Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-07-04-Speech-3-012"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20010704.1.3-012"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:spoken text |
"Mevrouw de Voorzitter, dames en heren, ondanks de vele lichtpunten van de voorbije maanden, stapelden zich ook donkere wolken op aan de Europese horizon. Na het Deense “neen” werd tijdens een referendum in Ierland het Verdrag van Nice afgewezen en, voor zover dit nog nodig was, werd andermaal duidelijk dat in de Europese Unie een identiteitscrisis bestaat. Er gaapt een kloof tussen de burger en de Europese instellingen. Het zou van een hooghartige, meer zelfs van een arrogante houding getuigen, en derhalve ook een grote vergissing zijn, daar zomaar overheen te stappen. De vrees, de bekommernissen en de verzuchtingen van de burger moeten wel degelijk ernstig worden genomen. Er moet ook aan zijn verwachtingen tegemoet worden gekomen. Vandaar dat voor het nieuwe voorzitterschap in feite maar één grote uitdaging bestaat, te weten de burger opnieuw verzoenen met Europa, met de Europese Unie en met de Europese instellingen. De burger opnieuw verzoenen met Europa, de Europese volkeren andermaal geloof en vertrouwen in de Europese Unie verschaffen, dat is onze opdracht.
De Europese Unie is immers de enige toekomst voor de volkeren, de staten en de naties van het oude continent. Alleen als Unie zijn wij een speler op wereldvlak, een mogendheid die in staat is de zaken ten goede te keren. Of het nu gaat om het conflict in het MiddenOosten, het bestrijden van klimaatveranderingen of het bestrijden van honger en onrecht op het zuidelijk halfrond. Laten we eerlijk zijn: alleen zijn wij daar niet toe in staat, tenzij we als Europeanen in één Unie samenwerken, samen optrekken en ook samen onze stem verheffen. Precies zoals Europa alleen economisch zal meetellen door verder te werken aan de interne markt en op 1 januari van volgend jaar de eenheidsmunt van start te laten gaan.
Overigens is het om al die redenen dat ik de antiglobalisten niet begrijp. Natuurlijk heb ik het dan niet over enkele gewelddadige manifestanten zoals we die in Göteborg aan het werk zagen, want dat zijn herrieschoppers voor wie alleen het geweld telt. Neen, ik heb het over degenen die met verontwaardiging tegen de mondialisering en de globalisering protesteren. Wellicht een generatie die niet toevallig in weelde en welstand is geboren.
Binnen de Europese Unie is de globalisering geen bedreiging maar een weldaad. De Unie is dankzij een gezamenlijk globaal optreden in staat dingen te realiseren die voorheen in het door het IJzeren Gordijn en nationale grenzen opgedeelde oude continent onmogelijk konden worden verwezenlijkt. Een communautaire aanpak van de georganiseerde misdaad, bijvoorbeeld, afspraken over de uitvoering van het Kyoto-protocol, minimumnormen voor het bestrijden van armoede en sociale uitsluiting. Kortom, de Unie is geen bedreiging, maar een zegen.
Er is natuurlijk meer nodig dan goede retoriek om de burger opnieuw vertrouwen te geven. Er is meer nodig dan alleen maar een goed verhaal om de Europeanen opnieuw te verzoenen met hun instellingen. Er is een dubbele ingreep nodig: enerzijds een reeks heel praktische beslissingen waarmee voelbare, zichtbare oplossingen worden aangedragen voor echte problemen waarmee de burger dagelijks wordt geconfronteerd, anderzijds het uittekenen van een brede visie op de toekomst van Europa. We hebben nood aan een Unie die de kwalen vermijdt waaraan zij vandaag lijdt, te weten een gebrek aan efficiëntie, een gebrek aan transparantie en vooral een gebrek aan democratische legitimiteit."@nl2
|
| lpv:translated text |
"Fru formand, mine damer og herrer, til trods for de mange lyspunkter i de forløbne måneder trækker mørke skyer sig sammen over den europæiske horisont. Efter det danske nej blev Nice-traktaten forkastet ved en folkeafstemning i Irland, og, for så vidt det var nødvendigt, blev det for anden gang klart, at der er en identitetskrise i EU. Der er en stor kløft mellem borgerne og de europæiske institutioner. Det ville vidne om en hovmodig og faktisk arrogant holdning, og derfor også være en stor fejl, hvis det ignoreres. Borgernes angst, bekymringer og klager skal tages alvorligt. Deres forventninger skal endvidere imødekommes. Derfor står det nye formandskab faktisk over for én stor udfordring, nemlig at forsone borgerne med Europa, Unionen og de europæiske institutioner. Vores opgave er at forsone borgerne med Europa samt på ny at give den europæiske befolkning tro på og tillid til Unionen.
EU er den eneste fremtid for det gamle kontinents folk, stater og nationer. Kun som Union kan vi deltage på verdensplan, og er vi en magt, som er i stand til at vende tingene til det gode, om det nu vedrører konflikten i Mellemøsten, bekæmpelsen af klimaændringer eller af sult og uretfærdighed på den sydlige halvkugle. Lad os være ærlige: Det er vi ikke i stand til alene, medmindre europæerne samarbejder i én Union, rejser sig og gør sig gældende sammen. Nøjagtig som Europa kun tæller med i økonomisk henseende ved at arbejde videre med det indre marked og lade den fælles mønt træde i kraft den 1. januar næste år.
