Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-05-30-Speech-3-052"

Predicate	Value (sorted: default)
rdf:type	lpv_eu:Speech4
dcterms:Date	"2001-05-30"^^xsd:date4
dcterms:Is Part Of	lp_eu:Nizzan sopimus ja Euroopan unionin tulevaisuus4
dcterms:Language	"sv"^^xsd:language4
lpv:document identification number	"en.20010530.5.3-052"4
lpv:hasSubsequent	lp_eu:2001-05-30-Speech-3-0534
lpv:speaker	lp:Lindh4
lpv:spoken text	". – Fru talman! Ärade ledamöter! Europas framtid formas nu när Europeiska unionen samlar sig inför utvidgningen. Det gäller den historiska uppgiften att ena Europa och att önska kandidatländerna välkomna tillbaka till den europeiska familjen. Den gemensamma hemsida som kommissionen sköter öppnades redan i början av mars. Där finns redan inlägg från många stats- och regeringschefer och mängder av kommentarer från Europas medborgare. Hemsidan kommer att byggas ut till att omfatta samtliga elva EU-språk, och jag hoppas att den skall leva vidare i den debatt som kommer att fortsätta fram till och parallellt med regeringskonferensen. Institutionerna planerar också en rad gemensamma seminarier och konferenser. Till detta kommer alla de nationella initiativ som har dragits igång, både i medlemsländer och kandidatländer. Vi vänder oss nu för första gången direkt till Europas medborgare i förberedelserna inför en regeringskonferens. Deras förväntningar och förhoppningar kommer säkert att sträcka sig bortom de fyra institutionella frågor som pekades ut i Nice. Det tycker jag är bra. Jag menar att framtidsdebatten i första hand handlar om politik, och i andra hand om institutioner. Innan vi försöker definiera våra verktyg, måste vi veta vad verktygen skall användas till. Samtidigt måste vi självfallet också föra de principiella resonemangen om unionens karaktär och väsen. Därför välkomnar jag såsom ordförande i rådet de mer långsiktiga visioner vi nu börjar se i debatten. Det kan vara frestande att förenkla debatten genom att titta för mycket på själva begreppen och för litet på vad begreppen egentligen står för. Vi ser t.ex. att många vill dra en klar skiljelinje mellan de radikala "federalisterna" och dem som har mer modesta ambitioner vad gäller de institutionella frågorna. Varje land har emellertid sin historia och sina referensramar, som också avgör hur man där ser på begreppen. Själva begreppet ”federalism” tolkas positivt och som decentralisering i några länder, medan det kan vara ett rött skynke och ses som centralisering i andra länder. Detsamma gäller debatten om en ”konstitution”. De befintliga fördragen utgör redan, som flera har sagt, en sorts konstitution. De innehåller bestämmelser om vilka uppgifter vi skall ha, om ansvarsfördelningen mellan olika institutioner och om procedurregler. Det intressanta är vad de grundläggande reglerna innehåller, inte vad vi väljer att kalla dem På liknande sätt målas det ofta upp en motsats mellan dem som menar att den demokratiska legitimiteten utgår från folkvalda i det egna landet, och dem som menar att den måste sökas i en ny politisk modell för det europeiska samarbetet. Jag anser att vi måste försöka hitta olika sätt att stärka sambandet mellan Europapolitik och nationell politik. Demokrati är inget nollsummespel. Jag är övertygad om att vi kan göra mycket för att stärka den europeiska demokratin, utan att bygga om unionen från grunden. När samspelet mellan den europeiska och den nationella nivån utvecklas, så vinner demokratin, och medborgarnas inflytande stärks. Vi måste komma bort från den konstlade uppdelningen mellan europeiskt och nationellt. Både nationella och europeiska parlamentariker har ett direkt folkligt mandat. Vad är det som hindrar att nationella parlamentariker mer regelbundet framträder i Europaparlamentet och Europaparlamentariker mer regelbundet i de nationella parlamenten? Kraven på folklig förankring och den omfattande dagordningen kommer att ställa särskilda krav på förberedelserna inför nästa regeringskonferens, och många har framfört att man måste hitta ett öppnare sätt än tidigare. Somliga tycker att en liten grupp av s.k. vise män skulle lägga fram förslag. En sådan grupp kan arbeta snabbt, men det skulle samtidigt betyda att alla länder inte kan vara representerade. Många, inte minst här i parlamentet, har föreslagit att man skall använda ett öppet forum, liknande det konvent som utarbetade stadgan om de grundläggande rättigheterna förra året. Flera länder har dock betonat att ett öppet forum, ett konvent, inte får inskränka eller föregripa debatten med medborgarna. Efter det att ett öppet forum avslutat sitt arbete, måste resultatet kunna bli föremål för debatt, kommentarer och förankring. Om jag ett ögonblick får tala som svensk ordförande och svensk utrikesminister och inte enbart som ordförande för rådet, vill jag säga att jag gärna skulle önska att vi kunde tillsätta ett öppet forum i början av 2002. Ett sådant forum skulle få arbeta under ungefär ett år, med uppgift att lägga fram rekommendationer till vilka frågor som skall tas upp på regeringskonferensens dagordning och att också komma med olika förslag när det gäller svaren och synpunkterna på de frågorna. Samtidigt är det viktigt att den breda debatten fortsätter och att vi också tar till oss vad som sker i de nationella debatterna. Ett sätt att säkerställa det kan vara att sammanfatta de nationella debatterna och att redovisa för Europeiska rådet varje halvår. Det kommer säkert också att bli nödvändigt med ett tekniskt utredningsarbete, eftersom de frågor som togs upp i Nice är ganska komplicerade. Sammanfattningsvis tror jag , med ledning av de diskussioner jag har fört med medlemsländer och kandidatländer, att det blir svårt att hitta en enskild förberedelseform som är lämplig för alla frågor. Vi behöver en kombination. Jag tror att vi behöver ett konvent, att vi behöver tekniska förberedelser och att vi behöver redovisa de nationella debatterna. På västra Balkan gör unionen allt för att förhindra nya krig i Europa, ett nytt Srebrenica eller en ny etnisk rensning. Hittills har vi kunnat bidra till att förhindra fullskaliga konflikter i f.d. jugoslaviska republiken Makedonien och i södra Serbien. EU:s framtid ligger i att samordna utrikespolitiken så att vi kan förebygga väpnade konflikter. Det svenska ordförandeskapet kommer att fortsätta diskussionerna med Europaparlamentet, vid sidan av överläggningarna i rådet. Den resolution som ni antar i dag - jag vill verkligen tacka Méndez de Vigo och Seguro - kommer att vara ett mycket viktigt inlägg i den debatten. Detta blir naturligtvis också ett viktigt underlag för ordförandeskapet när vi skall presentera en rapport i Göteborg. Dessa frågor kommer där att ges en framträdande plats och förhoppningsvis bidra med nya impulser till den fortsatta diskussionen. Jag ser nu fram emot era synpunkter! Unionen håller nu också på att utveckla samarbetet med Afrika. En EU-trojka besöker just nu Västafrika. EU:s ansvar och EU:s framtid innefattar också ett globalt ansvar. Samarbetet fördjupas nu inom en rad områden i Europa. Europa måste innebära mer än en marknad. Full sysselsättning, jämställdhet och social och ekonomisk balans är mål för framtidens EU. Unionens arbetsformer utvecklas nu med rättsakten om allmänhetens tillgång till handlingar och med reformarbetet inom institutionerna. EU:s framtid ligger i en öppen och demokratisk union. Samtidigt vet vi att mycket återstår när det gäller rättvis och fri handel, kampen för mänskliga rättigheter och arbetet för miljöfrågorna. Framtidsdebatten handlar om hur vi skall lyckas med dessa framtidsfrågor och hur vi skall skapa institutioner som gör att vi blir framgångsrika. Genom Nice-fördraget förberedde vi unionen för anslutningen av nya medlemmar och klargjorde samtidigt engagemanget för en fortsatt fördjupning. Vi lyckades gå från enhällighet till majoritetsbeslut när det gäller ytterligare ca trettiofem bestämmelser. Själv hade jag dock, och många med mig, gärna hoppats att vi skulle ha kommit längre när det gäller det sociala området och den tredje pelaren. Vi lyckades också utsträcka medbeslutandeförfarandet till att omfatta nya områden, där Europaparlamentet tillsammans med de nationella regeringarna kan säkra den demokratiska förankringen i beslutsprocessen. Detta var viktiga beslut, och vi lyckades nå längre än de tre frågor som pekades ut i Amsterdam. Samtidigt är de flesta överens om att - jag är övertygad om att vi kommer att få många exempel här i dag - nästa regeringskonferens behöver gå betydligt längre än Nice och att vi därför behöver denna breda debatt om Europas framtid. Ett viktigt mål måste vara att göra medborgarna mer delaktiga i det europeiska projektet. Det svenska ordförandeskapet som, tillsammans med det kommande belgiska ordförandeskapet, fick uppdraget att sätta i gång debatten har tagit det på stort allvar."@sv13
lpv:translated text	"Fru formand, ærede medlemmer, Europas fremtid bliver formet nu, når EU gør sig klar til udvidelsen. Det handler om den historiske opgave med at forene Europa og ønske ansøgerlandene velkommen tilbage til den europæiske familie. Den fælles hjemmeside, som Kommissionen står for, blev åbnet allerede i begyndelsen af marts. Der er der allerede indlæg fra mange stats- og regeringschefer og mange kommentarer fra Europas borgere. Hjemmesiden vil blive udbygget, så den omfatter samtlige 11 EU-sprog, og jeg håber, at den vil leve videre i den diskussion, der vil fortsætte frem til og parallelt med regeringskonferencen. Institutionerne har også planlagt en række fælles seminarer og konferencer. Dertil kommer alle de nationale initiativer, der er sat i gang både i medlemslande og ansøgerlande. Vi henvender os nu for første gang direkte til Europas borgere før en regeringskonference. Deres forventninger og forhåbninger vil sikkert gå længere end de fire institutionelle områder, der blev udvalgt i Nice. Det er efter min mening godt. Jeg mener, at fremtidsdiskussionen i første omgang handler om politik og i anden omgang om institutioner. Inden vi forsøger at definere vores værktøjer, skal vi vide, hvad de skal bruges til. Samtidig skal vi naturligvis også fremføre de principielle ræsonnementer om Unionens karakter og væsen. Derfor bifalder jeg som formand i Rådet de mere langsigtede visioner, som vi nu begynder at se i debatten. Det kan være fristende at forenkle debatten ved at se for meget på selve begreberne og for lidt på, hvad begreberne egentlig står for. Vi ser f.eks. at mange vil trække en klar skillelinje mellem de radikale "føderalister" og dem, der har mere beskedne ambitioner på det institutionelle område. Hvert land har imidlertid sin historie og sine referencerammer, der også afgør, hvordan man ser på begreberne. Selve begrebet "føderalisme" tolkes positivt og som decentralisering i mange lande, mens det kan være en rød klud og vurderes som centralisering i andre lande. Det samme gælder debatten om en "konstitution". De eksisterende traktater udgør allerede, som flere har sagt, en slags konstitution. De indeholder bestemmelser om, hvilke opgaver vi skal have, om ansvarsfordelingen mellem forskellige institutioner og om procedureregler. Det interessante er, hvad de grundlæggende regler indeholder, ikke hvad vi vælger at kalde dem. På samme måde sættes der ofte en skillelinje imellem dem, der mener, at den demokratiske legitimitet udgår fra de folkevalgte i deres eget land, og dem, der mener, at den skal findes i en ny politisk model for det europæiske samarbejde. Jeg mener, at vi skal forsøge at finde forskellige måder at styrke sammenhængen mellem europapolitik og national politik på. Demokrati er ikke et nulsumsspil. Jeg er overbevist om, at vi kan gøre meget for at styrke det europæiske demokrati uden at skulle bygge Unionen om fra grunden. Når samspillet mellem det europæiske og det nationale niveau udvikles, så vinder demokratiet, og borgernes indflydelse vokser. Vi skal væk fra den unaturlige opdeling mellem europæisk og nationalt. Både nationale og europæiske parlamentarikere har et direkte folkeligt mandat. Hvad er det, der forhindrer nationale parlamentarikere i mere regelmæssigt at møde op i Europa-Parlamentet og europaparlamentarikere i mere regelmæssigt at møde op i de nationale parlamenter? Kravet om folkelig forankring og den omfattende dagsorden vil stille særlige krav til forberedelserne op til den næste regeringskonference, og mange har sagt, at man må finde en mere åben facon end tidligere. Nogle synes, at en lille gruppe af de såkaldte vismænd skulle fremlægge forslag. En sådan gruppe kan arbejde hurtigt, men det ville også betyde, at ikke alle lande kan være repræsenteret i den. Mange, ikke mindst her i Parlamentet, har foreslået, at man skal nedsætte et åbent forum, noget lignende det konvent, der udarbejdede chartret om de grundlæggende rettigheder sidste år. Flere lande har dog understreget, at et åbent forum, et konvent, ikke må indskrænke eller foregribe debatten med borgerne. Når et åbent forum har afsluttet sit arbejde, skal resultatet kunne gøres til genstand for diskussion, kommentarer og opbakning. Hvis jeg et øjeblik må tale som svensk formand og svensk udenrigsminister og ikke kun som formand for Rådet, vil jeg sige, at jeg ville ønske, at vi kunne udpege et åbent forum i begyndelsen af 2002. Et sådant forum skulle arbejde i ca. et år og derefter fremlægge anbefalinger om, hvilke spørgsmål der skal på dagsordenen på regeringskonferencen, ligesom det skulle komme med forslag til svarene på og de forskellige holdninger til spørgsmålene. Samtidig er det vigtigt, at den brede debat fortsætter, og at vi også lytter til det, der sker i de nationale diskussioner. En måde at sikre det på kan være at sammenfatte de nationale diskussioner og fremlægge dem på Det Europæiske Råd hvert halve år. Det bliver sikkert også nødvendigt med et teknisk udredningsarbejde, eftersom de spørgsmål, der blev taget op i Nice, er temmelig komplicerede. Sammenfattende tror jeg, ud fra de diskussioner, jeg har ført med medlemslandene og ansøgerlandene, at det bliver svært at finde en forberedelsesform, der passer til alle spørgsmål. Vi har brug for en kombination. Jeg tror, at vi har brug for et konvent, at vi har brug for tekniske forberedelser, og at vi er nødt til at notere os de nationale diskussioner. På Vestbalkan gør Unionen alt for at forhindre nye krige i Europa, et nyt Srebrenica eller en ny etnisk udrensning. Hidtil har vi kunnet bidrage til at forhindre en total konflikt i Den Tidligere Jugoslaviske Republik Makedonien og i Sydserbien. EU's fremtid ligger i at samordne udenrigspolitikken, så vi kan forebygge væbnede konflikter. Det svenske formandskab vil fortsætte diskussionerne med Europa-Parlamentet, parallelt med overvejelserne i Rådet. Den beslutning, som De vedtager i dag - jeg vil virkelig takke hr. Méndez de Vigo og hr. Seguro - vil være et meget vigtigt indlæg i den diskussion. Det bliver naturligvis også et vigtigt grundlag for formandskabet, når vi skal præsentere en rapport i Göteborg. Disse spørgsmål vil få en fremtrædende plads der og vil forhåbentlig bidrage med nye impulser til den fortsatte diskussion. Jeg ser nu frem til at høre Deres synspunkter! Unionen er nu også ved at udvikle samarbejdet med Afrika. Trojkaen besøger netop nu Vestafrika. EU's ansvar og EU's fremtid omfatter også et globalt ansvar. Samarbejdet bliver nu udvidet på en række områder i Europa. Europa skal være mere end et marked. Fuld beskæftigelse, ligestilling og social og økonomisk balance er mål for fremtidens EU. Unionens arbejdsformer udvikles nu med retsakten om offentlighedens ret til aktindsigt i dokumenter og reformarbejdet inden for institutionerne. EU's fremtid ligger i en åben og demokratisk Union. Samtidig ved vi, at der stadig er meget at gøre med hensyn til retfærdig og fri handel, kampen for menneskerettighederne og arbejdet med miljøspørgsmålene. Fremtidsdiskussionen handler om, hvordan det skal lykkes os at løse disse problemer, og hvordan vi skal skabe institutioner, der sikrer et fremgangsrigt EU. I Nice-traktaten forberedte vi Unionen til de nye medlemmers tiltrædelse, og samtidig klarlagde vi det nødvendige engagement i en fortsat udvikling. Det lykkedes os at gå fra enstemmighed til flertalsbeslutninger i forbindelse med yderligere ca. 35 bestemmelser. Selv havde jeg dog, og mange med mig, håbet, at vi var kommet længere på det sociale område og med den tredje søjle. Det lykkedes også for os at udvide proceduren med fælles beslutningstagning til nye områder, hvor Europa-Parlamentet sammen med de nationale regeringer kan sikre den demokratiske forankring i beslutningsprocessen. Det var vigtige beslutninger, og det lykkedes os at komme længere end de tre områder, der blev udpeget i Amsterdam. Samtidig er de fleste enige om - og jeg er overbevist om, at vi vil få mange eksempler på det her i dag - at næste regeringskonference skal gå betydeligt længere end Nice, og at vi derfor har brug for denne brede diskussion om Europas fremtid. Et vigtigt mål må være, at borgerne skal tage mere del i det europæiske projekt. Det svenske formandskab, som sammen med det kommende belgiske formandskab fik til opgave at starte diskussionen, har taget denne opgave meget alvorligt."@da1 ". Frau Präsidentin! Sehr geehrte Abgeordnete! Wenn sich nun die Europäische Union zur Erweiterung sammelt, wird die Zukunft Europas gestaltet. Es geht um die historische Aufgabe, Europa zu einigen und die Beitrittskandidaten wieder in der europäischen Familie willkommen zu heißen. Die gemeinsame Homepage, die von der Kommission verwaltet wird, wurde Anfang März ins Netz gestellt. Sie enthält bereits viele Beiträge von Staats- und Regierungschefs und eine Menge Kommentare der Bürger Europas. Die Homepage wird in alle elf EU-Sprachen übersetzt werden, und ich hoffe, sie wird in der Diskussion weiterleben, die bis zur Regierungskonferenz und parallel zu ihr weitergeführt wird. Die Institutionen planen auch eine Reihe gemeinsamer Seminare und Konferenzen. Hinzu kommen noch all die einzelstaatlichen Initiativen, die sowohl in den Mitgliedsländern als auch bei den Beitrittskandidaten gestartet worden sind. Zum ersten Mal wenden wir uns nun bei der Vorbereitung einer Regierungskonferenz direkt an die Bürger Europas. Ihre Erwartungen und Hoffnungen werden sicher über die vier institutionellen Fragen von Nizza hinausgehen. Das finde ich gut so. Ich meine, bei der Zukunftsdiskussion geht es in erster Linie um Politik und dann erst um Institutionen. Bevor wir versuchen, unsere Instrumente zu definieren, sollten wir wissen, wozu diese gebraucht werden. Gleichzeitig müssen wir auch prinzipielle Diskussionen über Charakter und Wesen der Union führen. Deshalb begrüße ich als Ratspräsidentin die langfristigeren Visionen, die wir jetzt nach und nach in der Diskussion finden. Es mag verlockend sein, die Diskussion zu vereinfachen indem zu sehr auf Begriffe und zu wenig auf die damit verbundenen Inhalte gesehen wird. Viele versuchen beispielsweise eine klare Trennlinie zu ziehen zwischen den radikalen „Föderalisten“ und denjenigen, die in institutionellen Fragen einen mäßigeren Ergeiz entwickeln. Jedes Land hat jedoch seine eigene Geschichte und seinen jeweiligen Bezugsrahmen, der die Interpretation der Begriffe bestimmt. Schon der Begriff „Föderalismus“ wird in einigen Ländern positiv bewertet und mit Dezentralisierung verbunden, während er in anderen ein rotes Tuch ist und mit Zentralismus gleichgesetzt wird. Dasselbe gilt für die Diskussion um eine „Verfassung“. Wie von einigen betont wurde, bilden die bestehenden Verträge bereits eine Art Verfassung. Sie enthalten Bestimmungen zu den Aufgaben der Union, zu den Kompetenzen der verschiedenen Institutionen und zu den Verfahrensregeln. Wichtig ist der Inhalt der grundlegenden Regeln, nicht wie wir sie nennen wollen. In ähnlicher Weise wird häufig ein Gegensatz konstruiert zwischen denjenigen, die die demokratische Legitimität bei den Abgeordneten des eigenen Landes sehen, und denjenigen, die sie in einem neuen politischen Modell der europäischen Zusammenarbeit finden wollen. Meiner Meinung nach sollten wir Wege suchen, den Zusammenhang zwischen Europapolitik und einzelstaatlicher Politik auf verschiedene Arten zu stärken. Demokratie ist kein Nullsummenspiel. Ich bin davon überzeugt, dass wir vieles zur Stärkung der europäischen Demokratie tun können, ohne die Union von Grund auf umzubauen. Wenn sich die Wechselwirkungen zwischen der europäischen und der einzelstaatlichen Ebene verstärken, gewinnt die Demokratie und der Einfluss der Bürger wächst. Wir sollten loskommen von der künstlichen Einteilung zwischen europäisch und einzelstaatlich. Sowohl die Abgeordneten der nationalen Parlamente als auch des Europäischen Parlaments haben ein direktes demokratisches Mandat. Warum können einzelstaatliche Parlamentarier nicht regelmäßiger im Europäischen Parlament auftreten und Europaparlamentarier nicht öfter in den nationalen Parlamenten? Die Forderung nach demokratischer Verankerung und die umfassende Tagesordnung werden an den Vorbereitungsprozess zur nächsten Regierungskonferenz besonders hohe Anforderungen stellen, und viele betonen die Notwendigkeit, ein offeneres Verfahren als bisher zu finden. Einige sind der Meinung, eine kleine Gruppe so genannter Weiser solle Vorschläge dazu ausarbeiten. Eine solche Gruppe könnte schnell arbeiten, aber dies würde gleichzeitig bedeuten, dass in ihr nicht alle Länder repräsentiert sein können. Viele, nicht zuletzt hier im Parlament, haben vorgeschlagen, ein offenes Forum einzurichten, ähnlich dem Konvent, der im letzten Jahr die Charta der Grundrechte der Europäischen Union entworfen hat. Mehrere Länder haben jedoch betont, dass ein offenes Forum, ein Konvent, den Dialog mit den Bürgern nicht einschränken oder ihm vorgreifen darf. Wenn ein offenes Forum seine Arbeit beendet hat, muss das Ergebnis noch diskutiert, kommentiert und verankert werden können. Wenn ich einen Augenblick als schwedische Ratspräsidentin und schwedische Außenministerin und nicht nur als Ratspräsidentin sprechen darf, möchte ich erklären, dass ich mir die Einsetzung eines offenen Forums für den Beginn des Jahres 2002 wünschen würde. Dieses Forum sollte ungefähr ein Jahr lang mit dem Auftrag arbeiten, Empfehlungen für die Problembereiche auszusprechen die auf der Tagesordnung der Regierungskonferenz stehen sollten und verschiedene Vorschläge für Antworten und Gesichtspunkte zu diesen Problembereichen vorzulegen. Gleichzeitig ist es wichtig, die Diskussion auf breiter Ebene fortzusetzen und die Entwicklung in den einzelstaatlichen Debatten zu verfolgen. Um dies zu gewährleisten könnten wir die einzelstaatlichen Diskussionen zusammenfassen und dem Europarat halbjährlich vor dem Europäischen Rat darüber Bericht erstatten. Sicher werden technische Untersuchungen notwendig werden, da die Fragen von Nizza recht kompliziert sind. Alles in allem glaube ich mit Blick auf die Gespräche, die ich mit den Mitgliedstaaten und den Beitrittskandidaten geführt habe, dass es schwierig sein wird, eine einzige Form der Vorbereitung zu finden, die für alle Fragen gleichermaßen geeignet ist. Wir brauchen eine Kombination verschiedener Formen. Meiner Meinung nach benötigen wir einen Konvent, technische Vorbereitungen und wir müssen die Diskussionen in den Mitgliedstaaten publik machen. Auf dem westlichen Balkan tut die Union alles, um einen erneuten Krieg in Europa, ein neues Srebrenica oder weitere ethnische Säuberungen zu verhindern. Bisher konnten wir dazu beitragen, einen offenen Ausbruch der Konflikte in der ehemaligen Jugoslawischen Republik Mazedonien und im südlichen Serbien zu verhindern. Die Zukunft der Europäischen Union liegt in einer abgestimmten Außenpolitik, die es ermöglicht, bewaffneten Konflikten vorzubeugen. Die schwedische Ratspräsidentschaft wird neben den Überlegungen im Europäischen Rat das Gespräch mit dem Europäischen Parlament fortsetzen. Die Entschließung, die Sie heute annehmen werden – ich möchte den Abgeordneten Méndez de Vigo und Seguro wirklich danken – wird ein sehr wichtiger Beitrag zu diesen Diskussionen sein. Natürlich stellt sie auch eine wichtige Grundlage für den Bericht der Ratspräsidentschaft in Göteborg dar. Diese Fragen werden dort einen prominenten Platz einnehmen und hoffentlich neue Impulsen zu einer fortgesetzten Diskussion beitragen. Nun freue ich mich auf Ihre Ansichten! Die Europäische Union ist nun auch im Begriff, die Zusammenarbeit mit Afrika auszubauen. Eine EU-Troika besucht im Augenblick Westafrika. Die Verantwortung und die Zukunft der EU beinhalten auch eine globale Verpflichtung. Die europäische Zusammenarbeit vertieft sich in einer Reihe von Aufgabenbereichen. Europa muss mehr werden als ein gemeinsamer Markt. Vollbeschäftigung, Gleichstellung und soziale und wirtschaftliche Stabilität sind das Ziel einer zukünftigen Europäischen Union. Durch die Rechtsakte über den Zugang der Öffentlichkeit zu Dokumenten und die Reformarbeit in den Institutionen verändern sich die Arbeitsformen der Union. Die Zukunft der EU liegt in einer transparenten und demokratischen Union. Gleichzeitig wissen wir, dass für fairen und freien Handel, im Kampf für die Menschenrechte und in der Arbeit mit Umweltproblemen noch einiges zu tun bleibt. Wir müssen die Diskussion darüber führen, wie wir diese Zukunftsfragen lösen und Institutionen schaffen, die die Union zu einem erfolgreichen Projekt machen. Der Vertrag von Nizza bereitet die Union auf die Aufnahme neuer Mitglieder vor und bekräftigt gleichzeitig unser Engagement für eine weitere Vertiefung. Bei weiteren ungefähr fünfunddreißig Entscheidungen konnten wir von Einstimmigkeit zu Mehrheitsbeschlüssen übergehen. Ich persönlich hatte jedoch, wie viele andere mit mir, gehofft, mehr erreichen zu können, was soziale Aufgaben und den dritten Pfeiler betreffen. Es ist uns auch gelungen, das Mitentscheidungsverfahren auf neue Aufgabengebiete auszudehnen, in denen das Europäische Parlament zusammen mit den einzelstaatlichen Regierungen die demokratische Verankerung des Entscheidungsprozesses sichern kann. Dies sind wichtige Beschlüsse, wobei wir mehr lösen konnten als die drei in Amsterdam aufgezeigten Fragen. Gleichzeitig sind sich die meisten darüber einig – und wir werden heute sicher viele Beispiele dafür zu hören bekommen – dass die nächste Regierungskonferenz wesentlich über Nizza hinausgehen muss und wir daher diese breite Diskussion über die Zukunft Europas brauchen. Ein wichtiges Ziel muss sein, die Bürger stärker am europäischen Projekt zu beteiligen. Die schwedische Ratspräsidentschaft, die zusammen mit der kommenden belgischen Ratspräsidentschaft den Auftrag erhalten hat, diese Debatte anzuregen, hat diese Frage sehr ernst genommen."@de7 ". Κυρία Πρόεδρε, κύριοι βουλευτές, το μέλλον της Ευρώπης διαμορφώνεται τώρα, τη στιγμή που η Ευρωπαϊκή Ένωση συγκεντρώνεται και συζητά για τη διεύρυνση, το ιστορικό καθήκον να ενώσουμε την Ευρώπη και να καλωσορίσουμε τις υποψήφιες χώρες οι οποίες επιστρέφουν στην ευρωπαϊκή οικογένεια. Η κοινή μας ιστοσελίδα δημιουργήθηκε με την ευθύνη της Ευρωπαϊκής Επιτροπής στις αρχές Μαρτίου. Σε αυτήν περιλαμβάνονται ήδη παρεμβάσεις πολλών αρχηγών κρατών και κυβερνήσεων και πληθώρα σχολίων από τους ευρωπαίους πολίτες. Η ιστοσελίδα θα επεκταθεί προκειμένου να εμφανίζεται και στις 11 επίσημες γλώσσες της ΕΕ και ελπίζω ότι θα εξακολουθεί να διαδραματίζει σημαντικό ρόλο στη συζήτηση η οποία θα συνεχιστεί μέχρι και το τέλος της Διακυβερνητικής Διάσκεψης. Τα όργανα της Ένωσης σχεδιάζουν επίσης τη διεξαγωγή διάφορων κοινών ημερίδων και διασκέψεων. Ας μην λησμονούμε επίσης και όλες τις εθνικές πρωτοβουλίες οι οποίες έχουν ξεκινήσει, τόσο στα κράτη μέλη όσο και στις υποψήφιες χώρες. Για πρώτη φορά απευθυνόμαστε τώρα άμεσα στους πολίτες της Ευρώπης κατά τις προετοιμασίες για τη Διακυβερνητική Διάσκεψη. Οι προσδοκίες και οι ελπίδες τους θα ξεπεράσουν αναμφίβολα τα τέσσερα θεσμικά ζητήματα που εντοπίστηκαν στη Νίκαια. Θεωρώ καλό κάτι τέτοιο. Πιστεύω ότι η συζήτηση για το μέλλον της Ευρώπης αφορά καταρχάς την πολιτική και κατά δεύτερο λόγο τα όργανα της Ένωσης. Πριν προσπαθήσουμε να ορίσουμε τα εργαλεία που διαθέτουμε, θα πρέπει να γνωρίζουμε για ποιο σκοπό χρειαζόμαστε εργαλεία. Συγχρόνως οφείλουμε επίσης φυσικά να διεξαγάγουμε μία συζήτηση αρχών για τον χαρακτήρα και τη φύση της Ένωσης. Για το λόγο αυτό καλωσορίζω, όπως και ο Πρόεδρος του Συμβουλίου, τις πλέον μακροπρόθεσμες πολιτικές που αρχίζουν να διαγράφονται στη συζήτηση. Υπάρχει ο πειρασμός να απλοποιήσουμε τη συζήτηση επικεντρωνόμενοι υπερβολικά στις έννοιες και αδιαφορώντας για το περιεχόμενό τους. Βλέπουμε για παράδειγμα ότι πολλοί θέλουν να τραβήξουν μία σαφή διαχωριστική γραμμή μεταξύ των ακραίων “φεντεραλιστών” και αυτών που έχουν περισσότερο συγκρατημένες φιλοδοξίες στα θεσμικά ζητήματα. Κάθε χώρα έχει βέβαια τη δική της ιστορία και τα δικά της πλαίσια αναφοράς, τα οποία καθορίζουν πώς η χώρα αυτή ερμηνεύει τις διάφορες έννοιες. Η ίδια η έννοια του “φεντεραλισμού” ερμηνεύεται θετικά ως συνώνυμο της αποκέντρωσης σε ορισμένες χώρες, ενώ σε άλλες χώρες είναι κόκκινο πανί και συνώνυμο της συγκεντρωτικής πολιτικής. Το ίδιο ισχύει και για την έννοια του “συντάγματος”. Η ισχύουσα Συνθήκη αποτελεί ήδη, όπως ανέφεραν πολλοί, ένα είδος συντάγματος. Περιλαμβάνει διατάξεις για τα καθήκοντα που έχουμε, για την κατανομή των ευθυνών μεταξύ των διαφόρων οργάνων και για τους διαδικαστικούς κανόνες. Αυτό που έχει σημασία είναι το περιεχόμενο των θεμελιωδών κανόνων, όχι το όνομα που δίνουμε σε αυτούς. Με ανάλογα τρόπο εμφανίζεται συχνά μία αντίθεση μεταξύ όσων θεωρούν ότι η δημοκρατική νομιμότητα πηγάζει από τους αιρετούς αντιπροσώπους της χώρας τους, και αυτών που πιστεύουν ότι η δημοκρατική νομιμότητα θα πρέπει να αναζητηθεί σε ένα νέο πολιτικό πρότυπο ευρωπαϊκής συνεργασίας. Θεωρώ ότι θα πρέπει να αναζητήσουμε διάφορες μορφές ενίσχυσης των δεσμών μεταξύ της ευρωπαϊκής και της εθνικής πολιτικής. Η δημοκρατία δεν μπορεί να παραμένει μόνο στα εύκολα λόγια. Είμαι πεπεισμένη ότι μπορούμε να συμβάλουμε σημαντικά στην ενίσχυση της ευρωπαϊκής δημοκρατίας, χωρίς να χρειαστεί να αναδιαρθρώσουμε εκ βάθρων την Ένωση. Με το συντονισμό μεταξύ του ευρωπαϊκού και του εθνικού επιπέδου κερδίζει η δημοκρατία και ενισχύεται η επιρροή των πολιτών. Θα πρέπει να εγκαταλείψουμε τις τεχνητές διακρίσεις μεταξύ ευρωπαϊκού και εθνικού. Τα μέλη τόσο του ευρωπαϊκού όσο και των εθνικών κοινοβουλίων έχουν άμεση λαϊκή εντολή. Τι εμποδίζει αλήθεια τα μέλη των εθνικών κοινοβουλίων να μιλούν τακτικότερα στο Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο και τα μέλη του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου να μιλούν τακτικότερα στα εθνικά κοινοβούλια; Η απαίτηση της λαϊκής υποστήριξης και η μακροσκελής ημερήσια διάταξη θα θέσουν συγκεκριμένες απαιτήσεις για την προετοιμασία της επόμενης διακυβερνητικής διάσκεψης. Πολλοί υπογράμμισαν ότι θα πρέπει να βρούμε μία πιο ανοικτή μέθοδο εργασίας απ’ ό,τι κατά το παρελθόν. Ορισμένοι θεωρούν ότι μία μικρή ομάδα “σοφών” θα μπορούσε να υποβάλει σχετική πρόταση. Μία τέτοια ομάδα μπορεί να εργάζεται γρήγορα, συγχρόνως θα σήμαινε όμως ότι δεν μπορούν να αντιπροσωπεύονται σε αυτήν όλες οι χώρες. Πολλοί, κυρίως εδώ στο Κοινοβούλιο, πρότειναν τη δημιουργία ενός ανοικτού βήματος, όπως η συνέλευση η οποία εκπόνησε τον Χάρτη των Θεμελιωδών Ανθρωπίνων Δικαιωμάτων πέρυσι. Πολλές χώρες υπογράμμισαν ωστόσο ότι ένα ανοικτό βήμα, μία συνέλευση, δεν θα πρέπει να περιορίσει ή να προκαταλάβει τη συζήτηση με τους πολίτες. Μόλις ένα τέτοιο βήμα ολοκληρώσει τις εργασίες του, το αποτέλεσμά τους θα πρέπει να αποτελέσει αντικείμενο συζήτησης, σχολιασμού και λαϊκής αποδοχής. Εάν μου επιτραπεί για μία στιγμή να μιλήσω ως Υπουργός Εξωτερικών της Σουηδίας και όχι μόνο ως Πρόεδρος του Συμβουλίου, θα ήθελα να πω ότι θα επιθυμούσα να συγκληθεί ένα ανοικτό βήμα στις αρχές του 2002. Ένα τέτοιο βήμα θα μπορούσε να εργαστεί για ένα έτος περίπου με στόχο να υποβάλει συστάσεις σχετικά με τα ζητήματα που θα πρέπει να τεθούν στην ημερήσια διάταξη της Διακυβερνητικής Διάσκεψης. Θα πρέπει επίσης να υποβάλει προτάσεις σχετικά με απαντήσεις και απόψεις για τα ζητήματα αυτά. Συγχρόνως είναι σημαντικό να συνεχιστεί αυτή η ευρεία συζήτηση και να λάβει υπόψη της τις συζητήσεις που διεξάγονται στα κράτη μέλη. Ένας τρόπος να εξασφαλιστεί ότι θα συμβεί κάτι τέτοιο είναι να υποβάλλονται ανά εξάμηνο εκθέσεις στο Ευρωπαϊκό Συμβούλιο στις οποίες να συνοψίζονται οι εθνικές συζητήσεις. Θα είναι επίσης αναγκαίο να πραγματοποιηθούν τεχνικές αναλύσεις, καθώς τα ζητήματα που τέθηκαν στη Νίκαια είναι ιδιαίτερα περίπλοκα. Πιστεύω εν κατακλείδι, στη βάση των συζητήσεων που πραγματοποιήθηκαν με τα κράτη μέλη και τις υποψήφιες χώρες, ότι θα είναι δύσκολο να βρούμε μία απλή μορφή προετοιμασίας η οποία να είναι κατάλληλη για όλα τα ζητήματα που τίθενται. Χρειαζόμαστε ένα συνδυασμό μεθόδων. Πιστεύω ότι χρειαζόμαστε μία συνέλευση, χρειαζόμαστε τεχνικές προετοιμασίες και χρειαζόμαστε εκθέσεις για το περιεχόμενο των εθνικών συζητήσεων. Στα Δυτικά Βαλκάνια η Ευρωπαϊκή Ένωση καταβάλλει κάθε δυνατή προσπάθεια για να αποτρέψει ένα νέο πόλεμο στην Ευρώπη, μία νέα Σρεμπρένιτσα και νέες εθνικές εκκαθαρίσεις. Μέχρι τώρα μπορέσαμε να συμβάλουμε προκειμένου να αποτραπούν μεγάλης κλίμακας συγκρούσεις στην πρώην Γιουγκοσλαβική Δημοκρατία της Μακεδονίας και στη Νότια Σερβία. Το μέλλον της ΕΕ βρίσκεται στον συντονισμό της εξωτερικής μας πολιτικής προκειμένου να αποτρέψουμε τις ένοπλες συγκρούσεις. Η σουηδική Προεδρία θα συνεχίσει τις συζητήσεις με το Κοινοβούλιο, παράλληλα με τις διαβουλεύσεις στο Συμβούλιο. Το ψήφισμα που υιοθετείται σήμερα – και θέλω να ευχαριστήσω θερμά τους Méndez de Vigo και Seguro – θα αποτελέσει μία σημαντικότατη συμβολή στη συζήτηση. Είναι φυσικά ιδιαίτερα σημαντικό και για την Προεδρία η οποία θα υποβάλει σχετική έκθεση στο Γκέτεμποργκ. Θα δοθεί ιδιαίτερη σημασία σε αυτά τα ζητήματα και ελπίζω ότι αυτά θα δώσουν νέα ώθηση στη συνέχιση των συζητήσεων. Προσβλέπω με μεγάλο ενδιαφέρον στις απόψεις σας! Η Ένωση αναπτύσσει τη στιγμή αυτή τη συνεργασία της και με την Αφρική. Μία τρόικα της ΕΕ επισκέπτεται τώρα τη Δυτική Αφρική. Οι ευθύνες της ΕΕ για τη διαμόρφωση του μέλλοντός της μας αναγκάζουν να κινηθούμε και σε παγκόσμιο επίπεδο. Η συνεργασία εμβαθύνεται τώρα σε πολλούς τομείς στην Ευρώπη. Η Ευρώπη θα πρέπει να είναι κάτι περισσότερο από μία αγορά. Η πλήρης απασχόληση, η ισότητα και η οικονομική και κοινωνική ισορροπία αποτελούν στόχους για την ΕΕ του μέλλοντος. Αναπτύσσονται τη στιγμή αυτή οι μέθοδοι εργασίας της Ένωσης με νομικές πράξεις περί της πρόσβασης του κοινού στα έγγραφα και με τις μεταρρυθμίσεις που πραγματοποιούνται εντός των οργάνων. Το μέλλον της ΕΕ βρίσκεται σε μία ανοικτή και δημοκρατική Ένωση. Γνωρίζουμε συγχρόνως ότι μένουν να γίνουν ακόμα πολλά προκειμένου να επιτύχουμε ένα δίκαιο και ελεύθερο εμπόριο, να αγωνιστούμε υπέρ των ανθρωπίνων δικαιωμάτων και του περιβάλλοντος. Στις συζητήσεις για το μέλλον της Ένωσης θα πρέπει να αναζητήσουμε τρόπους αντιμετώπισης αυτών των προκλήσεων που αναφαίνονται και δημιουργίας εκείνων των οργάνων που θα μας επιτρέψουν να επιτύχουμε τους στόχους μας. Μέσω της Συνθήκης της Νίκαιας προετοιμάσαμε την Ένωση για την προσχώρηση νέων μελών και διακηρύξαμε συγχρόνως τη δέσμευσή μας για τη συνέχιση των προσπαθειών εμβάθυνσης. Κατορθώσαμε να περάσουμε από την ομοφωνία στη λήψη αποφάσεων με πλειοψηφία για άλλους 35 περίπου τομείς. Εγώ προσωπικά, αλλά και πολλοί άλλοι, θα προτιμούσαμε να είχαμε σημειώσει μεγαλύτερη πρόοδο στον κοινωνικό τομέα και στον τρίτο πυλώνα. Κατορθώσαμε επίσης να επεκτείνουμε τη διαδικασία συναπόφασης σε νέους τομείς, όπου το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο από κοινού με τις εθνικές κυβερνήσεις μπορούν να εξασφαλίσουν μία δημοκρατική διαδικασία λήψης αποφάσεων. Ήταν σημαντική η απόφαση αυτή, και κατορθώσαμε να προχωρήσουμε ακόμα περισσότερο από τα τρίτα ζητήματα που εντοπίστηκαν στο Άμστερνταμ. Συγχρόνως οι περισσότεροι συμφωνούν ότι – είμαι πεπεισμένη ότι θα ακούσουμε πολλά σχετικά παραδείγματα σήμερα - η επόμενη Διακυβερνητική Διάσκεψη θα πρέπει να πάει ακόμα μακρύτερα από ό,τι η Νίκαια και ότι χρειαζόμαστε επομένως να διεξαγάγουμε μία ευρεία συζήτηση για το μέλλον της Ευρώπης. Ένας σημαντικός στόχος θα πρέπει να είναι η αύξηση της συμμετοχής των πολιτών στη διαμόρφωση του μέλλοντος της Ευρώπης. Η σουηδική Προεδρία, στην οποία ανατέθηκε, από κοινού με την επόμενη Προεδρία του Βελγίου, να θέσει σε κίνηση τη σχετική συζήτηση, δίνει ιδιαίτερη σημασία στο ζήτημα αυτό."@el8 ". Madam President, honourable Members, the future of Europe is now being forged as the European Union composes itself ahead of its enlargement. We are concerned with the historical task of uniting Europe and welcoming the applicant states back into the European family. The common website that the Commission is running went live back in early March. It already contains contributions from many heads of state and government and plenty of comments from European citizens. The website will be expanded to encompass all eleven EU languages, and I hope that it will live on in the debate which will continue up to and in parallel with the Intergovernmental Conference. The institutions are also planning a number of common seminars and conferences. In addition, there are all the national initiatives that have been started, both in Member States and in applicant countries. We are now turning for the first time directly to the citizens of Europe in our preparations for an Intergovernmental Conference. Their hopes and expectations will undoubtedly extend further than the four institutional issues pointed out in Nice. I think this is a good thing. I believe that the debate on the future is primarily about policy, and secondarily about institutions. Before we attempt to define our tools, we must know what the tools are to be used for. At the same time, we must, of course, also conduct the arguments of principle concerning the nature and being of the Union. That is why, as President-in-Office of the Council, I welcome the more long-term visions that we are now beginning to see in the debate. It may be tempting to simplify the debate by looking too much at the terms themselves and too little at what the terms actually represent. For example, we see many people wanting to draw a clear dividing line between the radical ‘federalists’ and those who have more modest ambitions in respect of the institutional issues. However, each country has its own history and its own reference frameworks that help decide how the terms are viewed in that country. The very term ‘federalism’ is interpreted positively and as decentralisation in some countries, whilst it can be like a red rag to a bull and seen as centralisation in other countries. The same applies to the debate concerning a ‘constitution’. As quite a few people have said, the existing Treaties already form a kind of constitution. They contain provisions concerning the tasks that we are to have, the distribution of responsibility between different institutions and the rules of procedure. What is of interest is what the fundamental rules contain, not what we decide to call them. Similarly, a contradiction is often painted between those who believe that democratic legitimacy emanates from representatives elected by the populace in their own country and those who believe that it must be sought in a new political model of European cooperation. I believe that we must try to find different ways of strengthening the link between European policy and national policy. Democracy is not a zero sum game. I am convinced that we can do a lot to strengthen European democracy without rebuilding the Union from scratch. When the interaction between the European and the national level develops, then democracy is the winner and the influence of citizens is strengthened. We must get away from the artificial division between what is European and what is national. Both national and European parliamentarians have a direct mandate from the people. What is to prevent national parliamentarians appearing more regularly in the European Parliament and European parliamentarians more regularly in the national parliaments? The requirements for grassroots support and the extensive agenda will make special demands of the preparations for the next Intergovernmental Conference, and many people have said that we must find a more open way than previously. Some think that a small group of so-called wise men should table proposals. Such a group can work quickly, but at the same time this would mean that not all the countries could be represented. Many people, especially here in Parliament, have proposed that we should use an open forum similar to the convention that drew up the Charter of Fundamental Rights last year. However, quite a few countries have stressed that an open forum, a convention, must not restrict or forestall the debate with the citizens. Once an open forum has completed its work, the result must be subject to debate and comments, and grassroots support must be sought for it. If I may take a moment to speak as a Swedish President and Swedish Foreign Minister and not just as President-in-Office of the Council, I would like to say that I would wish us to be able to set up an open forum early in 2002. Such a forum should be given around a year to complete its work and have the task of submitting recommendations for matters to be included on the agenda of the Intergovernmental Conference and also of putting forward various suggestions in respect of the responses to, and viewpoints on, these issues. At the same time, it is important that the broad debate continues and that we also take on board what is happening in the national debates. One way of ensuring this may be to summarise the national debates and to report to the European Council every six months. It will also surely be necessary to have technical investigations carried out, since the matters addressed in Nice are fairly complicated. In summary, I believe – based on the discussions I have had with Member States and applicant countries – that it will be difficult to find an individual form of preparation that is appropriate to all issues. We need a combination. I believe that we need a convention, that we need technical preparations and that we need to report the national debates. In the western Balkans, the Union is doing everything to prevent new wars in Europe, a new Srebrenica or further ethnic cleansing. So far, we have been able to help prevent full-scale conflicts in the Former Yugoslav Republic of Macedonia and in southern Serbia. The EU’s future lies in coordinating foreign policy so that we can prevent armed conflicts. The Swedish Presidency will continue the discussions with the European Parliament alongside the deliberations in the Council. The resolution that you are adopting today – I would really like to thank Mr Méndez de Vigo and Mr Seguro – will be a very important contribution to that debate. This will naturally also form an important basis for the presidency when we present a report in Gothenburg. These issues will be given a prominent place there and hopefully contribute new impulses to the continued discussion. I now look forward to your viewpoints. The Union is also currently working on developing its cooperation with Africa. An EU troika is visiting West Africa at this moment. The responsibility and future of the EU also encompass a global responsibility. Cooperation is now being deepened in a number of areas in Europe. Europe must mean more than a market. Full employment, equality and social and economic balance are aims for the EU of the future. The Union’s ways of working are now being developed with the legislation on public access to documents and with the reform work within the institutions. The future of the EU lies in an open and democratic union. At the same time, we know that there is a lot left to do in respect of justice and free trade, the fight for human rights and work on environmental issues. The debate on the future is about how we can succeed in these issues of the future and how we can create institutions that make us successful. Through the Treaty of Nice we prepared the Union for new members joining and, at the same time, made clear our commitment to continued deeper cooperation. We succeeded in moving from unanimity to majority decisions in respect of a further thirty-five or so provisions. However, I myself – and many others like me – had hoped that we would have got further in respect of social matters and the third pillar. We also succeeded in extending the codecision-making procedure to encompass new areas in which the European Parliament, together with the national governments, can ensure that the decision-making process is democratically rooted. These were important decisions, and we succeeded in getting further than just the three matters that were selected in Amsterdam. At the same time, most people are agreed – and I am convinced that we will have many examples here today – that the next Intergovernmental Conference needs to go significantly further than Nice and that we therefore need this broad debate on the future of Europe. An important aim must be to make citizens more active participants in the European project. The Swedish Presidency which, together with the coming Belgian Presidency, has been given the task of getting this debate going has taken it very seriously."@en3 ". – (SV) Señora Presidenta, Señorías, el futuro de Europa se está formando en estos momentos en que la Unión Europea se reúne para la ampliación. Es una tarea histórica unir a Europa y dar a los países candidatos la bienvenida a su vuelta a la familia europea. A comienzos de marzo se inauguró la página común en Internet administrada por la Comisión. En ella ya hay contribuciones de muchos Jefes de Estado y de Gobierno y muchos comentarios de los ciudadanos europeos. Esta página va a ampliarse a las once lenguas comunitarias y espero que esté presente en el debate en torno a la Conferencia Intergubernamental. También las instituciones están planificando una serie de seminarios y conferencias. A esto hay que añadir todas las iniciativas que se han tomado, tanto en los países miembros como en los países candidatos. Por primera vez nos dirigimos directamente a los ciudadanos europeos en relación con los preparativos de una Conferencia Intergubernamental. Seguramente sus expectativas y deseos irán más allá de los temas institucionales que se fijaron en Niza. Me parece bien. En mi opinión, en primer lugar el debate sobre el futuro debe concentrarse en aspectos políticos y, en segundo lugar, en las instituciones. Antes de definir nuestras herramientas tenemos que saber qué herramientas se necesitan. Asimismo, es obvio que hay que discutir la esencia y el carácter de la Unión. Por eso, en mi calidad de Presidenta del Consejo, celebro los anhelos a más largo plazo que se están empezando a ver en este debate. Puede ser tentador simplificar el debate concentrándose en los conceptos y olvidando lo que éstos significan. Por ejemplo, vemos que muchos quieren trazar una clara línea divisoria entre los ”federalistas” radicales y los que tienen anhelos más modestos en relación con los temas institucionales. No obstante, cada país tiene su historia y sus marcos de referencia que determinan cómo se entienden los conceptos. En algunos países el propio concepto de ”federalismo” se interpreta positivamente como sinónimo de descentralización y, en otros, puede ser como poner una banderilla, asociándosele con la centralización. Lo mismo ocurre con la ”constitución”. Como han señalado algunos oradores, los tratados vigentes constituyen una especie de constitución. En ellos se contienen normas sobre nuestras tareas, sobre el reparto de las responsabilidades entre las distintas instituciones y sobre los procedimientos. Lo interesante es el contenido de esas reglas esenciales y no el nombre que les demos. De manera similar se presenta a menudo la contradicción entre los que opinan que la legitimidad democrática emana de los representantes populares en cada país y los que piensan que hay que buscarla en un nuevo modelo político de la colaboración europea. Creo que hay que intentar buscar diferentes maneras de fortalecer la relación entre la política europea y la de carácter nacional. La democracia no es un juego en el que siempre ganan todos. Estoy convencida de que se puede hacer mucho para fortalecer la democracia europea sin volver a construir la Unión desde el comienzo. Si se desarrollan las relaciones entre el ámbito europeo y el nacional se beneficiará la democracia y se fortalecerá el poder de los ciudadanos. Hay que abandonar la artificial división entre lo europeo y lo nacional. Los parlamentarios nacionales y los europeos tienen un mandato popular directo. ¿Qué impide a los parlamentarios nacionales actuar más regularmente en el Parlamento Europeo y a los eurodiputados hacer lo mismo en los parlamentos nacionales? Las demandas de más arraigo popular y la apretada agenda implicarán exigencias especiales ante los preparativos de la próxima Conferencia Intergubernamental y muchas personas han dicho que se necesitarán métodos más abiertos. Algunos piensan que un pequeño grupo de los denominados hombres sabios debería presentar propuestas. Un grupo con estas características podría trabajar con rapidez, pero significaría también que no podrían estar representados todos los países. Muchas personas, incluso en este Parlamento, han propuesto que se haga uso de un foro abierto, parecido a la Convención que redactó la Carta de derechos Fundamentales el año pasado. Sin embargo, muchos países han hecho hincapié en que un foro abierto, una convención, no debe reducir ni limitar el debate con los ciudadanos. Después de que un foro abierto haya concluido su trabajo, habrá que debatir, comentar y buscar arraigo para los resultados. Si se me permite un momento hablar como representante de la Presidencia sueca y como Ministra de Asuntos Exteriores de Suecia y no solamente como Presidenta del Consejo, quisiera decir que me gustaría que se crease un foro abierto a comienzos de 2002. Un foro de esta naturaleza podría trabajar durante aproximadamente un año en la tarea de presentar recomendaciones sobre los asuntos que se deberán inscribir en el orden del día de la Conferencia Intergubernamental y de analizar las respuestas y comentarios sobre esos asuntos. Asimismo es importante que continúe el debate amplio y que tomemos en consideración los asuntos que se discuten en el ámbito nacional. Una forma de conseguirlo puede ser sintetizar estos debates y presentarlos ante el Consejo Europeo cada seis meses. Seguramente también se necesitarán estudios técnicos, puesto que los temas que se tocaron en Niza son bastante complejos. En síntesis, y fundamentándome en mis conversaciones con los países miembros y con los países candidatos, creo que será difícil encontrar un método de preparación que se adecue a todos los asuntos. Se necesitará una combinación. Creo que necesitamos una Convención, preparativos técnicos y mayor conocimiento de los debates nacionales. La Unión hace cuanto puede para evitar una nueva guerra - una nueva Srebrenica o una nueva limpieza étnica - en el oeste de los Balcanes. Hasta ahora hemos podido contribuir a evitar los conflictos en gran escala, tanto en la ex República Yugoslava de Macedonia como en el sur de Serbia. El futuro de la Unión está en coordinar la política internacional de manera que podamos evitar los conflictos armados. La Presidencia sueca continuará dialogando con el Parlamento Europeo, paralelamente con las discusiones que tengan lugar en el Consejo. La resolución que ustedes toman hoy - agradezco muy sinceramente a los Sres. Méndez de Vigo y Seguro - será un elemento muy importante de los debates. Servirá también como fundamento para el informe que la Presidencia sueca presentará en Gotemburgo. Se dará gran relevancia a estos asuntos y esperamos contribuir a que el debate continúe con nuevos impulsos. ¡Espero sus puntos de vista! La Unión está desarrollando también una colaboración con África. Una troica comunitaria está visitando en estos momentos el oeste africano. La responsabilidad de la UE y su futuro comprenden también una responsabilidad de carácter mundial. La colaboración europea se está estrechando en una serie de campos. Europa debe ser algo más que un mercado. Los objetivos de la Unión del futuro deben ser el pleno empleo, la igualdad de oportunidades para hombres y mujeres y el equilibrio económico y social. Los métodos de trabajo de la Unión se están perfeccionando a través de las normas sobre acceso a los documentos y a las reformas que se llevan a cabo en las instituciones. En el futuro la UE deberá ser una Unión abierta y democrática. Asimismo, sabemos que falta mucho por hacer, tanto para alcanzar un comercio justo y libre como en relación con los derechos humanos y los temas medioambientales. El debate sobre el futuro se centra en lo que hay que hacer y en las instituciones que es necesario crear para alcanzar las metas. Mediante el Tratado de Niza preparamos la Unión para la incorporación de nuevos miembros y, simultáneamente, dejamos en claro el deseo de continuar avanzando. Logramos pasar de la unanimidad a las decisiones por mayoría respecto a unas treinta y cinco nuevas disposiciones. Sin embargo, fuimos muchos los que hubiésemos querido llegar aún más lejos en los asuntos de carácter social y en el tercer pilar. También pudimos extender el procedimiento de codecisión a nuevos campos, en los que el Parlamento Europeo, junto con los gobiernos nacionales, podrá garantizar el arraigo democrático de los procesos de decisión. Estas decisiones son importantes y pudimos abarcar más de los tres temas que se señalaron en el Tratado de Amsterdam. Del mismo modo, estoy convencida de que hoy veremos más ejemplos, la mayoría está de acuerdo en que la próxima Conferencia Intergubernamental tendrá que llegar más lejos que Niza y que por esa razón es necesario ampliar el debate sobre el futuro europeo. Una meta importante debe ser conseguir una mayor participación de los ciudadanos en el proyecto europeo. La Presidencia sueca, que junto con la próxima Presidencia belga recibió la misión de iniciar este debate, lo ha hecho con gran seriedad."@es12 ". Arvoisa puhemies, hyvät jäsenet, Euroopan tulevaisuus muotoillaan nyt, kun Euroopan unioni kokoontuu laajentumisen kynnyksellä. Kyse on historiallisesta tehtävästä yhdistää Eurooppa ja toivottaa ehdokasvaltiot tervetulleiksi takaisin eurooppalaiseen perheeseen. Yhteinen komission ylläpitämä kotisivu avattiin jo maaliskuun alussa. Siellä on jo nyt useita valtioiden ja hallitusten päämiesten lausuntoja ja paljon Euroopan kansalaisten kommentteja. Kotisivulla ryhdytään käyttämään kaikkia EU:n 11:tä kieltä, ja toivon, että se säilyttää jatkossakin asemansa siinä keskustelussa, joka jatkuu aina hallitustenväliseen konferenssiin asti ja sekä konferenssin aikana että vielä siitäkin eteenpäin. Toimielimet suunnittelevat myös useiden yhteisten seminaarien ja konferenssien järjestämistä. Tämän lisänä ovat kaikki ne kansalliset aloitteet, joihin on ryhdytty niin jäsenvaltioissa kuin ehdokasvaltioissakin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun käännymme suoraan Euroopan kansalaisten puoleen hallitustenvälisen konferenssin valmisteluvaiheessa. Heidän odotuksensa ja toiveensa ulottuvat varmasti laajemmallekin kuin niihin neljään toimielimiä koskevaan kysymykseen, jotka otettiin esille Nizzassa. Se on mielestäni hyvä asia. Olen sitä mieltä, että tulevaisuutta koskevassa keskustelussa kyse on ensisijaisesti politiikasta ja toissijaisesti toimielimistä. Ennen kuin yritämme määritellä välineet, meidän on tiedettävä, mikä on välineiden käyttötarkoitus. Samalla meidän on tietenkin käytävä periaatekeskustelua unionin luonteesta ja olemuksesta. Sen vuoksi pidän neuvoston puheenjohtajana myönteisenä niitä pidemmän aikavälin visioita, joita keskustelussa alkaa nyt esiintyä. Saattaa olla houkuttelevaa yksinkertaistaa keskustelua tuijottamalla liikaa itse käsitteisiin ja keskittymällä liian vähän siihen, mitä käsitteet todellakin tarkoittavat. Olemme esimerkiksi huomanneet, että monet haluavat tehdä selvän eron radikaalien "federalistien" ja niiden välille, jotka kannattavat maltillisempia tavoitteita toimielimiin liittyvissä kysymyksissä. Jokaisella valtiolla on kuitenkin oma historiansa ja omat viitekehyksensä, jotka myös ratkaisevat sen, kuinka valtiot ymmärtävät käsitteet. Varsinaista "federalismin" käsitettä pidetään monissa valtioissa myönteisenä ja valtaa hajauttavana, kun taas joissakin muissa valtioissa sitä saatetaan pitää ikään kuin punaisena vaatteena ja keskusvaltaa lisäävänä. Sama koskee "perustuslaista" käytävää keskustelua. Kuten monet ovat sanoneet, nykyiset perustamissopimukset muodostavat jo eräänlaisen perustuslain. Ne sisältävät määräyksiä, jotka koskevat tehtäviämme, eri toimielinten vastuunjakoa ja menettelysääntöjä. Kiinnostavaa on se, mitä perussääntöihin sisältyy, ei se, miksi päätämme kutsua niitä. Samoin tehdään usein ero niiden välille, joiden mielestä demokraattinen oikeutus syntyy kansan omassa maassa valitsemien edustajien kautta, ja niiden välille, joiden mielestä oikeutus löytyy uudesta eurooppalaisen yhteistyön poliittisesta mallista. Meidän on mielestäni yritettävä löytää erilaisia tapoja Euroopan tason politiikan ja kansallisen politiikan välisen yhteyden vahvistamiseksi. Demokratia ei ole mikään nollasummapeli. Olen vakuuttunut siitä, että voimme tehdä paljon eurooppalaisen demokratian vahvistamiseksi muuttamatta unionin perusrakenteita. Kun Euroopan ja kansallisen tason välinen yhteispeli kehittyy, demokratia voittaa ja kansalaisten vaikutusvalta kasvaa. Meidän on päästävä irti teennäisestä jaosta eurooppalaiseen ja kansalliseen. Sekä kansallisten parlamenttien että Euroopan parlamentin jäsenillä on suora kansalaisilta saatu valtuutus. Mikä estää kansallisia parlamentin jäseniä esiintymästä säännöllisemmin Euroopan parlamentissa ja Euroopan parlamentin jäseniä esiintymästä säännöllisemmin kansallisissa parlamenteissa? Kansallisen sitoutumisen vaatimukset ja laaja esityslista asettavat tiettyjä vaatimuksia seuraavan hallitustenvälisen konferenssin valmisteluille, ja monet ovat esittäneet, että valmistelun on oltava aikaisempaa avoimempaa. Toisten mielestä pienen niin kutsutun viisasten miesten ryhmän pitäisi tehdä ehdotuksia. Tällainen ryhmä voi työskennellä nopeasti, mutta se merkitsisi samalla sitä, että kaikki maat eivät voi olla edustettuina. Erityisesti monet parlamentin jäsenet ovat ehdottaneet, että meidän pitäisi käyttää avointa foorumia, menettelyä, joka muistuttaa samantyyppistä menettelyä kuin perusoikeuskirjan viime vuonna laatinut valmistelukunta. Useat maat ovat kuitenkin korostaneet, että avoin foorumi, valmistelukunta, ei saa heikentää kansalaisten kanssa käytävää keskustelua tai mennä sen edelle. Sen jälkeen kun avoin foorumi on saanut työnsä valmiiksi, tuloksesta on voitava keskustella, sitä on voitava kommentoida ja siihen on pystyttävä sitoutumaan. Jos voin puhua hetken ruotsalaisena puheenjohtajana ja Ruotsin ulkoministerinä enkä vain neuvoston puheenjohtajana, haluan sanoa, että toivoisin, että saisimme perustettua avoimen foorumin vuoden 2002 alussa. Tällainen foorumi voisi työskennellä noin vuoden ajan, ja sen tehtävänä olisi laatia suosituksia siitä, mitä kysymyksiä hallitustenvälisen konferenssin asialistalla pitäisi olla, ja sen pitäisi antaa myös erilaisia vastausehdotuksia ja näkemyksiä näihin kysymyksiin. Samanaikaisesti on tärkeää, että laaja keskustelu jatkuu ja että otamme oppia myös siitä, mitä kansallisissa keskusteluissa tapahtuu. Eräs mahdollinen keino varmistua siitä on tehdä yhteenveto kansallisista keskusteluista ja antaa selvitys asiasta Eurooppa-neuvostolle puolen vuoden välein. Todennäköisesti tarvitaan myös teknistä tutkimustyötä, koska Nizzassa esiin otetut kysymykset ovat melko monimutkaisia. Yhteenvetona uskon — jäsenvaltioiden ja ehdokasvaltioiden kanssa käymieni keskustelujen perusteella — että on vaikea löytää yksi valmistautumismuoto, joka sopii kaikkiin kysymyksiin. Tarvitsemme yhdistelmää. Luulen, että tarvitsemme valmistelukuntaa, että tarvitsemme teknisiä valmisteluja ja että meidän on tehtävä selvityksiä kansallisista keskusteluista. Unioni tekee Länsi-Balkanilla kaikkensa estääkseen uusien sotien syttymisen Euroopassa sekä estääkseen Srebrenican tapahtumien tai etnisen puhdistuksen toistumisen. Toistaiseksi toimintamme on osaltaan auttanut estämään täysimittaisten konfliktien puhkeamisen entisessä Jugoslavian tasavallassa Makedoniassa ja Etelä-Serbiassa. EU:n pitää tulevaisuudessa koordinoida ulkopolitiikkaa niin, että voimme estää aseellisten konfliktien syntymisen. Puheenjohtajavaltio Ruotsi aikoo nyt neuvoston kanssa käytävien neuvottelujen ohella jatkaa Euroopan parlamentin kanssa käytäviä keskusteluja. Se päätöslauselma, jonka te tänään hyväksytte – haluan todellakin kiittää esittelijä Méndez de Vigoa ja esittelijä Seguroa – on erittäin tärkeä lisä keskusteluun. Se on tietenkin myös tärkeä lähtökohta puheenjohtajavaltiolle, kun se esittää kertomuksen Göteborgissa. Nämä kysymykset saavat siellä keskeisen aseman, ja toivottavasti ne antavat uusia virikkeitä jatkossa käytävää keskustelua ajatellen. Odotan nyt teidän näkemyksiänne! Unioni on nyt myös kehittämässä Afrikan kanssa tehtävää yhteistyötä. EU:n troikka vierailee parhaillaan Länsi-Afrikassa. EU:n vastuuseen ja EU:n tulevaisuuteen kuuluu myös maailmanlaajuisen vastuun kantaminen. Yhteistyötä tiivistetään nyt useilla Euroopan alueilla. Euroopan on oltava enemmän kuin pelkkä markkina-alue. Täystyöllisyys, tasa-arvo ja yhteiskunnallinen ja taloudellinen tasa-arvo ovat tulevaisuuden EU:n tavoitteita. Unionin työmuotoja kehitetään nyt säädöksin, jotka koskevat yleisön oikeutta saada tietoa asiakirjoista, ja toimielinuudistusten avulla. EU:n tulevaisuus on avoimessa ja demokraattisessa unionissa. Samanaikaisesti tiedämme, että paljon on tekemättä oikeudenmukaisen ja vapaan kaupan, ihmisoikeustaistelun ja ympäristökysymyksiin liittyvän työn parissa. Tulevaisuutta koskevassa keskustelussa kyse on siitä, miten meidän pitää toimia, jotta onnistuisimme näissä tulevaisuuden kysymyksissä, ja kuinka luomme sellaisia toimielimiä, joiden avulla menestymme. Nizzan sopimuksen avulla unionia valmisteltiin uusien jäsenten liittymistä varten, ja me teimme samalla selväksi, että haluamme jatkaa yhdentymisen syventämistä. Onnistuimme siirtymään yksimielisyydestä enemmistöpäätöksiin noin 35 asiassa. Monien muiden tavoin olisin kuitenkin mielelläni toivonut, että olisimme päässeet pidemmälle sosiaalikysymyksiin ja kolmanteen pilariin liittyvissä asioissa. Onnistuimme myös ulottamaan yhteispäätösmenettelyn uusille alueille, joilla Euroopan parlamentti voi yhdessä kansallisten hallitusten kanssa varmistaa päätöksentekoprosessin demokraattisuuden. Nämä olivat tärkeitä päätöksiä, ja onnistuimme etenemään niitä kolmea kysymystä pidemmälle, jotka otettiin esille Amsterdamissa. Samalla useimmat ovat samaa mieltä siitä – olen vakuuttunut siitä, että saamme täällä tänään monta esimerkkiä – että seuraavassa hallitustenvälisessä konferenssissa on mentävä huomattavasti Nizzaa pidemmälle ja että meidän on sen vuoksi käytävä tätä laajaa keskustelua Euroopan tulevaisuudesta. Yhtenä tärkeänä tavoitteena on oltava, että kansalaisten osallistumista Eurooppa-hankkeeseen lisätään. Puheenjohtajavaltio Ruotsi, joka yhdessä tulevan puheenjohtajavaltion Belgian kanssa sai tehtäväkseen aloittaa keskustelun, on ottanut sen erittäin vakavasti."@fi5 ". Madame la Présidente, Mesdames et Messieurs les Députés, c'est l'avenir de l'Europe qui est en train de se faire, au moment où l'Union européenne se rassemble, à la veille de son élargissement. Nous avons la tâche historique de réunir l'Europe et de souhaiter la bienvenue aux pays candidats au sein de la famille européenne retrouvée. La page d'accueil commune sur Internet gérée par la Commission a été inaugurée dès le début du mois de mars. On y trouve d'ores et déjà des textes de nombreux chefs d'État et de gouvernement, et des quantités de commentaires rédigés par des citoyens européens. Cette page d'accueil va être développée, jusqu'à couvrir l'ensemble des langues parlées dans l'UE, et j'espère qu'elle persistera à animer le débat qui se prolongera jusqu'à la prochaine conférence intergouvernementale, et parallèlement à son déroulement. Les institutions européennes ont également programmé une série de conférences et de séminaires communs. S'y ajoutent toutes les initiatives nationales qui ont été mises en place dans les États membres et les pays candidats. Pour la première fois, nous nous tournons directement vers les citoyens européens pour préparer une conférence intergouvernementale. Leurs attentes et leurs espoirs iront certainement plus loin que les quatre questions institutionnelles formulées à Nice. J'estime que c'est une bonne chose. Je pense que le débat d'avenir doit porter en premier lieu sur des questions politiques, et en second lieu sur les institutions. Avant de tenter de définir les instruments dont nous disposerons, nous devons savoir à quoi ces instruments serviront. Dans le même temps, nous devons bien entendu aussi mener les raisonnements de principe sur le caractère et l'essence même de l'Union. C'est pourquoi je me félicite, en tant que présidente en exercice du Conseil, des perspectives à long terme que nous voyons aujourd'hui apparaître dans le débat. Il serait tentant de simplifier le débat en restant obnubilés par les notions que nous manions, sans nous pencher suffisamment sur ce qu'elles représentent dans la réalité. Beaucoup de gens, par exemple, voudraient tracer une ligne de démarcation claire entre les "fédéralistes" radicaux et ceux dont les ambitions sont plus modestes en ce qui concerne les questions institutionnelles. Cependant, chacun de nos pays a son histoire et ses propres cadres de référence, lesquels déterminent la façon dont est envisagée la notion même de fédéralisme. Dans certains pays, elle est perçue positivement, comme synonyme de décentralisation, tandis que dans d'autres, on l'agite comme un chiffon rouge, comme une menace centralisatrice. Il en va de même du débat autour d'une éventuelle "constitution". Comme l'ont dit plusieurs personnes, les traités existants représentent déjà une sorte de constitution. Ils contiennent des directives sur les tâches que nous devons nous attribuer, sur la répartition des responsabilités entre les différentes institutions et les règles de procédures. Ce qui est intéressant, c'est le contenu de ces règles fondamentales, non le nom que nous choisissons de leur donner. De la même façon, on décrit souvent une opposition entre ceux qui pensent que la légitimité démocratique est le propre des élus à l'échelle nationale, et ceux qui estiment que cette légitimité doit être recherchée dans un nouveau modèle politique de coopération européenne. Je crois que nous devons nous efforcer de trouver différentes façons de renforcer le lien entre politique européenne et politique nationale. La démocratie n'est pas un jeu où les uns gagnent, et les autres perdent. Je suis convaincue que nous pouvons faire beaucoup pour renforcer la démocratie européenne, sans pour autant bouleverser l'Union de fond en comble. Lorsque la synergie entre les niveaux de décision européen et national se sera développée, la démocratie y gagnera et les citoyens verront leur influence s'accroître. Il faut nous détourner de la partition artificielle entre ce qui relève de l'Europe et ce qui relève des nations. Les parlementaires nationaux comme les députés européens sont investis d'un mandat populaire direct. Qu'est-ce qui empêcherait les députés nationaux d'apparaître plus souvent au Parlement européen, et inversement, les députés européens de se rendre plus régulièrement dans les parlements nationaux ? La nécessité d'assurer l'ancrage populaire de la prochaine conférence intergouvernementale, et l'ampleur de l'ordre du jour prévu, supposent que la préparation de cette conférence soit soumise à des exigences particulières. Beaucoup ont estimé qu'il fallait trouver un mode de fonctionnement plus transparent que celui appliqué auparavant. Certains pensent qu'il faudrait charger un groupe réduit dit "de sages" de présenter des propositions. Un groupe de ce type pourrait travailler rapidement, mais en revanche cela voudrait dire que tous les pays ne seraient pas représentés. De nombreux acteurs, notamment dans ce Parlement, ont proposé que l'on recoure à un forum ouvert, similaire à la convention qui a élaboré, l'année dernière, la charte des droits fondamentaux. Toutefois, plusieurs pays ont souligné le fait que cette méthode du forum ouvert, ou de la convention, ne devait pas avoir pour effet de restreindre le débat avec les citoyens, ni de l'anticiper. Une fois achevé le travail de ce forum, le résultat obtenu devra faire l'objet de discussions, de commentaires et d'une recherche d'ancrage démocratique. Si je puis me permettre un instant de m'exprimer en tant que membre de la présidence suédoise et que ministre suédoise des Affaires étrangères, et non pas seulement comme présidente en exercice du Conseil, je voudrais dire que je souhaiterais voir la mise en place de ce forum ouvert intervenir au début de l'année 2002. Ce forum devrait pouvoir travailler pendant une année environ, et sa tâche consisterait à présenter des recommandations en ce qui concerne les questions qui devront être mises à l'ordre du jour de la conférence intergouvernementale, ainsi que des propositions diverses quant aux solutions et aux points de vue qui seront susceptibles de répondre à ces questions. Dans le même temps, il est important que le large débat sur l'avenir de l'Europe se poursuive, et que nous intégrions à notre propre travail ce qui ressortira des débats nationaux. Une manière de garantir un tel déroulement consisterait à résumer les débats nationaux et à en rendre compte, tous les six mois, devant le Conseil européen. Un travail d'analyse technique s'avérera sans doute aussi nécessaire, les questions évoquées à Nice étant assez compliquées. En résumé, je crois, à la lumière des discussions que j'ai eues avec les États membres et les pays candidats, qu'il sera difficile de trouver une forme de préparation unique, applicable à toutes les questions. Il nous faut une méthode combinée. Je pense que nous avons besoin d'une convention, de préparatifs techniques et de comptes-rendus des débats nationaux. Dans l'Ouest des Balkans, l'Union fait tout ce qui est en son pouvoir pour empêcher que de nouvelles guerres n'éclatent en Europe, que ne se produisent un nouveau Srebrenica ou un nouveau nettoyage ethnique. Jusqu'à présent, nous avons pu contribuer à éviter que les conflits, dans l'Ancienne République Yougoslave de Macédoine et le Sud de la Serbie, ne prennent toute l'ampleur dont ils sont susceptibles. L'avenir de l'UE nous verra coordonner nos politiques extérieures de façon à prévenir les conflits armés. La présidence suédoise poursuivra les discussions avec le Parlement européen, parallèlement aux réflexions dans le cadre du Conseil. La résolution que nous allons adopter aujourd'hui - je remercie de tout cœur MM. Méndez de Vigo et Seguro - apportera à ce débat une contribution importante. Il constituera bien entendu également une base essentielle pour la Présidence, lorsque nous présenterons un rapport à Göteborg. Ces questions y occuperont une place de premier rang, et il faut espérer qu'elles permettront de donner de nouvelles impulsions en vue de la poursuite du débat. J'attends à présent avec intérêt vos points de vue ! L'Union travaille en ce moment également au développement de sa coopération avec l'Afrique. Une troïka européenne est actuellement en visite en Afrique de l'Ouest. La responsabilité et l'avenir de l'Europe comprendront aussi une responsabilité à l'échelle du monde. À l'heure actuelle, la coopération européenne est en train de s'approfondir dans toute une série de domaines. L'Europe ne doit pas se contenter d'être un marché. Le plein emploi, l'égalité des chances, l'équilibre social et économique sont des objectifs à poursuivre pour la forme future de l'Union européenne. L'Union œuvre à développer ses propres méthodes de travail, avec l'acte législatif portant sur l'accès du public aux documents et les réformes menées au sein de ses institutions. La future UE se définit aussi comme une Union transparente et démocratique. Dans le même temps, nous savons que beaucoup reste à faire en ce qui concerne la liberté et le caractère équitable des relations commerciales, le combat pour les droits de l'homme et le travail sur les questions d'environnement. Le débat d'avenir porte sur la façon dont nous pourrons réussir à progresser sur ces questions, et mettre en place des institutions qui nous permettront d'obtenir ces progrès. Nous avons préparé par le biais du traité de Nice l'adhésion de nouveaux membres, tout en clarifiant notre engagement en faveur d'un approfondissement de notre coopération. Nous avons réussi à passer du principe de l'unanimité à celui des décision à la majorité, concernant environ trente-cinq dispositions. Toutefois, j'avais personnellement espéré - comme beaucoup d'autres - que nous irions plus loin dans le domaine social et celui du troisième pilier. Nous sommes également parvenus à étendre la procédure de codécision à de nouveaux domaines, pour lesquels le Parlement européen et les gouvernements nationaux peuvent conjointement assurer l'ancrage démocratique du processus de décision. Ce sont là des décisions importantes, et nous avons réussi à dépasser les trois reliquats d'Amsterdam. Par ailleurs, la plupart d'entre nous sont d'accord pour penser que la prochaine conférence intergouvernementale devra aller beaucoup plus loin que celle de Nice - je suis convaincue que nous allons voir aujourd'hui beaucoup d'exemples illustrer cette nécessité - et que pour cette raison, nous avons besoin de ce large débat sur l'avenir de l'Europe. Il faut compter parmi les objectifs importants de l'Union une plus grande participation des citoyens au projet européen. La Présidence suédoise, qui a eu pour mission, avec la future présidence belge, de lancer le débat sur ce point, a pris cet objectif très au sérieux."@fr6 ". Signora Presidente, onorevoli parlamentari, il futuro dell’Europa si definisce ora, quando l’Unione si prepara all’ampliamento. Mi riferisco allo storico compito di unificare l’Europa e alla necessità di accogliere nuovamente i paesi candidati in seno alla famiglia europea. La comune pagina curata dalla Commissione è stata inaugurata ai primi di marzo. Essa contiene interventi di numerosi Capi di stato e di governo, nonché numerosi commenti di privati cittadini. La pagina verrà potenziata in modo da supportare tutte le undici lingue ufficiali dell’Unione; spero che resterà in uso anche per il seguito del dibattito, che si svolgerà in parallelo con la futura Conferenza intergovernativa. Le Istituzioni hanno inoltre in programma una serie di seminari e conferenze congiunte. A ciò si aggiungono le varie iniziative nazionali varate negli Stati membri e nei paesi candidati. E’ la prima volta che ci si rivolge direttamente ai cittadini d’Europa per preparare una Conferenza intergovernativa. Le loro attese e speranze si estenderanno sicuramente al di là dei quattro temi istituzionali posti in evidenza a Nizza. E questo mi pare un bene. A mio avviso, il dibattito per il futuro è soprattutto un dibattito sulla politica e solo in seconda istanza sulle Istituzioni: prima di definire gli strumenti, occorre infatti definire l’uso cui destinarli. Bisogna interrogarsi sul problema di principio rappresentato dal carattere e dalla natura dell’Unione. Ecco perché, come Presidente in carica del Consiglio, saluto gli approcci di più largo respiro che iniziano a emergere dal dibattito. C’è la tentazione di semplificare il dibattito soffermandosi un po’ troppo sui concetti in sé e troppo poco sulla loro finalità. Per esempio, da più parti si vorrebbe una netta distinzione tra “federalisti” radicali e quanti nutrono invece ambizioni più modeste in materia istituzionale. Ma ogni paese ha la propria storia e i propri riferimenti, che finiscono per influenzare l’interpretazione dei concetti. Il concetto di “federalismo” viene interpretato positivamente, come sinonimo di decentramento, in alcuni paesi e in altri come una provocazione, come sinonimo di accentramento. Lo stesso vale per il dibattito su una “costituzione”. I Trattati esistenti costituiscono già, come molti hanno ricordato, una specie di costituzione. Contengono disposizioni sulle nostre competenze, sulla ripartizione dei compiti fra le varie Istituzioni e sulle norme procedurali. Ciò che più conta è il contenuto delle norme fondamentali, non la loro denominazione. Analogamente, spesso si paventa una contrapposizione fra quanti ritengono che la legittimazione democratica parta dai rappresentanti eletti a livello nazionale e chi, invece, ritiene che per la cooperazione europea vada individuato un nuovo modello politico. A mio giudizio, occorre ricercare altre forme per rafforzare il legame fra politica europea e nazionale. La democrazia non è un’operazione a saldo zero: sono convinta che si possa fare molto per rafforzare la democrazia europea senza per questo rifondare l’Unione alla base. Sviluppare l’interazione fra il livello nazionale e quello europeo significa agevolare la democrazia e rafforzare l’influenza del cittadino. Occorre affrancarsi dalla suddivisione artificiosa fra nazionale ed europeo. Tanto i deputati nazionali, quanto quelli europei sono legittimati da un mandato popolare diretto. Che cosa impedisce ai deputati nazionali di comparire più regolarmente al Parlamento europeo e ai deputati europei di presenziare ai parlamenti nazionali? La necessità di una legittimazione democratica e il vasto ordine dei lavori sono destinati a pesare sui preparativi della prossima Conferenza intergovernativa, tanto che molti si sono richiamati alla necessità di modalità più trasparenti che in passato. Alcuni ritengono che potrebbe essere un ristretto “gruppo di saggi” a presentare le proposte. Un gruppo del genere può operare più speditamente, ma comporterebbe l’impossibilità di rappresentare tutti i paesi. Da più parti, anche in seno a questo Parlamento, è stato proposto di ricorrere a un aperto, analogo alla convenzione che lo scorso anno ha messo a punto la Carta dei diritti fondamentali. Diversi paesi hanno però ricordato che un di discussione o una convenzione non possono andare a detrimento del dibattito con i cittadini né ipotecarne il contenuto. Una volta conclusi i lavori di un simile organismo occorrerà quindi sottoporne l’esito a discussione, a commenti e subordinarlo a una legittimazione. In veste di rappresentante svedese e di Ministro degli esteri del mio paese - e non come Presidente in carica del Consiglio - ritengo opportuno inaugurare tale all’inizio del 2002; esso avrebbe così un anno di tempo per mettere a punto raccomandazioni sugli argomenti da trattare fra i temi all’ordine del giorno della Conferenza intergovernativa, nonché per presentare le sue proposte e osservazioni su dette questioni. Mi pare essenziale che questo ampio dibattito prosegua e che si tenga conto dell’andamento della discussione a livello nazionale. Un modo per garantire tutto ciò può essere rappresentato dalla sintesi e dall’illustrazione dei dibattiti nazionali al Consiglio europeo ogni sei mesi. Sarà senz’altro necessaria un’opera di informazione tecnica, dal momento che i temi sollevati a Nizza sono assai complessi. Per ricapitolare, in base ai colloqui che ho avuto con gli Stati membri e i paesi candidati credo che sarà difficile individuare una singola formula adatta ai preparativi in ogni ambito. Occorre una combinazione di più soluzioni. Credo che servano una convenzione, dei preparativi di carattere tecnico e un resoconto dei dibattiti nazionali. Nei Balcani occidentali, l’Unione fa tutto il possibile per impedire nuove guerre in Europa, una nuova Srebrenica o una nuova pulizia etnica. Sinora siamo riusciti a sventare conflitti su vasta scala nella ex Repubblica jugoslava di Macedonia e nel sud della Serbia. Il futuro dell’Unione dipende da un coordinamento della politica estera che serva a prevenire conflitti armati. La Presidenza svedese proseguirà il dialogo con il Parlamento europeo, oltre ai dibattiti in seno al Consiglio. La risoluzione che adottate oggi – per la quale ringrazio sentitamente gli onorevoli Méndez de Vigo e Seguro – fornirà un fondamentale contributo alla discussione e rappresenterà un importante documento per la relazione della Presidenza a Göteborg. A questi temi verrà dato ampio risalto, con la speranza di ricavarne nuovi impulsi per il prosieguo della discussione. Attendo di sentire le vostre idee al riguardo. ( ) L’Unione punta a sviluppare la cooperazione con l’Africa. La comunitaria è in visita in Africa occidentale. Il futuro e la responsabilità dell’Unione rinviano a una responsabilità globale. In tutta una serie di settori la cooperazione in Europa diviene sempre più profonda. L’Europa non può essere solo un mercato. Anche la piena occupazione, l’uguaglianza e l’equilibrio sociale ed economico rappresentano altrettanti obiettivi per l’Unione del futuro. Le modalità di lavoro dell’Unione vengono ora potenziate con la legislazione sull’accesso del pubblico ai documenti e con l’opera di riforma delle Istituzioni. Il futuro dell’Unione europea è in un’Unione trasparente e democratica. Sappiamo che molto ancora resta da fare in materia di commercio libero e solidale, sul fronte dei diritti dell’uomo e della salvaguardia dell’ambiente. Il dibattito sul futuro verte quindi sui modi per risolvere le problematiche che ci attendono e dar vita a Istituzioni in grado di consentirlo. Con il Trattato di Nizza, abbiamo preparato l’Unione all’adesione di nuovi Stati membri e chiarito il nostro impegno per un ulteriore approfondimento. Siamo riusciti a passare dall’unanimità alle decisioni a maggioranza in circa 35 ulteriori ambiti. Io e molti altri avremmo voluto maggiori progressi in ambito sociale e rispetto al terzo pilastro. Siamo riusciti a estendere la procedura di codecisione fino a includervi nuove materie nelle quali il Parlamento europeo, insieme con i governi nazionali, potrà assicurare la legittimazione democratica del processo decisionale. Sono decisioni importanti e siamo andati ben oltre i tre temi evidenziati ad Amsterdam. Quasi tutti – e sono certa che ne avremo diversi esempi oggi – convengono che la prossima Conferenza intergovernativa debba andare ben al di là di Nizza e che ciò renda ancor più necessario un vasto dibattito sul futuro dell’Europa. Un importante obiettivo deve essere quello di rendere i cittadini più partecipi del processo europeo. La Presidenza svedese, che, insieme con l’ormai imminente Presidenza belga, ha ricevuto l’incarico di avviare il dibattito, vi ha ottemperato con grande serietà."@it9 ". Madam President, honourable Members, the future of Europe is now being forged as the European Union composes itself ahead of its enlargement. We are concerned with the historical task of uniting Europe and welcoming the applicant states back into the European family. The common website that the Commission is running went live back in early March. It already contains contributions from many heads of state and government and plenty of comments from European citizens. The website will be expanded to encompass all eleven EU languages, and I hope that it will live on in the debate which will continue up to and in parallel with the Intergovernmental Conference. The institutions are also planning a number of common seminars and conferences. In addition, there are all the national initiatives that have been started, both in Member States and in applicant countries. We are now turning for the first time directly to the citizens of Europe in our preparations for an Intergovernmental Conference. Their hopes and expectations will undoubtedly extend further than the four institutional issues pointed out in Nice. I think this is a good thing. I believe that the debate on the future is primarily about policy, and secondarily about institutions. Before we attempt to define our tools, we must know what the tools are to be used for. At the same time, we must, of course, also conduct the arguments of principle concerning the nature and being of the Union. That is why, as President-in-Office of the Council, I welcome the more long-term visions that we are now beginning to see in the debate. It may be tempting to simplify the debate by looking too much at the terms themselves and too little at what the terms actually represent. For example, we see many people wanting to draw a clear dividing line between the radical ‘federalists’ and those who have more modest ambitions in respect of the institutional issues. However, each country has its own history and its own reference frameworks that help decide how the terms are viewed in that country. The very term ‘federalism’ is interpreted positively and as decentralisation in some countries, whilst it can be like a red rag to a bull and seen as centralisation in other countries. The same applies to the debate concerning a ‘constitution’. As quite a few people have said, the existing Treaties already form a kind of constitution. They contain provisions concerning the tasks that we are to have, the distribution of responsibility between different institutions and the rules of procedure. What is of interest is what the fundamental rules contain, not what we decide to call them. Similarly, a contradiction is often painted between those who believe that democratic legitimacy emanates from representatives elected by the populace in their own country and those who believe that it must be sought in a new political model of European cooperation. I believe that we must try to find different ways of strengthening the link between European policy and national policy. Democracy is not a zero sum game. I am convinced that we can do a lot to strengthen European democracy without rebuilding the Union from scratch. When the interaction between the European and the national level develops, then democracy is the winner and the influence of citizens is strengthened. We must get away from the artificial division between what is European and what is national. Both national and European parliamentarians have a direct mandate from the people. What is to prevent national parliamentarians appearing more regularly in the European Parliament and European parliamentarians more regularly in the national parliaments? The requirements for grassroots support and the extensive agenda will make special demands of the preparations for the next Intergovernmental Conference, and many people have said that we must find a more open way than previously. Some think that a small group of so-called wise men should table proposals. Such a group can work quickly, but at the same time this would mean that not all the countries could be represented. Many people, especially here in Parliament, have proposed that we should use an open forum similar to the convention that drew up the Charter of Fundamental Rights last year. However, quite a few countries have stressed that an open forum, a convention, must not restrict or forestall the debate with the citizens. Once an open forum has completed its work, the result must be subject to debate and comments, and grassroots support must be sought for it. If I may take a moment to speak as a Swedish President and Swedish Foreign Minister and not just as President-in-Office of the Council, I would like to say that I would wish us to be able to set up an open forum early in 2002. Such a forum should be given around a year to complete its work and have the task of submitting recommendations for matters to be included on the agenda of the Intergovernmental Conference and also of putting forward various suggestions in respect of the responses to, and viewpoints on, these issues. At the same time, it is important that the broad debate continues and that we also take on board what is happening in the national debates. One way of ensuring this may be to summarise the national debates and to report to the European Council every six months. It will also surely be necessary to have technical investigations carried out, since the matters addressed in Nice are fairly complicated. In summary, I believe – based on the discussions I have had with Member States and applicant countries – that it will be difficult to find an individual form of preparation that is appropriate to all issues. We need a combination. I believe that we need a convention, that we need technical preparations and that we need to report the national debates. In the western Balkans, the Union is doing everything to prevent new wars in Europe, a new Srebrenica or further ethnic cleansing. So far, we have been able to help prevent full-scale conflicts in the Former Yugoslav Republic of Macedonia and in southern Serbia. The EU’s future lies in coordinating foreign policy so that we can prevent armed conflicts. The Swedish Presidency will continue the discussions with the European Parliament alongside the deliberations in the Council. The resolution that you are adopting today – I would really like to thank Mr Méndez de Vigo and Mr Seguro – will be a very important contribution to that debate. This will naturally also form an important basis for the presidency when we present a report in Gothenburg. These issues will be given a prominent place there and hopefully contribute new impulses to the continued discussion. I now look forward to your viewpoints. The Union is also currently working on developing its cooperation with Africa. An EU troika is visiting West Africa at this moment. The responsibility and future of the EU also encompass a global responsibility. Cooperation is now being deepened in a number of areas in Europe. Europe must mean more than a market. Full employment, equality and social and economic balance are aims for the EU of the future. The Union’s ways of working are now being developed with the legislation on public access to documents and with the reform work within the institutions. The future of the EU lies in an open and democratic union. At the same time, we know that there is a lot left to do in respect of justice and free trade, the fight for human rights and work on environmental issues. The debate on the future is about how we can succeed in these issues of the future and how we can create institutions that make us successful. Through the Treaty of Nice we prepared the Union for new members joining and, at the same time, made clear our commitment to continued deeper cooperation. We succeeded in moving from unanimity to majority decisions in respect of a further thirty-five or so provisions. However, I myself – and many others like me – had hoped that we would have got further in respect of social matters and the third pillar. We also succeeded in extending the codecision-making procedure to encompass new areas in which the European Parliament, together with the national governments, can ensure that the decision-making process is democratically rooted. These were important decisions, and we succeeded in getting further than just the three matters that were selected in Amsterdam. At the same time, most people are agreed – and I am convinced that we will have many examples here today – that the next Intergovernmental Conference needs to go significantly further than Nice and that we therefore need this broad debate on the future of Europe. An important aim must be to make citizens more active participants in the European project. The Swedish Presidency which, together with the coming Belgian Presidency, has been given the task of getting this debate going has taken it very seriously."@lv10 "Mevrouw de Voorzitter, geachte afgevaardigden, de toekomst van Europa wordt getekend nu de Europese Unie zich op de uitbreiding voorbereidt. Wij staan voor de historische taak Europa te verenigen en de kandidaat-landen opnieuw op te nemen in de Europese familie. De gemeenschappelijke website, waarvoor de Commissie instaat, werd begin maart geopend. Er staan reeds bijdragen op van vele staatshoofden en regeringsleiders en heel wat reacties van Europese burgers. De website zal uitgebreid worden en in de elf EU-talen verschijnen. Ik hoop dat de geest ervan verder leeft in het debat dat de intergouvernementele conferentie voorafgaat en begeleidt. De instellingen hebben ook een aantal gezamenlijke seminars en conferenties gepland. Daarnaast zijn er nog alle opgestarte nationale initiatieven, zowel in de lidstaten als in de kandidaat-landen. Voor het eerst richten wij ons nu direct tot de Europese burgers in het kader van de voorbereiding van een intergouvernementele conferentie. Hun verwachtingen en wensen gaan beslist verder dan de vier institutionele kwesties die in Nice aan de orde waren. Dat vind ik goed. Ik denk dat het toekomstdebat in eerste instantie over het beleid moet gaan en in tweede instantie over de instellingen. Voordat wij proberen onze instrumenten te definiëren, moeten wij weten waartoe zij moeten dienen. Uiteraard moeten wij ook het principieel debat voeren over de aard en het wezen van de Unie. Daarom begroet ik als voorzitter van de Raad de langetermijnvisies die wij nu in het debat beginnen te horen. Het is verleidelijk het debat te vereenvoudigen door teveel aandacht aan de begrippen zelf te besteden en te weinig aan de inhoud ervan. Wij zien bijvoorbeeld dat velen een scherpe scheidingslijn willen trekken tussen de radicale "federalisten" en de mensen met meer gematigde opvattingen wat de institutionele kwesties betreft. Elk land heeft echter zijn eigen geschiedenis en achtergrond, die bepalend is voor de opvatting van deze begrippen. In sommige landen wordt het begrip federalisme positief opgevat en als decentralisering beschouwd, terwijl het in andere landen als een rode lap op een stier werkt en als centraliserend wordt ervaren. Hetzelfde geldt voor het debat over een grondwet. Zoals velen hebben opgemerkt, vormen de huidige verdragen reeds een soort grondwet. Zij bevatten bepalingen over de taken die ons zijn opgedragen, over de verdeling van de bevoegdheden tussen de verschillende instellingen en over procedureregels. De inhoud van de principeregels is belangrijk, niet de benaming. Op dezelfde manier wordt vaak een tegenstelling gezien tussen degenen die van oordeel zijn dat de democratische legitimiteit gevormd wordt door de volksvertegenwoordigers in de lidstaat en degenen die vinden dat deze in een nieuw politiek model voor de Europese samenwerking gezocht moet worden. Ik vind dat wij verschillende manieren moeten proberen te zoeken om de samenhang tussen Europees beleid en nationaal beleid te versterken. Democratie is geen spelletje. Ik ben ervan overtuigd dat wij veel kunnen doen om de Europese democratie te versterken zonder de fundamenten van de Unie te veranderen. Wanneer het samenspel tussen het Europese en het nationale niveau ontwikkeld wordt, wint de democratie en krijgen de burgers meer invloed. Wij moeten korte metten maken met de kunstmatige scheiding tussen Europees en nationaal. Zowel nationale als Europese parlementsleden hebben een rechtstreeks mandaat van de bevolking. Wat belet dat nationale parlementsleden regelmatiger in het Europees Parlement en leden van het Europees Parlement regelmatiger in de nationale parlementen verschijnen? De eis tot democratische verankering en de uitgebreide agenda stellen bijzondere eisen aan de voorbereiding van de volgende intergouvernementele conferentie. Van verschillende kanten wordt geopperd dat wij een opener aanpak moeten zoeken dan vroeger. Sommigen vinden dat een kleine groep van zogenaamde wijze mannen voorstellen moet indienen. Zo'n beperkte groep kan snel werken, maar het zou ook betekenen dat niet alle landen vertegenwoordigd zijn. Vele stemmen, vooral in het Parlement, gaan op voor een open forum naar analogie van de conventie die vorig jaar het Handvest voor de grondrechten heeft uitgewerkt. Vele landen hebben echter beklemtoond dat een open forum of conventie het debat met de burgers niet mag beperken noch verhinderen. Nadat de werkzaamheden van het open forum zijn beëindigd, moet het resultaat worden voorgelegd voor een debat, voor commentaar en verankering. Om even als Zweeds voorzitter en Zweeds minister van Buitenlandse Zaken en niet alleen als voorzitter van de Raad te spreken, zou ik graag willen dat wij begin 2002 een open forum konden starten. Zo'n forum zou ongeveer gedurende een jaar moeten werken en zou als taak moeten krijgen om agendapunten van de intergouvernementele conferentie voor te stellen en eveneens om antwoorden en standpunten te formuleren betreffende deze agendapunten. Het is tevens belangrijk dat een breed debat wordt voortgezet en dat wij ook de nationale debatten volgen. Dit laatste kan bijvoorbeeld gebeuren door een samenvatting van de nationale debatten te maken en elk semester aan de Europese Raad daarover verslag uit te brengen. Enig technisch onderzoek zal beslist ook noodzakelijk zijn, want de problemen die in Nice behandeld werden, zijn zeer ingewikkeld. Naar aanleiding van de discussies die ik met de lidstaten en kandidaat-landen heb gevoerd, denk ik ten slotte dat het moeilijk wordt om een enkele voorbereidingsmethode te vinden die voor alle problemen geschikt is. Een combinatie van methodes is wenselijk. Naar mijn mening zijn er een conventie, technische voorbereidingen en nationale debatten nodig. In de westelijke Balkan doet de Unie alles om nieuwe oorlogen, een nieuw Srebrenica of een nieuwe etnische zuivering in Europa te vermijden. Tot nog toe hebben wij grootschalige conflicten in de voormalige Joegoslavische republiek Macedonië en in Zuid-Servië kunnen helpen vermijden. De toekomst van de EU bestaat erin het buitenlands beleid te coördineren om gewapende conflicten te vermijden. Het Zweeds voorzitterschap zal de gesprekken met het Europees Parlement parallel met de beraadslagingen in de Raad voortzetten. De resolutie die vandaag is aangenomen – daarvoor dank ik de heren Méndez de Vigo en Seguro – zal een belangrijke bijdrage aan het debat vormen. Het zal ook een belangrijke basis zijn voor het voorzitterschap wanneer wij in Göteborg een verslag moeten voorleggen. Deze zaken zullen daar bijzondere aandacht krijgen en hopelijk geven zij het debat nieuwe impulsen. Ik kijk ernaar uit uw standpunten te horen! De Unie breidt momenteel ook de samenwerking met Afrika uit. Op dit ogenblik brengt de EU-trojka een bezoek aan West-Afrika. De verantwoordelijkheid en de toekomst van de EU heeft een wereldwijde dimensie. In Europa wordt de samenwerking op een aantal gebieden verdiept. Volledige werkgelegenheid, gelijke behandeling van mannen en vrouwen en een sociaal en economisch evenwicht zijn de doelstellingen voor de toekomstige EU. De werking van de Unie wordt verder ontwikkeld met de wetgevende tekst over de toegang van het publiek tot documenten van de instellingen en met de hervormingen binnen de instellingen. De toekomst van de Unie is een open en democratische Unie. Wij weten tevens dat er nog veel gedaan moet worden op het gebied van een rechtvaardige en vrije handel, de strijd voor de mensenrechten en het milieu. Het debat over de toekomst moet een antwoord bieden op de vraag hoe wij deze toekomstproblemen zullen oplossen en hoe onze instellingen eruit moeten zien om deze taak aan te kunnen. Met het Verdrag van Nice hebben wij de Unie voorbereid op de toetreding van nieuwe leden en werd het engagement voor een verdere verdieping vastgelegd. Voor ongeveer vijfendertig gebieden slaagden wij erin de vereiste unanimiteit door meerderheidsbesluiten te vervangen. Zoals vele anderen, had ik persoonlijk gehoopt dat wij verder hadden kunnen gaan op sociaal gebied en op het gebied van aangelegenheden die onder de derde pijler thuishoren. Wij zijn er ook in geslaagd de medebeslissingsprocedure naar nieuwe gebieden uit te breiden, zodat het Europees Parlement samen met de nationale regeringen de democratische verankering van het besluitvormingsproces kan garanderen. Dit waren belangrijke beslissingen en wij hebben meer bereikt dan de drie punten die in Amsterdam waren vooropgesteld. De meesten zijn het er echter over eens dat de volgende intergouvernementele conferentie veel verder moet gaan dan Nice - ik ben ervan overtuigd dat wij vandaag vele opmerkingen in die zin zullen horen - en dat een breed debat over de toekomst van Europa daarom noodzakelijk is. Een belangrijke doelstelling moet zijn dat wij de betrokkenheid van de burgers bij het Europese project verhogen. Het Zweeds voorzitterschap, dat samen met het toekomstig Belgisch voorzitterschap de opdracht kreeg het debat op gang te brengen, heeft dit zeer serieus opgevat."@nl2 ". Senhora Presidente, Senhores Deputados, o futuro da Europa está agora a ser construído, com a UE unida para o alargamento. Unificar a Europa e dar as boas­vindas aos países candidatos, no seu regresso ao seio da família europeia, constitui uma missão histórica. O sítio Internet comunitário gerido pela Comissão está aberto desde o início de Março. Já lá se encontram contribuições de muitos Chefes de Estado e de Governo e uma grande quantidade de comentários de cidadãos europeus. O sítio irá desenvolver-se até incluir as onze línguas comunitárias, e espero que nele se trave o debate que prosseguirá até à Conferência Intergovernamental e em paralelo com esta. As instituições estão também a planear uma série de seminários e conferências comuns. A estas virão somar-se todas as iniciativas nacionais em curso, tanto nos Estados­Membros como nos países candidatos. É a primeira vez que nos dirigimos directamente aos cidadãos da Europa, no âmbito da preparação de uma Conferência Intergovernamental. As expectativas e esperanças dos cidadãos irão certamente estender-se para além das quatro questões institucionais enunciadas em Nice. Penso que isto é positivo. Considero que o debate sobre o futuro incide, em primeiro lugar, sobre as questões políticas e, em segundo lugar, sobre as instituições. Antes de procurarmos escolher as nossas ferramentas, importa sabermos o que queremos fazer com elas. Ao mesmo tempo, temos, naturalmente, de travar também as discussões de princípio sobre o carácter e a essência da União. É por esse motivo que, na qualidade de Presidente do Conselho em exercício, me congratulo por ver que começam a surgir no debate perspectivas de mais longo prazo. Pode existir a tentação de simplificar o debate dando muita atenção às palavras em si e pouca aos conceitos a que elas, efectivamente, se referem. Vemos, por exemplo, muita gente que pretende traçar uma clara linha de demarcação entre os "federalistas" radicais e aqueles que têm ambições mais modestas em relação às questões institucionais. No entanto, cada país tem a sua história e os seus quadros de referências, que também determinam o entendimento neles dado a determinadas palavras. O próprio termo "federalismo" é interpretado em alguns países de forma positiva, no sentido da descentralização, enquanto que, noutros, é vista como sinal de perigo e interpretado no sentido da centralização. O mesmo se aplica ao debate sobre a "Constituição". Os Tratados existentes já constituem, como muitos já observaram, uma espécie de Constituição. Contêm disposições sobre o que devem ser as nossas missões, sobre a divisão de responsabilidades entre as várias instituições e sobre regras de procedimento. O que interessa é o conteúdo das regras fundamentais e não os nomes que lhes damos. Da mesma maneira, aponta-se frequentemente uma contradição entre aqueles que entendem que a legitimidade democrática passa pelos que foram eleitos pelos povos dos seus próprios países e os que entendem que essa legitimidade tem de ser encontrada num novo modelo político para a cooperação europeia. Penso que devemos tentar encontrar diferentes formas de fortalecer os laços entre a política europeia e a política nacional. A democracia não é linear. Estou convencida de que podemos fazer muito para fortalecer a democracia europeia, sem termos de reconstruir a União desde os seus alicerces. O desenvolvimento da sintonia entre os níveis europeu e nacional beneficiará a democracia e reforçará o poder de influência dos cidadãos. Temos de ultrapassar a divisão artificial entre o que é europeu e o que é nacional. Tanto os deputados nacionais como os deputados europeus receberam um mandato popular directo. O que é que impede os deputados nacionais de aparecerem mais regularmente no Parlamento Europeu e os deputados europeus de irem mais frequentemente aos parlamentos nacionais? A necessidade de ligação ao eleitorado e a extensão da ordem do dia vão colocar exigências especiais aos trabalhos preparatórios da próxima Conferência Intergovernamental e muitos já defenderam que temos de encontrar formas de trabalho mais abertas do que as anteriores. Alguns entendem que deveria ser um pequeno grupo de chamados sábios a apresentar propostas. Um tal grupo poderia trabalhar mais depressa, mas implicaria também que nele não poderiam estar representados todos os países. Muitos propõem, nomeadamente neste Parlamento, que se recorra a um fórum aberto, do tipo da convenção que, no ano passado, elaborou a Carta dos Direitos Fundamentais. Vários países salientaram, no entanto, que um fórum aberto não poderá minimizar nem antecipar-se ao debate com os cidadãos. Depois da conclusão dos trabalhos do fórum, os seus resultados devem ser objecto de debate, de comentários e de aprofundamento. Se me é permitido falar, por instantes, como membro da Presidência sueca e como ministra dos Negócios Estrangeiros da Suécia, e não apenas como Presidente do Conselho, direi que gostaria muito que pudéssemos promover um fórum aberto em princípios de 2002. Esse fórum deveria funcionar durante cerca de um ano, com a missão de formular recomendações sobre as questões que deveriam integrar a ordem do dia da Conferência Intergovernamental e de apresentar propostas de soluções e pontos de vista sobre essas questões. Ao mesmo tempo, é importante que prossiga o debate alargado e que prestemos também atenção ao que se passa nos debates nacionais. Uma forma de assegurar essa informação poderá ser a de elaborar resumos dos debates nacionais, para apresentar ao Conselho Europeu no fim de cada semestre. Certamente que serão também necessários estudos técnicos, porque as questões enunciadas em Nice são bastante complexas. Em conclusão, e pelas discussões que tive com os Estados­Membros e os países candidatos, penso que irá ser difícil encontrar um único método que seja adequado para todas as questões. Precisamos de uma combinação de métodos. Penso que precisamos de uma convenção, que precisamos de preparação técnica e que precisamos de dar informação sobre os debates nacionais. Nos Balcãs Ocidentais, a União está a fazer tudo para evitar novas guerras na Europa, uma nova Srebrenica ou uma nova limpeza étnica. Até agora, temos conseguido contribuir para evitar conflitos em grande escala na Antiga República Jugoslava da Macedónia e no sul da Sérvia. O futuro da UE reside na coordenação das políticas externas, para podermos prevenir conflitos armados. A Presidência sueca irá prosseguir as discussões com o Parlamento Europeu, paralelamente às do Conselho. A resolução que hoje for aqui aprovada – e quero agradecer sinceramente aos senhores deputados Méndez de Vigo e Seguro – será um contributo muito importante para o debate. Constituirá também, naturalmente, uma importante base de trabalho para a Presidência, na elaboração do relatório a apresentar em Gotemburgo. Estas questões ocuparão um lugar de destaque e esperamos que tragam novos impulsos no prosseguimento da discussão. Fico agora atenta aos vossos pontos de vista! A União está também a desenvolver a cooperação com África. Uma tróica da UE encontra-se neste momento em visita à África Ocidental. A responsabilidade da UE e o futuro da União envolvem também uma responsabilidade global. A cooperação está a aprofundar-se na Europa, numa série de domínios. A Europa tem de ser mais do que um mercado. Pleno emprego, igualdade de oportunidades e equilíbrio social e económico são objectivos para a UE de amanhã. As formas de trabalhar da UE estão agora a evoluir, com o texto legislativo sobre o acesso do público aos documentos e com a reforma no seio das instituições. O futuro da UE reside numa União aberta e democrática. Todavia, sabemos que ainda há muito por fazer nos domínios do comércio justo e livre, da luta pelos direitos humanos e do trabalho em torno das questões do ambiente. O que está em causa nos debates sobre o futuro é o modo como conseguiremos enfrentar estes problemas e como iremos criar instituições que nos permitam enfrentá-los com sucesso. Com o Tratado de Nice, preparámos a União para a adesão de novos membros e, ao mesmo tempo, deixámos claro o nosso compromisso de um continuado aprofundamento. Conseguimos passar da regra da unanimidade para a da decisão por maioria em relação a mais cerca de trinta e cinco disposições. No entanto, como muitos outros, eu própria desejaria que tivéssemos ido mais longe no domínio social e no do terceiro pilar. Conseguimos igualmente alargar o âmbito do processo de co-decisão, aplicando-o a novos domínios, nos quais o Parlamento Europeu, juntamente com os governos nacionais, poderão reforçar a legitimidade democrática dos processos de decisão. Estas foram decisões importantes, e conseguimos mesmo ir mais além dos que as três questões definidas no Tratado de Amesterdão. No entanto, quase todos estamos de acordo – e acredito que muitos o manifestarão aqui hoje – em que a próxima Conferência Intergovernamental tem de ir significativamente mais longe do que foi a de Nice e que, para tanto, necessitamos deste amplo debate sobre o futuro da Europa. Um objectivo importante tem de ser o de tornar os cidadãos mais participativos no projecto europeu. A Presidência sueca, que, juntamente com a próxima Presidência belga, foi encarregada de promover o debate, encarou essa tarefa com a máxima seriedade."@pt11
lpv:unclassifiedMetadata	"(Aplausos)"12,11 "(Applaudissements)"6 "(Applaus)"2 "(Applause)"10,10,3 "(Applåder)"13 "(Beifall)"7 "(Bifald)"1 "(Suosionosoituksia)"5 "(Χειροκροτήματα)"8 "Applausi"9 "Consejo"12,12 "Lindh"13,12 "forum"9 "rådet"13 "trojka"9 "web"9

Named graphs describing this resource:

The resource appears as object in 2 triples

Context graph