Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-07-04-Speech-3-017"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20010704.1.3-017"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:spoken text |
"Europa heeft niet alleen een heden, Europa heeft natuurlijk vooral een toekomst. Concrete oplossingen aanreiken voor concrete problemen is één zaak; de burger uitzicht bieden op de toekomst van de Europese Unie is even belangrijk. Derhalve werd in Nice de opdracht gegeven om tegen het einde van het jaar een Verklaring van Laeken op te stellen die de bakens kan uitzetten.
Is het niet beter om het medebeslissingsrecht van het Europees Parlement te veralgemenen?
De Verklaring van Laeken moet echter meer zijn dan een procedure alleen. Ze mag zich niet beperken tot wat ik zou durven noemen, een dorre opsomming van agendapunten of het louter vastleggen van een werkwijze. Ik denk dat onze ambitie verder moet reiken. We moeten in Laeken de aanzet geven tot de grote hervorming die op ons afkomt en ook de contouren schetsen van de nieuwe Europese Unie na de uitbreiding, een uitbreiding die, als ik dat zo mag zeggen, in feite geen uitbreiding is maar een gedaantewisseling, een ware mutatie. Natuurlijk kan het niet de bedoeling zijn om op de antwoorden vooruit te lopen, maar wel moeten de juiste vragen worden gesteld en de vraagstukken worden aangemerkt die de toekomst van Europa zullen bepalen. Daarbij mag geen enkele vraag, geen enkel onderwerp taboe zijn.
Ik zou in die Verklaring van Laeken de volgende cruciale kwesties willen aansnijden. Mijn vertrekpunt is dat de Europese Unie wel degelijk een levensgroot probleem kent. De Unie heeft het contact met de burger verloren en tenminste bij een deel van de publieke opinie leeft de overtuiging dat de Unie al te vaak, soms te sterk ingrijpt in het dagelijks leven van de burger. Hij of zij vindt de Unie ook niet doorzichtig, te bureaucratisch en te weinig democratisch, en terecht. Dat alles moet in een eerste hoofdstuk van de Verklaring aan bod kunnen komen, want hoe kun je in feite problemen oplossen als je ze niet eerst in de Verklaring durft te onderkennen?. Als vanzelf volgt hieruit de vraag welke de waarden en doelstellingen van de Europese Unie moeten zijn. Wat houdt de Europese identiteit nu juist in? Hoe herkent de burger zich daarin? Dit brengt ons uiteraard bij een grondwet voor de Unie waarop ook een vereenvoudiging en een herschikking van de Verdragen aansluit.
Zo komen we bij een derde vraag, misschien wel de meest cruciale, namelijk de ordening van de bevoegdheden van de Unie, met andere woorden de taakverdeling binnen de Unie. We hebben nood aan duidelijke afspraken. Wie doet wat op welk niveau? De burger van zijn kant weet al vandaag verduiveld goed welke essentiële taken hij van de Europese Unie verlangt. De recente Eurobarometers komen steeds tot dezelfde kerntaken voor de Unie: het sociaaleconomisch beleid dat de Monetaire Unie moet schragen, basisnormen inzake sociale bescherming, een gemeenschappelijk asiel en migratiebeleid, een gemeenschappelijk buitenlands beleid en een gezamenlijke defensieaanpak. Tegelijkertijd vindt die burger dat de Unie zich te veel bezighoudt met een te gedetailleerde uitvoering van het beleid, een uitvoering die beter op nationaal of regionaal niveau kan geschieden. Kortom, de burger vindt dat de Unie zich in de eerste plaats moet toeleggen op het scheppen van het regulerend kader, op de randvoorwaarden, op de controle, op de uitvoering van het beleid door regio's of lidstaten. We mogen deze discussie hoe dan ook niet uit de weg gaan. Het moet gaan om een bevoegdheidsverdeling in beide richtingen. Wat komt erbij voor de Unie, wat gaat naar de lidstaten?
De Verklaring van Laeken moet ook een bezinning inluiden over een ander probleem, namelijk de wildgroei, de proliferatie, de inflatie, zou ik haast zeggen, van beleidsinstrumenten. In een toespraak die ik onlangs in Göttweig in Oostenrijk heb gehouden, heb ik een opsomming gegeven van de niet minder dan dertig uiteenlopende beleidsinstrumenten die in de Verdragen voorkomen. Een ingrijpende vereenvoudiging van die instrumenten dringt zich op.
De wijze van financiering van de Europese Unie mag in de Verklaring van Laeken evenmin ontbreken. De Unie beschikt momenteel niet over een volwaardige eigen begrotingsbevoegdheid. Zij bezit geen echte eigen middelen, aangezien zij voor het grootste deel wordt gefinancierd op basis van BNPbijdragen. We moeten ten minste de vraag durven stellen of die indirecte financieringsmethode wel de juiste is en of een rechtstreekse financiering niet legitiemer en democratischer is.
In de Verklaring van Laeken zullen we natuurlijk ook niet ontkomen aan een discussie over de instellingen. Willen we al dan niet een rechtstreeks gekozen Commissievoorzitter?"@nl2
|
| lpv:translated text |
"Europa har ikke kun en nutid, men især også en fremtid. At udarbejde konkrete løsninger på konkrete problemer er én ting. At give borgerne indsigt i Unionens fremtid er lige så vigtigt. Derfor blev det i Nice vedtaget at udarbejde en Laeken-erklæring ved årets udgang, hvori kursen udstikkes.
Er det ikke bedre at generalisere Parlamentets medbestemmelsesret?
Laeken-erklæringen skal imidlertid være mere end kun en procedure. Den må ikke begrænse sig til en, hvad jeg vil kalde, tør liste over dagsordenpunkter eller en ren fastsættelse af en arbejdsmåde. Vores ambition skal nå videre. I Laeken skal vi give startskuddet til den store revision, vi går i møde, og vi skal endvidere skitsere den nye Unions konturer efter udvidelsen. En udvidelse, som, om jeg så må sige, faktisk ikke er en udvidelse, men et hamskifte, en rigtig mutation. Det kan naturligvis ikke være meningen at foregribe svarene, men de rette spørgsmål skal stilles, og de spørgsmål, som afgør Europas fremtid, skal angives. I den forbindelse må ingen spørgsmål eller emner være tabu.
I Laeken-erklæringen vil jeg behandle følgende meget vigtige spørgsmål. Mit udgangspunkt er, at Unionen har et kæmpeproblem. Unionen har mistet kontakten med borgerne, og i hvert fald hos en del af den brede offentlighed er man overbevist om, at Unionen alt for ofte, af og til for meget griber ind i borgernes hverdag. Han eller hun mener endvidere, at Unionen ikke er gennemskuelig, er for bureaukratisk og for lidt demokratisk, og det er ganske rigtigt. Alt dette skal behandles i det første kapitel i erklæringen, for hvordan kan man løse problemer, hvis man ikke først tør erkende dem i erklæringen? Et indlysende følgespørgsmål er, hvilke værdier og målsætninger Unionen skal have? Hvad omfatter den europæiske identitet præcist? Hvordan genkender borgerne sig heri? Det fører os til en grundlov for Unionen, som medfører en forenkling og omstrukturering af traktaterne.
Så er jeg fremme ved det tredje spørgsmål, som måske er det vigtigste, nemlig reguleringen af Unionens beføjelser. Med andre ord opgavefordelingen inden for Unionen. Det er nødvendigt med klare aftaler. Hvem gør hvad på hvilket plan? Borgerne er i dag helt klar over, hvilke vigtige opgaver Unionen skal påtage sig. I de seneste Eurobarometre er det de samme nøgleopgaver, som hele tiden kommer frem for Unionen, nemlig den socialøkonomiske politik, som Den Monetære Union skal bistå, basisstandarder om social beskyttelse, en fælles asyl- og indvandringspolitik, en fælles udenrigspolitik og en fælles forsvarspolitik. Samtidig mener borgerne, at Unionen beskæftiger sig for meget med en alt for detaljeret gennemførelse af politikken, en gennemførelse, som bedre kan finde sted på nationalt eller regionalt plan. Kort sagt, borgerne mener, at Unionen for det første skal fokusere på at skabe en regulerende ramme, på betingelserne, kontrollen og gennemførelsen af politikken i regionerne eller medlemsstaterne. Vi må under ingen omstændigheder undgå denne diskussion. Det skal dreje sig om en kompetencefordeling i begge retninger. Hvad skal Unionen tage sig af, og hvilke opgaver har medlemsstaterne?
Laeken-erklæringen skal endvidere iværksætte, at man besinder sig, hvad angår et andet problem, nemlig vildvæksten, spredningen, inflationen ville jeg næsten sige, af de politiske instrumenter. I en tale, som jeg holdt for nylig i Göttweig i Østrig, nævnte jeg de ikke mindre end 30 forskellige politiske instrumenter, som forekommer i traktaterne. En indgribende forenkling af disse instrumenter er påkrævet.
Unionens finansieringsmåde skal også medtages i Laeken-erklæringen. Unionen har i øjeblikket ikke rigtig budgetkompetence. Den disponerer ikke over egne midler, idet den for størstedelens vedkommende finansieres på grundlag af BNP-bidragene. Vi må i hvert fald ikke være bange for at sætte spørgsmålstegn ved, om den indirekte finansieringsmetode er den bedste, eller om en direkte finansiering ikke er mere legitim og demokratisk.
I Laeken-erklæringen kan vi naturligvis ikke undgå en debat om institutionerne. Ønsker eller ønsker vi ikke en direkte valgt kommissionsformand?"@da1
"Europa hat nicht nur eine Gegenwart, Europa hat vor allem eine Zukunft. Konkrete Lösungen für konkrete Probleme vorschlagen, ist gut und schön. Doch ebenso wichtig ist, dem Bürger eine Vorstellung von der Zukunft Europas zu vermitteln. Daher wurde in Nizza der Auftrag erteilt, bis Ende des Jahres die Erklärung von Laeken auszuarbeiten, in der die Orientierungen vorgegeben werden sollen.
Sollte das Europäische Parlament nicht am besten ein generelles Mitentscheidungsrecht erhalten?
Die Erklärung von Laeken muss jedoch mehr sein als ein bloßer Aufgabenkatalog. Sie darf sich nicht auf eine, wenn ich es so sagen darf, nüchterne Aufzählung der zu erledigenden Punkte oder die Festlegung einer Vorgehensweise beschränken. Wir sollten ehrgeiziger sein. In Laeken müssen wir die umfassende Reform, die uns bevorsteht, in Gang bringen und skizzieren, wie die neue Europäische Union nach ihrer Erweiterung aussehen wird – einer Erweiterung, die im Grunde keine Erweiterung, sondern eine tief greifende Umgestaltung, ein wirklicher Wandel ist. Selbstverständlich liegt es nicht in unserer Absicht, die Antworten vorwegzunehmen, aber es kommt darauf an, die richtigen Fragen zu stellen und die Probleme zu erkennen, die Europas Zukunft bestimmen werden. Und dabei darf keine einzige Frage, kein einziges Thema tabu sein.
Meiner Meinung nach sollten in dieser Erklärung von Laeken folgende Kernfragen angeschnitten werden. Ausgangspunkt meiner Überlegungen ist die Tatsache, dass die Europäische Union ein erhebliches Problem hat: Sie hat den Kontakt zum Bürger verloren. Zumindest ein Teil der öffentlichen Meinung ist davon überzeugt, dass die Union zu oft und manchmal zu stark in ihren Alltag eingreift. Diese Bürger betrachten die Union – und zwar zu Recht – als zu wenig transparent, als zu bürokratisch und als nicht demokratisch genug. Diese Fragen müssen im ersten Kapitel der Erklärung behandelt werden. Denn wie sollen Probleme gelöst werden, wenn man es nicht wagt, sie sich zunächst einmal einzugestehen? Daraus ergibt sich die logische Frage, auf welchen Werten und Zielen die Europäische Union beruhen soll. Was beinhaltet die europäische Identität? Und wie erkennt sich der Bürger darin wieder? Dies führt uns natürlicherweise zu einer Verfassung für die Europäische Union, verbunden mit einer Vereinfachung und Reform der Verträge.
Damit kommen wir zur dritten und vielleicht entscheidendsten Frage: die Kompetenzabgrenzung in der Union, mit anderen Worten die Aufgabenteilung. Wir brauchen klare Festlegungen. Wer tut was auf welcher Ebene? Der Bürger selbst weiß nur zu gut, was er in erster Linie von der Europäischen Union erwartet. Die jüngsten Eurobarometer-Erhebungen kommen wieder zum gleichen Ergebnis: Als Kernaufgaben gelten die sozioökonomische Politik, mit der die Währungsunion unterstützt werden muss, Mindestnormen im Bereich des Sozialschutzes, eine gemeinschaftliche Asyl- und Migrationspolitik, eine gemeinschaftliche Außenpolitik und ein gemeinsames Verteidigungskonzept. Gleichzeitig befasst sich die Union nach Ansicht dieser Bürger jedoch viel zu sehr mit den Details der Durchführung der Politik, die besser auf der nationalen oder regionalen Ebene stattfinden sollte. Kurz gesagt, nach Ansicht der Bürger soll die Union sich vor allem auf die Schaffung eines Ordnungsrahmens, auf die Rahmenbedingungen und die Kontrolle der Umsetzung der Politik durch die Regionen bzw. die Mitgliedstaaten konzentrieren. Dieser Diskussion dürfen wir auf keinen Fall ausweichen. Die Kompetenzverteilung muss in beiden Richtungen stattfinden: Welche Befugnisse fallen der Union zu und welche werden den Mitgliedstaaten zugewiesen?
In der Erklärung von Laeken müssen auch erste Überlegungen über ein weiteres Problem angestellt werden, nämlich über den Wildwuchs, die übermäßige Zunahme, fast möchte ich sagen, die Inflation der politischen Instrumente. In einer Rede, die ich vor kurzem in Göttweil in Österreich gehalten habe, habe ich nicht weniger als dreißig verschiedene politische Instrumente aufgezählt, die in den Verträgen vorkommen. Hier ist eine drastische Reduzierung dringend geboten.
Ebenso wenig darf in der Erklärung von Laeken die Frage der Finanzierung der Europäischen Union übergangen werden. Die Union besitzt derzeit keine vollständige eigene Haushaltskompetenz. Sie verfügt über keine echten Eigenmittel, da der Großteil auf der Grundlage von BIP-Beiträgen finanziert wird. Wir müssen es zumindest wagen, die Frage zu stellen, ob diese indirekte Finanzierungsmethode auch die Richtige ist. Wäre eine direkte Finanzierung nicht legitimer und demokratischer?
In der Erklärung von Laeken werden wir auch nicht umhin kommen, die Institutionen zu erörtern. Wollen wir einen direkt gewählten Kommissionspräsidenten oder nicht?"@de7
"Η Ευρώπη δεν έχει μόνο παρόν. Η Ευρώπη έχει φυσικά, κυρίως, μέλλον. Η εξεύρεση συγκεκριμένων λύσεων σε συγκεκριμένα προβλήματα αποτελεί μία υπόθεση. Η προσφορά οράματος για το μέλλον της Ευρωπαϊκής Ένωσης στους πολίτες είναι το ίδιο σημαντική. Ως εκ τούτου, στη Νίκαια δόθηκε η εντολή μέχρι το τέλος του έτους να καταρτιστεί μία Δήλωση του Laken, η οποία μπορεί να θέσει αυτές τις βάσεις.
Δεν θα ήταν καλύτερο να γενικεύσουμε το δικαίωμα συναπόφασης του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου;
Η Δήλωση του Laken πρέπει να αποτελέσει κάτι περισσότερο από μία διαδικασία μόνο. Δεν πρέπει να περιοριστεί σε μία, θα τολμούσα να πω, στεγνή ανακεφαλαίωση των σημείων της ημερήσιας διάταξης ή έναν απλό καθορισμό μιας μεθόδου εργασίας. Νομίζω ότι η φιλοδοξία μας πρέπει να είναι μεγαλύτερη. Στο Laken πρέπει να δώσουμε ώθηση σε μία σημαντική μεταρρύθμιση των υποθέσεών μας και, ακόμη, να σχεδιάσουμε τα πλαίσια της νέας Ευρωπαϊκής Ένωσης, μετά από τη διεύρυνση. Μία διεύρυνση, εάν αυτό θα μπορούσα να το πω, η οποία, στην πραγματικότητα, δεν είναι διεύρυνση αλλά μετεξέλιξη, ένας πραγματικός μετασχηματισμός. Φυσικά, δεν είναι δυνατόν να αποτελεί στόχο η υπέρβαση των απαντήσεων, αλλά πρέπει να τεθούν οι σωστές ερωτήσεις και να διακριθούν τα θέματα, τα οποία θα καθορίσουν το μέλλον της Ευρώπης. Σε αυτό, δεν πρέπει καμία ερώτηση, κανένα θέμα να αποτελέσει ταμπού.
Θα επιθυμούσα στη Δήλωση του Laken να αντιμετωπιστούν τα παρακάτω ζωτικά θέματα. Η αφετηρία μου είναι ότι η Ευρωπαϊκή Ένωση πράγματι γνωρίζει ένα τεράστιο πρόβλημα. Η Ένωση έχασε την επαφή της με τους πολίτες και τουλάχιστον ένα μέρος της δημόσιας γνώμης έχει την πεποίθηση ότι η Ένωση πολύ συχνά και, σε ορισμένες περιπτώσεις, πολύ έντονα παρεμβαίνει στην καθημερινή ζωή των πολιτών. Οι πολίτες θεωρούν, επίσης, την Ένωση μη διαφανή, πολύ γραφειοκρατική και ελάχιστα δημοκρατική. Και αυτό με το δίκιο τους. Όλα αυτά πρέπει να ληφθούν υπόψη στο πρώτο κεφάλαιο της Δήλωσης, επειδή πώς είναι δυνατόν να επιλύσεις προβλήματα, εάν προηγουμένως δεν τολμήσεις να τα επισημάνεις στη Δήλωση. Αυτονόητα, ακολουθεί η ερώτηση ποιες αξίες και στόχους πρέπει να έχουμε για την Ευρωπαϊκή Ένωση. Τι περιλαμβάνει ακριβώς αυτή τη στιγμή η ευρωπαϊκή ταυτότητα; Πώς ο πολίτης αναγνωρίζει τον εαυτό του σε αυτήν; Αυτό μας οδηγεί, κυρίως σε ένα Σύνταγμα για την Ένωση, στο οποίο θα περιλαμβάνεται μία απλοποίηση και μία αναπροσαρμογή των Συνθηκών.
Έτσι, φθάνουμε στο τρίτο θέμα, το οποίο πιθανόν είναι το περισσότερο κρίσιμο, δηλαδή τον ορισμό των αρμοδιοτήτων της Ένωσης, με άλλα λόγια την κατανομή των καθηκόντων στο εσωτερικό της Ένωσης. Χρειαζόμαστε σαφείς συμφωνίες. Ποιος πράττει τι και σε ποιο επίπεδο; Ο πολίτης από την πλευρά του γνωρίζει ήδη από σήμερα πάρα πολύ καλά ποια ουσιαστικά καθήκοντα αναμένει από την Ευρωπαϊκή Ένωση. Τα πρόσφατα Ευρωβαρόμετρα καταλήγουν διαρκώς στα ίδια βασικά καθήκοντα για την Ένωση. Πρέπει να ενισχυθεί η κοινωνικοοικονομική πολιτική της Ευρωπαϊκής Ένωσης, πρέπει να υπάρξουν βασικοί κανόνες κοινωνικής προστασίας, μία κοινοτική πολιτική για το άσυλο και τη μετανάστευση, μία κοινοτική εξωτερική πολιτική και μία κοινοτική αμυντική προσέγγιση. Παράλληλα, ο πολίτης θεωρεί ότι η Ένωση ασχολείται πάρα πολύ με μία λεπτομερή εφαρμογή της πολιτικής, μία εφαρμογή, η οποία θα μπορούσε να επαφίεται σε εθνικό ή περιφερειακό επίπεδο. Εν συντομία, ο πολίτης πιστεύει ότι η Ένωση, καταρχήν, πρέπει να επικεντρώνεται στο σχεδιασμό του ρυθμιστικού πλαισίου, στις βασικές προϋποθέσεις, στους ελέγχους και στην εφαρμογή της πολιτικής από τις περιφέρειες ή τα κράτη μέλη. Δεν μπορούμε να αποφύγουμε αυτή τη συζήτηση. Πρέπει να αφορά μία κατανομή των αρμοδιοτήτων σε αμφότερες τις κατευθύνσεις. Τι εμπίπτει στην αρμοδιότητα της Ένωσης, τι επαφίεται στην αρμοδιότητα των κρατών μελών;
Η Δήλωση του Laken πρέπει, επίσης, να περιλαμβάνει έναν προβληματισμό για ένα άλλο πρόβλημα, δηλαδή την άγρια αύξηση, την εξάπλωση, τον πληθωρισμό, θα έλεγα, των οργάνων πολιτικής. Σε μία ομιλία που έκανα στο Göttweig της Αυστρίας, έδωσα μία σύνοψη των όχι λιγότερων από τριάντα υφιστάμενων οργάνων πολιτικής, τα οποία προβλέπονται στις Συνθήκες. Επείγει μία δραστική απλοποίηση αυτών των οργάνων.
Ο τρόπος χρηματοδότησης της Ευρωπαϊκής Ένωσης δεν επιτρέπεται να λείπει από τη Δήλωση του Laken. Η Ένωση, επί του παρόντος, δεν διαθέτει μία πλήρη δική της αρμοδιότητα για τον προϋπολογισμό. Δεν διαθέτει δικά της μέσα, δεδομένου ότι αυτή, κατά το μεγαλύτερο μέρος, χρηματοδοτείται βάσει των εισφορών ΦΠΑ. Πρέπει, τουλάχιστον, να τολμήσουμε να αναρωτηθούμε κατά πόσο αυτή η έμμεση μέθοδος χρηματοδότησης είναι ορθή και κατά πόσο δεν θα ήταν περισσότερο νομιμοποιημένη και δημοκρατική μία άμεση χρηματοδότηση.
Στη Δήλωση του Laken δεν πρέπει, φυσικά, να αποφύγουμε και τη συζήτηση για τα θεσμικά όργανα. Δεν επιθυμούμε έναν άμεσα εκλεγμένο Πρόεδρο της Επιτροπής;"@el8
"Europe not only has a present, it mainly, of course has a future. Offering practical solutions to practical problems is one thing, but giving citizens a view of the future of the European Union is just as important. That is why, in Nice, we were charged with drawing up a Laeken Declaration by the end of the year which can map out the way ahead.
Would it not be better to generalise the co-decision rights of the European Parliament?
However, the Laeken Declaration must be more than a simple procedure. It must not restrict itself to what I venture to call a dry summary of agenda points or to simply establishing a method of working. I believe that our ambition should extend further. In Laeken, we must provide the impetus for the great reform that is fast approaching and sketch the outlines of the new European Union after enlargement. An enlargement which, if I may say so, is, in fact, not so much an enlargement as a genuine change and transformation. Of course, we must not try to anticipate the answers, but it will be necessary to ask the right questions and identify those issues which will determine the future of Europe. In doing so, absolutely no issue or topic must be taboo.
In the Laeken Declaration, I should like to broach the following crucial questions. My starting point is that the European Union has a huge problem. It has lost touch with the individual citizen, and at least a section of public opinion is convinced that the Union intervenes all too often, and sometimes too drastically, in people’s daily lives. People find the Union non-transparent, unduly bureaucratic and insufficiently democratic. Quite rightly so, too. All this must be discussed in the first chapter of the Declaration, for how can you in fact solve problems if you do not dare first to acknowledge them in the Declaration? From this, the question naturally arises as to what the European Union’s values and objectives should be. What precisely does European identity consist of? What does it mean to people? This, brings us, of course, to the subject of a constitution for the Union, accompanied by a simplification and revision of the Treaties.
This leads us on to a third, and perhaps the most crucial issue, namely that of the ordering of the Union’s powers, in other words the division of responsibilities within the Union. We need clear agreements. Who does what at what level? For their part, people now already know perfectly well what essential tasks they expect the European Union to fulfil. The recent soundings in Europe constantly indicate the same core tasks for the Union: the socio-economic policy designed to support the Monetary Union, basic standards on social security, a common asylum and migration policy, a joint foreign policy and a collective approach to defence. At the same time, citizens feel that the Union is too concerned with the over-detailed implementation of policy that could be better implemented at national or regional level. In short, people feel that the Union should concentrate first and foremost on creating the regulatory framework, on the boundary conditions, on monitoring and on the implementation of policy by regions or Member States. Consequently, we must not in any way shirk this discussion, which must focus on a division of powers in both directions. Which additional tasks will be assigned to the Union, and which to the Member States?
The Laeken Declaration must also initiate reconsideration of another problem, namely the unchecked growth, the proliferation and, I am tempted to say, the inflation of policy instruments. In a speech I gave recently in Göttweig in Austria, I listed what amount to no less than thirty different policy instruments in the Treaties. A radical simplification of those instruments is urgently necessary.
Nor must the method of financing the European Union be omitted from the Laeken Declaration. At the moment, the Union does not have full budgetary powers of its own. It has no real resources of its own, since it is largely financed on the basis of GNP contributions. We must at least be bold enough to ask the question of whether this indirect method of financing is the correct one and of whether direct financing would not be more legitimate and more democratic.
In the Laeken Declaration, we shall not of course be able to avoid a discussion of the institutions. Do we or do we not want a directly elected President of the Commission?"@en3
"(NL) Europa no vive sólo en el presente. Lógicamente, también es muy importante el futuro que le espera. Aportar soluciones concretas para problemas concretos es una cosa, pero es, sin duda, igual de importante que ofrezcamos a los ciudadanos una visión sobre el futuro de la Unión Europea. A este fin se nos confirió en Niza el mandato de elaborar para finales de año la Declaración de Laeken, que debe guiarnos en este proceso.
¿No haríamos mejor en generalizar el derecho de codecisión del Parlamento Europeo?
Es, sin embargo, fundamental que la Declaración de Laeken sea más que un mero procedimiento. No puede limitarse a lo que yo me atrevería a llamar una árida retahíla de puntos pendientes de solución o la definición de un método de trabajo. En mi opinión, nuestras ambiciones han de ir más allá. En Laeken debe darse el primer paso para la enorme reforma que se avecina, aparte de que es necesario esbozar los contornos de la nueva Unión Europea posterior a la ampliación. Una ampliación que, valga la expresión, en realidad no es una ampliación, sino una metamorfosis, una verdadera mutación. Obviamente, no se trata de anticiparse a las respuestas, pero sí es importante que se formulen las preguntas correctas y que se tengan en cuenta las cuestiones decisivas para el futuro de Europa. Desde esta perspectiva, ninguna pregunta, ningún tema puede ser tabú.
En la Declaración de Laeken quisiera abordar las siguientes cuestiones cruciales. Mi punto de partida es que la Unión Europea experimenta un inmenso problema. Ha perdido el contacto con los ciudadanos y al menos una parte de la opinión pública opina que la Unión irrumpe con demasiada frecuencia y, a veces, con demasiada fuerza en su vida diaria. Estiman asimismo que a la Unión le sobra burocracia y le faltan transparencia y democracia. Y con razón. Todo ello ha de tratarse en el primer capítulo de la Declaración, porque ¿cómo podremos resolver estos problemas si ni siquiera nos atrevemos a plantearlos en la Declaración? Este enfoque desembocará automáticamente en una reflexión acerca de los valores y objetivos de la Unión Europea. ¿En qué consiste exactamente la identidad europea? ¿Hasta qué punto se identifican con ella los ciudadanos? Ello nos lleva inexorablemente a una constitución comunitaria y, por tanto, a una simplificación y reestructuración de los Tratados.
Con esto llegamos al tercer punto, que tal vez sea el más importante. Me refiero a la ordenación de las competencias de la Unión, es decir, a la distribución de las tareas dentro de la misma. A este respecto necesitamos acuerdos unívocos. ¿Quién se encarga de qué cometidos y a qué nivel? A diferencia de nosotros, en este mismo momento los ciudadanos ya tienen muy claro cuáles son las tareas esenciales que esperan de la Unión Europea. En los Eurobarómetros más recientes las competencias clave atribuidas a la Unión son siempre las mismas. Los ciudadanos exigen una política socioeconómica en apoyo a la Unión Monetaria, una normativa básica en materia de protección social, una política común en materia de asilo e inmigración, así como una política exterior y de defensa común. Al mismo tiempo consideran que la Unión se ocupa demasiado de la aplicación concreta de las políticas, expresando su deseo de que ésta se llevara a cabo a nivel nacional o regional. En resumen, en opinión de los ciudadanos la Unión ha de consagrarse antes que nada al establecimiento del marco normativo, las condiciones generales, el control y la ejecución de las políticas desplegadas por las regiones o los Estados miembros. No podemos de ninguna manera esquivar este debate. Hemos de propugnar una distribución de las competencias en ambas direcciones: ¿qué es lo que asume la Unión y de qué se encargan los Estados miembros?
La Declaración de Laeken debe asimismo significar el primer paso hacia la solución de otro problema, a saber, el crecimiento incontrolado, la proliferación, la inflación, por así decirlo, de los instrumentos de acción. En un discurso pronunciado recientemente en Göttweig, Austria, enumeré los nada menos que treinta instrumentos de acción diferentes recogidos en los Tratados. Se impone, por tanto, una profunda simplificación de estos mecanismos.
En la Declaración de Laeken tampoco puede faltar el modo de financiación de la Unión Europea. En la actualidad la Unión no dispone de una competencia presupuestaria específica. No posee recursos propios, puesto que se financia en gran parte a través de las aportaciones del PNB. Cuando menos hemos de tener el valor de preguntarnos si este método de financiación indirecto es correcto o si acaso resulta más legítimo y democrático abogar por una financiación directa.
)
En la Declaración de Laeken se impone igualmente un debate sobre las instituciones. ¿Deseamos que el Presidente de la Comisión se elija directamente?"@es12
"Euroopalla on muutakin kuin nykyisyys, Euroopalla on toki ennen kaikkea tulevaisuus. On yksi asia löytää käytännöllisiä ratkaisuja käytännön ongelmiin. Aivan yhtä tärkeää on kuitenkin tarjota kansalaisille näkymä Euroopan unionin tulevaisuuteen. Siksi Nizzassa annettiin Belgian tehtäväksi laatia loppuvuodesta Laekenin julistus, jossa määritellään unionin tuleva suunta.
Eikö olisi parempi laajentaa Euroopan parlamentin yhteispäätösmenettelyn alaa?
Laekenin julistukseen on kuitenkin sisällytettävä enemmän kuin pelkkä menettelytapa. Julistus ei saa rajoittua vain – rohkenen sanoa – esityslistan kohtien kuivaan luettelointiin tai silkkaan työskentelytavasta päättämiseen. Minusta meillä on oltava enemmän kunnianhimoa. Meidän on pantava Laekenissa alkuun meitä odottava suuri uudistus ja lisäksi hahmoteltava laajentumisen jälkeisen uuden Euroopan unionin ääriviivat. Laajentumisen, joka – mikäli ilmaisu sallitaan – ei tosiasiassa ole pelkkä laajentuminen vaan muodonmuutos, todellinen mutaatio. Tarkoituksena ei tietenkään voi olla mennä vastausten edelle, mutta oikeat kysymykset on silti esitettävä ja Euroopan tulevaisuuden määrääviin kysymyksenasetteluihin on kiinnitettävä huomiota. Silloin mikään kysymys, mikään aihe ei saa olla tabu.
Haluaisin liittää Laekenin julistukseen seuraavat keskeiset kysymykset. Lähtökohtani on, että Euroopan unionilla on todella elintärkeä ongelma: unioni on kadottanut kosketuksensa kansalaisiin, ja ainakin jotkut julkiseen keskusteluun osallistuvista ovat vakuuttuneita siitä, että unioni puuttuu kansalaisten päivittäiseen elämään aivan liian usein, joskus liian vahvastikin. Monien mielestä unioni ei ole avoin, vaan liian byrokraattinen ja liian epädemokraattinen. Ja ihmiset ovat oikeassa. Kaikki nämä asiat on otettava esiin julistuksen ensimmäisessä luvussa, sillä kuinka ongelmat voitaisiin todella ratkaista, jos niitä ei ole ensin uskallettu julistuksessa tunnustaa? Tästä seuraa itsestään selvästi kysymys: mitä arvoja ja tavoitteita Euroopan unionilla pitäisi olla? Mitä eurooppalaiseen identiteettiin oikeastaan kuuluu? Miten kansalaiset tunnistavat itsensä siitä? Tästä aiheesta pääsemme suoraan unionin perustuslakiin, jonka laatimiseen liittyy myös perustamissopimusten yksinkertaistaminen ja tarkistaminen.
Näin tullaankin sitten kolmanteen kysymykseen, joka on kenties kaikkein tärkein, nimittäin unionin toimivallan jakoon, toisin sanoen unionin sisäiseen työnjakoon. Tarvitsemme selviä sopimuksia. Kuka tekee mitä ja millä tasolla? Kansalaiset puolestaan tietävät jo sangen hyvin, mitä elintärkeitä tehtäviä he odottavat Euroopan unionin hoitavan. Viimeisimmissä eurobarometreissä ovat joka kerran tulleet esille samat unionin ydintehtävät: talous- ja sosiaalipolitiikka, jonka on vahvistettava rahaliittoa, sosiaalisen suojelun perusnormit, yhteinen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka, yhteinen ulkopolitiikka ja yhteinen puolustusstrategia. Samaan aikaan kansalaiset ovat sitä mieltä, että unioni hoitaa liikaa politiikan liian yksityiskohtaista toteuttamista – toteutus voitaisiin hoitaa paremmin kansallisella tai alueellisella tasolla. Lyhyesti sanottuna: kansalaisten mielestä unionin pitää ensisijaisesti keskittyä sääntelykehyksen luomiseen, toimintaedellytyksiin, valvontaan ja antaa alueiden tai jäsenvaltioiden toteuttaa politiikkaa. Meidän ei missään tapauksessa pidä vältellä tätä keskustelua. Toimivaltaa on annettava molemmille. Mitkä asiat kuuluvat silloin unionille, mitkä jäsenvaltioille?
Laekenin julistuksessa on myös saatettava alkuun toisen ongelman pohtiminen; politiikan välineet rehottavat nimittäin villisti, niiden määrä kasvaa koko ajan, sanoisinpa melkein, että ne ovat kärsineet inflaation. Eräässä puheessa, jonka pidin vastikään Itävallan Göttweigissa, luettelin ne kokonaista 30 erilaista politiikan välinettä, jotka esiintyvät perustamissopimuksissa. Näiden välineiden perusteellista yksinkertaistamista tarvitaan kipeästi.
Laekenin julistuksessa ei saa myöskään unohtaa Euroopan unionin rahoitustapoja. Unionilla itsellään ei tällä hetkellä ole täyttä budjettivaltaa. Todellisuudessa sillä ei ole lainkaan omia varoja, sillä sen toiminta rahoitetaan suurimmaksi osaksi BKTL-perusteisin rahoitusosuuksin. Meidän on ainakin voitava esittää kysymys: onko epäsuora rahoitus oikea menettelytapa vai eikö suora rahoitus olisi laillisempi ja demokraattisempi tapa?
Laekenin julistuksesta ei pidä myöskään puuttuman toimielimiä koskevaa keskustelua. Haluammeko vai emmekö halua, että komission puheenjohtaja valitaan suorilla vaaleilla?"@fi5
"L’Europa non vive solo nel presente, l’Europa ha anche un futuro. Offrire soluzioni concrete a problemi concreti è necessario. Altrettanto importante è consentire al cittadino di dare uno sguardo al futuro dell’Unione europea. Per questa ragione a Nizza è stato deciso di preparare per la fine dell’anno una dichiarazione, la Dichiarazione di Laeken, che possa mutare la situazione.
Non è forse opportuno estendere in modo generalizzato il potere di codecisione del Parlamento europeo?
La Dichiarazione di Laeken, tuttavia, deve essere più di una mera procedura e non può limitarsi a ciò che definirei un arido elenco di punti all’ordine del giorno o alla semplice definizione di un metodo di lavoro. Ritengo che la nostra ambizione debba essere più forte. A Laeken dobbiamo dare il via alla grande riforma che ci attende e tracciare i contorni della nuova Unione europea dopo l’ampliamento. Un ampliamento, se me lo consentite, che, in effetti, è piuttosto una metamorfosi, una vera mutazione. Evidentemente non vi è alcuna intenzione di anticipare le risposte, ma devono essere poste le domande giuste e devono essere identificate le problematiche che determineranno il futuro dell’Europa. A questo proposito nessuna domanda, nessun argomento può essere tabù.
Nella Dichiarazione di Laeken vorrei riprendere le seguenti questioni cruciali. Il mio presupposto è che l’Unione europea deve affrontare un problema di grande rilevanza. L’Unione europea ha perso il contatto con il cittadino e l’opinione pubblica, almeno una parte, è convinta che l’UE intervenga fin troppo spesso nella vita quotidiana del cittadino, talvolta in modo troppo radicale. Il cittadino pensa inoltre che l’Unione europea manchi di trasparenza, sia troppo burocratica e troppo poco democratica. E ha ragione. Questi aspetti devono poter essere ripresi nel primo capitolo della Dichiarazione. Come possiamo, infatti, risolvere i problemi se non abbiamo prima il coraggio di ammetterne l’esistenza nella Dichiarazione? Il passo successivo è quindi di interrogarsi su quali debbano essere i valori e gli obiettivi dell’Unione europea. Qual è il significato dell’identità europea? Come si riconosce il cittadino in quest’identità? Questa problematica ci porta, naturalmente, a una costituzione per l’Unione europea che si accompagni anche a una semplificazione e a una ristrutturazione dei Trattati.
La terza questione che vorrei affrontare, forse la più importante, è il sistema delle competenze in seno all’Unione europea, in altre parole la ripartizione delle funzioni. Abbiamo bisogno di accordi chiari. Chi è responsabile per cosa e a quale livello? Da parte sua, il cittadino già oggi sa perfettamente bene quali sono le competenze fondamentali che egli ritiene l’Unione europea debba assumersi. I dati recenti dell’eurobarometro indicano sempre gli stessi ambiti centrali: la politica socioeconomica a sostegno dell’Unione monetaria, l’adozione di norme di base in materia di protezione sociale, una politica comune in materia di asilo e immigrazione, una politica estera comune e una strategia di difesa comune. Al contempo il cittadino ritiene che l’Unione europea dediche troppe energie all’attuazione eccessivamente dettagliata delle politiche, un’attuazione che può essere meglio garantita a livello nazionale o regionale. In altre parole, il cittadino ritiene che l’Unione europea debba dedicarsi innanzi tutto alla creazione di un quadro normativo, alla definizione di condizioni, al controllo dell’attuazione della politica da parte delle regioni o degli Stati membri. Non possiamo in alcun modo evitare questo dibattito. La divisione delle competenze deve avvenire in entrambe le direzioni. Quali sono i compiti dell’Unione europea e quali quelli degli Stati membri?
La Dichiarazione di Laeken deve inoltre avviare una riflessione su un altro problema, ovvero la crescita selvaggia, la proliferazione, l’inflazione – consentitemi l’espressione – di strumenti politici. In un mio recente intervento a Göttweig in Austria, ho elencano i ben trenta diversi strumenti politici previsti dai Trattati. Si impone una radicale semplificazione di tali strumenti.
Né può mancare nella Dichiarazione di Laeken il tema delle modalità di finanziamento dell’Unione europea. Attualmente l’UE non dispone di effettive competenze in materia di bilancio. Non possiede risorse proprie, dal momento che, per la maggior parte, è finanziata dai contributi basati sul PNL. Dobbiamo perlomeno avere il coraggio di chiederci se questo metodo di finanziamento indiretto è corretto e se non sia più legittimo e democratico un sistema di finanziamento diretto.
Nella Dichiarazione di Laeken non ci sottrarremo, naturalmente, al dibattito sulle Istituzioni. Vogliamo o no un Presidente della Commissione eletto direttamente?"@it9
"Europe not only has a present, it mainly, of course has a future. Offering practical solutions to practical problems is one thing, but giving citizens a view of the future of the European Union is just as important. That is why, in Nice, we were charged with drawing up a Laeken Declaration by the end of the year which can map out the way ahead.
Would it not be better to generalise the co-decision rights of the European Parliament?
However, the Laeken Declaration must be more than a simple procedure. It must not restrict itself to what I venture to call a dry summary of agenda points or to simply establishing a method of working. I believe that our ambition should extend further. In Laeken, we must provide the impetus for the great reform that is fast approaching and sketch the outlines of the new European Union after enlargement. An enlargement which, if I may say so, is, in fact, not so much an enlargement as a genuine change and transformation. Of course, we must not try to anticipate the answers, but it will be necessary to ask the right questions and identify those issues which will determine the future of Europe. In doing so, absolutely no issue or topic must be taboo.
In the Laeken Declaration, I should like to broach the following crucial questions. My starting point is that the European Union has a huge problem. It has lost touch with the individual citizen, and at least a section of public opinion is convinced that the Union intervenes all too often, and sometimes too drastically, in people’s daily lives. People find the Union non-transparent, unduly bureaucratic and insufficiently democratic. Quite rightly so, too. All this must be discussed in the first chapter of the Declaration, for how can you in fact solve problems if you do not dare first to acknowledge them in the Declaration? From this, the question naturally arises as to what the European Union’s values and objectives should be. What precisely does European identity consist of? What does it mean to people? This, brings us, of course, to the subject of a constitution for the Union, accompanied by a simplification and revision of the Treaties.
This leads us on to a third, and perhaps the most crucial issue, namely that of the ordering of the Union’s powers, in other words the division of responsibilities within the Union. We need clear agreements. Who does what at what level? For their part, people now already know perfectly well what essential tasks they expect the European Union to fulfil. The recent soundings in Europe constantly indicate the same core tasks for the Union: the socio-economic policy designed to support the Monetary Union, basic standards on social security, a common asylum and migration policy, a joint foreign policy and a collective approach to defence. At the same time, citizens feel that the Union is too concerned with the over-detailed implementation of policy that could be better implemented at national or regional level. In short, people feel that the Union should concentrate first and foremost on creating the regulatory framework, on the boundary conditions, on monitoring and on the implementation of policy by regions or Member States. Consequently, we must not in any way shirk this discussion, which must focus on a division of powers in both directions. Which additional tasks will be assigned to the Union, and which to the Member States?
The Laeken Declaration must also initiate reconsideration of another problem, namely the unchecked growth, the proliferation and, I am tempted to say, the inflation of policy instruments. In a speech I gave recently in Göttweig in Austria, I listed what amount to no less than thirty different policy instruments in the Treaties. A radical simplification of those instruments is urgently necessary.
Nor must the method of financing the European Union be omitted from the Laeken Declaration. At the moment, the Union does not have full budgetary powers of its own. It has no real resources of its own, since it is largely financed on the basis of GNP contributions. We must at least be bold enough to ask the question of whether this indirect method of financing is the correct one and of whether direct financing would not be more legitimate and more democratic.
In the Laeken Declaration, we shall not of course be able to avoid a discussion of the institutions. Do we or do we not want a directly elected President of the Commission?"@lv10
"A Europa não possui apenas um presente, mas tem também, sobretudo, um futuro à sua frente. Avançar soluções concretas para problemas concretos é uma coisa. Oferecer ao cidadão perspectivas para o futuro da União Europeia é igualmente importante. Por isso mesmo, em Nice foi estabelecido o mandato para que, até ao final do ano, se elabore uma Declaração de Laeken que possa definir as balizas.
Não será mais conveniente generalizar o direito de codecisão do Parlamento Europeu?
A Declaração de Laeken terá, contudo, de ser mais do que um simples processo. Não pode confinarse àquilo a que eu ousaria chamar uma enumeração estéril de pontos da ordem dia, ou à mera definição de um método de trabalho. Penso que a nossa ambição deve ir mais além. Em Laeken, teremos que dar o impulso para a grande reforma que se aproxima e que definir os contornos da nova União Europeia após o alargamento. Um alargamento que - se assim me for permitido dizer - na realidade, não é um alargamento mas sim uma metamorfose, uma verdadeira mutação. Claro está que o objectivo não pode consistir em antecipar as respostas, mas sim em formular as perguntas correctas e ponderar as questões que irão determinar o futuro da Europa. Nesse contexto, nenhuma pergunta, nenhum tema poderão ser tabu.
Na Declaração de Laeken, gostaria de abordar as seguintes questões cruciais. O meu ponto de partida é que a União Europeia se depara, efectivamente, com um enorme problema. A União Europeia perdeu o contacto com o cidadão e, pelo menos entre uma parte da opinião pública, reina com demasiada frequência a convicção de que, por vezes, a União interfere de forma profunda na vida quotidiana das do cidadão. As cidadãos ou os cidadãs acham também que a União não é transparente, que é demasiado burocrática e muito pouco democrática. E com razão. Todos estes assuntos deverão ser abordados no primeiro capítulo da Declaração de Laeken, pois como poderemos nós solucionar realmente os problemas se não tivermos a coragem de os reconhecer primeiro nessa Declaração? Daqui decorre, também, logicamente, a questão de saber quais deverão ser o valores e as metas da União Europeia. Em que consiste exactamente a identidade europeia? Como se revê o cidadão nessa identidade? Isto remetenos, naturalmente, para uma Constituição da União, que engloba também uma simplificação e uma reformulação dos Tratados.
Chegamos assim à terceira questão, quiçá a mais crucial de todas, nomeadamente, a do ordenamento das competências da União, isto é, a repartição das tarefas no seio da União. Precisamos de compromissos claros. Quem faz o quê, e a que nível? O cidadão, por seu lado, já sabe hoje muitíssimo bem quais as tarefas essenciais que deseja que a União Europeia desempenhe. Os recentes Eurobarómetros apontam sempre para as mesmas actividades fundamentais da União: uma política socioeconómica - que tem de sustentar a União Monetária - normas básicas em matéria de segurança social, uma política de migração e asilo comum, uma política externa e de segurança comum e uma estratégia de defesa comum. Ao mesmo tempo, esse cidadão entende que a União se ocupa em demasia de uma execução excessivamente detalhada das políticas, de uma execução que deve ser feita, de preferência, a nível nacional ou regional. Em suma, o cidadão entende que a União deve, em primeira instância, concentrarse na criação do quadro normativo, das condições básicas, no controlo, na execução da política por parte das regiões ou dos EstadosMembros. De todos os modos, não poderemos furtarnos a travar esta discussão. Ela deve girar em torno da repartição de competências em ambos os sentidos; quais são as competências adicionais para a União e quais as que serão atribuídas aos EstadosMembros.
A Declaração de Laeken deverá lançar igualmente uma reflexão sobre outro problema, designadamente o crescimento desenfreado, a proliferação - a inflação, quase diria - de instrumentos políticos. Num discurso que proferi recentemente em Götteweig, na Áustria, fiz uma enumeração dos não menos de trinta instrumentos políticos diferentes preconizados nos Tratados. Uma simplificação profunda destes instrumentos é imperiosa.
O método de financiamento da União Europeia não poderá, tãopouco, deixar de ser abordado na Declaração de Laken. A União não goza actualmente de uma verdadeira competência orçamental. Não tem recursos verdadeiramente próprios, já que o seu financiamento assenta, na sua maior parte, em contribuições baseadas no PIB. Devemos no mínimo ter a coragem de questionar se esse método de financiamento indirecto é, de facto, o mais adequado, ou se um financiamento directo não será mais legítimo e mais democrático.
Na Declaração de Laeken, não poderemos também escapar, naturalmente, a uma discussão sobre as Instituições. Desejamos ou não um Presidente da Comissão Europeia eleito por sufrágio directo?"@pt11
"Europa har inte bara en nutid, naturligtvis har Europa framför allt en framtid. Det är en sak att kunna erbjuda konkreta lösningar på konkreta problem. Att erbjuda medborgaren en förhoppning om Europeiska unionens framtid är lika viktigt. I Nice gavs därför uppdraget att mot slutet av året upprätta Laekenförklaringen som kan staka ut kursen.
Är det inte bättre att göra Europaparlamentets medbeslutanderätt allmän?
Laekenförklaringen måste dock vara mer än bara ett förfarande. Den får inte vara begränsad till, vad jag skulle vilja kalla, en torr uppräkning av punkter på dagordningen eller ingenting annat än ett fastställande av ett arbetssätt. Jag tror att vår ambition måste sträcka sig längre. I Laeken måste vi ta initiativ till den stora reformering som vi har ansvaret för och även dra upp riktlinjerna för den nya Europeiska unionen efter utvidgningen. En utvidgning som, om jag får säga det, i själva verket inte är någon utvidgning utan en förvandling, en riktig transformation. Naturligtvis kan inte syftet vara att föregripa svaret, men de riktiga frågorna måste ställas, och de frågeställningar som kommer att bestämma Europas framtid måste tas upp till diskussion. I det sammanhanget får inte en enda fråga, inte ett enda ämne vara tabu.
I Laekenförklaringen skulle jag vilja föra följande avgörande frågor på tal. Min utgångspunkt är att Europeiska unionen verkligen har ett enormt problem. Unionen har förlorat kontakten med medborgaren, och åtminstone inom en del av den allmänna opinionen är man övertygad om att unionen alltför ofta, ibland alltför starkt ingriper i medborgarens dagliga liv. Han eller hon anser också att unionen inte är öppen, för byråkratisk och för lite demokratisk. Och med rätta. Allt detta måste kunna komma upp till diskussion i förklaringens första kapitel, för hur kan man lösa problem i verkligheten om man inte först vågar erkänna dem i förklaringen? Självfallet leder detta till frågan om vilka Europeiska unionens värden och målsättningar skall vara. Vad innebär egentligen den europeiska identiteten? Hur känner medborgaren igen sig i denna? Detta för oss självfallet till en grundlag för unionen som också hör samman med en förenkling och en reformering av fördragen.
Så kommer vi till en tredje fråga, kanske den mest avgörande, nämligen hur unionens befogenheter skall ordnas, med andra ord fördelningen av uppgifter inom unionen. Vi har behov av tydliga avtal. Vem gör vad på vilken nivå? Medborgaren å sin sida vet redan i dag förbaskat väl vilka viktiga uppgifter han kräver av Europeiska unionen. Den senaste tidens Eurobarometer-undersökningar ger genomgående samma resultat i fråga om unionens huvuduppgifter: socioekonomisk politik som den monetära unionen skall stötta, grundläggande normer vad gäller socialt skydd, en gemensam asyl- och migrationspolitik, en gemensam utrikespolitik och en gemensam försvarsstrategi. Samtidigt anser denna medborgare att unionen ägnar sig för mycket åt att genomföra politiken på ett alltför detaljerat sätt när det handlar om sådant som borde ligga på nationell nivå. Kort sagt, medborgaren anser att unionen i första hand måste ägna sig åt att skapa den reglerande ramen, åt förhandskraven, åt kontrollen, åt regionernas och medlemsstaternas sätt att genomföra politiken. Vi får hur som helst inte undvika denna diskussion. Det måste handla om en befogenhetsfördelning i båda riktningar. Vad är det som hör till unionen, vad går till medlemsstaterna?
Laekenförklaringen måste också vara en inledning till eftertanke när det gäller ett annat problem, nämligen den okontrollerade tillväxten, spridningen, inflationen skulle jag nästan vilja säga, i fråga om politiska instrument. I ett tal som jag höll nyligen i Göttweig i Österrike summerade jag de inte mindre än trettio olika politiska instrument som förekommer i fördragen. Det är angeläget med en genomgripande förenkling av dessa instrument.
Finansieringssättet för Europeiska unionen får inte heller saknas i Laekenförklaringen. Unionen förfogar för närvarande inte över en fullvärdig egen budgetbefogenhet. Den har inte några egna medel, med tanke på att den till största delen finansieras på grundval av BNP-avgifter. Vi måste åtminstone våga ställa frågan om denna indirekta finansieringsmetod verkligen är den riktiga och om en direkt finansiering inte skulle vara mer legitim och demokratisk.
I Laekenförklaringen kommer vi naturligtvis inte heller undan en diskussion om institutionerna. Vill vi eller vill vi inte ha en direktvald kommissionsordförande?"@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"(Aplausos)"12,11
"(Applause)"10,10,3
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples