Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2001-03-01-Speech-4-064"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20010301.3.4-064"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". - Je viens de voter en faveur de ce premier budget rectificatif de l’Union européenne pour 2001, qui prévoit notamment 971 millions d’euros de dépenses supplémentaires afin de faire face aux conséquences de la maladie de la vache folle. Mais je tiens à souligner que ce chiffre, qui avait été élaboré en janvier par la Commission, paraît déjà complètement dépassé par l’évolution des événements. Depuis lundi dernier, en particulier, nous sommes dans une situation paradoxale : l’Union européenne ne peut pas, ou ne veut pas, financer des aides supplémentaires aux éleveurs français, et laisse la France se débrouiller toute seule en l’autorisant à distribuer des aides nationales exceptionnelles. Ainsi, c’est au moment où la crise frappe durement, et où l’on aurait le plus besoin d’ une solidarité européenne, que l’Union s’éclipse sans gloire.
Je suis certes le premier à dire qu’il ne faut pas augmenter le budget européen d’ensemble, qui nous coûte déjà bien assez cher, et qu’il faut respecter les perspectives financières 2000-2006 arrêtées au Conseil de Berlin en 1999. Mais cela ne veut pas dire pour autant qu’il n’y a rien à faire : dans l’immédiat, les perspectives financières nous laissent encore, sur les rubriques agricoles, une marge de 506 millions d’euros pour 2001, qu’il n’y a pas de raison de laisser dormir, à court et moyen terme, même si les crédits agricoles programmés sont entièrement dépensés. Il reste une autre solution, plutôt que d’augmenter le budget global de l’Union : faire glisser vers la partie agricole du budget des dépenses inscrites à la rubrique des Fonds structurels - qui ne sont jamais entièrement consommés ces dernières années, et qui de toute façon, ne répondent pas toujours à des nécessités aussi urgentes (en mettant de côté, bien entendu, l’aide aux pays candidats). D’ailleurs, ce ne serait pas un détournement, car les Fonds structurels ont aussi pour mission prioritaire de maintenir l’activité sur l’ensemble des territoires, ce qui serait bien le cas s’ils contribuaient à lutter contre les conséquences dévastatrices de l’ESB. Le drame que nous vivons justifierait cette opération inhabituelle.
À plus long terme, il devient évident aux yeux de tous que la politique agricole européenne, qui a peut-être eu le mérite d’aider au développement de nos agricultures dans les années soixante, engendre maintenant des effets pervers - assistanat, bureaucratie, inflation des coûts, intensification dangereuse pour la santé, etc., - tels qu’une profonde réforme devient inévitable. Comme nous le disons depuis des années, il faudra imposer des règles beaucoup plus sévères qu’aujourd’hui pour le respect de la nature et de la santé, mais sans alourdir la charge pour le contribuable : c’est le consommateur qui, logiquement, devrait payer la différence en achetant le produit à son vrai prix, ou à un prix plus proche de la vérité. Parallèlement, il faudra bien, si nous voulons préserver notre indépendance alimentaire, imposer aux importations, d’une part les mêmes règles de sécurité, bien entendu, et d’autre part, dans certains cas, des prélèvements permettant de préserver une production dans les pays d ’Europe."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Jeg har stemt for EU's første ændringsbudget for regnskabsåret 2001, som primært vedrører supplerende udgifter på 971 millioner euro til afhjælpning af følgerne af kogalskabskrisen. Jeg må understrege, at dette beløb, som blev fastsat af Kommissionen i januar måned, allerede må vurderes som værende klart utilstrækkeligt set i lyset af krisens udvikling. Vi står, i særdeleshed siden i mandags, i den paradoksale situation, at EU ikke kan eller vil finansiere supplerende bistand til de franske kvægavlere og overlader det til Frankrig selv at løse denne opgave, hvorfor man giver Frankrig tilladelse til at iværksætte ekstraordinære nationale støtteforanstaltninger. Netop i den situation, hvor krisen rammer hårdt, og hvor behovet for solidaritet medlemslandene imellem er størst, svigter Unionen på ynkeligste vis.
Jeg skal være den første til at understrege, at EU's samlede budget ikke bør forhøjes. Det er i forvejen højt nok, og de finansielle overslag for perioden 2000-2006, der blev fastsat under Det Europæiske Råds møde i Berlin i 1999, bør overholdes. Dette er imidlertid ikke ensbetydende med, at vi slet intet kan gøre. Umiddelbart er der inden for de finansielle overslag for landbrugsområdet en margin på 506 millioner euro for 2001, som kan udnyttes på kort og mellemlangt sigt. Der er ikke grund til at lade disse stå uudnyttet, om end de bevillinger, der er opført på budgetter, dermed anvendes fuldt ud. Der er endnu en mulighed, som kan udnyttes frem for at forhøje EU's samlede budget. Man kan overføre bevillinger, som er opført under strukturfondene, til landbrugsområdet. Førstnævnte har de seneste år aldrig været udnyttet fuldt ud, og bevillingerne vedrører under alle omstændigheder formål, som undertiden er af mindre presserende karakter (herfra dog selvsagt undtaget bistanden til ansøgerlandene). I øvrigt vil det ikke være en uretmæssig anvendelse af midlerne. Strukturfondene har bl.a. som prioriteret målsætning at opretholde aktiviteten overalt i Fællesskabet, og det vil netop være tilfældet, hvis midlerne bidrager til at bekæmpe de ødelæggende følger af BSE-krisen. Den aktuelle krise er så dramatisk, at den retfærdiggør en sådan utraditionel indsats.
På længere sigt må det stå klart for alle, at den fælles landbrugspolitik måske nok i 1960'erne ydede et værdifuldt bidrag til landbrugets udvikling i medlemslandene, men at den i dag har nogle uønskede konsekvenser i form af formynderi, bureaukrati, stigende omkostninger, intensiveret drift, som frembyder en fare for sundheden, osv. En grundlæggende reform er uundgåelig. Der bør, som vi i flere år har påpeget, fastsættes regler, som er langt strengere end de nuværende, når det gælder respekten for naturen og sundheden. Men det må ikke indebære en øget skattebyrde. Det må ud fra en logisk betragtning være forbrugeren, som betaler forskellen, idet han betaler den reelle pris for produktet eller i det mindste en pris, som ligger nærmere den reelle pris. Samtidig må vi, hvis vi vil bevare vores uafhængighed på fødevareområdet, dels sikre, at importerede varer er underkastet de samme sikkerhedsforskrifter - hvilket i øvrigt burde være en selvfølge - og dels i visse tilfælde pålægge importerede varer afgifter, som gør det muligt at opretholde produktionen i medlemslandene."@da1
"Ich habe für diesen Berichtigungs- und Nachtragshaushaltsplan Nr. 1/2001 der Europäischen Union gestimmt, der insbesondere 971 Millionen Euro an zusätzlichen Ausgaben vorsieht, um den Konsequenzen der BSE-Krise zu begegnen. Ich möchte jedoch unterstreichen, dass diese Zahl, die im Januar durch die Kommission erarbeitet wurde, durch die Entwicklung der Ereignisse bereits vollständig überholt zu sein scheint. Vor allem seit letztem Montag befinden wir uns in einer paradoxen Situation: Die Europäische Union kann oder will keine zusätzlichen Hilfen für französische Viehzüchter finanzieren und überlässt es Frankreich, mit der Situation fertig zu werden, indem sie ihm gestattet, nationale Sonderhilfen auszureichen. Damit zieht sich die Union gerade zu einem Zeitpunkt, da die Krise hart zuschlägt und man am meisten auf europäische Solidarität angewiesen wäre, unrühmlich aus der Affäre.
Ich bin gewiss der Erste, der sagt, dass der europäische Haushaltsplan, der uns bereits recht teuer zu stehen kommt, insgesamt nicht aufgestockt werden darf und dass man die auf der Ratstagung in Berlin 1999 beschlossene Finanzielle Vorausschau einhalten muss. Das heißt doch aber nicht, dass man gar nichts tun kann: Als sofortige Möglichkeit lässt uns die Finanzielle Vorausschau in den Agrarrubriken noch einen Spielraum von 506 Millionen Euro für 2001, und es gibt keinen Grund, diese kurz oder langfristig ruhen zu lassen, selbst wenn die geplanten Agrarmittel vollständig ausgegeben sind. Anstatt den Gesamthaushalt der Union aufzustocken, gibt es noch eine andere Möglichkeit: Man könnte in das Agrarkapitel des Haushalts Ausgaben übernehmen, die in der Rubrik der Strukturfonds vorgesehen sind, denn diese wurden in den letzten Jahren nie voll ausgeschöpft und sind nicht immer für ebenso dringliche Aufgaben bestimmt (wobei natürlich die Hilfe für die Beitrittsländer unangetastet bleiben muss). Dies wäre im Übrigen nicht einmal eine Zweckentfremdung, denn die Strukturfonds dienen ja auch vorrangig dazu, die Wirtschaftstätigkeit auf dem gesamten EU-Gebiet aufrechtzuerhalten, und dies wäre doch wohl der Fall, wenn sie für die Bekämpfung der verheerenden Folgen der BSE-Krise verwendet würden. Das Drama, das wir derzeit erleben, würde diese ungewöhnliche Verfahrensweise rechtfertigen.
Längerfristig wird für jedermann augenfällig, dass die europäische Agrarpolitik, der vielleicht das Verdienst zukam, bei der Entwicklung unserer Landwirte in den sechziger Jahren hilfreich gewesen zu sein, jetzt unerwünschte Effekte zeitigt – Dauersubventionen, Bürokratie, Kostenexplosion, gesundheitsgefährdende Intensivierung usw. –, so dass eine tiefgreifende Reform unvermeidlich wird. Wie wir seit Jahren sagen, müssen sehr viel strengere Regeln für den Natur- und Gesundheitsschutz durchgesetzt werden, ohne jedoch die Belastung für den Steuerzahler zu erhöhen. Für die Differenz müsste logischerweise der Verbraucher aufkommen, indem er das Erzeugnis zu seinem echten Preis kauft oder zumindest zu einem Preis, der der Kostenwahrheit näher kommt. Parallel dazu muss man natürlich, wenn wir unsere Ernährungsunabhängigkeit wahren wollen, die Einfuhren einerseits den gleichen Sicherheitsregeln unterwerfen und andererseits in bestimmten Fällen Abgaben erheben, die der Aufrechterhaltung der Erzeugung in den europäischen Ländern dienen."@de7
".
Ψήφισα υπέρ αυτού του πρώτου διορθωτικού προϋπολογισμού της Ευρωπαϊκής Ένωσης για το 2001, ο οποίος προβλέπει μεταξύ άλλων συμπληρωματική δαπάνη 971 εκατομμυρίων ευρώ για την αντιμετώπιση των συνεπειών της νόσου των τρελών αγελάδων. Θέλω όμως να τονίσω ότι αυτό το ποσό, το οποίο είχε διαμορφώσει η Επιτροπή τον Ιανουάριο, φαίνεται ότι έχει ήδη ξεπεραστεί λόγω της εξέλιξης των γεγονότων. Από την προηγούμενη Δευτέρα, συγκεκριμένα, βρισκόμαστε σε μια κατάσταση παράδοξη: η Ευρωπαϊκή Ένωση δεν μπορεί, ή δεν θέλει, να χρηματοδοτήσει συμπληρωματική ενίσχυση προς τους γάλλους κτηνοτρόφους και αφήνει τη Γαλλία να τα βγάλει πέρα μόνη της επιτρέποντάς της να χορηγήσει έκτακτες εθνικές επιδοτήσεις. Έτσι λοιπόν, τη στιγμή που η κρίση γίνεται εντονότερη και υπάρχει απόλυτη ανάγκη ευρωπαϊκής αλληλεγγύης, η Ένωση αποσύρεται άδοξα.
Είμαι, βέβαια, ο πρώτος που υποστηρίζει ότι δεν πρέπει να αυξηθεί ο γενικός ευρωπαϊκός προϋπολογισμός, ο οποίος μας κοστίζει ήδη αρκετά, και ότι πρέπει να σεβαστούμε τις δημοσιονομικές προοπτικές για το 2000-2006, τις οποίες ενέκρινε το Συμβούλιο του Βερολίνου το 1999. Αυτό δεν σημαίνει, ωστόσο, ότι δεν χρειάζεται να γίνει τίποτε: άμεσα, οι δημοσιονομικές προοπτικές μας αφήνουν ακόμα, όσον αφορά τα γεωργικά κεφάλαια, ένα περιθώριο 506 εκατομμυρίων ευρώ για το 2001, τα οποία δεν υπάρχει λόγος να μην χρησιμοποιηθούν, είτε βραχυπρόθεσμα είτε μεσοπρόθεσμα, ακόμα και αν οι προγραμματισμένες γεωργικές πιστώσεις έχουν εξαντληθεί εξολοκλήρου. Υπάρχει μια άλλη λύση, αντί να αυξήσουμε τον συνολικό προϋπολογισμό της Ένωσης: να μετακυλήσουμε προς το γεωργικό τμήμα του προϋπολογισμού δαπάνες που έχουν εγγραφεί στο κεφάλαιο των διαρθρωτικών ταμείων – οι οποίες ποτέ δεν χρησιμοποιούνται εξολοκλήρου τα τελευταία χρόνια και ούτως ή άλλως, δεν αντιστοιχούν πάντα σε τόσο επείγουσες ανάγκες (βάζοντας στην άκρη, εννοείται, τη βοήθεια προς τις υποψήφιες χώρες). Εξάλλου, κάτι τέτοιο δεν θα ήταν καταχρηστικό, διότι τα διαρθρωτικά ταμεία έχουν επίσης ως κύριο στόχο τη διατήρηση των δραστηριοτήτων σε όλα τα εδάφη, πράγμα το οποίο θα ίσχυε αν συνέβαλλαν στην αντιμετώπιση των καταστροφικών συνεπειών της ΣΕΒ. Το δράμα που ζούμε θα δικαιολογούσε αυτήν την ασυνήθιστη ενέργεια.
Πιο μακροπρόθεσμα, γίνεται πασιφανές σε όλους πως η ευρωπαϊκή γεωργική πολιτική, στο ενεργητικό της οποίας μπορεί ίσως να εγγραφεί ότι βοήθησε την ανάπτυξη της γεωργίας μας τη δεκαετία του ‘60, προκαλεί τώρα δυσμενείς επιπτώσεις – προσκόλληση στην κρατική βοήθεια, γραφειοκρατία, αύξηση του κόστους, επικίνδυνη για την υγεία εντατικοποίηση κλπ. – τόσο που μια σημαντική μεταρρύθμιση γίνεται αναπόφευκτη. Όπως το λέμε εδώ και χρόνια, θα πρέπει να επιβάλουμε πολύ πιο αυστηρούς κανόνες από τους σημερινούς για το σεβασμό της φύσης και της υγείας, αλλά χωρίς να επιβαρύνουμε τον φορολογούμενο: ο καταναλωτής, λογικά, είναι εκείνος που θα πρέπει να πληρώσει τη διαφορά αγοράζοντας το προϊόν στην πραγματική του τιμή, ή σε μια τιμή που να ανταποκρίνεται περισσότερο στην πραγματικότητα. Παράλληλα, θα πρέπει, αν θέλουμε να διατηρήσουμε την επισιτιστική μας ανεξαρτησία, να επιβάλουμε αφενός στις εισαγωγές τους ίδιους κανόνες ασφάλειας, βέβαια, και αφετέρου, σε ορισμένες περιπτώσεις, αντισταθμιστικές εισφορές που θα μας επιτρέψουν να διατηρήσουμε μια παραγωγή στις ευρωπαϊκές χώρες."@el8
"I have just voted in favour of the Amending Budget 1/2001 of the European Union for the 2001 financial year, which provides for an extra EUR 971 million to cope with the consequences of the BSE crisis. I would like to stress, however, that this figure had been calculated by the Commission in January and it already appears to have been completely overtaken by events. Since last Monday, we have found ourselves faced with a paradox, where the European Union cannot, or does not want to, provide French farmers with extra funding and is leaving France to cope in total isolation by allowing it to provide exceptional national aid. At a time, then, when the crisis is hitting hard and when European solidarity is needed most, the European Union is falling unceremoniously by the wayside.
I am admittedly the first to say that the overall European budget should not be increased as it already costs us a fair amount of money and that we must adhere to the 2000-2006 Financial Perspective approved by the Berlin Council in 1999. Even so, this does not mean, however, that nothing can be done. For the time being, the Financial Perspective still leaves us with a margin of EUR 506 million for 2001 under the headings for agriculture. In the short and medium term, there is no reason to leave this sum sitting there, even if the allocated funding for agriculture has all been spent. Instead of increasing the European Union’s total budget, there is another possibility, which is to transfer the expenditure under the Structural Funds heading to the agricultural section of the budget. In recent years, this expenditure has never been totally exhausted and, in any case, it is not always spent on such urgent needs (excluding funding to the applicant countries, of course). Moreover, this would not constitute misappropriation as, first and foremost, the aim of the Structural Funds is to support activity throughout the whole Union, and this would be the case if the funds were helping to combat the devastating consequences of BSE. The problems that we are experiencing would justify this unusual step.
It is becoming obvious to us all that, over the longer term, Europe’s agricultural policy, which may have had the distinction of helping to develop our agricultural industry in the 1960s, is now having adverse effects – handouts, bureaucracy, price inflation and intensification, which poses a health risk – to such an extent that far-reaching reform is inevitable. We have said for years that we must put in place much stricter rules than we have today to promote respect for nature and health, without increasing the burden on taxpayers. Logically speaking, the consumer should pay the difference by buying products at their actual price, or at a price that is closer to reality. In the same way, if we want to maintain our independence in the food sector, imports will of course, on the one hand, have to be subject to the same safety rules and, on the other, will, in certain cases, have to be subject to taxes to allow production to be continued in European countries."@en3
"(FR) Acabo de votar a favor de este primer presupuesto rectificativo de la Unión europea para el 2001, que prevé sobre todo 971 millones de euros de gasto adicional para hacer frente a las consecuencias de la enfermedad de las vacas locas. Pero quiero subrayar que esta cifra, a la que llegó en enero la Comisión, parece ya completamente desfasada a causa de la evolución de los acontecimientos. Desde el lunes pasado, sobre todo, nos encontramos frente a una paradoja: la unión europea no puede, o no quiere, financiar ayudas adicionales a los ganaderos franceses, y deja que Francia se las apañe sola al autorizarla a distribuir ayudas nacionales excepcionales. De forma que en el momento en que la crisis está en su punto álgido, y en que más necesaria sería una solidaridad europea, la Unión se esfuma sin pena ni gloria.
Soy el primero en decir que no hay que aumentar el presupuesto europeo en su conjunto, que ya nos cuesta bastante caro, y que hay que respetar las perspectivas financieras 2000-2006 que se fijaron en el Consejo de Berlín en 1999. Pero eso no quiere decir que no haya nada que hacer: de forma inmediata, las perspectivas financieras nos siguen dejando, en los apartados agrícolas, un margen de 506 millones de euros para 2001, y no hay razón para dejarlos inmóviles a corto y medio plazo, aunque los créditos agrícolas programados estén totalmente gastados. Queda otra solución antes de aumentar el presupuesto global de la Unión: llevar a la parte agrícola del presupuesto de los gastos inscritos en el apartado de los Fondos estructurales, que nunca se han llegado a gastar completamente en estos últimos años, y que, de todas formas, no corresponden siempre a necesidades tan urgentes (dejando de lado por supuesto la ayuda a los países candidatos). De hecho, no sería un desvío, ya que la función prioritaria de los Fondos estructurales también consiste en mantener la actividad en el conjunto del territorio, lo que ocurriría si ayudasen a luchar contra las consecuencias devastadoras de la EEB. El drama que vivimos justificaría esta operación poco habitual.
A más largo plazo, parece evidente para todos que la política agrícola europea, que quizás tuvo el mérito de ayudar a desarrollar nuestra agricultura en los años sesenta, tiene ahora tales efectos perversos – asistencialismo, burocracia, aumento desmedido de los costes, intensificación peligrosa para la salud, etc., – que es inevitable llevar a cabo una reforma en profundidad. Como decíamos desde hace años, hay que imponer reglas mucho más severas que hoy para el respeto de la naturaleza y de la salud, pero sin aumentar la carga para el contribuyente: es el consumidor quien, por lógica, debería pagar la diferencia comprando el producto por su precio real, o por un precio más cerca de la realidad. De forma paralela, si queremos preservar nuestra independencia alimentaria, habría que imponer a las importaciones las mismas reglas de seguridad por supuesto, y también, en algunos casos, deducciones que permitan preservar la producción en los países europeos."@es12
"Äänestin äsken tämän ensimmäisen Euroopan unionin vuoden 2001 korjaavan talousarvion puolesta, jossa osoitetaan 971 miljoonaa euroa ylimääräisiä varoja hullun lehmän taudin seurausten kustantamiseen. Kuitenkin minun on tähdennettävä, että tämä summa, johon komissiossa päädyttiin tammikuussa, näyttää jo tilanteen kehittymisen huomioon ottaen täysin riittämättömältä. Varsinkin viime maanantain jälkeen olemme olleet kummallisessa tilanteessa: Euroopan unioni ei voi tai ei halua antaa lisätukea ranskalaisille karjankasvattajille ja jättää Ranskan selviytymään aivan yksin ja sallii sille poikkeuksellisten kansallisten tukien myöntämisen. Eli silloin, kun kriisi on pahimmillaan ja kun tarvittaisiin eniten eurooppalaista solidaarisuutta, unioni vetäytyy nolosti syrjään.
Olen tietenkin itse ensimmäisenä sanomassa, ettei unionin kokonaisbudjettia pidä lisätä, sillä se käy meille jo nyt kalliiksi, ja että on noudatettava vuonna 1999 Berliinin neuvostossa sovittuja vuosien 20002006 rahoitusnäkymiä. Kuitenkaan tämä ei vielä tarkoita, ettei mitään olisi tehtävissä: tällä hetkellä meillä on rahoitusnäkymissä maatalousotsakkeiden alla vielä 506 miljoonan euron marginaali vuodelle 2001, eikä ole syytä jättää niitä lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä lepäämään, vaikka ohjelmakaudelle merkityt maatalousmäärärahat onkin täysin hyödynnetty. On toinenkin ratkaisu, eli se, ettei lisätäkään unionin kokonaisbudjettia, vaan siirretään talousarvion maatalousosaan rakennerahastojen otsakkeen alle merkittyjä menoja joita ei ole viime vuosina koskaan käytetty kokonaan ja jotka eivät edelleenkään missään tapauksessa ole tarpeina yhtä kiireellisiä (tietenkin, jos jätetään pois laskuista ehdokasvaltioille myönnettävä tuki). Sitä paitsi kyse ei olisi vääränlaisesta käytöstä, koska rakennerahaston varojen ensisijaisena tehtävänä on myös toimeliaisuuden säilyminen kaikilla alueilla, mistä olisi juuri kyse, jos niiden avulla torjuttaisiin BSE:n tuhoisia seurauksia. Meitä koetteleva draama olisi oikeutuksena tälle poikkeukselliselle toimenpiteelle.
Pitemmällä aikavälillä on kaikille selvää, että Euroopan maatalouspolitiikalla, jonka ansioksi voidaan ehkä katsoa, että sen avulla edistettiin maanviljelijöidemme kehitystä 1960-luvulla, on tällä hetkellä siinä määrin ikäviä seurauksia tukiviidakko, byrokratia, kustannusinflaatio, terveyden kannalta vaarallinen tehotalous, jne. että tarvitaan ehdottomasti perusteellista uudistamista. Kuten olemme jo vuosien ajan toistelleet, on asetettava tämänpäiväistä paljon ankarampia sääntöjä luonnon ja terveyden kunnioittamisen alalla lisäämättä kuitenkaan veronmaksajien verotaakkaa: on loogista, että juuri kuluttajan olisi maksettava erotus maksamalla tuotteesta sen todellinen hinta tai totuudenmukaisempi hinta. Samoin oman elintarvikeriippumattomuutemme säilyttämisen vuoksi tuontiin on tietenkin sovellettava samoja turvallisuussääntöjä ja toisaalta joissakin tapauksissa perittävä maksuja, joiden avulla voidaan säilyttää jokin tuotantoala Euroopan maissa."@fi5
"Ho votato a favore del primo bilancio rettificativo dell’Unione europea per il 2001, che prevede in particolare 971 milioni di euro per spese supplementari atte a far fronte alle conseguenze del morbo della mucca pazza. Tengo però a sottolineare che questa cifra, fissata a gennaio dalla Commissione, sembra già essere del tutto superata dagli eventi. Da lunedì scorso ci troviamo in una situazione paradossale: l’Unione non può o non vuole finanziare gli aiuti supplementari per gli allevatori francesi e lascia che la Francia se la sbrighi sola, autorizzandola a distribuire aiuti nazionali eccezionali. In questo modo, in uno dei momenti più difficili della crisi in cui abbiamo più bisogno della solidarietà europea, l’Unione si eclissa vergognosamente.
Sono certo il primo a dire che non bisogna aumentare il bilancio europeo complessivo, che già ci costa molto caro, e che bisogna altresì rispettare le prospettive finanziarie 2000-2006 fissate dal Consiglio di Berlino nel 1999. Ma ciò non significa che non si può fare nulla: per ora le prospettive finanziarie nelle rubriche agricole ci lasciano ancora un margine di 506 milioni di euro per il 2001 e non sussiste ragione alcuna per lasciarlo in sospeso a breve e a medio termine, sebbene i crediti agricoli programmati siano stati interamente utilizzati. Rimane un’altra soluzione. Invece di aumentare il bilancio complessivo dell’Unione, sarebbe possibile destinare al bilancio per l’agricoltura le spese iscritte alla rubrica dei Fondi strutturali che peraltro negli ultimi anni non risultano interamente utilizzati e che ad ogni modo non sono sempre destinati a necessità così urgenti (fatti salvi ovviamente gli aiuti ai paesi candidati). D’altro canto, non si tratterebbe di uno storno vero e proprio, in quanto i Fondi strutturali hanno come obiettivo prioritario il mantenimento dell’attività nell’insieme dei territori, e quindi il loro impiego sarebbe giustificato se fossero usati per contrastare le conseguenze devastanti dell’ESB. Il dramma che stiamo vivendo dovrebbe essere sufficiente per legittimare questo esercizio inusuale.
In prospettiva, risulta chiaro agli occhi di tutti che la politica agricola europea – la quale ha forse avuto il merito di favorire lo sviluppo della nostra agricoltura negli anni sessanta – ora produce effetti nefasti: assistenzialismo, burocrazia, aumento costante dei costi, la tendenza verso l’agricoltura intensiva che è pericolosa per la salute, eccetera; si rende pertanto inevitabile una riforma radicale. Come diciamo tutti da anni, occorrerebbe imporre norme molto più rigorose di quelle attuali per assicurare il rispetto della natura e della salute, ma senza accrescere gli oneri per il contribuente. E’ infatti logico che sia il consumatore a pagare la differenza, acquistando il prodotto ad un prezzo giusto, ovvero a un prezzo più verosimile. Parallelamente, se vogliamo preservare la nostra autonomia alimentare, dobbiamo imporre alle importazione le stesse norme di sicurezza e in certi casi dovremmo imporre prelievi fiscali per tutelare la produzione nei paesi europei."@it9
"I have just voted in favour of the Amending Budget 1/2001 of the European Union for the 2001 financial year, which provides for an extra EUR 971 million to cope with the consequences of the BSE crisis. I would like to stress, however, that this figure had been calculated by the Commission in January and it already appears to have been completely overtaken by events. Since last Monday, we have found ourselves faced with a paradox, where the European Union cannot, or does not want to, provide French farmers with extra funding and is leaving France to cope in total isolation by allowing it to provide exceptional national aid. At a time, then, when the crisis is hitting hard and when European solidarity is needed most, the European Union is falling unceremoniously by the wayside.
I am admittedly the first to say that the overall European budget should not be increased as it already costs us a fair amount of money and that we must adhere to the 2000-2006 Financial Perspective approved by the Berlin Council in 1999. Even so, this does not mean, however, that nothing can be done. For the time being, the Financial Perspective still leaves us with a margin of EUR 506 million for 2001 under the headings for agriculture. In the short and medium term, there is no reason to leave this sum sitting there, even if the allocated funding for agriculture has all been spent. Instead of increasing the European Union’s total budget, there is another possibility, which is to transfer the expenditure under the Structural Funds heading to the agricultural section of the budget. In recent years, this expenditure has never been totally exhausted and, in any case, it is not always spent on such urgent needs (excluding funding to the applicant countries, of course). Moreover, this would not constitute misappropriation as, first and foremost, the aim of the Structural Funds is to support activity throughout the whole Union, and this would be the case if the funds were helping to combat the devastating consequences of BSE. The problems that we are experiencing would justify this unusual step.
It is becoming obvious to us all that, over the longer term, Europe’s agricultural policy, which may have had the distinction of helping to develop our agricultural industry in the 1960s, is now having adverse effects – handouts, bureaucracy, price inflation and intensification, which poses a health risk – to such an extent that far-reaching reform is inevitable. We have said for years that we must put in place much stricter rules than we have today to promote respect for nature and health, without increasing the burden on taxpayers. Logically speaking, the consumer should pay the difference by buying products at their actual price, or at a price that is closer to reality. In the same way, if we want to maintain our independence in the food sector, imports will of course, on the one hand, have to be subject to the same safety rules and, on the other, will, in certain cases, have to be subject to taxes to allow production to be continued in European countries."@lv10
"Ik heb zojuist mijn stem uitgebracht ten gunste van dit eerste ontwerp van gewijzigde en aanvullende begroting van de Europese Unie voor het jaar 2001. Belangrijkste punt in dit ontwerp van GAB is het vrijmaken van een aanvullende 971 miljoen euro voor de bekostiging van de gevolgen van de BSE-crisis. Ik wil benadrukken dat dit bedrag, dat door de Commissie in januari is vastgesteld, gezien de gebeurtenissen volkomen is achterhaald. Met name sinds maandag jongstleden is er sprake van een bijzonder paradoxale situatie. De Europese Unie kan of wil de extra kosten van de Franse veehouders niet op zich nemen en laat Frankrijk zijn eigen boontjes doppen. Ze staat dit land immers toe buitengewone steunmaatregelen te treffen ten behoeve van zijn veehouders. Juist nu de crisis hard toeslaat en we behoefte hebben aan solidariteit op Europees niveau, laat de Unie het afweten.
Ik ben fel gekant tegen iedere toename van de Europese begroting als geheel. Europa kost ons al genoeg. We moeten de financiële vooruitzichten 2000-2006, die door de Raad van Berlijn in 1999 zijn vastgelegd, respecteren. Dit betekent echter niet dat we nu niets meer kunnen doen. Overeenkomstig de financiële vooruitzichten voor 2001 kan er op de landbouwrubrieken per direct 506 miljoen euro worden vrijgemaakt. Waarom zouden we op korte en middellange termijn niet van deze mogelijkheid gebruik maken, ook al zijn de landbouwkredieten al volledig gespendeerd? Er is nog een andere oplossing. In plaats van het verhogen van de algemene begroting van de Unie kan een deel van de middelen die op de rubriek van de structuurfondsen staan ingeschreven worden overgeheveld naar de landbouwrubriek. De afgelopen jaren zijn de structuurfondsen immers nooit geheel gebruikt. Bovendien zijn de behoeften aan middelen uit de structuurfondsen nooit erg urgent (met uitzondering van de steun aan de kandidaat-landen uiteraard). Deze handelwijze kan overigens niet beschouwd worden als een onttrekking van middelen aan de structuurfondsen, aangezien deze fondsen als doel hebben de bedrijvigheid op het gehele grondgebied van de Unie te waarborgen. De bestrijding van de verwoestende gevolgen van de BSE-crisis valt zeker onder deze doelstelling. Gezien het huidige drama lijkt me een dergelijke ongebruikelijke operatie niet ongerechtvaardigd.
Het moge voor iedereen duidelijk zijn dat de gevolgen van het GLB, dat in de jaren 60 ongetwijfeld zijn diensten heeft bewezen bij de ontwikkeling van onze landbouw, op langere termijn - dat wil zeggen nu - nadelig zijn: financiële bijstand, bureaucratie, stijgende kosten, voor de gezondheid schadelijke intensivering, enzovoort. Een ingrijpende hervorming is dus onvermijdelijk geworden. Al jaren pleiten wij voor strengere regels ten gunste van het milieu en de volkgezondheid. De belastingbetaler moet echter niet voor de kosten hoeven op te draaien. De consument is uiteraard de aangewezen persoon om het verschil te betalen: hij moet het product maar tegen de daadwerkelijke prijs kopen, dat wil zeggen de prijs die in de buurt komt van de reële kosten. Voorts moeten wij ter waarborging van onze onafhankelijkheid op voedselgebied enerzijds dezelfde veiligheidseisen aan importproducten stellen als aan onze eigen producten en anderzijds in bepaalde gevallen heffingen instellen tot behoud van de productie in de landen van Europa."@nl2
"Acabo de votar favoravelmente este primeiro orçamento rectificativo da União Europeia para o exercício de 2001, que prevê, nomeadamente, 971 milhões de euros de despesas suplementares, a fim de fazer face às consequências da doença das vacas loucas. Insisto, no entanto, em sublinhar que este montante, que foi estabelecido em Janeiro pela Comissão, parece estar já completamente ultrapassado atendendo à evolução dos acontecimentos. Em especial, desde segunda-feira passada que nos encontramos numa situação paradoxal: a União Europeia não pode, ou não quer, financiar as ajudas suplementares aos criadores de gado franceses, e deixa a França desenvencilhar-se sozinha, autorizando-a a distribuir ajudas nacionais excepcionais. Deste modo, é precisamente na altura em que a crise bate com mais força, e em que mais necessitaríamos de uma solidariedade europeia, que a União se eclipsa sem glória.
Sou o primeiro a concordar que não se deve aumentar o orçamento geral da União Europeia, que já nos custa bastante caro, e que é necessário respeitar as perspectivas financeiras para 2000-2006, adoptadas no Conselho de Berlim em 1999. Mas isto não significa que não haja nada a fazer: para já, as perspectivas financeiras ainda nos deixam, nas rubricas agrícolas, uma margem de 506 milhões de euros para o exercício de 2001, verba esta que não há razão para deixar adormecida, a curto e a médio prazo, mesmo se as dotações agrícolas programadas forem totalmente utilizadas. Resta ainda uma outra solução alternativa ao aumento do orçamento geral da União: transferir para a parte agrícola do orçamento despesas inscritas na rubrica dos Fundos Estruturais – que nos últimos anos nunca foram totalmente utilizados, e que, de qualquer modo, nem sempre respondem a necessidades tão urgentes como a que acima referi (sem contar, claro está, com a ajuda aos países candidatos). De resto, não se trataria de um desvio, já que os Fundos Estruturais têm igualmente como missão prioritária manter a actividade no conjunto dos territórios, o que seria certamente o caso se contribuíssem para combater as consequências devastadoras da BSE. O drama que vivemos justificaria esta operação fora do comum.
A mais longo prazo, torna-se evidente aos olhos de todos que a política agrícola europeia, que teve porventura o mérito de ajudar ao desenvolvimento das nossas agriculturas nos anos sessenta, gera hoje efeitos tão perversos – como a dependência das ajudas, a burocracia, a inflação de custos, a intensificação perigosa para a saúde, entre outros –, que se torna inevitável uma reforma profunda da mesma. Como o temos vindo a afirmar de há uns anos a esta parte, há que impor regras muito mais severas do que as actuais para obrigar ao respeito pela natureza e a saúde, mas sem no entanto sobrecarregar o contribuinte: logicamente que deveria ser o consumidor a pagar a diferença, passando a comprar os produtos ao seu verdadeiro preço, ou a um preço mais próximo da realidade. Paralelamente, importa também, se queremos preservar a nossa independência alimentar, impor às importações, por um lado, as mesmas normas de segurança, claro está, e, por outro, em certos casos, direitos niveladores que permitam preservar uma produção nos países da Europa."@pt11
"Jag har just röstat för denna första ändringsbudget för Europeiska unionen för budgetåret 2001, som bl.a. innehåller 971 miljoner euro i extra utgifter för att bemöta konsekvenserna av galna kosjukan. Men jag vill betona att denna siffra, som togs fram av kommissionen i januari, redan förefaller fullständigt inaktuell med tanke på händelseutvecklingen. Framför allt sedan i måndags befinner vi oss i en paradoxal situation: Europeiska unionen kan inte, eller vill inte, finansiera extra stöd till de franska uppfödarna, och låter Frankrike klara sig självt genom att tillåta landet att undantagsvis bevilja nationellt stöd. Det är alltså just när krisen slår som hårdast, och man skulle behöva en europeisk solidaritet, som unionen smiter undan utan heder.
Jag är förvisso den första att säga att vi inte skall öka den europeiska budgeten i sin helhet, den kostar oss redan ganska mycket, och vi måste respektera budgetplanen för 2000-2006, som fastställdes av Europeiska rådet i Berlin 1999. Men det betyder ändå inte att det inte finns något att göra: budgetplanen ger oss nu omedelbart en marginal om 506 miljoner euro för 2001, när det gäller jordbruksrubrikerna, som det inte finns någon anledning att inte utnyttja på kort och medellång sikt, även om de planerade jordbruksanslagen utnyttjats fullt ut. Det återstår en annan lösning, snarare än att öka unionens totala budget: att till budgetens jordbruksdel låta föra över utgifter som förts upp under rubriken för strukturfonderna – vilka aldrig utnyttjats i sin helhet de senaste åren – och som i vilket fall som helst inte motsvarar lika brådskande behov (med undantag naturligtvis för stödet till kandidatländerna). Det skulle för övrigt inte vara någon förskingring, eftersom strukturfonderna också har som prioriterad uppgift att upprätthålla verksamheten på alla territorier, vilket just skulle vara fallet om de bidrog till att kämpa mot de förödande konsekvenserna av BSE. Den tragedi vi upplever skulle motivera denna ovanliga åtgärd.
På längre sikt blir det uppenbart för alla att den europeiska jordbrukspolitiken, som kanske har förtjänsten att den bidragit till att utveckla vårt jordbruk under 1960-talet, nu leder till abnorma effekter – ekonomiskt stöd, byråkrati, inflation i kostnaderna, intensifiering som är farlig för hälsan, etc., – till den grad att en fördjupad reform blir oundviklig. Precis som vi i flera år sagt måste vi införa mycket strängare regler än i dag för att respektera naturen och hälsan, men utan att öka kostnaderna för skattebetalarna: det är konsumenten som logiskt sett borde betala skillnaden genom att köpa produkten till dess verkliga pris, eller till ett pris som ligger närmare verkligheten. Samtidigt måste vi, om vi vill bevara vårt oberoende när det gäller livsmedel, dels ställa samma säkerhetskrav på importen, naturligtvis, dels i vissa fall kräva uttag som gör det möjligt att behålla produktionen i Europas länder."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Berthu (NI ),"12,6
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples