Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-03-13-Speech-3-180"
| Predicate | Value (sorted: none) |
|---|---|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Herr talman! Händelserna den 11 september borde ha stärkt den transatlantiska förbindelsen till fördel för de känslor och den solidaritet som uttrycktes. I dag verkar det i stället finnas ett större avstånd inom denna förbindelse. Den atlantiska alliansen, som för första gången beslutade att tillämpa artikel 5 i sin stadga, befinner sig i kris på grund av att amerikanerna inte ansåg att de behövde vända sig till organisationen i kriget i Afghanistan.
Inom alliansen ställer man sig frågande till detta uttryck för ensidigt handlande, och ingen vill se att det skulle vara ett bevis på att amerikanerna brister i intresse för sina europeiska allierade. Jag delar denna analys och den frustration som den leder till, men inte de slutsatser som i allmänhet dras.
Jag har alltid hyllat idén om att världssamfundets förebyggande och hantering av kriser måste regionaliseras. Erfarenheten från början av krisen på Balkan visade att det visserligen hade ett stort symbolvärde men inte var särskilt effektivt att skicka ut soldater från jordens alla hörn, från Vancouver till Vladivostok och från Moskva till Buenos Aires. För att ingripa effektivt i arbetet med att bevara och återinföra fred på ett antal platser på jorden måste man vara förtrogen med kulturen och historien i det land som befinner sig i kris.
Detta fick till exempel världssamfundet att främja inrättandet av en interafrikansk fredsstyrka. Det var det som fick amerikanerna att besluta sig för att angripa Kabul med direkt stöd av de afghanska styrkor som var motståndare till talibanernas barbariska diktatur.
Natos uppgift, det sade jag redan i Bryssel 1993, är framför allt att ingripa på europeiskt territorium och Europas närmaste områden, framför allt kring Medelhavet och i Mellanöstern, för att garantera och utveckla ett område med fred och stabilitet.
Inom denna allians anser jag det legitimt att amerikanerna, som är medvetna om vår rikedom, kräver att vi i allt större utsträckning skall dela bördan att stå för det europeiska försvaret, vilket de hittills har tagit ansvar för nästan på egen hand. Jag tror att européerna måste förbereda sig på att en dag ta över det ledarskap som amerikanerna är beredda att överlämna steg för steg. Men det krävs att unionens regeringar har viljan till det och att de förser sig med medlen för att uppnå det. Tror ni, herr rådsordförande, att de äntligen är beredda till detta?"@sv13
|
| lpv:translated text |
"Arvoisa puhemies, syyskuun 11. päivän tapahtumien olisi pitänyt niiden herättämän myötätunnon ja synnyttämän solidaarisuuden kautta tiivistää transatlanttisia suhteita. Nämä suhteet vaikuttavat nyt kuitenkin väljentyneen. NATO, joka oli päättänyt soveltaa ensimmäisen kerran peruskirjansa 5 artiklaa, on ajautunut kriisiin, koska Yhdysvallat ei kääntynyt sen puoleen Afganistanin sodassa.
Natossa ihmetellään tätä yksipuolisuutta, ja jotkut sen sisällä näkevät tässä todisteen yhdysvaltalaisten välinpitämättömyydestä eurooppalaisia liittolaisiaan kohtaan. Yhdyn tähän analyysiin ja jaan sen aiheuttaman turhautumisen, mutten jaa siitä yleisesti vedettyjä johtopäätöksiä.
Olen aina kannattanut ajatusta, että kansainvälisen yhteisön pitäisi alueellistaa kriisien ehkäisyä ja torjuntaa. Balkanin kriisin alkuaikoina saadut kokemukset osoittivat todellakin, että sillä, että sotilaita tuli kaikista maailmankolkista aina Vancouverista Vladivostokiin ja Moskovasta Buenos Airesiin, ja että heidät sitten lähetettiin Balkanille, saattoi olla suurta symbolista arvoa, mutta se ei tuottanut tehokkaasti tuloksia. Jotta voidaan osallistua tehokkaasti rauhan ylläpitämiseen ja palauttamiseen jossain päin maailmaa, on kriisiin ajautuneen maan kulttuuri ja historia tunnettava kunnolla.
Tämän takia kansainvälinen yhteisö on edistänyt esimerkiksi Afrikan sisäisten rauhanturvajoukkojen perustamista. Tämän takia yhdysvaltalaiset päättivät tukeutua toimissaan Kabulissa talebanien raakalaismaista diktatuuria vastustaneisiin afganistanilaisiin joukkoihin.
Kuten sanoin jo vuonna 1993 Brysselissä, NATOn ensisijainen tehtävä on toimillaan turvata ja luoda Euroopassa ja sen lähialueilla, etenkin Välimeren alueella ja Lähi-idässä, rauhan ja vakauden alue.
Pidän oikeutettuna, että vauraudestamme tietoisina yhdysvaltalaiset pyytävät meitä tässä liitossa osallistumaan entistä enemmän Euroopan puolustamiseen, joka on tähän saakka ollut lähes yksinomaan heidän harteillaan. Eurooppalaisten on mielestäni valmistauduttava asettumaan jonain päivänä johtoasemaan, jonka yhdysvaltalaiset ovat valmiita luovuttamaan sille vähitellen. EU:n hallitusten on kuitenkin tahdottava tätä ja tarjottava siihen välineet. Arvoisa neuvoston puheenjohtaja, uskotteko, että ne ovat viimeinkin valmiita tähän?"@fi5
|
| lpv:translated text |
"Hr. formand, begivenhederne den 11. september burde have styrket de transatlantiske forbindelser ved hjælp af den sindsbevægelse, som man fornemmede, og den solidaritet, der kom til udtryk. Det virker i dag, som om forbindelsen er blevet løsnet. NATO, som havde besluttet at anvende artikel 5 i pagten for første gang, er i krise, fordi USA ikke mente, at de burde henvende sig til NATO vedrørende krigen i Afghanistan.
Man undrer sig i NATO over denne demonstration af ensidighed, og ingen i NATO vil se det som et bevis på USA's manglende interesse for deres europæiske allierede. Jeg er enig i denne analyse og de heraf følgende frustrationer, men ikke i de konklusioner, som analysen generelt giver anledning til.
Jeg har altid været talsmand for den tanke, at det internationale samfunds forebyggelse og behandling af kriser skulle være decentraliseret. Erfaringerne fra begyndelsen af krisen på Balkan viste faktisk, selv om det, at der blev sendt soldater fra de fire verdenshjørner lige fra Vancouver til Vladivostok og fra Moskva til Buenos Aires til området, havde en meget stærk symbolværdi, var det ikke effektivt. For at kunne være med til effektivt at bibeholde og genoprette freden bestemte steder i verden skal man have kendskab til det kriseramte lands kultur og historie.
Det har fået det internationale samfund til f.eks. at få stablet en fælles afrikansk fredsstyrke på benene. Det har fået USA til at basere deres aktion i Kabul på direkte støtte fra afghanske styrker, der er imod talebanernes barbariske diktatur.
NATO's opgave er først og fremmest, som jeg sagde i Bruxelles i 1993, at intervenere i Europa og de nærmeste lande, særlig Middelhavslandene og Mellemøsten, for at sikre og udvikle en atmosfære af fred og stabilitet i disse lande.
Jeg tror, at det inden for NATO er legitimt, at USA, som er bevidst om vores rigdom, i stadig højere grad anmoder os om at dele byrden i forbindelse med et europæisk forsvar, som de hidtil næsten udelukkende har båret vægten af. Jeg tror, at europæerne skal forberede sig på en dag at påtage sig et
som USA er rede til gradvist at overlade dem. Det kræver dog, at EU-medlemsstaterne har viljen hertil, og at de får bevilget midlerne til det. Tror De, hr. formand for Rådet, at de endelig er rede til det?"@da1
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"leadership"1,2,9,6
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"leadership"1,2,9,6
|
| lpv:translated text | |
| lpv:translated text |
"Κύριε Πρόεδρε, τα γεγονότα της 11ης Σεπτεμβρίου θα έπρεπε να ενισχύσουν τους διατλαντικούς δεσμούς λόγω της γενικευμένης συγκίνησης και της αλληλεγγύης που όλοι εκφράσαμε. Αντιθέτως, όμως, οι δεσμοί αυτοί φαίνεται ότι έχουν αποδυναμωθεί. Η Ατλαντική Συμμαχία, που είχε αποφασίσει να εφαρμόσει για πρώτη φορά το άρθρο 5 του Χάρτη της, διέρχεται κρίση διότι οι Αμερικανοί δεν έκριναν αναγκαίο να χρησιμοποιήσουν τις δομές της στο πλαίσιο του πολέμου του Αφγανιστάν.
Αναρωτιέται για την εκδήλωση αυτή μονομέρειας των Αμερικανών και ορισμένοι στους κόλπους της την εκλαμβάνουν ως ένδειξη περιφρόνησης προς τους ευρωπαίους συμμάχους τους. Συμμερίζομαι την άποψη αυτή και τις απογοητεύσεις που απορρέουν από αυτήν, όχι, όμως, και τα συμπεράσματα που διεξάγονται γενικότερα.
Πάντοτε υποστήριζα την άποψη ότι η πρόληψη και η διαχείριση των κρίσεων από τη διεθνή κοινότητα πρέπει να υλοποιούνται σε περιφερειακό επίπεδο. Η εμπειρία που αποκτήσαμε από την κρίση στα Βαλκάνια καταδεικνύει ουσιαστικά ότι η αποστολή επί τόπου στρατιωτών από τα τέσσερα σημεία του ορίζοντα, από το Βανκούβερ μέχρι το Βλαδιβοστόκ και από τη Μόσχα μέχρι το Μπουένος Άιρες, ακόμη και αν συμβολικά έχει πολύ μεγάλη αξία, δεν είναι αποτελεσματική. Προϋπόθεση για την αποτελεσματική διαφύλαξη και αποκατάσταση της ειρήνης σε διάφορα σημεία του πλανήτη είναι η εξοικείωσή μας με τον πολιτισμό και την ιστορία της χώρας που διέρχεται κάθε φορά κρίση.
Με αυτό το κριτήριο, η διεθνής κοινότητα αποφάσισε να προωθήσει, για παράδειγμα, τη σύσταση ειρηνευτικής δύναμης για ολόκληρη την Αφρική. Με αυτό το κριτήριο, οι Αμερικανοί αποφάσισαν να στρέψουν απευθείας τη δράση τους στην Καμπούλ στη στήριξη των αφγανικών δυνάμεων που αντιμάχονταν στη βάρβαρη δικτατορία των Ταλιμπάν.
Η αποστολή του ΝΑΤΟ, όπως έλεγα στις Βρυξέλλες το 1993, είναι καταρχάς να παρέμβει στο ευρωπαϊκό έδαφος και στα περίχωρά του, ιδίως στη Μεσόγειο και στην Εγγύς Ανατολή, για να διασφαλίσει και να καλλιεργήσει την ειρήνη και τη σταθερότητα σε ολόκληρη την περιοχή.
Στους κόλπους τη Συμμαχίας αυτής, θεωρώ σωστό οι Αμερικανοί, οι οποίοι έχουν συνείδηση του πλούτου μας, να μας ζητούν όλο και περισσότερο να μοιραστούμε το βάρος της ευρωπαϊκής άμυνας, της οποίας μέχρι στιγμής έχουν επωμισθεί σχεδόν αποκλειστικά την ευθύνη. Νομίζω ότι ο Ευρωπαίοι οφείλουν να προετοιμαστούν για να αναλάβουν κάποια στιγμή την “αρχηγία” που οι Αμερικανοί είναι έτοιμοι να τους μεταβιβάσουν σταδιακά. Ακόμη, πρέπει οι κυβερνήσεις της Ένωσης να έχουν τη σχετική βούληση και τα αναγκαία μέσα. Νομίζετε, κύριε Προεδρεύων του Συμβουλίου, ότι είναι επιτέλους έτοιμοι;"@el8
|
| lpv:translated text |
"Mijnheer de Voorzitter, de gebeurtenissen van 11 september hadden moeten leiden tot een versterking van de transatlantische band, gezien de gedeelde emoties en de uitingen van solidariteit. Thans lijkt het er evenwel op dat deze band juist verslapt is. Er is sprake van een crisis in het Atlantisch Bondgenootschap, nadat voor het eerst in de historie artikel 5 van het NAVO-verdrag van toepassing is verklaard. De reden is dat de Amerikanen het niet nodig gevonden hebben de NAVO te betrekken bij de oorlog in Afghanistan.
De NAVO beraadt zich over haar standpunt ten aanzien van dit unilaterale optreden, en sommige NAVO-functionarissen beschouwen het als het bewijs dat de Amerikanen niet meer echt geïnteresseerd zijn in de Europese partners. Ik onderschrijf die analyse en ik deel de gevoelens van frustratie die eruit voortvloeien, maar ik ben het niet eens met de conclusies die er veelal aan verbonden worden.
Ik heb altijd de opvatting verdedigd dat crisispreventie en crisisbeheer door de internationale gemeenschap moeten plaatsvinden in regionaal verband. Kijkt u maar naar wat er gebeurd is in de Balkan, in het begin van de crisis: we hebben soldaten naar het oorlogsfront gestuurd die afkomstig waren uit alle delen van wereld, van Vancouver tot Wladiwostok en van Moskou tot Buenos Aires, en al had die actie een grote symbolische waarde, effectief is ze bepaald niet geweest. Wil er sprake zijn van een doeltreffend optreden ter handhaving van de vrede waar ook ter wereld, dan moeten de betrokkenen goed op de hoogte zijn van de cultuur en de geschiedenis van het land in kwestie.
Dat is ook het uitgangspunt geweest van de internationale gemeenschap bij haar inspanningen ten behoeve van de totstandkoming van een inter-Afrikaanse vredesmacht. En het is die gedachte die de Amerikanen ertoe gebracht heeft bij hun acties in Afghanistan de Afghaanse verzetsstrijders in te schakelen die een einde trachtten te maken aan het barbaarse bewind van de Taliban.
In 1993 heb ik in Brussel reeds gezegd dat de opdracht van de NAVO in de eerste plaats is: interveniëren op het grondgebied van Europa en in de aangrenzende gebieden, in het bijzonder rond de Middellandse Zee en in het Midden-Oosten, teneinde een zone van vrede en stabiliteit te garanderen en te bevorderen.
Mijns inziens is het legitiem dat de Amerikanen in het kader van het Bondgenootschap en in het licht van onze toegenomen welvaart een steeds dringender beroep op ons doen om een deel van de last over te nemen wanneer het gaat om de verdediging van Europa, een taak die nog steeds nagenoeg geheel op hun schouders rust. De Europeanen dienen zich in mijn ogen voor te bereiden op het moment in de toekomst waarop zij alle verantwoordelijkheid zullen dragen voor het
dat de Amerikanen naar eigen zeggen geleidelijk willen overdragen. Maar dan moeten de regeringen van de lidstaten van de Unie daartoe wel bereid zijn, en dan moeten ze daarvoor ook de nodige middelen beschikbaar stellen. Wat denkt u, mijnheer de Voorzitter, zijn ze daartoe eindelijk bereid?"@nl2
|
| lpv:translated text | |
| lpv:translated text |
"Mr President, the events of 11 September ought to have strengthened transatlantic relations by virtue of the emotions they unleashed and the solidarity displayed. On the contrary, it appears today that relations have been weakened. The North Atlantic Alliance, which took the decision to invoke Article 5 of its charter for the first time, is in crisis because the Americans did not see the need to enlist the aid of its organisational structure in the war in Afghanistan.
NATO is mulling over this manifestation of unilateralism, and no one within the organisation wishes to see it as proof of the Americans’ indifference towards their European allies. I too support this view and share the ensuing frustration, but I do not subscribe to the overall conclusions drawn from it.
I have always been a proponent of the idea that the prevention and management of crises by the international community should be regionalised. Our experience at the start of the Balkan crisis showed us that sending in troops from all corners of the earth, from Vancouver to Vladivostok and from Moscow to Buenos Aires, for all its huge symbolic value, was not an efficient way to proceed. Effective intervention in the maintenance and restoration of peace in specific parts of the world depends on familiarity with the culture and history of the country in crisis.
This is what prompted the international community to support the establishment of a pan-African peacekeeping force, for example. It is also what prompted the Americans to base their operations in Kabul directly on the provision of support to the Afghan forces who were opposed to the barbaric dictatorship of the Taliban.
As I said in Brussels in 1993, the primary mission of NATO is to intervene in European territory and on the fringes of Europe, particularly in the Mediterranean and the Middle East, in order to guarantee and develop peace and stability throughout these areas.
Within the Alliance, I believe it is legitimate that the Americans, who are aware of our prosperity, require us to assume an increasing share of the burden of maintaining a European defence system that has hitherto fallen almost entirely on them. I believe that Europe must prepare itself to take over a leadership role which the Americans are willing to transfer to us gradually. To this end, the governments of the Union must possess the necessary will and must provide the necessary resources. Do you believe, Mr President-in-Office of the Council, that Europe is finally ready to assume this role?"@en3
|
| lpv:unclassifiedMetadata | |
| lpv:unclassifiedMetadata | |
| lpv:translated text |
"(FR) Señor Presidente, los acontecimientos del 11 de septiembre tendrían que haber reforzado el vínculo trasatlántico gracias a la emoción experimentada y a la solidaridad puesta de manifiesto. Parece que hoy, por el contrario, éste se ha distendido. La Alianza Atlántica, que había decidido aplicar por primera vez el artículo 5 de su Carta, está en crisis porque los estadounidenses no creyeron necesario recurrir a su organización en la guerra del Afganistán.
Ésta se interroga sobre dicha manifestación de unilateralismo y algunos, en su seno, ven en ello la prueba de un desinterés de los estadounidenses frente a sus aliados europeos. Comparto este análisis y las frustraciones que se desprenden de ello, pero no las conclusiones que generalmente se deducen.
Siempre he profesado la idea de que la prevención y la gestión de las crisis por la comunidad internacional debían regionalizarse. La experiencia adquirida al principio de la crisis en los Balcanes demostró, en efecto, que el envío
de soldados procedentes de los cuatro rincones del horizonte, de Vancouver a Vladivostok y de Moscú a Buenos Aires, si bien tenía el valor de un gran símbolo, no era eficaz. Para intervenir eficazmente en el mantenimiento y el restablecimiento de la paz en algunos puntos del globo, hay que estar familiarizado con la cultura y la historia del país en crisis.
Eso ha llevado a la comunidad internacional a promover, por ejemplo, la creación de una fuerza de paz interafricana. Es lo que decidió a los estadounidenses a basar directamente su acción en Kabul con el apoyo de las fuerzas afganas opuestas a la dictadura bárbara de los talibanes.
La vocación de la OTAN, decíamos en Bruselas en 1993, es ante todo intervenir en el territorio europeo y en sus inmediaciones, en particular en el Mediterráneo y en Oriente Medio, para garantizar y desarrollar una zona de paz y estabilidad.
En esta Alianza, creo que es legítimo que los estadounidenses conscientes de nuestra riqueza, nos pidan cada vez más compartir el coste de una defensa europea, cuyo peso han asumido hasta ahora casi exclusivamente. Creo que los europeos deben prepararse para asumir un día un
que los estadounidenses están dispuestos a transferirles progresivamente. Cuanto menos, los gobiernos de la Unión han de tener la voluntad de hacerlo, y dotarse de los medios para ello. ¿Cree usted, señor Presidente en ejercicio del Consejo, que, por fin, estén dispuestos a ello?"@es12
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"“leadership”"12
|
| lpv:translated text |
"Herr Präsident, die Ereignisse vom 11. September hätten aufgrund der hervorgerufenen Erschütterung und der geäußerten Solidarität zu einer Verstärkung der transatlantischen Verbindungen führen müssen. Doch heute scheinen diese sich im Gegenteil gelockert zu haben. Die Atlantische Allianz, die beschlossen hatte, zum ersten Mal Artikel 5 ihrer Charta anzuwenden, befindet sich heute in einer Krise, da die Amerikaner es nicht für erforderlich gehalten haben, ihre Organisation in den Afghanistan-Krieg einzubeziehen.
Sie stellt sich Fragen zu diesem Anzeichen von Unilateralismus, und einige ihrer Mitglieder wollen darin sogar den Beweis dafür sehen, dass sich die USA immer mehr von ihren europäischen Verbündeten abwenden. Ich teile diese Einschätzung und die daraus erwachsenden Frustrationen, aber nicht die Schlussfolgerungen, die im Allgemeinen daraus gezogen werden.
Ich habe schon immer die Vorstellung vertreten, dass die Krisenvorbeugung und das Krisenmanagement durch die internationale Gemeinschaft regionalisiert werden müssen. Die Erfahrungen zu Beginn der Balkankrise haben ja gezeigt, dass die Entsendung von Soldaten aus allen Ecken der Welt, von Vancouver bis Wladiwostok über Moskau und Buenos Aires, an diesen Krisenherd zwar einen hohen Symbolwert besaß, aber wenig effizient war. Um effizient zur Aufrechterhaltung und Wiederherstellung des Friedens in einem Gebiet der Welt beitragen zu können, muss man mit der Kultur und der Geschichte des in der Krise befindlichen Landes vertraut sein.
Dies hat die internationale Gemeinschaft veranlasst, z. B. die Aufstellung einer interafrikanischen Friedensstreitmacht zu unterstützen. Die hat die Amerikaner dazu bewegt, ihre Aktion in Kabul mit direkter Unterstützung der die barbarische Talibandiktatur bekämpfenden afghanischen Streitkräfte durchzuführen.
Die Aufgabenstellung der NATO besteht, wie ich 1993 in Brüssel unterstrich, in erster Linie darin, auf dem europäischen Territorium und in dessen Umfeld, insbesondere im Mittelmeerraum und im Nahen Osten, einzugreifen, um dort eine Zone des Friedens und der Stabilität zu garantieren und weiterzuentwickeln.
Ich halte es für legitim, dass im Rahmen dieses Bündnisses die USA in dem Bewusstsein unseres Reichtums von uns verlangen, einen immer größeren Anteil der Lasten der europäischen Verteidigung zu übernehmen, die sie bisher fast ausschließlich allein getragen haben. Meiner Meinung nach müssen sich die Europäer darauf einstellen, eines Tages eine führende Rolle auszuüben, die die Amerikaner ihnen schrittweise übertragen. Allerdings müssen die Regierungen der Union den Willen dazu aufbringen und die Voraussetzungen dafür schaffen. Herr amtierender Ratspräsident, glauben Sie, dass diese endlich dazu bereit sind?"@de7
|
| lpv:translated text |
"Senhor Presidente, os acontecimentos de 11 de Setembro deviam ter reforçado a relação transatlântica, aproveitando a emoção sentida e a solidariedade manifestada. Hoje essa relação parece, pelo contrário, mais lassa. A Aliança Atlântica, que tinha decidido aplicar pela primeira vez o artigo 5º da sua carta, está em crise porque os Americanos entenderam não dever recorrer a ela na guerra do Afeganistão.
A Aliança interroga-se quanto aos motivos desse unilateralismo e há quem veja nele a prova do desinteresse dos Americanos pelos seus aliados europeus. Partilho dessa análise e das frustrações decorrentes, mas não das conclusões normalmente retiradas.
Sempre defendi que a prevenção e o tratamento das crises pela comunidade internacional deviam processar-se a nível regional. A experiência adquirida no início da crise dos Balcãs demonstrou, com efeito, que o envio para o terreno de soldados oriundos dos quatro cantos do mundo, de Vancôver a Vladivostoque e de Moscovo a Buenos Aires, embora portador de um forte valor simbólico, não era eficaz. Para intervir com eficácia na manutenção e restabelecimento da paz nalguns pontos do globo há que estar familiarizado com a cultura e a história do país em crise.
Foi essa constatação que levou a comunidade internacional a promover, por exemplo, a criação de uma força de paz inter-africana. Foi essa constatação que levou os Americanos a basearem directamente a sua acção em Cabul no apoio das forças afegãs que se opõem à bárbara ditadura dos Talibãs.
A vocação da NATO, como afirmei em Bruxelas em 1993, é, em primeiro lugar, a de intervir no território europeu e territórios próximos, em particular mediterrânicos e do Médio Oriente, para garantir e desenvolver uma área de paz e estabilidade.
Nesta aliança, considero legítimo que os Americanos, conscientes da nossa riqueza, nos peçam que partilhemos cada vez mais o fardo de uma defesa europeia cujo peso assumiram, até agora, quase exclusivamente. Creio que os Europeus devem preparar-se para, um dia, assumir uma liderança que os Americanos estão dispostos a transferir-lhes progressivamente. É preciso, porém, que os governos da União o desejem e se dotem dos meios necessários. Senhor Presidente em exercício do Conselho, pensa que, finalmente, estão preparados para isso?"@pt11
|
| lpv:translated text |
"Signor Presidente, gli avvenimenti dell'11 settembre avrebbero dovuto rafforzare il legame transatlantico sull'onda dei sentimenti e della solidarietà che hanno suscitato. Tale legame sembra invece essersi allentato. L'Alleanza atlantica, che aveva deciso di applicare per la prima volta l'articolo 5 della sua carta istitutiva, è in crisi perché gli Stati Uniti non hanno ritenuto opportuno farvi ricorso nella guerra in Afghanistan.
La NATO si interroga su tale manifestazione di unilateralismo e nessuno dei suoi membri vuole vedervi la prova del disinteresse americano nei confronti degli alleati europei. Condivido tale analisi e le frustrazioni che ne derivano, ma non le conclusioni che vengono generalmente tratte.
Ho sempre sostenuto l'idea che le crisi dovrebbero essere prevenute e gestite dalla comunità internazionale su scala regionale. L'esperienza acquisita all'inizio della crisi dei Balcani ha infatti dimostrato che inviare sul campo soldati provenienti dai quattro angoli della terra, da Vancouver a Vladivostok e da Mosca a Buenos Aires, pur avendo un forte valere simbolico, non è efficace. Per agire efficacemente al fine di preservare o ristabilire la pace in un determinato punto del globo, occorre conoscerne la cultura e la storia.
E' questo motivo che ha spinto, ad esempio, la comunità internazionale a promuovere l'istituzione di una forza di pace interafricana, e gli americani a basare la loro azione a Kabul direttamente sull'appoggio delle forze afghane oppositrici della barbara dittatura dei talebani.
La vocazione della NATO, come dicevo a Bruxelles nel 1993, è innanzi tutto di intervenire sul suolo europeo e sui territori limitrofi, soprattutto mediterranei e mediorientali, per garantirvi e svilupparvi un'area di pace e stabilità.
In virtù dell'Alleanza atlantica mi sembra legittimo che gli Stati Uniti, coscienti delle nostre risorse, ci chiedano di condividere sempre di più il fardello di una difesa europea di cui finora si sono assunti quasi esclusivamente l'onere. Ritengo che gli europei debbano prepararsi ad assumersi un giorno la
che gli americani sono pronti a trasferire loro progressivamente. Occorre poi che i governi dell'Unione abbiano la volontà e si dotino dei mezzi per esercitare tale ruolo. Signor Presidente in carica del Consiglio, lei ritiene che siano finalmente pronti?"@it9
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"leadership"1,2,9,6
|
| lpv:spoken text |
"Monsieur le Président, les évènements du 11 septembre auraient dû renforcer le lien transatlantique à la faveur de l'émotion ressentie et de la solidarité manifestée. Il semble aujourd'hui qu'il est au contraire distendu. L'Alliance atlantique, qui avait décidé de mettre en application pour la première fois l'article 5 de sa charte, est en crise parce que les Américains n'ont pas cru devoir faire appel à son organisation dans la guerre d'Afghanistan.
Elle s'interroge sur cette manifestation d'unilatéralisme et d'aucuns en son sein veulent y voir la preuve d'un désintéressement des Américains à l'égard de leurs alliés européens. Je partage cette analyse et les frustrations qui en découlent mais pas les conclusions qui en sont généralement déduites.
J'ai toujours professé l'idée que la prévention et le traitement des crises par la communauté internationale devaient être régionalisés. L'expérience acquise au début de la crise dans les Balkans a montré en effet que l'envoi sur le terrain de soldats venus des quatre coins de l'horizon, de Vancouver jusqu'à Vladivostok et de Moscou jusqu'à Buenos Aires, s'il avait valeur de très fort symbole n'était pas porteur d'efficacité. Pour intervenir efficacement dans le maintien et le rétablissement de la paix en quelques points du globe, il faut être familiarisé avec la culture et l'histoire du pays en crise.
C'est ce qui a amené la communauté internationale à promouvoir, par exemple, la mise sur pied d'une force de paix interafricaine. C'est ce qui a décidé les Américains à fonder directement leur action à Kaboul sur l'appui des forces afghanes opposées à la dictature barbare des talibans.
La vocation de l'OTAN, je le disais à Bruxelles en 1993, est d'abord d'intervenir sur le territoire européen et sur ces abords, en particulier méditerranéens et proche-orientaux, pour y garantir et y développer une aire de paix et de stabilité.
Dans cette Alliance, je crois légitime que les Américains conscients de notre richesse, nous demandent de plus en plus de partager le fardeau d'une défense européenne dont ils ont jusqu'ici assumé presque exclusivement le poids. Je crois que les Européens doivent se préparer à assumer un jour un
que les Américains sont prêts à leur transférer progressivement. Encore faut-il que les gouvernements de l'Union en aient la volonté et qu'ils s'en donnent les moyens. Croyez-vous, Monsieur le Président en exercice du Conseil, qu'ils y soient enfin prêts ?"@fr6
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"leadership"1,2,9,6
|
| lpv:unclassifiedMetadata | |
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20020313.7.3-180"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples