Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-02-28-Speech-4-066"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20020228.4.4-066"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". - Pour le financement des dépenses de la Convention qui va préparer la Conférence intergouvernementale de 2004, les représentants des États membres ont réussi à inventer un montage compliqué, alors qu'ils auraient pu faire beaucoup plus simple (1) ; cette complexité va se retourner contre eux (2) ; elle sera d'autant plus difficile à vivre que, visiblement, des dépenses indispensables n'ont pas été prévues (3).
Tout d'abord, la simplicité comme la logique auraient voulu que les États créent, pour financer la Convention, un fonds alimenté directement par leurs contributions propres, et contrôlé par eux : la Convention est en effet un organe
établi en dehors des traités, et s'insérant dans un processus intergouvernemental de préparation d'une CIG. Au lieu de cela, ils ont inventé une procédure compliquée, aux termes de laquelle le fonds est partiellement financé par les institutions communautaires Parlement/Conseil/Commission, en application d'un "accord interinstitutionnel" qui donne à celles-ci un droit de regard sur les dépenses de la Convention. Par exemple, à l'article 20 de la décision de base, on voit que la décharge sur les dépenses du fonds ne peut être accordée par les États membres qu'après avis conforme des trois institutions ; à l'article 6 de l'accord, on voit que ces institutions sont informées régulièrement de l'exécution des dépenses ; à l'article 4, il est précisé que toute augmentation doit être autorisée par elles.
Par ce montage compliqué, il est donné aux institutions communautaires un moyen de peser sur les dépenses de la Convention, donc sur son fonctionnement, et finalement sur ses décisions. Il ne fait pas l'ombre d'un doute que ce pouvoir, s'il est utilisé effectivement, le sera contre les États.
Enfin, les occasions de conflits ne vont pas manquer, car il apparaît déjà que le budget total de la Convention (10,5 millions d'euros pour les dix premiers mois), est sous-estimé. En effet, les conditions de travail des différents représentants parlementaires (Parlement européen - parlements nationaux des pays membres - parlements nationaux des pays candidats) sont très inégales, et ce système à trois vitesses, dans lequel le Parlement européen est lourdement privilégié, devrait s'avérer intenable en toute équité. Il faudra donc donner des moyens de travail supplémentaires aux deux autres catégories, ou au moins à la troisième."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Til finansiering af konventets udgifter i forbindelse med forberedelsen af regeringskonferencen i 2004 er det lykkedes for medlemslandenes repræsentanter at udtænke en kompliceret fordeling, selv om de for det første kunne have gjort det meget mere enkelt, for det andet vil den komplicerede karakter skade dem, og for det tredje bliver den så meget mere vanskelig at leve med, da der tilsyneladende ikke er taget højde for de helt nødvendige udgifter.
Først og fremmest ville det med enkelthed og logisk tankegang have været således, at landene til finansiering af konventet ville have oprettet en fond, der finansieres direkte af landenes egne bidrag, og som kontrolleres af dem. Konventet er faktisk en enestående instans, der er oprettet uden for traktaterne, og som indgår i en supranational proces med forberedelse af en regeringskonference. I stedet har de udtænkt en kompliceret procedure, hvor fonden delvis finansieres af fællesskabsinstitutionerne - Europa-Parlamentet, Rådet og Kommissionen - i henhold til en "interinstitutionel aftale", som giver dem ret til at gribe ind i forbindelse med konventets udgifter. Det fremgår f.eks. af artikel 20 i beslutningen om oprettelse, at decharge for fondens udgifter kun kan gives af medlemsstaterne efter udtalelse fra de tre institutioner, men af artikel 6 i aftalen fremgår det, at disse institutioner regelmæssigt skal informeres om afholdelse af udgifter, og i artikel 4 fastslås det, at enhver forøgelse af udgifterne skal godkendes af institutionerne.
Fællesskabsinstitutionerne får med denne komplicerede fordeling mulighed for at udøve pres på konventets udgifter og dermed på dets virke og i sidste ende på dets beslutninger. Der er ikke skyggen af tvivl om, at denne magt, hvis den bruges rigtigt, vil gå imod staternes interesser.
Endelig kan man forvente mange problemer, for det viser sig allerede, at konventets samlede budget (10,5 millioner euro for de første 10 måneder) er for lille. Faktisk er arbejdsvilkårene for de forskellige parlamentsmedlemmer (Europa-Parlamentet, de nationale parlamenter i medlemslandene, de nationale parlamenter i ansøgerlandene) meget ulige fordelt, og dette system, der kører i tre hastigheder, hvor Europa-Parlamentet bliver meget forfordelt, kan ikke med rimelighed forsvares. Det er altså nødvendigt med yderligere arbejdsredskaber til de to andre grupper eller i det mindste til den tredje gruppe."@da1
"Für die Finanzierung der Ausgaben des Konvents, der die Regierungskonferenz von 2004 vorbereiten soll, ist es den Vertretern der Mitgliedstaaten gelungen, eine komplizierte Konstruktion zu ersinnen, während sie es doch viel einfacher hätten haben können (1); diese Kompliziertheit wird sich gegen sie wenden (2); es wird umso schwerer sein, damit umzugehen, als offensichtlich bestimmte unerlässliche Ausgaben gar nicht vorgesehen wurden (3).
Zunächst wäre es ein Gebot der Einfachheit wie der Logik gewesen, dass die Staaten zur Finanzierung des Konvents einen Fonds einrichten, der unmittelbar aus ihren eigenen Beiträgen gespeist und von ihnen kontrolliert wird, ist doch der Konvent ein Organ
das außerhalb der Verträge gebildet wurde und sich in den intergouvernementalen Prozess der Vorbereitung einer Regierungskonferenz einordnet. Stattdessen haben sie ein kompliziertes Verfahren erfunden, nach dem der Fonds teilweise durch die Gemeinschaftsinstitutionen Parlament/Rat/Kommission finanziert wird, in Anwendung einer „interinstitutionellen Vereinbarung“, die diesen ein Kontrollrecht über die Ausgaben des Konvents einräumt. So besagt beispielsweise Artikel 20 des Grundsatzbeschlusses, dass die Entlastung für die Ausgaben des Fonds durch die Mitgliedstaaten erst nach Zustimmung der drei Institutionen erteilt werden kann; nach Artikel 6 werden diese Institutionen regelmäßig über die Ausführung der Ausgaben unterrichtet, und Artikel 4 sieht vor, dass jede Erhöhung durch diese genehmigt werden muss.
Durch dieses komplizierte Konstrukt erhalten die Gemeinschaftsinstitutionen die Möglichkeit, die Ausgaben des Konvents und damit seine Funktionsweise und letztlich seine Entscheidungen zu beeinflussen. Es besteht nicht der geringste Zweifel, dass diese Macht, wenn sie tatsächlich ausgeübt wird, sich nur gegen die Staaten wenden kann.
An Anlässen für Konflikte wird es nicht mangeln, denn es zeigt sich bereits, dass der Gesamthaushalt des Konvents (10,5 Mio. Euro für die ersten zehn Monate) zu niedrig angesetzt ist. Die Arbeitsbedingungen der verschiedenen parlamentarischen Vertreter (Europäisches Parlament – nationale Parlamente der Mitgliedstaaten - nationale Parlamente der Beitrittsländer) sind sehr unterschiedlich, und dieses Dreiklassen-System, in dem das Europäische Parlament deutlich überprivilegiert ist, dürfte sich im Sinne der Gleichheit als unhaltbar erweisen. Man muss also für die beiden anderen Kategorien oder zumindest für die dritte zusätzliche Arbeitsmöglichkeiten vorsehen."@de7
"Όσον αφορά τη χρηματοδότηση των δαπανών της Συνέλευσης που θα προετοιμάσει τη Διακυβερνητική Διάσκεψη του 2004, οι εκπρόσωποι των κρατών μελών κατόρθωσαν να εφεύρουν μια πολύπλοκη διαδικασία, ενώ θα μπορούσαν να καταφύγουν σε κάτι πολύ απλούστερο (1)· η πολυπλοκότητα αυτή θα στραφεί εναντίον τους (2)· θα είναι πολύ πιο δύσκολο να καταστεί λειτουργική αφού, προφανώς, οι απαραίτητες δαπάνες δεν έχουν προβλεφθεί (3).
Καταρχάς, η απλότητα, όπως και η λογική, θα υπαγόρευαν να δημιουργήσουν τα κράτη, για τη χρηματοδότηση της Συνέλευσης, ένα ταμείο τροφοδοτούμενο απευθείας από ίδιες εισφορές τους και ελεγχόμενο από αυτά: η Συνέλευση είναι πράγματι ένα όργανο
που έχει συσταθεί εκτός των συνθηκών και εντάσσεται σε μια διακυβερνητική διαδικασία προετοιμασίας μιας ΔΔ. Αντί για αυτό, εφηύραν μια περίπλοκη διαδικασία, σύμφωνα με την οποία το ταμείο χρηματοδοτείται εν μέρει από τα κοινοτικά θεσμικά όργανα Κοινοβούλιο/Συμβούλιο/Επιτροπή, κατ’ εφαρμογή μιας “διοργανικής συμφωνίας” που τους δίνει δικαίωμα εποπτείας επί των δαπανών της Συνέλευσης. Για παράδειγμα, στο άρθρο 20 της βασικής απόφασης, βλέπουμε ότι τα κράτη μέλη μπορούν να χορηγήσουν απαλλαγή σχετικά με τις δαπάνες του ταμείου μόνον μετά από σύμφωνη γνώμη των τριών θεσμικών οργάνων· στο άρθρο 6 της συμφωνίας, βλέπουμε ότι τα όργανα αυτά ενημερώνονται τακτικά για την εκτέλεση των δαπανών· στο άρθρο 4, καθορίζεται ότι οποιαδήποτε αύξηση πρέπει να εγκρίνεται από αυτά.
Με αυτήν την περίπλοκη διαδικασία, δίνεται στα κοινοτικά θεσμικά όργανα ένα μέσο για να επηρεάζουν τις δαπάνες της Συνέλευσης, συνεπώς τη λειτουργία της, και σε τελευταία ανάλυση, τις αποφάσεις της. Δεν υπάρχει ίχνος αμφιβολίας ότι αυτή η εξουσία, αν όντως χρησιμοποιηθεί, θα χρησιμοποιηθεί εις βάρος των κρατών μελών.
Τέλος, δεν πρόκειται να λείψουν οι περιπτώσεις συγκρούσεων, διότι φαίνεται ήδη ότι ο συνολικός προϋπολογισμός της Συνέλευσης (10,5 εκατομμύρια ευρώ για τους δέκα πρώτους μήνες) έχει υποεκτιμηθεί. Πράγματι, οι συνθήκες εργασίας των διαφόρων κοινοβουλευτικών εκπροσώπων (Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο – εθνικά κοινοβούλια των κρατών μελών – εθνικά κοινοβούλια των υποψήφιων χωρών) είναι πολύ άνισες, και αυτό το σύστημα των τριών ταχυτήτων, στο οποίο το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο είναι ιδιαίτερα προνομιούχο, αναμένεται ότι θα αποδειχθεί αντικειμενικά μη βιώσιμο. Θα πρέπει λοιπόν να δώσουμε συμπληρωματικά μέσα εργασίας στις δύο άλλες κατηγορίες, ή τουλάχιστον στην τρίτη."@el8
"I would like to make three comments with regard to the financing of the Convention that will prepare for the 2004 Intergovernmental Conference. Firstly, the representatives from the Member States have succeeded in putting together a complicated arrangement, when it could have been much simpler; secondly, this complexity will backfire on them; and thirdly, it will be so much harder to implement because essential expenditure has visibly not been included.
First and foremost, the interests of simplicity and logic dictate that, to finance the Convention, Member States should have created a fund financed directly from their own contributions and controlled by themselves: the Convention is, in effect, a unique body, set up outside the Treaties as part of an intergovernmental process in preparation for an Intergovernmental Conference. Instead of this, they have formulated a complicated procedure, under the terms of which funds are partly financed by the Community institutions, Parliament, the Council and the Commission, pursuant to an ‘interinstitutional agreement’ that gives the aforementioned the right to examine Convention expenditure. For example, Article No 20 of the basic decision states that discharge of the Fund’s expenditure can only be granted by the Member States after the three institutions have given their assent; Article No 6 of the agreement states that these institutions should be regularly informed of the implementation of expenditure; Article No 4 states that any increase must be authorised by them.
This complicated arrangement gives the institutions a means of influencing the Convention’s expenditure, and therefore the way in which it functions and, lastly, its decisions, There is no doubt at all that this power, if used effectively, will be used against the Member States.
Finally, there will be plenty of opportunities for conflict, for it already seems that the total budget for the Convention (EUR 10.5 million for the first ten months), has been underestimated. In fact, the working conditions of the various parliamentary representatives – the European Parliament, the national parliaments of the Member States and the national parliaments of the candidate countries, are quite unequal, and this three-speed system, in which the European Parliament is disproportionately privileged, will, in all fairness, prove untenable. We therefore need to provide additional resources to the other two categories, or at least to the third."@en3
". - Para la financiación de los gastos de la Convención que va a preparar la Conferencia Intergubernamental de 2004, los representantes de los Estados miembros han conseguido inventar un montaje complicado cuando hubieran podido hacerlo mucho más simple (1); esta complejidad se va a volver en contra de ellos (2); será tanto más difícil que subsista en la medida en que claramente no se han previsto gastos indispensables (3).
En primer lugar, la sencillez al igual que la lógica hubieran querido que los Estados crearan, para financiar la Convención, un fondo alimentado directamente por sus contribuciones propias y controlado por ellos: la Convención es efectivamente un órgano
fijado fuera de los Tratados, y que se incluye en un proceso intergubernamental de preparación de una CIG. En lugar de esto, han inventado un procedimiento complicado, según el cual el fondo especialmente financiado por las instituciones comunitarias Parlamento/Consejo/Comisión, en aplicación de un "acuerdo interinstitucional" que da a éstas un derecho de control sobre los gastos de la Convención. Por ejemplo, en el artículo 20 de la decisión de base, se ve que la gestión de los gastos del fondo no puede aprobarse por los Estados miembros más que después de un dictamen conforme de las tres instituciones; en el artículo 6 del acuerdo se ve que estas instituciones son informadas con regularidad de la ejecución de los gastos; en el artículo 4 se concreta que cualquier aumento ha de ser autorizado por éstas.
Con este montaje complicado se ha dado a las instituciones comunitarias un medio para pesar en los gastos de la Convención, y por tanto en su funcionamiento, y finalmente en sus decisiones. No queda sombra de duda de que este poder, si se utiliza efectivamente, lo será en contra de los Estados.
Finalmente, las ocasiones de conflicto no van a faltar, ya que parece que el presupuesto total de la Convención (10,5 millones de euros para los diez primeros meses), está subestimado. Efectivamente, las condiciones de trabajo de los diferentes representantes parlamentarios (Parlamento Europeo - parlamentos nacionales de los países miembros - parlamentos nacionales de los países candidatos) son muy desiguales, y este sistema de tres velocidades en el cual el Parlamento Europeo es gravemente privilegiado, debería revelarse como insostenible en toda equidad. Será necesario por tanto dar medios de trabajo suplementarios a las otras dos categorías, o al menos a la tercera."@es12
".
Jäsenvaltioiden edustajat ovat onnistuneet keksimään monimutkaisen järjestelmän rahoittaakseen vuonna 2004 järjestettävää hallitustenvälistä konferenssia valmistelevan valmistelukunnan menot, vaikka he olisivat voineet toimia paljon yksinkertaisemmin (1); näin ollen tämä monimutkaisuus kääntyy heitä itseään vastaan (2); siitä on sitäkin vaikeampi selviytyä, kun välttämättömiä menoja ei nähtävästi ole otettu huomioon (3).
Yksinkertaisuuteen perustuva logiikka olisi ensinnäkin edellyttänyt, että jäsenvaltiot olisivat perustaneet rahaston, johon varat otettaisiin suoraan jäsenvaltioiden omista varoista ja jota ne itse valvoisivat: valmistelukunta on itse asiassa ainutlaatuinen (
elin, joka on perustettu perussopimusten ulkopuolella ja joka niveltyy hallitustenvälisten konferenssien valmistelumenettelyyn hallitusten välillä. Tämän sijasta jäsenvaltiot ovat kehittäneet monimutkaisen menettelyn, jossa rahasto rahoitetaan osittain yhteisön toimielinten – parlamentin, neuvoston ja komission – varoin sellaisen "toimielinten välisen sopimuksen" mukaisesti, jossa noille toimielimille annetaan oikeus valvoa valmistelukunnan menoja. Peruspäätöksen 20 artiklasta esimerkiksi käy ilmi, että jäsenvaltiot voivat myöntää rahaston menoja koskevan vastuuvapauden vasta saatuaan kaikkien kolmen toimielimen puoltavan lausunnon: tuon sopimuksen 6 artiklasta ilmenee, että näille toimielimille tiedotetaan säännöllisesti menojen täytäntöönpanosta: 4 artiklassa täsmennetään, että toimielinten on aina annettava suostumuksensa menojen lisäykselle.
Tässä monimutkaisessa järjestelmässä yhteisön toimielimillä on mahdollisuus vaikuttaa valmistelukunnan menoihin ja siten sen toimintaan ja loppujen lopuksi myös sen päätöksiin. Jos tätä valtaa todella käytetään, ei ole minkäänlaista epäilystä siitä, että se kääntyy valtioita vastaan.
Näin ollen ristiriitoihin on aineksia, sillä jo nyt näyttää siltä, että valmistelukunnan kokonaisbudjetti (10,5 miljoonaa euroa 10 ensimmäiselle kuukaudelle) on arvioitu liian matalalle. Eri parlamentaaristen edustajien (Euroopan parlamentin, jäsenvaltioiden parlamenttien ja ehdokasvaltioiden kansallisten parlamenttien edustajien) työolot ovat nimittäin hyvin erilaiset, ja kolmen nopeuden järjestelmä, jossa Euroopan parlamentti on vahvasti etusijalla, osoittautuu varmasti puolueettomasti arvioiden kestämättömäksi. Näin ollen kahdelle muulle tai ainakin kolmannelle valtioryhmälle on annettava lisää toimintakeinoja."@fi5
"Per il finanziamento delle spese connesse alla Convenzione che precederà la Conferenza intergovernativa del 2004 i rappresentanti degli Stati membri sono risusciti ad inventare un’impalcatura complessa, quando sanno che tutto avrebbe potuto essere molto più semplice (1), che questa complessità si ritorcerà contro di loro (2), e che sarà molto più difficile da applicare, in quanto è chiaro che le spese indispensabili non sono state previste (3).
Anzitutto la semplicità, come la logica, avrebbero voluto che per finanziare la Convenzione gli Stati avessero creato un fondo alimentato direttamente dai contributi propri e controllato dagli Stati stessi; la Convenzione infatti è un organismo
istituito al di fuori dei Trattati, che si colloca in un processo intergovernativo propedeutico ad una CIG. Hanno invece inventato una procedura complicata in virtù della quale i fondi sono parzialmente finanziati da Parlamento, Consiglio e Commissione, ai sensi di un “accordo interistituzionale” che conferisce a tali Istituzioni il diritto di esaminare le spese della Convenzione. Ad esempio, all’articolo 20 della decisione di base si rileva che il discarico sulle spese del fondo può essere concesso dagli Stati membri solo previo parere conforme delle tre Istituzioni. Ai sensi dell’articolo 6 dell’accordo, si rileva che le Istituzioni devono essere informate periodicamente sull’esecuzione delle spese, mentre all’articolo 4 si precisa che eventuali aumenti devono essere autorizzati dalle stesse.
Attraverso questo complicato meccanismo le Istituzioni comunitarie dispongono di un mezzo per influire sulle spese della Convenzione, e quindi sul suo funzionamento nonché sulle decisioni. Non vi è ombra di dubbio che tale potere, se effettivamente esercitato, andrà a discapito degli Stati.
Infine le occasioni di conflitto non mancheranno, poiché appare già chiaro che i costi preventivati della Convenzione (10,5 milioni di euro per i primi dieci mesi) sono stati sottostimati. Infatti le condizioni di lavoro dei vari rappresentanti parlamentari (Parlamento europeo, parlamenti nazionali dei paesi membri, parlamenti nazionali dei paesi candidati) sono decisamente diverse e questo sistema a tre velocità, in cui il Parlamento europeo gode di un privilegio assoluto, si rivelerà in tutta la sua iniquità. Sarà quindi necessario dotare di mezzi di lavoro supplementari le due altre categorie, o perlomeno la terza."@it9
"I would like to make three comments with regard to the financing of the Convention that will prepare for the 2004 Intergovernmental Conference. Firstly, the representatives from the Member States have succeeded in putting together a complicated arrangement, when it could have been much simpler; secondly, this complexity will backfire on them; and thirdly, it will be so much harder to implement because essential expenditure has visibly not been included.
First and foremost, the interests of simplicity and logic dictate that, to finance the Convention, Member States should have created a fund financed directly from their own contributions and controlled by themselves: the Convention is, in effect, a unique body, set up outside the Treaties as part of an intergovernmental process in preparation for an Intergovernmental Conference. Instead of this, they have formulated a complicated procedure, under the terms of which funds are partly financed by the Community institutions, Parliament, the Council and the Commission, pursuant to an ‘interinstitutional agreement’ that gives the aforementioned the right to examine Convention expenditure. For example, Article No 20 of the basic decision states that discharge of the Fund’s expenditure can only be granted by the Member States after the three institutions have given their assent; Article No 6 of the agreement states that these institutions should be regularly informed of the implementation of expenditure; Article No 4 states that any increase must be authorised by them.
This complicated arrangement gives the institutions a means of influencing the Convention’s expenditure, and therefore the way in which it functions and, lastly, its decisions, There is no doubt at all that this power, if used effectively, will be used against the Member States.
Finally, there will be plenty of opportunities for conflict, for it already seems that the total budget for the Convention (EUR 10.5 million for the first ten months), has been underestimated. In fact, the working conditions of the various parliamentary representatives – the European Parliament, the national parliaments of the Member States and the national parliaments of the candidate countries, are quite unequal, and this three-speed system, in which the European Parliament is disproportionately privileged, will, in all fairness, prove untenable. We therefore need to provide additional resources to the other two categories, or at least to the third."@lv10
"Voor de kosten van de Conventie die het werk van de Intergouvernementele Conferentie van 2004 moet voorbereiden hebben de vertegenwoordigers van de lidstaten een ingewikkeld verdeelschema bedacht. Het had veel eenvoudiger gekund (1); de complexiteit van dit schema zal zich uiteindelijk tegen de lidstaten keren (2); en het zal daarom des lastiger te verteren zijn dat men klaarblijkelijk vergeten is een aantal essentiële uitgaven in het schema op te nemen (3).
De eenvoud en de logica hadden geboden dat de lidstaten voor de financiering van de Conventie een rechtstreeks door hun bijdragen gevoed fonds hadden opgezet, waarover zij dus ook de controle hadden kunnen uitoefenen. De Conventie is immers een entiteit
die buiten de Verdragen om is gecreëerd en ingezet wordt ter voorbereiding van een Intergouvernementele Conferentie. In plaats daarvan hebben de lidstaten een gecompliceerde procedure ontworpen, volgens welke het fonds deels door de communautaire instellingen (Raad, Commissie en Parlement) wordt gefinancierd. Voor dat doel is een interinstitutioneel akkoord overeengekomen, dat de instellingen het recht geeft toezicht te houden op de uitgaven van de Conventie. In artikel 20 van het basisbesluit lezen we bijvoorbeeld dat de lidstaten met betrekking tot de uitgaven van het fonds pas kwijting kunnen verlenen na een daartoe strekkend advies van de drie genoemde instellingen. In artikel 6 lezen we dat deze instellingen regelmatig zullen worden ingelicht aangaande de uitgaven. In artikel 4 wordt aangegeven dat alle extra uitgaven eerst door de instellingen moeten worden goedgekeurd.
Op deze ingewikkelde wijze krijgen de communautaire instellingen zeggenschap over de uitgaven van de Conventie, en dus ook over het functioneren en de besluiten ervan. Het lijdt geen twijfel dat deze bevoegdheden, indien ze op de juiste wijze worden ingezet, tegen de lidstaten zullen werken.
Er zullen zich zeker voldoende gelegenheden voor conflicten voordoen, aangezien nu reeds de indruk bestaat dat de totale begroting voor de Conventie (10,5 miljoen euro voor de eerste tien maanden) aan de lage kant is. Bovendien zijn de werkomstandigheden voor de uiteenlopende categorieën parlementaire vertegenwoordigers (Europees Parlement, nationale parlementen van de lidstaten en de parlementen van de kandidaat-landen) heel verschillend, en de ongelijkheid van dit driekastensysteem, waarin het Europees Parlement een geprivilegieerde positie inneemt, is op den duur, in alle billijkheid, niet houdbaar. De overige twee categorieën parlementariërs – of althans in ieder geval de derde categorie – zullen dus extra middelen moeten ontvangen."@nl2
"Relativamente ao financiamento das despesas da Convenção que prepara a Conferência Intergovernamental de 2004, os representantes dos Estados-Membros conseguiram inventar uma engrenagem complicada, quando poderiam ter feito as coisas de forma muito mais simples (1) ; esta complexidade vai virar-se contra eles (2); o facto de, claramente, não se ter previsto despesas indispensáveis torna a situação ainda mais complicada (3).
Em primeiro lugar, tanto a simplicidade como a lógica teriam levado a que os Estados criassem, para financiar a Convenção, um fundo sustentado directamente pelas suas próprias contribuições, e controlado por eles: a Convenção é efectivamente um órgão
criado à margem dos Tratados, e que se insere num processo intergovernamental de preparação de uma CIG. Em vez disso, inventaram um processo complicado, nos termos dos qual o fundo é parcialmente financiado pelas Instituições comunitárias Parlamento/Conselho/Comissão, vigorando assim um "acordo interinstitucional" que dá a estas um direito de supervisão sobre as despesas da Convenção. Por exemplo, no artigo 20º da decisão de base, vemos que a quitação sobre as despesas do fundo só pode ser concedida pelos Estados-Membros após parecer favorável das três Instituições; no artigo 6º do acordo, vemos que estas instituições são informadas regularmente da execução das despesas; no artigo 4º, está especificado que qualquer aumento tem de receber a autorização das três Instituições.
Através desta engrenagem complicada, é dado às Instituições comunitárias um meio que lhes permite influenciar as despesas da Convenção, por conseguinte, o seu funcionamento e, finalmente, as suas decisões. Sem sombra de dúvida que este poder, se for de facto utilizado, sê-lo-á contra os Estados.
Por último, não vão faltar motivos para conflitos, pois parece já que o orçamento total da Convenção (10,5 milhões de euros para os dez primeiros meses) é um orçamento subestimado. Com efeito, as condições de trabalho dos diferentes representantes parlamentares (Parlamento Europeu - parlamentos nacionais dos países membros - parlamentos nacionais dos países candidatos) são extremamente desiguais, e este sistema a três velocidades, no qual o Parlamento Europeu é fortemente privilegiado, deveria ser considerado, com toda a equidade, como intolerável. Por conseguinte, haverá que propiciar meios de trabalho suplementares às outras duas categorias, ou pelo menos à terceira."@pt11
"När det gäller finansieringen av utgifterna för det konvent som skall förbereda regeringskonferensen år 2004, har medlemsstaternas företrädare lyckats uppfinna ett komplicerat montage, när de hade kunnat skapa något mycket enklare (1). Denna komplexitet kommer att slå tillbaka emot dem (2); den kommer att vara ännu mer komplicerad att uppleva, eftersom man uppenbarligen inte har planerat för oundvikliga kostnader (3).
För det första hade både enkelheten och förnuftet velat att staterna för finansieringen av konventet hade skapat en fond för vilken medel avsattes direkt genom staternas egna bidrag, och som kontrollerades av staterna: konventet är nämligen ett organ som är ensamt i sitt slag, och som inrättats utanför fördragen, i perspektivet med ett förberedande förfarande stater emellan för en regeringskonferens. I stället har de uppfunnit ett komplicerat förfarande, enligt vars bestämmelser fonden delvis finansieras av gemenskapsinstitutionerna parlamentet, rådet och kommissionen, i enlighet med ett ”interinstitutionellt avtal” som ger dessa institutioner en insynsrätt när det gäller konventets utgifter. I artikel 20 i det grundläggande beslutet ser man att ansvarsfrihet för fondens utgifter endast kan beviljas av medlemsstaterna efter samtycke från de tre institutionerna; i artikel 6 i avtalet ser man att institutionerna regelbundet informeras om genomförandet av utgifterna; och i artikel 4 preciseras det att alla ökade bidrag måste godkännas av de tre institutionerna.
Genom detta komplicerade montage ges gemenskapsinstitutionerna en möjlighet att påverka konventets utgifter, och alltså dess verksamhet, och slutligen dess beslut. Det råder inte något som helst tvivel om att denna befogenhet, om den används effektivt, kommer att användas emot staterna.
Avslutningsvis kommer tillfällen till konflikter inte att saknas, eftersom det redan framgår att konventets totala budget (10,5 miljoner euro för de första tio månaderna), inte är tillräckligt stor. Arbetsvillkoren för de olika parlamentsföreträdarna (Europaparlamentet – medlemsländernas nationella parlament – kandidatländernas nationella parlament) är faktiskt mycket ojämlika, och detta system med tre lägen, i vilket Europaparlamentet i hög grad är privilegierat, borde med all objektivitet visa sig ohållbart. Man måste alltså ge ytterligare arbetsmedel till de två andra kategorierna, eller åtminstone till den tredje."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Berthu (NI ),"12,6
"sui generis"8,2,12,7,11,9,6
"sui generis)"5
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples