Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-10-03-Speech-3-205"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20011003.6.3-205"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Señor Presidente, muchas gracias a todos los intervinientes en el debate por sus comentarios y por sus aportaciones.
Por parte de la Comisión se ha insistido, en alguna ocasión, en que la posición cíclicamente ajustada de los déficit debería incluirse en la información de los programas de estabilidad, y ustedes conocen perfectamente que tenemos dificultades técnicas, no en cuanto al concepto, sino en cuanto al sistema de cálculo de esta posición estructuralmente ajustada.
Evidentemente, esto no nos va a permitir ser más flexibles, sino aplicar el Pacto a una realidad económica distinta de la que existía cuando se definieron los diferentes programas de estabilidad. Y eso quiere decir, por lo tanto, que, en la interpretación de la Comisión, los objetivos nominales, y lo he dicho en mi primera intervención, no deben considerarse como algo absolutamente inmodificable. Los objetivos nominales están ligados a unos ciertos supuestos de crecimiento. Por lo tanto, como decía, no hay problemas, hay flexibilidad, no hay dogmatismos, más bien estamos en un período distinto al anterior en cuanto a la aplicación del Pacto de estabilidad y crecimiento.
¿Una tesis de mayor gasto resolvería los problemas? Yo creo que no. Nuestra posición es que, vista la experiencia europea, en los últimos años, de comportamientos más bien procíclicos en este tipo de decisiones, viendo la dificultad para recuperar situaciones de equilibrio, viendo incluso el impacto que han tenido algunas posiciones en los últimos meses, no es la buena opción. Por eso seguimos pensando que la buena opción, y lo he dicho en mi intervención inicial -alguno de ustedes también se ha referido a ello-, es seguir adelante con más Europa.
Más Europa quiere decir Lisboa; más Europa quiere decir, cuando hablamos de Lisboa, aumentar nuestro crecimiento potencial; más Europa quiere decir sistemas más eficientes; más Europa quiere decir también tomar más en consideración el impacto de la crisis en los mercados internacionales y tomar también en consideración elementos tan importantes como negociaciones comerciales internacionales de ayuda al desarrollo, todos aquellos elementos vinculados que sin duda alguna nos permitirán mejorar el contexto.
Últimos comentarios: más Europa puede querer decir también, avance, sin duda alguna, en los elementos vinculados a la competencia fiscal a los que algunos de ustedes se han referido o, desde luego, en la lucha contra el blanqueo de dinero. Elementos, sin duda alguna, fundamentales para poder avanzar en todo lo que nosotros pretendemos.
Un debate como el de hoy hubiera exigido una respuesta mucho más larga, pero me temo que, desgraciadamente, no contamos con mucho más tiempo. Pero sí querría comentarles estas ideas de forma rápida para que quede claramente definida la posición de la Comisión sobre este punto final.
Empezaré haciendo una referencia a nuestra diferente situación económica con respecto a los Estados Unidos. El punto de partida de la Unión Europea es totalmente distinto del de los Estados Unidos: ni nuestros equilibrios son los mismos, ni lo que ha sucedido en los Estados Unidos ha sucedido en Europa, ni nuestro modelo institucional es semejante. Intentar aplicar el modelo americano a Europa, en mi opinión, no corresponde a la realidad, y sería una opción no deseable.
Para alguno de ustedes nuestra preocupación es, se decía, evitar la intervención del sector público. No, en absoluto. En ningún caso hemos planteado este tema como un debate sector público/sector privado. Puede haber más inversión pública, puede haber más actuaciones públicas, aunque siempre dentro de las reglas establecidas en el sistema que entre nosotros nos hemos dado para que funcione de forma más eficiente el equilibrio entre la política monetaria y la política fiscal. Una buena muestra de la actuación rápida de una decisión pública está, sin duda alguna, en la decisión del ECOFIN sobre las líneas aéreas y la cobertura de los seguros como consecuencia de los riesgos políticos que se plantean.
A partir de ahí, el gran debate se ha planteado sobre el Pacto de estabilidad y crecimiento. Para algunos, la posición de los que lo defendemos es fundamentalista, para otros dogmática, algunos de ustedes han planteado incluso la tesis de cancelar el Pacto.
Yo más bien me alinearía con la Presidencia y con aquellos de ustedes que han hecho referencia a algo que me parece esencial. El Pacto de estabilidad y crecimiento pretende ser un instrumento que facilite una actuación anticíclica por parte de las finanzas públicas. Ese fue su objetivo y esa sigue siendo su esencia fundamental. Por lo tanto, ni hay dogmatismo ni hay fundamentalismo.
Podemos discutir si de nuestra experiencia pasada, que ha consistido en aplicar el Pacto durante períodos de crecimiento, hemos sacado la conclusión de que sólo funciona en esa dirección. Tampoco fuimos excesivamente dogmáticos en los momentos de crecimiento respecto a agotar las posibilidades del Pacto para reducir el déficit público en algunos de los Estados miembros, algo que en estos momentos podría, incluso, pesarnos.
Pero volvamos un poco a la lógica del Pacto. La lógica del Pacto es permitir actuaciones anticíclicas. La flexibilidad del Pacto está, sin duda alguna, en dos elementos fundamentales: el primero -las circunstancias excepcionales-, que no viene al caso analizar dado que sólo hablamos de circunstancias excepcionales en un caso de profunda recesión o de caída del crecimiento por debajo de ciertos niveles, y el segundo, la aplicación normal del Pacto a través del juego de los estabilizadores automáticos.
En el caso concreto de los estabilizadores automáticos, el elemento de flexibilidad viene dado en el propio Pacto y puedo señalar que no estamos modificando en absoluto ninguna posición, sino que es la propia naturaleza del Pacto.
En el Código de conducta que el ECOFIN aprobó el pasado mes de julio ya se dice que uno de los elementos fundamentales del Pacto de estabilidad y crecimiento es el objetivo a medio plazo para la posición presupuestaria, y se dice muy claramente que la evaluación de los objetivos de los países debe tomar en cuenta, de forma explícita, la posición cíclica y sus efectos sobre el presupuesto. Esto quiere decir, como alguno de ustedes ha referido, que, sin duda alguna, en la adecuación de los programas de estabilidad los Estados miembros tendrán que intentar considerar este elemento."@es12
|
| lpv:translated text |
"Hr. formand, mange tak til alle deltagerne i forhandlingen for deres kommentarer og bidrag.
Kommissionen har ved visse lejligheder lagt vægt på, at underskuddenes konjunkturjusterede stilling burde være inddraget i informationen om stabilitetsprogrammerne, og De ved udmærket, at vi har tekniske vanskeligheder, ikke hvad angår begrebet, men hvad angår systemet til beregning af denne strukturjusterede stilling.
Det vil naturligvis ikke give os mulighed for at være mere fleksible, men for at anvende pagten i en økonomisk virkelighed, der er forskellig fra den, der eksisterede, da de forskellige stabilitetsprogrammer blev vedtaget. Det betyder altså, at de nominelle mål efter Kommissionens mening, og det sagde jeg i mit første indlæg, ikke bør betragtes som noget, der slet ikke kan laves om på. De nominelle mål er knyttet til visse vækstskøn. Derfor er der som sagt ikke problemer, der er fleksibilitet, der er ikke dogmatisme, vi befinder os snarere i en periode, der adskiller sig fra den tidligere, hvad angår anvendelsen af stabilitets- og vækstpagten.
Ville en tese om større forbrug løse problemerne? Det tror jeg ikke. Når man tænker på de europæiske erfaringer i det seneste år med nærmest procykliske adfærdsmønstre ved denne type beslutninger, når man tænker på vanskelighederne med at få genoprettet ligevægtstilstande, når man tillige tænker på den virkning, som nogle holdninger har haft i de seneste måneder, mener vi ikke, at det er nogen god løsning. Derfor mener vi fortsat, at den gode løsning, og det sagde jeg i mit indledende indlæg - nogle af Dem har også nævnt det - er at fortsætte med mere Europa.
Mere Europa betyder Lissabon, mere Europa betyder, når vi taler om Lissabon, at forøge vores potentielle vækst, mere Europa betyder mere effektive systemer, mere Europa betyder også mere opmærksomhed på krisens virkning på de internationale markeder og på noget så vigtigt som internationale handelsforhandlinger om udviklingsbistand. Alle de elementer tilsammen vil uden tvivl gøre det muligt for os at forbedre sammenhængen.
Min sidste kommentar er, at mere Europa også uden tvivl kan betyde fremskridt på de områder, der er forbundet med den skattekonkurrence, som nogle af Dem har omtalt, og naturligvis hvad angår bekæmpelsen af hvidvaskning af penge. Alt sammen grundlæggende betingelser for at kunne gøre fremskridt med alt det, vi ønsker.
En debat som den i dag kræver egentlig et meget længere svar, men jeg er bange for, at vi desværre ikke har meget tid tilbage. Men jeg ville gerne fortælle Dem om disse idéer hurtigt, så Kommissionens holdning til dette sidste punkt er helt klar.
Jeg vil indlede med at påpege de punkter, hvorpå vores økonomiske situation adskiller sig fra USA's. EU's udgangspunkt er helt forskelligt fra USA's. Vores ligevægte er ikke de samme, det, der er sket i USA, er ikke sket i Europa, vores institutionelle modeller er forskellige. At forsøge at anvende den amerikanske model på Europa er efter min mening urealistisk og lidet ønskværdigt.
For nogle af Dem gælder det især om at undgå - det er blevet sagt - at den offentlige sektor griber ind. Overhovedet ikke. Vi har på ingen måde rejst dette spørgsmål som en debat om den offentlige kontra den private sektor. Der kan ske flere offentlige investeringer, der kan ske flere offentlige indgreb, men altid inden for rammerne af de regler, der er fastsat i det system, vi har fastlagt, for at ligevægten mellem den monetære politik og skattepolitikken kan fungere bedst muligt. Et godt eksempel på en hurtig offentlig beslutning er utvivlsomt Økofins beslutning om flyselskaberne og forsikringsdækningen som følge af de opståede politiske risici.
Det er udgangspunktet for den omfattende debat om stabilitets- og vækstpagten. For nogle er holdningen hos os, der forsvarer den, fundamentalistisk, for andre er den dogmatisk, og nogle af Dem har endda foreslået, at pagten skal ophæves.
Jeg er mere enig med formandskabet og de af Dem, der har nævnt noget, som jeg finder væsentligt. Stabilitets- og vækstpagten skal være et instrument, der letter en anticyklisk aktion fra de offentlige finansers side. Det var målet med den, og det er det stadig. Derfor er der hverken tale om dogmatisme eller fundamentalisme.
Vi kan diskutere, om vi ud fra vores tidligere erfaringer, hvor pagten kun er blevet anvendt i vækstperioder, har kunnet konkludere, at den kun fungerer under de betingelser. Vi var heller ikke særlig dogmatiske i vækstperioder med hensyn til at udtømme pagtens muligheder for at nedbringe det offentlige underskud i nogle af medlemsstaterne, noget, som nu kunne være til skade for os.
Men lad os vende lidt tilbage til pagtens logik. Pagtens logik er at muliggøre anticykliske indgreb. Pagtens fleksibilitet består uden tvivl af to grundlæggende elementer, nemlig det første - de enestående situationer - at det ikke fører til noget at analysere, da vi kun taler om enestående situationer i tilfælde af dyb recession eller stærkt faldende vækst, og det andet, hvor pagten anvendes normalt ved hjælp af de automatiske stabilisatorers indvirkning.
I det konkrete tilfælde med de automatiske stabilisatorer fremgår fleksibilitetselementet af selve pagten, og jeg kan sige, at vi overhovedet ikke ændrer nogen holdning, for pagten er sådan.
I den adfærdskodeks, som Økofin-Rådet vedtog i juli i år, står der, at et af de grundlæggende elementer ved stabilitets- og vækstpagten er målet for budgetstillingen på mellemlangt sigt, og der står meget tydeligt, at der ved evalueringen af landenes mål skal tages udtrykkeligt hensyn til konjunktursituationen og dens indvirkning på budgettet. Det betyder, som nogle af Dem har nævnt, at der ikke er nogen tvivl om, at medlemsstaterne skal forsøge at tage dette forhold i betragtning, når de tilpasser stabilitetsprogrammerne."@da1
"Herr Präsident, vielen Dank allen Teilnehmern der Debatte für ihre Bemerkungen und ihre Beiträge.
Die Kommission hatte schon bei anderer Gelegenheit hervorgehoben, dass die zyklisch angepasste Position der Defizite in die Informationen der Stabilitätsprogramme aufgenommen werden sollte, und Sie wissen sehr gut, dass wir technische Schwierigkeiten haben, nicht in Bezug auf den Titel, sondern in Bezug auf das Berechnungssystem dieser strukturell angepassten Position.
Dadurch wird uns sicherlich keine größere Flexibilität möglich sein, sondern wir müssen den Pakt auf eine andere als die bei der Definition der einzelnen Stabilitätsprogramme bestehende wirtschaftliche Realität anwenden. Das heißt folglich, dass bei der Interpretation der Kommission die Nominalziele, und ich habe das in meinem ersten Beitrag gesagt, nicht als etwas absolut Unveränderliches betrachtet werden dürfen. Die Nominalziele sind an bestimmte Wachstumsannahmen gebunden. Demzufolge gibt es keine Probleme, wie ich erklärte, es ist Flexibilität vorhanden, es gibt keine Dogmatismen, vielmehr ist, was die Anwendung des Stabilitäts- und Wachstumspakts betrifft, der Zeitraum ein anderer als vorher.
Würden höhere Ausgaben die Probleme lösen? Ich glaube nicht. Wir meinen, dass dies in Anbetracht der europäischen Erfahrungen der letzten Jahre, die auf eher prozyklischen Verhaltensweisen bei Entscheidungen dieser Art beruhen, angesichts der Schwierigkeit zur Wiederherstellung von Gleichgewichtssituationen und auch angesichts der Auswirkung, die einige Positionen in den letzten Monaten gehabt haben, nicht die richtige Option ist. Daher bleiben wir dabei, dass die richtige Option, und das habe ich in meinem ersten Redebeitrag zum Ausdruck gebracht – jemand von Ihnen hat das ebenfalls angesprochen –, darin besteht, weiterhin mehr Europa zu wollen.
Mehr Europa heißt Lissabon; mehr Europa bedeutet, wenn wir von Lissabon sprechen, unser potenzielles Wachstum zu erhöhen; mehr Europa heißt wirksamere Systeme; mehr Europa bedeutet auch, die Auswirkung der Krise auf die internationalen Märkte und auch solche wichtigen Elemente wie internationale kommerzielle Verhandlungen über die Entwicklungshilfe, alle die damit verbundenen Elemente, die es uns fraglos gestatten werden, den Kontext zu verbessern, stärker zu berücksichtigen.
Noch eine letzte Anmerkung: Mehr Europa kann auch ohne jeden Zweifel Fortschritt in der Frage der Steuerzuständigkeit bedeuten, die einige von Ihnen angesprochen haben, oder natürlich im Kampf gegen die Geldwäsche. Das sind zweifellos grundlegende Voraussetzungen, um in allen gewünschten Fragen voranzukommen.
Eine Debatte wie die heutige erfordert eigentlich eine viel längere Antwort, aber ich fürchte, dass wir leider nicht viel mehr Zeit haben. Aber ich wollte kurz meine Bemerkungen zu diesen Gedanken vortragen, damit die Haltung der Kommission zu diesem letzten Punkt deutlich wird.
Ich werde mit einem Hinweis auf unsere unterschiedliche wirtschaftliche Lage gegenüber der in den USA beginnen. Der Ausgangspunkt in der Europäischen Union ist völlig anders als der in den Vereinigten Staaten, unsere Gleichgewichte sind nicht dieselben, das, was sich in den USA ereignet hat, gilt nicht für Europa, und unser institutionelles Modell ist anders. Der Versuch, das amerikanische Modell auf Europa anzuwenden, entspricht meiner Meinung nach nicht der Realität und wäre eine nicht wünschenswerte Option.
Einigen von Ihnen geht es darum zu verhindern – so wurde deutlich –, dass der öffentliche Sektor interveniert. Absolut nicht. Keinesfalls haben wir dieses Thema als eine Frage der Auseinandersetzung zwischen öffentlichem Sektor und Privatsektor dargestellt. Es kann mehr öffentliche Investitionen und mehr öffentliches Eingreifen geben, aber immer im Rahmen des Systems festgelegter Regeln, die wir uns geschaffen haben, damit das Gleichgewicht zwischen der Währungspolitik und der Fiskalpolitik wirksamer funktioniert. Ein guter Beweis für die schnelle Umsetzung einer öffentlichen Entscheidung ist ohne jeden Zweifel der Beschluss des ECOFIN-Rats zu den Luftverkehrsunternehmen und zum Versicherungsschutz als Folge der bestehenden politischen Risiken.
Davon ausgehend ist die große Debatte über den Stabilitäts- und Wachstumspakt geführt worden. Für einige ist unsere Position fundamentalistisch, für andere dogmatisch, und einige von Ihnen haben gar gefordert, den Pakt zu annullieren.
Ich würde mich eher auf die Seite der Präsidentschaft und derjenigen unter Ihnen stellen, die auf eine mir wesentlich erscheinende Frage verwiesen haben. Der Stabilitäts- und Wachstumspakt will ein Instrument sein, das ein antizyklisches Handeln seitens der öffentlichen Finanzen fördert. Dies war sein Ziel, und dies ist weiterhin sein grundsätzliches Wesen. Folglich gibt es weder Dogmatismus noch Fundamentalismus.
Wir können darüber diskutieren, ob wir aus unserer Erfahrung in der Vergangenheit, die darin bestanden hat, den Pakt in Zeiten des Wachstums anzuwenden, die Schlussfolgerung gezogen haben, dass er nur in dieser Richtung funktioniert. Wir waren auch in Zeiten des Wachstums nicht übermäßig dogmatisch im Hinblick auf die Ausschöpfung der Möglichkeiten des Pakts zur Reduzierung des öffentlichen Defizits in einigen Mitgliedstaaten, was uns gegenwärtig sogar leid tun könnte.
Aber lassen Sie uns kurz auf die Logik des Pakts zurückkommen. Sie besteht darin, antizyklische Handlungen zuzulassen. Die Flexibilität des Pakts liegt ohne jeden Zweifel in zwei grundlegenden Elementen: das erste – die außerordentlichen Umstände – braucht nicht untersucht zu werden, da wir von außerordentlichen Umständen nur bei einer tiefgreifenden Rezession oder einem Abfall des Wachstums unter ein bestimmtes Niveau sprechen, und das zweite ist die normale Anwendung des Pakts über das Wirken der automatischen Stabilisatoren.
Im konkreten Fall der automatischen Stabilisatoren ist das Flexibilitätselement im Pakt selbst gegeben, und ich kann sagen, dass wir keine Position in irgendeiner Weise ändern, sondern dass sie sich aus dem eigentlichen Pakt ergibt.
In dem im Juli dieses Jahres vom ECOFIN-Rat angenommenen Verhaltenskodex wird bereits erklärt, dass eines der grundlegenden Elemente des Stabilitäts- und Wachstumspakts die mittelfristige Zielsetzung für die Haushaltsposition ist, und es wird ganz eindeutig festgestellt, dass bei der Bewertung der Ziele der Länder ausdrücklich die zyklische Position und deren Auswirkungen auf den Haushalt berücksichtigt werden müssen. Dies bedeutet, wie jemand von Ihnen dargelegt hat, dass die Mitgliedstaaten bei der Anpassung der Stabilitätsprogramme versuchen müssen, dieses Moment zu berücksichtigen."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, ευχαριστώ πολύ όλους τους ομιλητές στη συζήτηση για τις παρατηρήσεις και τη συνεισφορά τους.
Η Επιτροπή από την πλευρά της επέμεινε, σε ορισμένες περιπτώσεις, ότι η κυκλικά ρυθμισμένη θέση των ελλειμμάτων θα έπρεπε να συμπεριλαμβάνεται στην ενημέρωση των προγραμμάτων σταθερότητας και εσείς γνωρίζετε πολύ καλά ότι έχουμε τεχνικές δυσκολίες, όχι όσον αφορά την ιδέα, αλλά όσον αφορά το σύστημα υπολογισμού αυτής της διαρθρωτικά ρυθμισμένης θέσης.
Προφανώς, αυτό δεν πρόκειται να μας επιτρέψει να είμαστε πιο ευέλικτοι, αλλά να εφαρμόσουμε το Σύμφωνο σε μία διαφορετική οικονομική πραγματικότητα από εκείνη που επικρατούσε όταν καθορίστηκαν τα διάφορα προγράμματα σταθερότητας. Και αυτό σημαίνει, επομένως, ότι κατά την ερμηνεία της Επιτροπής, οι ονομαστικοί στόχοι, και το είπα στην πρώτη μου παρέμβαση, δεν πρέπει να θεωρούνται ως κάτι εντελώς αμετάβλητο. Οι ονομαστικοί στόχοι συνδέονται με ορισμένες προϋποθέσεις ανάπτυξης. Επομένως, όπως έλεγα, δεν υπάρχουν προβλήματα, υπάρχει ευελιξία, δεν υπάρχουν δογματισμοί, αλλά βρισκόμαστε σε μία περίοδο διαφορετική από την προηγούμενη ως προς την εφαρμογή του Συμφώνου Σταθερότητας και Ανάπτυξης.
Μία θέση μεγαλύτερων δαπανών θα έλυνε τα προβλήματα; Πιστεύω πως όχι. Η θέση μας είναι ότι, δεδομένης της ευρωπαϊκής εμπειρίας τα τελευταία χρόνια, και προκυκλικών κυρίως συμπεριφορών σ’ αυτού του είδους τις αποφάσεις, δεδομένης της δυσκολίας για την επανάκτηση συνθηκών ισορροπίας, δεδομένου ακόμη του αντίκτυπου που είχαν ορισμένες θέσεις τους τελευταίους μήνες, δεν είναι η σωστή λύση. Γι’ αυτό συνεχίζουμε να πιστεύουμε ότι η σωστή λύση, και το δήλωσα στην αρχική μου παρέμβαση – ορισμένοι από εσάς αναφερθήκατε επίσης σ’ αυτό – είναι να προχωρήσουμε μπροστά με περισσότερη Ευρώπη.
Περισσότερη Ευρώπη σημαίνει Λισαβόνα. Περισσότερη Ευρώπη σημαίνει, όταν μιλάμε για τη Λισσαβόνα, αύξηση του δυναμικού μας ανάπτυξης. Περισσότερη Ευρώπη σημαίνει πιο αποτελεσματικά συστήματα. Περισσότερη Ευρώπη σημαίνει επίσης να λαμβάνουμε περισσότερο υπόψη τον αντίκτυπο της κρίσης στις διεθνείς αγορές και να λαμβάνουμε επίσης υπόψη στοιχεία τόσο σημαντικά όπως διεθνείς εμπορικές διαπραγματεύσεις αναπτυξιακής βοήθειας, όλα εκείνα τα σχετικά στοιχεία που χωρίς καμία αμφιβολία θα μας επιτρέψουν τη βελτίωση της κατάστασης.
Μερικές τελευταίες παρατηρήσεις: περισσότερη Ευρώπη μπορεί να σημαίνει επίσης, πρόοδος, αναμφίβολα, στα στοιχεία που συνδέονται με την φορολογική αρμοδιότητα στην οποία αναφερθήκατε ορισμένοι ή, φυσικά, με τη καταπολέμηση της νομιμοποίησης εσόδων από παράνομες δραστηριότητες. Στοιχεία αναμφίβολα ουσιαστικά για να μπορέσουμε να προχωρήσουμε σ’ όλα αυτά που επιδιώκουμε.
Μία συζήτηση όπως η σημερινή θα απαιτούσε μία πολύ πιο μακροσκελή απάντηση, όμως φοβάμαι ότι, δυστυχώς, δεν διαθέτουμε πολύ χρόνο ακόμη. Ήθελα ωστόσο να σχολιάσω αυτές τις απόψεις εν συντομία για να καταστεί σαφής η θέση της Επιτροπής σ’ αυτό το τελευταίο σημείο.
Θα ξεκινήσω κάνοντας μία αναφορά στην δική μας διαφορετική οικονομική κατάσταση σε σχέση με τις Ηνωμένες Πολιτείες. Το σημείο αφετηρίας της Ευρωπαϊκής Ένωσης είναι εντελώς διαφορετικό από εκείνο των Ηνωμένων Πολιτειών, οι ισορροπίες μας δεν είναι οι ίδιες, ούτε αυτό που συνέβη στις Ηνωμένες Πολιτείες συνέβη στην Ευρώπη, ούτε το θεσμικό μας μοντέλο είναι παρόμοιο. Το να προσπαθήσουμε να εφαρμόσουμε το αμερικανικό μοντέλο στην Ευρώπη, κατά τη γνώμη μου, δεν ανταποκρίνεται στην πραγματικότητα, και θα ήταν μία μη επιθυμητή επιλογή.
Για ορισμένους από εσάς η ανησυχία μας είναι, κατά τα λεγόμενα, να αποφύγουμε την παρέμβαση του δημόσιου τομέα. Κατηγορηματικά, όχι. Σε καμία περίπτωση δεν θέσαμε αυτό το θέμα ως μία διαμάχη δημόσιου τομέα / ιδιωτικού τομέα. Μπορεί να υπάρξει περισσότερη δημόσια επένδυση, περισσότερες δημόσιες δράσεις, αν και πάντα μέσα στο πλαίσιο των καθιερωμένων κανόνων στο σύστημα που έχουμε ώστε να λειτουργεί με πιο αποτελεσματικό τρόπο η ισορροπία ανάμεσα στην νομισματική και τη φορολογική πολιτική. Ένα καλό παράδειγμα της γρήγορης δράσης μιας δημόσιας απόφασης είναι, χωρίς καμία αμφιβολία, η απόφαση του ECOFIN σχετικά με τις αεροπορικές γραμμές και την ασφαλιστική κάλυψη ως αποτέλεσμα των πολιτικών κινδύνων που δημιουργούνται.
Από κει και πέρα, η μεγάλη συζήτηση επικεντρώθηκε στο Σύμφωνο Σταθερότητας και Ανάπτυξης. Για ορισμένους, η θέση εκείνων που το υπερασπιζόμαστε είναι φονταμενταλιστική, για όλους δογματική, ορισμένοι από εσάς μέχρι που έθεσαν ζήτημα κατάργησης του Συμφώνου.
Εγώ συντάσσομαι περισσότερο με την Προεδρία και μ’ εκείνους από εσάς που αναφέρθηκαν σε κάτι που θεωρώ ουσιαστικό. Το Σύμφωνο Σταθερότητας και Ανάπτυξης φιλοδοξεί να είναι ένα μέσο που διευκολύνει μία αντικυκλική δράση εκ μέρους των δημόσιων οικονομικών. Αυτός ήταν ο στόχος του και αυτή εξακολουθεί να είναι η θεμελιώδης ουσία του. Επομένως, δεν υπάρχει ούτε δογματισμός ούτε φονταμενταλισμός.
Μπορούμε να συζητήσουμε αν η προηγούμενη εμπειρία μας, που συνίστατο στην εφαρμογή του Συμφώνου κατά τη διάρκεια περιόδων ανάπτυξης, βγάλαμε το συμπέρασμα ότι λειτουργεί μόνο σ’ αυτή την κατεύθυνση. Ούτε ήμασταν υπερβολικά δογματικοί στις περιόδους ανάπτυξης αναφορικά με την εξάντληση των δυνατοτήτων του Συμφώνου για την μείωση του δημόσιου ελλείμματος σε ορισμένα από τα κράτη μέλη, κάτι που σ’ εκείνες τις στιγμές θα μπορούσαμε, επίσης, να σκεφτούμε.
Αλλά ας επιστρέψουμε λίγο στη λογική του Συμφώνου. Η λογική του Συμφώνου είναι να επιτρέπει αντικυκλικές δράσεις. Η ευελιξία του Συμφώνου έγκειται, δίχως καμία αμφιβολία σε δύο βασικά στοιχεία: το πρώτο – οι εξαιρετικές περιστάσεις – που δεν είναι η κατάλληλη στιγμή να αναλύσουμε δεδομένου ότι μιλάμε για εξαιρετικές περιστάσεις σε μία περίπτωση βαθιάς ύφεσης ή πτώσης της ανάπτυξης κάτω από συγκεκριμένα επίπεδα, και το δεύτερο, η κανονική εφαρμογή του Συμφώνου μέσω της κίνησης των αυτόματων σταθεροποιητών.
Στην συγκεκριμένη περίπτωση των αυτόματων σταθεροποιητών, το στοιχείο της ευελιξίας οφείλεται στο ίδιο το Σύμφωνο και μπορώ να επισημάνω ότι δεν αλλάζουμε καθόλου καμία θέση, εκτός αν είναι στη φύση του ίδιου του Συμφώνου.
Στον κώδικα δεοντολογίας που ενέκρινε το ECOFIN τον περασμένο Ιούλιο αναφέρεται ήδη ότι ένα από τα βασικά στοιχεία του Συμφώνου Σταθερότητας και Ανάπτυξης είναι ο μεσοπρόθεσμος στόχος για τη θέση του προϋπολογισμού, και αναφέρεται πολύ καθαρά ότι η αξιολόγηση των στόχων των χωρών πρέπει να λάβει υπόψη, ρητά, την κυκλική θέση και τα αποτελέσματά της στον προϋπολογισμό. Αυτό σημαίνει, όπως ανέφεραν ορισμένοι από σας ότι, αναμφίβολα, στην προσαρμογή των προγραμμάτων σταθερότητας τα κράτη μέλη θα πρέπει να προσπαθήσουν να λάβουν υπόψη αυτό το στοιχείο."@el8
"Mr President, I should like to thank all those who took part in the debate for their comments and contributions.
On occasion, the Commission has insisted that the cyclically adjusted deficit position should be included in information on the stability programmes. You are well aware, ladies and gentlemen, that we are experiencing technical difficulties. The latter relate not only to the concept but also to the method of calculating this structurally adjusted position.
Obviously, rather than making us more flexible, this will allow us to apply the pact to a reality different from that which prevailed when the various stability programmes were defined. It further implies as I said in my first speech, that in the Commission’s interpretation nominal objectives must not be considered set in stone. The nominal objectives are linked to certain assumptions on growth. Consequently, as I stated, there are no problems, there is flexibility and no dogmatism. Rather, we have moved on to a different stage as far as implementation of the Growth and Stability Pact is concerned.
Would an approach involving greater spending resolve the problems? I do not believe it would. Our position is that given the European experience in recent years, involving a rather procyclical approach to this type of decision, and having observed the difficulty experienced in regaining balance, it is not a wise option. As I said in my opening speech, we therefore remain of the opinion that the best choice is to opt for more Europe. Some of you have argued along the same lines.
More Europe means Lisbon. In the context of Lisbon, more Europe means increasing our potential growth. More Europe means more efficient systems. More Europe also means taking greater account of the impact of the crisis on the international markets. It also means taking into account factors as significant as international commercial negotiations on development aid, and all those related factors which will doubtless allow us to improve the context.
In conclusion, more Europe can also mean progress on issues linked to fiscal competence which some of you have referred to, ladies and gentlemen. There is no doubt about that. More Europe will certainly mean progress in the fight against money laundering. All this is undoubtedly essential if we are to cope successfully with the tasks we have set ourselves.
A debate such as today’s warranted a much longer reply. Unfortunately however, we are running out of time. Nonetheless, I was anxious to comment quickly on these ideas to make the Commission’s position on this final item quite clear.
I shall start by pointing out that our economic situation is different from that of the United States. The European Union’s point of departure is quite other from the United States’: our balances are not the same either, what has taken place in the United States has not taken place in Europe and, furthermore, our institutional framework is not the same. In my view it would be unrealistic and undesirable to try to apply the American model to Europe.
It has emerged from the debate that some of you feel our main concern is to prevent public sector involvement. That is not at all the case. We have never conceived of this issue in terms of a public sector versus private sector debate. There is scope for more public investment. There can be more public involvement, always of course within the rules laid down in the system we have created for ourselves to ensure more effective operation of the balance between monetary and fiscal policy. The ECOFIN decision on airlines and insurance cover as a result of the political risks involved is a good example of the swift effect of public action.
The debate then moved on to focus on the Growth and Stability Pact. Some of you are of the opinion that those of us in favour of the pact are adopting a fundamentalist position, others find it dogmatic. Some of you have even mooted the possibility of doing away with the pact altogether.
I would be inclined to side with the presidency and with those of you who have referred to something I consider crucial. The Growth and Stability Pact is intended to serve as an instrument to facilitate anticyclical action by the public finances. That was its original aim and remains its essential nature. Hence there is no question of dogmatism or fundamentalism.
We could discuss whether our past experience, gained from implementing the pact during periods of growth, has led us to the conclusion that it is only applicable to that end. True, in times of growth we were not particularly dogmatic as far as exhausting the possibilities of the pact with regard to reducing the public deficit in certain Member States. We may well be regretting that just now.
Returning to the logic enshrined in the pact, the pact does allow anticyclical actions. There is no doubt that the pact’s flexibility is due to two fundamental elements. The first concerns exceptional circumstances and it is not relevant to analyse these now, as exceptional circumstances are only invoked in times of deep recession or when growth has fallen below certain levels. The second element concerns the normal implementation of the pact through the operation of the automatic stabilisers.
In the specific case of the automatic stabilisers, the element of flexibility is contained in the pact itself. I can state quite clearly that in no way are we amending any position. Rather, the nature of the pact provides accordingly.
In the code of conduct adopted by ECOFIN last July it was already stated that one of the fundamental elements of the Growth and Stability Pact is the medium-term objective for the fiscal position. It is made quite clear that assessment of the objective for the various countries should take explicit account of the cyclical position and its implications for the budget. Clearly, as some of you have pointed out, this element will therefore have to be taken into account when adjusting Member States’ stability programmes."@en3
"Arvoisa puhemies, paljon kiitoksia kaikille keskusteluun osallistuneille heidän huomioistaan ja ajatuksistaan.
Komissio on joskus vaatinut, että vakausohjelmissa annettuihin tietoihin pitäisi sisällyttää suhdanteisiin sopeutettu alijäämätilanne, ja te tiedätte mainiosti, että meillä on teknisiä ongelmia, jotka eivät koske niinkään tämän rakenteellisesti sopeutetun tilanteen käsitettä kuin sen laskutapaa.
Tämä ei tietystikään anna meille mahdollisuutta olla joustavampia, vaan mahdollisuuden soveltaa sopimusta toisenlaiseen taloudelliseen ympäristöön kuin se, joka oli olemassa silloin kun vakausohjelmat määriteltiin. Se taas tarkoittaa, että komission tulkinnan mukaan nimellisiä tavoitteita ei saa pitää täysin mahdottomina muuttaa, minkä sanoin jo ensimmäisessä puheenvuorossani. Nimelliset tavoitteet liittyvät tiettyihin kasvuoletuksiin. Sen tähden, kuten sanoin, ei ole olemassa ongelmia tai ahdasmielisyyttä vaan meidän on pikemminkin alettava soveltaa vakaus- ja kasvusopimusta toisella tavalla kuin aikaisemmin.
Voitaisiinko ongelmat ratkaista suurempien menojen avulla? Minusta ei. Kantamme on, että kun ajatellaan viime vuosien eurooppalaisia kokemuksia, jolloin tämänkaltaisia päätöksiä tehtäessä on toimittu enemmänkin suhdannevaihteluita kärjistävällä tavalla, ja kun ajatellaan vaikeuksia tasapainon saavuttamisessa tai joidenkin viime kuukausien aikana esitettyjen kantojen vaikutuksia, se ei ole hyvä vaihtoehto. Siksi mielestämme on edelleen hyvä vaihtoehto, niin kuin sanoin aloituspuheenvuorossani ja niin kuin jotkut teistäkin totesivat, jatkaa eteenpäin eurooppalaisemmin.
"Eurooppalaisemmin" tarkoittaa Lissabonia; kun puhumme Lissabonista, "eurooppalaisemmin" tarkoittaa kasvumahdollisuuksiemme lisäämistä ja tehokkaampia järjestelmiä. Se tarkoittaa myös, että kriisin vaikutukset kansainvälisillä markkinoilla täytyy ottaa paremmin huomioon, samoin kuin niinkin tärkeät asiat kuin kansainväliset kaupalliset kehitysapua koskevat neuvottelut. Kaikki nämä asiat liittyvät toisiinsa ja auttavat meitä epäilemättä parantamaan tilannetta.
Viimeiset huomiot: "eurooppalaisemmin" voi epäilemättä tarkoittaa myös teidän mainitsemienne verokilpailuun liittyvien näkökohtien tai tietenkin rahanpesun torjumisen edistämistä. Nämä näkökohdat ovat epäilemättä keskeisiä, jotta voimme edistää kaikkia tavoitteitamme.
Tämä keskustelu olisi edellyttänyt paljon pitempää vastausta, mutta pelkään, että meillä ei ikävä kyllä ole enempää aikaa. Halusin kuitenkin selostaa näitä ajatuksia lyhyesti, jotta komission kanta tästä viimeisestä asiasta tulee selväksi.
Aloitan puhumalla siitä, miten erilainen taloudellinen tilanteemme on Yhdysvaltoihin verrattuna. Euroopan unionin lähtökohta on täysin toisenlainen kuin Yhdysvaltain: painopisteemme eivät ole samoja, eikä sitä, mikä on tapahtunut Yhdysvalloissa, ole tapahtunut Euroopassa. Myöskään institutionaalinen mallimme ei ole samanlainen. Se, että amerikkalaista mallia yritetään soveltaa Eurooppaan, ei mielestäni vastaa tosiasioita, vaan olisi pikemminkin ei-toivottu vaihtoehto.
Jotkut teistä sanoivat, että pyrkimyksenämme on välttää julkisen sektorin väliintuloa. Se ei pidä lainkaan paikkaansa. Emme missään tapauksessa ole ajatelleet tästä aiheesta muodostuvan julkisen ja yksityisen sektorin välistä köydenvetoa. Julkisia investointeja ja julkista toimintaa voi tulla enemmän, vaikkakin aina sen järjestelmän sääntöjen mukaisesti, jonka olemme luoneet keskenämme, jotta raha- ja veropolitiikka olisivat paremmassa tasapainossa keskenään. Hyvänä esimerkkinä nopeasta julkisen sektorin toiminnasta on epäilemättä Ecofin-kokouksen päätös lentolinjoista ja vakuutuksien kattamisesta esille tulleiden poliittisten riskien seurauksena.
Muuten kovan keskustelun aiheena on ollut vakaus- ja kasvusopimus. Joidenkin mielestä meidän kantamme on puhdasoppinen, toisten mielestä se on ahdasmielinen, jotkut teistä ovat suunnitelleet jopa sopimuksen kumoamista.
Minun näkökantani on pikemminkin sama kuin puheenjohtajavaltion ja niiden teistä, jotka ovat viitanneet erääseen minusta olennaiseen asiaan. Vakaus- ja kasvusopimuksen on tarkoitus olla väline, joka helpottaa julkisen talouden suhdannevaihteluita lieventävää toimintaa. Tämä oli sen tavoite, ja se on edelleen sen keskeinen tehtävä. Ei siis ole olemassa mitään puhdasoppisuutta tai ahdasmielisyyttä.
Voimme kiistellä siitä, olemmeko tehneet kokemustemme, jotka koostuvat sopimuksen soveltamisesta kasvukausina, perusteella johtopäätöksen, jonka mukaan se toimii ainoastaan noususuhdanteen aikana. Emme myöskään suhtautuneet kasvukauden aikana liian ahdasmielisesti siihen, että sopimuksen tarjoamat mahdollisuudet tuhlattaisiin joidenkin jäsenvaltioiden julkisen talouden alijäämän pienentämiseen, mikä voisi olla nykytilanteessa jopa haitallista.
Palatkaamme kuitenkin hetkiseksi sopimuksen tarkoitukseen. Sen tarkoituksena on mahdollistaa suhdannevaihteluja lieventävä toiminta. Sopimuksen joustavuus johtuu epäilemättä kahdesta olennaisesta asiasta: ensinnäkin poikkeusoloista, joita ei voi analysoida, sillä niistä on kyse ainoastaan syvän laman yhteydessä tai kasvun pudottua tietyn tason alapuolelle, ja toiseksi sopimuksen soveltamisesta tavalliseen tapaan automaattisten vakauttajien toiminnan kautta.
Nimenomaan automaattisten vakauttajien tapauksessa joustavuus johtuu sopimuksesta itsestään, ja voin kertoa, että me emme muuta millään muotoa mitään kantaamme, vaan kaikki johtuu sopimuksesta itsestään.
Jo Ecofin-neuvostossa viime heinäkuussa hyväksytyissä käytännesäännöissä sanotaan, että yksi vakaus- ja kasvusopimuksen keskeisistä osa-alueista on keskipitkän ajan rahoitusasemalle asetettu tavoite, ja siinä sanotaan hyvin selvästi, että valtioiden tavoitteiden kehittämisessä pitää ottaa selkeästi huomioon suhdannevaihe ja sen vaikutukset talousarvioon. Tämä merkitsee sitä, kuten jotkut teistä ovat maininneet, että vakausohjelmia sopeuttaessaan jäsenvaltioiden on epäilemättä harkittava tätä seikkaa."@fi5
"Monsieur le Président, merci beaucoup à tous les intervenants de ce débat pour leurs commentaires et leurs apports.
La Commission a pour sa part insisté à l’une ou l’autre occasion sur le fait que la position cycliquement ajustée des déficits devrait être intégrée dans l’information des programmes de stabilité, et vous savez parfaitement que nous éprouvons des difficultés techniques, pas en ce qui concerne le concept, mais en ce qui concerne le système de calcul de cette position structurellement ajustée.
Cela ne va évidemment pas nous permettre d’être plus flexibles, mais d’appliquer le Pacte à une réalité économique distincte de celle qui existait lorsque les différents programmes de stabilité ont été définis. Par conséquent, cela signifie que, selon l’interprétation de la Commission, les objectifs nominaux, comme je l’ai dit dans ma première intervention, ne doivent pas être considérés comme absolument immuables. Les objectifs nominaux sont liés à certaines suppositions concernant la croissance. Par conséquent, comme je le disais, il n’y a pas de problèmes, il y a de la flexibilité, il n’y a pas de dogmatismes, mais nous sommes plutôt dans une période distincte de la période précédente en ce qui concerne l’application du Pacte de stabilité et de croissance.
La thèse visant à réaliser davantage de dépenses permettrait-elle de résoudre les problèmes ? Je pense que non. Notre position est que, à la lumière de l’expérience européenne des dernières années, caractérisée par des comportements plutôt pro-cycliques dans ce type de décisions, et en voyant la difficulté à revenir à des situations d’équilibre, et même l’impact de certaines positions au cours des derniers mois, cette thèse n’est pas le bon choix. C’est pour cela que nous continuons à penser que la bonne option, et je l’ai dit dans mon intervention initiale - certains d’entre vous s’y sont référés -, est d’aller de l’avant vers plus d’Europe.
Plus d’Europe signifie Lisbonne ; plus d’Europe signifie, lorsque nous parlons de Lisbonne, augmenter notre croissance potentielle ; plus d’Europe signifie des systèmes plus efficaces ; plus d’Europe signifie également prendre en considération l’impact de la crise sur les marchés internationaux et de prendre également en considération des éléments fondamentaux tels que les négociations commerciales internationales d’aide au développement, tous ces éléments liés qui nous permettront sans aucun doute d’améliorer le contexte.
Quelques derniers commentaires : plus d’Europe peut également vouloir dire, des progrès, sans aucun doute, dans les éléments liés à la concurrence fiscale auxquels certains d’entre vous ont fait référence, ou, bien évidemment, dans la lutte contre le blanchiment d’argent. Il s’agit là d’éléments qui sont bien sûr fondamentaux si l’on veut avancer dans les domaines dans lesquels nous souhaitons avancer.
Un débat comme celui d’aujourd’hui aurait exigé une réponse beaucoup plus longue, mais j’ai bien peur que nous ne disposions malheureusement plus de beaucoup de temps. Mais je voulais vous faire part de ces idées de manière rapide afin que la position de la Commission soit clairement définie sur ce point final.
Je commencerai par souligner que notre situation économique est différente de celle des États-Unis. Le point de départ de l’Union européenne est totalement différent de celui des États-Unis, et nos équilibres ne sont pas les mêmes, ce qui est arrivé aux Etats-Unis n’est pas arrivé en Europe, et notre modèle institutionnel n'est pas le même. Essayer d’appliquer le modèle américain à l’Europe ne correspond pas, selon moi, à la réalité, et ce serait un choix non désirable.
Pour certains d’entre vous, notre préoccupation est, disait-on, d’éviter l’intervention du secteur public. C’est absolument faux. Nous n’avons en aucun cas envisagé cette question comme un débat secteur public / secteur privé. Il peut y avoir davantage d’investissements publics, il peut y avoir plus d'actions publiques, pourvu que ce soit dans les règles établies dans le système que nous avons mis en place pour que l’équilibre entre la politique monétaire et la politique fiscale fonctionne de manière plus efficace. Un bon exemple de la prise rapide d’une décision publique est, sans aucun doute, la décision d’Écofin sur les lignes aériennes et la couverture des assurances liée aux risques politiques qui se posent.
C’est de là qu’est parti le grand débat sur le Pacte de stabilité et de croissance. Pour certains, la position de ceux qui comme moi le défendent est fondamentaliste, pour d’autres elle est dogmatique, certains d’entre vous ont même envisagé la suppression du Pacte.
Je serais plutôt de l’avis de la présidence et de ceux d’entre vous qui ont fait référence à un élément qui me paraît essentiel. Le Pacte de stabilité et de croissance est un instrument visant à permettre aux finances publiques d'adopter un comportement anticyclique. Tel était son objectif et telle est encore son essence fondamentale. Il n’y a par conséquent ni dogmatisme ni fondamentalisme.
Nous pouvons nous demander si notre expérience passée, qui a consisté à appliquer le Pacte pendant les périodes de croissance, nous a permis conclure qu’il fonctionne seulement dans ce sens. Nous n’avons pas non plus été excessivement dogmatiques dans les moments de croissance pour ce qui est de l’exploitation des possibilités du Pacte en vue de réduire le déficit public dans certains États membres, ce que nous pourrions même regretter à présent.
Mais revenons un peu à la logique du Pacte. La logique du Pacte est de permettre des actions anticycliques. La flexibilité du Pacte réside, sans aucun doute, dans deux éléments fondamentaux : le premier - les circonstances exceptionnelles -, qu’il n’est pas pertinent d’analyser vu que nous parlons seulement de circonstances exceptionnelles dans une situation de récession profonde ou de chute de la croissance au-dessous de certains niveaux, et le deuxième, l’application normale du Pacte au travers du jeu des stabilisateurs automatiques.
Dans le cas concret des stabilisateurs automatiques, l’élément de flexibilité est donné par le Pacte lui-même et je peux affirmer que nous ne modifions absolument aucune position, il s'agit plutôt de la nature même du Pacte.
Le code de conduite qu'Écofin a approuvé en juillet dernier indique déjà que l’un des éléments fondamentaux du Pacte de stabilité et de croissance est l’objectif à moyen terme pour la position budgétaire, et il dit clairement que l’évaluation des objectifs des pays doit tenir compte, de manière explicite, de la position cyclique et de ses effets sur le budget. Cela signifie que, comme certains d’entre vous l’ont signalé, il faudra sans aucun doute essayer de considérer cet élément dans l’élaboration des programmes de stabilité des États membres."@fr6
"Signor Presidente, desidero ringraziare tutti i deputati che hanno preso parte alla discussione per le loro osservazioni e il loro contributo.
In talune occasioni la Commissione ha insistito affinché la posizione dei disavanzi rettificata ciclicamente venisse inserita nelle informazioni sui programmi di stabilità; sapete bene che abbiamo difficoltà tecniche non tanto per il concetto, quanto piuttosto per il sistema di calcolo della posizione strutturalmente rettificata.
Evidentemente questo non ci permetterà di essere più flessibili, bensì di applicare il patto a una realtà economica diversa da quella che esisteva quando sono stati definiti i vari programmi di stabilità. Ciò significa, pertanto, che nell'interpretazione della Commissione gli obiettivi nominali, come ho detto nel mio primo intervento, non devono in nessun modo essere considerati immutabili. Gli obiettivi nominali sono legati a determinati presupposti di crescita. Quindi, come dicevo, non vi sono problemi; al contrario, vi è flessibilità e nessun dogmatismo: ci troviamo semplicemente in un periodo diverso dal precedente per quanto riguarda l'attuazione del patto di stabilità e di crescita.
L'ipotesi di una spesa più elevata potrebbe risolvere il problema? Credo di no. Riteniamo che non sia questa la scelta giusta, se si considera l'esperienza europea degli ultimi anni, caratterizzati soprattutto da comportamenti prociclici in questo tipo di decisioni, la difficoltà di ripristinare situazioni di equilibrio, e perfino l'impatto generato da alcune posizioni negli ultimi mesi. Per questo, come ho detto nel mio intervento iniziale e come alcuni di voi hanno ribadito, continuiamo ad essere convinti che la scelta giusta consista nell'andare avanti con più Europa.
Più Europa significa Lisbona e, con riferimento a Lisbona, ciò implica la volontà di aumentare la nostra crescita potenziale: Più Europa significa sistemi più efficienti, ma anche una più attenta considerazione dell'impatto della crisi sui mercati internazionali e di elementi importanti quali i negoziati commerciali internazionali di aiuto allo sviluppo e di tutti gli elementi connessi che sicuramente ci permetteranno di migliorare il contesto.
Per concludere, più Europa può indubbiamente significare anche un progresso per quanto riguarda gli elementi legati alla concorrenza fiscale citati da alcuni di voi, e naturalmente la lotta contro il riciclaggio di denaro - tutti elementi fondamentali per poter andare avanti e raggiungere i nostri obiettivi.
Una discussione come quella odierna avrebbe meritato una risposta molto più lunga, ma temo che il tempo sia agli sgoccioli. Mi sembrava comunque importante esporvi rapidamente queste idee, in modo da chiarire definitivamente la posizione della Commissione in merito a questo punto fondamentale.
Mi preme sottolineare anzitutto la nostra differente situazione economica rispetto a quella degli Stati Uniti. Il punto di partenza dell'Unione europea è totalmente diverso da quello americano: i nostri equilibri sono differenti e diverso è ciò che è accaduto negli Stati Uniti rispetto a ciò che è avvenuto in Europa, e nemmeno i nostri modelli istituzionali sono simili. Cercare di applicare il modello americano all'Europa non mi sembra realistico, e sarebbe anzi una scelta sbagliata.
Come si diceva, per alcuni di voi la preoccupazione della Commissione è quella di evitare l'intervento del settore pubblico. Non è affatto così. Non abbiamo mai affrontato questo argomento come un dibattito che opponesse il settore pubblico al settore privato. Possono esserci un maggiore investimento pubblico, maggiori interventi pubblici, ma naturalmente sempre nel rispetto delle regole del sistema che abbiamo stabilito al fine di mantenere saldo l'equilibrio tra politica monetaria e politica fiscale. Un ottimo esempio dell'attuazione rapida di una decisione pubblica è rappresentato senza dubbio dalla decisione di ECOFIN in merito alle linee aeree e alla copertura delle assicurazioni come conseguenza dei rischi politici previsti.
Partendo da questi presupposti, il dibattito si è focalizzato sul patto di stabilità e di crescita. Per alcuni la posizione di chi, come me, lo difende è fondamentalista, per altri dogmatica; alcuni di voi hanno addirittura proposto di abolire il patto.
Da parte mia, mi associo alla Presidenza e a coloro che hanno fatto riferimento a una questione che ritengo essenziale. Il patto di stabilità e di crescita vuol essere uno strumento in grado di favorire un'azione anticongiunturale da parte delle finanze pubbliche. Era questo il suo obiettivo e continua a costituirne l'essenza fondamentale. Pertanto non si tratta di dogmatismo né di fondamentalismo.
Possiamo discutere sul fatto che la nostra esperienza passata, vale a dire l'applicazione del patto in periodi di crescita, abbia portato alla conclusione di una sua efficacia solo in tale situazione. Non siamo stati eccessivamente dogmatici nemmeno nei momenti di crescita, quando si è trattato di sfruttare tutte le possibilità offerte dal patto per ridurre il
pubblico in alcuni Stati membri, cosa che in questo momento potrebbe certamente risultare gravosa.
Ma torniamo alla logica del patto, che consiste nel permettere azioni anticongiunturali. La flessibilità del patto si basa, senza alcun dubbio, su due elementi fondamentali: innanzitutto, le circostanze eccezionali, che non è il caso di analizzare ora dal momento che si parla di circostanze eccezionali solo in caso di grave recessione o di riduzione della crescita al di sotto di determinati livelli, e poi la normale applicazione del patto attraverso il ricorso agli stabilizzatori automatici.
Nel caso specifico degli stabilizzatori automatici, l'elemento flessibilità è implicito nel patto stesso e posso assicurarvi che non stiamo modificando nessuna posizione, ma si tratta della natura stessa del patto.
Nel codice di condotta approvato da ECOFIN nel luglio scorso si afferma che uno degli elementi fondamentali del patto di stabilità e di crescita è costituito dall'obiettivo a medio termine per la finanza pubblica, e si dice molto chiaramente che la valutazione degli obiettivi dei singoli paesi deve tener conto in modo esplicito della posizione congiunturale e dei suoi effetti sul bilancio. Ciò significa, come alcuni di voi hanno sottolineato, che nell'adeguamento dei programmi di stabilità gli Stati membri dovranno necessariamente cercare di prendere in considerazione tale elemento."@it9
"Mr President, I should like to thank all those who took part in the debate for their comments and contributions.
On occasion, the Commission has insisted that the cyclically adjusted deficit position should be included in information on the stability programmes. You are well aware, ladies and gentlemen, that we are experiencing technical difficulties. The latter relate not only to the concept but also to the method of calculating this structurally adjusted position.
Obviously, rather than making us more flexible, this will allow us to apply the pact to a reality different from that which prevailed when the various stability programmes were defined. It further implies as I said in my first speech, that in the Commission’s interpretation nominal objectives must not be considered set in stone. The nominal objectives are linked to certain assumptions on growth. Consequently, as I stated, there are no problems, there is flexibility and no dogmatism. Rather, we have moved on to a different stage as far as implementation of the Growth and Stability Pact is concerned.
Would an approach involving greater spending resolve the problems? I do not believe it would. Our position is that given the European experience in recent years, involving a rather procyclical approach to this type of decision, and having observed the difficulty experienced in regaining balance, it is not a wise option. As I said in my opening speech, we therefore remain of the opinion that the best choice is to opt for more Europe. Some of you have argued along the same lines.
More Europe means Lisbon. In the context of Lisbon, more Europe means increasing our potential growth. More Europe means more efficient systems. More Europe also means taking greater account of the impact of the crisis on the international markets. It also means taking into account factors as significant as international commercial negotiations on development aid, and all those related factors which will doubtless allow us to improve the context.
In conclusion, more Europe can also mean progress on issues linked to fiscal competence which some of you have referred to, ladies and gentlemen. There is no doubt about that. More Europe will certainly mean progress in the fight against money laundering. All this is undoubtedly essential if we are to cope successfully with the tasks we have set ourselves.
A debate such as today’s warranted a much longer reply. Unfortunately however, we are running out of time. Nonetheless, I was anxious to comment quickly on these ideas to make the Commission’s position on this final item quite clear.
I shall start by pointing out that our economic situation is different from that of the United States. The European Union’s point of departure is quite other from the United States’: our balances are not the same either, what has taken place in the United States has not taken place in Europe and, furthermore, our institutional framework is not the same. In my view it would be unrealistic and undesirable to try to apply the American model to Europe.
It has emerged from the debate that some of you feel our main concern is to prevent public sector involvement. That is not at all the case. We have never conceived of this issue in terms of a public sector versus private sector debate. There is scope for more public investment. There can be more public involvement, always of course within the rules laid down in the system we have created for ourselves to ensure more effective operation of the balance between monetary and fiscal policy. The ECOFIN decision on airlines and insurance cover as a result of the political risks involved is a good example of the swift effect of public action.
The debate then moved on to focus on the Growth and Stability Pact. Some of you are of the opinion that those of us in favour of the pact are adopting a fundamentalist position, others find it dogmatic. Some of you have even mooted the possibility of doing away with the pact altogether.
I would be inclined to side with the presidency and with those of you who have referred to something I consider crucial. The Growth and Stability Pact is intended to serve as an instrument to facilitate anticyclical action by the public finances. That was its original aim and remains its essential nature. Hence there is no question of dogmatism or fundamentalism.
We could discuss whether our past experience, gained from implementing the pact during periods of growth, has led us to the conclusion that it is only applicable to that end. True, in times of growth we were not particularly dogmatic as far as exhausting the possibilities of the pact with regard to reducing the public deficit in certain Member States. We may well be regretting that just now.
Returning to the logic enshrined in the pact, the pact does allow anticyclical actions. There is no doubt that the pact’s flexibility is due to two fundamental elements. The first concerns exceptional circumstances and it is not relevant to analyse these now, as exceptional circumstances are only invoked in times of deep recession or when growth has fallen below certain levels. The second element concerns the normal implementation of the pact through the operation of the automatic stabilisers.
In the specific case of the automatic stabilisers, the element of flexibility is contained in the pact itself. I can state quite clearly that in no way are we amending any position. Rather, the nature of the pact provides accordingly.
In the code of conduct adopted by ECOFIN last July it was already stated that one of the fundamental elements of the Growth and Stability Pact is the medium-term objective for the fiscal position. It is made quite clear that assessment of the objective for the various countries should take explicit account of the cyclical position and its implications for the budget. Clearly, as some of you have pointed out, this element will therefore have to be taken into account when adjusting Member States’ stability programmes."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, ik zou alle sprekers die aan dit debat hebben deelgenomen willen bedanken voor hun opmerkingen en hun bijdragen.
De Commissie van haar kant heeft er al eens met klem op gewezen dat de cyclisch aangepaste positie van de tekorten zou moeten worden opgenomen in de informatie van de stabiliteitsprogramma’s. Het is u immers welbekend dat wij technische problemen hebben, niet zozeer met het concept maar veeleer met het systeem waarmee deze structureel aangepaste positie wordt berekend.
Dit zal ons natuurlijk niet in staat stellen om flexibeler te zijn, maar wel om het pact toe te passen op een economische realiteit die anders is dan die ten tijden van de vaststelling van de diverse stabiliteitsprogramma’s. Dat wil dus zeggen dat, volgens de interpretatie van de Commissie, de nominale doelstellingen - en dat heb ik in mijn eerste betoog al gezegd - niet als absoluut onveranderlijk moeten worden beschouwd. De nominale doelstellingen zijn vastgesteld aan de hand van bepaalde groeiverwachtingen. Zoals ik al zei, zijn er geen problemen. De flexibiliteit is een feit. Dogma’s zijn er niet. We bevinden ons veeleer in een periode waarin wij ons op een ander toepassingsniveau van het stabiliteits- en groeipact bevinden.
Zouden de problemen kunnen worden opgelost door de uitgaven te verhogen, zoals wordt voorgesteld? Ik denk het niet. Gezien de ervaring in Europa gedurende de laatste jaren, die bij dit soort beslissingen wordt gekenmerkt door procyclische reacties, gezien de problemen bij het herstel van het evenwicht, gezien ook de impact van sommige posities in de afgelopen maanden, is volgens ons dit voorstel geen goede optie. Wij blijven er dan ook bij - en ik heb dat in mijn eerste betoog al gezegd, zoals ook een van de sprekers - dat de juiste optie is verder te gaan op de weg naar “meer Europa “.
“Meer Europa”, betekent Lissabon; “meer Europa” betekent dat, als we het over Lissabon hebben, we ons groeipotentieel moeten vergroten; “meer Europa” betekent dat we onze systemen efficiënter moeten maken; “meer Europa” betekent ook dat we de impact van de crisis op de internationale markten meer in acht moeten nemen, evenals andere belangrijke aspecten zoals de internationale handelsbesprekingen over ontwikkelingssamenwerking. Als we voldoende aandacht schenken aan al deze onderling verbonden aspecten zullen wij ongetwijfeld in staat zijn de omstandigheden te verbeteren.
Dan heb ik nog een laatste opmerking. “Meer Europa” kan eveneens een gewisse vooruitgang betekenen in de aspecten die verband houden met de belastingconcurrentie, waarover verschillende sprekers het hebben gehad. Natuurlijk houdt “meer Europa” verder ook in dat het witwassen van geld wordt bestreden. Zonder enige twijfel zijn al deze aspecten van fundamenteel belang om vooruit te kunnen komen op alle punten die wij voor ogen hebben.
Een debat als dat van vandaag zou een veel uitvoeriger reactie behoeven, maar ik vrees dat we niet veel tijd meer tot onze beschikking hebben. Ik wilde deze ideeën echter wel in vogelvlucht met u doornemen, zodat het standpunt van de Commissie duidelijk is.
Om te beginnen wil ik iets zeggen over het verschil tussen onze economische situatie en die van de Verenigde Staten. Het uitgangspunt van de Europese Unie lijkt in niets op dat van de Verenigde Staten, waar het evenwicht anders ligt dan hier, waar dingen zijn gebeurd die hier niet zijn gebeurd en waar een heel ander institutioneel model bestaat dan hier. Als men het Amerikaanse model in Europa wil toepassen, geeft men naar mijn idee blijk van gebrek aan realiteitszin en dit zou dan ook geen wenselijke optie zijn.
Blijkbaar bestaat bij u de indruk dat wij erop uit zijn overheidsoptreden te voorkomen. Dat is volstrekt onjuist. Het onderhavige vraagstuk is op geen enkel moment aan de orde gesteld als een debat over de publieke en de particuliere sector. Het kan zijn dat de overheidsinvesteringen toenemen, dat er sprake is van meer overheidsoptreden. Dat is ook mogelijk binnen de regels die zijn vastgelegd in het door ons verkozen systeem voor een soepeler evenwicht tussen monetair en fiscaal beleid. Een goed voorbeeld van een overheidsbeslissing met gevolgen op korte termijn is ongetwijfeld het besluit van de Ecofin-Raad betreffende luchtvaartmaatschappijen en de dekking van de verzekeringen als gevolg van de ontstane politieke risico’s.
Vandaar dat de belangrijke discussie over het stabiliteits- en groeipact aan de orde is gekomen. Sommigen vinden dat degenen die, zoals wij, dit pact bepleiten er een fundamentalistisch standpunt op nahouden, anderen vinden ons standpunt dogmatisch, en enkelen onder u hebben zelfs het idee geopperd om het Pact op te heffen.
Ik zit eerder op de lijn van het voorzitterschap en van degenen onder u die gewag hebben gemaakt van een volgens mij essentieel punt. Het stabiliteits- en groeipact heeft tot doel anticyclisch ingrijpen met behulp van overheidsfinanciën te vereenvoudigen. Dat is en blijft het wezenlijke doel van het pact. Er is dus geen sprake van dogmatische of fundamentalistische tendensen.
Er valt te discussiëren over de vraag of onze ervaring - die werd opgedaan met de toepassing van het pact in perioden van groei - ons tot de conclusie brengt dat het pact uitsluitend in dat opzicht functioneert. Zelfs in perioden van groei hebben we ons niet dogmatisch opgesteld als het erom ging de mogelijkheden van het pact ter beteugeling van het overheidstekort in sommige lidstaten tot het uiterste te benutten, iets wat we nu zelfs zouden kunnen betreuren.
Laten wij terugkeren naar de logica van het pact. Volgens de logica van het pact bestaat de mogelijkheid tot anticyclisch optreden. Zijn flexibiliteit is zonder enige twijfel gelegen in twee fundamentele elementen. Het eerste element betreft uitzonderlijke omstandigheden, die hier worden ingeroepen, daar er immers alleen bij ernstige recessie of teruglopende groei tot onder bepaalde niveaus sprake is van uitzonderlijke omstandigheden, en het tweede element heeft betrekking op de gebruikelijke toepassing van het pact door middel van het spel van de automatische stabilisatoren.
In het concrete geval van de automatische stabilisatoren is het flexibiliteitselement reeds vervat in het pact zelf. Ik wil u er trouwens op wijzen dat wij geen enkel standpunt hebben gewijzigd, maar dat het pact gewoon zo in elkaar zit.
In de gedragscode die in juli jongstleden door de Ecofin-Raad is goedgekeurd, wordt reeds gezegd dat de doelstelling op middellange termijn voor het begrotingsstandpunt een van de fundamentele elementen van het stabiliteits- en groeipact is. Er wordt heel duidelijk gesteld dat bij het evalueren van de doelstellingen van de landen expliciet rekening moet worden gehouden met de cyclische positie en het effect daarvan op de begroting. Dat wil zeggen - zoals een der sprekers heeft opgemerkt - dat de lidstaten bij de aanpassing van de stabiliteitsprogramma’s zullen moeten proberen dit element in overweging te nemen."@nl2
"Senhor Presidente, agradeço a todos quantos intervieram no debate as suas observações e o contributo prestado.
Pelo que toca à Comissão, tem-se insistido, em diversas ocasiões, no facto de que a situação ciclicamente ajustada dos défices deveria ser incluída na informação dos programas de estabilidade e , como é do conhecimento dos senhores deputados, debatemo-nos com dificuldades técnicas, não em termos conceptuais, mas no que respeita ao sistema de cálculo desta situação estruturalmente ajustada.
Evidentemente, isto não nos permitirá ser mais flexíveis, mas sim aplicar o Pacto a uma realidade económica diferente da que existia quando foram definidos os diversos programas de estabilidade. E tal significa, portanto, que, na óptica da Comissão, os objectivos nominais - tive oportunidade de dizê-lo na minha primeira intervenção – não devem ser considerados como algo de absolutamente intocável. Os objectivos nominais estão ligados a determinadas hipóteses de crescimento. Por conseguinte, repito, não há problemas, há flexibilidade, não há dogmatismos, antes, encontramo-nos num período diferente do anterior no que respeita à aplicação do Pacto de Estabilidade e de Crescimento.
Uma tese que defendesse maior despesa resolveria os problemas? Creio que não. A nossa posição é de que, atendendo à experiência europeia nos últimos anos, de comportamentos mais pro-cíclicos neste tipo de decisões, vendo a dificuldade em recuperar situações de equilíbrio, vendo inclusivamente o impacto que tiveram algumas posições nos últimos meses, não será a opção acertada. Eis por que continuamos a pensar que a opção correcta, que referi na minha intervenção inicial – e igualmente referida por alguns dos oradores presentes - , é avançar com mais Europa.
Mais Europa quer dizer Lisboa; mais Europa significa, quando falamos de Lisboa, aumentar o nosso crescimento potencial; mais Europa significa sistemas mais eficazes; mais Europa significa também atribuir maior importância ao impacto da crise nos mercados internacionais e tomar igualmente em consideração elementos tão importantes como negociações comerciais internacionais de ajuda ao desenvolvimento, todos aqueles elementos interligados que, sem dúvida alguma, nos permitirão melhorar o contexto.
Uma última observação: mais Europa pode significar também, como houve quem referisse, avançar em aspectos atinentes à fiscalidade ou, escusado será dizê-lo, na luta contra o branqueamento de capitais. Trata-se, sem dúvida alguma, de aspectos fundamentais para poder progredir na via que desejamos.
Um debate como o de hoje exigiria uma resposta muito mais circunstanciada. Receio porém que o tempo de que dispomos esteja a chegar ao fim. De qualquer modo, não queria deixar de expor rapidamente as minhas ideias para que não subsistam dúvidas quanto à posição da Comissão sobre este ponto final.
Começarei por referir que a nossa situação económica é diferente da dos Estados Unidos. O ponto de partida da União Europeia é totalmente distinto do dos Estados Unidos: nem os nossos equilíbrios são os mesmos, nem o que aconteceu nos Estados Unidos se passou na Europa, nem o nosso modelo institucional é semelhante. Em meu entender, tentar aplicar o modelo americano à Europa não corresponde à realidade e seria uma opção indesejável.
Para alguns dos presentes a nossa preocupação residiria, conforme foi afirmado, em evitar a intervenção do sector público. De maneira nenhuma. Em caso algum, abordámos este tema como um debate sector público/sector privado. Pode haver mais investimento público, pode haver mais intervenções públicas, muito embora sempre dentro das regras estabelecidas no sistema de que nós próprios nos dotámos para que o equilíbrio entre a política monetária e a política fiscal funcione de um modo mais eficaz. Um bom exemplo da rápida aplicação de uma decisão pública reside, sem dúvida alguma, na decisão do Conselho dos ministros ECOFIN sobre as linhas aéreas e a cobertura dos seguros em consequência dos riscos políticos incorridos.
A partir daí, o grande debate centrou-se no Pacto de Estabilidade e de Crescimento. Para alguns, a posição dos que o defendem, como é o meu caso, é fundamentalista, para outros será dogmática, havendo inclusivamente quem tivesse defendido a tese de que o Pacto deveria ser suspenso.
Situar-me-ia, antes, na mesma linha da Presidência e daqueles de entre vós que referiram algo que me parece essencial. O Pacto de Estabilidade e de Crescimento pretende ser um instrumento que facilite uma actuação anti-cíclica por parte das finanças públicas. Foi esse o seu objectivo e continua a ser essa a sua essência fundamental. Portanto, não há dogmatismo nem há fundamentalismo.
Poderá discutir-se se a nossa experiência passada, que consistiu em aplicar o Pacto durante períodos de crescimento, nos permite concluir que este só funciona nesse sentido. Nem sequer fomos excessivamente dogmáticos nos momentos de crescimento no que respeita a esgotar todas as possibilidades do Pacto para reduzir a divida pública em alguns dos Estados-Membros, algo que, no momento presente, poderia, inclusivamente, pesar-nos.
Mas voltemos à lógica do Pacto. A lógica do Pacto é permitir actuações anti-cíclicas. A flexibilidade do Pacto reside, sem dúvida alguma, em dois elementos fundamentais: o primeiro - as circunstâncias excepcionais -, que não terá qualquer sentido analisar dado que apenas falamos de circunstâncias excepcionais em caso de profunda recessão ou de queda do crescimento abaixo de certos níveis, e o segundo, a aplicação normal do Pacto através da intervenção dos estabilizadores automáticos.
No caso concreto dos estabilizadores automáticos, o elemento de flexibilidade é dado no próprio Pacto e posso garantir que não estamos de forma alguma a modificar qualquer posição, já que é da própria natureza do Pacto.
No Código de Conduta que o Conselho dos Ministros ECOFIN aprovou em Julho último afirma-se que um dos elementos fundamentais do Pacto de Estabilidade e de Crescimento é o objectivo a médio prazo para a situação orçamental, sendo claramente afirmado que a avaliação dos objectivos dos países deve tomar em conta, de forma explícita, a situação cíclica e os seus efeitos no orçamento. Isto significa, como alguns dos presentes referiram que, na adequação dos programas de estabilidade, é forçoso que os Estados-Membros tentem tomar em conta este elemento."@pt11
"Herr talman! Ett varmt tack till alla som har deltagit i debatten för deras kommentarer och bidrag.
Från kommissionens sida har vi vid något tillfälle betonat att den cykliska anpassningen av underskotten bör innefattas i informationen om stabilitetsprogrammen, och ni känner väl till att vi har tekniska svårigheter, inte när det gäller konceptet, utan med kalkyleringssystemet för denna strukturmässiga anpassning.
Givetvis kommer vi inte att kunna vara mer flexibla, utan vi måste tillämpa pakten i en annorlunda ekonomisk situation än den som rådde när stabiliseringsprogrammen utarbetades. Kommissionen tolkar detta som att de nominella målen inte skall ses som omöjliga att ändra, vilket jag tog upp i mitt första inlägg. De nominella målen är kopplade till en beräknad tillväxt. Som jag sade förut är detta följaktligen inte något problem, vi kan vara flexibla, det finns ingen dogmatism, snarare är förhållandena under den här perioden annorlunda än den förra när det gäller tillämpningen av stabilitets- och tillväxtpakten.
Skulle en teori om högre utgifter lösa problemen? Jag anser inte det. Vår ståndpunkt är att vår ekonomi snarare har varit pro-cyklisk när det gäller dessa slags beslut under de senaste åren och om man beaktar svårigheterna att återställa balanserna, och om man ser till effekten på vissa budgetpositioner under de senaste månaderna, är det inte ett bra alternativ. Därför anser vi fortfarande att det bästa alternativet – någon av er tog upp detta – är att fortsätta framåt med mer Europa.
Mer Europa betyder Lissabon, och när vi talar om Lissabon, betyder mer Europa att öka vår potentiella tillväxt, mer Europa innebär effektivare system, mer Europa betyder även att beakta de följder krisen på de internationella marknaderna får och även så viktiga faktorer som de internationella handelsförhandlingarna om utvecklingsstöd, alla dessa kompletterande faktorer som utan tvivel kommer att göra det möjligt för oss att förbättra förhållandena.
En sista kommentar: med mer Europa kan man också mena ett avancemang när det gäller de faktorer som är kopplade till skattekonkurrensen, som några av er har tagit upp, och naturligtvis bekämpningen av pennigtvätt. Dessa faktorer är helt klart av central betydelse för att vi skall kunna gå framåt med allt vi vill göra.
Dagens debatt kräver ett mycket längre svar, men tyvärr att vi inte har mycket mer tid på oss. Jag ville dock kort delge er dessa tankar för att klargöra kommissionens ståndpunkt när det gäller denna sista punkt.
Jag kommer att börja med att ta upp skillnaderna mellan vår ekonomiska situation och Förenta staternas. Europeiska unionens utgångspunkt är helt annorlunda än Förenta staternas, våra balanser är inte de samma, det som har skett i Förenta staterna har inte skett här och våra institutionella modeller liknar inte heller varandra. Att försöka tillämpa den amerikanska modellen i Europa är enligt min åsikt inte realistiskt och det är därför ett icke önskvärt alternativ.
Någon av er sade att vi främst måste se till att undvika ingripanden från den offentliga sektorn. Absolut inte. Vi har aldrig lagt fram denna fråga som en debatt om den offentliga/privata sektorn. Investeringarna och agerandet från den offentliga sektorns sida kan ökas, men det måste alltid ske enligt reglerna i det system som vi sinsemellan har inrättat för att jämvikten mellan monetär politik och skattepolitik skall fungera effektivare. Ekofins beslut om flygsträckor och försäkringsskydd som konsekvens av de politiska risker som uppstår är ett bra exempel på ett snabbt agerande efter ett offentligt beslut.
Från och med detta den stora frågan i debatten främst handlat om stabilitets- och tillväxtpakten. Vissa anser att den ståndpunkt vi vidhåller är fundamentalistisk, andra menar att den är dogmatisk, och några av er har till och med kastat fram ett förslag om att avskaffa pakten.
Jag går snarare på ordförandeskapets linje och håller med dem av er som har tagit upp en sak som jag anser vara grundläggande. Avsikten med stabilitets- och tillväxtpakten är att den skall underlätta att de offentliga finanserna reagerar anticykliskt. Detta var målsättningen för denna pakt och är fortfarande grundtanken med den. Därför handlar detta varken om dogmatism eller fundamentalism.
Vi kan diskutera om vi, utifrån de erfarenheter vi har haft av tillämpningen av pakten under perioder av tillväxt, har dragit slutsatsen att pakten endast fungerar i den riktningen. Vi var inte heller överdrivet dogmatiska under tillväxtperioder när det gäller att uttömma möjligheterna med pakten för att minska det offentliga underskottet i vissa av medlemsstaterna, något som till och med skulle kunna tynga ner oss för närvarande.
Vi går tillbaka till logiken i pakten. Paktens logik är att tillåta anticykliska ageranden. Paktens flexibilitet ligger i två grundläggande faktorer: den första – de exceptionella omständigheter som råder i fall av djup recession eller situationer där tillväxten faller under vissa nivåer, och den andra, en normal tillämpning av pakten genom de automatiska stabilisatorernas inverkan.
När det konkret gäller de automatiska stabilisatorerna, finns flexibilitetsfaktorn inbyggd i själva pakten och jag vill understryka att vi inte på något sätt ändrar ståndpunkt, utan att detta ligger i paktens karaktär.
I den uppförandekod som Ekofin antog i juli i år sägs det redan att en av de grundläggande faktorerna i stabilitets- och tillväxtpakten är det kortsiktiga målet för budgetpositionerna, och det sägs mycket tydligt att en cyklisk position och dess effekter på budgeten uttryckligen måste beaktas i utvärderingen av de mål som medlemsstaterna har satt upp. Som några av er har nämnt, innebär detta att medlemsstaterna måste försöka beakta denna faktor i anpassningen av sina stabilitetsprogram."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples