Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-04-04-Speech-3-136"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20010404.6.3-136"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Monsieur le Président, concernant l'aide aux pays en développement, en particulier à ceux qu'on dit moins avancés, quel est le constat ?
Ce constat, on le fait depuis tout à l'heure. Le mandat de la troisième conférence des Nations unies touche notamment à l'aide publique au développement, à la dette et aux échanges. Dans ce contexte, nous ne devons pas éluder la constatation suivante : les engagements pris pour la décennie précédente n'ont pas été remplis. On l'a souvent dit, mais il faut le répéter, la baisse des flux de l'aide publique au développement est inadmissible. Ils ont ainsi diminué de près de la moitié au cours de la décennie pour tomber à seulement 0,05 % du PNB des donateurs, bien loin de l'objectif de 0,7 % fixé par l'ONU. En Europe, seuls les pays du Nord respectent cet engagement. De plus, la part de cette aide publique au développement consacrée à l'infrastructure économique et au secteur de la production a diminué.
Quel avenir pour ces pays s'ils ne peuvent atteindre un niveau de développement qui leur permette de faire des choix réellement indépendants ? Il ne faut pas chercher plus loin les raisons des résultats obtenus. La seule évocation de la chute de l'espérance de vie à 51 ans donne l'ampleur du désastre. Derrière les rapports d'experts, il y a des hommes et des femmes qui vivent dans un dénuement extrême : 614 millions de personnes, soit un dixième de la population mondiale, qui vivent avec moins de 2 dollars par jour.
Pire, les pays les moins avancés s'enfoncent dans une spirale infernale, comme l'écrit la CNUCED, un cercle vicieux de la régression économique, des tensions sociales et de la violence qui se renforcent mutuellement. Ainsi, la part du secteur manufacturier dans leur PIB n'a pas augmenté, elle a même régressé dans certains cas. Les PMA restent souvent tributaires de l'exportation de seulement un ou deux produits de base. Or, les capacités de production ont été affaiblies dans certains pays. Ainsi, le comité préparatoire de la troisième conférence note même que, bien souvent, les industries créées pour approvisionner le marché intérieur ont été éliminées par la concurrence de plus en plus âpre des importations qui accompagne la libéralisation des échanges.
La troisième conférence des Nations unies ne doit pas être une grand-messe de plus et je crois que l'Union européenne, hôte du sommet en quelque sorte, devrait contribuer à ce qu'il n'en soit pas ainsi. L'autorité politique de l'Europe se gagne dans sa capacité à faire face à une mondialisation dévorante, qui ne serait régie que par les seules lois du commerce et de l'argent. L'efficacité de sa politique de développement se mesure aux actes concrets et il y a des pistes qui restent à explorer d'urgence : l'annulation de la dette ; agir sans délai pour que soit reconnu, par exemple, le droit des pays frappés par le sida de fabriquer et de commercialiser les médicaments nécessaires ; contribuer au développement décisif des capacités humaines par des services publics de formation performants ; aider ces pays à assurer leur autonomie alimentaire.
Je crois que le développement ne se résume pas à organiser des rapports commerciaux..."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, hvad er faktum med hensyn til bistanden til udviklingslandene og navnlig til de såkaldte mindst udviklede lande?
Vi har lige hørt dette faktum. Mandatet for FN's tredje konference omfatter især den offentlige bistand til udvikling, gæld og handel. I denne forbindelse kan vi ikke komme uden om følgende konstatering: De forpligtelser, der blev indgået i forrige årti, er ikke blevet overholdt. Det er blevet sagt ofte, men det bør gentages. Nedsættelse af den offentlige udviklingsbistand er uacceptabel. Bistanden er således nedsat med mere end halvdelen i løbet af 10 år og er kun 0,05% af bidragydernes BNP, hvilket er langt fra målet på 0,7%, der er fastsat af FN. I Europa har kun de skandinaviske lande overholdt forpligtelserne. Desuden er andelen af den offentlige udviklingsbistand til den økonomiske infrastruktur og produktionssektoren faldet.
Hvilken fremtid har disse lande, hvis de ikke kan nå et udviklingsniveau, der gør det muligt at træffe egentlige uafhængige valg? Man skal ikke lede længe efter grunden til de opnåede resultater. Alene faldet i gennemsnitsalderen til 51 år viser katastrofens omfang. Bag eksperternes rapporter findes mænd og kvinder, der lever i ekstrem fattigdom. 614 millioner mennesker eller 1/10 af verdens befolkning har mindre end to dollars om dagen.
Det værste er, at de mindst udviklede lande er fanget i en forfærdelig spiral, som UNCTAD beskriver. Det er en ond cirkel af økonomisk tilbagegang, sociale spændinger og vold, der forstærkes gensidigt. Således er forarbejdningssektorens andel i landenes BNP ikke steget, den er endda faldet i visse tilfælde. De mindst udviklede lande er ofte afhængige af eksport af en eller to råvarer, men produktionskapaciteten er svækket i visse lande. Således bemærker det forberedende udvalg for den tredje konference endda, at de industrier, der skal forsyne det interne marked, ofte er blevet udryddet af den stadig mere bitre importkonkurrence, der er et resultat af liberaliseringen af handlen.
FN's tredje konference må ikke blive endnu en højmesse, og jeg mener, at EU, der på en måde er vært ved topmødet, bør bidrage til, at det ikke går sådan. Europa vinder sin politiske autoritet ved at turde møde en grådig globalisering, der kun styres af markedslovene og penge. Udviklingspolitikken skal måles i konkrete handlinger, og der er metoder, der bør undersøges hurtigt, som annullering af gælden, øjeblikkelig indgriben med henblik på at give lande, der er ramt af f.eks. aids, lov til at fremstille og sælge den nødvendige medicin, bidrag til den betydningsfulde udvikling af menneskelige ressourcer gennem offentlige tjenester til effektive uddannelser og hjælp til disse lande til at sikre en fødevaremæssig uafhængighed.
Jeg mener ikke, at udvikling blot er at organisere handelsmæssige forbindelser ..."@da1
"Herr Präsident, was müssen wir bezüglich der Hilfe für die Entwicklungsländer, und insbesondere für die am wenigsten entwickelten Länder, feststellen?
Heute wurde bereits mit der Bestandsaufnahme begonnen. Das Mandat der dritten UN-Konferenz bezieht sich vor allem auf die staatliche Entwicklungshilfe, die Schuldenfrage und die Handelsbeziehungen. In diesem Zusammenhang dürfen wir folgende Feststellung nicht außer Acht lassen: Die Versprechen in Bezug auf das vorangegangene Jahrzehnt wurden nicht eingehalten. Es kann gar nicht oft genug betont werden, dass der Rückgang der staatlichen Entwicklungshilfe nicht hingenommen werden kann. Sie wurde im Laufe des letzten Jahrzehnts nahezu halbiert, und liegt nun bei nur noch 0,05 % des BSP der Geberländer und erreicht somit bei weitem nicht die von der UNO festgelegte Zielvorgabe von 0,7 %. In Europa halten sich lediglich die Länder des Nordens an diese Vereinbarung. Außerdem ist der Anteil dieser staatlichen Entwicklungshilfe zu Gunsten der wirtschaftlichen Infrastruktur und des Produktionssektors zurückgegangen.
Wie sieht die Zukunft dieser Länder aus, wenn sie keinen Entwicklungsstand erreichen können, der ihnen wirklich unabhängige Entscheidungen ermöglicht? Die Gründe für die Ergebnisse dieser Politik liegen auf der Hand. Allein der Hinweis auf die Verringerung der Lebenserwartung auf 51 Jahre verdeutlicht das Ausmaß der Katastrophe. Hinter den Expertenberichten stehen Frauen und Männer, die in extremer Armut leben, denn 614 Millionen Menschen, also ein Zehntel der Weltbevölkerung, müssen mit weniger als 2 Dollar pro Tag auskommen.
Schlimmer noch, die am wenigsten entwickelten Länder geraten immer mehr in einen Teufelskreis, wie es die UNCTAD formulierte, aus wirtschaftlichem Abschwung, sozialen Spannungen und Gewalt, die sich gegenseitig verstärken. So hat sich beispielsweise der Anteil des gewerblichen Sektors am BIP dieser Länder nicht erhöht; in einigen Fällen ist er sogar zurückgegangen. Die am wenigsten entwickelten Länder bleiben häufig weiterhin auf den Export von nur einem oder zwei Grunderzeugnissen angewiesen. Nun haben sich aber die Produktionskapazitäten in einigen Ländern verringert. Der Vorbereitungsausschuss der dritten UN-Konferenz weist in diesem Zusammenhang sogar darauf hin, dass die Industrien, die zur Versorgung des Binnenmarkts geschaffen wurden, infolge des immer unerbittlicheren Importwettbewerbs im Zuge der Liberalisierung des Handelsverkehrs ausgeschaltet wurden.
Die dritte UN-Konferenz darf nicht bloß eine weitere Großveranstaltung darstellen, und meines Erachtens sollte sich die Europäische Union, die gewissermaßen als Gastgeber dieses Gipfels fungiert, dafür einsetzen, dass eben dies nicht passiert. Die politische Autorität Europas erwächst aus ihrer Fähigkeit zum Widerstand gegen eine verheerende Globalisierung, die einzig und allein von den Gesetzen des Kommerz und des Geldes regiert wird. Die Effizienz unserer Entwicklungspolitik zeigt sich im konkreten Handeln, und einige Lösungswege müssen dringend geprüft werden, wie etwa der Schuldenerlass oder Sofortmaßnahmen, damit beispielsweise das Recht der von Aids heimgesuchten Länder auf Herstellung und Vermarktung der erforderlichen Medikamente anerkannt wird. Des Weiteren müssen wir zur entscheidenden Entwicklung der menschlichen Fähigkeiten mit Hilfe von leistungsfähigen öffentlichen Ausbildungsstätten beitragen und diese Länder bei der Erreichung der Selbstversorgung mit Lebensmitteln unterstützen.
Meiner Ansicht nach ist es bei der Entwicklungshilfe nicht allein mit dem Aufbau von Handelsbeziehungen getan..."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, όσον αφορά την βοήθεια προς τις αναπτυσσόμενες χώρες, ειδικά αυτές που αποκαλούμε λιγότερο προηγμένες, ποια είναι η διαπίστωση;
Τη διαπίστωση αυτή την κάνουμε εδώ και λίγη ώρα. Η εντολή της τρίτης διάσκεψης των Ηνωμένων Εθνών αφορά κυρίως τη δημόσια βοήθεια για την ανάπτυξη, το χρέος και τις συναλλαγές. Στο πλαίσιο αυτό, δεν πρέπει να αποφύγουμε την ακόλουθη διαπίστωση: οι δεσμεύσεις που αναλήφθηκαν για την προηγούμενη δεκαετία δεν έχουν εκπληρωθεί. Το είπαμε επανειλημμένα, αλλά πρέπει να το επαναλάβουμε, η μείωση των ροών της δημόσιας αναπτυξιακής βοήθειας είναι απαράδεκτη. Μειώθηκαν περίπου κατά το ήμισυ στη διάρκεια της δεκαετίας για να φθάσουν μόλις στο 0,05% του ΑΕΠ των χορηγών, πολύ μακριά από το στόχο του 0,7% που έχει καθορίσει ο ΟΗΕ. Στην Ευρώπη, μόνον οι χώρες του Βορρά τηρούν αυτή τη δέσμευση. Επιπλέον, το μερίδιο της δημόσιας αναπτυξιακής βοήθειας που προορίζεται για τις οικονομικές υποδομές και για τον τομέα της παραγωγής έχει μειωθεί.
Ποιο είναι το μέλλον των χωρών αυτών αν δεν μπορούν να επιτύχουν ένα επίπεδο ανάπτυξης που να τους επιτρέπει να κάνουν πραγματικά ανεξάρτητες επιλογές; Δεν πρέπει να αναζητούμε μακρύτερα τις αιτίες των επιτευχθέντων αποτελεσμάτων. Η αναφορά και μόνο της μείωσης του προσδόκιμου ζωής στα 51 χρόνια προσδιορίζει το μέγεθος της καταστροφής. Πίσω από τις εκθέσεις των εμπειρογνωμόνων, υπάρχουν άνδρες και γυναίκες που ζουν σε απόλυτη ένδεια: 614 εκατομμύρια άτομα, δηλαδή το ένα δέκατο του παγκόσμιου πληθυσμού, ζουν με λιγότερα από 2 δολάρια ημερησίως.
Ακόμη χειρότερα, οι λιγότερο ανεπτυγμένες χώρες βυθίζονται σε ένα φαύλο κύκλο, όπως γράφει στην έκθεσή της η Διάσκεψη των Ηνωμένων Εθνών για το Εμπόριο και την Ανάπτυξη (UNCTAD), ένα φαύλο κύκλο οικονομικής ύφεσης, κοινωνικών εντάσεων και βίας που ενισχύουν η μια την άλλη. Έτσι, το μερίδιο συμμετοχής του μεταποιητικού τομέα στο ΑΕγχΠ τους δεν αυξήθηκε, αλλά σε ορισμένες περιπτώσεις μειώθηκε κιόλας. Η οικονομία των ΛΑΧ εξαρτάται συχνά από τις εξαγωγές μόνο ενός ή δύο βασικών προϊόντων. Επίσης, η παραγωγική ικανότητα αποδυναμώθηκε σε ορισμένες χώρες. Έτσι, η προπαρασκευαστική επιτροπή της τρίτης διάσκεψης σημειώνει επίσης ότι, πολύ συχνά, οι βιομηχανίες που δημιουργήθηκαν για να τροφοδοτούν την εσωτερική αγορά εξολοθρεύτηκαν από τον ολοένα και σκληρότερο ανταγωνισμό των εισαγωγών που συνοδεύει την ελευθέρωση των συναλλαγών.
Η τρίτη διάσκεψη των Ηνωμένων Εθνών δεν πρέπει να είναι μια επιπλέον ιεροτελεστία και πιστεύω ότι η Ευρωπαϊκή Ένωση, που φιλοξενεί κατά κάποιο τρόπο τη διάσκεψη, θα έπρεπε να συμβάλει στο να μην αποτελέσει κάτι τέτοιο. Το πολιτικό κύρος της Ευρώπης κερδίζεται στην ικανότητά της να ανταπεξέλθει σε μια υπερβολική παγκοσμιοποίηση, η οποία διέπεται μόνον από τους νόμους του εμπορίου και του χρήματος. Η αποτελεσματικότητα της αναπτυξιακής πολιτικής της μετριέται με συγκεκριμένες δράσεις και υπάρχουν πεδία τα οποία πρέπει να διερευνηθούν επειγόντως: η διαγραφή του χρέους, το να δράσουμε εγκαίρως έτσι ώστε να αναγνωριστεί το δικαίωμα των χωρών που έχουν πληγεί από το AIDS να παρασκευάζουν και να εμπορεύονται τα αναγκαία φάρμακα, το να συμβάλουμε στην αποφασιστική ανάπτυξη των ανθρώπινων δεξιοτήτων με αποδοτικές δημόσιες υπηρεσίες κατάρτισης, το να βοηθήσουμε αυτές τις χώρες να διασφαλίσουν την διατροφική τους αυτονομία.
Πιστεύω ότι η ανάπτυξη δεν περιορίζεται στην οργάνωση των εμπορικών σχέσεων·"@el8
"Mr President, on the subject of aid to developing countries, and in particular to those known as the least-developed countries, what are the facts?
We discovered these facts just now. The mandate for the third UN conference covers, in particular, public development aid, debt and trade. In that case, we must not try to evade the following conclusion, namely that the commitments made for the preceding decade have not been fulfilled. It has often been said, but it is necessary to repeat it, that the decrease in the flow of public development aid is unacceptable. It has dwindled by almost half during the last decade, falling to only 0.05% of the GDP of the donor countries, far below the 0.7% objective set by the UN. In Europe, only the northern countries are meeting this commitment. Moreover, the proportion of this public development aid that is spent on economic infrastructure and the production sector has also been reduced.
What does the future hold for these countries, if they cannot achieve a level of development which will enable them to make choices that are truly independent? There is no need to seek further afield for the reasons for the results that have been obtained. The mere mention of the fall in life expectancy to 51 years gives an indication of the size of the disaster. Behind the experts’ reports there are men and women who are living in extreme poverty: 614 million people, or one tenth of the world’s population, who live on less than two dollars a day.
Worse that this, as UNCTAD reports, the least-developed countries are caught in a downward spiral and a vicious circle of economic regression, social tensions and violence, which all reinforce one another. Thus the proportion of their GDP accounted for by the manufacturing sector has not increased, and in some cases it has even decreased. The LDCs are still, in many cases, exporters of only one or two basic products. Production capacity has been reduced in some countries. For example, the committee that is preparing for the third conference has even noted that very often the industries created to supply the internal market have been forced out of the market by the increasingly keen competition from imports which is the result of liberalising trade.
The third UN conference must not be just another ritual gathering, and I believe that the European Union, which is to some extent hosting the summit, should help to make sure that it does not turn into one. Europe’s political authority is achieved from its capacity to stand up to an all-consuming globalisation governed only by the laws of commerce and of money. The effectiveness of its development policy is measured by practical action, and there are avenues which still need to be explored as a matter of urgency, such as debt cancellation, the need for urgent action to recognise the right of countries hit by AIDS to manufacture and sell the necessary medicines, the need for high-quality public education services to contribute to the crucial development of human capabilities, and the need to help these countries to become self-sufficient in food.
I believe that development cannot be summed up simply as the organisation of trading relations..."@en3
"(FR) Señor Presidente, en cuanto a la ayuda a los países en desarrollo, en concreto a los que se denomina menos avanzados, ¿cuál es el balance?
El balance se está haciendo desde hace un rato. El mandato de la Tercera Conferencia de las Naciones Unidas afecta particularmente a la ayuda pública al desarrollo, a la deuda y a los intercambios. En este contexto, no debemos eludir la siguiente observación: los compromisos establecidos para la década anterior no se han cumplido. Se ha dicho con frecuencia, pero hay que repetirlo: la reducción de los flujos de ayuda pública al desarrollo es inadmisible. Así, se han reducido cerca de un 50% a lo largo de la década, cayendo hasta un ínfimo 0,05 % del PNB de los donantes, muy lejos del objetivo del 0,7 % fijado por la ONU. En Europa, los Países Nórdicos son los únicos que respetan este compromiso. Además, la parte de esta ayuda pública al desarrollo destinada a la infraestructura económica y al sector productivo se ha reducido.
¿Qué futuro espera a estos países, si no pueden alcanzar un grado de desarrollo que les permita elegir de una forma realmente independiente? No debemos ir más allá en la búsqueda de la explicación de los resultados obtenidos. La simple mención de la caída de la esperanza de vida a 51 años da una idea de la magnitud del desastre. Tras los informes de los expertos, hay hombres y mujeres que viven en una indigencia extrema: 614 millones de personas, es decir, la décima parte de la población mundial, que viven con menos de dos dólares diarios.
Peor aún, los países menos avanzados se hunden en una espiral infernal, tal y como escribe la CNUCED, un círculo vicioso de regresión económica, de tensiones sociales y de violencia, que se refuerzan mutuamente. Así, la cuota del sector manufacturero en su PIB se ha estancado, y en algunos casos incluso ha disminuido. Con frecuencia, los PMA dependen de la exportación de uno o dos productos de base exclusivamente. Ahora bien, en algunos países, las capacidades productivas se han visto debilitadas. Así, el Comité Preparatorio de la Tercera Conferencia subraya incluso que, muy a menudo, las industrias creadas para abastecer al mercado interior han sido eliminadas por la competencia cada vez más dura de las importaciones que acompaña a la liberalización de los intercambios.
La Tercera Conferencia de las Naciones Unidas no debe ser nuevamente una simple letanía y creo que la Unión Europea, de alguna manera anfitriona de la Cumbre, debería contribuir a que esto no ocurra. La autoridad política de Europa se gana con la capacidad de afrontar una mundialización devoradora, que no se regirá más que por las leyes del comercio y del dinero. La eficacia de su política de desarrollo se mide por los actos concretos, y hay líneas que deben ser exploradas urgentemente: la anulación de la deuda; actuar sin demora para que se reconozca, por ejemplo, el derecho de los pueblos afectados por el SIDA a fabricar y a comercializar los medicamentos necesarios; contribuir al desarrollo decisivo de las capacidades humanas a través de servicios públicos de formación eficaces; ayudar a estos países a garantizar su autonomía alimentaria.
Creo que el desarrollo no se limita a organizar relaciones comerciales..."@es12
"Arvoisa puhemies, mikä on kehitysavun tilanne erityisesti vähiten kehittyneissä maissa?
Tilannekatsaus on tehty äskettäin. Yhdistyneiden Kansakuntien kolmannen konferenssin mandaatti koskee erityisesti julkista kehitysapua, velkaa ja kauppavaihtoa. Tässä tilanteessa meidän ei pidä kiertää erästä asiaa: edellisiä kymmentä vuotta koskevia sitoumuksia ei ole täytetty. Tämä on sanottu jo monesti, mutta se on toistettava nytkin: julkisen kehitysavun vähenemistä ei voida hyväksyä. Kehitysapu on kymmenessä vuodessa vähentynyt lähes puolella ja se on nykyisin vain 0,05 prosenttia rahoittajien BKT:stä, mikä on todella kaukana YK:n asettamasta 0,7 prosentin tavoitteesta. Euroopassa vain Pohjoismaat täyttävät tämän sitoumuksen. Lisäksi on vähentynyt se julkisen kehitysavun osa, joka on tarkoitettu taloudellisen infrastruktuurin ja tuotantoalan kehittämiseen.
Millainen tulevaisuus näillä mailla on odotettavissa, jos ne eivät pysty saavuttamaan sellaista kehityksen tasoa, jotta ne voisivat tehdä todella itsenäisiä päätöksiä? Syitä saatuihin tuloksiin ei tarvitse etsiä kovin kaukaa. Jo eliniän odotuksen putoaminen 51 vuoteen antaa mielikuvan katastrofin laajuudesta. Asiantuntijoiden tekemien selvitysten takaa löytyy miehiä ja naisia, jotka elävät äärimmäisessä puutteessa: 614 miljoonaa ihmistä eli kymmenes koko maailman väestöstä elää alle 2 dollarilla päivässä.
Vielä pahempaa on, että kuten YK:n kauppa ja kehityskonferenssi (UNCTAD) kirjoittaa, vähiten kehittyneet maat ajautuvat syöksykierteeseen ja toinen toistaan vahvistavan taloudellisen laman, yhteiskunnallisten paineiden ja väkivallan noidankehään. Näin ollen teollisuuden osuus maiden BKT:stä ei ole kasvanut, vaan se on joissakin tapauksissa jopa pienentynyt. Vähiten kehittyneet maat ovat usein riippuvaisia vain yhden tai kahden perustuotteen viennistä. Joissakin maissa tuotantokyky on kuitenkin laskenut. Kolmannen konferenssin valmistelukomitea toteaa myös, että hyvin usein sellaisia teollisuudenaloja, joita on luotu tuottamaan tavaroita sisämarkkinoille, on jouduttu lakkauttamaan, koska kaupan vapauttamisen tuloksena kasvanut tuonti aiheuttaa yhä kovempaa kilpailua.
Yhdistyneiden Kansakuntien kolmas konferenssi ei saa olla taas vain eräänlainen pääjumalanpalvelus, ja mielestäni Euroopan unionin, joka on tavallaan huippukokouksen isäntänä, pitäisi toimia niin, ettei siitä tulisi tällaista. Eurooppa pystyy poliittisen auktoriteettinsa ansiosta vastustamaan paremmin sellaista ahnasta maailmanlaajuistumista, jota hallitsisivat vain kaupallisuuden ja rahan lait. Unionin kehityspolitiikan tehokkuus mitataan konkreettisissa toimissa, ja on asioita, joita on tutkittava kiireellisesti: velkojen anteeksi antaminen; nopeat toimet esimerkiksi aidsin vaivaamien maiden oikeuksien tunnustamiseksi tarvittavien lääkkeiden valmistamista ja markkinoille saattamista varten; henkilöresurssien päättäväisen kehittämisen tukeminen tehokkaiden julkisten koulutuspalvelujen avulla; näiden maiden avustaminen, jotta ne voivat varmistaa elintarvikeomavaraisuutensa.
Mielestäni kehitys ei ole ainoastaan kauppasuhteiden järjestelyä..."@fi5
"Signor Presidente, in materia di aiuti ai paesi in via di sviluppo, in particolare a quelli cosiddetti meno avanzati, che cosa constatiamo?
E’ stato detto poc’anzi. Il mandato della terza Conferenza delle Nazioni Unite riguarda in particolar modo gli aiuti pubblici allo sviluppo, il debito e gli scambi. In tale contesto, dobbiamo tenere presente questa constatazione: gli impegni presi per il decennio passato non sono stati mantenuti. Si è spesso detto, ma è necessario ripeterlo, che la riduzione dei flussi degli aiuti pubblici allo sviluppo è inammissibile. Sono già diminuiti quasi della metà nell’ultimo decennio per ridursi al solo 0,05 per cento del prodotto nazionale lordo dei donatori, ben lontano dall’obiettivo dello 0,7 per cento fissato dall’ONU. In Europa, solo i paesi del nord rispettano l’impegno. Inoltre, si è ridotta la quota di aiuti pubblici allo sviluppo destinata alle infrastrutture economiche e al settore della produzione.
Quale avvenire avranno questi paesi se non potranno raggiungere un livello di sviluppo che permetta loro di operare scelte veramente indipendenti? Le ragioni dei risultati ottenuti non vanno cercate lontano. E’ sufficiente ricordare l’abbassamento dell’aspettativa di vita a 51 anni per dare l’idea della gravità del disastro. Dietro alle relazioni degli esperti, vi sono uomini e donne che vivono in una miseria estrema: 614 milioni di persone, ossia un decimo della popolazione mondiale, vivono con meno di due dollari al giorno.
Peggio ancora, i paesi meno avanzati sprofondano in una spirale infernale, come ha scritto la Conferenza delle Nazioni Unite per il commercio e lo sviluppo, in un circolo vizioso di regressione economica, di tensioni sociali e di violenza che si alimentano a vicenda. Così, non è aumentata la quota del settore manifatturiero all’interno del loro prodotto interno lordo, in taluni casi è persino diminuita. I paesi meno avanzati spesso sono ridotti a partecipare all’esportazione solamente con uno o due prodotti di base. In alcuni paesi le capacità produttive si sono indebolite. A questo proposito, il comitato preparatorio della terza Conferenza osserva anche che, molto spesso, le industrie create per approvvigionare il mercato interno sono state eliminate dalla concorrenza sempre più aspra delle importazioni che accompagna la liberalizzazione degli scambi.
La terza Conferenza delle Nazioni Unite non deve essere solo un’altra funzione solenne e credo che l’Unione europea, in un certo qual senso ospite del Vertice, dovrebbe fare il possibile affinché ciò non accada. L’autorità politica dell’Europa si consegue grazie alla capacità di affrontare la globalizzazione divorante, retta solo dalle leggi del commercio e del denaro. L’efficacia della sua politica di sviluppo si misura con le azioni concrete e vi sono strade che bisogna percorrere al più presto: la cancellazione del debito; le iniziative immediate per il riconoscimento, ad esempio, del diritto dei paesi colpiti dall’AIDS di produrre e di mettere in commercio i farmaci necessari; il contributo allo sviluppo decisivo delle capacità umane grazie a servizi pubblici di formazione efficienti; l’aiuto a questi paesi affinché raggiungano l’autonomia alimentare.
Ritengo che lo sviluppo non si riduca all’organizzazione delle relazioni commerciali…"@it9
"Mr President, on the subject of aid to developing countries, and in particular to those known as the least-developed countries, what are the facts?
We discovered these facts just now. The mandate for the third UN conference covers, in particular, public development aid, debt and trade. In that case, we must not try to evade the following conclusion, namely that the commitments made for the preceding decade have not been fulfilled. It has often been said, but it is necessary to repeat it, that the decrease in the flow of public development aid is unacceptable. It has dwindled by almost half during the last decade, falling to only 0.05% of the GDP of the donor countries, far below the 0.7% objective set by the UN. In Europe, only the northern countries are meeting this commitment. Moreover, the proportion of this public development aid that is spent on economic infrastructure and the production sector has also been reduced.
What does the future hold for these countries, if they cannot achieve a level of development which will enable them to make choices that are truly independent? There is no need to seek further afield for the reasons for the results that have been obtained. The mere mention of the fall in life expectancy to 51 years gives an indication of the size of the disaster. Behind the experts’ reports there are men and women who are living in extreme poverty: 614 million people, or one tenth of the world’s population, who live on less than two dollars a day.
Worse that this, as UNCTAD reports, the least-developed countries are caught in a downward spiral and a vicious circle of economic regression, social tensions and violence, which all reinforce one another. Thus the proportion of their GDP accounted for by the manufacturing sector has not increased, and in some cases it has even decreased. The LDCs are still, in many cases, exporters of only one or two basic products. Production capacity has been reduced in some countries. For example, the committee that is preparing for the third conference has even noted that very often the industries created to supply the internal market have been forced out of the market by the increasingly keen competition from imports which is the result of liberalising trade.
The third UN conference must not be just another ritual gathering, and I believe that the European Union, which is to some extent hosting the summit, should help to make sure that it does not turn into one. Europe’s political authority is achieved from its capacity to stand up to an all-consuming globalisation governed only by the laws of commerce and of money. The effectiveness of its development policy is measured by practical action, and there are avenues which still need to be explored as a matter of urgency, such as debt cancellation, the need for urgent action to recognise the right of countries hit by AIDS to manufacture and sell the necessary medicines, the need for high-quality public education services to contribute to the crucial development of human capabilities, and the need to help these countries to become self-sufficient in food.
I believe that development cannot be summed up simply as the organisation of trading relations..."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, wat kunnen we vaststellen ten aanzien van de hulp aan de ontwikkelingslanden en de MOL’s in het bijzonder?
Er worden hier al enige tijd verklaringen over dit vraagstuk afgelegd. Het mandaat van de derde VN-conferentie heeft met name betrekking op de officiële hulp voor de ontwikkeling, de schuldenlast en de handel van deze landen. In deze context valt aan de volgende constatering niet te ontkomen: wij zijn de toezeggingen die voor het vorige decennium zijn gedaan, niet nagekomen. Het is al zo vaak gezegd, maar het dient herhaald te worden: de vermindering van de officiële ontwikkelingshulp is ontoelaatbaar. Gedurende het afgelopen decennium is deze hulp met bijna 50% gedaald tot slechts 0,05% van het BNP van de donorlanden. Dit percentage is veel lager dan de door de VN beoogde 0,7%, die in Europa alleen door de noordelijke landen wordt gehaald. Bovendien is het gedeelte van deze officiële ontwikkelingshulp dat bestemd is voor de economische infrastructuur en de producerende sectoren gedaald.
Welke toekomst hebben deze landen als ze niet in staat zijn een ontwikkelingsniveau te bereiken waarop ze daadwerkelijk onafhankelijk keuzes kunnen maken? De gevolgen van deze situatie voor de ontwikkelingslanden zijn duidelijk. Zo is de levensverwachting gedaald tot 51 jaar, hetgeen aangeeft hoe ernstig de rampzalige situatie is. De verslagen van de deskundigen gaan over mannen en vrouwen die zich in bijzonder deplorabele omstandigheden bevinden: 614 miljoen mensen ofwel 10% van de wereldbevolking moet rondkomen van minder dan 2 dollar per dag.
Erger nog, volgens de UNCTAD bevinden de MOL’s zich in een vicieuze cirkel van economische regressie, sociale spanningen en geweld. Deze factoren versterken elkaar bovendien. Het aandeel van de industriële sector in het BBP van deze landen is bijvoorbeeld niet gestegen. In sommige landen is het zelfs afgenomen. De MOL’s blijven vaak aangewezen op de export van slechts een of twee basisproducten. In sommige landen is de productiecapaciteit afgenomen. Het voorbereidend comité van de derde VN-conferentie constateert zelfs dat in veel gevallen de industrieën die de interne markt moeten bevoorraden, verdwijnen door de steeds hardere concurrentie van buitenaf, waartoe de liberalisering van de handel leidt.
De derde VN-conferentie mag ook geen toogdag worden. Ik denk dat de Europese Unie, die min of meer als de gastheer van de top beschouwd mag worden, alles in het werk moet stellen om dat te voorkomen. Europa wint aan politieke autoriteit als het weigert toe te geven aan een allesverslindend mondialiseringsproces waarin handel en geld de boventoon voeren. De doelmatigheid van het ontwikkelingsbeleid van de Unie kan worden afgemeten aan de concrete daden die de Unie onderneemt. Er zijn in dit opzicht meerdere maatregelen die snel getroffen moeten worden: allereerst moet de schuldenlast worden kwijtgescholden; voorts moeten de door AIDS getroffen landen het recht krijgen om de benodigde medicijnen te produceren en in de handel te brengen; in de derde plaats moeten we daadwerkelijk bijdragen aan de benodigde ontwikkeling van de menselijke hulpbronnen door goed presterende publieke opleidingsdiensten te creëren, en tenslotte moeten deze landen worden geholpen om in hun eigen voedselbehoefte te kunnen voorzien.
Ik ben van mening dat handelsbetrekkingen op zich niet volstaan om de ontwikkeling..."@nl2
"Senhor Presidente, relativamente à ajuda aos países em desenvolvimento, sobretudo aos menos desenvolvidos, o que é que podemos constatar?
Desde há pouco que fazemos essa constatação. O mandato da terceira conferência das Nações Unidas inclui nomeadamente a ajuda pública ao desenvolvimento, a dívida e as trocas. Neste contexto, não podemos ignorar a seguinte constatação: os compromissos assumidos para a década anterior não foram cumpridos. Dissemo-lo muitas vezes, mas há que repeti-lo, a redução dos fluxos da ajuda pública ao desenvolvimento é inadmissível. Ao longo da década, diminuíram em perto de metade, caindo para apenas 0,5% do PNB dos doadores, muito longe do objectivo dos 0,7% fixado pela ONU. Na Europa, só os países do Norte respeitam este compromisso. Além disso, a parte dessa ajuda pública ao desenvolvimento dedicada à infra-estrutura económica e ao sector da produção diminuiu.
Qual o futuro desses países se não podem atingir um nível de desenvolvimento que lhes permita fazer escolhas realmente independentes? Não é preciso procurar mais longe as razões dos resultados obtidos. Basta referir a queda da esperança de vida para os 51 anos para termos uma noção da amplitude do desastre. Por detrás dos relatórios de especialistas, há homens e mulheres que vivem numa miséria extrema: 614 milhões de pessoas, ou seja um décimo da população mundial, que vivem com menos de 2 dólares por dia.
Pior do que isso, os países menos desenvolvidos (PMD) estão inseridos numa espiral infernal, como escreve a CNUCED, num círculo vicioso da regressão económica, das tensões sociais e da violência que se reforçam mutuamente. Assim, a parte do sector da manufactura nos seus PIB não aumentou, ou chegou mesmo a regredir em certos casos. Os PMD mantêm-se muitas vezes tributários da exportação de apenas um ou dois produtos de base. Ora, em alguns países, as capacidades de produção foram enfraquecidas. Assim, o comité preparatório da terceira conferência nota mesmo que, muitas vezes, as indústrias criadas para abastecer o mercado interno foram eliminadas pela concorrência cada vez mais agressiva das importações que acompanha a liberalização das trocas.
A terceira conferência das Nações Unidas não pode ser mais uma missa cantada, e penso que a União Europeia, de certa maneira anfitriã da cimeira, deveria contribuir para que não fosse assim. A autoridade política da Europa ganha-se com a sua capacidade de fazer face a uma mundialização devoradora, exclusivamente regida pelas leis do comércio e do dinheiro. A eficácia da sua política de desenvolvimento mede-se pelos actos concretos, e há pistas que falta urgentemente explorar: anular a dívida; agir rapidamente para que seja reconhecido, por exemplo, o direito dos países atacados pelo SIDA de fabricarem e comercializarem os medicamentos necessários; contribuir para o desenvolvimento decisivo das capacidades humanas através de serviços públicos de formação eficientes; ajudar esses países a assegurarem a sua autonomia alimentar.
Penso que o desenvolvimento não se resume a elaborar relatórios comerciais..."@pt11
"Herr talman! När det gäller stödet till utvecklingsländerna, särskilt de som kallas de minst utvecklade, vad kan vi då konstatera?
Ett konstaterande gjorde vi nyss. Mandatet för FN:s tredje konferens gäller bl.a. det offentliga stödet till utvecklingen, skulden och handeln. I detta sammanhang bör vi inte undvika följande konstaterande: de åtaganden som gjordes för föregående tioårsperiod har inte uppfyllts. Det har ofta sagts, men det måste upprepas, att sänkningen av det offentliga utvecklingsstödet är oacceptabel. Man har på detta sätt sänkt stödet med nära hälften under den senaste tioårsperioden för att hamna på bara 0,05 procent av givarnas BNP, vilket är långtifrån målsättningen på 0,7 procent som fastställdes av FN. I Europa är det bara länderna i norr som respekterar detta åtagande. Dessutom har andelen av detta offentliga utvecklingsstöd som ägnas åt ekonomisk infrastruktur och produktionssektorn minskat.
Vad har dessa länder för framtid om de inte kan nå en utvecklingsnivå som gör det möjligt för dem att göra verkligt oberoende val? Man få inte söka anledningarna till de resultat som erhållits längre bort. Det räcker med att nämna att livslängden sjunkit till 51 år för att visa på katastrofens omfattning. Bakom expertrapporterna finns det män och kvinnor som lever i extrem nöd: 614 miljoner människor, eller en tiondel av världens befolkning, lever på mindre än 2 dollar per dag.
Vad som är ännu värre är att de minst utvecklade länderna kastas in i en infernalisk spiral, som UNCTAD skriver, en ond cirkel av ekonomisk tillbakagång, sociala spänningar och våld som ökar ömsesidigt. Tillverkningssektorns andel av deras BNI har inte ökat, den har till och med minskat i vissa fall. De minst utvecklade länderna förblir ofta beroende av exporten av bara en eller två basprodukter. Men produktionskapaciteten har försvagats i vissa länder. Kommittén som förbereder den tredje konferensen noterar därför till och med att industrierna som inrättats för att tillgodose den inhemska marknaden ofta eliminerats av den allt skarpare konkurrensen från importen som följer på avregleringen av handeln.
Förenta nationernas tredje konferens skall inte vara ytterligare en högmässa och jag tror att Europeiska unionen, som är ett slags värd för toppmötet, borde bidra till att det inte blir så. Europas politiska auktoritet vinns i dess förmåga att bemöta en förtärande internationalisering, som bara skulle regleras av handelns och pengarnas lagar. Effektiviteten i dess utvecklingspolitik bedöms i de konkreta handlingarna och det finns vägar som återstår att snarast undersöka: avskriva skulden, utan dröjsmål verka för att exempelvis länder som drabbats av aids får rätt att tillverka och sälja nödvändiga läkemedel, bidra till den bestämda utvecklingen av mänsklig kapacitet genom offentlig service för bra utbildning, hjälpa dessa länder att säkerställa oberoende när det gäller livsmedel.
Jag tror inte att utvecklingen kan sammanfattas i att organisera handelsrapporter..."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples