Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2002-02-07-Speech-4-120"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20020207.6.4-120"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". - Le rapport Napolitano reflète la conception traditionnelle au Parlement européen des relations avec les Parlements nationaux : ces derniers sont enfermés, avec des éloges de consolation, dans le rôle secondaire de défenseurs d'intérêts nationaux parcellaires.
C'est oublier, évidemment, que l'échelon démocratique le plus vivant est celui de la nation, et qu'à trop vouloir le dépasser, on dépasse aussi la démocratie. Le bien commun européen ne se décrète pas d'en haut, à partir d'une démocratie européenne trop faible pour être autre chose qu'un paravent de la technocratie, mais il se définit par le dialogue pacifique entre les intérêts et les aspirations des différentes démocraties nationales.
Il est un point cependant sur lequel le rapport Napolitano prétend apporter, selon les termes de l'exposé des motifs, "une innovation d'importance majeure" : c'est la proposition d'une sorte de "pouvoir constituant partagé". Elle démasque en réalité les véritables intentions derrière les propos lénifiants du rapport : il s'agit en effet, ni plus ni moins, que d'enlever aux Parlements nationaux le droit exclusif de ratifier les traités européens, et donc de définir souverainement les compétences de l'Union.
Ce nouveau "pouvoir constituant" serait exercé par les Parlements nationaux et le Parlement européen conjointement, ainsi que, précise le paragraphe 21 de la résolution, par la Commission et les gouvernements des États membres, ce qui est vraiment inédit du point de vue démocratique.
Une telle réforme constituerait un grave recul : le pouvoir de réviser les traités (et a fortiori le "pouvoir constituant"), appartient au peuple seul, et certainement pas à des exécutifs, nationaux ou européens ; le peuple peut déléguer ce pouvoir dans certains cas à des assemblées élues à cet effet (comme le Parlement français dans les cas prévus par l'article 89 de la Constitution), mais le Parlement européen n'en fait pas partie, puisque nul pouvoir constituant, ou même seulement de révision des traités, n'est prévu dans les compétences d'attribution bien précises que les peuples lui ont conférées."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. Napolitanos betænkning afspejler den traditionnelle opfattelse i Europa-Parlamentet af forbindelserne med de nationale parlamenter. Sidstnævnte er med trøstende lovtaler henvist til den sekundære rolle som forsvarere af nationale særinteresser.
Dermed glemmer man, at det mest levende demokratiske niveau er nationen, og ved i for høj grad at ville gå ud over dette niveau går man også ud over demokratiet. Almenvellet på europæisk plan fastsættes ikke oppefra på grundlag af et europæisk demokrati, der er for svagt til at være andet end et skærmbræt for teknokratiet, men det kendetegnes ved den fredelige dialog mellem de forskellige nationale demokratiers interesser og ønsker.
Der er imidlertid et punkt, som Napolitanos betænkning i henhold til formuleringen i begrundelsen vil give "en meget vigtig nyskabelse". Det drejer sig om forslaget om en form for "fælles konstituerende myndighed". Det afslører de egentlige hensigter bag de milde formuleringer i betænkningen. Det drejer sig i virkeligheden helt nøjagtigt om at fjerne de nationale parlamenters eneret til at ratificere EU-traktaterne og således suverænt at fastsætte EU's beføjelser.
Denne nye konstituerende myndighed skal udøves i et samarbejde mellem de nationale parlamenter og Europa-Parlamentet, samt, som det fastslås i stk. 21 i beslutningsforslaget, af Kommissionen og medlemsstaternes regeringer, hvilket er helt uhørt set ud fra et demokratisk synspunkt.
En sådan reform er et alvorligt tilbageslag. Beføjelsen til at revidere traktaterne (og så meget mere den konstituerende myndighed) tilhører udelukkende folket og bestemt ikke nationale eller europæiske udøvende magter. Folket kan i visse tilfælde overdrage denne beføjelse til forsamlinger, der er valgt til dette formål (som det franske parlament i det tilfælde, som er fastsat i den franske forfatnings artikel 89), men Europa-Parlamentet er ikke omfattet heraf, da der ikke er fastsat en konstituerende myndighed eller en myndighed udelukkende til revision af traktaterne i de kompetencer, som befolkningen har tildelt det."@da1
"Der Napolitano-Bericht spiegelt die im Europäischen Parlament vorherrschende traditionelle Auffassung über die Beziehungen zu den einzelstaatlichen Parlamenten wider. Diese werden mit tröstenden Lobesreden auf die zweitrangige Rolle von Verfechtern einzelstaatlicher Teilinteressen festgelegt.
Offensichtlich wird dabei vergessen, dass die lebendigste demokratische Ebene die nationale Ebene ist, und diese überwinden zu wollen, würde bedeuten, auch die Demokratie zu überwinden. Das europäische Gemeinwohl lässt sich nicht von oben herab dekretieren von einer europäischen Demokratie, die so schwach ist, dass sie lediglich als Deckmantel der Technokratie dient, sondern es definiert sich über den friedlichen Dialog zwischen den Interessen und den Bestrebungen der einzelnen nationalen Demokratien.
Es gibt jedoch einen Punkt, zu dem der Napolitano-Bericht, wie es in der Begründung heißt, eine „bedeutende institutionelle Neuerung“ machen will, und zwar mit dem Vorschlag einer Art „gemeinsam ausgeübter Verfassungsgewalt“. Dieser Vorschlag entlarvt jedoch in Wahrheit nur die wirklichen Absichten, die hinter den beschwichtigenden Ausführungen des Berichts stehen. Es handelt sich dabei um nicht mehr und nicht weniger, als den Parlamenten das ausschließliche Recht auf die Ratifizierung europäischer Verträge zu entziehen, um die Befugnisse der Union souverän bestimmen zu können.
Diese neue „Verfassungsgewalt“ soll von den einzelstaatlichen Parlamenten, dem Europäischen Parlament und, laut Ziffer 21 der Entschließung, von der Kommission sowie den Regierungen der Mitgliedstaaten gemeinsam ausgeübt werden, was aus demokratischer Sicht wahrhaftig noch nie da gewesen ist.
Eine derartige Reform wäre ein schwerer Rückschlag, denn die Befugnis, die Verträge zu ändern (und erst recht die „Verfassungsgewalt“) steht einzig und allein dem Volk zu, und ganz gewiss nicht den einzelstaatlichen oder europäischen Exekutiven. In bestimmten Fällen kann das Volk diese Gewalt an zu diesem Zweck gewählte Volksvertreter (wie das französische Parlament in den durch Artikel 89 der Verfassung vorgesehenen Fällen) delegieren, das europäische Parlament gehört jedoch nicht dazu, da in den Einzelermächtigungen, die ihm von den Völkern erteilt wurden, keinerlei Verfassungsgewalt und nicht einmal die Befugnis zur Reformierung von Verträgen vorgesehen sind."@de7
"Η έκθεση Napolitano αντανακλά την παραδοσιακή αντίληψη του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου για τις σχέσεις με τα εθνικά κοινοβούλια: τα εθνικά κοινοβούλια περιορίζονται, με λόγια παρηγοριάς, στον δευτερεύοντα ρόλο των υπερασπιστών αποσπασματικών εθνικών συμφερόντων.
Ξεχνάμε προφανώς ότι η πιο ζωντανή δημοκρατική βαθμίδα είναι το έθνος και ότι, στην προσπάθειά μας να το υπερβούμε, υπερβαίνουμε τη δημοκρατία. Το κοινό ευρωπαϊκό καλό δεν μπορεί να προέρχεται από άνωθεν εντολές, από μια ευρωπαϊκή δημοκρατία υπερβολικά αδύναμη για να είναι κάτι διαφορετικό από ένα προπέτασμα της τεχνοκρατίας, αλλά προσδιορίζεται με τον ειρηνικό διάλογο μεταξύ των συμφερόντων και των προσδοκιών των διαφόρων εθνικών δημοκρατιών.
Υπάρχει, ωστόσο, ένα σημείο στο οποίο η έκθεση Napolitano υποτίθεται ότι εισάγει, σύμφωνα με τους όρους της αιτιολογικής έκθεσης, “μια καινοτομία πρωταρχικής σημασίας”: πρόκειται για την πρόταση περί “συντακτικής εξουσίας που θα ασκείται από κοινού με τις εθνικές κυβερνήσεις”. Στην πραγματικότητα, η έκθεση αποκαλύπτει τις πραγματικές προθέσεις που κρύβονται πίσω από τα καθησυχαστικά λόγια: στοχεύει, πράγματι, ούτε λίγο ούτε πολύ, στην αφαίρεση από τα εθνικά κοινοβούλια του αποκλειστικού δικαιώματος επικύρωσης των ευρωπαϊκών συνθηκών και καθορισμού, επομένως, των αρμοδιοτήτων της Ένωσης.
Αυτή τη νέα “συντακτική εξουσία” θα την ασκούν από κοινού τα εθνικά κοινοβούλια και το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο, καθώς και, όπως διευκρινίζεται στην παράγραφο 21 του ψηφίσματος, η Επιτροπή και οι κυβερνήσεις των κρατών μελών, γεγονός που είναι πραγματικά ανήκουστο από δημοκρατικής άποψης.
Μια τέτοια μεταρρύθμιση θα αποτελούσε σοβαρό ολίσθημα: το δικαίωμα αναθεώρησης των συνθηκών (και κυρίως της “συντακτικής εξουσίας”) ανήκει μόνο στον λαό και σίγουρα όχι στα εκτελεστικά όργανα, εθνικά ή ευρωπαϊκά. Ο λαός, σε ορισμένες περιπτώσεις, μπορεί να εκχωρήσει αυτό το δικαίωμα σε σώματα που έχουν εκλεγεί για να εξυπηρετήσουν αυτό τον σκοπό (όπως το γαλλικό κοινοβούλιο στις περιπτώσεις που προβλέπονται από το άρθρο 89 του Συντάγματος). Το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο δεν ανήκει στα σώματα αυτά, εφόσον στις απολύτως ακριβείς καθ’ ύλη αρμοδιότητες που του παραχώρησε ο λαός δεν προβλέπεται καμία συντακτική εξουσία, ούτε καν η εξουσία αναθεώρησης των συνθηκών."@el8
".
The Napolitano report reflects the traditional view held in the European Parliament on its relationship with the national parliaments: that these are isolationist and content to console themselves with the subordinate role of defenders of fragmented national interests.
This view clearly fails to take into account the fact that the most vibrant level of democracy is that of the nation state, and that to disregard this to too great an extent is also to disregard democracy. The European common good is not decreed from above, from a European democracy that is too weak to be anything other than a kind of technocratic smokescreen, but lies instead in the peaceful dialogue between the interests and aspirations of various national democracies.
There is a point, however, to which the Napolitano report claims, according to the explanatory statement, to have brought ‘an extremely important innovation’: that is, the proposal of some sort of ‘joint constituent power’. This, in reality, exposes the true intentions behind the report’s mollifying proposals: the idea is, in effect, no more and no less, to take away from the national parliaments the exclusive right of ratifying European Treaties and, therefore, of defining the competences of the European Union themselves.
This new ‘constituent power’ would be shared between the national parliaments and the European Parliament, as well as, as is stated in paragraph 21 of the resolution, by the Commission and the governments of Member States, which is truly unprecedented from the democratic point of view.
Such a reform would constitute a serious climbdown. The power to revise the Treaties, not to mention the ‘constituent power’, belongs to the people alone, and certainly not to national or European executives; the people can delegate this power in certain cases to assemblies that have been elected for this purpose, such as the French parliament in the cases specified in Article 89 of the Constitution, but the European Parliament is not one of these assemblies, because no constituent power, or even the revision of treaties, is included in the powers specifically conferred on it by the people."@en3
". - (FR) El informe Napolitano refleja la concepción tradicional en el Parlamento Europeo de las relaciones con los Parlamentos nacionales: estos últimos están encerrados, con elogios de consolación, en la función secundaria de defensores de intereses nacionales parcelarios.
Eso es olvidar, evidentemente, que el escalón democrático más vivo es el de la nación, y que por querer superarlo se supera también la democracia. El bien común europeo no se decreta desde arriba, a partir de una democracia europea demasiado débil para ser otra cosa que una tapadera de la tecnocracia, sino que se define por el diálogo pacífico entre los intereses y las aspiraciones de las diferentes democracias nacionales.
Hay un punto sin embargo en el cual el informe Napolitano pretende aportar, según los términos de su exposición de motivos, "una innovación de máxima importancia": es la propuesta de una especie de "poder constituyente compartido". Ésta desenmascara en realidad las verdaderas intenciones que hay detrás de las palabras tranquilizadoras del informe: efectivamente, se trata ni más ni menos de quitar a los Parlamentos nacionales el derecho exclusivo a ratificar los Tratados europeos, y por tanto a definir de forma soberana las competencias de la Unión.
Este nuevo "poder constituyente" sería ejercido por los Parlamentos nacionales y el Parlamento Europeo de forma conjunta, así como, precisa el párrafo 21 de la resolución, por la Comisión y los Gobiernos de los Estados miembros, lo que es realmente inédito desde el punto de vista democrático.
Una reforma así constituiría un grave retroceso: el poder de revisar los Tratados (y por ende el "poder constituyente"), corresponde sólo al pueblo, y ciertamente no a ejecutivos, nacionales o europeos; el pueblo puede delegar este poder en algunos casos a asambleas elegidas a este efecto (como el Parlamento francés en los casos previstos por el artículo 89 de la Constitución), pero el Parlamento Europeo no forma parte, ya que no está previsto ningún poder constituyente, o ni siquiera solamente de revisión de los Tratados, en las competencias bien precisas y que los pueblos le han conferido."@es12
".
Napolitanon mietintö kuvastaa Euroopan parlamentin perinteistä käsitystä parlamentin suhteista kansallisiin parlamentteihin: nämä ovat valinneet helpon tien ja sulkeutuneet pirstaleisten kansallisten etujen ajamisen toisarvoiseen rooliin.
Nyt on nähtävästi unohdettu, että demokratia on elinvoimaisinta juuri kansallisella tasolla ja että kansallisen tason liian kärkäs ohittaminen tarkoittaa myös demokratian ohittamista. Yhteistä eurooppalaista hyvää ei sanella ylhäältä päin sellaisen eurooppalaisen demokratian taholta, joka on liian heikko kyetäkseen muuhunkin kuin teknokratian suojelemiseen, vaan se määritellään käymällä rauhanomaista vuoropuhelua eri kansallisten demokratioiden intresseistä ja tavoitteista.
Tämä on kuitenkin asia, jossa Napolitanon mietinnön perusteluosan sanamuodon mukaan mennään "kohti ensiarvoisen tärkeää uudistusta": siinä ehdotetaan tietynlaista "jaettua perustuslainsäädäntövaltaa". Todellisuudessa näin peitetään todelliset aikeet mietinnön rauhoittavien sanojen taakse: tarkoituksena nimittäin ei ole sen enempää eikä vähempää kuin viedä kansallisten parlamenttien yksinomainen oikeus ratifioida eurooppalaisia sopimuksia ja siten määritellä suvereenisti unionin toimivaltuudet.
Tätä uutta "perustuslainsäädäntövaltaa" harjoittaisivat kansalliset parlamentit ja Euroopan parlamentti yhdessä sekä päätöslauselman 21 kohdan täsmennyksen mukaan komissio ja jäsenvaltioiden hallitukset, mikä on todella uutta demokratiassa.
Tällainen uudistus merkitsisi vakavaa taantumista: perussopimusten tarkistusvaltuudet (ja sitäkin suuremmalla syyllä "perustuslainsäädäntövalta") kuuluvat yksistään kansalle eikä todellakaan kansalliselle tai eurooppalaiselle toimeenpanovallalle; kansa voi joissakin tapauksissa jakaa tätä valtaa tähän tarkoitukseen valituille kansanedustuslaitoksille (kuten Ranskan parlamentti teki perustuslain 89 artiklassa säädetyissä tapauksissa), mutta Euroopan parlamentti ei kuulu tällaisiin kansanedustuslaitoksiin, sillä mitään perustuslainsäädäntövaltaa tai edes pelkästään perussopimusten tarkistusvaltaa ei ole otettu huomioon niissä vallanjakoa koskevissa toimivaltuuksissa, joita kansat ovat sille myöntäneet."@fi5
"La relazione Napolitano riflette la concezione consueta dei rapporti del Parlamento europeo con i parlamenti nazionali: essi sono confinati, con elogi di consolazione, nel ruolo secondario di difensori di interessi nazionali particolari.
Chiaramente questo significa dimenticarsi che il livello democratico più vitale è quello della nazione; a volerlo troppo mettere in disparte, si mette in disparte anche la democrazia. Il bene comune europeo non si decreta dall’alto, a partire da una democrazia europea troppo fragile per essere qualcosa di più di un paravento della tecnocrazia; esso si definisce mediante il dialogo pacifico tra gli interessi e le aspirazioni delle diverse democrazie nazionali.
Vi è un punto, tuttavia, sul quale la relazione Napolitano - stando ai termini delle motivazioni addotte - pretende di fornire “un’innovazione d’importanza maggiore”: ossia la proposta di una specie di “potere costituente condiviso”. Tale proposta rivela in realtà le vere intenzioni che sottendono le affermazioni rassicuranti della relazione: infatti, si vuole, né più né meno, togliere ai parlamenti nazionali il diritto esclusivo di ratificare i Trattati europei, e dunque di definire in modo sovrano le competenze dell’Unione.
Questo nuovo “potere costituente” sarebbe esercitato dai parlamenti nazionali insieme al Parlamento europeo, ed inoltre, come precisa il paragrafo 21 della risoluzione, dalla Commissione e dai governi degli Stati membri: un fatto del tutto inedito dal punto di vista democratico.
Una siffatta riforma rappresenterebbe un serio passo indietro: il potere di revisione dei Trattati - e a
il “potere costituente” - sono appannaggio esclusivo del popolo, certamente non di poteri esecutivi, nazionali o europei. Il popolo, in alcuni casi, può delegare tale potere ad assemblee di rappresentati eletti a questo scopo - come il Parlamento francese nei casi previsti dall’articolo 89 della Costituzione. Il Parlamento europeo non rientra tra esse, poiché nessun potere costituente, o anche solo di revisione dei Trattati, rientra nelle competenze ben precise conferitegli dai popoli."@it9
".
The Napolitano report reflects the traditional view held in the European Parliament on its relationship with the national parliaments: that these are isolationist and content to console themselves with the subordinate role of defenders of fragmented national interests.
This view clearly fails to take into account the fact that the most vibrant level of democracy is that of the nation state, and that to disregard this to too great an extent is also to disregard democracy. The European common good is not decreed from above, from a European democracy that is too weak to be anything other than a kind of technocratic smokescreen, but lies instead in the peaceful dialogue between the interests and aspirations of various national democracies.
There is a point, however, to which the Napolitano report claims, according to the explanatory statement, to have brought ‘an extremely important innovation’: that is, the proposal of some sort of ‘joint constituent power’. This, in reality, exposes the true intentions behind the report’s mollifying proposals: the idea is, in effect, no more and no less, to take away from the national parliaments the exclusive right of ratifying European Treaties and, therefore, of defining the competences of the European Union themselves.
This new ‘constituent power’ would be shared between the national parliaments and the European Parliament, as well as, as is stated in paragraph 21 of the resolution, by the Commission and the governments of Member States, which is truly unprecedented from the democratic point of view.
Such a reform would constitute a serious climbdown. The power to revise the Treaties, not to mention the ‘constituent power’, belongs to the people alone, and certainly not to national or European executives; the people can delegate this power in certain cases to assemblies that have been elected for this purpose, such as the French parliament in the cases specified in Article 89 of the Constitution, but the European Parliament is not one of these assemblies, because no constituent power, or even the revision of treaties, is included in the powers specifically conferred on it by the people."@lv10
".
Het verslag-Napolitano weerspiegelt de traditionele opvatting van het Europees Parlement over de betrekkingen met de nationale parlementen: terwijl men deze parlementen met lovende woorden zoet houdt, worden ze in hun ondergeschikte rol van verdedigers van nationale deelbelangen gedrukt.
Hierbij vergeet men uiteraard dat de krachtigste democratische eenheid de natie is, en dat als men erop gebrand is de natie te passeren, men tevens de democratie passeert. Het algemeen welzijn in Europa kan niet van bovenaf opgelegd worden door een Europese democratie die te zwak is om iets anders te zijn dan een dekmantel van de technocratie. Dit welzijn wordt bepaald door een vreedzame dialoog tussen de belangen en aspiraties van de verschillende nationale democratieën.
Uit een passage in de toelichting blijkt echter dat de rapporteur meent “belangrijke vernieuwingen” aan te dragen. Dit betreft het voorstel voor een soort “gedeelde constituerende bevoegdheid”. Dit voorstel onthult in feite de ware bedoelingen achter de bedrieglijke woorden van het verslag. Waar het namelijk echt om gaat, is dat men de nationale parlementen het exclusieve recht wil ontnemen om de Europese verdragen te ratificeren, en dus om soeverein de bevoegdheden van de Unie vast te stellen.
Deze nieuwe “constituerende bevoegdheid” zou gemeenschappelijk worden uitgeoefend door de nationale parlementen en het Europees Parlement, evenals - zoals in paragraaf 21 van de resolutie wordt omschreven - door de Commissie en de regeringen van de lidstaten, hetgeen vanuit democratisch oogpunt werkelijk ongekend is.
Een dergelijke hervorming zou een ernstige achteruitgang betekenen. De bevoegdheid om de verdragen te herzien - en a fortiori de “constituerende bevoegdheid” - behoort namelijk uitsluitend toe aan het volk, en zeker niet aan een - nationale of Europese - uitvoerende macht. In bepaalde gevallen kan het volk deze bevoegdheid delegeren aan volksvertegenwoordigingen die hiertoe gekozen zijn (zoals het Franse parlement in de bij artikel 89 van de Grondwet voorziene gevallen). Het Europees Parlement valt hier echter buiten, aangezien in de nauwkeurig omschreven bevoegdheden die de volkeren het Parlement hebben toegekend, geen enkele constituerende bevoegdheid, of zelfs maar een bevoegdheid tot herziening van de verdragen, is voorzien."@nl2
"O relatório Napolitano reflecte o conceito tradicional do Parlamento Europeu sobre as relações com os parlamentos nacionais: estes últimos estão limitados, com palavras de consolação, ao papel secundário de defensores de interesses nacionais parcelares.
Isso é esquecer, obviamente, que o plano democrático mais autêntico é o da nação, e que, ao querer colocá-lo demasiadamente em segundo plano, pomos também a democracia em segundo plano. O bem comum europeu não se decreta nas cúpulas, a partir de uma democracia europeia demasiado fraca para ser outra coisa que não um pára-vento da tecnocracia, mas define-se sim pelo diálogo pacífico entre os interesses e as aspirações das diferentes democracias nacionais.
No entanto, esta é uma questão sobre a qual o relatório Napolitano pretende trazer, segundo os termos da exposição de motivos, " uma inovação de primordial importância": trata-se da proposta de uma espécie de "poder constituinte partilhado". Uma proposta que dá a conhecer, de facto, as verdadeiras intenções que estão por detrás das palavras paliativas do relatório: efectivamente trata-se apenas, nem mais nem menos, de retirar aos parlamentos nacionais o direito exclusivo de ratificar os tratados europeus e, por conseguinte, de definir soberanamente as competências da União.
Este novo "poder constituinte " será exercido pelos parlamentos nacionais e pelo Parlamento Europeu, conjuntamente, assim como, especifica-o o número 21 da resolução, pela Comissão e pelos governos dos Estados-Membros, o que é verdadeiramente inédito do ponto de vista democrático.
Uma reforma deste tipo constituiria um grave retrocesso: o poder de revisão dos tratados ( e
o "poder constituinte") pertence exclusivamente ao povo e não, certamente, a executivos, nacionais ou europeus; o povo pode delegar este poder, em certos casos, em assembleias eleitas para esse efeito (como o Parlamento francês nos casos previstos no artigo 89º da Constituição), mas o Parlamento Europeu não se inclui nessas excepções, uma vez que nenhum poder constituinte, ou mesmo só de revisão dos tratados, está previsto nas competências de atribuição bem específicas que os povos lhe conferiram."@pt11
"Napolitanos betänkande avspeglar Europaparlamentets traditionella syn på förbindelserna med de nationella parlamenten – att dessa sitter fast i sin underordnade roll att försvara nationella särintressen, men får lite beröm som tröst.
Då glömmer man förstås att den mest levande demokratiska nivån i dag är den nationella nivån. Och kringgår man den alltför mycket, kringgår man även demokratin. EU:s gemensamma bästa kan inte föreskrivas uppifrån, av en demokrati som är alltför svag för att vara något annat än en teknokratins skyddsmantel. Nej, det växer fram i en fredlig dialog mellan de olika nationella demokratiernas intressen och strävanden.
Det finns dock en punkt där Napolitanos betänkande gör anspråk på att med motiveringens ord bidra med ”en ny viktig utveckling”, och det är förslaget om en sorts ”delade författningsmässiga befogenheter”. Det avslöjar i själva verket de verkliga avsikterna bakom de lugnande orden i betänkandet. Vad det handlar om är varken mer eller mindre än att beröva de nationella parlamenten deras exklusiva rätt att ratificera europeiska fördrag, och därmed enväldigt fastställa unionens befogenheter.
Dessa nya ”författningsmässiga befogenheter” skall gemensamt utövas av de nationella parlamenten och Europaparlamentet, samt av kommissionen och medlemsstaternas regeringar, enligt punkt 21 i resolutionen, något som ur demokratisk synpunkt är högst originellt.
En sådan reform skulle utgöra ett stort steg tillbaka. Befogenheten att ändra fördragen (och med så mycket starkare skäl de ”författningsmässiga befogenheterna”), tillkommer endast folket och förvisso inte den verkställande makten, varken på nationell nivå eller europeisk nivå. Folket kan i vissa fall delegera dessa befogenheter till för detta ändamål valda församlingar (exempelvis det franska parlamentet i de fall som anges i artikel 89 i författningen). Till dessa församlingar hör dock inte Europaparlamentet, eftersom det inte föreskrivs några författningsmässiga befogenheter eller ens befogenheter att ändra fördragen i de mycket exakt definierade befogenheter som folken har tilldelat parlamentet."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Berthu (NI ),"12,6
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples