Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-10-02-Speech-2-033"

Predicate	Value (sorted: default)
rdf:type	lpv_eu:Speech4
dcterms:Date	"2001-10-02"^^xsd:date4
dcterms:Is Part Of	lp_eu:Hvidbog om reformen af EU's styreformer4
dcterms:Language	"it"^^xsd:language4
lpv:document identification number	"en.20011002.2.2-033"4
lpv:hasSubsequent	lp_eu:2001-10-02-Speech-2-0344
lpv:speaker	lp:Prodi4
lpv:spoken text	"Signor Presidente, onorevoli parlamentari, sono molto soddisfatto del dibattito di oggi, che ha dimostrato un avvicinamento delle posizioni, una maggioranza di punti di accordo e, soprattutto, una metodologia comune di lavoro. Io direi che abbiamo posto le premesse per chiudere assieme questa fase di riforma che possiamo operare a legislazione invariata. Altri due punti sono emersi qui, punti contenuti nel Libro bianco o ad esso collegati benché ivi non contenuti: la partecipazione della società civile e il problema della partecipazione delle regioni e delle autonomie locali. Ritengo assolutamente necessario, anche nella futura Convenzione, un ruolo attivo di regioni e amministrazioni locali. Se noi definiamo davvero l'Europa come l'Europa della sussidiarietà, dobbiamo essere minimamente coerenti, e su questo proprio non ho riserva alcuna. Sul problema della consultazione della società civile, se leggiamo attentamente il Libro bianco, non c'è nessuna espropriazione degli organi parlamentari, degli organi democraticamente eletti. Anzi, c'è un altro discorso: mentre la società civile viene ora consultata in modo nascosto, indiretto, ebbene, noi proponiamo che questa consultazione divenga trasparente e avvenga alla luce del sole, in modo che si sappia da dove nascono certe idee e certe posizioni, da dove provengono certi suggerimenti. E questo, secondo me, è un passo in avanti. Capisco che possa aver creato inquietudini perché, di fronte a un'evidenziazione così chiara di un processo, il Parlamento può anche dire: "Ma questo sostituisce il nostro ruolo!" Vi posso assicurare che ciò è fatto con l'obiettivo opposto: dobbiamo cioè consultare la società civile perché serve a noi e serve a voi, ma consultare vuol dire consultare; non è assolutamente ammissibile che questo abbia una variante decisionale nell'ambito che possa essere confuso o paragonato a quello del Parlamento. Lo dico con chiarezza perché mai dalla Commissione avrete, ad esempio, sentito una proposta di far entrare la società civile nella Convenzione con un ruolo in cui vi siano aspetti decisionali. Credo però che la consultazione, con trasparenza e con chiarezza, sia un passo in avanti che dobbiamo assolutamente fare. Ripeto: non è mai stata nostra intenzione dare un ruolo istituzionale o costituzionale alla consultazione con la società civile, anche se è nostra preoccupazione capire che cosa avviene nell'ambito di questa società, e quindi tenere occhi e orecchie aperti e una forte sensibilità su quanto avviene. E' in un certo senso anche il suggerimento che è stato dato dall'onorevole Perry di partecipare alla commissione per le petizioni, in modo da avere anche gli occhi aperti. Ricordate comunque che nelle proposte della Commissione abbiamo due obiettivi: primo, una democrazia più parlamentare; secondo, una democrazia più efficiente. Nel discorso del rapporto col Parlamento, quindi, il problema del va messo in questo ambito. Noi vogliamo una democrazia più parlamentare, in cui il ruolo del Parlamento sia chiaro e preciso, ma anche più efficiente, in cui il ruolo esecutivo non sia continuamente messo in discussione dalle procedure. Questo credo che potrà essere chiarito con la proposta di lavorare assieme, nei prossimi mesi, su questi temi e quindi possa creare un vantaggio, un progresso futuro del nostro modo di lavorare, per ora a legislazione invariata, quindi in attesa del grande processo di riforma istituzionale, che dovrà partire dal di Laeken. E' emersa anche una preoccupazione comune che, seppure non faccia parte del dibattito di oggi, vi è strettamente connessa: una preoccupazione comune per un'Europa che deve parlare con una sola voce e che deve interpretare le crescenti inquietudini nei confronti delle istituzioni, inquietudini che toccano non solo i nostri paesi membri ma anche i paesi dell'allargamento, dove il problema della diffidenza nei confronti delle Istituzioni europee si pone in modo crescente. A questo proposito vorrei dire che molte critiche sono state fatte al pluralismo delle voci europee, pluralismo con cui l'Europa sarebbe stata presente a Washington dopo la tragedia. Non confondiamo questo col pluralismo delle presenze. Il contenuto è stato assolutamente unico: a Washington abbiamo parlato con una sola voce e, a conclusione dei dibattiti, abbiamo portato al Presidente Bush la posizione europea, che è stata una posizione fortemente operativa, con collaborazioni specifiche riguardo a giustizia e affari interni, al problema finanziario del riciclaggio del denaro, campi in cui abbiamo proposto linee di azioni su cui l'Europa dovrà convergere. Riguardo alle inquietudini dei cittadini, io credo che una parte di esse derivi dalla complicazione delle nostre procedure di lavoro, dalla loro scarsa comprensibilità, da problemi cui il Libro bianco tenta - anche se in modo parziale - di far fronte con l'approfondimento del sistema democratico e della trasparenza e con una maggiore efficienza e rapidità delle sue decisioni, nel rispetto assoluto, anzi, nell'aumento delle prerogative del Parlamento. Ribadisco perciò, al termine di questo breve dibattito, che noi intendiamo arrivare a un chiarimento delle nostre rispettive funzioni, in cui però nessuno mette in dubbio il ruolo di controllo politico del Parlamento europeo e del Consiglio sul lavoro esecutivo della Commissione. Non solo riconosciamo questo controllo ma di questo controllo - e richiamo quanto ha detto nell'ultimo intervento l'onorevole Corbett - noi abbiamo assolutamente bisogno. Ribadisco anche - e qui debbo confessare che l'equivoco era derivato da una mancanza della Commissione, da una cattiva espressione della Commissione - che la Commissione non intende prendere alcuna decisione, prima di Laeken o in qualsiasi altro momento, senza sentire il Parlamento. Noi avevamo spinto sulla necessità di una rapidità nel prendere decisioni, in ogni caso però dovremo prima consultare a fondo il Parlamento. Oggi comunque abbiamo fatto anche dei passi in avanti. Sono stati avanzati dall'onorevole Kauffmann e da altri dei suggerimenti che sono estremamente utili. L'idea di organizzare un gruppo congiunto Parlamento-Consiglio-Commissione per stabilire un codice di comportamento istituzionale nell'ambito delle regole esistenti è una strada che, secondo me, dobbiamo esplorare. Occorre essere chiari su questo obiettivo da perseguire, cioè definire una prassi che alleggerisca il processo decisionale, perché - ripeto - esso è lento e non è compreso; una prassi che renda superfluo il ricorso sistematico alla comitatologia, senza nulla togliere ai poteri del Parlamento e del Consiglio, anzi per rafforzarne la responsabilità politica. La Commissione è disponibile ad esaminare questa via. Mi chiedo con tutta onestà, senza nessuna seconda intenzione, se vi sarà disposto il Consiglio: noi in ogni caso siamo disposti. Perché questo avvenga io chiedo che il Parlamento sia politicamente determinato con forza su questa linea. Questa discussione, d'altra parte, prepara il dibattito sul futuro dell'Europa che dovrà essere organizzato dalla Convenzione. Cominciare adesso nelle direzioni qui delineate, secondo me, aiuterà a trovare in seguito le soluzioni istituzionalmente più appropriate. C'è stato, oggi, un punto di divergenza formale, di cui dovremo discutere nell'ambito che abbiamo delineato, cioè quello che viene definito il . Io ritengo che il sistema attuale di comitatologia sia una distorsione della democrazia, ed è per questo che lo abbiamo sottoposto a critiche. Questo mescola funzioni legislative ed esecutive, ma senza che vi sia un reale controllo politico. La proposta di apparentemente migliora la situazione, ma di fatto rende il sistema più confuso perché rende meno distinguibili le nostre funzioni, la diversità delle nostre funzioni. Credo che su questo dobbiamo accentrare un nostro confronto, in futuro, in questi organi che abbiamo proposto, in modo da chiarire questo punto: noi dobbiamo lavorare insieme per un sistema in cui la Commissione esegue, il Parlamento europeo e il Consiglio controllano politicamente prima dell'adozione delle misure. Se continuamente vi è questa possibilità di ritorno indietro, si finisce che, ovviamente, il Parlamento assume una funzione esecutiva stretta. Ripeto: lavoriamoci su, perché sono assolutamente non solo in buona fede ma con mente assolutamente chiara sul fatto che questo è un punto estremamente delicato del controllo democratico. La stessa metodologia dobbiamo usarla per il problema delle agenzie. La Commissione pensa che in alcuni casi siano necessarie, ma non dobbiamo moltiplicarle all'infinito, bensì ricorrervi soltanto quando vi sono dei ruoli tecnici molto complessi e che hanno una loro autonomia. Siamo d'accordo però con voi che ci vuole un controllo democratico di queste agenzie, un controllo che si svolge in tre modi: quando si crea l'agenzia, e il Parlamento europeo è parte fondamentale, insieme al Consiglio, di questa decisione; quando se ne controlla il bilancio, e il Parlamento europeo lo controlla; quando si controlla il modo di operare della Commissione, che è l'organo responsabile di queste agenzie. Ecco, questo è l'orientamento della Commissione."@it9
lpv:translated text	"Hr. formand, mine damer og herrer, jeg er meget tilfreds med debatten i dag, for den viste, at vores holdninger ligger tæt på hinanden, at vi er enige på de fleste punkter, og ikke mindst, at vi har en fælles arbejdsmetode. Jeg tror, at vi har skabt forudsætningerne for i fællesskab at kunne afslutte denne reformfase, som kan foretages uden at ændre lovgivningen. Der var to andre punkter, der blev taget op, og disse punkter er enten medtaget i hvidbogen eller har med hvidbogen at gøre, selv om de ikke er nævnt heri. Det drejer sig om inddragelsen af det civile samfund og spørgsmålet om regionernes og de lokale myndigheders inddragelse. Efter min mening er det absolut nødvendigt, at regionerne og de lokale forvaltninger kommer til at spille en aktiv rolle, også når det gælder den kommende forsamling. Hvis vi virkelig ønsker at kalde EU for subsidiaritetens EU, bør vi i det mindste også handle derefter, og i den forbindelse har jeg absolut ikke nogen forbehold. Hvad angår høringen af det civile samfund, kan man se, hvis man læser hvidbogen omhyggeligt, at parlamentsorganerne og de demokratisk valgte organer ikke mister nogen beføjelser. Der er faktisk tale om noget helt andet, for på nuværende tidspunkt bliver det civile samfund hørt i det skjulte og på en indirekte måde, men vi foreslår, at denne høring bliver gennemsigtig og kommer frem i lyset, så man ved, hvordan visse idéer og holdninger er opstået, og hvor visse forslag kommer fra. Og det er efter min opfattelse et fremskridt. Jeg kan godt forstå, at det gav anledning til betænkeligheder, for når der lægges så stor vægt på denne proces, kunne Parlamentet jo tro, at dette var en erstatning for dets rolle. Jeg kan forsikre Dem for, at det er det modsatte, der er tilfældet. Vi skal nemlig høre det civile samfund, fordi det er nyttigt for både os og Dem, men "høre" betyder "høre". Det er således helt utænkeligt, at der på dette område bliver tale om en beslutningsmæssig variant, som kan forveksles eller sammenlignes med Parlamentets rolle. Det vil jeg gerne sige helt klart, for har De f.eks. nogensinde hørt Kommissionen foreslå, at det civile samfund skal have en rolle i forsamlingen, hvor det skal træffe beslutninger? Jeg mener dog, at en gennemsigtig og klar høring er et fremskridt, som vi absolut bør gøre. Jeg vil gerne gentage, at vi aldrig har haft til hensigt at give høringen af det civile samfund en institutionel eller konstitutionel rolle, selv om vi er interesserede i at forstå, hvad der sker i samfundet, og således i at holde øjne og ører åbne og være meget opmærksomme på det, der sker. Dette var på en måde også formålet med hr. Perrys forslag om at deltage i Udvalget for Andragender, så vi også holder øjnene åbne. De skal dog huske, at Kommissionens forslag har to målsætninger, nemlig et mere parlamentarisk demokrati og et mere effektivt demokrati. Når det gælder forbindelserne til Parlamentet, skal spørgsmålet om således betragtes ud fra denne synsvinkel. Vi ønsker et mere parlamentarisk demokrati, hvor Parlamentets rolle er klar og præcis, men også mere effektiv, og hvor procedurerne ikke hele tiden skaber tvivl om den udøvende funktion. Jeg tror, at dette spørgsmål kan løses ved hjælp af forslaget om, at vi samarbejder om disse emner i de kommende måneder, og at det således kan udgøre en fordel og et kommende fremskridt i vores måde at arbejde på, hvor vi i øjeblikket ikke ændrer lovgivningen, og hvor vi således afventer institutionernes store reformproces, som topmødet i Laeken giver startskuddet til. Der blev også givet udtryk for en udbredt bekymring, der ganske vist ikke hører med til debatten i dag, men som alligevel er nært forbundet med den, nemlig at EU bør tale med én stemme, og at EU bør tage højde for den voksende betænkelighed ved institutionerne, en betænkelighed, der ikke kun vedrører medlemsstaterne, men også ansøgerlandene, hvor mistilliden til EU-institutionerne hele tiden bliver større. I den forbindelse vil jeg gerne sige, at der har været meget kritik af EU's mange stemmer, det vil sige af alle de europæiske repræsentanter, som var i Washington efter tragedien. Vi må dog ikke blande dette sammen med de mange repræsentanter, for indholdet var så afgjort det samme. I Washington talte vi nemlig kun med én stemme, og efter drøftelserne meddelte vi præsident Bush Europas holdning - der var en stærkt aktiv holdning med et specifikt samarbejde på området for retlige og interne anliggender - til det finansielle problem, som hvidvaskning af penge udgør. På disse områder foreslog vi en fælles indsats i Europa. Hvad borgernes betænkeligheder angår, tror jeg, at nogle af disse betænkeligheder skyldes vores komplicerede arbejdsprocedurer, vanskelighederne med at forstå disse procedurer og de problemer, som vi - ganske vist kun delvist - forsøger at løse med hvidbogen ved at forbedre gennemsigtigheden og det demokratiske system og ved at gøre dette systems beslutninger hurtigere og mere effektive. Dette sker med fuld respekt for Parlamentets beføjelser, eller rettere sagt ved at gøre disse beføjelser større. Efter denne korte debat vil jeg dog gerne gentage, at vi har til hensigt at skabe klarhed om vores respektive funktioner, men at ingen sætter spørgsmålstegn ved Europa-Parlamentets og Rådets rolle med at foretage politisk kontrol af Kommissionens gennemførelsesarbejde. Ikke alene anerkender vi denne kontrol, vi har så afgjort også brug for den, og her vil jeg gerne minde om det, som hr. Corbett sagde i det sidste indlæg. Jeg vil også gentage - og her må jeg indrømme, at misforståelsen skyldes en fejl fra Kommissionens side, fordi den ikke udtrykte sig ordentligt - at Kommissionen ikke agter at træffe nogen beslutninger før mødet i Laeken eller på noget som helst andet tidspunkt uden at høre Parlamentet først. Vi lagde vægt på, at det er nødvendigt at træffe hurtige beslutninger, men vi skal under alle omstændigheder foretage en indgående høring af Parlamentet først. I dag har vi dog også gjort nogle fremskridt. Fru Kaufmann og andre parlamentsmedlemmer stillede nogle yderst nyttige forslag. Forslaget om at tilrettelægge en fælles gruppe for Parlamentet, Rådet og Kommissionen for at fastlægge en institutionel adfærdskodeks i forbindelse med de eksisterende regler er en løsning, som vi efter min mening bør se nærmere på. Vi er nødt til at udtrykke os klart om den målsætning, der skal forfølges, nemlig at definere en praksis, der letter beslutningsprocessen, for jeg vil gerne gentage, at denne proces er langsom og uforståelig. Denne praksis skal gøre den systematiske anvendelse af komitologien overflødig, uden at det går ud over Parlamentets og Rådets beføjelser, for deres politiske ansvar skal tværtimod være større. Kommissionen er villig til at undersøge denne løsning. Jeg spørger mig selv helt ærligt - og uden nogen skjulte hensigter - om Rådet er villigt til at gøre det samme. Det er vi under alle omstændigheder villige til. For at dette skal kunne lade sig gøre, anmoder jeg om Parlamentets faste politiske beslutsomhed på at gennemføre denne linje. Denne forhandling er desuden en forløber for den debat om EU's fremtid, som forsamlingen skal afholde. Hvis vi allerede nu begynder at gå i den retning, der er ridset op her, vil det efter min opfattelse hjælpe os til senere at finde de mest velegnede løsninger set ud fra et institutionelt synspunkt. Der var i dag et punkt, hvor vi formelt var uenige, og dette punkt skal drøftes inden for rammerne af det, vi nævnte, nemlig det såkaldte . Efter min mening er det aktuelle komitologisystem en skævvridning af demokratiet, og det var derfor, at vi kritiserede det. Dette system blander de lovgivende og de udøvende funktioner sammen, men der er ikke nogen reel politisk kontrol. Forslaget om forbedrer tilsyneladende situationen, men gør faktisk systemet mere forvirret, eftersom grænserne mellem vores funktioner og vores funktioners forskellighed bliver mere flydende. Jeg tror, at det er noget, som vi skal drøfte fremover i de organer, som vi har foreslået, så vi får løst dette spørgsmål. Vi skal samarbejde om at nå frem til et system, hvor Kommissionen gennemfører foranstaltningerne, og hvor Europa-Parlamentet og Rådet står for den politiske kontrol, inden foranstaltningerne vedtages. Hvis der hele tiden er denne mulighed for at tilbagekalde beslutningerne, ender det naturligvis med, at Parlamentet får en rent udøvende funktion. Jeg vil gerne gentage, at det er noget, vi skal arbejde med, for ikke alene er jeg helt og holdent i god tro, jeg er også fuldstændigt klar over, at dette er et yderst vanskeligt punkt i den demokratiske kontrol. Vi skal bruge samme metode, når det gælder spørgsmålet om agenturerne. Kommissionen er af den opfattelse, at de i nogle tilfælde er nødvendige. Vi skal dog ikke forøge deres antal i det uendelige, men udelukkende benytte os af dem, når der er tale om nogle meget komplekse og selvstændige tekniske opgaver. Vi er dog enige med Dem i, at det er nødvendigt med en demokratisk kontrol af disse agenturer, og denne kontrol skal finde sted på tre måder, nemlig når agenturet oprettes - og Europa-Parlamentet og Rådet spiller en vigtig rolle i denne beslutning - når dets budget skal kontrolleres, hvilket Europa-Parlamentet gør, og når man kontrollerer arbejdsmetoderne i Kommissionen, som er det ansvarlige organ for disse agenturer. Dette er således Kommissionens holdning."@da1 "Frau Präsidentin, meine Damen und Herren Abgeordneten! Ich bin sehr zufrieden mit der heutigen Aussprache, ließ sie doch eine Annäherung der Positionen, Übereinstimmung in den meisten Punkten sowie insbesondere eine gemeinsame Arbeitsmethode erkennen. Ich würde sagen, wir haben die Voraussetzungen dafür geschaffen, diese Reformphase gemeinsam abzuschließen, die bei unverändertem Vertragsrecht stattfinden kann. Es sind noch zwei weitere Fragen zu Tage getreten, die im Weißbuch enthalten oder aber mit ihm verbunden, wenn auch nicht darin enthalten sind: die Beteiligung der Zivilgesellschaft und das Problem der Mitwirkung der Regionen und lokalen Gebietskörperschaften. Ich halte, auch im Rahmen des künftigen Konvents, eine aktive Rolle der Regionen und örtlichen Verwaltungen für absolut erforderlich. Wenn wir Europa wirklich als Europa der Subsidiarität definieren, müssen wir ein Mindestmaß an Kohärenz walten lassen, und gerade in dieser Hinsicht hege ich keinerlei Zweifel. Zur Konsultation der Zivilgesellschaft ist Folgendes zu sagen. Bei einer aufmerksamen Lektüre des Weißbuchs wird deutlich, dass die parlamentarischen Organe, die demokratisch gewählten Institutionen, keineswegs irgendwelcher Befugnisse beraubt werden. Es geht um etwas ganz anderes: Während die Konsultation der Zivilgesellschaft gegenwärtig im Verborgenen bzw. indirekt erfolgt, schlagen wir deren transparente und offene Konsultation vor, damit erkennbar wird, wo bestimmte Ideen und Positionen entstehen und bestimmte Empfehlungen herkommen. Das ist meines Erachtens ein Fortschritt. Ich verstehe, dass Sie möglicherweise beunruhigt sind, denn angesichts einer so klaren Hervorhebung eines Verfahrens kann das Parlament auch zu der Feststellung gelangen: „Aber das ersetzt doch unsere Rolle!“ Ich kann Ihnen versichern, dass dies mit der umgekehrten Zielsetzung erfolgt, d. h. wir müssen die Zivilgesellschaft konsultieren, weil das für uns und für Sie hilfreich ist; doch Konsultation heißt Anhörung, und es ist absolut unzulässig, dass diese eine Art Entscheidungsbefugnis in einem Bereich enthält, der mit dem des Europäischen Parlaments verwechselbar oder vergleichbar wäre. Ich sage das ganz deutlich, denn Sie werden beispielsweise noch nie von der Kommission einen Vorschlag gehört haben, wonach die Zivilgesellschaft am Konvent mitwirken bzw. eine Rolle übernehmen soll, die Aspekte der Entscheidungsbefugnis enthält. Ich glaube allerdings, dass die transparente und offene Anhörung ein Schritt nach vorn ist, den wir unbedingt gehen müssen. Ich sage es noch einmal: Es war nie unsere Absicht, der Konsultation mit der Zivilgesellschaft eine institutionelle oder konstitutionelle Funktion beizumessen, auch wenn wir verstehen wollen, was in dieser Gesellschaft vorgeht, und demnach Augen und Ohren offen halten und ein feines Gespür für die Geschehnisse besitzen müssen. In diese Richtung geht gewissermaßen auch die Anregung von Herrn Perry zur Mitwirkung im Petitionsausschuss, um auch dies im Auge zu behalten. Vergegenwärtigen Sie sich gleichwohl, dass wir mit den Kommissionsvorschlägen zwei Ziele anstreben: erstens, eine stärker parlamentarisch geprägte Demokratie und zweitens eine effizientere Demokratie. Bei der Diskussion über das Verhältnis zum Parlament muss das Problem des daher in diesem Zusammenhang behandelt werden. Wir wollen eine stärker parlamentarisch geprägte Demokratie mit einer klaren und eindeutigen, aber auch effizienteren Rolle des Parlaments und einer Exekutivfunktion, die nicht fortwährend durch die Verfahren in Frage gestellt wird. Das kann meines Erachtens mit dem Vorschlag, wonach wir in den kommenden Monaten bei diesen Fragen zusammenarbeiten wollen, geklärt und zu einem Vorteil, zu einem künftigen Fortschritt für unsere Arbeitsweise werden – vorläufig bei unverändertem Vertragsrecht und somit in Erwartung der umfassenden institutionellen Reform, die von dem Gipfel in Laeken ausgehen muss. Es wurde zugleich ein gemeinsames Anliegen deutlich, das zwar nicht Gegenstand der heutigen Debatte, jedoch eng mit ihr verknüpft ist: der gemeinsame Wunsch nach einem Europa, das mit einer einzigen Stimme sprechen und den wachsenden Besorgnissen im Hinblick auf die Institutionen – Besorgnisse, die nicht nur unsere Mitgliedstaaten, sondern auch die Beitrittsländer betreffen, wo sich in zunehmendem Maße das Problem des Misstrauens gegenüber den europäischen Institutionen stellt – Ausdruck geben muss. Hierzu möchte ich feststellen, dass viel Kritik an den vielfältigen europäischen Stimmen geübt wurde, mit denen die Union angeblich nach der Tragödie in Washington aufgetreten ist. Wir dürfen jedoch den Inhalt nicht mit der Vielzahl unserer dort erschienenen Vertreter verwechseln. Der Inhalt unserer Botschaften war nämlich völlig einheitlich: Wir haben in Washington mit einer Stimme gesprochen und Präsident Bush zum Abschluss der Gespräche den Standpunkt Europas dargelegt, einen stark praxisorientierten Standpunkt, der spezifische Formen der Zusammenarbeit in den Bereichen Justiz und Inneres sowie Finanzen bzw. Geldwäsche vorsieht, wo wir Aktionslinien vorgeschlagen haben, bei denen Europa nach einer Annäherung streben muss. Die Besorgnisse der Bürgerinnen und Bürger sind meines Erachtens teilweise auf unsere komplizierten und wenig verständlichen Arbeitsmethoden zurückzuführen, auf Probleme, die das Weißbuch – wenn auch nur partiell – durch die Stärkung des demokratischen Systems und der Transparenz sowie die Steigerung der Effizienz und Schnelligkeit seiner Entscheidungen unter absoluter Wahrung oder vielmehr Erhöhung der Vorrechte des Europäischen Parlaments anzupacken versucht. Deshalb bekräftige ich zum Abschluss dieser kurzen Aussprache, dass wir eine Klärung unserer jeweiligen Aufgaben erreichen wollen, bei der niemand die politische Kontrollfunktion des Europäischen Parlaments und des Rates hinsichtlich der exekutiven Tätigkeit der Kommission in Frage stellt. Wir anerkennen diese Kontrolle nicht nur, sondern – und hier verweise ich auf das, was Herr Corbett soeben gesagt hat – wir brauchen sie auch ohne Einschränkung. Ich betone ferner – und diesbezüglich muss ich einräumen, dass es aufgrund eines Versäumnisses bzw. einer schlechten Ausdrucksweise der Kommission zu einem Missverständnis kam –, dass die Kommission weder in Vorbereitung auf Laeken noch zu einem anderen Zeitpunkt etwas zu beschließen gedenkt, bevor sie nicht die Meinung des Parlaments eingeholt hat. Wir haben zwar besonderen Nachdruck auf die Notwendigkeit zügiger Entscheidungsprozesse gelegt, doch werden wir unbedingt das Parlament vorab gründlich konsultieren müssen. Gleichwohl haben wir heute auch einige Schritte nach vorn getan. Frau Kaufmann und andere haben äußerst nützliche Anregungen gegeben. Die Idee von der Schaffung einer gemeinsamen Arbeitsgruppe von Parlament, Rat und Kommission zur Erarbeitung eines Verhaltenskodex im Rahmen der bestehenden Regeln halte ich für einen Weg, den wir ausloten sollten. Es muss Klarheit in Bezug auf dieses anzustrebende Ziel bestehen, d. h. es gilt, eine Praxis zur Vereinfachung des Entscheidungsprozesses festzulegen, der – ich sage es noch einmal – schleppend erfolgt und nicht nachvollziehbar ist; eine Praxis, die den systematischen Rückgriff auf das Komitologieverfahren überflüssig macht, ohne die Befugnisse von Parlament und Rat zu schmälern, sondern im Gegenteil darauf abzielt, deren politische Verantwortung zu stärken. Die Kommission ist bereit, diesen Weg zu prüfen. Ich frage mich jedoch ganz ehrlich, ohne irgendwelche Hintergedanken, ob auch der Rat dazu bereit ist: Wir sind es jedenfalls. In diesem Sinne fordere ich das Parlament auf, politische Entschlossenheit zu zeigen und energisch an diesem Kurs festzuhalten. Mit dieser Diskussion wird die Debatte über die Zukunft Europas vorbereitet, die der Konvent zu organisieren haben wird. Jetzt in der hier umrissenen Richtung zu beginnen wird uns helfen, später die Lösungen zu finden, die unter institutionellen Gesichtspunkten am geeignetsten sind. In einem formalen Punkt, den wir in dem hier skizzierten Rahmen zu behandeln haben werden, kam es zu Meinungsverschiedenheiten, und zwar in Bezug auf den so genannten Mechanismus. Meiner Auffassung nach führt das gegenwärtige Komitologie-System zu einer Verzerrung der Demokratie, weshalb wir es der Kritik unterzogen haben. Es vermischt nämlich die legislativen und die exekutiven Funktionen, ohne dass eine wirkliche politische Kontrolle stattfände. Der Vorschlag zur Einführung eines Rückrufmechanismus verbessert die Situation nur dem Anschein nach, denn macht er das System noch unübersichtlicher, weil unsere Aufgaben in ihrer Verschiedenartigkeit noch weniger voneinander abzugrenzen sein werden. Auf diesen Punkt werden wir unseren Meinungsaustausch künftig in den von uns vorgeschlagenen Organen konzentrieren müssen, um ihn zu klären: Wir müssen uns gemeinsam für ein System einsetzen, in dem die Kommission ausführt und das Europäische Parlament und der Rat die politische Kontrolle ausüben, bevor Maßnahmen angenommen werden. Wenn es nämlich stets eine solche Möglichkeit des Rückrufs gibt, so führt das offensichtlich dazu, dass das Parlament eine regelrechte Exekutivfunktion übernimmt. Ich wiederhole es: Lassen Sie uns gemeinsam daran arbeiten, denn ich bin nicht nur guten Glaubens, sondern absolut sicher, dass dies ein äußerst wichtiger Aspekt der demokratischen Kontrolle ist. Dieselbe Methode müssen wir in der Frage der Agenturen heranziehen. Die Kommission hält zwar Agenturen in einigen Fällen für erforderlich, doch dürfen wir sie nicht unendlich vermehren, sondern nur dann auf sie zurückgreifen, wenn es um sehr komplizierte und eigenständige technische Aufgaben geht. Gleichwohl stimmen wir mit Ihnen dahingehend überein, dass es einer demokratischen Kontrolle dieser Agenturen bedarf, die auf drei Ebenen zu erfolgen hat: bei der Schaffung der Agenturen, wobei das Europäische Parlament gemeinsam mit dem Rat wesentlichen Anteil an dieser Entscheidung hat; bei der Kontrolle ihres Haushalts, die vom Europäischen Parlament ausgeübt wird; und bei der Kontrolle der Tätigkeit der Kommission, die für diese Agenturen verantwortlich ist. Das ist die von der Kommission angestrebte Orientierung."@de7 "Κύριε Πρόεδρε, κυρίες και κύριοι βουλευτές, είμαι πολύ ικανοποιημένος από τη σημερινή συζήτηση, που έδειξε μία σύγκλιση των θέσεων, μια πλειονότητα σημείων συμφωνίας και, προπαντός, μια κοινή μεθοδολογία εργασίας. Θα έλεγα ότι θέσαμε τις βάσεις για να κλείσουμε μαζί αυτή τη φάση μεταρρύθμισης, την οποία μπορούμε να εφαρμόσουμε χωρίς να αλλάξουμε τη νομοθεσία. Ανέκυψαν εδώ άλλα δύο σημεία που περιέχονται στη Λευκή Βίβλο ή που συνδέονται με αυτή, παρότι δεν περιέχονται: η συμμετοχή της κοινωνίας των πολιτών και το πρόβλημα της συμμετοχής των περιφερειών και των τοπικών αυτοδιοικήσεων. Θεωρώ απολύτως απαραίτητο, και στη μελλοντική Συνέλευση, έναν ενεργό ρόλο των περιφερειών και των τοπικών διοικήσεων. Αν ορίζουμε πραγματικά την Ευρώπη ως Ευρώπη της επικουρικότητας, πρέπει να επιδεικνύουμε την ελάχιστη συνοχή και επ’ αυτού δεν έχω καμία επιφύλαξη. Σχετικά με το πρόβλημα της διαβούλευσης με την κοινωνία των πολιτών, αν διαβάσουμε προσεκτικά τη Λευκή Βίβλο, δεν υπάρχει καμία απαλλοτρίωση των κοινοβουλευτικών οργάνων, των δημοκρατικά εκλεγμένων οργάνων. Αντίθετα, υπάρχει μια άλλη συζήτηση: ενώ η διαβούλευση με την κοινωνία των πολιτών γίνεται τώρα με κρυφό, έμμεσο τρόπο, ε λοιπόν, εμείς προτείνουμε αυτή η διαβούλευση να γίνει διαφανής και να βγει στο φως του ήλιου, έτσι ώστε να γίνει γνωστό από πού γεννιούνται ορισμένες ιδέες και ορισμένες θέσεις, από πού προέρχονται ορισμένες συστάσεις. Και αυτό, κατ’ εμέ, είναι ένα βήμα μπροστά. Καταλαβαίνω ότι μπορεί να δημιούργησε ανησυχίες, επειδή, ενώπιον μιας τόσο σαφούς προβολής μιας διαδικασίας, το Κοινοβούλιο μπορεί και να πει: “Μα αυτό αντικαθιστά το δικό μας ρόλο!”. Μπορώ να σας διαβεβαιώσω ότι αυτό έγινε με τον αντίθετο στόχο: πρέπει δηλαδή να διαβουλευόμαστε με την κοινωνία των πολιτών, επειδή είναι χρήσιμο για μας και για σας, αλλά διαβούλευση σημαίνει διαβούλευση: δεν είναι σε καμία περίπτωση αποδεκτό να έχει μια μεταβλητή λήψης αποφάσεων σε πεδίο που μπορεί να μπερδευτεί ή να συγκριθεί με το πεδίο του Κοινοβουλίου. Το λέω με σαφήνεια, επειδή ποτέ δεν θα έχετε ακούσει από την Επιτροπή, για παράδειγμα, πρόταση να μπει η κοινωνία των πολιτών στη Συνέλευση με ρόλο στον οποίο να υπάρχουν πτυχές λήψης αποφάσεων. Πιστεύω όμως ότι η διαβούλευση, με διαφάνεια και με σαφήνεια, είναι ένα βήμα μπροστά που πρέπει να το κάνουμε οπωσδήποτε. Επαναλαμβάνω: δεν ήταν ποτέ πρόθεσή μας να δώσουμε θεσμικό ή συνταγματικό ρόλο στη διαβούλευση με την κοινωνία των πολιτών, αν και έχουμε την ανησυχία να καταλάβουμε τι συμβαίνει στο πλαίσιο αυτής της κοινωνίας και, επομένως, να έχουμε μάτια και αυτιά ανοιχτά και έντονη ευαισθησία απέναντι σε ό,τι συμβαίνει. Είναι κατά μία έννοια και η σύσταση που δόθηκε από τον κ. Perry να συμμετάσχουμε στην Επιτροπή Αναφορών, ούτως ώστε να έχουμε και τα μάτια ανοιχτά. Να θυμάστε, ωστόσο, ότι στις προτάσεις της Επιτροπής έχουμε δύο στόχους: πρώτον, μια πιο κοινοβουλευτική δημοκρατία· δεύτερον, μια πιο αποτελεσματική δημοκρατία. Στη συζήτηση της έκθεσης με το Κοινοβούλιο, επομένως, το πρόβλημα του πρέπει να τεθεί σε αυτό το πλαίσιο. Θέλουμε μια πιο κοινοβουλευτική δημοκρατία, στην οποία ο ρόλος του Κοινοβουλίου να είναι σαφής και ακριβής, αλλά και πιο αποτελεσματική, στην οποία ο εκτελεστικός ρόλος να μην τίθεται συνεχώς υπό συζήτηση από τις διαδικασίες. Αυτό πιστεύω ότι θα μπορέσει να διευκρινιστεί με την πρόταση να εργαστούμε μαζί, τους προσεχείς μήνες, σε σχέση με αυτά τα θέματα και να μπορέσει έτσι να δημιουργηθεί ένα πλεονέκτημα, μια μελλοντική πρόοδος του τρόπου εργασίας μας, χωρίς να αλλάξει για την ώρα η νομοθεσία, άρα εν αναμονή της μεγάλης διαδικασίας θεσμικής μεταρρύθμισης, που πρέπει να ξεκινήσει από τη Σύνοδο Κορυφής του Λάκεν. Ανέκυψε επίσης μια κοινή ανησυχία, η οποία, αν και δεν αποτελεί τμήμα της σημερινής συζήτησης, είναι εντούτοις στενά συνδεδεμένη μαζί της: μια κοινή ανησυχία για μια Ευρώπη που πρέπει να μιλά με ενιαία φωνή και που πρέπει να ερμηνεύσει τις αυξανόμενες ανησυχίες έναντι των οργάνων, ανησυχίες που δεν πλήττουν μόνο τις δικές μας χώρες μέλη, αλλά και τις χώρες της διεύρυνσης, όπου το πρόβλημα της δυσπιστίας έναντι των ευρωπαϊκών οργάνων τίθεται όλο και πιο έντονα. Θα ήθελα να πω επ’ αυτού ότι διατυπώθηκαν πολλές επικρίσεις της ευρωπαϊκής πολυφωνίας, του πλουραλισμού με τον οποίο παρέστη η Ευρώπη στην Ουάσινγκτον μετά την τραγωδία. Ας μην συγχέουμε την πολυφωνία με τον πλουραλισμό των παρουσιών. Το περιεχόμενο ήταν απόλυτα ενιαίο: στην Ουάσινγκτον μιλήσαμε με ενιαία φωνή και, στο τέλος των συζητήσεων, εκφράσαμε στον Πρόεδρο Μπους την ευρωπαϊκή θέση, που ήταν μια θέση έντονα λειτουργική, με ειδικές συνεργασίες όσον αφορά τη δικαιοσύνη και τις εσωτερικές υποθέσεις, το οικονομικό πρόβλημα της νομιμοποίησης εσόδων από παράνομες δραστηριότητες, πεδία στα οποία προτείναμε γραμμές δράσης στις οποίες η Ευρώπη θα πρέπει να συγκλίνει. Σχετικά με τις ανησυχίες των πολιτών, πιστεύω πως ένα μέρος τους απορρέει από την περίπλοκη φύση των διαδικασιών εργασίας μας, από τη σχετική ακατανοησία τους, από προβλήματα που η Λευκή Βίβλος προσπαθεί να αντιμετωπίσει – έστω και εν μέρει – με την ενίσχυση του δημοκρατικού συστήματος και της διαφάνειας και την αύξηση της αποτελεσματικότητας και της ταχύτητας των αποφάσεών της, δείχνοντας παράλληλα απόλυτο σεβασμό στην αύξηση των προνομίων του Κοινοβουλίου. Επαναλαμβάνω, λοιπόν, στη διάρκεια της σύντομης αυτής συζήτησης, ότι προσπαθούμε να φθάσουμε σε μια διευκρίνιση των ιδιαίτερων λειτουργιών μας, κατά την οποία όμως κανείς δεν θα αμφισβητεί το ρόλο του πολιτικού ελέγχου του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου και του Συμβουλίου επί του εκτελεστικού έργου της Επιτροπής. Όχι μόνο τον αναγνωρίζουμε αυτόν τον έλεγχο, αλλά – και επικαλούμαι αυτά που είπε στην τελευταία παρέμβαση ο κ. Corbett – και τον έχουμε απόλυτη ανάγκη. Επαναλαμβάνω επίσης – και εδώ οφείλω να ομολογήσω ότι η παρανόηση οφειλόταν σε μια παράλειψη της Επιτροπής, σε μια κακή διατύπωση της Επιτροπής – ότι η Επιτροπή δεν σκοπεύει να λάβει καμία απόφαση, πριν από το Λάκεν ή οποιαδήποτε άλλη στιγμή, χωρίς να ακούσει το Κοινοβούλιο. Είχαμε συμφωνήσει ότι είναι ανάγκη να λαμβάνονται ταχέως οι αποφάσεις, σε κάθε περίπτωση όμως θα πρέπει να διαβουλευόμαστε πρώτα σε βάθος με το Κοινοβούλιο. Σήμερα, ωστόσο, κάναμε και βήματα εμπρός. Διατυπώθηκαν από την κ. Kauffmann και άλλους συστάσεις που είναι εξαιρετικά χρήσιμες. Η ιδέα της οργάνωσης μιας κοινής ομάδας Κοινοβουλίου-Συμβουλίου-Επιτροπής για τη θέσπιση ενός κώδικα συμπεριφοράς των οργάνων στο πλαίσιο των υφιστάμενων κανόνων είναι ένας δρόμος, τον οποίο, κατά τη γνώμη μου, πρέπει να εξερευνήσουμε. Πρέπει να είμαστε σαφείς ως προς αυτόν τον στόχο που πρέπει να επιδιώξουμε, τον προσδιορισμό δηλαδή μιας πρακτικής που να επιταχύνει τη διαδικασία λήψης αποφάσεων, επειδή – επαναλαμβάνω – η διαδικασία αυτή είναι αργή και δυσνόητη, μιας πρακτικής που να καθιστά περιττή τη συστηματική προσφυγή στην επιτροπολογία, χωρίς να θίγει σε τίποτα τις εξουσίες του Κοινοβουλίου και του Συμβουλίου, αλλά, αντίθετα, να ενισχύει την πολιτική τους ευθύνη. Η Επιτροπή διατίθεται να εξετάσει αυτόν το δρόμο. Αναρωτιέμαι με κάθε ειλικρίνεια, χωρίς καμία κρυφή πρόθεση, εάν θα είναι διατεθειμένο το Συμβούλιο: εμείς πάντως είμαστε διατεθειμένοι. Για να γίνει αυτό, ζητώ από το Κοινοβούλιο να επιδείξει έντονη πολιτική αποφασιστικότητα υπέρ αυτής της γραμμής. Αυτή η συζήτηση, εξάλλου, θα προετοιμάσει τη συζήτηση για το μέλλον της Ευρώπης, που αναμένεται να διοργανωθεί από τη Συνέλευση. Αν ξεκινήσουμε αμέσως προς τις κατευθύνσεις που περιγράφονται εδώ, κατά τη γνώμη μου, θα μπορέσουμε να βρούμε ευκολότερα στη συνέχεια τις πιο ενδεδειγμένες θεσμικές λύσεις. Υπήρξε, σήμερα, ένα σημείο επίσημης απόκλισης, για το οποίο θα πρέπει να συζητήσουμε στο πλαίσιο που περιγράψαμε, συγκεκριμένα αυτό που ονομάστηκε . Πιστεύω ότι το σημερινό σύστημα επιτροπολογίας αποτελεί στρέβλωση της δημοκρατίας, γι’ αυτό και το υποβάλαμε σε κριτικές. Το σύστημα αυτό αναμιγνύει νομοθετικές και εκτελεστικές λειτουργίες, αλλά χωρίς να υπάρχει πραγματικός πολιτικός έλεγχος. Η πρόταση του προφανώς βελτιώνει την κατάσταση, αλλά εκ των πραγμάτων κάνει το σύστημα πιο ασαφές, επειδή καθιστά λιγότερο ευδιάκριτες τις λειτουργίες μας, τη διαφορά των λειτουργιών μας. Πιστεύω ότι πρέπει επ’ αυτού να συγκεντρώσουμε μια αντιπαραβολή μας, στο μέλλον, σε εκείνα τα όργανα που προτείναμε, έτσι ώστε να διευκρινιστεί αυτό το σημείο: πρέπει να εργαστούμε από κοινού για ένα σύστημα όπου η Επιτροπή εκτελεί, το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο και το Συμβούλιο ελέγχουν πολιτικά πριν από την υιοθέτηση των μέτρων. Αν υπάρχει συνεχώς αυτή η δυνατότητα επιστροφής πίσω, τελικά προφανώς το Κοινοβούλιο αναλαμβάνει μια στενή εκτελεστική λειτουργία. Επαναλαμβάνω: ας εργαστούμε σε σχέση με εμάς τους ίδιους, γιατί δεν είμαι σε καμιά περίπτωση ο μόνος με καλή προαίρεση, αλλά με το μυαλό εντελώς ξεκάθαρο όσον αφορά το γεγονός ότι πρόκειται για ένα εξαιρετικά λεπτό σημείο του δημοκρατικού ελέγχου. Την ίδια μεθοδολογία πρέπει να τη χρησιμοποιήσουμε για το πρόβλημα των υπηρεσιών. Η Επιτροπή πιστεύει πως σε ορισμένες περιπτώσεις είναι απαραίτητες, αλλά δεν πρέπει να τις πολλαπλασιάζουμε επ’ άπειρον, μα να προσφεύγουμε σ’ αυτές μόνο όταν υπάρχουν πολύ σύνθετοι τεχνικοί ρόλοι και να έχουν ορισμένη αυτονομία. Συμφωνούμε όμως μαζί σας ότι χρειάζεται δημοκρατικός έλεγχος αυτών των υπηρεσιών, ο οποίος να εκτυλίσσεται με τρεις τρόπους: όταν δημιουργείται η υπηρεσία – και το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο συμμετέχει θεμελιωδώς, μαζί με το Συμβούλιο, σ’ αυτή την απόφαση· όταν ελέγχεται ο προϋπολογισμός της – και αυτό που την ελέγχει είναι το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο· όταν ελέγχεται ο τρόπος λειτουργίας της Επιτροπής, που είναι το υπεύθυνο όργανο για αυτές τις υπηρεσίες. Ορίστε, λοιπόν, αυτός είναι ο προσανατολισμός της Επιτροπής."@el8 ". Mr President, honourable Members, I am very pleased with today’s debate, since it has shown that our positions are converging, we agree on most points and, most importantly, we share working methods. I would say we have laid the groundwork so that, together, we can conclude this period of reforms under the present legislation. Two other points have emerged here: these are points included in the White Paper or connected with it although not actually included in it. They are participation by civil society and the problem of participation by the regions and autonomous local areas. I believe it is essential for the regions and local administrations to play an active role, and in the forthcoming Convention too. If we really define Europe as the Europe of subsidiarity, we must be consistent to some degree at least, and on this I have no reservations at all. On the problem of consulting with civil society, if we read the White Paper carefully there is no expropriation of Parliamentary, democratically elected bodies. On the contrary, there is a different discourse: whereas now civil society is consulted privately and indirectly, we are proposing that such consultation should be transparent and in the open, so that everyone can see where particular ideas and positions arose or where certain suggestions come from. This, to me, is a step forward. I understand I may have created concern because, when faced with such clear evidence of a process, Parliament may say, ‘But that is our job!’ I can assure you that we have the opposite objective: we must consult civil society because it is useful for us and it is useful for you, but consulting means consulting; it is absolutely unacceptable that this should be seen as an alternative form of decision-making that could be confused with or compared to that of Parliament. I say this quite clearly because you will never have heard the Commission proposing, for instance, to bring civil society into the Convention in a role involving decision-making aspects. I do think, however, that transparent, clear consultation is a step forward that we really should take. I repeat: it has never been our intention to attribute an institutional or constitutional role to consultations with civil society, even though we are concerned to understand what is happening within that society, and thus to keep our eyes open and ears tuned, ever alert to whatever is happening. In a certain sense it is like the suggestion made by Mr Perry to attend the Committee on Petitions, in order to keep our eyes open. In any case, please remember that the Commission’s proposal has two objectives: first, a more parliamentary democracy; and secondly, a more efficient democracy. In the discussion on the relationship with Parliament, the call-back problem lies in this context. We want a more parliamentary democracy in which the role of Parliament is clear and precise, but also more efficient, one in which the executive role is not continually called into debate by procedures. I believe this could be clarified with the proposal of working together on these issues over the coming months. This may be beneficial and lead to progress in future in our way of working, under existing legislation for the time being, in expectation of the great institutional reform process which should start after the Laeken Summit. A common concern has also emerged which, even though it was not part of today’s debate, is closely associated with it: a common concern for a Europe that should speak with a single voice and interpret people’s growing anxieties about the institutions. These anxieties affect not only our Member States but also the enlargement States, where there is a growing problem of distrust towards the European institutions. In this respect, many criticisms have been raised concerning the plurality of the voices of Europe, a plurality which Europe took to Washington after the tragedy. Let us not confuse this with plurality of presence. The content was absolutely identical: in Washington we spoke with a single voice, and after the discussions we left President Bush with the European position, which was a highly operational position, with specific areas for collaboration in justice and internal affairs and the financial problem of money recycling, fields in which we proposed lines of action on which Europe should come together. I believe part of the citizens’ anxieties derive from the complexity of our working procedures and the fact that they are hard to understand, problems that the White Paper attempts to address – partially, at least – through enhancements to the democratic system and transparency and through greater efficiency and speed in decision-making, while fully respecting or rather increasing the prerogatives of Parliament. I confirm, then, at the end of this short debate, that we intend to arrive at a clarification of our respective functions, but no one questions the role of the European Parliament and the Council in holding political control over the Commission’s executive work. Not only do we acknowledge this control but – I recall what Mr Corbett said in the last speech – we believe this control is absolutely essential. I also confirm – and here I must confess that the misunderstanding arose from a mistake by the Commission, something it expressed poorly – that the Commission does not intend to take any decision, either prior to Laeken or at any other time, without first listening to Parliament. We had insisted on the need for decisions to be made quickly, but in every case we must first consult Parliament fully. Anyway, today we have made some progress. Mrs Kauffmann and others have made some extremely useful suggestions. The idea of organising a joint Parliament-Council-Commission working party to establish a code of institutional behaviour in the framework of the existing rules is a path I think we should explore. We need to be clear about this aim; that is, we must set up a procedure to streamline the decision-making process, because, I repeat, it is slow and poorly understood. The new procedure must make it unnecessary to systematically resort to committee procedures without detracting at all from the powers of Parliament and the Council, but rather enhancing their political responsibility. The Commission is willing to examine this path. With all honesty and without any ulterior motive, I wonder whether the Council will be willing to do so; we, in any case, are. For this to happen, I ask Parliament to be politically determined and insist on this approach. This discussion also prepares for the debate on the future of Europe, which is to be organised by the Convention. If we start out now in the directions outlined here, I believe it will help us later to find the institutionally most appropriate solutions. Today there was one point of formal divergence that we should discuss in the area we have described, which is the procedure termed ‘call-back’. I believe the current committee system is a distortion of democracy, which is why we have looked at it critically. It mixes legislative and executive functions, without there being any real political control. The call-back proposal apparently improves the situation, but in fact it makes the system more confusing because it makes it more difficult to separate our functions and see the difference between them. I think this is an area we should focus on in a future meeting of the bodies we have proposed, in order to clear up this point: we must work together for a system in which the Commission executes and the European Parliament and the Council exercise political control before measures are adopted. If there is always this possibility of call-back, Parliament will obviously end up taking on a strictly executive function. I repeat: let us work on it, because not only am I being perfectly sincere but it is absolutely clear in my mind that this is an extremely delicate point of democratic control. We should use the same methodology with the agency problem. The Commission believes that in some cases they are necessary, but we must not multiply them . We should turn to them only when there are highly complex technical roles and they have an autonomy of their own. We agree with you that democratic control over these agencies is needed, control that should take three forms: when the agency is set up, and Parliament plays a fundamental part in this decision together with the Council; when its budget is checked, and it is Parliament that checks it; and when a check is made on the workings of the Commission, which is the body responsible for these agencies. This, then, is the Commission’s position."@en3 "(IT) Señor Presidente, Señorías, estoy muy satisfecho por el debate de hoy que ha puesto de manifiesto un acercamiento de las posiciones, una mayoría de puntos de acuerdo y, ante todo, una metodología de trabajo común. Yo diría que hemos sentado las premisas para cerrar conjuntamente esta etapa de reforma que podemos realizar con una legislación sin cambios. Se han planteado aquí dos puntos más, unos puntos contenidos en el Libro Blanco o ligados a él, pese a no estar contemplados en el mismo: la participación de la sociedad civil y el tema de la participación de las regiones y de las autonomías locales. Considero absolutamente necesario, también en la futura Convención, un papel activo de las regiones y de las administraciones locales. Si nosotros definimos realmente a Europa como la Europa de la subsidiariedad, debemos ser mínimamente coherentes y respecto a esto no tengo ninguna reserva. En cuanto al tema de la consulta de la sociedad civil, si leemos atentamente el Libro Blanco, no existe ninguna expropiación de los órganos parlamentarios, de los órganos elegidos democráticamente. Antes bien, hay otro discurso: en lugar de consultar como ahora a la sociedad civil de manera encubierta, indirecta, nosotros proponemos que esta consulta se convierta en transparente y que se lleve a cabo a la luz del día, de modo que se sepa de dónde surgen ciertas ideas y ciertas posiciones, de dónde proceden ciertas sugerencias. Y esto, en mi opinión, es un paso adelante. Entiendo que haya creado inquietudes porque, ante una evidencia tan clara de un proceso, el Parlamento puede incluso decir: "Pero esto sustituye nuestro papel." Les puedo asegurar que esto se hace con el objetivo contrario: es decir, debemos consultar a la sociedad civil porque nos sirve a nosotros y les sirve a ustedes. Pero consultar significa consultar, no se puede admitir que esto tenga una variante decisional en el ámbito que se pueda confundir o parangonar con el del Parlamento. Lo digo claramente porque nunca habrán escuchado de boca de la Comisión, por ejemplo, una propuesta de hacer entrar a la sociedad civil en la Convención con un papel en el que haya aspectos decisionales. No obstante, creo que la consulta con transparencia y con claridad es un paso adelante que debemos dar absolutamente. Repito, no ha sido nunca nuestra intención atribuir un papel institucional o constitucional a la consulta con la sociedad civil, aunque nos preocupa entender qué ocurre en el ámbito de esta sociedad y, en consecuencia, prestar atención y mostrar una fuerte sensibilidad a lo que sucede. En cierto sentido es también la sugerencia hecha por el Sr. Perry de participar en la Comisión de Peticiones, al objeto de mantenernos atentos. Con todo, recuerden que en las propuestas de la Comisión tenemos dos objetivos: primero, una democracia más parlamentaria; segundo, una democracia más eficaz. Por lo tanto, en el discurso de la relación con el Parlamento el tema de la avocación tiene que colocarse en este marco. Queremos una democracia más parlamentaria en la que el papel del Parlamento sea más claro y preciso, así como más eficaz, en la que el papel ejecutivo no se ponga continuamente en tela de juicio por los procedimientos. Creo que esto se podrá aclarar con la propuesta de trabajar juntos en estos temas en los próximos meses y, en consecuencia, que podrá aportar un beneficio, un progreso futuro a nuestra manera de trabajar, por ahora sin cambios legislativos, por lo tanto, a la espera del gran proceso de reforma institucional que deberá comenzar a partir de la Cumbre de Laeken. Asimismo se ha puesto de relieve una preocupación común que, a pesar de no formar parte del debate de hoy, está estrechamente relacionada con él: una preocupación común por una Europa que ha de hablar con una sola voz y que debe interpretar las crecientes inquietudes por las instituciones, unas inquietudes que no solo afectan a nuestros Estados miembros, sino también a los países de la ampliación, donde el problema de la desconfianza en las Instituciones europeas se plantea de manera creciente. A este propósito, quisiera decir que se han efectuado muchas críticas sobre el pluralismo de las voces europeas, un pluralismo con el que Europa estuvo presente en Washington tras la tragedia. No confundamos esto con el pluralismo de las presencias. El contenido fue absolutamente único: en Washington hablamos con una sola voz y, al concluir los debates, transmitimos al Presidente Bush la posición europea, una posición fuertemente operativa, con cooperaciones específicas en materia de justicia y asuntos internos y en lo referente al problema financiero del blanqueo de dinero, ámbitos en que hemos propuesto líneas de acción en que Europa deberá converger. Respecto a las inquietudes de los ciudadanos, creo que una parte de las mismas deriva de la complejidad de nuestros procedimientos de trabajo, de su escasa comprensibilidad, de problemas a los que el Libro Blanco trata, aunque parcialmente, de hacer frente con la profundización del sistema democrático y de la transparencia y con una mayor eficacia y rapidez de sus decisiones, en el respeto absoluto, mejor dicho, en el aumento de las prerrogativas del Parlamento. Por esto, al final de este breve debate reitero que es nuestra intención llegar a aclarar nuestras respectivas funciones, en que, sin embargo, nadie pone en duda el papel de control político del Parlamento Europeo y del Consejo sobre el trabajo ejecutivo de la Comisión. No solo reconocemos dicho control, sino que, y me refiero a lo que decía el Sr. Corbett en la última intervención, nosotros tenemos absoluta necesidad de este control. Reitero asimismo – y aquí debo confesar que el equívoco se produjo por una falta de la Comisión, por una desacertada expresión de la Comisión – que la Comisión no pretende tomar ninguna decisión antes de Laeken o en cualquier otro momento sin consultar al Parlamento. Nosotros hicimos hincapié en la necesidad de ser rápidos en la toma de decisiones, sin embargo, antes y en todo caso deberemos consultar a fondo al Parlamento. De todos modos, hoy hemos dado algunos pasos adelante. El Sr. Kauffmann y otros diputados han hecho algunas sugerencias sumamente útiles. La idea de organizar un grupo conjunto integrado por el Parlamento, el Consejo y la Comisión para establecer un código de conducta institucional en el marco de las normas existentes es un camino que, en mi opinión, debemos explorar. Es necesario ser claros respecto a este objetivo a perseguir, o mejor, definir una praxis que simplifique el proceso de generación de decisiones porque, repito, es lento y no se comprende; una praxis que convierta en superfluo el recurso sistemático a la comitología, sin quitar nada a los poderes del Parlamento y del Consejo, antes bien, para reforzar su responsabilidad política. La Comisión está dispuesta a examinar esta vía. Me pregunto con toda franqueza, sin ninguna segunda intención, si el Consejo estará dispuesto a hacerlo: nosotros sí lo estamos. Para que esto ocurra, pido que el Parlamento se muestre política y fuertemente decidido en esta línea. Por otra parte, este debate, prepara el debate sobre el futuro de Europa que deberá organizar la Convención. Comenzar ahora en las direcciones aquí apuntadas, a mi modo de ver, ayudará a encontrar más adelante las soluciones institucionalmente más apropiadas. Hoy ha habido un punto de divergencia formal que deberemos abordar en el ámbito que hemos establecido, es decir, el que se define como avocación. Considero que el actual sistema de comitología es una distorsión de la democracia y por esto lo hemos criticado, ya que mezcla funciones legislativas y ejecutivas, pero sin un control político real. Aparentemente, la propuesta de avocación mejora la situación, pero, de hecho, convierte el sistema en más confuso porque convierte en menos distinguibles nuestras funciones, la diversidad de nuestras funciones. Creo que en el futuro deberemos centrar nuestro debate en esto, en estos órganos que hemos propuesto para aclarar este punto: debemos trabajar en común por un sistema en que la Comisión ejecuta y el Parlamento Europeo y el Consejo controlan políticamente antes de la adopción de las medidas. Si existe continuamente esta posibilidad de volver hacia atrás, se llega a la conclusión de que, obviamente, el Parlamento adquiere una estrecha función ejecutiva. Repito, trabajemos en ello, porque no solo actúo de buena fe, sino que soy muy consciente de que éste es un punto extraordinariamente delicado del control democrático. Debemos utilizar la misma metodología en lo que respecta al tema de las agencias. La Comisión piensa que en algunos casos son necesarias, pero no debemos multiplicarlas al infinito, sino recurrir a ellas sólo cuando hay cometidos técnicos muy complejos y que tienen su propia autonomía. Sin embargo, coincidimos con ustedes en que hace falta un control democrático de estas agencias, un control que se realiza de tres maneras: cuando se crea la agencia, y el Parlamento Europeo es parte fundamental junto con el Consejo de esta decisión; cuando se controla su presupuesto, y el Parlamento Europeo lo controla; cuando se controla la forma de actuar de la Comisión que es el órgano responsable de estas agencias. Ésta es la orientación de la Comisión."@es12 "Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, olen hyvin tyytyväinen tämänpäiväiseen keskusteluun, jossa on voitu panna merkille kantojen lähentymistä, useita kohtia, joista vallitsee yksimielisyys, ja ennen muuta yhteinen työskentelytapa. Sanoisin, että olemme luoneet edellytykset saattaa yhdessä päätökseen tämä uudistusvaihe, jonka toteutamme muuttamatta nykyistä lainsäädäntöä. Esille on noussut kaksi muuta seikkaa, jotka mainitaan valkoisessa kirjassa tai jotka liittyvät siihen, vaikka niitä ei ole mainittu siinä: osallistuminen kansalaisyhteiskuntaan sekä alueiden ja paikallisten autonomioiden osallistumista koskeva ongelma. Minusta alueiden ja paikallishallintojen aktiivinen rooli on ehdottoman välttämätön myös tulevan valmistelukunnan kannalta. Jos todellakin nimeämme Euroopan toissijaisuuden Euroopaksi, meidän on edes jossain määrin toimittava tämän mukaisesti, ja tästä minulla ei ole mitään epäilyksiä. Mitä tulee kuulemista ja kansalaisyhteiskuntaa koskevaan ongelmaan, jos luemme tarkkaan valkoista kirjaa, siinä ei millään tavalla kajota parlamentaaristen, demokraattisesti valittujen elinten oikeuksiin. Kyse on jostakin aivan muusta: siinä missä kansalaisyhteiskuntaa nyt kuullaan hiljaisesti ja epäsuorasti, me ehdotamme, että kuuleminen tapahtuu avoimesti ja päivänvalossa, jotta tiedetään, mistä mitkäkin ajatukset ja näkemykset ovat peräisin ja mistä mitkäkin ehdotukset ovat lähtöisin. Tämä on mielestäni askel eteenpäin. Ymmärrän, että se on saattanut herättää levottomuutta, koska kun prosessi tuodaan näin selkeästi näkyviin, parlamentti saattaa myös sanoa: "Mutta tällä korvataan meidän roolimme!" Voin vakuuttaa teille, että tarkoitus on päinvastainen: meidän on siis kuultava kansalaisyhteiskuntaa, koska siitä on hyötyä meille ja siitä on hyötyä teille, mutta kuuleminen on kuulemista: missään tapauksessa ei voida hyväksyä sitä, että siihen liittyisi mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon tavalla, joka voidaan sekoittaa tai jota voidaan verrata parlamentin päätöksentekoon. Teen tämän selväksi, koska ette ole esimerkiksi koskaan kuulleet komission ehdottavan, että kansalaisyhteiskunta otettaisiin mukaan valmistelukuntaan roolissa, johon liittyisi päätöksentekoa. Uskon kuitenkin, että avoin ja selkeä kuuleminen on edistysaskel, joka meidän on ehdottomasti otettava. Toistan: tarkoituksemme ei ole koskaan ollut antaa kansalaisyhteiskunnan kuulemiselle institutionaalista tai perustuslaillista roolia, vaikka haluammekin tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, ja pitää silmät ja korvat auki ja suhtautua tapahtumiin hyvin kiinnostuneesti. Tavallaan tähän silmien auki pitämiseen liittyy myös jäsen Perryn ehdotus vetoomusvaliokunnan toimintaan osallistumisesta. Älkää kuitenkaan unohtako, että komission ehdotuksilla on kaksi päämäärää: ensinnäkin entistä parlamentaarisempi demokratia; toiseksi entistä tehokkaampi demokratia. Keskustellessamme suhteista parlamenttiin meidän on siis tarkasteltava menetelmää koskevaa ongelmaa. Haluamme entistä parlamentaarisemman demokratian, jossa parlamentilla on selkeä ja täsmällinen, mutta myös tehokas rooli ja jossa menettelyissä ei jatkuvasti kyseenalaisteta toimeenpanoroolia. Tätä voidaan uskoakseni selkeyttää, jos työskentelemme tulevina kuukausina yhdessä näiden aiheiden parissa, tässä vaiheessa voimassa olevan lainsäädännön pohjalta samalla, kun odotamme suurta toimielinuudistusprosessia, jonka on tarkoitus käynnistyä Laekenin huippukokouksessa. Se voi siis merkitä hyötyä, tulevaa kehitystä työskentelytavallemme. Esiin on noussut myös yhteinen huolenaihe, joka ei toisin kuulu tämänpäiväiseen keskusteluun, mutta liittyy siihen kiinteästi: yhteinen huoli Euroopasta, jolla on oltava yhtenäinen ulkoinen edustus ja jonka on reagoitava siihen toimielimiä koskevaan lisääntyvään levottomuuteen, joka ei koske vain jäsenvaltioita vaan myös ehdokasvaltioita, joissa nousee entistä selvemmin esille ongelma, joka koskee epäluottamusta Euroopan toimielimiin. Tältä osin haluaisin sanoa, että paljon arvostelua on saanut osakseen Euroopan ulkoisen edustuksen kirjavuus, siis se, miten monet tahot edustivat Eurooppaa Washingtonissa tragedian jälkeen. Älkäämme luulko, että tämä merkitsisi yhteisen linjan puuttumista. Linjamme on ollut ehdottomasti yhteinen: Washingtonissa esitimme yhteisen näkemyksemme, ja keskustelun päätteeksi välitimme presidentti Bushille Euroopan kannan, jossa korostetaan voimakkaasti toimintaa, erityistä yhteistyötä oikeus- ja sisäasioiden alalla, rahoitukseen liittyvää rahanpesuongelmaa, aloja, joilla olemme esittäneet toimintalinjoja, joissa Euroopan on saavutettava lähentymistä. Mitä kansalaisten levottomuuteen tulee, luulen, että se johtuu osin työmenetelmiemme monimutkaisuudesta ja vaikeaselkoisuudesta: ongelmista, joihin valkoisessa kirjassa yritetään – vaikkakin vain osin – puuttua parantamalla demokraattista järjestelmää ja avoimuutta ja tehostamalla ja nopeuttamalla päätöksentekoa parlamentin etuoikeuksia täysin kunnioittaen tai oikeastaan niitä lisäten. Tämän lyhyen keskustelun päätteeksi siis toistan, että tarkoituksenamme on selkeyttää toimielintemme tehtäviä, mutta kukaan ei kyseenalaista Euroopan parlamentin ja neuvoston roolia komission toimeenpanotyön poliittisessa valvonnassa. Tunnustamme tämän valvontaroolin, ja toteamme myös – lainaan jäsen Corbettin edellisen puheenvuoron sanoja – tarvitsevamme sitä ehdottomasti. Toistan myös – ja tässä minun on tunnustettava, että väärinkäsityksen taustalla oli komission puutteellinen, huono ilmaus – ettei komissio aio ennen Laekenia tai muulloinkaan tehdä mitään päätöksiä kuulematta parlamenttia. Korostimme tarvetta tehdä päätöksiä nopeasti, mutta joka tapauksessa meidän on ensiksi kuultava perusteellisesti parlamenttia. Olemme kuitenkin tänään ottaneet myös edistysaskelia. Jäsen Kauffmann ja muut ovat esittäneet erittäin hyödyllisiä ehdotuksia. Ajatus perustaa parlamentin, neuvoston ja komission välinen työryhmä toimielinten käyttäytymissäännön luomiseksi nykyisten sääntöjen pohjalta on mielestäni ehdotus, jota meidän on tarkasteltava. On tehtävä selväksi, mihin pyritään: pyritään määrittelemään päätöksentekoprosessia helpottava käytäntö, koska – toistan – prosessi on hidas ja vaikeaselkoinen, eli käytäntö, joka tekee tarpeettomaksi komitologiajärjestelmän, mutta ei vähennä mitenkään parlamentin ja neuvoston valtuuksia vaan pikemminkin vahvistaa niiden poliittista vastuuta. Komissio on valmis tarkastelemaan tätä vaihtoehtoa. Pohdin aivan vilpittömästi, ilman mitään taka-ajatuksia, onko neuvosto valmis tähän: me joka tapauksessa olemme valmiita. Jotta tämä toteutuisi, pyydän parlamenttia edistämään päättäväisesti tätä linjaa tukevaa politiikkaa. Tämä keskustelu pohjustaa toisaalta Euroopan tulevaisuutta koskevaa keskustelua, joka valmistelukunnan täytyy järjestää. Se, että lähdemme nyt liikkeelle tässä asiakirjassa hahmoteltuun suuntaan, auttaa minusta myöhemmin löytämään institutionaalisesti sopivimmat ratkaisut. Tänään on noussut esille muotoa koskeva erimielisyys, josta meidän on tässä yhteydessä keskusteltava, ja se koskee ns. menetelmää. Olen sitä mieltä, että nykyinen komitologiajärjestelmä vääristää demokratiaa, ja siksi olemme arvostelleet sitä. Siinä sekoitetaan lainsäädäntö- ja toimeenpanotehtävät, eikä siihen liity todellista poliittista valvontaa. menetelmää koskeva ehdotus näyttäisi päällisin puolin parantavan tilannetta, mutta käytännössä se sekavoittaa järjestelmää entisestään, koska se vaikeuttaa tehtäviemme, erilaisten tehtäviemme, erottamista toisistaan. Mielestäni meidän on tulevaisuudessa keskityttävä keskustelussamme tähän, ehdottamiimme elimiin, jotta tämä asia saadaan selvitettyä: meidän on työskenneltävä yhdessä sellaisen järjestelmän luomiseksi, jossa komissiolla on toimeenpanovalta ja jossa Euroopan parlamentti ja neuvosto vastaavat toimenpiteiden hyväksymistä edeltävästä poliittisesta valvonnasta. Jos tällainen taaksepäin palaamisen mahdollisuus on aina olemassa, lopputulos selvästi on se, että parlamentti ottaa itselleen selkeitä toimeenpanotehtäviä. Toistan: työstäkäämme asiaa, koska luotan ehdottoman varmasti siihen, että tämä on erittäin arkaluonteinen demokraattiseen valvontaan liittyvä kysymys. Samaa menetelmää on sovellettava virastoja koskevaan ongelmaan. Komissio katsoo, että virastot ovat joissakin tapauksissa välttämättömiä, mutta meidän ei pidä kasvattaa niiden määrää loputtomasti, vaan niihin on turvauduttava vain, kun kyse on hyvin monimutkaisista, selkeästi muihin tehtäviin liittymättömistä teknisistä tehtävistä. Olemme kuitenkin yhtä mieltä kanssanne siitä, että näihin virastoihin on sovellettava demokraattista valvontaa kolmessa yhteydessä: virastoja perustettaessa, ja Euroopan parlamentilla on yhdessä neuvoston kanssa ratkaiseva rooli tässä päätöksessä; virastojen talousarvioita valvottaessa, ja valvoja on Euroopan parlamentti; valvottaessa komission, näistä virastoista vastuussa olevan elimen, toimintatapaa. Tämä on komission näkemys."@fi5 "Monsieur le Président, Mesdames et Messieurs les Députés, je suis très satisfait du débat d'aujourd'hui qui a mis en évidence le rapprochement des positions, une majorité de points d'entente et, surtout, une méthodologie commune de travail. Je dirais que nous avons jeté les bases qui nous permettront de clore ensemble cette étape de la réforme que nous pouvons effectuer à législation inchangée. Deux autres points ont été soulevés, des points exposés dans le Livre blanc ou qui y sont liés bien qu'ils n'y figurent pas : la participation de la société civile et le problème de la participation des régions et des instances autonomes locales. Je pense qu'il est absolument nécessaire d'attribuer un rôle actif aux régions et administrations locales, y compris dans la future convention. Si nous définissons vraiment l'Europe comme l'Europe de la subsidiarité, nous devons observer un minimum de cohérence, et en cette matière je n'émets aucune réserve. En ce qui concerne le problème de la consultation de la société civile, si nous lisons attentivement le Livre blanc, il n'y a aucune expropriation des organes parlementaires, des organes démocratiquement élus. Au contraire, on y trouve un autre discours : alors qu'actuellement la société civile est consultée de manière cachée, indirecte, nous proposons que cette consultation devienne transparente et se fasse au grand jour, de façon à ce que l'on sache comment naissent certaines idées et certaines positions, d'où proviennent certaines suggestions. Et ceci, à mon avis, est un pas en avant. Je comprends que cela ait pu susciter des inquiétudes parce que, face à une mise en évidence aussi claire d'un processus, le Parlement peut également dire : "Mais cela se substitue à notre rôle !" Je peux vous assurer que cela est fait dans un but opposé, c'est-à-dire que nous devons consulter la société civile parce que cela est utile pour nous comme pour vous, mais consulter veut dire consulter ; il est absolument exclu que ceci constitue une variante de processus décisionnel qui pourrait être confondu ou comparé à celui du Parlement. Je le dis clairement car, de la part de la Commission, jamais vous n'entendrez, par exemple, une proposition de faire entrer la société civile dans la convention avec un rôle comportant des aspects décisionnels. Je pense pourtant que la consultation, dans la transparence et la clarté, représente un pas en avant que nous devons absolument faire. Je le répète : nous n'avons jamais eu l'intention de donner un rôle institutionnel ou constitutionnel à la consultation de la société civile, même si nous sommes désireux de comprendre ce qui se passe au sein de cette société, qu'à cette fin nous l'observons et l'écoutons et que nous sommes fortement sensibilisés à ce qui s'y passe. Dans un certain sens, c'est aussi ce que suggère M. Perry en me proposant de participer à la commission des pétitions, de manière à garder les yeux ouverts. De toute façon, n'oubliez pas que les propositions de la Commission ont deux objectifs : premièrement, une démocratie plus parlementaire ; deuxièmement, une démocratie plus efficace. Ainsi, le thème du rapport avec le Parlement, le problème du "call-back", s'inscrit dans ce cadre. Nous voulons une démocratie plus parlementaire, au sein de laquelle le Parlement joue un rôle clair et précis, mais aussi plus efficace, où l'exécutif ne soit pas continuellement contesté par les procédures. Je pense que cela pourra être éclairci grâce à cette proposition de travailler ensemble sur ces thèmes dans les prochains mois et qu'ainsi il en résultera un avantage, un progrès pour notre futur mode de travail, pour le moment à législation inchangée, en attendant le grand processus de réforme institutionnelle, qui devra être lancé par le sommet de Laeken. Est apparue également une préoccupation commune qui, bien qu'elle ne fasse pas partie du débat d'aujourd'hui, y est étroitement liée : une préoccupation commune pour une Europe qui doit parler d'une seule voix et qui doit interpréter les inquiétudes croissantes à l'égard des institutions, des inquiétudes qui touchent non seulement les pays membres mais aussi les pays candidats, où le problème de la défiance à l'égard des institutions européennes s'amplifie. À ce propos, je voudrais dire que de nombreuses critiques ont été émises relativement au pluralisme des voix européennes, un pluralisme avec lequel l'Europe se serait présentée à Washington après la tragédie. Ne confondons pas ceci avec le pluralisme des présences. Le contenu a été absolument unique : à Washington, nous avons parlé d'une seule voix et, à l'issue des débats, nous avons fait part au président Bush de la position européenne, à savoir une position fortement opérationnelle, incluant une collaboration dans des domaines spécifiques tels que la justice et les affaires intérieures, le problème financier du blanchiment d'argent, pour lesquels nous avons proposé des lignes d'actions que l'Europe devra suivre. En ce qui concerne les inquiétudes des citoyens, je pense qu'elles sont dues en partie à la complexité de nos procédures de travail qui ne sont pas aisées à comprendre, et à des problèmes auxquels le Livre blanc tente - même si ce n'est que partiellement - de s'attaquer en renforçant le système démocratique et la transparence et en accroissant l'efficacité et la rapidité de ses décisions, en respectant parfaitement, et même en augmentant, les prérogatives du Parlement. Je répète donc, au terme de ce bref débat, que nous entendons parvenir à un éclaircissement de nos fonctions respectives, sans que personne ne remette en question le rôle de contrôle politique du Parlement européen et du Conseil sur le travail exécutif de la Commission. Non seulement nous reconnaissons ce contrôle, mais - et ici nous rappelons ce qu'a dit M. Corbett dans sa dernière intervention - nous avons absolument besoin de ce contrôle. Je répète aussi - et ici je dois avouer que l'équivoque provenait d'une défaillance de la Commission, d'une expression inadéquate de la Commission - que la Commission n'a pas l'intention de prendre la moindre décision ni avant Laeken, ni à un autre moment, sans entendre l'avis du Parlement. Nous avions insisté sur la nécessité de la rapidité dans la prise des décisions, mais de toute manière nous devrons d'abord consulter à fond le Parlement. Quoi qu'il en soit, aujourd'hui nous avons fait également des pas en avant. Mme Kaufmann et d'autres ont fait des suggestions extrêmement utiles. L'idée d'organiser un groupe conjoint Parlement-Conseil-Commission pour fixer un code de comportement institutionnel dans le cadre des règles existantes est une voie qu'à mon avis nous devons explorer. Il faut que nous soyons clairs sur l'objectif à atteindre, c'est-à-dire la définition d'une pratique propre à alléger le processus décisionnel, parce que - je le répète - celui-ci est lent et difficile à comprendre, une pratique qui rendra superflu le recours systématique à la comitologie, sans rien enlever aux pouvoirs du Parlement et du Conseil, et qui renforcera, au contraire, la responsabilité politique. La Commission est disposée à examiner cette voie. Je me demande en toute honnêteté, sans aucune intention sous-jacente, si le Conseil y sera disposé : nous, en tout cas, nous y sommes disposés. Pour que cela puisse se faire, je demande au Parlement d'être politiquement et fermement déterminé sur cette question. D'autre part, cette discussion prépare le débat sur l'avenir de l'Europe qui devra être organisé par la convention. À mon avis, commencer dès maintenant suivant les orientations définies ici facilitera ensuite l'élaboration des solutions institutionnelles les plus appropriées. Il s'est présenté, aujourd'hui, un point de divergence formelle, dont nous devrons discuter dans le cadre que nous avons délimité : le problème du "call-back". Je considère que le système actuel de comitologie est une distorsion de la démocratie, et c'est pour cela que nous l'avons soumis à la critique. Il mélange les fonctions législatives et exécutives, mais sans qu'il y ait un réel contrôle politique. La proposition de "call-back" améliore apparemment la situation, mais en fait elle rend le système plus confus, parce qu'elle rend moins différentiables nos fonctions, la diversité des nos fonctions. Je pense que nous devrons avoir ultérieurement une confrontation à ce sujet, au sein des organes que nous avons proposés, afin d'éclaircir ce point : nous devons travailler ensemble pour élaborer un système où la Commission exécute, où le Parlement européen et le Conseil exercent un contrôle politique avant l'adoption des mesures. S'il existe en permanence une possibilité de revenir en arrière, l'on aboutit, évidemment, à ce que le Parlement assume une fonction exécutive limitée. Je le répète : travaillons-y, car non seulement je suis absolument de bonne foi, mais il me paraît parfaitement clair qu'il s'agit d'un point extrêmement délicat du contrôle démocratique. Nous devons appliquer la même méthodologie au problème des agences. La Commission pense qu'elles sont nécessaires dans certains cas, mais que nous ne devons pas les multiplier à l'infini, mais y recourir seulement pour les domaines techniques très complexes ayant une autonomie propre. Cependant, nous convenons avec vous qu'un contrôle démocratique de ces agences est nécessaire, un contrôle qui se déroule en trois phases : au moment de la création de l'agence, et le Parlement européen est, avec le Conseil, un acteur fondamental de cette décision ; lors du contrôle du budget des agences, et le Parlement européen le contrôle ; lors du contrôle du fonctionnement de la Commission, qui est l'organe responsable de ces agences. Voilà ce que la Commission propose comme orientation."@fr6 ". Mr President, honourable Members, I am very pleased with today’s debate, since it has shown that our positions are converging, we agree on most points and, most importantly, we share working methods. I would say we have laid the groundwork so that, together, we can conclude this period of reforms under the present legislation. Two other points have emerged here: these are points included in the White Paper or connected with it although not actually included in it. They are participation by civil society and the problem of participation by the regions and autonomous local areas. I believe it is essential for the regions and local administrations to play an active role, and in the forthcoming Convention too. If we really define Europe as the Europe of subsidiarity, we must be consistent to some degree at least, and on this I have no reservations at all. On the problem of consulting with civil society, if we read the White Paper carefully there is no expropriation of Parliamentary, democratically elected bodies. On the contrary, there is a different discourse: whereas now civil society is consulted privately and indirectly, we are proposing that such consultation should be transparent and in the open, so that everyone can see where particular ideas and positions arose or where certain suggestions come from. This, to me, is a step forward. I understand I may have created concern because, when faced with such clear evidence of a process, Parliament may say, ‘But that is our job!’ I can assure you that we have the opposite objective: we must consult civil society because it is useful for us and it is useful for you, but consulting means consulting; it is absolutely unacceptable that this should be seen as an alternative form of decision-making that could be confused with or compared to that of Parliament. I say this quite clearly because you will never have heard the Commission proposing, for instance, to bring civil society into the Convention in a role involving decision-making aspects. I do think, however, that transparent, clear consultation is a step forward that we really should take. I repeat: it has never been our intention to attribute an institutional or constitutional role to consultations with civil society, even though we are concerned to understand what is happening within that society, and thus to keep our eyes open and ears tuned, ever alert to whatever is happening. In a certain sense it is like the suggestion made by Mr Perry to attend the Committee on Petitions, in order to keep our eyes open. In any case, please remember that the Commission’s proposal has two objectives: first, a more parliamentary democracy; and secondly, a more efficient democracy. In the discussion on the relationship with Parliament, the call-back problem lies in this context. We want a more parliamentary democracy in which the role of Parliament is clear and precise, but also more efficient, one in which the executive role is not continually called into debate by procedures. I believe this could be clarified with the proposal of working together on these issues over the coming months. This may be beneficial and lead to progress in future in our way of working, under existing legislation for the time being, in expectation of the great institutional reform process which should start after the Laeken Summit. A common concern has also emerged which, even though it was not part of today’s debate, is closely associated with it: a common concern for a Europe that should speak with a single voice and interpret people’s growing anxieties about the institutions. These anxieties affect not only our Member States but also the enlargement States, where there is a growing problem of distrust towards the European institutions. In this respect, many criticisms have been raised concerning the plurality of the voices of Europe, a plurality which Europe took to Washington after the tragedy. Let us not confuse this with plurality of presence. The content was absolutely identical: in Washington we spoke with a single voice, and after the discussions we left President Bush with the European position, which was a highly operational position, with specific areas for collaboration in justice and internal affairs and the financial problem of money recycling, fields in which we proposed lines of action on which Europe should come together. I believe part of the citizens’ anxieties derive from the complexity of our working procedures and the fact that they are hard to understand, problems that the White Paper attempts to address – partially, at least – through enhancements to the democratic system and transparency and through greater efficiency and speed in decision-making, while fully respecting or rather increasing the prerogatives of Parliament. I confirm, then, at the end of this short debate, that we intend to arrive at a clarification of our respective functions, but no one questions the role of the European Parliament and the Council in holding political control over the Commission’s executive work. Not only do we acknowledge this control but – I recall what Mr Corbett said in the last speech – we believe this control is absolutely essential. I also confirm – and here I must confess that the misunderstanding arose from a mistake by the Commission, something it expressed poorly – that the Commission does not intend to take any decision, either prior to Laeken or at any other time, without first listening to Parliament. We had insisted on the need for decisions to be made quickly, but in every case we must first consult Parliament fully. Anyway, today we have made some progress. Mrs Kauffmann and others have made some extremely useful suggestions. The idea of organising a joint Parliament-Council-Commission working party to establish a code of institutional behaviour in the framework of the existing rules is a path I think we should explore. We need to be clear about this aim; that is, we must set up a procedure to streamline the decision-making process, because, I repeat, it is slow and poorly understood. The new procedure must make it unnecessary to systematically resort to committee procedures without detracting at all from the powers of Parliament and the Council, but rather enhancing their political responsibility. The Commission is willing to examine this path. With all honesty and without any ulterior motive, I wonder whether the Council will be willing to do so; we, in any case, are. For this to happen, I ask Parliament to be politically determined and insist on this approach. This discussion also prepares for the debate on the future of Europe, which is to be organised by the Convention. If we start out now in the directions outlined here, I believe it will help us later to find the institutionally most appropriate solutions. Today there was one point of formal divergence that we should discuss in the area we have described, which is the procedure termed ‘call-back’. I believe the current committee system is a distortion of democracy, which is why we have looked at it critically. It mixes legislative and executive functions, without there being any real political control. The call-back proposal apparently improves the situation, but in fact it makes the system more confusing because it makes it more difficult to separate our functions and see the difference between them. I think this is an area we should focus on in a future meeting of the bodies we have proposed, in order to clear up this point: we must work together for a system in which the Commission executes and the European Parliament and the Council exercise political control before measures are adopted. If there is always this possibility of call-back, Parliament will obviously end up taking on a strictly executive function. I repeat: let us work on it, because not only am I being perfectly sincere but it is absolutely clear in my mind that this is an extremely delicate point of democratic control. We should use the same methodology with the agency problem. The Commission believes that in some cases they are necessary, but we must not multiply them . We should turn to them only when there are highly complex technical roles and they have an autonomy of their own. We agree with you that democratic control over these agencies is needed, control that should take three forms: when the agency is set up, and Parliament plays a fundamental part in this decision together with the Council; when its budget is checked, and it is Parliament that checks it; and when a check is made on the workings of the Commission, which is the body responsible for these agencies. This, then, is the Commission’s position."@lv10 "Mijnheer de Voorzitter, geachte afgevaardigden, ik ben zeer tevreden over het debat van vandaag. De standpunten zijn elkaar genaderd, er is overeenstemming over een meerderheid van de punten en vooral, een gemeenschappelijke werkmethode. Het lijkt mij dat de voorwaarden aanwezig zijn om deze fase van de hervorming, die doorgevoerd kan worden zonder de Verdragen te wijzigen, af te sluiten. Er zijn hier twee andere punten naar voren gekomen, punten uit het Witboek of punten die daarmee verband houden hoewel ze daarin niet voorkomen: de rol van het maatschappelijk middenveld en de rol van de regio’s en de lokale autonomie. Ik denk dat de regio’s en de plaatselijke overheden absoluut een actieve rol moeten spelen, ook in de toekomstige conventie. Als wij werkelijk Europa definiëren als het Europa van de subsidiariteit, moeten we een minimum aan consistentie tonen, en op dit punt heb ik geen enkele reserve. Wat de raadpleging van de maatschappelijke organisaties betreft, als we het Witboek aandachtig lezen, is er helemaal geen sprake van onteigening van de parlementaire organen, van de democratisch gekozen organen. Integendeel: terwijl de maatschappelijke organisaties nu in het verborgene wordt geraadpleegd, indirect, stellen wij voor dat deze raadpleging transparant wordt en in het openbaar plaatsvindt, zodat bekend is waar bepaalde ideeën, standpunten en voorstellen vandaan komen. En dat is volgens mij een stap vooruit. Ik begrijp dat dat onrust opwekt, omdat het Parlement tegenover een zo duidelijk vastgelegd proces kan denken dat zijn rol wordt overgenomen. Ik kan u verzekeren dat de bedoeling ervan het omgekeerde is: we moeten het maatschappelijk middenveld raadplegen omdat het nuttig is voor ons en voor u, maar raadplegen wil zeggen raadplegen, het is absoluut niet de bedoeling deze maatschappelijke organisaties beslisbevoegdheden toe te kennen die verward of vergeleken kunnen worden met die van het Parlement. Ik zeg dat duidelijk omdat u van de Commissie nooit een voorstel zult horen om bijvoorbeeld de maatschappelijke organisaties in de conventie op te nemen met een besluitvormende rol. Ik geloof echter dat een doorzichtige en heldere raadpleging een stap vooruit betekent die we beslist moeten maken. Ik herhaal: het is nooit onze bedoeling geweest aan de raadpleging van de maatschappelijke organisaties een institutionele of constitutionele rol toe te kennen, ook al moeten we ons inspannen om te begrijpen wat er onder hen leeft en dus onze ogen en oren open te houden voor wat er gebeurt. In zekere zin is dit ook wat de heer Perry voorstelde: een bezoek aan de Commissie verzoekschriften om onze ogen open te houden. Vergeet u echter niet dat de voorstellen van de Commissie twee doelen hebben: in de eerste plaats een grotere mate van parlementaire democratie; in de tweede plaats een efficiëntere democratie. De mogelijkheid om besluiten te herroepen valt dus onder het thema betrekkingen met het Parlement. Wij willen een democratie met meer macht voor het Parlement, waarin de rol van het Parlement duidelijk en precies is, maar ook efficiënter, waarin de uitvoerende rol niet voortdurend door de procedures ter discussie wordt gesteld. Ik geloof dat dat duidelijker kan worden door in de komende maanden samen aan deze thema’s te werken. Dat kan voordelen opleveren en onze werkwijzen in de toekomst verbeteren; voor het moment zonder de Verdragen te wijzigen, in afwachting van de grote institutionele hervorming die bij de Top van Laken van start moet gaan. Er is ook een gemeenschappelijk punt van zorg naar voren gekomen dat weliswaar geen deel uitmaakt van het debat van vandaag, maar er wel nauw mee verbonden is: een gemeenschappelijke bezorgdheid voor een Europa dat met één stem moet spreken en dat de groeiende onrust tegenover de instellingen moet duiden. Die onrust vinden we niet alleen in onze lidstaten, maar ook in de kandidaat-landen, waar het wantrouwen tegenover instellingen nog groter is. Europa is veelvuldig bekritiseerd om het pluralisme van zijn opvattingen, ook in Washington na de tragedie. Laten we dit niet verwarren met pluralisme in aanwezigheid. De inhoud was steeds hetzelfde: in Washington hebben we met één stem gesproken en na afloop van de debatten hebben we een Europees standpunt aan president Bush medegedeeld; een bijzonder concreet standpunt, met specifieke samenwerkingsvoorstellen voor justitie en binnenlandse zaken, voor het financiële probleem van het witwassen van geld, terreinen waarop Europa gezamenlijk moet optreden. Wat de bezorgdheid van de burgers betreft, ik geloof dat een deel daarvan voortkomt uit de complexiteit van onze werkprocedures, hun ondoorgrondelijkheid, problemen die het Witboek in elk geval gedeeltelijk probeert op te lossen met de verdieping van het democratisch systeem en van de doorzichtigheid en met een efficiëntere en snellere besluitvoering, waarbij de bevoegdheden van het Parlement strikt in acht worden genomen en zelfs uitgebreid. Ik herhaal dus, ter afsluiting van dit korte debat, dat wij van plan zijn onze respectieve functies te verhelderen. Niemand stelt echter de politieke controle van het Europees Parlement en de Raad op de uitvoerende werkzaamheden van de Commissie ter discussie. Wij erkennen die controle niet alleen, maar we hebben die ook nodig; ik wijs op de woorden van de heer Corbett in de vorige interventie. Ik herhaal ook dat de Commissie niet van plan is ook maar een enkele beslissing te nemen, noch voor Laken noch op enig ander moment, zonder het Parlement te raadplegen. Ik geef toe dat het misverstand is voortgekomen uit een fout, een ongelukkige formulering van de Commissie. We hadden aangedrongen op een snelle beslissingsprocedure, maar in elk geval moet eerst het Parlement worden geraadpleegd. Vandaag hebben we in elk geval vooruitgang geboekt. Mevrouw Kaufmann en anderen hebben zeer nuttige suggesties gedaan. Het idee om een gemeenschappelijk team te vormen met vertegenwoordigers van het Parlement, de Raad en de Commissie, om binnen het kader van de bestaande regels een institutionele gedragscode op te stellen, is een idee dat we mijns inziens moeten overwegen. We moeten duidelijk zijn over de doelstellingen, dat wil zeggen een werkwijze vaststellen die het besluitvormingsproces verlicht. Dat is, ik herhaal, langzaam en wordt niet begrepen. Er is een werkwijze nodig waarbij we niet systematisch onze toevlucht nemen tot de comitologieprocedure, maar de bevoegdheden van het Parlement en de Raad mogen niet worden beperkt - hun politieke verantwoordelijkheid moet juist worden vergroot. De Commissie is bereid deze mogelijkheid te onderzoeken. Ik vraag me in alle eerlijkheid af, zonder bijbedoelingen, of de Raad ertoe bereid zal zijn: wij in elk geval wel. Om te zorgen dat het ook gebeurt, vraag ik het Parlement de politieke wil te tonen om deze lijn met kracht door te zetten. Deze discussie dient aan de andere kant als voorbereiding op het debat over de toekomst van Europa die door de conventie moet worden georganiseerd. Als we nu beginnen in de aangegeven richting, is de kans groter, volgens mij, dat we op termijn de oplossingen vinden die in institutioneel opzicht het geschiktst zijn. Vandaag was er een formeel meningsverschil, waarover we binnen het aangegeven kader moeten discussiëren, namelijk de . Ik ben van mening dat het huidige comitologiesysteem een vervorming van de democratie is, en dat is de reden dat we het bekritiseerd hebben. Het combineert wetgevende en uitvoerende functies, maar zonder dat er een echte politieke controle is. Het voorstel mogelijk te maken lijkt een verbetering, maar in feite wordt het systeem nog onduidelijker omdat onze functies en het onderscheid tussen onze functies nog vager worden. Over dit punt moeten we in de toekomst, bij de organen die we hebben voorgesteld, de confrontatie aangaan om het te verduidelijken: wij moeten samen werken aan een systeem waarin de Commissie uitvoert en het Europees Parlement en de Raad de politieke controle uitvoeren voordat maatregelen worden aangenomen. Als het continu mogelijk is besluiten te herroepen, speelt het Parlement uiteindelijk een strikt uitvoerende rol. Ik herhaal: we moeten eraan werken, want ik ben niet alleen absoluut te goeder trouw, maar ik heb ook helder voor ogen dat dit een zeer delicaat punt van de democratische controle is. Voor het probleem van de agentschappen moeten we dezelfde methode volgen. De Commissie denkt dat ze in enkele gevallen noodzakelijk zijn. We moeten ze echter niet tot in het oneindige vermenigvuldigen, maar ze alleen gebruiken voor zeer complexe, technische taken die een zekere autonomie hebben. We zijn het echter met u eens dat een democratische controle van deze agentschappen noodzakelijk is, een controle op drie punten: wanneer het agentschap wordt opgezet - het Europees Parlement is, samen met de Raad, een fundamenteel onderdeel van de beslissingsprocedure; wanneer hun begroting wordt gecontroleerd - dat doet het Parlement; en wanneer de werkwijze van de Commissie, de instelling die verantwoordelijk is voor deze agentschappen, wordt gecontroleerd. Dit is het standpunt van de Commissie."@nl2 "Senhor Presidente, Senhores Deputados, estou muito satisfeito com o debate de hoje, que demonstrou uma aproximação das posições, uma maioria de pontos de acordo e, sobretudo, uma metodologia comum de trabalho. Eu diria que estabelecemos as premissas para encerrar em conjunto esta fase de reforma que podemos levar a cabo com uma legislação não modificada. Surgiram aqui outros dois pontos, contidos no Livro Branco ou a ele ligados, embora nele não estejam contidos: a participação da sociedade civil e o problema da participação das regiões e das autonomias locais. Considero absolutamente necessário, também na futura Convenção, um papel activo das regiões e das administrações locais. Se definimos efectivamente a Europa como a Europa da subsidiariedade, devemos ser minimamente coerentes, e sobre isso não tenho realmente qualquer reserva. Sobre o problema da consulta da sociedade civil, se lermos atentamente o Livro Branco, não existe nenhuma expropriação dos órgãos parlamentares, dos órgãos democraticamente eleitos. Pelo contrário, a questão põe-se de outra forma: enquanto a sociedade civil é agora consultada de forma dissimulada, indirecta, pois bem, nós propomos que essa consulta se torne transparente e se processe à luz do dia, por forma a que possamos saber donde vêm certas ideias e certas posições e donde provêm certas sugestões. E isso, em meu entender, é um passo em frente. Compreendo que possa ter criado alguma inquietação porque, perante a demonstração tão clara de um processo, o Parlamento pode, inclusivamente, dizer: “Mas isto vem substituir a nossa função!” Posso garantir-vos que isto é feito com o objectivo oposto: ou seja, devemos consultar a sociedade civil porque isso é bom para nós e é bom para os senhores, mas consultar quer dizer consultar; não é de modo algum admissível que esse acto tenha uma variante em termos de decisão num âmbito que possa ser confundido ou comparado com o do Parlamento. Digo isto muito claramente porque nunca, por parte da Comissão, terão, por exemplo, ouvido uma proposta no sentido de permitir a entrada da sociedade civil para a Convenção com um papel que comporte aspectos de tomada de decisão. No entanto, penso que a consulta, com transparência e com clareza, constitui um passo em frente que devemos absolutamente dar. Repito: nunca foi nossa intenção atribuir um papel institucional ou constitucional à consulta da sociedade civil, embora seja nossa preocupação compreender o que acontece no âmbito dessa sociedade e ter, portanto, os olhos e os ouvidos abertos e uma grande sensibilidade em relação às coisas que acontecem. De certa forma, foi essa igualmente a sugestão dada pelo senhor deputado Perry no sentido de participar na Comissão das Petições, por forma a manter também os olhos abertos. Em todo o caso, lembrem-se de que nas propostas da Comissão temos dois objectivos: primeiro, uma democracia mais parlamentar; segundo, uma democracia mais eficiente. Na questão da relação com o Parlamento, o problema do deve, pois, ser colocado nesse âmbito. Queremos uma democracia mais parlamentar, em que o papel do Parlamento seja claro e preciso, mas também mais eficiente, em que o papel executivo não seja constantemente posto em causa pela actuação concreta. Penso que isso poderá ficar esclarecido com a proposta de trabalharmos em conjunto, nos próximos meses, em torno destas questões, podendo, portanto, criar uma vantagem, um progresso futuro da nossa forma de trabalhar, para já com uma legislação não modificada e, posteriormente, na expectativa do grande processo de reforma institucional, que deverá ter início com a Cimeira de Laeken. Surgiu também uma preocupação comum que, muito embora não faça parte do debate de hoje, está intimamente ligada a ele: uma preocupação comum em relação a uma Europa que deve falar com uma única voz e que deve interpretar as crescentes preocupações em relação às Instituições, preocupações essas que afectam não só os nossos países membros mas também os países do alargamento, onde o problema da desconfiança relativamente às Instituições europeias se coloca de uma forma crescente. A propósito deste assunto, gostaria de dizer que têm sido feitas muitas críticas ao pluralismo das vozes europeias, pluralismo esse com que a Europa teria estado presente em Washington depois da tragédia. Não confundamos esse pluralismo com o pluralismo das presenças. O conteúdo foi absolutamente único: em Washington falámos com uma única voz e, no final dos debates, levámos ao Presidente Bush a posição europeia, que foi uma posição fortemente operacional, com colaborações específicas no que respeita à Justiça, aos Assuntos Internos e à questão financeira do branqueamento de capitais, domínios em que propusemos linhas de acção em torno das quais a Europa deverá convergir. No que se refere às preocupações dos cidadãos, penso que uma parte delas resulta da complicação dos nossos processos de trabalho, da sua difícil compreensão, de problemas a que o Livro Branco procura – ainda que de uma forma parcial – fazer face com o aprofundamento do sistema democrático e da transparência e com uma maior eficiência e rapidez das suas decisões, no respeito absoluto, ou melhor, no aumento das prerrogativas do Parlamento. Por isso, no final deste breve debate, quero insistir que pretendemos conseguir um esclarecimento das nossas respectivas funções, em que, no entanto, ninguém põe em dúvida o papel de controlo político do Parlamento Europeu e do Conselho relativamente à função executiva da Comissão. Não só reconhecemos esse controlo como temos absoluta necessidade dele – lembro aquilo que o senhor deputado Corbett disse na última intervenção. Insisto também – e aqui devo confessar que o erro resultou de uma falta da Comissão, de uma má expressão da Comissão – que a Comissão não tenciona tomar nenhuma decisão, antes de Laeken ou em qualquer outra altura, sem ouvir o Parlamento. Nós insistimos na necessidade de um processo rápido de tomada de decisões mas, seja como for, deveremos primeiro consultar a fundo o Parlamento. Em todo o caso, hoje também já demos alguns passos em frente. Foram dados pela senhora deputada Kaufmann e por outras das sugestões que são extremamente úteis. A ideia de organizar um grupo conjunto Parlamento-Conselho-Comissão para estabelecer um código de comportamento institucional no âmbito das regras existentes é um caminho que, em meu entender, devemos explorar. Devemos ser claros quanto a esse objectivo a alcançar, ou seja, definir uma prática que torne mais leve o processo de decisão, porque – repito – ele é lento e não é compreendido; uma prática que torne supérfluo o recurso sistemático à comitologia, sem nada retirar aos poderes do Parlamento e do Conselho, visando, pelo contrário, reforçar a sua responsabilidade política. A Comissão está disponível para estudar esse caminho. Pergunto a mim mesmo com toda a honestidade, sem qualquer segunda intenção, se o Conselho também estará disposto a isso: seja como for, nós estamos. Para que isso aconteça, peço que o Parlamento se mostre politicamente determinado num avanço enérgico por essa linha de orientação. Por outro lado, esta discussão prepara o debate sobre o futuro da Europa, que deverá ser organizado pela Convenção. Na minha opinião, arrancar agora nas direcções aqui delineadas irá ajudar a encontrar posteriormente as soluções institucionalmente mais adequadas. Houve hoje um ponto de divergência formal, sobre o qual deveremos discutir no âmbito estabelecido, nomeadamente aquilo a que se chama o . Eu considero que o actual sistema de comitologia constitui uma distorção da democracia, e foi por isso que o submetemos a críticas. Esse sistema mistura funções legislativas e executivas, mas sem que haja um verdadeiro controlo político. A proposta do aparentemente, melhora a situação mas, na realidade, torna o sistema mais confuso por tornar menos diferenciáveis as nossas funções, a diversidade das nossas funções. Sobre este aspecto penso que, no futuro, devemos concentrar os nossos debates em torno desses órgãos propostos, a fim de esclarecer esse ponto: devemos trabalhar em conjunto no sentido de conseguir um sistema em que a Comissão executa e o Parlamento Europeu e o Conselho controlam politicamente antes da adopção das medidas. Se existir permanentemente essa possibilidade de voltar atrás, acaba por ser óbvio que o Parlamento assume uma estrita função executiva. Repito: trabalhemos nesse sentido, porque não só estou absolutamente de boa fé mas com o espírito perfeitamente claro quanto ao facto de este ser um ponto extremamente delicado do controlo democrático. A mesma metodologia deve também ser usada para o problema das agências. A Comissão pensa que nalguns casos são necessárias, mas não devemos multiplicá-las infinitamente, mas antes recorrer a elas apenas quando existam funções técnicas altamente complexas e que tenham a sua própria autonomia. No entanto, concordamos convosco quanto à necessidade de um controlo democrático dessas agências, de um controlo que se processe de três formas: quando se cria a agência, e o Parlamento Europeu é parte fundamental, juntamente com o Conselho, dessa decisão; quando se controla o respectivo orçamento, e o Parlamento controla-o; e quando se controla a forma de actuação da Comissão, que é o órgão responsável por estas agências. Esta é a orientação da Comissão."@pt11 "Herr talman, ärade ledamöter! Jag är mycket nöjd med dagens debatt, en debatt som har uppvisat en tillnärmning av ståndpunkterna, en majoritet av gemensamma synpunkter och, framför allt, en gemensam arbetsmetod. Jag vill påstå att vi har lagt grunden för att gemensamt kunna avsluta den fas av reformarbetet som vi kan genomföra med ett oförändrat regelverk. Två punkter till har kommit fram här, punkter som ingår i vitboken eller som är knutna till den även om de inte ingår i den: det civila samhällets deltagande och problemet med regionernas deltagande och den lokala självbestämmanderätten. Jag anser att det är absolut nödvändigt, även i den framtida konventionen, att regionerna och den lokala administrationen tillåts spela en aktiv roll. Om vi verkligen beskriver Europa som subsidiaritetens Europa, så måste vi vara något så när konsekventa, och i det här fallet har jag överhuvudtaget inga invändningar När det gäller rådfrågning av det civila samhället så förekommer det ingen expropriering av de parlamentariska organen, av de organ som är demokratiskt valda, om vi läser vitboken noggrant. Problemet är ett annat: där det civila samhället i dag rådfrågas på ett dolt och indirekt vis, så vill vi föreslå att denna rådfrågning blir öppen och dras fram i dagsljuset, så att man vet var vissa idéer och vissa åsikter föds, varifrån vissa förslag kommer. Och detta är enligt min mening ett framsteg. Jag förstår att jag kan ha skapat en viss osäkerhet för när man ställs inför en så tydligt beskriven process så kan parlamentet också säga: "Men detta kommer att ersätta den roll vi skall spela!" Jag kan garantera er att detta är gjort i det motsatta syftet: vi måste med andra ord rådfråga det civila samhället för det är bra för er och det är bra för oss, men att rådfråga betyder just att rådfråga. Vi kan absolut inte tillåta att detta skulle kunna få betydelse för beslutsfattandet inom ramen för en behörighet som skulle kunna blandas ihop med eller jämföras med Europaparlamentets. Jag säger detta klart och tydligt för ni har aldrig hört ett förslag från kommissionen om att det civila samhället skulle få en roll som kan uppfattas som beslutande i konventet. Jag tror emellertid att rådfrågningen, med öppenhet och klarhet, utgör ett framsteg som vi absolut inte kan undvara. Jag upprepar: det har aldrig varit vår avsikt att ge rådfrågningen av det civila samhället en institutionell eller konstitutionell roll, även om vi är intresserade av att försöka förstå vad som händer i detta samhälle, och att därför hålla ögon och öron öppna och vara uppmärksamma på vad som sker. Detta är också i viss utsträckning det förslag som framfördes av Perry om att delta i utskottet för framställningar, för att bland annat hålla ögonen öppna. Kom med andra ord ihåg att vi har två mål med kommissionens förslag: för det första en mer parlamentarisk demokrati; för det andra en effektivare demokrati. I diskussionen om relationerna med parlamentet skall med andra ord diskussionen om sättas in i det sammanhanget. Vi vill ha en mer parlamentarisk demokrati, där parlamentets roll är klar och tydlig, men även en effektivare demokrati, där den verkställande rollen inte hela tiden ifrågasätts genom olika förfaranden. Detta tror jag vi kan lösa genom förslaget att under de kommande månaderna arbeta gemensamt med dessa frågor och därigenom skapa en fördel, en framtida utveckling av vårt sätt att arbeta, för tillfället utan att ändra regelsystemet, med andra ord i avvaktan på den stora institutionella reformprocess som borde inledas i och med toppmötet i Laeken. Det har också framkommit en gemensam oro som, även om den inte är en del av dagens debatt, är nära knuten till den: en gemensam oro för ett Europa som måste tala med gemensam röst och som måste kunna tolka det växande missnöjet med institutionerna, ett missnöje som inte bara gäller våra medlemsstater utan också kandidatländerna, där problemet med misstron mot de europeiska institutionerna blir allt tydligare. I det sammanhanget vill jag säga att mycken kritik har riktats mot den pluralism i de europeiska rösterna som Europa skulle ha uppvisat i Washington efter tragedin. Låt oss inte blanda ihop den kritiken med det faktum att det var många som deltog. Innehållet var gemensamt: i Washington talade vi med en enda röst och efter debatten kunde vi förmedla den europeiska ståndpunkten till president Bush, en ståndpunkt som var starkt operativ med förslag om ett specifikt samarbete vad gällde rättsskipning och inre angelägenheter samt vad gällde det finansiella problemet med penningtvätt, områden där vi har föreslagit handlingslinjer som Europa bör enas om. När det gäller medborgarnas tveksamhet, så tror jag att den till viss del beror på att våra arbetsrutiner är så komplicerade och svårbegripliga. Och det är problem som vitboken försöker – även om det bara sker i begränsad omfattning – ta tag i genom att fördjupa det demokratiska systemet och öppenheten och öka effektiviteten och snabbheten när det gäller besluten, i absolut respekt för, och faktiskt med en utökning av, parlamentets befogenheter. Jag vill därför efter denna korta debatt understryka att vi har för avsikt att nå fram till ett klarläggande av våra respektive funktioner, varigenom emellertid ingen ifrågasätter Europaparlamentets och rådets roll som politiska kontrollorgan när det gäller kommissionens verkställande funktion. Vi inte bara erkänner denna kontroll, utan det är en kontroll – och jag vill peka på det som Corbett sade i sitt senaste inlägg – som vi har ett absolut behov av. Jag vill också understryka – och här måste jag erkänna att missförståndet berodde på en brist hos kommissionen, en olycklig formulering från kommissionens sida – att kommissionen inte har för avsikt att fatta några beslut före Laeken eller vid något annat tillfälle utan att först höra parlamentet. Vi har understrukit behovet av att fatta snabba beslut men i samtliga fall måste vi först grundligt diskutera med parlamentet. Men i dag har vi också gjort vissa framsteg. Kauffmann och andra har lagt fram förslag som är mycket konstruktiva. Idén att organisera en gemensam arbetsgrupp för parlamentet, rådet och kommissionen för att utarbeta en uppförandekod för institutionerna inom ramen för de befintliga reglerna är en lösning som vi, enligt min mening, måste undersöka. Vi måste vara tydliga när det gäller målet att definiera rutiner som underlättar beslutsprocessen, för – jag upprepar – den är långsam och otydlig; en rutin som gör det systematiska utnyttjandet av kommittéväsendet överflödigt utan att för den skuld ta bort något från parlamentets eller rådets befogenheter, utan tvärt om för att förstärka deras politiska ansvar. Kommissionen är beredd att undersöka denna väg. Jag frågar mig uppriktigt, utan några baktankar, om rådet är berett till detta: vi är i alla fall beredda. För att detta skall ske ber jag parlamentet att visa stor politisk beslutsamhet när det gäller att driva denna linje. Diskussionen förbereder å andra sidan debatten om Europas framtid, som bör organiseras genom konventet. Om vi börjar nu i den riktning som vi här har angett så kommer det enligt min mening att bli till hjälp när det gäller att i framtiden hitta de institutionella lösningar som är de lämpligaste. Det har i dag förekommit en formell punkt där vi har haft skilda uppfattningar och som vi måste diskutera inom den ram som vi har angett, och det gäller det som brukar kallas Jag anser att det nuvarande kommittésystemet är en förvanskning av demokratin, och det är därför vi har kritiserat det. Systemet blandar lagstiftande och verkställande funktioner, men utan att det finns någon verklig politisk kontroll. Förslaget om återkallande, dvs. verkar råda bot på problemet, men i själva verket gör det att systemet blir än mer förvirrat, för det gör skillnaderna mellan våra olika funktioner ännu svårare att urskilja. Jag tror att det är hit vi måste koncentrera våra ansträngningar i framtiden, till de organ vi har föreslagit, så att vi kan klarlägga denna punkt: vi måste arbeta tillsammans för ett system där kommissionen genomför och Europaparlamentet och rådet utför den politiska kontrollen innan åtgärderna genomförs. Om det hela tiden finns en möjlighet att ta ett steg tillbaka, så slutar det med att parlamentet får en rent verkställande funktion. Jag upprepar: låt oss arbeta vidare med detta, för jag är inte bara fylld av tillförsikt, utan helt på det klara med det faktum att detta är en punkt som är extremt känslig när det gäller den demokratiska kontrollen. Samma metod bör vi tillämpa när det gäller problemet med byråerna. Kommissionen anser att de är nödvändiga i vissa fall, men vi får inte mångfaldiga dem i det oändliga, utan bara utnyttja dem när det gäller mycket komplexa tekniska frågor där de har kompetens. Men vi håller med er om att det behövs en demokratisk kontroll av dessa byråer, en kontroll som utövas på tre olika sätt: när byrån tillsätts, och det är Europaparlamentet som tillsammans med rådet spelar en avgörande roll för ett sådant beslut; när deras budget kontrolleras, och det gör Europaparlamentet; när kommissionens arbete kontrolleras, eftersom kommissionen är det organ som har ansvaret för dessa byråer. Detta är kommissionens inriktning."@sv13
lpv:unclassifiedMetadata	"(Aplausos)"12,11 "(Applaudissements)"6 "(Applaus)"2 "(Applause)"10,10,3 "(Applausi)"9 "(Applåder)"13 "(Beifall)"7 "(Bifald)"1 "(Suosionosoituksia)"5 "(ΙΤ)"8 "(Χειροκροτήματα)"8 "Call back"5 "Presidente de la Comisión"12 "Presidente della Commissione"9 "Prodi,"8,12,9 "ad infinitum"10,3 "call back"1,5 "call-back"13,2,8,7,11,9 "call-back,"11 "call-back-"7 "call-back."13 "de facto"7 "summit"9 "Επιτροπή"8

Named graphs describing this resource:

The resource appears as object in 2 triples

Context graph