I øvrigt er det af ovenstående grunde, at jeg ikke forstår antigloballisterne. Jeg mener naturligvis ikke enkelte voldelige demonstranter, som vi så i Göteborg, for det er ballademagere, for hvem kun volden tæller. Nej, jeg taler om dem, der i forargelse protesterer imod globaliseringen. Måske er det en generation, som ikke tilfældigvis er født i rigdom og velstand.
I EU er globaliseringen ikke en trussel, men en velgerning. Unionen er takket være en fælles global optræden i stand til at gennemføre ting, som tidligere i det, på grund af jerntæppet og nationale grænser, opdelte gamle kontinent var umulige at gennemføre. F.eks. en fælles fremgangsmåde over for den organiserede kriminalitet, aftaler om gennemførelsen af Kyoto-aftalen, minimumsstandarder for bekæmpelsen af fattigdom og social udstødelse. Kort sagt, Unionen er ikke en trussel, men en velsignelse.
Retorik er ikke nok, hvis borgernes tillid skal genvindes. Der er brug for mere end blot en god historie til at forsone europæerne med deres institutioner. Det er nødvendigt med et dobbelt indgreb. På den ene side en række meget praktiske beslutninger, hvormed der kan skabes klare og synlige løsninger på rigtige problemer, som borgerne konfronteres med dagligt. På den anden side udarbejdelsen af en bred vision om Europas fremtid. Det er nødvendigt med en Union, som undgår de problemer, som den står over for i dag, nemlig manglende effektivitet, manglende gennemskuelighed og især manglende demokratisk legitimitet."@da1
"Trotz der vielen Lichtblicke in den vergangenen Monaten sind auch dunkle Wolken am europäischen Horizont aufgezogen. Nach dem Nein der Dänen wurde der Vertrag von Nizza in Irland per Referendum abgelehnt. Hier zeigte sich erneut, falls es dieses Beweises noch bedurft hätte, dass die Europäische Union in einer Identitätskrise steckt. Zwischen den Bürgern und den europäischen Institutionen klafft eine breite Kluft. Es wäre hochmütig, ja sogar arrogant, und deshalb auch völlig unangemessen, einfach darüber hinwegzugehen. Die Ängste, Sorgen und Nöte der Bürger müssen wirklich ernst genommen werden. Ihre Erwartungen müssen erfüllt werden. Die eigentliche große Herausforderung für den neuen Vorsitz besteht daher darin, den Bürger wieder mit Europa, mit der Europäischen Union und mit den europäischen Institutionen zu versöhnen. Die Aussöhnung des Bürgers mit Europa, die Wiederherstellung des Glaubens und des Vertrauens der europäischen Völker in die Union – darin sehen wir unsere Aufgabe.
Die Europäische Union ist nämlich die einzige Zukunft für die Völker, die Staaten und die Nationen unseres Alten Kontinents. Nur als Union können wir auf internationaler Ebene eine Rolle spielen, stellen wir eine Macht dar, die in der Lage ist, die Dinge zum Besseren zu wenden – sei es im Nahost-Konflikt, im Kampf gegen den Klimawandel oder bei der Bekämpfung von Hunger und Unrecht in der südlichen Hemisphäre. Seien wir ehrlich: allein sind wir einfach nicht in der Lage dazu, sondern nur, wenn wir als Europäer in einer geeinten Union zusammenarbeiten, an einem Strick ziehen und gemeinsam unsere Stimme erheben. Ebenso wahr ist, dass Europas wirtschaftliche Bedeutung von der weiteren Vollendung des Binnenmarkts und der Einführung der Einheitswährung am 1. Januar kommenden Jahres abhängt.
Aus all diesen Gründen kann ich übrigens die Globalisierungsgegner nicht verstehen. Und damit meine ich selbstverständlich nicht die einigen wenigen gewalttätigen Demonstranten, die wir in Göteborg erlebt haben. Das sind Radaubrüder, für die nur Gewalt zählt. Ich meine jene, die verantwortungsvoll gegen die Internationalisierung und Globalisierung protestieren: vielleicht nicht zufällig eine Generation, die in Überfluss und Wohlstand geboren wurde.
Innerhalb der Europäischen Union ist die Globalisierung keine Bedrohung, sondern ein Vorteil. Als gemeinsames Ganzes ist die Union in der Lage, Dinge zu verwirklichen, die früher auf dem durch den Eisernen Vorhang und nationale Grenzen geteilten alten Kontinent unmöglich waren, wie beispielsweise ein gemeinschaftliches Vorgehen gegen die organisierte Kriminalität, Vereinbarungen bezüglich der Umsetzung des Kyoto-Protokolls oder Mindestnormen für den Kampf gegen Armut und soziale Ausgrenzung. Mit anderen Worten, die Union ist keine Bedrohung, sondern ein Segen.
Aber natürlich braucht es mehr als Rhetorik, um dem Bürger wieder Vertrauen einzuflößen. Es ist mehr nötig als schönrednerische Worte, um die Europäer wieder mit ihren Institutionen zu versöhnen. Notwendig ist zweierlei: Einerseits eine Reihe praktischer Beschlüsse, die erkennbare und offensichtliche Lösungen für die wirklichen Alltagsprobleme der Bürger bringen, andererseits die Entwicklung einer umfassenden Vision der Zukunft Europas. Was wir brauchen, ist eine Union, deren heutigen Defizite – mangelnde Effizienz, mangelnde Transparenz und vor allem mangelnde demokratische Legitimität – behoben sein werden."@de7
"Κυρία Πρόεδρε, κυρίες και κύριοι, παρά τα πολλά θετικά σημεία των περασμένων μηνών, εμφανίζονται και σκοτεινά σύννεφα στον ευρωπαϊκό ορίζοντα. Μετά από το δανικό “όχι”, απορρίφθηκε, κατά τη διάρκεια ενός δημοψηφίσματος στην Ιρλανδία η Συνθήκη της Νίκαιας, και αν αυτό δεν χρειαζόταν, φαίνεται, για άλλη μία φορά, ότι στην Ευρωπαϊκή Ένωση υφίσταται κρίση ταυτότητας. Υπάρχει ένα χάσμα μεταξύ των πολιτών και των ευρωπαϊκών οργάνων. Θα ήταν επίδειξη θράσους και ακόμη περισσότερο οίησης, καθώς και μεγάλο λάθος, εάν απλά το παραβλέπαμε αυτό. Ο φόβος, οι ανησυχίες και οι αντιδράσεις των πολιτών πρέπει να λαμβάνονται σοβαρά υπόψη. Επίσης, πρέπει να ικανοποιούνται οι προσδοκίες τους. Ως εκ τούτου, για τη νέα Προεδρία υφίσταται, στην πραγματικότητα, μία πολύ μεγάλη πρόκληση, δηλαδή η εκ νέου συμφιλίωση του πολίτη με την Ευρώπη, με την Ευρωπαϊκή Ένωση και με τα ευρωπαϊκά όργανα. Να συμφιλιώσουμε εκ νέου τους πολίτες με την Ευρώπη, να ενισχύσουμε την πίστη και την εμπιστοσύνη των ευρωπαϊκών λαών προς την Ευρωπαϊκή Ένωση, αυτά είναι τα καθήκοντά μας.
Η Ευρωπαϊκή Ένωση αποτελεί πάντα το μοναδικό μέλλον για τους λαούς, τα κράτη και τα έθνη της γηραιάς ηπείρου. Μόνο ως Ένωση μπορούμε να είμαστε παίκτης σε παγκόσμιο επίπεδο, μία δυνατότητα που μπορεί να συμβάλει στη βελτίωση των υποθέσεων. Είτε πρόκειται για τη διαμάχη στη Μέση Ανατολή, είτε για την καταπολέμηση της αλλαγής του κλίματος, είτε για την καταπολέμηση της πείνας και της αδικίας στο Νότιο Ημισφαίριο. Ας είμαστε ειλικρινείς: μόνοι μας δεν είμαστε σε θέση για κάτι τέτοιο, παρά μόνο εάν ως Ευρωπαίοι στους κόλπους μιας Ένωσης συνεργαζόμαστε, προσπαθούμε από κοινού και ακόμη υψώνουμε από κοινού τη φωνή μας. Όπως ακριβώς η Ευρώπη θα υπολογίζεται από οικονομικής άποψης, μόνο εάν συνεχίσει να εργάζεται για την ολοκλήρωση της εσωτερικής αγοράς και για την καθιέρωση του ενιαίου νομίσματος την 1η Ιανουαρίου του επόμενου έτους.
Βασικά, για όλους αυτούς τους λόγους, εγώ δεν καταλαβαίνω τους αντιπάλους της παγκοσμιοποίησης. Φυσικά δεν αναφέρομαι στους λίγους βίαιους διαδηλωτές όπως αυτούς που είδαμε εν δράσει στο Γκέτεμποργκ, επειδή αυτοί είναι ταραξίες και το μόνο που τους ενδιαφέρει είναι η βία. Όχι, αναφέρομαι σε εκείνους, οι οποίοι με απέχθεια τάσσονται σε υψηλούς τόνους εναντίον της παγκοσμιοποίησης και της διεθνοποίησης. Πιθανόν πρόκειται για μία γενιά, η οποία δεν είναι τυχαίο ότι γεννήθηκε μέσα στην πολυτέλεια και την ευμάρεια.
Στο εσωτερικό της Ευρωπαϊκής Ένωσης η παγκοσμιοποίηση δεν αποτελεί απειλή, αλλά θετική εξέλιξη. Η Ένωση, χάρη στην κοινή συνολική αντιμετώπιση των πραγμάτων, είναι σε θέση να υλοποιήσει πράγματα, τα οποία ήταν αδύνατον να πραγματοποιηθούν στην, εξαιτίας του Σιδηρού Παραπετάσματος και των εθνικών συνόρων, διαιρεμένη γηραιά ήπειρο. Μία κοινοτική προσέγγιση του οργανωμένου εγκλήματος, για παράδειγμα, συμφωνίες για την εφαρμογή του πρωτοκόλλου του Κυότο, ελάχιστοι κανόνες για την καταπολέμηση της φτώχειας και του κοινωνικού αποκλεισμού. Εν συντομία, η Ένωση δεν αποτελεί απειλή, αλλά ευλογία.
Φυσικά, χρειάζονται περισσότερα από την καλή ρητορική για να αποκτήσουν και πάλι οι πολίτες εμπιστοσύνη. Χρειάζονται περισσότερα από έναν καλό λόγο για την εκ νέου συμφιλίωση των Ευρωπαίων με τα θεσμικά όργανά τους. Απαιτείται μία διττή παρέμβαση: αφενός, μία σειρά ιδιαίτερα πρακτικών αποφάσεων, με την οποία να προσφέρονται απτές και αισθητές λύσεις για τα πραγματικά προβλήματα με τα οποία έρχεται καθημερινά αντιμέτωπος ο πολίτης και, αφετέρου, απαιτείται ο σχεδιασμός ενός ευρύτερου οράματος για το μέλλον της Ευρώπης. Χρειαζόμαστε μία Ένωση, η οποία να περιορίζει τα αρνητικά, από τα οποία αυτή υποφέρει σήμερα, δηλαδή την έλλειψη αποτελεσματικότητας, την έλλειψη διαφάνειας και, κυρίως, το έλλειμμα δημοκρατικής νομιμοποίησης."@el8
"Madam President, ladies and gentlemen, despite the many bright spots in the past few months, dark clouds gathered on the European horizon. Following the Danish ‘no’, the Treaty of Nice was rejected in a referendum in Ireland and it yet again became clear, if clarification were needed, that there is a crisis of identity in the European Union. There is a yawning gap between the individual citizen and the European institutions. It would be to display a supercilious, indeed arrogant, attitude and would therefore be a great mistake simply to ignore this. The fears, concerns and complaints of the ordinary citizen must definitely be taken seriously. His expectations must also be met. That is why there is in fact only one great challenge for the new presidency, namely to reconcile the individual citizen once more with Europe, with the European Union and with the European institutions. To reconcile the citizen once more with Europe, to give the peoples of Europe new belief and confidence in the European Union – that is our task.
For the European Union represents the only future for the peoples, states and nations of our old continent. Only as a Union are we a player on the world stage, a power capable of changing things for the better, whether it is a matter of the conflict in the Middle East, the combating of climate change or the fight against hunger and injustice in the Southern Hemisphere. Let us be honest: on our own we are not capable of doing this; as Europeans, we must instead work together in a single Union, act together and also raise our voice together. In exactly the same way, Europe will only count for anything economically by continuing to work on the internal market and by launching the unified currency on 1 January next year.
In fact, it is for all those reasons that I fail to understand the anti-globalists. Of course I am not talking about a small number of violent demonstrators whom we saw in action in Gothenburg, because they are just hooligans for whom only violence counts. No, I am talking about those who protest indignantly against internationalisation and globalisation. Perhaps not coincidentally a generation born into luxury and prosperity.
Within the European Union, globalisation is not a threat but a benefit. Joint global action enables the Union to do things that previously could not possibly be achieved in a continent traditionally divided by the Iron Curtain and national borders: a community approach to organised crime, for instance, agreements on the implementation of the Kyoto Protocol, minimum standards to combat poverty and social exclusion. In short, the Union is not a threat but a boon.
Of course, more than fine rhetoric is required to restore the citizen’s confidence. More is needed than a plausible argument to reconcile Europeans with their institutions once more. There must be action on two fronts: on the one hand, a series of very practical decisions enabling visible solutions to be put forward to real problems with which the citizen is confronted daily; and, on the other hand, the mapping out of a wide-ranging vision of the future of Europe. We need a Union that avoids the ills that beset it today, namely lack of efficiency, lack of transparency and, especially, lack of democratic legitimacy."@en3
"(NL) Señora Presidenta, señoras y señores, a pesar de los numerosos rayos de luz que hemos podido vislumbrar a lo largo de los últimos meses, el horizonte europeo se ha colmado de nubarrones negros. Después del "no" danés, el Tratado de Niza fue rechazado en el referéndum celebrado en Irlanda y, por si aún no lo supiéramos, quedó una vez más de manifiesto que la Unión Europea sufre una crisis de identidad. Se ha abierto una profunda brecha entre los ciudadanos y las instituciones europeas. Pasar por alto esta evidencia sería una muestra de altanería o incluso de arrogancia, además de ser un grave error. Hemos de tomarnos muy en serio el temor, las preocupaciones y los anhelos de los ciudadanos. Amén de eso, debemos responder a sus expectativas. Por todo ello, podría decirse que, en realidad, la nueva Presidencia ha de afrontar un único reto, a saber, reconciliar a los ciudadanos con Europa, con la Unión Europea y con las instituciones europeas. Ésa es nuestra tarea: volver a aproximar a los ciudadanos a Europa, devolver a los pueblos europeos la fe y la confianza en la Unión Europea.
Está claro que la Unión Europea es el único futuro posible para los pueblos, los Estados y las naciones del viejo continente. Para llegar a ser alguien en el mundo debemos actuar necesariamente como Unión. Es la única forma de que podamos erigirnos en una potencia capaz de cambiar favorablemente situaciones aparentemente sin perspectiva, trátese del conflicto de Oriente Medio, de la lucha contra el cambio climático o de la lucha contra el hambre y la injusticia en el hemisferio sur. Seamos sinceros: sería imposible hacerlo solos. Es, por tanto, fundamental, que todos los europeos colaboremos entre nosotros en el marco de una Unión, caminemos hombro con hombro y elevemos juntos nuestra voz. Del mismo modo, el peso económico de Europa depende de la profundización del mercado interior y la introducción de la moneda única el 1 de enero del próximo año.
Por todo ello, no comprendo a los defensores de la antiglobalización. Obviamente, no me refiero al puñado de manifestantes violentos cuyas acciones pudimos observar en Gotemburgo. Al fin y al cabo, no son sino unos gamberros que persiguen un único objetivo: la violencia. No, yo me refiero a todos aquellos que protestan, indignados, contra la mundialización y la globalización. No es sin duda casualidad que se trate de una generación que nació en un mundo de riqueza y prosperidad.
Dentro de la Unión Europea la globalización no constituya una amenaza, sino una ventaja. Gracias a la actuación conjunta de sus miembros la Unión está en condiciones de realizar cosas que no hubiera podido conseguir de ninguna manera cuando el viejo continente estaba dividido por el Telón de Acero y las fronteras nacionales. Pensemos por ejemplo en la lucha comunitaria contra el crimen organizado, los compromisos adquiridos respecto a la aplicación del Protocolo de Kioto, así como las normas mínimas para la lucha contra la pobreza y la exclusión social. En resumen, la Unión no es una amenaza, sino una bendición.
Evidentemente, el uso de la retórica no basta para restablecer la confianza del ciudadano. No bastan las buenas palabras para reconciliar a los europeos con sus instituciones. Hace falta una doble acción. Por una parte, hemos de adoptar una serie de decisiones eminentemente prácticas que aporten soluciones tangibles y visibles a los problemas que afectan de modo más directo a la vida diaria del ciudadano. Por otra parte, es imprescindible que diseñemos una visión amplia sobre el futuro de Europa. Necesitamos una Unión capaz de erradicar las lacras actuales, es decir, la falta de eficiencia, la falta de transparencia y, sobre todo, la falta de legitimidad democrática."@es12
"Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, viime kuukausien monista valopilkuista huolimatta Euroopan taivaalle kerääntyi myös tummia pilviä. Ensin tanskalaiset sanoivat ei, ja sitten Nizzan sopimus torjuttiin Irlannin kansanäänestyksessä, jolloin, sikäli kuin se enää oli tarpeen, kävi toisen kerran selväksi, että Euroopan unionissa on meneillään identiteettikriisi. Kansalaisten ja Euroopan unionin toimielinten välillä ammottaa kuilu. Olisi ylimielistä, suorastaan pöyhkeää noin vain hypätä tämän asian yli – lisäksi se olisi suuri erehdys. Kansalaisten pelko, huolenaiheet ja valitukset on otettava hyvin tosissaan. Kansalaisten odotuksiin on niin ikään vastattava. Tämän vuoksi uudella puheenjohtajavaltiolla on oikeastaan vain yksi ainoa suuri haaste voitettavanaan, nimittäin sovun aikaansaaminen jälleen kansalaisten ja Euroopan, Euroopan unionin ja Euroopan unionin toimielinten välille. Sovun aikaansaaminen kansalaisten ja Euroopan välille, Euroopan unioniin kohdistuvan uskon ja luottamuksen valaminen Euroopan kansoihin – siinä meidän tehtävämme.
Euroopan unioni on nimittäin vanhan mantereen kansojen, valtioiden ja kansakuntien ainoa tulevaisuus. Ainoastaan unionina me olemme maailmanluokan toimijoita, itsenäinen mahti, joka pystyy kääntämään asiat parhain päin. Näin on, olipa sitten kyse Lähi-idän konfliktista, ilmastonmuutosten vastustamisesta tai nälän ja epäoikeudenmukaisuuden torjumisesta eteläisellä pallonpuoliskolla. Olkaamme rehellisiä: yksin emme kykene vastaamaan tällaisiin haasteisiin, vaan ainoastaan silloin, kun me eurooppalaiset teemme yhteistyötä yhdessä unionissa, muodostamme yhteisen rintaman ja korotamme äänemme yhdessä. Aivan samoin kuin Euroopalla on taloudellista merkitystä vain, jos jatkamme sisämarkkinoiden hyväksi tehtävää työtä ja saamme yhteisvaluutan käyttöön 1. tammikuuta ensi vuonna.
Nämä ovat muuten myös niitä syitä, joiden vuoksi en ymmärrä globalisaation vastustajia. En tarkoita tällä tietenkään sellaisia yksittäisiä väkivaltaisia mielenosoittajia, jotka näimme Göteborgissa täydessä toimessa, sillä he ovat riidanhaastajia, joille vain väkivallalla on merkitystä. Ei, tarkoitan niitä, jotka protestoivat vihaisesti globalisaatiota vastaan. Ehkä tämä sukupolvi ei ole sattumalta syntynyt rikkauteen ja hyvinvointiin.
Euroopan unionin sisällä globalisaatio ei merkitse uhkaa vaan hyviä tekoja. Unionilla on yhtenäisen globaalin esiintymisensä ansiosta mahdollisuus toteuttaa asioita, jotka olivat mahdottomia rautaesiripun ja kansallisten rajojen jakamalla vanhalla mantereella. Yhteisön puuttuminen esimerkiksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen, Kioton pöytäkirjan toteuttamista koskevat sitoumukset, köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnassa käytettävät vähimmäisnormit. Lyhyesti: unioni ei ole uhka vaan siunaus.
Tarvitaan tietenkin enemmän kuin hyvää retoriikkaa, jotta kansalaiset saavat luottamuksensa takaisin. Tarvitaan enemmän kuin vain hyvä tarina, jotta eurooppalaiset saadaan jälleen sovintoon toimielintensä kanssa. Tarvitaan kaksinaista lähestymistapaa: yhtäältä hyvin käytännönläheisiä päätöksiä, joiden avulla saadaan aikaan tuntuvia, näkyviä ratkaisuja todellisiin ongelmiin, joiden kanssa kansalaiset kamppailevat päivittäin, toisaalta tarvitaan Euroopan tulevaisuutta koskevan laajan vision hahmottelua. Tarvitsemme unionia, joka välttää ne kompastuskivet, joihin se nyt kaatuu, nimittäin tehokkuuden puutteen, avoimuuden puutteen ja ennen kaikkea demokraattisen legitiimiyden puutteen."@fi5
"Madame la Présidente, Mesdames et Messieurs, malgré les nombreuses lueurs d’espoir de ces derniers mois, de nombreux nuages noirs se sont également amassés à l’horizon européen. Après le refus danois, un référendum en Irlande a rejeté le Traité de Nice et, alors qu'on s'en serait bien passé, il est à nouveau évident que l’Union européenne souffre d’une crise d’identité. Il existe un gouffre entre le citoyen et les institutions européennes. Passer sans plus outre ces problèmes témoignerait d’une attitude supérieure, voire même arrogante, et serait également une grave erreur. La crainte, les inquiétudes et les aspirations du citoyen doivent être prises au sérieux. Il faut également rencontrer ses attentes. C’est pourquoi la nouvelle présidence est en fait confrontée à un seul grand défi, à savoir réconcilier le citoyen avec l’Europe, avec l’Union européenne et avec les institutions européennes. Réconcilier à nouveau le citoyen avec l’Europe, donner à nouveau aux peuples européens foi et confiance dans l’Union européenne, voilà notre tâche.
L’Union européenne est en effet le seul avenir pour les peuples, les États et les nations de l’ancien continent. Seule l’Union nous permet de jouer un rôle au niveau mondial, d’être une puissance capable de rectifier les choses. Qu’il s’agisse du conflit au Moyen-Orient, de la lutte contre les changements climatiques ou de la lutte contre la famine et l’injustice dans l’hémisphère sud. Soyons honnêtes : seuls, nous n’en sommes pas capables, sauf lorsque nous collaborons et élevons ensemble notre voix en tant qu’Européens au sein d’une seule Union. Précisément comme l’Europe ne comptera sur le plan économique qu’en continuant à travailler sur le marché interne et en lançant la monnaie unique le 1er janvier de l’année prochaine.
C’est d’ailleurs déjà pour ces motifs que je ne comprends pas les anti-globalisations. Je ne parle naturellement pas des quelques manifestants violents que nous avons vus à l’œuvre à Göteborg car ce sont des tapageurs pour lesquels seule compte la violence. Non, je parle des personnes protestant avec indignation contre la mondialisation et la globalisation. Vraisemblablement une génération née dans le luxe et l’opulence.
Au sein de l’Union, la mondialisation n’est pas une menace mais un bienfait. En agissant en commun au niveau mondial, l’Union est capable de réaliser des choses qu’il aurait été impossible de réaliser avec le rideau de fer et dans l’ancien continent bardé de frontières nationales. Une approche communautaire du crime organisé, par exemple, des accords sur la mise en œuvre du protocole de Kyoto, des normes minimums pour la lutte contre la pauvreté et l’exclusion sociale. Bref, l’Union n’est pas une menace mais une bénédiction.
Une bonne rhétorique ne suffit naturellement pas à redonner confiance au citoyen. Il faut plus qu’une belle histoire pour réconcilier les Européens avec leurs institutions. Une double intervention est nécessaire. D’une part, une série de décisions très pratiques mettant en pratique des solutions tangibles, visibles pour les problèmes réels auxquels sont confrontés quotidiennement les citoyens. D’autre part, l’élaboration d’une large vision sur l’avenir de l’Europe. Nous avons besoin d’une Union qui ne souffre plus des maux dont elle souffre aujourd’hui, à savoir un manque d’efficacité, un manque de transparence et surtout un manque de légitimité démocratique."@fr6
"Signora Presidente, onorevoli deputati, nonostante i numerosi raggi di sole dei mesi trascorsi, si sono addensate nubi oscure sull’orizzonte europeo. Dopo il “no” della Danimarca, il
irlandese ha bocciato il Trattato di Nizza, e, semmai ve ne fosse bisogno, ci ha ricordato con chiarezza che nell’Unione europea esiste una crisi d’identità. Si va aprendo un divario fra i cittadino e le Istituzioni europee. Daremmo prova di superficialità o, peggio, di arroganza – commettendo, quindi, un grave errore – se ignorassimo questa situazione. I timori, le preoccupazioni, le lagnanze del cittadino devono certamente essere presi in seria considerazione. Occorre andare incontro anche alle sue aspettative. Per questo motivo la nuova Presidenza si trova ad affrontare un’unica grande sfida: operare una riconciliazione fra il cittadino e l’Europa, l’Unione europea e le Istituzioni europee. Operare una riconciliazione fra il cittadino e l’Europa, ridare ai popoli europei fiducia nell’Unione europea: questo è il nostro compito.
L’Unione europea, come è noto, rappresenta l’unico futuro possibile per i popoli, gli Stati e le nazioni del vecchio continente. Solo come Unione europea siamo giocatori in campo internazionale, una potenza in grado di migliorare le cose, che si tratti del conflitto in Medio Oriente, della lotta ai mutamenti climatici o della battaglia contro la fame e l’ingiustizia nel sud del mondo. Dobbiamo riconoscere con onestà che, da soli, il nostro intervento sarebbe inefficace, a meno che non collaboriamo, non procediamo insieme e insieme facciamo sentire la nostra voce di cittadini europei in
Unione. Allo stesso modo l’Europa in quanto tale avrà un peso economico solo se continueremo a lavorare sul fronte del mercato interno e introdurremo la moneta unica l’1 gennaio del prossimo anno.
Del resto è proprio per tutte queste ragioni che non capisco l’atteggiamento del movimento antiglobalizzazione. Non mi riferisco, ovviamente, a quei pochi manifestanti violenti che abbiamo visto all’opera a Göteborg, facinorosi per i quali conta solo la violenza. Mi riferisco, piuttosto, a coloro che protestano indignati contro la mondializzazione e la globalizzazione. Forse si tratta di una generazione che, non a caso, è cresciuta negli agi e nel benessere.
All’interno dell’Unione europea la globalizzazione non è una minaccia ma un beneficio. Grazie a un’azione congiunta sul piano globale, l’Unione è in grado di realizzare obiettivi che, in passato, era impossibile conseguire nel vecchio continente diviso dalla cortina di ferro e dai confini nazionali: un approccio comune al crimine organizzato, per esempio, gli accordi per l’attuazione del Protocollo di Kyoto, norme minime per la lotta alla povertà e all’esclusione sociale. In altre parole, l’Unione non è una minaccia, ma una benedizione.
Ovviamente serve più di un’elegante retorica per ridare fiducia al cittadino. Serve più di un buon racconto per riconciliare i cittadini europei e le loro Istituzioni. Serve un doppio intervento: da un lato occorre una serie di decisione pratiche che consentano di trovare soluzioni tangibili e visibili ai problemi reali che il cittadino deve affrontare quotidianamente, dall’altro, deve essere tracciata una visione ampia del futuro dell’Europa, Abbiamo bisogno di un’Unione europea che sappia evitare i mali di cui soffre oggi, ovvero la mancanza di efficienza, di trasparenza e, soprattutto, di legittimità democratica."@it9
"Madam President, ladies and gentlemen, despite the many bright spots in the past few months, dark clouds gathered on the European horizon. Following the Danish ‘no’, the Treaty of Nice was rejected in a referendum in Ireland and it yet again became clear, if clarification were needed, that there is a crisis of identity in the European Union. There is a yawning gap between the individual citizen and the European institutions. It would be to display a supercilious, indeed arrogant, attitude and would therefore be a great mistake simply to ignore this. The fears, concerns and complaints of the ordinary citizen must definitely be taken seriously. His expectations must also be met. That is why there is in fact only one great challenge for the new presidency, namely to reconcile the individual citizen once more with Europe, with the European Union and with the European institutions. To reconcile the citizen once more with Europe, to give the peoples of Europe new belief and confidence in the European Union – that is our task.
For the European Union represents the only future for the peoples, states and nations of our old continent. Only as a Union are we a player on the world stage, a power capable of changing things for the better, whether it is a matter of the conflict in the Middle East, the combating of climate change or the fight against hunger and injustice in the Southern Hemisphere. Let us be honest: on our own we are not capable of doing this; as Europeans, we must instead work together in a single Union, act together and also raise our voice together. In exactly the same way, Europe will only count for anything economically by continuing to work on the internal market and by launching the unified currency on 1 January next year.
In fact, it is for all those reasons that I fail to understand the anti-globalists. Of course I am not talking about a small number of violent demonstrators whom we saw in action in Gothenburg, because they are just hooligans for whom only violence counts. No, I am talking about those who protest indignantly against internationalisation and globalisation. Perhaps not coincidentally a generation born into luxury and prosperity.
Within the European Union, globalisation is not a threat but a benefit. Joint global action enables the Union to do things that previously could not possibly be achieved in a continent traditionally divided by the Iron Curtain and national borders: a community approach to organised crime, for instance, agreements on the implementation of the Kyoto Protocol, minimum standards to combat poverty and social exclusion. In short, the Union is not a threat but a boon.
Of course, more than fine rhetoric is required to restore the citizen’s confidence. More is needed than a plausible argument to reconcile Europeans with their institutions once more. There must be action on two fronts: on the one hand, a series of very practical decisions enabling visible solutions to be put forward to real problems with which the citizen is confronted daily; and, on the other hand, the mapping out of a wide-ranging vision of the future of Europe. We need a Union that avoids the ills that beset it today, namely lack of efficiency, lack of transparency and, especially, lack of democratic legitimacy."@lv10
"Senhora Presidente, Senhoras e Senhores, apesar das muitas perspectivas promissoras dos últimos meses, foramse igualmente acumulando nuvens escuras no horizonte europeu. Após o "Não" dinamarquês, por ocasião de um referendo realizado na Irlanda, o Tratado de Nice foi rejeitado e, na medida em que isso foi considerado necessário, tornouse uma vez mais evidente que se vive uma crise de identidade no seio da União Europeia e que existe também um fosso entre o cidadão e as Instituições comunitárias. Seria uma atitude altaneira e até mesmo arrogante - e, por conseguinte, um grave erro - se simplesmente ignorássemos esse problema. O receio, as preocupações e as queixas do cidadão devem ser, de facto, levados a sério. É também necessário ir ao encontro das suas expectativas. Daí, que haja apenas um grande desafio para a próxima Presidência, nomeadamente o de reconciliar o cidadão com a Europa, com a União Europeia e com as respectivas Instituições. Reconciliar o cidadão com a Europa, inspirar de novo fé e confiança na União Europeia aos povos europeus, é essa a nossa missão.
A União Europeia representa, com efeito, o único futuro para o povos, os Estados e as Nações do Velho Continente. Só como União poderemos desempenhar um papel no plano mundial, poderemos ser um potência que é capaz de fazer com que se imprima um rumo positivo aos acontecimentos. Quer se trate do conflito no Médio Oriente, da luta contra as mudanças climáticas ou da luta contra a fome e contra a injustiça no Hemisfério Sul. Sejamos francos: só estaremos aptos a fazêlo se, enquanto europeus, cooperarmos numa só União, se marcharmos em conjunto e levantarmos em conjunto a nossa voz. Do mesmo modo, a Europa só poderá também contar do ponto de vista económico se continuar a trabalhar no mercado interno e colocar em circulação a moeda única, em de Janeiro do próximo ano.
É, aliás, por todos esse motivos que não percebo os antiglobalistas. É óbvio que me estou a referir apenas a um grupo manifestantes violentos, como o que tivemos ocasião de ver actuar em Gotemburgo, pois tratase aí apenas desordeiros para quem só a violência conta. Não é a esse que me refiro, mas sim àqueles que protestam com indignação contra a mundialização e a globalização. Tratase aí, provavelmente, de uma geração que não nasceu por acidente numa esfera de luxo e de prosperidade.
Dentro da União Europeia, a globalização não constitui uma ameaça mas sim um bem. Graças a uma acção comum global, a União está apta a realizar coisas que, no passado, no Velho Continente dividido pela Cortina de Ferro e por fronteiras nacionais, eram impossíveis de concretizar. Uma abordagem comunitária do crime organizado, por exemplo, compromissos em matéria da execução do Protocolo de Quioto, o estabelecimento de normas mínimas para o combate à pobreza e à exclusão social. Em suma, a União não representa uma ameaça, mais sim uma benção.
Claro está que, para devolvermos a confiança ao cidadão, é necessário mais do que uma boa retórica. Para reconciliar os europeus com as suas instituições, é preciso mais do que uma boa história. É necessária uma intervenção dupla: por um lado, um conjunto de decisões muito práticas, por via das quais se apresentem soluções palpáveis e visíveis para os problemas com que os cidadãos se debatem diariamente; por outro lado, definir uma visão ampla sobre o futuro da Europa. Precisamos de uma União que enfrente os males de que actualmente padece, designadamente a falta de eficiência e de transparência e, acima de tudo, a falta de legitimidade democrática."@pt11
"Fru talman, mina damer och herrar! Trots de många ljusglimtarna under de gångna månaderna tornade också mörka moln upp sig vid den europeiska horisonten. Efter det danska nejet förkastades Nicefördraget under en folkomröstning i Irland och, om det nu skulle vara nödvändigt, stod det för andra gången klart att det råder en identitetskris inom Europeiska unionen. Det gapar en klyfta mellan medborgaren och de europeiska institutionerna. Det skulle tyda på en högdragen, ja till och med arrogant inställning att bara förbigå detta, vilket därför skulle vara ett stort misstag. Medborgarens rädsla, bekymmer och klagan måste verkligen tas på allvar. Man måste också tillmötesgå hans förväntningar. Det är motivet till att det i själva verket bara finns en enda stor utmaning för det nya ordförandeskapet, nämligen att på nytt få medborgaren att försonas med Europa, med Europeiska unionen och med de europeiska institutionerna. Att på nytt få medborgaren att försonas med Europa, att återigen ge de europeiska folken tro på och förtroende för Europeiska unionen, det är vårt uppdrag.
Europeiska unionen är ju den enda framtiden för den gamla kontinentens folk, stater och nationer. Det är bara som union vi kan vara en aktör på det globala planet, en makt som är i stånd att vända allt till rätta. Det kan till exempel handla om konflikten i Mellanöstern, kampen mot klimatförändringar eller kampen mot hunger och orättvisa på det södra halvklotet. Låt oss vara ärliga: ensamma är vi inte i stånd till detta, utan vi måste som européer samarbeta i en enda union, agera tillsammans och även upplåta vår stämma tillsammans. På samma sätt kan Europa enbart vara något att räkna med på det ekonomiska området genom att fortsätta att arbeta på den inre marknaden och ge startskottet för den gemensamma valutan den 1 januari nästa år.
Det är för övrigt av alla dessa anledningar som jag inte förstår dem som är motståndare till en globalisering. Naturligtvis talar jag då inte om några våldsamma demonstranter som vi såg i aktion i Göteborg, för det är bråkmakare som bara intresserar sig för våldet. Nej, jag talar om dem som med indignation protesterar mot mondialiseringen och globaliseringen. Det kanske är en generation som inte råkat födas i överflöd och välstånd.
Inom Europeiska unionen är globaliseringen inget hot utan en välgärning. Unionen är tack vare ett gemensamt globalt agerande i stånd att förverkliga saker som tidigare omöjligen kunde förverkligas på den gamla kontinenten som var uppdelad av järnridån och nationella gränser. Ett gemensamt tillvägagångssätt i fråga om den organiserade brottsligheten, till exempel, avtal om genomförandet av Kyoto-protokollet, miniminormer för kampen mot fattigdom och social uteslutning. Kort sagt, unionen är inget hot utan en välsignelse.
Det behövs naturligtvis mer än god retorik för att på nytt ge medborgaren förtroende. Det behövs mer än bara en god berättelse för att på nytt få européerna att försonas med sina institutioner. Det krävs ett dubbelt ingripande: Å ena sidan behövs en hel serie praktiska beslut för att presentera märkbara, synliga beslut för verkliga problem som medborgaren konfronteras med dagligen, å andra sidan måste en bred vision i fråga om Europas framtid utarbetas. Vi har behov av en union som undviker de brister som den lider av i dag, nämligen en brist på effektivitet, en brist på öppenhet och framför allt en brist på demokratisk legitimitet."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples