Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-03-13-Speech-3-117"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20020313.6.3-117"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". - Le rapport Malmström sur la présentation au Parlement européen du programme de travail annuel de la Commission offre à première vue un côté sympathique : il aboutit en effet sans le dire à écorner le monopole d'initiative du collège, et à exposer au grand jour son caractère unilatéral et antidémocratique.
Mais d'un autre côté, il omet l'essentiel : rien n'est dit sur le droit du Conseil d'approuver ce même programme de travail.
Le rapport Malmström montre d'abord que, au fur et à mesure où le Parlement européen prend des forces, le monopole d'initiative de la Commission lui pèse de plus en plus. Il cherche donc à imposer ses priorités. Cette volonté avait d'ailleurs provoqué une certaine tension en décembre dernier, au moment de la présentation par la Commission de son programme pour 2002.
Aujourd'hui, l'accord Commission/Parlement européen qui vient d'être approuvé prévoit un échéancier, pendant l'année N-1, pour l'élaboration concertée du programme de travail de l'année N. C'est une bonne initiative. Mais elle conduit à poser une autre question : où est l'échéancier équivalent pour le dialogue avec le Conseil ?
Un tel échéancier serait encore plus justifié, pour trois raisons : 1) le Conseil est, parmi les institutions européennes, celle dont les racines démocratiques sont les plus profondes, puisqu'il s'appuie sur les parlements nationaux ; 2) il possède déjà, en théorie, à la différence du Parlement européen, un vrai pouvoir d'impulsion et d'orientation du travail de la Commission, en application de l'article 4 TUE ; 3) enfin, le Conseil possède une vue d'ensemble du travail à réaliser au niveau européen dans les trois piliers du traité, y compris les initiatives des États membres dans le pilier intergouvernemental.
En l'absence de clarification sur ce point, le rapport Malmström apparaît donc surtout comme une manœuvre des deux vieux complices, la Commission et le Parlement européen, pour faire passer à la trappe les droits primordiaux du Conseil."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Malmström-betænkningen om fremlæggelse i Europa-Parlamentet af Kommissionens årlige lovgivnings- og arbejdsprogram har ved første øjekast en sympatisk side, nemlig at det faktisk lykkes at beskære kollegiets eneret til at tage initiativer og at få dets unilaterale og udemokratiske karakter frem i dagslyset.
På den anden side udelader betænkningen imidlertid det væsentlige. Den siger intet om Rådets ret til at godkende det samme arbejdsprogram.
Malmström-betænkningen viser først, at efterhånden som Europa-Parlamentet får mere magt, tynger Kommissionens eneret til at tage initiativer det mere og mere. Det forsøger derfor at påtvinge dets prioriterede områder. Dette bevirkede for øvrigt en vis spænding i december, da Kommissionen fremlagde sit program for 2002.
I dag fastsætter den aftale mellem Kommissionen og Parlamentet, som lige er blevet indgået, en tidsplan for år N-1 for fælles udarbejdelse af arbejdsprogrammet for år N. Det er et godt initiativ. Det fører imidlertid til et andet spørgsmål: Hvor er den tilsvarende tidsplan for dialogen med Rådet?
En sådan tidsplan ville være endnu mere berettiget af tre grunde. Rådet er den EU-institution, der har de dybeste demokratiske rødder, da det bygger på de nationale parlamenter. Rådet har allerede i henhold til EU-traktatens artikel 4 i teorien og til forskel fra Europa-Parlamentet beføjelse til at tilføre Unionen fremdrift og fastlægge de overordnede retningslinjer for Kommissionens arbejde. Endelig har Rådet et samlet overblik over det arbejde, der skal udføres på europæisk niveau i traktatens tre søjler, herunder medlemsstaternes initiativer i den mellemstatslige søjle.
Da Malmström-betænkningen ikke afklarer dette punkt, virker den således især som en manøvre fra de to gamle sammensvorne, Kommissionen og Parlamentet, der skal få Rådets centrale rettigheder til at blive glemt."@da1
".
Der Bericht Malmström über die Vorlage des jährlichen Arbeitsprogramm der Kommission im Europäischen Parlament weist auf den ersten Blick einen sympathischen Aspekt auf: Er läuft darauf hinaus, ohne dies zu sagen, das Initiativmonopol des Kollegiums anzutasten und dessen einseitigen und antidemokratischen Charakter offen zu legen.
Doch auf der anderen Seite lässt er das Wesentliche unerwähnt: Er geht mit keinem Wort auf das Recht des Rates ein, dieses Arbeitsprogramm zu billigen.
Der Bericht Malmström zeigt zunächst auf, dass das Initiativmonopol der Kommission für das Europäische Parlament immer schwerer erträglich wird, je mehr dieses an Stärke gewinnt. Es versucht daher, seine Prioritäten durchzusetzen. Dieses Bestreben hatte im Dezember letzten Jahres, als die Kommission ihr Programm für 2002 vorlegte, zu gewissen Spannungen geführt.
Heute sieht die kürzlich gebilligte Vereinbarung zwischen der Kommission und dem Europäischen Parlament einen Zeitplan vor, nach dem das Jahresprogramm für das Jahr N im Jahr N-1 in abgestimmter Weise erarbeitet wird. Dies ist eine lobenswerte Initiative. Doch führt sie zu einer weiteren Frage: Wo ist der entsprechende Zeitplan für den Dialog mit dem Rat?
Ein solcher Zeitplan wäre noch weit mehr gerechtfertigt, und zwar aus drei Gründen: 1) der Rat ist unter den europäischen Institutionen diejenige mit der tiefsten demokratischen Verwurzelung, da er sich auf die nationalen Parlamente stützt; 2) im Gegensatz zum Europäischen Parlament besitzt er bereits theoretisch aufgrund von Artikel 4 EUV eine wirkliche Befugnis zur Anregung und Orientierung der Arbeit der Kommission; 3) der Rat besitzt einen Überblick über die gesamte auf europäischer Ebene im Rahmen der drei Pfeiler durchzuführende Arbeit, einschließlich der Initiativen der Mitgliedstaaten im Pfeiler der Regierungszusammenarbeit.
Da keine Klarstellung zu diesem Punkt erfolgt, erscheint der Bericht Malmström daher vor allem als ein Manöver zweier alter Komplizen - der Kommission und des Europäischen Parlaments - um die vorrangigen Rechte des Rates in der Versenkung verschwinden zu lassen."@de7
"Η έκθεση Malmström σχετικά με την παρουσίαση στο Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο του ετήσιου προγράμματος εργασίας της Επιτροπής είναι, εκ πρώτης όψεως, συμπαθητική: χωρίς να το αναφέρει ρητώς, ψαλιδίζει ουσιαστικά το μονοπώλιο της πρωτοβουλίας της Επιτροπής και φέρνει στο φως τον μονομερή και αντιδημοκρατικό της χαρακτήρα.
Από την άλλη πλευρά, όμως, λησμονεί την ουσία: δεν κάνει καμία αναφορά στο δικαίωμα του Συμβουλίου να εγκρίνει το συγκεκριμένο πρόγραμμα εργασίας.
Η έκθεση Malmström καταδεικνύει κατ’ αρχάς ότι, καθώς ενισχύεται σταδιακά το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο, το μονοπώλιο της πρωτοβουλίας της Επιτροπής βαραίνει επάνω του όλο και περισσότερο. Επιχειρεί, συνεπώς, να καθορίσει τις προτεραιότητές του. Η βούλησή του αυτή είχε μάλιστα προκαλέσει ένταση τον περασμένο Δεκέμβριο, κατά την παρουσίαση από την Επιτροπή του προγράμματός της για το 2002.
Επί του παρόντος, η προσφάτως εγκριθείσα συμφωνία μεταξύ Επιτροπής και Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου προβλέπει ένα χρονοδιάγραμμα για τη διαβούλευση και την επεξεργασία, κατά τη χρονιά N-1, του προγράμματος εργασίας της χρονιάς N. Πρόκειται για μια καλή πρωτοβουλία, η οποία, όμως, μας οδηγεί σε ένα άλλο ερώτημα: ποιο είναι το αντίστοιχο χρονοδιάγραμμα για τον διάλογο με το Συμβούλιο;
Η αιτιολογία για την εκπόνηση ενός τέτοιου χρονοδιαγράμματος έχει ως εξής: 1) το Συμβούλιο έχει τις βαθύτερες δημοκρατικές ρίζες από όλα τα ευρωπαϊκά θεσμικά όργανα, καθώς στηρίζεται στα εθνικά κοινοβούλια, 2) διαθέτει ήδη, θεωρητικά, σε αντίθεση με το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο, πραγματική εξουσία ώθησης και προσανατολισμού του έργου της Επιτροπής, κατ’ εφαρμογή του άρθρου 4 της ΣΕΕ, 3) τέλος, το Συμβούλιο είναι σε θέση να έχει μια συνολική θεώρηση του προς υλοποίηση έργου σε ευρωπαϊκό επίπεδο και στους τρεις πυλώνες της Συνθήκης, συμπεριλαμβανομένων των πρωτοβουλιών των κρατών μελών στον διακυβερνητικό πυλώνα.
Καθώς δεν αποσαφηνίζεται το σημείο αυτό, η έκθεση Malmström δίνει την εντύπωση ότι συνιστά ελιγμό των δύο παλιών συμμάχων, της Επιτροπής και του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου, προκειμένου να παραγκωνίσουν τα πρωταρχικά δικαιώματα του Συμβουλίου."@el8
"At first sight the Malmström report on the presentation of the Commission's work programme to the European Parliament offers a pleasing aspect: it actually manages – without saying it in so many words – to erode the college's monopoly on the right of initiative and expose its unilateral and anti-democratic nature to the broad light of day.
On the other hand, however, it omits the essential point: nothing is said about the Council's right to approve this same work programme.
The Malmström report shows firstly that, as the European Parliament becomes more powerful, the Commission's monopoly on the right of initiative weighs increasingly heavy on it. It therefore seeks to impose its own priorities. This desire had, moreover, caused some tension last December when the Commission presented its programme for 2002.
Today, the agreement between the Commission and the European Parliament, which has just been adopted, sets out a timetable for the year n-1 for us to work together to draft the work programme for the year n. This is a good initiative. But it raises a further question: where is the equivalent timetable for a dialogue with the Council?
Such a timetable would be even more justified, and for three reasons: 1) the Council is the European institution with the deepest democratic roots because it is based on national parliaments; 2) theoretically, unlike the European Parliament, it already has real power to push forward and guide the work of the Commission, pursuant to Article 4 of the TEU; 3) finally, the Council has an overview of the work which needs to be done at European level across the three pillars of the Treaty, including the initiatives taken by Member States in the intergovernmental pillar.
In the absence of clarification on this point, the Malmström report appears more than anything to be a manœuvre by the two old connivers, the Commission and the European Parliament, to throw out the primordial rights of the Council."@en3
"(FR) El informe Malmström sobre la presentación al Parlamento Europeo del programa anual de trabajo de la Comisión ofrece a primera vista un aspecto simpático: logra, sin decirlo, mermar el monopolio de iniciativa del Colegio y sacar a luz su carácter unilateral y antidemocrático.
Pero, por otro lado, omite lo esencial: nada se dice sobre el derecho del Consejo de aprobar este mismo programa de trabajo.
El informe Malmström demuestra ante todo que, a medida que el Parlamento Europeo se fortalece, el monopolio de iniciativa de la Comisión le abruma cada vez más. Éste trata, pues de imponer sus prioridades. Esta voluntad había provocado, por otra parte, cierta tensión en diciembre último, cuando la Comisión presentó su programa para 2002.
Hoy el acuerdo Comisión/Parlamento Europeo que acaba de ser aprobado establece un calendario durante el año N-1 para la elaboración concertada del programa de trabajo del año N. Se trata de una buena iniciativa, pero que plantea otra cuestión: ¿dónde está el calendario equivalente para el diálogo con el Consejo?
Este último calendario estaría aún más justificado, por tres razones: 1) entre las instituciones europeas, el Consejo es la institución que posee las raíces democráticas más profundas puesto que se apoya en los Parlamentos nacionales; 2) el Consejo ya posee, en teoría, a diferencia del Parlamento Europeo, un verdadero poder impulsor y de orientación del trabajo de la Comisión, en aplicación del artículo 4 TUE; 3) finalmente, el Consejo posee una visión de conjunto del trabajo que debe realizar a nivel europeo en los tres pilares del Tratado, incluyendo las iniciativas de los Estados miembros en el pilar intergubernamental.
Así pues, a falta de una clarificación sobre este punto, el informe Malmström constituye sobre todo una especie de maniobra de dos viejos cómplices, la Comisión y el Parlamento Europeo, para desconocer los derechos primordiales del Consejo."@es12
"Malmströmin mietintö komission vuotuisen työohjelman esittämisestä Euroopan parlamentille vaikuttaa ensi näkemältä myönteiseltä: siinä murretaan todellakin vaivihkaa komission kollegion aloitemonopoli ja paljastetaan sen yksipuolinen ja demokratian vastainen luonne.
Toisaalta mietinnössä kuitenkin sivuutetaan pääasia: siinä ei sanota mitään neuvoston oikeudesta hyväksyä tämä sama työohjelma.
Malmströmin mietinnössä osoitetaan ensin, että sitä mukaa kuin Euroopan parlamentti voimistuu, komission aloitemonopoli häiritsee sitä yhä enemmän. Siksi parlamentti yrittää ajaa omia prioriteettejaan. Tämä pyrkimys kiristikin jonkin verran välejä viime joulukuussa, kun komissio esitteli ohjelmansa vuodeksi 2002.
Äsken hyväksytyssä komission ja Euroopan parlamentin välisessä sopimuksessa vahvistetaan vuoden N työohjelman yhteiselle laatimiselle takarajaksi vuosi N-1. Tämä on hyvä aloite. Siitä herää kuitenkin toinen kysymys: milloin on vastaava takaraja vuoropuhelulle neuvoston kanssa?
Tällaisen takarajan tarpeellisuutta puoltaa kolme syytä: 1) neuvosto on Euroopan toimielimistä se, jonka demokraattiset juuret ulottuvat syvimmälle, sillä se nojautuu kansallisiin parlamentteihin; 2) toisin kuin Euroopan parlamentilla neuvostolla on jo Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 4 artiklan nojalla teoriassa mahdollisuus vaikuttaa komission työhön ja ohjata sitä; 3) neuvostolla on kokonaiskuva Euroopassa SEU:n kolmen pilarin tasolla tehtävästä työstä, jäsenvaltioiden aloitteet hallitustenvälisessä työssä mukaan luettuina.
Kun tätä kohtaa ei ole selvennetty, Malmströmin mietintö vaikuttaa lähinnä kahden vanhan liittolaisen, komission ja Euroopan parlamentin, vehkeilyltä neuvoston olennaisten oikeuksien polkemiseksi."@fi5
"La relazione Malmström sulla presentazione al Parlamento europeo del programma di lavoro annuale della Commissione presenta a prima vista un aspetto curioso: arriva infatti, pur senza dirlo, a intaccare il monopolio di iniziativa del Collegio, mettendone in luce il carattere unilaterale e antidemocratico.
D'altro canto tuttavia omette l'essenziale: non proferisce parola sul diritto del Consiglio di approvare questo stesso programma di lavoro.
La relazione Malmström mette innanzi tutto in evidenza che il Parlamento europeo, via via che consolida le proprie forze, tollera sempre meno il monopolio d'iniziativa della Commissione. Cerca quindi di imporre le proprie priorità. Lo scorso dicembre del resto tale volontà aveva provocato una certa tensione durante la presentazione del programma della Commissione per il 2002.
L'accordo Commissione/Parlamento europeo approvato oggi prevede uno scadenzario, per l'anno N-1, per l'elaborazione concertata del programma di lavoro dell'anno N. E' una buona iniziativa. Ma porta con sé un'altra domanda: dov'è il corrispondente scadenzario per il dialogo con il Consiglio?
Un tale scadenzario sarebbe ancora più opportuno per tre motivi: 1) il Consiglio tra le Istituzioni europee è quella con le radici democratiche più profonde, in quanto è formato da membri dei parlamenti nazionali; 2) a differenza del Parlamento europeo, detiene anche in linea teorica un vero potere di impulso e di orientamento del lavoro della Commissione, conformemente all'articolo 4 TUE; 3) il Consiglio ha infine una visione d'insieme del lavoro da svolgere a livello europeo per i tre pilastri del Trattato, nonché sulle iniziative degli Stati membri relative al pilastro intergovernativo.
In mancanza di chiarezza su questo punto, la relazione Malmström sembra quindi più che altro la manovra di due vecchi complici, la Commissione e il Parlamento europeo, per decurtare i diritti fondamentali del Consiglio."@it9
"At first sight the Malmström report on the presentation of the Commission's work programme to the European Parliament offers a pleasing aspect: it actually manages – without saying it in so many words – to erode the college's monopoly on the right of initiative and expose its unilateral and anti-democratic nature to the broad light of day.
On the other hand, however, it omits the essential point: nothing is said about the Council's right to approve this same work programme.
The Malmström report shows firstly that, as the European Parliament becomes more powerful, the Commission's monopoly on the right of initiative weighs increasingly heavy on it. It therefore seeks to impose its own priorities. This desire had, moreover, caused some tension last December when the Commission presented its programme for 2002.
Today, the agreement between the Commission and the European Parliament, which has just been adopted, sets out a timetable for the year n-1 for us to work together to draft the work programme for the year n. This is a good initiative. But it raises a further question: where is the equivalent timetable for a dialogue with the Council?
Such a timetable would be even more justified, and for three reasons: 1) the Council is the European institution with the deepest democratic roots because it is based on national parliaments; 2) theoretically, unlike the European Parliament, it already has real power to push forward and guide the work of the Commission, pursuant to Article 4 of the TEU; 3) finally, the Council has an overview of the work which needs to be done at European level across the three pillars of the Treaty, including the initiatives taken by Member States in the intergovernmental pillar.
In the absence of clarification on this point, the Malmström report appears more than anything to be a manœuvre by the two old connivers, the Commission and the European Parliament, to throw out the primordial rights of the Council."@lv10
"Het verslag-Malmström over het jaarlijks werkprogramma dat de Commissie bij het Parlement heeft ingediend lijkt op het eerste gezicht een sympathieke kant te hebben: zonder dat dit met zoveel woorden wordt gezegd, holt het het initiatiefmonopolie van de Commissie uit en zet het dat monopolie te kijk als unilateraal en antidemocratisch.
Aan de andere kant wordt de essentie over het hoofd gezien. Er wordt namelijk niets gezegd over het recht van de Raad om datzelfde werkprogramma goed te keuren.
Uit het verslag-Malmström blijkt allereerst dat naarmate het Europees Parlement aan kracht begint te winnen, het initiatiefmonopolie van de Commissie zwaarder en zwaarder op dat Parlement begint te wegen. Het probeert daarom zijn prioriteiten door te drukken. Dit heeft vorig jaar december trouwens tot spanningen geleid, toen de Commissie haar programma voor 2002 indiende.
Het akkoord tussen Commissie en Europees Parlement dat zojuist is goedgekeurd, bevat een tijdschema om in de loop van het jaar n-1 gezamenlijk een werkprogramma op te stellen voor het jaar n. Dat is een goed initiatief. Maar het roept wel een volgende vraag op: waar is het bijbehorende tijdschema voor de dialoog met de Raad?
Zo'n tijdschema zou des te meer op zijn plaats zijn om de volgende drie redenen: 1) van de Europese instellingen is de Raad degene met de diepste democratische wortels, aangezien hij steunt op de nationale parlementen; 2) in tegenstelling tot het Parlement beschikt hij, in theorie, reeds over een reële macht om het werk van de Commissie impulsen te geven en te sturen, en wel op basis van artikel 4 van het Verdrag betreffende de Europese Unie; 3) tot slot heeft de Raad een totaalbeeld van het werk dat op Europees niveau gedaan moet worden, omdat hij ook zicht heeft op de initiatieven die de lidstaten moeten nemen in het kader van de intergouvernementele pijlers.
Bij gebrek aan uitleg op dit punt lijkt het verslag-Malmström dus vooral op een zet van twee oude strijdmakkers - de Commissie en het Europees Parlement - om stiekem korte metten te maken met de meest fundamentele rechten van de Raad."@nl2
"O relatório Malmström sobre a apresentação ao Parlamento Europeu do programa de trabalho anual da Comissão tem, à primeira vista, um aspecto simpático: sem o dizer, consegue desnudar o monopólio de iniciativa do colégio e expor à luz do dia o seu carácter unilateral e antidemocrático.
Por outro lado, omite o essencial: não há qualquer referência ao direito de o Conselho aprovar o mesmo programa de trabalho.
O relatório Malmström mostra em primeiro lugar que, à medida que o Parlamento Europeu ganha força, o monopólio de iniciativa da Comissão lhe é cada vez mais pesado. Tenta, então, impor as suas prioridades. Essa vontade provocou, aliás, alguma tensão em Dezembro passado, quando a Comissão apresentou o seu programa para 2002.
Hoje, o acordo Comissão/Parlamento Europeu que acaba de ser aprovado prevê um calendário, durante o ano N-1, para a elaboração concertada do programa de trabalho do ano N. É uma iniciativa louvável, mas leva a outra pergunta: onde está o calendário equivalente para o diálogo com o Conselho?
Tal calendário seria ainda mais justificado por três motivos: 1) O Conselho é, das Instituições europeias, aquela cujas raízes democráticas são mais profundas, pois se apoia nos parlamentos nacionais; 2) Já possui, em teoria, e ao contrário do Parlamento Europeu, um verdadeiro poder de impulso e de orientação do trabalho da Comissão, em virtude do artigo 4º do TUE; 3) Finalmente, o Conselho tem uma panorâmica do trabalho a realizar a nível europeu nos três pilares do Tratado, incluindo as iniciativas dos Estados-Membros no pilar intergovernamental.
Na ausência de esclarecimentos sobre este ponto, o relatório Malmström surge, sobretudo, como uma manobra de dois velhos cúmplices, a Comissão e o Parlamento Europeu, para passar para segundo plano os direitos primordiais do Conselho."@pt11
"Betänkandet av Malmström om redogörelsen för parlamentet om kommissionens årliga arbetsprogram har vid första anblicken en sympatisk sida: utan att det sägs rakt ut naggas kollegiets monopol på initiativrätten i kanten och dess ensidiga och odemokratiska karaktär klarläggs tydligt.
Men å andra sidan utelämnas det viktigaste: det sägs ingenting om rådets rätt att godkänna detta arbetsprogram.
Betänkandet av Malmström visar framför allt att kommissionens initiativmonopol blir alltmer besvärande för Europaparlamentet i takt med att parlamentet skaffar sig större inflytande. Parlamentet försöker därför hävda sina prioriteringar. Denna vilja skapade för övrigt vissa spänningar i december förra året, då kommissionen presenterade sitt program för 2002.
I det avtal mellan kommissionen och Europaparlamentet som just har godkänts finns en tidsplan för ett helt år, för ett samordnat utarbetande av arbetsprogrammet för nästkommande år. Det är ett bra initiativ. Men den väcker en annan fråga: var finns motsvarande tidsplan för dialogen med rådet?
En sådan tidsplan skulle vara mer berättigad, av tre skäl: 1) bland de europeiska institutionerna är rådet den institution som har starkast demokratiska rötter, eftersom det stöder sig på de nationella parlamenten; 2) teoretiskt sett har rådet redan, till skillnad från Europaparlamentet, en verklig befogenhet att ge impulser och riktlinjer till kommissionens arbete, enligt artikel 4 i EU-fördraget; 3) rådet har en helhetssyn på det arbete som skall göras på europeisk nivå inom ramen för fördragets tre pelare, vilket innefattar medlemsstaternas initiativ inom den mellanstatliga pelaren.
Eftersom den här punkten inte klargörs framstår betänkandet av Malmström framför allt som en manöver från två gamla medhjälpare – kommissionen och Europaparlamentet – med syftet att undertrycka rådets mycket viktiga rättigheter."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Berthu (NI ),"12,6
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples