Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-09-19-Speech-3-076"

Predicate	Value (sorted: default)
rdf:type	lpv_eu:Speech4
dcterms:Date	"2001-09-19"^^xsd:date4
dcterms:Is Part Of	lp_eu:Toekomst van de cohesiepolitiek4
dcterms:Language	"fr"^^xsd:language4
lpv:document identification number	"en.20010919.7.3-076"4
lpv:hasSubsequent	lp_eu:2001-09-19-Speech-3-0774
lpv:speaker	lp:Barnier4
lpv:spoken text	". - Monsieur le Président, Madame la Présidente, Mesdames et Messieurs les Députés, je suis très heureux à mon tour de faire le point, comme vous le souhaitiez, sur ce grand débat que nous avons ouvert le 31 janvier dernier ici même, lorsque je suis venu présenter devant vous le deuxième rapport sur la cohésion économique et sociale que la Commission venait d'approuver. À cette occasion, nous avons, au-delà de cette présentation, ouvert un débat dont j'ai dit, et je tiens à le répéter devant vous, qu'il sera un débat sincère, objectif, sans qu'aucune question ne soit taboue, sur l'une des grandes politiques communautaires qui est au cœur même de l'image et de l'idée que nous avons de cette Union européenne, puisqu'il s'agit de la politique de solidarité. Depuis ce moment-là, le débat s'est nourri de contributions nouvelles. Je pense en particulier au Forum sur la cohésion des 21 et 22 mai, organisé ici même grâce au Parlement européen, en accord avec votre présidente et le concours de mes collègues Anna Diamantopoulou et Franz Fischler. Mon troisième point concerne, toujours à propos de l'avenir, le fond du débat. S'agissant du fond du débat, je voudrais exprimer ou redire trois convictions. Ma première conviction est qu'avec la perspective prochaine de cet élargissement de l'Union, les États membres et les régions ressentent plutôt le besoin de davantage de politique de cohésion communautaire que de moins de cohésion. Je ne crois pas qu'une forme de détricotage ou de renationalisation de la politique régionale puisse être le moyen de répondre à cette exigence, à ce besoin de cohésion dans une Union élargie où il y aura - et les chiffres parlent d'eux-mêmes - davantage de disparités qu'aujourd'hui. Mais je suis également résolument favorable, en même temps que nous réaffirmerons ce besoin de cohésion et en même temps que nous imaginerons cette nouvelle politique de cohésion et cette nouvelle politique régionale, à rechercher avec vous le moyen d'aller vers plus de décentralisation, et de simplification, et vers moins de bureaucratie. Autant que nous le pourrons, je serai, dans les procédures européennes, soucieux de rechercher et de proposer tous les moyens d'aller vers plus de simplification et de décentralisation. Ma deuxième conviction est d'ordre financier. Même si le débat financier à proprement parler est aujourd'hui prématuré, je ne suis pas le seul à considérer, comme je l'ai déjà dit ici même à titre personnel, qu'un effort financier qui représenterait globalement 0,45 % du PIB de l'Union est à mes yeux un plancher au-dessous duquel la crédibilité de la politique de cohésion future serait mise en cause. Je pense donc pouvoir redire que, dans mon esprit, on ne pourra pas, sauf à mettre en cause la crédibilité de cette politique de cohésion, descendre en-dessous de ce seuil de 0,45 % qui est un seuil globalement admis par les chefs d'État et de gouvernement à Berlin. Ma troisième conviction est que la future politique de cohésion doit être équitable et qu'elle ne doit pas être discriminatoire. Elle doit donc s'adresser à des régions qui ont des difficultés structurelles très différentes et traiter des questions de nature hétérogène, c'est-à-dire les régions qui sont très en retard en termes de développement et qui se trouvent pour la plupart dans les pays candidats, les régions des Quinze d'aujourd'hui qui n'ont pas achevé le processus de convergence réelle et pour lesquels il conviendra, le moment venu, de trouver un traitement équitable, de telle sorte qu'elles ne soient pas pénalisées par un effet statistique ou mécanique lié au seuil ou aux nouvelles moyennes dans le cadre de l'Union élargie, et enfin traiter les difficultés de certaines zones qui ont des handicaps particuliers ou certaines questions sociales préoccupantes comme l'égalité des chances ou la situation des zones urbaines. En conclusion, Monsieur le Président, Madame la Présidente, Mesdames, Messieurs les Députés, je voudrais rappeler que le rapport que nous proposerons au début de l'année prochaine s'inspirera des résultats des grands débats menés au second semestre de cette année-ci. Ce n'est que le premier des rendez-vous que je vous ai proposés. Il y en aura d'autres avant que je ne vous présente le troisième rapport de cohésion en 2004. C'est dans cet esprit que je suis tout à fait disponible aujourd'hui et dans les semaines qui viennent à écouter vos suggestions, vos recommandations ou vos critiques. Dans le même temps, les négociations en vue de l'élargissement progressent avec l'ensemble des pays candidats. L'élargissement, vous le savez, est l'une des raisons essentielles de ce débat. Je voudrais rappeler ici en préambule notre souci de distinguer nettement les négociations d'adhésion, qui sont fondées sur l'application aux nouveaux États membres de l'acquis communautaire, de la réforme des politiques structurelles pour la période qui suivra 2006. Le débat auquel je vous invite porte donc bien sur l'après 2006. Il n'est naturellement pas question de remettre en cause ce que les États membres actuels reçoivent jusqu'en 2006, au titre des fonds structurels. Votre Assemblée, en demandant à la Commission de s'exprimer, a souhaité faire le point sur ce débat. Je voudrais vous remercier de cette occasion et évoquer donc rapidement quelques points. D'abord, le forum que nous avons ouvert les 21 et 22 mai, qui a été un moment de vrai débat, précédant d'autres moments. Depuis le 31 janvier, la présentation des enseignements du rapport de cohésion est, pour moi-même comme pour mes collaborateurs de la Direction générale de la politique régionale, une priorité. Vous pouvez être sûrs que je prends ma part dans ce débat, semaine après semaine, sur le terrain. Par exemple, vendredi dernier à Helsinki, où je rencontrais les vingt présidents de régions finlandaises, ou demain et après-demain, à Porto, où je participerai à une assemblée de la conférence des régions périphériques maritimes, où nous parlerons de cette future politique de cohésion. Et ainsi, le débat doit se propager, doit se décentraliser de telle sorte que remonte vers Bruxelles, et d'abord vers les États membres, un certain nombre d'idées, de demandes, de preuves ou d'orientations. Ce forum du 21 mai a été pour moi un moment très important et très riche d'enseignements. Il a réuni plusieurs ministres, plusieurs anciens Premiers ministres et Premiers ministres en exercice, avec des représentants des régions, des villes, non seulement des quinze États membres mais aussi des pays candidats, et beaucoup de contributions de très haut niveau. Je retiens trois aspects de toutes ces contributions et du dialogue que Mme le ministre Neyts-Uyttebroeck a évoqué tout à l'heure, que j'ai eu à Namur avec les quinze ministres chargés de la politique régionale, à l'invitation de la présidence belge. Premièrement, l'intérêt que suscite l'avenir de cette politique après 2006 dans tous les États membres et dans les pays candidats, et l'insistance de beaucoup sur la dimension véritablement politique de la solidarité européenne. Ce n'est pas seulement une question d'argent. C'est aussi l'expression, vous l'avez très bien dit, Madame le Ministre Neyts-Uyttebroeck, au nom de la présidence, peut-être la plus concrète, la plus précise et la plus visible des valeurs sur lesquelles l'Union est fondée. La preuve que cette Union n'est pas seulement une grande zone de libre-échange et un grand marché, mais aussi une communauté solidaire et qu'elle doit être un jour une puissance politique. Deuxièmement, je n'ai pas recueilli d'échos négatifs à l'égard du processus d'élargissement. Bien sûr, il y a une préoccupation, mais aussi le sens du devoir historique qui incombe à l'Union et l'intérêt pour les nouveaux comme pour les anciens États membres d'aider au développement durable et équilibré de l'ensemble du continent européen. Troisièmement, j'ai aussi mesuré l'importance pour réussir ce débat de ne pas oublier les besoins des régions des États qui sont actuellement membres de l'Union. Et je veux redire ici ma conviction : ce n'est pas parce qu'on va faire entrer dans l'Union des régions très pauvres de l'Est - de l'Estonie, de la Slovénie, de la Pologne, de la Bulgarie et d'autres - que les régions qui sont pauvres ou en difficultés au nord, au centre, au sud, sans parler des régions ultrapériphériques, vont devenir riches comme par un coup de baguette magique. Il y aura, après l'élargissement, des problèmes et des besoins dans l'Union actuelle. Voilà, Mesdames, Messieurs, ce qui constitue au bout du compte un très fort encouragement au maintien d'une politique de cohésion adaptée aux nouveaux enjeux économiques et à la géographie future de l'Europe. Mon deuxième point concerne la procédure pour l'avenir. Comme vous le savez, la Commission s'est engagée, à la suite des demandes exprimées par le Conseil au mois de juin, à lui faire régulièrement rapport de l'évolution de ses travaux sur la future politique de cohésion. Cette information que je dois au Conseil, je la dois également, naturellement, au Parlement européen. Je proposerai à la Commission d'adopter le premier de ces rapports intérimaires réguliers au tout début de l'année prochaine, au mois de janvier, dès que nous disposerons de nouvelles statistiques qui éclaireront, actualiseront et préciseront les informations qui sont d'ores et déjà dans le rapport de cohésion. Je tiens à préciser que ces nouvelles statistiques, qui nous sont fournies par Eurostat, concernent par exemple le PIB par habitant de 1999, ou les statistiques du chômage de l'année 2000. Donc, plus les chiffres seront actualisés, plus le débat sera sérieux et objectif. Ce rapport intérimaire du mois de janvier contiendra donc une actualisation des chiffres et des analyses de la première partie du rapport sur la cohésion consacrée à la situation des régions. Mais il présentera également les résultats des différentes études que nous avons commandées, ainsi que les enseignements des grands débats et des séminaires organisés. Je peux apporter des précisions quant aux études complémentaires commandées : nous avons commandé une étude sur la situation des îles, ainsi qu'une étude sur l'impact macro-économique des fonds structurels. Dans cette étude macro-économique, je serai également très désireux de vous fournir des informations sur l'impact de ces fonds structurels en termes de retombées directes de l'engagement de ces fonds dans les pays contributeurs nets. J'ai aussi le projet de solliciter une étude complémentaire sur la situation des régions de montagne ou des régions qui ont des handicaps naturels durables. Afin de nourrir ce débat, des séminaires seront organisés au cours du premier semestre 2002 sur chacune des dix priorités communautaires qui ont été identifiées dans le rapport sur la cohésion, avec la participation d'experts des États membres et des régions que nous inviterons en fonction des différents thèmes."@fr6
lpv:translated text	"Hr. formand, fru formand, mine damer og herrer, det er mig en glæde at gøre status, som De har ønsket, over den brede debat, vi indledte den 31. januar i år her i Parlamentet, hvor jeg fremlagde den anden rapport om den økonomiske og sociale samhørighed, som Kommissionen på det tidspunkt netop havde godkendt. Ud over fremlæggelsen af rapporten indledte vi ved den lejlighed en debat, der, som jeg påpegede dengang og gerne vil påpege i dag, skal være en åben og objektiv debat uden tabuer om en af de væsentlige fælles politikker, som er helt central for vores opfattelse af EU, nemlig solidaritetspolitikken. Siden da er der ydet nye bidrag til debatten. Jeg tænker i særdeleshed på det forum om samhørighed, der blev afholdt i Europa-Parlamentet den 21.-22. maj efter aftale med Parlamentets formand og med bidrag fra mine kolleger Anna Diamantopoulou og Franz Fischler. Det tredje punkt, jeg vil fremhæve, vedrører også fremtiden. Det drejer sig om grundlaget for debatten. Hvad angår grundlaget, vil jeg gerne give udtryk for eller gentage min holdning på tre punkter. For det første er det min opfattelse, at medlemsstaterne og regionerne set i lyset af EU's nært forestående udvidelse i højere grad føler behov for en styrkelse end en svækkelse af den fælles samhørighedspolitik. Jeg mener ikke, at en form for afvikling eller renationalisering af regionalpolitikken er svaret på dette krav om og behov for samhørighed i en udvidet Union, hvor forskellene vil være større, end de er i dag - statistikkerne taler for sig selv. Samtidig med at vi fastslår behovet for samhørighed, og samtidig med at vi søger at definere den nye samhørighedspolitik og den nye regionalpolitik, er jeg afgjort indstillet på sammen med Dem at søge løsninger, som peger i retning af øget decentralisering og forenkling, i retning af mindre bureaukrati. I det omfang det er muligt, tilstræber jeg altid i forbindelse med EU's procedurer at foreslå løsninger, som peger i retning af øget forenkling og decentralisering. For det andet vil jeg omtale min holdning, når det gælder det finansielle aspekt. Det er ganske vist for tidligt i dag at rejse en debat om finansieringen som sådan. Jeg vil imidlertid gerne gentage, hvad jeg tidligere har anført for egen regning her i Europa-Parlamentet, nemlig at en samlet finansiel indsats på 0,45% af EU's BNP efter min opfattelse er et minimum - og andre deler denne opfattelse - hvis den fremtidige samhørighedspolitik skal betragtes som troværdig. Jeg må derfor gentage, at man efter min opfattelse ikke uden at sætte spørgsmålstegn ved samhørighedspolitikkens troværdighed kan acceptere en indsats, som er lavere end denne tærskel på 0,45%, der er accepteret af stats- og regeringscheferne under mødet i Berlin. For det tredje er det min holdning, at den fremtidige samhørighedspolitik skal være retfærdig og ikke må være diskriminerende. Den skal således tage sigte på regioner, hvis strukturelle vanskeligheder er forskelligartede, og kunne håndtere meget forskelligartede spørgsmål. Der kan være tale om regioner, som er præget af et betydeligt udviklingsefterslæb, og som for størstepartens vedkommende er beliggende i ansøgerlandene. Der kan være tale om regioner i de nuværende medlemsstater, hvor den faktiske konvergensproces endnu ikke er fuldt gennemført, og hvor der således er behov for til sin tid at finde en rimelig løsning, således at disse regioner ikke straffes på baggrund af statistikker eller mekanismer, som knytter sig til den anførte tærskel eller de nye gennemsnitsværdier, der vil finde anvendelse i et udvidet EU. Og der kan endelig være tale om at sætte ind over for problemer i områder med særlige handicap eller over for alvorlige sociale spørgsmål, eksempelvis spørgsmålet om lige muligheder eller situationen i visse byområder. Hr. formand, fru formand, mine damer og herrer, afslutningsvis vil jeg erindre om, at den rapport, vi fremlægger i begyndelsen af 2002, vil være præget af resultaterne af den brede debat, der gennemføres i andet halvår 2001. Dette er vores første møde desangående. Der bliver flere, inden jeg fremlægger den tredje samhørighedsrapport i 2004. Jeg er derfor i dag og i de kommende uger særdeles lydhør over for Deres forslag, Deres henstillinger eller Deres kritik. Samtidig kan der noteres fremskridt, når det gælder tiltrædelsesforhandlingerne med samtlige ansøgerlande. Udvidelsen er, som De ved, en af de vigtigste begrundelser for denne debat. Jeg vil gerne indledningsvis erindre om, at det er vigtigt at skelne klart mellem tiltrædelsesforhandlingerne, som tager udgangspunkt i de nye medlemslandes gennemførelse af EU's og den reform af strukturpolitikkerne, der skal gennemføres for perioden efter 2006. Den debat, jeg her lægger op til, vedrører således tiden efter 2006. Der er naturligvis på ingen måde tale om at sætte spørgsmålstegn ved de midler, de nuværende medlemsstater modtager under strukturfondene frem til 2006. Når Europa-Parlamentet har anmodet Kommissionen om en redegørelse, er det udtryk for et ønske om at gøre status over denne debat. Jeg tager med glæde imod denne opfordring og skal kort omtale forskellige punkter. Det første punkt er det omtalte forum, der blev åbnet den 21.-22. maj, og som siden er fulgt op. Der var tale om en reel debat. Jeg har sammen med mine medarbejdere i Generaldirektoratet for Regionalpolitik siden den 31. januar prioriteret det højt at fremlægge indholdet i samhørighedsrapporten. De kan være sikker på, at jeg yder mit bidrag til debatten, uge efter uge, i regionerne. Eksempelvis deltog jeg i fredags i Helsinki i et møde med 20 formænd for finske regioner, og i morgen og i overmorgen deltager jeg i Porto i en samling under konferencen for maritime randområder, hvor vi skal tale om den fremtidige samhørighedspolitik. På denne måde bør debatten brede sig og forløbe decentralt, således at man i Bruxelles og ikke mindst i medlemsstaterne modtager en række idéer, krav, vidnesbyrd eller indstillinger. Det omtalte forum den 21. maj fandt jeg både vigtigt og lærerigt. Blandt de deltagende var adskillige ministre, tidligere og nuværende premierministre og repræsentanter for regioner og byer ikke blot i de 15 medlemsstater, men også i ansøgerlandene. Og der var mange særdeles lødige bidrag. Jeg vil fremhæve tre aspekter, som kom til udtryk i de mange bidrag og ligeledes under den af fru Neyts-Uyttebroeck netop omtalte dialog i Namur, som var foranstaltet af det belgiske formandskab, og hvori deltog de 15 ministre med ansvar for regionalpolitikken. For det første viser såvel alle medlemslandene som ansøgerlandene stor interesse for samhørighedspolitikkens fremtidige udvikling efter 2006, og mange lægger stor vægt på, at europæisk solidaritet i vid udstrækning er et politisk spørgsmål. Det er ikke udelukkende et spørgsmål om penge. Det er også det måske mest konkrete, mest præcise og mest synlige udtryk for de værdier, EU bygger på, sådan som De på udmærket vis påpegede på vegne af Rådet, fru Neyts-Uyttebroeck. Et udtryk for, at Unionen ikke blot er et stort frihandelsområde, men et solidarisk fællesskab, som også skal udvikle sig til en politisk magt. For det andet har jeg ikke modtaget negative reaktioner vedrørende udvidelsesprocessen. Der er afgjort en vis bekymring, men også bevidsthed om, at der påhviler Unionen en historisk forpligtelse, og at det tjener såvel de nye som de nuværende medlemsstaters interesser at bidrage til en samlet bæredygtig og afbalanceret udvikling på det europæiske kontinent. For det tredje er jeg også bevidst om, hvor vigtigt det er, hvis denne debat skal være frugtbar, ikke at glemme regionerne i de nuværende medlemsstater og disses behov. Lad mig gentage, hvad jeg også tidligere klart har givet udtryk for: Udvidelsen af EU med regioner i Østeuropa, som er særdeles fattige - eksempelvis i Estland, Slovenien, Polen, Bulgarien og andre lande - indebærer selvsagt ikke, at regioner i Nord-, Central- eller Sydeuropa, for slet ikke at tale om regionerne i EU's yderste periferi, med et trylleslag bliver rige. Der vil efter EU's udvidelse være problemer, der skal løses, og behov, der skal dækkes, i de eksisterende medlemsstater. Mine damer og herrer, disse aspekter ansporer i høj grad til at fastholde en samhørighedspolitik, som er tilpasset de nye økonomiske udfordringer i det fremtidige Europa. Det andet punkt, jeg vil fremhæve, er den fremtidige procedure. Kommissionen har, som De vil vide, forpligtet sig til på Rådets begæring - som blev fremsat i juni i år - regelmæssigt at rapportere til Rådet om arbejdets forløb, når det gælder den fremtidige samhørighedspolitik. Disse oplysninger, som jeg skylder Rådet, skylder jeg naturligvis også Europa-Parlamentet. Jeg vil tidligt i det nye år, i januar 2002, forelægge den første af disse interimsrapporter for Kommissionen til vedtagelse, så snart vi råder over nye statistikker, som kan belyse, ajourføre og præcisere de oplysninger, der allerede nu findes i samhørighedsrapporten. Det skal understreges, at de nye statistikker, som vi modtager fra Eurostat, eksempelvis vedrører BNP pr. indbygger i 1999 eller arbejdsløshedsstatistikker for 2000. Jo mere ajourførte de pågældende tal er, jo mere saglig og objektiv bliver debatten. Den interimsrapport, der foreligger i januar 2002 vil således omfatte en ajourføring af de tal og analyser, der indgår i første del af samhørighedsrapporten, og som vedrører situationen i regionerne. Interimsrapporten vil ligeledes indeholde resultaterne af de forskellige undersøgelser, vi har iværksat, samt erfaringerne fra de brede debatter og seminarer, der har været afholdt. Jeg kan oplyse, at de supplerende undersøgelser, der er iværksat, omfatter dels en undersøgelse af øernes situation, dels en undersøgelse af strukturfondenes makroøkonomiske konsekvenser. I forbindelse med den makroøkonomiske undersøgelse vil jeg endvidere gerne kunne give Dem oplysninger om strukturfondenes betydning, når det gælder de direkte følgevirkninger af fondenes forpligtelser i de lande, der er nettobidragydere. Jeg har endvidere planer om at iværksætte en supplerende undersøgelse om situationen i bjergområder eller områder, som er kendetegnet ved varige naturbetingede handicap. Der vil med henblik på denne debat blive arrangeret seminarer i første halvår 2002 om hvert enkelt af de 10 prioriterede fællesskabsområder, som defineret i samhørighedsrapporten, med deltagelse af eksperter fra medlemsstaterne og regionerne, som vi inviterer på baggrund af de konkrete emner."@da1 ". Herr Präsident, Frau Präsidentin, meine Damen und Herren Abgeordneten! Ich freue mich, an dieser Stelle gemäß Ihrem Wunsch Bilanz über die große Debatte ziehen zu können, die wir hier in diesem Saal am 31. Januar eröffnet haben, als ich Ihnen den von der Kommission angenommenen zweiten Bericht über den wirtschaftlichen und sozialen Zusammenhalt vorgestellt habe. Bei dieser Gelegenheit haben wir über die Vorstellung des Berichts hinaus eine Debatte eingeleitet. Ich sagte damals, und das möchte ich heute vor Ihnen wiederholen, dass es eine aufrichtige und objektive Debatte ohne Tabus über eine der großen Gemeinschaftspolitiken werden wird, die das Herzstück des Bildes und der Vorstellung, die wir uns von dieser Europäischen Union machen, darstellt, da es sich um die Solidaritätspolitik handelt. Seitdem sind neue Beiträge in die Debatte eingeflossen. Ich denke dabei insbesondere an das Kohäsionsforum vom 21. und 22. Mai, das hier in diesem Hause dank des Europäischen Parlaments im Einvernehmen mit Ihrer Präsidentin und unter Mitwirkung meiner Kollegen Anna Diamantopoulou und Franz Fischler stattgefunden hat. Mein dritter Punkt, der sich ebenfalls auf die Zukunft bezieht, betrifft den Kern der Debatte. Diesbezüglich bin ich von drei Dingen überzeugt. Erstens bin ich überzeugt, dass mit Blick auf die bevorstehende Erweiterung der Union die Mitgliedstaaten und die Regionen eher das Bedürfnis nach mehr gemeinschaftlicher Kohäsionspolitik als nach weniger Kohäsion verspüren. Ich glaube nicht, dass eine Form der Zurücknahme oder der Renationalisierung der Regionalpolitik ein geeignetes Mittel wäre, um auf diese Forderung zu reagieren, auf dieses Kohäsionsbedürfnis in einer erweiterten Union, wo es – und hier sprechen die Zahlen für sich – mehr Disparitäten geben wird als heute. Aber ich bin auch entschieden dafür, dass wir gleichzeitig mit der Bekräftigung dieses Kohäsionsbedarfs und der Konzipierung dieser neuen Kohäsionspolitik und dieser neuen Regionalpolitik zusammen mit Ihnen nach Mitteln suchen sollten, um zu mehr Dezentralisierung und Vereinfachung und weniger Bürokratie zu gelangen. Wo immer dies möglich ist, werde ich in den europäischen Verfahren bestrebt sein, alles zu tun und vorzuschlagen, um mehr Vereinfachung und Dezentralisierung zu erreichen. Meine zweite Überzeugung ist finanzieller Art. Obgleich die eigentliche finanzielle Debatte heute noch verfrüht wäre, bin ich der Auffassung – und da stehe ich nicht allein –, wie ich es hier in meinem persönlichen Namen bereits gesagt habe, dass ein finanzieller Aufwand von insgesamt 0,45 % des BIP der Union eine Schwelle darstellt, unterhalb derer die Glaubwürdigkeit der künftigen Kohäsionspolitik in Frage gestellt wäre. Ich wiederhole also nochmals, dass man, wenn diese Kohäsionspolitik glaubwürdig sein soll, aus meiner Sicht nicht unter diese Schwelle von 0,45 % gehen kann, die generell durch die Staats- und Regierungschefs in Berlin akzeptiert wurde. Drittens bin ich überzeugt, dass die künftige Kohäsionspolitik gerecht sein muss und niemanden diskriminieren darf. Sie muss sich also an Regionen richten, die sehr unterschiedliche strukturelle Schwierigkeiten haben, und sich äußerst heterogenen Fragen widmen, das heißt Regionen mit großem Entwicklungsrückstand, die zumeist in den Kandidatenländern gelegen sind, Regionen der heutigen Fünfzehn, in denen der Prozess einer wirklichen Konvergenz noch nicht abgeschlossen ist und die zum gegebenen Zeitpunkt gleichberechtigt behandelt werden müssen, damit sie nicht durch einen rein statistischen oder automatischen Effekt im Zusammenhang mit den Schwellenwerten oder den neuen Durchschnittswerten im Rahmen der erweiterten Union ins Hintertreffen geraten. Und schließlich muss sie den Schwierigkeiten bestimmter Zonen Rechnung tragen, die besondere Nachteile aufweisen oder mit ernsten sozialen Fragen konfrontiert sind, wie die Chancengleichheit oder die Situation der städtischen Gebiete. Lassen Sie mich abschließend daran erinnern, dass der Bericht, den wir Anfang nächsten Jahres vorlegen werden, den Ergebnissen der großen Debatten im zweiten Halbjahr dieses Jahres Rechnung tragen wird. Das ist nur der erste Termin, den ich Ihnen zugesagt habe. Es werden noch weitere folgen, bevor ich Ihnen im Jahre 2004 den dritten Kohäsionsbericht vorlege. In diesem Sinne stehe ich heute und in den nächsten Wochen gern zu Ihrer Verfügung, um Ihre Anregungen, Empfehlungen oder Kritiken entgegenzunehmen. Gleichzeitig kommen die Erweiterungsverhandlungen mit allen Kandidatenländern voran. Die Erweiterung ist, wie Sie wissen, einer der wesentlichen Gründe für diese Debatte. Lassen Sie mich einleitend daran erinnern, dass wir einen deutlichen Unterschied zwischen den Beitrittsverhandlungen, die sich auf die Übernahme des gemeinschaftlichen Besitzstandes durch die neuen Mitgliedstaaten gründet, und der Reform der Strukturpolitik für den Zeitraum nach 2006 machen müssen. In der Debatte, zu der ich Sie auffordere, geht es also um die Zeit nach 2006. Natürlich kann nicht die Rede davon sein, das in Frage zu stellen, was die derzeitigen Mitgliedstaaten bis 2006 aus den Strukturfonds erhalten. Mit der Aufforderung an die Kommission, hier das Wort zu ergreifen, verband Ihr Hohes Haus die Absicht, Bilanz über diese Debatte zu ziehen. Ich danke Ihnen für diese Gelegenheit und möchte kurz auf einige Punkte eingehen. Da war zunächst das Forum, das wir am 21. und 22. Mai durchgeführt haben und das Gelegenheit für eine echte Debatte war, der weitere folgten. Seit dem 31. Januar ist die Vorstellung der Schlussfolgerungen aus dem Kohäsionsbericht für mich sowie für meine Mitarbeiter in der Generaldirektion Regionalpolitik eine vorrangige Aufgabe. Sie können sicher sein, dass ich Woche für Woche vor Ort meinen Beitrag zu dieser Debatte leiste. So traf ich beispielsweise am vergangenen Freitag in Helsinki mit den Präsidenten der 20 finnischen Regionen zusammen, und morgen und übermorgen werde ich in Porto an einer Tagung der Konferenz der Meeresrandregionen teilnehmen, wo wir über diese künftige Kohäsionspolitik beraten werden. Auf diese Weise soll sich die Debatte weiter ausbreiten und dezentral weitergeführt werden, so dass dann in Brüssel und zunächst in den Mitgliedstaaten eine Reihe von Ideen, Forderungen, Beweisen oder Orientierungen zusammengeführt werden können. Dieses Forum vom 21. Mai war für mich eine sehr wichtige und aufschlussreiche Veranstaltung. Dort trafen mehrere Minister sowie ehemalige und amtierende Premierminister mit Vertretern der Regionen und der Städte nicht nur aus den 15 Mitgliedstaaten, sondern auch aus den Bewerberländern zusammen, und es wurden viele Beiträge von sehr hohem Niveau gehalten. Lassen Sie mich aus all diesen Beiträgen und aus dem von Frau Ministerin Neyts-Uyttebroeck vorhin erwähnten Dialog, den ich in Namur mit den 15 Ministern für Regionalpolitik auf Einladung des belgischen Vorsitzes hatte, drei Aspekte herausgreifen. Erstens das Interesse, auf das die Zukunft dieser Politik nach 2006 in allen Mitgliedstaaten und in den Bewerberländern stößt, und der Nachdruck, den viele auf die wirklich politische Dimension der europäischen Solidarität legen. Das ist nicht nur eine Frage des Geldes. Das ist, wie Sie, Frau Ministerin Neyts-Uyttebroeck, im Namen des Ratsvorsitzes zu Recht sagten, vielleicht der konkreteste, präziseste und sichtbarste Ausdruck der Werte, auf die sich die Union gründet. Der Beweis, dass diese Union nicht nur eine große Freihandelszone und ein großer Markt ist, sondern auch eine Solidargemeinschaft und dass sie eines Tages eine politische Macht werden soll. Zweitens habe ich kein negatives Echo hinsichtlich des Erweiterungsprozesses vernommen. Natürlich gibt es Besorgnisse, aber auch den Sinn für die historische Aufgabe, die der Union zufällt, und das Interesse, das die neuen wie die alten Mitgliedstaaten daran haben, zur nachhaltigen und ausgewogenen Entwicklung des gesamten europäischen Kontinents beizutragen. Drittens konnte ich auch ermessen, wie wichtig es für den Erfolg dieser Debatte ist, die Bedürfnisse der Regionen in den Staaten, die derzeit der Union angehören, nicht zu vergessen. Ich möchte nochmals meiner Überzeugung Ausdruck geben, dass durch den EU-Beitritt sehr armer Regionen aus dem Osten – in Estland, Slowenien, Polen, Bulgarien und anderswo – die armen und in Schwierigkeiten befindlichen Regionen im Norden, in der Mitte, im Süden, ganz zu schweigen von den Regionen in äußerster Randlage, nicht plötzlich wie durch Zauberhand reich werden. Es wird nach der Erweiterung weiterhin Probleme und Bedürfnisse in der derzeitigen Union geben. Das ist letztlich eine sehr starke Ermutigung zur Beibehaltung einer Kohäsionspolitik, die den neuen wirtschaftlichen Herausforderungen und der künftigen Geografie Europas angepasst ist. Mein zweiter Punkt betrifft das künftige Verfahren. Wie Sie wissen, hat sich die Kommission auf Ersuchen des Rates im Juni verpflichtet, ihm regelmäßig Bericht über den Fortgang ihrer Arbeiten zur künftigen Kohäsionspolitik zu erstatten. Diese Information, die ich dem Rat schulde, schulde ich natürlich auch dem Europäischen Parlament. Ich werde der Kommission vorschlagen, den ersten dieser regelmäßigen Zwischenberichte gleich zu Beginn des nächsten Jahres, im Januar, anzunehmen, sobald wir über neue Statistiken verfügen, die die jetzt im Kohäsionsbericht enthaltenen Angaben verdeutlichen, aktualisieren und präzisieren. Dazu muss ich sagen, dass die neuen Statistiken, die uns Eurostat zur Verfügung stellt, beispielsweise das Pro-Kopf-BIP von 1999 oder die Arbeitslosenstatistiken von 2000 betreffen. Je aktueller die Zahlen sind, desto seriöser und objektiver wird die Debatte sein. Dieser Zwischenbericht vom Januar wird also eine Aktualisierung der Zahlen und der Analysen aus dem ersten Teil des Kohäsionsberichts bezüglich der Situation der Regionen, zugleich aber auch die Ergebnisse der verschiedenen von uns in Auftrag gegebenen Studien sowie die Schlussfolgerungen der großen Diskussionsrunden und Seminare enthalten. Zu den in Auftrag gegebenen zusätzlichen Studien kann ich sagen, dass es sich um eine Studie zur Situation der Inseln sowie um eine Studie über die makroökonomische Wirkung der Strukturfonds handelt. Mit dieser makroökonomischen Studie würde ich Ihnen gern auch Informationen darüber liefern, welche direkten Auswirkungen der Einsatz dieser Strukturfonds in den Ländern, die Nettozahler sind, hat. Weiterhin plane ich, eine zusätzliche Studie zur Situation der Bergregionen oder der Regionen mit ständigen natürlichen Nachteilen in Auftrag zu geben. Um diese Debatte weiter zu untermauern, sind für das erste Halbjahr 2002 Seminare zu jeder der zehn im Kohäsionsbericht definierten Gemeinschaftsprioritäten vorgesehen, zu denen wir je nach Thema Sachverständige aus den Mitgliedstaaten und den Regionen einladen werden."@de7 "Κύριε Πρόεδρε, κυρία Προεδρεύουσα, κυρίες και κύριοι βουλευτές, είμαι πολύ ευτυχής που λαμβάνω και εγώ το λόγο, κατά την επιθυμία σας, στη σημαντική αυτή συζήτηση που εγκαινιάσαμε στις 31 Ιανουαρίου, στην ίδια αυτή αίθουσα, όταν σας παρουσίασα τη δεύτερη έκθεση για την οικονομική και πολιτική συνοχή, την οποία είχε μόλις εγκρίνει η Επιτροπή. Με την ευκαιρία εκείνη, εκτός από την εν λόγω παρουσίαση, εγκαινιάσαμε μια συζήτηση για την οποία είχα πει, και θέλω να το επαναλάβω ενώπιόν σας, ότι θα είναι μια συζήτηση ειλικρινής, αντικειμενική, στην οποία κανένα ζήτημα δεν θα αποτελεί ταμπού, σχετικά με μια από τις μείζονες κοινοτικές πολιτικές, η οποία βρίσκεται μάλιστα στο επίκεντρο της εικόνας και της ιδέας που έχουμε για την Ευρωπαϊκή Ένωση, εφόσον είναι η πολιτική αλληλεγγύης. Από τη στιγμή εκείνη και εξής, η συζήτηση τροφοδοτήθηκε με νέες συνεισφορές. Έχω κυρίως κατά νου το Φόρουμ σχετικά με τη συνοχή στις 21 και 22 Μαΐου, που διοργανώθηκε μάλιστα σε αυτό το χώρο χάρη στο Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο, σε συμφωνία με την Πρόεδρο σας και χάρη στη συνδρομή των συναδέλφων μου Άννας Διαμαντοπούλου και Franz Fischler. Το τρίτο σημείο μου, πάντα σχετικά με το μέλλον, αφορά την ουσία της συζήτησης. Σχετικά με την ουσία της συζήτησης, θα ήθελα να εκφράσω ή να επαναλάβω τρεις πεποιθήσεις μου. Η πρώτη μου πεποίθηση είναι ότι με την προσεχή προοπτική της διεύρυνσης της Ένωσης, τα κράτη μέλη και οι περιφέρειες αισθάνονται μάλλον την ανάγκη για περισσότερη παρά για λιγότερη πολιτική συνοχής. Δεν νομίζω ότι μια μορφή ξηλώματος ή επανεθνικοποίησης της περιφερειακής πολιτικής μπορεί να αποτελέσει το μέσο αντιμετώπισης της απαίτησης αυτής, της ανάγκης για συνοχή σε μια διευρυμένη Ένωση, όπου θα υπάρχουν – οι αριθμοί είναι εύγλωττοι – περισσότερες ανισότητες από ό,τι σήμερα. Αντιμετωπίζω όμως απολύτως θετικά την προοπτική, την ίδια στιγμή που θα επαναβεβαιώνουμε την ανάγκη αυτή συνοχής και τη νέα περιφερειακή πολιτική, να αναζητήσουμε από κοινού ένα τρόπο για να επιτύχουμε μεγαλύτερη αποκέντρωση, απλοποίηση και λιγότερη γραφειοκρατία. Στο βαθμό του δυνατού, θα μεριμνήσω να επιζητήσω και να προτείνω, όσον αφορά τις ευρωπαϊκές διαδικασίες, όλα τα μέσα που θα συμβάλουν στην περαιτέρω απλοποίηση και αποκέντρωση. Η δεύτερη πεποίθησή μου είναι χρηματοοικονομικής φύσεως. Ακόμα και αν η καθεαυτό οικονομική συζήτηση είναι σήμερα πρόωρη, δεν είμαι ο μόνος που θεωρώ, όπως ήδη έχω δηλώσει προσωπικά στην αίθουσα αυτή, ότι μια χρηματοδοτική προσπάθεια που θα αντιπροσώπευε συνολικά το 0,45% του ΑΕγχΠ της Ένωσης αποτελεί, κατά τη γνώμη μου, ένα κατώτατο όριο, κάτω από το οποίο θα ετίθετο υπό αμφισβήτηση η αξιοπιστία της μελλοντικής πολιτικής συνοχής. Νομίζω λοιπόν ότι μπορώ να επαναλάβω πως, σύμφωνα με την άποψή μου, δεν μπορούμε να κατέβουμε κάτω από το όριο αυτό του 0,45%, ένα όριο που έγινε γενικώς αποδεκτό από τους αρχηγούς κρατών και κυβερνήσεων στο Βερολίνο, εκτός εάν θέσουμε υπό αμφισβήτηση την πολιτική συνοχής. Η τρίτη πεποίθησή μου είναι ότι η μελλοντική πολιτική συνοχής θα πρέπει να είναι δίκαιη και να μην κάνει διακρίσεις. Θα πρέπει επομένως να απευθύνεται σε περιφέρειες που αντιμετωπίζουν ποικίλες διαρθρωτικές δυσχέρειες και να πραγματεύεται ετερόκλιτα ζητήματα· να ασχολείται δηλαδή με τις περιφέρειες οι οποίες παρουσιάζουν μεγάλη υστέρηση σε επίπεδο ανάπτυξης και οι οποίες βρίσκονται ως επί το πλείστον στις υποψήφιες χώρες, με τις περιφέρειες των σημερινών Δεκαπέντε κρατών μελών που δεν έχουν ολοκληρώσει τη διαδικασία πραγματικής σύγκλισης και για τις οποίες θα πρέπει, σε μια δεδομένη στιγμή, να βρούμε μια δίκαιη αντιμετώπιση, ώστε να μην βρεθούν σε δυσμενέστερη θέση για λόγους στατιστικούς ή μηχανιστικούς, συνδεόμενους με το όριο ή με τους νέους μέσους όρους στο πλαίσιο της διευρυμένης Ένωσης· και τέλος να αντιμετωπίσουμε τις δυσχέρειες ορισμένων περιοχών που παρουσιάζουν ιδιαίτερα μειονεκτήματα ή ορισμένα ανησυχητικά κοινωνικά ζητήματα, όπως η ισότητα των ευκαιριών ή η κατάσταση στις αστικές περιοχές. Συμπερασματικά, κύριε Πρόεδρε, κυρία Προεδρεύουσα, κυρίες, κύριοι βουλευτές, θα ήθελα να σας θυμίσω ότι η έκθεση που θα υποβάλουμε στις αρχές του επόμενου έτους θα εμπνέεται από τα αποτελέσματα των σημαντικών συζητήσεων που θα διεξαχθούν κατά το δεύτερο εξάμηνο του τρέχοντος έτους. Αυτή είναι η πρώτη από τις συναντήσεις που σας πρότεινα. Θα υπάρξουν και άλλες, πριν σας υποβάλω την τρίτη έκθεση συνοχής το 2004. Με αυτό ακριβώς το πνεύμα, είμαι πρόθυμος σήμερα και μέσα στις επόμενες εβδομάδες να ακούσω τις προτάσεις, τις συστάσεις ή την κριτική σας. Την ίδια περίοδο, οι διαπραγματεύσεις ενόψει της διεύρυνσης προχωρούν με όλες τις υποψήφιες χώρες. Η διεύρυνση, όπως γνωρίζετε, είναι από τους κύριους λόγους της συζήτησης αυτής. Στο σημείο αυτό θα ήθελα να θυμίσω εν είδει προοιμίου το μέλημά μας, να διακρίνουμε σαφώς τις διαπραγματεύσεις προσχώρησης, που βασίζονται στην εφαρμογή του κοινοτικού κεκτημένου στα νέα κράτη μέλη, από τη μεταρρύθμιση των διαρθρωτικών πολιτικών για την περίοδο μετά το 2006. Η συζήτηση στην οποία σας καλώ αφορά ασφαλώς την περίοδο μετά το 2006. Φυσικά, δεν τίθεται ζήτημα επανεξέτασης των όσων λαμβάνουν τα σημερινά κράτη μέλη ως το 2006, στο πλαίσιο των διαρθρωτικών ταμείων. Το Σώμα, ζητώντας από την Επιτροπή να εκφράσει τη γνώμη της, θέλησε να γίνει μια ανακεφαλαίωση της συζήτησης αυτής. Θα ήθελα να σας ευχαριστήσω για την ευκαιρία αυτή και να αναφερθώ ως εκ τούτου επί τροχάδην σε ορισμένα σημεία. Καταρχάς, το φόρουμ που εγκαινιάσαμε στις 21 και 22 Μαΐου, το οποίο υπήρξε μια ευκαιρία αληθινής συζήτησης, που ακολουθήθηκε από άλλες. Από τις 31 Ιανουαρίου, η παρουσίαση των διδαγμάτων της έκθεσης για τη συνοχή αποτελεί προτεραιότητα, τόσο για μένα όσο και για τους συνεργάτες μου στη Γενική Διεύθυνση Περιφερειακής Πολιτικής. Μπορείτε να είστε σίγουροι ότι συμμετέχω στη συζήτηση αυτή, κάθε εβδομάδα, επί τόπου. Λόγου χάρη, την περασμένη Παρασκευή στο Ελσίνκι, όπου συνάντησα τους είκοσι προέδρους των φινλανδικών περιφερειών, ή αύριο και μεθαύριο, στο Πόρτο, όπου θα συμμετάσχω σε μια Συνέλευση της Διάσκεψης των παραθαλάσσιων απόκεντρων περιφερειών, κατά την οποία θα ασχοληθούμε με αυτή τη μελλοντική πολιτική συνοχής. Και έτσι, η συζήτηση θα πρέπει να εξαπλώνεται, να αποκεντρώνεται, ώστε μια σειρά από ιδέες, αιτήματα, αποδείξεις ή προσανατολισμοί να συρρεύσουν στα κράτη μέλη αρχικά και στις Βρυξέλλες στη συνέχεια. Το Φόρουμ της 21ης Μαΐου υπήρξε για μένα μια πολύ σημαντική στιγμή και πολύ πλούσια σε διδάγματα. Συγκεντρώθηκαν πολλοί υπουργοί, πολλοί τέως και νυν πρωθυπουργοί, μαζί με εκπροσώπους περιφερειών, πόλεων, όχι μόνο από τα δεκαπέντε κράτη μέλη, αλλά και από τις υποψήφιες χώρες και πολλές ήταν οι υψηλού επιπέδου συνεισφορές. Θα σταθώ σε τρεις πλευρές όλων αυτών των συνεισφορών και του διαλόγου στον οποίο αναφέρθηκε η Υπουργός κ. Neyts-Uyttebroeck προ ολίγου, τον οποίο διεξήγαγα στη Namur με τους δεκαπέντε υπουργούς που είναι αρμόδιοι για την περιφερειακή πολιτική, κατόπιν προσκλήσεως της βελγικής Προεδρίας. Πρώτον, το ενδιαφέρον που προκαλεί το μέλλον της πολιτικής αυτής μετά το 2006 σε όλα τα κράτη μέλη και τις υποψήφιες χώρες και η έμφαση που δίνουν πολλές εξ αυτών στην πραγματικά πολιτική διάσταση της ευρωπαϊκής αλληλεγγύης. Δεν πρόκειται απλώς για χρήματα. Είναι επίσης, όπως πολύ σωστά επισημάνατε κυρία Υπουργέ Neyts-Uyttebroeck, εξ ονόματος της Προεδρίας, ίσως η πιο συγκεκριμένη και η πιο ορατή έκφραση των αξιών στις οποίες στηρίζεται η Ένωση. Η απόδειξη ότι η Ένωση αυτή δεν είναι μόνο μια ευρεία ζώνη ελευθέρων συναλλαγών και μια μεγάλη αγορά, αλλά και μια κοινότητα αλληλέγγυα και ότι μια μέρα θα πρέπει να γίνει μια πολιτική δύναμη. Δεύτερον, δεν υπέπεσαν στην αντίληψή μου αρνητικές αντιδράσεις σχετικά με τη διαδικασία διεύρυνσης. Υπάρχει φυσικά μια ανησυχία, αλλά και η αίσθηση του ιστορικού χρέους που βαρύνει την Ένωση και το συμφέρον που έχουν τα νέα αλλά και τα παλαιά κράτη μέλη να βοηθήσουν στην αειφόρο και ισόρροπη ανάπτυξη του συνόλου της ευρωπαϊκής ηπείρου. Τρίτον, στάθμισα επίσης τη σημασία που έχει, για την επιτυχία της συζήτησης αυτής, το να μην ξεχάσουμε τις ανάγκες των περιφερειών των κρατών που είναι σήμερα μέλη της Ένωσης. Και θέλω να δηλώσω εκ νέου στο σημείο αυτό την πεποίθησή μου: το γεγονός ότι θα ενταχθούν στην Ένωση πολύ φτωχές περιφέρειες της ανατολικής Ευρώπης – της Εσθονίας, της Σλοβενίας, της Πολωνίας, της Βουλγαρίας και άλλων χωρών – δεν σημαίνει ότι φτωχές ή προβληματικές περιφέρειες στο βορρά, το κέντρο, το νότο, χωρίς να αναφερθούμε στις εξόχως απόκεντρες περιφέρειες, θα γίνουν πλούσιες σαν να τις αγγίξαμε με ένα μαγικό ραβδί. Θα υπάρχουν, μετά τη διεύρυνση, προβλήματα και ανάγκες στην παρούσα Ένωση. Ιδού, κυρίες και κύριοι, μια πολύ σημαντική ενθάρρυνση για τη διατήρηση μιας πολιτικής συνοχής προσαρμοσμένης στα νέα οικονομικά διακυβεύματα και στη μέλλουσα γεωγραφία της Ευρώπης. Το δεύτερο σημείο μου αφορά τη διαδικασία για το μέλλον. Όπως γνωρίζετε, η Επιτροπή έχει δεσμευτεί, μετά από αίτημα που εξέφρασε το Συμβούλιο τον Ιούνιο, να του υποβάλλει τακτικά εκθέσεις σχετικά με την εξέλιξη των εργασιών της για τη μελλοντική πολιτική συνοχής. Την ενημέρωση αυτή την οποία οφείλω στο Συμβούλιο, την οφείλω επίσης και στο Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο. Θα προτείνω στην Επιτροπή να εγκρίνει την πρώτη από τις ενδιάμεσες αυτές τακτικές εκθέσεις στις αρχές του επομένου έτους, τον Ιανουάριο, μόλις θα έχουμε στη διάθεσή μας τις νέες στατιστικές που θα φωτίσουν, θα επικαιροποιήσουν και θα διευκρινίσουν τις πληροφορίες που περιλαμβάνονται ήδη στην έκθεση για τη συνοχή. Θα ήθελα να διευκρινίσω ότι οι νέες αυτές στατιστικές, τις οποίες μας παρέχει η Eurostat, αφορούν λόγου χάρη το κατά κεφαλήν ΑΕγχΠ του 1999, ή τις στατιστικές ανεργίας του έτους 2000. Όσο λοιπόν πιο επικαιροποιημένα είναι τα στοιχεία, τόσο πιο σοβαρή και αντικειμενική θα είναι η συζήτηση. Η ενδιάμεση αυτή έκθεση του Ιανουαρίου θα περιλαμβάνει λοιπόν την επικαιροποίηση των στοιχείων και των αναλύσεων του πρώτου μέρους της έκθεσης συνοχής, η οποία αφορά την κατάσταση των περιφερειών. Θα παρουσιάζει όμως και τα αποτελέσματα των διαφόρων μελετών που έχουμε αναθέσει, όπως και τα διδάγματα από τις σημαντικές συζητήσεις και τα σεμινάρια που διοργανώσαμε. Μπορώ να παράσχω διευκρινίσεις σχετικά με τις συμπληρωματικές μελέτες που έχουμε αναθέσει: έχουμε αναθέσει μια μελέτη σχετικά με την κατάσταση στα νησιά, όπως και μια μελέτη για το μακροοικονομικό αντίκτυπο των διαρθρωτικών ταμείων. Στη μακροοικονομική αυτή μελέτη, είναι διακαής βούλησή μου να σας παράσχω πληροφορίες σχετικά με τον αντίκτυπο των διαρθρωτικών ταμείων όσον αφορά τις άμεσες επιπτώσεις της συμμετοχής των ταμείων αυτών στις αμιγώς συνεισφέρουσες χώρες. Σχεδιάζω επίσης να ζητήσω μια συμπληρωματική έρευνα σχετικά με την κατάσταση των ορεινών περιφερειών ή των περιφερειών που παρουσιάζουν διαρκή φυσικά μειονεκτήματα. Προκειμένου να τροφοδοτηθεί η συζήτηση αυτή, θα διοργανωθούν σεμινάρια στη διάρκεια του πρώτου εξαμήνου του 2002, για καθεμία από τις κοινοτικές προτεραιότητες που επισημάνθηκαν στην έκθεση για τη συνοχή, με τη συμμετοχή εμπειρογνωμόνων των κρατών μελών και των περιφερειών, τους οποίους θα προσκαλέσουμε αναλόγως με το εκάστοτε θέμα."@el8 ". Mr President, Madam President, ladies and gentlemen, it is with great pleasure that I can personally bring you up to date, as I am sure you were hoping I would, on the great debate we started on 31 January in this very place, when I came to present you with the second report on economic and social cohesion that the Commission had just approved. On that occasion we, in addition to this presentation, started a debate that I said, and I am anxious to repeat on this very occasion, would be sincere, objective, without any issue being taboo, on one of the great Community policies at the very heart of the perception that we have of our European Union, for it relates to the policy of solidarity. Since 31 January, the debate has been stoked by new contributions. I am thinking in particular of the Cohesion Forum of 21 and 22 May, organised right here thanks to the European Parliament, in agreement with your President and with the support of my colleagues Anna Diamantopoulou and Franz Fischler. My third point involves, whilst still talking about the future, the basis of the debate. On the subject of the basis of the debate, I would like to express, or state once more, three convictions. My first conviction is that within the coming context of this EU enlargement, the Member States and regions will feel the need for more Community cohesion policy and not less. I do not think that a form of unravelling or renationalisation of regional policy should be the way to respond to this requirement, to this need for cohesion in an enlarged EU where there will be – and the figures speak for themselves – more disparities than today. But I am equally resolutely in favour, while reaffirming this need for cohesion and planning these new cohesion and regional policies, to find, with your help, a way to achieve more decentralisation, simplification, and less bureaucracy. As far as we can, I will, using current European procedures, be anxious to search for and propose all means of moving further towards simplification and decentralisation. My second conviction is financial in nature. Even if the financial debate is, strictly speaking, premature today, I am not the only one to consider, as I already said here in a personal capacity, that a financial effort that would globally represent any less than 0.45 % of EU GDP would, in my view, call into question the credibility of the future cohesion policy. I think therefore that I can state once more that, in my opinion, we cannot, without calling into question the credibility of this cohesion policy, fall below this threshold of 0.45 % which is a threshold universally accepted by the Heads of State and Government in Berlin. My third conviction is that future cohesion policy should be fair and non-discriminatory. It should, therefore, be directed towards all regions that have structural difficulties of whatever nature and deal with questions in a heterogeneous fashion, that is to say, regions that are very backward in terms of development, that happen to be mostly in candidate countries, as well as regions within the current Fifteen that have not truly succeeded in the process of true convergence and for which it would be a good idea, at an opportune moment, to find some means of fair treatment, so that they are not penalised by a purely statistical or mechanical effect linked to a threshold or to new methods applied within the framework of the enlarged EU, in order to deal with the problems of certain areas which have particular handicaps or certain worrying social issues such as equal opportunities or the situation of urban areas. In conclusion, Mr President, Madam President, ladies and gentlemen, I would like to remind you that the report we shall put forward at the beginning of next year will take its inspiration from the results of the great debates held in the second half of this year. This is just the first of the meetings I have proposed to hold with you. There will be others before I present you with the third cohesion report in 2004. It is in this frame of mind that I shall be entirely available today and in the forthcoming weeks to listen to your suggestions, your recommendations and your criticisms. At the same time, enlargement negotiations are progressing with all candidate countries. Enlargement, as you know, is one of the main themes of this debate. I would like to reiterate now that we must make a clear distinction between accession negotiations, which are based on the application of the in new Member States, and the reform of structural policies for the period following 2006. The debate that I am inviting you to participate in mainly focuses on the period after 2006. We are, of course, not calling into question what current Member States receive from the Structural Funds from now until 2006. Your Parliament, in requesting the Commission to give its opinion, wanted to take stock of this debate. I would like to thank you, therefore, for this opportunity and thus quickly mention certain points. Firstly, the forum we held on 21 and 22 May was an opportunity for genuine debate, paving the way for other such moments. Since 31 January, the presentation of conclusions from the cohesion report has been, for both myself and my colleagues from the Directorate-General on Regional Policy, a priority. You can be sure that I will fully participate in this debate, week after week, at ground level. Last Friday in Helsinki, for example, I met the twenty Finnish regional Presidents. Tomorrow and the day after, in Oporto, I will attend an assembly of the conference of peripheral maritime regions, where we will discuss this future cohesion policy. In this way, the debate should spread, should move away from the political centre in such a way that it provides firstly the Member States and then Brussels with a certain number of ideas, requests, proof and guidelines. The 21 May forum was a very important moment for me and one that taught many lessons. It brought together a number of ministers, several former prime ministers, current prime ministers, representatives from regions and towns, not only from the fifteen Member States but also from the candidate countries, and many very high-level contributions. I would like to bring to light three aspects of these contributions and the discussion that Mrs Neyts-Uyttebroeck mentioned earlier, that I held in Namur with the fifteen ministers in charge of regional policy, on the invitation of the Belgian Presidency. Firstly, the interest the future of this policy after 2006 arouses in all Member States and candidate countries, and the insistence of many on the truly political dimension of European solidarity. This is not solely a question of money. It is also the expression, as you very clearly stated, Mrs Neyts-Uyttebroeck, on behalf of the Presidency, of possibly the most concrete, the most precise and visible of the values upon which the European Union is founded. The proof that our Union is not just a large free trade area or single market, but also a community of solidarity that should one day be a political force. Secondly, I have had no negative feedback regarding the enlargement process. There is concern, of course, but also a sense of the European Union’s historic obligation and interest in both new and old Member States in assisting in the long-lasting and balanced development of the whole European continent. Thirdly, I have also measured the importance, in order for this debate to succeed, of not forgetting the needs of regions in States that are current members of the EU. I would like once again to state my conviction: we are not of the opinion that by admitting very poor regions in Eastern Europe – Estonia, Slovenia, Poland, Bulgaria and others – into the European Union, that regions that are poor or that are experiencing difficulties in the north, the centre, the south, not to mention the outermost regions, will become rich as if by waving a magic wand. After enlargement there will be problems and needs in the EU as it currently stands. So, ladies and gentlemen, here we have what constitutes, when all is considered, strong encouragement for the maintenance of a cohesion policy that is suited to the new economic challenges and future geography of Europe. My second point concerns procedures for the future. As you know, the Commission has committed itself, following requests from the Council in June, to provide it with a regular report on the development of its work on future cohesion policy. This information, which I must give to the Council, I must also, naturally, give to the European Parliament. I will propose to the Commission that it adopt the first of these regular interim reports at the very beginning of next year, in January, as soon as we have new statistics available. These statistics will explain, update and clarify the information that is already available in the cohesion report. I would like to point out that these new statistics, supplied by Eurostat, will involve, for example, the GDP per capita in 1999, and unemployment statistics for the year 2000. Therefore, the more up-to-date these figures are, the more serious and objective the debate will be. This interim report for the month of January will therefore contain an update of figures and analyses from the first part of the cohesion report devoted to the situation of regions, but it will also present the results of different studies that we have commissioned, as well as lessons learned from the great debates and seminars that have been organised. I can give more details regarding the additional studies commissioned: we have commissioned a study of the situation of the islands, as well as a study on the macroeconomic impact of Structural Funds. With regard to this macroeconomic study, I shall be very eager to provide you with information on the impact of these Structural Funds in terms of the direct impact of the use of these funds in net contributing countries. I also plan to commission an additional study on the situation of mountainous regions or regions that have long-term natural handicaps. In order to stimulate this debate, seminars will be organised during the first half of 2002 on each of the ten Community priorities that have been identified in the cohesion report, with the participation of experts from the Member States and regions who we shall invite in accordance with the various issues."@en3 "(FR) Señor Presidente, señora Presidenta, señoras y señores diputados, yo también me felicito de poder efectuar el balance, como ustedes desean, de este gran debate que hemos abierto el 31 de enero pasado en este hemiciclo, cuando vine a presentar ante ustedes el segundo informe sobre la cohesión económica y social, que la Comisión acababa de aprobar. En esa ocasión, abrimos, más allá de dicha presentación, un debate del cual manifesté, y deseo repetirlo ante ustedes, que será un debate sincero, objetivo, sin cuestiones tabúes, sobre una de las grandes políticas comunitarias que está en el centro mismo de la imagen y de la idea que tenemos de esta Unión Europea, ya que se trata de la política de solidaridad. A partir de ese momento el debate se ha alimentado de nuevas contribuciones. Pienso, en particular, en el Foro sobre la cohesión de los días 21 y 22 de mayo organizado aquí mismo gracias al Parlamento Europeo, en concertación con su Presidencia, y a la ayuda de mis colegas Anna Diamantopoulou y Franz Fischler. Mi tercer punto se refiere - siempre a propósito del futuro - al fondo del debate. En cuanto al fondo de este debate desearía expresar o repetir tres convicciones. Mi primera convicción consiste en que con la perspectiva próxima de esta ampliación de la Unión, los Estados miembros y las regiones experimentan más bien la necesidad de más política de cohesión comunitaria y no de menos cohesión. No creo que una especie de desmantelamiento o de renacionalización de la política regional pueda ser el medio de responder a esta exigencia, a esta necesidad de cohesión en una Unión ampliada donde existirán - y las cifras hablan por sí mismas - mayores disparidades que hoy. Pero, indudablemente, también soy favorable - al mismo tiempo que reafirmaremos esta necesidad de cohesión y al mismo tiempo que imaginamos esta nueva política de cohesión y esta nueva política regional - a buscar con ustedes la manera de orientarnos hacia una mayor descentralización y simplificación y hacia una reducción de la burocracia. En la medida de nuestras posibilidades, me preocuparé, en los procedimientos europeos, de buscar y proponer todos los medios posibles para conseguir una mayor simplificación y descentralización. Mi segunda convicción es de orden financiero. Aun cuando el debate financiero propiamente dicho es hoy prematuro, no soy el único en considerar, como ya lo he dicho aquí a título personal, que el esfuerzo financiero que representaría globalmente el 0,45% del PIB de la Unión es, a mi entender, un valor de umbral por debajo del cual se pondría en tela de juicio la credibilidad de la futura política de cohesión. Pienso, pues, que puedo insistir en que, en mi opinión, no será posible, salvo que se cuestione la credibilidad de esta política de cohesión, descender por debajo de dicho valor de umbral del 0,45%, que es un valor de umbral admitido globalmente por los jefes de Estado y de gobierno en Berlín. Mi tercera convicción consiste en que la futura política de cohesión debe ser justa y en que no debe ser discriminatoria. Asimismo, ésta debe estar orientada a regiones con dificultades estructurales muy diferentes y tratar cuestiones de naturaleza heterogénea, es decir, a las regiones con un retraso en su desarrollo (la mayoría de las cuales se encuentran en los países candidatos), a las regiones de los Quince de hoy que no han acabado el proceso de convergencia real y respecto a los cuales será conveniente, llegado el momento, buscar un tratamiento justo, de tal manera que estas regiones dejen de ser discriminadas por un efecto estadístico o mecánico ligado al valor de umbral o a las nuevas medias en el marco de la Unión ampliada. Finalmente, la futura política de cohesión debe tratar las dificultades de determinadas zonas que sufren desventajas específicas, así como algunas cuestiones sociales preocupantes, como es la igualdad de oportunidades o la situación de las zonas urbanas. En conclusión, señor Presidente, señora Presidenta, señoras y señores diputados, desearía recordar que el informe que propondremos a principios del año próximo estará inspirado de los resultados de los grandes debates celebrados en el segundo semestre de este año. Le he propuesto sólo la primera cita. Habrá otras antes de que les presente el tercer informe de cohesión en 2004. Dentro de este espíritu, estoy plenamente disponible, hoy y en las próximas semanas, para escuchar sus sugerencias, sus recomendaciones o sus críticas. Al mismo tiempo, las negociaciones con miras a la ampliación progresan con el conjunto de los países candidatos. Como ustedes saben, la ampliación es una de las razones esenciales de este debate. Desearía recordar, como preámbulo, nuestra preocupación de distinguir claramente las negociaciones de adhesión - que se basan en la aplicación a los nuevos Estados miembros del acervo comunitario - de la reforma de las políticas estructurales para el período posterior a 2006. El debate al que les invito a participar se refiere, pues, al post-2006. No se trata, naturalmente, de volver a cuestionar lo que los Estados miembros actuales van a recibir hasta 2006 con cargo a los Fondos Estructurales. Al pedir a la Comisión que se expresara, esta Asamblea ha querido hacer el balance sobre el presente debate. Desearía darles las gracias por esta oportunidad y mencionar, pues, rápidamente algunos puntos. Ante todo el Foro que tuvo lugar los días 21 y 22 de mayo, que fue una ocasión en la que se celebró un verdadero debate y que precedió a nuevos debates. A partir del 31 de enero la presentación de las conclusiones del informe de cohesión constituye tanto para mí como para mis colaboradores de la Dirección General de Política Regional una prioridad. Pueden estar seguros de que tomo parte en este debate, semana tras semana . Por ejemplo, el viernes pasado en Helsinki, donde me reunía con los veinte presidentes de regiones finlandesas, o mañana y pasado mañana en Oporto, donde participaré en una asamblea de la Conferencia de Regiones Periféricas Marítimas, en la que hablaremos de esta futura política de cohesión. Y así, el debate debe difundirse, descentralizarse, para que vuelvan a subir a Bruselas, y antes a los Estados miembros, cierto número de ideas, de demandas, de pruebas o de orientaciones. Dicho Foro del 21 de mayo fue para mí un momento muy importante y muy rico en enseñanzas. Éste reunió a varios ministros, a varios ex primeros ministros y primeros ministros en ejercicio con representantes de las regiones, de las ciudades, no sólo de los quince Estados miembros, sino también de los países candidatos, y supuso muchas contribuciones de muy alto nivel. Subrayo tres aspectos de todas estas contribuciones y del diálogo que la Sra. ministra Neyts-Uyttebroeck ha mencionado hace un momento y que mantuve en Namur con los quince ministros de política regional, a instancias de la Presidencia belga. Primero, el interés suscitado por el futuro de esta política después de 2006 en todos los Estados miembros y en los países candidatos y la insistencia de muchos en la dimensión verdaderamente política de la solidaridad europea. No se trata sólo de una cuestión de dinero. Se trata también de la expresión - como usted lo ha dicho muy bien, señora ministra Neyts-Uyttebroeck, en nombre de la Presidencia - quizá más concreta, más precisa y más visible de los valores en los que se basa la Unión. Eso demuestra que esta Unión no es sólo una gran zona de libre cambio y un gran mercado, sino también una comunidad solidaria, y que un día debe convertirse en una potencia política. En segundo lugar, no he recogido comentarios negativos sobre el proceso de ampliación. Naturalmente, existe una preocupación, pero también el sentido del deber histórico que incumbe a la Unión y el interés tanto para los nuevos como para los antiguos Estados miembros de ayudar al desarrollo sostenible y equilibrado del conjunto del continente europeo. En tercer lugar, también he valorado la importancia que reviste para el éxito de este debate el hecho de no olvidar las necesidades de las regiones de los actuales Estados miembros de la Unión. Y quiero repetir aquí mi convicción: el hecho de que se incorporen regiones muy pobres del Este a la Unión - de Estonia, de Eslovenia, de Polonia, de Bulgaria y otros países - no significa que las regiones pobres o con dificultades del norte, del centro, del sur, por no mencionar las regiones ultraperiféricas, se vayan a hacer ricas de la noche a la mañana. Tras la ampliación habrá problemas y necesidades en la Unión actual. Esto es, señoras y señores, lo que constituye, en resumidas cuentas, un fuerte estímulo para el mantenimiento de una política de cohesión adaptada a los nuevos retos económicos y a la geografía futura de Europa. Mi segundo punto se refiere al procedimiento con miras al futuro. Como ustedes saben, la Comisión se ha comprometido, tras la solicitud expresada por el Consejo en el mes de junio, a informar regularmente al mismo de la evolución de sus trabajos sobre la futura política de cohesión. Esta información que debo transmitir al Consejo, también he de transmitirla, naturalmente, al Parlamento Europeo. Propondré a la Comisión que apruebe el primero de estos informes provisionales regulares en las primeras semanas del año próximo, en el mes de enero, tan pronto como dispongamos de nuevas estrategias que aclararán, actualizarán y precisarán las informaciones que ya existen en el informe de cohesión. Deseo precisar que estas nuevas estadísticas proporcionadas por Eurostat se refieren, por ejemplo, al PIB por habitante de 1999 o a las estadísticas del desempleo del año 2000. Por lo tanto, cuanto más actuales sean las cifras más serio y objetivo será el debate. Dicho informe provisional del mes de enero contendrá, pues, una actualización de las cifras y de los análisis de la primera parte del informe sobre la cohesión, destinada a la situación de las regiones. Pero también presentará los resultados de los diferentes estudios que hemos solicitado, así como las enseñanzas de los grandes debates y de los seminarios organizados. Puedo aportar precisiones en cuanto a los estudios complementarios solicitados: hemos encargado un estudio sobre la situación de las islas, así como un estudio sobre el impacto macroeconómico de los Fondos Estructurales. En este estudio macroeconómico desearía asimismo proporcionales informaciones sobre el impacto de dichos Fondos Estructurales en términos de consecuencias directas del compromiso de estos Fondos en los países contribuyentes netos. También tengo el proyecto de solicitar un estudio complementario sobre la situación de las regiones de montaña o de las regiones que sufren desventajas naturales duraderas. Con el fin de alimentar este debate, se organizarán seminarios durante el primer semestre de 2002 sobre cada una de las diez prioridades comunitarias que han sido identificadas en el informe sobre la cohesión, con la participación de expertos de los Estados miembros y de las regiones, que invitaremos en función de los diferentes temas."@es12 "Arvoisa puhemies, arvoisa neuvoston puheenjohtaja, hyvät parlamentin jäsenet, olen erittäin tyytyväinen voidessani vuorostani tarkastella suurta keskustelua, jota aloimme käydä täällä 31. tammikuuta, kun esittelin teille taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevan toisen kertomuksen, jonka komissio oli juuri hyväksynyt. Tässä yhteydessä ryhdyimme esitykseni tarkastelemisen ohella käymään keskustelua, josta olen sanonut – ja haluan toistaa teille – että se on rehellinen ja objektiivinen keskustelu, jossa voidaan vapaasti käsitellä kaikkia kysymyksiä; keskustelu koskee erästä yhteisön suurista politiikoista, joka muodostaa Euroopan unionista muodostamamme kuvan ja ajatuksen ytimen: on kyse yhteenkuuluvuuspolitiikasta. Tuon ajankohdan jälkeen keskusteluun on lisätty uusia piirteitä. Tarkoitan etenkin 21. ja 22. toukokuuta pidettyä koheesiofoorumia, joka järjestettiin täällä Euroopan parlamentin ansiosta, yhteisymmärryksessä puhemiehenne kanssa ja kollegojeni Anna Diamantopouloun ja Franz Fischlerin myötävaikutuksella. Kolmas kohtani koskee – on edelleen kyse tulevaisuudesta – keskustelun asiasisältöä. Haluaisin ilmaista tai toistaa teille kolme periaatetta, jotka liittyvät keskustelun asiasisältöön. Ensimmäisenä periaatteena on, että kun unioni laajentuu lähiaikoina, jäsenvaltiot ja alueet tarvitsevat enemmänkin kattavampaa yhteisön koheesiopolitiikkaa kuin vähäisempää koheesiota. Aluepolitiikan purkaminen tai uudelleen kansallistaminen ei mielestäni ole oikea keino vastata tähän vaatimukseen eli yhteenkuuluvuuden tarpeeseen laajentuneessa unionissa, jossa eroavuuksia on nykyistä enemmän; luvut puhuvat puolestaan. Suhtaudun kuitenkin myös myönteisesti siihen, että etsimme kanssanne keinoja, joiden avulla voidaan hajauttaa ja yksinkertaistaa toimintoja sekä vähentää byrokratiaa, samalla kun vahvistamme yhteenkuuluvuuden tarvetta ja määrittelemme uuden koheesio- ja aluepolitiikan. Pyrin mahdollisuuksiemme mukaan etsimään ja ehdottamaan kaikkia keinoja, joiden avulla voidaan yksinkertaistaa ja hajauttaa eurooppalaisia menettelytapoja. Toinen periaate liittyy rahoitukseen. Vaikka onkin vielä ennenaikaista käydä varsinaista rahoituskeskustelua, en ole ainoa, joka katsoo – kuten olen jo sanonutkin täällä – ,että rahoitukseen liittyvät ponnistelut, jotka olisivat kokonaisuudessaan 0,45 prosenttia unionin BKT:stä, muodostavat ylärajan, jonka jälkeen tulevan koheesiopolitiikan uskottavuus kyseenalaistuu. Voin siis mielestäni toistaa, että jos ei haluta kyseenalaistaa koheesiopolitiikan uskottavuutta, on mahdotonta laskeutua tämän 0,45 prosentin kynnyksen alapuolelle; valtioiden ja hallituksien päämiehet hyväksyivät kynnyksen kokonaisvaltaisesti Berliinissä. Kolmas periaate on, että tulevan koheesiopolitiikan on oltava tasapuolinen eikä se saa johtaa syrjintään. Sen on siis kohdistuttava alueisiin, joiden rakenteelliset erot eroavat suuresti toisistaan, ja siinä on käsiteltävä erilaisia kysymyksiä, toisin sanoen alueita, joiden kehitys on viivästynyt ja jotka sijaitsevat enimmäkseen ehdokasvaltioissa; on tarkasteltava myös sellaisia nykyisten jäsenvaltioiden alueita, jotka eivät ole saattaneet todellista lähentymisprosessia päätökseen ja joille on löydettävä tilaisuuden tullen oikeudenmukainen lähestymistapa, jotta tilastollinen tai mekaaninen vaikutus, joka liittyy kynnysarvoon tai uusiin keskiarvoihin laajentuneessa unionissa, ei haittaisi niitä. Lisäksi, koheesiopolitiikassa on tarkasteltava sellaisten alueiden ongelmia, jotka kärsivät tietyistä haitoista, tai eräitä huolestuttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten yhtäläisiä mahdollisuuksia tai kaupunkialueilla vallitsevaa tilannetta. Arvoisa puhemies, arvoisa neuvoston puheenjohtaja, hyvät parlamentin jäsenet, haluaisin lopuksi muistuttaa, että kertomus, jonka esittelemme ensi vuoden alkupuolella, perustuu tämän vuoden toisella puoliskolla käytyjen suurten keskustelujen tuloksiin. Tämä on vasta ensimmäinen teille ehdottamistani tapaamisista. Niitä pidetään vielä lisää, ennen kuin esittelen teille kolmannen koheesiokertomuksen vuonna 2004. Tässä hengessä olen täysin valmis nyt ja tulevina viikkoina kuuntelemaan ehdotuksianne, suosituksianne tai arvosteluanne. Samanaikaisesti laajentumisneuvottelut edistyvät kaikkien ehdokasvaltioiden kanssa. Kuten tiedätte, laajentuminen on yksi tämän keskustelun tärkeimmistä syistä. Haluaisin tässä johdantona muistuttaa, että haluamme tehdä selvän eron niiden liittymisneuvottelujen välille, jotka perustuvat siihen, että yhteisön säännöstöä sovelletaan uusiin jäsenvaltioihin, ja rakennepolitiikkojen uudistuksen välille, johon on tarkoitus ryhtyä vuoden 2006 jälkeisellä kaudella. Keskustelu, johon kehotan teitä osallistumaan, koskee siis vuoden 2006 jälkeistä kautta. Ei ole luonnollisestikaan tarkoitus kyseenalaistaa sitä, mitä varoja nykyisille jäsenvaltioille myönnetään rakennerahastoista vuoteen 2006 asti. Parlamentti pyysi komissiota ilmaisemaan kantansa haluten näin arvioida, missä vaiheessa keskustelu on. Haluaisin kiittää teitä tästä mahdollisuudesta ja siis ottaa esiin muutamia kohtia. Mainittakoon ensinnäkin foorumi, joka pidettiin 21. ja 22. toukokuuta ja joka mahdollisti todellisen keskustelun käymisen ennen muita vastaavia tilanteita. Niin minulle itselleni kuin aluepolitiikan pääosaston kollegoillenikin 31. tammikuuta alkaen koheesiokertomuksen opetuksien esitteleminen on ollut todellinen prioriteetti. Voitte olla varmoja, että osallistun keskusteluun kentällä viikko toisensa perään. Esimerkiksi viime perjantaina olin Helsingissä, jossa tapasin 20 suomalaista aluejohtajaa, ja huomenna ja ylihuomenna olen Portossa, jossa osallistun merellisiä syrjäseutuja käsittelevään konferenssiin, jossa keskustellaan tulevasta koheesiopolitiikasta. Tällä tavalla keskustelun on laajennuttava; sen on hajauduttava siten, että Brysseliin, ja ensinnäkin jäsenvaltioihin, palaa ajatuksia, pyyntöjä, todisteita tai suuntaviivoja. Minulle 21. toukokuuta pidetty foorumi oli tärkeä ja hyvin opettavainen tilaisuus. Foorumiin kokoontui monta ministeriä, monta entistä ja nykyistä pääministeriä, alueiden ja kaupunkien edustajia jäsenvaltioista, mutta myös ehdokasvaltioista; foorumissa pidettiin monta hyvin korkeatasoista puheenvuoroa. Otan esille kolme näkökohtaa kaikista näistä puheenvuoroista sekä vuoropuhelusta, jonka ministeri Neyts-Uyttebroeck mainitsi aiemmin ja jota kävin 15:n aluepolitiikasta vastaavan ministerin kanssa puheenjohtajavaltio Belgian kehotuksesta. Mainittakoon ensinnäkin kiinnostus, jota tämän politiikan vuoden 2006 jälkeinen tulevaisuus herättää kaikissa jäsenvaltioissa ja ehdokasvaltioissa, sekä se, että monet painottavat eurooppalaisen yhteenkuuluvuuden todellista poliittista ulottuvuutta. Kyse ei ole pelkästään rahasta. Arvoisa ministeri Neyts-Uyttebroeck, ilmaisitte asian hyvin sanoessanne puheenjohtajavaltion puolesta, että tämän politiikan avulla ilmaistaan kenties konkreettisinta, tarkinta ja näkyvintä niistä arvoista, joihin unioni perustuu. Tämä todistaa, että unioni ei ole pelkästään suuri vapaakauppa-alue ja suuri markkina-alue, vaan myös yhteisvastuullinen yhteisö, ja että sen on jonakin päivänä oltava poliittinen voima. Toiseksi korviini ei ole kantautunut, että laajentumisprosessia olisi moitittu. Siitä ollaan tietysti huolestuneita, mutta kyse on myös unionin historiallisesta tehtävästä ja niin uusien kuin vanhojenkin jäsenvaltioiden halusta osallistua koko Euroopan mantereen kestävään ja tasapainoiseen kehitykseen. Kolmanneksi, jotta keskustelun käyminen onnistuisi, pidän myös tärkeänä, että emme unohda niiden alueiden tarpeita, jotka ovat jo unionin jäseniä. Haluan tässä toistaa vakaumukseni: vaikka unioniin otetaan hyvin köyhiä itäisiä alueita – Viron, Slovenian, Puolan, Bulgarian ja muiden maiden alueita – se ei tarkoita, että Pohjois-, Keski- ja Etelä-Euroopan köyhät alueet sekä syrjäisimmät alueet rikastuisivat kuin taikaiskusta. Laajentumisen jälkeen nykyisessä unionissa on edelleen ongelmia ja tarpeita. Hyvät parlamentin jäsenet, tämä kannustaa meitä loppujen lopuksi hyvin voimakkaasti ylläpitämään sellaista koheesiopolitiikkaa, jota on mukautettu uusiin taloudellisiin panoksiin ja Euroopan unionin tulevaan maantieteelliseen muotoon. Toinen kohtani koskee tulevia menettelyjä. Kuten tiedätte, komissio sitoutui neuvoston kesäkuussa esittämien pyyntöjen vuoksi esittämään neuvostolle säännöllisesti selonteon siitä, miten tulevaan koheesiopolitiikkaan liittyvät työt edistyvät. Tiedot, jotka olen velvollinen antamaan neuvostolle, olen myös luonnollisesti velvollinen antamaan Euroopan parlamentille. Ehdotan komissiolle, että se hyväksyisi ensimmäisen väliaikaisen määräaikaiskertomuksen heti ensi vuoden alussa, tammikuussa, kun saamme käsiimme uudet tilastotiedot, joilla valaistaan, saatetaan ajan tasalle ja täsmennetään tietoja, jotka sisältyvät jo koheesiokertomukseen. Haluan täsmentää, että nämä uudet tilastotiedot, jotka olemme saaneet Eurostatista, koskevat esimerkiksi vuoden 1999 asukaskohtaista BKT:tä tai vuoden 2000 työttömyystilastoja. Mitä paremmin luvut ovat ajan tasalla, sitä vakavampi ja objektiivisempi keskustelusta tulee. Tammikuun väliaikaiskertomuksessa saatetaan siis ajan tasalle ne luvut ja analyysit, jotka sisältyvät koheesiokertomuksen ensimmäiseen osaan; siinä tarkastellaan alueiden tilannetta. Tammikuun väliaikaiskertomuksessa esitetään kuitenkin myös teettämiemme eri tutkimuksien tulokset samoin kuin suurista keskusteluista ja seminaareista saadut opetukset. Voin antaa lisätietoja täydentävistä tutkimuksista, joita olemme teettäneet: teetimme tutkimuksen saarien tilanteesta sekä tutkimuksen rakennerahastojen makrotaloudellisesta vaikutuksesta. Tämän makrotaloudellisen tutkimuksen yhteydessä annan teille myös mielelläni tietoja rakennerahastojen vaikutuksesta, kun on kyse näitä varoja koskevien sitoumuksien suorista jälkiseurauksista maissa, jotka ovat unionin nettomaksajia. Aionkin pyytää lisätutkimuksen tekemistä vuoristoalueiden tai niiden alueiden tilanteesta, jotka kärsivät luonnosta johtuvista pysyvistä haitoista. Jotta keskustelua voitaisiin elvyttää, vuoden 2002 ensimmäisen puoliskon aikana järjestetään seminaareja, joissa tarkastellaan jokaista kymmentä yhteisön prioriteettia, jotka määriteltiin koheesiokertomuksessa, yhdessä jäsenvaltioiden ja alueiden asiantuntijoiden kanssa; heidät kutsutaan seminaareihin eri aiheiden perusteella."@fi5 ". Signor Presidente, signora Presidente in carica del Consiglio, onorevoli deputati, sono lieto di poter a mia volta fare il punto su questo grande dibattito apertosi il 31 gennaio scorso in questa stessa Aula, quando sono venuto a presentarvi la seconda relazione sulla coesione economica e sociale che la Commissione aveva appena approvato. In tale circostanza abbiamo avviato un dibattito che, lo ribadisco, si rivelerà franco ed obiettivo, senza questioni su una delle grandi politiche comunitarie, centrale per l’immagine e per l’idea che abbiamo di questa Unione europea, ovvero la politica di solidarietà. Da allora il dibattito si è arricchito di nuovi contributi. Penso in particolare al sulla coesione tenutosi il 21 e 22 maggio scorsi e organizzato in questa sede grazie al Parlamento europeo, con l’accordo della vostra Presidente ed il concorso dei miei colleghi, Commissari Anna Diamantopoulou e Franz Fischler. Il terzo punto concerne, sempre a proposito del futuro, il merito del dibattito. A tale riguardo permettetemi di esprimere tre convinzioni. La prima è che con l’imminente prospettiva dell’ampliamento dell’Unione gli Stati membri e le regioni sentono un maggiore bisogno di politica di coesione comunitaria. Non credo che una forma di rinazionalizzazione della politica regionale possa costituire una valida risposta a tale esigenza, a questo bisogno di coesione in un’Unione ampliata ove ci saranno – i dati sono eloquenti – più disparità di oggi. Tuttavia, nel riaffermare il succitato bisogno di coesione e nell’immaginare una nuova politica di coesione e una nuova politica regionale, mi dichiaro altresì risolutamente propenso a cercare di ottenere con il vostro aiuto più decentramento, più semplificazione e meno burocrazia. In materia di procedure europee, mi impegno per quanto possibile ad individuare e proporre tutti i mezzi volti ad ottenere maggiore semplificazione e decentramento. La mia seconda convinzione è di ordine finanziario. Anche se il dibattito finanziario propriamente detto è oggi prematuro, non sono l’unico a ritenere, come ho già avuto modo di dire a titolo personale in Aula, che uno sforzo finanziario che rappresenti globalmente lo 0,45 percento del PIL dell’Unione costituisca una soglia minima al di sotto della quale la credibilità della politica di coesione futura sarebbe messa in causa. Reputo pertanto di poter affermare che, salvo mettere in discussione la credibilità di questa politica di coesione, non si potrà scendere al di sotto dello 0,45 percento che è la soglia globalmente ammessa dai Capi di stato e di governo a Berlino. La mia terza convinzione è che la futura politica di coesione deve essere equa e non discriminatoria. Deve pertanto applicarsi a regioni con difficoltà strutturali molto diverse, che affrontano questioni di natura eterogenea, ossia regioni molto arretrate in termini di sviluppo situate per la maggior parte nei paesi candidati, ma anche alle regioni dei Quindici che non hanno ancora completato il processo di convergenza reale e per le quali sarà opportuno trovare il giusto trattamento in modo che non vengano penalizzate da un effetto statistico o meccanico legato alla soglia o ai nuovi mezzi a disposizione nel quadro dell’Unione ampliata. Infine sarà necessario affrontare le difficoltà di talune zone che presentano particolari o questioni sociali preoccupanti quali le pari opportunità o la situazione delle zone urbane. Per concludere, signor Presidente, signora Presidente in carica del Consiglio, onorevoli deputati, vorrei ricordare che la relazione che presenteremo all’inizio dell’anno si ispirerà ai risultati degli approfonditi dibattiti che saranno portati avanti nel secondo semestre di quest’anno. Non è che il primo degli appuntamenti che vi ho proposto; ve ne saranno altri prima che io vi presenti la terza relazione di coesione nel 2004. In questo spirito mi dichiaro disponibile oggi e nelle settimane future ad ascoltare i vostri suggerimenti, raccomandazioni o critiche. I negoziati per l’ampliamento progrediscono con tutti i paesi candidati. L’ampliamento, come sapete, è una delle tematiche essenziali del dibattito in corso. Ci preme distinguere nettamente tra negoziati di adesione, basati sull’applicazione dell’ comunitario nei nuovi Stati membri, e riforma delle politiche strutturali per il periodo successivo al 2006. Il dibattito al quale vi invito a partecipare riguarda il “dopo 2006”. Ben inteso, non si tratta di rimettere in discussione quanto spetterà agli attuali Stati membri fino al 2006 a titolo di Fondi strutturali. La vostra Assemblea, chiedendo alla Commissione di esprimersi in merito, ha inteso fare il punto della situazione. Vorrei ringraziarvi di questa opportunità ed accennare brevemente ad alcuni temi. Anzitutto vorrei ricordare il del 21 e 22 maggio scorsi, che è stato un momento di profonda riflessione. Dal 31 gennaio in poi, presentare gli insegnamenti desunti dalla relazione di coesione è stato compito prioritario per me e per i miei collaboratori della Direzione generale della politica regionale. Potete stare certi che farò la mia parte, settimana dopo settimana, sul campo. Venerdì scorso a Helsinki, ad esempio, ho incontrato i venti presidenti delle regioni finlandesi; domani e dopodomani, a Oporto, parteciperò ad un’assemblea della conferenza delle regioni periferiche marittime, dove parleremo di questa futura politica di coesione. Il dibattito deve quindi estendersi e decentrarsi, in modo che rimbalzi verso Bruxelles, ma prima di tutto verso gli Stati membri, un certo numero di idee, istanze e orientamenti. Il del 21 maggio è stato per me un momento molto importante e molto ricco di insegnamenti. Ha visto la partecipazione di numerosi Ministri, ex Primi ministri e Primi ministri in carica e di rappresentanti delle regioni e delle città non solo dei Quindici, ma anche dei paesi candidati, e molti dei contributi sono stati di altissimo livello. Tre sono gli aspetti interessanti di detti contributi e del dialogo di cui ci ha parlato poco fa il Ministro, signora Neyts-Uyttebroeck, che ho avuto il piacere di incontrare a Namur con i quindici Ministri incaricati della politica regionale, su invito della Presidenza belga. Prima di tutto, sottolineo l’interesse che suscita il futuro di questa politica dopo il 2006 in tutti gli Stati membri e nei paesi candidati, nonché l’insistenza di molti sulla dimensione davvero politica della solidarietà europea. Non è solo una questione di denaro. Come ha detto giustamente a nome della Presidenza il Ministro Neyts-Uyttebroeck, è anche l’espressione forse più concreta, più precisa e più visibile dei valori sui quali si fonda l’Unione, la prova che questa Unione non è solo una grande zona di libero scambio e un grande mercato, ma una comunità solidale che dovrà essere un giorno una potenza politica. In secondo luogo, non ho raccolto echi negativi riguardo al processo d’ampliamento. Naturalmente, si avverte una certa preoccupazione, ma anche il senso del dovere storico che spetta all’Unione e l’interesse per i nuovi come per i vecchi Stati membri di promuovere lo sviluppo sostenibile ed equilibrato dell’intero continente europeo. In terzo luogo, per il buon esito del dibattito è fondamentale non dimenticare i fabbisogni delle regioni degli Stati che sono attualmente membri dell’Unione. Ribadisco il mio convincimento: non è perché si faranno entrare nell’Unione regioni molto povere dell’Est – dell’Estonia, della Slovenia, della Polonia, della Bulgaria, eccetera – che le regioni povere o in difficoltà del Nord, del Centro e del Sud, senza parlare delle regioni ultraperiferiche, diventeranno ricche per un colpo di bacchetta magica. Ci saranno ancora, dopo l’ampliamento, problemi e necessità da soddisfare nell’attuale Unione. Ecco il motivo per il quale dobbiamo promuovere il mantenimento di una politica di coesione consona alle nuove sfide economiche ed alla futura geografia dell’Europa. Il secondo punto riguarda la procedura da seguire in futuro. Come sapete, a seguito delle richieste espresse dal Consiglio a giugno, la Commissione si è impegnata a presentare regolarmente allo stesso un rapporto sull’andamento dei lavori relativi alla futura politica di coesione. Questa informazione che devo al Consiglio, la devo, naturalmente, anche al Parlamento europeo. Proporrò alla Commissione di adottare il primo di questi rapporti interinali regolari proprio all’inizio dell’anno prossimo, a gennaio, non appena disporremo di nuove statistiche che chiariranno, aggiorneranno e preciseranno le informazioni sin d’ora contenute nella relazione di coesione. Tengo a precisare che queste nuove statistiche, forniteci da Eurostat, riguardano ad esempio il PIL del 1999 o le statistiche sulla disoccupazione per il 2000. Quindi più le cifre saranno aggiornate, più il dibattito sarà serio ed obiettivo. Questo rapporto interinale di gennaio conterrà pertanto un aggiornamento dei dati e delle analisi della prima parte della relazione sulla coesione consacrata alla situazione delle regioni, ma presenterà anche i risultati dei diversi studi che abbiamo commissionato, nonché l’esito di approfonditi dibattiti e seminari. Posso fornire alcune precisazioni sugli studi complementari da noi commissionati: abbiamo richiesto uno studio sulla situazione insulare, nonché uno studio sull’impatto macroeconomico dei Fondi strutturali. A proposito di quest’ultimo, sarei lieto di fornirvi una serie di dati sull’impatto dei Fondi strutturali in termini di ricadute dirette dell’impegno di questi Fondi nei paesi contributori netti. Ho anche in animo di sollecitare uno studio complementare sulla situazione delle regioni di montagna o delle regioni che presentano perduranti naturali. Per alimentare il dibattito, saranno inoltre organizzati dei seminari nel corso del primo semestre 2002 su ciascuna delle dieci priorità comunitarie individuate nella relazione sulla coesione, con la partecipazione di esperti degli Stati membri e delle regioni che inviteremo in funzione dei diversi temi."@it9 ". Mr President, Madam President, ladies and gentlemen, it is with great pleasure that I can personally bring you up to date, as I am sure you were hoping I would, on the great debate we started on 31 January in this very place, when I came to present you with the second report on economic and social cohesion that the Commission had just approved. On that occasion we, in addition to this presentation, started a debate that I said, and I am anxious to repeat on this very occasion, would be sincere, objective, without any issue being taboo, on one of the great Community policies at the very heart of the perception that we have of our European Union, for it relates to the policy of solidarity. Since 31 January, the debate has been stoked by new contributions. I am thinking in particular of the Cohesion Forum of 21 and 22 May, organised right here thanks to the European Parliament, in agreement with your President and with the support of my colleagues Anna Diamantopoulou and Franz Fischler. My third point involves, whilst still talking about the future, the basis of the debate. On the subject of the basis of the debate, I would like to express, or state once more, three convictions. My first conviction is that within the coming context of this EU enlargement, the Member States and regions will feel the need for more Community cohesion policy and not less. I do not think that a form of unravelling or renationalisation of regional policy should be the way to respond to this requirement, to this need for cohesion in an enlarged EU where there will be – and the figures speak for themselves – more disparities than today. But I am equally resolutely in favour, while reaffirming this need for cohesion and planning these new cohesion and regional policies, to find, with your help, a way to achieve more decentralisation, simplification, and less bureaucracy. As far as we can, I will, using current European procedures, be anxious to search for and propose all means of moving further towards simplification and decentralisation. My second conviction is financial in nature. Even if the financial debate is, strictly speaking, premature today, I am not the only one to consider, as I already said here in a personal capacity, that a financial effort that would globally represent any less than 0.45 % of EU GDP would, in my view, call into question the credibility of the future cohesion policy. I think therefore that I can state once more that, in my opinion, we cannot, without calling into question the credibility of this cohesion policy, fall below this threshold of 0.45 % which is a threshold universally accepted by the Heads of State and Government in Berlin. My third conviction is that future cohesion policy should be fair and non-discriminatory. It should, therefore, be directed towards all regions that have structural difficulties of whatever nature and deal with questions in a heterogeneous fashion, that is to say, regions that are very backward in terms of development, that happen to be mostly in candidate countries, as well as regions within the current Fifteen that have not truly succeeded in the process of true convergence and for which it would be a good idea, at an opportune moment, to find some means of fair treatment, so that they are not penalised by a purely statistical or mechanical effect linked to a threshold or to new methods applied within the framework of the enlarged EU, in order to deal with the problems of certain areas which have particular handicaps or certain worrying social issues such as equal opportunities or the situation of urban areas. In conclusion, Mr President, Madam President, ladies and gentlemen, I would like to remind you that the report we shall put forward at the beginning of next year will take its inspiration from the results of the great debates held in the second half of this year. This is just the first of the meetings I have proposed to hold with you. There will be others before I present you with the third cohesion report in 2004. It is in this frame of mind that I shall be entirely available today and in the forthcoming weeks to listen to your suggestions, your recommendations and your criticisms. At the same time, enlargement negotiations are progressing with all candidate countries. Enlargement, as you know, is one of the main themes of this debate. I would like to reiterate now that we must make a clear distinction between accession negotiations, which are based on the application of the in new Member States, and the reform of structural policies for the period following 2006. The debate that I am inviting you to participate in mainly focuses on the period after 2006. We are, of course, not calling into question what current Member States receive from the Structural Funds from now until 2006. Your Parliament, in requesting the Commission to give its opinion, wanted to take stock of this debate. I would like to thank you, therefore, for this opportunity and thus quickly mention certain points. Firstly, the forum we held on 21 and 22 May was an opportunity for genuine debate, paving the way for other such moments. Since 31 January, the presentation of conclusions from the cohesion report has been, for both myself and my colleagues from the Directorate-General on Regional Policy, a priority. You can be sure that I will fully participate in this debate, week after week, at ground level. Last Friday in Helsinki, for example, I met the twenty Finnish regional Presidents. Tomorrow and the day after, in Oporto, I will attend an assembly of the conference of peripheral maritime regions, where we will discuss this future cohesion policy. In this way, the debate should spread, should move away from the political centre in such a way that it provides firstly the Member States and then Brussels with a certain number of ideas, requests, proof and guidelines. The 21 May forum was a very important moment for me and one that taught many lessons. It brought together a number of ministers, several former prime ministers, current prime ministers, representatives from regions and towns, not only from the fifteen Member States but also from the candidate countries, and many very high-level contributions. I would like to bring to light three aspects of these contributions and the discussion that Mrs Neyts-Uyttebroeck mentioned earlier, that I held in Namur with the fifteen ministers in charge of regional policy, on the invitation of the Belgian Presidency. Firstly, the interest the future of this policy after 2006 arouses in all Member States and candidate countries, and the insistence of many on the truly political dimension of European solidarity. This is not solely a question of money. It is also the expression, as you very clearly stated, Mrs Neyts-Uyttebroeck, on behalf of the Presidency, of possibly the most concrete, the most precise and visible of the values upon which the European Union is founded. The proof that our Union is not just a large free trade area or single market, but also a community of solidarity that should one day be a political force. Secondly, I have had no negative feedback regarding the enlargement process. There is concern, of course, but also a sense of the European Union’s historic obligation and interest in both new and old Member States in assisting in the long-lasting and balanced development of the whole European continent. Thirdly, I have also measured the importance, in order for this debate to succeed, of not forgetting the needs of regions in States that are current members of the EU. I would like once again to state my conviction: we are not of the opinion that by admitting very poor regions in Eastern Europe – Estonia, Slovenia, Poland, Bulgaria and others – into the European Union, that regions that are poor or that are experiencing difficulties in the north, the centre, the south, not to mention the outermost regions, will become rich as if by waving a magic wand. After enlargement there will be problems and needs in the EU as it currently stands. So, ladies and gentlemen, here we have what constitutes, when all is considered, strong encouragement for the maintenance of a cohesion policy that is suited to the new economic challenges and future geography of Europe. My second point concerns procedures for the future. As you know, the Commission has committed itself, following requests from the Council in June, to provide it with a regular report on the development of its work on future cohesion policy. This information, which I must give to the Council, I must also, naturally, give to the European Parliament. I will propose to the Commission that it adopt the first of these regular interim reports at the very beginning of next year, in January, as soon as we have new statistics available. These statistics will explain, update and clarify the information that is already available in the cohesion report. I would like to point out that these new statistics, supplied by Eurostat, will involve, for example, the GDP per capita in 1999, and unemployment statistics for the year 2000. Therefore, the more up-to-date these figures are, the more serious and objective the debate will be. This interim report for the month of January will therefore contain an update of figures and analyses from the first part of the cohesion report devoted to the situation of regions, but it will also present the results of different studies that we have commissioned, as well as lessons learned from the great debates and seminars that have been organised. I can give more details regarding the additional studies commissioned: we have commissioned a study of the situation of the islands, as well as a study on the macroeconomic impact of Structural Funds. With regard to this macroeconomic study, I shall be very eager to provide you with information on the impact of these Structural Funds in terms of the direct impact of the use of these funds in net contributing countries. I also plan to commission an additional study on the situation of mountainous regions or regions that have long-term natural handicaps. In order to stimulate this debate, seminars will be organised during the first half of 2002 on each of the ten Community priorities that have been identified in the cohesion report, with the participation of experts from the Member States and regions who we shall invite in accordance with the various issues."@lv10 "Mijnheer de Voorzitter, mevrouw de voorzitter, geachte afgevaardigden, het doet mij bijzonder veel genoegen dat ook ik nu conform uw wens de balans mag opmaken van dit grote debat dat op 31 januari op deze locatie van start is gegaan. Toen heb ik hier in uw midden het tweede verslag over de economische en sociale cohesie gepresenteerd, een verslag dat toen juist door de Commissie was goedgekeurd. Na deze presentatie zijn wij toen een debat aangegaan waarvan ik heb gezegd - ik herhaal het hier graag - dat het een eerlijk en objectief debat zonder taboes zou worden over een van de belangrijkste vormen van communautair beleid van de Europese Unie. In feite weerspiegelt deze vorm van beleid datgene wat ons met deze Unie voor ogen staat. Het gaat immers om een beleid van solidariteit. Sinds 31 januari zijn er veel nieuwe bijdragen aan dit debat geleverd. Ik denk hierbij met name aan het Forum van 21 en 22 mei over de cohesie, dat hier dankzij het Europees Parlement kon worden georganiseerd met toestemming van uw Voorzitter en in samenwerking met mijn collega's Anna Diamantopoulou en Franz Fischler. Mijn derde punt heeft betrekking op de kern van het debat over de toekomst van het cohesiebeleid. Ik wil u in dit verband nogmaals mijn drie overtuigingen voorleggen. Allereerst ben ik ervan overtuigd dat de lidstaten en regio's met het oog op de komende uitbreiding van de Unie eerder behoefte hebben aan meer dan aan minder communautair cohesiebeleid. Ik denk niet dat minder regionaal beleid of een renationalisatie van dit beleid de juiste manier is om te voorzien in de behoefte aan cohesie na de uitbreiding. De cijfers spreken immers voor zich: na de uitbreiding zullen de ongelijkheden binnen de Unie toenemen. Nu we deze behoefte aan cohesie opnieuw bevestigd hebben en werken aan een nieuw cohesiebeleid en aan een nieuw regionaal beleid, ben ik zeer vastberaden om samen met u te zoeken naar manieren waarop vorm kan worden gegeven aan decentralisatie, vereenvoudiging en beperking van de bureaucratie. Ik zal mijn uiterste best doen om manieren te vinden waarop we de Europese procedures kunnen vereenvoudigen en decentraliseren. Mijn tweede overtuiging ligt op het financiële vlak. Hoewel het nog te vroeg is om nu al een debat over het financiële aspect aan te gaan, ben ik niet de enige die vindt dat 0,45% van het BBP van de Unie de ondergrens vormt voor de financiering van het cohesiebeleid. Zoals ik hier reeds eerder op persoonlijke titel heb aangegeven, denk ik dat een lager percentage de geloofwaardigheid van het toekomstige cohesiebeleid zal aantasten. Mijns inziens mogen we deze ondergrens van 0,45% dus niet passeren. De staatshoofden en regeringsleiders hebben overigens zelf deze ondergrens in Berlijn vastgesteld. Mijn derde overtuiging is dat het toekomstige cohesiebeleid een rechtvaardig beleid dient te worden en geen discriminatoir karakter mag krijgen. Dit betekent dat dit beleid oplossingen moet bieden voor regio's die met zeer verschillende structurele problemen kampen en dat deze problemen niet overal op dezelfde manier moeten worden aangepakt. Het gaat hier om regio's met een bijzonder grote ontwikkelingsachterstand, waarvan de meeste zich in de kandidaat-landen bevinden. De regio's van de huidige vijftien lidstaten hebben het proces van daadwerkelijke convergentie nog niet afgerond. Hiervoor dient straks een rechtvaardige oplossing te komen, want deze regio's mogen niet het slachtoffer worden van statistische verschuivingen of nieuwe drempelwaarden en nieuwe gemiddelden die in de Unie na de uitbreiding zouden moeten gelden. We zullen tot slot rekening moeten blijven houden met de moeilijkheden die sommige gebieden met bijzondere handicaps ondervinden. Ook moet er goed gekeken worden naar gebieden met sociale problemen zoals het ontbreken van gelijke kansen, terwijl ook de stedelijke gebieden niet uit het oog mogen worden verloren. Tot slot, mijnheer de Voorzitter, mevrouw de voorzitter, geachte afgevaardigden, wil ik in herinnering brengen dat in het verslag dat wij begin volgend jaar aan u zullen voorleggen de resultaten verwerkt zullen worden van de grote debatten die in het tweede semester van dit jaar gehouden zullen worden. Dit is mijn eerste uiteenzetting in dit Parlement van het cohesiebeleid. Er zullen er nog meer volgen alvorens ik u het derde cohesieverslag in 2004 zal presenteren. Ik sta nu en in de komende weken dan ook geheel tot uw dienst om te luisteren naar suggesties, aanbevelingen of kritiek. In de tussentijd vorderen de onderhandelingen over de uitbreiding met alle kandidaat-landen gestaag. Zoals u weet is de uitbreiding een van de belangrijkste redenen waarom wij dit debat voeren. Ik wil u hier alvast laten weten dat wij een duidelijk onderscheid willen maken tussen de toetredingsonderhandelingen, die gebaseerd zijn op de toepassing van het communautair acquis op de nieuwe lidstaten, en de hervorming van het structuurbeleid met betrekking tot de periode na 2006. Het debat waarvoor ik u uitnodig heeft dus betrekking op de periode na 2006. Uiteraard is er geen sprake van dat hier de middelen ter discussie worden gesteld die de huidige lidstaten tot 2006 ontvangen in het kader van de structuurfondsen. Uw Parlement wil de balans opmaken met betrekking tot dit debat en heeft daarom de Commissie verzocht hier een verklaring af te leggen. Ik wil u danken voor deze mogelijkheid en zal kort een aantal punten behandelen. Het forum dat wij hier op 21 en 22 mei jongstleden hebben georganiseerd was met een aantal andere momenten een nieuwe mogelijkheid om een werkelijk debat aan te gaan. Sinds 31 januari geef ik zoals mijn medewerkers van het directoraat-generaal Regionaal beleid prioriteit aan het presenteren van de punten uit het cohesieverslag. U kunt er zeker van zijn dat ik week na week actief deelneem aan het debat binnen de Unie. Afgelopen vrijdag was ik bijvoorbeeld in Helsinki, waar ik een ontmoeting had met de twintig Finse regiovoorzitters. Morgen en overmorgen ben ik in Porto, waar ik zal deelnemen aan een vergadering van de Conferentie van Maritieme Perifere Regio's van de Gemeenschap. Tijdens deze vergadering zal gesproken worden over de toekomst van dit cohesiebeleid. Het debat moet zich verspreiden naar de regio's, zodat straks vanuit deze regio's verschillende ideeën, verzoeken, bewijzen of richtsnoeren richting de lidstaten en vervolgens richting Brussel worden gestuurd. Het forum van 21 mei was voor mij een zeer belangrijk moment vol informatie. Meerdere ministers, voormalige en huidige premiers en vertegenwoordigers van regio's en steden waren naar dit forum afgereisd, niet alleen uit de vijftien lidstaten, maar ook uit de kandidaat-landen. Op dit forum werden veel speeches van zeer hoog niveau gehouden. Ik wil hier drie punten noemen die tijdens deze speeches naar voren zijn gekomen en die zijn besproken tijdens de dialoog die in Namen op uitnodiging van het Belgische voorzitterschap plaatsvond met de vijftien ministers van regionaal beleid. Minister Neyts-Uyttebroeck heeft deze dialoog zojuist in herinnering gebracht. Het eerste punt heeft betrekking op de gevolgen van de toekomst van dit beleid na 2006 voor de lidstaten en de kandidaat-landen. Velen hebben benadrukt dat de Europese solidariteit een werkelijk politieke dimensie moet krijgen. Het is niet alleen een geldkwestie. Er dient hier ook zeer concreet, duidelijk en zichtbaar gestalte gegeven te worden aan de waarden die aan de Unie ten grondslag liggen. U hebt dit zojuist zeer duidelijk namens het voorzitterschap verwoord, minister Neyts-Uyttebroeck. Het bewijs moet immers geleverd worden dat deze Unie niet alleen een grote vrijhandelszone en een grote markt is, maar ook een solidaire gemeenschap die in de toekomst ook een politieke macht moet worden. In de tweede plaats heb ik geen negatieve reacties gekregen ten aanzien van het uitbreidingsproces. Uiteraard bestaan er zorgen, maar de Unie is zich bewust van haar historische plicht en van het belang van een duurzame en evenwichtige ontwikkeling van het gehele Europese continent. In de derde plaats acht ik het voor het welslagen van dit debat van groot belang dat de behoeften van de regio's die momenteel lid zijn van de Unie niet over het hoofd worden gezien. Ik wil hier nogmaals mijn overtuiging uitspreken dat de toetreding van de zeer arme regio's in het Oosten - in onder meer Estland, Slovenië, Polen en Bulgarije - er niet toe zal leiden dat de arme, nooddruftige regio's in het noorden, het centrum en het zuiden van de Unie, om nog maar niet te spreken van de ultraperifere regio's, als bij toverslag rijk zullen worden. Na de uitbreiding zullen er ook in de landen van de huidige Unie problemen en behoeften blijven bestaan. Dit punt, geachte afgevaardigden, vormt in feite een krachtig pleidooi voor een cohesiebeleid dat een antwoord biedt op de nieuwe economische uitdagingen en de toekomstige geografische werkelijkheid van Europa. Mijn tweede punt heeft betrekking op de procedure die we met het oog op de toekomst moeten volgen. Zoals u weet heeft de Commissie gehoor gegeven aan de verzoeken die de Raad in juni heeft geuit om regelmatig verslag uit te brengen van de vorderingen die ze boekt met betrekking tot het toekomstige cohesiebeleid. De informatie die ik de Raad doe toekomen, is natuurlijk ook voor het Europees Parlement bestemd. Ik zal de Commissie voorstellen om het eerste van deze regelmatig verschijnende tussentijdse verslagen begin volgend jaar, dat wil zeggen in januari, goed te keuren, zodra we de beschikking hebben over nieuw statistisch materiaal waarmee we de informatie die reeds in het cohesieverslag is opgenomen, kunnen verduidelijken en bijwerken. Deze nieuwe statistieken, die door Eurostat geleverd zullen worden, hebben bijvoorbeeld betrekking op het BBP per hoofd van de bevolking in 1999 en de werkloosheid in 2000. Hoe beter de cijfers zijn bijgewerkt, hoe serieuzer en objectiever het debat kan verlopen. Dit tussentijdse verslag dat in januari zal uitkomen zal dus bijgewerkte cijfers en analyses uit het eerste deel van het cohesieverslag bevatten dat betrekking heeft op de situatie van de regio's. In dit tussentijdse verslag zullen echter ook de resultaten worden opgenomen van de verschillende studies waartoe wij opdracht hebben gegeven en van de lessen die wij uit de grote georganiseerde debatten en seminars hebben geleerd. Ik kan u nadere informatie geven over de aanvullende studies waartoe wij opdracht hebben gegeven. Wij hebben om een studie verzocht over de situatie op de eilanden en om een studie over de macro-economische invloed van de structuurfondsen. In deze laatste studie zal ik u verder graag informatie verstrekken over de directe gevolgen van de structuurfondsen voor de nettobetalers die zich eraan verbonden hebben. Ik wil verder een aanvullende studie laten uitvoeren naar de situatie in de bergregio's en de regio's met een duurzame natuurlijke handicap. Om dit debat een extra impuls te geven zullen er in het eerste semester van 2002 seminars worden georganiseerd over ieder van de tien communautaire prioriteiten die in het cohesieverslag staan opgesomd. Voor deze seminars zullen wij naargelang van de onderwerpen deskundigen uit de lidstaten en regio's uitnodigen."@nl2 "Senhor Presidente, Senhora Presidente, Senhoras e Senhores Deputados, regozijo-me por chegar a minha vez de fazer o ponto da situação, como era vosso desejo, sobre este grande debate que iniciámos a 31 de janeiro último, neste mesmo hemiciclo, quando vim apresentar perante vós o segundo relatório sobre a coesão económica e social que a Comissão acabava de aprovar. Naquela altura, iniciámos, para além desta apresentação, um debate onde afirmei, e faço questão de o repetir diante dos senhores, que será um debate sincero, objectivo, sem quaisquer questões tabu, sobre uma das grandes políticas comunitárias que está precisamente no cerne da imagem e da ideia que temos desta União Europeia, uma vez que se trata da política de solidariedade. Desde essa altura, o debate recebeu novas contribuições. Refiro-me em especial ao Fórum sobre a coesão, realizado nos dias 21 e 22 de Maio, organizado aqui mesmo graças ao Parlamento Europeu, com o acordo da vossa Presidente e a contribuição dos meus colegas Anna Diamantopoulou e Franz Fischler. A minha terceira questão diz respeito, ainda a propósito do futuro, à matéria de fundo do debate. No que se refere à matéria de fundo do debate, gostaria de manifestar ou reiterar três convicções. A minha primeira convicção é a seguinte: tendo num horizonte próximo o alargamento da União, os Estados-Membros e as regiões sentem necessidade de mais política de coesão comunitária em vez de menos coesão. Não creio que a possibilidade de desfazer ou renacionalizar a política regional possa ser o meio para responder a esta exigência, a esta necessidade de coesão numa União alargada em que haverá - e os números falam por si - mais disparidades do que nos dias de hoje. Mas, ao mesmo tempo que reafirmaremos esta necessidade de coesão e que conceberemos esta nova política de coesão e esta nova política regional, sou também, e decididamente, favorável à ideia de procurar convosco os meios que permitam avançar para uma maior descentralização, simplificação, e para uma menor burocracia. Enquanto nos for possível, procurarei, dentro dos procedimentos europeus, encontrar e propor todos os meios que permitam avançar para uma maior simplificação e descentralização. A minha segunda convicção é de ordem financeira. Mesmo que o debate financeiro, chamando as coisas pelos nomes, seja neste momento prematuro, não sou o único a considerar, como aliás já o disse neste mesmo hemiciclo a título pessoal, que um esforço financeiro que representará globalmente 0,45 % do PIB da União é, a meu ver, um patamar mínimo abaixo do qual a credibilidade da política de coesão futura será posta em causa. Penso portanto que há razões para voltar a dizer que, na minha opinião, não poderemos, sob pena de pôr em causa a credibilidade desta política de coesão, descer abaixo deste limiar de 0,45%, que é um limiar globalmente admitido pelos chefes de Estado e de governo em Berlim. A minha terceira convicção é a seguinte: a futura política de coesão deve ser justa e não deve ser discriminatória. Por conseguinte, deve contemplar regiões com dificuldades estruturais muito diferentes e tratar questões de natureza heterogénea, isto é, as regiões muito atrasadas em termos de desenvolvimento e que existem na maior parte dos países candidatos, as regiões dos Quinze de hoje, que não concluíram o processo de convergência real e para as quais haverá que, no momento oportuno, encontrar um tratamento justo, de forma a que não fiquem penalizadas por um efeito estatístico ou mecânico ligado ao limiar ou às novas médias no quadro da União alargada, e, por último, tratar as dificuldades de certas zonas que registam específicos ou determinadas questões sociais preocupantes, como a igualdade de oportunidades ou a situação das zonas urbanas. Para concluir, Senhor Presidente, Senhora Presidente, Senhoras e Senhores Deputados, gostaria de lembrar que o relatório que proporemos no princípio do próximo ano se inspirará nos resultados dos grandes debates realizados no segundo semestre do ano em curso. Não é senão o primeiro dos encontros que vos propus. Haverá ainda outros antes de vos apresentar o terceiro relatório de coesão em 2004. É neste espírito que estou inteiramente ao dispor, hoje e nas próximas semanas, para ouvir as vossas sugestões, as vossas recomendações ou as vossas críticas. Paralelamente, continuam as negociações para o alargamento com o conjunto dos países candidatos. O alargamento, como sabem, constitui uma das razões essenciais deste debate. Gostaria de lembrar aqui, como preâmbulo, a nossa preocupação em distinguir claramente as negociações para a adesão, que se baseiam na aplicação do acervo comunitário nos novos Estados-Membros e da reforma das políticas estruturais para o período que se seguirá a 2006. Por conseguinte, o debate para que vos convido diz respeito ao pós 2006. Não está naturalmente em causa o que os actuais Estados-Membros recebem até 2006, ao abrigo dos Fundos Estruturais. Esta assembleia, ao solicitar à Comissão que se manifeste sobre esta temática, pretendeu fazer o ponto da situação no que se refere a este debate. Gostaria de vos agradecer esta oportunidade e por conseguinte evocar, rapidamente, algumas questões. Antes de mais, o Fórum que abrimos nos dias 21 e 22 de Maio, que foi um momento de verdadeiro debate, precedente de outros momentos. Desde o dia 31 de Janeiro, a apresentação das conclusões do relatório de coesão constitui, não só para mim como para os meus colaboradores da Direcção Geral da Política Regional, uma prioridade. Podem estar certos da minha participação neste debate, no terreno e semana após semana. Por exemplo, na passada sexta-feira em Helsínquia, onde me encontrei com os vinte presidentes das regiões finlandesas, ou amanhã e depois de amanhã no Porto, onde participarei numa assembleia da conferência das regiões periféricas marítimas, em que o tema será a futura política de coesão. Desta forma, o debate deverá propagar-se e descentralizar-se de tal maneira que consiga volver a Bruxelas, e em primeiro lugar aos Estados-Membros, um determinado número de ideias, de pedidos e de provas ou de orientações. Este fórum de 21 de Maio foi para mim um momento extremamente importante e rico em ensinamentos. Reuniu vários ministros, vários antigos Primeiros Ministros e Primeiros Ministros em exercício, com representantes das regiões, das cidades, não apenas dos quinze Estados-Membros, mas também dos países candidatos, e um número alargado de contribuições de elevado nível. Tenho presente três aspectos de todas essas contribuições e do diálogo que a senhora Ministra Neyts-Uyttebroeck evocou há pouco, o diálogo que tive em Namur com os quinze ministros responsáveis pela política regional, a convite da Presidência belga. Primeiro, o interesse que o futuro desta política suscita, após 2006, em todos os Estados-Membros e nos países candidatos, bem como a insistência de muitos na dimensão verdadeiramente política da solidariedade europeia. Não é apenas uma questão de dinheiro. É também a expressão, disse-o e muito bem, Senhora Ministra Neyts-Uyttebroeck, em nome da Presidência, provavelmente a expressão mais concreta, mais precisa e mais visível dos valores que constituem o fundamento da União. A prova de que esta União não se limita exclusivamente a uma grande zona de comércio livre e a um grande mercado, mas é também uma comunidade solidária, que um dia deverá ser uma potência política. Segundo, não registei reacções negativas ao processo de alargamento. Evidentemente que há alguma preocupação, mas há também o sentido do dever histórico que incumbe à União Europeia e o interesse, tanto para os novos como para os antigos Estados-Membros, de ajudar ao desenvolvimento sustentável e equilibrado do conjunto do continente europeu. Terceiro, tendo em vista o êxito deste debate, avaliei igualmente a importância de não esquecer as necessidades das regiões dos Estados actualmente membros da União. E gostaria de reiterar aqui a minha posição: não é porque se vai fazer entrar na União regiões muito pobres de Leste - da Estónia, da Eslovénia, da Polónia, da Bulgária e de outros - que as regiões pobres ou com dificuldades, a Norte, no centro e a Sul, já sem falar das regiões ultraperiféricas, vão ficar ricas como por um toque de varinha mágica. Haverá, após o alargamento, problemas e necessidades na actual União. Eis, Senhoras e Senhores, o que constitui, ao fim e ao cabo, um encorajamento extremamente forte à manutenção de uma política de coesão adaptada aos novos desafios económicos e à futura geografia da Europa. A minha segunda questão diz respeito ao procedimento a ter no futuro. Como sabem, a Comissão comprometeu-se, na sequência dos pedidos expressos pelo Conselho no mês de Junho, a informá-lo regularmente sobre a evolução dos seus trabalhos no âmbito da futura política de coesão. Esta informação que devo comunicar ao Conselho, naturalmente que a devo comunicar também ao Parlamento Europeu. Proporei à Comissão que aprove o primeiro destes relatórios provisórios regulares logo no início do próximo ano, no mês de Janeiro, assim que disponhamos de novas estatísticas que esclarecerão, actualizarão e precisarão as informações que já constam do relatório de coesão. Faço questão de especificar que estas novas estatísticas, que nos são fornecidas pelo Eurostat, dizem respeito, por exemplo, ao PIB por habitante de 1999, ou às estatísticas relativas ao desemprego do ano 2000. Por conseguinte, quanto mais actualizados estiverem os números, mais sério e objectivo será o debate. Este relatório provisório do mês de Janeiro apresentará portanto uma actualização dos números e dos estudos da primeira parte do relatório sobre a coesão, consagrada à situação das regiões. Contudo, apresentará também os resultados dos diferentes estudos que encomendámos, assim como as conclusões dos grandes debates e dos seminários organizados. Posso precisar alguns dos estudos complementares encomendados: encomendámos um estudo sobre a situação das ilhas, assim como um estudo sobre o impacto macro-económico dos Fundos Estruturais. Neste estudo macro-económico, espero sinceramente poder fornecer-vos também informações sobre o impacto destes Fundos Estruturais em termos de consequências directas da autorização destes Fundos nos países contribuintes líquidos. Tenho também o projecto de solicitar um estudo complementar sobre a situação das regiões montanhosas ou das regiões com um natural duradouro. Com o objectivo de contribuir para este debate, serão organizados seminários, ao longo do primeiro semestre de 2002, sobre cada uma das dez prioridades comunitárias identificadas no relatório sobre coesão, os quais contarão com a participação de peritos dos Estados-Membros e das regiões, que convidaremos em função dos vários temas."@pt11 "Herr talman, fru talman, mina damer och herrar ledamöter! Det gläder mig mycket att jag i min tur får sammanfatta läget, något ni önskade er, i denna viktiga debatt som vi inledde just här den 31 januari i år, då jag kom för att redogöra för den andra rapporten om ekonomisk och social sammanhållning, som kommissionen just hade antagit. Förutom att vi då lade fram denna rapport inledde vi som sagt en debatt, och jag vill än en gång säga att det kommer att bli en uppriktig och objektiv debatt – där inga frågor kommer att tabubeläggas – om ett av gemenskapens viktigaste politikområden som står i centrum för den bild och uppfattning vi har om Europeiska unionen, eftersom det handlar om en politik för solidaritet. Sedan dess har nya bidrag gett näring åt debatten. Jag tänker särskilt på forumet om sammanhållningen den 21-22 maj, vilket kunde organiseras här tack vare Europaparlamentet, i samförstånd med er talman och med hjälp av mina kolleger Anna Diamantopoulou och Franz Fischler. Min tredje fråga rör debattens sakinnehåll, och det handlar fortfarande om framtiden. På denna punkt skulle jag vilja framföra, eller upprepa, tre övertygelser. Min första övertygelse är att utsikterna till en kommande utvidgning av unionen får medlemsstaterna och regionerna att känna ett större behov av gemenskapens sammanhållningspolitik, snarare än mindre av sammanhållning. Jag tror inte att ett slags upprivning eller åternationalisering av regionalpolitiken är det rätta sättet att bemöta detta behov, dvs. behovet av sammanhållning i en utvidgad union, där det kommer att finnas fler skillnader än i dag – på den punkten talar siffrorna sitt tydliga språk. Men samtidigt som vi kan bekräfta detta behov av sammanhållning och samtidigt som vi kommer att utforma en ny sammanhållningspolitik och en ny regionalpolitik, är jag också bestämt positiv till att tillsammans med er söka efter ett sätt att röra oss mot ett större mått av decentralisering, förenkling och mindre byråkrati. Inom ramen för de europeiska förfarandena kommer jag att vara angelägen om att söka efter och föreslå medel att skapa ett större mått av förenkling och decentralisering, så mycket vi har möjlighet till. Min andra övertygelse är av finansiell art. Även om det i dag är för tidigt att föra en egentlig finansiell debatt anser jag, vilket jag har påpekat här personligen, och jag är inte ensam om det, att finansiella utgifter som totalt sett motsvarar 0,45 procent av unionens BNI är en miniminivå. Under denna nivå skulle den framtida sammanhållningspolitikens trovärdighet ifrågasättas. Jag anser mig således kunna upprepa att man i mina ögon inte kommer att kunna – om inte sammanhållningspolitikens trovärdighet skall bli ifrågasatt – gå under tröskelvärdet på 0,45 procent. Detta tröskelvärde fick ett allmänt godkännande av stats- och regeringscheferna i Berlin. Min tredje övertygelse är att den framtida sammanhållningspolitiken måste vara opartisk och inte diskriminerande. Den bör således inriktas på regioner med vitt skilda strukturella svårigheter och den bör bemöta frågor av heterogen karaktär. Det handlar om regioner som släpar långt efter i utvecklingen och som till den största delen ligger i kandidatländerna samt regioner inom dagens 15 medlemsländer som inte har fullbordat konvergeringsprocessen och som i sinom tid behöver en rättvis behandling, så att de inte blir straffade genom en statistisk eller mekanisk effekt som beror på ett nytt tröskelvärde eller nya genomsnitt i den utvidgade unionen, och slutligen handlar det om svårigheter i vissa områden med särskilda handikapp eller vissa sociala frågor som väcker oro, såsom lika möjligheter eller situationen i tätortsområden. Herr talman, fru ordförande, mina damer och herrar ledamöter! Sammanfattningsvis skulle jag vilja framhålla att nästa års rapport kommer att inspireras av resultaten från de stora debatterna under det här årets andra hälft. Detta är bara det allra första datumet jag har föreslagit för er. Tillfällena kommer att bli fler innan jag lägger fram den tredje sammanhållningsrapporten 2004. I den andan står jag helt och fullt till ert förfogande i dag och under de kommande veckorna, för att lyssna till era förslag, era rekommendationer och er kritik. Samtidigt framskrider utvidgningsförhandlingarna med samtliga kandidatländer. Utvidgningen är som ni vet ett av huvudskälen till denna debatt. Jag skulle inledningsvis vilja påpeka att vi är angelägna om att göra en klar åtskillnad mellan medlemskapsförhandlingarna, som grundas på de nya medlemsstaternas tillämpning av gemenskapens regelverk, och reformen av strukturpolitiken för perioden efter 2006. Den debatt jag inbjuder er att delta i handlar således om tiden efter 2006. Självklart är det inte fråga om att ifrågasätta det strukturstöd som de nuvarande medlemsstaterna tar emot fram till 2006. Genom att be kommissionen att uttala sig önskade kammaren en sammanfattning av läget i debatten. Jag skulle vilja tacka er för detta tillfälle och snabbt framhålla ett antal punkter. Först och främst det forum som vi inledde den 21-22 maj, som var ett tillfälle för riktig debatt och som förebådade ytterligare sådana tillfällen. Sedan den 31 januari har jag själv och mina medarbetare i generaldirektoratet för regionalpolitik prioriterat att redogöra för lärdomarna i sammanhållningsrapporten. Ni kan vara förvissade om att jag deltar i debatten ute i samhället, vecka efter vecka. Till exempel i Helsingfors förra fredagen, där jag mötte 20 finländska regionala ordförande, och de två kommande dagarna, då jag kommer att delta i en konferens för avlägset belägna kustområden, där vi kommer att tala om sammanhållningspolitikens framtid. På det här sättet kommer debatten att spridas och decentraliseras så att Bryssel – i första hand medlemsstaterna – får idéer, förfrågningar, belägg eller riktlinjer. För mig var forumet den 21 maj ett mycket viktigt tillfälle som gav många lärdomar. Där samlades flera ministrar, flera f.d. och nuvarande premiärministrar tillsammans med företrädare för regioner och städer, inte endast från de 15 medlemsstaterna, utan även från kandidatländerna, och många av bidragen låg på en mycket hög nivå. Jag skall ta upp tre aspekter på alla dessa bidrag samt min dialog, som minister Neyts-Uyttebroeck talade om för en stund sedan, med de 15 ministrar som ansvarar för regionalpolitik, en dialog som det belgiska ordförandeskapet hade bjudit in till. För det första: det intresse som framtiden för detta politikområde efter 2006 väcker i alla medlemsstater och kandidatländer, och det faktum att många insisterar på den verkligt politiska dimensionen av den europeiska solidariteten. Detta är inte bara en fråga om pengar. Det är också, vilket ni fru minister Neyts-Uyttebroeck uttryckte mycket bra å ordförandeskapets vägnar, det kanske mest konkreta, tydliga och synliga uttrycket för de värderingar som unionen grundas på. Detta är ett bevis för att unionen inte bara är en stor frihandelszon och stor marknad, utan också en solidarisk gemenskap, och att den en dag kommer att bli en politisk makt. För det andra har jag inte fått något negativt gensvar i fråga om utvidgningsprocessen. Självklart finns det en oro, men också en känsla av det historiska ansvar som ligger på unionen och intresset hos nya såväl som gamla medlemsstater för att bidra till en hållbar och balanserad utveckling av hela den europeiska kontinenten. För att denna debatt skall bli en framgång har jag för det tredje också insett att man inte får glömma behoven i regioner inom de stater som nu är medlemmar av unionen. Och jag vill här upprepa min övertygelse: de fattiga regionerna eller regionerna i svårigheter i norra, centrala och östra Europa, för att inte tala om de yttersta randområdena, kommer inte att bli rika som genom ett trollslag på grund av att man tar in mycket fattiga regioner från öst – Estland, Slovenien, Polen och Bulgarien och andra. Den nuvarande unionen kommer att ha problem och behov även efter utvidgningen. Detta, mina damer och herrar, utgör när allt kommer omkring en mycket stark uppmuntran till att behålla sammanhållningspolitiken, anpassad efter nya viktiga ekonomiska frågor och Europas framtida geografi. Min andra fråga rör framtidens metoder. Som ni vet har kommissionen på rådets begäran från juni månad åtagit sig att regelbundet rapportera om utvecklingen av vårt arbete om den framtida sammanhållningspolitiken. Den information som jag skall överlämna till rådet kommer jag givetvis också att ge Europaparlamentet. Jag kommer att föreslå kommissionen att den första av dessa etapprapporter skall antas i början av nästa år, i januari, så snart vi har fått ny statistik som klargör, uppdaterar och preciserar den information som redan finns i sammanhållningsrapporten. Jag vill förtydliga att denna nya statistik, som vi får från Eurostat, exempelvis rör BNI per invånare under 1999 och arbetslöshetsstatistik för år 2000. Ju färskare siffror desto mer seriös och objektiv blir debatten. Etapprapporten i januari kommer således att innefatta uppdaterade siffror och analyser av sammanhållningsrapportens första del, som ägnas åt regionernas situation. Där kommer vi också att redogöra för resultaten av olika studier som vi har beställt samt lärdomar från stora debatter och seminarier som anordnats. Jag vill klargöra följande i fråga om de kompletterande studier som vi har beställt: vi har beställt en studie om öarnas situation och en studie om strukturfondernas makroekonomiska inverkan. Med denna makroekonomiska studie skulle jag mycket gärna vilja ge er information om vilka direkta återverkningar användningen av strukturfonder får i länder som är nettobetalare. Jag har också planer på att begära en kompletterande studie om situationen i bergsområden och regioner med naturliga permanenta handikapp. För att berika debatten kommer seminarier att anordnas under första halvåret 2002 om var och en av gemenskapens tio prioriteringar, som identifierades i sammanhållningsrapporten. Vid dessa seminarier kommer experter från medlemsstaterna och regionerna att delta, olika experter som vi bjuder in i förhållande till vilken fråga som behandlas."@sv13
lpv:unclassifiedMetadata	"Barnier,"12,6 "Comisión"12 "Commission"6 "Forum"9 "acquis"1,9 "acquis communautaire"10,3 "handicap"11,9 "handicaps"11 "in situ"12 "pro capite"9

Named graphs describing this resource:

The resource appears as object in 2 triples

Context graph