Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-10-02-Speech-2-235"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20011002.9.2-235"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Monsieur le Président, chers collègues, la participation à la Conférence mondiale de Durban fut importante pour proclamer solennellement le renouveau d'une alliance contre le rejet des discriminations et le respect de la dignité des droits de l'homme, et surtout pour s'engager dans une réconciliation, unique voie de la reconstruction de l'avenir et de la paix. Cette conférence était, comme nous l'a dit Monsieur le Ministre, évidente dans son objectif, complexe dans son ampleur et nécessaire pour construire l'avenir. Parallèlement se tenait le forum des ONG. Si la déclaration finale peut paraître excessive, elle n'est que révélatrice, non pas d'une fracture, mais d'une grande diversité des ONG. On notera en effet l'absence des ONG mondialistes, la quasi-absence des ONG de l'immigration en Europe. Seules furent présentes les ONG antiracistes et de solidarité. Par contre, on notera aussi le dynamisme des ONG internationales dans la contestation d'un pouvoir, la revendication des principes ou encore dans la consolidation d'un pouvoir en place, d'où parfois leur travail de lobbies et leur surnom des OVG (Organisations volontairement gouvernementales). Mais dans cette diversité on retrouve une certaine logique, la logique des puissants ; d'un côté, celle venant des pays riches, développés, anciens colonisateurs, et puis celle des pays pauvres, anciennement dominés, où le pouvoir reste à ce jour peu démocratique, mais trop souvent encore sous la bénédiction du Nord.
Les mots ont un sens. Il faut savoir nommer les mots pour y trouver remède. La question essentielle est celle de la définition des termes : esclavagisme, colonialisme, racisme, génocide, apartheid ou occupation militaire. Tous ces mots sont révélateurs de drames quotidiens, conséquences, d'ailleurs, de discriminations.
On constate que le texte final parle de remords, de regrets, mais refuse d'exprimer des excuses, et encore moins d'envisager des réparations, de réaffirmer le droit des peuples à vivre en paix dans l'égalité, sans rappel au droit international. On peut regretter enfin une déclaration finale minimaliste, visant à satisfaire tout le monde dans la préservation d'un certain équilibre. Cette déclaration remet non seulement en cause la crédibilité et l'efficacité de ces grandes rencontres internationales, mais soulève aussi la question de la démocratie directe, car elle pose, en effet, le problème de la représentativité des limites de la démocratie participative.
Une dernière mise au point sur cette soi-disant prise d'otages de la conférence. Qui prend en otage qui ? Pourquoi ? Quel intérêt ? Rappelons que les États-Unis ne voulaient pas participer à cette rencontre, qu'ils ont souvent menacé de se retirer. La déclaration des ONG, aussi dure soit-elle, fut un bon prétexte pour éviter des questions touchant à de grands intérêts que l'on ne souhaitait pas affronter, comme celle des réparations. Plusieurs États, y compris des États européens, ont été secrètement soulagés de voir la conférence se focaliser sur la question du Proche-Orient, ce qui leur permettait d'esquiver la question des excuses et de différer le traitement de la dette coloniale. N'oublions pas que des pays riches du Nord ont construit leur prospérité sur la traite négrière et la conquête coloniale, et qu'ils ne sont pas tous prêts à le reconnaître pleinement ou à réparer les crimes du passé.
Par ailleurs, ces questions de discrimination des femmes, des enfants, des homosexuels, des migrants, la persévérance d'un esclavage moderne, touchent encore nombre de pays, qui poursuivent un politique de répression et refusent de se retrouver sur le banc des accusés. Or, ces pouvoirs sont encore trop souvent soutenus et ils préfèrent également se focaliser sur une question comme celle du Moyen-Orient, où ils peuvent faire bonne figure plutôt que de rendre des comptes sur la situation des droits de l'homme dans leur pays.
Enfin, l'essentiel de cette conférence fut acquis, il reste à souhaiter un véritable suivi permettant de mettre en place et de concrétiser des projets, des orientations, des programmes d'actions, visant à prévenir et à éradiquer des situations de discrimination et à faire en sorte qu'enfin, nos beaux discours deviennent des réalités."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, kære kolleger, deltagelsen i Verdenskonferencen i Durban var vigtig for højtideligt at erklære fornyelsen af en alliance imod at afvise diskrimination og respekten for værdigheden i menneskerettighederne og især for at engagere sig i en ny forsoning, der er den eneste vej fremad for at genskabe fremtiden og freden. Denne konference var, som De sagde det, hr. minister, klar i sit mål, kompleks i sin rækkevidde og nødvendig for at skabe fremtiden. Ngo-forummet blev afholdt parallelt hermed. Selv om den afsluttende erklæring kan synes overdreven, er den dog kun afslørende og ikke udtryk for et brud, men for en bred mangfoldighed af ngo'er. Vi lagde især mærke til, at der manglede globalist-ngo'er og næsten samtlige immigrations-ngo'er fra Europa. De eneste tilstedeværende var solidaritets- og antiracisme-ngo'er. Derimod bemærkede vi også, hvordan de internationale ngo'er dynamisk sagde fra over for en magt, krævede fastholdelse af principper og endda konsolidering af en eksisterende magt, hvilket er årsagen til, at de undertiden arbejder som lobbygruppe, og at de har fået tilnavnet "gongoer" (
). Men i denne mangfoldighed finder man en vis magternes logik. På den ene side den, der kommer fra de rige, udviklede lande og tidligere kolonimagter, og på den anden side den, der stammer fra de fattige og tidligere dominerede lande, hvor magten den dag i dag endnu kun er en smule demokratisk, men alt for ofte stadig med de nordlige landes velsignelse.
Ordene har en betydning. Man må vide, hvordan man skal anvende dem for at kunne finde en udvej. Det afgørende spørgsmål er definitionen af begreberne "slaveri", "kolonialisme", "racisme", "folkemord", "apartheid" og "militær besættelse". Alle disse ord afslører dagligdags dramaer, konsekvenser og i øvrigt diskrimination.
Vi konstaterer, at den endelige tekst taler om anger og beklagelser, men undlader at udtrykke undskyldninger og langt mindre at planlægge skadeserstatninger, at bekræfte befolkningernes ret til at leve i fred og lighed og uden at henvise til international ret. Man kan i sidste ende beklage en minimalistisk sluterklæring, der sigter mod at stille alle tilfreds, i og med at den bevarer en vis ligevægt. Denne erklæring sætter ikke blot spørgsmålstegn ved disse store internationale møders troværdighed og effektivitet, den rejser også spørgsmålet om det direkte demokrati, idet den reelt fremhæver problemet med det deltagende demokratis begrænsede repræsentativitet.
En sidste kommentar til denne såkaldte gidseltagning af konferencen. Hvem tager hvem til gidsel, hvorfor og i hvis interesse? Lad os huske på, at USA ikke ville deltage i dette møde, og at de ofte har truet med at trække sig ud. Hvor hård ngo-erklæringen end var, var den en god undskyldning for at undgå spørgsmål, der berørte de store interesser, man ikke ønskede at udsætte sig for, såsom skadeserstatningerne. Adskillige stater, herunder EU's medlemsstater, var hemmeligt lettede over at se konferencen fokusere på Mellemøsten-spørgsmålet, hvilket gav dem mulighed for at undslippe spørgsmålet om undskyldninger og at udskyde behandlingen af den koloniale gæld. Vi må ikke glemme, at de rige lande i nord har bygget deres velstand på negerslaveriet og kolonierobringerne, og at de ikke alle er parate til at erkende dette eller til at bøde på fortidens forbrydelser.
I øvrigt berører spørgsmålene om diskrimination af kvinder, børn, homoseksuelle og vandrende befolkningsgrupper samt det moderne slaveris standhaftighed endvidere en række lande, der fortsat fører en undertrykkelsespolitik og nægter at se sig selv på anklagebænken. Men disse magter støttes stadig alt for ofte, og de foretrækker ligeledes at fokusere på et spørgsmål som Mellemøsten, hvor de kan gøre en god figur, i stedet for at gøre status over menneskerettighedssituationen i deres eget land.
Men det vigtigste på denne konference blev opnået. Nu må vi håbe, der kommer en reel opfølgning, der gør det muligt at etablere og konkretisere projekter, retningslinjer og handlingsprogrammer med henblik på at forebygge og eliminere situationer, der muliggør diskrimination, samt endelig at sørge for, at vores smukke taler omsættes til realiteter."@da1
"Herr Präsident, liebe Kolleginnen und Kollegen! Die Teilnahme an der Weltkonferenz von Durban war wichtig, um feierlich die Erneuerung einer Allianz gegen jegliche Diskriminierung und für die Achtung der Würde der Menschenrechte zu verkünden, vor allem aber um sich für eine Aussöhnung, den einzigen Weg der Neugestaltung der Zukunft und des Friedens, einzusetzen. Diese Konferenz war, wie der Minister bereits sagte, auf ein klares Ziel ausgerichtet, komplex in ihrer Breite und notwendig, um die Zukunft zu gestalten. Parallel dazu fand das NRO-Forum statt. Die Abschlusserklärung mag übertrieben erscheinen, sie zeugt jedoch lediglich, zwar nicht von einem Bruch, aber von der großen Vielfalt der NRO. Es ist festzustellen, dass die auf dem Gebiet der Globalisierung tätigen NRO nicht und die auf dem Gebiet der Zuwanderung in Europa tätigen NRO kaum vertreten waren. Es waren nur NRO zugegen, die sich gegen Rassismus und für Solidarität engagieren. Hingegen ist auch festzustellen, wie dynamisch die internationalen NRO sind, wenn es darum geht, gegen eine bestehende Macht zu opponieren, die Durchsetzung von Prinzipien zu fordern oder auch eine bestehende Macht zu stärken, weshalb sie mitunter Lobbyarbeit betreiben und auch als „freiwillige Regierungsorganisationen“ bezeichnet werden. Man findet jedoch in dieser Vielfalt eine gewisse Logik, und zwar einerseits die Logik der Mächtigen, die der reichen, entwickelten ehemaligen Kolonialländer, und andererseits die der armen Länder, die ehemals unter Kolonialherrschaft standen und in denen bis heute eine nicht gerade demokratische, allzu oft noch unter dem Segen des Nordens stehende Staatsgewalt herrscht.
Wörter haben einen Sinn. Man muss in der Lage sein, die Dinge beim Namen zu nennen, um entsprechend Abhilfe zu schaffen. Von maßgeblicher Bedeutung ist hier die Frage der Definition von Begriffen wie Sklaverei, Kolonialismus, Rassismus, Völkermord, Apartheid oder militärische Besetzung. All diese Wörter offenbaren tägliche Dramen, die übrigens Folgen von Diskriminierung sind.
Es ist festzustellen, dass im Abschlusstext von Reue, von Bedauern die Rede ist, es jedoch abgelehnt wird, eine Entschuldigung zu äußern oder gar eine Wiedergutmachung in Betracht zu ziehen, das Recht der Völker auf ein gleichberechtigtes Leben in Frieden ohne Verweis auf das Völkerrecht zu bekräftigen. Schließlich kann man es bedauern, dass die Abschlusserklärung so minimalistisch ausgefallen ist und darauf abzielt, durch Wahrung eines gewissen Gleichgewichts alle zufrieden zu stellen. Diese Erklärung lässt nicht nur Zweifel an der Glaubwürdigkeit und Wirksamkeit solcher großen internationalen Treffen aufkommen, sondern wirft auch die Frage der direkten Demokratie auf, denn sie verweist de facto auf das Problem der Repräsentativität, der Grenzen der partizipativen Demokratie.
Eine letzte Klarstellung zu der so genannten Geiselnahme der Konferenz. Wer nimmt wen als Geisel? Warum? Was steckt dahinter? Erinnern wir uns, dass die Vereinigten Staaten nicht an diesem Treffen teilnehmen wollten, dass sie oft damit gedroht haben, sich zurückzuziehen. Die Erklärung der NRO, so hart sie auch sein mag, war ein geeigneter Vorwand, um Fragen auszuweichen, die wichtige Interessen berühren und denen man sich nicht stellen wollte, wie zum Beispiel die Frage der Wiedergutmachung. Mehrere Staaten, einschließlich der europäischen Staaten, waren insgeheim erleichtert darüber, dass sich die Konferenz auf den Nahen Osten konzentrierte, weil sie so der Frage der Entschuldigung aus dem Weg gehen und die Behandlung der Kolonialschuld verschieben konnten. Wir sollten nicht vergessen, dass die reichen Länder des Nordens ihren Wohlstand auf Sklavenhandel und kolonialer Eroberung aufgebaut haben und dass nicht alle von ihnen bereit sind, dies uneingeschränkt anzuerkennen und die Verbrechen der Vergangenheit wieder gutzumachen.
Darüber hinaus betreffen Fragen der Diskriminierung von Frauen, Kindern, Homosexuellen, Zuwanderern, des Fortbestehens einer modernen Form der Sklaverei nach wie vor viele Länder, die eine Unterdrückungspolitik verfolgen und sich nicht auf der Anklagebank wiederfinden möchten. Diese Regimes werden noch allzu oft unterstützt und richten ihr Augenmerk ebenfalls lieber auf eine Frage wie den Nahostkonflikt, bei der sie gut abschneiden, als Rechenschaft über die Lage der Menschenrechte in ihrem eigenen Land abzulegen.
Das Wesentliche dieser Konferenz wurde jedenfalls erreicht, und es bleibt nur zu hoffen, dass im Rahmen von wirklichen Folgemaßnahmen Projekte, Leitlinien und Aktionsprogramme auf den Weg gebracht und verwirklicht werden, die darauf abzielen, Diskriminierungen vorzubeugen und sie zu überwinden, so dass unsere schönen Reden endlich Wirklichkeit werden."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, αγαπητοί συνάδελφοι, η σημασία της συμμετοχής στην παγκόσμια Διάσκεψη του Durban έγκειται στο γεγονός ότι διακηρύχθηκε επισήμως η ανανέωση μιας συμμαχίας κατά της απόρριψης των διακρίσεων και του σεβασμού των ανθρωπίνων δικαιωμάτων· και κυρίως στη δέσμευσή μας για να επιτύχουμε συμφιλίωση, τη μοναδική οδό οικοδόμησης του μέλλοντος και της ειρήνης. Η Διάσκεψη αυτή είχε, όπως επεσήμανε ο κ. Υπουργός, σαφέστατο στόχο, ευρύ και γι’ αυτό σύνθετο, ο οποίος είναι απαραίτητος για την οικοδόμηση του μέλλοντος. Παράλληλα, πραγματοποιήθηκε το φόρουμ των ΜΚΟ. Μπορεί η τελική δήλωση να φαίνεται υπερβολική, απλώς αποδεικνύει όμως, όχι διάσταση μεταξύ των ΜΚΟ, αλλά τη μεγάλη πολυμορφία τους. Θα σημειώσουμε πράγματι την απουσία των παγκοσμίων ΜΚΟ οργανώσεων, τη σχεδόν ολοκληρωτική απουσία των ΜΚΟ για τη μετανάστευση στην Ευρώπη. Παρούσες ήταν μόνο οι αντιρατσιστικές ΜΚΟ και οι ΜΚΟ αλληλεγγύης. Αντιθέτως, θα σημειώσουμε επίσης το δυναμισμό των διεθνών ΜΚΟ όσον αφορά την αμφισβήτηση μιας εξουσίας, τη διεκδίκηση αρχών ή και την εδραίωση μιας υφισταμένης εξουσίας, εξ ου και η μετατροπή τους ορισμένες φορές σε ομάδα πίεσης ΕΚΟ (Εκουσίως Κυβερνητικές Οργανώσεις). Η πολυμορφία αυτή όμως διαθέτει κάποια λογική, τη λογική των ισχυρών· από τη μία έχουμε τη λογική των πλουσίων, αναπτυγμένων, πρώην αποικιοκρατικών χωρών και αφετέρου των φτωχών, πρώην υποτελών χωρών, στις οποίες η εξουσία παραμένει ως σήμερα ελάχιστα δημοκρατική, πάρα πολύ συχνά όμως με τις ευλογίες του Βορρά.
Οι λέξεις έχουν ένα νόημα. Θα πρέπει να μπορούμε να προφέρουμε τις λέξεις για να βρούμε λύση. Το ουσιώδες ζήτημα είναι ο καθορισμός των όρων: δουλοκρατία, αποικιοκρατία, ρατσισμός, γενοκτονία, απαρτχάιντ ή στρατιωτική κατοχή. Όλες αυτές οι λέξεις αποκαλύπτουν καθημερινές τραγωδίες, που δημιουργούνται εξάλλου λόγω των διακρίσεων.
Διαπιστώνουμε ότι το τελικό κείμενο κάνει λόγο για τύψεις, μεταμέλεια, αλλά αρνείται να ζητήσει συγγνώμη, και πολύ περισσότερο να αναφερθεί σε ενδεχόμενες αποζημιώσεις, να επιβεβαιώσει το δικαίωμα των λαών να ζουν με ειρήνη και ισότητα, χωρίς να επικαλούνται το διεθνές δίκαιο. Μπορούμε να εκφράσουμε εντέλει τη λύπη μας για τη μινιμαλιστική τελική δήλωση, η οποία διατηρεί μια ισορροπία επιδιώκοντας να ικανοποιήσει όλο τον κόσμο. Η δήλωση αυτή δεν θέτει απλώς υπό αμφισβήτηση την αξιοπιστία και την αποτελεσματικότητα των σημαντικών αυτών διεθνών συναντήσεων, αλλά εγείρει επιπλέον το ζήτημα της άμεσης δημοκρατίας, διότι θέτει πράγματι το πρόβλημα της αντιπροσωπευτικότητας των ορίων της συμμετοχικής δημοκρατίας.
Μια τελευταία παρατήρηση σχετικά με την ιδιόμορφη αυτή ομηρία της Διάσκεψης. Ποιος είναι όμηρος τίνος; Για ποιο λόγο; Για ποιο συμφέρον; Να θυμίσουμε ότι οι Ηνωμένες Πολιτείες δεν ήθελαν να συμμετέχουν στη συνάντηση, ότι συχνά απειλούσαν πως θα αποχωρήσουν. Η δήλωση των ΜΚΟ, όσο σκληρή κι αν είναι, υπήρξε καλό πρόσχημα για να αποφευχθούν ορισμένα ζητήματα που έθιγαν μεγάλα συμφέροντα, και με τα οποία κανείς δεν επιθυμούσε να ασχοληθεί, όπως το ζήτημα των αποζημιώσεων. Πολλά κράτη, συμπεριλαμβανομένων των ευρωπαϊκών, ένιωσαν μια κρυφή ανακούφιση διαπιστώνοντας ότι η Διάσκεψη επικεντρωνόταν στο ζήτημα της Εγγύς Ανατολής, πράγμα που τους επέτρεπε να αποφύγουν το ζήτημα της συγγνώμης και να αναβάλουν την αντιμετώπιση του αποικιακού χρέους. Ας μην ξεχνάμε ότι πολλές πλούσιες χώρες του Βορρά έχουν οικοδομήσει την ευημερία τους στο δουλεμπόριο των μαύρων και την αποικιακή κατάκτηση και δεν είναι όλες έτοιμες να το παραδεχτούν ανοιχτά ή να επανορθώσουν για τα εγκλήματα του παρελθόντος.
Από την άλλη, τα ζητήματα των διακρίσεων κατά των γυναικών, των παιδιών, των ομοφυλοφίλων, των μεταναστών, η διαιώνιση ενός σύγχρονου δουλεμπορίου, αφορούν ακόμα πολλές χώρες, οι οποίες συνεχίζουν μια πολιτική καταστολής και αρνούνται να καθίσουν στο εδώλιο του κατηγορουμένου. Οι εξουσίες αυτές όμως εξακολουθούν πολύ συχνά να υποστηρίζονται και προτιμούν να επικεντρωθούν σε ένα ζήτημα όπως το μεσανατολικό, όπου μπορούν να επιδείξουν καλή διαγωγή, παρά να δώσουν λόγο για την κατάσταση των ανθρωπίνων δικαιωμάτων στις χώρες τους.
Τέλος, το ουσιώδες στην εν λόγω Διάσκεψη επετεύχθη και μένει να ευχηθούμε να δοθεί μια πραγματική συνέχεια, η οποία θα μας επιτρέψει να σχεδιάσουμε και να συγκεκριμενοποιήσουμε σχέδια, προσανατολισμούς, προγράμματα δράσης, που θα έχουν στόχο να προλάβουν και να εξαλείψουν τις περιπτώσεις διακρίσεων· και, χάρη στη δράση τους, τα ωραία λόγια θα γίνουν έργα."@el8
"Mr President, ladies and gentlemen, participation in the World Conference in Durban was important, as a solemn proclamation of the renewal of an alliance against discrimination and the rejection of respect for human rights, and above all as an opportunity for reconciliation, the only way to reconstruct the future and future peace. As the Minister has already said, the objective of this conference was obvious, its scope was complex, and it was necessary in order to construct the future. At the same time, the NGO forum was held. Although the final declaration appears to be excessive, it merely reveals, not a split, but a great deal of diversity among the NGOs. Noticeable, in fact, is the absence of the worldwide NGOs, and the virtual absence of the NGOs involved in immigration in Europe. The only NGOs featured in the declaration are the antiracist NGOs and the solidarity NGOs. On the other hand, the dynamism of the international NGOs is also noticeable, in the way they challenge power, assert principles, or, then again, consolidate a power already in place, hence in some cases their lobbying activities and their nickname of VGOs (Voluntary Government Organisations). Yet within this diversity there is a certain amount of logic, the logic of powerful people. On the one hand there is the logic emanating from the rich, developed countries, the former colonisers, and then there is the logic of the poor countries, the ones who were formerly colonised, where power remains to this day hardly what one could call democratic, yet all too often still enjoys the North’s approval.
Words have meaning. We have to find the right words to provide a solution. The essential question is that of defining the terminology: slavery, colonialism, racism, genocide, apartheid or military occupation. All these words tell of daily crises, the consequences, moreover, of discrimination.
We find that the final text talks of remorse and regrets, but refuses to give any excuses, and still less to envisage the prospect of reparations, or to reaffirm people’s right to live in peace and equality, without having to have recourse to international law. Finally, it is perhaps regrettable that the final declaration is a minimalist declaration which seeks to satisfy everyone by preserving a certain amount of equilibrium. This declaration not only calls into question the credibility and effectiveness of major international meetings, but also raises the question of direct democracy, because in effect it raises the issue of how representative the limits of participative democracy really are.
I should like to make one final reference to this so-called hijacking of the conference. Who was hijacking whom? Why? For what purpose? Remember that the United States did not want to take part in this meeting, and that they often threatened to withdraw. The NGOs’ declaration, however hard it might have been, was a good pretext for avoiding any issues with a bearing on the major interests which it was not thought desirable to offend, as well as the issue of reparations. Several countries, including European countries, were secretly relieved to see the conference focus on the Middle East question, which allowed them to dodge the issue of excuses and to put off dealing with the colonial debt. Do not forget that the rich countries of the North built their prosperity on the negro slave trade and on colonial conquest, and they are not all willing to recognise this fully or to make reparation for their past crimes.
Moreover, these issues of discrimination against women, children, homosexuals and migrants, and the continued existence of modern slavery, still affect a number of countries which pursue a policy of repression and refuse to allow themselves to be put in the dock. Those powers are still, all too often, supported, and they too prefer to focus on an issue such as that of the Middle East, where they can make a good impression, rather than be called to account for the human rights situation in their own countries.
Finally, the essential objective of this conference was achieved, but we must now hope that there will be real follow-up action enabling projects, guidelines and action programmes to be set up and put into practice, with a view to preventing and abolishing those situations in which discrimination occurs, thereby ensuring that our fine words are finally translated into reality."@en3
"(FR) Señor Presidente, Señorías, la participación en la Conferencia mundial de Durban fue importante para proclamar formalmente la renovación de una alianza contra las discriminaciones y en favor del respeto de los derechos humanos y sobre todo para asumir una reconciliación, única vía para la reconstrucción del futuro y la paz. Como nos lo ha dicho el Sr. Ministro, esta Conferencia era ineludible por su objetivo, compleja por su importancia y necesaria para construir el futuro. Paralelamente se celebraba el foro de las ONG. Si bien la declaración final puede parecer exagerada, ésta es reveladora no de una fractura, sino de la gran diversidad de las ONG. Señalaremos, en efecto, la ausencia de las ONG globalizadoras, la práctica ausencia de las ONG de la inmigración en Europa. Sólo estuvieron presentes las ONG antirracistas y las de carácter solidario. Por el contrario, también señalaremos el dinamismo de las ONG internacionales desde el punto de vista del cuestionamiento de un poder, de la reivindicación de los principios o incluso de la consolidación de un poder
de ahí su frecuente trabajo de
y su denominación de OVG (Organizaciones Voluntariamente Gubernamentales). Pero dentro de esta diversidad existe cierta lógica, la lógica de los poderosos; por un lado, la lógica de los países ricos, desarrollados, antiguos colonizadores, y, por otro, la de los países pobres, antiguamente dominados, donde el poder sigue siendo poco democrático, pero muchas veces con el beneplácito del Norte.
Las palabras tienen un sentido. Hay que saber definir las palabras para encontrar soluciones. El problema esencial es el de la definición de los términos: actividades esclavizadoras, colonialismo, racismo, genocidio
u ocupación militar. Todas estas palabras revelan dramas cotidianos, consecuencia de discriminaciones.
Podemos comprobar que el texto final habla de remordimiento, de arrepentimiento, pero se niega a pedir perdón y menos a prever una indemnización, a reafirmar el derecho de los pueblos de vivir en paz en la igualdad, sin tener que acudir al Derecho internacional. Podemos deplorar, finalmente, una declaración final minimalista, tendente a satisfacer a todos para mantener cierto equilibrio. Esta declaración no sólo vuelve a poner en duda la credibilidad y la eficacia de estos grandes encuentros internacionales, sino que también pone de relieve la cuestión de la democracia directa, ya que plantea, en efecto, el problema de la representatividad, de los límites de la democracia participativa.
Un último balance sobre esa supuesta toma de rehenes de la Conferencia. ¿Quién toma de rehén a quién? ¿Por qué? ¿Con qué finalidad? Recordemos que los Estados Unidos no querían participar en este encuentro, que amenazaron muchas veces con retirarse. La declaración de las ONG, a pesar de su dureza, fue un buen pretexto para evitar tratar cuestiones atinentes a grandes intereses que no se querían afrontar, como la cuestión de las indemnizaciones. Varios Estados, incluyendo Estados europeos, se sintieron interiormente aliviados al ver que la Conferencia se centraba en la cuestión de Oriente Medio, lo que les permitía esquivar la cuestión del perdón y de aplazar el pago de la deuda colonial. No olvidemos que los países ricos del Norte construyeron su prosperidad a través de la trata negrera y la conquista colonial y que no todos están dispuestos a reconocerlo plenamente o a reparar los crímenes del pasado.
Por otro lado, estas cuestiones de discriminación de las mujeres, de los niños, de los homosexuales, de los inmigrantes, la tenacidad de una esclavitud moderna, afectan aún a muchos países, que continúan aplicando una política represiva y se niegan a sentarse en el banquillo de los acusados. Ahora bien, estos poderes todavía cuentan con frecuencia con apoyos y prefieren centrarse en una cuestión como la de Oriente Medio, donde pueden hacer un buen papel en lugar de rendir cuentas sobre la situación de los derechos humanos en sus países.
Finalmente, lo esencial de esta Conferencia fue logrado; es de desear ahora que se efectúe un verdadero seguimiento para llevar a cabo y concretar proyectos, orientaciones, programas de acción, tendentes a prevenir y erradicar situaciones de discriminación y a procurar que, por fin, nuestros grandes discursos se hagan realidad."@es12
"Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, osallistuminen Durbanin maailmanlaajuiseen konferenssiin oli tärkeää, jotta voitiin taas juhlallisesti julistaa liittymistä yhteen syrjinnän torjumiseksi ja ihmisoikeuksien puolustamiseksi ja erityisesti siksi, että ryhdyttäisiin taas hieromaan sovintoa, joka on ainoa keino, jonka varaan tulevaisuutta ja rauhaa voidaan rakentaa. Kuten arvoisa ministeri meille kertoi, tämän konferenssin tavoite oli selvä, se oli laajuutensa vuoksi hankala ja rauhan rakentamiseksi tarpeellinen. Samanaikaisesti pidettiin kansalaisjärjestöjen foorumi. Jos loppujulkilausuma vaikuttaa liioitellulta, se kertoo kansalaisjärjestöjen keskinäisten erojen suuruudesta eikä niinkään erojen ylitsepääsemättömyydestä. Voidaan siis todeta, että kolmannen maailman asioita ajavat kansalaisjärjestöt olivat poissa, Euroopan maahanmuuttoasioihin erikoistuneet kansalaisjärjestöt olivat lähestulkoon poissa. Edustettuina olivat ainoastaan rasisminvastaiset ja solidaarisuutta ajavat kansalaisjärjestöt. Toisaalta voidaan todeta myös se, että kansainväliset kansalaisjärjestöt pyrkivät kyseenalaistamaan voimallisesti vallankäytön, vaatimaan periaatteita tai jopa lujittamaan valtaa, minkä vuoksi ne toimivat toisinaan lobbaajina ja niitä kutsutaankin nimellä OVG (hallituksesta tietoisesti riippuvaiset järjestöt). Kuitenkin tässä erilaisuudessa on jotakin loogista, vallankäytön logiikkaa; yhtäällä ovat rikkaat, kehittyneet maat, entiset siirtomaavallat ja toisaalla köyhät maat, entiset alusmaat, joissa valta on nykyäänkin kaikkea muuta kuin demokraattista, mutta joille pohjoiset valtiot antavat liian usein siunauksensa.
Sanoilla on merkitys. On osattava yksilöidä sanat, jotta niihin löydettäisiin ratkaisu. Olennainen kysymys koskee termien määrittämistä: orjuus, siirtomaapolitiikka, rasismi, kansanmurha, rotuerottelu tai sotilaallinen miehitys. Kaikki nämä sanat kertovat jokapäiväisistä draamoista, jotka ovat sitä paitsi seurausta syrjinnästä.
Todettakoon, että lopullisessa tekstissä puhutaan katumisesta, pahoittelusta, mutta kieltäydytään pyytämästä anteeksi puhumattakaan mahdollisista korvauksista tai sen vakuuttamisesta, että kansoilla on oikeus elää rauhassa oikeudenmukaisuuden vallitessa ilman turvautumista kansainväliseen oikeuteen. Lopuksi voidaan pahoitella lopullisen julkilausuman tavoitteettomuutta, koska sillä pyritään tyydyttämään koko maailmaa pitämällä kiinni tietystä tasapainosta. Tämä julkilausuma ei pelkästään kyseenalaista suurten kansainvälisten tapaamisten uskottavuuden ja tehokkuuden, vaan sen yhteydessä herää myös kysymys suorasta demokratiasta, koska ongelmanahan on osallistuvan demokratian rajojen edustuksellisuus.
Viimeisenä käsittelen konferenssiin liittyvää ns. panttivankikysymystä. Kuka onkaan kenenkin panttivanki? Miksi? Minkä vuoksi? Muistakaamme, että Yhdysvallat ei halunnut osallistua tähän kokoukseen, että se oli usein uhannut vetäytyä pois. Kansalaisjärjestöjen julkilausuma kaikkine vaikeuksineen oli hyvä tekosyy, jolla voitiin välttää huomattaviin intresseihin liittyviä kysymyksiä, jotka olivat sellaisia, ettei niiden käsittely ollut suotavaa, esimerkkinä korvauskysymys. Useimmat valtiot, Euroopan valtiot mukaan luettuna, olivat salaa helpottuneita nähdessään, että konferenssin pääasiaksi kehkeytyi Lähi-idän kysymys, minkä vuoksi ne pystyivät välttämään kysymyksen anteeksipyynnöstä ja lykkäämään siirtomaavelan käsittelyä. Älkäämme unohtako, että pohjoisen rikkaat maat ovat rakentaneet vaurautensa orjakaupan ja siirtomaavalloitusten pohjalta ja että kaikki nämä valtiot eivät ole valmiita myöntämään tätä täysin tai korvaamaan menneisyyden rikoksia.
Lisäksi naisten, lasten, homoseksuaalien ja maahanmuuttajien syrjintään liittyvät kysymykset, eli nykyaikaisen orjuuden jatkuminen, koskettavat vielä useita maita, jotka harjoittavat sortopolitiikkaa eivätkä halua joutua syytettyjen penkille. Tällä hetkelläkin tällaisia vallanpitäjiä tuetaan yhä liian usein, ja nämä vallanpitäjät kohdistavat myös mielellään huomion Lähi-itään, jossa ne voivat esiintyä edukseen sen sijaan, että ne joutuisivat tekemään tiliä ihmisoikeustilanteesta omassa maassaan.
Lopuksi sanottakoon, että tässä konferenssissa olennainen asia saavutettiin, vielä on toivottava todellisia jatkotoimia, joiden avulla voidaan toteuttaa ja soveltaa käytäntöön hankkeita, suuntaviivoja, toimintaohjelmia, joiden tarkoituksena on ehkäistä ja poistaa syrjintätilanteita ja toimia siten, että lopultakin meidän hienot puheemme toteutuvat käytännössä."@fi5
"Signor Presidente, onorevoli colleghi, la partecipazione alla Conferenza mondiale di Durban è stata importante per proclamare solennemente il rinnovo di un’alleanza contro il rifiuto delle discriminazioni e il rispetto della dignità dei diritti umani e soprattutto per impegnarsi in una riconciliazione, unica via verso la ricostruzione dell’avvenire e della pace. La Conferenza, come ha detto il signor Ministro, aveva un obiettivo diretto, complesso nella sua ampiezza e necessario per costruire il futuro. Parallelamente si è tenuto il forum delle ONG. Se la dichiarazione finale può sembrare eccessiva, essa non fa che rivelare non già una frattura, ma una grande diversità tra le ONG. Si nota in effetti l’assenza di ONG mondialiste, la quasi assenza delle ONG dell’immigrazione in Europa. Hanno presenziato solo le ONG che operano nel contesto dell’antirazzismo e della solidarietà. Per converso si nota anche il dinamismo delle ONG internazionali nel contestare un potere, nel rivendicare principi o ancora nel consolidare un potere insediato, da cui origina talvolta il loro lavoro di
e il soprannome OVG (Organizzazioni volontariamente governative). Ma in questa diversità si ritrova una certa logica, la logica dei potenti: da un lato quella dei paesi ricchi, sviluppati, ex colonizzatori e poi quella dei paesi poveri, ex dominati dove il potere resta ancora poco democratico e troppo spesso sotto la benedizione del Nord.
Le parole hanno un senso. Occorre sapere usare le parole per trovare rimedio. La questione essenziale è la definizione dei termini: schiavismo, colonialismo, razzismo, genocidio
o occupazione militare. Tutte queste parole sono rivelatrici di drammi quotidiani, conseguenze, fra l’altro, delle discriminazioni.
Constatiamo che il testo finale parla di rimorsi, rammarichi ma rifiuta di formulare scuse e ancor meno di ventilare riparazioni, di riaffermare il diritto dei popoli a vivere in pace nell’uguaglianza, senza richiamo al diritto internazionale. Si può infine rammaricarsi del minimalismo nella dichiarazione finale che mira a soddisfare tutti conservando un certo equilibrio. La dichiarazione rimette in discussione non soltanto la credibilità e l’efficacia dei grandi incontri internazionali, ma solleva la questione della democrazia concreta, poiché in effetti pone il problema della rappresentatività dei limiti della democrazia partecipativa.
Un’ultima messa a punto sulla cosiddetta presa in ostaggio della conferenza. Chi ha preso in ostaggio chi? Perché? Per quale interesse? Ricordiamo che gli Stati Uniti non volevano partecipare all’incontro, che hanno minacciato spesso di abbandonare. La dichiarazione delle ONG, per quanto dura, è stata un buon pretesto per evitare le questioni che toccano i grandi interessi e che non si vogliono affrontare, come quella delle riparazioni. Numerosi Stati, anche gli Stati europei, sono stati segretamente sollevati dal vedere che la conferenza si è concentrata sulla questione del Medio Oriente, permettendo loro di schivare la questione delle scuse e di rinviare la trattazione del debito coloniale. Non dimentichiamo che i paesi ricchi del Nord hanno costruito la propria prosperità sulla tratta dei negri e sulla conquista coloniale e che non sono tutti disposti a riconoscerlo pienamente o a riparare ai crimini del passato.
Per altro, le questioni relative alla discriminazione delle donne, dei bambini, degli omosessuali, dei migranti, il perseverare della schiavitù moderna, toccano ancora diversi paesi che portano avanti una politica di repressione e rifiutano di sedersi sul banco degli imputati. Ora, tali poteri contano ancora troppo spesso su appoggi e preferiscono altresì concentrarsi su tematiche come il Medio Oriente, dove possono fare una bella figura piuttosto che rendere conto sulla situazione dei diritti umani nei propri paesi.
Infine, l’essenziale di questa Conferenza è stato acquisito, rimane da auspicare un autentico seguito che consenta di approntare e concretare progetti, orientamenti, programmi d’azione intesi a prevenire e a sradicare situazioni di discriminazione e a fare in modo che i nostri bei discorsi alla fine si traducano in realtà."@it9
"Mr President, ladies and gentlemen, participation in the World Conference in Durban was important, as a solemn proclamation of the renewal of an alliance against discrimination and the rejection of respect for human rights, and above all as an opportunity for reconciliation, the only way to reconstruct the future and future peace. As the Minister has already said, the objective of this conference was obvious, its scope was complex, and it was necessary in order to construct the future. At the same time, the NGO forum was held. Although the final declaration appears to be excessive, it merely reveals, not a split, but a great deal of diversity among the NGOs. Noticeable, in fact, is the absence of the worldwide NGOs, and the virtual absence of the NGOs involved in immigration in Europe. The only NGOs featured in the declaration are the antiracist NGOs and the solidarity NGOs. On the other hand, the dynamism of the international NGOs is also noticeable, in the way they challenge power, assert principles, or, then again, consolidate a power already in place, hence in some cases their lobbying activities and their nickname of VGOs (Voluntary Government Organisations). Yet within this diversity there is a certain amount of logic, the logic of powerful people. On the one hand there is the logic emanating from the rich, developed countries, the former colonisers, and then there is the logic of the poor countries, the ones who were formerly colonised, where power remains to this day hardly what one could call democratic, yet all too often still enjoys the North’s approval.
Words have meaning. We have to find the right words to provide a solution. The essential question is that of defining the terminology: slavery, colonialism, racism, genocide, apartheid or military occupation. All these words tell of daily crises, the consequences, moreover, of discrimination.
We find that the final text talks of remorse and regrets, but refuses to give any excuses, and still less to envisage the prospect of reparations, or to reaffirm people’s right to live in peace and equality, without having to have recourse to international law. Finally, it is perhaps regrettable that the final declaration is a minimalist declaration which seeks to satisfy everyone by preserving a certain amount of equilibrium. This declaration not only calls into question the credibility and effectiveness of major international meetings, but also raises the question of direct democracy, because in effect it raises the issue of how representative the limits of participative democracy really are.
I should like to make one final reference to this so-called hijacking of the conference. Who was hijacking whom? Why? For what purpose? Remember that the United States did not want to take part in this meeting, and that they often threatened to withdraw. The NGOs’ declaration, however hard it might have been, was a good pretext for avoiding any issues with a bearing on the major interests which it was not thought desirable to offend, as well as the issue of reparations. Several countries, including European countries, were secretly relieved to see the conference focus on the Middle East question, which allowed them to dodge the issue of excuses and to put off dealing with the colonial debt. Do not forget that the rich countries of the North built their prosperity on the negro slave trade and on colonial conquest, and they are not all willing to recognise this fully or to make reparation for their past crimes.
Moreover, these issues of discrimination against women, children, homosexuals and migrants, and the continued existence of modern slavery, still affect a number of countries which pursue a policy of repression and refuse to allow themselves to be put in the dock. Those powers are still, all too often, supported, and they too prefer to focus on an issue such as that of the Middle East, where they can make a good impression, rather than be called to account for the human rights situation in their own countries.
Finally, the essential objective of this conference was achieved, but we must now hope that there will be real follow-up action enabling projects, guidelines and action programmes to be set up and put into practice, with a view to preventing and abolishing those situations in which discrimination occurs, thereby ensuring that our fine words are finally translated into reality."@lv10
").
Mijnheer de Voorzitter, geachte collega’s, de deelname aan de Wereldconferentie van Durban was belangrijk om de coalitie tegen alle vormen van rassendiscriminatie en de eerbiediging van de rechten van de mens officieel nieuw leven in te blazen en vooral om te streven naar verzoening, de enige manier om een vreedzame toekomst veilig te stellen. Deze Conferentie was, zoals de minister ons heeft gezegd, helder in haar doelstelling, complex in haar diepgang en noodzakelijk voor de toekomst. Tezelfdertijd vond het forum van de NGO’s plaats. Mocht de slotverklaring te veelomvattend lijken, dan wijst dit niet zozeer op een scheuring maar op een grote verscheidenheid binnen de NGO’s. Veelzeggend was de afwezigheid van mondialistische NGO’s en het bijna volledig ontbreken van NGO’s voor immigratie binnen Europa. Alleen de NGO’s voor racismebestrijding en solidariteit waren aanwezig. Veelzeggend was echter ook het elan van de internationale NGO’s bij het aanvechten van een mandaat, het verdedigen van principes of juist het versterken van een bestaand mandaat, vanwaar soms hun lobbywerk en hun bijnaam VGO (vrijwillig gouvernementele organisaties). Maar in deze verscheidenheid zit een zekere logica, samen te vatten als het recht van de sterkste; enerzijds het recht van de rijke, ontwikkelde landen, voormalige kolonisators, en anderzijds het recht van de arme landen, lange tijd onderdrukt, en waar de machthebbers tot op de dag van vandaag weinig democratisch zijn, maar nog al te vaak gesteund worden door het Noorden.
Woorden hebben een betekenis. Door zaken bij hun naam te noemen, kunnen we tot oplossingen komen. Alles draait om de begripsdefinitie: slavernij, kolonialisme, racisme, volkenmoord, apartheid of militaire bezetting. Achter al deze woorden gaan dagelijkse drama’s schuil, die overigens het gevolg zijn van rassendiscriminatie.
We moeten constateren dat de slottekst gewag maakt van wroeging en spijt, maar weigert excuses aan te bieden, laat staan herstelbetalingen te overwegen, of het recht van volkeren te onderschrijven om in vrede en gelijkheid te leven, onder verwijzing naar het internationaal recht. We betreuren de minimalistische slotverklaring die iedereen tevreden wil stellen door een middenweg te bewandelen. Deze verklaring zaait niet alleen twijfel over de geloofwaardigheid en doelmatigheid van dergelijke grote internationale bijeenkomsten, maar roept tevens vragen op over de directe democratie, over de representativiteit en de grenzen van de parlementaire democratie.
Een laatste kanttekening bij het zogenaamde torpederen van de Conferentie. Wie torpedeert wie? Waarom? Met welk belang? Laten we niet vergeten dat de Verenigde Staten niet wilden deelnemen aan deze bijeenkomst, en dat ze meerdere malen hebben gedreigd zich terug te trekken. De verklaring van de NGO’s, hoe grimmig van toon deze ook moge zijn, was een goed voorwendsel om vragen over zwaarwegende belangen te ontlopen die men niet onder ogen wilde zien, zoals die van de herstelbetalingen. Meerdere staten, waaronder EU-staten, haalden stiekem opgelucht adem dat de Conferentie haar blik richtte op het conflict in het Midden-Oosten, waardoor ze het vraagstuk van de excuses uit de weg konden gaan en de afwikkeling van de koloniale schuld op de lange baan konden schuiven. Laten we niet vergeten dat de rijke landen van het noordelijk halfrond hun welvaart te danken hebben aan de slavenhandel en de koloniale overheersing en dat ze niet allemaal bereid zijn dit volledig te erkennen of de misdaden uit het verleden weer goed te maken.
Overigens is de discriminatie van vrouwen, van kinderen, van homoseksuelen, van migranten, die neerkomt op het voortduren van een moderne vorm van slavernij, nog altijd aan de orde van de dag in veel landen, die de bevolking onderdrukken en weigeren in het beklaagdenbankje plaats te nemen. Deze landen worden nog te vaak gesteund en vestigen de aandacht maar al te graag op een vraagstuk als het Midden-Oosten waarmee ze goede sier kunnen maken, zodat ze zich niet hoeven te verantwoorden voor de mensenrechtensituatie in hun land.
Kortom: het hoofddoel van deze Conferentie is gerealiseerd, laten we hopen op een echte follow-up in de vorm van concrete projecten, initiatieven en actieprogramma’s die tot doel hebben discriminatie te voorkomen en uit te bannen en ervoor te zorgen dat onze mooie woorden eindelijk worden omgezet in daden."@nl2
"Senhor Presidente, caros colegas, a participação na Conferência Mundial de Durban foi importante para proclamar solenemente a renovação de uma aliança contra as discriminações e a favor do respeito pela dignidade humana e pelos direitos humanos e, sobretudo, para que nos empenhemos numa reconciliação, única via para a construção do futuro e a reconstrução da paz. Esta Conferência era, como o afirmou o Senhor Ministro, evidente no seu objectivo, complexa na sua amplitude e necessária para a construção do futuro. Paralelamente, teve lugar o fórum das ONG. Se a declaração final pode parecer excessiva, não é mais do que reveladora, não da existência de uma ruptura, mas da existência de uma grande diversidade de ONG. Notar-se-á, com efeito, a ausência das ONG pró-globalização e a quase ausência das ONG da imigração na Europa. Apenas estiveram presentes as ONG anti-racistas e as que lutam pela solidariedade. Em contrapartida, registar-se-á o dinamismo das ONG internacionais na contestação de um poder, na reivindicação de princípios, ou ainda, na consolidação de um poder no terreno, daí o seu trabalho de
e o seu cognome de OVG (Organizações Voluntariamente Governamentais). Contudo, nesta diversidade encontramos uma certa lógica, por um lado, a lógica dos poderosos, proveniente dos países ricos, desenvolvidos, antigos colonizadores e, por outro, a dos países pobres, anteriormente dominados, onde o poder permanece, ainda hoje, pouco democrático, mas, muito frequentemente ainda, com a bênção do Norte.
As palavras possuem um sentido. É preciso saber chamar os nomes às coisas, para encontrar soluções. A questão essencial é a da definição dos termos: escravatura, colonialismo, racismo, genocídio
ou ocupação militar. Todas estas expressões são reveladoras de dramas quotidianos, consequência, aliás, de discriminações.
Verificamos que o texto final fala de remorsos, lamúrias, mas se recusa a expressar os pedidos de desculpas e ainda menos a prever reparações, reafirmar o direito dos povos a viverem em paz na igualdade, sem recurso ao direito internacional. Podemos, por último, lamentar uma declaração final minimalista, que visa satisfazer tudo e todos na preservação de um certo equilíbrio. Esta declaração não só volta a colocar em causa a credibilidade e a eficácia destes grandes encontros internacionais como levanta também a questão da democracia directa, pois coloca o problema, com efeito, da representatividade dos limites da democracia participativa.
Um último comentário sobre os chamados reféns da Conferência. Quem tomou como refém a quem? Porquê? Com que interesse? Recordemos que os Estados Unidos não queriam participar neste encontro, que frequentemente ameaçaram retirar-se. A declaração das ONG, por muito dura que seja, foi um bom pretexto para evitar questões com ligação a grandes interesses que não se desejava enfrentar, como a questão das reparações. Diversos Estados, incluindo Estados europeus, ficaram secretamente aliviados por ver a Conferência centrar-se na questão do Médio Oriente, o que lhes permitiu esquivar-se à questão dos pedidos de desculpa e adiar o tratamento da dívida colonial. Não esqueçamos que os países ricos do Norte construíram a sua prosperidade com base no tráfico de escravos negros e na conquista colonial e que não estão prontos a reconhecer plenamente estas realidades, ou a reparar os crimes cometidos no passado.
Para além disso, as questões da discriminação das mulheres, das crianças, dos homossexuais, dos imigrantes, a persistência de uma escravatura moderna, atingem ainda um certo número de países, que prosseguem uma política de repressão e recusam ser colocados no banco dos réus. Ora, estes poderes são, ainda muito frequentemente, apoiados e preferem igualmente centrar-se numa questão como a do Médio Oriente, relativamente à qual podem fazer boa figura, em vez de dar conta da situação dos direitos humanos nos seus próprios países.
Por último, o essencial desta Conferência foi aceite, resta-nos desejar que esta tenha um seguimento verdadeiro, que permita aplicar e concretizar os projectos, as orientações, os programas de acção, que visam a prevenção e erradicação das situações de discriminação e fazer com que, por fim, os nossos belos discursos se transformem em realidade."@pt11
"Herr talman, kära kolleger! Att delta i världskonferensen i Durban var viktigt för att högtidligt proklamera en förnyad allians mot diskrimineringen och för respekten för de mänskliga rättigheternas värdighet, men framför allt för att inleda en försoning, som är den enda vägen för att återskapa framtiden och freden. Denna konferens var, såsom ministern sade, uppenbar i sin målsättning, komplex i sin omfattning och nödvändig för att bygga framtiden. Parallellt hölls de icke-statliga organisationernas forum. Även om slutförklaringen kan förefalla överdriven är den bara ett tecken på, inte ett brytning, utan en stor mångfald bland de icke-statliga organisationerna. Man kan notera avsaknaden av de världsomfattande icke-statliga organisationerna, att icke-statliga organisationer när det gäller immigration i Europa i stort sett saknades. Endast antirasistiska och solidaritetskämpande icke-statliga organisationer var närvarande. Däremot kan man notera dynamiken i de internationella icke-statliga organisationerna i tvisten om makt, kravet på principer eller förstärkningen av en makt på plats, vilket ibland leder till lobbyarbete och till att de kallas frivilligt statliga organisationer. Men i denna mångfald finns ändå en viss logik, de mäktigas logik: å ena sidan från de rika utvecklade länderna, de forna kolonisatörerna, och å andra sidan från de fattiga länderna, de som tidigare styrdes, där makten fortfarande i dag inte är särskilt demokratisk, men alltför ofta välsignas av oss i norr.
Orden har en innebörd. Man måste kunna uttala orden för att finna en lösning. Den grundläggande frågan handlar om att definiera termer: slavväsende, kolonialism, rasism, folkmord, apartheid eller militärockupation. Alla dessa ord vittnar om dagliga katastrofer, som för övrigt är konsekvensen av diskrimineringar.
Man kan konstatera att den slutliga texten talar om ånger och beklagande, men man avstår från att be om ursäkt, och ännu mindre planera för gottgörelse, på nytt bekräfta folkens rätt att leva i fred och rättvisa, utan att hänvisa till internationell rätt. Man kan slutligen beklaga den minimalistiska slutförklaringen som syftar till att göra alla nöjda och samtidigt upprätthålla en viss balans. I förklaringen ifrågasätts inte bara dessa stora internationella mötens trovärdighet och effektivitet, man ställer också frågan om direkt demokrati, eftersom man faktiskt tar upp problemet med representativitet och gränserna för den delaktiga demokratin.
Ett sista klargörande när det gäller det som kallats konferensens gisslandrama. Vem tar vem som gisslan? Varför? I vilket intresse? Låt oss komma ihåg att Förenta staterna inte ville delta i detta möte, att de ofta hotat med att dra sig ur. De icke-statliga organisationernas förklaring, hur hård den än är, var en bra förevändning för att undvika frågor som rör stora intressen som man inte vill ta upp, såsom gottgörelsen. Flera stater, även europeiska, var i hemlighet lättade över att konferensen fokuserade på frågan om Mellanöstern, vilket gjorde att de smidigt kunde undvika frågan om ursäkter och skjuta upp frågan om behandling av kolonialskulden. Låt oss inte glömma att rika länder i norr har byggt sin framgång på slavhantering och erövring av kolonier, och att de inte alla är beredda att fullt ut erkänna eller gottgöra brott som begåtts i det förflutna.
Dessa frågor om diskriminering av kvinnor, barn, homosexuella, invandrare samt upprätthållandet av det moderna slaveriet berör för övrigt fortfarande ett stort antal länder, som fortsätter att bedriva en repressionspolitik och vägrar att sätta sig på de anklagades bänk. Denna makt upprätthålls fortfarande alltför ofta och man föredrar också att fokusera på en fråga, såsom den om Mellanöstern, där man kan hålla god min snarare än att redogöra för situationen för de mänskliga rättigheterna i sitt land.
Det viktigaste med denna konferens uppnåddes emellertid, nu återstår att önska sig en verklig uppföljning som gör det möjligt att inrätta och konkretisera projekt, riktlinjer och handlingsprogram som syftar till att förebygga och utrota diskriminerande situationer och se till att våra vackra tal äntligen blir verklighet."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"apartheid"12,11,9
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples