Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-06-12-Speech-2-035"

PredicateValue (sorted: default)
rdf:type
dcterms:Date
dcterms:Is Part Of
dcterms:Language
lpv:document identification number
"en.20010612.3.2-035"4
lpv:hasSubsequent
lpv:speaker
lpv:spoken text
"Voorzitter, voedsel uit de Europese Unie behoort tot het veiligste van de wereld. Recente voedselcrisissen hebben er echter toe geleid dat de Europese consument zijn vertrouwen in het voedsel verliest. De oprichting van de Europese Voedselautoriteit is vooral bedoeld om het vertrouwen terug te winnen. In Nederland wordt op dit moment bijna evenveel vlees geconsumeerd als vóór de genoemde crisissen, terwijl Duitsland en Frankrijk nog steeds met een veel lagere vleesconsumptie kampen. Enerzijds is hiermee duidelijk dat er geen Europese consument bestaat. Anderzijds kunnen we hieruit concluderen dat het vertrouwen van een consument meer afhankelijk is van de volksaard dan van de oprichting van een Europese Voedselautoriteit. Het gevecht over de vestigingsplaats, die verschillende lidstaten graag zouden willen verkrijgen, doet mij vermoeden dat het vooral om prestige gaat. In dezen is mij niet duidelijk welke betekenis het criterium "traditie op het gebied van de voedselveiligheid" zal hebben. Het gevaar is niet denkbeeldig dat de Voedselautoriteit een zoethoudertje wordt voor de consumenten, terwijl er geen wetenschappelijke meerwaarde is ten opzichte van de nationale voedselveiligheidsinstanties. Daarom is het van eminent belang dat er een relatie wordt gelegd tussen de voedselproductie en de voedselveiligheid. Het probleem ligt bij de voedselproductie, dus daar moeten we ook de oplossing zoeken. De consequentie zal zijn dat het Europees landbouwbeleid op zijn kop moet. Er moet een landbouwbeleid komen waarbij diervoeding dichtbij het vleesvee verbouwd wordt, zodat diervoeding en dieren niet over lange afstanden getransporteerd worden. Tevens wordt hiermee het besmettingsrisico gereduceerd. Een dergelijk beleid komt overeen met het preventiebeginsel en het nabijheidsbeginsel. Bovendien is er sprake van integratie, aangezien dit beleid onder andere bevorderlijk is voor de toestand van het milieu en het dierenwelzijn. Een aanverwant probleem dat onze aandacht verdient is de export van voedsel tegen lagere normen dan in de Europese Unie gelden. In de praktijk is het in landen buiten de Europese Unie vaak zo dat men zich niet de luxe kan permitteren om te streven naar het meest veilige voedsel. Uiteraard dienen we niet zomaar voedsel dat niet aan onze veiligheidsnormen voldoet naar deze landen te exporteren. In de gevallen dat export de voedselveiligheid in deze landen verhoogt, dient deze export echter wel toegestaan te worden. Het beste is natuurlijk dat zowel in de Europese Unie als in de derde landen de voedselvoorziening op eigen grondgebied plaatsvindt. Alleen in de gevallen dat dit echt niet mogelijk is, zou dan aanvullende handel kunnen plaatsvinden. In het geschetste beleid zullen geen grote partijen vernietigd hoeven te worden, aangezien zonder internationaal vervoer het besmettingsrisico veel kleiner is. In dit kader kan het gebruik van eigen diervoeder op het bedrijf toegestaan worden. Een verbod zou namelijk vernietiging van veel bruikbaar voedsel betekenen, terwijl er niet of nauwelijks sprake is van een risicoverlaging. Ik ben het eens met het voorstel van de Milieucommissie dat de risicobeoordeling een taak is van de Voedselautoriteit. De politieke vertaling naar risicobeheersing hoort bij de Europese instellingen thuis. De lidstaten dienen er voor te zorgen dat het goed werkt en de Europese Commissie tijdig geïnformeerd wordt. Onder deze condities is het dan ook niet nodig dat alle lidstaten in de Raad van bestuur van de Voedselautoriteit zitting nemen. Er wordt niet alleen een Voedselautoriteit ingesteld maar er worden ook zeer drastische maatregelen in wetgeving vastgelegd. Mijns inziens is het maken van nieuwe wetgeving geen goede reactie op het niet-naleven van bestaande wetgeving. Het opzetten van onafhankelijke inspectiediensten in de lidstaten die ter plaatse de wet handhaven dient daarom prioriteit te hebben. En op basis van een betrouwbare overheid kunnen alle consumenten vertrouwen krijgen in het Europese voedsel."@nl2
lpv:spokenAs
lpv:translated text
"Hr. formand, fødevarer fra EU hører til verdens sikreste. De seneste fødevarekriser har imidlertid ført til, at de europæiske forbrugere mister tilliden til fødevarerne. Hensigten med oprettelsen af Den Europæiske Fødevaresikkerhedsmyndighed er først og fremmest at genvinde tilliden. I Nederlandene forbruges der i øjeblikket næsten lige så meget kød som inden de nævnte kriser, mens Tyskland og Frankrig stadig kæmper med et meget lavere kødforbrug. På den ene side er det hermed tydeligt, at der ikke findes europæiske forbrugere. På den anden side kan vi heraf konkludere, at forbrugernes tillid er mere afhængig af folkekarakteren end af oprettelsen af Den Europæiske Fødevaresikkerhedsmyndighed. Kampen om hjemstedet, som adskillige medlemsstater gerne ville have, får mig til at formode, at det først og fremmest drejer sig om prestige. Her er det ikke tydeligt for mig, hvilken betydning kriteriet "tradition inden for fødevaresikkerhed" vil få. Risikoen for, at Den Europæiske Fødevaresikkerhedsmyndighed bliver en narresut for forbrugerne, er ikke teoretisk, mens der ikke er nogen videnskabelig merværdi i forhold til de nationale fødevaresikkerhedsinstanser. Derfor er det af overordentlig stor betydning, at der knyttes en forbindelse mellem fødevareproduktion og fødevaresikkerhed. Problemet findes i fødevareproduktionen, så det er også der, vi skal søge løsningen. Konsekvensen vil være, at der skal vendes op og ned på den europæiske landbrugspolitik. Der skal komme en landbrugspolitik, hvor foderprodukter dyrkes tæt på slagtekvæget, således at foderprodukter og dyr ikke transporteres over lange afstande. Samtidig reduceres smittefaren. En sådan politik er i overensstemmelse med forsigtighedsprincippet og nærhedsprincippet. Desuden er der tale om integration, i betragtning af at denne politik bl.a. har en positiv virkning på miljøets tilstand og på dyrenes velfærd. Et beslægtet problem, som vi bør prioritere, er eksporten af fødevarer med lavere standarder end dem, der gælder i EU. I praksis er det i lande uden for EU ofte således, at man ikke kan tillade sig den luksus at stræbe efter de mest sikre fødevarer. Selvfølgelig bør vi ikke uden videre eksportere fødevarer, som ikke opfylder vores sikkerhedsstandarder, til disse lande. I de tilfælde, hvor eksport øger fødevaresikkerheden i disse lande, bør denne eksport imidlertid tillades. Det bedste er naturligvis, at fødevareforsyningen både i EU og i tredjelandene finder sted på landenes egne områder. Kun i de tilfælde, hvor dette virkelig ikke er muligt, kunne supplerende handel finde sted. I den skitserede politik er det ikke nødvendigt at destruere store partier, i betragtning af at smittefaren er meget mindre uden international transport. Inden for disse rammer kan anvendelsen af egne foderprodukter på bedriften tillades. Et forbud ville nemlig betyde destruktion af mange anvendelige fødevarer, selv om der ikke eller næppe er tale om en nedsættelse af risikoen. Jeg er enig i forslaget fra Miljøudvalget om, at risikovurderingen er en opgave for Fødevaresikkerhedsmyndigheden. Den politiske omsætning til risikostyring hører hjemme i de europæiske institutioner. Medlemsstaterne bør sørge for, at systemet for hurtig varsling fungerer ordentligt, og at Kommissionen orienteres i tide. På disse betingelser er det derfor ikke nødvendigt, at alle medlemsstater er repræsenteret i Den Europæiske Fødevaresikkerhedsmyndigheds bestyrelse. Der oprettes ikke blot en Fødevaresikkerhedsmyndighed, men der fastlægges også meget drastiske foranstaltninger i lovgivningen. Efter min opfattelse er udarbejdelsen af ny lovgivning ikke den rette reaktion på manglende overholdelse af eksisterende lovgivning. Indførelsen af uafhængige inspektionstjenester i medlemsstaterne, som håndhæver loven på stedet, bør derfor prioriteres. Og på grundlag af pålidelige myndigheder kan alle forbrugere få tillid til de europæiske fødevarer."@da1
"Herr Präsident! Nahrungsmittel aus der Europäischen Union gehören zu den sichersten in der Welt. Aufgrund der jüngsten Krisen in diesem Bereich ist das Vertrauen des europäischen Verbrauchers in die Nahrungsmittel jedoch geschwunden. Mit der Einrichtung der Europäischen Lebensmittelbehörde soll nun primär dieses Vertrauen wiederhergestellt werden. Während in den Niederlanden gegenwärtig fast genauso viel Fleisch verbraucht wird wie vor den erwähnten Krisen, ist der Fleischkonsum in Deutschland und in Frankreich noch immer wesentlich niedriger. Zum einen zeigt sich daran, dass es europäischen Verbraucher nicht gibt. Zum andern lässt sich daraus folgern, dass das Vertrauen eines Konsumenten mehr vom Charakter eines Volkes als von der Einrichtung einer Europäischen Lebensmittelbehörde abhängt. Das Gerangel um den Sitz der Behörde, die mehrere Mitgliedstaaten gern auf ihrem Territorium sähen, lässt mich vermuten, dass es hauptsächlich um eine Prestigefrage geht. Bezüglich der für den Standort geltenden Kriterien ist mir nicht klar, was „eine langjährige Tradition auf dem Gebiet der Lebensmittelsicherheit“ bedeuten soll. Es besteht durchaus die Gefahr, dass die Europäische Lebensmittelbehörde zu einem Tranquilizer für die Verbraucher wird, während sie wissenschaftlich keinen zusätzlichen Nutzen gegenüber den nationalen Lebensmittelbehörden erbringt. Deshalb bedarf es unbedingt eines Junktims zwischen der Lebensmittelherstellung und der Lebensmittelsicherheit. Da das Problem bei der Lebensmittelproduktion liegt, muss hier auch die Lösung gefunden werden. Das bedeutet, die Gemeinsame Agrarpolitik ist grundlegend umzustellen. Vonnöten ist eine Agrarpolitik, bei der Futtermittel in der Nähe von der Fleischproduktion dienenden Tieren angebaut werden, um damit Futtermittel- und Tiertransporte über weite Entfernungen zu vermeiden. Gleichzeitig verringert sich damit die Kontaminationsgefahr. Eine solche Politik entspricht dem Vorsorgegrundsatz sowie dem Prinzip der Nähe. Da sie unter anderem dem Umweltschutz und dem Wohlergehen der Tiere förderlich ist, handelt es sich zudem um einen integrierten Ansatz. Ein weiteres Problem, das unsere Aufmerksamkeit verdient, betrifft den Export von Lebensmitteln, die unter den in der Europäischen Union geltenden Standards liegen. In Drittländern kann man sich in der Praxis häufig nicht den Luxus leisten, maximale Lebensmittelsicherheit anzustreben. Selbstverständlich dürfen wir Lebensmittel, die unseren Sicherheitsnormen nicht entsprechen, nicht einfach in außereuropäische Länder exportieren. In den Fällen, in denen die Ausfuhren zur Erhöhung der Lebensmittelsicherheit in diesen Ländern beitragen, müssen sie jedoch erlaubt werden. Das Beste ist zweifellos, die Nahrungsmittelversorgung sowohl in als auch außerhalb der Europäischen Union wird auf dem jeweils eigenen Territorium gewährleistet. Nur dann, wenn dies wirklich nicht möglich ist, sollte zusätzlicher Handel betrieben werden können. Bei der dargelegten Politik werden insofern keine Massenvernichtungen mehr erforderlich sein, als ohne internationale Transporte die Kontaminationsgefahr weitaus geringer ist. In diesem Rahmen kann zugelassen werden, dass Landwirtschaftsbetriebe Futtermittel zur Verfütterung an ihre Tiere selbst erzeugen. Ein Verbot würde nämlich die Vernichtung großer Mengen brauchbarer Nahrungsmittel bedeuten, während sich die Risiken nicht oder kaum vermindern werden. Der Vorschlag des Ausschusses für Umweltfragen, Volksgesundheit und Verbraucherpolitik, die Risikobewertung solle der Lebensmittelbehörde obliegen, findet meine Zustimmung. Für die politische Umsetzung in Risikomanagement haben die europäischen Institutionen Sorge zu tragen. Die Mitgliedstaaten müssen sicherstellen, dass das Schnellwarnsystem einwandfrei funktioniert und die Europäische Kommission rechtzeitig informiert wird. Unter diesen Umständen brauchen daher nicht sämtliche Mitgliedstaaten im Verwaltungsrat der Lebensmittelbehörde vertreten zu sein. Es wird nicht nur eine Lebensmittelbehörde eingerichtet, sondern es werden auch sehr drastische Gesetzgebungsmaßnahmen ergriffen. Neue Rechtsvorschriften sind meiner Meinung nach nicht die angemessene Reaktion, wenn bestehende Bestimmungen nicht eingehalten werden. Deshalb müssen die Mitgliedstaaten vorrangig unabhängige Aufsichtsdienste zur Durchsetzung der erlassenen Vorschriften vor Ort einrichten. Und auf der Grundlage einer zuverlässigen Behörde können dann sämtliche Verbraucher wieder Vertrauen in die europäischen Lebensmittel haben."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, τα τρόφιμα της Ευρωπαϊκής Ένωσης πρέπει να είναι από τα ασφαλέστερα στον κόσμο. Πρόσφατες κρίσεις των τροφίμων έκαναν ωστόσο τον ευρωπαίο καταναλωτή να χάσει την εμπιστοσύνη του στα τρόφιμα. Η ίδρυση της Ευρωπαϊκής Υπηρεσίας Τροφίμων έχει ως κύριο σκοπό την αποκατάσταση αυτής της εμπιστοσύνης. Στις Κάτω Χώρες, αυτή τη στιγμή η κατανάλωση κρέατος έχει επανέλθει σχεδόν στα ίδια επίπεδα με πριν από τις προαναφερθείσες κρίσεις, ενώ η κατανάλωση κρέατος στη Γερμανία και τη Γαλλία εξακολουθεί να είναι πολύ χαμηλότερη. Αφενός, με αυτό καθίσταται σαφές ότι δεν υπάρχει ένας ευρωπαίος καταναλωτής. Αφετέρου, μπορούμε βάσει αυτού να συμπεράνουμε ότι η εμπιστοσύνη ενός καταναλωτή εξαρτάται περισσότερο από το χαρακτήρα του λαού παρά από την ίδρυση μιας Ευρωπαϊκής Υπηρεσίας Τροφίμων. Η μάχη για τον τόπο εγκατάστασης, καθώς διάφορα κράτη μέλη θα ήθελαν ευχαρίστως να λάβουν την έδρα, με οδηγεί στην υπόθεση ότι πρόκειται κυρίως για θέμα γοήτρου. Επιπλέον, δεν μου είναι σαφές ποια σημασία πρόκειται να έχει το κριτήριο “παράδοση στον τομέα της ασφάλειας των τροφίμων”. Δεν είναι απίθανος ο κίνδυνος να καταστεί η Υπηρεσία Τροφίμων ένα εξευμενιστικό δώρο για τους καταναλωτές, ενώ να μην έχει καμία επιστημονική υπεραξία έναντι των εθνικών αρχών για την ασφάλεια των τροφίμων. Για αυτό, έχει μεγάλη σημασία να δημιουργηθεί μία σχέση μεταξύ της παραγωγής και της ασφάλειας των τροφίμων. Το πρόβλημα έγκειται στην παραγωγή των τροφίμων· επομένως, εκεί πρέπει να αναζητηθεί και η λύση. Η συνέπεια θα είναι ότι η ευρωπαϊκή γεωργική πολιτική πρέπει να μεταβληθεί πλήρως. Πρέπει να επέλθει μία γεωργική πολιτική, κατά την οποία οι ζωοτροφές θα καλλιεργούνται κοντά στα ζώα για την παραγωγή κρέατος, έτσι ώστε οι ζωοτροφές και τα ζώα να μην μεταφέρονται σε μεγάλες αποστάσεις. Επιπλέον, έτσι περιορίζονται και οι κίνδυνοι προσβολής από ασθένειες. Μία τέτοια πολιτική συμφωνεί, επίσης, με την αρχή της πρόληψης και με την αρχή της κοντινής απόστασης. Προπαντός, υπάρχει ολοκλήρωση, δεδομένου ότι αυτή η πολιτική είναι, μεταξύ άλλων, ευνοϊκή για την κατάσταση του περιβάλλοντος και την ευημερία των ζώων. Ένα συναφές πρόβλημα, το οποίο απαιτεί την προσοχή μας, είναι η εξαγωγή τροφίμων, βάσει χαμηλότερων κανόνων από αυτούς που ισχύουν στην Ευρωπαϊκή Ένωση. Στην πράξη, σε χώρες εκτός της Ευρωπαϊκής Ένωσης συχνά οι άνθρωποι δεν έχουν την πολυτέλεια να αναζητούν τα περισσότερο ασφαλή τρόφιμα. Φυσικά, δεν πρέπει να εξάγουμε σ’ αυτές τις χώρες τρόφιμα, τα οποία δεν πληρούν τους δικούς μας κανόνες ασφαλείας. Στις περιπτώσεις που οι εξαγωγές ενισχύουν την ασφάλεια των τροφίμων σε αυτές τις χώρες, τότε αυτές οι εξαγωγές πρέπει να επιτρέπονται. Φυσικά, το καλύτερο θα ήταν, τόσο για την Ευρωπαϊκή Ένωση όσο και για τις τρίτες χώρες, ο διατροφικός εφοδιασμός να καλύπτεται από την ίδια την επικράτειά τους. Μόνο σε περιπτώσεις που αυτό δεν είναι πραγματικά δυνατό, τότε πρέπει να πραγματοποιείται συμπληρωματικό εμπόριο. Στην περιγραφείσα πολιτική δεν θα χρειάζεται να καταστρέφονται μεγάλες ποσότητες, δεδομένου ότι χωρίς διεθνή μεταφορά ο κίνδυνος διάδοσης ασθενειών θα είναι πολύ μικρότερος. Σε αυτό το πλαίσιο, μπορεί να επιτραπεί η χρησιμοποίηση ίδιων ζωοτροφών από την επιχείρηση. Μία απαγόρευση θα σήμαινε την καταστροφή πολλών δυνάμενων να χρησιμοποιηθούν ζωοτροφών, ενώ δεν υπάρχει καθόλου ή σχεδόν καθόλου μείωση του κινδύνου. Είμαι σύμφωνος με την πρόταση της Επιτροπής Περιβάλλοντος ότι η εκτίμηση του κινδύνου πρέπει να αποτελεί καθήκον της Υπηρεσίας Τροφίμων. Η πολιτική της μετάφραση σε διαχείριση του κινδύνου ανήκει στα ευρωπαϊκά θεσμικά όργανα. Τα κράτη μέλη πρέπει να φροντίζουν να λειτουργεί καλά το σύστημα ταχείας προειδοποίησης και να ενημερώνουν εγκαίρως την Ευρωπαϊκή Επιτροπή. Υπό αυτές τις συνθήκες, δεν είναι αναγκαίο να συμμετέχουν όλα τα κράτη μέλη στο Διοικητικό Συμβούλιο της Υπηρεσίας Τροφίμων. Δεν ιδρύεται μόνο Υπηρεσία Τροφίμων, αλλά θεσπίζονται και πολύ δραστικά νομοθετικά μέτρα. Κατά τη γνώμη μου, η υιοθέτηση νέων νόμων δεν αποτελεί καλή αντίδραση στη μη τήρηση της υφιστάμενης νομοθεσίας. Για αυτό, η ίδρυση ανεξάρτητων υπηρεσιών ελέγχου στα κράτη μέλη, οι οποίες θα εξασφαλίζουν επιτόπου την τήρηση των νόμων, πρέπει να λάβει προτεραιότητα. Και βάσει μιας αξιόπιστης διοικητικής αρχής μπορούν όλοι οι καταναλωτές να αποκτήσουν εμπιστοσύνη στα ευρωπαϊκά τρόφιμα."@el8
"Mr President, food from the European Union is among the safest in the world. However, as a result of recent food crises, the European consumer has lost faith in food. The key aim of setting up the European Food Authority is to regain that trust. In the Netherlands, roughly the same amount of meat is currently being consumed as in the period prior to the said crises, whilst Germany and France are still facing much lower levels of meat consumption. On the one hand, that illustrates that there is no such thing as a European consumer. On the other hand, we can conclude from this that the consumer’s trust is tied in more with national character than with the setting up of a European Food Authority. The fight over the location of the EFSA, which various Member States would like to host, makes me wonder whether this is primarily a matter of prestige. In this connection, I am not clear about the meaning of the criterion ‘tradition in food safety’. There is the risk that the Food Authority might become a bribe to placate consumers, without offering any added scientific value for the national food safety authorities. That is why it is of great importance that a link be established between food production and food safety. As the problem lies with food production, that is where the solution should be found. The upshot will be that European agricultural policy will need a complete overhaul. An agricultural policy must be put in place which enables animal feed to be produced near the cattle reared for meat, so that animal feed and animals need not be transported over long distances. This also reduces the risk of infection. Such a policy ties in with the prevention principle and the proximity principle. Moreover, there is integration, since this policy also benefits the environment and animal welfare. A related problem which merits our attention is the export of food whereby lower standards are applied than those in the European Union. In practice, countries outside the European Union often cannot afford the luxury of aiming for the safest food levels. Needless to say, we should not simply export food which does not meet our safety standards to those countries. However, exports of a kind which increase food safety in those countries should be permitted. It would, of course, be ideal if, in the European Union and in third countries alike, food were supplied from within the countries’ own territories. Only in cases where this is really impossible should additional trade take place. In the outlined policy, there will be no need for the destruction of large batches since, without international transport, the risk of infection is much smaller. In this context, the use of the holding’s own animal feed within the holding can be permitted. After all, a ban would imply the destruction of large quantities of usable food, whilst the chances of lowering the risk are hardly an issue, if at all. I agree with the proposal by the Committee on the Environment, Public Health and Consumer Policy that risk assessment is a task for the food authority. The political translation of risk assessment into risk management belongs with the European institutions. The Member States need to ensure that the rapid alert system is effective and that the European Commission is informed in good time. Under these conditions, there is no need for all Member States to be on the food authority’s Management Board. Not only is a food authority being set up, extremely drastic measures are also being laid down in legislation. In my opinion, drafting new legislation is the wrong reaction to Member States’ not complying with existing legislation. For that reason, priority should be given to setting up independent inspectorates in the Member States which enforce the law locally. And on the basis of a reliable authority, all consumers can acquire confidence in European food."@en3
"(NL) Señor Presidente, los alimentos de la Unión Europea se encuentran entre los más seguros del mundo. Las crisis alimentarias recientes han conducido, sin embargo, a que el consumidor europeo pierda su confianza en los alimentos. La creación de la Autoridad Alimentaria Europea está dirigida, sobre todo, a recuperar la confianza. En los Países Bajos se consume en este momento casi la misma cantidad de carne que antes de las crisis mencionadas, mientras que Alemania y Francia se enfrentan todavía a un consumo mucho más bajo. Por una parte, queda claro con ello que no existe un consumidor europeo. Por otra, podemos concluir que la confianza del consumidor depende más del carácter nacional que de la creación de una Autoridad Alimentaria Europea. La lucha por su emplazamiento, que varios Estados miembros quieran lograr, me hace suponer que se trata sobre todo de prestigio. No me queda claro en todo ello qué significado tendrá el criterio de “tradición en seguridad alimentaria”. No es irreal el peligro de que la Autoridad Alimentaria se convierta en algo para tapar la boca de los consumidores, y que no suponga una plusvalía científica respecto de las instancias alimentarias nacionales. De ahí que sea esencial que se establezca una relación entre la producción de alimentos y la seguridad alimentaria. El problema reside en la producción alimentaria, por tanto, ahí debemos buscar una solución. La consecuencia es que hay que desarmar la política agrícola. Debe adoptarse una política agrícola en la que el alimento de los animales se cultive cerca del ganado, de manera que el alimento animal y los animales no tengan que transportarse en largas distancias. Al mismo tiempo, con ello se reduce el riesgo de contagio. Semejante política está de acuerdo con el principio de cautela y el principio de proximidad. Además, favorece la integración, puesto que esta política favorece la situación del medio ambiente y el bienestar de los animales, entre otras cosas. Un problema afín que merece nuestra atención es la exportación de alimentos de acuerdo con normas menos estrictas que las que se aplican en la Unión Europea. En la práctica, uno a menudo no puede permitirse el lujo de aspirar al alimento más seguro en países fuera de la Unión Europea. Desde luego, no tenemos que exportar alegremente los alimentos que no cumplan nuestras normas de seguridad a esos países. En el caso de que las exportaciones aumenten la seguridad alimentaria de esos países, éstas sí deben ser permitidas. Lo mejor es, por supuesto, que el abastecimiento en alimentos tenga lugar en su propio territorio, tanto en la Unión Europea como en terceros países. Solamente, cuando no resulte posible, puede existir un comercio complementario. En una política así diseñada no tendrán que ser destruidas grandes partidas, dado que si no existe transporte internacional, el riesgo de contagio es mucho menor. En este marco, puede permitirse el uso del propio alimento de la empresa para los animales. Una prohibición supondría la destrucción de mucho alimento utilizable, mientras que no implicaría, o apenas implicaría, una disminución del riesgo. Estoy de acuerdo con la propuesta de la Comisión de Medio Ambiente en cuanto a que la evaluación del riesgo es tarea de la Autoridad Alimentaria. La traducción política de la gestión del riesgo corresponde a las instituciones europeas. Los Estados miembros tienen que ocuparse de que el funcione bien y de que la Comisión Europea sea informada a tiempo. En estas condiciones, tampoco es necesario que todos los Estados miembros tengan una plaza en la Junta directiva de la Autoridad Alimentaria. No sólo se crea una Autoridad Alimentaria, sino que también se establecen medidas drásticas en la legislación. En mi opinión, la elaboración de una nueva legislación no constituye una buena reacción ante el incumplimiento de la legislación existente. La creación de servicios de inspección independientes en los Estados miembros, que controlen el cumplimiento de la ley debe tener prioridad. Si logramos una Administración fiable, todos los consumidores podrán confiar en los alimentos europeos."@es12
"Arvoisa puhemies, Euroopan unionin ravinto on maailman turvallisinta ravintoa. Viimeaikaisten ravintokriisien seurauksena eurooppalaiset kuluttajat ovat kuitenkin menettäneet luottamuksensa ravintoon. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisen tarkoituksena on ennen kaikkea tuon luottamuksen saaminen takaisin. Alankomaissa kulutetaan tällä hetkellä miltei yhtä paljon lihaa kuin ennen mainittuja kriisejä, kun taas lihan kulutus Saksassa ja Ranskassa on yhä paljon alhaisempi. Tämä tekee toisaalta selväksi sen, että eurooppalaista kuluttajaa ei ole olemassa. Toisaalta voimme päätellä tästä, että kuluttajan luottamus riippuu ennemminkin kansanluonteesta kuin Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta. Kiistely sijoituspaikasta, jota monet jäsenvaltiot tavoittelevat, saa minut epäilemään, että tässä on kyse ennen kaikkea arvostuksesta. Minulle ei ole tullut selväksi, mikä on kriteerin "elintarviketurvallisuuteen liittyvä traditio" merkitys. Vaara siitä, että elintarviketurvallisuusviranomainen pitää kuluttajat tyytyväisinä, vaikka tällä laitoksella ei ole minkäänlaista tieteellistä lisäarvoa kansallisiin elintarviketurvallisuusvirastoihin nähden, ei ole kuvitteellinen. Siksi on erittäin tärkeää, että ravinnontuotanto ja ravinnon turvallisuus liitetään yhteen. Ongelma on ravinnontuotannossa ja ratkaisuakin on etsittävä sieltä. Sen seurauksena Euroopan unionin maatalouspolitiikka on uudistettava kokonaan. On saatava aikaan maatalouspolitiikka, jonka puitteissa ravinto kasvatetaan lähellä lihakarjaa, jotta ravintoa ja eläimiä ei tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja. Näin vähennetään myös tartunnan riskiä. Tällainen politiikka on ennaltaehkäisyn periaatteen ja läheisyysperiaatteen mukainen. Lisäksi kyse on integraatiosta, koska tällainen politiikka edistää muun muassa ympäristön tilaa ja eläinten hyvinvointia. Tähän liittyvä ongelma, joka ansaitsee huomiomme, on ravinnonvienti, jossa noudatetaan alhaisempia normeja kuin Euroopan unionissa sovellettavat normit. Käytännössä on usein niin, että Euroopan unionin ulkopuolisilla mailla ei ole mahdollisuutta pyrkiä kaikkein turvallisimpaan ravintoon. Meidän ei tietenkään pidä viedä näihin maihin ravintoa, joka ei täytä omia turvallisuusnormejamme. Niissä tapauksissa, joissa vienti nostaa ravinnon turvallisuutta näissä maissa, vienti on kuitenkin sallittava. Parasta on tietenkin, että ravinnontuotanto tapahtuu omalla maaperällä sekä Euroopan unionissa että kolmansissa maissa. Vain niissä tapauksissa, joissa tämä ei mitenkään ole mahdollista, voidaan sallia täydentävä kauppa. Noudatettaessa kuvattua politiikkaa suuria ravintoeriä ei tarvitse tuhota, koska saastumisriski on paljon pienempi, jos ei käytetä kansainvälisiä kuljetuksia. Näissä puitteissa voidaan sallia oman eläinravinnon käyttö yrityksessä. Kielto merkitsisi nimittäin käyttökelpoisen ravinnon tuhoamista, vaikka ei olisi juurikaan kyse riskin alentamisesta. Olen samaa mieltä ympäristönsuojeluvaliokunnan esityksestä, jonka mukaan riskinarviointi on elintarvikeviranomaisen tehtävä. Riskinhallinnan muuttaminen politiikaksi on Euroopan unionin toimielinten asia. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että nopea varoitusjärjestelmä toimii hyvin ja että komissio saa ajoissa tietoja. Näissä oloissa ei ole välttämätöntä, että kaikki jäsenvaltiot ovat edustettuina elintarviketurvallisuusviranomaisen hallintoneuvostossa. Nyt ei perusteta vain elintarviketurvallisuusviranomaista, vaan säädetään hyvin perusteellisista muutoksista. Mielestäni uuden lain säätäminen ei ole hyvä reaktio olemassa olevan lainsäädännön noudattamatta jättämiseen. Siksi etusijalle on asetettava sellaisten riippumattomien tarkastuselinten perustaminen jäsenvaltioihin, jotka valvovat lakien noudattamista paikan päällä. Kun perustana on luotettava valtio, kaikki kuluttajat voivat luottaa eurooppalaiseen ravintoon."@fi5
"Monsieur le Président, les denrées alimentaires produites dans l’Union européenne figurent parmi les plus sûres au monde. Les crises alimentaires récentes ont toutefois miné la confiance du consommateur européen dans l’alimentation. L’objectif principal de la création de l’Autorité alimentaire européenne est de restaurer cette confiance. Actuellement, la consommation de viande aux Pays-Bas est presque égale à celle d’avant les crises citées, tandis qu’en Allemagne et en France, elle est toujours bien inférieure. On peut en conclure, d’une part, que le consommateur européen n’existe pas, et, d’autre part, que la confiance du consommateur dépend plus du caractère national que de la création d’une Autorité alimentaire européenne. La lutte pour l’emplacement du siège, que voudraient obtenir différents États membres, me laisse penser qu’il s’agit surtout d’une question de prestige. À cet égard, je ne vois pas trop quelle importance revêtira le critère d’une "tradition de sécurité alimentaire". Ce n'est pas un danger imaginaire de concevoir que l’Autorité alimentaire devienne un os à ronger pour les consommateurs et qu’elle n’apporte aucune plus-value scientifique par rapport aux instances nationales de sécurité alimentaire. Il est dès lors fondamental d’établir un lien entre la production alimentaire et la sécurité alimentaire. Le problème se situe au niveau de la production alimentaire ; c’est donc là que nous devons chercher la solution. Il faudra par conséquent remodeler la politique agricole européenne. Il convient de mettre sur pied une politique agricole qui rapproche la production alimentaire et la production de viande, de manière à limiter les distances de transport de l’alimentation animale et des animaux. Les risques de contamination seraient également réduits. Cette politique répond à un principe de prévention doublé d’un principe de proximité. On peut, en outre, parler d’intégration étant donné que cette politique est, entre autres, favorable à l’environnement et au bien-être des animaux. Un problème connexe qui mérite notre attention est celui de l’exportation de denrées alimentaires selon des normes inférieures à celles en vigueur dans l’Union européenne. En pratique, dans les pays extérieurs à l’Union européenne, on ne peut, souvent, pas se permettre le luxe de viser la plus grande sécurité alimentaire. Bien entendu, il ne s’agit pas d’exporter vers ces pays les denrées alimentaires qui ne répondent pas à nos normes de sécurité. Lorsque l’exportation accroît la sécurité alimentaire de ces pays, elle doit néanmoins faire l’objet d’une autorisation. L’idéal, évidemment, est que l’approvisionnement en denrées alimentaires se fasse sur le territoire national, tant dans l’Union européenne que dans les pays tiers. Lorsque cette possibilité est totalement exclue, le commerce complémentaire peut avoir lieu. La politique ébauchée rendra inutile l'abattage grands nombres d’animaux, étant donné que, sans le transport international, le risque de contamination est nettement inférieur. Dans ce contexte, il convient d’autoriser l’utilisation d’aliments pour animaux produits par l’entreprise. En effet, une interdiction signifierait la destruction d’une grande quantité d’aliments utilisables alors qu’elle ne générerait pas, ou à peine, une réduction des risques. J’approuve la proposition de la commission de l’environnement, de la santé publique et de la politique des consommateurs, visant à conférer l’évaluation des risques à l’Autorité alimentaire. La traduction politique de la gestion des risques doit se faire au sein des institutions européennes. Les États membres doivent veiller au bon fonctionnement du système d’alerte rapide et s'assurer que la Commission européenne est informée à temps. Dans ces conditions, il n’est pas nécessaire que tous les États membres siègent au conseil d’administration de l’Autorité alimentaire. Non seulement une Autorité alimentaire est créée, mais des mesures draconiennes sont également fixées dans la législation. À mon avis, préparer une nouvelle législation en réaction au non-respect de la législation existante n’est pas une bonne solution. Il convient dès lors d’accorder la priorité à la création, dans les États membres, de services d’inspection indépendants, chargés d’y faire respecter la loi. Et une autorité fiable peut susciter la confiance de tous les consommateurs envers l’alimentation européenne."@fr6
"Signor Presidente, gli alimenti prodotti nell'Unione europea sono fra i più sicuri del mondo. Le recenti crisi alimentari però hanno fatto sì che i consumatori europei abbiano perso fiducia negli alimenti. La creazione dell'Autorità europea per gli alimenti mira soprattutto a riconquistare tale fiducia. Nei Paesi Bassi in questo momento si consuma quasi tanta carne quanto prima di dette crisi, mentre in Germania e in Francia si combatte con un consumo di carne ancora troppo basso. Da un canto ciò dimostra che non esiste un consumatore europeo e dall'altro possiamo trarre la conclusione che la fiducia del consumatore dipende più dalla natura del popolo piuttosto che dalla creazione di un'Autorità europea per gli alimenti. La battaglia per la sede, che diversi Stati membri vorrebbero vedersi assegnata, mi fa sospettare che sia soprattutto una questione di prestigio. Non mi è ancora chiaro quale significato si attribuirà al criterio "tradizione in materia di sicurezza alimentare". Esiste il reale pericolo che l'Autorità alimentare diventi un contentino per i consumatori, senza che apporti alcun valore aggiunto scientifico rispetto agli enti nazionali preposti alla sicurezza alimentare. Pertanto è essenziale che si pongano in relazione la produzione e la sicurezza alimentare. Il problema è la produzione alimentare, quindi è a tale livello che dobbiamo trovare una soluzione. Di conseguenza la politica agricola europea dovrà essere rivoluzionata, per divenire una politica agricola in cui gli alimenti per gli animali vengono prodotti vicino a dove gli animali vengono allevati, affinché alimenti per gli animali e animali non debbano più essere trasportati su lunghe distanze. Inoltre in tal modo si riduce anche il rischio di infezione. Una tale politica si conforma al principio di prevenzione e al principio di prossimità e inoltre pratica l'integrazione, in quanto promuove fra le altre cose la preservazione dell'ambiente e il benessere degli animali. Un problema affine che richiede la nostra attenzione sono le esportazioni di generi alimentari prodotti in base a norme meno severe di quelle in vigore nell'Unione europea. Nella pratica nei paesi al di fuori dell'Unione spesso non ci si può permettere il lusso di mirare a una produzione alimentare il più sicura possibile. Naturalmente non dobbiamo esportare con leggerezza in questi paesi gli alimenti che non soddisfano le nostre norme di sicurezza. Nei casi in cui le esportazioni aumentano la sicurezza alimentare in questi paesi, tali esportazioni vanno permesse. La cosa migliore sarebbe ovviamente che sia nell'Unione europea che nei paesi terzi l'approvvigionamento di generi alimentari avvenisse sul territorio nazionale. Solo nei casi in cui ciò fosse davvero impossibile si potrebbe ricorrere a un commercio complementare. Nella politica da me illustrata non ci sarebbe bisogno di distruggere grosse partite, dato che senza trasporti internazionali il rischio di infezione si ridurrebbe di molto. In questo contesto l'uso di mangimi propri in azienda potrebbe essere consentito, in quanto un divieto significherebbe la distruzione di molto cibo utilizzabile, mentre la riduzione del rischio sarebbe praticamente nulla. Sono d'accordo con la proposta della commissione ambiente che la valutazione del rischio spetta all'Autorità per gli alimenti. L'interpretazione politica in termini di gestione del rischio spetta alle Istituzioni europee, mentre gli Stati membri devono fare in modo che il il sistema di allarme rapido, funzioni a dovere e che la Commissione europea venga informata tempestivamente. A dette condizioni è inutile che tutti gli Stati membri abbiano un rappresentante nel consiglio di amministrazione dell'Autorità per gli alimenti. Non verrà soltanto creata l'Autorità per gli alimenti, bensì vengono anche prese misure legislative assai drastiche. A mio parere adottare nuova legislazione non è una buona reazione al mancato rispetto della legislazione esistente. Pertanto occorre dare la priorità alla creazione di servizi d'ispezione indipendenti negli Stati membri che controllino il rispetto della legislazione in loco. E grazie a un'autorità affidabile tutti i consumatori ritroveranno la fiducia nei prodotti alimentari europei."@it9
"Mr President, food from the European Union is among the safest in the world. However, as a result of recent food crises, the European consumer has lost faith in food. The key aim of setting up the European Food Authority is to regain that trust. In the Netherlands, roughly the same amount of meat is currently being consumed as in the period prior to the said crises, whilst Germany and France are still facing much lower levels of meat consumption. On the one hand, that illustrates that there is no such thing as a European consumer. On the other hand, we can conclude from this that the consumer’s trust is tied in more with national character than with the setting up of a European Food Authority. The fight over the location of the EFSA, which various Member States would like to host, makes me wonder whether this is primarily a matter of prestige. In this connection, I am not clear about the meaning of the criterion ‘tradition in food safety’. There is the risk that the Food Authority might become a bribe to placate consumers, without offering any added scientific value for the national food safety authorities. That is why it is of great importance that a link be established between food production and food safety. As the problem lies with food production, that is where the solution should be found. The upshot will be that European agricultural policy will need a complete overhaul. An agricultural policy must be put in place which enables animal feed to be produced near the cattle reared for meat, so that animal feed and animals need not be transported over long distances. This also reduces the risk of infection. Such a policy ties in with the prevention principle and the proximity principle. Moreover, there is integration, since this policy also benefits the environment and animal welfare. A related problem which merits our attention is the export of food whereby lower standards are applied than those in the European Union. In practice, countries outside the European Union often cannot afford the luxury of aiming for the safest food levels. Needless to say, we should not simply export food which does not meet our safety standards to those countries. However, exports of a kind which increase food safety in those countries should be permitted. It would, of course, be ideal if, in the European Union and in third countries alike, food were supplied from within the countries’ own territories. Only in cases where this is really impossible should additional trade take place. In the outlined policy, there will be no need for the destruction of large batches since, without international transport, the risk of infection is much smaller. In this context, the use of the holding’s own animal feed within the holding can be permitted. After all, a ban would imply the destruction of large quantities of usable food, whilst the chances of lowering the risk are hardly an issue, if at all. I agree with the proposal by the Committee on the Environment, Public Health and Consumer Policy that risk assessment is a task for the food authority. The political translation of risk assessment into risk management belongs with the European institutions. The Member States need to ensure that the rapid alert system is effective and that the European Commission is informed in good time. Under these conditions, there is no need for all Member States to be on the food authority’s Management Board. Not only is a food authority being set up, extremely drastic measures are also being laid down in legislation. In my opinion, drafting new legislation is the wrong reaction to Member States’ not complying with existing legislation. For that reason, priority should be given to setting up independent inspectorates in the Member States which enforce the law locally. And on the basis of a reliable authority, all consumers can acquire confidence in European food."@lv10
"Senhor Presidente, os produtos alimentares da União Europeia são dos mais seguros do mundo. As recentes crises relacionadas com os alimentos fizeram, porém, com que os consumidores europeus perdessem a confiança nesses produtos. A criação da Autoridade Alimentar Europeia tem, sobretudo, como objectivo a recuperação dessa confiança. Nos Países Baixos, consome­se, neste momento, quase a mesma quantidade de carne que se consumia antes das referidas crises, ao passo que a Alemanha e a França continuam a debater­se com um consumo de carne ainda muito inferior. Por um lado, isto mostra à evidência que não existe um consumidor europeu. Por outro lado, podemos concluir desse facto que a confiança do consumidor depende mais da natureza do povo do que da criação de uma Autoridade Alimentar Europeia. A luta em torno do local de instalação, que diversos Estados­Membros gostariam de conseguir, faz­me suspeitar de que se trata, sobretudo, de uma questão de prestígio. Não compreendo muito bem qual será o significado do critério “tradição no domínio da segurança alimentar”. Não é imaginário o perigo de a Autoridade Alimentar vir a ser um rebuçado para tapar a boca aos consumidores, ao passo que, do ponto de vista científico, não constitui qualquer mais valia relativamente às instâncias nacionais de segurança alimentar. Esse o motivo por que é altamente importante estabelecer­se uma relação entre a produção alimentar e a segurança alimentar. O problema reside na produção alimentar, sendo aí, portanto, que devemos procurar a solução. A consequência será a necessidade de a política agrícola europeia sofrer uma reviravolta. Será necessário que surja uma política agrícola em que os alimentos destinados aos animais sejam cultivados nas proximidades do gado destinado à produção de carne, de molde a que nem os alimentos para animais, nem os próprios animais, tenham de ser transportados através de grandes distâncias, medida que também reduz o risco de contágio. Uma política deste género está de acordo com o princípio de prevenção e o princípio da proximidade. Além disso, é uma questão de integração, dado que, entre outras coisas, esta política é benéfica tanto para o ambiente, como para o bem­estar dos animais. Problema conexo que merece a nossa atenção é o da exportação de alimentos, de acordo com normas menos exigentes do que as que vigoram na União Europeia. Na prática, acontece frequentemente que nos países terceiros as pessoas se não podem permitir o luxo de procurar os alimentos mais seguros. Evidentemente que cumpre não exportarmos, pura e simplesmente, para estes países alimentos que não satisfaçam as nossas normas de segurança. Nos casos, porém, em que a exportação aumente a segurança alimentar nesses países, cumpre que essa exportação seja realmente permitida. O melhor é, evidentemente, que, tanto na União Europeia, como nos países terceiros, o abastecimento alimentar tenha lugar no próprio território. Só nos casos em que tal não seja realmente possível, haveria possibilidade de ter lugar um comércio suplementar. Nesta política descrita a traços largos, não haverá necessidade de eliminar grandes lotes de alimentos, dado que, sem transporte internacional, o risco de contágio se torna muito menor. Neste quadro, pode ser permitido o consumo de alimentos para animais produzidos na própria empresa, alimentos cuja proibição significaria, designadamente, a destruição de grande quantidade de alimento utilizável, sem que se registasse, ou quase não se registasse, qualquer redução dos riscos. Estou de acordo com a proposta da Comissão do Meio Ambiente, da Saúde Pública e da Política do Consumidor, de que a avaliação dos riscos compete à Autoridade Alimentar. A tradução política para a gestão dos riscos compete às Instituições europeias. Os Estados­Membros devem zelar por que o funcione devidamente e por que a Comissão Europeia seja informada a tempo. Nestas condições, não é, por isso, necessário que todos os Estados­Membros tenham assento no Conselho de Administração da Autoridade para a Segurança dos Alimentos. Não só se cria uma Autoridade Alimentar, como se estabelecem também na legislação medidas muito drásticas. A meu ver, elaborar uma nova legislação não constitui uma reacção adequada à inobservância da legislação em vigor. Esse o motivo por que cumpre dar prioridade à criação, nos Estados­Membros, de serviços de inspecção independentes que apliquem a lei no local. Com base numa autoridade fidedigna, todos os consumidores podem ganhar confiança nos alimentos europeus."@pt11
"Herr talman! Livsmedel från Europeiska unionen hör till det säkraste i världen. De kriser som nyligen har inträffat har dock lett till att de europeiska konsumenterna har tappat sitt förtroende för livsmedlen. Upprättandet av Europeiska livsmedelsmyndigheten syftar framför allt till att återvinna detta förtroende. I Nederländerna konsumeras för tillfället nästan lika mycket kött som var fallet före dessa kriser, samtidigt som Tyskland och Frankrike fortfarande brottas med en mycket lägre köttkonsumtion. Å ena sidan visar detta tydligt att det inte existerar någon europeisk konsument. Å andra sidan kan vi av detta dra slutsatsen att en konsuments förtroende beror mer på nationalkaraktären än på upprättandet av en europeisk livsmedelsmyndighet. Bråket om var myndigheten skall ha sitt säte, under vilket det framgått att åtskilliga medlemsstater gärna skulle vilja ha den hos sig, får mig att anta att det framför allt handlar om prestige. I detta sammanhang är jag inte säker på vad kriteriet "tradition inom området för livsmedelssäkerhet" skall betyda. Det föreligger en risk, som inte är imaginär, för att livsmedelsmyndigheten används för att dämpa missnöjet bland konsumenterna, trots att det inte skapas något vetenskapligt mervärde jämfört med de nationella livsmedelsverken. Därför är det ytterst viktigt att man skapar en länk mellan livsmedelsproduktionen och livsmedelssäkerheten. Problemet ligger hos livsmedelsproduktionen, så det är där vi också måste söka lösningen. Konsekvensen blir att den europeiska jordbrukspolitiken måste förändras radikalt. Vi måste skapa en jordbrukspolitik där djurfoder odlas där boskapen finns, så att djurfoder och djur inte behöver transporteras över några långa avstånd. Samtidigt gör detta att smittorisken minskar. En sådan politik stämmer överens med försiktighetsprincipen och närhetsprincipen. Dessutom handlar det om integration, eftersom en sådan politik bland annat gynnar miljön och djurens välbefinnande. Ett likartat problem som förtjänar vår uppmärksamhet är den export som sker av livsmedel som inte uppfyller de normer som gäller inom Europeiska unionen. I praktiken är det ofta så att man i länder utanför Europeiska unionen inte kan unna sig lyxen att eftersträva de säkraste livsmedlen. Naturligtvis får vi inte utan vidare exportera de livsmedel som inte uppfyller våra säkerhetsnormer till dessa länder. I de fall där exporten ökar livsmedelssäkerheten i dessa länder, bör denna export dock tillåtas. Det bästa vore förstås om livsmedelsförsörjningen kunde ske inom det egna territoriet, både inom Europeiska unionen och i länder utanför unionen. Endast i de fall där detta absolut inte är möjligt skulle en kompletterande handel behöva äga rum. Med den beskrivna politiken skulle man inte behöva göra sig av med några stora mängder djur, eftersom smittorisken skulle vara mycket mindre utan internationella transporter. Inom denna ram kan man tillåta användning av eget djurfoder inom jordbruket. Ett förbud skulle nämligen innebära att man tvingas förstöra en stor mängd användbart foder trots att det knappast eller inte alls leder till någon riskminskning. Jag anser i likhet med utskottet för miljö, folkhälsa och konsumentfrågor att det är livsmedelsmyndighetens uppgift att göra riskbedömningar. Att politiskt översätta detta till riskförebyggande åtgärder är de europeiska institutionernas uppgift. Medlemsstaterna måste se till att systemet för tidig varning fungerar ordentligt och att Europeiska kommissionen hålls underrättad. Under dessa förhållanden är det således inte nödvändigt att alla medlemsstater ingår i styrelsen för livsmedelsmyndigheten. Det är inte bara så att man inrättar en livsmedelsmyndighet, utan man vidtar även drastiska lagstiftningsåtgärder. Enligt min uppfattning är skapandet av ny lagstiftning inte rätt sätt att reagera på när den befintliga lagstiftningen inte följs. Därför måste man prioritera inrättandet av oberoende inspektionsmyndigheter i medlemsstaterna som kan kontrollera att lagen följs på plats. Med en tillförlitlig statsmakt som grund kan alla konsumenter återfå förtroendet för de europeiska livsmedlen."@sv13
lpv:unclassifiedMetadata
"rapid­alert­system"11

Named graphs describing this resource:

1http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Danish.ttl.gz
2http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Dutch.ttl.gz
3http://purl.org/linkedpolitics/rdf/English.ttl.gz
4http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Events_and_structure.ttl.gz
5http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Finnish.ttl.gz
6http://purl.org/linkedpolitics/rdf/French.ttl.gz
7http://purl.org/linkedpolitics/rdf/German.ttl.gz
8http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Greek.ttl.gz
9http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Italian.ttl.gz
10http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Latvian.ttl.gz
11http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Portuguese.ttl.gz
12http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Spanish.ttl.gz
13http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Swedish.ttl.gz
14http://purl.org/linkedpolitics/rdf/spokenAs.ttl.gz

The resource appears as object in 2 triples

Context graph