Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-10-24-Speech-3-017"

Predicate	Value (sorted: default)
rdf:type	lpv_eu:Speech4
dcterms:Date	"2001-10-24"^^xsd:date4
dcterms:Is Part Of	lp_eu:Europeiska rådets möte i Gent den 19 oktober 20014
dcterms:Language	"it"^^xsd:language4
lpv:document identification number	"en.20011024.1.3-017"4
lpv:hasSubsequent	lp_eu:2001-10-24-Speech-3-0184
lpv:speaker	lp:Prodi4
lpv:spoken text	"Signora Presidente, signor Primo Ministro, onorevoli parlamentari, innanzitutto voglio dire che la Commissione ha accolto con grande soddisfazione finalmente una buona notizia in questi giorni, cioè che l'esercito repubblicano irlandese ha cominciato a rendere le armi, in applicazione dell'accordo del Venerdì santo. La Commissione seguirà con attenzione il consolidamento del processo di riconciliazione in Irlanda del Nord anche attraverso il nostro programma PEACE. Malgrado l’importanza e il successo di questa azione comune, è un fatto che l'attenzione dei mezzi d’informazione si è concentrata soprattutto sulle iniziative prese dai singoli paesi. Questo ha in qualche modo offuscato e inquinato il dibattito in corso sul ruolo concreto che deve svolgere sul piano internazionale l’Europa nel suo complesso. E' proprio su questo aspetto che io vorrei, oggi, soffermarmi. Sin dall’inizio del mandato della mia Commissione, uno degli obiettivi della Commissione stessa è stato quello di rafforzare la presenza europea a livello mondiale. La nuova situazione mondiale ha reso questo obiettivo ancora più urgente. Per potersi presentare come protagonista sulla scena mondiale, l’Unione europea deve infatti parlare con una sola voce - una voce chiara e vigorosa - e deve far seguire alle sue parole un’azione unitaria. L’Unione ha fatto dei passi in questa direzione, non si può negare. Basta confrontare, ad esempio, la varietà di atteggiamenti assunti dagli Stati membri all’epoca della Guerra del Golfo, dieci anni fa, con la nostra recente presa di posizione sulla situazione nell’ex Repubblica jugoslava di Macedonia e con la coerenza della nostra attuale risposta al terrorismo. E io colgo qui l’occasione per sottolineare l’ottimo lavoro svolto in tal senso dalla Presidenza belga, sempre attenta a sostenere con coraggio e intelligenza gli obiettivi condivisi e comuni dell’Unione europea. Tuttavia, siamo ancora ben lontani dall’avere un’effettiva politica estera e di sicurezza comune, di cui abbiamo tanto bisogno. Sono quindi contento che, nella dichiarazione dell’Unione europea del 14 settembre, ci siamo pubblicamente impegnati a sviluppare la nostra politica estera e di sicurezza comune e a fare in modo che l’Unione possa davvero farsi sentire e possa davvero parlare con una sola voce. Una politica comune non è, naturalmente, una politica unica, uniformemente adottata da ogni singolo Stato membro, in quanto ognuno ha ruoli specifici. Una politica comune è una politica che moltiplica le forze dei singoli paesi attorno ad obiettivi condivisi e con strumenti condivisi. C’è stata, su questo punto, "assenza dell’Europa", come alcuni sostengono? La mia risposta è "no", anche se occorre distinguere. Ovunque l’integrazione è possibile e reale, l’Europa sta reagendo con iniziative specifiche e risposte adeguate. Ciò non è affatto sorprendente, visto che il metodo comunitario assicura da cinquant'anni un'azione dell'Unione efficace, rapida e visibile, in tutti i campi in cui questa è possibile. E' nelle aree meno integrate, dove il metodo comunitario è quasi assente o assente, che si pone il vero problema di efficacia dell'azione dell'Unione europea. Questo dato di fatto deve servirci da stimolo per preparare con ancor maggior determinazione i prossimi grandi appuntamenti politici dell’Unione. Una politica comune assicura il coordinamento delle varie politiche nazionali in un contesto comunitario, in base al metodo comunitario, per servire gli interessi generali dell’Unione. E nel campo della politica estera e di sicurezza comune non siamo ancora giunti a questo punto, perché il consenso necessario non è stato ancora raggiunto: siamo, come si dice, in una fase di transizione. Ma è a questo obiettivo che bisogna tendere, costruendo sin d’ora una politica che tragga ispirazione dall’esperienza guadagnata sul terreno comunitario, utilizzando al meglio gli strumenti di cui disponiamo. In primo luogo, l’unità di azione. Ecco perché, a mio giudizio, un’azione separata di pochi non corrisponde né agli interessi comuni né agli interessi dei singoli paesi, siano essi piccoli o grandi paesi. Ho preso atto a Gand del fatto che nessuno Stato membro desidera andare in questa direzione, ma la Commissione ha l'obbligo di rimanere vigilante, a garanzia di tutti. In secondo luogo, i meccanismi istituzionali concreti per decidere. E' questo il tipo di politica estera e di sicurezza comune che dobbiamo sviluppare, e che dobbiamo sviluppare in fretta tenendo conto di quanto di positivo si è già riusciti a fare, se vogliamo davvero incidere utilmente sul mondo che va emergendo dalla tragedia dell’11 settembre. Noto con piacere che la commissione per gli affari costituzionali del Parlamento europeo ha discusso a lungo e con grande attenzione le implicazioni della politica estera e di sicurezza comune per il funzionamento delle Istituzioni e in particolare del Consiglio. Mi felicito per le proposte presentate nella relazione Poos e mi complimento con l’onorevole Poos per i risultati ottenuti nell’affrontare questioni così complesse e anche così delicate. Mi auguro che questa Assemblea le approvi oggi integralmente e che il Consiglio si impegni a renderle operative il più presto possibile. La Commissione è pronta a collaborare pienamente in questa giusta direzione. Le dichiarazioni del 14 settembre comportano notevoli conseguenze per le priorità di politica estera dell’Unione. Nel breve e medio termine dobbiamo prestare ancora maggiore attenzione al nostro dialogo con il mondo arabo e con il mondo islamico; al processo di pace in Medio Oriente, che è il centro dei drammi che stiamo vivendo; al pieno sfruttamento - e qui è il nostro compito - di tutte le potenzialità che ci sono offerte dal processo di Barcellona. E' venuto il momento di aprire una nuova fase nella politica del Mediterraneo. I risultati sinora ottenuti – anche se non sempre, anzi spesso non a causa nostra – non sono però stati soddisfacenti. Ora dobbiamo utilizzare al meglio tutte le opportunità a nostra disposizione per fare un salto di qualità. Lo spazio euromediterraneo deve prefiggersi prospettive concrete di integrazione economica e l’instaurazione di meccanismi istituzionali per prendere decisioni in comune. Tutti si attendono, inoltre, un rilancio del nostro ruolo in Medio Oriente. Dobbiamo operare, in concreto e in comune, per rispondere a questa sfida difficile, ma che oggi è alla nostra portata. Allargando i nostri orizzonti, dobbiamo riesaminare le nostre politiche in materia di scambi e di cooperazione con il Pakistan, l’India e l’Iran, nonché con l’Arabia Saudita e i paesi del Golfo. Col Pakistan abbiamo già fatto concreti passi nei giorni scorsi. Inoltre, credo che dovremmo esser pronti a reagire ai rinnovati segnali d’interesse e di azioni concrete verso obiettivi comuni - come ad esempio la lotta contro le malattie quali l’AIDS - di paesi come la Libia. Questo è un fatto assolutamente nuovo. Anche in questo caso, l’Europa si trova nella posizione migliore per rispondere a questi segnali politici e per aiutare questi paesi ad aderire alla nostra coalizione. Al tempo stesso, dobbiamo adoperarci vigorosamente per costruire una politica coerente e attiva con tutti i nostri vicini: un partenariato dotato di obiettivi, istituzioni e mezzi, in particolare nelle nostre relazioni con la Russia e l’Ucraina; un partenariato che assicuri stabilità duratura al nostro continente. In questo momento di cambiamento è anche il momento di dare forza a queste politiche. A livello mondiale, infine, dobbiamo ricostruire la fiducia, e uno dei principali modi per farlo nell’immediato futuro è riuscire a varare un nuovo di negoziati mondiali sul commercio. Dopo gli attacchi sferrati l’11 settembre contro gli Stati Uniti d’America – nostri storici alleati – l’Unione europea si è pubblicamente impegnata a collaborare senza riserve allo sforzo in atto per consegnare alla giustizia gli esecutori, gli organizzatori e i mandanti di questi atti, e per chiamare a risponderne quanti hanno offerto loro riparo, appoggio e ospitalità. Abbiamo così assicurato la nostra totale solidarietà al governo e al popolo degli Stati Uniti. Al tempo stesso, dobbiamo agire più energicamente per offrire alle regioni più povere del mondo un’effettiva possibilità di sviluppo sostenibile. L'ho già detto e continuerò a ripeterlo: dobbiamo governare la globalizzazione, metterla al servizio di tutti, dei poveri come dei ricchi. Noi europei dobbiamo essere orgogliosi delle politiche seguite in preparazione dell’allargamento dell’Unione, le sole politiche di globalizzazione democratica fino ad ora sperimentate nel mondo: ripeto, unica globalizzazione democratica. Dobbiamo quindi affrontare con energia, con coraggio, con immaginazione i problemi globali che alimentano il risentimento e il malcontento: la povertà, i crescenti divari di reddito, gli ormai insopportabili squilibri economici e sociali. Sono questi i semi della frustrazione e della tensione nei confronti dell’Occidente. La coalizione contro il terrorismo deve procedere di pari passo con una coalizione per lo sviluppo, in cui l’esempio dell’Unione può svolgere una funzione trainante. Signore e signori, il Consiglio speciale del 21 settembre ha chiesto alla Commissione di analizzare le ripercussioni economiche degli attacchi terroristici. Lo abbiamo fatto immediatamente e, come ha detto il Primo Ministro Verhofstadt, la Commissione ha presentato una relazione al Consiglio europeo di Gand. L’economia europea stava già chiaramente rallentando, già prima dell’11 settembre. La conseguenza immediata degli attacchi terroristici è stata un’ulteriore perdita di fiducia dei consumatori e una diffusa sensazione di incertezza. Ci sono, tuttavia, vari fattori positivi che dobbiamo tener presenti, fattori che ci permettono di far fronte all’attuale molto più tranquillamente di quanto non sia avvenuto in circostanze analoghe nel passato. Innanzitutto, gli aspetti fondamentali della nostra economia. L’economia europea – e questo a differenza degli Stati Uniti – è libera da squilibri commerciali, e gli europei hanno ancora una propensione al risparmio fortemente positiva. Inoltre, a differenza di quanto avveniva nelle crisi precedenti, l’Unione è stata in larga misura protetta da possibili ondate di svalutazioni e controsvalutazioni delle monete grazie all’esistenza di una solida, affidabile moneta unica, l’euro. Immaginatevi lo scenario di oggi senza l'euro! Gli avvenimenti di queste ultime settimane dovrebbero renderci ancora più orgogliosi del salto di qualità che l’euro ha permesso di compiere. In secondo luogo, abbiamo un programma. Stiamo avviando riforme strutturali sulla base di una strategia attentamente elaborata a Lisbona. Tali riforme non sono certo complete, ma l’attuale crisi dovrebbe rafforzare la nostra determinazione politica a portarle a termine. Io mi appello perciò a questa Assemblea e al Consiglio perché rompano gli indugi e accelerino l’approvazione di tutte le decisioni prese a Lisbona e dopo Lisbona per rendere più efficiente l’economia europea. Solo se sapremo raggiungere gli obiettivi e i traguardi già fissati potremo minimizzare la diffusione e la durata della disoccupazione e massimizzare il potenziale di crescita a medio e lungo termine. Nei giorni successivi, ho osservato con grande soddisfazione queste dichiarazioni di solidarietà tradursi in azione rapida e concertata a livello europeo. In terzo luogo, abbiamo degli strumenti. Abbiamo conseguito una notevole disciplina fiscale, che ci assicura ancora un certo spazio di manovra durante questa fase di rallentamento. Tuttavia, il problema del coordinamento delle politiche economiche si pone, in questa fase, in tutta la sua serietà, e si pone per la persistente difficoltà di applicare anche a questo settore il metodo comunitario. Partendo da queste premesse, ho trasmesso al Consiglio europeo due messaggi: in primo luogo, in base alle informazioni attualmente disponibili, la nostra economia sta dando prova di un’effettiva capacità di resistenza: messaggio, questo, non dico ottimista ma sereno; in secondo luogo, tuttavia, si deve continuare a tenere sotto stretto controllo l’evoluzione dell’economia, non solo nell’Unione e nella zona dell’euro ma anche a livello mondiale. Se la situazione cambia, dobbiamo essere pronti a intervenire con gli strumenti che abbiamo. Vorrei ribadire, ancora una volta, l’importanza di coordinare le nostre iniziative. Data l’attuale integrazione, tutte le azioni devono essere coordinate a livello di zona euro e di Unione europea. Nella situazione d’incertezza attuale, dobbiamo dimostrare che stiamo agendo in modo coordinato e che abbiamo la volontà di utilizzare tutti gli strumenti che abbiamo a disposizione. Signora Presidente, signor Primo Ministro, onorevoli parlamentari, è venuto il momento della massima unità, della massima determinazione, della massima fermezza. Facciamo in modo che l’orrore dell’11 settembre possa generare delle speranze durature. La reazione dei nostri popoli ai recenti avvenimenti ha dimostrato che l’Unione europea dev'essere più presente, non meno. Perché l’Europa possa tener fede alle sue promesse di solidarietà – solidarietà con gli Stati Uniti ma anche tutela della solidarietà globale – dev’esserci un’autentica comunità di azione tra gli Stati membri dell’Unione europea. La Commissione continuerà ad operare con tutte le sue energie in questo senso. Chris Patten, il Ministro degli esteri belga Louis Michel e Javier Solana sono andati prima a Washington e quindi in Pakistan, Iran, Arabia Saudita, Egitto e Siria per partecipare alla costruzione di una coalizione globale contro il terrorismo. Le autorità europee hanno rapidamente avviato il potenziamento della cooperazione tra forze di polizia e servizi d’informazione, all’interno dell’Unione e con i paesi terzi, in particolare con gli Stati Uniti. Sulla base della legislazione di emergenza concordata a livello comunitario, abbiamo congelato attività appartenenti a persone sospette di terrorismo per più di 100 milioni di euro. Abbiamo elaborato uniformi applicabili in tutta l’Unione per rendere più sicuri i viaggi aerei. La Commissione ha inoltre presentato proposte che prevedono una definizione comune di terrorismo, un sistema di pene applicabili in tutta l’Unione europea per i reati connessi e un mandato di cattura europeo. Queste proposte sono state fortemente sostenute dal Consiglio europeo riunito in seduta straordinaria il 21 settembre. In tale occasione, il Consiglio ha chiesto ai paesi dell’Unione europea di contribuire, ciascuno secondo i propri mezzi, alla nuova campagna globale contro il terrorismo. Così è stato: alcuni paesi hanno mobilitato o offerto le loro forze armate, mentre altri hanno fornito informazioni o messo a disposizione le loro basi aeree."@it9
lpv:translated text	"Fru formand, hr. premierminister, mine damer og herrer, først vil jeg gerne sige, at vi i de seneste dage endelig har fået en god nyhed, som Kommissionen glæder sig meget over, nemlig at Irlands republikanske hær er begyndt at nedlægge våbnene i henhold til langfredagsaftalen. Kommissionen vil følge opmærksomt med i styrkelsen af Nordirlands fredsproces, som også sker via vores Peace-program. På trods af denne fælles indsats' vigtighed og succes fokuserede medierne først og fremmest på de enkelte landes initiativer. Dette slørede og ødelagde på en måde den igangværende debat om den konkrete rolle, EU skal spille som helhed på internationalt plan. Det er netop dette aspekt, som jeg gerne vil komme ind på i dag. Lige siden min Kommission blev indsat, har det været en af dens målsætninger at styrke EU's tilstedeværelse på internationalt plan. Den nye situation i verden har gjort denne målsætning endnu mere tvingende nødvendig. Hvis EU skal spille en hovedrolle på den internationale scene, skal EU nemlig kun tale med én stemme - en klar og kraftig stemme - og sørge for, at dets ord bliver fulgt op af en fælles indsats. Det kan ikke benægtes, at EU har gjort fremskridt i den retning. Man behøver f.eks. blot at sammenligne de mange forskellige holdninger, som medlemsstaterne indtog under Golfkrigen for 10 år siden, med vores nylige stillingtagen til situationen i Den Tidligere Jugoslaviske Republik Makedonien og med konsekvensen i vores aktuelle reaktion på terrorismen. Og her vil jeg gerne benytte lejligheden til at understrege, at det belgiske formandskab har gjort et glimrende stykke arbejde i den forbindelse. Det belgiske formandskab har hele tiden støttet EU's fælles målsætninger på en modig og kompetent måde. Vi er dog stadig langt fra at have den egentlige fælles udenrigs- og sikkerhedspolitik, som vi har så hårdt brug for. Derfor glæder det mig, at vi i EU's erklæring den 14. september afgav et offentligt løfte om at udvikle vores fælles udenrigs- og sikkerhedspolitik og sørge for, at EU virkelig kan gøre sig gældende og tale med én stemme. En fælles politik er naturligvis ikke en enhedspolitik, som vedtages på samme måde i de enkelte medlemsstater, for hver medlemsstat har sin specifikke rolle. En fælles politik er en politik, som samler de enkelte landes kræfter omkring fælles målsætninger og med fælles instrumenter. Var EU fraværende på dette punkt, sådan som nogle hævder? Mit svar er nej, selv om det er nødvendigt at skelne. Overalt, hvor der er en mulig og reel integration, reagerer EU med specifikke initiativer og passende løsninger. Dette er bestemt ikke overraskende, eftersom fællesskabsmetoden i de sidste 50 år har sikret en effektiv, hurtig og synlig indsats fra EU's side på alle de områder, hvor dette er muligt. Det er på de mindre integrerede områder, hvor fællesskabsmetoden er fraværende eller næsten fraværende, at vi har det egentlige problem med effektiviteten af EU's indsats. Denne kendsgerning bør stimulere os til at forberede Unionens næste store politiske indsats med endnu større beslutsomhed. En fælles politik sikrer samordningen mellem de forskellige nationale politikker i EU-sammenhæng og ud fra fællesskabsmetoden for at tjene EU's generelle interesser. Og når det gælder den fælles udenrigs- og sikkerhedspolitik, har vi endnu ikke nået dette punkt, eftersom vi stadig ikke har opnået den nødvendige enighed. Vi befinder os i en overgangsfase, sådan som man siger. Men det er denne målsætning, vi skal stræbe efter ved allerede nu at skabe en politik, der er inspireret af den erfaring, vi har fået på fællesskabsplan, og ved at bruge de instrumenter, vi har til rådighed, på den bedst mulige måde. For det første skal der gøres en fælles indsats. Jeg er derfor af den opfattelse, at en særskilt indsats fra nogle få landes side hverken er i tråd med de fælles interesser eller med de enkelte landes interesser, hvad enten der er tale om store eller små lande. I Gent konstaterede jeg, at ingen af medlemsstaterne ønsker at gå i denne retning, men det er Kommissionens pligt fortsat at være på vagt, hvilket er til gavn for alle. For det andet er der beslutningstagningens konkrete institutionsmekanismer. Det er denne form for fælles udenrigs- og sikkerhedspolitik, som vi skal udvikle, og det skal vi skynde os at gøre, idet vi tager højde for de positive ting, det allerede er lykkedes os at gennemføre, hvis vi virkelig ønsker at få ordentlig indflydelse på verdenssituationen efter den 11. september. Jeg noterer mig med tilfredshed, at Europa-Parlamentets Udvalg om Konstitutionelle Anliggender havde nogle lange og meget indgående drøftelser om den fælles udenrigs- og sikkerhedspolitiks konsekvenser for institutionernes og ikke mindst Rådets måde at fungere på. Jeg glæder mig over de forslag, der stilles i hr. Poos' betænkning, og jeg vil gerne lykønske hr. Poos med de resultater, han har opnået i sin behandling af nogle så komplekse og vanskelige spørgsmål. Jeg håber, at Parlamentet vedtager alle disse forslag i dag, og at Rådet bestræber sig på at føre dem ud i livet så hurtigt som muligt. Kommissionen er rede til at samarbejde fuldt ud om at gå i denne fornuftige retning. De erklæringer, der blev afgivet den 14. september, har betydelige konsekvenser for EU's udenrigspolitiske prioriteringer. På kort og mellemlangt sigt skal vi lægge endnu mere vægt på dialogen med den arabiske og islamiske verden, på fredsprocessen i Mellemøsten, som er centrum for de dramatiske begivenheder, vi oplever i øjeblikket, og på den fulde udnyttelse - og dette er vores opgave - af alle de muligheder, Barcelona-processen giver os. Tiden er inde til at indlede en ny fase i Middelhavspolitikken. De resultater, man har opnået hidtil, har dog ikke været tilfredsstillende, men det har ikke altid været vores skyld, og ofte har det faktisk ikke været vores skyld. Nu skal vi udnytte alle de muligheder, vi har til rådighed, bedst muligt, så der sker et kvalitetsløft. Der skal sættes nogle konkrete målsætninger for Euro-Middelhavssamarbejdet, når det gælder den økonomiske integration og indførelsen af institutionsmekanismer, så vi kan træffe beslutninger i fællesskab. Alle forventer desuden, at vi puster nyt liv i vores rolle i Mellemøsten. Vi skal gøre en konkret og fælles indsats for at tage denne vanskelige udfordring op, og det har vi mulighed for i dag. Vi skal udvide vores horisont og tage vores handels- og samarbejdspolitikker med Pakistan, Indien, Iran, Saudi-Arabien og Golfstaterne op til fornyet overvejelse. Hvad Pakistan angår, har vi allerede taget nogle konkrete skridt i de seneste par dage. Desuden bør vi efter min mening være klar til at reagere på lande som Libyens nye tegn på interesse og konkrete handlinger for at nå fælles målsætninger, f.eks. bekæmpelsen af sygdomme som aids. Det er noget helt nyt. Også i dette tilfælde er det EU, der har de stærkeste kort på hånden, når det gælder om at reagere på disse politiske signaler og hjælpe disse lande med at slutte sig til vores koalition. Samtidig skal vi gøre en kraftig indsats for at føre en konsekvent og aktiv politik sammen med alle vores naboer, og det skal være et partnerskab, hvor der er taget højde for målsætninger, institutioner og midler, navnlig i vores forbindelser med Rusland og Ukraine, og et partnerskab, som sikrer en varig stabilitet på vores kontinent. I denne tid med forandringer er øjeblikket også inde til at styrke disse politikker. Endelig skal vi genskabe tilliden på verdensplan, og en af vigtigste måder at gøre dette på i den nærmeste fremtid er at indlede en ny forhandlingsrunde i Verdenshandelsorganisationen. Efter de voldsomme angreb, der fandt sted den 11. september på USA - vores historiske allierede - har EU afgivet et offentligt løfte om sit uforbeholdne samarbejde i den indsats, der gøres i øjeblikket for at stille dem, der udførte, organiserede og stod bag disse handlinger, for en dommer, og for at stille dem til ansvar, som beskyttede dem, støttede dem og gav dem husly. Vi har således sikret USA's regering og befolkning vores fuldstændige solidaritet. Vi skal samtidig gøre en mere energisk indsats for at give de fattigste områder i verden en reel mulighed for bæredygtig udvikling. Jeg har tidligere sagt - og det vil jeg blive ved med at gentage - at vi skal styre globaliseringen og sørge for, at den kommer alle til gavn, både de rige og de fattige. Vi europæere bør være stolte af de politikker, vi har ført for at forberede EU's udvidelse. Det er de eneste politikker for en demokratisk globalisering, man nogensinde har afprøvet i verden, og jeg vil gerne gentage, at det drejer sig om den eneste demokratiske globalisering. Derfor skal vi på en energisk, modig og fantasifuld måde tage de globale problemer op, som giver næring til vreden og utilfredsheden, nemlig fattigdommen, de voksende indkomstforskelle og de efterhånden ubærlige økonomiske og sociale uligheder. Dette lægger kimen til frustrationen og spændingerne i forholdet til Vesten. Sideløbende med koalitionen mod terrorisme skal der være en koalition for udvikling, og her kan EU's forbillede spille en vigtig rolle. Mine damer og herrer, på Rådets ekstraordinære møde den 21. september anmodede man Kommissionen om at analysere de økonomiske følgevirkninger af terrorattentaterne. Det gjorde vi med det samme, og som premierminister Verhofstadt sagde, forelagde Kommissionen en rapport for Det Europæiske Råd i Gent. Den europæiske økonomi var allerede ved at sætte tempoet tydeligt ned inden den 11. september. Den umiddelbare konsekvens af terrorattentaterne var en yderligere nedgang i forbrugernes tillid og en udbredt følelse af usikkerhed. Der er dog forskellige positive faktorer, som vi skal holde os for øje, og som gør det muligt for os at imødegå det aktuelle chok med meget større sindsro, end det har været tilfældet tidligere under lignende omstændigheder. For det første er der vores økonomis grundlæggende aspekter. Den europæiske økonomi - som på dette punkt adskiller sig fra USA's økonomi - er fri for handelsskævheder, og europæerne har stadig en stærkt positiv tendens til at spare op. Til forskel fra det, der skete under de tidligere kriser, er EU desuden i stor udstrækning blevet beskyttet mod eventuelle bølger af devalueringer og moddevalueringer af valutaerne takket være eksistensen af en solid og tillidsvækkende fælles valuta, nemlig euroen. Forestil Dem, hvordan situationen ville se ud i dag uden euroen! De sidste ugers begivenheder burde gøre os endnu stoltere af det kvalitetsløft, som euroen har givet os mulighed for at foretage. For det andet har vi en plan. Vi er ved at iværksætte strukturreformer ud fra en strategi, der blev nøje fastlagt i Lissabon. Disse reformer er bestemt ikke fuldstændige, men den aktuelle krise burde gøre vores politiske beslutsomhed på at gennemføre dem endnu større. Jeg vil derfor gerne opfordre Parlamentet og Rådet til uden tøven at fremskynde vedtagelsen af alle de beslutninger, der blev truffet under og efter mødet i Lissabon for at gøre den europæiske økonomi mere effektiv. Kun hvis det lykkes os at nå de allerede fastlagte mål og målsætninger, vil vi kunne minimere arbejdsløshedens omfang og varighed og maksimere vækstpotentialet på langt og mellemlangt sigt. I de efterfølgende dage kunne jeg til min store tilfredshed se, at disse solidaritetseklæringer kom til udtryk i en hurtig og fælles europæisk indsats. For det tredje har vi nogle instrumenter. Vi har indført en vigtig skattelovgivning, som stadig sikrer os et vist spillerum i denne fase med nedsat vækst. Problemet med samordningen af de økonomiske politikker er dog stadig yderst aktuelt i denne fase, og det skyldes de vedvarende vanskeligheder med også at anvende fællesskabsmetoden på dette område. På den baggrund havde jeg to budskaber til Det Europæiske Råd. Mit første budskab var, at ud fra de oplysninger, der er til rådighed i øjeblikket, viser vores økonomi en reel modstandsdygtighed. Dette budskab er måske ikke optimistisk, men det er i hvert fald betryggende. Mit andet budskab var, at man under alle omstændigheder skal blive ved med at holde skarpt øje med økonomiens udvikling, ikke bare i EU og i eurozonen, men også på verdensplan. Hvis situationen ændrer sig, skal vi være klar til at gribe ind med de instrumenter, som vi er i besiddelse af. Jeg vil endnu en gang gentage vigtigheden af, at vi samordner vores initiativer. Som følge af den nuværende integration bør alle aktioner samordnes inden for eurozonen og i EU. I den aktuelle usikre situation bør vi vise, at vi har samordnet vores indsats, og at vi har viljen til at anvende alle de instrumenter, vi har til rådighed. Fru formand, hr. premierminister, mine damer og herrer, tiden er nu inde til det størst mulige sammenhold, den størst mulige beslutsomhed og den størst mulige fasthed. Lad os sørge for, at den frygtelige begivenhed den 11. september giver sig udslag i et varigt håb. Vores befolkningers reaktion på begivenhederne for nylig viste, at EU's tilstedeværelse skal være større og ikke mindre. For at EU skal kunne holde sine løfter om solidaritet - solidaritet med USA, men også beskyttelse af den globale solidaritet - skal der finde en ægte fælles indsats sted fra EU-landenes side. Kommissionen vil fortsat bestræbe sig mest muligt på at arbejde i denne retning. Chris Patten, den belgiske udenrigsminister Louis Michel og Javier Solana tog først til Washington og derefter til Pakistan, Iran, Saudi-Arabien, Egypten og Syrien for at deltage i oprettelsen af en verdensomspændende koalition mod terrorismen. De europæiske myndigheder gik hurtigt i gang med at styrke samarbejdet mellem politiet og efterretningstjenesterne i EU og samarbejdet med politiet og efterretningstjenesterne i tredjelandene, navnlig i USA. På baggrund af den undtagelseslovgivning, der er blevet vedtaget på EU-plan, har vi indefrosset terrormistænkte personers aktiviteter, og disse aktiviteter beløber sig til over 100 millioner euro. Vi har udarbejdet ensartede standarder for hele Unionen for at gøre flyrejserne sikrere. Kommissionen har desuden stillet nogle forslag, der tager sigte på en fælles definition af terrorisme, et system med straffe, som er gældende i hele EU for forbrydelser i forbindelse med terrorisme, og en europæisk arrestordre. Disse forslag fik kraftig opbakning på Det Europæiske Råds ekstraordinære møde den 21. september. Rådet bad ved den lejlighed EU-landene om, at de hver især - efter egen formåen - gav et bidrag til den nye verdensomspændende kampagne mod terrorisme. Og sådan blev det. Nogle lande mobiliserede og tilbød deres militære styrker, mens andre leverede informationer eller stillede deres luftbase til rådighed."@da1 "Frau Präsidentin, Herr Premierminister, meine sehr geehrten Damen und Herren Abgeordneten! Zunächst möchte ich sagen, die Kommission hat in den letzten Tagen mit großer Befriedigung eine gute Nachricht zur Kenntnis genommen, dass nämlich die Irisch-Republikanische Armee begonnen hat, in Anwendung des Karfreitagsabkommens ihre Waffen abzugeben. Die Kommission wird die Fortführung des Aussöhnungsprozesses in Nordirland auch im Rahmen des PEACE-Programms aufmerksam verfolgen. Trotz der Bedeutung und des Erfolgs dieser Aktion muss man aber feststellen, dass sich die Aufmerksamkeit der Medien vor allem auf die Initiativen der einzelnen Länder konzentriert hat. Dies hat die aktuelle Debatte über die konkrete Rolle, die Europa in seiner Gesamtheit auf internationaler Ebene spielen müsste, etwas überschattet und vergiftet. Und mit diesem Aspekt möchte ich mich nun beschäftigen. Von Anfang an bestand der Auftrag meiner Kommission bzw. eines ihrer Ziele darin, die weltweite Präsenz Europas zu verstärken. Durch die neue Weltlage ist dieses Ziel noch dringlicher geworden. Um auf der internationalen Bühne eine wichtige Rolle zu spielen, muss die Europäische Union mit einer Stimme deutliche und energische Worte sprechen und dafür sorgen, dass ihren Worten auch gemeinsame Taten folgen. Die Union hat zweifellos Fortschritte in dieser Richtung gemacht. Man braucht beispielsweise nur die unterschiedliche Haltung der einzelnen Mitgliedstaaten zu Zeiten des Golfkriegs vor zehn Jahren mit unserer jüngsten Stellungnahme zur Lage in der ehemaligen jugoslawischen Republik Mazedonien und unserer heutigen geschlossenen Reaktion auf den Terrorismus zu vergleichen. Ich möchte bei dieser Gelegenheit die ausgezeichnete Arbeit hervorheben, die die belgische Präsidentschaft, der stets daran gelegen war, beherzt und klug die gemeinsamen Ziele der Europäischen Union zu verfolgen, in diesem Sinne geleistet hat. Gleichwohl sind wir noch weit entfernt von einer effektiven gemeinsamen Außen- und Sicherheitspolitik, die wir doch so dringend brauchen. Ich stelle daher mit Zufriedenheit fest, dass wir uns in der Erklärung der Europäischen Union vom 14. September öffentlich verpflichtet haben, unsere gemeinsame Außen- und Sicherheitspolitik weiterzuentwickeln und dafür Sorge zu tragen, dass die Union sich wirklich Gehör verschaffen und wirklich mit einer Stimme sprechen kann. Eine gemeinsame Politik ist natürlich nicht gleichbedeutend mit einer einzigen, einheitlichen Politik für sämtliche Mitgliedstaaten, denn jeder einzelne von ihnen hat seine spezifische Rolle. Eine gemeinsame Politik ist eine Politik, die die Kräfte der einzelnen Länder bei der Verfolgung gemeinsamer Ziele und unter Einsatz gemeinsamer Instrumente bündelt und um ein Vielfaches verstärkt. Kann man von einer „Abwesenheit Europas“ sprechen, wie manche behauptet haben? Meine Antwort ist: Nein, auch wenn man hier etwas differenzieren muss. Überall dort, wo Integration möglich und bereits Realität ist, reagiert Europa mit spezifischen, angemessenen Initiativen. Dies kann auch keineswegs überraschen, da die Gemeinschaftsmethode seit 50 Jahren ein wirkungsvolles, rasches und sichtbares Handeln der Union in allen Bereichen, wo dies möglich ist, gewährleistet. Das eigentliche Problem der Effizienz europäischen Handelns stellt sich vielmehr in den weniger stark integrierten Bereichen, in denen die Gemeinschaftsmethode praktisch inexistent ist. Diese Tatsache sollte uns veranlassen, die nächsten großen politischen Aufgaben der Europäischen Union noch entschlossener vorzubereiten. Eine gemeinsame Politik gewährleistet die Koordinierung der verschiedenen nationalen Politiken in einem gemeinschaftlichen Kontext, auf der Grundlage der Gemeinschaftsmethode und im Gesamtinteresse der Europäischen Union. In der gemeinsamen Außen- und Sicherheitspolitik sind wir noch nicht an diesem Punkt angelangt, weil die notwendige Einigung noch nicht erzielt wurde. Wir befinden uns also sozusagen in einer Übergangsphase. Dies muss aber unser Ziel sein, nämlich von jetzt an eine Politik zu entwickeln, die sich von den im Rahmen der Gemeinschaft gewonnenen Erfahrungen leiten lässt und bei der alle verfügbaren Instrumente optimal genutzt werden. In erster Linie bedeutet dies ein einheitliches Vorgehen. Deswegen würde meines Erachtens ein getrenntes Vorgehen einiger Weniger weder den gemeinsamen Interessen noch den Interessen der einzelnen Länder entsprechen, mögen sie groß oder klein sein. Ich habe in Gent zur Kenntnis genommen, dass sich kein Mitgliedstaat in diese Richtung bewegen will. Die Kommission wird aber im Interesse aller wachsam bleiben. Zweitens bedarf es dazu konkreter institutioneller Entscheidungsmechanismen. Diese Art von gemeinsamer Außen- und Sicherheitspolitik müssen wir entwickeln – und zwar schleunigst und unter Berücksichtigung all dessen, was bereits an Positivem erreicht worden ist, wenn wir wirklich konstruktiven Einfluss auf die Welt nehmen wollen, so wie sie aus der Tragödie vom 11. September hervorgehen wird. Ich stelle mit Genugtuung fest, dass der Ausschuss für konstitutionelle Fragen des Europäischen Parlaments lange und eingehend über die Auswirkungen der gemeinsamen Außen- und Sicherheitspolitik auf die Funktionsweise der Organe und insbesondere des Rates diskutiert hat. Ich begrüße die Vorschläge des Poos-Berichts, und ich beglückwünsche den Herrn Abgeordneten zu den Ergebnissen, zu denen die Untersuchung derart komplexer und schwieriger Fragen geführt hat. Ich wünsche mir, dass das Parlament diese Vorschläge heute in ihrer Gesamtheit annimmt und dass sich der Rat verpflichtet, sie so rasch wie möglich in die Praxis umzusetzen. Die Kommission ist zur uneingeschränkten Mitarbeit bereit. Die Erklärungen vom 14. September haben wichtige Konsequenzen für die außenpolitischen Prioritäten der Europäischen Union. Auf kurze und mittlere Sicht müssen wir folgenden Punkten noch größere Aufmerksamkeit schenken: unserem Dialog mit der arabischen und mit der islamischen Welt; dem Friedensprozess im Nahen Osten, dem Zentrum der dramatischen Geschehnisse, die wir derzeit erleben, und der vollständigen Nutzung – hierin liegt unsere Aufgabe – sämtlicher Möglichkeiten des Prozesses von Barcelona. Es ist an der Zeit, eine neue Phase in der Mittelmeerpolitik einzuleiten. Die bisherigen Ergebnisse sind keineswegs zufrieden stellend, auch wenn dies nicht immer oder vielmehr häufig nicht unsere Schuld war. Heute geht es darum, alle Chancen, die sich uns bieten, bestmöglich zu nutzen, um einen echten qualitativen Sprung zu erreichen. Der Europa-Mittelmeerraum muss konkrete Perspektiven für die Wirtschaftsintegration und die Einführung institutioneller Mechanismen zur gemeinsamen Beschlussfassung anstreben. Alle Welt erwartet außerdem von uns, dass wir unsere Rolle im Nahen Osten mit neuem Leben erfüllen. Wir müssen konkret und gemeinsam tätig werden, um uns dieser schwierigen Aufgabe zu stellen, die aber zu bewältigen ist. Wir müssen unseren Horizont erweitern und unsere Handels- und Kooperationspolitik mit Pakistan, Indien und Iran sowie Saudi-Arabien und den Golfstaaten überprüfen. Mit Pakistan haben wir in dieser Hinsicht bereits in den letzten Tagen konkrete Schritte unternommen. Darüber hinaus glaube ich, dass wir bereit sein müssen, auf das Interesse, das Länder wie Libyen in letzter Zeit signalisiert haben, und auch auf konkrete Aktionen in Verfolgung gemeinsamer Ziele, wie beispielsweise die Bekämpfung von Krankheiten wie Aids, zu reagieren. Das ist ein absolutes Novum. Auch in diesem Fall ist Europa am ehesten in der Lage, auf diese politischen Signale zu antworten und mitzuhelfen, dass sich diese Länder unserer Koalition anschließen. Nach den Anschlägen vom 11. September gegen die Vereinigten Staaten von Amerika – unsere traditionellen Verbündeten – hat sich die Europäische Union in aller Öffentlichkeit zur uneingeschränkten Mitwirkung an den Bemühungen verpflichtet, diejenigen, die diese Anschläge ausgeführt, organisiert und in Auftrag gegeben haben, der Justiz zuzuführen und alle, die ihnen Unterschlupf, Unterstützung und Gastfreundschaft gewährt haben, zur Rechenschaft zu ziehen. Wir haben damit die Regierung und die Bevölkerung der Vereinigten Staaten unserer vollständigen Solidarität versichert. Gleichzeitig müssen wir uns nachdrücklich für die Entwicklung einer kohärenten und aktiven Politik gegenüber allen unseren Nachbarn einsetzen. Für eine Partnerschaft mit bestimmten Zielen, Institutionen und Mitteln, insbesondere in unseren Beziehungen zu Russland und der Ukraine. Eine Partnerschaft, die unserem Kontinent dauerhafte Stabilität sichert. In diesen Zeiten des Wandels gilt es auch, diese Politik zu verstärken. Auf internationaler Ebene schließlich müssen wir das Vertrauen wiederherstellen. Und eines der wichtigsten Mittel, um dies in unmittelbarer Zukunft zu erreichen, besteht darin, eine neue Welthandelsrunde auf den Weg zu bringen. Parallel dazu müssen wir uns energischer darum bemühen, dass den ärmsten Regionen der Welt eine effektive Möglichkeit zu nachhaltiger Entwicklung geboten wird. Ich kann nur immer wieder sagen: Wir müssen die Globalisierung steuern und dafür sorgen, dass sie den Interessen aller, der Armen wie auch der Reichen, dient. Wir Europäer können stolz sein auf die Politik, die in Vorbereitung auf die Erweiterung der Union verfolgt wird, handelt es sich doch um die einzige demokratische Globalisierungspolitik, die bislang in der Welt erprobt wird. Ich wiederhole es: die einzige demokratische Globalisierungspolitik. Wir müssen folglich die weltweiten Probleme, die Ressentiments und Unzufriedenheit schüren, energisch, beherzt und mit Fantasie angehen, nämlich die Armut, die wachsenden Einkommensunterschiede, die mittlerweile unerträglichen wirtschaftlichen und sozialen Ungleichgewichte. Dies sind die eigentlichen Ursachen der Frustrationen und Spannungen gegenüber der westlichen Welt. Parallel zu der Koalition gegen den Terrorismus muss eine Koalition zugunsten der Entwicklung gebildet werden, bei der die Europäische Union als Antriebskraft wirken kann. Meine Damen und Herren, der Europäische Rat hat auf seiner außerordentlichen Tagung am 21. September die Kommission aufgefordert, die wirtschaftlichen Folgen der Terroranschläge zu analysieren. Wir sind diesem Wunsch unverzüglich nachgekommen, und wie bereits Premierminister Verhofstadt sagte, habe ich unseren Bericht dem Europäischen Rat von Gent vorgelegt. Die europäische Wirtschaft hat sich bereits vor dem 11. September eindeutig abgeschwächt. Die unmittelbare Folge der Terroranschläge war ein weiterer Vertrauensverlust der Verbraucher und ein allgemeines Gefühl der Unsicherheit. Dennoch gibt es verschiedene positive Faktoren, die wir uns vor Augen halten müssen. Faktoren, die uns die Möglichkeit geben, dem gegenwärtigen Schock weitaus ruhiger zu begegnen, als dies unter ähnlichen Umständen in der Vergangenheit geschehen ist. Da wären zunächst einmal die wesentlichen Merkmale unserer Wirtschaft. Die europäische Wirtschaft ist – im Unterschied zu der Wirtschaft der Vereinigten Staaten – frei von Ungleichgewichten im Außenhandel, und auch die Sparneigung der Europäer ist noch stark positiv. Im Übrigen ist die Europäische Union heute – anders als bei den früheren Krisen – vor einem etwaigen Abwertungswettlauf der Währungen geschützt, da wir eine solide, vertrauenswürdige, einheitliche Währung, den Euro, besitzen. Die Ereignisse der letzten Wochen sollten uns noch mehr Veranlassung geben, stolz auf den qualitativen Sprung zu sein, den uns der Euro ermöglicht hat. In den Tagen danach habe ich mit großer Genugtuung beobachten können, dass diese Solidaritätsbekundungen in rasches und abgestimmtes Handeln auf europäischer Ebene umgesetzt wurden. Zweitens haben wir unser Programm. Wir sind dabei, Strukturreformen auf der Grundlage einer sorgfältig erarbeiteten Strategie, der Strategie von Lissabon, auf den Weg zu bringen. Diese Reformen sind zwar noch nicht vollständig ausgereift, aber die gegenwärtige Krise dürfte unsere politische Entschlossenheit stärken, sie zu Ende zu führen. Ich appelliere an Parlament und Rat, ihr Zögern aufzugeben und allen Beschlüssen von Lissabon und nach Lissabon zügiger zuzustimmen, um die europäische Wirtschaft effizienter zu machen. Nur wenn wir die in Lissabon gesteckten Ziele erreichen, können wir Umfang und Dauer der Arbeitslosigkeit minimieren und das Wachstumspotenzial mittel- und langfristig maximieren. Drittens haben wir unsere Instrumente. Wir haben eine bemerkenswerte Haushaltsdisziplin erreicht, die uns noch einen gewissen Handlungsspielraum während der derzeitigen Konjunkturverlangsamung lässt. Allerdings stellt sich das Problem der wirtschaftspolitischen Koordinierung in dieser Phase in aller Schärfe. Und zwar deshalb, weil es nach wie vor schwierig ist, auch in diesem Bereich die Gemeinschaftsmethode anzuwenden. Von diesen Prämissen ausgehend habe ich dem Europäischen Rat zwei Botschaften übermittelt: Erstens, dass unsere Wirtschaft auf der Grundlage der derzeit vorliegenden Informationen eine effektive Widerstandsfähigkeit unter Beweis stellt – eine zwar nicht optimistische, doch sachliche Botschaft; und zweitens, dass die Wirtschaftsentwicklung auch weiterhin nicht nur in der Europäischen Union und im Euro-Gebiet, sondern auch weltweit sorgfältig kontrolliert werden muss. Sollte sich die Situation ändern, müssen wir jederzeit bereit sein, mit den uns zur Verfügung stehenden Instrumenten einzugreifen. Ich möchte nochmals betonen, wie wichtig die Koordinierung unserer Initiativen ist. Bei dem heutigen Integrationsstand müssen alle Aktionen auf der Ebene des Euro-Gebiets und der Europäischen Union koordiniert werden. Bei der derzeitigen Unsicherheit müssen wir zeigen, dass wir koordiniert vorgehen und gewillt sind, alle Instrumente einzusetzen. Frau Präsidentin, Herr Premierminister, meine Damen und Herren Abgeordneten! Wir müssen heute ein Höchstmaß an Geschlossenheit, Entschlusskraft und Konsequenz zeigen. Lassen Sie uns alles tun, damit aus den schrecklichen Ereignissen des 11. September eine dauerhafte Hoffnung erwachsen kann. Die Reaktion unserer Völker auf die jüngsten Ereignisse hat deutlich gemacht, dass die Europäische Union mehr, nicht weniger Präsenz zeigen muss. Damit Europa sein Versprechen der Solidarität – Solidarität mit den Vereinigten Staaten, aber auch Wahrnehmung der weltweiten Solidarität – einlösen kann, muss zwischen den Mitgliedstaaten der Europäischen Union eine wirkliche Gemeinschaft des Handelns bestehen. Die Kommission wird mit aller Kraft weiter daran arbeiten. Chris Patten, der belgische Außenminister Louis Michel und Javier Solana sind zunächst nach Washington und anschließend nach Pakistan, Iran, Saudi-Arabien, Ägypten und Syrien gereist, um bei der Schaffung einer weltweiten Koalition gegen den Terrorismus mitzuwirken. Die europäischen Behörden haben sehr schnell eine Verstärkung der Zusammenarbeit zwischen Polizei und Geheimdiensten innerhalb der Europäischen Union wie auch mit Drittländern, namentlich den Vereinigten Staaten, in die Wege geleitet. Auf der Grundlage der auf Gemeinschaftsebene abgestimmten „Notgesetze“ haben wir Vermögenswerte im Umfang von über 100 Mio. Euro von Personen gesperrt, die des Terrorismus verdächtigt werden. Wir haben einheitliche Standards für die Erhöhung der Flugsicherheit ausgearbeitet, die für die gesamte Union gelten. Die Kommission hat darüber hinaus Vorschläge unterbreitet, die eine gemeinsame Definition des Terrorismus, ein in der gesamten Europäischen Union anzuwendendes System von Sanktionen für entsprechende Straftaten und einen europäischen Haftbefehl vorsehen. Diese Vorschläge wurden vom Europäischen Rat auf seiner außerordentlichen Tagung am 21. September nachdrücklich unterstützt. Bei dieser Gelegenheit hat der Rat die Länder der Europäischen Union aufgefordert, sich „nach Maßgabe der jedem von ihnen zur Verfügung stehenden Mittel“ an der neuen weltweiten Aktion zur Bekämpfung des Terrorismus zu beteiligen. Und dies ist auch geschehen: Manche Länder haben ihre Streitkräfte mobilisiert und angeboten, andere wiederum haben Informationen geliefert oder ihre Luftwaffenstützpunkte zur Verfügung gestellt."@de7 "Κυρία Πρόεδρε, κύριε Πρωθυπουργέ, κυρίες και κύριοι βουλευτές, θα ήθελα καταρχάς να πω ότι η Επιτροπή δέχτηκε με μεγάλη ικανοποίηση επιτέλους και ένα καλό νέο αυτές τις ημέρες, ότι δηλαδή ο ιρλανδικός δημοκρατικός στρατός άρχισε να παραδίδει τα όπλα, εφαρμόζοντας τη συμφωνία της Μεγάλης Παρασκευής. Η Επιτροπή θα παρακολουθήσει με ενδιαφέρον την εδραίωση της διαδικασίας συνδιαλλαγής στη Βόρειο Ιρλανδία μέσω και του προγράμματός μας PEACE. Παρά τη σημασία και την επιτυχία της κοινής αυτής δράσης, είναι γεγονός ότι η προσοχή των μέσων ενημέρωσης επικεντρώθηκε κατά κύριο λόγο στις πρωτοβουλίες που ανέλαβε κάθε χώρα. Αυτό επισκίασε κατά κάποιο τρόπο και έβλαψε τη συζήτηση για το συγκεκριμένο ρόλο που πρέπει να αναλάβει σε διεθνές επίπεδο η Ευρώπη στο σύνολό της. Σ' αυτό ακριβώς το σημείο, θα ήθελα να σταθώ σήμερα. Από την αρχή της θητείας της Επιτροπής μου, ένας από τους στόχους της ήταν να ενισχύσει την ευρωπαϊκή παρουσία σε παγκόσμιο επίπεδο. Η νέα παγκόσμια κατάσταση κατέστησε τον στόχο αυτό ακόμη πιο επείγοντα. Πράγματι, για να μπορέσει να εμφανιστεί ως πρωταγωνιστής στην παγκόσμια σκηνή, η Ευρώπη πρέπει να εκφράζεται με μία μόνο φωνή - μία φωνή ξεκάθαρη και δυνατή - και τα λόγια της να τα ακολουθεί η ενιαία δράση. Είναι αναντίρρητο ότι η Ένωση έκανε βήματα προς αυτήν την κατεύθυνση. Αρκεί να συγκρίνουμε, για παράδειγμα, την ποικιλομορφία των στάσεων που τήρησαν τα κράτη μέλη την εποχή του Πολέμου στον Περσικό κόλπο, πριν από δέκα χρόνια, με την πρόσφατη θέση μας για την κατάσταση στην Πρώην Γιουγκοσλαβική Δημοκρατία της Μακεδονίας και με τη συνοχή της σημερινής μας απάντησης στην τρομοκρατία. Επί τη ευκαιρία, θα ήθελα να υπογραμμίσω το άριστο έργο που επιτέλεσε για το σκοπό αυτό η βελγική Προεδρία, πάντοτε έτοιμη να υποστηρίξει με θάρρος και οξυδέρκεια τους κοινούς και καθολικά αποδεκτούς στόχους της Ευρωπαϊκής Ένωσης. Μολαταύτα, απέχουμε ακόμη πολύ από μια πραγματικά κοινή εξωτερική πολιτική και πολιτική ασφάλειας, που τόσο έχουμε ανάγκη. Είμαι συνεπώς ευτυχής που, στη δήλωση της Ευρωπαϊκής Ένωσης της 14ης Σεπτεμβρίου, δεσμευτήκαμε επίσημα να αναπτύξουμε την κοινή μας εξωτερική πολιτική και πολιτική ασφάλειας έτσι ώστε η Ένωση να μπορεί να ακούγεται και να εκφράζεται πραγματικά με μία μόνο φωνή. Μια κοινή πολιτική δεν είναι, φυσικά, μια μοναδική πολιτική, που υιοθετεί ομοιόμορφα κάθε κράτος μέλος, εφόσον καθένα έχει ιδιαίτερο ρόλο. Μια κοινή πολιτική είναι μια πολιτική που πολλαπλασιάζει τις δυνάμεις κάθε χώρας γύρω από κοινούς στόχους και με κοινά αποδεκτά όργανα. Υπήρξε άραγε, στο σημείο αυτό, “απουσία της Ευρώπης”, όπως υποστηρίζουν ορισμένοι; Η απάντησή μου είναι “όχι”, αν και με ορισμένες διαφοροποιήσεις. Όπου η ολοκλήρωση είναι εφικτή και πραγματική, η Ευρώπη ενεργεί με συγκεκριμένες πρωτοβουλίες και κατάλληλες απαντήσεις. Αυτό δεν είναι καθόλου απρόσμενο, δοθέντος ότι η κοινοτική μέθοδος εξασφαλίζει εδώ και πενήντα χρόνια μια αποτελεσματική, άμεση και ορατή δράση της Ένωσης, σε όλα τα πεδία όπου αυτή είναι εφικτή. Είναι στους λιγότερο ολοκληρωμένους τομείς, όπου η κοινοτική μέθοδος σχεδόν απουσιάζει ή λείπει παντελώς, που τίθεται το πραγματικό πρόβλημα της αποτελεσματικής δράσης της Ευρωπαϊκής Ένωσης. Το γεγονός αυτό πρέπει να λειτουργήσει ως κίνητρο για να προετοιμάσουμε με ακόμη μεγαλύτερη αποφασιστικότητα τις μελλοντικές μεγάλες πολιτικές διασκέψεις της Ένωσης. Η κοινή πολιτική εγγυάται το συντονισμό των διαφόρων εθνικών πολιτικών σε ένα κοινοτικό πλαίσιο, σύμφωνα με την κοινοτική μέθοδο, για την εξυπηρέτηση των γενικών συμφερόντων της Ένωσης. Στον τομέα της κοινής εξωτερικής πολιτικής και πολιτικής ασφάλειας, δεν έχουμε φθάσει ακόμη σε αυτό το σημείο, γιατί η αναγκαία συναίνεση δεν έχει ακόμη επιτευχθεί: είμαστε, όπως λένε, σε μία μεταβατική φάση. Αυτός όμως είναι ο στόχος στον οποίο πρέπει να προσβλέπουμε, οικοδομώντας από τώρα μια πολιτική που θα εμπνέεται από την κεκτημένη εμπειρία σε κοινοτικό επίπεδο, χρησιμοποιώντας με τον καλύτερο δυνατό τρόπο τα όργανα που διαθέτουμε. Κατά πρώτο λόγο, η ενότητα δράσης. Να γιατί, κατά την άποψή μου, η χωριστή δράση λίγων δεν εξυπηρετεί ούτε τα κοινά συμφέροντα ούτε τα συμφέροντα των μεμονωμένων χωρών, μικρών ή μεγάλων. Στη Γάνδη, σημείωσα το γεγονός ότι κανένα κράτος μέλος δεν επιθυμεί να κινηθεί προς αυτήν την κατεύθυνση, αλλά η Επιτροπή είναι υποχρεωμένη να παραμένει σε επιφυλακή, για την ασφάλεια όλων. Κατά δεύτερο λόγο, οι συγκεκριμένοι θεσμικοί μηχανισμοί λήψης των αποφάσεων. Αυτός είναι ο τύπος της κοινής εξωτερικής πολιτικής και πολιτικής ασφαλείας που πρέπει να αναπτύξουμε και μάλιστα σύντομα, λαμβάνοντας υπόψη ό,τι θετικό έχουμε ήδη κατορθώσει, αν πράγματι θέλουμε να επηρεάσουμε επωφελώς τον κόσμο που διαμορφώνεται μετά την τραγωδία της 11ης Σεπτεμβρίου. Παρατηρώ με ικανοποίηση ότι η Επιτροπή Συνταγματικών Υποθέσεων του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου συζήτησε επί μακρόν και με μεγάλο ενδιαφέρον της συνέπειες της κοινής εξωτερικής πολιτικής και πολιτικής ασφαλείας για τη λειτουργία των οργάνων και ιδίως του Συμβουλίου. Χαίρομαι για τις προτάσεις που παρουσιάστηκαν στην έκθεση Poos και συγχαίρω τον κ. Poos για τα αποτελέσματα που επέτυχε κατά την εξέταση τόσο σύνθετων, αλλά και τόσο λεπτών ζητημάτων. Εύχομαι η Συνέλευση αυτή να τις εγκρίνει σήμερα συνολικά και το Συμβούλιο να δεσμευτεί για την εφαρμογή τους το συντομότερο δυνατόν. Η Επιτροπή είναι πρόθυμη να συνεργαστεί πλήρως προς αυτήν την ορθή κατεύθυνση. Οι δηλώσεις της 14ης Σεπτεμβρίου έχουν σημαντικές συνέπειες στις προτεραιότητες της εξωτερικής πολιτικής της Ένωσης. Βραχυπρόθεσμα και μεσοπρόθεσμα πρέπει να δώσουμε ακόμη μεγαλύτερη προσοχή στο διάλογό μας με τον αραβικό και τον ισλαμικό κόσμο, στη διαδικασία ειρήνευσης στη Μέση Ανατολή, που είναι το κέντρο των δραμάτων που ζούμε σήμερα, στην πλήρη εκμετάλλευση - και εδώ έγκειται ο ρόλος μας - όλων των δυνατοτήτων που μας προσφέρονται από τη διαδικασία της Βαρκελώνης. Ήλθε η στιγμή να ανοίξουμε μια νέα φάση στην πολιτική της Μεσογείου. Τα μέχρι τώρα αποτελέσματα όμως – αν και όχι πάντα και, μάλιστα, συχνά όχι από δική μας ευθύνη – δεν ήταν ικανοποιητικά. Τώρα πρέπει να χρησιμοποιήσουμε με τον καλύτερο δυνατό τρόπο όλες τις διαθέσιμες ευκαιρίες για να κάνουμε ένα ποιοτικό άλμα. Ο ευρωμεσογειακός χώρος πρέπει να θέσει συγκεκριμένους στόχους οικονομικής ολοκλήρωσης και εγκαθίδρυσης θεσμικών μηχανισμών λήψης των αποφάσεων από κοινού. Όλοι αναμένουν, τέλος, την αναβάθμιση του ρόλου μας στη Μέση Ανατολή. Πρέπει να ενεργήσουμε, συγκεκριμένα και από κοινού, για να ανταποκριθούμε σε αυτήν τη δύσκολη πρόκληση, που είναι όμως σήμερα μέσα στις δυνατότητές μας. Διευρύνοντας τους ορίζοντές μας, πρέπει να επανεξετάσουμε τις πολιτικές εμπορίου και συνεργασίας μας με το Πακιστάν, την Ινδία και το Ιράν, καθώς και με τη Σαουδική Αραβία και τις χώρες του Κόλπου. Με το Πακιστάν έχουμε κάνει ήδη ουσιαστικά βήματα τις προηγούμενες ημέρες. Πιστεύω, επίσης, ότι πρέπει να είμαστε έτοιμοι να ανταποκριθούμε στα νέα μηνύματα ενδιαφέροντος και συγκεκριμένων ενεργειών με κοινούς στόχους - όπως για παράδειγμα η καταπολέμηση των ασθενειών όπως το AIDS - χωρών όπως η Λιβύη. Αυτό αποτελεί ένα εντελώς νέο γεγονός. Η Ευρώπη βρίσκεται, και σ' αυτήν την περίπτωση, στην καλύτερη θέση για να ανταποκριθεί σ' αυτά τα πολιτικά μηνύματα και να βοηθήσει τις χώρες αυτές να προσχωρήσουν στη συμμαχία μας. Ταυτόχρονα, πρέπει να αναλάβουμε έντονη δραστηριότητα για να οικοδομήσουμε μια συνεκτική και δυναμική πολιτική με όλους τους γείτονές μας: μια εταιρική σχέση με συγκεκριμένους στόχους, όργανα και μέσα, ιδίως στις σχέσεις μας με τη Ρωσία και την Ουκρανία· μια εταιρική σχέση που θα εξασφαλίζει διαρκή σταθερότητα στην ήπειρό μας. Αυτή η στιγμή αλλαγής είναι και η στιγμή για να ενισχύσουμε αυτές τις πολιτικές. Σε παγκόσμιο επίπεδο, τέλος, πρέπει να ανακτήσουμε την εμπιστοσύνη και ένας από τους κυριότερους τρόπους για να το πράξουμε αυτό στο άμεσο μέλλον είναι να επιτύχουμε στην προώθηση ενός νέου γύρου παγκόσμιων διαπραγματεύσεων για το εμπόριο. Μετά τις επιθέσεις που εξαπολύθηκαν στις 11 Σεπτεμβρίου κατά των Ηνωμένων Πολιτειών – ιστορικών συμμάχων της Ευρώπης – η Ευρωπαϊκή Ένωση δεσμεύτηκε επίσημα να συνεργαστεί χωρίς επιφυλάξεις στην προσπάθεια που καταβάλλεται για να παραδοθούν στη δικαιοσύνη οι εκτελεστές, οι οργανωτές και οι εμπνευστές αυτών των ενεργειών, καθώς και να κληθούν σε απολογία όσοι τους προσέφεραν καταφύγιο, στήριξη και φιλοξενία. Προσφέραμε έτσι την καθολική μας υποστήριξη στην κυβέρνηση και στο λαό των Ηνωμένων Πολιτειών. Ταυτόχρονα, πρέπει να ενεργήσουμε πιο δυναμικά για να προσφέρουμε στις πιο φτωχές περιοχές του πλανήτη μια πραγματική δυνατότητα αειφόρου ανάπτυξης. Το έχω ξαναπεί και θα συνεχίσω να το επαναλαμβάνω: πρέπει να διαχειριστούμε την παγκοσμιοποίηση, να τη θέσουμε στην υπηρεσία όλων, πλούσιων και φτωχών. Εμείς οι Ευρωπαίοι πρέπει να είμαστε υπερήφανοι για τις πολιτικές που ακολουθήσαμε στην προετοιμασία της διεύρυνσης της Ένωσης, τις μόνες πολιτικές δημοκρατικής παγκοσμιοποίησης που έχουν δοκιμαστεί έως τώρα στον κόσμο: επαναλαμβάνω, της μόνης δημοκρατικής παγκοσμιοποίησης. Πρέπει συνεπώς να αντιμετωπίσουμε δυναμικά, με θάρρος και φαντασία, τα παγκόσμια προβλήματα που τροφοδοτούν το μίσος και τη δυσαρέσκεια: τη φτώχεια, τις αυξανόμενες διαφορές εισοδήματος, τις αφόρητες πλέον οικονομικές και κοινωνικές ανισορροπίες. Αυτοί είναι οι σπόροι της απογοήτευσης και των εντάσεων έναντι της Δύσης. Η συμμαχία κατά της τρομοκρατίας πρέπει να συμβαδίσει με μια συμμαχία υπέρ της ανάπτυξης, όπου το παράδειγμα της Ένωσης μπορεί να λειτουργήσει ως ατμομηχανή. Κυρίες και κύριοι, το Ειδικό Συμβούλιο της 21ης Σεπτεμβρίου ζήτησε από την Επιτροπή να αναλύσει τον οικονομικό αντίκτυπο των τρομοκρατικών επιθέσεων. Το πράξαμε αμέσως και, όπως ανέφερε ο Πρωθυπουργός κ. Verhofstadt, η Επιτροπή παρουσίασε μια έκθεση στο Ευρωπαϊκό Συμβούλιο της Γάνδης. Η ευρωπαϊκή οικονομία είχε μπει ήδη σαφώς σε φάση επιβράδυνσης, πριν ακόμη από τις 11 Σεπτεμβρίου. Η άμεση συνέπεια των τρομοκρατικών επιθέσεων ήταν η περαιτέρω απώλεια εμπιστοσύνης των καταναλωτών και μια διάχυτη αίσθηση αβεβαιότητας. Υπάρχουν, ωστόσο, αρκετοί θετικοί παράγοντες που πρέπει να έχουμε υπόψη, παράγοντες που μας επιτρέπουν να αντιμετωπίσουμε το σημερινό σοκ πολύ πιο νηφάλια απ' ό,τι αν είχε συμβεί σε ανάλογες περιστάσεις στο παρελθόν. Καταρχάς, οι βασικές πλευρές της οικονομίας μας. Η ευρωπαϊκή οικονομία – και αυτό σε αντίθεση με τις Ηνωμένες Πολιτείες – είναι ελεύθερη από εμπορικές ανισορροπίες και οι Ευρωπαίοι έχουν ακόμη μια έντονα θετική κλίση προς την αποταμίευση. Επιπλέον, αντίθετα απ' ό,τι συνέβαινε σε προηγούμενες κρίσεις, η Ένωση ήταν σε μεγάλο βαθμό προστατευμένη από πιθανά κύματα υποτιμήσεων και αναπροσαρμογών των νομισμάτων χάρη στην ύπαρξη ενός σταθερού, αξιόπιστου ενιαίου νομίσματος, του ευρώ. Φανταστείτε το σημερινό σκηνικό χωρίς το ευρώ! Τα γεγονότα των τελευταίων εβδομάδων θα πρέπει να μας κάνουν ακόμη πιο υπερήφανους για το ποιοτικό άλμα που μας επέτρεψε να πραγματοποιήσουμε το ευρώ. Κατά δεύτερο λόγο, έχουμε ένα πρόγραμμα. Ξεκινάμε αυτόν τον καιρό διαρθρωτικές μεταρρυθμίσεις βάσει μιας στρατηγικής που επεξεργαστήκαμε προσεκτικά στη Λισαβόνα. Οι μεταρρυθμίσεις αυτές δεν είναι βέβαια πλήρεις, αλλά η σημερινή κρίση θα πρέπει να ενισχύσει την πολιτική μας αποφασιστικότητα να τις φέρουμε σε πέρας. Για το σκοπό αυτό, καλώ τη Συνέλευση αυτή και το Συμβούλιο να μην καθυστερούν και να επιταχύνουν την έγκριση όλων των αποφάσεων που ελήφθησαν στη Λισαβόνα και μετά τη Λισαβόνα, για να καταστεί πιο αποτελεσματική η ευρωπαϊκή οικονομία. Μόνον αν κατορθώσουμε να επιτύχουμε τους σκοπούς και τους στόχους που έχουμε ήδη θέσει, θα μπορέσουμε να ελαχιστοποιήσουμε την εξάπλωση και τη διάρκεια της ανεργίας και να μεγιστοποιήσουμε το μεσοπρόθεσμο και μακροπρόθεσμο δυναμικό ανάπτυξης. Τις ημέρες που ακολούθησαν, παρατήρησα με μεγάλη ικανοποίηση τις δηλώσεις αυτές να μεταφράζονται σε ταχεία και συντονισμένη δράση σε ευρωπαϊκό επίπεδο. Κατά τρίτο λόγο, έχουμε τα μέσα. Επιτύχαμε μια σημαντική φορολογική πειθαρχία, που μας παρέχει ακόμα κάποιο περιθώριο ελιγμού σ' αυτήν τη φάση της επιβράδυνσης. Μολαταύτα, το πρόβλημα του συντονισμού των οικονομικών πολιτικών τίθεται, σ' αυτήν τη φάση, με όλη του τη σοβαρότητα, και τίθεται λόγω της επίμονης δυσκολίας εφαρμογής της κοινοτικής μεθόδου και σ' αυτόν τον τομέα. Βασιζόμενος σε αυτά τα στοιχεία, διαβίβασα στο Ευρωπαϊκό Συμβούλιο δύο μηνύματα: κατά πρώτο λόγο, σύμφωνα με τις διαθέσιμες σήμερα πληροφορίες, η οικονομία μας αποδεικνύει μια πραγματική ικανότητα αντοχής: το μήνυμα αυτό δεν θα το έλεγα αισιόδοξο, αλλά νηφάλιο. Κατά δεύτερο λόγο, θα πρέπει, ωστόσο, να συνεχίσουμε να έχουμε υπό στενό έλεγχο την εξέλιξη της οικονομίας, όχι μόνον στην Ένωση και στη ζώνη του ευρώ, αλλά και σε παγκόσμιο επίπεδο. Εάν η κατάσταση αλλάξει, πρέπει να είμαστε έτοιμοι να επέμβουμε με τα μέσα που διαθέτουμε. Θα ήθελα να επαναλάβω, ακόμα μια φορά, τη σημασία του συντονισμού των πρωτοβουλιών μας. Δεδομένης της σημερινής ολοκλήρωσης, όλες οι ενέργειες πρέπει να είναι συντονισμένες στο επίπεδο της ζώνης του ευρώ και της Ευρωπαϊκής Ένωσης. Στη σημερινή κατάσταση αβεβαιότητας, πρέπει να καταδείξουμε ότι ενεργούμε με τρόπο συντονισμένο και ότι έχουμε τη βούληση να αξιοποιήσουμε όλα τα διαθέσιμα μέσα. Κυρία Πρόεδρε, κύριε Πρωθυπουργέ, κυρίες και κύριοι βουλευτές, ήλθε η στιγμή της μέγιστης ενότητας, της μέγιστης αποφασιστικότητας, της μέγιστης σταθερότητας. Ας προσπαθήσουμε να κάνουμε τη φρίκη της 11ης Σεπτεμβρίου να γεννήσει βάσιμες ελπίδες. Η αντίδραση των λαών μας στα πρόσφατα γεγονότα κατέδειξε ότι η Ευρωπαϊκή Ένωση πρέπει να είναι περισσότερο, και όχι λιγότερο, παρούσα. Για να είναι η Ευρώπη συνεπής στις υποσχέσεις αλληλεγγύης της – αλληλεγγύης με τις Ηνωμένες Πολιτείες, αλλά και προστασίας της παγκόσμιας αλληλεγγύης – πρέπει να υπάρχει μια πραγματική ενότητα δράσης μεταξύ των κρατών μελών της Ευρωπαϊκής Ένωσης. Η Επιτροπή θα συνεχίσει να εργάζεται με όλες τις δυνάμεις της προς αυτήν την κατεύθυνση. Ο Chris Patten, ο Υπουργός Εξωτερικών του Βελγίου Louis Michel και ο Javier Solana επισκέφθηκαν πρώτα την Ουάσινγκτον και στη συνέχεια το Πακιστάν, το Ιράν, τη Σαουδική Αραβία, την Αίγυπτο και τη Συρία, για να συμμετάσχουν στον σχηματισμό μιας παγκόσμιας συμμαχίας κατά της τρομοκρατίας. Οι ευρωπαϊκές αρχές ξεκίνησαν ταχέως την ενίσχυση της συνεργασίας μεταξύ των αστυνομικών δυνάμεων και των υπηρεσιών πληροφοριών, εντός της Ένωσης και με τις τρίτες χώρες, ιδιαίτερα δε με τις Ηνωμένες Πολιτείες. Βάσει της νομοθεσίας έκτακτης ανάγκης που συμφωνήθηκε σε κοινοτικό επίπεδο, παγώσαμε δραστηριότητες που ανήκουν σε πρόσωπα ύποπτα για τρομοκρατία, ύψους άνω των 100 εκατομμυρίων ευρώ. Επεξεργαστήκαμε ενιαία πρότυπα εφαρμοστέα σε όλη την Ένωση για να γίνουν ασφαλέστερα τα αεροπορικά ταξίδια. Η Επιτροπή κατέθεσε επίσης προτάσεις που προβλέπουν έναν κοινό ορισμό της τρομοκρατίας, ένα σύστημα ποινών που να επιβάλλονται σε όλη την Ευρωπαϊκή Ένωση για τα συναφή αδικήματα και ένα ευρωπαϊκό ένταλμα σύλληψης. Οι προτάσεις αυτές υποστηρίχθηκαν σθεναρά από το Ευρωπαϊκό Συμβούλιο στην έκτακτη συνεδρίαση της 21ης Σεπτεμβρίου. Με την ευκαιρία αυτή, το Συμβούλιο ζήτησε από τις χώρες της Ευρωπαϊκής Ένωσης να συμβάλουν, η καθεμία ανάλογα με τα μέσα της, στη νέα παγκόσμια εκστρατεία κατά της τρομοκρατίας. Έτσι και έγινε: ορισμένες χώρες κινητοποίησαν ή προσέφεραν τις ένοπλες δυνάμεις τους, ενώ άλλες παρείχαν πληροφορίες ή διέθεσαν τις αεροπορικές τους βάσεις."@el8 ". Madam President, Prime Minister, ladies and gentlemen, I would like to start by saying that the Commission welcomes with great satisfaction some good news, at last, which has come in recent days, namely that the Irish Republican Army has started to decommission its arms in accordance with the Good Friday agreement. The Commission will follow the consolidation of the reconciliation process in Northern Ireland closely, not least through our Peace programme. Despite the importance and success of this joint action, the fact is that media attention has largely been focused on what individual countries have been doing. This has somewhat obscured and tainted the ongoing debate on the specific role Europe as a whole should be playing on the international stage. That is precisely the issue I want to focus on today. From the very start of my term of office, one of my Commission’s objectives has been to consolidate Europe’s influence in the world. This has become even more urgent in the light of the new world situation. If the European Union is to be a leading actor on the world stage, it must speak with a single, clear, dynamic voice and it must support its words with unified action. The Union has made progress in this direction, it cannot be denied. You only have to compare, for example, the disparate attitudes of our Member States to the Gulf War, a decade ago, with our recent united stance on the situation in the FYROM and our present coherent response to terrorism. I would like to take this opportunity to thank the Belgian Presidency for the excellent work it has done to promote this process and for the courageous and intelligent way in which it has maintained support for the Union’s common, shared goals. However, we are still a very long way from achieving the genuinely common foreign and security policy we so badly need. I am therefore very glad that, in the Union’s declaration of 14 September, we publicly committed ourselves to developing our common foreign and security policy and to ensuring that the Union really can speak out clearly and with one voice. A common policy is not, of course, the same thing as a single policy uniformly adopted by every Member State. No, a common policy pools the different strengths of the individual countries, enabling them to pursue shared goals using shared instruments. Has Europe been ‘absent’, as some people allege? My answer is ‘No’ although we need to make a certain distinction here. Europe is taking very specific, effective action in those fields where integration is a possibility or a practical reality. This is not at all surprising, since the Community method has, for the last fifty years, ensured that Europe can act effectively, rapidly and visibly in all the fields in which this is possible. It is in areas where Europe is less integrated, where the Community method is virtually or wholly absent, that the European Union seriously lacks effectiveness. This hard fact should make us even more resolute in our preparations for the major future political developments in the Union. A common policy ensures that the different national policies are co-ordinated within a Community framework according to the Community method so that they serve the interests of the Union as a whole. In the field of the common foreign and security policy we have not yet reached that point because the necessary consensus has not yet been achieved. We are in a transition period, so to speak. However, that must be our objective. We must lose no time in establishing a policy that builds on our experience of Community action and makes full use of the tools available to us. Our first priority must be to be united in our action. In my view, individual action taken by only a few countries is in the interests neither of the Union as a whole nor of its individual Member States, be they large or small. At Ghent, I noted that no Member State wants to move in that direction, but the Commission will remain vigilant, on behalf of us all. Secondly, we need specific institutional mechanisms for taking policy decisions. That is the kind of common foreign and security policy we must develop, building on the progress we have already made, and we need to develop it fast if we are to make any useful impact on the world now emerging after the tragedy of September 11. I am pleased to note that Parliament's Committee on Constitutional Affairs has discussed at length and with great care the implications of the common foreign and security policy for the functioning of the institutions and, in particular, of the Council. I welcome the proposals put forward in the Poos report and I commend Mr Poos for his achievements in addressing these so very delicate and sensitive issues. I call upon this House to endorse them fully today and upon the Council to undertake to implement them as soon as possible. The Commission is ready to play its full part in this necessary process. The statements issued on 14 September have important implications for the Union’s foreign policy priorities. In the short to medium term, we must focus even more on our dialogue with the Arab and Islamic worlds, on the Middle East peace process, for the Middle East is at the centre of the current world events, and on exploiting the full potential of the Barcelona process – and this is where our task lies. The time has come to make new moves in our Mediterranean policy. The results we have achieved so far have not been altogether satisfactory, though this has not always – or rather has often not – been our fault. We must now take full advantage of all the opportunities open to us to ensure genuine progress. The Euro-Mediterranean region must aim at genuine economic integration and at setting up institutional mechanisms for taking common decisions. We are also widely expected to play a new role in the Middle East. We must take practical, joint action to respond to this challenge which, although tough, is within our capabilities. Further afield, we need to review our policies on trade and co-operation with Pakistan, India and Iran as well as with Saudi Arabia and the Gulf States. Tangible progress has been made with regard to Pakistan in recent days. I also believe we should be ready to respond to the renewed signs of interest in joint action on shared goals – such as the fight against AIDS – coming from countries like Libya. This is a completely new development. Once again, Europe is in an excellent position to respond to these political signals and to help such countries join our alliance. We also need to work energetically to develop a consistent, active policy in relations between the Union and all its neighbours. Partnerships with specific goals, institutions and resources, particularly in our relations with Russia and the Ukraine. Partnerships that will ensure lasting stability in our continent. This time of change is also the right time to boost these policies. Lastly, world wide, we have to build fresh confidence, and one key way we can do so in the immediate future is to successfully launch a new round of world trade talks. Following the attacks on 11 September against the United States – our longstanding allies – the European Union has publicly committed itself to doing all it can to help bring the perpetrators, organisers and sponsors of these acts to justice, and to holding accountable those hiding, supporting or harbouring them. We thus pledged our complete solidarity with the government and people of the United States. At the same time, we must work harder to offer the world’s poorest regions a genuine chance of sustainable development. I have said it before, and I will say it again: we must guide the process of globalisation so that it works for the good of all, poor as well as rich. We Europeans must be proud of the policies we have been pursuing as we prepare for enlargement, for they are the only democratic globalisation policies thus far developed in the world, and I would stress that: the European Union project is the only democratic globalisation process in existence. We therefore have to tackle, energetically, boldly and imaginatively, the global issues that breed resentment and discontent such as poverty, widening gaps in income and the now intolerable economic and social imbalances. These are the things that sow frustration and tension in relations between the developing world and the West. The anti-terrorism alliance must advance hand in hand with a development alliance, with the Union leading by example. Ladies and gentlemen, the Extraordinary European Council Meeting of 21 September asked the Commission to analyse the economic impact of the terrorist attacks. We did so immediately, and the Commission presented its report to the Ghent European Council. The European economy was clearly slowing down even before 11 September. The immediate consequence of the terrorist attacks was a further loss of consumer confidence and a widespread sense of uncertainty. However, there are several positive factors to bear in mind, factors that enable us to face the current shock much more calmly than in similar circumstances in the past. Firstly, the fundamental aspects of our economy. The European economy, unlike that of the United States, is free of trade imbalances and Europeans still have a very strong tendency to save. Moreover, unlike in previous crises, the Union has been largely protected from possible shockwaves of devaluations and counter-devaluations of currencies by the existence of a solid, reliable single currency, the euro. Just think what would have happened if we had not had the euro! The events of recent weeks should make us even more proud of the quantum leap forward that the euro has allowed us to take. Secondly, our programme. We are undertaking structural reforms, following a strategy carefully defined at Lisbon. The reforms are far from complete, but the present crisis should strengthen our political resolve to see them through. I therefore call upon this House and the Council to stop hesitating and to speed up the approval of all the decisions taken at and after Lisbon to make the European economy more efficient. Only if we meet the Lisbon objectives and targets will we be able to minimise the extent and duration of unemployment and maximise growth potential in the medium and long term. Over the days that followed, I was very pleased to see this declaration of solidarity translated into swift, concerted action at European level. Thirdly, our instruments. We have achieved significant control of taxes that will still give us some room for manoeuvre during the slowdown. However, the problem of coordinating our economic policies arises at this stage in all its severity, and it arises because, in this sector too, we continue to have difficulty in applying the Community method. On the basis of this, I conveyed to the European Council two messages. Firstly, the information currently available shows that our economy is genuinely resilient. If not an optimistic message, this at least gives no cause for concern. Secondly, however, we need to continue to monitor economic trends closely, not only in the Union and the euro zone but also worldwide. If the situation changes we must be ready to act using the instruments available to us. Once again, let me stress the importance of co-ordinated action. With the current degree of integration, all action must be properly co-ordinated at Eurozone and European Union level. In the present uncertain situation, we must show that we are acting in a co-ordinated manner and that we have the will to use all the available instruments. Madam President, Prime Minister, ladies and gentlemen, this is a time for the greatest possible unity, determination and resolution. We must ensure that lasting hope comes out of the evil of 11 September. Our peoples’ reactions to the recent events show that Europe needs to be more, not less present. If Europe is to fully live up to its pledge of solidarity – solidarity with the United States but also the safeguarding of global solidarity – the Member States of the European Union must genuinely act as one Community. The Commission will continue to work tirelessly to achieve this. Mr Patten, the Belgian foreign minister, Mr Michel, and Mr Solana went first to Washington and then on to Pakistan, Iran, Saudi Arabia, Egypt and Syria to help build a global alliance against terrorism. European authorities began rapidly stepping up intelligence and police cooperation, both within the EU and with third countries, especially the US. On the basis of emergency legislation agreed at Community level, the European Union froze over EUR 100 million of assets of people suspected of terrorism. It drew up uniform, Union-wide standards to improve security for air travellers. It tabled proposals for a common definition of terrorism, for a system of EU-wide penalties for terrorist offences and for a European arrest warrant. These proposals were firmly supported by the European Council at its extraordinary meeting on 21 September. On that occasion, the Council called upon each European Union country to ‘contribute according to its means’ to the new global campaign against terrorism, and this is, indeed, what has been happening, with some countries mobilising or offering troops and others providing intelligence or making available air bases."@en3 "(IT) Señora Presidenta, señor Primer Ministro, Señorías, ante todo quiero decir que la Comisión ha acogido con gran satisfacción por fin una buena noticia en estos días, esto es, que el Ejército Republicano Irlandés ha empezado a dejar las armas, en aplicación del Acuerdo del Viernes Santo. La Comisión seguirá con atención la consolidación del proceso de reconciliación en Irlanda del Norte también a través de nuestro programa PEACE. Es un hecho que, a pesar de la importancia y el éxito de esta acción común, la atención de los medios de comunicación se ha centrado sobre todo en las iniciativas tomadas por cada uno de los Estados. Esto ha reducido y contaminado de alguna manera el debate en curso sobre el papel concreto que Europa en su conjunto debe desempeñar en el plano internacional. Y éste es el aspecto en que hoy quisiera detenerme. Desde el principio del mandato de mi Comisión, uno de los objetivos de la Comisión ha sido reforzar la presencia europea a escala mundial. La nueva situación mundial ha convertido este objetivo en aún más urgente, si cabe. De hecho, para poderse presentar como protagonista en el escenario mundial, la Unión Europea debe hablar con una sola voz – una voz clara y fuerte – y tiene que traducir sus palabras en una acción unitaria. Es inútil negar que la Unión ha avanzado en este sentido. Basta comparar, por ejemplo, la variedad de actitudes que adoptaron los Estados miembros en la época de la guerra del Golfo, hace diez años, con nuestra reciente toma de posición sobre la situación en la ex República Yugoslava de Macedonia y con la coherencia de nuestra actual respuesta al terrorismo. Y aquí aprovecho la ocasión para destacar el excelente trabajo realizado en este sentido por la Presidencia belga, siempre atenta a apoyar con coraje e inteligencia los objetivos compartidos y comunes de la Unión Europea. Sin embargo, estamos todavía muy lejos de disponer de una eficaz política exterior y de seguridad común que tanto necesitamos. Por lo tanto, estoy contento de que en la declaración de la Unión Europea del 14 de septiembre, nos hayamos comprometido públicamente a desarrollar nuestra política exterior y de seguridad común y a hacer todo lo posible para que la Unión pueda hacerse oír y hablar realmente con una sola voz. Evidentemente, una política común no es una política única, uniformemente adoptada por cada uno de los Estados miembros, puesto que cada uno desempeña papeles específicos. Una política común es una política que multiplica las fuerzas de cada uno de los Estados en torno a objetivos compartidos y con instrumentos compartidos. Respecto a este punto, ¿cabe hablar de la "ausencia de Europa", como algunos sostienen? Mi respuesta es no, aunque es preciso hacer una distinción. Dondequiera que la integración es posible y real, Europa está reaccionando con iniciativas específicas y con respuestas apropiadas. Esto no es en absoluto sorprendente, dado que el método comunitario viene garantizando desde hace 50 años una acción de la Unión eficaz, rápida y visible en todos los campos en los que ésta es posible. Es en los ámbitos menos integrados, donde el método comunitario casi no existe o no existe del todo, en los que se plantea el verdadero problema de eficacia de la acción de la Unión Europea. Este dato debe servirnos de acicate para preparar con más determinación las próximas grandes citas políticas de la Unión. Una política común garantiza la coordinación de las distintas políticas nacionales en un contexto comunitario, sobre la base del método comunitario, para servir los intereses generales de la Unión. Y en el ámbito de la política exterior y de seguridad común aún no hemos llegado a este punto, porque no se ha alcanzado todavía el consenso necesario: estamos, como quien dice, en una etapa de transición. Pero es a este objetivo que hay que tender construyendo ya desde ahora una política que se inspire en la experiencia adquirida en el terreno comunitario y utilizando lo mejor posible los instrumentos de que disponemos. En primer lugar, la unidad de acción. Es por esto que, a mi juicio, una acción separada de unos pocos no corresponde ni a los intereses comunes ni a los intereses de los distintos Estados, ya se trate de pequeños o grandes Estados. En Gante he tomado nota del hecho de que ningún Estado miembro desea ir en esta dirección, sin embargo, la Comisión tiene la obligación de seguir vigilante por el bien de todos. En segundo lugar, los mecanismos institucionales concretos para tomar decisiones. Éste es el tipo de política exterior y de seguridad común que debemos desarrollar, y que debemos desarrollar sin demora teniendo en cuenta todas las cosas positivas que hemos conseguido realizar si queremos incidir real y útilmente en el mundo que está aflorando de la tragedia del 11 de septiembre. Constato con satisfacción que la Comisión de Asuntos Constitucionales del Parlamento Europeo ha debatido extensa y muy atentamente las repercusiones de la política exterior y de seguridad común en el funcionamiento de las Instituciones y en particular del Consejo. Me felicito de las propuestas presentadas en el informe Poos y me congratulo con el Sr. Poos de los resultados alcanzados a la hora de abordar cuestiones tan complejas y tan delicadas. Espero que hoy este Pleno las apruebe íntegramente y que el Consejo se comprometa a llevarlas a cabo lo antes posible. La Comisión está dispuesta a colaborar plenamente en este sentido. Las declaraciones del 14 de septiembre tienen importantes consecuencias en las prioridades de política exterior de la Unión. A corto y medio plazo debemos prestar mucha más atención a nuestro diálogo con el mundo árabe y con el mundo islámico, al proceso de paz en Oriente Próximo que es el centro de los dramas que estamos viviendo, al pleno aprovechamiento – y aquí está nuestra tarea – de todas las potencialidades que nos ofrece el proceso de Barcelona. Ha llegado el momento de abrir una nueva etapa en la política del Mediterráneo. Los resultados conseguidos hasta la fecha, aunque no siempre, antes bien, a menudo no por culpa nuestra, no han sido satisfactorios. Ahora debemos aprovechar lo mejor posible todas las oportunidades que se nos brindan para dar un salto cualitativo. El espacio euromediterráneo debe fijarse perspectivas concretas de integración económica y la implantación de mecanismos institucionales para tomar decisiones en común. Asimismo, todos esperan el relanzamiento de nuestro papel en Oriente Próximo. Debemos actuar concreta y conjuntamente con vistas a responder a este reto difícil que, no obstante, hoy está a nuestro alcance. Al ampliar nuestros horizontes, debemos reexaminar nuestras políticas en materia de intercambios y de cooperación con Paquistán, India e Irán, así como con Arabia Saudí y los países del Golfo. Con Paquistán hemos hecho avances concretos en las últimas fechas. Asimismo, creo que deberíamos estar preparados para reaccionar ante las renovadas señales de interés y de acciones concretas dirigidas a objetivos comunes - como, por ejemplo, la lucha contra enfermedades como el sida - de países como Libia. Esto es algo totalmente nuevo. También en este caso, Europa se encuentra en la mejor posición para responder a estas señales políticas y para ayudar a estos países a unirse a nuestra coalición. Al mismo tiempo, debemos emplearnos a fondo para construir una política coherente y activa con todos nuestros vecinos: una asociación dotada de objetivos, instituciones y medios, en particular en nuestras relaciones con Rusia y Ucrania, una asociación que garantice una estabilidad duradera a nuestro continente. En este momento de cambio también es el momento de fortalecer estas políticas. Por último, a escala mundial, debemos restablecer la confianza, y una de las maneras para hacerlo en el próximo futuro es conseguir poner en marcha una nueva ronda de negociaciones mundiales en materia de comercio. Tras los ataques perpetrados el 11 de septiembre contra los Estados Unidos – nuestros históricos aliados – la Unión Europa se ha comprometido públicamente a cooperar sin reservas en el esfuerzo en curso para entregar a la Justicia a los ejecutores, a los organizadores y a los mandantes de estos actos, y para llamar a responder de los mismos a todos aquellos que les han ofrecido cobijo, apoyo y hospitalidad. De este modo, hemos garantizado nuestra total solidaridad al Gobierno y al pueblo de los Estados Unidos. Al mismo tiempo, debemos actuar con más energía para ofrecer a las regiones más pobres del mundo una efectiva posibilidad de desarrollo sostenible. Ya lo dije y seguiré repitiéndolo: debemos gobernar la globalización, ponerla al servicio de todos tanto de los pobres como de los ricos. Nosotros los europeos debemos estar orgullosos de las políticas practicadas con vistas a la ampliación de la Unión, las únicas políticas de globalización democrática experimentadas hasta ahora en el mundo, repito, única globalización democrática. Por lo tanto, debemos afrontar con energía, con valor y con imaginación los problemas globales que alimentan el resentimiento y el descontento: la pobreza, las crecientes diferencias de renta y los ya insoportables desequilibrios económicos y sociales. Éstas son las semillas de la frustración y de la tensión con respecto a Occidente. La coalición contra el terrorismo debe ir al unísono con una coalición para el desarrollo en que el ejemplo de la Unión puede cumplir una función impulsora. Señoras y señores diputados, el Consejo extraordinario del día 21 de septiembre pidió a la Comisión que analizara las repercusiones económicas de los ataques terroristas. Lo hicimos inmediatamente y como decía el primer ministro Verhofstadt, la Comisión ha presentado un informe en el Consejo Europeo de Gante. La economía europea venía sufriendo una clara desaceleración desde antes del 11 de septiembre. La consecuencia inmediata de los ataques terroristas ha sido una mayor pérdida de confianza de los consumidores y una sensación de incertidumbre generalizada. Sin embargo, hay muchos factores positivos que debemos tener en cuenta, unos factores que nos permiten enfrentar la actual conmoción mucho más tranquilamente que en el pasado en circunstancias similares. Ante todo, los aspectos fundamentales de nuestra economía. La economía europea – y esto a diferencia de los Estados Unidos – no sufre desequilibrios comerciales, y los europeos continúan teniendo una propensión al ahorro fuertemente positiva. Además, a diferencia de lo que ocurría en las crisis anteriores, la Unión ha estado muy protegida contra posibles oleadas de devaluaciones y contradevaluaciones monetarias gracias a la existencia de una sólida y fiable moneda única, el euro. Imagínense por un momento el escenario actual sin el euro. Los acontecimientos de estas últimas semanas deberían enorgullecernos aún más, si cabe, del salto cualitativo que el euro nos ha permitido dar. En segundo lugar, tenemos un programa. Estamos poniendo en marcha reformas estructurales sobre la base de una estrategia atentamente elaborada en Lisboa. Evidentemente, dichas reformas no son completas, pero la crisis actual debería reforzar nuestra determinación política de llevarlas a cabo. Por esto, pido a este Pleno y al Consejo que tomen la iniciativa y aceleren la aprobación de todas las decisiones adoptadas en Lisboa y después de Lisboa para convertir en más eficaz la economía europea. Sólo si sabremos alcanzar los objetivos y las metas ya fijados podremos minimizar la difusión y la duración del desempleo y maximizar el potencial de crecimiento a medio y largo plazo. En los días posteriores, he comprobado con gran satisfacción que estas declaraciones de solidaridad se han traducido en una acción rápida y concertada a escala europea. En tercer lugar, tenemos los instrumentos. Hemos alcanzado una notable disciplina fiscal que nos garantiza cierto margen de maniobra durante esta etapa de desaceleración. En esta etapa, sin embargo, el problema de la coordinación de las política económicas se plantea de manera muy seria y se plantea además por la persistente dificultad de aplicar también a este sector el método comunitario. Partiendo de estas premisas, he transmitido al Consejo Europeo dos mensajes. En primer lugar, en virtud de las informaciones actualmente disponibles, nuestra economía está dando pruebas de una efectiva capacidad de resistencia: no digo que este mensaje sea optimista, pero sí tranquilizador. En segundo lugar, se ha de seguir controlando muy de cerca la evolución de la economía no solo en la Unión y en la zona euro, sino también a escala mundial. Si cambia la situación debemos estar preparados para intervenir con los instrumentos que tenemos. Quisiera reiterar una vez más la importancia de coordinar nuestras iniciativas. Dada la actual integración, todas las acciones se han de coordinar en el ámbito de la zona euro y de la Unión Europea. En la actual situación de incertidumbre, debemos demostrar que estamos actuando de manera coordinada y que tenemos la voluntad de utilizar todos los instrumentos a nuestro alcance. Señora Presidenta, señor Primer Ministro, Señorías, ha llegado el momento de la máxima unidad, de la máxima determinación, de la máxima firmeza. Debemos procurar que el horror del 11 de septiembre pueda generar esperanzas duraderas. La reacción de nuestros pueblos ante los recientes acontecimientos ha demostrado que la Unión Europea debe estar más presente y no lo contrario. Para que Europa pueda cumplir sus promesas de solidaridad – solidaridad con los Estados Unidos, pero también defensa de la solidaridad global – debe existir una auténtica comunidad de acción entre los Estados miembros de la Unión Europea. La Comisión va a seguir trabajando intensamente en este sentido. Chris Patten, el ministro de Exteriores belga, Louis Michel, y Javier Solana han viajado primero a Washington y luego a Paquistán, Irán, Arabia Saudí, Egipto y Siria para participar en la construcción de una coalición global contra el terrorismo. Las autoridades europeas han potenciado rápidamente la cooperación entre las fuerzas de policía y los servicios de información en el interior de la Unión y con los terceros países, en particular con los Estados Unidos. Sobre la base de la legislación de emergencia acordada a escala comunitaria, hemos congelado activos pertenecientes a personas sospechosas de terrorismo por un importe superior a los 100 millones de euros. Hemos elaborado estándares uniformes aplicables en toda la Unión para convertir en más seguros los viajes en avión. Asimismo la Comisión ha presentado propuestas que prevén una definición común de terrorismo, un sistema de penas aplicables en toda la Unión Europea para los delitos conexos y una orden de búsqueda y captura europea. Estas propuestas fueron respaldadas con fuerza por el Consejo Europeo reunido en sesión extraordinaria el 21 de septiembre. En dicha ocasión, el Consejo pidió a los Estados de la Unión Europea que contribuyeran, cada uno según sus medios, a la nueva campaña global contra el terrorismo. Así ha sido: algunos Estados han movilizado u ofrecido a sus fuerzas armadas, mientras que otros han facilitado información o puesto a disposición sus bases aéreas."@es12 "Arvoisa puhemies, arvoisa pääministeri, hyvät parlamentin jäsenet, haluan todeta ennen kaikkea, että komissio on vihdoinkin ottanut näinä päivinä hyvin tyytyväisenä vastaan hyvän uutisen eli sen, että Irlannin tasavallan armeija on ryhtynyt aseistariisuntaan pitkänperjantain sopimuksen soveltamiseksi. Komissio seuraa tarkoin Pohjois-Irlannin sovinnontekoprosessin lujittamista myös meidän PEACE-ohjelmamme kautta. Tämän yhteisen toiminnan tärkeydestä ja onnistumisesta huolimatta tosiasiaksi jää, että tiedotusvälineissä on keskitytty ennen kaikkea yksittäisten maiden aloitteisiin. Tämä on jossakin määrin varjostanut ja vahingoittanut käynnissä olevaa keskustelua siitä konkreettisesta roolista, jonka koko Euroopan on otettava kansainvälisesti. Juuri tähän kysymykseen haluaisin tänään paneutua. Yhtenä komission tavoitteista on virkakauteni alusta asti ollut Euroopan läsnäolon vahvistaminen maailmassa. Uusi maailmantilanne on tehnyt tästä tavoitteesta entistäkin tärkeämmän. Jotta Euroopan unioni voisi näytellä pääroolia maailmassa, sen on todellakin puhuttava yhdellä äänellä, selkeästi ja voimakkaasti, ja sen sanoja on seurattava yhtenäinen toiminta. Ei voida kieltää, etteikö unioni olisi ottanut askelia tähän suuntaan. Riittää, kun vertaa esimerkiksi jäsenvaltioiden kymmenen vuotta sitten Persianlahden sodan aikaan omaksumia asenteita nykyiseen hiljattain ottamaamme kantaan entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian tilanteeseen ja nykyiseen yhtenäiseen asenteeseemme terrorismia kohtaan. Tartun nyt tilaisuuteen korostaakseni puheenjohtajavaltio Belgian erinomaista tämänsuuntaista työtä, sillä se on aina valmis tukemaan rohkeasti ja järkevästi Euroopan unionin yhteisiä tavoitteita. Olemme kuitenkin yhä kaukana todellisesta yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jota me niin kipeästi tarvitsemme. Olen täten tyytyväinen siihen, että sitouduimme julkisesti Euroopan unionin 14. syyskuuta antamassa julkilausumassa kehittämään yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme ja toimimaan siten, että unioni voisi todella saada itsensä kuuluville ja puhua todella yhdellä äänellä. Yhteinen politiikka ei tietenkään tarkoita yhtä ainoaa politiikkaa, jonka jokainen yksittäinen jäsenvaltio omaksuisi yhdenmukaisesti, koska kullakin jäsenvaltiolla on oma erityinen roolinsa. Yhteinen politiikka tarkoittaa politiikkaa, jossa yksittäisten maiden voimavarat yhdistyvät yhteisten tavoitteiden ja yhteisten välineiden varaan. Onko Eurooppa ollut tältä osin "näkymätön", kuten jotkut väittävät? Vastaan kieltävästi, vaikka tässä on syytä eritellä asiaa. Kaikkialla, missä yhdentyminen on mahdollista ja todellista, Eurooppa reagoi erityisin aloittein ja tarkoituksenmukaisin vastauksin. Tämä ei ole ollenkaan yllättävää, kun otetaan huomioon, että yhteisön menetelmällä on jo 50 vuotta varmistettu unionin tehokas, nopea ja avoin toiminta kaikilla aloilla, joilla se on ollut mahdollista. Euroopan unionin toiminnan tehokkuutta koskeva todellinen ongelma koskee vähemmän yhdentyneitä aloja, joilla yhteisön menetelmä on ollut lähes näkymätöntä tai näkymätöntä. Tämän tosiasian olisi toimittava kannustimena sille, että unionin tulevia merkittäviä poliittisia tapaamisia valmisteltaisiin entistäkin päättäväisemmin. Yhteisellä politiikalla taataan erilaisten kansallisten politiikkojen koordinointi yhteisössä yhteisön menetelmän pohjalta unionin yleisten etujen ajamiseksi. Emme ole vielä päässeet tähän tavoitteeseen yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, sillä tarvittavaa konsensusta ei ole vielä saavutettu: olemme niin sanotussa siirtymävaiheessa. Juuri tähän tavoitteeseen on kuitenkin pyrittävä luomalla vastedes politiikkaa, jossa otetaan mallia yhteisössä saadusta kokemuksesta käyttämällä parhaan mukaan käytössämme olevia välineitä. Ensinnäkin on kyse toiminnan yhtenäisyydestä. Sen vuoksi erillinen toiminta, johon osallistuvat vain harvat, ei mielestäni vastaa yhteisiin tavoitteisiin eikä yksittäisten maiden etuihin, olipa kyse sitten pienistä tai suurista maista. Panin Grandissa merkille tosiasian, ettei yksikään jäsenvaltio halua mennä tähän suuntaan, mutta komission velvollisuutena on pysyä valppaana kaikkien etujen takaamiseksi. Toisena tulevat toimielinten konkreettiset päätöksentekomenetelmät. Tämäntyyppistä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa meidän on kehitettävä, ja meidän on kehitettävä sitä kiireesti ottaen huomioon, miten paljon myönteistä on jo saatu aikaan, jos haluamme todella tuoda hyödyllisen panoksemme 11. syyskuuta tapahtuneesta tragediasta toipuvaan maailmaan. Panen tyytyväisenä merkille, että Euroopan parlamentin perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta on keskustellut pitkään ja hyvin tarkoin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaikutuksista toimielinten ja etenkin neuvoston toimintaan. Suhtaudun myönteisesti Poosin mietinnössä esitettyihin ehdotuksiin ja onnittelen häntä näinkin monimutkaisten ja myös hankalien kysymysten käsittelyssä saaduista tuloksista. Toivon, että parlamentti hyväksyisi tänään kaikki ehdotukset ja että neuvosto sitoutuisi tekemään niistä käyttökelpoisia mahdollisimman pian. Komissio on valmis kokonaisvaltaisesti harjoittamaan tähän oikeaan suuntaan menevää yhteistyötä. Syyskuun 14. päivänä annetuista julkilausumista on ollut merkittäviä seurauksia unionin ulkopolitiikan prioriteettien kannalta. Meidän on lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä kiinnitettävä edelleen suurta huomiota arabimaiden ja islamilaisen maailman kanssa käymäämme vuoropuheluun, tämänhetkisten murhenäytelmien ytimessä olevaan Lähi-idän rauhanprosessiin sekä kaikkien Barcelonan prosessin meille tarjoamien voimavarojen täydelliseen hyödyntämiseen, joka on velvollisuutemme. On tullut aika avata uusi vaihe Välimeren-politiikassa. Toistaiseksi saavutetut tulokset eivät kuitenkaan ole vielä olleet tyydyttäviä, tosin tämä ei aina, eikä edes usein, ole ollut meidän syymme. Meidän on nyt hyödynnettävä mahdollisimman hyvin kaikkia käytössämme olevia mahdollisuuksia tilanteen edistämiseksi. Euro-Välimeri-alueeseen on sisällytettävä konkreettisia taloudellisen yhdentymisen näköaloja, ja siellä on otettava käyttöön toimielinten menetelmiä yhteisten päätösten tekemiseksi. Kaikki odottavat lisäksi Lähi-idän roolimme elvyttämistä. Meidän on toimittava konkreettisesti ja yhteistyössä vastataksemme tähän vaikeaan haasteeseen, joka kuitenkin on nykyään ulottuvillamme. Meidän on laajennettava näkökulmaamme ja tutkittava uudelleen Pakistanin, Intian ja Iranin sekä Saudi-Arabian ja Persianlahden maiden kanssa harjoittamamme kaupankäynnin ja yhteistyön politiikkaamme. Pakistanin kanssa olemme jo viime päivinä ottaneet konkreettisia askelia. Lisäksi meidän on oltava mielestäni valmiita reagoimaan toistuneisiin merkkeihin siitä, että yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen tunnetaan mielenkiintoa ja että niihin pyritään konkreettisin toimin. Tästä ovat esimerkkinä sairauksien, kuten aidsin, vastainen taistelu esimerkiksi Libyassa. Tämä on täysin uutta. Tässäkin tapauksessa Euroopalla on aiempaa paremmat valmiudet vastata näihin poliittisiin signaaleihin ja auttaa kyseisiä maita osallistumaan yhteiseen rintamaamme. Samaan aikaan meidän on ponnisteltava voimakkaasti johdonmukaisen ja aktiivisen politiikan luomiseksi kaikkien naapurimaidemme kanssa: on kehitettävä tavoitteilla, instituutioilla ja varoilla varustettua yhteistyökumppanuutta etenkin suhteissamme Venäjään ja Ukrainaan; on kehitettävä yhteistyökumppanuutta, joka takaa kestävän vakauden mantereellamme. Tässä muutoksen ajassa on myös tullut hetki antaa pontta näille politiikoille. Maailmanlaajuisesti meidän on valettava uutta luottamusta, ja yksi tärkeimmistä keinoista sen välittömäksi saavuttamiseksi on, että onnistumme käynnistämään uuden kierroksen maailman kauppaneuvotteluissa. Vanhaa liittolaistamme Yhdysvaltoja vastaan 11. syyskuuta tehtyjen terrori-iskujen jälkeen Euroopan unioni on sitoutunut julkisesti antamaan varauksettoman panoksensa käynnissä oleviin ponnisteluihin, jotta terroritekojen tekijät, järjestäjät ja toimeksiantajat saataisiin oikeuden eteen ja jotta voitaisiin kehottaa vastuuseen kaikkia niitä, jotka ovat tarjonneet apuaan, tukeaan ja vieraanvaraisuuttaan. Olemme näin varmistaneet kokonaisvaltaisen solidaarisuutemme Yhdysvaltojen hallitusta ja kansaa kohtaan. Meidän on samaan aikaan toimittava nykyistä tarmokkaammin tarjotaksemme maailman köyhimmille alueille todellisen mahdollisuuden kestävään kehitykseen. Olen tämän jo sanonut ja sanon sen jälleen kerran: meidän on hallittava globalisaatiota ja valjastettava se kaikkien palvelukseen, sekä rikkaiden että köyhien. Meidän eurooppalaisten on syytä olla ylpeitä unionin laajentumisen valmistelussa noudatetusta politiikasta, sillä kyse on toistaiseksi ainoasta demokraattisen globalisaation politiikasta, jota maailmassa on harjoitettu: toistan, ainoasta demokraattisen globalisaation politiikasta. Meidän on siis tarmokkaasti, rohkeasti ja mielikuvitusta käyttäen käytävä käsiksi maailmanlaajuisiin ongelmiin, jotka ruokkivat kaunaa ja tyytymättömyyttä: meidän on tartuttava köyhyyteen, kasvaviin tuloeroihin ja yhä sietämättömämpään taloudelliseen ja sosiaaliseen epätasapainoon. Näissä ongelmissa kytee länsimaihin kohdistuvan turhautuneisuuden ja jännitteen siemen. Terrorisminvastaisessa yhteisessä rintamassa on edettävä samaan tahtiin kuin kehitykseen pyrkivässä yhteisrintamassa, jossa unionin tarjoama esimerkki voisi synnyttää vetoapua. Hyvät parlamentin jäsenet, 21. syyskuuta kokoontuneessa Eurooppa-neuvoston ylimääräisessä istunnossa komissiota pyydettiin arvioimaan terrori-iskujen taloudellisia vaikutuksia. Ryhdyimme arvioimaan niitä välittömästi, ja kuten Belgian pääministeri Verhofstadt totesi, komissio esitteli Gentin Eurooppa-neuvostolle kertomuksen. Euroopan talous oli selvästi taantumassa jo ennen 11. syyskuuta. Terrori-iskujen välittömänä seurauksena olivat kuluttajien luottamuspulan kasvu ja epävarmuudentunteen leviäminen. On kuitenkin olemassa useita myönteisiä tekijöitä, jotka meidän on pidettävä mielessä, tekijöitä, jotka auttavat meitä kohtaamaan taloussokin paljon levollisemmin mielin kuin aikaisemmin vastaavissa oloissa. Ensinnäkin puhuisin taloutemme perusnäkökohdista. Euroopan talous, toisin kuin Yhdysvaltojen, on vakaalla pohjalla, ja eurooppalaisilla on edelleen hyvin voimakas myönteinen taipumus säästämiseen. Toisin kuin edellisissä kriiseissä, unioni on lisäksi laajassa mitassa säästynyt mahdollisilta valuuttojen devalvoinnin ja vastadevalvoinnin kierteeltä vakaan ja luotettavan yhtenäisvaluutan, euron, ansiosta. Voidaan vain kuvitella nykypäivän skenaariota ilman euroa! Viime viikkojen tapahtumien pitäisi vain lisätä ylpeyden tunnettamme euron mahdollistamasta edistyksestä. Toiseksi meillä on ohjelma. Olemme käynnistämässä rakenneuudistuksia Lissabonissa huolellisesti laaditun strategian pohjalta. Uudistukset eivät tietenkään ole kattavia, mutta nykykriisin pitäisi lisätä poliittista päättäväisyyttämme viedä uudistukset päätökseen. Täten vetoan parlamenttiin ja neuvostoon, että ne lopettaisivat jahkailunsa ja jouduttaisivat kaikkien Lissabonissa ja Lissabonin jälkeen tehtyjen päätösten hyväksymistä Euroopan talouden tehostamiseksi. Voimme minimoida työttömyyden kasvun ja keston sekä maksimoida kasvun mahdollisuudet keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä vain, jos onnistumme saavuttamaan aiemmin asetetut tavoitteet ja päämäärät. Olen perättäisinä päivinä pannut hyvin tyytyväisenä merkille, että nämä solidaarisuuden osoitukset on nopeasti muutettu konkreettisiksi teoiksi Euroopassa. Kolmanneksi meillä on välineitä. Olemme noudattaneet tärkeää verokuria, joka takaa meille vielä tiettyä liikkumatilaa tässä talouden hiipumisvaiheessa. Talouspolitiikkojen koordinointia koskeva ongelma näkyy kuitenkin tässä vaiheessa koko vakavuudessaan, ja tässä paljastuu, miten vaikeaa on jatkuvasti soveltaa yhteisön menetelmää tälläkin alalla. Näiden perustelujen pohjalta olen välittänyt Eurooppa-neuvostolle kaksi viestiä: ensimmäinen on se, että tämänhetkisen tietojen pohjalta taloutemme on osoittanut todellista kykyä vastustaa taantumaa: en välitä tätä viestiä optimistisena vaan realistina; toiseksi talouden kehitystä on kuitenkin edelleen pidettävä tiukassa valvonnassa paitsi unionissa ja euroalueella myös koko maailmassa. Tilanteen muuttuessa meidän on oltava valmiita toimimaan käytössämme olevin välinein. Haluaisin jälleen kerran korostaa aloitteidemme koordinoinnin merkitystä. Nykyinen yhdentyminen huomioon ottaen kaikkia toimia on koordinoitava euroalueella ja Euroopan unionissa. Nykyisessä epävarmassa tilanteessa meidän on osoitettava toimivamme koordinoidusti ja haluavamme hyödyntää kaikkia käytössämme olevia välineitä. Arvoisa puhemies, arvoisa pääministeri, hyvät parlamentin jäsenet, nyt on tullut aika toimia maksimaalisen yhtenäisesti, päättäväisesti ja määrätietoisesti. Toimikaamme siten, että syyskuun 11. päivän kauheudet voisivat synnyttää kestävää toivoa. Kansojemme reaktio äskettäisiin tapahtumiin on osoittanut, että Euroopan unionin on oltava nykyistä enemmän, ei vähemmän, läsnä. Jotta Eurooppa voisi pitää kiinni solidaarisuutta – sekä Yhdysvaltoihin kohdistuvaa solidaarisuutta että kokonaisvaltaisen solidaarisuuden turvaamista – koskevista lupauksistaan, Euroopan unionin jäsenvaltioiden välille on muodostuttava aito toimintayhteisö. Komissio jatkaa toimintaansa kaikin voimin tähän suuntaan. Chris Patten, Belgian ulkoministeri Louis Michel ja Javier Solana matkustivat ensimmäisinä Washingtoniin ja sitten Pakistaniin, Iraniin, Saudi-Arabiaan, Egyptiin ja Syyriaan osallistuakseen terrorisminvastaisen yhteisrintaman luomiseen. Euroopan viranomaiset ovat ryhtyneet nopeasti kehittämään poliisivoimien ja tiedotusyksiköiden välistä yhteistyötä Euroopan unionissa ja kolmansien maiden, etenkin Yhdysvaltojen kanssa. Olemme jäädyttäneet yhteisön yhdenmukaisen hätälainsäädännön perusteella terrorismista epäiltyjen henkilöiden omaisuutta yli sadanmiljoonan euron edestä. Olemme kehittäneet yhdenmukaisia standardeja koko unionissa lentomatkustamisen turvallisuuden parantamiseksi. Komissio on myös esittänyt ehdotuksia, joissa edellytetään terrorismin yhteistä määritelmää, koko Euroopan unionissa terrorismiin liittyviin rikoksiin sovellettavaa rangaistusjärjestelmää sekä eurooppalaista pidätysoikeutta. Nämä ehdotukset saivat voimakkaan tuen Eurooppa-neuvoston ylimääräisessä kokouksessa 21. syyskuuta. Neuvosto kehotti tuossa kokouksessa Euroopan unionin jäsenvaltioita tuomaan kukin omien kykyjensä mukaisen panoksensa uuteen terrorisminvastaiseen kokonaisvaltaiseen kampanjaan. Näin on myös tapahtunut: jotkin jäsenvaltiot ovat panneet liikkeelle tai tarjonneet sotavoimiaan, kun taas jotkin toiset ovat toimittaneet tietoja tai antaneet käyttöön lentotukikohtansa."@fi5 ". Madame la Présidente, Monsieur le Premier ministre, Mesdames et Messieurs les Députés, avant tout je veux exprimer la grande satisfaction de la Commission à l'annonce d'une nouvelle enfin bonne en ces jours troublés, à savoir que l'armée républicaine irlandaise a commencé à rendre les armes, conformément à l'accord du Vendredi Saint. La Commission suivra avec attention la consolidation du processus de réconciliation en Irlande du Nord, également par le biais de notre programme PEACE. Malgré l'importance et le succès de cette action commune, le fait est que l'attention des médias s'est concentrée principalement sur les initiatives prises par les différents pays. Cela a quelque peu occulté et faussé le débat en cours sur le rôle concret que l'Europe dans son ensemble doit jouer au plan international. C'est précisément de cette question que je voudrais parler aujourd'hui. Dès le début de mon mandat, un des objectifs de la Commission a été de renforcer la présence européenne sur la scène mondiale. La nouvelle situation internationale a rendu cet objectif encore plus urgent. Pour pouvoir se présenter comme protagoniste sur la scène mondiale, l’Union européenne doit parler d'une seule voix, une voix claire et énergique, et ses paroles doivent être suivies d'une action unitaire. L’Union a incontestablement progressé dans cette voie. Il suffit de comparer, par exemple, les attitudes diverses adoptées par les États membres à l'époque de la guerre du Golfe, il y a dix ans, avec notre prise de position récente sur la situation dans l'ex-République yougoslave de Macédoine et avec la cohérence de notre réaction d'aujourd'hui contre le terrorisme. Et je saisis cette occasion pour souligner l'excellent travail accompli dans ce sens par la présidence belge, toujours attentive à servir avec courage et clairvoyance les objectifs communs partagés par l'Union européenne. Toutefois, nous sommes encore loin d'avoir une politique extérieure et de sécurité commune efficace, dont nous avons pourtant grand besoin. Je suis donc satisfait que, dans la déclaration faite par l'Union le 14 septembre, nous nous soyons engagés publiquement à développer notre politique extérieure et de sécurité commune, à faire en sorte que l'Union puisse véritablement se faire entendre et qu'elle puisse véritablement parler d'une seule voix. Naturellement, une politique commune n'est pas une politique unique uniformément adoptée par chaque État membre, car chacun a ses rôles spécifiques propres. Une politique commune est une politique qui démultiplie les forces des différents pays vers des objectifs partagés et au moyen d'instruments communs. En cette matière, l'Europe a-t-elle été absente, comme certains le prétendent ? Ma réponse est non, même s'il faut faire une distinction. Partout où l'intégration est possible et réelle, l'Europe réagit par des initiatives spécifiques et des réponses appropriées. Cela n'a rien de surprenant, vu que depuis cinquante ans la méthode communautaire permet à l'Union de mener une action efficace, rapide et visible, dans tous les domaines où cela est possible. C'est dans les domaines moins intégrés, là où la méthode communautaire est absente ou presque, que se pose le vrai problème de l'efficacité de l'action de l'Union européenne. Cette situation doit nous inciter à préparer avec plus de détermination encore les prochains grands rendez-vous politiques de l'Union. Une politique commune assure la coordination des différentes politiques nationales dans un cadre communautaire, sur la base d'une méthode communautaire, pour servir les intérêts généraux de l’Union. Dans le domaine de la politique extérieure et de sécurité commune nous n'en sommes pas encore à ce stade, parce que le consensus nécessaire n'a pas encore été atteint : nous sommes dans ce qu'on appelle une phase de transition. Mais c'est vers cet objectif qu'il faut tendre, en élaborant dès maintenant une politique qui s'inspire de l'expérience acquise sur le terrain communautaire, et en utilisant au mieux les instruments dont nous disposons. Premièrement, l'unité d'action. C'est parce que celle-ci est nécessaire que j'estime qu'une action conduite par un nombre restreint de pays n'est conforme ni aux intérêts communs ni aux intérêts des différents pays, qu'ils soient petits ou grands. J'ai pris acte, à Gand, qu'aucun État membre ne souhaite s'engager dans cette voie. Mais la Commission restera vigilante, dans l'intérêt de tous. Deuxièmement, les mécanismes institutionnels concrets de décision. C'est ce type de politique extérieure et de sécurité commune que nous devons développer - et développer très vite en tenant compte de ce qui a été déjà fait de positif, si nous voulons vraiment avoir une influence utile sur le monde qui va émerger de la tragédie du 11 septembre. Je constate avec plaisir que la commission des affaires constitutionnelles du Parlement européen a examiné longuement et avec la plus grande attention les implications de la politique extérieure et de sécurité commune pour le fonctionnement des institutions et en particulier du Conseil. Je me félicite des propositions présentées dans le rapport Poos et je complimente M. Poos pour les résultats obtenus dans le traitement de questions aussi complexes et délicates. Je souhaite que votre Assemblée les approuve aujourd'hui intégralement et que le Conseil s'engage à les rendre effectives le plus rapidement possible. La Commission est prête à collaborer pleinement en ce sens. Les déclarations faites le 14 septembre entraînent d'importantes conséquences pour les priorités de politique extérieure de l'Union. À court et moyen terme, nous devons accorder encore plus d'attention à notre dialogue avec le monde arabe et avec le monde islamique ; au processus de paix au Moyen Orient, qui est au cœur des drames que nous vivons actuellement ; à l'exploitation - c'est un devoir qui nous incombe - de toutes les potentialités du processus de Barcelone. Le moment est venu de passer à une nouvelle étape politique en Méditerranée. Les résultats obtenus jusqu'à ce jour ne sont pas satisfaisants, même si ce n'est pas toujours de notre faute. Nous devons désormais utiliser au mieux toutes les possibilités dont nous disposons pour accomplir un véritable saut qualitatif. L'espace euroméditerranéen doit ouvrir des perspectives d'intégration économique concrètes et prévoir la mise en place de mécanismes institutionnels pour prendre des décisions en commun. Par ailleurs, tous nos partenaires attendent que nous reprenions notre rôle au Moyen-Orient. Nous devons agir concrètement et de concert pour relever ce défi, certes difficile, mais qui est aujourd'hui à notre portée. Élargissant notre horizon, nous devons réexaminer nos politiques en matière d'échanges et de coopération avec le Pakistan, l’Inde et l’Iran, ainsi qu'avec l'Arabie Saoudite et les pays du Golfe. En ce qui concerne le Pakistan, nous avons déjà avancé concrètement ces jours derniers. En outre, je crois que nous devrons être prêts à réagir aux signes d'intérêt renouvelés venus de pays comme la Libye, et à mener des actions concrètes visant des objectifs communs, par exemple la lutte contre le sida. Ceci est un fait absolument nouveau. Dans ce cas-là aussi, l'Europe se trouve placée dans la meilleure des positions pour répondre à ces signes politiques et pour aider ces pays à adhérer à notre coalition. En même temps, nous devons nous employer énergiquement à élaborer une politique cohérente et active avec tous nos voisins : un partenariat doté d'objectifs, d'institutions et de moyens, en particulier dans nos relations avec la Russie et l'Ukraine ; un partenariat qui garantisse une stabilité durable à notre continent. En ces temps de changements, le moment est venu d'appliquer résolument ces politiques. Au niveau mondial, enfin, nous devons rétablir la confiance. Un des principaux moyens d'y parvenir dans l'avenir immédiat est de lancer un nouveau cycle de négociations mondiales sur le commerce. Après les attentats commis le 11 septembre contre les États-Unis d'Amérique - nos alliés historiques - l'Union européenne s'est engagée publiquement à participer sans réserve à l'effort en cours pour livrer à la justice les auteurs, organisateurs et mandataires de ces actes et pour demander des comptes à ceux qui leur ont offert protection, appui et hospitalité. Nous avons donc assuré le gouvernement et le peuple des États-Unis de notre totale solidarité. Parallèlement, nous devons agir plus énergiquement pour offrir aux régions les plus pauvres du monde une vraie possibilité de développement durable. Je l'ai déjà dit et je le répéterai encore : nous devons gérer la mondialisation et la mettre au service de tous, des pauvres comme des riches. Nous autres Européens devons être fiers des politiques menées pour préparer l'élargissement de l'Union, les seules politiques de globalisation démocratique jamais expérimentées jusqu'à ce jour dans le monde ; j'insiste : c'est la seule globalisation démocratique. Nous devons donc nous attaquer avec énergie, courage et imagination aux problèmes mondiaux qui nourrissent le ressentiment et le mécontentement : la pauvreté, les différences croissantes de revenus, les déséquilibres économiques et sociaux désormais insupportables. Ils sont en effet à l'origine de la frustration et de la tension à l'égard de l'Occident. La coalition contre le terrorisme doit aller de pair avec une coalition pour le développement, dans laquelle l'exemple de l'Union peut occuper une place déterminante. Mesdames et Messieurs, le Conseil spécial du 21 septembre a demandé à la Commission d'analyser les répercussions économiques des attaques terroristes. Nous l'avons fait immédiatement et, comme l'a mentionné le Premier ministre Verhofstadt, la Commission a présenté son rapport au Conseil européen de Gand. L'économie européenne connaissait déjà un net ralentissement avant même le 11 septembre. La conséquence immédiate des attaques terroristes a donc été une perte supplémentaire de confiance des consommateurs et une impression diffuse d'incertitude. Toutefois, nous devons tenir compte de différents facteurs positifs qui nous permettent de supporter le choc actuel avec beaucoup plus de sérénité que lorsque nous avons connu des situations analogues dans le passé. Tout d'abord, les aspects fondamentaux de notre économie. L'économie européenne - à la différence de celle des États-Unis - n'accuse pas de déséquilibres commerciaux et les Européens ont encore une propension très positive à l'épargne. En outre, à la différence de ce qui s'était produit au cours des crises précédentes, l'Union a été dans une large mesure protégée d'éventuelles vagues de dévaluations et de contre-dévaluations par l'existence d'une monnaie unique, solide et fiable, l'euro. Songez à ce que serait le scénario actuel sans l'euro ! Les événements de ces dernières semaines devraient nous rendre plus fiers encore du saut qualitatif que l'euro nous a permis d'accomplir. Deuxièmement, nous avons un programme. Nous sommes en train de mettre en œuvre de grandes réformes structurelles sur la base de la stratégie soigneusement élaborée à Lisbonne. Ces réformes ne sont certes pas achevées, mais la crise actuelle devrait renforcer notre détermination politique à les conduire à leur terme. Je lance un appel à cette Assemblée et au Conseil pour qu'ils passent à l'action et accélèrent l'approbation de toutes les décisions prises à Lisbonne et après Lisbonne pour rendre l'économie européenne plus efficace. Ce n'est que si nous nous montrons capables d'atteindre les objectifs que nous nous sommes fixés à Lisbonne que nous pourrons limiter le plus possible la montée et la durée du chômage et tirer le meilleur parti possible du potentiel de croissance à moyen et à long terme. Dans les jours qui ont suivi, j'ai vu avec une grande satisfaction ces déclarations de solidarité se traduire en une action rapide et concertée au niveau européen. Troisièmement, nous avons des instruments. Nous avons respecté une grande discipline fiscale qui nous laisse encore une certaine marge de manœuvre pendant cette phase de ralentissement. Toutefois, à ce stade, le problème de la coordination des politiques économiques se pose dans toute son acuité. Il se pose en raison de la difficulté persistante d'appliquer, également dans ce domaine, la méthode communautaire. Partant, j'ai adressé deux messages au Conseil européen : premièrement, d'après les informations disponibles actuellement, notre économie fait preuve d'une capacité de résistance efficace, un message qui est, je ne dirais pas optimiste, mais serein ; deuxièmement, nous devons toutefois continuer à surveiller de près l'évolution de l'économie, non seulement dans l'Union et dans la zone euro mais aussi au niveau mondial. Si la situation change, nous devrons être prêts à intervenir avec les instruments dont nous disposons. Je voudrais insister encore une fois sur l'importance de coordonner nos initiatives. Étant donné le stade d'intégration actuel, toutes les actions doivent être coordonnées au niveau de la zone euro et de l'Union européenne. Dans la situation d'incertitude présente, nous devons prouver que nous agissons de façon coordonnée et que nous avons la volonté d'utiliser tous les instruments dont nous disposons. Madame la Présidente, Monsieur le Premier ministre, Mesdames et Messieurs les Députés, le moment est venu de montrer la plus grande unité, la plus grande détermination et la plus grande fermeté. Faisons en sorte que l'horreur du 11 septembre puisse déboucher sur une espérance durable. La réaction de nos peuples devant les récents événements a montré que l'Union européenne doit être plus présente, et non moins. Pour que l'Europe puisse être fidèle à ses promesses de solidarité - solidarité avec les États-Unis mais aussi consolidation de la solidarité mondiale - il faut qu'il y ait une authentique communauté d'action entre les États membres de l'Union européenne. La Commission continuera à œuvrer dans ce sens avec toute son énergie. Chris Patten, le ministre belge des Affaires étrangères Louis Michel et Javier Solana se sont d'abord rendus à Washington puis au Pakistan, en Iran, en Arabie Saoudite, en Égypte et en Syrie pour participer à la constitution d'une coalition mondiale contre le terrorisme. Les autorités européennes ont mis rapidement en œuvre un renforcement de la coopération entre forces de police et services d'information au sein de l'Union et avec les pays tiers, notamment les États-Unis. Sur la base de la législation d'urgence adoptée au niveau communautaire, nous avons gelé plus de 100 millions d'euros appartenant à des personnes soupçonnées d'être impliquées dans le terrorisme. Nous avons défini des normes applicables dans toute l'Union pour rendre les voyages aériens plus sûrs. En outre, la Commission a présenté des propositions qui prévoient une définition commune du terrorisme, un système de peines applicables dans toute l'Union européenne pour les délits qui y sont liés, ainsi qu'un mandat d'arrêt européen. Ces propositions ont été fortement soutenues par le Conseil européen réuni en séance extraordinaire le 21 septembre. À cette occasion, le Conseil a demandé aux pays de l'Union européenne de contribuer, chacun selon ses moyens, à la nouvelle campagne mondiale contre le terrorisme. C'est ce qui a été fait : certains pays ont mobilisé et proposé leurs forces armées, d'autres ont fourni des informations ou mis leurs bases aériennes à disposition."@fr6 ". Madam President, Prime Minister, ladies and gentlemen, I would like to start by saying that the Commission welcomes with great satisfaction some good news, at last, which has come in recent days, namely that the Irish Republican Army has started to decommission its arms in accordance with the Good Friday agreement. The Commission will follow the consolidation of the reconciliation process in Northern Ireland closely, not least through our Peace programme. Despite the importance and success of this joint action, the fact is that media attention has largely been focused on what individual countries have been doing. This has somewhat obscured and tainted the ongoing debate on the specific role Europe as a whole should be playing on the international stage. That is precisely the issue I want to focus on today. From the very start of my term of office, one of my Commission’s objectives has been to consolidate Europe’s influence in the world. This has become even more urgent in the light of the new world situation. If the European Union is to be a leading actor on the world stage, it must speak with a single, clear, dynamic voice and it must support its words with unified action. The Union has made progress in this direction, it cannot be denied. You only have to compare, for example, the disparate attitudes of our Member States to the Gulf War, a decade ago, with our recent united stance on the situation in the FYROM and our present coherent response to terrorism. I would like to take this opportunity to thank the Belgian Presidency for the excellent work it has done to promote this process and for the courageous and intelligent way in which it has maintained support for the Union’s common, shared goals. However, we are still a very long way from achieving the genuinely common foreign and security policy we so badly need. I am therefore very glad that, in the Union’s declaration of 14 September, we publicly committed ourselves to developing our common foreign and security policy and to ensuring that the Union really can speak out clearly and with one voice. A common policy is not, of course, the same thing as a single policy uniformly adopted by every Member State. No, a common policy pools the different strengths of the individual countries, enabling them to pursue shared goals using shared instruments. Has Europe been ‘absent’, as some people allege? My answer is ‘No’ although we need to make a certain distinction here. Europe is taking very specific, effective action in those fields where integration is a possibility or a practical reality. This is not at all surprising, since the Community method has, for the last fifty years, ensured that Europe can act effectively, rapidly and visibly in all the fields in which this is possible. It is in areas where Europe is less integrated, where the Community method is virtually or wholly absent, that the European Union seriously lacks effectiveness. This hard fact should make us even more resolute in our preparations for the major future political developments in the Union. A common policy ensures that the different national policies are co-ordinated within a Community framework according to the Community method so that they serve the interests of the Union as a whole. In the field of the common foreign and security policy we have not yet reached that point because the necessary consensus has not yet been achieved. We are in a transition period, so to speak. However, that must be our objective. We must lose no time in establishing a policy that builds on our experience of Community action and makes full use of the tools available to us. Our first priority must be to be united in our action. In my view, individual action taken by only a few countries is in the interests neither of the Union as a whole nor of its individual Member States, be they large or small. At Ghent, I noted that no Member State wants to move in that direction, but the Commission will remain vigilant, on behalf of us all. Secondly, we need specific institutional mechanisms for taking policy decisions. That is the kind of common foreign and security policy we must develop, building on the progress we have already made, and we need to develop it fast if we are to make any useful impact on the world now emerging after the tragedy of September 11. I am pleased to note that Parliament's Committee on Constitutional Affairs has discussed at length and with great care the implications of the common foreign and security policy for the functioning of the institutions and, in particular, of the Council. I welcome the proposals put forward in the Poos report and I commend Mr Poos for his achievements in addressing these so very delicate and sensitive issues. I call upon this House to endorse them fully today and upon the Council to undertake to implement them as soon as possible. The Commission is ready to play its full part in this necessary process. The statements issued on 14 September have important implications for the Union’s foreign policy priorities. In the short to medium term, we must focus even more on our dialogue with the Arab and Islamic worlds, on the Middle East peace process, for the Middle East is at the centre of the current world events, and on exploiting the full potential of the Barcelona process – and this is where our task lies. The time has come to make new moves in our Mediterranean policy. The results we have achieved so far have not been altogether satisfactory, though this has not always – or rather has often not – been our fault. We must now take full advantage of all the opportunities open to us to ensure genuine progress. The Euro-Mediterranean region must aim at genuine economic integration and at setting up institutional mechanisms for taking common decisions. We are also widely expected to play a new role in the Middle East. We must take practical, joint action to respond to this challenge which, although tough, is within our capabilities. Further afield, we need to review our policies on trade and co-operation with Pakistan, India and Iran as well as with Saudi Arabia and the Gulf States. Tangible progress has been made with regard to Pakistan in recent days. I also believe we should be ready to respond to the renewed signs of interest in joint action on shared goals – such as the fight against AIDS – coming from countries like Libya. This is a completely new development. Once again, Europe is in an excellent position to respond to these political signals and to help such countries join our alliance. We also need to work energetically to develop a consistent, active policy in relations between the Union and all its neighbours. Partnerships with specific goals, institutions and resources, particularly in our relations with Russia and the Ukraine. Partnerships that will ensure lasting stability in our continent. This time of change is also the right time to boost these policies. Lastly, world wide, we have to build fresh confidence, and one key way we can do so in the immediate future is to successfully launch a new round of world trade talks. Following the attacks on 11 September against the United States – our longstanding allies – the European Union has publicly committed itself to doing all it can to help bring the perpetrators, organisers and sponsors of these acts to justice, and to holding accountable those hiding, supporting or harbouring them. We thus pledged our complete solidarity with the government and people of the United States. At the same time, we must work harder to offer the world’s poorest regions a genuine chance of sustainable development. I have said it before, and I will say it again: we must guide the process of globalisation so that it works for the good of all, poor as well as rich. We Europeans must be proud of the policies we have been pursuing as we prepare for enlargement, for they are the only democratic globalisation policies thus far developed in the world, and I would stress that: the European Union project is the only democratic globalisation process in existence. We therefore have to tackle, energetically, boldly and imaginatively, the global issues that breed resentment and discontent such as poverty, widening gaps in income and the now intolerable economic and social imbalances. These are the things that sow frustration and tension in relations between the developing world and the West. The anti-terrorism alliance must advance hand in hand with a development alliance, with the Union leading by example. Ladies and gentlemen, the Extraordinary European Council Meeting of 21 September asked the Commission to analyse the economic impact of the terrorist attacks. We did so immediately, and the Commission presented its report to the Ghent European Council. The European economy was clearly slowing down even before 11 September. The immediate consequence of the terrorist attacks was a further loss of consumer confidence and a widespread sense of uncertainty. However, there are several positive factors to bear in mind, factors that enable us to face the current shock much more calmly than in similar circumstances in the past. Firstly, the fundamental aspects of our economy. The European economy, unlike that of the United States, is free of trade imbalances and Europeans still have a very strong tendency to save. Moreover, unlike in previous crises, the Union has been largely protected from possible shockwaves of devaluations and counter-devaluations of currencies by the existence of a solid, reliable single currency, the euro. Just think what would have happened if we had not had the euro! The events of recent weeks should make us even more proud of the quantum leap forward that the euro has allowed us to take. Secondly, our programme. We are undertaking structural reforms, following a strategy carefully defined at Lisbon. The reforms are far from complete, but the present crisis should strengthen our political resolve to see them through. I therefore call upon this House and the Council to stop hesitating and to speed up the approval of all the decisions taken at and after Lisbon to make the European economy more efficient. Only if we meet the Lisbon objectives and targets will we be able to minimise the extent and duration of unemployment and maximise growth potential in the medium and long term. Over the days that followed, I was very pleased to see this declaration of solidarity translated into swift, concerted action at European level. Thirdly, our instruments. We have achieved significant control of taxes that will still give us some room for manoeuvre during the slowdown. However, the problem of coordinating our economic policies arises at this stage in all its severity, and it arises because, in this sector too, we continue to have difficulty in applying the Community method. On the basis of this, I conveyed to the European Council two messages. Firstly, the information currently available shows that our economy is genuinely resilient. If not an optimistic message, this at least gives no cause for concern. Secondly, however, we need to continue to monitor economic trends closely, not only in the Union and the euro zone but also worldwide. If the situation changes we must be ready to act using the instruments available to us. Once again, let me stress the importance of co-ordinated action. With the current degree of integration, all action must be properly co-ordinated at Eurozone and European Union level. In the present uncertain situation, we must show that we are acting in a co-ordinated manner and that we have the will to use all the available instruments. Madam President, Prime Minister, ladies and gentlemen, this is a time for the greatest possible unity, determination and resolution. We must ensure that lasting hope comes out of the evil of 11 September. Our peoples’ reactions to the recent events show that Europe needs to be more, not less present. If Europe is to fully live up to its pledge of solidarity – solidarity with the United States but also the safeguarding of global solidarity – the Member States of the European Union must genuinely act as one Community. The Commission will continue to work tirelessly to achieve this. Mr Patten, the Belgian foreign minister, Mr Michel, and Mr Solana went first to Washington and then on to Pakistan, Iran, Saudi Arabia, Egypt and Syria to help build a global alliance against terrorism. European authorities began rapidly stepping up intelligence and police cooperation, both within the EU and with third countries, especially the US. On the basis of emergency legislation agreed at Community level, the European Union froze over EUR 100 million of assets of people suspected of terrorism. It drew up uniform, Union-wide standards to improve security for air travellers. It tabled proposals for a common definition of terrorism, for a system of EU-wide penalties for terrorist offences and for a European arrest warrant. These proposals were firmly supported by the European Council at its extraordinary meeting on 21 September. On that occasion, the Council called upon each European Union country to ‘contribute according to its means’ to the new global campaign against terrorism, and this is, indeed, what has been happening, with some countries mobilising or offering troops and others providing intelligence or making available air bases."@lv10 "Mevrouw de Voorzitter, mijnheer de eerste minister, geachte Parlementsleden, allereerst wil ik graag zeggen dat de Commissie met veel genoegen kennis heeft genomen van een prachtig bericht: het Ierse Republikeinse Leger is overeenkomstig het akkoord van Goede Vrijdag begonnen met het inleveren van wapens. De Commissie zal het verdere verloop van het vredesproces in Noord-Ierland ook door middel van ons PEACE-programma op de voet volgen. Ondanks het belang en het succes van deze gezamenlijke acties was de aandacht van de media in feite vooral gericht op de initiatieven van de individuele landen. Dat heeft de lopende debatten over de concrete rol die Europa in zijn geheel op internationaal niveau moet spelen, in zekere zin overschaduwd en in de war gestuurd. Precies bij dit aspect wil ik vandaag even blijven stilstaan. Vanaf het begin van mijn mandaat was een van doelstellingen van mijn Commissie ervoor te zorgen dat de Europese aanwezigheid op wereldniveau werd versterkt. Door de nieuwe wereldsituatie is deze doelstelling nog dringender geworden. Om een hoofdrol te kunnen spelen op het wereldtoneel moet de Europese Unie met één stem, met een duidelijke en krachtige stem spreken, en ervoor zorgen dat haar woorden gevolgd worden door gezamenlijke daden. De Unie heeft ontegensprekelijk vooruitgang geboekt in die richting. U hoeft bijvoorbeeld alleen maar de uiteenlopende houdingen van de lidstaten ten tijde van de Golfoorlog tien jaar geleden te vergelijken met onze recente houding ten aanzien van de situatie in de voormalige Joegoslavische Republiek Macedonië, en met onze coherente reactie vandaag op het terrorisme. Ik wil deze gelegenheid aangrijpen om het uitstekende werk in die zin van het Belgische voorzitterschap te onderstrepen, dat er zich steeds op toegelegd heeft de gemeenschappelijke doelstellingen van de Europese Unie op moedige en verstandige wijze te verdedigen. We zijn echter nog ver verwijderd van een daadwerkelijk gemeenschappelijk buitenlands en veiligheidsbeleid, dat wij nochtans zo dringend nodig hebben. Ik ben dus verheugd over het feit dat wij er ons in de verklaring van de Unie van 14 september publiekelijk toe hebben verplicht ons gemeenschappelijk buitenlands en veiligheidsbeleid te ontwikkelen en ervoor te zorgen dat de Unie werkelijk wordt gehoord en werkelijk met één enkele stem kan spreken. Een gemeenschappelijk beleid is natuurlijk geen uniform beleid, dat door elk van de lidstaten in een en dezelfde vorm wordt aangenomen. Een gemeenschappelijk beleid is een beleid dat de krachten van de individuele landen vermenigvuldigt rond dezelfde doelstellingen en met dezelfde instrumenten. Was “Europa afwezig”, zoals sommigen beweren? Mijn antwoord is “nee”, al moet een onderscheid worden gemaakt. Overal waar integratie mogelijk en reëel is, reageert Europa met specifieke initiatieven en passende antwoorden. Dat hoeft niemand te verbazen, aangezien de communautaire methode reeds sinds vijftig jaar een efficiënte, snelle en zichtbare werking van de Unie garandeert. Het is op de minder geïntegreerde gebieden, waar de communautaire methode zo goed als afwezig is, dat zich een echt efficiëntieprobleem in het optreden van de Europese Unie stelt. Dat gegeven moet voor ons een stimulans zijn om nog vastberadener de volgende grote politieke opdrachten van de Unie voor te bereiden. Een gemeenschappelijk beleid garandeert de coördinatie van de verschillende nationale beleidslijnen binnen een communautair kader, overeenkomstig de communautaire methode en ten dienste van het algemeen belang van de Unie. Voor het gemeenschappelijk buitenlands en veiligheidsbeleid hebben we dat punt nog niet bereikt. Naar die doelstelling moet echter juist wel worden gestreefd. Daarbij moet een beleid worden opgebouwd dat geïnspireerd is op de op communautair vlak opgedane ervaringen. Dit betekent in de eerste plaats gezamenlijk optreden. Naar mijn oordeel beantwoorden individuele acties van enkelen noch aan het algemeen belang, noch aan de belangen van de individuele landen, groot of klein. Ik heb in Gent nota genomen van het feit dat geen enkele lidstaat in die richting wil gaan. De Commissie zal echter waakzaam blijven, in het belang van allen. In de tweede plaats betekent dit concrete institutionele besluitvormingsmechanismen. Het is dit soort gemeenschappelijk buitenlands en veiligheidsbeleid dat wij moeten ontwikkelen - en dat wij snel moeten ontwikkelen, rekening houdend met al het positieve dat ermee reeds werd bereikt - indien wij werkelijk invloed willen uitoefenen op de wereld die na de tragedie van 11 september zal ontstaan. Ik stel tot mijn tevredenheid vast dat de Commissie constitutionele zaken van het Europees Parlement lang en uitvoerig de implicaties van het gemeenschappelijk buitenlands en veiligheidsbeleid voor de werking van de instellingen en in het bijzonder van de Raad besproken heeft. Ik ben verheugd over de voorstellen van het verslag-Poos, die ik van harte feliciteer met de resultaten die bij de behandeling van zulke complexe en gevoelige vraagstukken werden bereikt. Ik hoop dat het Parlement deze vandaag integraal zal aannemen en dat de Raad zich zal inspannen om ze zo vlug mogelijk in praktijk te brengen. De Commissie is ten volle bereid daaraan mede te werken. De verklaringen van 14 september hebben een enorme weerslag op de prioriteiten voor het buitenlandse beleid van de Unie. Op de korte en middellange termijn moeten we nog meer aandacht schenken aan onze dialoog met de Arabische wereld en de moslimwereld, aan het vredesproces in het Midden-Oosten en aan een optimale benutting van alle kansen die het proces van Barcelona biedt. Het ogenblik is aangebroken om in het Middellandse-Zeegebied een nieuwe fase in te leiden. De tot dusver behaalde resultaten zijn, ook al was dat niet altijd onze verantwoordelijkheid, niet volledig bevredigend geweest. Nu moeten we zo goed mogelijk gebruik maken van alle kansen waarover we beschikken, om een echte kwalitatieve sprong voorwaarts te maken. De Euromediterrane ruimte moet concrete perspectieven worden geboden voor economische integratie en de invoering van institutionele mechanismen voor gemeenschappelijke besluitvorming. Voorts verwacht iedereen van ons dat we onze rol in het Midden-Oosten een nieuwe impuls geven. We moeten deze uitdaging op concrete, gemeenschappelijke wijze aangaan. Het is een zware uitdaging, maar ze gaat onze krachten niet te boven. We moeten onze horizon verruimen en ons uitwisselings- en samenwerkingsbeleid met Pakistan, India en Iran, maar ook met Saoedi-Arabië en de Golfstaten, opnieuw bezien. Met Pakistan hebben we de afgelopen dagen al concrete vooruitgang geboekt. Voorts geloof ik dat we ook bereid moeten zijn te reageren op de hernieuwde blijken van belangstelling uit landen zoals Libië, met name wanneer het gaat om concrete acties ten behoeve van gemeenschappelijke doelstellingen, zoals de strijd tegen ziektes als aids. Ook hier is Europa wel degelijk in staat te reageren op de krachtige politieke signalen en deze landen te helpen bij hun toetreding tot onze coalitie. Terzelfder tijd moeten we ons energiek inzetten om met al onze buren een coherent en actief beleid op te bouwen. Wij moeten zorgen voor een partnerschap met doelstellingen, instellingen en middelen, vooral in onze betrekkingen met Rusland en Oekraïne. Dit partnerschap moet een garantie zijn voor duurzame stabiliteit op ons continent. We staan voor veel veranderingen, en dit is dan ook het moment om dit beleid een nieuwe impuls te geven. Ten slotte moeten we op mondiaal vlak het vertrouwen opnieuw zien op te bouwen. Een van de belangrijkste middelen om zulks in de nabije toekomst te verwezenlijken, is ervoor te zorgen dat er een nieuwe onderhandelingsronde over de wereldhandel op gang wordt gebracht. Na de aanslagen van 11 september op de Verenigde Staten van Amerika, onze traditionele bondgenoot, heeft de Europese Unie er zich publiekelijk toe verbonden onbeperkt mee te werken aan de thans geleverde inspanningen om de uitvoerders, de organisatoren, en de opdrachtgevers van deze aanvallen aan het gerecht uit te leveren en rekenschap te vragen aan hen die hun bescherming, steun en gastvrijheid hebben verleend. Zo hebben wij de regering en de bevolking van de Verenigde Staten onze volledige solidariteit verzekerd. Terzelfder tijd moeten we energieker optreden om de armste regio's in de wereld reële kansen op duurzame ontwikkeling te bieden. Ik heb het al gezegd, en ik zal het blijven herhalen: we moeten de globalisering zo sturen dat iedereen, rijk en arm, daar baat bij heeft. Wij Europeanen moeten trots zijn op ons beleid ter voorbereiding van de uitbreiding van de Unie. Dit is beleid is tot dusver de enige vorm van democratische globalisering die in de wereld is uitgeprobeerd. We moeten dus met energie, durf en verbeelding de mondiale problemen aanpakken die de voedingsbodem zijn van rancune en ontevredenheid, te weten de armoede, de toenemende inkomenskloof en het inmiddels ondraaglijk geworden gebrek aan evenwicht op economisch en sociaal gebied. Dit zijn de kiemen voor de frustratie en de spanning die zich jegens het Westen doen gevoelen. De coalitie tégen terrorisme moet gepaard gaan met een coalitie vóór ontwikkeling. Daarbij kan de Unie een voorbeeldfunctie vervullen. Dames en heren, de buitengewone Raad van 21 september heeft de Commissie gevraagd de economische gevolgen van de terreuraanslagen te onderzoeken. Op dit verzoek zijn we onmiddellijk ingegaan en tijdens de Europese Raad van Gent heb ik dit verslag gepresenteerd. De groeivertraging in de Europese economie was duidelijk al vóór 11 september begonnen. Het directe gevolg van de terreuraanslagen was een verdere afkalving van het consumentenvertrouwen en een algemeen gevoel van onzekerheid. Toch mogen we ook de diverse positieve factoren niet uit het oog verliezen. Dankzij deze factoren kunnen we de huidige shock veel rustiger tegemoet treden dan in het verleden in vergelijkbare omstandigheden het geval was. Allereerst de fundamenten van onze economie. De Europese economie gaat, in tegenstelling tot die van de Verenigde Staten, niet gebukt onder handelstekorten, en de Europeanen hebben nog een uitgesproken tendens tot sparen. Voorts is de Unie - en dit is een belangrijk verschil met vroegere crises - grotendeels beschermd gebleven tegen een spiraal van devaluaties omdat er thans een sterke, betrouwbare munt is, de euro. De gebeurtenissen van de afgelopen weken zouden ons nog trotser moeten maken op de grote sprong voorwaarts die we dankzij de euro hebben kunnen maken. Ten tweede ons programma. We zijn bezig met grote structurele hervormingen die gebaseerd zijn op een zorgvuldig uitgewerkte strategie: de strategie van Lissabon. Deze hervormingen zijn zeker nog niet voltooid, maar de huidige crisis zou ons moeten sterken in onze politieke vastberadenheid om deze hervormingen tot een goed einde te brengen. Ik doe een beroep op dit Parlement en de Raad om niet langer te aarzelen en zo snel mogelijk uitvoering te geven aan de in Lissabon en daarna genomen besluiten die tot doel hebben de Europese economie efficiënter te maken. Alleen wanneer we er in slagen de in Lissabon uitgezette bakens en doelstellingen te bereiken, zullen we in staat zijn om de stijging en de duur van de werkloosheid binnen de perken te houden en het groeipotentieel op middellange en lange termijn te versterken. In de daaropvolgende dagen heb ik tot mijn grote voldoening kunnen zien hoe deze solidariteitsverklaringen werden omgezet in snelle en op elkaar afgestemde maatregelen op Europees niveau. Ten derde onze instrumenten. We hebben ook blijk gegeven van aanzienlijke begrotingsdiscipline, hetgeen ons nu in deze fase van groeivertraging enige armslag biedt. Wel zijn wij nu in volle omvang geconfronteerd met het probleem van de coördinatie van het economisch beleid. Dit probleem doet zich voor omdat het ook op dit terrein moeilijk is de communautaire methode toe te passen. Steunend op al deze elementen heb ik de Europese Raad volgende, dubbele boodschap meegegeven: ten eerste geeft volgens de huidige informatie onze economie blijk van een reëel weerstandsvermogen, en ten tweede moeten we de economische evolutie strikt onder controle houden, niet alleen in de Unie en de eurozone, maar ook wereldwijd. Als de situatie zou veranderen, moeten we klaar staan om in te grijpen. Andermaal wil ik herhalen hoe belangrijk het is dat we onze initiatieven coördineren. Gezien de huidige integratie moeten alle maatregelen passend worden gecoördineerd op het niveau van de eurozone en de Europese Unie. In de huidige situatie van onzekerheid moeten we bewijzen dat we gecoördineerd optreden en bereid zijn gebruik te maken van alle beschikbare instrumenten. Mevrouw de Voorzitter, mijnheer de eerste minister, geachte afgevaardigden, thans is het moment gekomen om blijk te geven van maximale eenheid, vastberadenheid en doortastendheid. Laten we zo handelen dat de gruwel van 11 september de aanzet vormt voor blijvende hoop. De wijze waarop de bevolking in onze landen op de recente gebeurtenissen heeft gereageerd, toont aan dat de Europese Unie meer, en niet minder, aanwezig moet zijn. Wil Europa haar beloften gestand doen, haar beloften van solidariteit met de Verenigde Staten en van bescherming van de solidariteit op wereldschaal, moeten de lidstaten van de Europese Unie ook daadwerkelijk gemeenschappelijk optreden. De Commissie zal zich daar met al haar krachten blijven voor inzetten. Chris Patten, de Belgische minister van Buitenlandse zaken, de heer Michel, en de heer Solana zijn eerst naar Washington gereisd, en vervolgens naar Pakistan, Iran, Saoedi-Arabië, Egypte en Syrië om mee te werken aan de vorming van een wereldwijde coalitie tegen het terrorisme. De Europese autoriteiten zijn vlug begonnen met de versterking van de samenwerking tussen de politie- en inlichtingendiensten zowel binnen de Europese Unie alsook met derde landen, met name de Verenigde Staten. Dankzij de op communautair niveau vastgestelde noodwetgeving konden wij voor meer dan 100 miljoen euro aan middelen bevriezen die toebehoorden aan van terrorisme verdachte personen. Wij hebben uniforme, voor heel de Unie geldige normen uitgewerkt om het luchtverkeer veiliger te maken. Bovendien heeft de Commissie voorstellen gedaan voor een gemeenschappelijke definitie van terrorisme, voor een in de gehele Europese Unie toepasselijk systeem van straffen voor met terreur verbonden misdrijven en voor een Europees aanhoudingsmandaat Deze voorstellen werden door de Europese Raad op zijn buitengewone bijeenkomst op 21 september sterk ondersteund. Bij die gelegenheid heeft de Raad de landen van de Europese Unie gevraagd “ieder volgens zijn eigen middelen” bij te dragen tot de nieuwe wereldwijde campagne tegen terrorisme. En dat is ook gebeurd: bepaalde landen hebben hun strijdkrachten gemobiliseerd en aangeboden, terwijl andere informatie hebben verstrekt of hun luchtmachtbasis ter beschikking hebben gesteld."@nl2 "Senhora Presidente, Senhor Primeiro Ministro, Senhores Deputados, em primeiro lugar, gostaria de dizer que, finalmente, a Comissão recebeu com grande satisfação uma boa notícia nos últimos dias, mais concretamente que o exército republicano irlandês apelou à deposição das armas, em aplicação do acordo da Sexta-feira Santa. A Comissão irá também acompanhar com atenção a consolidação do processo de reconciliação na Irlanda do Norte através do nosso programa PEACE. Apesar da importância e do sucesso desta acção comum, é um facto que a atenção dos meios de informação se concentrou sobretudo nas iniciativas tomadas pelos diferentes países. De algum modo, esse facto veio ofuscar e turvar o debate em curso acerca do papel concreto que a Europa no seu conjunto deve desempenhar no plano internacional. É precisamente esse aspecto que eu hoje gostaria de focar. Desde o início do mandato da minha Comissão, um dos objectivos dessa mesma Comissão tem sido reforçar a presença europeia a nível mundial. A nova situação mundial tornou esse objectivo ainda mais urgente. Para poder apresentar-se como protagonista na cena mundial, a União Europeia deve, efectivamente, falar com uma só voz – uma voz clara e vigorosa – e deve fazer acompanhar as suas palavras de uma acção unitária. A União tem dado alguns passos nesse sentido, não podemos negá-lo. Basta comparar, por exemplo, a variedade de atitudes assumidas pelos Estados-Membros na época da Guerra do Golfo, há dez anos, com a nossa recente tomada de posição sobre a situação na ex-República jugoslava da Macedónia e com a coerência da nossa actual resposta ao terrorismo. E eu aproveito esta oportunidade para sublinhar o excelente trabalho efectuado nesse sentido pela Presidência belga, sempre atenta no sentido de apoiar com coragem e inteligência os objectivos partilhados e comuns da União Europeia. No entanto, ainda estamos muito longe de ter uma verdadeira política externa e de segurança comum, de que tanto necessitamos. Por isso, fiquei satisfeito por, na declaração da União Europeia de 14 de Setembro, nos termos comprometido publicamente a desenvolver a nossa política externa e de segurança comum e a actuar por forma a que a União possa realmente fazer-se ouvir e possa, efectivamente, falar com uma só voz. Uma política comum não é, naturalmente, uma política única, uniformemente adoptada por cada Estado-Membro, uma vez que cada um tem os seus papéis específicos. Uma política comum é uma política que multiplica as forças dos diferentes países em torno de objectivos comuns e com instrumentos comuns. Terá havido, quanto a esse ponto, “ausência da Europa”, como algumas pessoas defendem? A minha resposta é “não”, muito embora seja necessário fazer distinções. Sempre que a integração é possível e real, a Europa está a reagir com iniciativas específicas e respostas adequadas. Isso não é nada surpreendente, uma vez que o método comunitário assegura há cinquenta anos uma acção da União eficaz, rápida e visível, em todos os domínios em que essa acção é possível. É nas zonas menos integradas, em que o método comunitário está quase ausente ou está efectivamente ausente, que se coloca o verdadeiro problema de eficácia da acção da União Europeia. Esse dado adquirido deve servir-nos de estímulo para prepararmos ainda com maior determinação as próximas grandes etapas políticas da União. Uma política comum assegura a coordenação das várias políticas nacionais num contexto comunitário, com base no método comunitário, por forma a servir os interesses gerais da União. E no domínio da política externa e de segurança comum ainda não chegámos a esse ponto, visto que ainda não se conseguiu o consenso necessário: estamos, como costuma dizer-se, numa fase de transição. Mas é para esse objectivo que devemos tender, construindo desde já uma política que colha inspiração na experiência adquirida no terreno comunitário, utilizando da melhor maneira possível os instrumentos de que dispomos. Em primeiro lugar, a unidade de acção. Eis a razão pela qual, em meu entender, uma acção separada de poucos não corresponde nem aos interesses comuns nem aos interesses dos diferentes países, quer se trate de grandes ou pequenos países. Em Gand registei o facto de nenhum Estado-Membro pretender avançar nesse sentido, mas a Comissão tem o dever de se manter vigilante, para garantia de todos. Em segundo lugar, os mecanismos institucionais concretos para decidir. Este é o tipo de política externa e de segurança comum que devemos desenvolver, e que devemos desenvolver rapidamente, tendo em conta aquilo que de positivo já se conseguiu fazer, se queremos efectivamente marcar posição de forma útil no mundo que vai emergindo da tragédia de 11 de Setembro. Registo com agrado que a Comissão dos Assuntos Constitucionais do Parlamento Europeu discutiu demoradamente e com grande atenção as implicações da política externa e de segurança comum no funcionamento das Instituições e, em especial, do Conselho. Congratulo-me com as propostas apresentadas no relatório Poos e felicito o senhor deputado Poos pelos resultados obtidos na abordagem de questões tão complexas e também tão delicadas. Espero que esta assembleia as aprove hoje integralmente e que o Conselho se esforce por torná-las operacionais o mais rapidamente possível. A Comissão está pronta para colaborar plenamente nesse sentido correcto. As declarações de 14 de Setembro comportam importantes consequências para as prioridades da política externa da União. A breve e médio prazo devemos prestar ainda mais atenção ao nosso diálogo com o mundo árabe e com o mundo islâmico; ao processo de paz do Médio Oriente, que constitui o centro dos dramas que estamos a viver; e à exploração integral – e essa é a nossa função – de todas as potencialidades que nos são oferecidas pelo processo de Barcelona. Chegou a altura de iniciar uma nova fase na política do Mediterrâneo. No entanto, os resultados até agora obtidos – embora nem sempre, e muitas vezes não por nossa causa – não têm sido satisfatórios. Neste momento, devemos utilizar da melhor maneira todas as oportunidades à nossa disposição para podermos dar um salto de qualidade. O espaço euro-mediterrânico deve prever perspectivas concretas de integração económica, bem como a criação de mecanismos institucionais visando a tomada de decisões em comum. Além disso, todos aguardam um relançamento do nosso papel no Médio Oriente. Devemos actuar, em termos concretos e em comum, a fim de responder a esse desafio difícil, mas que, neste momento, está ao nosso alcance. Alargando os nossos horizontes, devemos analisar novamente as nossas políticas em matéria de intercâmbio e de cooperação com o Paquistão, a Índia e o Irão, bem como com a Arábia Saudita e os países do Golfo. Em relação ao Paquistão demos já alguns passos concretos nos últimos dias. Além disso, penso que deveremos estar prontos a reagir aos renovados sinais de interesse e de acções concretas tendo em vista objectivos comuns – como por exemplo a luta contra doenças como a SIDA – por parte de países como a Líbia. Estamos perante um facto absolutamente novo. Também neste caso, a Europa encontra-se na melhor posição para responder a esses sinais políticos e para ajudar esses países a aderirem à nossa coligação. Ao mesmo tempo, devemos preparar-nos energicamente para construir uma política coerente e activa com todos os nossos vizinhos: uma parceria dotada de objectivos, instituições e meios, em especial nas nossas relações com a Rússia e a Ucrânia; uma parceria que garanta estabilidade duradoura ao nosso continente. Este momento de mudança é também o momento de dar força a essas políticas. Por último, a nível mundial devemos repor a confiança, e uma das principais formas de fazê-lo no futuro imediato é conseguir lançar um novo de negociações mundiais sobre o comércio. Depois dos ataques desferidos em 11 de Setembro contra os Estados Unidos da América – nossos aliados históricos –, a União Europeia comprometeu-se publicamente a colaborar sem reservas com o esforço em curso com vista a entregar à justiça os executantes, os organizadores e os mandatários desses actos, e a chamar para responderem por eles todos quantos lhes ofereceram abrigo, apoio e hospitalidade. Deste modo, garantimos a nossa total solidariedade com o governo e com o povo dos Estados Unidos. Simultaneamente, devemos actuar de forma mais enérgica a fim de oferecer às regiões mais pobres do mundo uma possibilidade efectiva de desenvolvimento sustentável. Já disse e vou continuar a repeti-lo: devemos gerir a globalização, pô-la ao serviço de todos, tanto dos pobres como dos ricos. Nós, europeus, devemos estar orgulhosos das políticas seguidas na preparação do alargamento da União, as únicas políticas de globalização democrática até agora experimentadas no mundo: repito, a única globalização democrática. Devemos, portanto, fazer face com energia, coragem e imaginação aos problemas globais que alimentam o ressentimento e o descontentamento: a pobreza, as crescentes diferenças de rendimento e os já insuportáveis desequilíbrios económicos e sociais. São essas as sementes da frustração e da tensão em relação ao Ocidente. A coligação contra o terrorismo deve avançar a par e passo com uma coligação com vista ao desenvolvimento, em que o exemplo da União pode desempenhar uma função de motor. Minhas Senhoras e Meus Senhores, o Conselho especial de 21 de Setembro pediu à Comissão para analisar as repercussões económicas dos ataques terroristas. Fizemo-lo imediatamente e, como já disse o Senhor Primeiro Ministro Verhofstadt, a Comissão apresentou um relatório ao Conselho Europeu de Gand. A economia europeia estava já em manifesto abrandamento, mesmo antes de 11 de Setembro. A consequência imediata dos ataques terroristas foi mais uma perda de confiança dos consumidores e uma sensação generalizada de incerteza. Existem, no entanto, vários factores positivos que devemos ter presentes, factores esses que nos permitem fazer face ao actual choque muito mais tranquilamente do que se verificou em idênticas circunstâncias no passado. Em primeiro lugar, os aspectos fundamentais da nossa economia. A economia europeia – e isso ao contrário dos Estados Unidos – está isenta de desequilíbrios comerciais, e os europeus continuam a ter uma propensão para a poupança altamente positiva. Além disso, ao contrário do que aconteceu nas crises anteriores, a União mostrou-se em grande medida protegida contra possíveis ondas de desvalorizações e contra-desvalorizações das moedas graças à existência de uma sólida e fiável moeda única, o euro. Imaginem o cenário de hoje sem o euro! Os acontecimentos das últimas semanas deveriam tornar-nos ainda mais orgulhosos do salto de qualidade que o euro nos permitiu dar. Em segundo lugar, temos um programa. Estamos a preparar reformas estruturais com base numa estratégia cuidadosamente elaborada em Lisboa. Essas reformas não estão certamente completas, mas a actual crise deverá reforçar a nossa determinação política no sentido de levá-las a bom termo. Por isso apelo a esta assembleia e ao Conselho para que acabem com as demoras e acelerem a aprovação de todas as decisões tomadas em Lisboa e depois de Lisboa com vista a tornar mais eficiente a economia europeia. Só se soubermos alcançar os objectivos e as metas já fixados poderemos minimizar a generalização e a duração do desemprego e maximizar o potencial de crescimento a médio e longo prazo. Nos dias seguintes, vi com satisfação essas declarações de solidariedade traduzirem-se numa acção rápida e concertada a nível europeu. Em terceiro lugar, temos instrumentos. Conseguimos uma importante disciplina fiscal, que nos garante ainda um certo espaço de manobra durante esta fase de abrandamento. No entanto, o problema da coordenação das políticas económicas coloca-se, nesta fase, com toda a seriedade, e isso acontece em virtude da permanente dificuldade em aplicar também a este sector o método comunitário. Tomando estas premissas como ponto de partida, transmiti ao Conselho Europeu duas mensagens: em primeiro lugar, com base nas informações actualmente disponíveis, a nossa economia está a dar provas de uma efectiva capacidade de resistência: uma mensagem não digo optimista mas serena; em segundo lugar, no entanto, devemos continuar a manter sob apertado controlo a evolução da economia, não só na União e na zona euro mas também a nível mundial. Se a situação mudar, devemos estar prontos para intervir com os instrumentos de que dispomos. Gostaria de insistir, uma vez mais, na importância de coordenarmos as nossas iniciativas. Dada a actual integração, todas as acções devem ser coordenadas ao nível da zona euro e da União Europeia. Na situação de incerteza actual, devemos demonstrar que estamos a actuar de forma coordenada e que temos vontade de utilizar todos os instrumentos à nossa disposição. Senhora Presidente, Senhor Primeiro Ministro, Senhores Deputados, chegou o momento da máxima unidade, da máxima determinação, da máxima firmeza. Façamos com que o horror de 11 de Setembro possa gerar esperanças duradouras. A reacção das nossas populações aos recentes acontecimentos veio demonstrar que a União Europeia deve estar mais presente, não menos. Para que a Europa possa cumprir as suas promessas de solidariedade – solidariedade com os Estados Unidos mas também defesa da solidariedade global -, deve existir uma autêntica comunidade de acção entre os Estados-Membros da União Europeia. A Comissão irá continuar a actuar com todas as suas energias nesse sentido. Chris Patten, o Ministro dos Negócios Estrangeiros belga Louis Michel e Javier Solana deslocaram-se primeiro a Washington e depois ao Paquistão, Irão, Arábia Saudita, Egipto e Síria, a fim de tomaram parte na construção de uma coligação global contra o terrorismo. As autoridades europeias providenciaram rapidamente o aumento da cooperação entre as forças policiais e os serviços de informação, no interior da União e com os países terceiros, em especial com os Estados Unidos. Com base na legislação de emergência acordada a nível comunitário, congelámos actividades pertencentes a pessoas suspeitas de terrorismo num valor superior a 100 milhões de euros. Elaborámos padrões uniformes aplicáveis em toda a União, por forma a tornar mais seguras as viagens aéreas. Além disso, a Comissão apresentou propostas que prevêem uma definição comum de terrorismo, um sistema de penas aplicáveis em toda a União Europeia para os crimes conexos e um mandato de captura europeu. Estas propostas foram fortemente apoiadas pelo Conselho Europeu reunido em sessão extraordinária no dia 21 de Setembro. Nessa ocasião, o Conselho pediu aos países da União Europeia para contribuírem, cada um em conformidade com os seus meios, para a nova campanha global contra o terrorismo. E foi isso que se fez: alguns países mobilizaram ou ofereceram as suas forças armadas, enquanto outros forneceram informações ou disponibilizaram as suas bases aéreas."@pt11 "Fru talman, herr premiärminister, ärade ledamöter! Låt mig för det första säga att kommissionen till sin stora glädje äntligen har fått höra goda nyheter, nämligen att den irländska republikanska armén har börjat lämna in sina vapen som ett första steg i tillämpningen av långfredagsavtalet. Kommissionen kommer uppmärksamt att följa konsolideringen av försoningsprocessen i Nordirland, bl.a. genom vårt program Peace. Men trots betydelsen av och framgångarna för denna gemensamma insats så är det ett faktum att informationstjänsternas uppmärksamhet framför allt har koncentrerats till initiativ som tagits av de enskilda länderna. Detta har på sätt och vis fördunklat eller förorenat den pågående debatten om den konkreta roll som Europa som helhet borde spela på det internationella planet. Och det är just denna aspekt som jag skulle vilja uppehålla mig vid i dag. Ända sedan min kommission tillträdde har ett av målen för Europeiska kommissionen varit att förstärka den europeiska närvaron på global nivå. Den nya situationen har gjort detta mål ännu viktigare. För att kunna framstå som huvudrollsinnehavare på världsscenen måste Europeiska unionen i själva verket tala med en enda röst – en tydlig och kraftfull röst – och den borde låta sina ord följas av gemensam handling. Unionen har tagit vissa steg i den riktningen, det kan ingen förneka. Jämför till exempel de olika ståndpunkter som medlemsstaterna intog i samband med Gulfkriget för tio år sedan med vår ståndpunkt inför situationen i f.d. Jugoslaviska republiken Makedonien och med sammanhållningen när det gäller dagens svar på terrorismen. Jag vill här ta tillfället i akt att understryka det utmärkta arbete som utförts i det avseendet av det belgiska ordförandeskapet, som alltid varit berett att på ett modigt och intelligent vis stödja Europeiska unionens gemensamma mål. Men ändå står vi långt ifrån att få en verkligt effektiv gemensam utrikes- och säkerhetspolitik, något som vi har starkt behov av. Det gläder mig därför att vi i Europeiska unionens förklaring av den 14 september offentligt lovade att utveckla vår gemensamma utrikes- och säkerhetspolitik och att se till att Europeiska unionen verkligen gör sin röst hörd och äntligen kan tala med en gemensam röst. En gemensam politik innebär naturligtvis inte en enda politik som på exakt samma sätt införs av varje enskild medlemsstat, eftersom varje stat har sin egen specifika roll att spela. En gemensam politik är en politik som förstärker de enskilda staternas styrka genom att samla dem runt delade mål och gemensamma instrument. Har Europa i det här sammanhanget varit "frånvarande", som vissa hävdar? Mitt svar är "nej", även om vissa preciseringar är nödvändiga. På de områden där integrationen är möjlig och konkret har Europa reagerat med specifika initiativ och adekvata svar. Detta är sannerligen inte förvånande med tanke på att gemenskapsmodellen sedan femtio år garanterar en effektiv, snabb och synlig reaktion från unionen på alla de områden där detta är möjligt. Det är på de minst integrerade områdena, där gemenskapsmetoden är praktiskt taget frånvarande eller saknas helt, som det verkliga problemet uppkommer när det gäller hur effektivt Europeiska unionens agerande är. Detta faktum borde utgöra en stimulans för oss så att vi med än större beslutsamhet förbereder oss inför de kommande viktiga punkterna på unionens politiska dagordning. En gemensam politik garanterar att samordningen av de olika nationella politiska programmen får en gemensam ram, byggd på gemenskapsmodellen, för att främja unionens gemensamma intressen. Och när det gäller den gemensamma utrikes- och säkerhetspolitiken har vi ännu inte nått fram till den punkten, för den samsyn som krävs har ännu inte uppnåtts. Vi befinner oss, som man säger, i en övergångsfas. Men det är detta mål vi måste hålla fast vid och redan nu bygga upp en politik som inspireras av de erfarenheter vi har gjort tillsammans genom att på bästa sätt utnyttja de instrument som står till vårt förfogande. För det första gäller detta vårt gemensamma handlande. Det är därför enskilda åtgärder från ett fåtal länder enligt min mening inte motsvarar vare sig våra gemensamma intressen eller de enskilda ländernas intressen, vare sig de är små eller stora. Jag kunde notera i Gent att ingen medlemsstat hade för avsikt att gå i den riktningen, men det är kommissionens skyldighet att vara vaksam för att skydda våra gemensamma intressen. För det andra gäller det institutionella mekanismer för beslutsfattandet. Detta är den typ av gemensam utrikes- och säkerhetspolitik som vi måste utveckla, och som vi måste utveckla snabbt med tanke på hur mycket positivt som redan har uppnåtts, om vi verkligen vill få något att säga till om i den värld som håller på att växa fram ur tragedin den 11 september. Jag konstaterar med tillfredsställelse att Europaparlamentets utskott för konstitutionella frågor har genomfört en lång och mycket grundlig diskussion om den gemensamma utrikes- och säkerhetspolitikens följder för institutionernas, och framför allt rådets, sätt att arbeta. Jag gläder mig åt de förslag som lagts fram i Roos betänkande och jag gratulerar Roos till de resultat han uppnått när det gäller frågor som är så komplicerade och även så känsliga. Jag hoppas att denna församling i dag kan godkänna förslagen i sin helhet och att rådet ser till att de blir operativa så snart som möjligt. Kommissionen är beredd att samarbeta fullt ut i en sådan positiv riktning. Uttalandena den 14 september medför betydande konsekvenser för unionens utrikespolitiska prioriteringar. På kort och medellång sikt måste vi ägna ännu mer uppmärksamhet åt vår dialog med den arabiska världen och med den islamiska världen, åt fredsprocessen i Mellanöstern, som är centrum i det drama som vi upplever, och åt att verkligen ta till vara – och detta är vår uppgift – alla de möjligheter som erbjudits oss genom Barcelonaprocessen. Det är nu dags att inleda en ny fas i Medelhavspolitiken. De resultat som hittills har uppnåtts – även om detta inte alltid, eller snarare ofta, inte har varit vårt fel – har emellertid inte varit tillfredsställande. Nu måste vi utnyttja alla de möjligheter som står till vårt förfogande för att höja kvaliteten. Europa-Medelhavsområdet måsta skapa konkreta förutsättningar för ekonomisk integration och inrätta institutionella mekanismer för ett gemensamt beslutsfattande. Alla väntar dessutom på att vi skall ta nya initiativ i Mellanöstern. Vi måste arbeta konkret och gemensamt för att bemöta den svåra utmaning som vi i dag ställs inför. Om vi så vidgar horisonten så måste vi också granska vår politik när det gäller utbyte och samarbete med Pakistan, Indien och Iran, samt med Saudiarabien och Gulfstaterna. När det gäller Pakistan har vi redan tagit konkreta steg under de senaste dagarna. Vi måste dessutom vara beredda att reagera på de nya signalerna från länder som Libyen om en vilja att vidta konkreta åtgärder när det gäller gemensamma mål – till exempel kampen mot aids och andra sjukdomar. Detta är något helt nytt. Även i det här fallet befinner sig Europa i den bästa positionen för att reagera på dessa politiska signaler och för att hjälpa dessa länder att stanna kvar i vår koalition. Samtidigt måste vi agera kraftfullt för att konstruera en sammanhängande och aktiv politik tillsammans med alla våra grannar: ett partnerskap som har mål, institutioner och resurser, framför allt när det gäller våra förbindelser med Ryssland och Ukraina, ett partnerskap som garanterar en hållbar stabilitet på vår kontinent. Denna föränderliga epok är även rätt tillfälle för att förstärka en sådan politik. På global nivå, slutligen, måste vi bygga upp förtroendet, och ett av de bästa sätten att göra detta inom den omedelbara framtiden är att starta en ny förhandlingsrunda om världshandeln. Efter de hänsynslösa attentaten den 11 september mot Förenta staterna – våra historiska allierade – har Europeiska unionen offentligt lovat att samarbeta utan förbehåll i de pågående insatserna för att ställa dem som utförde, organiserade och ledde dessa attacker inför rätta och för att ställa dem till svars som har erbjudit terroristerna skydd, stöd och en fristad. På så vis har vi garanterat vår totala solidaritet med USA:s regering och folk. Samtidigt måste vi agera kraftfullare för att erbjuda de mest eftersatta regionerna i världen en faktiskt möjlighet att nå en hållbar utveckling. Jag har redan sagt det och jag säger det igen: vi måste styra globaliseringen, se till att den blir till nytta för alla, fattiga såväl som rika. Vi européer borde vara stolta över den politik som genomförts i samband med förberedelserna inför unionens utvidgning, den enda demokratiska globaliseringspolitik som hittills har prövats i praktiken i världen: jag upprepar, den enda demokratiska globaliseringen. Vi måste därför med energi, mod och fantasi ta itu med de globala problem som föder agg och missnöje: fattigdomen, den växande inkomstklyftan, den numera outhärdliga ekonomiska och sociala obalansen. Detta är frön till frustration och spänningar gentemot västerlandet. Koalitionen mot terrorismen måste hålla jämna steg med en koalition för utveckling, där unionens goda exempel kan bli en ledande kraft. Mina damer och herrar! Vid det extra rådet den 21 september uppmanades kommissionen att analysera terrorattackernas ekonomiska återverkningar. Detta gjorde vi omedelbart och som premiärminister Verhofstadt påpekade lade kommissionen fram en rapport vid Europeiska rådet i Gent. Den europeiska ekonomin hade helt klart bromsats upp redan före den 11 september. Den omedelbara konsekvensen av terrorattackerna blev en ytterligare förlust av konsumenternas förtroende och en spridd känsla av osäkerhet. Det finns emellertid verkliga positiva faktorer som vi måste hålla i åtanke, faktorer som gör det möjligt för oss att bemöta den chock som drabbat oss med betydligt större tillförsikt än vad som varit fallet under liknande omständigheter tidigare. För det första tack vare de grundläggande förutsättningarna för vår ekonomi. Den europeiska ekonomin – och detta till skillnad från den amerikanska – är fri från kommersiella obalanser, och européerna har fortfarande en starkt positiv tendens att spara. Till skillnad från vad som skedde vid tidigare kriser har unionen dessutom till stor del varit skyddad från tänkbara devalveringsvågor och motdevalveringar av sina valutor tack vare förekomsten av en robust, pålitlig gemensam valuta, euron. Föreställ er sceneriet i dag utan euron! Händelserna under de senaste veckorna borde göra att vi känner oss ännu stoltare över den kvalitetshöjning som vi har kunnat genomföra tack vare euron. För det andra har vi ett program. Vi håller på med att genomföra strukturella reformer på grundval av den strategi som noggrant utarbetades i Lissabon. De reformerna är verkligen inte genomförda, men den nuvarande krisen borde förstärka vår politiska vilja när det gäller att föra dem till ett lyckligt slut. Jag riktar mig därför till denna församling och till rådet med en uppmaning om att sluta förhala och i stället öka takten när det gäller att godkänna alla de beslut som fattats i Lissabon och efter Lissabon för att göra den europeiska ekonomin än effektivare. Endast om vi kan nå de mål vi redan har satt upp kan vi minimera arbetslöshetens omfattning och varaktighet och maximera utvecklingspotentialen på medellång och lång sikt. Jag har sedan dess med stor tillfredsställelse kunnat konstatera hur våra solidaritetsyttringar har omsatts i snabb och konkret handling på europeisk nivå. För det tredje: instrumenten finns. Vi har kunnat genomdriva en betydande skattedisciplin, något som fortfarande ger oss ett visst manöverutrymme under denna avmattningsfas. Men ändå finns problemet med samordningen av den ekonomiska politiken kvar i detta skede med alla de allvarliga effekter det får, och problemet finns kvar på grund av de fortsatta svårigheterna när det gäller att även på detta område tillämpa gemenskapsmetoden. Utifrån dessa förutsättningar har jag skickat två meddelanden till Europeiska rådet. Det första handlar om att vår ekonomi visar prov på verklig styrka på grundval av den information som står till buds. Detta är ett meddelande som, om än inte optimistiskt, förmedlar en viss känsla av trygghet. Det andra handlar om att vi måste fortsätta hålla den ekonomiska utvecklingen under uppsikt, inte bara inom unionen och eurozonen utan också på global nivå. Om situationen förändras måste vi vara beredda att ingripa med de instrument som står till vårt förfogande. Låt mig ännu en gång understryka vikten av att vi samordnar våra initiativ. Med tanke på den nuvarande integrationen måste alla åtgärder samordnas på eurozonsnivå och på unionsnivå. I den osäkra situation som råder för närvarande måste vi kunna visa att vi agerar gemensamt och att vi har viljan att utnyttja alla de instrument som står till vårt förfogande. Fru talman, herr premiärminister, ärade ledamöter! Nu är tillfället inne att visa största möjliga enighet, största möjliga beslutsamhet och största möjliga fasthet. Låt oss agera så att fasorna den 11 september kan leda fram till ett hopp som varar. Våra medborgares reaktioner på händelserna under senare tid har visat att Europeiska unionen borde vara mer närvarande, inte mindre. För att Europa skall kunna leva upp till sina löften om solidaritet – löftet om solidaritet med Förenta staterna, men även löftet att skydda den globala solidariteten – så måste det finnas en äkta samsyn när det gäller hur Europeiska unionens medlemsstater agerar. Kommissionen kommer att fortsätta att verka i den riktningen med all sin kraft. Chris Patten, den belgiske utrikesministern Louis Michel och Javier Solana har rest, först till Washington och därefter till Pakistan, Iran, Saudiarabien, Egypten och Syrien för att delta i uppbyggnaden av en global koalition mot terrorismen. De europeiska myndigheterna tillkännagav snabbt att man tänker förstärka samarbetet mellan polis och informationstjänst inom unionen och med tredjeland, framför allt med USA. På grundval av den speciallagstiftning som överenskommits på gemenskapsnivå har vi fryst tillgångar som uppgår till över 100 miljoner euro för personer som misstänks för terrorism. Vi har utarbetat gemensamma normer som kan tillämpas i hela unionen för att göra flygtransporterna säkrare. Kommissionen har dessutom lagt fram förslag om en gemensam definition av begreppet terrorism, ett system av påföljder som kan utmätas i hela Europeiska unionen för brott i samband med terrorism, och en europeisk arresteringsorder. Dessa förslag fick ett starkt stöd av Europeiska rådet under dess extra sammanträde den 21 september. Vid det tillfället uppmanade rådet länderna inom Europeiska unionen att bidra, var och en utifrån sina egna förutsättningar, i den nya globala kampanjen mot terrorismen. Så har också skett: vissa länder har mobiliserat eller erbjudit sina väpnade styrkor medan andra har lämnat information eller ställt sina flygbaser till förfogande."@sv13
lpv:unclassifiedMetadata	"(Aplausos)"12,11 "(Applaudissements)"6 "(Applaus)"2 "(Applause)"10,10,3 "(Applausi)"9 "(Applåder)"13 "(Beifall)"7 "(Bifald)"1 "(Kraftigt bifald)"1 "(Lebhafter Beifall)"7 "(Levendig applaus)"2 "(Livliga applåder)"13 "(Loud applause)"10,3 "(Suosionosoituksia)"5 "(Vifs applaudissements)"6 "(Vivi applausi)"9 "(Vivos aplausos)"12,11 "(Voimakkaita suosionosoituksia)"5 "(Ζωηρά χειροκροτήματα)"8 "(Χειροκροτήματα)"8 "Presidente de la Comisión"12 "Presidente della Commissione"9 "Prodi,"12,9 "round"11,9 "shock"9 "standard"9

Named graphs describing this resource:

The resource appears as object in 2 triples

Context graph