de la situation des assureurs britanniques qui supplient leurs clients de s'adresser aux services de retraite par répartition.
Pour nombre d'entreprises, l'emploi reste une variable de l'ajustement des coûts. Les travailleurs les plus âgés, qui sont aussi les mieux payés, font souvent les frais d'une politique d'exclusion de l'entreprise. On ne peut alors, dans ces conditions, pas feindre d'être étonné que les préretraites rencontrent en fait l'adhésion de ceux qui sont menacés de chômage et de pauvreté.
Une toute autre ambition serait nécessaire pour une modernisation adaptée aux évolutions du travail et des temps de la vie, pour créer un véritable droit au passage progressif à la retraite."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, jeg beklager, at vores udtalelse først er blevet afgivet efter Barcelona, hvilket begrænser rækkevidden af Parlamentets afstemning i morgen.
I Barcelona satte Rådet sig det mål at forhøje pensionsalderen med fem år inden 2010 af mangel på en konklusion fra Parlamentet eller Udvalget for Social Beskyttelse, men også og især uden at tage højde for borgernes og arbejdsmarkedets parters forventninger, for hvem udsigten hertil er fuldstændig uacceptabel.
EU, som ikke har kompetence til at træffe beslutninger vedrørende social beskyttelse, men som rent faktisk udøver en sådan kompetence med under påskud af oprettelsen af det indre marked for kapitaliseringspensionsordninger, skal spille en større rolle ved at udvide den offentlige debat om de fremtidige pensionsordninger.
På hvilken måde? Først og fremmest ved ligesom Beskæftigelsesudvalget at bemærke, at det hovedsageligt drejer sig om en samfundsmæssig udfordring med finansielle aspekter og ikke det omvendte. For det andet bliver denne udfordring kun taget op, hvis vi indser, at det afgørende kriterium i mindre grad bliver demografien end beskæftigelsesfrekvensen. Vi ved allerede, at pensionsfondene ikke ændrer det centrale valg, som samfundet skal træffe. Hvad er dette problem og valg? Hvilken del af den globale rigdom vil vi afsætte til pensioner?
Vi forsvarede tidligere
ordningerne, fordi et kollektivt pensionssystem, der er solidarisk generationerne imellem, skaber en social forbindelse. Vi burde i dag være helt immune over for kapitaliseringsordninger på grund af Enron-sagen og de britiske assurandørers situation. De trygler deres kunder om at tegne
ordninger.
For en række virksomheder er beskæftigelsen en variabel af tilpasningen af omkostningerne. De ældste arbejdstagere, som også får den bedste løn, betaler ofte gildet for virksomhedens udelukkelsespolitik. Man kan således på disse betingelser ikke lade som om, man er forbavset over, at førtidspensionister får tilslutning fra dem, der er truet af arbejdsløshed og fattigdom.
Det er nødvendigt med en helt anden holdning for at gennemføre en fornyelse, der er tilpasset udviklingen i arbejdet og livsforløbet, for at skabe en reel ret til gradvis pensionering."@da1
"Herr Präsident, ich bedauere, dass unsere Stellungnahme erst nach Barcelona abgegeben wird, was die Tragweite unserer Abstimmung von morgen einschränkt.
In Barcelona hat der Rat das Ziel festgelegt, das Rentenalter bis 2010 um fünf Jahre heraufzusetzen. Eine entsprechende Schlussfolgerung des Parlaments oder des Sozialschutzausschusses lag dabei nicht vor. Vor allem aber wurden die Erwartungen der Bürger und der Sozialpartner nicht berücksichtigt, für die ein solcher Zeithorizont völlig inakzeptabel ist.
Die Union, die für Entscheidungen im Bereich des Sozialschutzes nicht zuständig ist, die diese Zuständigkeit jedoch im Namen der Schaffung des Binnenmarktes für kapitalgedeckte Alterversorgungssysteme ausübt, sollte eine umfassendere Rolle spielen, indem sie die öffentliche Diskussion über die Zukunft der Renten ausweitet.
Wie soll das geschehen? Indem sie zunächst ebenso wie der Beschäftigungsausschuss feststellt, dass es sich hier um eine im Wesentlichen soziale Herausforderung handelt, die auch finanzielle Aspekte hat und nicht umgekehrt. Zweitens kann diese Herausforderung nur bewältigt werden, wenn wir davon ausgehen, dass das entscheidende Kriterium weniger die Demographie sondern vielmehr die Beschäftigungsquote ist. Wir wussten bereits, dass die Rentenfonds nichts an den wichtigsten Grundsatzentscheidungen ändern, die die Gesellschaft treffen muss, nämlich: Welchen Teil des Volkseinkommens wollen wir für die Renten aufwenden?
Wir haben uns gestern schon für die Umlagefinanzierung eingesetzt, weil dies ein System der kollektiven Solidarität zwischen den Generationen ist, das soziale Bindungen schafft. Wir sollten heute angesichts der Enron-Affäre und der Lage der britischen Versicherungsunternehmen, die ihre Kunden anflehen, sich an die Anbieter umlagefinanzierter Systeme zu wenden, der Kapitaldeckung nicht mehr trauen.
Viele Unternehmen setzen die Arbeitsplätze auch weiterhin als Variable zur Kostenanpassung ein. Die ältesten Arbeitnehmer, die auch am besten bezahlt werden, müssen häufig für die Ausgrenzungspolitik der Unternehmen bezahlen. Unter diesen Umständen kann man also nicht so tun, als sei man erstaunt, dass die Vorruhestandsregelung bei denen Zustimmung findet, die von Arbeitslosigkeit und Armut bedroht sind.
Ein viel ehrgeizigerer Ansatz wäre notwendig, um eine den Entwicklungen in Arbeit und Privatleben angemessene Modernisierung herbeizuführen und um einen wirklichen Anspruch auf einen schrittweisen Übergang in den Ruhestand zu schaffen."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, λυπάμαι που διατυπώνουμε τη γνώμη μας μετά τη Βαρκελώνη, περιορίζοντας έτσι το βεληνεκές της αυριανής ψηφοφορίας.
Στη Βαρκελώνη, το Συμβούλιο έθεσε ως στόχο την αύξηση κατά πέντε έτη του ορίου ηλικίας συνταξιοδότησης μέχρι το 2010, χωρίς να έχει απολύτως κανένα συμπέρασμα του Κοινοβουλίου ή της επιτροπής κοινωνικής προστασίας σχετικά με αυτό το θέμα, και κυρίως χωρίς να λάβει υπόψη του τις προσδοκίες των πολιτών και των κοινωνικών εταίρων, για τους οποίους ένας τέτοιος ορίζοντας είναι εντελώς απαράδεκτος.
Η Ευρωπαϊκή Ένωση, η οποία δεν είναι αρμόδια να αποφασίζει για θέματα κοινωνικής προστασίας, αλλά στην πράξη ασκεί αυτή την αρμοδιότητα στο όνομα της δημιουργίας της ενιαίας αγοράς συντάξεων κεφαλαιοποίησης, θα έπρεπε να διαδραματίσει έναν πιο σημαντικό ρόλο, διευρύνοντας τον δημόσιο διάλογο για το μέλλον των συντάξεων.
Με ποιον τρόπο; Σημειώνοντας πρώτα-πρώτα, όπως κάνει η Επιτροπή Απασχόλησης και Κοινωνικών Υποθέσεων, ότι πρόκειται βασικά για μια κοινωνική πρόκληση η οποία έχει και οικονομικές πτυχές και όχι το αντίστροφο. Δεύτερον, σε αυτή την πρόκληση θα απαντήσουμε μόνο αν παραδεχθούμε ότι το αποφασιστικό κριτήριο δεν είναι τόσο τα δημογραφικά στοιχεία όσο το ποσοστό απασχόλησης. Γνωρίζαμε ήδη ότι τα συνταξιοδοτικά ταμεία δεν άλλαζαν τίποτα στις βασικές επιλογές που πρέπει να κάνει η κοινωνία: ποιο είναι αυτό το ζήτημα επιλογών; Τι ποσοστό του παγκόσμιου πλούτου θέλουμε να αφιερώσουμε στις συντάξεις;
Εχθές ακόμα υπερασπιζόμασταν τον καταμερισμό ως ένα συλλογικό σύστημα αλληλεγγύης ανάμεσα στις γενιές, το οποίο δημιουργεί κοινωνικούς δεσμούς. Σήμερα θα έπρεπε να παραμένουμε εντελώς αδιάφοροι στην κεφαλαιοποίηση, γνωρίζοντας την υπόθεση Enron και την κατάσταση των βρετανών ασφαλιστών που ικετεύουν τους πελάτες τους να απευθυνθούν στις υπηρεσίες αναδιανεμητικών συντάξεων.
Σε πολλές επιχειρήσεις, η εργασία παραμένει μια μεταβλητή της προσαρμογής του κόστους. Οι εργαζόμενοι μεγαλύτερης ηλικίας, που είναι και οι πιο καλοπληρωμένοι, πληρώνουν συχνά το τίμημα μιας πολιτικής αποκλεισμού από την εργασία. Κάτω από αυτές τις συνθήκες, λοιπόν, δεν μπορούμε να παριστάνουμε τους έκπληκτους από το γεγονός ότι όσοι απειλούνται από ανεργία και φτώχεια προχωρούν σε πρόωρη συνταξιοδότηση.
Θα έπρεπε να θέσουμε εντελώς διαφορετικές φιλοδοξίες για έναν εκσυγχρονισμό που να ανταποκρίνεται στην εξέλιξη της εργασίας και της διάρκειας ζωής, ώστε να δημιουργήσουμε ένα πραγματικό δικαίωμα σταδιακής συνταξιοδότησης."@el8
"Mr President, it is a pity that our opinion is only being submitted after Barcelona, thus limiting the scope of tomorrow’s vote.
At Barcelona, the Council set itself the objective of increasing the retirement age by five years by 2010, without any conclusion from Parliament or the Committee on Employment and Social Affairs on the subject, and, most importantly, without taking account of the expectations of the citizens and the social partners, for whom this idea is completely unacceptable.
The European Union, which is not competent to decide on matters of social protection but which, in fact, is exercising this competence in the name of establishing the single market in funded pensions, should play a greater part in extending the public debate on the future of pensions.
How should this be done? First of all, by noting, as the Committee on Employment and Social Affairs has done, that this is essentially a social challenge with financial aspects, and not the other way round. Second, this challenge will only be taken up if we accept that the determining factor will be the employment rate rather than population ageing. We already knew that pension funds do not affect the key choices that have to be made by society: what is this question? What is this choice? What proportion of overall wealth do we want to allocate to pensioners?
In the past, we upheld the contributory pension system as a collective system of inter-generational support that creates a social link. Now, we should be completely immune to capitalisation, in view of the Enron affair and the situation of British insurers who are begging their clients to use contributory pension services.
For many companies, employment remains a factor in cost adjustment. The oldest workers, who are also the best paid, often pay the price of company exclusion policies. Under these conditions, we cannot pretend to be astonished that those under threat of unemployment and poverty choose early retirement.
An entirely different goal would be necessary in order to achieve modernisation that takes in to account developments in work and life stages and to create a genuine right to gradual retirement."@en3
"(FR) Señor Presidente, lamento que nuestro dictamen se emita después de Barcelona, lo que limita el alcance de nuestra votación de mañana.
En Barcelona, el Consejo se fijó como objetivo aumentar en cinco años, de aquí a 2010, la edad de la jubilación, en ausencia de una conclusión en tal sentido del Parlamento o del Comité de Protección Social, pero también y sobre todo sin tener en cuenta las expectativas de los ciudadanos y de los interlocutores sociales, para quienes este horizonte es inaceptable.
La Unión, que carece de competencia para decidir en materia de protección social, pero que, de hecho, ejerce dicha competencia en nombre de la constitución del mercado único de pensiones de capitalización, debería desempeñar un papel más importante, ampliando el debate público sobre el futuro de las pensiones.
¿De qué manera? Señalando, primero, como lo hace la Comisión de Empleo, que se trata de un desafío esencialmente social, que presenta aspectos financieros, y no a la inversa. En segundo lugar, sólo se podrá aceptar dicho desafío si admitimos que el criterio decisivo estará basado ante todo en la tasa de empleo y no en la demografía. Nosotros ya sabíamos que los fondos de pensiones no cambiaban en nada las elecciones claves que debe realizar la sociedad: ¿en qué consiste esta cuestión y esta elección? ¿Qué parte de la riqueza global queremos destinar a las pensiones?
Ayer defendíamos el reparto porque se trata de un sistema colectivo de solidaridad entre generaciones que crea vínculos sociales. Hoy deberíamos estar totalmente vacunados contra el sistema de la capitalización, a la vista del caso Enron y de la situación de los aseguradores británicos, que ruegan a sus clientes que se orienten hacia los servicios de pensiones de reparto.
Para muchas empresas, el empleo sigue siendo una variable del ajuste de los costes. Los trabajadores de edad más avanzada, que son también los mejor remunerados, pagan a veces las consecuencias de una política de exclusión de la empresa. Así pues, en estas condiciones, no puede sorprendernos que las jubilaciones anticipadas susciten la adhesión de aquellos que están amenazados por el desempleo y la pobreza.
Sería necesario un cambio de objetivos a través de una modernización adaptada a la evolución del trabajo y del tiempo de vida, a fin de crear un verdadero derecho al paso progresivo a la jubilación."@es12
"Arvoisa puhemies, pahoittelen, että meidän kantamme julkistetaan vasta Barcelonan kokouksen jälkeen, mikä näin ollen rajoittaa huomisen äänestyksemme merkitystä.
Barcelonassa neuvosto asetti tavoitteekseen nostaa eläkkeelle jäämisikää viidellä vuodella vuoteen 2010 mennessä ilman, että parlamentti tai sosiaalisen suojelun komitea saattoivat tehdä minkäänlaisia päätelmiä asiasta, mutta ennen kaikkea se ei ottanut huomioon tällaiset näkymät ehdottomasti tyrmäävien kansalaisten ja työmarkkinaosapuolten toiveita.
Unionin, jolla ei ole toimivaltaa tehdä sosiaalista suojelua koskevia päätöksiä, mutta joka harjoittaa tätä toimivaltaa eläkerahastojen yhteismarkkinoiden perustamisen nimissä, pitäisi toimia vahvemmassa asemassa laajentamalla julkista keskustelua eläkkeiden tulevaisuudesta.
Millä tavoin? Panemalla ensinnäkin työllisyys- ja sosiaalivaliokunnan tavoin merkille, että edessä on ennen kaikkea sosiaalinen haaste, johon liittyy talousnäkökohtia, eikä päinvastoin. Toiseksi tätä haastetta ei voida ottaa vastaan, jos emme myönnä, että väestötieteellinen tilanne ei ole niin ratkaiseva kriteeri kuin työllisyysaste. Me tiesimme jo, että eläkerahastot eivät muuttaneet mitään niiden olennaisten valintojen kohdalla, joita yhteiskunnan on tehtävä: mikä tämä kysymys ja tämä valinta on? Minkä osan kokonaisvaltaisia rikkauksia haluamme varata eläkkeisiin?
Vasta eilen puolustimme jakojärjestelmää, koska juuri sukupolvien välisen kollektiivisen yhteisvastuullisuuden järjestelmän avulla voidaan saada aikaan sosiaalisia suhteita. Meidän pitäisi olla nykyään täysin suojattuja pääomittamiselta ottaen huomioon Enronin tapaus ja niiden brittiläisten vakuutusyhtiöiden tilanne, jotka hartaasti pyytävät asiakkaitaan käyttämään jakojärjestelmään perustuvia eläkepalveluja.
Lukuisille yrityksille työllisyys on muuttuva tekijä, jonka perusteella kuluja sovitetaan. Kaikkein iäkkäimmät työntekijät, jotka ovat myös kaikkein parhaiten palkattuja, kärsivät usein yrityksen poissulkemispolitiikan ikävistä seurauksista. Näin ollen emme voi tällaisessa tilanteessa teeskennellä olevamme hämmästyneitä, että varhaiseläkkeelle jääneet saavat itse asiassa osakseen tukea niiltä, joita työttömyys ja köyhyys uhkaavat.
Tarvittaisiin aivan toisenlainen pyrkimys sellaisille nykyaikaisille muutoksille, jotka soveltuvat työn kehittymiseen ja elinaikaan, jotta voitaisiin perustaa konkreettinen oikeus siirtyä eläkkeelle asteittain."@fi5
"Signor Presidente, mi rammarico che il parere del Parlamento venga espresso solo dopo Barcellona, limitando così la portata della nostra votazione di domani.
A Barcellona il Consiglio si è prefissato l'obiettivo di posticipare di cinque anni l'età pensionabile entro il 2010, in assenza di qualsiasi conclusione del Parlamento o del Comitato per la protezione sociale al riguardo, ma anche e soprattutto senza tenere conto delle aspettative dei cittadini e delle parti
sociali, per i quali una simile prospettiva è assolutamente inaccettabile.
L'Unione, che non è competente per decidere in materia di previdenza sociale, ma che, di fatto esercita questa competenza in nome della creazione del mercato unico dei sistemi a capitalizzazione, dovrebbe rivestire un ruolo maggiore ampliando il dibattito pubblico sul futuro delle pensioni.
In che modo? In primo luogo tenendo presente, come ha fatto la commissione per l'occupazione, che si tratta di una sfida essenzialmente sociale che presenta aspetti finanziari, e non del contrario. In secondo luogo potremo raccogliere questa sfida solo ammettendo che il criterio decisivo sarà il tasso di occupazione più che la demografia. Sapevamo già che i fondi pensione non avrebbero inciso per nulla sulle scelte chiave che deve operare la società, su cui dobbiamo interrogarci: quale parte della ricchezza globale vogliamo destinare alle pensioni?
Ieri abbiamo già sostenuto i sistemi pensionistici detti a ripartizione perché hanno carattere collettivo e sono basati sulla solidarietà tra generazioni che crea un legame sociale. Oggi dovremmo essere completamente vaccinati contro la capitalizzazione: il caso
e la situazione degli assicuratori britannici ridotti a supplicare i propri clienti di scegliere i sistemi pensionistici detti a ripartizione la dicono lunga in proposito.
Per numerose imprese l'occupazione resta una variabile dell'aggiustamento dei costi. I lavoratori più anziani, che sono anche quelli meglio retribuiti, fanno spesso le spese di eventuali politiche imprenditoriali di riduzione del personale. Date queste circostanze non si può ostentare stupore per il fatto che il prepensionamento riscuota il consenso dei lavoratori a rischio di disoccupazione e di indigenza.
Sarebbero necessarie ambizioni completamente diverse per modernizzare i regimi pensionistici ed adeguarli ai cambiamenti che interessano il mondo del lavoro e i ritmi di vita degli individui, al fine di garantire realmente il diritto ad un pensionamento progressivo."@it9
"Mr President, it is a pity that our opinion is only being submitted after Barcelona, thus limiting the scope of tomorrow’s vote.
At Barcelona, the Council set itself the objective of increasing the retirement age by five years by 2010, without any conclusion from Parliament or the Committee on Employment and Social Affairs on the subject, and, most importantly, without taking account of the expectations of the citizens and the social partners, for whom this idea is completely unacceptable.
The European Union, which is not competent to decide on matters of social protection but which, in fact, is exercising this competence in the name of establishing the single market in funded pensions, should play a greater part in extending the public debate on the future of pensions.
How should this be done? First of all, by noting, as the Committee on Employment and Social Affairs has done, that this is essentially a social challenge with financial aspects, and not the other way round. Second, this challenge will only be taken up if we accept that the determining factor will be the employment rate rather than population ageing. We already knew that pension funds do not affect the key choices that have to be made by society: what is this question? What is this choice? What proportion of overall wealth do we want to allocate to pensioners?
In the past, we upheld the contributory pension system as a collective system of inter-generational support that creates a social link. Now, we should be completely immune to capitalisation, in view of the Enron affair and the situation of British insurers who are begging their clients to use contributory pension services.
For many companies, employment remains a factor in cost adjustment. The oldest workers, who are also the best paid, often pay the price of company exclusion policies. Under these conditions, we cannot pretend to be astonished that those under threat of unemployment and poverty choose early retirement.
An entirely different goal would be necessary in order to achieve modernisation that takes in to account developments in work and life stages and to create a genuine right to gradual retirement."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, ik betreur het dat ons advies pas na Barcelona wordt uitgebracht, omdat daardoor onze stemming van morgen aan betekenis verliest.
In Barcelona heeft de Raad zich tot doel gesteld om tegen 2010 de pensioenleeftijd met vijf jaar te verhogen, zonder dat het Parlement of het Comité voor sociale zekerheid hierover enig standpunt over heeft ingenomen, maar vooral ook zonder dat rekening is gehouden met de verwachtingen van de burger en de sociale partners. Voor deze laatsten is dit tijdschema eenvoudigweg onaanvaardbaar.
De Unie heeft geen beslissingsbevoegdheid inzake sociale zekerheid. Toch oefent zij deze
uit in naam van de interne markt voor pensioenfondsen. Zij dient het debat over de toekomst van de pensioenen open te trekken en zo haar rol te vergroten.
Hoe kan de Unie dat doen? Allereerst door te onderkennen - zoals de Commissie werkgelegenheid en sociale zaken doet - dat het hier vooral om een sociale kwestie gaat die een aantal financiële aspecten vertoont, en niet omgekeerd. Ten tweede zullen we deze kwestie niet onder handen kunnen nemen als we niet inzien dat niet zozeer de demografische ontwikkeling de doorslag geeft, als wel de werkgelegenheidsgraad. Wij wisten al dat de pensioenfondsen niets veranderen aan de cruciale keuzes die de maatschappij moet maken. Om welke keuze gaat het? Welk deel van onze totale welvaart willen wij opzijzetten voor onze pensioenen?
Gisteren hebben wij al eens een lans gebroken voor het omslagstelsel, aangezien dat een collectief solidariteitsstelsel is dat een sociale band schept. Wij moeten ervoor zorgen dat wij immuun zijn voor het kapitalisatiestelsel, om te voorkomen dat we toestanden krijgen als de Enron-affaire, of de Britse verzekeraars die hun cliënten smeken zich aan te sluiten bij het omslagstelsel.
Voor veel bedrijven is en blijft het beperken van het aantal arbeidsplaatsen een middel om de kosten te drukken. Hierdoor worden de oudste en daarom best betaalde werknemers vaak uitgesloten uit het bedrijfsleven. In dat licht mag het dus niemand verbazen dat degenen die voor de VUT of het brugpensioen kiezen ook degenen zijn die met werkloosheid en armoede bedreigd worden.
We moeten op een hele andere manier gaan denken over deze modernisering. Willen we mensen daadwerkelijk het recht bieden om geleidelijk met pensioen te gaan, dan moeten we onze modernisering afstemmen op de veranderde arbeidsmarkt en de verschillende levensfases van de mens."@nl2
"Senhor Presidente, lamento que o nosso parecer seja entregue só após Barcelona, o que limita o alcance da nossa votação de amanhã.
Em Barcelona, o Conselho fixou o objectivo de aumentar, até 2010, a idade do início da reforma em cinco anos, na ausência de qualquer conclusão do Parlamento ou do Comité da Protecção Social nesse sentido mas também, e sobretudo, sem ter em conta as expectativas dos cidadãos e dos parceiros sociais, para quem esse horizonte é absolutamente inaceitável.
A União, que não possui competência para decidir em matéria de protecção social mas que, na verdade, exerce essa competência em nome da constituição do mercado único das reformas por capitalização, deveria desempenhar um papel mais importante, alargando o debate público sobre o futuro das reformas.
Como? Registando em primeiro lugar, como faz a Comissão do Emprego e dos Assuntos Sociais, que se trata de um desafio sobretudo social que apresenta aspectos financeiros e não o contrário. Em segundo lugar, apenas conseguiremos superar esse desafio se admitirmos que o critério decisivo será menos a demografia do que a taxa de emprego. Já sabíamos que os fundos de pensões em nada alteravam as escolhas-chave a operar pela sociedade: de que questão e de que escolha se trata? Que parte da riqueza global pretendemos afectar às reformas?
Já antes defendemos a repartição porque é um sistema colectivo de solidariedade entre gerações que cria laços sociais. Deveríamos, hoje, estar totalmente vacinados contra a capitalização, tendo em conta o caso Enron e a situação das seguradoras britânicas, que suplicam aos seus clientes que prefiram os serviços de reforma por repartição.
Para muitas empresas o emprego mantém-se uma variável do ajustamento de custos. Os trabalhadores mais velhos, que são também os mais bem remunerados, pagam muitas vezes os custos de uma política de exclusão da empresa. Nestas condições, não podemos fingir-nos surpreendidos por as pré-reformas granjearem a adesão daqueles que se sentem ameaçados pelo desemprego e a pobreza.
Seria necessária uma ambição bem diferente para uma modernização adaptada às evoluções do trabalho e dos tempos de vida a fim de criar um verdadeiro direito à passagem progressiva à reforma."@pt11
"Herr talman! Jag beklagar att vårt yttrande kommer först efter Barcelona, vilket begränsar omfattningen av vår omröstning i morgon.
I Barcelona satte rådet upp som mål att före 2010 höja pensionsåldern med fem år, i avsaknad av varje slutsats från parlamentet eller kommittén för social trygghet i denna riktning, men framför allt utan att ta hänsyn till förväntningarna hos medborgarna och arbetsmarknadens parter, för vilka en sådan framtidsutsikt är fullständigt oacceptabel.
Unionen, som inte har befogenhet att fatta beslut när det gäller social trygghet, men som de facto utövar denna befogenhet med stöd av inrättandet av den gemensamma marknaden för pensioner genom kapitalisering, borde spela en större roll genom att utvidga den offentliga debatten om pensionernas framtid.
På vilket sätt skall detta då ske? Genom att till att börja med notera, som utskottet för sysselsättning och socialfrågor gör, att det handlar om en huvudsakligen social utmaning som har ekonomiska aspekter, och inte tvärtom. För det andra kommer denna utmaning bara att antas om vi tillstår att det avgörande kriteriet i mindre utsträckning är demografin än sysselsättningsgraden. Vi visste redan att pensionsfonderna inte förändrade något när det gäller de nyckelval som samhället måste göra: vilken är denna fråga och detta val? Vilken andel av världens rikedom vill vi ge till pensionärerna?
Redan i går försvarade vi fördelningen eftersom det är ett nytt kollektivt system av solidaritet mellan generationerna som skapar sociala förbindelser. Vi borde i dag vara fullständigt immuna mot kapitaliseringen, med tanke på Enronaffären och situationen för de brittiska försäkringsbolagen, som vädjar till sina kunder att vända sig till enheterna för pension genom fördelning.
För ett stort antal företag är sysselsättningen fortfarande en variabel för att justera kostnaderna. De äldsta arbetstagarna, som också är de bäst betalda, får ofta betala priset för företagets utslagningspolitik. Under sådana förhållanden kan man inte låtsas förvånad över att förtidspensionerna faktiskt svarar mot anslutningen av dem som hotas av arbetslöshet och fattigdom.
En helt annan strävan skulle behövas för att åstadkomma en modernisering som är anpassad till utvecklingen av arbetet och livssituationen, för att skapa en verklig rätt att successivt gå i pension."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples