Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-07-04-Speech-3-024"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20010704.1.3-024"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Madame la Présidente, Monsieur le Président du Conseil, Monsieur le Président de la Commission, j'ai apprécié le fait que vous ayez, Monsieur le Président du Conseil, reconnu avec franchise ce que vous avez appelé avec raison "une crise d'identité" de l'Europe entre nos concitoyens et l'Union européenne, et que vous ayez souligné la nécessité de prendre au sérieux leurs aspirations afin - avez-vous dit - de réconcilier les citoyens avec l'Europe. Cela nous change de trop fréquents discours lénifiants qui, à force de lisser toute contradiction, en deviennent inaudibles pour les gens. Quoi de plus normal que de voir émerger, de l'expérience de la vie, des questions nouvelles qui appellent des adaptations, des innovations et, parfois, des remises en cause de ce qu'on croyait acquis. Aucun sujet ne doit être tabou : il faut reconnaître les problèmes, avez-vous souligné.
Permettez-moi, dans cet esprit, d'évoquer quelques questions qui reviennent de plus en plus souvent dans le débat suscité par le retournement de conjoncture qui frappe à son tour l'Union européenne. Ces questions ont, à mon sens, toute leur place dans le grand brassage d'idées que vous souhaitez promouvoir durant votre présidence. On nous a répété, par exemple, que la zone euro était protégée pour l'essentiel contre les retombées de la dégradation économique américaine. Force est de constater aujourd'hui qu'il n'en est malheureusement rien. C'est là une erreur de diagnostic qui n'est pas minime. Quelle analyse en fait-on ? Quelle leçon faut-il en tirer dans le domaine de la politique économique et monétaire pour que l'économie européenne soit moins impliquée dans la bulle financière américaine, dont l'éclatement nous atteint à présent ? Je rappelle que l'hémorragie de capitaux européens vers les États-Unis a été multipliée par neuf en six ans, pour atteindre l'an dernier plus de 220 milliards de dollars.
Autre exemple que M. Duisenberg lui-même rappelle à l'occasion : contrairement à la réserve fédérale américaine, dont le mandat lui enjoint de réagir en faveur de l'emploi et de la croissance, la Banque centrale européenne n'a pas reçu mission de se préoccuper de ces problèmes, qui sont pourtant au cœur de toutes les préoccupations. Les Européens le savent-ils ? Et qu'en pensent-ils exactement au moment où, précisément, le chômage progresse et la croissance recule ? N'y a-t-il aucune question à se poser à ce sujet ?
Autre exemple encore : le pacte de stabilité budgétaire exige des États une politique de rationnement, des dépenses publiques et sociales. La poursuite pure et simple de cette politique dans la prochaine période ne va-t-elle pas nourrir le ralentissement économique au moment où nous avons besoin, à l'inverse, de stimuler la croissance ? Quelle révision des critères habituels ou de leur mise en œuvre peut-on envisager pour surmonter cette contradiction ?
D'une façon générale, la question de fond que nous pose et nous impose la nouvelle conjoncture économique - qui se dégrade rapidement - est, à mon sens, celle-ci : de quelle créativité politique sommes-nous capables pour éviter d'aller vers de sérieuses tensions dans chacune de nos sociétés, voire entre certains de nos États et, à plus forte raison, avec les pays candidats ? La réponse à cette question ne peut se situer au niveau d'un projet du type de l'élection du Président de la Commission au suffrage universel. Je pense qu'il va falloir s'attaquer au noyau dur du modèle néo-libéral, qui imprègne par trop notre construction européenne, et qu'il va falloir non seulement écouter mais aussi associer les acteurs sociaux et les citoyens à cette nécessaire mutation.
J'aimerais, Monsieur le Président du Conseil, savoir jusqu'où va, à cet égard, l'audace et le courage de la présidence belge que vous inaugurez aujourd'hui ?"@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Fru formand, hr. formand for Rådet, hr. formand for Kommissionen, jeg glæder mig over, at De, hr. rådsformand, åbent har anerkendt det, De med rette kalder en identitetskrise i Europa mellem borgerne og EU, og at De har understreget nødvendigheden af at tage bestræbelserne alvorligt for at - som De sagde - forsone borgerne med Europa. Dette er en forandring fra de alt for hyppige beroligende taler, som ved at udglatte alle modsætninger bliver uhørlige for folk. Hvad er mere normalt end at se - fra livserfaring - nye spørgsmål opstå, som medfører tilpasninger og nyskabninger, og enkelte gange at drage det, som man troede, man havde opnået, i tvivl. Intet emne bør være tabu. De understregede, at problemerne skal erkendes.
Tillad mig i denne forbindelse at fremlægge nogle problemstillinger, der mere og mere hyppigt dukker op i den ovennævnte debat om konjunkturudsving, hvor turen nu er kommet til EU. Disse spørgsmål hører efter min mening fuldt ud hjemme i den store sammenblanding af idéer, som De håber at sætte i gang under Deres formandskab. Vi har f.eks. fået gentaget, at eurozonen i det store og hele var beskyttet mod virkningerne af forværringen i den amerikanske økonomi. Men vi bliver i dag nødt til at konstatere, at det desværre slet ikke er tilfældet. Det er en fejlbedømmelse, som ikke er ubetydelig. Hvilken analyse kan vi uddrage af det? Hvad kan vi lære af dette vedrørende den økonomiske og monetære politik, for at den europæiske økonomi bliver mindre påvirket af den amerikanske økonomis boble, hvis sprængning vi lider under i dag? Jeg erindrer om, at den europæiske kapitalflugt mod USA er nidoblet på seks år og sidste år nåede op på mere end 220 millioner dollars.
Et andet eksempel, som hr. Duisenberg selv lejlighedsvis fremlægger, er følgende: I modsætning til den amerikanske centralbank, som er forpligtet til at reagere til fordel for beskæftigelse og vækst, har Den Europæiske Centralbank endnu ikke fået til opgave at beskæftige sig med disse problemer, der dog trods alt er kernen i alle anliggender. Ved europæerne det? Og hvad tænker de helt præcist om det, når arbejdsløsheden stiger og væksten falder? Er der ingen spørgsmål at stille i den forbindelse?
Jeg har endnu et eksempel: Den budgetmæssige stabilitetspagt forpligter staterne til en rationeringspolitik for de offentlige og sociale udgifter. Vil en enkel og simpel fortsættelse af denne politik i den kommende periode ikke blot være med til at bremse økonomien på et tidspunkt, hvor vi tværtimod har brug for at stimulere væksten? Hvilken revidering af de sædvanlige kriterier eller deres iværksættelse kan man forestille sig for at overvinde denne modsætning?
Generelt er det grundlæggende spørgsmål, som den nye økonomiske konjunktur - som hurtigt svækkes - pålægger og forpligter os til, dette: Med hvilke politiske tiltag kan vi undgå alvorlige spændinger i de enkelte samfund, mellem visse af vores lande og endnu mere med ansøgerlandene? Svaret på dette spørgsmål findes ikke på samme niveau som projektet med valg af formand for Kommissionen ved almindelig valg. Jeg tror, det er nødvendigt at gå til kernen i den nyliberale model, som alt for meget gennemsyrer den europæiske opbygning, og det er nødvendigt ikke kun at lytte, men også at inddrage arbejdsmarkedets parter og borgerne i den nødvendige ændring.
Hr. formand for Rådet, jeg vil gerne vide, hvor langt dristigheden og modet hos det belgiske formandskab, som vi indleder i dag, rækker i denne forbindelse."@da1
"Frau Präsidentin, Herr Ratspräsident, Herr Kommissionspräsident! Ich habe es sehr geschätzt, dass Sie, Herr Ratspräsident, ganz offen die - wie Sie es nannten - „Identitätskrise“ Europas angesprochen haben, die Kluft zwischen unseren Mitbürgern und der Europäischen Union, und dass Sie betont haben, dass wir die Erwartungen der Bürger ernst nehmen müssen, um - wie Sie sagten - die Bürger mit Europa zu versöhnen. Dies ist endlich einmal etwas anderes als die zahlreichen beschwichtigenden Reden, die die Leute nicht mehr hören können, weil darin jeglicher Widerspruch übertüncht wird. Es ist doch die normalste Sache der Welt, dass das Leben neue Fragen mit sich bringt, die es erforderlich machen, althergebrachte Vorstellungen zu verändern, zu erneuern oder in Frage zu stellen. Kein Thema darf tabu sein, die Probleme müssen beim Namen genannt werden, wie dies auch von Ihnen betont wurde.
In diesem Zusammenhang möchte ich einige Fragen aufwerfen, die immer häufiger im Rahmen der Debatte über den Konjunkturumschwung, von dem nun auch die Europäische Union betroffen ist, auftauchen. Meines Erachtens sind diese Fragen fester Bestandteil des umfangreichen Gedankenaustauschs, den Sie im Laufe Ihrer Präsidentschaft voranbringen möchten. So hat man beispielsweise immer wieder behauptet, die Eurozone sei weitgehend gegen die Auswirkungen eines wirtschaftlichen Abschwungs in den USA geschützt. Nun zeigt sich allerdings, dass dem leider nicht so ist. Dies ist eine nicht unerhebliche Fehlanalyse. Was folgern wir aus dieser Entwicklung? Welche Lehren müssen wir im Bereich der Wirtschafts- und Währungspolitik ziehen, damit die europäische Wirtschaft in geringerem Maße in die finanzielle Seifenblase der USA hineingezogen wird, deren Platzen uns derzeit zu schaffen macht? Ich erinnere daran, dass sich der Abfluss von europäischem Kapital in Richtung USA in den letzten sechs Jahren verneunfacht hat und im vergangenen Jahr ein Volumen von über 220 Milliarden Dollar erreichte.
Hier noch ein weiteres Beispiel, das Herr Duisenberg selbst gelegentlich anführt: Im Gegensatz zur US-Federal Reserve Bank, deren Mandat auch die Umsetzung von Maßnahmen zu Gunsten von Beschäftigung und Wachstum umfasst, gehört es nicht zu den Aufgaben der Europäischen Zentralbank, sich mit diesen Problemen zu befassen, obwohl alle über sie besorgt sind. Wissen die Europäer dies? Und was genau ist ihre Meinung dazu, insbesondere in der jetzigen Phase steigender Arbeitslosigkeit und rückläufigen Wachstums? Muss man sich in diesem Zusammenhang keine Fragen stellen?
Hinzu kommt, dass der Stabilitätspakt von den Mitgliedstaaten eine Politik der Beschneidung der öffentlichen und sozialen Ausgaben verlangt. Wird die bloße Fortführung dieser Politik in der nächsten Zeit das Wachstum nicht noch stärker bremsen, wo es doch gerade darauf ankommt, das Wachstum zu fördern? Inwiefern ist eine Änderung der üblichen Kriterien bzw. ihrer Umsetzung zur Überwindung dieses Widerspruchs vorstellbar?
Generell betrachtet lautet die Grundsatzfrage, die uns die neue Konjunkturlage – die sich rasch verschlechtert – stellt und aufdrängt, meines Erachtens wie folgt: Zu welcher politischen Kreativität sind wir fähig, damit wir ernsthafte Spannungen in unseren Gesellschaften oder gar zwischen einzelnen Staaten und insbesondere im Verhältnis zu den Kandidatenländern verhindern können? Die Antwort auf diese Frage ergibt sich nicht etwa aus einer möglichen Wahl des Kommissionspräsidenten durch die Bürger. Meiner Meinung nach ist es unumgänglich, gegen den harten Kern des neoliberalen Modells anzugehen, das sich beim europäischen Aufbau zu sehr durchgesetzt hat, und den gesellschaftlichen Akteuren und den Bürgern nicht nur zuzuhören, sondern sie auch an diesen notwendigen Veränderungen beteiligen.
Herr Ratspräsident, ich möchte gerne wissen, wie weit die Kühnheit und der Wagemut des belgischen Vorsitzes, den Sie heute übernehmen, in dieser Frage wohl reichen wird?"@de7
"Κυρία Πρόεδρε, κύριε Πρόεδρε του Συμβουλίου, κύριε Πρόεδρε της Επιτροπής, εξετίμησα το γεγονός ότι αναγνωρίσατε με ειλικρίνεια, κύριε Πρόεδρε του Συμβουλίου, αυτό που ονομάσατε ορθώς “κρίση ταυτότητας” της Ευρώπης μεταξύ των συμπολιτών μας και της Ευρωπαϊκής Ένωσης και υπογραμμίσατε την ανάγκη να πάρουμε στα σοβαρά τις προσδοκίες τους, ούτως ώστε – όπως είπατε – να συμφιλιωθούν οι πολίτες με την Ευρώπη. Είναι μια αλλαγή από τις πολύ συχνές καθησυχαστικές ομιλίες οι οποίες, προσπαθώντας να εξαλείψουν κάθε αντίφαση, γίνονται δυσδιάκριτες για τον κόσμο. Τι πιο φυσιολογικό από το να βλέπουμε να αναδύονται, από την εμπειρία της ζωής, νέα προβλήματα που απαιτούν προσαρμογές, καινοτομίες και συχνά αμφισβητήσεις όσων θεωρούσαμε κεκτημένα. Κανένα θέμα δεν πρέπει να αποτελεί ταμπού: όπως υπογραμμίσατε, πρέπει να αναγνωρίζουμε τα προβλήματα.
Με αυτό το πνεύμα, επιτρέψτε μου να αναφέρω μερικά ζητήματα που επανέρχονται όλο και πιο συχνά στη συζήτηση που προκαλεί η μεταστροφή της συγκυρίας, η οποία πλήττει με τη σειρά της την Ευρωπαϊκή Ένωση. Τα ζητήματα αυτά πρέπει, κατά την άποψή μου, να περιληφθούν στη μεγάλη ανταλλαγή απόψεων που επιθυμείτε να προωθήσετε κατά τη διάρκεια της προεδρίας σας. Ακούμε διαρκώς, για παράδειγμα, ότι η ζώνη του ευρώ προστατεύεται σε γενικές γραμμές από τις επιπτώσεις της αμερικανικής οικονομικής ύφεσης. Είμαστε υποχρεωμένοι να διαπιστώσουμε σήμερα ότι αυτό δεν είναι αλήθεια. Πρόκειται για μια λανθασμένη διάγνωση η οποία δεν στερείται σημασίας. Ποια είναι η ανάλυση που πρέπει να γίνει; Ποιο δίδαγμα πρέπει να εξαχθεί στον τομέα της οικονομικής και νομισματικής πολιτικής ούτως ώστε η ευρωπαϊκή οικονομία να εμπλέκεται σε μικρότερο βαθμό στην αμερικανική χρηματοοικονομική σφαίρα, της οποίας η διάλυση μας πλήττει σήμερα; Υπενθυμίζω ότι η αιμορραγία ευρωπαϊκών κεφαλαίων προς τις Ηνωμένες Πολιτείες εννεαπλασιάστηκε μέσα σε έξι χρόνια και ξεπέρασε, το προηγούμενο έτος, τα 220 δισεκατομμύρια δολάρια.
Άλλο παράδειγμα που υπενθυμίζει ο ίδιος ο κ. Duysenberg με διάφορες ευκαιρίες: αντιθέτως προς την αμερικανική κεντρική τράπεζα της οποίας η εντολή επιβάλλει να αντιδρά υπέρ της απασχόλησης και της ανάπτυξης, η Ευρωπαϊκή Κεντρική Τράπεζα δεν έχει την αρμοδιότητα να ανησυχεί για τα προβλήματα αυτά, τα οποία βρίσκονται εντούτοις στο επίκεντρο όλων των ανησυχιών. Το γνωρίζουν οι Ευρωπαίοι; Και τι ακριβώς πιστεύουν για αυτό, τη στιγμή ακριβώς που η ανεργία αυξάνεται και η ανάπτυξη υποχωρεί; Δεν χρειάζεται να θέσουμε κάποιες ερωτήσεις σχετικά;
Άλλο παράδειγμα: το σύμφωνο δημοσιονομικής σταθερότητας απαιτεί από τα κράτη μια πολιτική συγκράτησης των δημοσίων και κοινωνικών δαπανών. Η απλή συνέχιση της εν λόγω πολιτικής στο μέλλον δεν θα τροφοδοτήσει την οικονομική επιβράδυνση, τη στιγμή που έχουμε ανάγκη, αντιθέτως, να τονώσουμε την ανάπτυξη; Ποια αναθεώρηση των συνήθων κριτηρίων, ή της εφαρμογής τους, μπορούμε να μελετήσουμε για την εξάλειψη αυτής της αντίφασης;
Γενικά, το ουσιαστικό ερώτημα που μας θέτει και που μας επιβάλλει η νέα οικονομική συγκυρία – η οποία επιδεινώνεται με γρήγορο ρυθμό – είναι, κατά την άποψή μου, το εξής: ποια πολιτική δημιουργικότητα μπορούμε να επιδείξουμε για να αποφύγουμε τη δημιουργία σοβαρών εντάσεων σε κάθε μια από τις κοινωνίες μας, ή ακόμα και μεταξύ ορισμένων από τα κράτη μας, και ακόμα σημαντικότερο, με τις υποψήφιες χώρες; Η απάντηση σε αυτό το ερώτημα δεν μπορεί να τοποθετείται στο επίπεδο ενός σχεδίου του τύπου της εκλογής του Προέδρου της Επιτροπής με καθολική ψηφοφορία. Πιστεύω ότι πρέπει να πλήξουμε το σκληρό πυρήνα του νεοφιλελεύθερου μοντέλου, το οποίο επηρεάζει σε υπερβολικό βαθμό την ευρωπαϊκή οικοδόμηση και ότι δεν αρκεί να ακούμε, αλλά πρέπει και να εντάξουμε τους κοινωνικούς παράγοντες και τους πολίτες σε αυτή την απαραίτητη μεταβολή.
Θα ήθελα να ξέρω, κύριε Πρόεδρε του Συμβουλίου, μέχρι πού φθάνει, από την άποψη αυτή, η τόλμη και το θάρρος της βελγικής Προεδρίας, την οποία εγκαινιάζετε σήμερα;"@el8
"Madam President, Mr President-in-Office of the Council, Mr President of the Commission, I appreciated the fact, Mr Verhofstadt, that you frankly acknowledged what you rightly called an ‘identity crisis’ in Europe between the citizens and the European Union, and that you stressed the need to take their aspirations seriously so that, as you said, we can bring the citizens closer to Europe. It makes a change from the all too frequent speeches designed to mollify, which people can no longer listen to because of all the contradictions that are glossed over. It is only natural that new issues will arise from experience, which call for changes, innovations, and sometimes a questioning of matters that were believed to be done and dusted. No subject should be taboo – we must acknowledge the problems, as you stressed.
In this spirit, I would like to mention a few issues that surface increasingly often in the debate provoked by the changes that are now affecting the European Union. I believe that these issues should be raised as part of the exchange of ideas that you are hoping to promote during your presidency. We have been repeatedly told, for example, that the eurozone was shielded from the major repercussions of the economic slowdown in the US. We must now admit that, unfortunately, this has not been the case. This is quite a serious misdiagnosis. What sort of analysis is being carried out? What sort of lessons in economic and monetary policy must we learn from this, so as to avoid the European economy becoming entangled in the American financial bubble that is now about to burst over us? I would reiterate that, over six years, there has been a nine-fold increase in the amount of European capital flowing to the United States which, last year, reached over USD 220 billion.
There is another example that Mr Duisenberg himself sometimes uses – in contrast to the US Federal Reserve, which is required under its mandate to promote employment and growth, the European Central Bank is not required to deal with these problems, which are indeed at the heart of all of our concerns. Do the European citizens know this? And what do they really think of this, when in fact unemployment is on the increase and growth is in decline? Should we not give some thought to this subject?
I have another example – the Stability Pact requires Member States to rationalise their public and social spending. If we merely follow this policy over the coming months, will it not lead to an economic slowdown, at a time when we actually need to stimulate growth? In what way can we revise the usual criteria or the way in which they are implemented in order to overcome this contradiction?
Generally speaking, the fundamental question that the new, and rapidly deteriorating, economic circumstances raise and indeed force us to consider is, in my view, the following: what sort of political creativity can we come up with in order to avoid serious tension arising in all our societies even between some of the Member States, and, more importantly, with the candidate countries? This question cannot be answered by some sort of project to elect the President of the Commission by universal suffrage. I think that we will have to attack the hard core of the neo-liberal model, which pervades European integration to an excessive degree. I also think that we are going to have to listen as well as involve the social actors and citizens in this necessary change.
Mr President-in-Office of the Council, I would like to know how courageous and daring the Belgian presidency, which you have launched today, is prepared to be in this area?"@en3
"(FR) Señora Presidenta, señor Presidente del Consejo, señor Presidente de la Comisión; le doy las gracias, señor Presidente del Consejo, por su franqueza al reconocer, con razón, que existía
europea entre nuestros conciudadanos y la Unión Europea y al hacer hincapié en la necesidad de tomar en serio las aspiraciones de éstos, a fin - ha dicho usted - de reconciliar a los ciudadanos con Europa. Esto nos hace caer con demasiada frecuencia en discursos tranquilizadores que, a fuerza de querer limar las contradicciones, se convierten en insoportables para el público. No hay nada más normal que ver surgir, de la experiencia de la vida, nuevos asuntos que requieren adaptaciones, innovaciones y a veces cuestionamientos de aquello que creíamos conseguido. Ningún tema tiene que ser tabú: debemos reconocer los problemas, como usted ha subrayado.
Permítame, dentro de este espíritu, mencionar algunas cuestiones que se plantean cada vez más en el debate suscitado por el cambio coyuntural que afecta, a su vez, a la Unión Europea. Estas cuestiones, en mi opinión, ocupan un lugar importante en el gran conjunto de ideas que desea promover durante su Presidencia. Se nos ha dicho varias veces, por ejemplo, que la zona “euro” estaba protegida en lo esencial contra las consecuencias de la degradación económica norteamericana. Hoy debemos constatar que, por desgracia, eso no es así. Se trata de un error importante de diagnóstico. ¿Qué análisis se hace al respecto? ¿Qué lección hay que sacar en el ámbito de la política económica y monetaria para que la economía europea esté menos implicada en la liberalización financiera norteamericana, cuyo estallido nos afecta actualmente? Deseo señalar que en seis años la sangría de capitales europeos hacia los Estados Unidos se ha multiplicado por nueve, para superar, el último año, los 220 millardos de dólares.
Otro ejemplo que el propio Sr. Duysenberg recuerda a este respecto: contrariamente al comportamiento de la Reserva Federal norteamericana, cuyo mandato la obliga a reaccionar en favor del empleo y del crecimiento, al Banco Central Europeo no se le ha encomendado ninguna misión en el sentido de ocuparse de estos problemas que, sin embargo, están en el centro de todas las preocupaciones. ¿Los europeos lo saben? ¿Y qué piensan exactamente de ello en el momento en que precisamente el desempleo aumenta y el crecimiento disminuye? ¿No debemos plantearnos ningún interrogante en este sentido?
Un ejemplo más: el pacto de estabilidad presupuestario exige de los Estados una política de racionamiento de los gastos públicos y sociales. ¿La prosecución pura y simple de esta política en el próximo período no podría aumentar la ralentización económica cuando lo que necesitamos, a la inversa, es estimular el crecimiento? ¿Qué tipo de revisión de los criterios habituales o de su aplicación podemos prever para superar esta contradicción?
En general, la pregunta de fondo que nos formula y nos impone la nueva coyuntura económica - que se degrada rápidamente - es, en mi opinión, la siguiente: ¿de qué creatividad política somos capaces para acabar con las graves tensiones en nuestras sociedades, entre algunos de nuestros Estados y, con mayor razón, con los países candidatos? La respuesta a esta pregunta no puede situarse en el ámbito de un proyecto como el de la elección del Presidente de la Comisión por sufragio universal. Pienso que será necesario acometer el núcleo duro del modelo neoliberal, que impregna demasiado nuestra construcción europea, y que será preciso no sólo escuchar, sino también asociar a los actores sociales y a los ciudadanos a esta necesaria mutación.
Me agradaría saber, señor Presidente del Consejo, hasta dónde va a ir, en este sentido, la audacia y el valor de la Presidencia belga que usted inaugura hoy."@es12
"Arvoisa puhemies, arvoisa neuvoston puheenjohtaja, arvoisa komission puheenjohtaja, arvostin sitä, arvoisa neuvoston puheenjohtaja, että tunnustitte rehellisesti sen, mitä nimititte oikeutetusti kansalaistemme ja Euroopan unionin väliseksi Euroopan "identiteettikriisiksi", ja että painotitte tarvetta suhtautua vakavasti kansalaisten toiveisiin, jotta – kuten totesitte – kansalaiset tuntisivat Euroopan jälleen omakseen. Tämä tuo vaihtelua liian usein toistuviin velttoihin keskusteluihin, joita ihmiset eivät enää kuuntele. koska ne ovat niin tasapaksuja. On siten täysin normaalia, että elämänkokemuksen perusteella ilmaantuu uusia kysymyksiä, jotka edellyttävät mukautuksia, innovaatioita ja toisinaan itsestään selvinä pidettyjen asioiden kyseenalaistamista. Yhdenkään aiheen käsittely ei saa olla kiellettyä: ongelmat on tunnustettava, kuten korostitte.
Sallinette minun tässä hengessä mainita joitakin kysymyksiä, jotka nousevat yhä useammin esille keskustelussa, jonka on herättänyt vuorostaan Euroopan unionia ravisteleva suhdannemuutos. Mielestäni näillä kysymyksillä on oma paikkansa niiden ajatusten suuressa virrassa, joita haluatte edistää puheenjohtajakautenne aikana. Meille on esimerkiksi toistettu, että euroalue on pääosin suojassa Yhdysvaltojen talouden taantumisen vaikutuksilta. Nykyisin on kuitenkin todettava, että valitettavasti näin ei ole asian laita. Tämä on arviointivirhe, joka ei ole vähäinen. Mihin analyysiin päädymme tämän perusteella? Mikä läksy meidän on opittava tästä talous- ja rahapolitiikan alalla, jotta Euroopan talouteen ei vaikuttaisi niin paljon Yhdysvaltojen rahoituskupla, jonka puhkeamisen vaikutukset tuntuvat nyt meillä? Muistutan, että eurooppalaisten pääomien vuoto Yhdysvaltoihin on yhdeksänkertaistunut kuudessa vuodessa ja että se nousi viime vuonna yli 220 miljardiin dollariin.
Toinen esimerkki, josta Duisenberg itse tarvittaessa muistuttaa, on seuraava: päinvastoin kuin Yhdysvaltojen keskuspankille, jolle on myönnetty toimivalta edistää työllisyyttä ja kasvua, Euroopan keskuspankille ei ole annettu tehtäväksi huolehtia näistä ongelmista, jotka ovat kuitenkin kaikkien huolien keskipisteenä. Tietävätkö eurooppalaiset tämän asian? Ja mitä he ajattelevat siitä nimenomaan hetkellä, jolloin työttömyys lisääntyy ja kasvu hidastuu? Eivätkö he esitä mitään tätä aihetta koskevia kysymyksiä?
Vielä toinen esimerkki: talousarvion vakaussopimuksessa vaaditaan valtioilta julkisia ja sosiaalisia menoja koskevaa säännöstelypolitiikkaa. Eikö tämän politiikan yksinkertainen jatkaminen seuraavalla ajanjaksolla hidasta talouskasvua entisestään hetkellä, jolloin meidän on päinvastoin kannustettava kasvua? Mitä tavanomaisten perusteiden tarkistusta tai niiden toteuttamista voitaisiin harkita tämän ristiriidan ratkaisemiseksi?
Yleisesti ottaen uuden taloussuhdanteen – joka huononee nopeasti – meille esittämä ja määräämä peruskysymys on mielestäni seuraava: mihin poliittiseen luovuuteen oikein pystymme voidaksemme välttää vakavien jännitteiden ilmaantumisen kaikissa yhteiskunnissamme, ja jopa tiettyjen jäsenvaltioidemme välillä, ja vieläkin enemmän ehdokasvaltioiden kanssa? Tähän kysymykseen annettava vastaus ei voi koskea sellaista hanketta, kuten komission puheenjohtajan valintaa yleisillä vaaleilla. Mielestäni on pureuduttava uusliberaalin mallin kovaan ytimeen, joka on vallannut liikaa alaa Euroopan rakentamisessa. Meidän on kuuntelemisen lisäksi myös otettava sosiaaliset toimijat ja kansalaiset mukaan tähän välttämättömään muutokseen.
Haluaisin tietää, arvoisa neuvoston puheenjohtaja, miten rohkeasti ja uskaliaasti puheenjohtajavaltio Belgia, jonka toimikauden tänään aloitatte, aikoo toimia tässä asiassa?"@fi5
"Signora Presidente, signor Presidente del Consiglio, signor Presidente della Commissione, ho apprezzato il fatto che lei, signor Presidente del Consiglio, abbia ammesso con franchezza ciò che ha definito a ragione "una crisi d'identità" dell'Europa tra i cittadini e l'Unione europea, e che abbia sottolineato la necessità di prendere sul serio le loro aspirazioni al fine, come ha affermato, di riconciliare i cittadini con l'Europa. Questo è un cambiamento di rotta rispetto ai discorsi rassicuranti troppo frequenti che, a forza di limare ogni contraddizione, diventano inascoltabili per la gente. In fondo non c'è nulla di più normale che veder emergere, dall'esperienza della vita, nuove problematiche che richiedono adattamenti, innovazioni e, talvolta, di rimettere in discussione ciò che credevamo assodato. Nessun argomento deve essere tabù: lei ha sottolineato che bisogna riconoscere i problemi.
Mi permetta, in questo spirito, di ricordare alcune questioni che si ripresentano sempre più spesso nel dibattito suscitato dal cambiamento di congiuntura che scuote anche l'Unione europea. Tali questioni hanno, a mio parere, un posto di diritto nel grande complesso d'idee che lei auspica di promuovere durante la Presidenza belga. Ad esempio, ci è stato ripetuto che la zona euro era protetta dalle più gravi ripercussioni della regressione economica americana. Oggi si deve constatare che sfortunatamente questo non è vero. Si tratta di un errore di diagnosi non trascurabile. Che analisi occorre fare? Quale lezione dobbiamo trarre nel campo della politica economica e monetaria affinché l'economia europea sia meno coinvolta nella sfera finanziaria americana, la cui esplosione colpisce anche noi? Ricordo che l'emorragia di capitali europei verso gli Stati Uniti si è moltiplicata per nove in sei anni, fino a raggiungere lo scorso anno oltre 220 miliardi di dollari.
Un altro esempio che il Presidente Duisemberg talvolta ricorda: contrariamente alla riserva federale americana, che ha il mandato di reagire a favore dell'occupazione e della crescita, la Banca centrale europea non ha ricevuto ordine di occuparsi di tali problemi, che sono tuttavia al centro di tutte le preoccupazioni. Gli europei lo sanno? E che cosa pensano con esattezza in un momento in cui, appunto, la disoccupazione aumenta e la crescita economica regredisce? Non vi sono domande da porsi al riguardo?
Ancora un altro esempio: il Patto di stabilità di bilancio esige dagli Stati una politica di razionamento della spesa pubblica e della spesa sociale. Il perseguimento puro e semplice di questa politica nel prossimo periodo non favorirà il rallentamento economico in un momento in cui avremmo bisogno, invece, di stimolare la crescita? Quale revisione dei criteri abituali o della loro attuazione si può prevedere per superare tale contraddizione?
In linea generale, la questione di fondo che la nuova congiuntura economica, che dà segni di rapido deterioramento, ci presenta ed impone, secondo me, è questa: di quale creatività politica siamo capaci per evitare di avviarci verso serie tensioni all'interno di tutte le nostre società, persino tra alcuni degli Stati membri e, a maggior ragione, nei confronti dei paesi candidati? Non si può trovare risposta a questa domanda in un progetto quale l'elezione a suffragio universale del Presidente della Commissione. Ritengo che dovremo combattere il nocciolo duro del modello neo-liberale, che permea in modo eccessivo la costruzione europea, e che bisognerà non solo ascoltare ma anche coinvolgere le parti sociali ed i cittadini in questa svolta necessaria.
Desidererei sapere, signor Presidente del Consiglio: fin dove arrivano, in questa prospettiva, l'audacia ed il coraggio della Presidenza belga che lei oggi inaugura?"@it9
"Mevrouw de Voorzitter, mijnheer de voorzitter van de Raad, mijnheer de voorzitter van de Commissie, het doet mij genoegen dat de voorzitter van de Raad ruiterlijk heeft toegegeven dat de Europese Unie en onze medeburgers zich in een "identiteitscrisis" bevinden en dat de wensen van de burgers serieus moeten worden genomen als we hen met Europa willen verzoenen. Dat is heel wat anders dan de sussende betogen die zo regelmatig worden gehouden en waarin men iedere tegenstrijdigheid tracht goed te praten. Dergelijke betogen zijn voor de burgers niet om aan te horen. Het is immers niet meer dan normaal dat nieuwe vraagstukken die zich binnen de samenleving voordoen aanpassingen en innovaties noodzakelijk maken. Soms blijkt het zelfs nodig om verworvenheden ter discussie te stellen. Geen enkel onderwerp mag hierbij een taboe vormen. U hebt benadrukt dat we de problemen onder ogen moeten durven zien.
Ik wil dan ook graag enkele vraagstukken ter tafel brengen die steeds vaker in het debat terugkeren als gevolg van de ommezwaai van de conjunctuur binnen de Europese Unie. Deze vraagstukken zijn mijns inziens van belang in de brainstorm die u tijdens uw voorzitterschap wilt stimuleren. Zo is ons herhaaldelijk gezegd dat de eurozone gevrijwaard zou zijn van de negatieve gevolgen van de Amerikaanse economische achteruitgang. Helaas moeten we vandaag echter constateren dat dit niet het geval is. Dat is een ernstige diagnosefout. Op welke manier worden de gevolgen van deze achteruitgang geanalyseerd? Welke lessen moeten we hieruit trekken voor het economisch en monetair beleid, teneinde ervoor te zorgen dat de Europese economie zo min mogelijk betrokken is bij de Amerikaanse financiële luchtbel die elk moment uit elkaar kan spatten? Ik wil u eraan herinneren dat de kapitaalvlucht vanuit Europa naar de Verenigde Staten in zes jaar tijd met een factor negen is gegroeid. Het afgelopen jaar is meer dan 220 miljard dollar naar de Verenigde Staten verdwenen.
Ik wil u een ander voorbeeld noemen waar de heer Duisenberg indertijd zelf op heeft gewezen. In tegenstelling tot de American Federal Reserve, die actie kan ondernemen ten gunste van de werkgelegenheid en de groei, heeft de ECB niet als taak zich met deze vraagstukken bezig te houden, terwijl dit juist de kwesties zijn waarover men zich zorgen maakt. Weten de Europeanen dit? Hoe denken ze hier precies over nu de werkloosheid toeneemt en de groei stagneert? Moeten we hier niet eens bij stilstaan?
Laat ik u nog een ander voorbeeld geven. Het stabiliteitspact schrijft voor dat de lidstaten hun publieke en sociale uitgaven terugschroeven. Werken we de stagnatie niet in de hand als we dit beleid de komende periode strikt blijven voortzetten? Op dit moment dienen we juist de groei te stimuleren. Hoe kunnen we de gebruikelijke criteria herzien of aan hun tenuitvoerlegging een andere invulling geven om deze tegenstrijdige situatie te keren?
De vraag waar het hier om draait, nu de conjunctuur snel verslechtert, is mijns inziens de volgende: beschikken wij over voldoende politieke creativiteit om te voorkomen dat grote spanningen ontstaan binnen de samenlevingen, tussen diverse lidstaten en met name ook tussen de lidstaten en de kandidaat-landen? Om een antwoord op deze vraag te kunnen vinden, zullen we er eerst voor moeten zorgen dat bijvoorbeeld de voorzitter van de Commissie rechtstreeks via algemene verkiezingen gekozen wordt. We moeten de kern van het neoliberale model aanpakken, aangezien dit model een te dominante invloed heeft op de richting van de Europese eenwording. We moeten niet alleen luisteren naar hetgeen de sociale actoren en de burgers over deze benodigde hervorming te zeggen hebben, maar ze hier ook actief bij betrekken.
Mijnheer de voorzitter van de Raad, ik zou graag willen weten hoe ver de durf en de moed van het Belgische voorzitterschap dat u vandaag inluidt, in dit opzicht gaan."@nl2
"Senhora Presidente, Senhor Presidente em exercício do Conselho, Senhor Presidente da Comissão, apreciei o facto de ter reconhecido com franqueza, Senhor Presidente em exercício do Conselho, aquilo a que chamou com razão "uma crise de identidade" da Europa entre os nossos concidadãos e a União Europeia, e de ter realçado a necessidade de levar a sério as suas aspirações, de forma - como o senhor disse - a reconciliar os cidadãos com a Europa. Eis qualquer coisa de novo comparado com os demasiado frequentes discursos calmantes que, à força de contornar todas as contradições, se tornam inaudíveis para as pessoas. Nada de mais normal que ver emergir, da experiência da vida, questões novas que exigem adaptações e inovações, e, por vezes, que se ponha em causa aquilo que críamos adquirido. Nenhum assunto deve ser tabu: há que reconhecer os problemas, como o senhor afirmou.
Dentro desse espírito, permitame referir algumas questões que surgem cada vez mais no debate suscitado pela viragem conjuntural que agora afecta a União Europeia. Essas questões dispõem, em minha opinião, de um lugar de pleno direito na grande troca de ideias que o senhor deseja promover durante a vossa Presidência. Foinos repetido, por exemplo, que a zona euro estava protegida no essencial contra os efeitos da degradação económica americana. Somos obrigados a constatar neste momento que não é infelizmente o caso. Tratase de um erro de diagnóstico que não é menor. Que análise fazemos? Que lição devemos tirar no domínio da política económica e monetária para que a economia europeia seja menos implicada pela esfera financeira americana, cuja explosão nos está a atingir neste momento? Recordo que a hemorragia de capitais europeus para os Estados Unidos foi multiplicada por nove em 6 anos, atingindo no ano passado mais de 220 000 milhões de dólares.
Outro exemplo que o próprio presidente Duysenberg recorda a propósito: contrariamente à reserva federal americana, cujo mandato a intima a reagir em prol do emprego e do crescimento, o Banco Central Europeu não recebeu a missão de se preocupar com esses problemas, que no entanto se encontram no centro de todas as preocupações. Os Europeus sabemno? E o que é que pensam neste momento em que, precisamente, o desemprego progride e o crescimento recua? Não haverá questões a colocarnos sobre o assunto?
Outro exemplo ainda: o pacto de estabilidade orçamental exige dos Estados uma política de racionamento das despesas públicas e sociais. A prossecução pura e simples dessa política durante o próximo período não irá alimentar o abrandamento económico num momento em que, pelo contrário, temos necessidade de estimular o crescimento? Que revisão dos critérios habituais ou da sua aplicação podemos considerar para ultrapassar esta contradição?
De uma forma geral, a questão de fundo que nos põe e dispõe a nova conjuntura económica - que está a degradarse rapidamente - é, em minha opinião, a seguinte: de que criatividade política somos capazes para evitar sérias tensões em todas as nossas sociedades, ou mesmo entre alguns dos nossos Estados, e, por maioria de razão, com os países candidatos? A resposta a esta pergunta não pode situarse a nível de um projecto do tipo da eleição do Presidente da Comissão por sufrágio universal. Penso que vai ser preciso atacarmos o núcleo duro do modelo neoliberal, que impregna demasiado a nossa construção europeia, e não só ouvir mas também associar os agentes sociais e os cidadãos a essa necessária mutação.
Senhor Presidente em exercício do Conselho, gostaria de saber até onde vai a audácia e a coragem, neste aspecto, da Presidência belga que o senhor inicia hoje."@pt11
"Fru talman, herr rådsordförande, herr kommissionsordförande! Jag uppskattade att ni, herr rådsordförande, ärligt erkände det som ni med rätta kallade "en identitetskris" för Europa mellan våra landsmän och Europeiska unionen, och att ni betonade behovet av att ta deras önskemål på allvar – som ni sade – om att försona medborgarna med Europa. Det blir en variation jämfört med de alltför ofta förekommande lugnande tal som, genom att slipa bort alla motsättningar, blir ohörbara för folket. Vad är mer normalt än att genom erfarenhet i livet få uppleva uppkomsten av nya frågor som kräver anpassningar, innovationer och ibland ifrågasättande av det som man trodde sig ha uppnått? Ingen fråga får vara tabu: man måste erkänna problemen, betonade ni.
Tillåt mig att i den andan ta upp några frågor som återkommer allt oftare i den debatt som orsakas av omsvängningen i konjunkturen, som i sin tur drabbar Europeiska unionen. Dessa frågor har enligt min mening sin fullständiga plats i den brainstorming som ni vill främja under ert ordförandeskap. Man har exempelvis upprepat för oss att euroområdet i huvudsak var skyddat mot effekterna av den amerikanska ekonomins nedgång. Men man måste i dag konstatera att det inte alls stämmer. Det är en inte oväsentligt felaktig diagnos. Hur skall man tolka det? Vilken lärdom bör man ta av detta när det gäller ekonomisk och monetär politik, så att den europeiska ekonomin blir mindre indragen i den amerikanska finansbubblan, vars spricka nu nått oss? Jag erinrar om att det europeiska kapitalets blödning mot Förenta staterna har multiplicerats med nio på sex år, och uppgick förra året till 220 miljarder dollar.
Ett annat exempel som Duisenberg själv erinrar om i sammanhanget: i motsats till den amerikanska federala reserven, vars mandat innebär att reagera till förmån för sysselsättning och tillväxt, har inte Europeiska centralbanken fått i uppdrag att ta hand om dessa problem, som ändå står i centrum för allas oro. Vet européerna det? Och vad tycker de egentligen om det vid ett tillfälle när arbetslösheten ökar och tillväxten minskar? Finns det inga frågor att ställa sig på området?
Ytterligare ett exempel: stabilitetspakten för budgeten kräver att staterna för en ransoneringspolitik för de offentliga och sociala utgifterna. Kommer inte en fortsatt enkel sådan politik under kommande period att underhålla den ekonomiska nedgången vid ett tillfälle när vi i stället behöver stimulera tillväxten? Vilken översyn av de vanliga kriterierna eller deras genomförande kan man tänka sig för att överbrygga detta motsatsförhållande?
Rent allmänt är den verkliga fråga som den nya ekonomiska konjunkturen ställer och påtvingar oss – en ekonomi som snabbt förändras – enligt min uppfattning denna: hur politiskt kreativa kan vi vara för att undvika att gå i riktning mot allvarligare spänningar i vart och ett av våra samhällen, eller till och med mellan vissa av våra stater och, av ännu större anledning, med kandidatländerna? Svaret på denna fråga kan inte finnas inom ett förslag av typen val av kommissionsordförande med allmän rösträtt. Jag tror att man måste ge sig på den hårda kärnan i den nyliberala modellen, som alltför mycket påverkar vår europeiska konstruktion, och att vi måste inte bara lyssna till utan även ta med de sociala aktörerna och medborgarna i denna nödvändiga förändring.
Herr rådsordförande! Jag skulle vilja veta hur långt djärvheten och modet sträcker sig hos det belgiska ordförandeskap ni inviger i dag?"@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"“una crisis de identidad”"12
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples