Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-07-04-Speech-3-184"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20010704.5.3-184"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Arvoisa puhemies, tämän mietinnön käsittely on monin tavoin osoittanut ihmisoikeuksien sietämättömän keveyden raskaan päiväkohtaisen politiikan puristuksessa. Silti ihmisoikeudet, joita on jopa kutsuttu aikamme viimeiseksi maalliseksi uskonnoksi, ovat päivän politiikkaa perustavampia. Politiikka on välttämätöntä, jotta meidän ei tarvitse katsoa historiaa suoraan silmästä silmään. Mutta samalla voi hämärtyä se tosiseikka, että ihmisoikeudet eivät ole vain kätevä väline poliittisten päämäärien ajamiseksi, pahimmillaan alibi reaalipolitiikan sanelemille toimille tai toimimattomuudelle. Ihmisoikeudet ovat temaattisia, systemaattisia ja ennen kaikkea normatiivisia. Ne ovat kulttuurisen evoluutiomme tulos, ne edustavat niitä arvoja, joihin historiallinen muutos mukaan luettuna Euroopan unionin kehitys ankkuroituu. Niitä ei tule eikä voi uhrata pelkän poliittisen tarkoituksenmukaisuuden tai retoristen sitoumusten alttarille. Jotta EU:lla olisi jonakin päivänä todellinen yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, sen on tukeuduttava yhteiseen ihmisoikeusstrategiaan.
Juuri nyt olemme mielestäni menossa oikeaan suuntaan. Sisäisesti EU:n oman perusoikeuskirjan julistus ja ulkoisesti niin EU:n vuosittainen ihmisoikeusraportti kuin etenkin komission tuore tiedonanto sisältävät arvokkaita näkökohtia ihmisoikeustyön tehostamiseksi. Puheenjohtajavaltio Belgia, jonka ulkoministeri Michel on ilahduttavaa kyllä täällä osallistumassa tähän keskusteluun, on korostanut tarvetta lisätä koherenssia ja johdonmukaisuutta, mikä toivottavasti ylittää pelkän poliittisen korrektiuden vaatimukset, samoin kuin ihmisoikeuksien läpäisyä, avoimuutta ja selkeiden prioriteettien asettamista, joita täydennetään myös yleisten asioiden neuvoston 25. kesäkuuta 2001 antamissa johtopäätöksissä.
Vuosikertomuksessa painotettiin hallitusten ja kansalaisyhteiskunnan välisen vuoropuhelun ja yhteistyön tärkeyttä. Kuten komission jäsen Patten totesi Suomen puheenjohtajakaudella vuonna 1999 pidetyssä EU:n ensimmäisessä ihmisoikeusfoorumissa, olisi älyllistä vandalismia jättää huomioimatta hallituksiin sitoutumattomien kansalaisjärjestöjen mielipiteet, sillä eurooppalaisen ihmisoikeusyhteisön tieto ja kokemus ovat vertaansa vailla koko maailmassa. Mutta meidän on aloitettava parantamalla omia toimintatapojamme. Jos strategiaa ei ole, taktiikasta tulee strategiaa, mikä tarkoittaa että poliittiset ad hoc -toimet syrjäyttävät luonteeltaan perustavat ja itseisarvoiset ihmisoikeus- ja oikeusvaltioperiaatteet. Luennoimme niistä kernaasti muille, mutta osaamme sivuuttaa ne pakottavista poliittisista syistä, kuten aivan viime viikolla Slobodan Milosevicin hätäisen luovutuksen yhteydessä. Olkoonkin, että se oli merkittävä oikeudellinen ja poliittinen virstanpylväs ja ilmensi kehkeytymässä olevaa uutta doktriinia, jonka mukaan valtiosuvereneetti voi joutua väistymään yleismaailmallisten ihmisoikeuksien saadessa etusijaa.
Meidän on oltava johdonmukaisia myös arvostellessamme kolmansia maita ja etenkin eräitä EU:n hakijamaita, jopa Turkkia. Jotta kova kritiikki olisi oikeutettua, sen on perustuttava reiluun peliin ja tasapuoliseen kohteluun. Muussa tapauksessa EU:n laajentuminen voi alkaa enenevästi muistuttaa Potemkinin kulissien vuoropuhelua, jossa hakijat toteuttavat kosmeettisia muutoksia sopeutuakseen EU:n pettävän, jopa tekopyhän, julkisivun takaa esitettyihin vaatimuksiin.
Tämän vuoden ihmisoikeusmietintö, jonka ulkoasioiden, ihmisoikeuksien sekä yhteisen turvallisuuden ja puolustuspolitiikan valiokunta hyväksyi yksimielisesti, käsittää lukuisia ehdotuksia, joiden tarkoituksena on tehostaa EU:n ihmisoikeuspolitiikkaa kolmansiin maihin nähden. Temaattiset aihekohtaiset valinnat näyttäisivät sen valossa parhaalta keinolta, kuten jo nyt on asianlaita kuolemanrangaistusta ja kidutusta koskevien EU:n suuntaviivojen ja yhteisten kannanottojen kohdalla. EU:n omien asiantuntijoiden välisen vuoropuhelun ja avoimuuden lisääminen on ensiarvoisen tärkeää, mutta meidän olisi kyettävä myös entistä rohkeammin käyttämään konfliktien ennaltaehkäisemiseksi ja ihmisoikeuksien edistämiseksi jo olemassa olevia keinoja, kuten sopimuksiin kolmansien maiden kanssa sisältyviä ihmisoikeuslausekkeita, silloinkin kun kohteena on vaikkapa Venäjä.
Mietinnön keskeisenä teemana on sananvapaus, ei vain siksi, että sitä uhkaavat sekä perinteiset että aivan uudet vaarat, vaan koska sillä on strateginen merkitys kaikkien ihmisoikeuksien – niin ensimmäisen, toisen kuin kolmannenkin sukupolven oikeuksien – kohentamisessa ja niiden loukkausten paljastamisessa. Olisi naiivia vähätellä ihmisoikeuksien merkitystä. On korkea aika panna nyt periaatteita käytäntöön ja ryhtyä määrätietoisesti pragmaattisiin toimiin yhtenäisen ihmisoikeusstrategian luomiseksi koko EU:lle."@fi5
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, behandlingen af denne betænkning har på flere måder vist, hvor uacceptabelt lidt menneskerettighederne fylder i den daglige politik. Alligevel er menneskerettighederne, som endda er blevet kaldt vores tids sidste verdslige religion, bedre begrundet end dagens politik. Politikken er nødvendig, så vi ikke skal se historien lige i øjnene. Men samtidig kan det faktum, at menneskerettighederne ikke alene er et praktisk instrument til at opnå politiske formål, men i værste fald også et alibi til handlinger eller handlingslammethed bestemt af realpolitikken, blive uklart. Menneskerettighederne er tematiske, systematiske og først og fremmest normative. De er et resultat af vores kulturelle evolution, de repræsenterer de værdier, hvorpå historiske ændringer inklusive udviklingen i EU forankres. De bør eller kan ikke ofres på et alter, som kun består af politisk formålstjenlighed eller retoriske forpligtelser. For at EU en dag kan få en reel, fælles udenrigs- og sikkerhedspolitik skal den ty til en fælles strategi for menneskerettighederne.
Netop nu er vi efter min mening på vej i den rigtige retning. Internt indeholder EU's egen erklæring om chartret om grundlæggende rettigheder og eksternt såvel EU's årlige beretning om menneskerettigheder som Kommissionens friske meddelelser i særdeleshed værdifulde standpunkter til fremme af arbejdet for menneskerettigheder. Formandskabet Belgien, hvis udenrigsminister Michel har glædet os ved at deltage her i forhandlingen, har påpeget behovet for mere kohærens og konsekvens, hvilket forhåbentlig overgår kravene til lutter politisk korrekthed. Ligeledes har de påpeget gennemførelsen af menneskerettighederne, åbenhed og fastlæggelse af klare prioriteter, som også er indeholdt i konklusionerne fra Rådet (almindelige anliggender) af 25. juni 2001.
Den årlige beretning påpeger, at dialog og samarbejde mellem regeringerne og borgersamfundet er vigtigt. Som kommissær Patten konstaterede under det finske formandskab ved EU's første menneskerettighedskonference i 1999, er det fornuftig vandalisme ikke at tage hensyn til ngo'ernes holdninger, for viden og erfaringer i det europæiske menneskerettighedssamfund er enestående i hele verden. Men vi skal begynde med at forbedre vores egne handlemåder. Hvis der ikke findes strategi, bliver taktikken til strategi, hvilket vil sige, at politiske ad hoc-aktiviteter overgår de menneskerettigheds- og retstatsprincipper, som er af grundlæggende natur og numerisk værdi. Vi giver gerne lektioner om dem til andre, men vi er i stand til at forbigå dem af tvingende politiske grunde, som netop i sidste uge i forbindelse med den hastige udlevering af Slobodan Milosevic. Måske var det en betydningsfuld juridisk og politisk milepæl og et udtryk for en ny, spirende doktrin, hvorefter statssuveræniteten kan blive nødt til at blive tilsidesat, når de universale menneskerettigheder finder fodfæste.
Vi skal være konsekvente, også når vi kritiserer tredjelande og specielt, når vi kritiserer visse af EU's ansøgerlande, endda Tyrkiet. For at en hård kritik kan være berettiget, skal den bygge på fairplay og objektiv behandling. Ellers kan EU's udvidelse i stigende grad komme til at ligne dialogen i Potemkins kulisser, hvor ansøgerne gennemfører kosmetiske ændringer for at kunne tilpasse sig til EU's svigtende, endda hykleriske krav stillet bag facaden.
Dette års menneskerettighedsberetning, som Udvalget om Udenrigsanliggender, Menneskerettigheder, Fælles Sikkerhed og Forsvarspolitik vedtog énstemmigt, omfatter talrige forslag, hvis formål er at effektivisere EU's menneskerettighedspolitik i forhold til tredjelandene. På den baggrund ser tematiske, emneorienterede valg ud til at være den bedste løsning, som det allerede er gældende for EU's retningslinjer og fælles holdninger, hvad angår dødsstraf og tortur. Det er af afgørende betydning at øge dialogen og åbenheden mellem EU's egne eksperter, men vi bør desuden mere modigt end før udnytte de eksisterende instrumenter, som erklæringer om menneskerettighederne indeholdt i aftaler med tredjelande, til at forebygge konflikter og til fremme af menneskerettighederne, også når det gælder f.eks. Rusland.
Betænkningens essentielle tema er ytringsfrihed, ikke kun fordi den er truet både af traditionelle og nye risici, men fordi den har en strategisk betydning for forbedringen af alle menneskerettigheder - såvel første som anden og tredje generationers rettigheder - og for afsløring af krænkelser af dem. Det vil være naivt at underkende vigtigheden af menneskerettighederne. Det er på høje tid nu at føre principperne ud i livet og målbevidst påbegynde pragmatiske foranstaltninger for at skabe en fælles menneskerettighedsstrategi for hele EU."@da1
".
Herr Präsident, die Arbeit an diesem Bericht hat auf vielfältige Art und Weise die unerträgliche Leichtigkeit der Frage der Menschenrechte unter den Zwängen der harten Tagespolitik aufgezeigt. Gleichwohl sind die Menschenrechte, die bisweilen gar als die letzte säkulare Religion bezeichnet werden, von fundamentalerer Bedeutung als die Fragen der Tagespolitik. Politik ist unverzichtbar, um der Geschichte nicht unmittelbar Auge in Auge gegenübertreten zu müssen. Dennoch kann einem der Gedanke kommen, dass die Menschenrechte mehr sind als nur ein gängiges Mittel zur Erreichung politischer Ziele, schlimmstenfalls ein Alibi für ein von der Realpolitik diktiertes Handeln oder eben ein entsprechendes Nichtstun. Menschenrechte haben einen thematischen, einen systemischen und vor allem auch einen normativen Charakter. Sie sind das Ergebnis unserer kulturellen Evolution, sie repräsentieren jene Werte, auf die sich historische Veränderungen, einschließlich der Entwicklung der Europäischen Union, stützen. Sie können und dürfen nicht auf dem Altar der bloßen politischen Zweckmäßigkeit oder der rhetorischen Absichtserklärungen geopfert werden. Damit die EU eines Tages über eine wirkliche Gemeinsame Außen- und Sicherheitspolitik verfügt, muss diese sich auf eine gemeinsame Menschenrechtsstrategie stützen.
Gerade jetzt haben wir uns meiner Ansicht nach auf den richtigen Weg begeben. Die Veröffentlichung der EU-Menschenrechtscharta im Bereich des Innern und die Verabschiedung des Jahresberichts über die Menschenrechte sowie insbesondere die jüngste Erklärung der Kommission im Bereich der Außenpolitik enthalten wertvolle Anregungen für eine effizientere Menschenrechtstätigkeit. Die belgische Ratspräsidentschaft, deren Außenminister Michel hier mit einer erfreulichen Selbstverständlichkeit an den Beratungen teilnimmt, hat die Notwendigkeit unterstrichen, die Kohärenz und Konsequenz
zu steigern, was hoffentlich über den Anspruch der reinen
hinausgeht, ebenso die Entfaltung der Menschenrechte, die Transparenz und die klare Prioritätensetzung, die bereits in den Schlussfolgerungen des Rates „Allgemeine Angelegenheiten“ vom 25. Juni 2001 auch ergänzend aufgeführt werden.
In dem Jahresbericht wird die Bedeutung des Dialogs und der Zusammenarbeit zwischen den Regierungen und der Zivilgesellschaft hervorgehoben. Wie Herr Patten auf dem während des finnischen Vorsitzes im Jahre 1999 durchgeführten ersten EU-Menschenrechtsforum erklärt hat, wäre es geistiger Vandalismus, die Auffassungen der Nichtregierungsorganisationen unberücksichtigt zu lassen, da das Wissen und die Erfahrungen der europäischen Menschenrechtsgemeinschaft weltweit ihresgleichen suchen. Aber wir müssen auch damit beginnen, unsere eigenen Handlungsweisen zu optimieren. Wo es keine Strategie gibt, da wird die Taktik zur Strategie, was bedeutet, dass politische Ad-hoc
Maßnahmen die ihrem Wesen nach fundamentalen und eigenständigen Menschenrechts- und Rechtsstaatsprinzipien verdrängen. Bereitwillig halten wir für andere darüber Vorträge, gleichzeitig macht es uns aber auch nichts aus, diese Prinzipien aus zwingenden politischen Gründen beiseite zu schieben, wie gerade in der vergangenen Woche bei der plötzlichen Auslieferung von Slobodan Milosevic geschehen. Sei es wie es sei, vielleicht war dies ja ein bedeutender rechtlicher und politischer Meilenstein und Ausdruck einer sich entwickelnden neuen Doktrin, wonach die Notwendigkeit bestehen kann, dass die staatliche Souveränität dem Vorrang der Erreichung universeller Menschenrechte weichen muss.
Wir müssen konsequent sein, auch bei unserer Kritik an Drittstaaten und insbesondere an gewissen EU-Bewerberländern, selbst bei der Türkei. Damit eine harte Kritik auch gerechtfertigt ist, muss sie auf fairen Spielregeln und auf Gleichbehandlung basieren. Anderenfalls kann die EU-Erweiterung in zunehmendem Maße den Anschein eines Dialogs nach Art eines Potemkinschen Dorfes erwecken, bei dem die Bewerber kosmetische Veränderungen vornehmen, um den trügerischen, ja sogar scheinheiligen, hinter den Kulissen aufgestellten Forderungen der EU gerecht zu werden.
Der diesjährige Menschenrechtsbericht, den der Ausschuss für auswärtige Angelegenheiten, Menschenrechte, gemeinsame Sicherheit und Verteidigungspolitik einstimmig angenommen hat, enthält eine Vielzahl von Vorschlägen für eine effizientere Menschenrechtspolitik der EU gegenüber Drittstaaten. Thematische und auf konkrete Anlässe bezogene Differenzierungen erscheinen in diesem Lichte als das beste Mittel, wie es schon jetzt bei den Richtlinien oder den Gemeinsamen Standpunkten zur Todesstrafe oder zur Folter der Fall ist. Die Ausweitung des Dialogs und der Transparenz zwischen den Fachleuten innerhalb der EU ist von allerhöchster Wichtigkeit, aber wir sollten auch dazu in der Lage sein, mutiger als in der Vergangenheit von den uns bereits zur Verfügung stehenden Instrumenten zur Konfliktprävention und zur Wahrung der Menschenrechte Gebrauch zu machen, wie beispielsweise den Menschenrechtsklauseln in Verträgen mit Drittstaaten, und auch dann, wenn es sich beispielsweise um Russland handelt.
Das zentrale Thema des Berichts ist die Meinungsfreiheit, und dies nicht nur aus dem Grunde, dass sie sowohl von traditionellen, als auch von ganz neuen Gefahren bedroht wird, sondern auch deshalb, weil sie eine strategische Bedeutung für die Aufwertung sämtlicher Menschenrechte - das heißt, gleichermaßen der Rechte der ersten, der zweiten und der dritten Generation - wie auch der Aufdeckung der entsprechenden Menschenrechtsverletzungen hat. Es wäre naiv, die Bedeutung der Menschenrechte zu unterschätzen. Es ist höchste Zeit, jetzt Prinzipien in Kraft zu setzen und zielgerichtet pragmatische Maßnahmen zu ergreifen, um eine gemeinsame Menschenrechtsstrategie für die gesamte EU zu schaffen."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, η εξέταση της έκθεσης αυτής έχει αποδείξει με πολλούς τρόπους την απίστευτη ελαφρότητα των ανθρωπίνων δικαιωμάτων που συνθλίβονται κάτω από το βάρος της επίκαιρης πολιτικής. Και όμως, τα ανθρώπινα δικαιώματα, τα οποία μάλιστα έχουν επονομασθεί η τελευταία κοσμική θρησκεία της εποχής μας, είναι πιο θεμελιώδη από την επίκαιρη πολιτική. Η πολιτική είναι αναγκαία, προκειμένου να μην χρειαστεί να έρθουμε πρόσωπο με πρόσωπο με την Ιστορία. Ταυτόχρονα, όμως, μπορεί να επισκιασθεί το γεγονός ότι τα ανθρώπινα δικαιώματα δεν είναι μόνο ένα χρήσιμο εργαλείο για την προάσπιση πολιτικών στόχων, αλλά, στη χειρότερη περίπτωση, αποτελούν το άλλοθι για τις δράσεις ή την αδράνεια που υπαγορεύει η ρεαλιστική πολιτική. Τα ανθρώπινα δικαιώματα είναι θεματικά, συστηματικά και, πρωτίστως, κανονιστικά. Είναι το αποτέλεσμα της πολιτισμικής μας εξέλιξης και αντιπροσωπεύουν τις αξίες εκείνες, με τις οποίες είναι δεμένη η ιστορική αλλαγή, συμπεριλαμβανομένης της εξέλιξης της Ευρωπαϊκής Ένωσης. Δεν πρέπει και δεν επιτρέπεται να θυσιάζονται στον βωμό της καθαρά πολιτικής σκοπιμότητας ή των ρητορικών δεσμεύσεων. Προκειμένου να αποκτήσει η ΕΕ κάποια μέρα μια αληθινή κοινή εξωτερική πολιτική και πολιτική ασφαλείας, πρέπει να στηριχθεί σε μια κοινή στρατηγική για τα ανθρώπινα δικαιώματα.
Νομίζω πως τώρα ακριβώς οδεύουμε προς τη σωστή κατεύθυνση. Στο εσωτερικό, η επίσημη διακήρυξη του Χάρτη των Θεμελιωδών Δικαιωμάτων της ΕΕ και, στο εξωτερικό, αφενός η ετήσια έκθεση της ΕΕ για τα ανθρώπινα δικαιώματα και αφετέρου, και κυρίως, η πρόσφατη ανακοίνωση της Επιτροπής περιέχουν πολύτιμες απόψεις για να ενταθεί το έργο στον τομέα των ανθρωπίνων δικαιωμάτων. Η προεδρεύουσα χώρα, το Βέλγιο, της οποίας ο Υπουργός Εξωτερικών κ. Michel, προς μεγάλη μας ευχαρίστηση, βρίσκεται εδώ και συμμετέχει στη συζήτηση αυτή, έχει τονίσει την ανάγκη να αυξηθεί η συνοχή και η συνέπεια, πράγμα που ας ελπίσουμε θα υπερβαίνει τις απαιτήσεις της πολιτικής ορθότητας, καθώς και την προώθηση των ανθρωπίνων δικαιωμάτων, τη διαφάνεια και τον καθορισμό σαφών προτεραιοτήτων, οι οποίες συμπληρώνονται και στα συμπεράσματα που εξέδωσε το Συμβούλιο Γενικών Υποθέσεων στις 25 Ιουνίου 2001.
Στην ετήσια έκθεση τονίστηκε η σημασία του διαλόγου και της συνεργασίας μεταξύ των κυβερνήσεων και της κοινωνίας των πολιτών. Όπως επεσήμανε ο Επίτροπος Patten στο πρώτο φόρουμ της ΕΕ για τα ανθρώπινα δικαιώματα, που διεξήχθη το 1999 κατά τη διάρκεια της φινλανδικής Προεδρίας, θα αποτελούσε πνευματικό βανδαλισμό να αγνοήσουμε τις απόψεις των μη κυβερνητικών οργανώσεων, δεδομένου ότι η γνώση και η εμπειρία της ευρωπαϊκής κοινότητας των ΜΚΟ για τα ανθρώπινα δικαιώματα είναι απαράμιλλη σε ολόκληρο τον κόσμο. Πρέπει όμως να ξεκινήσουμε από τη βελτίωση των δικών μας μεθόδων δράσεως. Εφόσον δεν υπάρχει στρατηγική, η τακτική μετατρέπεται σε στρατηγική, πράγμα που σημαίνει ότι οι ad hoc πολιτικές δράσεις υποσκελίζουν τις, εκ φύσεως, θεμελιώδεις και απόλυτης αξίας αρχές των ανθρωπίνων δικαιωμάτων και του κράτους δικαίου. Κάνουμε, πολύ πρόθυμα, μάθημα στους άλλους για τις αρχές αυτές, είμαστε όμως ικανοί να τις παραβλέψουμε για επιτακτικούς πολιτικούς λόγους, όπως συνέβη μόλις την περασμένη εβδομάδα, στο πλαίσιο της εσπευσμένης παράδοσης του Σλόμπονταν Μιλόσεβιτς. Έστω και αν το γεγονός αυτό απετέλεσε νομικό και πολιτικό ορόσημο και έκφραση του αναδυόμενου νέου δόγματος, σύμφωνα με το οποίο η εθνική κυριαρχία ενός κράτους μπορεί να αναγκαστεί να υποχωρήσει, καθώς τα οικουμενικά ανθρώπινα δικαιώματα αποκτούν προτεραιότητα.
Πρέπει να είμαστε επίσης συνεπείς στην κριτική που ασκούμε στις τρίτες χώρες και, ειδικά, σε ορισμένες υποψήφιες για ένταξη στην ΕΕ χώρες, μεταξύ των οποίων και στην Τουρκία. Για να είναι δικαιολογημένη η σκληρή κριτική, πρέπει να βασίζεται στους κανόνες του τίμιου παιχνιδιού και στην ισότιμη μεταχείριση. Σε κάθε άλλη περίπτωση, η διεύρυνση της ΕΕ μπορεί να αρχίσει να θυμίζει, όλο και περισσότερο, διάλογο σκηνών του θωρηκτού Ποτέμκιν, όπου οι υποψήφιες χώρες θα πραγματοποιούν επιφανειακές αλλαγές, για να προσαρμοσθούν στις εκπεφρασμένες απαιτήσεις που βρίσκονται πίσω από το απατηλό, ακόμη και ψευδευλαβές, προσωπείο της ΕΕ.
Η φετινή ετήσια έκθεση του ΕΚ για τα ανθρώπινα δικαιώματα, την οποία ενέκρινε ομόφωνα η Επιτροπή Εξωτερικών Υποθέσεων, Δικαιωμάτων του Ανθρώπου, Κοινής Ασφάλειας και Αμυντικής Πολιτικής, περιλαμβάνει πολυάριθμες προτάσεις που σκοπός τους είναι να εντείνουν την πολιτική της ΕΕ για τα ανθρώπινα δικαιώματα όσον αφορά τις τρίτες χώρες. Υπό το φως της έκθεσης αυτής, το βέλτιστο μέσο φαίνεται να είναι οι επιλογές κατά θεματική ενότητα, όπως συμβαίνει ήδη σήμερα με τις κατευθυντήριες γραμμές και τις κοινές θέσεις της ΕΕ που αφορούν τη θανατική ποινή και τα βασανιστήρια. Ο διάλογος μεταξύ των εμπειρογνωμόνων της ΕΕ και η αύξηση της διαφάνειας είναι ζωτικής σημασίας, θα πρέπει όμως να είμαστε επίσης ικανοί, με περισσότερο θάρρος πλέον, να χρησιμοποιήσουμε τα ήδη υπάρχοντα μέσα για την πρόληψη των συγκρούσεων και την προαγωγή των ανθρωπίνων δικαιωμάτων, όπως είναι οι ρήτρες για τα ανθρώπινα δικαιώματα που περιέχονται στις συμφωνίες μας με τις τρίτες χώρες, συμπεριλαμβανομένης της Ρωσίας.
Κεντρικό θέμα της παρούσας έκθεσης είναι η ελευθερία της έκφρασης, όχι μόνο λόγω του ότι απειλείται από τους παραδοσιακούς, καθώς και από εντελώς νέους κινδύνους, αλλά διότι έχει στρατηγική σημασία στη διαδικασία βελτίωσης όλων των ανθρωπίνων δικαιωμάτων - πρώτης, δεύτερης και τρίτης γενιάς - και στην αποκάλυψη των παραβιάσεων τους. Θα ήταν αφελές να υποτιμήσει κανείς τη σημασία των ανθρωπίνων δικαιωμάτων. Είναι ώρα πια να εφαρμόσουμε στην πράξη τις αρχές και να προβούμε αποφασιστικά σε θετικές δράσεις, για να δημιουργήσουμε μια κοινή στρατηγική για τα ανθρώπινα δικαιώματα σε ολόκληρη την ΕΕ."@el8
"Mr President, the discussion of this report has in many ways shown the intolerably lightweight attitude to human rights amid the daily pressures of serious politics. Nevertheless, human rights, which have even been called the last temporal religion of our time, go deeper than the politics of the day. Politics is necessary in order for us not to have to look history in the eye. But, at the same time, it may seem less obvious that human rights are not just a convenient tool for driving political objectives, or, at worst, a pretext for action or inaction as dictated by common sense politics. Human rights are thematic, systematic and, above all, normative. They are the result of our cultural evolution and they represent those values to which historical change, including the development of the European Union, is anchored. They must not nor cannot be sacrificed on the altar of mere political expediency or rhetorical commitment. So that one day the EU might have a genuine common foreign and security policy, it must be founded on a common human rights strategy.
Right now I think we are headed in the right direction. Internally, the proclamation of the Charter of Fundamental Rights, and, externally, both the EU’s annual report on human rights and, in particular, the latest Commission communication contain valuable points of view to consider in making human rights work more effective. Belgium, the country to hold the presidency, whose Foreign minister, Mr Michel, is, I am pleased to say, here participating in this debate, has stressed the need for increased coherence and consistency, which will hopefully go further than the requirements of mere political correctness, as well as greater penetration, transparency and clear priorities regarding human rights, which the conclusions of the General Affairs Council of 25 June 2001 also reinforce.
The annual report placed emphasis on the importance of dialogue and cooperation between governments and civil society. As Commissioner Patten said during the Finnish presidency at the EU’s first human rights forum in 1999, it would be intellectual vandalism to ignore the opinions of NGOs as the knowledge and experience of the European human rights community is unparalleled in all the world. But we must begin by improving our own approach. If there is no strategy, then tactics will beget a strategy, which means that ad hoc political action will disregard the basic, intrinsic principles of human rights and the rule of law. We are ready to lecture others on these, but we can easily bypass them for compelling political reasons, as was the case just last week in connection with Slobodan Milosevic’s rushed extradition. It may indeed have been an important legal and political milestone that reflected a new doctrine in the making, where state sovereignty may have to step aside to make way for universal human rights.
We must also be consistent in the way we judge non-member countries and especially certain EU candidate countries, including Turkey. For harsh criticism to be justified it must be based on fair play and impartial treatment. Otherwise, EU enlargement may become more and more like a Potemkin village, in which the applicants implement cosmetic changes in order to comply with the EU’s demands issued from behind a deceptive façade, one which even smacks of sanctimoniousness.
This year’s human rights report, which the Committee on Foreign Affairs, Human Rights, Common Security and Defence Policy adopted unanimously, contains numerous proposals for making EU human rights policy more effective with regard to non-member countries. In the light of that, thematic, topical choices would seem to be the best way to proceed, as now is the case with EU guidelines and common attitudes regarding the death penalty and torture. It is vital to have more dialogue between the EU’s own experts and greater transparency, but we should also be able to make bolder use of existing remedies to prevent conflicts and promote observance of human rights, such as the human rights clauses contained in agreements with non-member countries, when they refer to Russia, for example.
The report’s key theme is freedom of speech, not just because both traditional and very new dangers threaten it, but because it has a strategic importance in improving the human rights of all – first, second and third generation human rights – and in exposing violations. It would be naïve to play down the importance of human rights. It is high time we put principles into practice and we took determined, pragmatic action to create an integrated human rights strategy for the EU as a whole."@en3
"(FI) Señor Presidente, el debate de este informe ha demostrado de muchas maneras la inconsistente levedad de los derechos humanos bajo la presión de la dura política cotidiana. No obstante, los derechos humanos, de los que se ha llegado a decir que son la última religión secular de nuestra era, son más esenciales que la política diaria. La política es imprescindible para no vernos obligados a mirar la historia cara a cara. Pero, al mismo tiempo, se puede velar el hecho de que los derechos humanos no son sólo un instrumento práctico para conseguir objetivos políticos, en el peor de los casos una coartada para los actos dictados por la política real o para justificar la pasividad. Los derechos humanos son temáticos, sistemáticos y, ante todo, normativos. Se trata del resultado de la evolución de nuestra civilización y representan los valores en que se basan las transformaciones históricas, incluida la construcción de la Unión Europea. No podemos ni debemos sacrificarlos en el altar de las puras conveniencias políticas o de los compromisos retóricos. Para que la UE pueda llegar a tener algún día una verdadera Política Exterior y de Seguridad Común, ésta tendrá que apoyarse en una estrategia común sobre derechos humanos.
En mi opinión, ahora estamos avanzando en la dirección correcta. A nivel interno, la proclamación de la Carta de Derechos Fundamentales para la propia UE y, de cara al exterior, tanto el informe anual de la UE sobre derechos humanos como, sobre todo, la reciente Comunicación de la Comisión aportan valiosos puntos de vista para hacer más eficaz el trabajo en el ámbito de los derechos humanos. La Presidencia belga, cuyo Ministro de Asuntos Exteriores, Sr. Michel, está aquí participando admirablemente en este debate, ha subrayado la necesidad de aumentar la coherencia y la congruencia, aspiración que ojalá supere las exigencias de lo políticamente correcto, así como del establecimiento de la transparencia, de prioridades claras y de criterios para evaluar situaciones de derechos humanos, elementos éstos que se implementarán con las conclusiones del Consejo de Asuntos Generales celebrado el 25 de junio de 2001.
El informe anual recalca la importancia del diálogo y la cooperación entre los gobiernos y la sociedad civil. Tal y como el Comisario, Sr. Patten, señaló con ocasión del I Foro de debate sobre derechos humanos de la UE, celebrado en 1999 bajo la Presidencia finlandesa, sería una atrocidad intelectual ignorar las opiniones de las organizaciones no gubernamentales, dado que el conocimiento y la experiencia del conjunto de las organizaciones europeas de derechos humanos no tienen parangón en el mundo. Pero debemos empezar mejorando nuestras propias actuaciones. Si no existe estrategia, la táctica se convierte en estrategia, lo cual significa que las acciones políticas ad hoc prevalecen sobre los principios intrínsecos y fundamentales de los derechos humanos y del Estado de Derecho. Damos de buen grado lecciones sobre estos principios a los demás, pero sabemos ignorarlos bajo el influjo de apremiantes razones políticas, como fue el caso de la precipitada extradición de Slobodan Milosevic la semana pasada. Admitamos, no obstante, que se trataba de un importante hito político y jurídico que era expresión de una nueva e incipiente doctrina, según la cual la soberanía de los estados nacionales puede verse obligada a ceder la primacía a los derechos humanos universales.
También debemos ser consecuentes a la hora de criticar a países terceros y, sobre todo, a ciertos países aspirantes a la adhesión a la UE, incluida Turquía. Para que las críticas contundentes estén justificadas, éstas deben basarse en el juego limpio y en la igualdad de trato. En otro caso, la ampliación de la UE puede recordar cada vez más al diálogo sobre los bastidores del acorazado Potemkin, en cuyo marco los países candidatos realizarían modificaciones cosméticas para adaptarse a los requisitos establecidos tras la fachada traicionera, incluso hipócrita, de la UE.
El informe de este año sobre los derechos humanos, que ha sido aprobado por unanimidad en la Comisión de Asuntos Exteriores, Derechos Humanos, Seguridad Común y Política de Defensa, contiene numerosas propuestas encaminadas a imprimir eficacia a la política de la UE en materia de derechos humanos en terceros países. Bajo este prisma, las líneas temáticas elegidas parecen configurarse como el mejor método posible, como es el caso de las orientaciones generales y de las posiciones comunes de la UE en relación con la pena de muerte y con la tortura. El diálogo entre los expertos de la UE y el incremento de la transparencia son aspectos de especial importancia, pero también deberíamos ser capaces de aplicar con más audacia los instrumentos ya existentes para la prevención de conflictos y para el fomento de los derechos humanos, como puede ser la observación de las cláusulas sobre de derechos humanos incluidas en los convenios bilaterales con países terceros, aun cuando el país en cuestión sea, por ejemplo, Rusia.
El tema central del informe es la libertad de expresión, no sólo por estar amenazada tanto por viejos peligros como por algunos completamente nuevos, sino también porque tiene una importancia estratégica en la promoción de todos los derechos humanos –ya sean de primera, segunda o tercera generación- y en la denuncia de las violaciones perpetradas a los mismos. Sería ingenuo desestimar la importancia de los derechos humanos. Ya es hora de poner en práctica los principios y de emprender decididamente la adopción de medidas pragmáticas encaminadas a crear una estrategia de derechos humanos para toda la UE."@es12
"Monsieur le Président, l'examen de ce rapport a montré à de nombreux égards l'intolérable légèreté des droits de l'homme face à la pression de la lourde politique quotidienne. Pourtant, les droits de l'homme, que l'on a même qualifiés de dernière religion terrestre de notre temps, sont plus fondamentaux que la politique du jour. La politique est inévitable pour que nous n'ayons pas à regarder l'histoire droit dans les yeux. Mais on peut également perdre de vue le fait que les droits de l'homme ne constituent pas uniquement un instrument pratique servant à gérer les objectifs politiques, au pire un alibi pour les mesures dictées par la
ou pour l'absence de mesures. Les droits de l'homme sont thématiques, systématiques et avant tout normatifs. Ils sont le résultat de notre évolution culturelle, ils représentent les valeurs dans lesquelles le changement historique, développement de l'Union européenne y compris, s'enracine. Ils ne doivent, ni ne peuvent, être sacrifiés sur l'autel de la seule utilité politique ou de la politique des engagements rhétoriques. Pour que l'Union ait un jour une véritable politique extérieure et de défense commune, elle doit s'appuyer sur une stratégie commune en matière de droits de l'homme.
J'estime que nous sommes, en ce moment, sur la bonne voie. Sur un plan européen interne, la publication de notre Charte des droits fondamentaux et sur le plan externe le rapport annuel de l'Union sur les droits de l'homme et, surtout, la récente communication de la Commission contiennent des points de vue précieux sur l'amélioration de l'action en faveur des droits de l'homme. La présidence belge, dont le ministre des Affaires étrangères est présent ici pour prendre part à cette discussion - chose très réjouissante - a souligné le besoin d'accroître la cohérence et la logique, ce qui va, je l'espère, au-delà des exigences de la seule bienséance politique, ainsi que la percée des droits de l'homme, la transparence et la définition de priorités claires, également complétées par les conclusions du Conseil Affaires générales du 25 juin 2001.
Le rapport annuel mettait l'accent sur le dialogue entre les gouvernements et la société des citoyens ainsi que sur l'importance de la collaboration. Comme le commissaire Patten l'a constaté lors du premier forum sur les droits de l'homme de l'Union européenne, qui s'est tenu en 1999 sous la présidence finlandaise, ce serait du vandalisme intellectuel de ne pas tenir compte des avis formulés par les organisations non gouvernementales de citoyens, car la connaissance et le savoir de la communauté européenne des droits de l'homme sont sans égales dans le monde entier. Nous devons toutefois commencer par améliorer nos propres modes de fonctionnement. Sans stratégie, la tactique devient la stratégie, ce qui implique que les mesures politiques
excluent les principes de droits de l'homme et d'État de droit qui sont, par nature, fondamentaux et absolus. Nous les rappelons volontiers aux autres mais nous savons les écarter pour des raisons politiques impérieuses, comme ce fut le cas la semaine dernière lors de l'extradition hâtive de Slobodan Milosevic. Admettons qu'il s'agissait d'un important jalon juridique et politique qui exprimait une nouvelle doctrine en formation, selon laquelle la souveraineté d'un État peut s'effacer afin de donner la priorité aux droits de l'homme universels.
Nous devons également être logiques lorsque nous évaluons des pays tiers et surtout certains candidats à l'adhésion, même la Turquie. Pour que les critiques sévères soient justifiées, elles doivent se fonder sur un jeu franc et un traitement équitable. Sinon, l'élargissement de l'Union peut commencer à ressembler de plus en plus à un dialogue de décor Potemkine, dans lequel les candidats mettent en œuvre des changements cosmétiques afin de se conformer aux exigences formulées en coulisses, de manière trompeuse, voire même hypocrite, par l'Union européenne.
Le rapport sur les droits de l'homme de cette année, que la commission des affaires étrangères, des droits de l'homme, de la sécurité commune et de la politique de défense a adopté à l'unanimité, traite de nombreuses propositions dont l'objectif est d'améliorer la politique des droits de l'homme de l'Union européenne vis-à-vis des pays tiers. Des choix thématiques ponctuels sembleraient, dans cette optique, être le meilleur moyen, comme c'est déjà le cas avec les positions communes et les lignes directrices de l'Union concernant la peine de mort et la torture. L'augmentation du dialogue et de la transparence entre les spécialistes de l'Union est primordiale, mais nous devrions également essayer d'utiliser de manière plus audacieuse les moyens existants pour prévenir les conflits et favoriser les droits de l'homme, comme les clauses relatives à ceux-ci présentes dans les traités avec des pays tiers et ce, également lorsqu'il s'agit par exemple de la Russie.
Le thème central du rapport est la liberté de parole, non seulement parce que celle-ci est menacée par des dangers tant classiques que nouveaux, mais aussi parce qu'elle revêt une importance stratégique pour l'amélioration de tous les droits de l'homme - qu'ils soient de la première, de la deuxième ou de la troisième génération - ainsi que pour la mise au jour des manquements à leur égard. Il serait naïf de minimiser l'importance des droits de l'homme. Il est grand temps de mettre les principes en œuvre et de lancer de manière résolue des mesures pragmatiques afin de créer une stratégie commune en matière de droits de l'homme pour l'ensemble de l'Union européenne."@fr6
"Signor Presidente, la discussione e l’elaborazione di questa relazione hanno dimostrato lo scarso peso che i diritti umani hanno rispetto alle esigenze della politica. Tuttavia i diritti umani, che vengono definiti addirittura l’ultima fede laica dei nostri tempi, oggi sono più importanti della politica che è solo un modo di camuffare la verità storica. Forse, però, ci sfugge il fatto che i diritti umani non sono solo un valido strumento per il raggiungimento di determinati obiettivi politici; nel peggiore dei casi essi sono anche un alibi per strategie di
o di inerzia. I diritti umani sono tematici, sistematici e soprattutto normativi, essi sono il risultato della nostra evoluzione culturale e rappresentano quei valori sui quali si basa lo sviluppo dell’Unione europea e l’evoluzione della storia. I diritti umani non possono essere sacrificati sull’altare della convenienza politica o su quello degli impegni retorici. Se vogliamo che l’Unione europea abbia un giorno una vera e propria politica estera e di sicurezza comune, è necessario elaborare anche una strategia comune per i diritti umani che le funga da complemento.
A mio parere ora stiamo andando nella direzione giusta: sia la Carta dei diritti fondamentali che la relazione annuale sui diritti dell’uomo che la comunicazione appena pubblicata dalla Commissione contengono valide indicazioni per rendere più efficace la tutela dei diritti umani. La Presidenza belga, noto con soddisfazione che il Ministro degli esteri belga è presente per partecipare alla discussione, ha sottolineato la necessità di rendere più coerente e logica la politica dei diritti umani, e io mi auguro che questo intento vada al di là delle richieste generali di correttezza politica. Il programma della Presidenza belga prevede altresì di esortare gli Stati a diffondere una cultura del rispetto dei diritti umani e di trasparenza nonché l’esigenza di porre delle chiare priorità. Questi propositi vengono integrati dalle conclusioni del Consiglio ”Affari generali” del 25 giugno 2001.
Nella relazione si è dato molto rilievo al dialogo tra società civile e governo e si è enfatizzata l’importanza della cooperazione. Come il Commissario Chris Patten ha affermato nel corso del primo
europeo sui diritti umani che si è tenuto nel 1999, nel corso della Presidenza finlandese, sarebbe veramente sciocco non tenere in considerazione le opinioni delle organizzazioni non governative in quanto l’esperienza e la competenza delle organizzazioni per i diritti umani europee non hanno pari nel mondo. Innanzitutto, però, noi dobbiamo cercare di migliorare il nostro modo di agire. Se non esiste una strategia, è la tattica a fornirne una e ciò significa che le iniziative politiche
emarginano il principio fondamentale dello Stato di diritto e quello della tutela dei diritti umani. Ci piace predicare sull’importanza di questi principi, ma poi sappiamo metterli da parte per ragioni politiche impellenti e ciò è stato dimostrato dalla frettolosa estradizione di Milosevic la settimana scorsa. E’ pur vero che la consegna di Milosevic costituisce una svolta giudiziaria e politica che segnala lo sviluppo di una nuova dottrina secondo la quale la sovranità di uno Stato passa in secondo piano in caso di violazioni di diritti umani alla cui tutela viene data la priorità assoluta.
Dobbiamo sforzarci di essere logici anche quando valutiamo paesi terzi e soprattutto alcuni paesi candidati, persino la Turchia. La critica severa per essere giustificata deve essere basata sulla lealtà e su un trattamento equo, altrimenti l’ampliamento dell’Unione potrebbe cominciare a ricordare sempre di più il dialogo di Potemkin: gli Stati candidati fanno solo dei cambiamenti cosmetici per poter soddisfare i requisiti stabiliti dall’Unione, requisiti che sono espressione di una politica di facciata, ingannevole e persino un po’ ipocrita.
La relazione sui diritti dell’uomo di quest’anno , approvata all’unanimità dalla commissione per gli affari esteri, I diritti dell’uomo, la sicurezza comune e la politica di difesa, contiene numerose proposte il cui scopo è quello di rendere più efficace la politica comunitaria relativa ai diritti umani nei confronti dei paesi terzi. A mio parere sono le strategie tematiche e mirate a garantire il raggiungimento di questo risultato, come è stato dimostrato dal successo di iniziative come le linee guida e le posizioni comuni relative alla tortura e alla pena di morte. E’ di fondamentale importanza cercare di garantire una maggiore trasparenza e un dialogo più ampio ed articolato tra gli esperti comunitari; è altresì necessario, a mio avviso, utilizzare più risolutamente alcuni strumenti già esistenti come le clausole relative ai diritti umani contenute negli accordi con i paesi terzi, in casi come quello della Russia per esempio. Il ricorso a questi meccanismi è indispensabile per la prevenzione dei conflitti e per promuovere la tutela dei diritti umani.
Il tema principale della relazione è la libertà di espressione, non solo perché essa è minacciata da pericoli vecchi e nuovi ma anche perché la libertà di espressione svolge un ruolo strategico nella difesa dei diritti umani della prima, della seconda e della terza generazione nonchè nella denuncia delle violazioni. Sarebbe ingenuo ridurre l’importanza dei diritti umani. E’ arrivato il momento di attuare gli intenti formulati e di avviare con determinazione un processo per l’elaborazione di una strategia comunitaria per i diritti umani."@it9
"Mr President, the discussion of this report has in many ways shown the intolerably lightweight attitude to human rights amid the daily pressures of serious politics. Nevertheless, human rights, which have even been called the last temporal religion of our time, go deeper than the politics of the day. Politics is necessary in order for us not to have to look history in the eye. But, at the same time, it may seem less obvious that human rights are not just a convenient tool for driving political objectives, or, at worst, a pretext for action or inaction as dictated by common sense politics. Human rights are thematic, systematic and, above all, normative. They are the result of our cultural evolution and they represent those values to which historical change, including the development of the European Union, is anchored. They must not nor cannot be sacrificed on the altar of mere political expediency or rhetorical commitment. So that one day the EU might have a genuine common foreign and security policy, it must be founded on a common human rights strategy.
Right now I think we are headed in the right direction. Internally, the proclamation of the Charter of Fundamental Rights, and, externally, both the EU’s annual report on human rights and, in particular, the latest Commission communication contain valuable points of view to consider in making human rights work more effective. Belgium, the country to hold the presidency, whose Foreign minister, Mr Michel, is, I am pleased to say, here participating in this debate, has stressed the need for increased coherence and consistency, which will hopefully go further than the requirements of mere political correctness, as well as greater penetration, transparency and clear priorities regarding human rights, which the conclusions of the General Affairs Council of 25 June 2001 also reinforce.
The annual report placed emphasis on the importance of dialogue and cooperation between governments and civil society. As Commissioner Patten said during the Finnish presidency at the EU’s first human rights forum in 1999, it would be intellectual vandalism to ignore the opinions of NGOs as the knowledge and experience of the European human rights community is unparalleled in all the world. But we must begin by improving our own approach. If there is no strategy, then tactics will beget a strategy, which means that ad hoc political action will disregard the basic, intrinsic principles of human rights and the rule of law. We are ready to lecture others on these, but we can easily bypass them for compelling political reasons, as was the case just last week in connection with Slobodan Milosevic’s rushed extradition. It may indeed have been an important legal and political milestone that reflected a new doctrine in the making, where state sovereignty may have to step aside to make way for universal human rights.
We must also be consistent in the way we judge non-member countries and especially certain EU candidate countries, including Turkey. For harsh criticism to be justified it must be based on fair play and impartial treatment. Otherwise, EU enlargement may become more and more like a Potemkin village, in which the applicants implement cosmetic changes in order to comply with the EU’s demands issued from behind a deceptive façade, one which even smacks of sanctimoniousness.
This year’s human rights report, which the Committee on Foreign Affairs, Human Rights, Common Security and Defence Policy adopted unanimously, contains numerous proposals for making EU human rights policy more effective with regard to non-member countries. In the light of that, thematic, topical choices would seem to be the best way to proceed, as now is the case with EU guidelines and common attitudes regarding the death penalty and torture. It is vital to have more dialogue between the EU’s own experts and greater transparency, but we should also be able to make bolder use of existing remedies to prevent conflicts and promote observance of human rights, such as the human rights clauses contained in agreements with non-member countries, when they refer to Russia, for example.
The report’s key theme is freedom of speech, not just because both traditional and very new dangers threaten it, but because it has a strategic importance in improving the human rights of all – first, second and third generation human rights – and in exposing violations. It would be naïve to play down the importance of human rights. It is high time we put principles into practice and we took determined, pragmatic action to create an integrated human rights strategy for the EU as a whole."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, de behandeling van dit verslag heeft in menig opzicht aangetoond hoe ondraaglijk licht het onderwerp mensenrechten is als het in de verdrukking komt in de zware actuele politiek. Desondanks zijn de mensenrechten, die zelfs de laatste aardse religie van onze tijd zijn genoemd, fundamenteler dan de alledaagse politiek. Politiek is weliswaar onvermijdelijk om de geschiedenis niet direct in de ogen te hoeven kijken, maar zou ook het feit kunnen verdoezelen dat de mensenrechten niet enkel een instrument zijn voor het nastreven van politieke doelen, of in het ergste geval een alibi voor door realpolitik voorgeschreven activiteit of passiviteit. Mensenrechten zijn thematisch, systematisch en vooral normatief. Ze zijn het resultaat van onze culturele evolutie, ze vertegenwoordigen de waarden waarin de historische veranderingen, met inbegrip van de ontwikkeling van de Europese Unie, verankerd liggen. Die mogen en kunnen niet worden geofferd op het altaar van enkel en alleen politieke opportuniteit of retorische verplichtingen. Als de Europese Unie op een dag een concreet gemeenschappelijk buitenlands- en veiligheidsbeleid wil hebben, moet zij steunen op een gemeenschappelijke mensenrechtenstrategie.
Juist nu gaan wij naar mijn mening de goede kant op. Waardevolle standpunten voor het doeltreffender ijveren voor mensenrechten staan vermeld in, op intern vlak, de publicatie van het eigen Europees Handvest van de grondrechten en in, op extern vlak, zowel het Europese jaarverslag over de mensenrechten als vooral ook de recente mededeling van de Commissie. Het Belgisch voorzitterschap, wiens minister van Buitenlandse Zaken Michel hier tot mijn vreugde aan dit debat deelneemt, heeft gewezen op de noodzaak van meer coherentie en samenhang - hetgeen hopelijk verder gaat dan alleen de criteria van politieke correctheid -, van meer transparantie en openheid bij de mensenrechten en van duidelijke prioriteiten, waarop ook in de conclusies van de Algemene Raad van 25 juni 2001 een aanvulling wordt gegeven.
In het jaarverslag wordt het belang onderstreept van de dialoog en de samenwerking tussen de regeringen en de burgermaatschappij. Zoals commissaris Patten reeds tijdens het eerste Europese mensenrechtenforum zei dat tijdens het Finse voorzitterschap in 1999 werd gehouden, zou het een vorm van intellectueel vandalisme zijn de meningen van NGO's niet in acht te nemen, want de kennis en ervaring van de Europese mensenrechtenmaatschappij is in heel de wereld zonder weerga. Wij moeten echter beginnen met het verbeteren van onze eigen werkmethodes. Als er geen strategie is, wordt de tactiek een strategie, hetgeen betekent dat de politieke ad hoc-maatregelen de fundamentele en absolute mensenrechten- en rechtsstaatbeginselen verdrukken. Wij leggen ze graag aan anderen op, maar zijn in staat om ze zelf, om dringende politieke redenen, opzij te schuiven, zoals vorige week nog is gebeurd bij de haastige uitlevering van Slobodan Milosevic, ofschoon dat een belangrijke juridische en politieke mijlpaal was en een toonbeeld van een zich ontwikkelende, nieuwe doctrine volgens welke de staatssoevereiniteit opzij kan worden gezet wanneer universele mensenrechten in het geding zijn.
Wij moeten ook consequent zijn bij het bekritiseren van derde landen en vooral bepaalde kandidaat-landen, zelfs Turkije. Om harde kritiek gerechtvaardigd te laten zijn, moet zij gebaseerd zijn op
en een evenwichtige behandeling. Anders zal de uitbreiding van de Europese Unie in toenemende mate gaan lijken op een schijndialoog waarin de kandidaat-landen cosmetische veranderingen doorvoeren om te voldoen aan de criteria van de Europese Unie die van achter een misleidende en zelfs schijnheilige façade zijn opgesteld.
Het mensenrechtenverslag van dit jaar, dat de Commissie buitenlandse zaken, mensenrechten, gemeenschappelijke veiligheid en defensiebeleid unaniem heeft goedgekeurd, omvat talrijke voorstellen die tot doel hebben het beleid inzake mensenrechten van de Europese Unie ten opzichte van derde landen doeltreffender te maken. Thematische keuzes lijken in dat licht de beste aanpak, zoals nu al het geval is bij de Europese richtsnoeren en gemeenschappelijke standpunten inzake doodstraf en marteling. Het is uitermate belangrijk dat onder de deskundigen van de Europese Unie de dialoog wordt versterkt en meer transparantie in acht wordt genomen, maar wij moeten ook in staat zijn vaker gebruik te maken van de reeds bestaande middelen voor conflictbeheer en bevordering van mensenrechten. Ik denk daarbij aan mensenrechtenclausules in overeenkomsten met derde landen, ook als het bijvoorbeeld om Rusland gaat.
Een centraal thema in het verslag is de vrijheid van meningsuiting, niet alleen omdat die wordt bedreigd door zowel traditionele als geheel nieuwe gevaren, maar vooral ook omdat zij van strategisch belang is voor het verbeteren van de mensenrechten - van zowel de rechten van eerste, tweede als derde generatie - en het onthullen van schendingen daarvan. Het zou naïef zijn het belang van de mensenrechten te onderschatten. Het is de hoogste tijd de principes ten uitvoer te leggen en doelbewust pragmatische maatregelen te nemen om een gemeenschappelijke mensenrechtenstrategie voor de hele Europese Unie te creëren."@nl2
"Senhor Presidente, o debate deste relatório tem vindo a demonstrar de muitas maneiras a insustentável leveza dos direitos humanos ao lado do peso da política do diaadia, considerada mais importante. Apesar disso, os direitos humanos, que até foram chamados a última religião terrestre, são mais importantes do que a política diária. A política é indispensável para que não precisemos de olhar a história directamente nos olhos. Mas, ao mesmo tempo, é possível obscurecer o facto de os direitos humanos não serem apenas um instrumento conveniente para utilizar para fins políticos; na pior das hipóteses os direitos humanos podem ser uma justificação para as medidas ditadas pela política pragmática ou para a falta delas. Os direitos humanos têm um carácter temático, sistemático e principalmente normativo. Eles são o resultado da nossa evolução cultural e representam valores em que assentam as transformações históricas, inclusive as da União Europeia. Estes direitos não podem nem devem ser sacrificados no altar da mera conveniência política ou dos compromissos assumidos ao nível da retórica. Para que a UE venha a ter um dia uma verdadeira política externa e de segurança comum, deve apoiarse numa estratégia comum dos direitos humanos.
Na minha opinião, neste preciso momento estamos a caminhar na direcção certa. A Carta dos Direitos Fundamentais, no plano interno da UE, e o relatório anual da UE sobre os direitos humanos e, em especial, a recente comunicação da Comissão, no plano externo, contêm pontos de vista de grande valor para o reforço do trabalho no domínio dos direitos humanos. O Estado belga, que exerce a Presidência e cujo Ministro dos Negócio Estrangeiros, Senhor Michel, temos o prazer de ver a participar neste debate, tem vindo a chamar a atenção para a necessidade de aumentar a coerência e a lógica - uma exigência que esperamos ultrapasse o politicamente correcto - e também tem frisado que os direitos humanos devem ter a capacidade de atravessar outras políticas, que deve haver abertura e que devem ser estabelecidas prioridades claras, que são completadas também pelas conclusões do Conselho ”Assuntos Gerais” publicadas em 25 de Junho de 2001.
No relatório anual foi destacado o grande valor do diálogo e da cooperação entre os governos e a sociedade civil. Como o Senhor Comissário Patten afirmou no primeiro fórum da UE em matéria dos direitos humanos, realizado durante a Presidência finlandesa em 1999, seria um vandalismo intelectual não ter em atenção as posições das organizações não governamentais, porque os conhecimentos e a experiência dessa comunidade que se dedica, ao nível europeu, às questões dos direitos humanos, não tem comparação no mundo inteiro. Mas temos de começar a aperfeiçoar a nossa própria maneira de funcionar. Quando não há estratégia, a táctica ocupa o seu lugar, e isso significa que as medidas políticas
afastam os princípios fundamentais e os valores absolutos dos direitos humanos e do Estado de direito. Gostamos muito de ensinar estes princípios aos outros, mas sabemos ignorálos quando razões políticas a isso obrigam, como aconteceu na semana passada, com a extradição intempestiva de Slobodan Milosevic. Seja como for, este acontecimento foi um marco jurídico e político importante e a expressão de uma nova doutrina emergente segundo a qual a soberania dos Estados pode ser posta de lado, enquanto os direitos humanos universais ganham uma posição prioritária.
Também devemos ser lógicos nas críticas que fazemos sobre os países terceiros, principalmente sobre alguns dos candidatos à adesão à UE, inclusive a Turquia. Para uma crítica dura ser justificável, deve basearse num relacionamento amigável e num tratamento imparcial. Se assim não acontecer, o alargamento da UE pode começar a fazer lembrar cada vez mais um diálogo nos bastidores de Potemkin, em que os países candidatos realizam mudanças cosméticas para se adaptarem às exigências formuladas por detrás da fachada traiçoeira e até hipócrita da UE.
O relatório sobre os direitos humanos deste ano, aprovado unanimemente pela Comissão dos Assuntos Externos, dos Direitos do Homem, da Segurança Comum e da Política de Defesa, contém muitas propostas que apontam para uma maior eficácia na política dos direitos humanos da UE em relação a países terceiros. As escolhas temáticas parecem ser, à luz deste relatório, o instrumento mais eficaz, como já acontece nas directrizes e posições comuns da UE sobre a pena de morte e a tortura. A intensificação do diálogo entre os especialistas da própria UE e o reforço da abertura são questões primordiais, mas também devíamos ser capazes de utilizar mais corajosamente os meios existentes de prevenção dos conflitos e de promoção dos direitos humanos, como, por exemplo, as cláusulas relativas aos direitos humanos incluídas nos acordos com os países terceiros, mesmo que se trate, por exemplo, da Rússia.
O tema central do relatório é a liberdade de expressão, e a razão para tal não são só as ameaças tradicionais ou completamente novas a que está sujeita, é também o facto de a liberdade de expressão ter um significado estratégico para a denúncia das violações e para o reforço de todos os direitos humanos - sejam eles da primeira, da segunda ou da terceira geração. Seria, pois, ingénuo subestimar os direitos humanos. É mais do que tempo de começarmos a pôr os princípios em prática e a aplicar decididamente medidas pragmáticas no sentido de criar para toda a UE uma estratégia comum no domínio dos direitos humanos."@pt11
"Herr talman! Behandlingen av detta betänkande har på många sätt påvisat hur olidligt lätt de mänskliga rättigheterna väger under den tunga dagspolitikens tryck. Trots det är de mänskliga rättigheterna, vilka till och med har kallats för vår tids sista världsliga religion, mera grundläggande än dagspolitiken. Politik är nödvändigt för att vi inte skall behöva se historien i vitögat. Men samtidigt kan det faktum fördunklas, att de mänskliga rättigheterna inte bara är ett behändigt redskap för att driva politiska mål, eller i värsta fall ett alibi för företaganden eller oföretagsamhet dikterade av realpolitiken. De mänskliga rättigheterna är tematiska, systematiska och framför allt normativa. De är resultatet av vår kulturella evolution, de representerar de värderingar som den historiska omvandlingen, vilken inkluderar Europeiska unionens utveckling, förankras i. De skall inte och kan inte offras enbart på den politiska ändamålsenlighetens eller retoriska utfästelsernas altare. För att EU en dag skall kunna ha en reell gemensam utrikes- och säkerhetspolitik måste den stödjas på en gemensam strategi för mänskliga rättigheter.
Jag anser att vi just nu är på väg åt rätt håll. Internt sett innehåller EU:s egen stadga om de grundläggande rättigheterna och externt sett såväl EU:s årliga rapport om mänskliga rättigheter som framför allt kommissionens färska meddelande värdefulla synpunkter på genomförandet av arbetet med mänskliga rättigheter. Ordförandelandet Belgien, vars utrikesminister Michel glädjande nog deltar här i denna diskussion, har betonat behovet av att öka koherensen och följdriktigheten, vilket förhoppningsvis överstiger kraven på enbart politisk korrekthet, liksom också ett genomslag för de mänskliga rättigheterna, öppenhet och uppställandet av klara kriterier, vilka även kompletteras i slutsatserna som givits av rådet (allmänna frågor) den 25 juni 2001.
I årsrapporten betonas vikten av dialog och samarbete mellan regeringarna och det civila samhället. Såsom kommissionär Patten konstaterade vid EU:s första diskussionsforum om mänskliga rättigheter som hölls under Finlands ordförandeperiod år 1999, vore det intellektuell vandalism att lämna de icke statliga medborgarorganisationernas åsikter obeaktade, eftersom det europeiska samfundets kunskap och erfarenhet i fråga om mänskliga rättigheter är unikt i hela världen. Men vi måste börja med att förbättra vårt eget sätt att arbeta. Om det inte finns en strategi blir taktiken en strategi, vilket betyder att politiska ad hoc-åtgärder tränger undan till sin natur grundläggande och i sig värdefulla människorättsliga och rättsstatliga principer. Vi föreläser gärna för andra om dem, men kan förbigå dem av tvingande politiska skäl, liksom i samband med Slobodan Milosevics brådskande utlämning förra veckan. Låt vara att det var en viktig juridisk och politisk milstolpe och gav uttryck för en ny doktrin som håller på att växa fram, enligt vilken statssuveräniteten kan vara tvungen att vika undan när de världsomfattande mänskliga rättigheterna får företräde.
Vi måste även vara konsekventa när vi bedömer tredje länder och framför allt vissa av EU:s kandidatländer, till och med Turkiet. För att hård kritik skall vara berättigad måste den basera sig på rent spel och rättvis behandling. I annat fall kan utvidgningen av EU allt mer börja likna dialogen i Potemkins kulisser, där kandidaterna genomdriver kosmetiska förändringar för att anpassa sig till de krav som ställts bakom EU:s vilseledande, till och med skenheliga, fasad.
Årets betänkande om mänskliga rättigheter, vilket utskottet för utrikesfrågor, mänskliga rättigheter, gemensamma säkerhet och försvarspolitik enhälligt godkände, behandlar ett flertal förslag med syfte att genomföra EU:s politik i fråga om mänskliga rättigheter i förhållande till tredje land. Tematiska, ämnesinriktade val verkar i den dagern som den bästa metoden, liksom redan nu är fallet beträffande EU:s riktlinjer och gemensamma ställningstaganden avseende dödsstraff och tortyr. Att öka dialogen och öppenheten mellan EU:s egna experter är ytterst viktigt, men för att förebygga konflikter och främja mänskliga rättigheter bör vi även allt mer konsekvent kunna utnyttja befintliga metoder, såsom klausuler om mänskliga rättigheter i avtal med tredje länder, även då objektet är till exempel Ryssland.
Det viktigaste temat i betänkandet är yttrandefriheten, inte enbart därför att den hotas av både traditionella och alldeles nya faror, utan för att den har en strategisk betydelse för att förbättra allas mänskliga rättigheter – både den första, andra och tredje generationens rättigheter – och avslöjandet av kränkningar av dem. Det vore naivt att underskatta betydelsen av de mänskliga rättigheterna. Det är hög tid att omsätta principerna i praktiken och målmedvetet vidta pragmatiska åtgärder för att skapa en gemensam strategi för mänskliga rättigheter för hela EU."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"ad hoc"9,11,6
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples