Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-12-13-Speech-4-156"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20011213.12.4-156"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Even before the rise to power of the Taliban in Afghanistan during 1995-1996 the EU was conscious of the poor position and status of women in Afghan society. This was recognised in the nature of the aid programmes which we financed at that time and which had a strong focus on the provision of health care, education and employment creation for women.
With the arrival in power of the Taliban in Kabul in 1996, the EU agreed a Common Position on Afghanistan. The Common Position is renewed annually and clearly sets out among its objectives the promotion of respect for international law and human rights, including the rights of women and children. In addition, the EU undertakes in the Common Position to support aid programmes which integrate gender concerns and actively attempt to promote the equitable participation of both men and women and promote peace and human rights.
As a result, the Commission, through its ECHO-financed programmes and through its budget for aid to uprooted people, continued, even during the Taliban period, to finance actions which provided health care and education for women and girls and provided employment opportunities and training for women. I met many of these women and men in Kabul last week. It made me start talking about what I call the 'other Afghanistan'. We all know the Afghanistan of the warlords. But there is an alternative Afghanistan. We also have heroes and heroines of peace and compassion. Many of them work in projects that we are funding, did so during the Taliban regime and have continued doing so since September 11.
In an ECHO-funded project for vulnerable children, I met the girls sitting there learning to read and write and asked how many wanted to become housewives when they grew up. Only a few hands were somewhat hesitantly raised. Then I asked how many wanted to become schoolteachers or doctors. Everyone put their hand up – they all wanted to do something. A very nice moment I would say, and their lady teacher was proud.
Another project involved a woman producing quilts which we use for refugee projects. She was alone, her husband had died in the conflict, and when the Taliban came to power, she had to stop working as a crane operator in the construction industry. She has 10 children and her home was being used. They sat on the floor sewing these quilts and that was a very nice experience. At the end, when we left, I could not resist giving her a hug to express my feelings – clearly not politically correct when the neighbours could see or, indeed, at all. But it was well received, and I was quite happy to be part of a civilised and nice meeting of cultures in the centre of Kabul.
Now we are fortunately in the post-Taliban era. Changes are now possible and we hope that what was achieved in Bonn on December 5 will pave the way for a big improvement in the situation of women and girls in the country. Women were included in the delegations in Bonn; women will hold office in the Interim Administration. The Provisional Agreement makes a number of specific references to the guaranteed participation of women in the next phases of the political process – the Loya Jirga and the Transitional Administration. All of this will be overseen by the UN which has a constitutional role, recognised in the Provisional Agreement, to monitor the conduct of the Interim Authority and the emergency Loya Jirga, as well as providing for the development and implementation of a programme of human rights education to promote respect for and understanding of human rights in Afghanistan.
The Commission is currently processing new, additional aid programmes worth EUR 28.5 million, which will start being implemented in the coming weeks, for emergency aid and aid to uprooted people. Gender will, of course, be either a specific or horizontal issue in all of these programmes.
ECHO is already present in Kabul and we will formally inaugurate the ECHO office there in the middle of January. Commission officials plan to start being there permanently from 1 February 2002. It is therefore important to ensure follow-up also in view of what we are discussing here. Progress will provide crucial indicators to allow the EU and the rest of the international community to judge the commitment of the new Afghan administration to the engagement that they now have entered into. I must warn you not to expect miracles. It is a very traditional society, especially outside Kabul. The reality on the ground does not reflect the elite in Kabul that we easily get in touch with. There are many deep-seated differences. We must take a very broad-based approach and make sure that we deliberately include women in the many decentralised activities that we carry out across the country."@en3
|
| lpv:translated text |
"Selv før Taleban-styret kom til magten i Afghanistan i 1995-1996 var EU opmærksom på kvindernes dårlige situation og status i det afghanske samfund. Dette blev imødegået i form af hjælpeprogrammer, som vi finansierede på daværende tidspunkt, og som primært var fokuseret på sundhedspleje, uddannelse og jobmuligheder til kvinder.
Da Taleban-styret kom til magten i Kabul i 1996, vedtog EU en fælles holdning om Afghanistan. Den fælles holdning blev fornyet årligt og har som et af sine klare mål at fremme respekten for international ret og menneskerettigheder, herunder kvinders og børns rettigheder. Derudover forpligter EU sig i den fælles holdning til at støtte hjælpeprogrammer, som integrerer kønsspørgsmål og aktivt søger at fremme ligestillingen, fred og menneskerettigheder.
Som følge heraf fortsatte Kommissionen med at finansiere programmer, som ydede sundhedspleje og uddannelse til kvinder og piger og jobmuligheder og uddannelse til kvinder, gennem de ECHO-finansierede programmer og gennem budgettet til støtte for hjemstedsfordrevne, selv under Taleban-perioden. Jeg mødte mange af disse kvinder og mænd i Kabul i sidste uge. Det fik mig til at tale om dem, som jeg kalder de "andre afghanere". Vi kender alle krigsherrernes Afghanistan. Men der findes også et andet Afghanistan. Der er også fortalere for fred og barmhjertighed. Mange af disse arbejder i EU-finansierede projekter, hvilket de også gjorde under Taleban-styret og er fortsat med efter den 11. september.
I et ECHO-støttet projekt for sårbare børn mødte jeg nogle piger, som fik undervisning i læsning og skrivning. Jeg spurgte dem, hvor mange der ville være hjemmegående, når de blev voksne. Kun nogle få rakte tøvende hånden op. Så spurgte jeg, hvor mange der ville være skolelærere eller læger. Alle rakte hånden op - de ville alle sammen gerne gøre noget. Det var et rart øjeblik, og deres kvindelige lærer var stolt.
Et andet projekt beskæftigede en kvinde, som lavede tæpper til flygtningeprojekter. Hun var alene, hendes mand var død i striden, og da Taleban-styret kom til magten, blev hun nødt til at stoppe med at arbejde som kranfører i byggeindustrien. Hun har 10 børn, og hendes hjem blev brugt. De sad på gulvet og syede disse tæpper, og det var en meget behagelig oplevelse. Da vi skulle af sted, kunne jeg ikke lade være med at give hende et knus for at udtrykke mine følelser, hvilket tydeligvis ikke er politisk korrekt, da naboerne kunne se det, eller i det hele taget. Men hun håndterede det pænt, og jeg var ganske glad for at være en del af et civiliseret og hyggeligt møde mellem kulturer i Kabuls centrum.
Nu befinder vi os heldigvis i tiden efter Taleban-styret. Nu er ændringer mulige, og vi håber, at resultaterne fra Bonn den 5. december baner vejen for store forbedringer for de afghanske kvinder og piger. Der var kvinder med i delegationerne i Bonn, og der vil være kvinder i overgangsregeringen. Overgangsaftalen indeholder en række specifikke henvisninger til kvinders garanterede deltagelse i de næste faser i den politiske proces - Loya Jirga og overgangsregeringen. FN, som spiller en forfatningsmæssig rolle, der anerkendes i overgangsaftalen, fører tilsyn med dette og overvåger overgangsmyndigheden og Loya Jirgas tilbagevenden. FN skal ligeledes sørge for udarbejdelsen og gennemførelsen af et menneskerettighedsprogram for at fremme overholdelsen af og forståelsen for menneskerettigheder i Afghanistan.
Kommissionen er i øjeblikket i færd med at behandle nye ekstra hjælpeprogrammer til en værdi af 28,5 millioner euro, som gennemføres i de kommende uger, til nødhjælp og hjælp til hjemstedsfordrevne. Køn vil selvfølgelig være enten et specifikt eller horisontalt emne i alle disse programmer.
ECHO er allerede til stede i Kabul, og vi indvier formelt et ECHO-kontor der i midten af januar. Kommissionens embedsmænd planlægger at være der permanent fra den 1. februar 2002. Det er derfor vigtigt at sikre opfølgning, også med henblik på vores drøftelser her. Fremskridt bliver en afgørende parameter, som gør det muligt for EU og resten af det internationale samfund at vurdere den nye afghanske regerings tilsagn til det engagement, som de nu har påtaget sig. Jeg advarer mod at forvente mirakler. Det er et meget traditionelt samfund, især uden for Kabul. Virkeligheden på landet afspejler ikke eliten i Kabul, som vi let kan komme i kontakt med. Der er mange dybtliggende forskelle. Vi skal have en meget bred tilgang og sikre os, at vi bevidst inkluderer kvinder i de mange decentrale aktiviteter, som vi udfører i hele landet."@da1
"Noch bevor die Taliban in den Jahren 1995-1996 in Afghanistan an die Macht gelangten, war sich die EU der schlechten Lage und des schwachen Status der Frauen in der afghanischen Gesellschaft bewusst. Das fand in der Art der damals finanzierten Hilfsprogramme seinen Niederschlag, die stark auf gesundheitliche Versorgung, auf Bildung und Beschäftigungsmöglichkeiten für Frauen ausgerichtet waren.
Mit dem Machtantritt der Taliban in Kabul im Jahre 1996 einigte sich die EU auf einen Gemeinsamen Standpunkt über Afghanistan. Der Gemeinsame Standpunkt wird jährlich aktualisiert; als Ziele nennt er ausdrücklich die Förderung der Achtung des internationalen Rechts und der Menschenrechte, einschließlich der Rechte der Frauen und Kinder. Außerdem unterstützt die EU in dem Gemeinsamen Standpunkt Hilfsprogramme, die geschlechterspezifische Probleme berücksichtigen und mit denen man aktiv bemüht ist, die gleichberechtigte Teilnahme von Männern und Frauen sowie Frieden und Menschenrechte zu fördern.
Über ihre von ECHO finanzierten Programme und ihre Haushaltslinie für die Hilfe entwurzelter Menschen setzte die Kommission somit auch während der Taliban-Herrschaft die Finanzierung von Aktionen zur gesundheitlichen Versorgung sowie zur Bildung für Frauen und Mädchen und zur Schaffung von Arbeitsmöglichkeiten und Ausbildung für Frauen fort. Vergangene Woche traf ich in Kabul mit vielen dieser Frauen und Männer zusammen. Es war Anlass für mich, ein Gespräch über das, was ich das „andere Afghanistan“ nenne, zu beginnen. Wir alle kennen das Afghanistan der Kriegsfürsten. Doch gibt es auch ein anderes Afghanistan. Es gibt auch Helden und Heldinnen des Friedens und des Mitgefühls. Viele von ihnen arbeiten in von uns finanzierten Projekten, taten das während des Taliban-Regimes und blieben auch nach dem 11. September dabei.
In einem über ECHO finanzierten Projekt für gefährdete Kinder traf ich Mädchen, die lesen und schreiben lernten, und ich fragte, wie viele von ihnen wohl Hausfrauen werden wollten, wenn sie einmal erwachsen sein würden. Nur wenige hoben etwas zögernd die Hände. Dann fragte ich, wie viele wohl Lehrerinnen oder Ärztinnen werden wollten. Alle hoben sie die Hand sie alle wollten also etwas tun. Ein sehr schöner Augenblick, möchte ich sagen, und ihre Lehrerin war stolz.
An einem weiteren Projekt war eine Frau beteiligt, die Bettdecken anfertigte, die wir für Flüchtlingsprojekte verwenden. Sie war alleinstehend, ihr Mann war im Kampf gefallen, und als die Taliban an die Macht gelangten, musste sie ihre Arbeit als Kranführerin in der Bauindustrie aufgeben. Sie hat zehn Kinder und arbeitet zu Hause. Sie saßen auf dem Fußboden und nähten diese Bettdecken. Das war ein sehr schönes Erlebnis. Beim Abschied konnte ich nicht anders und umarmte sie mitfühlend das war politisch natürlich nicht korrekt, wenn das die Nachbarn gesehen hätten, und überhaupt. Aber es wurde richtig verstanden, und ich war glücklich, an einer zivilisierten, angenehmen Begegnung von Kulturen im Zentrum Kabuls beteiligt gewesen zu sein.
Jetzt befinden wir uns glücklicherweise in der Nach-Taliban-Ära. Veränderungen sind nun möglich, und wir hoffen, dass das, was am 5. Dezember in Bonn erreicht wurde, den Weg für eine umfassende Verbesserung der Lage der Frauen und Mädchen in dem Land ebnen wird. Zur Delegation in Bonn gehörten auch Frauen; Frauen werden in der Übergangsregierung Ämter bekleiden. Das Vorläufige Abkommen enthält zahlreiche spezielle Hinweise auf die garantierte Beteiligung von Frauen in der nächsten Phase des politischen Prozesses der Loya Jirga und der Übergangsregierung. Alles wird durch die UNO beaufsichtigt, die eine im Vorläufigen Abkommen anerkannte konstitutionelle Rolle inne hat; sie wird das Verhalten der Interimsregierung und der „Emergency Loya Jirga“ überwachen und auch für die Entwicklung und Umsetzung eines Bildungsprogramms in Menschenrechtsfragen Sorge tragen, um die Achtung der Menschenrechte in Afghanistan und das Verständnis in diesem Bereich zu fördern.
Die Kommission arbeitet zurzeit an neuen, zusätzlichen Hilfsprogrammen im Wert von 28,5 Mio. Euro, deren Umsetzung in den nächsten Wochen beginnen wird. Es geht dabei um Nothilfe und Hilfe für entwurzelte Menschen. Die Frauenfrage wird selbstverständlich entweder als spezielles oder horizontales Problem in allen diesen Programmen berücksichtigt sein.
ECHO ist in Kabul bereits präsent, und wir werden dort Mitte Januar offiziell das ECHO-Büro einweihen. Es ist vorgesehen, dass Beamte der Kommission dort ab 1. Februar 2002 ständig anwesend sind. Darum ist es auch in Anbetracht unseres Diskussionsthemas hier wichtig, die Folgemaßnahmen zu sichern. Die nächste Zeit wird entscheidende Hinweise geben, die es der EU und der internationalen Gemeinschaft gestatten, die Einhaltung der von der neuen afghanischen Regierung übernommenen Verpflichtungen zu beurteilen. Erwarten Sie keine Wunder. Es ist eine sehr traditionsverhaftete Gesellschaft, vor allem außerhalb Kabuls. Die Elite in Kabul, mit der wir leicht Kontakt finden, entspricht nicht der Wirklichkeit im Lande. Es gibt viele tief sitzende Differenzen. Wir müssen auf sehr breiter Basis vorgehen und dafür Sorge tragen, dass die Frauen bewusst in unsere vielen dezentralen Aktivitäten überall im Land eingebunden werden"@de7
"Πριν ακόμα την ανάρρηση των Ταλιμπάν στην εξουσία στο Αφγανιστάν, κατά την περίοδο 1995-196, η ΕΕ γνώριζε την απαράδεκτη κατάσταση και το καθεστώς των γυναικών στην αφγανική κοινωνία. Το γεγονός αυτό είχε αναγνωριστεί στη φύση των προγραμμάτων βοήθειας που χρηματοδοτούσαμε τότε και τα οποία έδιναν ιδιαίτερη βαρύτητα στην παροχή υγειονομικής περίθαλψης, εκπαίδευσης και στη δημιουργία θέσεων εργασίας για τις γυναίκες.
Με την ανάληψη της εξουσίας από τους Ταλιμπάν στην Καμπούλ το 1996, η ΕΕ συμφώνησε σε κοινή θέση για το Αφγανιστάν. Η κοινή θέση ανανεώνεται κατ’ έτος και τάσσει σαφώς μεταξύ των στόχων της την προώθηση του σεβασμού του διεθνούς δικαίου και των ανθρωπίνων δικαιωμάτων, συμπεριλαμβανομένων των δικαιωμάτων των γυναικών και των παιδιών. Επιπλέον, με την κοινή θέση, η ΕΕ αναλαμβάνει να στηρίξει προγράμματα βοήθειας τα οποία ενσωματώνουν τη μέριμνα για την ισότητα μεταξύ των δύο φύλων και καταβάλλουν ενεργές προσπάθειες για την προώθηση της ισότιμης συμμετοχής ανδρών και γυναικών και για την προώθηση της ειρήνης και των ανθρωπίνων δικαιωμάτων.
Κατόπιν αυτών, η Επιτροπή, μέσω των προγραμμάτων της, τα οποία χρηματοδοτούνται από το ECHO, και μέσω του προϋπολογισμού της για την παροχή βοήθειας σε εκτοπισμένους πληθυσμούς, συνέχισε, ακόμα και υπό το καθεστώς των Ταλιμπάν, να χρηματοδοτεί δράσεις για την παροχή υγειονομικής περίθαλψης και εκπαίδευσης σε γυναίκες και νεαρά κορίτσια, καθώς και για την παροχή ευκαιριών απασχόλησης και κατάρτισης σε γυναίκες. Την προηγούμενη εβδομάδα στην Καμπούλ, συνάντησα πολλές από αυτές τις γυναίκες και τους άνδρες. Άρχισα έτσι να μιλώ γι’ αυτό που αποκαλώ “το άλλο Αφγανιστάν”. Όλοι γνωρίζουμε το Αφγανιστάν των πολεμάρχων. Αλλά υπάρχει ένα διαφορετικό Αφγανιστάν. Υπάρχουν και οι ήρωες και οι ηρωίδες της ειρήνης και της φιλευσπλαχνίας. Πολλοί από αυτούς εργάζονται σε προγράμματα που χρηματοδοτούμε, εργαζόντουσαν υπό το καθεστώς των Ταλιμπάν και συνεχίζουν να εργάζονται μετά την 11η Σεπτεμβρίου.
Σε ένα σχέδιο για ευάλωτα παιδιά χρηματοδοτούμενο από το ECHO, συνάντησα κορίτσια που μάθαιναν να διαβάζουν και να γράφουν και ρώτησα πόσα από αυτά ήθελαν να γίνουν νοικοκυρές όταν θα μεγάλωναν. Μόνον μερικά χέρια σηκώθηκαν κάπως διστακτικά. Τότε, ρώτησα πόσα από αυτά ήθελαν να γίνουν δασκάλες ή γιατροί. Όλα σήκωσαν το χέρι – όλα ήθελαν να κάνουν κάτι. Ήταν, μπορώ να πω, μια πολύ όμορφη στιγμή και η δασκάλα τους ήταν περήφανη.
Ένα άλλο σχέδιο αφορούσε μια γυναίκα που κατασκεύαζε παπλώματα τα οποία χρησιμοποιούμε σε σχέδια για τους πρόσφυγες. Ζούσε μόνη, ο άνδρας της είχε σκοτωθεί στις συγκρούσεις και όταν η εξουσία πέρασε στα χέρια των Ταλιμπάν, αναγκάστηκε να σταματήσει να δουλεύει ως χειριστής γερανών στον κατασκευαστικό κλάδο. Έχει 10 παιδιά και χρησιμοποιεί το σπίτι της. Κάθονταν όλοι στο πάτωμα ράβοντας αυτά τα παπλώματα και ήταν μια πολύ όμορφη εμπειρία. Στο τέλος, όταν φύγαμε, δεν μπόρεσα να αντισταθώ στην επιθυμία να την αγκαλιάσω για να εκφράσω τα συναισθήματά μου – πράγμα που ασφαλώς δεν ήταν πολιτικά ορθό τη στιγμή που μπορούσαν να μας δουν οι γείτονες, ή και οποιαδήποτε στιγμή. Αλλά το δέχθηκε με ευχαρίστηση και αισθάνθηκα μεγάλη χαρά διότι συμμετείχα σε μια πολιτισμένη και όμορφη συνάντηση πολιτισμών στο κέντρο της Καμπούλ.
Σήμερα, βρισκόμαστε πλέον, ευτυχώς, στη μετά Ταλιμπάν εποχή. Οι αλλαγές είναι πλέον εφικτές και ελπίζουμε ότι όσα επετεύχθησαν στη Βόννη στις 5 Δεκεμβρίου θα ανοίξουν το δρόμο για μεγάλη βελτίωση της κατάστασης των γυναικών και των κοριτσιών στη χώρα. Γυναίκες συμμετείχαν στις αντιπροσωπείες που μετέβησαν στη Βόννη. Γυναίκες κατέλαβαν θέσεις στην προσωρινή αρχή. Η προσωρινή συμφωνία περιέχει ορισμένες συγκεκριμένες αναφορές στη διασφαλισμένη συμμετοχή των γυναικών κατά τις επόμενες φάσεις της πολιτικής διαδικασίας – τη Loya Jirga και τη μεταβατική κυβέρνηση. Όλα αυτά θα επιβλέπονται από τον ΟΗΕ, ο οποίος διαδραματίζει καταστατικό ρόλο, αναγνωρισμένο από την προσωρινή συμφωνία, για την παρακολούθηση της συμπεριφοράς της προσωρινής αρχής και του σχηματισμού της Loya Jirga, καθώς και για την εξασφάλιση της ανάπτυξης και της υλοποίησης εκπαιδευτικού προγράμματος σχετικά με τα ανθρώπινα δικαιώματα με στόχο την προώθηση του σεβασμού και της κατανόησης των ανθρωπίνων δικαιωμάτων στο Αφγανιστάν.
Αυτή τη στιγμή, η Επιτροπή επεξεργάζεται νέα, συμπληρωματικά προγράμματα βοήθειας ύψους 28,5 εκατομμυρίων ευρώ τα οποία θα αρχίσουν να υλοποιούνται τις προσεχείς εβδομάδες, για έκτακτη βοήθεια και βοήθεια προς τους εκτοπισμένους. Το φύλο θα αποτελέσει, ασφαλώς, είτε ειδικό είτε οριζόντιο θέμα όλων αυτών των προγραμμάτων.
Το ECHO είναι ήδη παρόν στην Καμπούλ, όπου θα εγκαινιάσουμε επίσημα το νέο γραφείο του ECHO στα μέσα Ιανουαρίου. Προβλέπεται ότι το προσωπικό της Επιτροπής θα βρίσκεται εκεί μονίμως από την 1η Φεβρουαρίου 2002. Είναι λοιπόν σημαντικό να εξασφαλιστεί ότι θα δοθεί η απαιτούμενη συνέχεια και ενόψει όσων συζητούμε εδώ. Η πρόοδος θα προσφέρει ζωτικής σημασίας δείκτες που θα επιτρέψουν στην ΕΕ και στην υπόλοιπη διεθνή κοινότητα να κρίνουν το βαθμό προσήλωσης της νέας αφγανικής κυβέρνησης στη δέσμευση που έχουν πλέον αναλάβει. Πρέπει να σας προειδοποιήσω να μην περιμένετε θαύματα. Πρόκειται για μια εξαιρετικά παραδοσιακή κοινωνία, ιδίως εκτός της Καμπούλ. Η πραγματικότητα επιτόπου δεν αντικατοπτρίζει την ελίτ της Καμπούλ με την οποία μπορούμε εύκολα να έλθουμε σε επαφή. Υπάρχουν πολλές βαθειά ριζωμένες διαφορές. Πρέπει να ακολουθήσουμε πολύ ευρεία προσέγγιση και να εξασφαλίσουμε ότι εντάσσουμε συνειδητά τις γυναίκες στις πολλές αποκεντρωμένες δραστηριότητες που διεξάγουμε σε ολόκληρη τη χώρα."@el8
"(EN) Antes de que los talibanes se hicieran con el poder en Afganistán, durante 1995-1996, la Unión Europea ya estaba informada de la precaria situación de las mujeres en la sociedad afgana. Así se reconoció en el carácter de los programa de ayuda que financiamos por aquel entonces y que se centraban principalmente en la asistencia sanitaria, la enseñanza y la creación de empleo para mujeres.
Con la llegada al poder de los talibanes en Kabul en 1996, la Unión Europea aprobó una Posición Común sobre Afganistán. La Posición Común es renovada cada año y establece de forma clara entre sus objetivos el fomento del respeto del Derecho internacional y los derechos humanos, incluidos los derechos de las mujeres y los niños. Asimismo, la Unión Europea se compromete en la Posición Común a apoyar los programas de ayuda que integran consideraciones relativas al trato por razón de sexo e intentan fomentar de manera activa la participación equitativa de hombres y mujeres, así como la paz y los derechos humanos.
En consecuencia, a través de los programas financiados por ECHO y a través de su presupuesto para ayuda a las personas desarraigadas, la Comisión continuó, incluso durante el período talibán, financiando acciones que proporcionaban asistencia sanitaria y enseñanza a las mujeres y niñas y ofrecía oportunidades de empleo y de formación a las mujeres. Conocí a muchas de esas mujeres y hombres en Kabul la semana pasada. Me hace comenzar a hablar sobre lo que yo llamo el "otro Afganistán". Todos conocemos el Afganistán de los señores de la guerra. Pero existe un Afganistán alternativo. También tenemos héroes y heroínas de la paz y la compasión. Muchos de ellos trabajan en proyectos que nosotros financiamos, lo hicieron durante el régimen talibán y han seguido haciéndolo desde el 11 de septiembre.
En un proyecto para niños vulnerables financiado con cargo a ECHO, pude ver a unas niñas que estaban allí sentadas aprendiendo a leer y escribir y les pregunté cuántas querían convertirse en amas de casa cuando fueran mayores. Sólo se alzaron unas pocas manos algo vacilantes. Luego pregunté cuántas querían convertirse en maestras de escuela o en médicos. Todas levantaron la mano – todas ellas querían hacer algo. Diría que fue un momento muy bonito, y su profesora se sentía orgullosa.
En otro proyecto trabajaba una mujer que hacía edredones que utilizamos para proyectos destinados a refugiados. Se había quedado sola, su marido murió en el conflicto y cuando los talibanes subieron al poder, tuvo que dejar de trabajar como operadora de grúa en el sector de la construcción. Tenía 10 hijos y su casa estaba siendo utilizada. Las mujeres, sentadas en el suelo, cosían aquellos edredones y ésa fue otra experiencia muy bonita. Al final, cuando nos fuimos, no pude resistir la tentación de darle un abrazo para expresarle mis sentimientos – evidentemente eso no fue políticamente correcto porque los vecinos podían verlo o sencillamente porque no. Pero el abrazo fue bien recibido y me sentí muy feliz de formar parte de un encuentro civilizado y entrañable de culturas en el centro de Kabul.
Ahora, afortunadamente, nos encontramos en la era postalibán. Ahora los cambios son posibles y esperamos que lo que se consiguió en Bonn el 5 de diciembre allane el camino hacia una mejora importante de la situación de las mujeres en aquel país. Las mujeres fueron incluidas en la delegación de Bonn; algunos cargos de la Administración provisional serán desempeñados por mujeres. El Acuerdo provisional hace varias referencias específicas a la necesidad de garantizar la participación de las mujeres en la siguiente fase del proceso político – la Loya Jirga y la Administración de transición. Todo esto será supervisado por las Naciones Unidas, que tiene el papel constitucional, reconocido en el Acuerdo provisional, de vigilar la actuación de la Autoridad provisional y la convocatoria de una Loya Jirga, así como prever el desarrollo y la aplicación de un programa de formación en derechos humanos para fomentar el respeto y el conocimiento de los derechos humanos en Afganistán.
La Comisión está elaborando actualmente nuevos programas adicionales de ayuda por un valor de 28,5 millones de euros, que comenzarán a llevarse a cabo durante las próximas semanas, sobre ayuda de emergencia y ayuda a las personas desarraigadas. El trato por razón de sexo será, naturalmente, un aspecto específico u horizontal en todos estos programas.
ECHO ya está presente en Kabul y a mediados de enero inauguraremos formalmente la Oficina ECHO en aquella ciudad. Está previsto destinar allí con carácter permanente a funcionarios de la Comisión a partir del 1 de febrero de 2002. Por consiguiente, es importante garantizar un seguimiento también en vista de lo que estamos debatiendo aquí. El progreso proporcionará indicadores cruciales que permitirán a la Unión Europea y al resto de la comunidad internacional juzgar el cumplimiento de la nueva Administración afgana de los compromisos asumidos. Debo prevenirles de que no deben esperar milagros. Es una sociedad muy tradicional, especialmente fuera de Kabul. La realidad sobre el terreno no refleja la elite en Kabul, con la que nos es más fácil entrar en contacto. Existen muchas diferencias profundamente arraigadas. Debemos adoptar un enfoque de amplias miras y asegurarnos de que incluimos deliberadamente a mujeres en las numerosas actividades descentralizadas que llevamos a cabo en todo el país."@es12
"Jo ennen kuin talebanit nousivat valtaan Afganistanissa vuosina 1995–1996, EU oli tietoinen naisten huonosta tilanteesta ja asemasta afgaaniyhteiskunnassa. Asian myöntäminen näkyi siinä, millaisia avustusohjelmia rahoitimme tuolloin; niissä keskityttiin voimakkaasti terveydenhoitoon, koulutukseen ja työpaikkojen luomiseen naisille.
Kun talebanit tulivat valtaan Kabulissa vuonna 1996, EU hyväksyi Afganistania koskevan yhteisen kannan. Sitä tarkistetaan vuosittain, ja sen tavoitteissa mainitaan selvästi kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien, kuten naisten ja lasten oikeuksien, kunnioittamisen edistäminen. Lisäksi, EU tukee yhteisen kannan mukaisesti sellaisia avustusohjelmia, joissa otetaan huomioon sukupuoleen liittyvät kysymykset, ja EU pyrkii aktiivisesti edistämään sekä miesten että naisten yhtäläistä osallistumista ja edistämään rauhaa ja ihmisoikeuksia.
Niinpä komissio jatkoi edelleen, jopa talebanien hallintokauden aikana, sellaisten toimien rahoittamista, joiden tarkoituksena on antaa terveydenhoitoa ja koulutusta naisille ja tytöille sekä luoda työpaikkoja naisille. Näin toimittiin ECHO:n rahoittamien ohjelmien ja niiden komission määrärahojen avulla, joiden tarkoituksena on auttaa juuriltaan siirtymään joutunutta väestöä. Tapasin monia näistä naisista ja miehistä viime viikolla Kabulissa. Sen vuoksi ryhdyin puhumaan siitä, mitä kutsun "toiseksi Afganistaniksi". Tunnemme kaikki sissipäällikköjen Afganistanin. On kuitenkin olemassa toisenlainen Afganistan. On myös olemassa rauhan ja myötätunnon sankareita ja sankarittaria. Monet heistä toimivat hankkeissa, joita rahoitamme; näin oli talebanien hallintokauden aikana ja näin on ollut 11. syyskuuta jälkeen.
Tutustuessani ECHO:n rahoittamaan hankkeeseen, jolla pyritään auttamaan suojattomia lapsia, tapasin lukemaan ja kirjoittamaan opettelevia tyttöjä, ja kysyin, kuinka moni heistä halusi ryhtyä aikuisena kotiäidiksi. Vain pari kättä nousi hieman epäröivästi. Kysyin sitten, kuinka moni halusi ryhtyä opettajaksi tai lääkäriksi. Kaikki nostivat kätensä ylös – kaikki halusivat tehdä jotakin. Hetki oli mielestäni erittäin miellyttävä, ja tyttöjen naisopettaja oli ylpeä.
Tapasin erään toisen hankkeen yhteydessä naisen, joka teki peittoja, jollaisia käytetään pakolaishankkeissa. Hän oli yksin, koska hänen miehensä oli kuollut konfliktissa, ja kun talebanit tulivat valtaan, hän oli joutunut lopettamaan työnsä rakennusalalla, jossa hän oli toiminut nostokurjen käyttäjänä. Hänellä oli kymmenen lasta, joten hänen kotinsa oli käytössä. He istuivat lattialla kutomassa näitä peittoja, ja kokemus oli hyvin mukava. Lopuksi, kun olimme lähdössä, en voinut olla halaamatta häntä ilmaistakseni tunteeni; se ei selvästikään ollut poliittisesti korrekti teko, koska naapurit näkivät meidät, eikä muutenkaan. Sain kuitenkin hyvän vastaanoton, ja olin iloinen voidessani osallistua sivistyneeseen ja miellyttävään kulttuurien kohtaamiseen Kabulin keskustassa.
Elämme nyt onneksi talebanien hallintokauden jälkeistä aikaa. Nyt on mahdollista muuttaa asioita, ja toivomme, että se, mitä Bonnissa saavutettiin 5. joulukuuta, tasoittaa tietä maassa vallitsevan naisten ja tyttöjen aseman huomattavalle parantumiselle. Naiset osallistuivat Bonnin kokouksen valtuuskuntiin, ja he saavat hoitaa väliaikaisen hallinnon virkoja. Väliaikaisessa sopimuksessa viitataan erityisesti siihen, että taataan naisten osallistuminen poliittisen prosessin seuraaviin vaiheisiin eli Loya Jirga -heimokokoukseen ja siirtymävaiheen hallitukseen. YK valvoo näitä toimia; sillä on neuvoa-antava tehtävä, joka on vahvistettu väliaikaisessa sopimuksessa ja jossa on kyse väliaikaisen hallinnon ja poikkeustilassa koolle kutsutun heimokokouksen toiminnan valvomisesta. YK:n tehtäviin kuuluu myös kehittää ihmisoikeuksiin liittyvää opetusohjelmaa, jonka tarkoituksena on edistää ihmisoikeuksien kunnioittamista ja ymmärtämistä Afganistanissa, ja panna se täytäntöön.
Komissio käsittelee parhaillaan uusia lisäavustusohjelmia, jotka ovat 28,5 miljoonan euron arvoisia ja joita ryhdytään toteuttamaan tulevien viikkojen aikana, jotta voitaisiin antaa hätäapua ja auttaa juuriltaan siirtymään joutunutta väestöä. Sukupuoleen liittyvät asiat sisältyvät tietenkin joko erityisinä tai horisontaalisina kysymyksinä kaikkiin näihin ohjelmiin.
ECHO toimii jo Kabulissa, ja avaamme virallisesti ECHO:n toimiston paikan päällä tammikuun puolessavälissä. Komission virkamiehet aikovat toimia siellä pysyvästi 1. helmikuuta 2002 alkaen. Tästä syystä on tärkeää taata, että tapahtumia seurataan myös, kun otetaan huomioon, mistä keskustelemme täällä. Saamme asioiden edistymisen myötä ratkaisevan tärkeitä tietoja, joiden avulla EU ja muu kansainvälinen yhteisö voivat arvioida uuden afgaanihallinnon sitoutumista siihen, mihin se on nyt ryhtynyt. Minun on varoitettava teitä, ettei pidä odottaa ihmeitä. Kyse on hyvin perinteisestä yhteiskunnasta, etenkin Kabulin ulkopuolella. Paikan päällä vallitsevat tosiasiat eivät ole samanlaiset kuin Kabulin eliitin, johon on helppo saada yhteys. On olemassa monia syvään juurtuneita eroja. Meidän on omaksuttava hyvin laajapohjainen lähestymistapa ja varmistettava, että naiset otetaan tarkoituksellisesti mukaan moniin hajautettuihin toimiin, joihin on ryhdytty koko maassa."@fi5
"En 1995 et 1996, avant même l'arrivée au pouvoir des talibans en Afghanistan, l'UE était consciente de la position et du statut difficiles des femmes dans la société afghane, ce que reflétait la nature des programmes d'aide que nous financions à l'époque et qui plaçaient un fort accent sur la fourniture de soins médicaux, l'éducation et l'emploi à destination des femmes.
À l'arrivée au pouvoir des talibans à Kaboul en 1996, l'UE a convenu d'une position commune sur l'Afghanistan. Celle-ci fait l'objet d'un renouvellement annuel et énonce clairement, parmi ses objectifs, la promotion du respect du droit international et des droits de l'homme, y compris des droits de la femme et de l'enfant. En outre, l'UE s'engage, dans cette position commune, à appuyer les programmes d'aide qui intègrent la dimension du genre et s'efforcent activement de promouvoir la participation équitable des deux sexes ainsi que la paix et les droits de l'homme.
Il découle de cela que la Commission, par le biais des programmes financés au titre d'ECHO et de son budget d'assistance aux personnes déplacées, a continué, même pendant le règne taliban, de financer des actions qui fournissaient soins de santé et éducation aux femmes et aux filles et offraient aux femmes des possibilités d'emploi et de formation. J'ai rencontré nombre de ces femmes et de ces hommes à Kaboul, la semaine dernière. Cela m'a amené à parler de ce que j'appelle "l'autre Afghanistan". Nous connaissons tous l'Afghanistan des seigneurs de la guerre, mais il y a un Afghanistan alternatif, fait de héros et d'héroïnes de la paix et de la compassion. Nombre d'entre eux travaillent dans des projets que nous finançons, le faisaient aussi sous le régime taliban et ont continué de le faire depuis le 11 septembre.
En visitant un projet ECHO au profit des enfants vulnérables, j'ai rencontré les filles qui apprenaient à lire et à écrire et leur ai demandé combien d'entre elles souhaitaient devenir des femmes au foyer. Seules quelques mains hésitantes se sont levées. J'ai ensuite demandé combien voulaient devenir institutrices ou médecins. Chacune a levé sa main - elles voulaient toutes faire quelque chose. Je dois dire que ce fut un très beau moment et que leur institutrice était fière.
Un autre projet impliquait une femme qui fabriquait des édredons destinés à des projets en faveur des réfugiés. Elle était seule, son mari étant mort dans le conflit, et avait dû arrêter de travailler comme opératrice de grue dans le secteur de la construction à l'arrivée au pouvoir des talibans. Elle travaillait chez elle, avec ses dix enfants, assis par terre à coudre les édredons ; ce fut une très belle expérience. Avant de partir, je ne pus m'empêcher de la prendre dans mes bras pour lui exprimer mes sentiments - ce qui n'était pas politiquement correct alors que les voisins pouvaient nous voir ; pas correct du tout. Mais le geste fut bien accueilli et je me réjouis d'avoir pris part à une rencontre de cultures aussi belle que civilisée, dans le centre de Kaboul.
À présent, nous nous trouvons fort heureusement dans l'après-taliban. Les changements sont désormais possibles et nous espérons que le pas accompli à Bonn, le 5 décembre dernier, ouvrira la voie à une amélioration sensible de la situation des femmes et des filles dans ce pays. Des femmes ont été incluses aux délégations présentes à Bonn ; des femmes occuperont des postes dans l'administration provisoire. L'accord conclu renferme un certain nombre de références à la garantie de participation des femmes aux prochaines phases du processus politique - la Loya Jirga et l'administration provisoire. Tout cela sera supervisé par les Nations unies qui détiennent un rôle constitutionnel, reconnu par l'accord de Bonn, en vue de surveiller le fonctionnement de l'administration provisoire et de la Loya Jirga convoquée en urgence, et de veiller à l'élaboration et à la mise en œuvre d'un programme d'éducation aux droits de l'homme afin d'en favoriser le respect et la compréhension en Afghanistan.
La Commission se penche actuellement sur des programmes d'aide supplémentaires, dotés de EUR 28,5 millions, dont la mise en œuvre débutera dans les prochaines semaines, en matière d'aide d'urgence et d'aide aux personnes déplacées. La question du genre revêtira bien sûr un caractère spécifique ou horizontal dans chacun de ces programmes.
ECHO est déjà présent à Kaboul et nous procéderons à l'inauguration officielle d'une antenne d'ECHO sur place, à la mi-janvier. Les collaborateurs de la Commission prévoient d'entamer leur présence permanente sur place à partir du 1er février 2002. Il importe dès lors d'assurer le suivi, compte tenu, également, de ce dont nous discutons dans cette enceinte. L'évolution de la situation fournira des indications essentielles en vue de permettre à l'UE et au reste de la communauté internationale de juger du sérieux de l'engagement pris par la nouvelle administration afghane. Je dois vous inviter à ne pas attendre des miracles. C'est une société très traditionnelle, en particulier à l'extérieur de Kaboul. La réalité sur le terrain ne reflète en rien celle de l'élite de Kaboul avec laquelle les contacts sont faciles. De nombreuses différences profondément ancrées existent. Nous devons opter pour une approche très large et veiller à l'inclusion délibérée des femmes dans les nombreuses actions décentralisées que nous menons aux quatre coins du pays."@fr6
".
Signor Presidente, nel 1995-1996, ancor prima dell'avvento al potere dei talebani in Afghanistan, l'Unione europea era ben consapevole della precaria condizione e del basso
riservati alle donne nella società afghana; tale consapevolezza si esprimeva nella particolare natura dei programmi di aiuti da noi finanziati all'epoca, programmi che si incentravano sulla fornitura di assistenza sanitaria, istruzione e occupazione per le donne.
Nel 1996, quando i talebani conquistarono il potere a Kabul, l'Unione europea elaborò una posizione comune sull'Afghanistan. Tale posizione viene ribadita ogni anno e indica chiaramente, tra i propri obiettivi, il rispetto del diritto internazionale e dei diritti umani - compresi i diritti delle donne e dei bambini. Con la posizione comune, inoltre, l'Unione europea si assume l'impegno di sostenere programmi di aiuto che facciano propria una prospettiva di genere, perseguendo attivamente l'obiettivo di un'equa partecipazione di uomini e donne e della promozione della pace e dei diritti umani.
Di conseguenza, la Commissione ha continuato, anche durante il periodo dei talebani, a finanziare - tramite il proprio bilancio di aiuti a favore delle popolazioni sradicate, nonché per mezzo dei programmi finanziati da ECHO - piani per favorire sia assistenza sanitaria ed istruzione per donne e bambine, sia occasioni di occupazione e formazione per le donne. La settimana scorsa, a Kabul, ho incontrato molte donne e molti uomini che partecipano a tali iniziative, e questo mi ha fornito lo spunto per iniziare un discorso su quello che vorrei definire "l'altro Afghanistan". Tutti conosciamo l'Afghanistan dei signori della guerra, ma esiste anche un Afghanistan alternativo, quello degli eroi e delle eroine della pace e della pietà: molte di queste persone lavorano nei progetti da noi finanziati, vi hanno partecipato durante il regime dei talebani e hanno continuato a farlo dopo l'11 settembre.
In occasione di un progetto finanziato da ECHO dedicato ai bambini vulnerabili, ho incontrato le ragazzine che lì stavano imparando a leggere e scrivere. Ho chiesto quante di loro, da grandi, avrebbero voluto fare le casalinghe: si sono levate poche mani esitanti; ma, quando ho chiesto quante volevano diventare insegnanti o medici, tutte hanno alzato la mano, tutte volevano esercitare una professione. E' stato uno splendido momento e la loro insegnante ne è stata assai fiera.
Un altro progetto riguardava una donna che produce le trapunte da noi impiegate per i progetti destinati ai profughi. La donna era sola - suo marito era morto nel corso della guerra - e con l’ascesa al potere dei talebani aveva dovuto abbandonare il lavoro di gruista nell'industria edile. Ha dieci figli e lavora a casa; quando l’ho incontrata, cucivano le trapunte seduti sul pavimento, ed è stata un'esperienza molto bella. Alla fine, quando ci siamo lasciati, non ho potuto resistere alla tentazione di abbracciarla per esprimerle i miei sentimenti: senza dubbio una cosa politicamente non corretta se i vicini ci avessero visto (o forse in assoluto). Tuttavia, il mio abbraccio è stato ben accolto, e questo civile ed affettuoso incontro di culture nel centro di Kabul mi ha reso molto felice.
Ci troviamo ora, fortunatamente, nell'era post-talebani: si profila la possibilità di cambiamenti e spero che i risultati ottenuti a Bonn il 5 dicembre spianeranno la strada ad un notevole miglioramento della situazione delle donne e delle bambine nel paese. Alcune donne hanno partecipato alla delegazione presente a Bonn, altre faranno parte dell'amministrazione provvisoria. L'accordo provvisorio contiene numerosi riferimenti specifici alla garanzia di una partecipazione femminile alle prossime tappe del processo politico (la
e l'amministrazione transitoria). Tutte queste fasi si svilupperanno sotto la supervisione delle Nazioni Unite cui - in base all'accordo provvisorio - spetta il ruolo costituzionale di sorvegliare la condotta dell'autorità provvisoria, nonché la formazione della
del periodo d'emergenza. Le Nazioni Unite saranno inoltre responsabili dello sviluppo e dell’attuazione di un programma di educazione ai diritti umani teso a promuovere in Afghanistan la consapevolezza e il rispetto dei diritti umani.
Attualmente, la Commissione sta esaminando nuovi programmi supplementari, per un importo complessivo di 28,5 milioni di euro, la cui realizzazione avrà inizio nelle prossime settimane. Tali programmi saranno destinati agli aiuti d'emergenza e ai soccorsi alle popolazioni sradicate; in tutti, la prospettiva di genere costituirà un elemento specifico od orizzontale.
ECHO è già presente a Kabul e, a metà gennaio, inaugureremo formalmente il suo ufficio. I funzionari della Commissione prevedono una presenza permanente nella città a partire dal 1° febbraio 2002. E' quindi importante garantire un
anche alla luce della nostra discussione di oggi. I futuri sviluppi ci forniranno alcuni indicatori essenziali che consentiranno all'Unione europea e alla comunità internazionale di giudicare la serietà con cui la nuova amministrazione afghana affronterà gli impegni assunti. Devo però mettervi in guardia: non bisogna attendersi miracoli, poiché - soprattutto al di fuori di Kabul - abbiamo a che fare con una società profondamente tradizionale, la cui realtà diffusa non corrisponde certo all'
di Kabul con la quale veniamo più facilmente a contatto. Esistono differenze assai radicate e, pertanto, si impone un approccio ampio ed articolato; dobbiamo inoltre assicurare una sistematica presenza delle donne nelle molteplici iniziative decentrate che stiamo realizzando in tutto il paese."@it9
"Even before the rise to power of the Taliban in Afghanistan during 1995-1996 the EU was conscious of the poor position and status of women in Afghan society. This was recognised in the nature of the aid programmes which we financed at that time and which had a strong focus on the provision of health care, education and employment creation for women.
With the arrival in power of the Taliban in Kabul in 1996, the EU agreed a Common Position on Afghanistan. The Common Position is renewed annually and clearly sets out among its objectives the promotion of respect for international law and human rights, including the rights of women and children. In addition, the EU undertakes in the Common Position to support aid programmes which integrate gender concerns and actively attempt to promote the equitable participation of both men and women and promote peace and human rights.
As a result, the Commission, through its ECHO-financed programmes and through its budget for aid to uprooted people, continued, even during the Taliban period, to finance actions which provided health care and education for women and girls and provided employment opportunities and training for women. I met many of these women and men in Kabul last week. It made me start talking about what I call the 'other Afghanistan'. We all know the Afghanistan of the warlords. But there is an alternative Afghanistan. We also have heroes and heroines of peace and compassion. Many of them work in projects that we are funding, did so during the Taliban regime and have continued doing so since September 11.
In an ECHO-funded project for vulnerable children, I met the girls sitting there learning to read and write and asked how many wanted to become housewives when they grew up. Only a few hands were somewhat hesitantly raised. Then I asked how many wanted to become schoolteachers or doctors. Everyone put their hand up – they all wanted to do something. A very nice moment I would say, and their lady teacher was proud.
Another project involved a woman producing quilts which we use for refugee projects. She was alone, her husband had died in the conflict, and when the Taliban came to power, she had to stop working as a crane operator in the construction industry. She has 10 children and her home was being used. They sat on the floor sewing these quilts and that was a very nice experience. At the end, when we left, I could not resist giving her a hug to express my feelings – clearly not politically correct when the neighbours could see or, indeed, at all. But it was well received, and I was quite happy to be part of a civilised and nice meeting of cultures in the centre of Kabul.
Now we are fortunately in the post-Taliban era. Changes are now possible and we hope that what was achieved in Bonn on December 5 will pave the way for a big improvement in the situation of women and girls in the country. Women were included in the delegations in Bonn; women will hold office in the Interim Administration. The Provisional Agreement makes a number of specific references to the guaranteed participation of women in the next phases of the political process – the Loya Jirga and the Transitional Administration. All of this will be overseen by the UN which has a constitutional role, recognised in the Provisional Agreement, to monitor the conduct of the Interim Authority and the emergency Loya Jirga, as well as providing for the development and implementation of a programme of human rights education to promote respect for and understanding of human rights in Afghanistan.
The Commission is currently processing new, additional aid programmes worth EUR 28.5 million, which will start being implemented in the coming weeks, for emergency aid and aid to uprooted people. Gender will, of course, be either a specific or horizontal issue in all of these programmes.
ECHO is already present in Kabul and we will formally inaugurate the ECHO office there in the middle of January. Commission officials plan to start being there permanently from 1 February 2002. It is therefore important to ensure follow-up also in view of what we are discussing here. Progress will provide crucial indicators to allow the EU and the rest of the international community to judge the commitment of the new Afghan administration to the engagement that they now have entered into. I must warn you not to expect miracles. It is a very traditional society, especially outside Kabul. The reality on the ground does not reflect the elite in Kabul that we easily get in touch with. There are many deep-seated differences. We must take a very broad-based approach and make sure that we deliberately include women in the many decentralised activities that we carry out across the country."@lv10
"Al voordat de Taliban in Afghanistan in 1995-1996 hun invloed begonnen uit te breiden was de EU zich bewust van de slechte positie en status van vrouwen in de Afghaanse samenleving. Dit kwam tot uitdrukking in de aard van de hulpprogramma’s die wij destijds financierden; deze waren sterk gericht op gezondheidszorg, onderwijs en werkgelegenheid voor vrouwen.
Toen de Taliban in 1996 in Kabul aan de macht kwamen, heeft de EU een gemeenschappelijk standpunt inzake Afghanistan aangenomen. Het gemeenschappelijk standpunt wordt jaarlijks vernieuwd en is duidelijk gericht op het bevorderen van de eerbiediging van het internationaal recht en de mensenrechten, ook die van vrouwen en kinderen. Bovendien belooft de EU in het gemeenschappelijk standpunt hulpprogramma’s te steunen waarin aandacht wordt besteed aan genderaspecten en waarin actief wordt getracht de rechtvaardige deelname van zowel mannen als vrouwen alsook vrede en mensenrechten te bevorderen.
Dientengevolge is de Commissie, via haar door ECHO gefinancierde programma’s en via haar begrotingsmiddelen voor hulp aan ontheemden, zelfs in de Taliban-periode acties blijven financieren die voorzagen in gezondheidszorg en onderwijs voor vrouwen en meisjes, en in werkgelegenheidskansen en opleiding voor vrouwen. Ik heb vorige week veel van deze vrouwen en mannen in Kabul ontmoet. Daardoor ben ik begonnen te praten over wat ik het ‘andere Afghanistan’ noem. Wij kennen allemaal het Afghanistan van de militaire leiders. Maar er bestaat een alternatief Afghanistan. Er zijn ook helden en heldinnen van de vrede en het mededogen. Velen van hen werken in projecten die wij tijdens het Taliban-regime hebben opgezet en nog steeds opzetten sinds 11 september.
In een door ECHO opgezet project voor kwetsbare kinderen heb ik de meisjes ontmoet die daar zittend leerden lezen en schrijven, en ik heb gevraagd hoeveel van hen later huisvrouw wilden worden. Slechts enkele handen gingen enigszins aarzelend omhoog. Daarna heb ik gevraagd hoeveel van hen onderwijzeres of dokter wilden worden. Ze staken allemaal hun hand op – iedereen wilde wat doen. Een heel mooi moment, dunkt me, en hun lerares was trots.
Bij een ander project was een vrouw betrokken die dekens maakte die wij voor vluchtelingenprojecten gebruiken. Zij was alleen, haar man was in de strijd omgekomen, en toen de Taliban aan de macht kwamen moest ze haar werk als kraanbestuurster in de bouw opgeven. Ze heeft tien kinderen en haar huis werd gebruikt voor het naaiwerk. Ze zaten op de grond die dekens te naaien en dat was een heel mooie ervaring. Toen we uiteindelijk vertrokken, kon ik niet nalaten haar een knuffel te geven om mijn gevoelens te uiten – beslist niet politiek correct als de buren het konden zien, of eigenlijk in het geheel niet. Maar het werd goed opgevat, en het deed me werkelijk goed deel uit te maken van een beschaafde en mooie ontmoeting van culturen in het centrum van Kabul.
Nu leven we gelukkig in het post-Talibantijdperk. Er zijn nu veranderingen mogelijk en we hopen dat wat op 5 december in Bonn is bereikt zal leiden tot een aanzienlijke verbetering van de situatie van vrouwen en meisjes in het land. Vrouwen maakten deel uit van de delegaties in Bonn; vrouwen zullen functies bekleden in de interim-regering. De tijdelijke overeenkomst bevat een aantal specifieke verwijzingen naar de verzekerde deelname van vrouwen in de volgende fasen van het politieke proces – de Loya Jirga en de overgangsregering. Dit alles zal onder toezicht staan van de VN, die een door de tijdelijke overeenkomst erkende constitutionele rol vervult, bestaande uit het controleren van het beleid van het interim-gezag en het noodbestuur Loya Jirga, alsmede uit het voorzien in de ontwikkeling en de toepassing van een educatief mensenrechtenprogramma ter bevordering van het respect en begrip voor mensenrechten in Afghanistan.
De Commissie ontwikkelt momenteel nieuwe, aanvullende hulpprogramma’s voor noodhulp en hulp aan ontheemden ter waarde van 28,5 miljoen euro. Deze programma’s zullen in de komende weken ten uitvoer worden gelegd. De genderkwestie zal, uiteraard, een specifieke of horizontale kwestie zijn in al deze programma’s.
ECHO is al aanwezig in Kabul en wij zullen het ECHO-kantoor daar half januari officieel openen. De bedoeling is dat daar vanaf 1 februari 2002 permanent Commissiefunctionarissen aanwezig zullen zijn. Het is daarom belangrijk voortzetting te verzekeren, mede met het oog op wat wij hier bespreken. Naarmate we vorderen zullen cruciale indicaties beschikbaar komen die het de EU en de rest van de internationale gemeenschap mogelijk maken de inzet van de nieuwe Afghaanse regering af te meten aan de verplichtingen die ze nu is aangegaan. Ik moet u waarschuwen dat u geen wonderen mag verwachten. Het is een zeer traditionele samenleving, vooral buiten Kabul. De realiteit van de onderlaag is een geheel andere dan die van de elite in Kabul waar we gemakkelijk mee in aanraking komen. Er zijn veel diepgewortelde verschillen. We moeten kiezen voor een benadering op zeer brede basis en ervoor zorgen dat we doelbewust vrouwen opnemen in de vele gedecentraliseerde activiteiten die we in het gehele land uitvoeren."@nl2
"Mesmo antes da ascensão ao poder dos talibãs no Afeganistão, entre 1995 e 1996, a União Europeia estava ciente da fraca posição e estatuto das mulheres na sociedade afegã. Isso era patente na natureza dos programas de ajuda que, na altura, financiávamos e que se centravam, muito notoriamente, em disposições em matéria de cuidados de saúde, educação e criação de emprego para mulheres.
Com a chegada ao poder do talibãs, em Cabul, em 1996, a União Europeia adoptou uma Posição Comum sobre o Afeganistão. A Posição Comum é renovada todos os anos e estabelece claramente, entre os seus objectivos, a promoção do respeito pelo direito internacional e pelos direitos humanos, incluindo os direitos das mulheres e das crianças. Além disso, a União Europeia preconiza, na Posição Comum, o apoio a programas de ajuda que integrem preocupações de género, e tenta promover activamente uma participação equitativa de homens e mulheres, bem como a paz e os direitos do Homem.
Desta forma, a Comissão, por intermédio do seus programas financiados pelo ECHO, e por intermédio do seu orçamento de ajuda às pessoas desfavorecidas, continuou, mesmo durante o período dos talibãs, a financiar acções de prestação de cuidados de saúde e educação para mulheres e raparigas e a proporcionar às mulheres oportunidades de emprego e formação. A semana passada, em Cabul, encontrei muitas destas mulheres e destes homens. Isso fez-me começar a falar sobre aquilo a que chamo “o outro Afeganistão”. Todos conhecemos o Afeganistão dos senhores da guerra. Mas há outro Afeganistão. Também temos heróis e heroínas da paz e da compaixão. Muitos deles trabalham em projectos que estamos a financiar, fizeram-no durante o regime talibã e continuaram a fazê-lo depois de 11 de Setembro.
Num projecto financiado pelo ECHO em favor de crianças vulneráveis, conheci as meninas que lá estavam a aprender a ler e a escrever e perguntei-lhes quantas delas queriam ser donas de casa quando fossem adultas. Só algumas poucas mãos se levantaram, de certo modo hesitantes. Depois perguntei quantas queriam ser professoras ou médicas. Todas levantaram a mão – todas queriam fazer qualquer coisa. Um belo momento, diria eu, e a professora delas estava orgulhosa.
Outro projecto envolvia uma mulher que produz mantas que utilizamos para projectos de refugiados. Estava sozinha, o marido tinha morrido no conflito, e, quando os talibãs chegaram ao poder, teve de deixar de trabalhar como operadora de grua na construção civil. Tem dez filhos e a sua casa estava a ser usada. Estavam sentados no chão a tecer essas mantas, e foi uma experiência muito agradável. No fim, quando saímos, não pude resistir a dar-lhe um abraço para exprimir os meus sentimentos – o que, obviamente, não era politicamente correcto, porque os vizinhos podiam ver, ou por si só. Mas o gesto foi bem recebido, e senti-me feliz por participar num encontro de culturas civilizado e agradável no centro de Cabul.
Agora, felizmente, estamos na era pós-talibã. São agora possíveis mudanças, e esperamos que o que se alcançou em Bona em 5 de Dezembro prepare o caminho para uma grande melhoria da situação das mulheres e das jovens naquele país. Foram incluídas mulheres na delegação a Bona; as mulheres ocuparão pastas na Administração provisória. O Acordo Provisório faz diversas referências específicas à garantia de participação das mulheres nas fases seguintes do processo político – a Loya Jirga e a Administração Transitória. Tudo isto vai ser fiscalizado pelas Nações Unidas, que têm um papel constitucional, reconhecido no Acordo Provisório, de monitorizar a conduta da Autoridade Temporária e a Loya Jirga de emergência, bem como de providenciar o desenvolvimento e a implementação de um programa de educação para os direitos do Homem, com vista à promoção do respeito dos direitos do Homem e da compreensão dos mesmos no Afeganistão.
A Comissão está actualmente a processar novos programas de ajuda, suplementares, no valor de 28,5 milhões de euros, e que vão começar a ser implementados nas próximas semanas, proporcionando ajuda de emergência e ajuda a pessoas deslocadas. A problemática do género será, bem entendido, um ponto específico ou horizontal em todos esses programas.
O ECHO já está presente em Cabul e vamos inaugurar formalmente o gabinete do ECHO nessa cidade em meados de Janeiro. Os funcionários da Comissão prevêem iniciar a sua permanência no local a partir de 1 de Fevereiro de 2002. É, por isso, importante assegurar o seguimento, inclusivamente na perspectiva daquilo que estamos a discutir aqui. O andamento das coisas proporcionará indicadores cruciais para permitir à UE e ao resto da comunidade internacional julgarem o cumprimento por parte da nova administração afegã do compromisso que agora assumiram. Devo advertir-vos para que não esperem milagres. É uma sociedade muito tradicional, especialmente fora de Cabul. A realidade no terreno não reflecte a elite em Cabul, com a qual contactamos facilmente. Há muitas diferenças extremamente enraizadas. Temos de adoptar uma abordagem muito ampla e assegurar a inclusão deliberada de mulheres nas muitas actividades descentralizadas que levamos a cabo em todo o país."@pt11
"Även innan talibanerna kom till makten i Afghanistan 1995-1996 var Europeiska unionen medveten om kvinnornas svaga ställning och status i det afghanska samhället. Detta visades i karaktären på de biståndsprogram som vi då finansierade och i vilka man fokuserade kraftigt på att tillhandahålla sjukvård, utbildning och skapa sysselsättning för kvinnor.
När talibanerna kom till makten i Kabul 1996 antog EU en gemensam ståndpunkt om Afghanistan. Den gemensamma ståndpunkten förnyas varje år och bland dess mål anförs klart och tydligt främjandet av respekten för internationell rätt och mänskliga rättigheter, inklusive kvinnors och barns rättigheter. Dessutom åtar sig EU i den gemensamma ståndpunkten att stödja biståndsprogram som integrerar könsfrågor och aktivt försöker främja ett jämlikt deltagande av både kvinnor och män, samt främja fred och mänskliga rättigheter.
Som ett resultat av detta fortsatte kommissionen, genom sina ECHO-finansierade program och genom sin budget för bistånd till fördrivna personer, att till och med under talibanperioden finansiera verksamhet som tillhandahöll sjukvård och utbildning av kvinnor och flickor och som tillhandahöll sysselsättningsmöjligheter och utbildning för kvinnor. Jag träffade många av dessa kvinnor och män i Kabul förra veckan. Det fick mig att börja prata om vad jag kallar ”det andra Afghanistan”. Vi känner alla till krigsherrarnas Afghanistan. Men det finns ett annat Afghanistan. Det finns också freds- och barmhärtighetshjältar. Många av dem arbetar i projekt som vi finansierar, de gjorde det under talibanregimen och har fortsatt göra det efter den 11 september.
I ett ECHO-projekt för utsatta barn träffade jag flickor som satt och lärde sig att läsa och skriva. Jag frågade dem hur många som ville bli hemmafruar när de blev stora. Bara ett fåtal händer räcktes upp och det tveksamt. Sedan frågade jag hur många som ville bli lärare eller läkare. Alla räckte upp handen – de ville alla göra något. Jag skulle vilja säga att det var ett mycket fint ögonblick, och deras lärarinna var stolt.
I ett annat projekt fanns en kvinna som tillverkade filtar som vi använder i flyktingprojekt. Hon var ensam, hennes man hade dött i kriget och när talibanerna kom till makten var hon tvungen att sluta arbeta som kranförare i byggbranschen. Hon har tio barn och hemmet användes. De satt på golvet och sydde de här filtarna och det var en mycket fin upplevelse. I slutet, när vi skulle gå, kunde jag inte låt bli att ge henne en kram för att uttrycka mina känslor – säkert inte politiskt korrekt om grannarna kunde se eller ens över huvud taget. Men det togs emot väl och jag var glad över att vara en del av ett civiliserat och trevligt möte mellan kulturer i Kabuls centrum.
Nu befinner vi oss lyckligtvis i den post-talibanska tidsåldern. Förändringar är nu möjliga och vi hoppas att det man uppnådde i Bonn den 5 december kommer att bereda marken för stora förändringar av kvinnornas och flickornas situation i landet. Kvinnor ingick i delegationerna i Bonn, kvinnor kommer att inneha poster i övergångsregeringen. I den provisoriska överenskommelsen finns det en rad specifika hänvisningar till att kvinnors garanteras deltagande i kommande skeden av den politiska processen – i Loya Jirgan och övergångsregeringen. Allt detta kommer att övervakas av FN, som har en konstitutionell roll, erkänd i den provisoriska överenskommelsen, för att övervaka hur övergångsmyndigheten och kris-Loya Jirgan sköter sig, samt sörja för att ett program för utbildning i mänskliga rättigheter utvecklas och genomförs, för att främja respekten och förståelsen för mänskliga rättigheter i Afghanistan.
Kommissionen håller för närvarande på att förbereda nya ytterligare stödprogram till ett värde av 28,5 miljoner euro, vilka kommer att börja genomföras de kommande veckorna för katastrofbistånd och stöd till fördrivna personer. Könstillhörighet kommer naturligtvis att vara antingen en specifik eller en horisontell fråga i alla dessa program.
ECHO finns redan i Kabul och vi kommer att formellt inviga ECHO-kontoret där i mitten av januari. Kommissionens tjänstemän planerar att börja finnas där permanent från den 1 februari 2002. Det är därför viktigt att säkerställa en uppföljning även i ljuset av vad vi diskuterar här. Utvecklingen kommer att ge viktiga indikatorer för att göra det möjligt för EU och resten av det internationella samfundet att bedöma den nya afghanska regeringens åtaganden i fråga om de nya förpliktelser som den nu har gett sig in i. Jag måste varna er att inte förvänta er underverk. Det är ett mycket traditionellt samhälle, i synnerhet utanför Kabul. Verkligheten på ort och ställe återspeglar inte den elit i Kabul som vi lätt kommer i kontakt med. Det finns många djupt rotade skillnader. Vi måste använda ett mycket brett angreppssätt och säkerställa att vi avsiktligt inkluderar kvinnor i de många decentraliserade aktiviteter som vi utför i hela landet."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Commission."10,3
"Nielson,"8,10,3,12
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples